Miapetra  Kumpula-Natri  /sd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Talousvaliokunnassa päätettiin tänään ottaa käsittelyyn viime viikolla lähetekeskustelussa ollut lakialoite 56, jonka on allekirjoittanut ed. Wideroos ym. kansanedustajia, ja se on tärkeä lakiesitys. Siinä säädettäisiin pikavippien, näiden lyhytaikaisten luottojen antajille pakolliseksi ilmoittaa velalliselle todellinen vuosikorko ja muut lainakustannukset riippumatta siitä nykysäätelystä, että alle parinsadan euron suuruisesta tai alle kolmen kuukauden pituisesta lainasta näitä tietoja ei tarvitse antaa.

Tämä lakialoite otettiin käsiteltäväksi, ja sen takia tässä on nyt käsittelyssä minun nimissäni toinen lakialoite, jossa esitetään, että näitä tekstiviestivippejä, pikalainoja, pikaluottoja, miksi niitä halutaankin nimittää, tarjoavat yritykset tulisi myös rekisteröidä jonkinlaisen lainsäädännön ja valvonnan piiriin. Lakialoitteessani esitän, että Rahoitustarkastus pitäisi yllä rekisteriä näistä alle kolmen kuukauden pituisia vakuudettomia pikaluottoja tarjoavista yrityksistä ja valvoisi niiden toimintaa. Myös luottolaitostoiminnasta annetun lain 26 §:ään tulisi tehdä pieni muutos, lisäys, että näitä vakuudettomia alle kolmen kuukauden pituisia pikaluottoja myöntäviltä yrityksiltä tulisi vaatia toimilupa ja kirjata ne Rahoitustarkastuksen alaiseen rekisteriin.

Tällä hetkellä meillä on tilanne, jossa on aika villit markkinat. Rahoitustarkastukselle nämä eivät kuulu. Rahoitustarkastus sanoo, että tämän asian valvonta kuuluisi kuluttajalainsäädännön kautta Kuluttajavirastolle, mutta sillä ei taas ole mahdollisuuksia puuttua näitä pikaluottolainoja antavien yritysten toimintaan. Kuitenkin voimme nähdä, että tämmöiset oikeudellisetkin seikat tulevat problemaattisiksi, kun osa pikavippiyrityksistä, jotka eivät ole siis minnekään rekisteröityneet eivätkä edes toimilupaa hakeneet, voivat kuitenkin ilmoittaa esimerkiksi luottotietorekisteriin tietoja asiakkaista, jotka eivät ole maksaneet lainaansa eräpäivästä 60 vuorokauden kuluessa. Näissä tilanteissa voi olla riski esimerkiksi, että sen yrityksen järjestelmä on puutteellinen, ja silloin luottotietorekisterimerkintä voi olla ihmiselle hyvinkin hankala monessa muussa asiassa.

Näinä päivinä meillä on kahdessakin valiokunnassa, joissa olen ollut mukana, kuultavana myös esimerkiksi velkaneuvonta valtion talousarvioasiain kohdalla. Velkaneuvonnan resurssit ovat riittämättömät, ja se liittyy tähän asiaan aika oleellisestikin sillä lailla, että monet näitä pikaluottoja ottavista henkilöistä ovat kumuloineet tätä lainaansa ja eri paikoista keränneet lainaa niin, että yhtä lainaa maksetaan pois pikalainalla, pikaluotolla, ja niitä saattaa olla useampiakin. Oli aika koskettavaa kuulla, minkälaisen asiakaskunnan kanssa velkaneuvojat ovat tekemisissä, kun velkaneuvonnan asiakkaalla saattaa olla toistasataa eri lainaa ja luottoa, ja silloin ei tule kokonaiskäsitystä valitettavasti aina itse lainojen ottajallekaan. Ja yksi osa siinä on juuri kyllä tämmöiset säätelemättömät pikalainat, joita voidaan ottaa hetken mielijohteesta. Kadulla tulee iso mainos vastaan. Se ei kerro vuosikorkoja. Lainan saa tekstiviestillä. Ei kysytä takuuta. Ja kun näitä lainan tarjoajiakin on nyt useita tällä hetkellä markkinoilla, lähemmäs 30, niin niitäkin voi käyttää silloin jokaista erikseen eikä kokonaiskuvaa tule millään lailla.

