Täysistunnon pöytäkirja 65/2004 vp

PTK 65/2004 vp

65. TORSTAINA 27. TOUKOKUUTA 2004 kello 16.30

Tarkistettu versio 2.0

Maitotilojen tuki

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! Eilen syntynyt neuvottelutulos EU:n maatalousuudistuksen toteuttamisesta Suomessa on otettu viljelijöiden keskuudessa vastaan sekavin tuntein. Byrokratia kasvaa valtavasti ja aiheuttaa miljoonien eurojen lisäkustannukset. On pelättävissä, että viljelijät uupuvat entistä nopeammin kasvavien taakkojen ja tulomenetysten alle. Esimerkiksi keskisen Suomen tyypillinen maitotila menettää jopa yli 10 000 euroa tuloja vuodessa maidon tilityshinnan laskun takia. Noiden alueiden tiloilla ei juuri muuta vaihtoehtoa ole kuin lyödä hanskat naulaan.

Miten hallitus aikoo turvata erityisesti C-alueen maitotilojen elinvoimaisuuden, vai onko hallituksen viesti se, että lopettakaa suosiolla, ennen kuin teidät lopetetaan?

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Arvoisa puhemies! Ed. Kankaanniemi levittää väärää tietoa sanoessaan, että tyypillisen keskisuomalaisen maitotilan tuet alenevat. Näin ei tule tapahtumaan. Tässähän on kysymys uudesta järjestelmästä, joka tarkoittaa siis sitä, että kokonaistukimäärä mieluummin pikkusen kasvaa kuin vähenee ja tämä sama kokonaistukimäärä jaetaan uudistuksen myötä vähän uusilla perusteilla suomalaiselle maataloudelle. Maataloudelta ei häviä mitään, vaan päinvastoin tulee vähän tukia lisää.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! En alun perin levitä väärää tietoa, vaan saattaa olla tietysti niin, että kun Savon Sanomat jotakin kirjoittaa, niin vastuu on lukijalla. Mutta täällä on selvä iso otsikko, joka saattaa näkyä jopa Satakuntaan asti: "Pohjoissavolainen maitotila menettää jopa yli 10 000 euroa." Tieto perustuu järjestöagrologi Jari Kauhasen ilmoitukseen lehdelle. Hän on MTK:n Pohjois-Savon järjestöagrologi, ja täällä on perustelut esitetty. Onko tämä lehtijuttu siis harhaa ja aiotteko oikaista, ministeri Korkeaoja, lehden kirjoitukset?

Kun otetaan lisäksi huomioon 141-neuvottelujen epäonnistuminen viime vuonna, EU:n laajeneminen, EU:n budjetin kiristyminen jne., niin tilanne on huolestuttava erityisesti tuolla keskisessä Suomessa, jossa maitotalous on käytännössä ainoa vaihtoehto. Mikä on teidän viestinne näille viljelijöille tulevaisuutta ajatellen?

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Arvoisa puhemies! Tässä uudistuksessa tavoitteeksi asetettiin se, että alueiden väliset kokonaistukisuhteet eivät muutu ja myöskään tuotantosuuntien väliset kokonaistukisuhteet eivät muutu. Tämä ratkaisu, joka saatiin, täyttää tässä suhteessa erittäin pitkälle tämän tavoitteen. Alueitten välillä tehtyjen laskelmien mukaan tämä pitää tukisuhteet erittäin hyvin nykyisellä tasolla. Sen sijaan jonkun verran siirtymää tästä tasatukijärjestelmän luonteesta johtuen olisi kaikkien tasapainottamiskeinojen jälkeenkin tapahtumassa tästä kotieläintilaryhmästä ryhmään muut tilat. Tätä epätasapainoa, joka on muutaman prosentin luokkaa, siis erittäin pieni kokonaisuuteen nähden, vielä tarkennetaan. Tavoitteena on, että sitten kun saamme lopulliset tiedot lfa-tuen vahvistamisesta, tämä tasapainottaminen tehdään niin, että tuotantosuuntien väliset kokonaistukisuhteet eivät nykyisestä muutu.

