Liisa Jaakonsaari /sd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Eduskunnan käsittelyssä on ulkoasiainvaliokunnan mietintö valtioneuvoston selonteosta koskien konventin tuloksia ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin, joka alkaa ensi lauantaina.

Hallituksen selontekoon on ulkoasiainvaliokunnan lisäksi paneutunut kaikkiaan yhdeksän eduskunnan valiokuntaa. Haluan tässä yhteydessä kiittää sekä ulkoasiainvaliokuntaa että lausuntovaliokuntia tästä mittavasta työstä, joka on jouduttu tekemään erittäin tiiviissä aikataulussa.

Olen melko varma siitä, että minkään muun EU-maan parlamentissa ei ole konventin tuloksia käsitelty samalla antaumuksella ja yksityiskohtaisuudella kuin Suomen eduskunnassa. Tämä yksityiskohtainen käsittely osoittaa Suomen eduskunnan EU-asioiden käsittelyjärjestelmän toimivuuden. Me kykenemme sopeutumaan muuttuviin unionin aikatauluihin ja käsittelemään asioita hyvinkin tiiviissä aikataulussa ja tällä tavalla vaikuttamaan valtioneuvoston kantoihin, joten ei ole ihme, että viime aikoina eduskunnassa on vieraillut runsaasti hakijamaiden valtuuskuntia tutustumassa Suomen EU-asioiden käsittelyjärjestelmään, jonka keskeinen piirre mielestäni on se, että EU-asiat ovat koko eduskunnan asioita. Tämän selonteon käsittely osoittaakin, että me elämme niin kuin opetamme, ja kun kaikkiaan yhdeksän eduskunnan valiokuntaa on käsitellyt tätä selontekoa, voidaan todeta, että melkein kaikki kansanedustajat ovat syyskuun aikana eri valiokunnissa perehtyneet tavalla tai toisella konventtiin ja hallitustenväliseen konferenssiin eri kanteilta.

Eduskunta sai marraskuussa 2001 käsiteltäväkseen ensimmäisen vuoden 2004 hallitustenvälistä konferenssia koskevan valtioneuvoston selonteon. Totesin silloin, että tuo vuoden 2004 hallitustenvälinen konferenssi on erittäin olennainen ja tärkeä Euroopan unionin tulevaisuuden kannalta. Tämä arvio pitää edelleen paikkansa, mutta olemme toki nyt paljon viisaampia kuin syksyllä 2001. Hallitustenvälinen konferenssi alkaakin todella jo vuonna 2003, ensi lauantaina, mutta ei varmasti tule valmiiksi tämän vuoden aikana, joten tuo alkuperäinen nimitys pätee vielä. Euroopan unionin laajentumisprosessi on nyt jäsenvaltioitten parlamenttien viimeisiä ratifiointeja vaille valmis, ja Euroopan suuri rauhanprojekti laajenee näin ratkaisevasti vanhojen kylmän sodan rajalinjojen yli.

Kun tätä ulkoasiainvaliokunnan mietintöä laadittiin, pyrimme koko ajan pitämään huolen siitä, että pääasiat eivät katoa yksityiskohtiin. Olemme myös halunneet mietinnössämme asettaa konventin, hallitustenvälisen konferenssin ja Suomen tähän aikaan. Pohdimme mietinnössämme muun muassa Euroopan unionin luonnetta, sitä onko unionipolitiikka saranakohdassa, kuten monet asiantuntijat väittivät valiokuntakeskustelun aikana. Pohdimme Suomen EU-politiikan muutoksen tarvetta, EU:n ulkosuhteiden ja puolustuksen perimmäisiä kysymyksiä ja myös kansanäänestyksen tarvetta, joka on julkisuudessa herättänyt paljonkin keskustelua.

Seuraavassa, arvoisat kansanedustajat, käyn läpi lyhyesti valiokunnan mietinnön keskeisiä kantoja ja keskityn erityisesti toimielinkysymyksiin sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.

Toimielimistä lähtökohtamme on sama kuin valtioneuvoston selonteossa. Vaikka toimielinkysymykset ovat monimutkaisia ja kansalaisten kannalta kaukaisen tuntuisia, ne kuitenkin ovat sittenkin ratkaisevan tärkeitä esimerkiksi sen kannalta, minkälainen Suomen kaltaisen pienehkön maan asema on EU-järjestelmässä tulevaisuudessa. Tietenkin poliittinen tahto, se mitä jäsenvaltiot haluavat, loppujen lopuksi ratkaisee unionin tulevaisuuden suunnan, mutta se, miten järjestelmä toimii, on tärkeää. Toiseksi, toimielimiin liittyvillä periaatteilla on merkityksensä sen kannalta, miten Suomeen liittyvät erikoisolosuhteet otetaan päätöksenteossa huomioon.

Valiokunnan kanta on, että toimielinkysymyksissä pitää hallitustenvälisessä konferenssissa pyrkiä tasapainoiseen lopputulokseen. Toimielimiä koskevissa kysymyksissä keskeisiä muutoksissa noudatettavia periaatteita on ensinnäkin jäsenvaltioiden välisen tasa-arvoisuuden säilyttäminen, toiseksi toimielinten välinen tasapaino ja kolmanneksi yhteisömenetelmän säilyttäminen unionin toiminnan perusteena. Ulkoasiainvaliokunta viittaa mietinnössään suuren valiokunnan kantaan, jonka mukaan konventin lopputulosta ei voi pitää erityisen tasapainoisena eikä yhteisömenetelmää tukevana.

Ulkoasiainvaliokunta yksilöi mietinnössään seuraavat toimielimiin liittyvät muutostarpeet asettamatta niitä kuitenkaan erityiseen tärkeysjärjestykseen: ministerineuvoston puheenjohtajuuden järjestäminen, komission kokoonpano, Eurooppa-neuvoston pysyvän puheenjohtajan ja ulkoasiainministerin toimenkuvat sekä määräenemmistöpäätöksiin tarvittava enemmistö.

Ministerineuvoston puheenjohtajakierron osalta tärkeä seikka on se, jota ulkoasiainvaliokunta erityisesti korostaa, että puheenjohtajuuskierron on perustuttava jäsenvaltioiden tasavertaisuuteen ja puheenjohtajakierron periaatteet on kirjattava itse sopimukseen. Valiokunta on aiemmin korostanut, että tämän päivän unionissa neuvoston puheenjohtajuuden kierto on sittenkin tärkein jäsenvaltioiden tasavertaisuutta korostava seikka unionin käytännön toiminnassa.

Komission osalta yhdymme valtioneuvoston kantaan siitä, että komission toimintakyky ja puolueeton asema on turvattava. Asiantuntijat ovat olleet selkeästi sitä mieltä valiokuntakuulemisissa, että konventin ehdotukset vievät unionia selkeästi hallitustenvälisyyden suuntaan ja heikentävät komissiota, eli ne, jotka pelkäsivät liittovaltiokehitystä, voivat nyt huokaista helpotuksesta. Komissiossa tulisi jatkossakin olla yksi jäsen jokaisesta jäsenvaltiosta, ei siksi, että he olisivat valvomassa jäsenvaltioiden etua. Pikemminkin asiantuntijakuulemisissa kävi ilmi, että konventin ehdotukset äänivaltaisista komissaareista ja äänettömistä komissaareista johtaisivat kansallisen lobbauksen virallistamiseen, kun äänettömillä komission jäsenillä ei olisi omaa vastuualuetta. Vain se, että komissiossa on jäsen kustakin jäsenvaltiosta, takaa sen, että jäsenvaltioiden erityisolosuhteet tunnetaan ja otetaan huomioon, kun komissio korkeimmalla tasolla valmistelee ja päättää asioita. Usein tuntuu unohdettavan, että komissio tekee päätöksensä yksinkertaisella enemmistöllä, joten yksittäisen komission jäsenen osalta on aina kyse asioihin vaikuttamisesta sekä taidosta esitellä ja perustella kantojaan.

Eurooppa-neuvoston pysyvän puheenjohtajan viran perustamista pidetään asiantuntijapiireissä varsin väistämättömänä. Ulkoasiainvaliokunta ei konventin aikana ole ollut innostunut tästä pysyvästä puheenjohtajasta eli presidentistä, mutta katsoimme, että valtaoikeuksista riippumatta pysyvä puheenjohtaja saa todennäköisesti vahvan aseman unionin toimielinrakenteessa, mikä sitten väistämättä vaikuttaa toimielinten väliseen tasapainoon. Kun nyt pysyvän puheenjohtajan viran perustaminen näyttää todennäköiseltä, on nyt tärkeintä vaikuttaa Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan toimenkuvaan ja yleisemmin Eurooppa-neuvoston toimintaan. Eurooppa-neuvosto ei todellakaan voi olla enää mikään herrojen ja rouvien keskusteluhetki päivällispöydässä, jossa päätökset vain ikään kuin ilmaantuvat tai tupsahtavat jostain esille, vaan sen täytyy toimia samojen sääntöjen ja samojen avoimuuden periaatteiden mukaisesti kuin kaikkien muidenkin unionin toimielimien.

Ulkoasianvaliokunta suhtautuu valtioneuvostoa varauksellisemmin Eurooppa-neuvostolle annettaviin laajoihin valtuuksiin muuttaa perustuslaillista sopimusta. Näitä hyvin laajoja ja keskeisiin päätöksentekomenetelmiin liittyviä valtuuslausekkeita voi pitää varsin huolestuttavina jäsenvaltioiden kannalta, kun ne siirtävät hallitustenvälisen konferenssin ja jäsenvaltioitten valtaa Eurooppa-neuvostolle. Tähän suhtaudumme varauksellisesti. Määräenemmistöön tarvittavan enemmistön tulisi olla Suomen pitkään ehdottama ja UaV:n kannattama yksinkertainen kaksoisenemmistö.

Unionin ulkoisen toiminnan osalta ulkoasiainvaliokunnan mietinnön lähtökohta on, että Euroopan unionin tulee ulkoisessa toiminnassa toimia johdonmukaisesti monenvälisen, Yhdistyneisiin kansakuntiin perustuvan järjestelmän kehittäjänä. Euroopan unionin tulee käyttää hyväksi vahvuuttaan eli sitä, että Euroopan unioni voi toimia laaja-alaisesti ja laaja-alaisen turvallisuuden käsitettä noudattaen. Unionin on myös käytännössä toimittava yhtenäisemmin esimerkiksi YK:n turvallisuusneuvostossa. Valiokunta korostaa mietinnössään transatlanttisen yhteistyön vahvistamista. Mietinnössä todetaan, että vain yhtenäinen ja tehokas unioni voi olla uskottava yhteistyökumppani, joka myös kykenee vaikuttamaan Yhdysvaltoihin.

Ulkosuhteitten osalta valiokunta kannattaa konventin ehdottamia uusia, selkeämpiä tavoitteita. Problematisoimme myös sitä, että uudet ehdotukset eivät, vaikka nämä pilarit poistuvat, poista nykyistä jakoa hallitustenväliseen ja yhteisölliseen ulkopolitiikkaan. Kannatamme sinänsä uuden ulkoministerin tehtävän perustamista mutta näemme siinä aikamoisia ongelmia institutionaaliselta kannalta.

Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan osalta mietinnön lähtökohta on, että Suomen tulee aktiivisesti vaikuttaa hallitustenvälisessä konferenssissa sopimuksen tämän osan sisältöön. Tavoitteena tulee olla kaikille avoin yhteistyö. Lopputuloksen on annettava Suomelle mahdollisuus itse valita, osallistummeko tiettyyn yhteistyömuotoon vai ei. Tällä hetkellä, kun ehdotusten tarkempi sisältö on monelta osin täysin auki, ei ole aika tehdä politiikkalinjauksia Suomen osallistumisesta tuohon tai tähän ytimeen. Valtioneuvoston on kuitenkin valiokunnan mielestä ehdottomasti huolehdittava hallitustenvälisessä konferenssissa siitä, että Suomelle jää aito valinnan vaihtoehto ja valinnan mahdollisuus.

Mietinnössä käydään yksityiskohtaisesti läpi eri ehdotukset unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikan vahvistamiseksi. Ongelmattomimpia ehdotuksia ovat valiokunnan mielestä kriisinhallintatehtävien täydentäminen, se on hyvä asia; yhteisvastuu eli solidaarisuuslauseke, se on hyvä asia; sekä mahdollisuus valtuuttaa tietty joukko jäsenvaltioita suorittamaan tehtäviä unionin nimissä.

Suhteellisen ongelmaton ja sinänsä kaikkien kannattama on myös ehdotus puolustusmateriaaliviraston perustamisesta. Tältä osin keskustelua herätti lähinnä konventin ehdotus, jonka mukaan jäsenvaltiot sitoutuvat parantamaan sotilaallisia voimavarojaan. Eräät ovat katsoneet, että tässä piilee jäsenvaltioille velvoite lisätä puolustusbudjettejaan, vaikka selontekokin todentaa, että parantaminen tarkoittaa ennen kaikkea puolustusmateriaaleissa lisääntynyttä yhteistyötä ja yhteishankintoja sekä tutkimustoiminnan lisäämistä. Tämä sisältää myös mahdollisuuden puolustusbudjettien pienentämiseen.

Kaksi ongelmallisinta kohtaa ovat niin sanottua rakenneyhteistyötä koskevat kysymykset: rakenneyhteistyö vaativissa sotilaallisissa tehtävissä, jota me mietinnössä kutsumme voimavaraytimeksi; ja keskinäisen puolustuksen velvoite, tiiviimpi yhteistyö, jota me mietinnössä kutsumme turvatakuuytimeksi. Suomessa on keskusteltu näistä ytimistä vähän huolettomaan sävyyn, joten minusta on hyvä näitä termejä myös ikään kuin täsmentää. Molemmat ovat niin sanottua tiivistettyä yhteistyötä, eli niihin osallistuisi vain joukko jäsenvaltioita.

Kuten edellä sanoin, lähtökohtamme turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa on, että yhteistyön on oltava kaikille jäsenvaltioille avointa. Tämän takia vastustamme valtioneuvoston tavoin sitä, että voimavaraytimestä tulisi käytännössä suljettu, kuten se nykyisten ehdotusten mukaan on. Katsomme siis, että ensisijaisesti sekä voimavaraydin että turvatakuuydin tulisi poistaa sopimuksesta. Tosiasia kuitenkin on ja näyttää vahvasti siltä, että nämä kysymykset ovat monille jäsenvaltioille hyvin keskeisiä. Ei ole sanottu, että Suomi onnistuu poistamaan nämä määräykset sopimuksesta.

Sen takia ulkoasiainvaliokunta, samalla tavalla kuten valtioneuvosto, edellyttää, että näihin ytimiin siinä mahdollisessa tilanteessa, jossa ne syntyvät, sovelletaan niin sanottua tiiviimmän yhteistyön periaatetta. Näin nämä ytimet eivät lähtisi elämään omaa elämäänsä, vaan niiden työssä otettaisiin yleisten joustavuussääntöjen mukaan huomioon myös koko unionin etu sekä yhteistyön ulkopuolelle jäävien maiden näkökohdat. (Puhemies koputtaa) — Arvoisa puhemies! Valitettavasti tämä kokonaisuus on niin laaja, että ei mahdu tähän aikasuositukseen.

Turvatakuuytimen osalta pohdiskelimme paljon Naton ulkopuolisten maiden asemaa. Useimmille Nato-maillehan tämä ei ole mitenkään erityinen ongelma hyväksyä Naton kanssa päällekkäisiä turvatakuita, ja kaikki tietävät, että taustalla ovat Naton järjestelmät. Konventin ehdotuksen mukaan turvatakuuydin on kuitenkin avoin myös sotilaallisesti liittoutumattomille maille, jolloin herää kysymys, minkälaiset turvatakuut olisivat näiden maiden osalta. Täsmällistä arviota turvatakuiden luonteesta on mahdoton tässä vaiheessa antaa. Useat asiantuntijat katsoivat, että turvatakuut Naton ulkopuolisille maille ovat enemmän poliittis-symboliset kuin todelliset sotilaalliset turvatakuut.

Mietintö käsittelee myös kauppapolitiikkaa ja peruspalveluita pitkälti suuren valiokunnan lausunnon pohjalta, joten uskon, että suuren valiokunnan puheenjohtaja sitten kertoo näistä tarkemmin.

Vielä kaksi yksityiskohtaa.

Ulkoasiainvaliokunta edellyttää mietinnössään, että liittymissopimukseen sisältynyt Suomen työeläkejärjestelmää koskeva poikkeus turvataan uudessa sopimuksessa.

Arvoisa puhemies! Pääministeri piti tämän selonteon lähetekeskustelussa pääkysymyksenä, johon hän odotti eduskunnalta vastausta, sitä, asettaako Suomi ehdottomuuksia vai haetaanko hyväksyttävää kokonaistulosta. Tähän on helppo vastata: luonnollisesti hyväksyttävää kokonaisuutta. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki käy. Hallituksen on nyt otettava käyttöönsä kaikki diplomaattiset ja poliittiset taitonsa, jotta Suomen näkökohtien mukainen tasapainoinen lopputulos saadaan hvk:ssa aikaan. Sinänsä positiivista on, että nyt näyttää selvältä, että hvk ei ole mikään kumileimasin, joka vain hyväksyy konventin lopputuloksen.

Arvoisa puhemies! Vielä lopuksi, eduskunta on todellakin paneutunut tähän valtioneuvoston selontekoon, mutta tämä ei kuitenkaan meille riitä. (Puhemies koputtaa) Haluamme osallistua ...

... aktiivisesti hvk:n valmisteluun ja kannanmuodostuksen täsmentämiseen, ja toivon, että kun tämä prosessi jatkuu, niin hallitus on aktiivisesti eduskunnan suureen valiokuntaan ja ulkoasiainvaliokuntaan yhteydessä.

Puhemies! Tämä on laaja asia. Pyydän anteeksi, että ylitin aikani.

Ville Itälä  /kok (esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suurella valiokunnalla on ollut niin kuin muillakin valiokunnilla tiukka aikataulu, eikä suuri valiokunta ole siksi toistanut lausunnossaan niitä asioita, joihin on otettu kantaa aikaisemmissa lausunnoissa.

Sopimus Euroopan perustuslaista sisältää uudistuksia, jotka ovat pääosin unionin toimintaa ja sopimusrakennetta selkeyttäviä. Sisällöllisten muutosten tarkoituksena on erityisesti tehostaa unionin toimintaa ja lisätä demokratiaa sekä parantaa kansalaisten oikeusasemaa.

Yleisesti voidaan todeta, että konventin esityksestä pääosa on hyvää ja sellaisenaan hyväksyttävissä. Mainittakoon tärkeimmistä saavutuksista sopimusrakenteen yksinkertaistaminen ja siihen liittyen pilarirakenteen poistaminen sekä unionin oikeushenkilöllisyys ja perusoikeuskirjan sisällyttäminen perustuslakisopimukseen.

Suuri valiokunta yhtyy ulkoasiainvaliokunnan mietinnössäkin esille tuotuun hallituksen kantaan, että alkavan hvk:n tulee olla aito neuvotteluprosessi, jossa käydään konventin esitys huolella läpi avaten erityisesti ne kysymykset, joista konventissa ei saavutettu aitoa konsensusta tai joiden käsittely jäi hyvin pintapuoliseksi. Maanantaina Luxemburgissa pidetyssä EU:n ulkoministeritapaamisessa myös EU:n nykyinen puheenjohtajamaa Italia myöntyi vaatimuksiin, että kaikkia kysymyksiä on voitava aidosti käsitellä hvk:ssa.

Suuri valiokunta ei lausunnollaan ole halunnut sitoa hallituksen käsiä eikä toisaalta ole asettanut tavoitteita tärkeysjärjestykseen. Valiokunta on edellyttänyt hallitukselta eduskunnan vaikutusmahdollisuuksien turvaamista hvk:n aikana kaikissa neuvottelujen vaiheissa, jotta eduskunta voi tarvittaessa tarkentaa kantojaan arvioidessaan neuvotteluissa esille nousevia uusia ehdotuksia.

Valiokunta yhtyy hallituksen näkemykseen unionin oikeudellisen luonteen säilymisestä ennallaan kansainvälisenä sopimuksena. Sopimus ei ole varsinainen perustuslaki, vaan kansainvälinen sopimus, jonka muuttamisesta ja kansallisesta ratifioinnista päättävät jäsenvaltiot kansallisten valtiosääntöjen nojalla. Näin lopullinen päätösvalta, niin sanottu kompetenssi-kompetenssi, säilyy edelleenkin jäsenvaltioilla. Unioni vahvistuu erityislaatuisena jäsenvaltioiden ja kansalaistensa kansainvälisenä yhteisönä ja säilyttää sekä ylikansallisen että hallitustenvälisen toiminnan muotoja. Unionin toimivalta on kuitenkin jatkossakin rajattua, jäsenvaltioiden sille luovuttamaa.

Valiokunta on kuitenkin lausunnossaan kiinnittänyt erityistä huomiota tosiasiallisen päätöksentekovallan siirtymiseen yhä enemmän pois jäsenvaltioilta. Muun muassa pilarijaon poistamisesta ja päätöksenteon yksinkertaistamisesta seuraa unionin tosiasiallisen toimivallan laajeneminen. Unionin oikeushenkilöllisyyden myötä kansainväliset sopimukset tulevat suoraan jäsenvaltioita sitoviksi ilman kansallista ratifiointia. Jäsenvaltioiden vaikutusmahdollisuudet siltä osin heikkenevät ja toimivaltaa voidaan katsoa siirtyvän unionille. Epätarkat määräykset toimivallan määrittelyssä tai yksittäisillä toimialoilla lisäävät tulkinnan vaikeutta ja siirtävät lopullista päätöksentekovaltaa todellisuudessa unionin tuomioistuimille.

Suuri valiokunta pitää konventin esityksiä niin sanotuista valtuuslausekkeista erittäin ongelmallisina, sillä niillä konkreettisesti luovutetaan jäsenvaltioille kuuluvaa toimivaltaa Eurooppa-neuvostolle. Valtuuslausekkeissa on kyse asioista, jotka tulisi kirjata nyt valmisteilla olevaan perustuslakisopimukseen, mutta huonona kompromissina konventti päätti esittää näiden riitaisten kysymysten siirtämistä Eurooppa-neuvoston päätettäväksi. Tällaisia kysymyksiä ovat esimerkiksi Euroopan parlamentin paikkajako vuoden 2009 jälkeen ja ministerineuvoston puheenjohtajuutta koskevat säännökset. Suuri valiokunta on lausunnossaan suhtautunut valtuutuslausekkeisiin hyvin varauksellisesti.

Kuten voimme todeta, unionin toimivalta kasvaa monin eri tavoin, ja todellisen toimivallan siirtymisen laajuutta on kokonaisuudessaan vaikea ennakoida. Tämä edellyttää, että meidän täällä eduskunnassa täytyy jatkossa pystyä entistä valppaammin ja tehokkaammin seuraamaan EU-asioiden kansallista valmistelua osallistumalla siihen mahdollisimman varhaisesta vaiheesta alkaen aina siihen asti, kun asiat on saatu päätökseen.

Unionin lainsäädännön ja päätöksenteon yksinkertaistamiseen valiokunta on tyytyväinen. Uudet Eurooppa-lait ja puitelait kuvaavat nykyistä paremmin unionin lainsäädännön välineitä myös kansalaisille. Valiokunta kannattaa aiempien kantojensa mukaisesti määräenemmistöpäätöksenteon lisäämistä sekä periaatetta kaiken EU-lainsäädännön hyväksymisestä jatkossa lainsäädäntömenettelyssä, eli Euroopan parlamentti ja ministerineuvosto päättäisivät niistä yhdessä. Päätöksenteon osalta valiokunta yhtyy hallituksen kantaan ja kannattaa yksinkertaista kaksoisenemmistöä, eli ministerineuvostossa määräenemmistöllä päätettäessä hyväksyminen edellyttää taakseen enemmistöä jäsenmaista ja enemmistöä unionin väestöstä.

Arvoisa puhemies! Hvk:n keskeisimpiä kysymyksiä lienee ratkaisun löytäminen toimielimien ja niin sanottujen institutionaalisten kysymyksen osalta. Toimielimiä koskevat esitykset vietiin konventissa läpi kovassa kiireessä ilman työryhmävalmistelua. Näin ollen konventin toimielimiin liittyvää esitystä ei voida pitää tasapainoisena ja yhteisömenetelmää tukevana. Näihin kysymyksiin tulee palata alkavassa hvk:ssa.

Arvoisa puhemies! (Puhemies koputtaa) Vielä, kun ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja otti esiin kysymyksen ...

... näistä palveluista, niin lyhyesti, jos sopii, käyn nämä asiat vielä läpi.

Eri toimialakysymysten osalta valiokunta keskittyi lausunnossaan niihin alueisiin, joihin konventin esitys tuo suurempia muutoksia tai jotka ovat Suomelle erityisen tärkeitä kysymyksiä. Näitä ovat oikeus- ja sisäasiat, palveluihin liittyvät sisämarkkina- ja kauppapoliittiset kysymykset, talous- ja rahapolitiikka, maatalouspolitiikka sekä aluepolitiikka.

Otan tässä vielä palvelut esiin: Suuri valiokunta on lausunnossaan painottanut vahvasti palveluihin liittyviä sisämarkkina- ja kauppapoliittisia kysymyksiä. Konventin ongelmalliset esitykset liittyvät niin palveluiden tarjoamiseen ja vastaanottamiseen EU:n sisämarkkinoilla kuin EU:n toimivaltaan tehdä kansainvälisiä kauppapoliittisia sopimuksia näillä aloilla. Valiokunta on valmis hyväksymään toimivallan siirron unionille kauppapoliittisissa kysymyksissä, kunhan sisäisen toimivallan sekä lainsäädännön harmonisointikiellon osalta perusperiaatteet pysyvät ennallaan.

Valiokunnan lausuntoon, kuten myös ulkoasiainvaliokunnan mietintöön, on kirjattu eduskunnan selkeä viesti hallitukselle: Kansalaistemme kannalta on jatkossakin tärkeintä turvata mahdollisuutemme huolehtia terveys-, sosiaali- ja koulutuspalveluiden järjestämisestä. Konventin ehdotukset ovat tältä osin epäselviä ja ristiriitaisia ja edellyttävät muutoksia nyt alkavassa hvk:ssa.

Arja Alho /sd (esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluan perustuslakivaliokunnan puolesta hyvin lyhyesti näin ex tempore esitellä lausuntomme, koska mielestäni siellä on sellaisia näkökohtia, jotka tässä keskustelussa on syytä tuoda esille.

Ensinnäkin tietysti perustuslakivaliokunta on käsitellyt asiaa oman toimivaltansa näkökulman kautta, ja näin ollen tietysti muun muassa perusoikeusuudistus ja perusoikeudet ovat olleet hyvin tärkeinä asioina, joita olemme tarkastelleet, kuten myöskin sitten kansallisen päätöksentekovallan suvereniteettikysymykset. Näitten toimivaltaan liittyvien asioiden osalta kiinnitimme huomiota siihen, että valtioneuvosto ei omassa selonteossaan ole pohtinut säätämisjärjestyskysymyksiä, ei myöskään perustuslakivaliokunta tässä lausunnossaan, koska asia olisi tietysti vielä ennenaikainen. Mutta haluan nyt kuitenkin alleviivata sitä, että totta kai tämä perustuslaillinen sopimus on kansainvälinen sopimus ja tulee näin ollen käsiteltäväksi perustuslain kyseisten säädösten mukaisesti. Mutta näyttää siltä myöskin, että tässä on paljon elementtejä, jotka mahdollisesti johtavat siihen, että on käytettävä määräenemmistöä tämän sopimuksen ratifiointivaiheessa. Tähän on hyvin ennenaikaista ottaa kantaa, enkä halua tätä sen enempää perustuslakivaliokunnan näkökulman kautta alleviivata.

Olemme kiinnittäneet erityisesti huomiota siihen, että oikeus- ja sisäasioissa pilarijaon poistumisen myötä kansalliseen toimivaltaan tulee muutoksia, jotka ovat Amsterdamin sopimuksen jälkeen olennaisia. Näillä perusteilla meidän mielestämme olisi tarpeellista, että oikeus- ja sisäasioiden kysymyksissä vielä tehtäisiin paljon valmistelutyötä, jotta saataisiin selkeiksi unionin ja kansallisvaltioiden väliset toimivaltasuhteet. Olemme myöskin asettuneet oikeus- ja sisäasioiden osalta vastustamaan syyttäjäviraston perustamista, mikä oli myös valtioneuvoston kanta.

Toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen osalta haluan tässä yhteydessä lausua vain sen, että perustuslakivaliokunnan näkökulmasta ei näyttänyt olevan suuri ongelma se, että tulevaisuuskonventti ehdotti, että eduskunta voisi toimia itsenäisesti suhteessa unionin toimielimiin. Tämä ennakkotarkastuksen mukainen mahdollisuus ei kuitenkaan ole sen luontoinen, että se edellyttäisi muutoksia varsinaisesti perustuslaissamme, mutta mielestämme hyvinkin voisi vastata sitä lainsäädännön nopeaan tempoon liittyvää haastetta, joka myöskin eduskunnan on otettava omissa toiminnoissaan vastaan. Samoin halusimme korostaa sitä, että Ahvenanmaan maakunnan ja maakuntapäivien asema tulee turvata valtionsisäisin menettelyin, jotta se voi myöskin lausua omat kantansa unionin lainsäädäntötyön edetessä.

Tässä puheenvuorossani en puutu lainkaan unionin toimielimiin, koska muut valiokunnat ovat niitä esitelleet, mutta sitä vastoin haluan vielä sanoa muutaman sanan perusoikeusulottuvuudesta. Olemme pitäneet valiokunnassa hiukan ongelmallisena sitä, että perustuslakisopimuksen 2 luvun 52 artiklaan on tehty lisäykset, jotka muuttavat sillä tavoin perusoikeusasiakirjan sisältämien määräyksien jaottelua perinteisestä, että tulisi jaottelu oikeuksiin ja periaatteisiin. Omasta näkökulmastamme pidämme tätä ongelmana, koska perus- ja ihmisoikeuksien jakamattomuus on ollut tärkeä arvo. Tästä ei välttämättä tietysti seuraa käytännössä ongelmia, mutta haluamme kuitenkin kiinnittää siihen huomiota ja erityisesti tietysti alleviivata sitä, että uudessa perustuslaillisessa sopimuksessa on pidettävä huoli kulttuuri-, koulutus-, sosiaali- ja terveyskysymysten pysymisestä kansallisessa toimivallassa ja samoin on myöskin mahdollistettava julkinen tuki yleishyödyllisiin tarkoituksiin.

Arvoisa puhemies! Olemme myös pohtineet kansanäänestyskysymystä, koska se on luonnollisesti niitä kysymyksiä, jotka perustuslakivaliokunnalle kuuluvat sen miettiessä ylipäätänsä kansallisvaltioiden suvereniteettia ja toisaalta myöskin EU:lla kansainvälisenä järjestönä olevaa legitimiteettiä. Perustuslakivaliokunta ei ole ottanut tähän asiaan mitään yksiselitteistä kantaa vaan haluaa tähdentää erityisesti sitä, että päätös kansanäänestyksen järjestämisestä riippuu mitä suurimmassa määrin poliittisista arvioista. Nämä tietysti voidaan luotettavimmin tehdä vasta sitten, kun olemme nähneet konventin ja hallitustenvälisen konferenssin kokonaisuuden. Mutta kuitenkin haluamme alleviivata sitä, että EU-tason arvioinnissa on olennaista, että uudella sopimuksella tavoitellaan perustuslaillisille sopimuksille ominaisia syvällisiä vaikutuksia, ja että tämä on se näkökohta, joka saattaisi oikeuttaa laajemman eurooppalaisen pohdinnan kansanäänestyksen järjestämisestä, meillä tietysti Suomessa vain neuvoa-antavana, unionin oman legitimiteetin ja oikeutuksen vahvistamiseksi.

Olemme myös arvioineet kansanäänestystä siitä näkökulmasta, miten juridiset seikat sitä saattaisivat puoltaa. Kun vuonna 94 kansanäänestyksessä kansa antoi neuvon päätyä myönteiseen lopputulokseen, siinä mielessä tietysti joitakin olennaisia muutoksia on tapahtumassa ennen kaikkea juuri oikeus- ja sisäasioissa ja sitten riippuen hvk:sta pienten maiden asemassa ja myös puolustuskysymyksissä. Varmaankaan nämä kansanäänestystä puoltavat tai sitä vastustavat argumentit eivät löydy juridisesta arvioinnista vaan siitä, millainen on muutos ja millainen asema tälle koko Euroopan unionin uudelle perustuslailliselle sopimukselle halutaan antaa: haetaanko se legitimiteetti paitsi jäsenvaltioista myöskin kansalaisista. Silloin tietysti näkökulma asettuu toisenlaiseksi.

Aivan lopuksi haluaisin myöskin mainita, arvoisa puhemies, siitä, että kiinnitimme huomiota konventin ehdotusten joukossa erääseen yksityiskohtaan, joka liittyi kansanaloitteeseen. Meidän mielestämme olisi ongelmallista se, että kansanaloitteen voisi tehdä komissiolle vähintään miljoona kansalaista. Meistä voisi olla järkevämpää pohtia sitä, että käytettäisiin hyväksi Euroopan parlamentin vetoomusmenettelyä tai ainakin sitten jollakin tavalla määriteltäisiin tarkemmin, mikä tuon kansanaloitteen merkitys voisi olla. Sinänsä on tietysti tervetullutta, että tällainenkin väline unionin toimintaan vaikuttamiseen on saatu.

Hannu Takkula /kesk(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Euroopan unioni on itsenäisten valtioiden välinen liitto, jossa toimitaan yhteisen eurooppalaisen edun nimissä. Jokaisella kansakunnalla on omat tärkeät tavoitteensa ja arvonsa, joita ne haluavat vaalia. Erilaisuuden sietäminen ja monikulttuurisuus ovat olleet Euroopan vahvuus ja ovat myös EU:n vahvuus. Tässä yhteisten ja yhdistävien etujen sovittamisessa meidän on viisaasti osattava etsiä kumppanimme, osattava joustaa, kun on jouston aika, ja osattava olla itsepäisiä, kun on itsepäisyyden aika.

Uudessa laajentuvassa unionissa myös pienten ja uusien jäsenvaltioiden pitää aidosti voida vaikuttaa unionin kehitykseen ja yhteisiin asioihin. Ellei näin tapahdu, syvenee kuilu Euroopan unionin eliitin ja Euroopan kansalaisten välillä. Sellainen unioni ei voi tehokkaasti sitoutua Euroopan yhteisen asian edistämiseen.

Valtioneuvoston eduskunnalle antama selonteko konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin on nyt käynyt läpi intensiivisen ja, tiukan aikataulun määrittämät olosuhteet huomioon ottaen, myöskin varsin perusteellisen eduskuntakäsittelyn. Ulkoasiainvaliokunnan mietintö ja valiokunnalle annetut suuren valiokunnan ja erikoisvaliokuntien lausunnot tarkentavat Suomen hvk-linjauksia ja muodostavat hyvän selkänojan valtioneuvostolle tulevaa hvk:ta varten.

Arvoisa puhemies! Keskustan eduskuntaryhmä edellyttää valtioneuvostolta hvk:n aikana eduskunnan vaikutusmahdollisuuksien turvaamista kaikissa neuvottelujen vaiheissa. Näin eduskunta voi tarvittaessa ottaa uudelleen kantaa esille nouseviin kysymyksiin. Keskusta yhtyy näkemykseen unionin oikeudellisen luonteen säilymisestä ennallaan kansainvälisoikeudellisena sopimuksena. On tärkeää, että valta päättää perussopimuksen muuttamisesta säilyy edelleen jäsenvaltioilla. Perustuslaillinen sopimus ei muuta EU:ta liittovaltioksi. Unionin kehittämistä jatketaan vahvoihin EU:n instituutioihin nojaavan yhteisen päätöksenteon varassa. Tästä periaatteesta on pidettävä kiinni koko hvk-neuvotteluprosessin ajan.

Mikäli unionin perusluonne säilyy nykyisen kaltaisena myös hvk:n jälkeen, silloin ei ole tarvetta erilliseen kansanäänestyksen järjestämiseen perussopimuksesta. Asian suhteen on kuitenkin oltava hyvin tarkkana koko neuvotteluprosessin ajan. Mikäli unionin oikeudellinen luonne muuttuu, on silloin paikallaan käydä perusteellinen kansalaiskeskustelu sellaisen sopimuksen alistamisesta kansanäänestykseen.

Arvoisa puhemies! Euroopan unionin toimielinjärjestelmän kokonaisuuden tulee täyttää sille Laekenin Eurooppa-neuvoston kokouksessa asetetut vaatimukset. Uudistusten tulee johtaa demokraattisiin, avoimiin ja tehokkaisiin toimielimiin. Lisäksi haluamme erityisesti painottaa toimielinten välisen tasapainon säilyttämistä sekä jäsenvaltioiden välisen tasa-arvon ja yhteisömenetelmän käytön turvaamista uudessa perussopimuksessa.

Edellä mainituista näkökulmista katsoen on konventin tekemään toimielinkokonaisuuteen pyrittävä tekemään hvk:ssa tarkennuksia ja parannuksia. Toimielintarkennukset koskevat erityisesti Eurooppa-neuvostolle esitetyn pysyvän puheenjohtajan ja unionin ulkoministerin rooleja, ministerineuvoston puheenjohtajuusjärjestelmää ja määräenemmistön määrittelyä sekä komission kokoonpanon ja Euroopan parlamentin paikkajaon perusteita.

Suhtaudumme erittäin varauksellisesti konventin esitykseen siitä, että niin sanotuilla valtuutuslausekkeilla Eurooppa-neuvostolle myönnetään oikeus päättää neuvoston kiertävää puheenjohtajuutta koskevista säännöistä, Euroopan parlamentin kokoonpanosta vuoden 2009 jälkeen sekä ministerineuvostossa käytettävistä määräenemmistösäännöistä. Näistä asiakokonaisuuksista on hvk:n aikana neuvoteltava selkeät kirjaukset uuteen perussopimukseen.

Myös Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan tehtävä on määriteltävä tarkasti. Pysyvän puheenjohtajan toimikausi on pyrittävä rajaamaan yhteen kahden ja puolen vuoden kauteen. Unionin ulkoministerin virkaa puolestaan pidämme perusteltuna, koska se johdonmukaistaa unionin ulkoista edustamista. Emme kuitenkaan kannata ulkoministerin toimimista unionin ulkosuhdeneuvoston puheenjohtajana, sillä neuvoston puheenjohtajuuksia on jatkossakin kierrätettävä tasapuolisesti jäsenvaltioissa.

Ministerineuvosto on ollut Suomelle koko EU-jäsenyyden ajan merkittävä vaikutuskanava. Erityisesti vuoden 1999 jälkipuoliskolla hoidettu puheenjohtajuuskausi koettiin onnistuneeksi ja tuloksia tuoneeksi hankkeeksi. Jäsenvaltioiden tasavertaisuuden vuoksi on tärkeää, että myös jatkossa jäsenvaltiot toimivat neuvoston puheenjohtajina. Esimerkiksi puheenjohtajuus neuvostossa voitaisiin hoitaa tiimipuheenjohtajuusjärjestelmällä. Tällöin 4—5 jäsenvaltiota hoitaisi puheenjohtajuutta kaksi tai kaksi ja puoli vuotta kerrallaan toteuttaen unionin työohjelmaa. Edellytämme, että puheenjohtajuusjärjestelmä kirjataan selkeästi uuteen perussopimukseen eikä sitä jätetä Eurooppa-neuvoston päätettäväksi.