Rahoitustarkastus on jo toimintakertomuksessaan vuodelta 2006 todennut, että tätä pikalainoituksen sääntelyä ja valvonnan tarvetta on alettu selvittää, ja sillä on myös jonkinlaisia esityksiä, mitä tulisi tehdä. Se toteaa tukevansa viranomaisten yhteistyötä, miten näihin ongelmiin tulisi puuttua, ja erikseen mainitsee tarpeen muuttaa lainsäädäntöä muun muassa vuosikoron ilmoitusvelvollisuudesta ja toiminnan rekisteröimisen osalta. Nämä kaksi se toteaa jo toimintakertomuksessansa, ja kuten tässä kerroin aikaisemmin, tämän vuosikoron ilmoitusvelvollisuus on lakialoitteessa 56 jo esitetty, ja nyt sitten tämä minun lakialoitteeni 103 ottaisi tämän toiminnan rekisteröimisen esiin. Silloin kun toiminta ei edellytä toimilupaa, toiminnan harjoittajan yritystoimintaa ei kukaan valvo, ja on myös usein ollut esillä se kysymys, kuka näitä lainoja tarjoaa.

Naapurimaassa Ruotsissa rekisteröinti on tällä hetkellä jo pakollinen. Rata on myös jo selvitellyt tätä asiaa — vaikka sitten kieltäytyy vastuusta tällä hetkellä, koska se ei heille lain mukaan kuulu — ja näistä selvityksistä käy esille monenlaista, esimerkiksi se, että tämä on pääasiassa pohjoismainen ilmiö, ainakin nämä tekstiviestilainat ovat ilmeisesti kuitenkin vain Suomen, Ruotsin, Norjan ja Viron ongelma, vaikka pikavippejä sitten esiintyy muissakin EU-maissa. Rekisteröintipakko on olemassa siis jo Ruotsissa, kuten sanoin, mutta ainakin kahdessa muussa EU-maassa sen lisäksi, ja yhdeksän maata edellyttää toimilupaa ja sen yhteydessä ilmoitusmenettelyä. Se olisi toinen mahdollisuus, mutta minusta tässä on sen verran iso asia kyseessä, että esitän tätä Ratan alaista rekisteriä tähän tehtäväksi.

Olemme lukeneet tiedotusvälineistä ja myös näistä raporteista, että oikeusministeriössä ministeri Tuija Brax on asettanut — nyt en ole varma, onko hän asettanut vai asettamassa — työryhmän tätä selvittämään, mutta eduskunta on jo useampaan kertaan muun muassa talousvaliokunnan lausunnoissa toivonut tätä selvitettävän ja jotain tehtävän. Ja kun viranomaistoiminta on näin hidasta, niin nyt sitten on otettu jonkin verran omiin käsiin tätä toimintaa ja alettu katsoa lakialoitteen muodossa, josko voisimme jonkun lakimuutoksen tehdä, että tämä viidakko saataisiin hieman säädellymmäksi, kun rahoista on kuitenkin kysymys ja myös ihmisten taloudesta.

Julkisuudessa on tuotu esille useita keinoja, mitä kaikkea pitäisi tehdä näiden edellä mainittujen vuosikoron ilmoittamisvelvollisuuden ja yrityksen rekisteröinnin lisäksi, ja täällä on lueteltu monissa paikoissa näitä eri mahdollisuuksia. Yksi iso asia on asiakkaan tunnistamisjärjestelmän puutteellisuus. Omistaako lainan ottaja edes sen puhelimen, jolla tekstiviestilainasopimus, jos sitä sopimukseksi voi kutsua, tehdään? Pitäisikö näitä pikalainasopimuksia myös jossain muodossa tehdä kirjallisena? Pitäisikö pikalainaus kieltää kokonaan? Riittääkö kansan valistus? Mitä apua olisi sosiaaliluotoista? Korkokatto, joka on muun muassa Italiassa voimassa, on ollut myös keskusteluissa mukana. Koronkiskontasäännösten kautta voisi löytyä jotain apua. Ja miten tulisi luoton ottajan henkilöllisyys selvittää? Ja onko siitä joku rekisteri myös, tuleeko se selvittää tarkemmin? Ja mikä on luoton ottajan maksukyky? Jotkut pikaluoton palvelunantajista edellyttävät, että vanha laina on maksettu asianmukaisesti ennen kuin uutta lainaa voi ottaa, mutta näin edes eivät tee kaikki.

Tässä on Rata tehnyt selvityksiä, ja nyt tuntuu vain, että koko maa makaa ja odottaa, että joku tekee jotain, ja asiaa pyöritetään työryhmästä toiseen ja selvityksestä eteenpäin, ja sen takia nyt ehkä muutama pieni lakimuutos voitaisiin tehdä, niin että saataisiin pääpiirteet kuriin, ja sitten odottaa ehkä laajempaakin pakettia hallituksen esityksenä oikeusministeriöstä saatavaksi myöhemmin.