Nils-Anders Granvik /r:

Värderade herr talman! Arvoisa puhemies! Viitaten tähän ministerin vastaukseen teen seuraavan lisäkysymyksen. Hallituksen pöytäkirjalausunnossa tämän vuoden tukiratkaisun yhteydessä hallitus totesi, että eri alojen tukitasojen suhteet tullaan säilyttämään, mutta laskelmat osoittavat kuitenkin, että C-alue ja varsinkin kotieläintuotanto tulee kärsimään tämän ratkaisun perusteella. Siksi kysyn:

Takaako hallitus, että annetut lupaukset toteutetaan ja tarpeellisia määrärahoja esitetään vuoden 2006 talousarviossa?

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Arvoisa puhemies! Kysymys on, niin kuin todettu, siitä, että meillä on käytettävissä vähän kasvava maatalouden tukisumma ja tämän tukisumman jakautuminen uuden EU:sta tulevan ja EU:n päätöksillä tehdyn maatalouden ratkaisun myötä. Tässä on kuitenkin meillä elementtejä, jotka tulevat eriaikaisesti voimaan. Meillä tänä vuonna tuli yksi osuus voimaan, ensi vuonna tulee uusi luonnonhaittakorvaus- ja ympäristötukijärjestelmä voimaan ja 2006 tämä capin uudistus. Tämä on erittäin monimutkainen kokonaisuus, ja on selvää, että viljelijöille tämä on ongelmallinen kokonaisuus. Yksityiskohtia ei vielä kaikista asioista tiedetä, mutta tämä perustavoite, johon ed. Granvik viittasi, että tämä tuotantosuuntien välinen tukien tasapaino säilytetään ennallaan, on se, mihin pyritään, ja siihen myöskin keinot ovat olemassa, että tämä tullaan tässä prosessissa saavuttamaan.

Pertti Hemmilä /kok:

Arvoisa puhemies! Varmasti on niin kuin ministeri nyt vastasi, että makrotasolla sekä tuotantosektorien että alueitten välillä on kohtuullinen tasapaino pystytty säilyttämään. Mutta onko hallitus selvittänyt, mitä tilatasolla ja tilojen välillä voi tapahtua, kun tämä vuonna 2006 otetaan käyttöön? Voiko tapahtua suuriakin heilahduksia?

Toinen asia, mikä liittyy tähän olennaisena, on tukioikeusrekisterin käyttöönotto ja siitä johtuva mahdollinen tukioikeuskauppa. Onko hallitus suunnitellut sen osalta mitään pitemmälle menevää ja onko suunniteltu, millä tavalla perustuslaillinen oikeutus tukioikeuskauppaan ja tukioikeusrekisteriin selvitetään?

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Puhemies! Tässä on kysymys EU:n maatalouspolitiikan uudistuksesta ja siitä aiheutuvista seikoista. Tässä tämä valittu tasatukimalli on kaikkien asiantuntijoiden mukaan tulevaisuutta ja maatalouden elinkeinon kehitystä tarkastellen parempi kuin toinen mahdollinen eli historiaan perustuva tukimalli, ja sen takia tämä on valittu.

Tähän tasatukimalliin kuitenkin liittyy se ongelma, että se jonkun verran uudelleenjakaa nykyistä cap-tukea, joka on tiloille tullut, joka on siis vain yksi osa tästä tuesta. Suomessa on kuitenkin mahdollista, kun meillä on useita eri tukielementtejä, sitä ongelmaa, joka syntyy tästä tasatukimallin luonteesta, muilla keinoilla tasapainottaa. Näin tässä yhteensovittamisprosessissa, josta neuvottelutulos on syntynyt, on myöskin hyvin pitkälle päästy. Tämä ei kuitenkaan tietenkään poista sitä tosiasiaa, että tästä capin uudistuksesta — (Puhemies koputtaa) tuen irrottamisesta tuotannosta — johtuen tulee näitä tilakohtaisia eroja.

Timo Kalli /kesk:

Arvoisa puhemies! Suomen liityttyä Euroopan unioniin edellisten hallitusten tavoite on ollut kehittää suomalaisen maatalouden rakennemuutosta. Nyt, kun tämä tukijärjestelmä on edelleen muuttumassa, kysyn ministeri Korkeaojan arviota:

Kannustaako tämä uusi järjestelmä viljelijöitä edelleen rakennemuutokseen, vai onko ministerin arvio jokin toinen, ja turvaako tämä järjestelmä niitä strategioita, jotka on asetettu suomalaisen elintarviketalouden turvaamiseksi?