Ministerineuvoston päätöksenteon pohjaksi kannatamme niin sanottua yksinkertaista kaksoisenemmistöä eli puolet jäsenvaltioista ja puolet väestöstä. Pidämme tärkeänä ministerineuvoston lainsäädäntötyön avoimuuden ja läpinäkyvyyden takaamista kaikissa neuvostokokoonpanoissa. Emme kuitenkaan näe tarpeelliseksi erillisen lakiasäätävän neuvoston perustamista.

Konventin esityksen mukaisesti kansallisten parlamenttien asema vahvistuu toissijaisuusperiaatteen valvontaa tehostamalla. Unionin laajentuessa on tärkeää huolehtia myös jäsenvaltioiden parlamenttien yhteistyön lisäämisestä. Euroopan parlamentin vaikutusvallan kasvaessa on puolestaan pidettävä huoli siitä, ettei konventin esityksessä mainittu alenevan suhteellisuuden periaate merkitse olennaista muutosta nykyiseen paikkajakoon. Paikkajaon muutoksesta tulee sopia alkavassa hallitustenvälisessä konferenssissa.

Euroopan komission osalta toistamme aiemmin esitetyn kantamme: jokaisen jäsenvaltion on saatava oikeus omaan äänivaltaiseen komissaariin myös vuoden 2009 jälkeen.

Arvoisa puhemies! Euroopan unionin toiminta ulkopolitiikassa on Suomen jäsenyysaikana koko ajan vahvistunut. Samalla tarve sen tehostamiseen, johdonmukaistamiseen ja selkiyttämiseen on lisääntynyt. Unionin ulkoisen toiminnan tulee johdonmukaisesti perustua yhteistyön ensisijaisuuteen ja Yhdistyneiden kansakuntien johtavaan rooliin. Unionin yhteisten kantojen koordinointi YK:ssa vaatii edelleen kehittämistä, jotta unioni voi aidosti toimia yhtenäisenä ja tehokkaana toimijana Yhdistyneitten kansakuntien päätöksenteossa. Keskustan eduskuntaryhmä kannattaa määränenemmistöjä yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Turvallisuus- ja puolustusyhteistyön on oltava lähtökohtaisesti kaikille jäsenvaltioille avointa. On syytä kerrata lähtökohdat, joiden pohjalta Suomi toimii pian käynnistyvässä hallitustenvälisessä konferenssissa:

Ulkoasiainvaliokunnan mietinnön mukaisesti Suomi vaikuttaa hvk:ssa aktiivisesti yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskevien määräysten sisältöön. Suomi pyrkii lopputulokseen, joka jättää meille mahdollisuuden valita itse, osallistummeko tiettyyn yhteistyön muotoon vai emme. Perustuslaillisen sopimuksen osia yhteisestä puolustuksesta ja rakenneyhteistyöstä vaativissa sotilaallisissa tehtävissä on tarkennettava. Keskinäistä puolustusta koskevaan tiiviimpään yhteistyöhön liittyy vielä paljon avoimia kysymyksiä. Ne koskevat niin yhteistyön muotoa ja sisältöä kuin myös eri jäsenvaltioiden osallistumismahdollisuuksia. Pienemmän maajoukon yhteisen puolustusvelvoitteen mahdollistava määräys ei vahvistaisi unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa eikä siten toisi lisäarvoa sen toimintaan. Konventin rakenneyhteistyötä koskevat määräykset sekä ehdotus pöytäkirjan laatimisesta eivät ole perusteltuja nykyisessä muodossa.

Suomen kannalta on parempi, että unionin toimintaan liittyvä tiiviimpi yhteistyö tapahtuu unionin rakenteiden puitteissa kuin sen ulkopuolella. Jos edellä mainitut pitkälle menevät yhteistyön muodot kaikesta huolimatta toteutuvat, niissä on noudatettava vahvistetun yhteistyön yleisiä periaatteita. Tuntuu, että viime päivien vilkkaassa keskustelussa Euroopan unionin puolustusulottuvuudesta ja Suomen turvallisuuspoliittisista ratkaisuista on aivan liian usein hypätty suoraan johtopäätöksiin. Tähänkin asiaan on suhtauduttava maltillisesti.

Arvoisa puhemies! Konventin ehdotus ulottaa unionin kauppapoliittisen toimivallan kaikkiin palveluihin sekä suoriin ulkomaisiin investointeihin. Se mahdollistaa Euroopan unionin kokonaisvaltaisen kauppapolitiikan harjoittamisen. Sisämarkkinoita koskevia perustuslaillisen sopimuksen määräyksiä on täsmennettävä. Erityisesti palveluiden vapaata liikkuvuutta koskevat määräykset eivät saa rajoittaa toimiamme ja vaikuttaa jäsenvaltioiden velvollisuuksiin ja mahdollisuuksiin huolehtia terveys-, sosiaali- ja koulutuspalveluiden järjestämisestä.

Euroopan unionia on kehitettävä tasapainoisesti taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta painottaen. Maamme erityisolosuhteet ja siihen liittyvät alueelliset rakenneongelmat on tunnustettu jo Suomen liittyessä Euroopan unioniin. Perustuslailliseen sopimukseen tulee ehdottomasti sisällyttää määräys, jolla pysyvästi tunnustetaan maamme pohjoisten ja itäisten, erittäin harvaan asuttujen alueiden erityisasema. Samalla mahdollistetaan näiden alueiden kehittäminen tulevaisuudessakin erityisesti valtion tukien ja rakennerahastojen kautta. Samoin sopimukseen on sisällytettävä määräys kolmansien maiden kanssa tehtävää rajayhteistyötä koskevasta oikeusperustasta. Ulkoasianvaliokunnan mietinnön kannan mukaisesti valtioneuvoston tulee selvittää, voidaanko hvk:ssa vahvistaa Eurooppa-neuvoston hyväksymä periaate, jonka mukaan monitoiminnallinen maatalous säilytetään kaikilla Euroopan alueilla.

Arvoisa puhemies! Keskustan eduskuntaryhmä tukee hallituksen aktiivista roolia ajaa samanmielisten maiden kanssa muutoksia perussopimukseen. Tätä työtä on jatkettava koko hvk-prosessin ajan siten, että saamme myös aktiiviseen kansalaiskeskusteluun hvk:ssa esillä olevat asiakokonaisuudet. Meidän on huolehdittava siitä, että kansalaiset saavat koko ajan päivitettyä tietoa neuvotteluprosessin edistymisestä ja sopimuksen yksityiskohtien vaikutuksista unionin kansalaisten elämään. Euroopan unionin on sen demokraattisen legitimiteetin vahvistamiseksi oltava sekä kansalaisten että jäsenvaltioiden yhteinen hanke.

Kimmo Kiljunen /sd(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Toisen maailmansodan juuri loputtua, kahden suursodan kauhut tuoreessa muistissaan, Englannin pääministeri Winston Churchill lausui Euroopan tulevaisuuden visionsa: "Jos Eurooppa joskus yhdistyisi jakamaan yhteisen syntyperänsä, ei olisi rajoja onnelle, hyvinvoinnille ja kunnialle, josta sen asukkaat nauttisivat." Tämän Churchillin vision taustalla olleet kokemukset kansallisvaltioiden välisten ristiriitojen tuhoisista seurauksista ovat kantaneet Euroopan integraatiota aina tähän päivään asti.

Kieltämättä koko integraation historian aikana on ollut erilaisia käsityksiä siitä, kuinka pitkälle ja millä keinoilla Euroopan yhdentymistä tulisi edistää. Ehdoton yhteisymmärrys kuitenkin vallitsee yhdestä asiasta: Eurooppa ei saa koskaan enää ajautua tuhoisien ristiriitojen ja sotien tilaan, joskin Churchillin visio Euroopan yhdysvalloista on saavuttamaton utopia. Kun nyt puhumme Euroopan yhdentymisestä ja sille laadittavasta perustuslakisopimuksesta ja väitellessämme sen lukuisista yksityiskohdista on meidän syytä pitää mielessä, mitä varten Eurooppa loi itselleen unionin.

Arvoisa puhemies! Yhdessäkään muussa unionin jäsenmaassa ei konventin esitykseen Euroopan perustuslaista ja alkavaan hallitustenväliseen konferenssiin ole kansallisissa parlamenteissa valmistauduttu yhtä huolella kuin täällä meillä Suomessa. Suomen unioniasioiden parlamentaarinen seuranta on ollut mallina muille jäsenmaille. Tämä näkyy myös konventin työssä: mallioppilas vei siellä parlamentaarista seurantamalliaan Eurooppaan. Myös jatkossa hallitustenvälisen konferenssin käynnistyttyä eduskunnan vaikutusmahdollisuudet on täysimääräisesti turvattava.

Selonteossaan hallitus korostaa, että hallitustenvälisessä konferenssissa on keskityttävä Suomen kannalta olennaisiin muutoksiin. Kynnyskysymyksiä ei tarvita. Kokonaisuus ratkaisee, linjaa hallitus ja aivan perustellusti. Suomi on ollut aloitteellinen kootakseen samanmielisiä maita, jotka yhteisesiintymisellään vaikuttaisivat jatkossa. Tämä on tärkeää. Silti ei pidä elätellä harhakuvitelmia siitä, että konventin esitys ratkaisevasti muuttuisi, puhumattakaan että se olisi syytä panna uusiksi. On etsittävä kansallisesti tärkeät kysymykset, kuten hallitus on tehnyt. Samalla on osattava arvostaa yhteistä hyvää ja kokonaisetua.

Arvoisa puhemies! Me sosialidemokraatit arvioimme, että merkittäviltä osin konventin ehdotus jää sellaisenaan voimaan, ei siksi, että suuret maat jyräisivät, ei myöskään siksi, että valmiiden kompromissipakettien avaaminen neuvotteluissa olisi niin vaikeaa, vaan siksi, että konventti teki onnistuneen esityksen EU:n perustuslaiksi. Konventin tehtävänä oli selkeyttää, tehostaa ja demokratisoida unionia. Kaikessa tässä konventin ehdotus on merkittävä parannus.

Nykyisin unionin demokratiavaje on pahimmillaan lainsäädäntötyössä. Tästä syystä sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä kannattaa valtioneuvoston myönteistä kantaa lainsäädännön avoimuuden lisäämisestä ministerineuvostossa.

Arvoisa puhemies! EU:ta uudistettaessa on lähtökohtana ollut tasapainon säilyttäminen yhtäältä unionin toimielinten välillä, toisaalta kansallisen ja unionin päätöksenteon välillä sekä kolmanneksi jäsenvaltioiden välillä. Tässäkään suhteessa konventti ei epäonnistunut, vaikka onkin luomassa uutta tasapainotilaa.

Konventissa sovittiin vallan jakamisesta, ja silloin maan koko määrittää yhteisiä intressejä. Suuret ja pienet maat olivat vastakkain. Konventin ehdotus on silti aito kompromissi. Kaikkien oli annettava jonkin verran periksi. Aitona kompromissina konventin ehdotus myös antaa kaikille jäsenmaille jotakin. Se on mietitty kokonaisuus.

On huomattava, että myös kolmen suurimman maan intressit poikkeavat toisistaan: Saksa pyrkii edistämään integraatiota luottamalla vahvaan yhteisöllisyyttä edustavaan komissioon ja parlamenttiin. Ranskakin tukee integraatiota, mutta painottaen hallitustenvälisen neuvoston asemaa. Britannia taas on ollut pidättyvämpi integraation suhteen ja on siksi vahva hallitustenvälisyyden kannattaja.

Konventin lopputulos kompromissina edistää jatkossakin integraatiota, mutta painottaen hallitustenvälisyyttä unionin päätöksenteossa. Siksi meillä on nyt käsittelyssä ehdotukset Euroopan unionin presidentistä ja Eurooppa-neuvostosta unionin toimielimenä sekä unionin ulkoministerin virasta.

Arvoisa puhemies! Konventin perustuslakiehdotusta ei kuitenkaan ole syytä hyväksyä sellaisenaan. On kysymyksiä, joihin kannattaa ja pitää puuttua. Kaksi asiaa meidän sosialidemokraattien mielestä käy ylitse muiden.

Ensinnäkin, komissiossa on myös vuoden 2009 jälkeen oltava komissaari jokaisesta jäsenmaasta. Konventin ehdotus, jossa on vain 15 ääni- ja toimivaltaista komissaaria ja loput komissaarit ovat äänivallattomia, on huono. Komission tehtävä on yhteisöllisen edun ajaminen. Äänivallattomat komissaarit tulisivat vaikuttamaan viidennen kolonnan tavoin juuri vastakkaiseen suuntaan: Ne toimisivat pelkästään kotimaidensa etujen puolesta eivätkä yhteisöllisen edun puolesta. Toiseksi, unionin yhteisen puolustuspolitiikan tulee myös jatkossa olla avointa eikä pidä synnyttää tarpeettomia jakolinjoja.

Tämän lisäksi me sosialidemokraatit pidämme itsestäänselvänä, että hallitustenvälisessä konferenssissa tullaan Suomen hallituksen myötävaikutuksella teknisesti täsmentämään konventin esitystä siten, että jäsenmaita ei voida rajoittaa julkisten palvelujen järjestämisessä.

Arvoisa puhemies! Konventin työstäessä ehdotustaan kohdistui eri maissa huomio yllättävän erilaisiin aiheisiin: Irlannissa verotukseen, Tanskassa ympäristökysymyksiin, Ranskassa kielen ja kulttuurin autonomiaan, Itävallassa ydinvoimaan, Ruotsissa ymmärrettävästi eurokeskusteluun ja Puolassa Jumalan mainitsemiseen perustuslaissa. Tämä kuvaa myös hyvin, kuinka erilaisiin kysymyksiin otettaisiin eri maissa kantaa, jos perustuslakisopimuksesta järjestettäisiin kansanäänestys.

Suomessa keskustelluin kysymys on ollut unionin puolustusyhteistyö. On heti syytä pitää mielessä, että yhteisellä turvallisuus- ja puolustuspolitiikalla on yhtä lailla sotilaallinen kuin siviiliulottuvuutensa. Molemmat ovat riippuvaisia toisistaan.

Suomi on osallistunut aktiivisesti unionin yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Suomen ja Ruotsin yhteisaloitteesta liitettiin EU:n tehtäviin vuoden 97 Amsterdamin sopimuksessa kriisinhallintatoimet. Tarvittavien joukkojen kokoaminen on nimetty itse asiassa Suomen pääkaupungin mukaan: Helsinki Headline Goal. Unionin kriisinhallintaoperaatioissa on kyse solidaarisuudesta ja vapaaehtoisuudesta. Kyse ei ole puolustusliitosta, joka antaisi turvatakuut. Suomi ja Ruotsi ovat myös olleet aktiivisia unionin siviilikriisinhallinnan kehittämiseksi. Kaikki nämä yhteisaloitteet ovat osoittaneet, että sotilaallinen liittoutumattomuus ei ole ollut este aktiiviselle turvallisuuspoliittiselle osallistumiselle ja vaikuttamiselle.

Myös konventissa suomalaiset osallistuivat poikkeuksellisen näkyvästi ja aloitteellisesti unionin puolustusulottuvuuden kehittämiseen. Siitä, arvoisa puhemies, saimme itse asiassa viimeksi kiitoksia puheenjohtaja Valéry Giscard d"Estaingin puheessa pari viikkoa sitten Euroopan parlamentissa. Perustuslakiehdotuksen lähtökohdaksi tuli suomalaisten ajama laaja turvallisuuskäsite sekä sitoutuminen multilateraaliseen järjestelmään ja YK:n peruskirjan periaatteisiin: Vahvistetaan siviilikriisinhallintaa ja korostetaan yhteisen turvallisuuden jakamattomuutta.

Arvoisa puhemies! Perustuslakiehdotuksen I osan 15 artikla toteaa: "Unionin toimivalta yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla käsittää kaikki ulkopolitiikan alat - -, muun muassa asteittain määriteltävän yhteisen puolustuspolitiikan, joka voi johtaa yhteiseen puolustukseen." Määritelmä on itse asiassa sanatarkasti sama, johon Suomi sitoutui jo EU:hun liittyessään. Järjestely on ollut kaikin puolin Suomea tyydyttävä.

Konventin perustuslakiehdotus menee kuitenkin tätä pidemmälle ja pidemmälle kuin konventin puolustustyöryhmä, jossa olin jäsenenä, suositti. Kyse on mahdollisesta pienemmän maaryhmän puolustusyhteistyöstä. Kriittisintä on niin sanottu voimavarayhteistyö kriisinhallinnassa ja sen määrittävä pöytäkirja sekä yhteistä puolustusta koskeva julistus.

Arvoisa puhemies! Koko Euroopassa turvallisuuspolitiikan vakiintuneet lähestymistavat ja järjestelmät ovat tällä hetkellä muutoksessa. Eurooppa hakee merkittävämpää keskinäistä ulko- ja turvallisuuspoliittista yhteistyötä. Yhdysvaltojen vastavoimaksi tai kilpailijaksi ei olla pyrkimässä, mutta eurooppalaiset kysyvät itseltään, eivätkö he kykene itsenäiseen kriisien hallintaan ja ehkäisyyn edes Euroopassa. Eurooppa hakee turvallisuuspoliittista liikkumatilaa. Tänä päivänä ollaan päättämässä niistä reunaehdoista, joiden puitteissa tullaan tekemään pitkän tähtäimen turvallisuuspoliittisia valintoja. Siksi juuri tämä keskustelu on poikkeuksellisen tärkeä.

Sosialidemokraattien linja on selkeä. Me korostamme unionin puolustuspolitiikan olevan yhteistä. Sen ei pidä synnyttää jakolinjoja, eikä sitä pidä rakentaa unionia heikentävästi. Jos kuitenkin muuhun kuin kaikkien jäsenvaltioiden yhteistyöhön perustuva eteneminen katsotaan unionia kokonaisuutena vahvistavaksi, niin silloin tulee soveltaa unionin tiiviimmän yhteistyön yleisiä määräyksiä. Tähän konventti itse asiassa päätyikin aivan viime vaiheessa kolmanteen osaan tehdyillä muutoksilla pitkälti suomalaisten konventin jäsenten aktiivisen vaikuttamisen tuloksena.

Perustuslakiehdotus ei kuitenkaan kokonaisuudessaan ole tässä suhteessa täysin yksiselitteinen. Siksi hallituksen on hyvä pitää kiinni konventin loppumetreillä saavutetusta tuloksesta, jotta tiiviimmän yhteistyön yleisiä määräyksiä sovelletaan kauttaaltaan yksiselitteisesti koko puolustusyhteistyössä. Tällöin turvattaisiin myös yhteistyön ulkopuolelle jäävien jäsenvaltioiden oikeudet. Tiivistetystä puolustusyhteistyöstä päätettäisiin erikseen. Se säilyisi kaikille avoimena ja edellyttäisi, että vähintään kolmannes jäsenmaista osallistuisi. Suomen tulee olla edelleen valmis osallistumaan aktiivisesti yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiseen kaikilla yhteisesti sovituilla alueilla.

Arvoisa puhemies! Suomi sai konventissa monta tärkeätä tavoitetta läpi. Konventin esitys on huomattava parannus nykytilanteeseen verrattuna. Tämä on syytä pitää mielessä, kun jatkossa hiomme perustuslakisopimuksen lukuisia yksityiskohtia.

Suvi Lindén /kok (ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomen EU-politiikkaa on määritellyt unionin kehittäminen sekä jäsenvaltioiden että kansalaisten yhteisönä. Tavoitteena on ollut selkeä, avoin ja ymmärrettävä unioni. Jäsenvaltioiden tasavertaisuus, toimielinten välinen tasapaino sekä yhteisömenetelmän keskeinen asema ovat EU-politiikkamme lähtökohtia. Näiden vahvistaminen ja kunnioittaminen on tavoitteena pian alkavassa hallitustenvälisessä konferenssissa.

Kuuluminen unionin ytimiin on ollut keskeinen tavoite pienelle maalle, joka haluaa maksimoida vaikutusvaltaansa. Kokoomuksen yleisenä tavoitteena on, että Suomi jatkossakin vaikuttaa unionin päätöksenteon ytimissä. Unionin reuna-alueella sijaitsevan pienen jäsenmaan kannattaa profiloitua omalla aloitteellisuudellaan integraatiota eteenpäinvievänä toimijana.

Konventin tarkoituksena oli luoda demokraattisempi, avoimempi ja tehokkaampi Euroopan unioni. Konventin esitys ei muuta unionin luonnetta, vaan selkeyttää olemassa olevaa monimutkaista ja sekavaa säännöstöä. Konventin esitys korostaa jäsenvaltioiden suvereenisuuden ensisijaisuutta. Perustuslakiesitykseen sisältyvät uudistukset tekevät unionista laajan toimivallan omaavan kansainvälisen järjestön, jonka toiminnan ohjaajia ovat jäsenvaltiot. Konventin esitys pääosin selkeyttää unionin asemaa ja jäsenvaltioiden ja unionin välistä suhdetta ja vahvistaa unionin toimintamahdollisuuksia.

On korostettava, että hvk:n on oltava aito neuvotteluprosessi. Unionin kehityksessä on alkamassa uusi historiallinen perustuslaillinen vaihe, jonka tavoitteena tulee olla selkeä ja ymmärrettävä järjestelmä, joka kestää pitkälle tulevaisuuteen. Näyttää siltä, että puheenjohtajamaa Italia on antanut periksi Suomen ja monien muiden maiden vaatimuksille aidoista neuvotteluista eikä hvk:lle aseteta liian tiukkoja aikatauluja. On oltava mahdollisuus yhdessä pyrkiä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen ja korjata konventin esityksen ongelmakohdat.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä yhtyy näkemykseen siitä, että unionin rakennetta koskevat institutionaaliset kysymykset muodostavat kokonaisuuden. Konventin toimielimiin liittyvää esitystä ei voi pitää tasapainoisena ja yhteisömenetelmää tukevana. Kokoomus tukee kantaa, jonka mukaan tasapainoinen lopputulos edellyttää muutoksia konventin esitykseen unionin toimielimistä ja niiden välisistä toimivaltasuhteista. Hvk:ssa on löydettävä jäsenvaltioiden enemmistöä aidosti tyydyttävä yksimielinen ratkaisu.

Valiokunnat ovat tehneet huolellista työtä lausunnoissaan ja ulkoasiainvaliokunta mietinnössään. Kokoomuksen eduskuntaryhmä voi tukea niissä esitettyjä kantoja.

Eräs ongelmallisimmista unionin toimielimiä koskevista uudistuksista on Eurooppa-neuvoston aseman tuntuva vahvistaminen, sen institutionalisoiminen ja toimivaltuuksien lisääminen niin sanottujen valtuutuslausekkeiden kautta. Kokoomus yhtyy suuren valiokunnan näkemykseen siitä, että eduskunnan rooli kansallisessa valmistelussa ei saa heikentyä, ja korostaa, että perustuslaillista valtaa ei tule siirtää valtuutuslausekkeilla jäsenvaltioilta Eurooppa-neuvostolle.

Komission kokoonpanossa ei jäsenten lukumäärä ole itsetarkoitus. Suurempikin komissio voi olla toimintakykyinen, ja keinoja komission työn järjestämiseksi on, jos niin halutaan. Komission jäsenet eivät aja sen jäsenvaltion etuja, josta tulevat, vaan edustavat koko unionia. On kuitenkin tärkeää, että lainsäädännön valmistelussa kunkin jäsenvaltion erityisolosuhteet tulevat huomioiduksi. Komissaarit myös antavat omassa jäsenvaltiossaan eräänlaiset kasvot unionille. Kokoomus tukee vaatimusta, että jokaisella jäsenvaltiolla tulee olla äänivaltainen komissaari. Kuitenkin tavoitteiden hvk:n lopputuloksesta tulee olla korkeammalla kuin pelkästään oman komissaarin säilyttämisessä.

Konventin kauppapolitiikkaa, kansainvälisten sopimusten solmimista sekä sisämarkkinoita koskevat esitykset ovat nostaneet kansalaiskeskusteluun ja erikoisvaliokuntien kannanottoihin huolen jäsenmaiden oikeudesta järjestää ja rahoittaa julkiset peruspalvelunsa kansallisesti. Konventin ehdotus on epäselvä ja tulkinnanvarainen. Siksi perustuslakisopimuksen määräyksiä ja niiden tulkintaa tulee täsmentää niin, että sisämarkkinoita, erityisesti palveluiden vapaata liikkumista, koskevat määräykset eivät vaikuta jäsenvaltioiden velvollisuuksiin ja mahdollisuuksiin huolehtia hyvinvointipalveluiden järjestämisestä. Näissä palveluiden kauppaa koskevissa sopimuksissa päätöksenteon tulee lisäksi perustua yksimielisyyteen.

Arvoisa puhemies! Suomen liittyessä Euroopan unioniin turvallisuusnäkökohta oli yksi tekijä, joka vaikutti maamme ratkaisuun ja ihmisten äänestyskäyttäytymiseen kansanäänestyksessä. Jäsenyys EU:ssa nähtiin turvallisuuttamme lisäävänä tekijänä, vaikka jäsenyyteen ei juridisesti liittynyt uusia turvallisuusjärjestelyjä. Jo Maastrichtin sopimukseen sisältyi kuitenkin mahdollisuus EU:n puolustusyhteistyön viemisestä niin pitkälle, että sen tuloksena saattaisi syntyä yhteinen puolustus. Ajatus puolustusyhteistyön tiivistämisestä EU:n piirissä ei siis ole sinällään uusi.

Irakin sota heikensi EU:n ja Yhdysvaltojen suhteita, ja tällä hetkellä sekä unionissa että jäsenvaltioissa käydään keskustelua turvallisuusympäristössä tapahtuneista muutoksista ja turvallisuuspolitiikan uusista haasteista. Puolustusulottuvuuden kehittämistä on käsiteltävä luonnollisena osana unionin tulevaisuuskeskustelua, johon liittyvät myös transatlanttiset suhteet. Suomen intresseissä on tukea sellaisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämistä, joka vahvistaa näitä transatlanttisia eli Yhdysvaltojen ja Euroopan välisiä suhteita ja jota vahvistetaan yhteistyössä Yhdysvaltojen kanssa eikä sen kanssa kilpaillen.

Ruotsin entinen pääministeri Carl Bildt analysoi Suomen-vierailullaan Ruotsin asemaa unionissa Emu-kansanäänestyksen jälkeen. Bildtin mukaan "Uusien jäsenmaiden kiinnostus tehdä yhteistyötä sellaisen maan kanssa, joka ei kaikilta osin ole EU:n ytimessä, on rajallinen" ja "Ruotsi jää enemmän tai vähemmän sivustakatsojaksi". Ruotsi on EU-politiikassaan valinnut erilaisen tien kuin Suomi. Unionin kehitys on johtanut eriytymiseen: kykenevien ja halukkaiden maiden tiivistettyyn yhteistyöhön eri alueilla. On jo olemassa Schengen-maat ja euromaat. Myös puolustuspolitiikan kohdalla kehitys voi johtaa eriytymiseen silloin, kun puolustuspolitiikka halutaan säilyttää unionin rakenteiden piirissä.

Suomen etujen mukaista on, että EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa vahvistetaan ja ulkopoliittista työnjakoa unionin sisällä selkeytetään. Suomen tulee aktiivisesti vaikuttaa siihen, mihin suuntaan unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa kehitetään, eikä vain vastustaa puolustuspoliittisen yhteistyön tiivistämistä. On hyvä huomata, että tässä ei ole kyse vain Suomen vaan koko Euroopan unionin yhteisistä intresseistä. On parempi, että puolustusyhteistyötä tehdään unionin rakenteiden sisällä kuin ulkopuolella. On parempi, että suuret jäsenmaat ovat sitoutuneet toimimaan unionissa kaikkien eurooppalaisten hyväksi yhteisten sääntöjen pohjalta, kuin että ne toimivat unionista irrallaan. Toimintakykyinen unioni on Suomen etu myös ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan saralla.

EU:n turvallisuus- ja puolustuspoliittisen yhteistyön kehittämisessä vaaditaan muutakin kuin yleistä aktiivisuutta. Tulee olla oma vahva näkemys siitä, mihin ja minkälaista turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa tarvitaan. Hallituksen selonteko ottaa kantaa välineisiin, mutta ei siihen, mihin näitä välineitä tarvitaan. Mitä uhkia varten Euroopassa puolustaudumme, millaisia välineitä tarvitsemme? Kysymyksiin vastattaneen viimeistään ensi vuonna, mutta niihin vastaamisen olisi tullut tapahtua jo tänä syksyä ennen hvk:ta. Hallituksen tulee olla turvallisuus- ja puolustuspoliittisen keskustelun vauhdittaja Suomessa eikä vain odottaa, mitä muualla turvallisuuspolitiikassa tapahtuu. Tämäkin keskustelu turvallisuuspolitiikasta konkretisoituisi, jos meillä olisi käytössä hallituksen analyysi ulkopoliittisen ympäristömme muutoksista.

Unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan kohdistuu myös kansalaisten taholta valtavasti odotuksia, joihin unioni ei vielä ole pystynyt vastaamaan. Kokemukset Balkanilla osoittivat, että unionilta puuttuu yhteinen politiikka ja keinot, joilla puuttua tehokkaasti kriiseihin ja huolehtia turvallisuudesta itsenäisesti edes omalla alueellaan. Unionilta puuttuu oma selkeä turvallisuusidentiteetti. Näihin odotuksiin ja haasteisiin koetetaan nyt vastata hallitustenvälisessä konferenssissa ja rakennettaessa unionin yhteistä turvallisuusstrategiaa.

Kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa keväällä todettiin, että "Suomi joutuu konventin seurauksena ottamaan oletettua nopeammin kantaa EU:n puolustusulottuvuuden kehittämiseen. Tätä kannanottoa ei voida kiertää eikä sitä voida lykätä seuraavan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon valmistumiseen". Tämä pitää edelleen ja nyt vielä selvemmin paikkansa. Unionissa on pyrkimys tiivistää yhteistyötä myös puolustuspolitiikan saralla, eivätkä nämä pyrkimykset välttämättä odota Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon valmistumista ja käsittelyä eduskunnassa.

Ulkoministeri Tuomioja kiisti Ylen Lauantaiseurassa näkemykset, joiden mukaan Suomen tulee tehdä lähiaikoina uusia turvallisuuspoliittisia ratkaisuja. Kysymme, onko ulkoministerin näkemys se, että puolustuspolitiikassa ei hvk:ssa synny mitään uusia ratkaisuja eikä Suomella näin ollen ole tarvetta omiin uusiin turvallisuuspoliittisiin ratkaisuihin, vai onko ulkoministerin näkemys se, että mikäli hvk:ssa syntyisi jäsenmailta päätöksiä vaativia uusia turvallisuuspoliittisia ratkaisuja, Suomi jäisi joka tapauksessa ainakin tässä vaiheessa niistä ulos ja tekisi päätöksensä vasta myöhemmin. Mutta, ulkoministeri Tuomioja, eikö Suomen mahdollinen päätös tässä vaiheessa jättäytyä syntyvän uuden puolustuspoliittisen yhteistyön ulkopuolelle ole sekin maaltamme merkittävä uusi turvallisuuspoliittinen ratkaisu?

Kokoomuksen arvio on, että hvk:ssa todennäköisesti syntyy uusia puolustuspoliittisia ratkaisuja ja että Suomen on siis lähiaikoina otettava niihin kantaa. Päätös, että Suomi jäisi tässä vaiheessa hvk:ssa syntyvän uuden puolustuspoliittisen yhteistyön ulkopuolelle, on sekin merkittävä turvallisuuspoliittinen päätös. Sellaisellakin päätöksellä on vaikutuksia ainakin Suomen asemaan unionissa. On oltava perustelut myös sille, mikäli yhteistyöstä jäädään pois.

Konventin esitykset puolustuksen kehittämisestä ovat yksityiskohdiltaan epämääräisiä, ja monet kohdat on jätetty avoimiksi. Vasta kun näemme, mihin suuntaan puolustusta hvk:ssa täsmennetään, voimme ottaa kantaa siihen, tuleeko Suomen olla mukana. Sitä ennen mahdollista osallistumista vielä muotoaan hakevaan yhteiseen puolustukseen ei tule sulkea pois. Linjausten eteen saatamme joutua kuitenkin jo tämän syksyn aikana. Suomella, sen hallituksella ja eduskunnalla, on jo lähitulevaisuudessa oltava valmius kannanottoihin koskien turvallisuuspoliittisia ja keskeisiä kansalliseen turvallisuuteemme liittyviä kysymyksiä. (Ed. Tennilä: Haluaako puhuja Natoon?)

Puolustusvoimain komentaja Kaskeala osallistui viime viikolla keskusteluun konventin esityksen sisältämistä EU:n keskinäisistä turvatakuista ja niiden merkityksestä. Hänen mukaansa: "Yhteistä puolustusta koskeva julistus jää kuitenkin käytännössä pelkäksi poliittiseksi solidaarisuuden ilmaukseksi, sillä yhteinen puolustus toteutuu vielä ainakin näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa vahvasti Natoon tukeutuen." Mikäli turvatakuut käsitetään vain poliittis-symbolisina takuina, voidaan herättää kysymys, mitä uutta tässä on Suomelle. Eikö EU-jäsenyys sinällään toimi "poliittisina turvatakuina"? Kysymys turvatakuista ja liittoutumattomista maista jääkin konventin esityksessä avoimeksi.

Solidaarisuuslausekkeessa jäsenmaat sitoutuvat puolustamaan toisiaan myös sotilaallisin keinoin esimerkiksi terrorismia vastaan. Terrorismi onkin sotaa ilmeisempi uhka Euroopassa. Solidaarisuuslauseke on jo itsessään turvatakuu ja herättää myös kysymyksen, voidaanko sen mukainen puolustusmekanismi jättää käyttämättä solidaarisuuslausekkeessa mainitsemattoman muun uhan kohdistuessa unioniin.

Kuten ulkoasiainvaliokunta toteaa, unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on kehitettävä unionin kokonaisuutta vahvistavalla tavalla. Myös kokoomus pitää ulkoasiainvaliokunnan tavoin epätoivottavana rajoitetun jäsenmaiden joukon yhteistyön tiivistämistä keskinäisen puolustuksen saralla. Kokoomuksen eduskuntaryhmän näkemyksen mukaan puolustuspoliittisen yhteistyön tulee olla kaikille jäsenmaille avointa.

Unionin puolustusyhteistyöhön mukaan lähtemisestä tehtävä ratkaisu on eri ratkaisu kuin ratkaisu Natoon liittymisestä. Kokoomus ei pidä mahdollisena sitä, että unionin perustuslakiin sisältyvä puolustusulottuvuuden kehittäminen voisi automaattisesti velvoittaa Suomea liittymään Natoon. Nämä ratkaisut ovat toisistaan erillisiä, joskin niihin molempiin tulee Suomen ajallaan ottaa kantaa.

Arvoisa puhemies! Lauantaina alkavassa hvk:ssa on esillä Suomen tulevaisuuden kannalta monia merkittäviä kysymyksiä. Yksi tällainen on Suomen ja Ruotsin erittäin harvaanasuttujen alueiden erityisaseman turvaaminen perustuslaillisessa sopimuksessa. Kokoomus antaa täyden tukensa sille ja pitää tärkeänä sitä, että sopimukseen saadaan sisällytettyä oikeusperusta harvaanasuttujen alueiden erityisongelmien huomioimisesta pysyvällä tavalla.

Pääministeri on selonteossaan luvannut, että valtioneuvosto tulee täydentämään tätä selontekoa hvk:n aikana. Kokoomus edellyttääkin, että hallitus käy eduskunnan kanssa tiivistä keskustelua hvk:n edistymisestä, jotta eduskunta omalta osaltaan voi ottaa kantaa hvk:ssa tehtyihin esityksiin.

Suvi-Anne Siimes /vas(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies, ärade talman! Poliittisen keskustelun päivän sana on globalisaatio. Sen myötä koventunut kansainvälinen kilpailu painaa veroja, työehtoja ja ympäristönormeja alaspäin ja siirtää tuotantoa maihin, joissa ihmisten ja ympäristön hyvinvointiin liittyviä velvoitteita on mahdollisimman vähän. Samalla se heikentää kansallisella tasolla aikaansaatuja yhteiskunnallisia saavutuksia. Siksi oma hyvinvointivaltiommekaan ei selviä kansainvälistymisen aallokossa yksin, vaan sen kehittämiseen ja eteenpäinviemiseen tarvitaan myös laajempaa eurooppalaista kumppanuutta ja vetoapua.

Vetoavun saaminen paikalle edellyttää kuitenkin sitä, että politiikka ymmärretään myös Euroopan tasolla selvästi tahdon eikä vain muutoksiin sopeutumisen asiaksi. EU voi olla meille globalisaation hallinnan ja kesyttämisen väline vain, jos mekin haluamme ja tahdomme EU:lta jotakin. Tahtominen edellyttää sitä, että myös Suomen hallitus on aktiivinen eurooppalaisten tavoitteiden ja visioiden asettamisessa, ei vain muiden esittämiin muutoksiin ja ulkoisiin pakkoihin sopeutumisessa.

Juuri nyt hallitus ei sitä kuitenkaan ole. Se on päinvastoin hakenut eduskunnalta mahdollisimman vapaita käsiä lauantaina alkavaan hallitustenväliseen konferenssiin. Siksi selonteon eduskuntakäsittelyssäkin on ollut koko ajan kysymys siitä, antaako eduskunta hallitukselle poliittisesti velvoittavia ohjeita ja ehdottomuuksia EU:n perustuslakia koskevissa asioissa vai ei. Nyt näyttää siltä, että ei anna.

Monien mielestä ja myös minun mielestäni Suomi ei ole EU:ssa vain sivusta seuraamassa vaan asioihin vaikuttamassa tai Suomen ainakin pitäisi olla. Mutta vaikuttamisessa tarvitaan visioita ja vahvaa tahtoa, ja niitä pitää olla nimenomaan EU-politiikkaa käytännössä hoitavalla hallituksella. Tällä hetkellä visioita ja tahtoa on vähän ja tarkkailevaa ja muiden tahtoon sopeutuvaa asennetta paljon. Kunnollisen politiikan tekemisessä punttien pitäisi olla täsmälleen toisin päin.

Jos maamme Eurooppa-politiikasta halutaan tehdä myös tahdon asia, vapaiden käsien antaminen hallitukselle ei riitä, vaan selontekoa täytyy ryydittää myös hallitusta selkeästi velvoittavilla tavoitteilla ja tahdonilmauksilla. Kansalaisten arjen kannalta tärkeiden peruspalveluiden ja maamme lakisääteisen työeläkejärjestelmän kohdalla niin on onneksi tehtykin, sillä eduskunta on ottamassa niihin selvästi hallituksen selontekoa vahvemman ja tavoitteellisemman kannan. Kanta velvoittaa hallitusta toimimaan niin, että kansalaisten laajaa tukea nauttivat peruspalvelut eivät perustuslain määräysten epäselvyyden takia heikkene eivätkä joudu ainakaan puolivahingossa kauppatavaraksi ja että myös lakisääteisen työeläkejärjestelmän asema säilyy ennallaan. Tämä oli vasemmistoliiton tavoite jo selonteon lähetekeskustelussa, ja olemme hyvin iloisia, että siitä on nyt tullut koko eduskunnan yhteinen ja hallitusta poliittisesti velvoittava kanta.

Unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kohdalla asiat eivät ole aivan yhtä hyvin. Perustuslakiin sisältyvien turvatakuu- ja voimavaraytimien osalta mietintö sisältää paljon hyvää pohdintaa, mutta hallitusta velvoittavat poliittiset johtopäätökset puuttuvat. Esimerkiksi käy vaikkapa mietinnön huomio siitä, että keskinäistä puolustusta koskeva velvoite on selkeästi unionin muusta kriisinhallintayhteistyöstä ja muusta yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan käytännön toteuttamisesta erillinen hanke, joka toisi unioniin merkittävän puolustusliitoille tyypillisen elementin. Mietinnön mukaan Suomen kannalta olisikin tavoiteltavinta, että kyseinen määräys poistettaisiin perustuslain tekstistä, mutta hallitusta ei kuitenkaan velvoiteta tekemään niin.

Ärade talman! I utskottets betänkande konstaterar man att det ur Finlands synvinkel skulle vara värt att sträva efter att få bort från grundfördagstexten kravet på gemensam försvarsförpliktelse. Men man förpliktar inte regeringen till någonting definitivt, utan ger i praktiken en helt öppen fullmakt gällande säkerhetsgarantierna. Detsamma gäller den så kallade resurskärnan, alltså det strukturella samarbetet som man skulle ha i krävande militära uppgifter.

Betänkandets analys är mycket bra, men de politiska slutsatserna som faktiskt skulle binda regeringen blir ogjorda. I värsta fall antecknar man alltså i EU:s grundfördrag med regeringens välsignelse många sådana saker som de facto inte ens har stöd från majoriteten av regeringspartiernas riksdagsmän, men som man ändå anpassar sig till därför att det har varit brukligt att göra så.

Vi i vänsterförbundet anser att detta inte skulle vara klokt. Därför har vi lämnat in vår reservation till betänkandet. Vi kräver att regeringen förbinds till att också i praktiken verka enligt det man har lagt fram i betänkandets analys och önskemål.

Arvoisa puhemies! Ehdotuksemme mukaan hallituksen tulee estää tarvittaessa jopa veto-oikeudella se, että turvatakuita koskeva ehdotus sisällytettäisiin perustuslailliseen sopimukseen. Kysymys turvatakuista on mielestämme olennainen, sillä EU ottaa juuri niiden kautta ratkaisevan askeleen sotilaallisen puolustusliiton suuntaan. Turvatakuisiin liittyy myös Suomen osalta erityiskysymys maamme sotilaallisesta liittoutumattomuudesta ja sen mahdollisesta murenemisesta. Sotilaallinen liittoutuminen ei ole vasemmistoliiton — eikä hallitusohjelman mukaan edes maamme hallituksen — tavoite ja siksi siihen liittyviä säädöksiä ei pidä hyväksyä myöskään Euroopan unionissa.

Meidän mielestämme EU:n ajankohtaiset turvallisuuspoliittiset haasteet ovat nimenomaan kriisinhallinnan ja globaalin vakauden edistämisessä esimerkiksi kehitysyhteistyön ja oikeudenmukaisen maailmankaupan alueella, eivät yhteisessä puolustuksessa. Siksi haluamme, että hallitus toimii hvk:ssa niin, että EU:n sisälle ei muodosteta myöskään niin sanottua puolustusydintä. EU:n kriisinhallintakapasiteettia on päinvastoin kehitettävä siten, että sen ytimenä on konfliktien ennaltaehkäisy, siviilikriisinhallinta ja sotilaallisessa kriisinhallinnassa tarvittavien valmiusjoukkojen kehittäminen, ei kolmansiin maihin puuttumiseen tarkoitettujen taistelujoukkojen muodostaminen.

Vaikka Euroopan unioni auttaakin jäseniään selviämään monista globalisaation haasteista paremmin yhdessä, sitä koskevat osin samat rajoitteet kuin kansallisvaltioita. Yksi rajoitteista on se, että unioninkaan taloudelliset ja poliittiset rahkeet eivät riitä kaikkeen. Jos rahaa ja poliittista pääomaa pannaan unionin sotilaallisten voimavarojen kehittämiseen, paukkuja on vastaavasti käytettävissä vähemmän muissa asioissa. Vaaravyöhykkeessä ovat silloin erityisesti EU:n asema kehitysyhteistyön suurvaltana ja siviilikriisinhallinnan edelläkävijänä, mutta yhtä lailla myös sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ja ekologisen kestävyyden edistäjänä.

Siksi me emme kannata sitä, että EU sitoutuisi perustuslain tasolla sotilaallisten voimavarojen lisäämiseen. Sotilaallisten voimavarojen kehittämiseen sitoutuminen pitäisi mielestämme poistaa paitsi perustuslain tekstistä myös EU:n yhteisen puolustusmateriaaliviraston tehtävistä ja toimivaltuuksista. Jos niin ei tehdä, oma kansallinen valtamme päättää siitä, mitä Suomen budjettivaroilla tehdään ja mitä ei, uhkaa kaventua merkittävästi. Tuskin kansalaisetkaan odottavat hallitukselta puolustusmenojen lisäämistä tai ulkomailla käytettävien nopean toiminnan joukkojen kehittämistä. Luulen, että heidänkin mielestään etusijalla ovat aivan muunlaiset tarpeet.

Arvoisa puhemies! EU:n tärkeimmät haasteet ovat rauhan ja vakauden ylläpitäminen ja se, että globalisaatiokehitys saadaan tulevaisuudessa hyödyttämään nykyistä useampia ihmisiä ei vain Euroopan unionissa vaan koko maailmassa. EU:n on löydettävä vastauksia myös niin sanottuihin uusiin uhkiin, kuten terrorismiin, järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja joukkotuhoaseiden leviämiseen. Mutta hallituksenkin kannalta on tärkeää kysyä, onko paras ja ensimmäinen vastaus niihin sittenkään sotilaallinen vai löytyvätkö parhaat ratkaisut kuitenkin rikoslakiin, rajat ylittävään poliisiyhteistyöhön, terrorismin rahoitusvirtojen tukkimiseen ja asetarkastuksiin sekä muihin siviilitoimiin panostamisen tieltä.

Ärade talman! EU:s styrka har hittills varit att man aktivt har tagit del i biståndssamarbetet, utvecklat olika former av krishantering och konfliktförebyggande och satsat på multilateralt internationellt samarbete. Dessa bör också i fortsättningen stå i centrum av unionens politik. Därför är det viktigt att EU:s gemensamma utrikes- och säkerhetspolitik grundar sig på det multilaterala samarbetets principer. I praktiken skulle detta innebära att EU utför militära krishanteringsoperationer endast om man fått mandat från FN:s säkerhetsråd. Denna princip är bra att följa också när det gäller Finlands egen lagstiftning.

Arvoisa puhemies! Perustuslakiluonnoksen lähtökohtana on YK:n peruskirjan ja sen periaatteiden kunnioittaminen. Se on hyvä asia. Sen lisäksi on tärkeää, että EU sitoutuu myös käytännön politiikassaan siihen, että keskeinen vastuu kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisestä kuuluu nimenomaan YK:n turvallisuusneuvostolle. Turvallisuusneuvostolla on myös ensisijainen oikeus tulkita YK:n peruskirjan säännöksiä ja sitä, milloin esimerkiksi sotilaallinen voimankäyttö on oikeutettua ja milloin ei.

On selvää, että YK-tie on toisinaan hidas ja kivinen eikä sitä ole aina helppo kulkea. Yhtä selvää on, että sillä tiellä on matkan varrella sattunut myös todellisia epäonnistumisia, kun sotilaallisesta voimankäytöstä on pidättäydytty joskus silloinkin, kun se olisi ollut esimerkiksi kansanmurhan estämiseksi välttämätöntä. Siksi YK:n ja etenkin sen turvallisuusneuvoston toiminnan uudistaminen on välttämätöntä, ja on erittäin tärkeää, että nimenomaan EU antaa sille täyden tukensa.

Uskomme, että EU:n halu ja motiivi YK:n kehittämiseen säilyvät parhaiten sillä, että EU pyrkii hankkimaan myös omille sotilasoperaatioilleen maailmanjärjestön hyväksynnän. Siksi perustuslakia tulisi täydentää vastaavalla lausumalla. EU on kuitenkin monissa asioissa edelleenkin vain jäsenmaittensa hallitusten poliittisen tahdon summa. Siksi on tärkeää, että YK saa ansaitsemansa arvon ja aseman myös Suomen hallituksen politiikassa.

Arvoisa puhemies! Globalisaation hallinnan kannalta hvk:ssa jää vieläkin ongelmaksi se, että EU:n perustuslakiluonnos ei edelleenkään sisällä mahdollisuutta siirtyä määräenemmistöpäätöksiin pääoma- ja yritysverotuksen saralla. Tämä puute vaikeuttaa hyvinvointivaltion rahoituspohjan vahvistamista koko Euroopassa. Sama koskee myös energia- ja ympäristöveroja ja useimpia työelämän oikeuksia. Euroopan unioni voi kuitenkin kehittyä kansalaisten hyvinvointia ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta vahvistavaan suuntaan vain, jos se onnistuu ottamaan askeleita sosiaalisia oikeuksia lujittavaan, ei niitä uhanalaisiksi tekevään, suuntaan.

Kansalaisten sosiaalisia oikeuksia ja hyvinvointivaltion rahoituspohjaa lujittavat ytimet eivät ole EU:ssa vielä edes suunnittelun asteella. Siksi kukaan ei myöskään ole houkuttelemassa Suomea niihin mukaan. Tällaiset sosiaaliset voimavaraytimet olisivat kuitenkin enemmän kuin tarpeen, ja siksi niiden luomisessa tarvittaisiin nyt Suomen ja muiden saman kaltaisten maiden aktiivisuutta ja aloitteentekoa. Niiden kautta avautuisi ikkuna kokonaan toisenlaiseen tulevaisuuteen, tulevaisuuden sosiaaliseen Eurooppaan.

EU:ssa mikään ei kuitenkaan synny itsestään, vaan sielläkin kaikki, myös tulevaisuus, on tehtävä. Vaikka Euroopan parlamentin valta kasvaakin tuntuvasti uuden perustuslain myötä, EU:n tulevaisuudentekijöinä ovat vielä pitkään kansalliset hallitukset. Yksi näistä hallituksista on tänään Matti Vanhasen hallitus. Myös siltä tarvitaan nykyistä enemmän tahtoa ja uskallusta viedä eteenpäin muitakin asioita kuin niitä, joista suuret maat ovat keskenään jo ennalta sopineet.

Hallitukselta tarvitaan tahtoa ja uskallusta myös suhteessa kansalaisiin. EU:sta vieraantumista ei korjata sillä, että kansalaisten mielipide jätetään kuulematta, eikä sillä, että kansalaisten toiveita, pelkoja ja käsityksiä pidetään pelkästään uhkana tai asiantuntemattomuutena. EU-politiikka on vaikeine termeineen varmasti enimmäkseen asiaan erikseen vihkiytyneiden asia, mutta keinoja lisätä myös kansalaisten kiinnostusta ja lähentää unionia ja sen kansalaisia ei pidä siitäkään huolimatta jättää käyttämättä.

Yksi tapa kiinnostuksen lisäämiseen on perustuslakia koskeva kansanäänestys. Vasemmistoliiton mielestä sen järjestämisestä on hyvä tehdä päätös jo nyt. Kansanäänestystä puoltaa kansalaisten kiinnostuksen lisäämisen ohella myös se, että EU:n perustuslaki ilmentää tekstinsä mukaan sekä Euroopan valtioiden että kansalaisten tahtoa. Valtion tahto saadaan kyllä selville täällä eduskunnassa, mutta kansalaisten tahtoa täytyy kysyä heiltä itseltään ei vain täällä Suomessa vaan mielellään muuallakin Euroopassa. Monissa jäsenmaissa niin on jo päätetty tehdäkin. Miksi ei siis myös täällä Suomessa?

Arvoisa puhemies! Lopuksi teen vastalauseen mukaiset ehdotukset 1—5 lausumiksi.

Ulla Anttila /vihr (ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin, kansalaiset kävivät paljon keskustelua EU:n merkityksestä ja vaikutuksista suomalaisten arkeen ja maailman kehityksen vakauteen ylipäätään. Suomen EU-jäsenyyden aikana kansalaiskeskustelu on laantunut. Käytännössä EU vaikuttaa suomalaisten arkeen monissa asioissa, mutta se on kansalaisille vieras ja monimutkainen instituutio.

Euroopan unionin edeltäjä EY syntyi toisen maailmansodan jälkeen keskelle raunioista rakentuvaa Eurooppaa. Tausta-ajatuksena talousliiton synnylle oli tarve vahvistaa eurooppalaista yhteistyötä, jotta sodilta vältyttäisiin. EU on ollut menestystarina rauhan turvaamisessa rajojensa sisällä. Se on taloudellisesti vahva alue, mutta sen vaikutusvalta kansainvälisessä politiikassa ei läheskään vastaa sen taloudellista asemaa. EU:n tulevaisuuskonventti pyrki osaltaan etsimään EU:lle uutta tehtävää, missiota. Vihreä eduskuntaryhmä katsoo, että EU:n on tulevaisuudessa otettava vahvempi rooli globalisaation oikeudenmukaisen hallinnan edistämisessä sekä toimittava kansainvälisen ympäristönsuojelun puolesta.

Markkinatalous on maailmanlaajuistunut. Wto:n perustaminen ja toiminta ovat vieneet eteenpäin maailmanlaajuista vapaakauppaa, ja kansainvälisen kaupan rakenteet ovat monella tavalla epäoikeudenmukaiset, erityisesti kehitysmaiden näkökulmasta. Riittävää vastapainoa vapaakaupalle ei toistaiseksi ole muodostunut muista kansainvälisistä järjestöistä ja niiden asettamista velvoitteista ympäristönsuojelun, kehitysyhteistyön ja työ- ja perusoikeuksien edistämiseksi. Kansainvälisen kaupan sääntöjä koskevissa neuvotteluissa EU:n on ajettava toimintamalleja, jotka nostavat kaupan rinnalle ja ohitse muitakin tavoitteita.

Jos EU:n neuvotteluoikeudet kauppapolitiikassa laajenevat konventin esittämän suuntaisesti, on erityisen tärkeää, että EU:n kauppapolitiikkaa koordinoidaan sen ympäristö-, kehitysyhteistyö- ja muiden tavoitteiden mukaiseksi. Eduskunnan eri valiokunnat ovat nostaneet painokkaasti esiin, että EU:n kauppapoliittisen mandaatin laajennus ei saa johtaa hyvinvointipalveluiden aseman heikkenemiseen. On välttämätöntä turvata jäsenvaltioiden kansallinen päätäntävalta siinä, miten hyvinvointipalvelut toteutetaan.

Globalisaation hallinnan kannalta on tärkeää arvioida, miten maailma kehittyy lähitulevaisuudessa. Tämän vuosituhannen alussa on ilmeistä, että maailmassa on vain yksi taloudellinen ja sotilaallinen supervalta, Yhdysvallat. Yhdysvaltojen vastapainoksi maailmanpolitiikassa on nousemassa pitkällä jänteellä Kiina, jonka merkitys investointikohteenakin kasvaa.

Vuonna 2000 Lissabonin julistuksessa EU tavoitteli nousua kymmenessä vuodessa maailman johtavaksi talousalueeksi. Vaikka toimenpiteitä tavoitteen edistämiseksi on laadittu, näyttää ilmeiseltä, ettei EU saavuta julistuksen tavoitetta. Monilla alueilla EU:n ulkopuolella talouskasvu on huomattavasti nopeampaa. Kestävän kehityksen kannalta pyrkimys johtavaksi talousalueeksi on toisarvoista.

Mutta yritysten pyrkimys sijoittaa toimintojaan halpojen työvoimakustannusten alueille on haaste koko EU:lle ja työllisyydelle tällä alueella. Kuten vihreän liiton puheenjohtaja Osmo Soininvaara totesi viime viikonloppuna, on välttämätöntä miettiä kansallisesti strategiaa, kuinka halvempien työvoimakustannusten maihin siirtyvät työpaikat pystytään korvaamaan uusilla. Kohtalonkysymys Suomen ja Euroopan kannalta on, pystyvätkö ne vastaamaan kovenevan kilpailun haasteeseen niin, että uusia innovaatioita kehitetään ja ne luovat työpaikkoja Suomeen ja muualle Eurooppaan.

Vihreä eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että hallitus asettaa EU-politiikalle pitemmän jänteen tavoitteita, jotta hyvinvointivaltion rahoitus, työllisyys ja ekologisesti kestävä kehitys voitaisiin turvata. EU:n kehitys ja maailmantalouden muutokset vaikuttavat hyvin moniin kansallisiin kysymyksiin. Lähitulevaisuudessa on tärkeää, että EU asettaisi rajat jäsenmaidensa väliselle verokilpailulle. Suomen pitää ajaa nykyistä aktiivisemmin vähimmäisverokantoja esimerkiksi ympäristö- ja pääomaverotukseen ja niitä koskevan päätöksenteon helpottamista siirtymällä määräenemmistöpäätöksiin. EU:n on oltava aktiivinen kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa, kuten Kioton ilmastosopimuksen edelleenkehittämisessä.

Perustuslakiluonnoksen toinen osa koostuu perusoikeusasiakirjasta, jossa määritellään unionin kansalaisen oikeudet. Perusoikeuksien määrittelyn jatkotyöstäminen on tärkeää, sillä kaikissa EU-maissa heikoimmassa asemassa ovat vammaiset, vajaakuntoiset ja pitkäaikaissairaat ihmiset, jotka jäävät työelämän ulkopuolelle ja jotka joutuvat päivittäin kamppailemaan perusoikeuksiensa puolesta. Vihreä eduskuntaryhmä pitää arvokkaana, että perusoikeusasiakirja, jonka muotoutumiseen keskeisesti vaikutti myös kansanedustaja Tuija Brax, on nyt saamassa arvoisensa paikan perustuslaista. Perusoikeusasiakirjan on toimittava lähtökohtana jäsenvaltioiden kansalliselle lainsäädännölle. Näin se osaltaan edistää sosiaalisten oikeuksien toteutumista unionissa tavalla, joka vähentää todennäköisyyttä verokilpailun aiheuttamaan polarisaatioon. Huoli taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien heikommasta turvasta perustuslakiluonnoksessa on perusteltu. Näiden oikeuksien asemaa on pyrittävä vahvistamaan.

Euroopan unionin uusi perustuslakisopimus tulee yleisperiaatteena kieltämään kaikenlaisen syrjinnän, myös vammaisuuteen perustuvan. Vammaisten henkilöiden perusoikeuksien toteutuminen edellyttää kuitenkin myös yksityiskohtaisempaa sääntelyä ja vammaisten erityisaseman tunnustamista. Jo voimassa oleva EU:n työsyrjintädirektiivi on ensimmäisiä askelia tähän suuntaan. Vammaisuuden perusteella tapahtuvan syrjinnän kieltämiseen tarvitaan EU-direktiivi, joka luo perustan yhdenvertaiseen osallistumiseen elämän eri osa-alueilla myös vammaisille ihmisille.

Arvoisa puhemies! EU:n ei pidä pyrkiä sotilasmahdiksi, vaikka se tiivistäisi sotilaallista yhteistyötään. EU:n yhteisen puolustuksen luominen ei vihreiden mielestä ole sinänsä tavoiteltavaa. Toissijaisesti sekä turvatakuiden että rakenneyhteistyön osalta vihreä eduskuntaryhmä tukee hallituksen pyrkimyksiä toteuttaa sellaista politiikkaa, että kaikki jäsenvaltiot voisivat olla mukana. Vihreä eduskuntaryhmä pitää kielteisenä sellaista kehitystä, että EU-puolustukseen tai kriisinhallinnan voimavarojen kehittämiseen muodostuisi suljettu ydin, saati että ytimeen kuuluvat maat saisivat itse määritellä kriteerit, joiden perusteella muut maat voisivat päästä myöhemmin mukaan yhteistyöhön.

Kaikkein huonoin vaihtoehto olisi ytimen tai ytimien muodostuminen EU:n instituutioiden ulkopuolelle käyttämään tosiasiallista valtaa eli päättämään turvallisuuspolitiikan linjasta sekä puolustusjärjestelmien rakenteista. Tällöin EU:n kriisinhallintastrategian kehittämistä johtaisivat ne maat, joiden ajattelu on sotilaallisimmin suuntautunutta, ja muut maat joutuisivat sivustaseuraajiksi.

EU:n turvallisuuspolitiikkaa kehitettäessä olennaisinta on vahvistaa EU:n yhtenäistä ulkopolitiikkaa, ja turvallisuuspolitiikan tavoitteena on oltava konfliktien ennaltaehkäisyn. Turvallisuuspolitiikkaan liittyvissä vaikeissa kysymyksissä on aivan erityisen tärkeää, että eduskunta pysyy ajan tasalla hvk-neuvottelujen tilanteesta.

1990-luvun kriisit ovat olleet kansainväliselle yhteisölle rankka opetus. Muun muassa sota Balkanilla ja Ruandan kansanmurha nostivat esiin vaatimuksen EU:n kriisinhallintavalmiuden kehittämisestä. Sotilaallinen kriisinhallinta on vasta viimeinen keino estää konfliktin puhkeaminen tai kärjistyminen, ja tämän on oltava lähtökohtana myös EU:n kriisinhallinnassa. EU:n on ajettava rauhanomaista kehitystä ja pureuduttava kriisien ennaltaehkäisyyn. Vihreä eduskuntaryhmä painottaa ulkoasiainvaliokunnan tavoin YK:n keskeistä roolia konfliktien ehkäisyssä ja ratkaisussa.

Hvk:n turvallisuuspoliittisia linjauksia on peilattava EU:n turvallisuusstrategiaan, joka käsitellään lopullisesti joulukuussa. Javier Solanan luonnoksessa laaja turvallisuuskäsite on esillä, minkä vuoksi turvallisuuspolitiikassa tarvitaan paljon muitakin kuin sotilaallisia toimia. Luonnoksessa korostetaan kansainvälistä yhteistyötä ja siihen liittyen erityisesti YK:ta. Uhkakuvina ovat esillä terrorismi, joukkotuhoaseet ja heikkojen valtioiden uhka niiden leviämisessä.

Vihreä eduskuntaryhmä pitää tärkeänä olemassa olevien puolustusvoimavarojen tehokasta arviointia suhteessa uhkiin ja korostaa, että EU:n kriisinhallinnassa ja mahdollisesti kehittyvässä puolustusyhteistyössä on pystyttävä myös tällaiseen arviointiin. Yhteistyötä on jo tähän mennessä tehty EU:n sotilaallisen kriisinhallinnan voimavaroja käsiteltäessä. Uhkakuvana EU:n sotilaallisen yhteistyön kehittämisessä on ollut voimavarojen tuhlaaminen aseellisiin järjestelmiin. Vihreät pitävät yhteistyötä kuitenkin myös mahdollisuutena: On pyrittävä siihen, että yhdessä toimien voidaan säästää voimavaroja ja saada aikaan parempi tulos kriisien estämiseksi, kuin jos voimavaroja ei koordinoitaisi. Vihreä eduskuntaryhmä ei pidä myöskään hyvänä, että suunniteltu puolustustarvikevirasto määriteltäisiin perustuslaissa tavalla, jonka tulkittaisiin edellyttävän sotilaallisten voimavarojen lisäämistä.

On hyvä, että ulkoasiainvaliokunta tukee hallituksen pyrkimystä vahvistaa siviilikriisinhallintaa tilanteessa, jossa sotilaallisen yhteistyön tiivistäminen saattaa viedä voimavaroja kriisien ennaltaehkäisyltä. Tämä riski siis on myönnettävä. Vihreät katsovat, että EU:n tulisi asettaa määrälliset ja laadulliset tavoitteet kriisien ennaltaehkäisyn ja muun siviilikriisinhallinnan kehittämiselle. Eri kansainvälisten järjestöjen yhteistyötä on parannettava, jotta esimerkiksi varhaisvaroitusmenetelmiä ihmisoikeusrikosten havaitsemiseksi kehitettäisiin edelleen.

Arvoisa puhemies! Monet tulevaisuuskonventin esittämät muutokset EU:n instituutioihin ja niiden toimivaltaan ovat herättäneet kritiikkiä jo Suomen hallituksessa. Eduskunta voi yhtyä hallituksen suunnittelemiin muutosehdotuksiin toimielinasioissa hvk:ssa. Muutostarpeet koskevat ministerineuvoston puheenjohtajuutta, komission kokoonpanoa, Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan sekä ulkoasiainministerin toimenkuvaa sekä määräenemmistöpäätöksiin tarvittavaa enemmistöä — tässä siis pääkohtia.

Erittäin keskeinen kysymys tulee olemaan komission tuleva kokoonpano. EU:n laajentuessa on entistä tärkeämpää turvata se, että vuoden 2009 jälkeenkin jokaisesta jäsenmaasta valitaan äänivaltainen komission jäsen. Vihreä eduskuntaryhmä korostaa, että hallituksen pitää aktiivisesti tukea ehdotusta, jonka mukaan jäsenvaltioiden on esitettävä komissaariehdokkaiksi sekä mies että nainen.

Ulkopolitiikkaa koskevilla toimielinmuutoksilla on pyrittävä lisäämään EU:n ulkopolitiikan tehokkuutta ja ulkoista uskottavuutta. Komission jäsenenä toimivan ulkoministerin viran perustaminen on tältä kannalta perusteltua, mutta Eurooppa-neuvoston pysyvän puheenjohtajan tehtävän luominen ja Eurooppa-neuvoston virallistaminen eivät ole vastaus tähän kysymykseen.

Sekä suuri valiokunta että ulkoasiainvaliokunta ovat korostaneet eduskunnan valtaa EU-politiikassa. Perustuslakisopimuksen hyväksymisen jälkeen eduskunnan osallistuminen EU-päätöksentekoon on turvattava entistä tehokkaammin. Vihreä eduskuntaryhmä pitää myönteisenä ehdotusta EU-kansalaisten aloiteoikeudesta ja katsoo, että vastaavanlainen aloiteoikeus pitää saattaa voimaan myös Suomessa.

Hallitus on halunnut väljän neuvottelumandaatin eduskunnalta. Ulkoasiainvaliokunnan mietintö antaa hallitukselle liikkumavaraa, joka on välttämätöntä, sillä tulevat neuvottelut ovat monella tavalla ennalta-arvaamattomat. On hyvä, että eduskunta on saavuttanut suuren yksituumaisuuden siitä, mitä tavoitteita pidetään tärkeinä hvk:ssa. Tämä eduskunnalta saatu vahva selkänoja helpottanee hallituksen neuvottelutyötä, mutta se myös velvoittaa: Hallituksen on valmistauduttava neuvonpitoihin eduskunnan kanssa hvk:n aikana. Vihreä eduskuntaryhmä on halunnut omalta osaltaan vahvistaa hallituksen mandaattia pyrkimällä yksituumaisuuteen eri valiokuntien työssä.

Arvoisa puhemies! Vihreä liitto on vaatinut, että EU:n perustuslaista on järjestettävä Suomessa kansanäänestys europarlamenttivaalien kanssa samanaikaisesti. Konventin työ on johtamassa hvk:ssa siihen, että syntynyt perustuslaki muuttaa mitä todennäköisimmin EU:n luonnetta merkittävästi. Perustuslakisopimusluonnos myös korostaa EU:n kansanvaltaisuutta. On erittäin perusteltua järjestää perustuslakisopimuksesta kansanäänestys, jotta kansalaisten tuki EU:n muutoksille olisi kiistaton. Ulkoasiainvaliokunnan mietinnön mukaan hallituksen on harkittava kansanäänestyksen järjestämistä neuvottelutuloksen selvittyä. Linjaus on vihreiden mielestä oikean suuntainen. Valiokuntakäsittelyn aikana kansanäänestysajatus on saanut eduskunnasta vahvaa tukea. Se osoittaa, kuinka vakavana kysymyksenä eri valiokunnat ovat pitäneet konventin esittämiä muutoksia nykyiseen perussopimukseen nähden.

Vihreät eivät ole tehneet esitystä kansanäänestyskysymyksen äänestyttämisestä tässä vaiheessa eduskunnassa. Olemme valinneet toisen strategian kuin vasemmistoliitto. Vihreän eduskuntaryhmän mielestä kansanäänestysponnen häviö voidaan johdonmukaisesti tulkita EU-kansanäänestyksen hautajaisiksi. Haluamme, että asia arvioidaan poliittisesti uudelleen hvk:n tuloksen ratkettua, kuten ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä todetaan. Olennaisinta olisikin nyt antaa aikaa kansalaiskeskustelulle sekä lisäselvityksille.

Vihreä eduskuntaryhmä ehdottaa, arvoisa puhemies, että hallitus perustaisi kansanäänestyskysymystä sekä Suomen perustuslain ja uuden perustuslakisopimuksen keskinäisiä suhteita arvioimaan asiantuntijatyöryhmän, jonka on saatettava työnsä loppuun heti hvk:n päätyttyä.

Henrik Lax /r:

Ärade talman, puhemies! Medan känslorna har gått höga under EU-debatten i våra grannländer har behandlingen av regeringens EU-redogörelse kunnat ske i en lugn och uppbygglig atmosfär här i riksdagen. Det är bra. Finlands förhandlare har en starkare position vid förhandlingsbordet då de kan hänvisa till ett enigt parlament.

Svenska riksdagsgruppen ger sitt stöd för regeringens linje. Eftersom det i utskottsbehandlingen visat sig att det råder bred enighet om de flesta problemen i redogörelsen, kommer jag här att närmast gå in på frågor och utmaningar som EU och dess medlemsländer står inför.

Talman! Sällan har EU fått så stort utrymme i våra medier som under augusti och september månad. I flera av länderna runt Östersjön har folket röstat om sitt medlemskap i unionen. Svenskarna har dryftat skillnaden mellan kronan och euron. Här i Finland har vi debatterat EU:s framtida strukturer.

I remissdebatten för en månad sedan var flera talare oroade för unionens legitimitet i medborgarnas ögon. Det mediala intresset för regeringskonferensen kommer att hålla i sig och det bör vi här i riksdagen ta vara på för att öka finländarnas förståelse för vad EU är och inte är.

EU har kommit till för att främja viktiga intressen som medlemsländerna i en starkt föränderlig värld har svårt att med framgång driva skilt för sig. EU står inför en historisk utvidgning och kommer snart att ha 25 medlemsländer. Ett betydande antal länder med olika ekonomiska och kulturella förutsättningar skall nu integreras i unionen, ekonomiskt och politiskt. Förutsättningar måste därför skapas för beslutsmekanismer som effektivt kan formulera medlemsländernas intressen utan att deras medborgare skall behöva känna sig överkörda.

Varför är det så viktigt att unionens roll och ställning som aktör på det internationella planet stärks? För oss finländare är det viktigaste att det råder säkerhet och stabilitet, fred, i och omkring Europa. Viktigt för oss är naturligtvis också att vi har möjlighet att försörja oss, slå vakt om vår ekonomiska och sociala välfärd, vår miljö och vår egen kultur och identitet. Den rasande snabba teknologiska och ekonomiska utvecklingen i världen har lett till att EU blivit och blir ett allt viktigare samarbetsinstrument för att vi överhuvudtaget skall ha en möjlighet att slå vakt om dessa för oss så viktiga intressen.

Bara inom och genom EU kan vi t.ex. hoppas på att det också i framtiden skall vara möjligt att bedriva lantbruk i Finland, trots konkurrensen med de stora producentländerna både i Europa och i världen över. Kan vi tänka oss att utan EU alls ha någon chans att få till stånd regler som skulle leda till att Östersjöns känsliga miljö kan räddas och bevaras? Inte skulle våra egna krafter heller räcka till för att skapa de förutsättningar som behövs för att finländska företag på bred front skall kunna komma in på de växande marknaderna i vårt östra grannland — något som minsann vore viktigt för oss alla.

För den som vill verka för att våra barn och barnbarn skall få uppleva ett blomstrande Östersjöeuropa, erbjuder EU den hittills bästa samarbetsplattformen. Det gäller att få beslutsfattarna i regionen att se och främja sina länders gemensamma intressen och ge sig i kast med att stärka sitt inflytande över utvecklingen i denna del av Europa. Den nordliga dimensionen som Finland drivit på i EU är ett första betydande steg i denna riktning.

Om de globala ekonomiska möjligheterna skall kunna utnyttjas och de största globala hoten avvärjas till välsignelse också för oss i Finland måste EU:s röst blir starkare där dessa frågor avgörs. Bakslaget i Wto-förhandlingarna i Cancun är en färsk påminnelse om hur krävande uppgifter EU står inför. Detsamma gäller kampen mot de klimatförändrande utsläppen i atmosfären som är långt ifrån avslutad.

Herra puhemies! Meillä erityistä mielenkiintoa herättänyt kysymys on EU:n rooli turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa ja se, miten EU:n suhteet Natoon tulee järjestää. Kysymyksen poliittista vaikeutta ja arkaluonteisuutta Suomen kannalta osoittaa hallituksen ja eduskunnan käymä keskustelu, joka ensisijaisesti on koskenut päätöksentekomääräyksiä mahdollisessa tiiviimmässä puolustusyhteistyössä unionin piirissä. Muiden tehtäväksi on jätetty sen selittäminen, miksi sotilaallisen yhteistyön laajentaminen ja kriisinhallintavalmiuksien lisääminen on tarpeen.

Hallituksen tulee tavoitella ratkaisuja, jotka eivät sulje pois mahdollisuuksiamme osallistua turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Suomi on ulkopolitiikassaan aina pyrkinyt valinnan mahdollisuuksiin ja liikkumatilaan. Jotta suomalaiset voisivat ymmärtää ja hyväksyä EU:n roolin turvallisuuspolitiikassa, heidän on myös miellettävä ja heidän on saatava mieltää, mitkä uhkat saattavat kohdata Euroopan unionia.

Neuvostoliiton ja Jugoslavian hajoamisen jälkeen syntyneet heikot ja epävakaat valtiot ovat suuri epävarmuuden aiheuttaja maanosassamme. Kehitys voi johtaa kriiseihin, jotka ovat ratkaistavissa vain vaativin sotilaallisin toimenpitein. Kokemuksemme sotatoimista ja inhimillisistä tragedioista Balkanilla muistuttavat meitä tästä. Tuskin kukaan uskaltaa ennustaa, kuinka kehitys kulkee esimerkiksi Ukrainassa tai Valko-Venäjällä, jotka ovat meitä lähellä. Heikot valtiot muodostavat maaperän terrorismille ja muulle järjestäytyneelle kansainväliselle rikollisuudelle. Biologisten, kemiallisten ja muiden joukkotuhoaseiden leviämisen riski kasvaa myös siellä, missä valtiojohto on heikko ja korruptio laajalle levinnyt.

Aikaisemmin ensisijaisesti vain valtiot käyttivät asevoimaa ja vain muita valtioita vastaan yrittäessään konfliktitilanteissa toteuttaa poliittisia tavoitteitaan. Tämä totuus ei enää päde, eikä se voi tulevaisuudessa muodostaa puolustus- ja kriisinhallintasuunnittelumme pääasiallista perustaa. Tarvitsemme myös Euroopassa uusia ratkaisuja, jotta voisimme täälläkin puolustautua itsemurha- ja muita terroristi-iskuja vastaan sekä torjua kriisejä. Vain yhteistyön laajentaminen ja tiivistäminen vakaiden demokraattisten maiden välillä mahdollistaa tällaisten uhkien taltuttamisen.

Perinteisten sotilaallisten uhkien vähentyessä Euroopassa USA suuntaa valmiutensa muualle. EU:n sotilaallista kriisinhallintakykyä koskevat vaatimukset lisääntyvät myös tästä syystä, ja Suomen on syytä myötävaikuttaa tämän valmiuden vahvistumiseen EU:ssa. Hallitustenvälinen konferenssi ei saa vaarantaa EU:n mahdollisuuksia löytää järkevä työnjako ja välttämättömät yhteistyön muodot Naton kanssa edellä mainittujen kriisien ja ristiriitatilanteiden hallitsemiseksi.

Toimivan kriisinhallintavalmiuden tärkein edellytys on hyvä pitkäjänteinen suunnittelu. Tärkein valtioidenvälinen sotilaallinen valmiussuunnittelu tapahtuu nykyään Naton pysyvissä työryhmissä, joita on parisenkymmentä, eikä ole mikään sattuma, että Venäjä on täysivaltainen jäsen näissä työryhmissä vain kahta lukuun ottamatta. Venäjän rajoilla etelässä ja idempänä on pahat kriisipesäkkeet, joiden uhka ilmeisesti myös voidaan parhaiten kohdata kansainvälisen yhteistyön puitteissa.

Ei tunnu todennäköiseltä eikä mielekkäältä, että EU alkaisi rakentaa kilpailevaa suunnittelujärjestelmää. On harkittava tarkkaan, miten Suomi tämän kehityksen valossa pitkällä aikavälillä pystyy ylläpitämään uskottavaa puolustusta ja varjelemaan parhaiten turvallisuuspoliittisia etujaan. Tämän harkinnan tulee tapahtua viimeistään käsiteltäessä turvallisuuspoliittista selontekoa, jonka hallitus antaa eduskunnalle ensi vuonna.

Talman! Det är inte sällan jag hört folk utbrista att det nu är Bryssel som bestämmer över oss. Det kan därför inte nog betonas att det också efter regeringskonferensen kommer att vara det enskilda medlemslandet som är den viktigaste aktören, den som har mest att säga till om, då nya beslut fattas inom unionen. Den förenkling och den större överskådlighet av beslutsreglerna som nu bereds, innebär att Finland som unionsmedlem också i fortsättningen kommer att ha goda möjligheter att slå vakt om sina vitala intressen. Bäst lyckas det här så klart om också Finlands folk aktivt fås med att framföra sina uppfattningar, utöva påtryckning, inte bara på det egna landets beslutsfattare utan också på andra beslutsfattare inom den europeiska unionen.

Herr talman! För svenska riksdagsgruppen är det glädjande att EU nu får en grundstadga som ger unionen en egen juridisk identitet. Svenska folkpartiet efterlyste detta redan 2001 på sin partidag. Samtidigt krävde vi att EU:s stadga över de grundläggande rättigheterna skall ingå som en viktig del i EU:s grundfördrag. Vår riksdagsgrupp välkomnar därför denna milstolpe i den europeiska integrationen.

I konventsberedningen av deklarationen om de medborgerliga grundrättigheterna inför toppmötet i Nice drev Finland och svenska riksdagsgruppen med dåvarande riksdagsledamoten Gunnar Jansson som vice ordförande i konventet målmedvetet på att att unionen skall respektera bland annat kulturell och språklig mångfald. Ett förbud mot diskriminering också på grund av språk togs in i deklarationen som nu skall ingå i unionens grundfördrag.

Som både grundlagsutskottet och utrikesutskottet framhåller är det med tanke på unionens legitimitet inför medborgarna viktigt att dessa rättigheter också respekteras i praktiken och kan förverkligas. Diskrimineringsförbudet har tagits med, men av någon anledning har "språket" som grund för förbudet fallit bort. Regeringen måste driva på att detta fel rättas till. Det är viktigt med tanke på att skapa en stabil ram inom unionen för en rättvis behandling av de språkliga minoriteterna. Finskans ställning i Sverige liksom den ryska befolkningens integrering i de baltiska staterna är för oss närliggande exempel som talar för att detta diskrimineringsförbud skall upprätthållas.