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Arvoisa puhemies! EU:n maatalouspolitiikan uudistuksen, joka siis pannaan toimeen kaikissa jäsenmaissa, oleellinen sisältö on se, että tuet irrotetaan tuotannosta. Tällä on tietysti se vaikutus, että tilatasolla tuen kannustavuus tuotannon suhteen heikkenee. Tällä irrottamisella on kyllä sitten toisaalta myös positiivisia vaikutuksia. Arvioidaan muun muassa, että maataloustuotteiden markkinat tasapainottuvat tämän seurauksena ja sitä kautta hintataso paranee ja sitä kautta viljelijöiden ansiot.

Meillä kuitenkin johtuen siitä, että meillä on käytössä useita erilaisia tukijärjestelmiä, jotka säilyvät jatkossakin tuotantoon sidottuina, tämä kannustavuuselementti säilyy riittävänä niin, että yhdessä sen kanssa, että nyt on otettu käyttöön aikaisempaa huomattavasti korkeammat investointituet, tuotannon kehittämisen elementti on olemassa. Nyt nimenomaan nuorille viljelijöille tarjoutuu hyvät mahdollisuudet kehittää tuotantoaan.

Harry Wallin /sd:

Arvoisa herra puhemies! On hyvä asia, että hallitus on päässyt tuottajajärjestöjen kanssa yksimielisyyteen. Tästä kuuluu kyllä kiitos maatalousministeri Korkeaojalle. Olisinkin kysynyt:

Nyt kun valittiin yhdistelmätukimalli ja kun te totesitte, että kokonaistukimäärä nousee, johtaako tämä malli siihen, että viljelijät ovat entistä enemmän riippuvaisempia näistä tuista?

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Arvoisa puhemies! Suomen tuotanto-olosuhteista johtuu se, että meillä on korkeammat tuotantokustannukset kuin keskimäärin Euroopan yhteisön maissa. Sitten, kun katsotaan maailmanmarkkinahintatasoa, ero on vähän suurempi vielä tässä suhteessa. Se edellyttää sitä, että tuotannon jatkumisen turvaamiseksi Suomessa tarvitaan tällaisia tukijärjestelmiä. Tämä ratkaisu sinänsä, mikä tässä nyt on tapahtunut, ei merkittävästi tässä suhteessa muuta tilannetta.

Ed. Suvi Lindén merkitään läsnä olevaksi.

Olli Nepponen /kok:

Arvoisa puhemies! Tähän järjestelmään sisältyy eräs vakava epäkohta, joka koskee pellon vuokrausta. Mikäli pelto on vuokrattuna 2006 ja sen jälkeen palautuu pellon omistajalle, niin tukioikeudet jäävätkin vuokralaiselle, ja pellon omistajalla ei ole enää tukioikeuksia.

Miten tämä vakava ongelma ratkaistaan, koska on mittava määrä peltoja tällä hetkellä vielä vuoteen 2006 vuokrattuna, saattaa olla pidemmäksikin aikaa? Kuitenkin saattaa olla halua varsinaisella omistajalla tai sitten sukupolvenvaihdoksen kautta uudella omistajalla tarkoitus jatkaa viljelyä.

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Arvoisa puhemies! Tässä on kysymys unionin tämän uudistuksen toimeenpanosäädöksestä, siis ei suomalaisesta ratkaisusta. Se tulkinta, mikä meillä tällä hetkellä tästä toimeenpanoasetuksen kohdasta on, on sellainen, että tukioikeus silloin, kun tämä järjestelmä otetaan käyttöön, vahvistetaan jollekin. Tässä on valittu se, että tämä tukioikeus vahvistetaan viljelijälle, ei omistajalle. Tästä johtuu sitten niitä ongelmia, mitä ed. Nepponen totesi.