Innehållet i framtidskonventets beredningsprocess har inte alltid varit lätt att förstå för vare sig medborgare, medier eller oss riksdagsmän. Detta har säkert bidragit till att frågan väckts om inte en folkomröstning borde genomföras innan Finland godkänner det nya grundfördraget. Att det är för tidigt att besvara den frågan kan läsas ur grundlagsutskottets utlåtande. Enligt utskottet talar åtminstone författningsmässiga hänsyn inte för en folkomröstning ens om konventets förslag skulle godkännas i oförändrad form. Frågan är politisk, inte juridisk.

Viktigast är att finländarna uppfattar det grundfördrag som skall godkännas som rimligt och legitimt. Det är fullt möjligt att den offentliga debatt som kommer att föras under sakens behandling i regeringskonferensen rätar ut de största frågetecknen och därmed avför hela frågan om en folkomröstning från dagordningen. Det är viktigt att vi i riksdagen tar vårt ansvar och bidrar till att finländarna faktiskt får klart för sig vad det nya grundfördraget kommer att innebära.

Herr talman! Svenska riksdagsgruppen konstaterar att regeringen har tagit de åländska intressena i beaktande på ett mycket bra sätt genom att bland annat se till att det så kallade Ålandsprotokollet som bifogades till Finlands anslutningsavtal fortfarande är giltigt. Vi utgår ifrån att regeringen följer de åländska frågorna också i framtiden. Det blir inom kort nödvändigt att utreda eventuella effekter av förändringarna och nya framtida avtal. Dessutom måste Ålands demilitariserade ställning noggrant studeras ifall Finland väljer att ingå i ett integrerat säkerhetspolitiskt samarbete.

Herra puhemies! Tulevaisuuskonventti ehdottaa, että EU-parlamentin valtaoikeuksia vahvistetaan suhteessa muihin toimielimiin. Eräs kysymys, jota tietääkseni ei ole analysoitu, on se, vallitseeko parlamentin valtaoikeuksien ja sen vastuun välillä tasapaino. Sellainen poliittinen vastuu, joka koskee jäsenmaiden parlamentteja ja kansanedustajia, ei kohtaa EU-parlamentin jäseniä. Hallitusrintamassa taikka oppositiossa olevan osapuolen selvän vastuuroolin puuttuminen vaikeuttaa europarlamentaarikkojen poliittisen vastuun punnintaa.

Herr talman! Den kommande utvidgningen av EU är en historisk och viktig händelse. Trots att denna redogörelse sträcker sig enbart till 2009 måste man fråga sig hur mycket unionen ytterligare kan utvidgas. Redan nu är det många andra länder än de tio som blir medlemmar nästa vår som knackar på dörren. När kommer väggen emot? När går unionens slagkraft ur? Vilken blir den demokratiska förankringen när t.ex. antalet europarlamentariker som företräder små länder ytterligare minskas om inte parlamentet tillåts växa? EU har idag makt i frågor som berör människornas vardagsverklighet. Hur går det med EU:s legitimitet om stora delar av befolkningen stängs ute? EU kan bara fungera med befolkningens godkännande.

För svenska riksdagsgruppen är det uppenbart att politikerna måste våga ta i denna fråga. Är en fortsatt utvidgning faktiskt det enda sättet att knyta stater samman på ett sätt som stärker freden? Eller skall vi börja knyta grannländerna till unionen på något annat sätt, t.ex. genom specialavtal? Frågan är känslig men vi gör fel om vi låtsas som om den inte fanns. Det är viktigt att erkänna fakta och inte underblåsa illusioner och falska förhoppningar. Det kommer att ta lång tid och mycket av EU:s kapacitet att integrera de nuvarande medlemskandidaterna.

Herr talman! Den nya grundstadgan är en ny början till ett nytt Europa. I maj nästa år består vår union av 25 medlemländer, 450 miljoner människor. Det var ännu för femton år sedan en omöjlig tanke!

Herra puhemies! Ruotsalainen eduskuntaryhmä antaa täyden tukensa hallituksen viitoittamalle neuvottelulinjalle hallitusten välisessä konferenssissa. (Ed. Kekkonen: Det var ett gott tal!)

Toimi Kankaanniemi /kd(ryhmäpuheenvuoro):

Herra puhemies! Eduskunnalla on käsittelyssä tämän vaalikauden ylivoimaisesti tärkein asiakokonaisuus, laajenevan Euroopan unionin perustuslaki. On valitettavaa, että aikaa asian perusteelliselle käsittelylle tässä vaiheessa ei ole riittävästi. Ryhmäpuheenvuorollekin varatussa ajassa on pakko vain pintapuolisesti tarkastella niitä ongelmia ja puutteita, joita perustuslakiin sisältyy, ja ohittaa kokonaan se, mikä siinä saattaisi antaa aihetta kiitokseen. (Ed. Kekkonen: Toisenkin puheen saa käyttää, edustaja!)

Valiokuntakäsittelyssä on noussut selkeästi esiin muutama asia, jotka tekevät mahdottomaksi sen, että konventin ehdotus voitaisiin hyväksyä sellaisenaan. Suurimmat ongelmat ovat toimielinjärjestelmässä, valtuutuslausekkeissa, yhteisen puolustuksen artikloissa sekä perustuslakiehdotuksen sisällön ristiriitaisuuksissa ja epäselvyyksissä. Myös unionin luonteen sekä jäsenmaiden välisen tasavertaisuuden ja toimielinten välisen tasapainon palauttaminen on tarpeen.

Herra puhemies! Perustuslakiehdotus merkitsee unionin luonteen muuttumista. Perustuslaki on kansallisen lainsäädännön yläpuolella. Oikeus- ja sisäasiat siirtyvät unionin toimivallan piiriin. Unionin tuomioistuimen ylikansallinen toimivalta laajenee. Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka tiivistyy. Yhteinen puolustus konkretisoituu. Yksimielisyysvaatimuksesta siirrytään laajasti määräenemmistöpäätöksentekoon. Unionin tunnukset — lippu, hymni, Eurooppa-päivä, raha ja tunnuslause — saavat perustuslaillisen statuksen. Periaatteellisesti kaikkein suurin unionin luonnetta muuttava tekijä on se, että ehdotuksen mukaan perustuslaillista valtaa siirtyy jäsenmaiden parlamenteilta unionin toimielimille.

Lähes samanaikaisesti unionia muuttavat kymmenen uutta jäsenmaata. Kilpailu yrityksistä ja työpaikoista kiihtyy, verokilpailu lisääntyy, maatalous joutuu entistäkin ahtaammalle, muuttoliike kasvaa, laajeneminen ja sisärajojen poistuminen luo kasvualustaa rikollisuudelle. Perustuslakivaliokunta toteaakin lausunnossaan rehellisesti, että perustuslaki on selkeä askel integraation syventämisen suuntaan. Samanaikainen laajeneminen ja integraation syventäminen luovat mittavia ongelmia, joihin ei ole riittävästi paneuduttu.

Läntinen Eurooppa on vanhaa kristinuskon aluetta. Se on ollut tukeva perusta sivistykselle, tasa-arvolle, hyvinvoinnille ja turvallisuudelle. Kristillisten arvojen mainitseminen perustuslaissa olisi rehellinen tunnustus menneisyydelle ja vahva turva tulevalle kehitykselle. Sekä uuspakanuus, islam että humanismi valtaavat alaa koko Euroopassa ja myös meillä Suomessa. (Ed. Kekkonen: Onko se humanismi hyvä vai paha asia puhujan mielestä?)

Herra puhemies! Perustuslain osaksi otettu perusoikeusasiakirja saa vahvan aseman kansallisen perustuslain perusoikeuksiin ja Euroopan ihmisoikeussopimukseen nähden. EU:n perustuslaissa perus- ja ihmisoikeudet jaetaan oikeuksiin ja periaatteisiin. Toiset oikeudet tunnustetaan, toiset varmistetaan ja osa oikeuksista vain "vallitsee". Tällainen jako ja sekavuus käytännössä heikentävät perus- ja ihmisoikeuksia, koska hierarkkisesti tämä EU:n perustuslaki, joka siis on sisällöltään sekavin, on muun muassa Suomen perustuslain yläpuolella.

Unioni saa oikeushenkilöllisyyden. Se merkitsee muun muassa sitä, että eräät kansainväliset sopimukset tulevat jäsenmaita sitoviksi ilman kansallisten parlamenttien ratifiointia. Tämä sekä perustuslain kolmannen osan useiden oikeusperustojen epätarkkuus ja tulkinnanvaraisuus ovat vakavia epäkohtia ehdotuksessa. Unionin toimivallan laajentamisen on tapahduttava tarkkarajaisesti, säädökset on siis tarkennettava.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä yhtyy valtioneuvoston kannasta poikkeavaan näkemykseen siitä, että toissijaisuusperiaate ei toteudu, jos eduskunta voi valvoa säädösvalmistelua vain sen alkuvaiheessa. Eduskunnan valvonnan on oltava mahdollista koko lainsäädäntöprosessin ajan. Konventin ehdotus sisältää kohtia, joiden suhde Suomen perustuslakiin on epäselvä. Yhdymme perustuslakivaliokunnan vaatimukseen siitä, että valtioneuvosto viipymättä selvittää nämä ongelmat.

Herra puhemies! Eduskuntaryhmämme yhtyy suuren valiokunnan näkemykseen siitä, että toimielinjärjestelmää koskeva konventin esitys ei ole tasapainoinen eikä yhteisömenetelmää tukeva. Konventin ehdotus tehdä valtion ja hallitusten päämiesten Eurooppa-neuvostosta unionin virallinen toimielin, jolle tulisi pysyvä puheenjohtaja eli EU-presidentti, tulee torjua. Elin saisi liian vahvan aseman eikä edes unionin tuomioistuin saisi toimivaltaa tutkia sen päätösten lainmukaisuutta. Konventin ehdotus muuttaisi toimielinten välistä tasapainoa merkittävällä tavalla, koska se veisi, kuten suuri valiokunta toteaa, toimivaltaa sekä neuvostolta ja komissiolta että kansallisilta parlamenteilta.

Eurooppa-neuvosto saisi muiden valtuuksiensa lisäksi niin sanottujen valtuutuslausekkeiden kautta oikeuden sekä tarkentaa että myös muuttaa perustuslain sisältöä ilman kansallisten parlamenttien hyväksyntää. Kysymyksessä on perustuslaillisen vallan eli kompetenssikompetenssin siirto jäsenmailta unionille. Tämä on ristiriidassa sen kanssa, että unionin väitetään olevan kansainvälinen järjestö. Menettely loukkaa myös eduskunnan asemaa. Valtioneuvosto suhtautuu niin sanottuihin valtuutuslausekkeisiin liian kevyesti. Perustuslakivaliokunta, suuri valiokunta ja ulkoasiainvaliokunta suhtautuvat niihin varauksellisemmin kuin valtioneuvosto. Asia on sekä periaatteellisesti että käytännössä erittäin merkittävä. Tällaiset valtuutuslausekkeet tulee poistaa perustuslaista.

Herra puhemies! Ehdotan, että eduskunta hyväksyy tältä osin seuraavan lausuman: "Eduskunta edellyttää valtioneuvoston toimivan siten, että niin sanottujen valtuutuslausekkeiden avulla tapahtuva perustuslaillisen vallan siirtäminen jäsenmailta unionille ja sen viralliseksi toimielimeksi ehdotetulle Eurooppa-neuvostolle torjutaan ja niin sanottu kompetenssikompetenssi turvataan jäsenmailla."

Lakiasäätävän neuvoston perustaminen ei ole tarkoituksenmukaista. Se saattaisi luoda järjestelmän, jossa yksi ministeri lähes pysyvästi olisi Brysselissä ja hänellä olisi mittava valta. On muistettava, että unionin toimivalta laajenee nykyisestä erittäin merkittävästi. Ministerineuvostossa tulee säilyttää kaikilta osin, myös ulkoasiainneuvoston osalta, tasapuolisesti kiertävä puheenjohtajuusjärjestelmä. Tarvittaessa se voidaan järjestää niin sanottuna tiimipuheenjohtajuutena.

EU-parlamentin vallan tuntuva vahvistaminen muun muassa kansallisten parlamenttien kustannuksella ei ole pienten maiden kannalta ongelmatonta. Esimerkiksi Suomella on vain kahden prosentin osuus parlamentin paikoista. Europuolueet lisäksi keskittävät valtaa suurille maille EU-parlamentissa.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä vaatii, että Suomen hallitus ei anna periksi pysyvän äänivaltaisen komissaarin paikasta komissiossa. Jäsenmaalle tulee lisäksi turvata vahva asema komissaarin valintaprosessissa.

Uuden ulkoasiainministerin asema on myös ongelmallinen. Hänelle tulee kohtuuttoman vahva vaikutusvalta unionissa, jos hän on konventin ehdottamalla tavalla sekä ulkoasiainneuvoston puheenjohtaja että komission varapuheenjohtaja. On huomattava, että unioni muuttuu entistä paljon vahvemmaksi toimijaksi ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla. Paras ratkaisu on se, että ulkoministeri ei toimi ulkoasiainneuvoston puheenjohtajana ja että hänet valitaan muiden komissaarien tapaan.

Unionin tuomioistuin ei saa olla konventin esittämällä tavalla kytkettynä unionin etujen ja tavoitteiden ajamiseen, vaan sen tulee olla täysin riippumaton.

Laajenevassa unionissa varojen väärinkäytön vaara ja mahdollisuus kasvavat entisestään. Tilintarkastus- ja petostentorjuntatoimintaa on vahvistettava perustuslaillisilla säädöksillä siten, että luottamus palautuu.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä toteaa, että kaikenlainen kaupankäynti toimielinjärjestelmän sisällöllä ja unionin presidentin, ulkoministerin, talousministerin tai pääkomissaarin korkeasti palkattujen virkapaikkojen lupauksilla on ehdottomasti torjuttava.

Herra puhemies! Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä yhtyy ulkoasiainvaliokunnan kriittisiin kannanottoihin ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan osalta. Sotilaallisen liittoutumattomuuden ja itsenäisen puolustuksen varaan nojaava peruslinja sopii meille. Hvk:ssa ei tule tehdä sellaisia sopimuksia, jotka rajoittavat Suomen mahdollisuutta tehdä perusteellisen harkinnan jälkeen tulevia ratkaisuja ja valintoja.

Korostamme kriisien ennaltaehkäisyä muun muassa kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun kehittämistoimenpiteillä. Pidämme tärkeänä YK:n aseman vahvistamista ja siviilikriisinhallinnan kehittämistä. Olisi hyvä myös pohtia, pitäisikö EU:n saada paikka YK:n turvallisuusneuvostossa.

Pidämme välttämättömänä, että niin sanottua voimavaraydintä koskevat määräykset ja ehdotus pöytäkirjan laatimisesta poistetaan kokonaan perustuslaista. Tämänkin yhteistyön tulee olla avointa kaikille jäsenmaille, niin siihen liittymisen kuin päätöksenteon osalta, jos siihen mennään.

Turvatakuuydintä koskeva määräys, joka ulkoasiainvaliokunnan mukaan toisi unioniin merkittävän puolustusliitolle tyypillisen elementin ja joka murtaisi unionin yhtenäisyyden tavoitetta, on myös perusteltua poistaa hvk:ssa. Määräys, jossa todetaan, että jäsenmaat sitoutuvat asteittain parantamaan sotilaallisia voimavarojaan, sopii huonosti perustuslakiin. Tämän valtioneuvostokin toteaa, joten määräys on syytä poistaa.

Herra puhemies! Kauppapolitiikan osalta tärkein asia on hyvinvointipalveluiden päätöksenteon turvaaminen kansallisella tasolla. Ulkoasiainvaliokunta ei ole riittävän vakavasti ottanut asiaa mietintönsä johtopäätöksiin. Koulutus-, sekä sosiaali- ja terveyspalvelut ovat kansalaisten kannalta ensiarvoisen tärkeitä, joten niiden kohtalo ei saa jäädä epävarmaksi ja tulkinnanvaraiseksi. Tässä asiassa vaadimme kansallisen päätöksenteon turvaamista.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä yhtyy vaatimukseen määräenemmistöpäätöksenteon ulottamisesta ympäristö- ja energiaverotukseen, mutta haluaa lisätä saman menettelyn piiriin myös alkoholi- ja tupakkaverotuksen, jotta niillekin voidaan saada järkevä minimiverotaso kaikissa jäsenmaissa.

Pidämme erittäin tärkeänä, että Suomen konventtiedustajien ehdotuksen mukaisesti Suomen ja Ruotsin erittäin harvaanasuttujen alueiden pysyvä erityisasema turvataan perustuslaissa. Ulkoasiainvaliokunta toteaa aivan oikein, että tilapäiset erityisratkaisut eivät turvaa näiden alueiden asemaa. Vähintään yhtä tärkeää on maatalouden pysyvä turvaaminen Suomessa. Tämän elintärkeän asian ulkoasiainvaliokunta on ohittanut lyhyellä viittauksella.

Herra puhemies! Ehdotankin, että eduskunta hyväksyy tältä osin seuraavan lausuman: "Eduskunta edellyttää valtioneuvoston toimivan siten, että perustuslakisopimukseen sisällytetään (Luxemburgin vuoden 1997 Eurooppa-neuvoston hyväksymä ja Berliinin vuoden 1999 sekä Brysselin vuoden 2003 Eurooppa-neuvoston vahvistama) periaate siitä, että monimuotoisen maataloustuotannon on voitava jatkua kaikilla unionin alueilla, mukaan luettuina alueet, joilla on erityisiä ongelmia."

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä pitää lisäksi välttämättömänä, että valtioneuvosto huolehtii muun muassa työeläkejärjestelmän, energiahuollon ja ydinjätteen maahantuonnin estämisen turvaamisesta sekä suomen ja ruotsin kielen säilymisestä unionin virallisina kielinä, kuten suuren valiokunnan lausuntoon jättämässäni eriävässä mielipiteessä perustellaan.

Kansanäänestyksestä päättämisen oikea ajankohta on hvk:n päättymisen jälkeen. Valtioneuvoston on kuitenkin syytä ryhtyä valmistelemaan kansanäänestyksen järjestämistä.

Herra puhemies! Toivomme pääministerille sekä ulkoministerille ja hänen johtamalleen Suomen hvk-valtuuskunnalle menestystä ja taistelutahtoa unionin toimintakyvyn parantamiseen ja Suomen kansan etujen turvaamiseen tähtäävissä neuvotteluissa. (Ed. Kekkonen: Kyllä hallitus nyt pärjää!)

Timo Soini /ps(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ihan ensiksi haluan todeta, että tämänkin palautekeskustelun puheen saan pitää ilman suoran tv-lähetyksen tuomaa jännitystä. Jälleen kävi niin kuin lähetekeskustelussa: Ylen suora lähetys loppui, kun tuli kriittisiä puheenvuoroja. Olen kuitenkin iloinen, että eduskunnan puhemiesneuvostossa tätä asiaa on käsitelty ja se on otettu vakavasti. Valitettavasti kansan omistama Yleisradio tältä osin ei ole tätä toteuttanut.

Arvoisa puhemies! Mikäli tämä EU:n tulevaisuuskonventin luonnos etenee perustuslailliseksi sopimukseksi, ylittää se voimaltaan ja vaikutukseltaan oman perustuslakimme. Kun näin on, on syytä todella olla tarkkana, minkälaista perustuslakia olemme mahdollisesti rakentamassa ja onko meillä ylipäätään syytä olla tällaisessa hankkeessa mukana. Käsitykseni mukaan, mikäli ehdotettu EU:n perustuslaillinen sopimusluonnos edes suurin piirtein konventin esittämässä muodossa hyväksytään, sisältää se jo lähes kaikki liittovaltion ominaispiirteet.

Tällä syntymässä olevalla perustuslaillisella sopimusluonnoksella jatketaan kansallisvaltioiden suvereniteetin ja itsenäisyyden murentamista. Maastrichtin, Amsterdamin ja Nizzan sopimuksille tämä on johdonmukaista jatkoa. Lopullisena tavoitteena on EU-liittovaltio. Integraatio sekä laajenee että syvenee samaan aikaan. Laajenevaa unionia emme voi nykyisillä päätöksentekojärjestelmillä hallita. Tämän vuoksi tarvitaan lisää määräenemmistöpäätöksiä ja selkeyttä eli syventämistä. Tämä tie merkitsee väistämättä pienten jäsenmaiden, myös Suomen, vaikutusvallan kaventumista. Ainoa kohta, missä Suomen panos kasvaa, on jäsenmaksuosuus.

Suomen oma maatalous on EU-komission kohtalonkoukussa ja yhden artiklan 141 varassa, mutta merentakaiseen maataloustukeen kelpaa kyllä jatkossakin suomalaisen talonpojan roposet. Olenkin sitä mieltä, että perussopimukseen tulee liittää kohta, jonka mukaan tämmöinen monipuolinen maatalous on turvattava, sen säilyminen, kaikissa jäsenmaissa.

Käsitykseni mukaan kyseessä on nyt selkeä harppaus kohti liittovaltiota. Tämän EU-perussopimusluonnoksen muodostuttua EU:n perustuslaiksi monilla USA:n osavaltioilla on suhteellisesti enemmän itsenäistä päätösvaltaa omiin asioihinsa kuin Suomella EU:ssa omiinsa. Nyt olisi jo vihdoin rehellistä kertoa Suomen kansalle, mistä tässä kaikessa on kysymys. Konventti lisäsi viimeisessä istunnossaan unionin symbolit eli liput ja laulut perustuslakiesitykseen. Samassa yhteydessä unionin rahaksi ilmoitettiin euro, vaikka suuri osa EU-maista käyttää omaa valuuttaa. Kaikki tämä viittaa euroeliitin haluun tehdä EU:sta liittovaltio, ja tämä houre ajaa kansoista vieraantunutta eliittiä eteenpäin.

Itse tämä liittovaltiollistaminen tulee kyllä haaksirikon kokemaan. Ensin loppuvat banaanit ja lakritsat eli raha, ja sitten alkaa uusi itsenäisyystaistelu eri maissa. Meille tulee todennäköisesti jonkin näköinen Euroopan YK: ylevä ajatukseltaan, mutta teholtaan vaatimaton ja suuripalkkaisia virkamiehiä ja heidän perheitään hyvin elättävä järjestö.

Jos unionin arvot ja symbolit halutaan määritellä, ei kristinuskoa voi ohittaa, koska sen perustalla lepää koko länsimainen sivistys. Tässä kohdin Suomen hallitus voisi hyvin tukea Italiaa ja Puolaa, jotka käsitykseni mukaan haluavat kristillisten arvojen noteeraamista tässä sopimuksessa.

Arvoisa puhemies! Suuri valiokunta toteaa lausunnossaan seuraavaa: "Unionin oikeushenkilöllisyyden myötä kansainväliset sopimukset tulevat suoraan jäsenvaltioita sitoviksi ilman kansallista ratifiointia. Jäsenvaltioiden vaikutusmahdollisuudet siltä osin heikkenevät, ja toimivaltaa voidaan katsoa siirtyvän unionille." Tämä on asian ehdotonta ydintä, ja tämän puheenjohtaja Itälä täällä toi hyvin ja selkeästi esiin. "Valiokunta katsoo, että toimivallan siirtyminen laajemmassa määrin unionille edellyttää valtioneuvostoa turvaamaan entistä tehokkaammin eduskunnan osallistumisen EU-asioiden kansalliseen päätöksentekoon - -." Tämä on oikean suuntaista, mutta lienee riittämätöntä. Perussuomalaiset eivät hyväksy Suomen itsenäisen päätösvallan asteittaista jyrsimistä. En kerta kaikkiaan näe montakaan sellaista asiaa, joita EU:n kautta voi Suomen kansan parhaaksi hoitaa paremmin kuin me täällä Suomen eduskunnassa.

Oikeusministeri Johannes Koskinen totesi aivan oikein, että konventti höyrähti yli äyräidensä. Konventti oli valmisteluelin eikä päätöselin. Konventin työ sinänsä oli avointa, mutta presidiumi oli suljettu ja paperit salaisia. On hyvä, että eduskunnassa on suurella vakavuudella perehdytty tähän asiaan, mutta muutama asia kuitenkin vaivaa mieltäni.

En esimerkiksi voi ymmärtää, millä tavalla määräenemmistöpäätösten lisääminen parantaa Suomen vaikutusmahdollisuuksia? Minun mielestäni käy juuri päinvastoin. Määräenemmistösäädöksillä suuret maat voivat jyrätä mielensä mukaan ostamalla kiilapojaksi jollain porkkanalla milloin minkin pikkumaan.

EU-parlamentin vallan kasvu on suoraan pois kansallisilta parlamenteiltamme eli siis meiltä. En usko, että Saksan sosialistit tai Italian fasistit ovat pätevämpiä päättämään meidän asioistamme kuin me itse. Esimerkiksi luotan tähän köyhien edustajaan Gustafssoniin paljon enemmän, suomalaiseen sosialistiin, kuin eurososialistiin. Tämä näin käytännön esimerkkinä (Ed. Gustafsson: Fasisteihin ei pidäkään luottaa!) — ja fasisteihin emme luota kumpikaan.

Arvoisa puhemies! EU:n imago on ryvettynyt eikä nauti laajaa kansojen tukea, eikä se ole ihme. Väärinkäytösepäilyt Eurostatissa ovat karmeat ja EU:n kasvoina loistaa itselleen syytesuojaa junaillut ja Mussolinin valtiomiestaitoja ylistänyt Italian pääministeri Silvio Berlusconi. Edessämme on melkoinen teatteri, kun isäntämaa Italian pääministeri kättelee salamavalojen räiskeessä kaikkia EU-maiden pääneuvottelijoita tulevissa neuvotteluissa. Show’ta on tulossa ensi viikonloppuna.

Arvoisa puhemies! Olen hämmästynyt niistä tulkinnoista, joiden mukaan nyt esillä oleva luonnos ei muka aiheuttaisi unioniin suuria muutoksia ja siten muun muassa kansanäänestys ei olisi tarpeen. Käsitykseni mukaan määräenemmistöllä tehtävien päätösten ala laajenee selvästi. Unionin tuomioistuimen toimivalta laajenee niin ikään. Eurooppa-neuvoston ja Euroopan parlamentin valta kasvaa. Komission kokoonpanoon esitetään muutoksia. EU:lle on tulossa presidentti. Kaiken kukkuraksi EU laajenee kymmenellä uudella jäsenmaalla, ja vaikutukset eivät muka ole merkittäviä.

Perussuomalaiset vaativat ehdottomasti kansanäänestystä, kun lopullinen neuvotteluratkaisu on saatu. Monissa EU-maissa järjestetään asiasta kansanäänestys. Miksi ei Suomessa? Kansanäänestys on ainoa tapa saada kansalaiset keskustelemaan ja ottamaan kantaa asiaan. Kyllä kansa tietää ja ymmärtää. Minä luotan kansalaisiin. Kansanäänestystä vastustetaan vain siksi, että vanhat puolueet pelkäävät, että kansa voisi äänestää väärin. Ei siihen ole mitään muuta syytä.

Olen yleisesti ottaen aina suhtautunut komissaari-sanaan vanhasta muistista kielteisesti, koska komissaarit olivat kommunistisessa pakkovallassa keskeisiä toimijoita. (Naurua) Tässä yhteydessä pidän kuitenkin tärkeänä, että jokaisella jäsenmaalla on oma äänivaltainen komissaari. Puheet äänivallattomista komissaareista yhdenlaisina tilipäiväkomissaareina ovat surkuhupaisuudestaan huolimatta karmeita. (Naurua) Mitä EU, saati Suomi tekisi komissaareilla, jotka eivät vastaisi mistään eivätkä pistäisi nimiään papereihin mutta nostaisivat täyden palkan? Kyllä tällainen järjestely kesäteatterin sketsissä naurattaisi mutta ei EU:n käytäntönä. (Ed. Kekkonen: Entäs täällä?) Tärkeätä on myös, miten komissaari valitaan ja kuka hänet valitsee. Suomella pitää olla oikeus valita oma komissaarinsa, eikä pidä tyytyä siihen, että joku muu voi valita komissaarimme esimerkiksi kolmen ehdokkaan joukosta.

Kaiken kaikkiaan luonnoksessa on paljon epäselvyyttä. Suomessa on totuttu siihen, että säädökset ovat selvät. Tässä luonnoksessa jää paljon tulkinnanvaraa, joka väistämättä johtaa siihen, että poliittista valtaa siirtyy tuomioistuimille, kun ei ole selviä säädöksiä. Mikäli hvk:ssa ei tule suuria muutoksia, lopulliset tulkinnat haetaan tuomioistuimista. Juristit hyötyvät.

Arvoisa puhemies! Suomen kieli on suomalaisuuden ydin. Kansan sielu asuu sen kielessä. Ihmettelenkin, miksi luonnoksessa ei oteta kantaa unionin virallisiin kieliin. Meille on pääministeri Matti Vanhasta myöten vakuutettu, että ehdotus sopimukseksi unionin perustuslaista ei sisällä mahdollisuutta siihen, että pienet kielet, kuten suomi, menettäisivät asemansa unionin virallisena kielenä. Olin viime viikolla Hollannissa ja Luxemburgissa lakivaliokunnan matkalla ja tulin kyllä siihen käsitykseen, että pienten kielten tulevaisuus unionissa on käytännössä synkkä. Suomen kielen asema olisi turvattava nyt, kun se on vielä varmasti mahdollista.

Ehdotuksen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat ehdotukset ovat vielä luku sinänsä. Uskon, että ne tulevat vielä selvästi muuttumaan, kun luonnosta hallitusten välillä käsitellään. En usko, että EU voi rakentaa Natolle kilpailevaa organisaatiota. Tähän on jo USA:kin ottanut selvän kielteisen kannan. Suomen turvallisuusratkaisu tehdään jatkossa todennäköisesti Nato-jäsenyyden ja jonkinlaisen liittoutumattomuuden välillä. Liittoutumattomuusratkaisukin merkitsee kuitenkin nykyisen sopimusluonnoksen mukaan monia turvallisuuspoliittisia velvoitteita ilman oikeutta olla mukana niistä päättämässä.

Perussuomalaiset on isänmaallinen puolue, joka haluaa aina turvata suomalaisten vaikutusvallan. Henkilökohtaisesti en näe EU:lle kovin suurta tehtävää enkä tilausta. Se on yläluokkainen itseään täydentävän eliitin hanke. Minulle EU:n oikeutus on ollut siinä, että jos se on estänyt yhdenkin sodan, se on ollut tarpeellinen. Tässä suhteessa uskon sen olleen jonkin verran hyödyllisen. (Ed. Gustafsson: Tulihan se sieltä!)

Arvoisa puhemies! Lopuksi on syytä korostaa, että EU:n mahdollinen perustuslaillinen sopimus on niissä asioissa, joissa EU:lle on annettu toimivaltaa, ensisijainen kansalliseen lainsäädäntöön nähden, siis ylempi kuin kansalliset perustuslait. Uudella sopimuksella EU perustetaan uudelleen, ja sitä ei Suomessa voi käsitykseni mukaan kuitata moraalisesti kestävällä tavalla muutoin kuin kansanäänestyksellä.

Arvoisa puhemies! Teen seuraavat neljä lausumaehdotusta:

1) "Eduskunta edellyttää valtioneuvoston toimivan siten, että hyvinvointipalveluiden, kuten koulutus-, sosiaali- ja terveyspalveluiden, järjestämistä, rahoitusta ja tarjoamista koskeva päätösvalta turvataan pysyvästi kansallisella tasolla."

2) "Eduskunta edellyttää valtioneuvoston toimivan siten, että yleiseurooppalaiset kristilliset arvot säädetään perustuslakisopimuksessa unionin perustana oleviksi arvoiksi."

3) "Eduskunta edellyttää valtioneuvoston toimivan siten, että suomen kielen asema unionin virallisena kielenä turvataan pysyvästi perustuslakisopimuksen säädöksellä."

4) "Eduskunta edellyttää, että kun Euroopan unionin uuden, nykyisiä voimassa olevia sopimuksia olennaisesti muuttavan perustuslaillisen sopimuksen sisällöstä on hallitusten välisessä konferenssissa päätetty, tulee Suomen liittymisestä sopimukseen järjestää neuvoa-antava kansanäänestys."

Arvoisa puhemies! Lopuksi kannatan ed. Kankaanniemen tekemiä lausumaehdotuksia.

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja

Herra puhemies! Haluan ensiksi kiittää eduskuntaa, eduskunnan valiokuntia ja eduskuntaryhmiä hyvästä ja huolellisesta työstä, jota on jouduttu tekemään meidänkin mielestämme aivan liian kiireellä. Hallitus tulee luonnollisesti käymään huolella lävitse valiokunnan mietinnön. En lähde nyt yksityiskohtia tässä kommentoimaan, mutta voin varmasti todeta sen, että mitään oleellista ristiriitaa hallituksen selonteon ja eduskunnan vastauksen välillä ei ole. Näen, että eduskunnan huomautukset ovat arvokkaita lisäyksiä, joita tulemme parhaan kykymme mukaan viemään eteenpäin jatkuvissa neuvotteluissa.

On ollut myöskin hyvä todeta, että se yksimielinen konsensushakuinen lähestymistapa, jolla EU-asioita eduskunnassa on käsitelty, on myöskin jatkunut. Sanon näin siitä huolimatta, että nyt ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta sekä vasemmistoliiton vastalauseessa että kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa tuotiin omia värityksiä esille. Voin sanoa näin siksi, että hyväntahtoisesti tulkiten — ja hyvää tahtoahan tältä Matti Vanhasen hallitukselta ei puutu — on katsottava, että nämäkin puheenvuorot tukevat hallituksen pyrkimyksiä, sillä jos hallituksen pyrkimykset ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja puolustuksen osalta toteutuvat sellaisina kuin me olemme ne selonteossa esitelleet, niin koko eduskunta tulee olemaan siihen tulokseen tyytyväinen. Toivon, että yhtenäisesti toimimme tämän tavoitteen puolesta.

Kun kokoomuksen puheenvuorossa kuitenkin osoitettiin erikseen minullekin muutamia kysymyksiä, on ehkä syytä ensinnäkin todeta, että voin täysin yhtyä siihen, mitä todetaan heidän puheenvuorossaan siitä, että Suomen tulee aktiivisesti vaikuttaa siihen, mihin suuntaan unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa kehitetään, eikä vain vastustaa puolustuspoliittisen yhteistyön tiivistämistä. On hyvä huomata, että tässä ei ole kyse vain Suomen vaan koko EU:n yhteisistä intresseistä, ja yhtä hyvä on huomata, että tämä on juuri sitä, mitä hallitus on tehnyt. Me olemme pitäneet erittäin tärkeänä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämistä, sen vahvistamista, ja siihen kuuluvana Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan vahvistamista. Me olemme nähneet, että ne esitykset, joita tähän konventtiluonnokseen on otettu, ovat juuri tätä yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa vahvistavia, kehittävät ja vahvistavat niitä erilaisia välineitä, joita nykyaikainen turvallisuuspolitiikka vaatii.

Mitä varten me niitä tarvitsemme, myös sitä kysyi kokoomus, mitä uhkia varten Euroopassa puolustaudumme ja minkälaisia välineitä tarvitsemme. Yksi vastaus on parhaillaan käsiteltävänä olevassa, korkean edustajan Solanan esittämässä turvallisuusstrategiassa. Se vastaa pitkälti niitä hyvin suomalaisia näkemyksiä siitä, että laaja-alainen turvallisuus ja siihen kohdistuvat uhat ovat ne, joihin Euroopan unionin tulee pystyä vastaamaan. Se edellyttää hyvin monenlaisten välineiden kehittämistä. Suomihan tunnetaan erityisesti siitä, että olemme halunneet vahvistaa siviilikriisinhallinnan asemaa myöskin tässä uudessa perustuslaillisessa sopimuksessa — tätä haluamme edelleenkin — ja myöskin siitä tietysti, että sotilaallista kriisinhallintaa varten on syytä jatkossa pystyä kehittämään yhteisiä voimavaroja, jotta voidaan osallistua vaativampiinkin tehtäviin. Nämä ovat kirjatut tähän ehdotukseen. Meillä ei ole ollenkaan huomauttamista sen suhteen. Me itse asiassa haluaisimme vahvistaa tätä yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa myös sillä tavoin, että määräenemmistöpäätöksentekoa voitaisiin myös sillä alalla, muissa kuin sotilaallisissa kysymyksissä, käyttää.

Juuri tästä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vahvistamisen lähtökohdasta emme ole pitäneet eikä eduskunta vastauksessaan pidä oikeana sitä, että luotaisiin unioniin uusia jakolinjoja sillä tavoin kuin nyt konventin ehdotukset puolustuksen osalta kahdessa kohdin tekevät. Me toivomme sitä ja luotamme tähänastisten keskustelujen perusteella siihen, että näihin kohtiin tulee muutoksia. Minkälaisia, se sitten nähdään. Meidän pyrkimyksemme olisi, että tällaisia tarpeettomia artikloita ei otettaisi, koska kaikki, mitä tässä ajetaan takaa unionin toimivallan ja vahvuuksien kehittämiseksi, on sellaista, mikä parhaiten toteutuu sillä, että kaikki 25 jäsenvaltiota ovat omien kykyjensä mukaisesti siinä mukana. Toivon, että tämä näkemys myöskin tulee hallitustenvälisessä konferenssissa. Joka tapauksessa, jos joitain niin sanotun vahvistetun yhteistyön rakenteita hyväksyttäisiin, niiden on noudatettava jo olemassa olevissa sopimuksissa vahvistettua yhteistyötä varten olevia yleisiä määräyksiä.

On siis hyvin mahdollista ja meidän yhteisten tavoitteidemme mukaista, että hvk:ssa ei tällä tavoin synny uusia ratkaisuja eikä Suomelle tarvetta, niin kuin kokoomus kysyy, uusiin turvallisuuspoliittisiin ratkaisuihin.

On myöskin todettava, että painetta siihen, että pitäisi hyväksyä tätä vahvistettua yhteistyötä, ei mielestäni perustele se — ja tässä meillä saattaa olla ainakin jonkin asteinen asiallinen painotusero — että olisi aina kaikissa olosuhteissa parempaa, että tällainen tapahtuu, jos jotkut haluavat sitä tehdä, unionin nimissä kuin sen ulkopuolella. On muistettava, että juuri puolustuksen alalla meillä on paljon yhteistyötä jo nyt unionin ulkopuolella eikä unionille, sen yhteiselle ulko- ja turvallisuuspolitiikalle, tulisi siitä nykyisellään lisäarvoa, että nämä vietäisiin unionin rakenteiden sisään. Tarkoitan esimerkiksi Eurocorps-yhteistyötä, jossa muutama jäsenvaltio eräänlaista paraatiprikaatia ylläpitää.

Mutta aikataulu on joka tapauksessa sellainen, että vaikka konventin ehdotukset näiltä osin hyväksyttäisiin sellaisinaan, niin aikaisintaan silloin, kun tämä sopimus astuu voimaan, siis vuonna 2006, jouduttaisiin tekemään arvioita siitä, haluaako Suomi olla tällaisissa vahvennetuissa rakenteissa mukana vai ei. Sitä ennen — ja tässä yhdyn tietysti täysin myös kokoomuksen esittämään näkemykseen — ei ole syytä mennä etukäteen rajaamaan tai arvioimaan sitä hallituksen suulla, olemmeko mukana vai emme joissain ratkaisuissa. Kansalaiskeskusteluun sellainen tietenkin kuuluu, ja mielelläni otan siihen sitten eri tavoin osaa, mutta hallituksen ja Suomen kannalta on selvää, että tässä asiassa ei ole tällä lailla etukäteen sidottava käsiä.

Herra puhemies! Mielestäni on myös hyvä, että eduskunnalla on ollut sama lähestymistapa tulevaan hallitustenväliseen konferenssiin kuin hallituksellakin sillä tavoin, että ei ole haluttu rakentaa yksityiskohtia, jotka nostettaisiin niin sanotuiksi hirttosilmukoiksi esiin. On toki tärkeätä, niin kuin on monissa puheenvuoroissa ja tuossa mietinnössäkin korostettu, että meille ovat selvästikin eräät kysymykset tärkeämpiä ja keskeisempiä, mutta viime kädessä joudumme arvioimaan syntyvää kokonaisuutta kokonaisuutena, tuleeko siihen ja missä määrin niitä parannuksia, joita me kaikki täällä odotamme ja toivomme, ja näin siksi, koska me olemme menossa neuvotteluun, jossa on 25 osapuolta. Jos tämä olisi kahdenvälinen neuvottelu, olisi huomattavasti helpompi tällaisia ehdottomia lähtökohtia asettaa.

Mutta voin kyllä todeta, että jo nyt näyttää siltä, että jäsenvaltioiden enemmistö on selvästi halunnut ja myöskin kaikki jäsenvaltiot ovat tämän tosiasian jo hyväksyneet, sellaisen hallitustenvälisen konferenssin, jossa aidosti käydään huolellisesti lävitse kaikki ne kysymykset, jotka ovat jollekin jäsenvaltiolle ja sitä kautta koko unionille tärkeitä. Sehän ei tietysti takaa lopputulosta, mutta olisin hämmästynyt, jos ei tähän ehdotukseen tulisi merkittävässä määrin ja meitä tyydyttävällä tavalla niitä parannuksia, joita eduskuntakin mietinnössään esittää. Missään tapauksessa me emme ole nostaneet käsiämme pystyyn vaan lähdemme hyvässä yhteistyössä kaikkien muiden EU-maiden kanssa alkavaan hallitustenväliseen konferenssiin.

Lopuksi, herra puhemies, ed. Soinille on ehkä syytä alleviivata sitä, että Euroopan unioni on ja pysyy Pohjoismaiden neuvoston ohella ainoana kansainvälisenä järjestönä, jossa suomalaiset voivat asioida kaikissa elimissä omilla kielillään: suomella tai ruotsilla.

Liisa  Jaakonsaari  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Se mitä ministeri Tuomioja sanoi lopuksi, että Euroopan unioni on todellakin ainoa kansainvälinen järjestö, jossa suomalaiset voivat asioida suomen kielellä, pitää paikkansa.

Mutta kyllä tämän EU-keskustelun yksi suunnaton pulma on se, että nämä suomenkielisetkin käsitteet ovat äärettömän epäselviä ja ristiriitaisia. On ollut mielenkiintoista viimeaikaisissa keskusteluissa havaita, että sotilaat ovat käyttäneet selkeäkielisiä puheenvuoroja, mutta ... (Ed. Pulliainen: Mennään Natoon, se on selvää suomea!) — Ei pelkästään, mutta kyllä minusta esimerkiksi analyysi eri turvatakuu- ja puolustusytimistä on ollut täsmällisempää kuin hallituksen puolelta. — Eli toivomus on tulevaisuudessa, että enemmän selkokielistä ja analyyttistä puhetta.

Yhdyn siihen, mistä täällä on puhuttu, että on ollut tärkeää, että keskustelu on ollut konsensushakuista ja käsittely valiokunnassa konsensushakuista, ja se olikin aika loppuun saakka, mutta sitten vasemmistoliitolla tämä politiikkamopo karkasi. Esimerkiksi tässä ensimmäisessä ponnessa annetaan kyllä väärä mielikuva valiokunnan mietinnöstä. Valiokunnan mietinnössä esimerkiksi koko ajan korostettiin ja kaikki ryhmät ovat sitä mieltä, että YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyntä EU:n sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon on tärkeä, mutta ei mielestäni näin kategorisesti voi sanoa, että "aina oltava". Minä ainakin luotan Eurooppa-neuvostoon enemmän esimerkiksi ihmisoikeuskysymyksissä ja kansanmurhien ehkäisyssä kuin YK:n turvallisuusneuvostoon, jossa Kiina ja Venäjä voivat käyttää veto-oikeuttaan. Sen takia on parempi lähtökohta tämä valiokunnan mietintö.

Toinen, jota voisi polemisoida, on veto-oikeuden käyttö, jota vasemmistoliitto ehdottaa. Silloinhan kyllä Suomi itse sulkisi itsensä niistä pelisääntöjen määrittelyistä ja siitä kokonaisuuden hahmottamisesta pois, joka nyt on minusta äärettömän tärkeä asia.

Ville Itälä /kok (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pidän tämän puheenvuoron kokoomuksen puheenjohtajana, en valiokunnan puheenjohtajana. Kaksoishatutus ei nyt toimi tässä, vaan kokoomuksen puheenjohtajana kysyisin ulkoministeriltä — olisin kysynyt mielellään pääministeriltä, jos hän olisi ollut paikalla — mihin perustuu ne käsitykset turvallisuuspolitiikan ratkaisuista, että niillä ei ole kiire. Ulkoministeri sanoi äsken, että meillä on aivan varmasti aikaa vuoteen 2006. Olen eri mieltä, että me voisimme pitää siihen asti, kunnes nämä päätökset astuvat voimaan, ilmassa roikkumassa sitä, mikä on Suomen kannanotto. Haluaisin ulkoministerin täsmentävän, mihin se perustuu, että Suomi voisi todella vain pitää tätä ilmassa.

Jos kuitenkin on niin, niin kuin monet asiantuntijat ovat sanoneet valiokunnissa ja myös julkisuuteen, että todennäköisempää kuin toisin päin on, että näitten päätösten osalta tulee kiire eli Suomi joutuu kuitenkin ottamaan jo syksyn aikana jollain tavalla kantaa, onko se ytimissä, missä ytimissä on ja mikä aikataulu on. Sekin on, ulkoministeri, päätös, jos me sanomme, että jättäydymme nyt ulkopuolelle ja 2006 kerromme, mitä tulemme tekemään; sekin on selkeä päätös siitä, joka poikkeaa Suomen aikaisemmasta EU-politiikasta, että olemme ytimissä. Silloin kerromme, että ainakaan nyt me emme ole, ja teemme päätöksen joskus myöhemmin.

Kun ed. Jaakonsaari toi esiin, että täällä on ollut selkokielen tarve, niin hallitus jotenkin välttelee sitä. Jos kuitenkin tämä asiantuntijoitten näkemys pitää paikkansa, että ytimet syntyvät, niin onko hallitus miettinyt jo etukäteen, mitkä ovat hallituksen vaihtoehdot? Nyt me olemme kaikki yksimielisiä, että niiden pitää olla avoimia ja niiden pitää olla EU:n rakenteissa. Mutta jos näin ei tapahdu ja asiat juoksevat nopeammin — niin kuin ovat juosseet tähänkin asti nopeammin kuin olemme kuvitelleet — mikä on hallituksen kanta, mitä silloin tehdään? Se olisi tärkeä tietää, jotta konsensusta voitaisiin vielä harjoittaa, mutta jos mennään sammutetuin lyhdyin turvallisuuspolitiikassa eteenpäin, en usko, että muut maat tulevat sitä Suomen osalta kauan katselemaan.

Suvi-Anne Siimes /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihan ensimmäiseksi kommentti kokoomukselle, jonka mielestä Suomen täytyy aina mennä mukaan kaikkiin ytimiin. Ehdotin puheenvuorossani, että Vanhasen hallitus alkaisi aktiiviseksi tämän sosiaalisen voimavaraytimen muodostamisessa Euroopan unioniin, ja toivon, että kokoomuskin tätä sitten lämpimästi kannattaa, kun hyvää tahtoa täynnä oleva hallitus tässä eteenpäin pääsee.

Mutta vakavasti ottaen haluaisin kommentoida oikeastaan tätä turvatakuulausekeasiaa ja ehdotustamme, että siinä pitäisi käyttää veto-oikeutta. Toisin kuin puheenjohtaja Jaakonsaari olen itse sitä mieltä, että tässä asiassa on kyse kahdesta eri kysymyksestä. Ensimmäinen on kysymys siitä, mitä Euroopan unionille tapahtuu näiden turvatakuiden hyväksymisen myötä. Meidän mielestämme nyt ratkaistaan se, tuleeko EU:sta sotilasorganisaatio vai pysyykö se siviiliorganisaationa. Tämä voidaan estää veto-oikeutta käyttämällä, ja kokonaan oma kysymyksensä on sitten se, että jos turvatakuulausekkeita tulee, mitä Suomi tekee omien ratkaisujensa suhteen.

Haluan palauttaa edustajakollegoiden mieliin sen, että kun keväällä konventin työstä keskusteltiin, vasemmistoliitto esitti turvallisuuspoliittisen selonteon aikataulun aikaistamista juuri sen takia, että nämä turvallisuuskysymykset ja vastaus siihen, "mitä Suomi aikoo tehdä jos", olisi käsitelty ensin ja sitten olisi voitu siitä irrallaan keskustella siitä, mikä on meidän näkemyksemme siitä, mitä Euroopan unionille pitäisi tapahtua.

Lisäksi haluaisin lyhyesti vielä puuttua selkokieliasiaan ja kysymykseen sotilaallisten voimavarojen vahvistamisesta ja perustuslaillisesta sopimuksesta. Mielestäni tässä asiassa ei ole kysymys vain voimavarojen tehostamisesta eikä eräänlaisesta sanaleikistä, vaan ihan raa’asta rahanmenon lisäämisestä. Se, että näin on, käy hyvin ilmi sekä Solanan turvallisuusstrategiasta että erityisesti sen ympärillä järjestetyistä asiantuntijaseminaareista Euroopassa. Asia tulee osaltaan esille myös puolustusministerikokouksessa Roomassa ylihuomenna. Haluaisinkin kuulla puolustusministerin kommentteja siihen, mikä on nyt tämän vakava tulkinta: Onko tämä vain kaunista sananhelinää, vai halutaanko ihan oikeasti tällä lauseella kuroa kiinni sitä eroa, joka Yhdysvaltain ja Euroopan välisissä asevarustelumenoissa on?

Hannu Takkula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On tyydytyksellä todettava, että hyvin suuri yksimielisyys ja konsensus tässä keskustelussa tänään on vallinnut.

Mitä nyt politiikan mopon karkaamiseen tulee, minun mielestäni sekin on moniarvoisuutta. On hyvä, että myös erilaisia näkökohtia, ehkä vähän uhkakuviakin, maalaillaan eteenpäin. Minun mielestäni tässä ennen kaikkea kuitenkin on ollut kysymys institutionaalisista kysymyksistä ja Euroopan unionin toimielinten välisestä tasapainosta. Mutta on totta, että puolustusulottuvuus ja sotilaallisen liittoutumisen pelko on noussut hyvin voimakkaasti keskusteluun.

Sotilaalliseen liittoutumiseen haluaisin muistuttaa, että meillä on nyt olemassa tämä turvallisuustyöryhmä, joka osaltaan on valmistelemassa turvallisuuspoliittista selontekoa 2004. Keskustalla on Hämeenlinnan puoluekokouksessa päätetty kanta, että mikäli tämän turvallisuuspoliittisen selonteon valmistelu päätyy suosittamaan sotilaallista liittoutumista, silloin on järjestettävä kansanäänestys. Siinä me olemme linjanneet hyvin selvästi oman kantamme. Mutta kun puhumme nyt Euroopan unionista, on muistettava, että unionin oikeudellinen luonne ei muutu tämän uuden sopimuksen myötä. Siksi tarkalla silmällä ja korvalla seurataan hvk:ta ja hvk:n kehittymistä.

Arvoisa puhemies! Haluaisin nostaa esille kaksi asiaa, mistä olen erittäin ilahtunut. Niistä on vallinnut täällä yksimielisyys: Keskustan näkemys siitä, että perustuslailliseen sopimukseen tulee ehdottomasti sisällyttää määräys, jolla pysyvästi tunnustetaan pohjoisten ja itäisten erittäin harvaanasuttujen alueiden erityisasema, on saanut laajasti kannatusta. Uskon, että tältä osin myöskin hvk:ssa tullaan toimimaan, samoin kuin sitten tämän monimuotoisen maatalouden säilyttämiseksi Euroopan eri alueilla. Siitä esimerkiksi ed. Kankaanniemi omassa puheenvuorossaan kantoi (Puhemies koputtaa) huolta. On tärkeää huolehtia, että nämä asiat tulevat perussopimukseen.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomessa on ollut perinteenä se, että me pyrimme toimimaan kansallisesti yksituumaisesti unionipolitiikassa. Erityisesti me olemme pitäneet huolta siitä, että keskeisissä turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä varoisimme tämmöisen kansallisen perusyhtenäisyyden rikkomista. Olen hämmästynyt nyt kahden johtavan oppositiopuolueen puheenjohtajien esiintymisestä täällä, sekä ed. Itälän että ed. Siimeksen osalta.

Ed. Siimes tuntuisi elävän ikään kuin toissa päivässä, ja ed. Itälä tuntuu elävän ikään kuin ylihuomisessa. Jollain merkillisellä tavalla tietoisesti halutaan rikkoa sitä perusyhteisymmärrystä, joka joka tapauksessa meillä Suomessa vallitsee sekä unionipolitiikasta että turvallisuuspolitiikasta. Ed. Siimes on ikään kuin tietämätön siitä, että jo Maastrichtin sopimuksessa unionille luotiin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, joka Amsterdamin sopimuksessa muutettiin yhteiseksi puolustuspolitiikaksi. Euroopan unionissa on jo olemassa tässä mielessä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa, ja sen pelisääntöjä nyt konventissa ollaan täsmentämässä.

Ed. Itälä on vuorostaan kysymässä siihen suuntaan, että meidän pitäisi tehdä jo täällä ratkaisu siitä, mihin ytimiin liittyisimme, meillä on kiire tehdä ratkaisuja asioissa, joissa me olemme täydellisessä blankotilanteessa. Me olemme parhaillamme määrittelemässä unionin puolustuspolitiikan luonnetta. Se on tässä hvk-prosessissa käynnissä. Se prosessi oli konventissa käynnissä. Meillä ei ole minkäänlaista edellytystä eikä mahdollisuuttakaan tässä vaiheessa ottaa kantaa siihen, menisimmekö mukaan johonkin ytimeen vai ei. Nyt olemme siinä tilanteessa, että meillä täytyy olla mahdollisimman vahva neuvottelutilanne, ja vahva neuvottelutilanne on vain siinä asetelmassa, että me emme muodosta kantaamme konkreettisesti tässä asiassa, vaan pyrimme luomaan ne pelisäännöt, joilla unioni puolustusyhteistyötään kehittää.

Arvoisa puhemies! Toinen kysymys, joka täällä on vahvasti ollut esillä, on kansanäänestyskysymys. Kahdessa puheenvuorossa, jopa vastalauseessa, tullaan edellyttämään kansanäänestystä. Ovatko edustajat tietoisia (Puhemies koputtaa) siitä, että nimenomaan Euroopan unionin liittovaltiota ajavat voimat ovat vahvimmin kansanäänestystä ajamassa, koska kansanäänestyksen kautta (Puhemies koputtaa) haettaisiin perustuslaille todella perustuslain merkitys, jolloin se muuttuisi kansainvälisestä sopimuksesta todella liittovaltion perustuslaiksi? Siksi tämä kansanäänestyskeskustelu tässä vaiheessa on ehdottoman ennenaikainen.

Suvi  Lindén  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hallituksen selonteolla on kokoomuksen täysi tuki. On kuitenkin olemassa kysymyksiä, joihin haluaisimme vastauksia. Kokoomus omassa ryhmäpuheenvuorossaan halusi herättää keskustelua turvallisuus- ja ulkopolitiikasta. Ulkoministeri Tuomioja erinomaisesti syleili lähes kuoliaaksi kokoomuksen aloittaman keskustelun. Toivon, että tämä hiljaisuus ei ole pysyvää tämän keskustelun jälkeen. Kuten puheenjohtaja Itälä totesi, meillä on erilainen näkemys siitä aikataulusta, missä päätöksiä joudutaan tekemään. Mielestämme voisimme käydä kansalaiskeskustelua EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta ja myös Naton mahdollisesta roolista siinä, jotta asiat olisivat riittävästi pohdittuja ja pureskeltuja, kun sitten päätöksenteon aika tulee. Maamme korkein johto on todennut, että ei pidä hötkyillä, mutta voidaan nopeasti joutua tekemään päätöksiä.

Ulla  Anttila  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täytyy myöntää, että ministeri Tuomiojan puheenvuoro oli pienoinen pettymys, koska nimenomaan olisin toivonut, että tässä debatissa olisitte vastannut näihin keskeisiin kysymyksiin, joihin liittyen myös kansalaisilla on epävarmuutta. Kaikki tiedämme, että hvk:n tulos on vielä ennalta-arvaamaton, ja juuri siksi eduskunta on halunnut antaa väljän mandaatin, jotta tämä luottamuksellinen yhteys hallituksen kanssa syntyisi ja jatkuisi. Mutta esimerkiksi kysymyksissä turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta on totta kai tärkeää, että mietitään ja keskustellaan myös kansalaisille ymmärrettävällä tavalla Suomen neuvottelustrategiasta. Niillä instituutioilla, joita konventti nyt ehdottaa, on mahdollista saada aikaan hyvin erilaisia ratkaisuja, ja jos mietitään, mikä Suomen neuvottelustrategia voisi olla, niin totta kai yhdyn siihen käsitykseen, mikä ulkoasiainvaliokunnallakin on ja minkä ryhmäpuheenvuorossa sanoin: ei ytimiä.

Mutta jos mietitään niitä sisältöjä, joita käydään läpi, niin nimenomaan pitäisi tähän turvallisuusstrategiaan nähden verrata, miten instituutioita kehitetään eteenpäin. Paineet puolustusmenojen kasvattamiseen ovat suuret. Suomen osalta kannattaa muistaa se, että tällä hetkellä, vaikka bkt-osuus puolustusmenojen kohdalla on 1,2 prosenttia, Suomi investoi puolustusmateriaaliin erittäin paljon. Koska meillä on asevelvollisuusarmeija, niin puolustusinvestointien osuus on suuri. Näin ollen jos ajattelee niitä kysymyksiä, jotka liittyvät kriisinhallintaan, niin olennaista kai on se, miten näitä voimavaroja suunnataan ja mitä koordinaatioetua voitaisiin tällä yhteistyöllä saada. Jos tätä tavoitetta ei tunnusteta, niin vaarana on se, että puolustusmenot kasvavat. Näin ollen Suomella pitäisi olla oma linja ja omat tavoitteet myös tässä keskustelussa eikä vain pelkästään pitäydyttäisi siihen, mistä on kyse instituutioissa, vaan mitkä ovat ne isommat tavoitteet ja pitkän linjan tavoitteet EU-politiikan ja turvallisuuspolitiikan osalta.

Henrik Lax /r(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunta on korostanut, että perussopimukseen otettavien perusoikeuksien kunnioittaminen on hyvin tärkeää unionin legitimiteetin kannalta ja sen vuoksi niiden toteuttamismahdollisuuksistakin täytyy pitää huolta. Nyt on käynyt niin, että Nizzan perusoikeuskirjan syrjintäkiellosta on yhtenä syrjintäperusteena pudotettu pois kieli. Sitä me emme tiedä, onko tämä lipsahdus, joka johtuu loppukiireestä, vai onko tämä itse puheenjohtaja Giscard d"Estaingin puumerkki.

Sen vuoksi kysynkin, aikooko hallitus selvittää tätä ja ajaa tätä syrjintäkieltoa takaisin tähän perusteena. Suomihan oli silloin Nizzan kokouksen alla hyvin aktiivinen silloisessa konventissa, että tämä saatiin aikaiseksi. Sillä on merkitystä muun muassa suomen kielen aseman pönkittämiseksi Ruotsissa. Sillä on merkitystä myös venäjänkielisen väestön integroimiseksi Baltian maissa jne. Minä toivon ja edellytän, että hallitus ajaa tätä linjaa. Tarkoitushan oli, että nämä Nizzan perusoikeusasiakirjan mukaiset oikeudet ihan sellaisinaan saatetaan voimaan tässä Euroopan unionin perusoikeussopimuksessa.

Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):

Kiitos, herra puhemies! Seisoin kyllä pitkään, ja keltainen valo palaa edelleen, mutta se siitä.

Arvoisa puhemies! Minulle jäi epäselväksi kyllä nyt, mihin kokoomus haluaa tässä turvallisuuspoliittisessa ratkaisussa tässä yhteydessä päätyä. Se olisi tietysti ihan tavattoman arvokasta, että sen saisi selväksi. Omalta osaltamme katsoimme, että hallituksen linja on perusteltu, vaikka se ei ole ehkä riittävän selkeä tässä suhteessa. Pitää selkeämmin torjua tässä vaiheessa varsinkin selvittämättömät asiat, jotka ovat tarjolla konventin esityksen pohjalta. Katson, että meidän tulee nyt menetellä sillä lailla, että ei sitouduta mihinkään sellaiseen, mikä tulee nopeasti sitten mahdollisesti eteen eri vaiheissa tai tuleeko edes koskaan. (Eduskunnasta: Ei ole sitouduttukaan vielä!) — Ei ole sitouduttu vielä, ja hallituksen linja on tässä suhteessa mielestäni ihan oikea ja selvä.

Herra puhemies! Sitten kahteen muuhun asiaan, ehkä tässä ei riitä aika kuin yhteen asiaan: valtuutuslausekkeet. Olisin toivonut, että ulkoministeri Tuomioja olisi hieman niitä tarkastellut. Selonteossakin selkeästi sanotaan, että valtuutuslausekkeitten kautta perustuslaillista päätösvaltaa siirtyy kansallisilta parlamenteilta unionin viralliseksi toimielimeksi muuttuvalle Eurooppa-neuvostolle. Tämä on sellainen äärimmäisen vakava periaatteellinen ja myös käytännön kysymys, johon pitää vakavasti paneutua, olemmeko siis kuitenkin luovuttamassa perustuslaillista päätösvaltaa, joka kuuluu Suomen kansalle, unionin viralliseksi toimielimeksi muuttuvalle Eurooppa-neuvostolle, jossa vielä tasavallan presidentti osittain meitä edustaa eikä parlamentti ole tätä kautta valvomassa sitä päätösvallan käyttöä.

Timo Soini  /ps (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ihan ensiksi tuen tätä ed. Kankaanniemen näkemystä siitä, että tämä suvereniteetin ja päätösvallan luovuttaminen on vakava asia, ja sitä en hyväksy.

Pidän hyvänä, että ulkoministeri Tuomioja vastasi kielikysymyshuoleen, ja nyt on asteen verran levollisempi olo. Kuitenkin minua askarruttaa, aivan niin kuin ed. Lax sanoi, miksi näitä jätetään sitten pois. Minä ajattelen tätä perustuslakiluonnosta sikäli, että kun siellä on kerran raha, siellä on hymni, siellä on muita tunnusmerkkejä, miksei siellä ole kieltä. Mielestäni siihen on joku syy, koska siihenhän kielet luonnollisesti sopisivat. Minä epäilen, että jatkossa tulee olemaan niin, että unionissa toimitaan muutamalla suurkielellä ja me saamme päätökset sitten omalla kielellämme tiedoksi. Näin tässä valitettavasti todennäköisesti tulee käymään.

Sitten haluan antaa myönteisen palautteen ed. Kimmo Kiljuselle siitä, että hän rehellisesti totesi, mikä tämä juna on: Maastricht—Amsterdam—Nizza, hän hyvin rehellisesti sanoi. Siellä on ollut eri vaiheita, missä tahdissa tämä juna menee. Minä en tosin tässä junassa välitä olla, en ykkösluokassa enkä tavaravaunussa. Jos tulee sinne hinku, minä voin ottaa sen resiinalla kiinni. (Naurua)

Ville Itälä  /kok (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen samaa mieltä ed. Kimmo Kiljusen kanssa: Vasemmistoliitto on palannut ajassa taaksepäin, ja me kokoomuksessa katsomme tulevaisuuteen. Se, mitä me haluaisimme, on, että hallituskin katsoo, ei elä vain tätä päivää vaan miettii päivän eteenpäin, viikon eteenpäin. Valiokunnassa moni asiantuntija sanoi, että hallitukselle tulee vielä kiire, saattavat tulla jo kuukauden päästä eli nyt noin parin viikon päästä nämä asiat sillä tavoin pöytään, että nämä linjaukset eivät enää riitä vaan hallituksella pitää olla visioita, tulevaisuuteen pitää katsoa. Me kysymme sitä hallitukselta.

Ed. Kankaanniemi, te huusitte, että halutaan tietää kokoomuksen linja. Nyt ei ole oppositioittenvälinen konferenssi menossa vaan hallitustenvälinen konferenssi, ja hallituksella pitää olla se visio ja selkeä linja, että kansalaiset tietävät ja me tiedämme, voimmeko tukea hallitusta vai emme. Pitää ajatella päivää pidemmälle, ed. Kiljunen.

Suvi-Anne Siimes /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Konventtiedustaja Kimmo Kiljunen on näemmä niin paljon Euroopan parlamentin sosialistiryhmän ajatusten lumoissa, että jos ed. Kiljusen ehdotukset olisi otettu lähtökohdaksi, Suomen hallituskaan ei olisi koskaan edes tavoitellut enää oman kansallisen komissaarin säilyttämistä, niin että se nyt näistä näkemyksistä.

On totta, että Suomella on aikaa miettiä Suomen omaan liittoutumattomuuteen liittyviä ratkaisuja vuoteen 2006 ja vaikka kuinka pitkälle sen ylikin. Sen sijaan Euroopan unionin tulevasta luonteesta, siitä, onko se tulevaisuudessa puolustusliiton kaltainen vai ei, päätetään hallitustenvälisessä konferenssissa nyt.

Ongelma on, arvoisa puhemies, se että hallitus ei halua nyt ottaa kantaa siihen, mitä Euroopan unionille ja sen luonteelle on tapahtumassa. Vasemmistoliitto ei vastusta EU:n kriisinhallintatehtäviä, ei edes sotilaallisia sellaisia, mutta me vastustamme Euroopan unionin muuttamista puolustusliiton suuntaan, ja se, että turvatakuissa on kyse siitä, käy ilmi myös ulkoasiainvaliokunnan mietinnöstä. Mielestäni tälle keskustelulle olisi hyväksi, jos me kaikki muistaisimme sen, että tässä asiassa ei ole kysymys vain Suomen tulevaisuudesta ja siihen liittyvistä ratkaisuista vaan siitä, mitä tapahtuu Euroopalle, Euroopan unionille, ja tämä on se asia, johon viime kädessä voidaan vaikuttaa myös veto-oikeuden käyttämisen avulla.

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja

Herra puhemies! Valtuutuslausekkeiden osalta vallitsee täysi yksimielisyys: Ne ovat huono tapa, eikä niitä sellaisina tulisi hyväksyä, ja tämä on myös eduskunnan mietinnössä todettu.

Sitten turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta vielä.

Ed. Anttila kysyi voimavaroista. Nyt kun olemme tekemässä perustuslaillista sopimusta, pitäisi todellakin tehdä ero ikään kuin perustuslakiin kuuluvien asioiden ja varsinaisen politiikan välillä. Perustuslaki määrittelee ne puitteet, joissa politiikkaa tehdään, ja sen vuoksi ei missään kansallisessakaan perustuslaissa ole määräyksiä siitä, että esimerkiksi sotilaallisia voimavaroja tulisi kehittää. Tämä on ihan tällainen yleisperiaate, jonka vuoksi me emme pidä tätä todellakaan tarpeellisena emmekä suotavana. Minä toivon, että tästäkin syntyy asiallista keskustelua.

Sen sijaan varmasti kaikki kyllä voivat tunnustaa sen, että niihin unionin vahvennettuihin kriisinhallintatehtäviin, joita me kannatamme sellaisina kuin ne on tähän esitykseen otettu, tarvitaan myös lisää voimavaroja. Mutta tämähän ei ole Suomelle ongelma. Suomihan on yksi niistä muutamasta EU-maasta, jotka ovat tähän asti niin sanotusti Helsingissä määritellyn headline goalin jo täyttäneet unionin yhteiseen kriisinhallintaan osoitettavien voimavarojen osalta. Ei ole näköpiirissä, että se, mitä tässä nyt esitetään, toisi lisää tähän, koska itse puolustusratkaisuthan säilyvät kuitenkin kansallisina. Kysymys on siitä, että kansallisista voimavaroista osoitetaan jokin osa, joka on sitten kunkin maan omalla päätöksellä yhteisiin EU-operaatioihin käytössä, eikä tähän ole tulossa muutoksia.

Sitten turvalausekekysymys. Hallituksen kanta on täysin selvä, että emme kannata sellaista. Emme pidä sitä oikeana kehityksenä unionille emmekä myöskään tarpeellisena. Tähän on erittäin monia näkökulmia myöskin muista lähtökohdista, jotka liittyvät sitten myöskin siihen, että Naton ja tällaisen artikla 5 -tyyppisen tai sitä lähentelevän sitoumuksen välillä on tietty ristiriita. Ei voi oikein olla tällaisia osittain päällekkäisiä ja osittain limittäisiä sitoumuksia. Tähän perustuu meidän käsityksemme siitä, että tällaisia ei tule hyväksyä.

Sitten vielä aikataulusta mahdollisimman selvästi ed. Itälälle. Kun hän nyt vetosi asiantuntijoihin, niin mikä on se asiantuntija tai mikä on se asia, joka jonkun kuukauden kuluttua edellyttäisi, että meidän pitäisi ottaa kantaa? Jos nämä ehdotukset, toistan vielä, menisivät sellaisina lävitse kuin ne konventissa on kirjoitettu, ne tulevat voimaan silloin, kun tulee tämä perustuslaillinen sopimus, vuonna 2006. Tästä 2003:sta vuoteen 2006 on aika pitkä aika meidän niin kuin muidenkin ilmoittaa, haluavatko he olla mukana vai ei tällaisessa. Jos noudatetaan sitä teidän aivan oikeata logiikkaanne siitä, että nyt ei pidä mennä sanomaan, että emme ole mukana, niin yhtä selvää logiikkaa on, että ei meidän pidä myöskään mennä sanomaan, että me olisimme mukana jossain sellaisessa, jota emme pidä unionillekaan toivottavana kehityksenä.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En todennut kokoomuksen katsovan tulevaisuuteen vaan totesin kokoomuksen elävän ylihuomisessa, kun päätöksiä tehdään tänä päivänä. Te arvioitte spekulatiivista tulevaisuutta ja edellytätte, että me teemme päätöksen asioista, joista meillä ei ole vielä reunaehtoja olemassa.

Ed. Siimes, te totesitte minun kantani koskien komissaaria, että olisin ikään kuin toisen tyyppisillä reunaehdoilla vaikuttamassa kuin niillä, mitkä ovat tämänhetkinen hallituksen kanta. Olen ollut sitä mieltä, että jokaisella maalla tulee olla oma komissaari, ed. Siimes, ja vaihtoehtoisena tavoitteena on silloin se, että jos ei pystytä pitämään jokaisesta komissaarista kiinni, olisi pyrittävä edes siihen ratkaisuun, että pienempi komissio mutta tasavertainen kierto.

Ed. Siimes, tiedättekö, mitä Nizzan sopimus sanoo tänä päivänä? Te olette ollut ministerinä hallituksessa silloin, kun on sovittu siitä, mitä Nizzan sopimuksessa sanotaan, mikä on juuri tämä malli: Kun on 27 unionin jäsenmaata ja komission koko pienenee, niin silloin noudatetaan tasavertaista kiertoa. Se on ollut se toinen vaihtoehto, mitä olen tuonut esille. Se on se vaihtoehto, jonka te olette jo kirjannut hallituksen jäsenenä (Puhemies koputtaa) aikoinaan, kun Nizzan sopimukseen on menty. Oli jollain tavalla alatyylistä viitata toisen tyyppiseen lähestymistapaan tässä.

Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä palaan tähän niin sanottuun Nato-optioon suoraan. Haluaisin siihen ulkoministeriltä vastauksen. Nythän näyttää Suomessa siltä, että me liitymme vasta, jos Suomen turvallisuus selvästi vaarantuu. Toisin sanoen me emme ole edes solidaarisia niille Nato-maille, jotka tällä hetkellä ovat jo valtaosaltaan EU:n jäseniä. Me haluamme jotenkin kurkkia ovenraosta, mutta kun ainoastaan neljä viidestätoista maasta tällä hetkellä EU:ssa on liittoutumattomia ja laajennuksen jälkeen niitä on vain kuusi, me olemme aika mielenkiintoisessa joukossa silloin.

Nukummeko me onnemme ohi tässä kaikessa? Turvallisuuspoliittisessa ytimessä joka tapauksessa tavalla tai toisella, EU:n sisällä tai sen ulkopuolella, tulevat olemaan Nato-maat ja EU:n jäsenmaat. Minusta tämä on hyvin huolimatonta keskustelua, mitä täällä käydään. Viittaan edelliseen puheenjohtaja Itälän puheenvuoroon. Nato tiivistää joka tapauksessa myös yhteistyötä Venäjän kanssa. Miten tämä kaikki meille ei ole mahdollista?

Outi Ojala /vas (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hieman ihmetyttää tässä keskustelussa se, että kansanäänestyskysymystä kierretään kuin kissa kuumaa puuroa. Eilisen valiokunnan kokouksen jälkeen ovat jälleen muun muassa ministeri Kalliomäki ja myöskin valiokunnan puheenjohtaja Jaakonsaari esittäneet näkemyksiä, joissa tavallaan käy ilmi se, että kansanäänestystä ei aiotakaan järjestää.

Tässä suhteessa olen hyvin ihmeissäni vihreiden käyttäytymisestä, että he antavat ymmärtää, että vasemmistoliiton esittämä ponsi kansanäänestyksestä ja sen mahdollinen häviö täällä merkitsisi jotenkin sitä, että eduskunta ottaa lopullisen kannan. Sitähän se ei tietenkään merkitse. Se merkitsee vain, jos se ei mene lävitse, että tässä vaiheessa ei vielä kannateta kansanäänestystä. Oikea tapa olisi kertoa kansalaisille nyt se, mitä aiotaan tehdä.

Jos, niin kuin täällä perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja ed. Alho totesi, kysymyksessä on poliittinen valinta, kyllä nyt varmasti kaikissa eduskuntapuolueissa tiedetään tasan tarkkaan, halutaanko tämä merkittävä uudistus, joka sieltä tulee ulos, kansanäänestykseen vai ei. Reilua olisi kansalaisten kannalta kertoa myöskin ratkaisu. (Puhemies koputtaa)

Ed. Kiljuselle toteaisin sen, että vanhanaikaista ei ole se, että haluaa kantaa globaalia vastuuta muin keinoin kuin sotilaallisin keinoin.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kokoomuksen suuntaan nyt: Ed. Itälä, te totesitte, että me muut ajamme sammutetuilla lyhdyillä. Kun olen kuunnellut teidän puheenvuorojanne (Välihuutoja) — kyllä se kohdistui kaikkeen, koska tässä asiassa oltiin vähän samalla puolella — minä totean, että teillä on valopetroli loppunut tai karbidi loppunut kerta kaikkiaan.

Nyt siis te puheenjohtajana ette puhunut mitään Nato-optiosta. Näin ei myöskään puhunut ed. Lindén ryhmäpuheenvuorossaan. Nyt ed. Akaan-Penttilä toi tämän Nato-option esille. Kertokaa nyt sen jatkoksi, mitkä ovat ne uhkakuvat ja kuka vaatii ottamaan kantaa, kuka tai mikä on se taho, sanokaa se heti. Silloin näyttäisi siltä, että valopetrolia alkaa löytyä taas.

Esa Lahtela /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Yksi tärkeä kysymys tässä, joka on vilahdellut, on se, millä taktiikalla lähdetään neuvottelemaan tästä eteenpäin. Se taktiikka, jotta meillä ei ole semmoista järjestystä olemassa, mistä pidetään kiinni, on ongelma. Täällä puhutaan jotain Itä- ja Pohjois-Suomen erityisasemasta tai puolustusulottuvuudesta, mihin asti mennään, ja annetaanko markkinavoimien varaan kaikki hyvinvointipalvelut vai mikä tämä systeemi on. Tässähän voi käydä sillä tavalla, että jää pelkästään luu käteen. Hallituksen on helppo perustella jossakin vaiheessa, että joo, tämä on se paras vaihtoehto, mikä on valittavissa, koska kaikki käy tässä tilanteessa. Jotenkin tästä järjestys puuttuu.

Yksittäiset kansalaiset, kun he ottavat yhteyttä, ovat kuvanneet Suomen tilannetta sillä tavalla, että tämä on kuin ennen vanhaan ja nytkin, kun pankkiin menee köyhempi ihminen: Siellä housunpolvet kuluu ja hattu on maassa, päästä pois. Suomen asenne on vähän samanlainen, että kaikki lähes kelpaa.

Jari Vilén /kok (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kokoomuksen lähtökohtana hallitustenvälisessä konferenssissa on ollut tukea laajaa kansallista konsensusta. Kokoomus on sitoutunut siihen mietintöön, jonka ulkoasiainvaliokunta antoi, jonka lähtökohtana on se, että myös me vastustamme suljettujen ytimien syntymistä, mutta jos tällainen tulee syntymään, lähdemme siitä, että se tapahtuu sen tiivistetyn yhteistyön periaatteiden mukaisesti, joka on avointa kaikille. Tämä on selkeästi ollut meidän lähtökohtamme, linjauksemme, johon olemme sitoutuneet. Hämmästelen, jos muut edustajat ja ed. Kimmo Kiljunen eivät ole lukeneet tätä mietintöä ja siinä olevia sitoumuksia, joita olemme tehneet.

Olen itse pahoillani siitä, että vasemmistoliitto tekee nyt sisäpolitiikkaa näin keskeisellä kansallisella kysymyksellä, ja joku voisi väittää, että puheenjohtaja Siimes on tainnut jäädä menneen maailman miesten vangiksi tässä kysymyksessä.

Se, mitä itse havaitsen hallituksen sisällä ennen kaikkea pääministerin ja ulkoministerin välillä olevana ristiriitana, on kysymys, voiko tietyissä asioissa edetä rakenteiden sisällä vai ulkopuolella. Ulkoministeri Tuomioja totesi hyvin selkeästi sen, että hän haluaa, että jos jotkut valtiot haluavat edetä nopeammin, ne voivat tehdä sen rakenteiden ulkopuolella, (Puhemies koputtaa) mutta pääministeri on toistuvasti ...

... ulkoasiainvaliokunnassa ja muualla tuonut esille sen, että hän toivoo kaiken tämän (Puhemies koputtaa) yhteistyön tapahtuvan rakenteiden sisällä. (Puhemies koputtaa) Haluaisin tietää, onko hallituksen pääministerin ja ulkoministerin välillä selkeä linjaerimielisyys tässä kysymyksessä.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta on turha nyt syytellä siitä, ollaanko eilispäivän tai ylihuomisen miehiä tai naisia. Oikeastaan haluaisin täsmentää, missä meidän erimielisyytemme ministeri Tuomiojan kanssa kulkee.