Mutta tähän on todettava se, että tätä tukioikeutta ei voida käyttää ilman, että olisi pelto hallussa. Eli sillä viljelijällä, joka mahdollisesti saisi tällaisia tukioikeuksia, ei niille ole mitään käyttöä tämän vuokraoikeuden jälkeen, kun pellot siirtyvät häneltä pois. Kolmen vuoden kuluessa, jos tukioikeuksia ei käytetä, ne siirtyvät tänne niin sanottuun kansalliseen varantoon, josta niitä sitten voidaan kyllä allokoida uudelleen viljelijöille. Luulen niin, että tämä seikka kaikesta huolimatta, vaikka tässä on tällainen (Puhemies koputtaa) ongelma, ei ole niin suuri kuin nyt näyttää.

Antti Rantakangas /kesk:

Arvoisa puhemies! Oli erittäin hyvä, että jo viime vuoden puolella hallitus löi kiinni omat linjauksensa tähän cap-uudistukseen, joista mielestäni tärkein oli se, että alueiden ja tuotantosuuntien väliset tukisuhde-erot eivät saa muuttua. Se oli tärkeä ja hyvä päätös. Tämä liittyy oleellisesti tähän valtion ja tuottajajärjestöjen sopimukseen, jossa todetaan, että tämä kotieläintalouteen pohjoisella alueella syntynyt aukko katetaan ja rahoitus järjestetään loppuvuoden aikana. Luonnollisesti valtion on pidettävä siitä kiinni. Kysymys:

Millä tavalla jatkossa tämän työvaltaisen maatalouden tulevaisuus turvataan, jota EU-politiikka ajaa passiivisempaan toimintaan? Millä tavalla käytetään ne kaikki keinot, joita on käytettävissä, työnteon motiivin vahvistamiseksi maataloudessa, koska se on jatkuvuuden edellytys?

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Arvoisa puhemies! Tämä, kun keskustelu on nyt hyvin paljon keskittynyt tähän tukijärjestelmän uudelleen muotoutumiseen, on ehkä vienyt katseen kuitenkin pääasiasta sivuun. Pääasia on kuitenkin se, millä tavalla maatalousyrittäjä toimii, miten yrittäjä kehittää omaa tilaansa ja sen tuotantoa. Tilan kehittämiseen tarjoutuu nyt tehtyjen päätösten myötä erittäin hyvät, aikaisempaa paremmat mahdollisuudet, kun investointeja tuetaan voimakkaasti. Tällä tavalla avautuu erityisesti nuorille viljelijöille näkymä kehittää ja parantaa tuotantoaan, ja jokaisella vanhemmallakin tilalla on toki lukuisia, niin kuin yrittäjät tietävät, kohtia, joita vielä voidaan parantaa. Tässä pitää kiinnittää huomiota yrittäjätoimintaan ja yrittäjän mahdollisuuksiin omalla toiminnallaan parantaa yrityksensä kannattavuutta ja tulosta.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Talonpojan tappolinja Suomessa vain yltyy, vaikka sitä linjaa ed. Kalli kutsuu hallituksi rakennemuutokseksi tai rakennekehitykseksi. Tällä hetkellä on maanviljelijöistä tulossa kovaa vauhtia maisemansuojelijoita. Mutta varsinainen kysymys, tämä pellonvuokraus-asia, jonka ed. Nepponen otti esiin:

Mitäs jos nyt käykin niin, kun tämä epävarmuus on näin suurta, että viljelijät, siis maiden omistajat, sanovat irti nämä vuokrasopimukset vuoden 2005 puolella, kun ennakoivat tätä asiaa? Mikä on silloin vuokraviljelijän oikeusturva tässä asiassa?

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Arvoisa puhemies! Vuokrasopimuksia on monenlaisia, ja tietysti viljelijät voivat toimia sen mukaisesti, minkälaiset sopimukset ovat. Tässä on kuitenkin pidettävä mielessä se, että monet peltonsa vuokranneet ovat tilanteessa, jossa ei ole niinkään helppoa ryhtyä itse viljelijäksi uudestaan, hankkia koneet ynnä muut. Myöskään sitoutuminen erilaisiin muihin järjestelmiin ei tapahdu käden käänteessä, joten en usko, että tässä nyt kuitenkaan tulee tapahtumaan sillä tavalla kuin tätä tilannetta maalataan.

Puhemies:

Tämä kysymys on loppuun käsitelty.