Ministeri Tuomioja toteaa aivan oikein, että hallitus ei kannata turvatakuulauseketta ja tällainen turvatakuulauseke ei ole tarpeen, ja me olemme samaa mieltä siitäkin, että turvatakuulauseke saattaisi muuttaa EU:n puolustusliitoksi, sotilasliitoksi. Kysymys on siitä, mitä silloin, jos tällainen artikla on tulossa, hallituksen pitäisi tehdä. Me olemme sitä mieltä, että tarvittaessa se pitää estää veto-oikeudella.

Mutta meille on epäselvää, miksi hallitus ei halua ottaa nyt kantaa niihin keinoihin, millä tavalla tämä turvatakuulauseke estetään. Jos me olemme samaa mieltä, että se ei ole tarpeen, niin mitä hallitus aikoo tehdä estääkseen turvatakuulausekkeen sisällyttämisen tähän ehdotukseen, sehän on ydinkysymys nyt. Luulen, että me kaikki, (Puhemies koputtaa) myös ed. Itälä, liikumme todella ajassa, (Puhemies koputtaa) kun me asetamme tämän kysymyksen. Siitä me olemme yhtä mieltä.

Pekka  Kuosmanen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta mielestäni puuttuu tällä hetkellä semmoinen jämäkkä linja ja kanta, millä tavalla Suomi suhtautuu EU:n hvk:ssa tähän turvallisuuspoliittiseen lausuntoon. Siinä mielessä ihmettelen sitä, että hallitus ei ole selkeästi tuonut meille sitä linjaa esille, mikä on Suomen kanta tähän asiaan. Toivoisin, että pääministeri meille selvittäisi nyt rehellisesti tämän, mikä Suomen kanta on. Sitten taas toisaalta: Aikooko hallitus aikaistaa turvallisuuspoliittisen selonteon antamista eduskunnalle sen takia, että me voisimme evästää toisaalta hallitusta, jos hallitus ei tiedä, mitä pitää tehdä?

Kari Uotila /vas (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Puutun ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan ed. Jaakonsaaren puheenvuoroon, kun hän vähän arvosteli, että vasemmistoliitto antaa tässä väärän kuvan. Hän omassa esittelypuheenvuorossaan koskien puolustusmateriaalivirastoa totesi täällä eduskunnalle, että tämä, että sitoudutaan parantamaan asteittain puolustusvoimavaroja, saattaa pitää mahdollisuuden sisällään myös puolustusbudjettien pienentämiseen. Minusta tämä on aika löysä heitto täällä. Kaikella ystävyydellä: tätä ei kyllä usko erkkikään, jos näin leikkimielisesti sanon.

On aivan selvä, että kun tämä ei liity edes Helsingin velvoitteiden täyttämiseen ja kriisinhallintakyvyn parantamiseen jne., vaan puolustusmateriaalivirastolla on ihan eri tehtävä — se kehittyy hyvin nopeasti, niin kuin täällä todettiin — niin tämä tähtää varmasti puolustusmateriaalihankintojen ja Puolustusvoimien vahvistamiseen kautta linjan. Se on silloin suuri kysymys, ja valtiovarainvaliokunta on aivan oikein lausunnossaan (Puhemies koputtaa) puuttunut myös siihen, että se asiallisesti kaventaa myös kansallista budjettivaltaa.

Arto  Satonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ulkoministeri Tuomioja totesi täällä, että meidän ei tule osallistua sellaisiin ytimiin, joita emme pidä EU:n kannalta hyvinä. Eikö tämä kääntäen sitten tarkoita sitä, että meidän tulee osallistua sellaisiin ytimiin, joita me itse olemme muodostamassa. Tämä olisi ikään kuin luonteva toimintatapa. Ihmettelen sitä, mikä meidän roolimme siellä neuvottelupöydässä sitten on, jos me emme ikään kuin ole vakavasti harkitsemassa vähintään osallistumista niihin ytimiin. Muutenhan me olemme ikään kuin ulkopuolisia siinä neuvottelupöydässä. Eikö tämä myöskin toimi vastaavalla tavalla toiseen suuntaan?

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Olennaista on se, ettei ole syntymässä mitään Natosta irrallista EU-puolustusta. Syntyy Naton puitteisiin EU-puolustus, jos syntyy. Tästä sitten seuraa se, että jos EU-puolustukseen mennään Suomen osalta, niin ollaan samalla myös Natossa. Tämmöinen logiikka tässä on, ja luulenpa, että kokoomus juuri tämän takia prässääkin Suomea nyt EU-puolustukseen ja sinne ytimeen. Te saatte kaksi kärpästä yhdellä iskulla: Ollaan sitten lopulta siis myöskin Natossa.

Tämä on minusta se olennainen kysymys, jonka tässä pitää ruveta selviämään. Nyt ollaan siis kysymyksessä, joka on minusta perimmäisen iso. Ja jos joskus niin tässä asiassa, kun Nato-asia on loppujen lopuksi päätettävänä, Suomen pitää olla tiukka. Minä näen myös niin, että tälle militarismin tielle lähteminen on nimenomaan EU:n kannalta syvästi virheellistä, mutta se samalla vie myös Suomen Natoon, ja tästä pitää ruveta puhumaan suoraan.

Maija  Perho  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä selonteossa ja ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä on todettu, että jos tämä voimavaraydin ja turvatakuuydin kuitenkin toteutuisivat ulkoasiainvaliokunnan ja hallituksen näkemyksen vastaisesti, niin tämän yhteistyön pitää noudattaa tiiviimmän yhteistyön periaatteita. Tältä osin kysyisin: Mitä muuta pitää edellyttää? Mitä hallituksen näkökulmasta pitää edellyttää sen lisäksi, että arvioidaan muun muassa unionin kokonaisetu?

Nato-keskustelusta lyhyesti haluaisin todeta sen, että turvatakuut voivat olla myös niin sanotusti poliittisia. Kokoomus on halunnut avata keskustelua nimenomaan siitä analyysistä, miksi olisi (Puhemies koputtaa) perusteltua tai miksi ei olisi perusteltua, eikä ole halunnut avata tätä Nato-tietä ikään kuin kyökin kautta.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tuohon kansanäänestysasiaan: Ed. Hautala tuli nyt saliin, ja haluaisin viitata siihen, että hän hyvin voimakkaasti on puhunut kansanäänestyksen puolesta julkisuudessa vihreänä kansanedustajana ja aikaisemmin EU-parlamentin jäsenenä. Nyt todellakin on kummallista, että keskellä salia on vihreän ryhmän kohdalla ikään kuin tällainen tyhjiö tässä rintamassa, joka on ollut kansanäänestyksen puolesta. Kun kerta unionin peruskirjan 1 artiklassa sanotaan, että "Tällä perustuslailla, joka ilmentää Euroopan kansalaisten ja valtioiden tahtoa rakentaa tulevaisuuttaan yhdessä", ja kun on todella kansalaisten tahdosta kysymys, niin se on kansanäänestys, joka kertoo, mikä on kansalaisten tahto.

Jyrki Katainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Minua kanssa hämmästytti ulkoministerin toteamus siitä, että tietyissä olosuhteissa voisi olla luontevaa, että puolustusyhteistyötä tehtäisiin EU-rakenteiden ulkopuolella, mikäli ymmärsin oikein hänen lausumansa. Minusta tämä on jollakin tavalla käsittämätöntä. Ei kai voi olla Suomen eikä myöskään EU:n intresseissä rakentaa mitään puolustus- ja turvallisuuspoliittista yhteistyötä rakenteiden ulkopuolelle enää tässä vaiheessa.

Sitten haluaisin kysyä pääministeriltä: Jos, niin kuin tällä hetkellä näyttää todennäköiseltä, tiiviimpää yhteistyötä tulee tapahtumaan turvallisuuspolitiikassa ja puolustuspolitiikassa EU:n sisällä ja jos Suomi päättää liittyä joko avoimeen tai suljettuun — pidetään ihan spekulatiivisella tasolla — yhteistyöhön mukaan, niin mikä on teidän tulkintanne, menettääkö Suomi siinä vaiheessa liittoutumattomuuden vai onko se tätä paljon puhuttua aikaansa seuraavaa liittoutumattomuutta?

Anne  Huotari  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Valiokuntakuulemisessa leimaavaa oli juuri sopimuksen tulkinnanvaraisuus. Siksi mielestäni tässä salissa ja tässä vaiheessa kukaan ei voi sanoa, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Tulevaisuudessa, muutamien vuosien kuluttua, voimme sitten katsoa, karkasiko mopo käsistä vai oliko niin, että ne uhkakuvat joita on esitetty, myöskin voivat toteutua.

Kansanäänestystä tarvitaan siksi, että EU lähentyisi kansalaisia.

Ed. Tiusanen täällä jo puhui tästä sopimustekstistä, ja myöskin perustuslakiasiaintuntija, professori Tuori perustaa juuri tähän tekstiin oman kantansa. Tosin sosialidemokraattien puheenjohtajahan väitti professori Tuoria asiantuntemattomaksi, vaikka lähes joka asiassa professori Tuori (Puhemies koputtaa) esiintyy perustuslakivaliokunnan asiantuntijana.

Liisa  Jaakonsaari  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Uotilalle haluaisin todeta sen, että totta kai maailmassa on nyt suuret paineet USA:n ylivoiman takia lisätä joka puolella puolustusmäärärahoja. Juuri oikeastaan sen takia on erittäin tärkeää, että Euroopan unionista kehitetään mahdollisimman vahva toimija, jotta se pystyisi keskustelemaan ja toimimaan mahdollisimman hyvänä kumppanina USA:n kanssa ja välttämään tämmöisen varustelukierteen.

Kyllä minusta puolustusmateriaaliviraston perustaminen mahdollistaa kaksi politiikkaa: Se mahdollistaa todellakin sen, että määrärahoja lisätään, mutta se mahdollistaa myös sen, niin kuin tässä konventin esityksessä sanotaan, että yhteistyön, yhteishankintojen, tutkimustoiminnan avulla määrärahoja voidaan myös vähentää. (Ed. Laakso: Ei siellä vähentämisestä puhuta mitään!) Pahinta kai on se, että jokainen kansallisvaltio alkaa yksin varustautua ja yksin lisätä määrärahoja, niin kuin muuten Suomi on tehnytkin, lisännyt omia puolustusmäärärahojaan. Tämä mahdollistaa kahdenlaisen politiikan, ja (Puhemies koputtaa) loppujen lopuksi poliittisesta suunnasta ja (Puhemies koputtaa) voimasuhteista sitten riippuu se, mitä todella tapahtuu, ja sen näyttää tulevaisuus.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Tennilä pohti sitä, että EU:n puolustusta ollaan kehittämässä Naton puitteissa. Näinhän tilanne on tähän mennessä ollut. Näin tilanne juuri nyt on. Itse asiassa unionin mailla on yhteinen turvatakuujärjestelmä Weu, joka toteutuu ja toimii nimenomaan Naton puitteissa. Mikä on nyt tämä uusi tilanne? Miksi unioni on kehittämässä tätä puolustuspolitiikkaa?

Tässä suhteessa, kun me olemme käyttäneet usein sanontaa "Siperia opettaa", uskaltaisin käyttää myöskin sanontaa "Brysseli opettaa". Mitä se Brysseli tässä yhteydessä opettaa? Se opettaa ennen kaikkea sen, että jos unioni lähtee kehittämään tätä puolustusulottuvuutta pidemmälle, niin kysytään ihan vakavasti sitä, eivätkö eurooppalaiset itse kykene kriisinhallintaan ja kriisien ennaltaehkäisyyn Euroopassa itsenäisesti ja mihin tarvitaan Yhdysvaltoja, tarvitaanko Yhdysvaltoja yhä Euroopan puolustamiseen. Nämähän ovat niitä avainkysymyksiä, jotka siellä taustalla vaikuttavat ja joita Brysseli tässä tilanteessa opettaa. Silloin on harhaanjohtamista puhua täällä siitä, että nimenomaan on kyse siitä, (Puhemies koputtaa) että unioni lähtisi (Puhemies koputtaa) puhtaasti vain ikään kuin Nato-option varassa eteenpäin.

Suvi  Lindén  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä salissa käväisi ikään kuin menneisyyden henki ed. Pulliaisen puheenvuoron yhteydessä, se henki, joka oli silloin, kun ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ei saanut edes keskustella. (Ed. Pulliainen: Ettehän tekään puhu kuin kuvakielellä!) Kokoomus omassa puheenvuorossaan selvästi totesi, että unionin puolustusyhteistyöhön mukaan lähtemisestä tehtävä ratkaisu on eri ratkaisu kuin ratkaisu Natoon liittymisestä. Tämän tulisi olla hyvin selvää.

Se, miksi ed. Akaan-Penttilä kyselee ulkoministeriltä Nato-optiosta, johtuu varmasti siitä, että emme ole saaneet hallitukselta näkemystä ja visiota siitä, minkälainen on Euroopan unionin turvallisuuspoliittinen ympäristö, se, missä me tulemme toimimaan. (Ed. Pulliainen: Eikö kokoomus sitä havaitse?) Jotta tähän kysymykseen vastaus saataisiin, olisi syytä, että muutkin kuin ulkoministeri Tuomioja julkisuudessa hieman pohtisivat tätä asiaa. Olisi mielenkiintoista kuulla pääministerin näkemys siihen asiaan, onko aikataulutus se, mitä ulkoministeri Tuomioja esittää.

Outi Ojala /vas (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä todellakin kuulostaa aika ummehtuneelta tämä kokoomuksen ja täällä eräiden muidenkin, sosialidemokraattien, näkemys siitä, että olisi jotenkin vanhanaikaista tai menneisyyden hengessä, kun uskaltaa kritisoida ja todeta, että pelkästään sotilaallisin voimavaroin tapahtuva turvallisuuden vakauttaminen ei tänä päivänä enää onnistu. Meillä on selkeät esimerkit siitä olemassa Irakista ja Afganistanista. Vasemmistoliiton puheenvuoroissa ei ole missään kritisoitu sitä, että EU:lle on kehitetty sotilaallista kriisinhallintaa, kuten aivan hyvin on voitu kuulla. Sitä emme ole kiistäneet.

Niin kuin ovat aivan selvästi sekä Hägglund että Kaskeala todenneet, jos ja kun tätä EU-rakenneyhteistyötä ja puolustusydintä rakennetaan, niin se rakennetaan Naton varaan. Sen takia on tietysti hyvä, että kokoomus nyt avoimesti sanoo, että Nato-optiosta on kysymys, ja haluaa tivata hallitukselta siihen vastausta. Näin mekin sen näemme, että siitä viime kädessä on kysymys.

Heidi  Hautala  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Otan ed. Tiusasen haasteen vastaan, kun hän koettaa saada näyttämään siltä, että vihreät ovat nyt pettäneet tämän kansanäänestysrintaman. (Ed. O. Ojala: Niinhän te olette!) Tosiasiassa vasemmistoliitto on nyt luonut sellaisen tilanteen, jossa sellaisetkin edustajat pakotetaan valitsemaan puolensa tässä aika hankalassa kysymyksessä, (Ed. O. Ojala: Ei pidä paikkaansa!) jotka haluavat vielä hieman aikaa sen pohtimiseen.

Tämä on se syy, minkä takia vihreä eduskuntaryhmä on erittäin tyytyväinen ulkoasiainvaliokunnan enemmistön, valtaenemmistön, kantaan, jossa viitataan perustuslakivaliokuntaan ja todetaan, että saman kaltaiset legitimiteettinäkökohdat, jotka Suomessa liitettiin vuoden 94 kansanäänestykseen, ovat nyt asiaankuuluvia unionin tasolla ja on syytä ottaa huomioon arvioitaessa kansanäänestyksen järjestämistä. (Ed. O. Ojala: Valiokunnassa teidän edustajanne oli kansanäänestyksen kannalla!)

Ed. Tiusanen ja ed. Ojala, olisitteko te voineet toivoa tämän enempää koko eduskunnan kannaksi? Tätä hyvää asiaa ei pidä nyt pilata hosumisella.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Ensin kiitos eduskunnalle ja sen valiokunnille perusteellisesta käsittelystä tällä nopealla aikataululla. Nopeasta aikataulusta huolimatta hallitus sai selontekoonsa vastauksen eduskunnasta ennen hvk:n alkua.

Ulkoasiainvaliokunnan mietinnön perusteella näyttää siltä, että varsinaisesti kolmessa asiassa on sävyero hallituksen selontekoon verrattuna.

Ensimmäinen niistä on toissijaisuusperiaatteen valvontajärjestelmä, jossa eduskunta toivoo, että kansallisten parlamenttien valvonta voisi toimia koko lainsäädäntöprosessin ajan, kun hallitus on tyytymässä siihen, että se painottuu lainsäädäntöprosessin alkuvaiheeseen. Suomalaiset konventtiedustajathan ajoivat voimakkaasti konventin aikana sitä, että valvonta ulottuisi koko lainsäädäntöprosessin aikaan, aina siihen sovittelumenettelyyn asti. Asia käsiteltiin konventissa hyvin perusteellisesti työryhmävaiheessa ja myös yleisistunnoissa, ja lopputulokseksi muodostui se, mitä konventti on esittänyt. Siksi hallitus tässä kysymyksessä ei ole enää avannut tätä kiistaa.

Toinen ero näyttää liittyvän niin sanottuihin valtuuslausekkeisiin suhtautumiseen. Kun hallitus ilmoittaa suhtautuvansa varauksellisesti Eurooppa-neuvostolle annettaviin valtuuslausekkeisiin, niin eduskunta ilmoittaa suhtautuvansa asiaan varauksellisemmin kuin valtioneuvosto. Valtioneuvostolle sopii se, että suhtautumisemme on varauksellista varauksellisempaa.

Kolmas ero näyttää liittyvän euroryhmän asemaan, jossa tosin valiokunnista talousvaliokunta yhtyy valtioneuvoston kantaan. Suuri valiokunta ja siihen yhtyen ulkoasiainvaliokunta esittävät euroryhmän virallistamista. Ehkä näihin pieniin sävyeroihin on aiheellista syksyn mittaan tarkemmin palata.

Lisäksi ulkoasiainvaliokunta ottaa aiheellisesti esille kysymyksen liittymissopimuksen — tämä tietysti koskee kaikkien maiden liittymissopimuksia — oikeudellisesta jatkuvuudesta, ja erikseen nostetaan Suomen kohdalla esille meidän työeläkejärjestelmämme saamat poikkeukset. Tässä valtioneuvosto yhtyy tähän ulkoasiainvaliokunnan huoleen. Meidän on varmistettava hvk:ssa, että tältäkin osin liittymissopimuksemme oikeudellinen jatkuvuus turvataan.

Ne kiistat, joita tässä palautekeskustelussa on käyty, liittyvät sitten aiheisiin, joista ei ole sisältöä vielä olemassa. Ehkä sekin on jollakin tapaa kuvaavaa tälle keskustelulle.

Ensinnäkin suhteessa kansanäänestykseen minusta vaikuttaa siltä, että valtaosa on valmis aiheeseen ottamaan kantaa sitten, kun nähdään itse sopimuksen sisältö, aivan samalla tavalla kuin perustuslakivaliokunta ei tässä vaiheessa vielä ota kantaa tulevan sopimuksen ratifioinnin säätämisjärjestykseen, ennen kuin sisältö on käytettävissä. Minusta samaa logiikkaa kannattaa käyttää myös suhteessa tähän neuvoa-antavaan kansanäänestykseen. Siihen ehdimme kyllä palata kevätkauden aikana vielä hyvin.

Toinen kiistan aihe tässä keskustelussa liittyy sitten puolustuspolitiikkaan ja sotilaalliseen yhteistyöhön ja tässäkin aiheessa erityisesti kysymyksiin, joiden sisältö ei ole konventin esityksessä selvä. Tämä kiistely pitkälti on spekulointia siitä, mitä se saattaa tarkoittaa, mitä se mahdollisesti voi tarkoittaa. (Ed. Itälä: Emme me tiedä muistakaan asioista!) Minusta tässä mielessä kannattaa lukea eduskunnan valiokuntien mietinnöt, useammankin valiokunnan: ulkoasiainvaliokunnan mietintö, puolustusvaliokunnan mietintö, ehkä muutkin valiokunnat ovat aihetta käsitelleet. Ne ovat analysoineet erittäin hyvin tätä aihetta, nostaneet esille oikeastaan kysymykset, mihin ei vastausta vielä ole olemassa. Minusta tässä ikään kuin vastaukseksi tässä vaiheessa sopii hyvin se, mitä kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa äsken puolustuksen kohdalta ed. Lindén sanoi. Hän totesi puheenvuorossaan: "Vasta kun näemme, mihin suuntaan puolustusta hvk:ssa täsmennetään, voimme ottaa kantaa siihen, tuleeko Suomen olla mukana." Minusta näin juuri on koko tämä valmisteluaika menetelty, ja olen nuo eduskunnan valiokuntien mietinnöt lukenut myös samassa hengessä.

Mutta sitten on erikseen kysymys ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä vasemmistoliiton vastalauseesta, jossa edellytetään, että Suomi käyttäisi vetoaan estääkseen turvatakuujärjestelmän tuomisen sopimusjärjestelmään. Tässähän valtioneuvoston selonteko lähtee siitä, aivan kuten ulkoministeri on toistuvasti toistanut, että meillä ei ole tavoitteena näiden turvatakuujärjestelmien tuominen sopimusjärjestelmään, (Ed. Tennilä: Kaatakaa se!) mutta olemme todenneet, että jos muut ovat asiaa ajamassa, niin viimekätisenä ratkaisuna on tiivistetyn yhteistyön mukainen menettelytapa tässä. Tämä on harkittu kysymys. Minusta Suomen ei kannata käyttää tällaisessa asiassa veto-oikeutta, koska se johtaa siihen, että menetämme kyllä puheoikeuden kaikissa muissakin kysymyksissä, varsinkin kun on kysymys aiheesta, jossa valtaosalla muita EU-jäseniä on keskinäiset turvatakuut sotilasliiton kautta. Samoin siellä kymmenellä jäsenmaalla on Weu:n kautta sama artikla olemassa. Mikä me olemme liittoutumattomana maana estämään sitä, jos nämä maat väkisin haluavat kirjata samat turvatakuut keskenään unionin puitteissa?

Sitten on oma kysymyksensä, aivan kuten kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa sanottiin, että kun tämä sisältö selviää, sitten ajallaan, kuten sanottiin, otetaan kantaa siihen, tuleeko Suomen olla mukana. Se on toisen vaiheen aihe, josta tässä vaiheessa ennakkovääntäminen ei tuota tulosta. Hallitus on tehnyt vasta noin viikko sitten ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassaan ratkaisunsa turvallisuus- ja puolustusselonteon osalta. Toistettiin se, mikä aikaisemmin on päätetty ja mikä todettiin jo edellisen selonteon yhteydessä, että seuraava selonteko annetaan eduskunnalle vuoden 2004 kuluessa. Silloin meillä on tiedossa paitsi se, mitä on lähiympäristömme turvallisuusympäristön kehityksessä tapahtunut, Baltian maiden Nato-jäsenyys, Venäjän Nato-neuvoston syntyminen, myös ne ratkaisut, joita uuteen perussopimukseen esitetään, toivottavasti sisältöä myöten, ja tällöin voimme rauhassa analysoida sen vaikutukset myös Suomen turvallisuusasemaan ja ottaa ne huomioon myös omissa johtopäätöksissämme.

Kauko Juhantalo /kesk:

Herra puhemies! Tämä lyhyt keskustelu osoittaa varmasti sen suhteellisen osuuden, jota puolustus- ja turvallisuusasiat tulevat konventin käsittelyssä meillä Suomessa ainakin näyttelemään. Puolustus ja turvallisuus hallitsivat tätä keskustelua aivan selvästi.

Minusta Vanhasen—Tuomiojan hallitus toimii järkevästi siinä tavassa, jolla konventtiin mennään. Järkevä hallitus ei tietenkään ilmoita etukäteen kaikkea, miten se aikoo menetellä kokouksessa, jossa neuvotellaan, koska korttinsa paljastava neuvottelija ei yleensä menesty. Sen sijaan — nyt valitettavasti ministeri Tuomioja lähti pois — minä olen henkilökohtaisesti, tämä ei ole valiokunnan esittelypuheenvuoro, esittänyt arveluja tuosta aikataulusta. On näet eri asia se, että sopimus päätyy voimaantuloon 2006, sitä ennen joka tapauksessa joudutaan sisällön osalta, niin kuin pääministerikin sanoi, vetämään kannanottoja. Emme voi olla vuodessa 2006 vaan me saatamme olla paljon aikaisemmin siinä tilanteessa, että meidän — Suomen, meidän puolueidemme ja meidän kansalaistemme — tulee tietää, mikä tuki annetaan hallitukselle, mikä on siinä vaiheessa linjanvetomme. Se on aivan toista kuin se aika, jolloin nämä sopimukset astuvat voimaan. Tämä on minun henkilökohtaisesti esiin tuomani näkemys, että saatamme olla nopeammin liikkeellä.

Toinen asia on se, kun ulkoministeri Tuomioja antoi paljon arvoa erilaiselle keskustelulle, sille, jota hallitus esittää mielipiteenään, ja sille, joka on kansalaiskeskustelua. Kansalaiskeskustelun pitää olla avaraa ja hyvin avointa, ennakkoluulotonta. Minä olen pohtinut sitä asiantuntijoita kuullessani ja lukiessani asiantuntijalausuntoja, mikä on meidän sotilaidemme rooli. Ovatko he hallituksen uskollisia sotureita, vai onko se kansalaiskeskustelua, jota he käyvät? Se on kuitenkin ollut, niin kuin tiedämme, entisaikoihin verrattuna hyvin asiantuntevaa, avaraa, ja kieltämättä muun muassa heidän lausunnoissaan on tullut tämä aikatauluongelma aika tavalla avoimesti esiin.

Kun puheenjohtaja Jaakonsaari sanoi, että olemme nyt tänään paljon viisaampia kuin olimme vuonna 2001, niin tähän pitää tietenkin yhtyä ja ajatella, onko meillä nyt riittävästi taas sitä uutta viisautta, jota me lähdemme käyttämään tärkeissä neuvotteluissa, joissa saattaa tulla hyvin monenlaisia eri vaihtoehtoja eteen. Kun vasemmistoliitto, ed. Siimes, esitti vetoa, silloin aloin heti pohtia, että sellaista neuvoa ei pidä hallituksen edustajille antaa. Vetohan on sellainen, jolla kukin voi vuorollaan vähän uhkailla ja sanoa, että näin saattaisimme menetellä. Mutta, auta armias, jos tämä mustapekkakortti jää Suomen käteen. Sillä on sellaiset vaikutukset, että veton käyttö on mennyt aivan hukkaan. (Ed. Huotari: Kekkosen linja on unohdettu kokonaan!)

Olenkin tämän vuoksi korostanut monesti näissä puheenvuoroissa sekä ryhmien, puolueiden että kansalaisten keskustelun välttämättömyyttä. En halua niin sanotusti tukea oppositiokokoomuksen linjaa. Heillä on täysi työ riidellessään toisen oppositiopuolueen kanssa, mutta on muistettava se ajatusrakennelma, johon myös pääministeri viittasi äsken, että sisältö saattaa tulla aikaisemmin meille täällä eteen käsiteltäväksi kuin nyt osaamme aavistaa hallituksen linjasta.

Ed. Kimmo Kiljunen ehti lähteä pois. Minusta ed. Kiljunen on käyttänyt analyyttisia, mielenkiintoisia puheenvuoroja siitä historiikista ja siitä tavasta, millä Suomi on tullut tähän vaiheeseen, jossa nyt konventissa olemme. Yhdyn ed. Kiljusen analyysiin ja pidän sitä oikeana. Meillä on tosiasiassa monenlaisia vaihtoehtoja puolustus- ja turvallisuuspolitiikan alalla edessä. Ministeri Kääriäinen on lausunut kannakseen, että loppujen lopuksi linja on sekin, jollemme tee mitään uutta linjausta. Toisena ääripäänä on se, että meille syntyy sellainen turvallisuusjärjestelmä, jossa yhtenä osaelementtinä on Naton hyödyntäminen. Tämä Nato-asia vaan on niin vaikea kansalaiskeskustelussa. Se yksinkertaistuu aina kysymykseen "haluatko Natoon vai et", ja kuitenkin tämä on vain yksi osaelementti.

Minusta puheenjohtaja Jaakonsaarikin hyvin ilmaisi puheenvuorossaan tällaisen poliittis-symbolisen takuun merkityksen, sen syntymekanismin, sen olemassaolon. Meidän tulee harkita itse, olemmeko sellaisten uhkien edessä, että me tarvitsemme laajemmat turvatakuut; tarvitsemmeko sellaiset turvatakuut, jotka ovat sotilaallisia turvatakuita; lähdemmekö silloin kehittämään oman Eurooppamme ydintä ja sen tekemistä myös sotilaallisesti vahvaksi. Jälleen viittaan ed. Kiljusen puheenvuoroon, onko meillä eurooppalaisilla kykyä itse huolehtia omista asioistamme. Jos me päädymme siihen, että meillä on, niin Suomi on siinä silloin mukana. Jos päädymme siihen, että tarvitaan yliatlanttista yhteistyötä, sekin vaihtoehto silloin täytyy analyyttisesti harkita ja hyvin valmistella.

Minusta lähtökohtana se suomalaisuus — yleinen asevelvollisuus, alueellinen puolustus, laaja reservi ja se, että me itse joka tilanteessa säädämme, mihin me sotilaitamme lähetämme, mihin tehtäviin heitä annamme — on erinomaisen hyvä lähtökohta neuvoksi hallitukselle konventtineuvotteluissa. Mutta korostan vielä sitä, että heti kun ilmenee taktista tarvetta tuoda selvyys Suomen linjasta näissä neuvotteluissa, se on syytä tuoda tänne meille eduskuntaan ja käydä nämä keskustelut, niin kuin varmasti tulemme tämän syksyn aikana käymään vielä useaan otteeseen.

Miapetra Kumpula /sd:

Arvoisa puhemies! Konventti on laatinut esityksen sopimukseksi Euroopan perustuslaiksi. Se on pääosin kodifikaatio eli yhteen koottu kooste vanhoista, jo tehdyistä sopimuksista. Kansalaiset, keskustelkaa nyt tästä kodifikaatiosta! Tämä kyllä vasta antaa varsinaiselle poliittiselle työlle raamit ja lainsäädäntömenettelyille puitteet. Ymmärrän mielenkiinnon puutteen enemmänkin johtuen siitä, että tavoitteet ovat tärkeämpiä. Voidaanko näillä puitteilla saada Eurooppaan työllisyyttä, saada hyvinvointia, voiko EU ottaa globalisaatiosta vastuuta, onko Eurooppa turvallisempi, ja voimmeko hoitaa suomalaista yhteiskuntaa niin, että täällä on jokaisella mahdollisuus hyvään elämään?

Olen vakuuttunut, että valtioneuvosto, joka eduskunnan eväät repussa lähtee hvk-neuvotteluihin, varmistaa muun muassa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kannalta oleellisten julkisten palvelujen järjestämismahdollisuudet sekä suomalaisen työeläketurvajärjestelmän jatkomahdollisuudet.

Työn aikana eduskunnassa heräsi epäilyksiä siitä, voisiko kauppapoliittisten sopimusten kautta syntyä rajoituksia julkisten palvelujen järjestämiseen ja tukemiseen Suomessa. Tapasin jo kerran kirjastonjohtajan, joka kertoi kirjastonjohtajien parissa olevan luulon, että tieto- ja esimerkiksi kirjastopalvelut eivät enää olisi tämän jälkeen kansallisesti hoidettavissa. Moni valiokunta perehtyi tähän kysymykseen. Perustuslakivaliokunnassakin kysyimme erikseen aiheesta laillista tulkintaa, johon saimme vastauksen perustuslakiasiantuntijalta, että ei EU:n kauppapolitiikan keinoin ja tulkinnoin voida terveydellisten, sosiaalisten eikä sivistyksellisten oikeuksien suojan suomalaista tasoa alentaa. On hyvä olla tarkka. Suuressa valiokunnassa pääministeri tänään lupasi, että kolmannen osan eri politiikkalohkoja tullaan läpikäymään neuvottelujen aikana. Myös pienten ja keskisuurten maiden kokous New Yorkissa lupasi keskinäistä solidaarisuutta, niin sanotusti avata eri kohtia. Hyvä, Erkki!

Keskustelussa on nyt ulkoasiainvaliokunnan mietintö. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Siimes sekä ed. Tennilä ovat tehneet vasemmistoliiton vastalauseen muuten yksimieliseen ulkoasiainvaliokunnan mietintöön. Vastalause 1 haluaisi EU:n sotilaalliselle kriisinhallintaoperaatiolle aina YK:n turvallisuusneuvoston hyväksynnän. Ed. Siimes myös tähdensi ryhmäpuheenvuorossa turvallisuusneuvoston tulkitsevan YK:n peruskirjan periaatteita.

Itse olen hyvin tyytyväinen 40 artiklaan. EU toimii ehdottomasti YK:n periaatteiden mukaisesti. Lainaan pätkän suoraan I-41 artiklasta: "Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka - - turvaa unionin operatiivisen toimintakyvyn, joka perustuu siviili- ja sotilasvoimavaroihin. Unioni voi käyttää niitä unionin ulkopuolella toteutettaviin tehtäviin huolehtiakseen rauhanturvaamisesta, konfliktinestosta ja kansainvälisen turvallisuuden lujittamisesta Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan periaatteiden mukaisesti." Tässä on siis suora kirjaus näistä periaatteista. Näiden tehtävien täytäntöönpanosta vastataan jäsenvaltioiden voimavaroilla.

En mene syvemmin turvallisuuspolitiikan tulevaisuuteen enkä menneisyyteen, niin kuin tässä keskustelussa on tehty, muuten kuin seuraavin osin: Pidän itsekin erittäin tärkeänä YK:n turvallisuusneuvostoa maailmanrauhan kannalta. Kun unioni tiivistää ulko- ja turvallisuuspoliittista yhteistyötään ja haluaa vahvistaa myös globaalia rooliansa, tulisi tämän myös näkyä unionin ulkoisessa edustautumisessa. En puhu nyt ulkoministeristä, jota tähdätään tähän samaan rooliin, vaan tämän näkymisen voisi myös ulottaa koskemaan YK:n turvallisuusneuvostoa. Tällä hetkellä siellä on kaksi EU-jäsenmaata, joilla on pysyvä paikka: Ranska ja Iso-Britannia. Suomi voisi lähteä ajamaan sitä, että nämä antaisivat paikkansa Euroopan unionille. Tähän saattaisimme saada mukaan niin sanotusti isoja ja pieniä valtioita yhteiseen rintamaan.

Pienten ja suurten valtioiden välistä eroa on korostettu nyt ehkä liikaakin. Se astuu esiin, kun puhumme institutionaalisista kysymyksistä, mutta nämä kysymykset jäivätkin Nizzasta tänne ratkaistavaksi ja sen takia tulivat kovasti esille nyt. Mutta kun menemme politiikan sisältökysymyksiin, tulee unionipolitiikassakin politiikkaa, jossa mielipiteet jakaantuvat enemmän poliittisten aatteiden, kansallisten intressien ja vaikkapa maantieteellisten sijaintien mukaisesti.

Esimerkiksi isoja ja pieniä on eurossa ja ulkopuolella. Puolustusulottuvuusnäkemyksetkin eroavat koosta riippumatta. Miksi pienenä maana olisimme mukana unionissa ellei siitä olisi juuri pienillekin hyötyä? Tässäkin tehdyssä uusissakin esityksissä suurten mukaantulo yhteiseen pöytään on tärkeää. Komissiossa suurilla mailla on tällä hetkellä kaksi komissaaria kullakin. Isot luopuvat toisesta. Erityisesti pienet nyt vaativat jokaiselle maalle komissaaria. Isot pitänevät tätä itsestäänselvänä.

Määräenemmistöpäätösten lisääminen tuo isoja valtioita yhteisiin päätöksentekopöytiin. Kaikki eivät sitä täällä ymmärtäneet, mutta kyllä ne isot osaavat hoitaa asioita yksinkin. Pienille on intressi saada isot mukaan samaan pöytään, jossa itse olemme. Myös lainsäädäntömenettelyn myötä lisääntyy yhteisömenetelmän käyttö. Siinä on suuri rooli Euroopan parlamentilla, kansalaisten suoraan valitsemilla edustajillamme.

Arvoisa puhemies! Vasemmistoliiton viides lausumaehdotus nosti nyt esille kansanäänestyksen, josta näyttääkin tulleen vasemmiston ja vihreiden välinen imagokilpailukiista. Itse istun perustuslakivaliokunnassa, joka totesi, ettei juridista edellytystä tälle ole, mutta asia on poliittisesti harkittava. Vihreät ehdottivat ryhmäpuheenvuorossaan asiantuntijaryhmän perustamista pohtimaan kansanäänestyksen järjestämistä. Valtioneuvosto harkitkoon asiaa. Voisin itse ehdottaa täksi asiantuntijaryhmäksi esimerkiksi tämän talon perustuslakivaliokuntaa. Pidän oman kantani kansanäänestykseen avoimena, mutta saatan innostua ajatuksesta, jos joku todella kertoisi kampanjoivansa tätä perustuslakiehdotusta vastaan. Kuka kampanjoisi sen puolesta, että se tulisi hylätä? Mikä on se vaihtoehto? Onko se vaihtoehto ero unionista? Puhutaan asioista niin kuin ne ovat.

Jari Vilén /kok:

Arvoisa puhemies! Tulevana viikonloppuna käynnistyy siis hallitustenvälinen konferenssi, jonka kunnianhimoisena tavoitteena on luoda perustuslaillinen sopimus, joka tekisi jo täällä paljon puhutusta ja vähän parjatustakin EU:sta avoimemman, selkeämmän ja toimivamman. Meidän hallituksemme kunnianhimoisena tavoitteena puolestaan on pyrkiä turvaamaan niin Suomen kuin muidenkin vastaavan tyyppisten pienten jäsenvaltioiden vaikutusvalta ja tasavertaisuus yhä erilaisemmaksi muuttuvassa Euroopan unionissa.

Mielestäni jo nyt voidaan sanoa, ennen kuin kokous on alkanut, ennen kuin sen lopputulos on tiedossa ja jo ennen kuin edes tiedämme, milloin se konferenssi päättyy, että Suomi joutuu arvioimaan koko EU-politiikkansa perusteet kokonaisuudessaan uudelleen. Valinkauhassa on se, onko Suomen mahdollista turvata jatkossa kansalliset etunsa yhteisöllisyyteen ja EU:n ytimissä vaikuttamiseen perustavan politiikan kautta. Ratkaisevaksi tässä mielestäni muodostuu se, saammeko aikaiseksi EU:n toimielinten osalta ratkaisun, joka turvaisi tämän. Toisaalta me joudumme vääjäämättä mukautumaan uuteen turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen tilanteeseen Euroopassa, johon kuuluu tiivistyvä ja vahvistuva yhteinen puolustuspolitiikka. Peruskysymys tästä mielestäni kuuluikin, onko liittoutumattomuus enää paras ja ainoa tapa turvata Suomen asema muuttuvassa Euroopassa.

EU:n toimielinten osalta eduskunta on mietinnössään tuonut ne reunaehdot ja täsmennykset, joilla Suomi voi konventin esitykset hyväksyä. Eduskunta on kunnioittanut laajasti hallituksen ja pääministerin toivetta saada laaja neuvottelumandaatti, joka mahdollistaisi eri mallien etsimisen ratkaisun suhteen. Toivonkin, että vaikka puolustusvoimiemme amiraali Kaskeala nyt sytytti kokon vellovaksi turvallisuuspoliittiseksi keskusteluksi, me muistaisimme sen, että hvk-prosessin kokonaisuudessaan mielestäni merkittävimmät ja kaikkein konkreettisemmat muutokset tullaan kuitenkin tekemään juuri toimielimiin ja toimielimien muodostaman EU:n vallan tasapainoon eri jäsenvaltioiden kesken.

Eduskunnan velvoitteet tässä asiassa ovat mielestäni selvät. Eduskunta on valmis hyväksymään kokonaisratkaisun, jos ministerineuvoston puheenjohtajuusjärjestelmä uudistetaan ja muutetaan konventin esityksistä, jos komission kokoonpanoa täsmennetään, Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan ja ulkoministerin toimia rajoitetaan ja myös äänten painotukseen puututaan. Eduskunta tulee olemaan hallituksen ja pääministerin vahvana tukena. Mutta mielestäni on myös selvää, että eduskunta tulee tarvittaessa olemaan sen perälaudan asettajana, jonka ylitse ei ole meneminen.

Meillä käydyssä keskustelussa niin sanottu oma komissaari tuntuu nyt nousseen kaikkein keskeisimmäksi tasapainoon vaikuttavaksi tekijäksi. Haluan korostaa, että mielestäni on olemassa paljon muitakin tekijöitä, jotka vaikuttavat jäsenmaiden tasa-arvoon. Meidän ei pidä edes neuvottelutaktisesti liiaksi ripustautua vain komissaarikysymykseen, sillä voimme helposti löytää itsemme tilanteesta, jossa komissaarihalukkuuttamme ja -toivettamme käytetään täkynä sille, että joudumme myöntymään huonompiin vaihtoehtoihin muutoin.

Kansanäänestyksen suhteen: Joissakin jäsenvaltioissa on kansanäänestysmahdollisuutta käytetty myös selkeästi taktiikkana, jolla viestitetään sitä, että huono tulos voisi johtaa negatiiviseen kansanäänestykseen. Pelkäänpä, että jos Suomen hallitus tulee hvk:sta neuvotteluratkaisulla, joka meillä laajasti koetaan aidosti epäoikeudenmukaiseksi, niin myös paine sopimuksen arvioimiseksi kansanäänestyksellä meillä Suomessa tulee varmasti kasvamaan. Mutta toivon, että Suomen hallitus ei käytä tämän kaltaista neuvottelutaktiikkaa, sillä pidän sen kaltaista huonosti harkittuna ja pahimmillaan kansalaisia ja EU:ta entisestään toisistaan vieraannuttavana.

Arvoisa puhemies! Me olemme perustavan laatuisten kysymysten edessä omassa EU-politiikassamme. Ulkoministeri Tuomioja on toistuvasti korostanut, että meillä on aikaa tehdä omat ratkaisumme. Olen hänen kanssaan tästä sekä samaa mieltä että eri mieltä. Me voimme tehdä varmastikin päätöksemme sen jälkeen, kun tiedämme, mitkä ne turvallisuusrakenteet tulevat olemaan, miten ne tulevat muuttumaan, mutta en usko hänen aikatauluunsa, että voimme odottaa vuoteen 2006 tai 2007, jolloin sopimus astuu voimaan ratifiointien jälkeen.

Pitäisin itse todennäköisempänä ajankohtana syksyä 2004 eli hvk-prosessin päättymisajankohdan jälkeistä tilannetta, koska en näe tilannetta, että Suomi voisi olla välitilassa tai tilanteessa, jossa meidän sitoutumisestamme unionin kaikkiin rakenteisiin olisi olemassa epävarmuutta niin Suomessa itsessään kuin myös kumppaneillamme. Keskeinen kysymys onkin se, että me joudumme tekemään sen perusratkaisun, olemmeko me mukana kaikissa EU:n ytimissä. Sitä Suomi on noudattanut koko ajan. Tämä mielestäni on ja tulee olemaan keskeinen kysymys myös turvallisuuspolitiikan rakenteiden osalta.

Mielestäni meidän on myös turha kuvitella, että jokin meitä tasa-arvoisempi jäsenvaltio, kuten vaikkapa Iso-Britannia tai Ranska, estäisi niiden askelten ottamisen, jotka ovat johtamassa tiiviimpään yhteiseen puolustukseen. Ratkaiseva kysymys onkin se, riittävätkö ne saavutukset, mitä hvk:ssa tulee, näille valtioille, jotka haluavat edetä nopeammin. Esimerkiksi Ranskan tuoreimmat kommentit ja päätökset viittaavat voimakkaasti siihen, että jotkut jäsenvaltiot ovat halukkaita etenemään myös unionin rakenteiden ulkopuolella. Tämä on kysymys, jonka esitin ulkoministerille jo aiemminkin. Suomen linjana koko ajan on ollut se, että me pyrimme estämään jatkuvan ja kasvavan toiminnan rakenteiden ulkopuolella ja pyrimme vaikuttamaan siihen, että tämä keskittyisi unionin rakenteisiin ja olisi mahdollisimman avointa kaikille. Tässä mielestäni meillä on olemassa tietynlainen näkemysero ulkoministerin kanssa, ja mielestäni ulkoministerillä ja pääministerillä on tietty näkemysero tämän kysymyksen suhteen.

Tamminiemi-kirjassaan presidentti Kekkonen vetää yhteen silloista ulkopoliittista linjaansa. Hän toteaa, että puolueettomuuspolitiikka ei ole eikä voi olla itsetarkoitus, se ei ole päämäärä, vaan keino, jolla pyritään oman maan etujen kaikinpuoliseen edistämiseen ja turvaamiseen. Myös liittoutumattomuus on ollut Suomelle keino kansallisten etujen puolustamisessa. Hvk:n yksi ratkaisevimmista turvallisuuspoliittisista kysymyksistä Suomelle tuleekin jatkossa olemaan se, onko liittoutumattomuus siinä muodossa kuin se nyt on määritelty tai vaikkapa puolustusministeriön määrittelyn mukaan enää se paras tapa turvata Suomen ja suomalaisten tulevaisuus Euroopassa, jossa ei ole kylmän sodan jakolinjoja, jossa ei ole konventionaalisia uhkakuvia, vaan yhteisiä globaaleja haasteita. Tähän erityiseen kysymykseen joudumme etsimään vastauksen vajaan vuoden sisällä.

Outi Ojala /vas:

Arvoisa puhemies! Suomi on kohta vuosikymmenen ollut mukana Euroopan unionin jäsenenä ja samalla myöskin mukana kehittämässä merkittävää ja sittemmin myös laajenevaa osaa Euroopasta. Euroopan unioni on meille hyödyllinen, sillä markkinoiden yhdentyessä koko maapallon mitassa yksittäisen pienehkön maan toimintamahdollisuudet ovat kaventuneet. Ulkopuolella me olisimme puhtaasti sopeutujia, mutta mukana ollen me olemme vaikuttamassa muiden jäsenmaiden kanssa omankin toimintamme reunaehtoihin. Euroopan unioni ei ole vain väline konfliktien torjumiseksi Euroopan sisällä, mitä se alun alkaen epäilemättä oli, vaan yhä enemmän se on väline, jota voidaan käyttää sosiaalisemman Euroopan rakentamiseksi siinä, missä yksittäinen valtio voisi maiden välisen kilpailun tähden mennä pikemminkin epäsosiaaliseen suuntaan.

Euroopan suunnasta käydään kuitenkin aina kamppailua. Ei näet ole itsestäänselvää, että Euroopan tasolla valinta on sosiaalinen Eurooppa, niin kuin ei meilläkään ole itsestäänselvää, että valinta on sosiaalinen Eurooppa. Meillä vasemmistoliitossa on visio, jossa tavoitellaan vastapainoa markkinoiden pidäkkeettömälle toiminnalle, otetaan Suomessa ja koko unionissa vastuu heikoimmassa asemassa olevista kansalaisista ja unionin ulkopuolella vastuu siitä, että oikeudenmukaisuus toteutuu entistä paremmin myös koko maailmassa. Tässä ei ole niinkään kyse unionin perustuslain sanamuodoista kuin viime kädessä poliittisesta kamppailusta, jota käydään Suomen ja Euroopan suunnasta. Perustuslaki voi kuitenkin luoda edellytyksiä sosiaalisemmalle Euroopalle, ja tässä mielessä yksi pettymyksen aihe muun muassa konventin työn tuloksessa ja hallituksen selonteossa on se, ettei verotuksen osalta päästä määräenemmistöpäätöksiin.

Me vasemmistoliitossa pidämme myönteisenä, että suuressa valiokunnassa saavutettiin yksimielisyys hyvinvointipalvelujen suojaamisesta niin sisämarkkinasääntöjen kuin kauppapolitiikankin osalta. Tämä oli meille yksi kolmesta keskeisestä asiasta. Eli meillä oli kolme lähtökohtaa: oli hyvinvointipalvelut; sitten oli myöskin kansanäänestys eli kansalaisten tahdon kuuleminen; ja kolmas nimenomaan se, millainen unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta tulee. Mutta mitä tulee suuren valiokunnan työskentelyyn, niin täytyy olla tyytyväinen. Siellä saatiin hyvä ratkaisu, ja tältä osin olemme hyvin tyytyväisiä suuren valiokunnan lausuntoon.

Ongelmallisimmat kysymykset tulivatkin sitten esiin ulkoasiainvaliokunnassa, ja on valitettavaa, että siellä ei valiokunnan enemmistö osoittanut ymmärtämystä meidän esityksillemme. Olisi sentään luullut muitakin kiinnostavan, millaisena Euroopan unioni tulevaisuudessa esiintyy ulkosuhteissa, puolustus- ja turvallisuuspolitiikassa. Tässä, arvoisa puhemies, haluan heti sanoa, kun pääministeri Vanhanen täällä käytti puheenvuoron ja viittasi myöskin rakenneyhteistyöhön ja turvatakuisiin, että vasemmistoliiton ponsista nimenomaan se ponsi, jossa edellytetään veto-oikeuden käyttöä, ei liity rakenneyhteistyöhön, vaan se, että esitimme veto-oikeutta, liittyy nimenomaan turvatakuisiin, joilla nimenomaan unionin luonne, jos ne sellaisina hyväksytään, muuttuu aivan olennaisesti siitä, mitä se on tähän asti ollut.

Tässä mielessä ihmettelen hieman sitä kritiikkiä, jota täällä salissa on esitetty, koska aikaisemmin aina, kun unionista on keskusteltu, on todettu, että kansallisesti täytyy olla mahdollisuus veto-oikeuden käyttöön silloin, kun kysymyksessä on kansallisesti elintärkeä asia. Kyllä me näemme ainakin vasemmistoliitossa, että nämä turvatakuut nimenomaan on se, mikä on meidän mielestämme Euroopan tulevaisuuden suunnan kannalta elintärkeä siinä, minkälaiseksi unioni muodostuu.

Rakenneyhteistyöstäkin meillä on oma ponsiesitys, mutta siinä emme ole edellyttäneet veto-oikeuden käyttöä. Turvatakuut ja rakenneyhteistyö ovat kaksi eri asiaa, eikä voi muulla tavoin tulkita, ja valiokunnan mietinnöstäkin käy ilmi, että ne ovat eri asioita.

Joka tapauksessa, arvoisa puhemies, Eurooppa-neuvoston pysyvän puheenjohtajan viran perustaminen ja Eurooppa-neuvoston nostaminen itsenäisen toimielimen asemaan samoin kuin unionin ulkoministeri ja ulkoasiainhallinnon luominen tehostavat varmasti unionin toimintaa vastapainona laajentumiselle, joka varmasti aiheuttaa sitä, että päätöksenteko sekä vaikeutuu että hidastuu. Silti me olemme suuren valiokunnan tavoin suhtautuneet varauksellisesti Eurooppa-neuvoston aseman vahvistamiseen. Tämä on erityisesti kansallisen parlamentaarisen valvonnan kannalta ongelmallista, sillä toisin kuin ministerineuvoston asioissa eduskunnalla ja sen erikoisvaliokunnilla ja erityisesti suurella valiokunnalla ei ole riittävää mahdollisuutta ennakkoon huolellisesti arvioida käsittelyyn tulevia esityksiä.

Meillä on varmasti paras järjestelmä, miten eri valiokunnat, ja erityisesti suuri valiokunta ja ulkoasiainvaliokunta voivat osallistua EU-asioiden käsittelyyn, mutta aukoton se ei ole nimenomaan Eurooppa-neuvoston osalta. Vaikka esityslistat todellakin saadaan nykyisin, meillä ei ole riittävästi tietoja asioiden taustaksi. Päinvastoin, kokemus on opettanut, että puheenjohtajan päätelmiin sisältyvillä sangen yleisluonteisilla lauseilla on monasti hyvin kauaskantoisia ja sitovia vaikutuksia, ja Eurooppa-neuvoston aseman vahvistuessa on välttämätöntä varmistaa Suomen eduskunnalle täysi ja aikaisempaa parempi mahdollisuus viitoittaa Suomen linjaa. Emme kait halua tulla yllätetyksi.

Oli myös erittäin hyvä, että sekä suuri valiokunta että ulkoasiainvaliokunta ottivat esille valtuuslausekkeisiin liittyvät ongelmat. Eurooppa-neuvostolle valtuuslauseke, jos se hyväksytään sellaisenaan, antaisi mahdollisuuden täsmentää perustuslakia sillä tavoin, joka ei ole suotavaa.

Arvoisa puhemies! Haluaisin tässä yhteydessä jo, etten unohda sitä, kannattaa ed. Siimeksen ehdotuksia lausumiksi.

Sitten vielä lopuksi haluaisin sanoa muutaman sanan kansanäänestykseen liittyen ja nimenomaan vastauksena ed. Heidi Hautalalle, joka toisti sitä ed. Ulla Anttilan jo edellä esittämää näkemystä, että mikäli kansanäänestyksestä päätettäisiin nyt, niin jollakin tavalla se sitten olisi eduskunnan lopullinen kanta (Puhemies koputtaa) ja asiaan ei voitaisi palata myöhemmin. Näinhän se ei suinkaan ole. Perjantaina me äänestämme niistä esityksistä, mitkä on hallitustenväliseen konferenssiin lähdettäessä. Mekin edellytämme sitä ja uskomme ja luotamme myös siihen, että hallitus pitää eduskunnan koko ajan informoituna, ja sitten kun asia tulee hallitustenvälisestä konferenssista ulos, (Puhemies koputtaa) asiaa tarkastellaan uudelleen. Pelkäänpä vain pahoin, että jos ei nyt päätetä kansanäänestyksestä, niin hallitustenvälisen konferenssin jälkeen on liian myöhäistä.

Heidi  Hautala  /vihr:

Arvoisa puhemies! Olen ollut erittäin tyytyväinen eduskunnan intensiiviseen prosessiin, jonka aikana on saatu ulkoasiainvaliokunnan mietintö laajoine erikoisvaliokuntien lausuntoineen. Hallitus saa eduskunnalta kaiken tuen näihin vaikeisiin neuvotteluihin, ja on käynytkin jo ilmi, että puheenjohtajavaltio Italia on joutunut luopumaan siitä ajatuksesta, että hallitustenvälinen konferenssi olisi vain muodollisuus, jossa siunataan konventin tulokset. Eduskunta korostaa sitä, että hallitustenvälisessä kokouksessa on välttämättä voitava käsitellä kaikkia niitä kohtia, joita pidetään olennaisen tärkeinä. Toki tässä joudutaan valitsemaan painopistealueet, ja ne ovat tulleet erittäin hyvin mietinnössä ja eduskunnan tulevassa kannassa esille.

Euroopan unioni tarvitsee uusia toimivaltuuksia, jotta se voisi puolustaa kansalaisia globalisoituvan talouden pihdeissä. On loogista, että Suomi katsoo esimerkiksi, että unionin pitäisi kyetä tekemään nykyistä helpommin päätöksiä sellaisista veroista, jotka vaikuttavat yritysten sijoittautumiseen ja asioihin, jotka aiheuttavat haittoja, kuten alkoholin käyttöön ja ympäristön saastuttamiseen. Tässä suhteessa konventti ei ole kyennyt ylittämään keskeistä kynnystä, että toimintakykyä unionille tässä asiassa olisi voitu antaa. Kuitenkin se on olennainen kysymys, jonka kautta ihmiset miettivät, onko Euroopan unionilla olemassaolon oikeutus, pystyykö Euroopan unioni puolustamaan kansalaisia.

Mutta haluaisin kiinnittää huomiota siihen, että tällä sopimuksella kuitenkin hyvin monilla aloilla luovutetaan unionille uutta toimivaltaa, osin sellaisillakin alueilla, joiden näkisimme laajasti eduskunnassa kuuluvan kansallisen päätöksenteon piiriin. Mainitsen esimerkiksi sisä- ja oikeusasiat, sen että nyt tällä sopimuksella ollaan ottamassa eurooppalaisen rikosoikeuden ensi askeleita perustamalla syyttäjänvirasto. Se kuulostaa hyvältä ajatukselta. Toki unionin varojen, eurooppalaisten veronmaksajien varojen, väärinkäyttöä täytyy tutkia ja siinä täytyy voida myöskin toimia ylikansallisesti, mutta niin kuin eduskunnassa on todettu, tällainen askel voi johtaa siihen, että asteittain myös sellaiset kysymykset, jotka selkeästi kuuluvat kansallisen rikosoikeuden piiriin, ikään kuin valuvat unionin toimivaltaan. Toimivaltaa menee unionille myös sillä tavalla, että Eurooppa-neuvosto saa uusia valtuuksia päättää asioista, joiden me laajasti täällä näkisimme kuuluvan perustuslaillisten päätösten piiriin ja joista pitää päättää itse perustamissopimuksessa.

Tätä kautta tulenkin keskusteluun siitä, kuinka tällainen sopimus tulisi saattaa voimaan. Toimivaltuuksien siirtymisen kautta voidaan hahmottaa lainopillistyyppisiä argumentteja, jotka puolustaisivat sitä, että sopimus alistetaan kansanäänestykseen. Tosin meidän perustuslakimme on sellainen, että mitään juridista velvoitetta ei tietenkään ole. Joka sellaista väittää, ei tunne perustuslakiamme. Mutta kuitenkin moraalinen velvoite ottaa lainopillisiakin argumentteja huomioon mielestäni on olemassa, ja niihinhän perustuslakivaliokunta onkin viitannut lausunnossaan.

Sitten toinen kysymys on se, kuinka unionin olemassaolon oikeutus voidaan todeta. Kun täälläkin on siteerattu sitä, että tämä sopimus on toisaalta jäsenmaiden, toisaalta kansalaisten yhteinen perustuslaki, niin on aivan kohtuullista edellyttää, että kansalaiset myös pääsevät siitä päättämään. Ed. Kimmo Kiljunen avasi hyvin mielenkiintoisella tavalla eurooppalaista tilannetta, jossa tosiasia on se, että jokaisessa maassa on esillä aivan erilaisia huolenaiheita. Puolalaiset toivovat Jumalaa perustuslakiin. Itävaltalaiset näkevät, että nyt on käynnissä lopullinen kamppailu ydinvoiman kukistamiseksi. Suomalaiset puhuvat puolustuksesta, mutta suomalaiset puhuvat myös hyvinvointipalveluista. Tämä keskustelu on ammattiyhdistysjärjestöjen kautta leviämässä muihinkin maihin.

Parhaat perustelut kansanäänestyksen järjestämiselle löytyvät sitä kautta, että saataisiin aikaan Euroopan laajuinen keskustelu, jossa alkaisimme paremmin ymmärtää sitä, mitä unioni saa aikaan myös muissa maissa. Toki tämän keskustelun täytyy ankkuroitua jokaisen maan omaan todellisuuteen. Ed. Ulla Anttila vihreiden ryhmäpuheenvuorossa onkin esittänyt, että meillä olisi ehkä nyt tilaisuus tarkastella sitä, miten voisimme vahvistaa suomalaista demokratiaa niin, että suomalaiset voisivat myöskin paikallisella ja valtakunnallisella tasolla vaikuttaa suoraan asioihin eivätkä ainoastaan silloin, kun tulee keskustelu siitä, pitäisikö Euroopan unionin perustuslaista järjestää kansanäänestys.

Ed. Jaakonsaari, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, sanoi eilen televisiouutisissa, että "Vähäisestä innostuksesta päätellen kansanäänestystä tuskin on tulossa". Nyt haluaisin ... (Ed. Jaakonsaaren välihuuto) — Niin, ed. Jaakonsaari, tämä tilanne ehkä on se, että eduskunnan tämän päivän keskustelu ei aiheuta suurta innostusta. — Mutta olen tänäänkin saanut viestin, että kahvipöytäkeskusteluissa tämän talon ulkopuolella pohditaan kiivaasti sitä, olisiko kansanäänestys hyvä vai huono asia. Muistan teidänkin joskus todenneen julkisessa keskustelussa, että yksi asia, jolla voitaisiin perustella kansanäänestystä, on se, että saataisiin aikaan "kollektiivinen opintopiiri", teidän mainiota sanontaanne käyttäen.

Voisimme nähdä tilaisuuden koittaneen, jossa kansalaiset otetaan mukaan pohtimaan näitä asioita. Ne ovat vaikeita ja monimutkaisia meillekin, mutta kun lopulta meidänkin täytyy valita "kyllä" tai "ei", niin kuinka voisimme kuvitella, etteivät kansalaiset, jotka ovat hyvin koulutettuja, tähän pystyisi. (Puhemies koputtaa) Pidän kohtuullisena, että eduskunta varaa tämän asian käsittelyyn vähän enemmän aikaa. En usko, että on mitenkään mielekästä äänestyttää eduskuntaa tästä kansanäänestyskysymyksestä perjantaina.

Roger Jansson /r:

Värderade herr talman! Äntligen är det växande Europasamarbetet, den Europeiska unionen, på väg att få en för medborgarna begriplig konstitution. Till den delen bör vi gratulera konventets medlemmar och ledning till en god målsättning, ett gott arbete och ett rätt så gott resultat.

Det är sedan självklart att alla inte kan vara överens om allt, att man varken inom eller mellan länderna är överens om allt. Men politiskt samarbete, såväl inom som mellan staterna, erfordrar kompromisser. Då gäller regeln att alla skall vara ungefär lika nöjda och samtidigt lika missnöjda.

Jag tycker att Finland idag står nära denna balanspunkt. Om vi nu under regeringskonferensen kan få några av regeringens och riksdagens gemensamma, prioriterade ändringsförslag åtminstone delvis förverkligade, så är min övertygelse den att vi genom fördraget får en bättre, mera effektiv och mera genomskinlig union än den som vi blev medlemmar i 1995. Det är en absolut nödvändighet att EU får en ny, modern konstitution när unionen utvidgas till 25 medlemsstater. Att säga nej till denna konstitution är som att säga nej till EU:s utvidgning. Varje slag av samarbete kostar också något.

Inom nuvarande union finns det inom medlemsstaterna över 70 områden med sådan självstyrelse som inkluderar en från staten överförd lagstiftningsmakt. Dessa regioner kallas numera "konstitutionella regioner". De största och mest kända av dem är de tyska delstaterna, samt de österrikiska och de belgiska delstaterna. De är de "konstitutionella områdena" i EU:s tre federala stater.

Men konstitutionella regioner finns också i flera andra länder, såsom Italien, Spanien, Portugal, Storbritannien och andra. Endast i de tre nordiska medlemsstaterna Danmark, Sverige och Finland är centraliseringen av makt så stark att i dessa finns inom EU:s gränser bara en enda konstitutionell region, nämligen det självstyrda Åland. Som ni vet ligger de danska "länderna" Grönland och Färöarna utanför unionen.

Det är kännetecknande för särskilt den svenska och finska rättstraditionen att makten centraliseras. Vi kan erfara samma tradition också i Frankrike. Finland och Sverige brukar hänvisa till att vi har ju kommunal självstyrelse och i Finland våra landskapsförbund. Men alla dessa saknar ju helt lagstiftande behörighet och har huvudsakligen en av rikslagstiftningen styrd ekonomi.

Så för Finlands del är det ytterst värdefullt att inom landet ha unionens enda inom Nordeuropa belägna konstitutionella region inom sina gränser. Det visar på att Finland har erfarenhet och skicklighet inom delegeringen av statlig lagstiftnings-, förvaltnings- och budgetmakt. I förslaget till ny konstitution för unionen ges regionerna en synlig plats, så att deras roll och synpunkter skall beaktas både av kommissionen, rådet och i det inomstatliga beslutsfattandet.

Jag vill tacka regeringen och riksdagen för att man i konventsarbetet och nu inför regeringskonferensen tagit vederbörlig hänsyn till Ålands konstitutionella ställning och berättigade behov.

Jag vill också framhålla att det samarbete som särskilt de lagstiftande regionerna haft under konventet och även därefter varit värdefullt för Åland att delta i. Detta samarbete har satt sina goda spår inför framtiden i konventets förslag. Jag hoppas att regeringen under regeringskonferensen skall säkerställa att inga försämringar i dessa framsteg skall behöva bokföras.

För Ålands del var det viktigaste målet att säkerställa Ålandsprotokollets fortsatta anslutning till EU:s konstitution, tidigare som del av Romfördraget genom Finlands anslutningsavtal och nu som en fast del av del IV i den nya konstitutionen.

Därmed säkerställs i förhållande till EU:s fyra friheter självstyrelsens grundvärden såsom de utformades i NF-beslutet i Geneve 1921. Därmed noteras också demilitariserings- och neutraliseringskonventionen från samma år. Jag är tacksam för utrikesutskottets notering i den frågan att traktaten skall säkerställas när det försvarspolitiska samarbetet utökas.

Men såsom det noteras i både regeringens redogörelse och i grundlagsutskottets och stora utskottets utlåtanden återstår flera viktiga överenskommelser att utarbeta mellan Helsingfors och Mariehamn innan lagtinget, då den tiden infaller, kan ge sitt bifall till det nya fördraget.

Nästa år har vi igen val till Europaparlamentet. Min uppfattning är klart den att maktfördelningen av lagstiftning i Finland har sådana federala drag att Finlands andra fristående jurisdiktion Åland är konstitutionellt berättigad till en plats i Europaparlamentet. Jag kommer igen att aktualisera den konstitutionella rättvisefrågan när regeringen bereder ändringen av vallagen för att anpassa den till det minskade antalet ledamöter som skall väljas. Jag hoppas att i både regeringen och i riksdagen möta förståelse för denna ur konstitutionell synpunkt rättvisa åtgärd även om den tydligen ännu möter partitaktiskt motstånd i riksdagen.

I övrigt har statsrådets kansli låtit göra en expertutredning över de förändringar mellan självstyrelsen och staten som erfordras med anledning av det nya fördraget för EU när det träder i kraft. Också det arbetet bör snarast inledas. En sådan överenskommelse har redan gjorts mellan självstyrelsen och justitieministern.

Herr talman! Både för Finland och Åland är vi på väg mot ett gott resultat av EU:s utvidgning och dess nya konstitution.

Men, tyvärr finns det just nu ett alarmerande undantag — bristen på framgångar i förhandlingarna om artikel 141-stödet till landets nödvändiga jordbruksnäring. Här hoppas jag på ett snabbt genombrott mellan minister Korkeaoja och kommissionär Fischler.

Sari Essayah /kd:

Arvoisa puhemies! Erilaisuudessaan yhdistyvä Eurooppa on luomassa itselleen pelisääntöjä, joiden tulisi taata pohja lähes 30 erilaisen valtion ja niiden kansalaisten tasavertaiselle kohtelulle ja yhteisten asioiden demokraattiselle päätöksenteolle. Mikäli tässä tehtävässä ei onnistuta, kansalaisten luottamus unionin olemassaolon oikeutukseen lakkaa. Konventin tehtävä unionin toiminnan selkeyttämiseksi, tehostamiseksi ja demokratisoimiseksi on siksi nähtävä alustavana pohjatyönä perussopimukseen.

Suomen ensimmäisen tavoitteen tuleekin olla diplomatian keinoin vaikuttaa siihen, että hvk:ssa käydään aito neuvotteluprosessi. Eduskunnan tulee koko ajan olla hyvin informoitu neuvottelujen etenemisestä ja omata mahdollisuus kantojensa esittämiseen. Suomella riittää hvk:ssa tehtävää, sillä perussopimusluonnosta on pyrittävä muuttamaan etenkin niiltä osin kuin unionin perusluonne uhkaa muuttua. Myöskin päätös järjestää kansanäänestys perussopimuksesta tulee tehdä sen jälkeen, kun on nähty, pystyykö Suomi torjumaan hvk:ssa EU:n vallan lisääntymisen jäsenmaidensa kustannuksella ja perusluonteen muuttumisen liittovaltiomaisempaan ja militaristisempaan suuntaan.

Hallituksen selontekoa lukiessa jää kyllä ikävä maku siitä, ettei nykyisellä hallituksella ole edes tahtoa yrittää torjua tällaista kehitystä, joka on jopa vastoin sen omaa hallitusohjelmaa. On huolestuttavaa, että valiokuntien kannanotot ovat monissa asioissa huomattavasti tiukempia kuin hallituksen varaumat sen omassa selonteossa. EU-politiikka ei voi olla vain suurten jäsenmaiden tahtoon nöyrtymistä. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä on siksi ottanut kannan, että mikäli emme saavuta Suomen kannalta keskeisiä tavoitteita, muun muassa hyvinvointipalveluiden, kuten sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluiden, säilyttämistä kansallisessa päätöksenteossa, oman komissaarin säilymistä ja suljetun puolustusytimen torjumista, on kansanäänestys tällöin järjestettävä.

Arvoisa puhemies! Olemme vuonna 1994 saaneet Suomen kansalta luvan solmia kansainvälisoikeudellisen sopimuksen, jonka mukaan Suomelle jää kaikki se toimivalta, jota emme ole nimenomaisesti siirtäneet unionille. Keskeisin uhka tälle unionin perusluonteelle on valtuutuslausekkeissa. Unioni eli sen Eurooppa-neuvosto saisi niiden kautta oikeuden sekä tarkentaa että myös muuttaa perussopimuksen sisältöä ilman kansallisten parlamenttien ratifiointia. Tämä kohta on käsillä olevan sopimuksen kriittisin lause, jonka rinnalla määräenemmistöjen lukumäärät yms. ovat vain näpertelyä. Valtuutuslausekkeiden perusteella siirrämme edustuksellisen parlamentarismin eli Suomen kansan eduskunnalle antaman vallan eduskunnalta Brysseliin. Suomessa olisi pohdittava perustuslain kannalta, mitä valtuutuslauseke merkitsee esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä. Silloinhan Suomea edustaa Eurooppa-neuvostossa tasavallan presidentti, joka ei ole parlamentaarisessa vastuussa.

Arvoisa puhemies! Toinen uhka unionin luonteen muuttumiselle liittyy toimielinjärjestelmään. On alleviivattava suuren valiokunnan näkemystä siitä, että konventin toimielimiin liittyvää esitystä ei voi pitää tasapainoisena, yhteisömenetelmää tukevana ja hyväksyttävänä. Lyhyesti muutamia seikkoja näistä instituutioihin liittyvistä uhista.

Ensinnäkään EU-parlamentin aseman ja vallan vahvistaminen ei välttämättä ole pienten jäsenmaiden etu. Suomella ei siellä 2 prosentin edustuksella ole juuri sananvaltaa.

Toiseksi, Eurooppa-neuvosto puolestaan on valtuutuslausekkeiden lisäksi saamassa enenevää painoarvoa virallisen toimielinstatuksen kautta ja ehdotetun pysyvän puheenjohtajan eli presidentin viran kautta. Suomen tulee etsiä liittolaisia EU-presidentin torjumiseksi hvk:ssa. Ehdotettu Eurooppa-neuvoston presidentti tulee kasvattamaan väistämättä itselleen asioita valmistelevan esikunnan ja joutuu todennäköisesti valtataisteluun ulkoministerin ja komission puheenjohtajan kanssa.

Kolmanneksi, Suomen ehdottomuuksia tulee olla sen, että aloiteoikeuden omaavassa komissiossa on jokaisella jäsenmaalla oltava oma äänivaltainen komissaari.

Yhtenä harvoista perussopimuksen avoimuutta lisäävistä kohdista voi pitää sitä, että ministerineuvoston lainsäädäntökokoukset ovat vastaisuudessa avoimia. Niinpä erillisen lainsäädäntöneuvoston perustamista voi pitää turhana ja Eurooppa-parlamentin ja ministerineuvoston lainsäädäntötyötä aliarvioivana.

Myös konventin ehdotusta laajentaa tuomioistuimen toimivaltaa oikeus- ja sisäasioiden alalle voi pitää huolestuttavana.

Arvoisa puhemies! Kolmas uhka unionin luonteeseen tulee sopimusehdotuksen heikoimmin valmistellusta osasta eli sen politiikkalohkojen muutosehdotuksista. Kansalaisten kannalta on kysymys kaikkein tärkeimmästä sektorista. Ristiriitaiset ja sekavat säännökset uhkaavat kuitenkin kansalaisten oikeusturvaa muun muassa turvapaikka- ja maahanmuuttokysymyksissä. Suomen ajama linja hyvinvointipalveluiden, kuten sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluiden, säilyttämiseksi kansallisessa päätöksenteossa ja lakisääteisen työeläkejärjestelmän säilyttäminen edellyttävät, ettei kauppapolitiikan erityisesti Wto:ta koskevaa toimivaltaa voida jatkossakaan muuttaa määräenemmistöpäätöksin. Tätä toimivaltaa koskevan EU-lainsäädännön muutosten tulee edellyttää jatkossakin yksimielisyyttä.

Arvoisa puhemies! Ulko- ja turvallisuuspolitiikan osuus on sopimuksessa keskeistä. EU:n yhteinen turvallisuus on parhaimmillaan rauhan takaamista keskinäisen yhteistyön ja hyvinvoinnin lisäämisen kautta. Siihen voi kuulua siviilikriisinhallintaa, rauhanturvaamista ja jälleenrakennusta myös unionin ulkopuolella kansainvälisen yhteisön pyynnöstä ja osallistuvien maiden parlamenttien suostumuksella. Suomen on hvk:ssa oltava voimakkaasti ajamassa jäsenmaiden erilaisen aktiivisuuden pysyvästi sallivaa turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa, jossa keskitytään ennen kaikkea rauhanturvaamiseen, humanitaariseen apuun ja siviilikriisinhallintaan.

Turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskevassa päätöksenteossa on vastaisuudessakin säilytettävä yksimielisyys. Painava syy tämän yksimielisyyden vaatimiselle on niin sanottu Nato-klausuuli. Siinä sopimusehdotuksen kohdassa todetaan unionin politiikassa kunnioitettavan niitä velvoitteita, joita osalla jäsenvaltioista on Natossa, ja unionin politiikan olevan sopusoinnussa tuossa yhteydessä määriteltävän yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kanssa. Täällähän ed. Tennilä uskalsi nostaa kissan pöydälle ja sanoi suoraan, että kyse on siitä, että Euroopan unionin turvallisuus- ja puolustuspoliittiset ratkaisut rakennetaan Natossa. Perussopimuksessa siis myönnetään, että keskeinen toimija EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa tuleekin EU:n ulkopuolelta. Tämä on mielestäni ristiriidassa hallitusohjelmassakin selkeästi sanotun Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden kanssa.

Arvoisa puhemies! Kuten olemme täällä kuulleet monien edustajien suulla, Suomella on oltava selkeät tavoitteet hvk:ssa emmekä hae suuria maita mielistelevää kokonaisratkaisua. Toivon Suomen hvk-valtuuskunnalle sisua ja siunausta taistelussa Suomen kansan etujen turvaamiseksi.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa puhemies! Palautekeskustelussa oleva konventin ehdotus Euroopan unionin perustuslailliseksi sopimukseksi saavutti lopullisen muotonsa vasta viimeisinä yön hetkinä, kun Ranska ja Saksa aloittivat yölypsynsä. Ehdotukseen tehtiin lukuisia merkittäviä muutoksia ja lisäyksiä siten, että asiakirja muutti selkeästi luonnettaan siitä, mitä se oli vielä komiteatyön järjestäytyneessä vaiheessa paria päivää aiemmin. Viimeisen yön rutistuksessa osa konventtiedustajista taisi olla käytännössä pihalla kuin lumiukot, mutta siitä huolimatta he panivat nimensä loppuasiakirjaan. Onneksi osa suomalaisia konventtiedustajia piti pintansa ja kieltäytyi allekirjoittamasta Saksan ja Ranskan sanelusopimusta.

Tästä konventtimenettelystä voi todeta sen ja yhtyä ministeri Koskisen julkisuudessa viime päivinä olleisiin arvosteluihin siitä, että konventti ylitti valtuutensa, kun alkoi käyttää perussopimusluonnoksesta nimeä "sopimus Euroopan perustuslaista". Toinen seikka, jossa myös voi yhtyä ministeri Koskisen kantaan, on se, että käytettiin konventtimenetelmää täysin väärin eli jossakin vaiheessa valmisteluelimestä ryhdyttiin runnomaan tosiasiallista päätösvaltaa käyttävää suurten jäsenmaiden etujen ajajaa.

Ehdotus perustuslailliseksi sopimukseksi muuttaa toteutuessaan olennaisesti unionin luonnetta lähemmäs liittovaltiota. Näin haluan todeta siitä huolimatta, että erittäin monessa ryhmäpuheenvuorossa toista yritettiin väittää. Mielestäni se on kiistaton tosiasia, jota on turha yrittää muuksi selittää. Tämän on todennut EU:n entinen oikeusasiamies Södermankin, ja kukapa tuntisi asiaa sen paremmin kuin hän toimittuaan vuosia unionin ytimessä, niin sanoakseni. Myös enemmistö perustuslakiasiantuntijoistamme katsoo, että toteutuessaan sopimus muuttaa merkittävästi maamme asemaa itsenäisenä valtiona.

Tämän takia ihmettelen niitä tahoja, jotka katsovat, ettei Suomen lopullisesta liittymisestä uuteen perustuslailliseen sopimukseen ole tarpeellista järjestää kansanäänestystä. Päätös on käytännössä yhtä suuri kuin alkuperäinen unioniinliittymispäätös. Uusi unioni on täysin toinen kuin se, mihin 1990-luvulla liityimme. Väitteet siitä, että kansa on valitessaan eduskunnan samalla ottanut kantaa tähänkin asiaan, eivät ole totta. Vaaleja ei käyty EU-linjavaalina, vaan pääasiana oli pääministerikysymys. Siksi on väärin väittää kansan antaneen avoimen valtakirjan toimia EU:n perustuslakikysymyksessä parhain päin. Ainoa kansanvaltainen menettelytapa on järjestää kansanäänestys lopullisen perustuslaillisen asiakirjatekstin selvittyä.

Merkittävin kysymys on mielestäni määräenemmistöpäätösmenettelyn lisääminen unionin päätöksenteossa eikä suinkaan oman komissaarinpaikan säilyttäminen. Mikäli neuvostossa päätetään kaikista merkittävistä asioista määräenemmistön turvin, on yhden pienen jäsenvaltion mahdollisuus torjua itselleen vahingollinen päätös olematon. Vaikutusvalta supistuu siihen, että voimme kulkea EU:n käytävillä nykimässä jonkun suuren jäsenmaan hihaa, jotta joku kuuntelisi vienon toiveemme kuulla mielipidettämme —todennäköisesti turhaan, ellemme satu sopimaan kiilapojaksi johonkin suurten maiden valtataisteluun.

Puolustusyhteistyöhön mukaan meneminen on todellinen riskisijoitus. Jos menemme mukaan ytimeen, kuten Puolustusvoimien johto näyttää toivovan, joudumme väistämättä mukaan Naton toimintaan. Toista päällekkäistä puolustusliittoa ei Eurooppaan nähdäkseni tulla luomaan. Natossa vaikutusvaltamme olisi yhtä pieni kuin uuden perustuslaillisen sopimuksen jälkeisessä unionissakin. Mikäli taas jättäydymme ytimen ulkopuolelle, saamme vastata kyllä velvoitteista mutta meiltä ei kysytä mistään mitään. Edessämme on siis suo siellä, vetelä täällä, niin kuin tavataan sanoa, mikäli hyväksymme uudenlaisen EU:n uusine perussopimuksineen.

Arvoisa puhemies! Perussuomalaisten tärkeimpinä pitämät kysymykset tulivat kattavammin esiin jo ed. Soinin käyttämässä ryhmäpuheenvuorossa. Siihen sisältyi myös neljä ponsiesitystä, joissa nostettiin esiin muutamia näistä tärkeinä pitämistämme asioista.

Kannatan ed. Soinin tekemiä ponsilausumaehdotuksia.

Mari Kiviniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Eduskunta on kyllä tehnyt erittäin nopealla aikataululla hyvää työtä EU:n perustuslakiuudistuksen käsittelyssä. On huomion arvoista, että oikeastaan missään muussa unionin jäsenvaltiossa asiaan ei perehdytä kansanedustajatasolla näin perusteellisesti. Työ on myös tuottanut vahvaa tulosta, sillä ulkoasiainvaliokunnan mietintöä voi kuvailla hyvin onnistuneeksi kannanotoksi. Sen hyväksymisen myötä hallituksella on entistä vahvemmat suuntaviivat toimia Suomen tavoitteiden puolesta.

Selonteon käsittely sujui ainakin niissä valiokunnissa, joissa itse olen jäsenenä, oikein joustavasti. Suuria ristiriitoja ei ollut, ja yhteinen sävel löytyi helpohkosti. Oikeastaan voi vähän ihmetellä sitä, miksi vasemmistoliitto lopulta päätyi vastalauseen esittämiseen. Todellisia perusteita ja argumentteja sille ei oikein valiokuntakäsittelyssäkään löytynyt, vaan kyse taisi olla enemmänkin tällaisesta opposition profiilin korotuksesta. Kun kuunteli vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoroa, henki siinäkin tuntui paljon jyrkemmältä kuin puheenvuorot valiokunnassa ja keskustelut ylipäänsä asiantuntijoiden lausuntojen pohjalta. Täällä valiokunnan puheenjohtaja ed. Jaakonsaari jo puuttui vastalauseen ponsien epäjohdonmukaisuuksiin, ja niitä tässä ei ole syytä toistaa.

Samoin kyllä ihmettelen myöskin kokoomuksen ryhmäpuheenvuoroa ja muita, debatissa käytettyjä puheenvuoroja tänään, koska niissäkin äänenpainot olivat hieman erilaisia kuin tähän mennessä ja myöskin keskustelussa, jota valiokunnassa käytiin. Vähän saman tyyppinen ilmiö taisi kokoomuksellakin olla, että oppositiossa pitää profiilia sitten loppujen lopuksi jollain tavalla edes yrittää korottaa, vaikka näistä perusasioista ollaankin hyvin pitkälle samaa mieltä.

Mitä tulee itse mietintöön, hallituksen asettama peruslähtökohta — kokonaisuus ratkaisee — näkyy ilman muuta myös siinä. On turha nimetä yhtä tai edes kahta yksittäistä tavoitetta, joiden myötä asiat olisivat kunnossa ja hvk:n lopputuloksen voisi hyväksyä. Korjattavaa löytyy, kuten tiedämme, useasta kohdasta. Punaisena lankana valiokunnankin mietinnössä kuitenkin on pienten maiden vaikutusmahdollisuuksien turvaaminen.

Instituutioiden osalta ehkä liikaakin painoarvoa on saanut vaatimus siitä, että jokaisella maalla pitää olla oma komissaari. Se on kieltämättä tärkeä asia, eikä sen takaa ole mitään syytä väistyä, mutta eihän pelkästään se riitä varmistamaan jäsenvaltioiden välistä tasa-arvoa ja toimielinten tasapainoa. Aivan yhtä merkittäviä ovat muutokset, joita valtioneuvoston selonteossa ja mietinnössä vaaditaan äänimääräpainotuksiin, Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan ja ulkoasiainministerin toimenkuvien ja tehtävien määrittämiseen sekä ministerineuvoston puheenjohtajistokiertoon. Tämä viimeksi mainittu on erityisen tärkeää siksi, että jäsenvaltioiden tasapuolisessa vuorottelussa neuvostokokoonpanojen puheenjohtajuuksien suhteen on kyse nimenomaan maiden tasavertaisuudesta, ja se on syytä kirjata sopimukseen, ja se myös tavallaan ankkuroi Euroopan unionin yhteistyön tiiviillä tavalla jokaisen maan poliittiseen toimintaan. Toivoa voi, että hvk:ssa saadaan aikaan järkevä ja toimiva järjestelmä tasapuolisuuden takaamiseksi.

Arvoisa puhemies! Viime kuukausina suurinta mielenkiintoa perustuslaillisen sopimuksen osalta ovat herättäneet esitykset unionin yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Monet ovat jo kiirehtineet asioiden edelle ja tulkinneet, että Suomenkin pitäisi nyt nopeasti tarkistaa oma ulko- ja turvallisuuspoliittinen perusratkaisunsa sotilaallisesta liittoutumattomuudesta. On hyvä, että pääministeri Vanhanen ja ulkoministeri Tuomioja ovat rauhoitelleet myös täällä tänään tällaista keskustelua. Ei Suomella ole mitään paniikkia omista linjauksista päättäessään. Ensi vuonna ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon myötä voimme sen tehdä, ja on ylipäänsäkin muistettava se, että näin isoissa kysymyksissä kansan tuen on ilman muuta oltava takana. Ei tässä asiassa tarvita hätiköintiä vaan harkintaa ja perusteellista analyysia. Mietinnön linjaukset ovat tästäkin näkökulmasta katsottuna siis perustellut.

Unionin toiminta on ulko- ja turvallisuuspolitiikassa viime vuosina selvästi vahvistunut, ja sitä on syytä edelleen kehittää. Suurin osa konventin esittämistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikankin esityksistä on selkeitä parannuksia nykytilanteeseen. Ongelmalliset kohdat eli rakenneyhteistyö, voimavaraydin, kuten sitä tuossa mietinnössä kutsutaan, ja turvatakuuydin ovat sellaisia, ettei Suomi tietenkään niitä selonteon mukaan eikä mietinnönkään mukaan voi tässä konventin esittämässä muodossa hyväksyä. Ne eivät ole kaikille avointa yhteistyötä eivätkä täytä maamme asettamia kriteereitä. Sellaiset ratkaisut pitää näissäkin asioissa hvk:n myötä saavuttaa, että Suomi voi niiden jälkeen itse vapaasti omat päätöksensä asiaan liittyen tehdä.

On erittäin hyvä, että tässä perustuslaillisen sopimuksen keskustelussa eduskunta on kiinnittänyt vahvasti huomiota kauppapolitiikan kysymyksiin. Emme voi hyväksyä sellaisia perustuslaillisen sopimuksen muotoiluja, jotka vaarantavat nykyiset mahdollisuutemme huolehtia terveys-, sosiaali- ja koulutuspalveluiden järjestämisestä. Samoin on tarkasti huolehdittava siitä, että Suomen työeläketurvan poikkeusasema säilyy, samoin se, että pohjoisten harvaanasuttujen alueiden erityisongelmista huolehditaan.

Arvoisa puhemies! Hvk:n lähestyessä viestit siitä, että kyseessä on todellakin aito neuvotteluprosessi, ovat vahvistuneet. Näyttää siltä, että puheenjohtajamaa Italiakin on hyväksymässä sen, ettei uutta perustuslakia voi synnyttää nopeasti ja keskusteluitta. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, mitä neuvotteluissa oikein vielä tulee vastaan — yllätyksiä ja erikoisia ratkaisuja kenties, kuten niin monesti aiemminkin. Joka tapauksessa eduskunnan suuren valiokunnan ja ulkoasiainvaliokunnan sekä hallituksen keskinäisen yhteydenpidon on oltava nyt jatkuvaa ja tiivistä. Hallitus tarvitsee yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi eduskunnalta ilman muuta vahvan tuen, ja tämän mietinnön hyväksymisen myötä se sen myös tulee saamaan.

Maija Perho /kok:

Arvoisa puhemies! Täällä salissa aivan ennakko-odotusten mukaisesti keskeisimmiksi kysymyksiksi ovat nousseet yhteiseen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan liittyvät kysymykset. Täällä on paljon esitetty kysymyksiä kokoomuksen kantojen suuntaan, ja sen takia pieni kertauskurssi vielä näistä näkemyksistä.

Kuten ed. Suvi Lindén jo totesi, kokoomus on ulkoasiainvaliokunnan mietinnön linjausten takana. Siltä osinhan on kysymys siitä, että yhteinen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikka kaipaa kehittämistä, vahvistamista, niin kuin unionin kehityskulussa onkin tapahtunut. Eli kanta on se, että ensisijaista on, että kaikkien unionimaiden, niin nykyisten kuin tulevienkin, puitteissa näiden yhteistyönä ja näiden päätöksillä kehitetään yhteistyötä ja tilanteen niin vaatiessa osittain myös määräenemmistöpäätöksillä.

Kysymys siitä, eletäänkö eilispäivässä, tässä päivässä vai tulevaisuudessa, on sillä tavoin olennainen, että totta kai tähän kokonaisuuteen, jossa erityisesti rakenneyhteistyön eli voimavaraytimen osalta ja turvatakuuytimen osalta sisältö on hyvin pitkälle auki, Suomi ei voi tämän päivän keskustelussa tai huomisen päivän keskustelussa ilmoittaa juu tai ei.

Se, mitä kokoomus on peräänkuuluttanut ja mitä haluan itse peräänkuuluttaa, on juuri tämä analyysi, jota ollaan tekemässä. Hallituksella on käytössään ne tiedolliset voimavarat, ne resurssit, joilla tätä työtä voidaan tehdä. Oppositiossa ne mahdollisuudet ovat rajallisemmat ja perustuvat ehkä enemmän sellaiseen sattumanvaraisuuteen, kuka tuntee kenetkin. Eli ennen kaikkea peräänkuulutetaan juuri sitä, mitä meidän mielestämme näiden ytimien sisällön pitäisi olla.

On hyvin selkeästi kirjattu ulkoasiainvaliokunnan mietintöön ja on myöskin hallituksen kanta selonteossa, että jos kuitenkin syntyy ytimiä, niin niiden reunaehdoista pitää päättää tämän tiiviimmän yhteistyön kriteerien pohjalta sillä tavalla, että tässä yhteistyössä on mukana vähintään kolmannes jäsenvaltioista ja että otetaan huomioon koko unionin etu ja että päätökset myöhemmästä liittymisestä tekee ministerineuvosto kokonaisuudessaan eivätkä vain ne jäsenvaltiot, jotka mahdollisesti tämän ytimen ovat muodostaneet. Eli kysymys on hyvin pitkälle varautumisesta ja siitä, että tätä keskustelua voivat käydä paitsi niin sanottu poliittinen tai pelkästään ulkopoliittinen eliitti myös kansalaiset niin, että kysymys ei ole tunnepohjalta juupas—eipäs- tai joko—tai-keskustelusta.

Täällä on myös moneen otteeseen viitattu siihen, mikä on noussut, voi sanoa, aika aidosti kansalaiskeskustelun kautta, kansalaisjärjestöjen kautta liittyen kauppapolitiikkaan ja Wto-kierrokseen, eli viitattu huoleen siitä, onko meillä mahdollisuus pitkällä tähtäimellä päättää edelleenkin, niin kuin tähän asti, siitä tavasta, millä me rahoitamme ja tuotamme julkiset hyvinvointipalvelut, sosiaali-, terveys- ja koulutuspalvelut. Täällähän on jo pohjalla kulttuuripalvelut olemassa konventin ehdotuksessa.

Suuri valiokuntahan perehtyi tähän kysymykseen erittäin perusteellisesti ja huolellisesti. Suuren valiokunnan johtopäätös oli se, minkä ulkoasiainvaliokuntakin halusi omana pontenaan kirjata eli kysymyksen siitä, miten käsitellään kauppapolitiikkaa. Se ei ole lähitulevaisuudessa näköpiirissä; Cancunin kokouksessa nämä asiat eivät olleet lainkaan esillä. Milloin ne ovat, sitä me emme tässä vaiheessa tiedä. Mutta jos joskus jonain päivänä tulee esille näiden palveluiden vapaata kauppaa koskevia päätöksiä, silloin EU:n puitteissa päätökset on tehtävä yksimielisesti. Suuri valiokunta aivan oikein korosti, että silloin nämä asiat täytyy käsitellä eduskunnassa hyvin huolellisesti, kun mandaatti EU:n tason päätöksentekoon annetaan.

Jotkut asiantuntijat ovat pitäneet tätä huolta ylimitoitettuna sen tähden, että ehkä vahvimmin tämä huoli on noussut esille Suomessa. Mutta syy siihen, että se huoli on noussut esille Suomessa, on se, että meidän sosiaaliturvamme on eri tavoin rakennettu (Puhemies koputtaa) kuin muissa jäsenmaissa. Mielestäni tämän asian hoito aivan oikein on nyt ulkoasiainvaliokunnan ja, uskon näin, koko eduskunnan tahdoksi kirjattu.

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Herra puhemies! EU:n perustuslakiesitys merkitsee jäsenmaiden hallitusten roolin tietyn asteista vahvistamista päätöksenteossa. Minä pidän tätä kehityssuuntaa oikeana. Hallituksethan ovat kansojen parlamenttien valitsemia. Niitä valvovat nimenomaan eduskuntalaitokset, joihin kansalaiset voivat sitten eniten ja suorimmin vaikuttaa. Hallitustenvälisyys kuitenkin edellyttää tahtoa vaikuttaa. Suomen onkin tiukennettava EU-politiikkansa linjaa. Hymypoikamenolla ei selvitä, vaan asioihin on puututtava jo valmisteluvaiheessa riittävän ajoissa ja tarvittaessa lujinkin ottein. Viimeisten vuosien ajalta löytyy esimerkkejä, joissa hallitusten ja myös muiden EU-tasolla vaikuttavien edustajiemme olisi ehdottomasti pitänyt olla selvästikin tiukempia.

Esimerkiksi EU:n tuoman päästökaupan koko perusidea on minusta ainakin ekologisestikin aivan kestämätön. Onhan kerrassaan irvikuvamaista, että esimerkiksi Pohjois-Suomessa toimivat, huipputeknologialla varustetut terästehtaat ovat joutumassa ostamaan päästöoikeuksia suursaastuttajilta. Juuri näinä viikkoina Suomen edustajien päättäväisyyttä mitataan maatalousneuvotteluissa. Kyse on komission harjoittamasta liittymissopimuksen uustulkinnasta, johon emme voi suostua. Olemme varmasti kaikki suomalaisen viljelijän puolella ja tuemme hallitusta, joka tässä asiassa pyrkii oikeudenmukaiseen ratkaisuun.

Vasemmistoliitto pyrkii siihen, että EU on tasavertaisten jäsenmaiden yhteisö. Jo tästäkin lähtökohdasta seuraa se, että me pidämme tärkeänä sitä, että jokaisella jäsenmaalla on äänivaltainen komissaari.

Vasemmalla haluamme myös sosiaalista EU:ta. Emme olekaan tyytyväisiä siihen, että veronalennuskilpailua ei haluta pysäyttää. Mehän toimme jo kauan sitten esille sen, että pitäisi näihin määräenemmistöllä päätettäviin asioihin tulla myöskin verominimit pääomaveron ja yritysveron osalta. Tähän ei päästy. Pitää nähdä, että jos tämä veronalennuskilpailu Euroopassa jatkuu siten kuin se nyt on alkanut, päädytään amerikkalaismalliseen kovaan kapitalismiin myös täällä.

Olemme huolissamme myös perustuslakiesityksessä olevista ehdotuksista ruveta tekemään EU:sta sotilaallinen voima. EU:lle puuhataan turvatakuita ja halutaan luoda myös sotilasnyrkki eli interventiojoukot, jotka pystyvät koviin ja nopeisiin sotilaallisiin operaatioihin Keski-Aasiassa, Lähi-idässä, Afrikassa, ja varmasti on ajatus, että muuallakin. Minä pidän EU:n militarisointihanketta suurena erehdyksenä. Se muuttaisi EU:n perusluonnetta pois siviilimäisyydestä, joka on nyt sen vahva puoli. Militarisoiminen toisi EU:lle ajan myötä myös vastustajia, jopa vihollisiakin, kuten kaikilla sotilasvoimilla on. Militarisointi myös maksaisi valtavia summia. USA käyttää armeijaansa nyt 400 miljardia euroa vuodessa, 12 kertaa Suomen valtion budjetti. EU:n kilpailukykyisten sotilaallisten muskelien luomien ei tietenkään olisi sen halvempaa.

Sotilasvoiman lisäämistä perustellaan terrorismin uhalla. Terrorismi on vaarallinen ilmiö. Se on myrkkykukka, jota vastaan on toimittava. Pitää kuitenkin nähdä se maaperä, joka tätä myrkkykukkaa kasvattaa, ja sinä maaperänä on valtaisa köyhyys. Kolme miljardia ihmistä maapallollamme joutuu elämään nytkin alle kahden euron tulolla päivässä. Lähes miljardi ihmistä näkee suoranaista nälkää. Juuri tästä kaikesta seuraa epätoivo ja näköalattomuus, joka puolestaan on kasvualusta terrorismille. EU:n onkin käytettävä voimavarojaan juuri köyhyyden poistamiseen maailmasta ja myös omasta maanosastamme kehitysavulla ja muilla toimilla. Se on ehdottomasti parasta turvallisuuden luomista, ja sitä tietä EU:n pitää kulkea.

EU:n puolustuksen luomiseen suhtaudutaan eräillä tahoilla myötämielisesti siksi, että ollaan näkemässä se irtiotoksi isosta möröstä, USA:sta. Tietynlaista irtiottoa USA:n suuntaan puolustushankkeeseen liittyykin. Kyse ei ole kuitenkaan Natosta irtoamisesta, EU:n puolustustahan rakennetaan nimenomaan Naton puitteissa. Kyse on siitä, että eräät Euroopan Nato-maat haluavat sotilasytimen muodostamisella vahvistaa omaa asemaansa EU:ssa ja myös Natossa, jossa vaaka on nyt pahasti kallellaan Atlantin taakse Yhdysvaltojen ylivoiman vuoksi. Näen, että EU:n puolustuksen luomisessa on kyse Naton eurooppalaisen pilarin rakentamisesta. Jos EU:n sotilasytimiä muodossa tai toisessa syntyy, ne vievät myös Suomen vääjäämättä sotilaalliseen liittoutumiseen ja siten myös Natoon jo lähivuosina. Olen tyytyväinen siihen, että tämä selkeä kytky on nyt sanottu sotilaiden toimesta julki avoimesti. On avoimen keskustelun aika.

Herra puhemies! On siis olemassa todella vahvat perusteet torjua EU:n militarisointi, näin sekä EU:n siviililuonteen että Suomen liittoutumattomuuden säilyttämiseksi. Tähän me esityksellämme eduskunnassa pyrimmekin. On tullut se aika, jolloin pitää sanoa kantoja. Jos tämän EU-puolustushankkeen annetaan jatkua, olemme hyvin pian tilanteessa, jossa ei enää olekaan oikeastaan mitään sanottavaa. Sitä "eitä" pitää sanoa nyt.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Maailma on täynnä potentiaalista valtaa. Viime kuukausina sen näyttäviä sieppaajia ovat olleet eräät Euroopan unionin suuret jäsenvaltiot. Ne ovat näyttävästi käyttäneet muutosprosessin tarjoamaa vaikuttamisen paikkaa itsekkäiden pyrkimystensä läpiviemiseen. Pienet jäsenvaltiot ovat vihdoinkin tajunneet, että ne on taitavasti ulkoistettu tiedossa olleen kovan ytimen toimeliaisuuksista. Tässä myöhäisheränneessä tilanteessa hvk:n käsittelyaikatauluun saatu pidennys tuntunee sekin ulkoistetuista saavutukselta.

Tästä saavutuksesta — höblissä sanottuna — iloittaessa on syytä muistaa lähihistoriasta joitakin merkittäviä kokemuksia. Vuoden 1994 jälkeen suuret jäsenvaltiot ovat saaneet läpi kaikki merkittävät hankkeet, joista ne ovat päässeet yksimielisyyteen. Tämä tarkoittaa, että jos ne nyt yleishygieenisistä syistä antavat hvk-prosessin aikana periksi joissakin edustus- ja hallintoteknisissä asioissa, niin ne ajavat keskenään sopimansa muutokset läpi ensimmäisessä mahdollisessa tilanteessa. Perusteeksi riittää esimerkiksi jokin seuraavista tokaisuista: "Unioni ei voi jämähtää paikalleen, vaan sitä pitää jatkuvasti kehittää." "Rakenteiden tulee ottaa huomioon unionin jatkuva laajentuminen ja syventyminen." "Kaikkien edun mukaista on päätöksenteon tehokkuus." Tähän valtapalettiin kuuluu, että suuret jäsenvaltiot katsovat itsellään olevan oikeuden menetellä myös yhteisistä sopimuksista poikkeavalla tavalla. Näyttävä esimerkki tästä on Ranskan, Saksan ja Italian Emu-kriteereistä piittaamaton, veroaleihin ja suuriin alijäämiin perustuva budjettipolitiikka.

Arvoisa puhemies! EU:n suurten jäsenvaltioiden itselleen sieppaama tosiasiallinen valta on niille itselleen elintärkeä nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa. Länsimainen teollinen yhteiskunta tukeutuu pääosin uusiutumattomiin luonnonvaroihin, joiden jäljellä olevien varantojen maapallonlaajuinen uusjako on käynnistynyt. Yhdysvallat miehittämällä Irakin antoi tästä vakuuttavan todistuksen. Euroopan talousyhteisön vuonna 1957 perustaneet valtiot tarvitsevat yhteispeliinsä tästä eteenpäin liittovaltiorakennetta. Iso-Britanniahan liittyi yhteisöön vasta vuonna 1972 ja on viime aikojen tapahtumissa ollut toisella puolella aitaa kuin talousyhteisön perustajavaltiot. Samalla kun Tony Blair selvittää välejään oman puolueensa ja kansansa kanssa, vanhat talousyhteisömaat varmistavat, että suunnitellulle polulle liittovaltioon ei luoda kiusallisia esteitä. Pienet ajalliset viivästykset valmisteluaikataulussa ja perustuslain pilkunviilaukset eivät ole sellaisia. Niillä operointi voi jopa lisätä omien toimien uskottavuutta.

Aivan olennaista tässä asetelmassa on EU:n yhteinen ulko- ja puolustuspolitiikka, jonka välineenä on muun muassa varusteluvirasto. Jälkimmäistä koskevien säädösten pitää olla puolestaan sellaisia, etteivät pienet jäsenmaat pääse sotkemaan isojen kuvioita. Se, mitä Ranska, Saksa ja Italia ovat näissä asioissa keskenään sopineet, tulee toteutumaan viimeistä piirtoa myöten. Asia on varmistettu perustuslaillisen sopimuksen elikkä käytännössä perustuslain artikloilla. Kuvaavaa on, ettei nyt tarkasteltavana olevassa mietinnössä ja sen laatimista varten annetuissa lausunnoissa ole tähän puoleen kiinnitetty juurikaan kriittistä huomiota. Kuvatun mukaista kehitystä tukevat luonnokset erillisiksi pöytäkirjoiksi. Ne ovat politiikanteon välineinä yhtä vaikuttavia kuin allekirjoitetut asiakirjat. Olennaista on, mistä kovan ytimen johtavat poliitikot ovat keskenään sopineet.

Ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä valtioneuvoston kantaan tukeutuen todistellaan, että unionista ei olisi tulemassa liittovaltio, vaikka "se vahvistaa eräitä periaatteita ja rakenteita, jotka erottavat unionin perinteisistä kansainvälisistä järjestöistä". Tällainen todistelu ei ole tulevaisuutta ajatellen harkittua. Nyt jos koskaan olisi pitänyt reilusti kertoa, että nyt ollaan poistamassa esteet unionin kehittämiseltä liittovaltioksi. Nyt tämän kirkastuminen jätetään tulevaisuuteen, jossa vastareaktio voi olla todella raju. Eräästä venkoilusta johtuva näytelmä on parhaillaan seurattavissa Brittein saarilla.

Vähintä, mitä tässä tilanteessa tulee tehdä, on hvk:sta tulevan neuvottelutuloksen alistaminen kansanäänestykseen. On aivan liikuttavaa lukea eräiden lehtien pääkirjoitustoimittajien pohdiskelua siitä, entäs sitten, jos kansa hylkääkin liittovaltiohankkeen Suomen osalta. Demokratia on todella häkellyttävä asia. Hyvä, että se tulee tuon lajin vaikuttajan mieleen edes tällaisessa yhteydessä. Niin, ja samat tahot ovat käynnistäneet kampanjan Suomen liittämiseksi oitis Natoon. Tietenkään siitäkään ei pitäisi heidän mielestään järjestää kansanäänestystä eikä kirjoittajan mielestä kansan mielipiteestä kannata muutoinkaan piitata, vrt. mitä Helsingin Sanomat kirjoitti muutama päivä sitten.

Mistä tämä kiire on tullut? Yhden kiireen, kuten todettua, on rakentanut Yhdysvallat, mutta kiireiden syitä voi olla muitakin. Eräs tällainen ajoittuu kolmen ja puolen vuoden päähän. Rooman sopimuksen 50-vuotisjuhlia vietetään maaliskuun 25. päivänä vuonna 2007. Ei ole vaikea arvata, että silloin haluttaisiin tietyillä tahoilla nostaa juhlatunnelmaa antamalla näyttävä federaatiojulistus. Viime päivien kokemukset Rooman sopimuksen Suomi-pykälän, artiklan 141, neuvotteluista ovat osoittaneet, millaisen hinnan pienet ristoreippaat saattavat joutua maksamaan lähdöstä isoisten kelkkaan jaa—jaa-politiikalla. Toivottavasti lopputulos ei ole niin paha kuin miltä se nyt näyttää. Joka tapauksessa myötäilypolitiikan arkkitehtien kannattaisi vilkaista nyt taakseen ja arvioida, mitä tuli tehtyä, ja erikoisesti, mitä tuli puhuttua.

Aila Paloniemi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Konventin ehdotuksen kauppapolitiikkaa koskevat artiklat ovat keskusteluttaneet eivätkä vähiten siksi, että ne ovat julkisten peruspalveluiden osalta varsin epäselviä. Konventin ehdotuksessa komissio voisi neuvotella myös sosiaali- ja terveyspalveluita koskevia kauppasopimuksia ilman, että jäsenvaltioilla olisi nykyisen kaltaista mahdollisuutta vaikuttaa niihin. Pyrkimyksenä on yhteisen kauppapolitiikan tehokkuuden varmistaminen kansainvälisen kaupan rakenteiden muuttuessa. Tärkeimmät palveluita koskevat määräykset liittyvät neuvoston päätöksenteon toimivaltaan ja yksimielisyysvaatimukseen.

Ranska ajoi viime hetkellä sisään av- ja kulttuuripalveluja koskevan yksimielisyysvaatimuksen. Rajoittaako se jatkossa pääsäännön tulkintaa eli tarvitaanko kauppapolitiikassa yksimielisyyttä pelkästään av- ja kulttuuripalveluiden kohdalla, mutta ei sosiaali- ja terveyspalveluiden kohdalla? Harmonisointikiellon sanotaan turvaavan kansallisen päätösvallan peruspalveluissa. On kuitenkin muistettava, että harmonisointikielto on kytköksissä perustuslakiin ja perustuslaissa julkisiin peruspalveluihin liittyvä toimivallanjako on nyt epäselvä. Tämän vuoksi harmonisointikielto ei välttämättä täysin turvaa jäsenmaiden päätösvaltaa koulutus-, sosiaali- ja terveyspalveluissa. Suomen on Ruotsin tavoin vaadittava perustamissopimukseen kirjaus päätöksenteon yksimielisyysvaatimuksesta koskien julkisia peruspalveluja tilanteessa, jossa neuvosto antaa komissiolle mandaatin kauppapoliittisten sopimusten neuvottelua varten tai hyväksyy komission neuvotteleman sopimuksen. Unionin sisäinen päätöksenteko kaipaa selkiyttämistä.

Selonteossaan valtioneuvosto aivan oikein toteaa, että terveyspalveluiden asema olisi turvattava ensisijaisesti palveluiden vapaata liikkumista koskevien määräysten yhteydessä. Hämmennystä on aiheuttanut erityisesti se, että EY-tuomioistuin on päätöksillään laajentanut yhteisön toimivaltaa jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluville alueille. Näin on käynyt, vaikka asianomainen artiklateksti selvästi sanoo yhteisön kunnioittavan täysimääräisesti jäsenvaltioiden velvollisuuksia järjestää ja tarjota terveyspalveluita ja lääkinnällistä hoitoa.

Hallitus on ottanut kannan, jonka mukaan avoimen koordinaation menetelmää on pidettävä joustavana jäsenvaltioiden poliittisen yhteistyön muotona. Olennaista sosiaali- ja terveyspalveluidemme järjestämisen kannalta on, että komission aloiteoikeutta avoimen koordinaation menetelmää käytettäessä ei vahvisteta.

Arvoisa puhemies! Liittymisasiakirjassa Suomen lakisääteinen työeläketurva sai poikkeusaseman. Se rajattiin henkivakuutusdirektiivin soveltamisen ulkopuolelle. Tuo poikkeus on ehdottomasti pidettävä voimassa, sillä kyse on keskeisestä osasta lakisääteistä sosiaaliturvaamme. Hallitustenvälisessä konferenssissa on huolehdittava, että TEL-poikkeus ei jää pelkästään henkivakuutusdirektiivissä olevan säännöksen varaan.

Anne Huotari /vas:

Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunnan mietintö peesaa hallitusta, ja sehän onkin ymmärrettävää. Niinhän tässä talossa asiat tapahtuvat, että hallituspuolueet nauttivat hallituksen luottamusta. Jossakin perustuslaissa se taisi olla toisin päin: että hallituksen pitäisi nauttia eduskunnan luottamusta. Kahdeksan vuoden oppimäärä on kyllä opettanut sen, että näin se vaan näyttää olevan, että vaikka esimerkiksi tässä konventtiasiassa eduskunnalta nimenomaan kysytään, mitä eduskunta haluaa, niin silti halutaan mieluummin peesata kuin kertoa selkeä oma näkemys.

Ed. Paloniemi edellä mielestäni aika hyvin kuvasi niitä ongelmia, mitkä liittyvät kauppapolitiikkaan ja sen mahdollisiin vaikutuksiin terveys- ja koulutuspalveluihin. Ongelmahan on nimenomaan se, että jos tätä Ranskan poikkeusta av- ja kulttuuripalveluista ei olisi kirjattu, niin olisimme ehkä uskoneet, että myöskin meidän koulutus- ja terveyspalveluitamme voidaan kansallisesti tukea siinä tilanteessa, kun kauppapoliittisilla päätöksillä asiaa ratkaistaan.

Nyt eräs maakuntalehti otti asiaan voimakkaasti kantaa ja sanoi, että tämä on täyttä höpönpöpöä, ja minusta se on aika kovasti sanottu nimenomaan sen vuoksi, että tämä perustuslaillinen sopimus on hyvin tulkinnanvarainen paperi. Nyt olemme nähneet jo monessa muussakin asiassa, että muuttuneella tulkinnalla voidaan ajatella ihan toisin päin kuin me suomalaiset olemme ajatelleet. Se tulee hyvin esille muun muassa artiklassa 141, maatalouspolitiikassa. Silloinen ministeri Haavisto sanoi, että neuvotteluissa ihan selkeästi sovittiin, että Suomi saa tukea omaa maatalouttaan, ja nyt tällä hetkellä juuri käydään neuvotteluja, saako vai ei. Pitää muistaa se, että EU on aikanaan perustettu talousliitoksi ja vapaa kilpailu on yksi sen perusarvoista.

Se, minkä takia Suomessa pitäisi tästä asiasta huolestua, kävi mielestäni hyvin esille perustuslakivaliokunnan asiantuntijakuulemisessa, missä aika suoraankin sanottiin, että monissa EU-maissa ja erityisesti laajentumisen jälkeen joko uskonnollisista syistä, perinteistä johtuen tai ideologisista syistä julkiset palvelut määritellään eri tavalla kuin Suomessa. Meillä julkisia palveluita nimenomaan on terveyspolitiikka esimerkiksi. Monissa esimerkiksi katolisissa maissa erityisesti perheille annetaan vastuuta monissa sellaisissa palveluissa, mitkä meille täällä ovat olleet julkisia palveluita. Eli voi olla niin, että Suomi ja muut Pohjoismaat jäävät ikään kuin yksin terveyspalveluiden puolustamisessa niin, että Suomi voisi tukea yhä edelleen julkista terveydenhoitoa, pelkästään sitä, ettei tukea tarvitsisi jakaa kaikille. Silloinhan eivät rahat riitä ollenkaan.

Mielestäni tämä julkinen keskustelu saataisiin paljon lähemmäksi kansalaisia, kun kävisimme keskustelua siitä, mitä tapahtuu tulevaisuudessa juuri niissä asioissa, mitkä kansalaisia kiinnostavat. Emmehän me kukaan tiedä, mitä oikeasti tapahtuu, mutta voimme arvioida sitä ja sitä kautta voimme myöskin osoittaa, miten tärkeää osallistuminen EU-vaaleihin on ja miten tärkeää EU-politiikka Suomen kannalta tulevaisuudessakin on.

Sitten muutama sana kansanäänestyksestä. Perustuslakivaliokunnassa asiantuntijana ollut professori Tuori kannatti kansanäänestyksen järjestämistä nimenomaan sopimustekstin 1 artiklalla, jossa sanotaan: "Tällä perustuslailla, joka ilmentää Euroopan kansalaisten ja valtioiden tahtoa - -." Hän ei jäisi odottamaan sitä, minkälainen tulos saavutetaan hallitustenvälisessä konferenssissa, vaan nimenomaan katsoo, että perustuslailliseen sopimukseen, olipa se missä muodossa hyvänsä lopullisesti, tarvitaan kansalaisten tahto. Se on ihan eri asia kuin se, mistä esimerkiksi ministeri Tuomioja tänään sanoi, että katsotaan sitten keväällä, meillä on kyllä aikaa katsoa sitten, järjestetäänkö kansanäänestys vai ei. Mutta onko riittävästi aikaa julkiselle keskustelulle ja kansalaiskeskustelulle tässä vaikeassa asiassa?

Joskus tuntuukin siltä, että me vältämme tämän asian kansalaistamista eli emme ikään kuin uskalla kansanäänestystä järjestää sen vuoksi, että nämä asiat ovat vaikeita. Jotkut ovat minusta kansaa aliarvioivasti jopa sanoneet, että kansa ei pysty päättämään tästä. Minusta se on aivan hirveää, että näin sanotaan. Mutta se pakottaisi myös kansanedustajat tutustumaan hyvin tarkkaan näihin asiakirjoihin. Suurin osa kansanedustajista onkin valiokuntatyöskentelyn kautta ollut jo mukana. Mielestäni on tärkeää se, että kansalaisnäkökulmaa saadaan enemmän tähän EU-keskusteluun ja että kansalaiset voisivat keskustella muustakin kuin siitä, miten käyrä kurkku on, vai ei ole, vai miten käyrä se kurkku saa olla. Jotenkin tuntuu, että joidenkin mielestä vain se keskustelu on kansalaisille sopivaa keskustelua, että (Puhemies koputtaa) nämä toimivaltasuhteet eivät sitä olisi.

Tarja Cronberg /vihr:

Arvoisa puhemies! Konventin ulko- ja turvallisuuspoliittinen osio on mielenkiintoinen, samoin ulkoasiainvaliokunnan kommentit siihen. Kummassakin kiinnitetään erityisesti huomiota ulkopolitiikkaan liittyvien toimielinten rakenteeseen ja päätöksentekoon. Yhteisen ulkopolitiikan kehittämiseksi, joka mielestäni on tärkeä tehtävä, on päätöksentekoa edeltävä eräänlainen yhteinen suunnittelu- ja selvitysresurssi huomattavasti tärkeämpää. Yhteisessä ulkopolitiikassa tulee pyrkiä siihen, että EU pystyy määrittelemään oman politiikkansa ennen kuin kansalliset parlamentit määrittelevät omansa ja ehkä lukitsevat tilanteen. Yhteiseen ulkopolitiikkaan päästäisiin näin huomattavasti helpommin ja sen mahdollisuudet olisivat suuremmat.

Sitten unionin puolustukseen, jossa on kolme eri tasoa.

Ensimmäinen on sisäinen turvallisuus laajasti katsottuna. Tähän liittyy niin kutsuttu terrorismiuhka ja suojaus sitä vastaan. Esityksen solidaarisuusklausuuli käsittää terrorismiuhkan sekä suuronnettomuudet ja muut sisäiset kriisit. Käsittääkseni tämä esitys on ongelmaton, lukuun ottamatta sitä tilannetta, että joku konflikti eskaloituu esimerkiksi Pohjois-Irlannin tapaan. Tällöin solidaarisuuslausekkeen tulkinta voi olla vaikeaa ja objektiivinen kannanotto hankalaa.

Toinen taso on turvallisuus rajoilla. Tähän liittyy yhteinen puolustus ja yhteiset turvatakuut. Solanan esittämät uhkakuvat eivät kuitenkaan vastaa yhteistä puolustusta eikä yhteisiä turvatakuita rajalla. Uhkat ovat terrorismi, joukkotuhoaseiden leviäminen, heikot valtiot. Nämä tuskin ovat uhkia, joita vastaan yhteinen puolustus tai yhteiset turvatakuut voivat mitenkään suojata. Näkisinkin, että tämä osa on ehkä parhaimmillaan merkityksetön ainakin silloin, jos kyse on poliittis-symbolisista turvatakuista. Ehkä on hyvä, että unionille annetaan yhteinen vakuutus. Silloin ei mielestäni siirrytä sotilaalliseen organisaatioon eikä EU:sta näiden turvatakuiden kautta tule sotilaallista organisaatiota. Tämä toteutuu vasta, jos EU:lle rakennetaan yhteisiä puolustusvoimia tai sotilaalliset turvatakuut toteutetaan kaikkien maiden kohdalla Naton kautta.

Kolmas taso on rajojen ulkopuolella tapahtuva toiminta. Tässä on kaksi erilaista osaa. Normaali kriisinhallinta, Petersbergin tehtävät, niin hallituksen esityksessä kuin UaV:n analyysissa on kohtuullisen ongelmatonta. Maat voivat osallistua vapaaehtoisesti, yhteistyö on avointa kaikille, ja päätökset voidaan tehdä kustakin operaatiosta erikseen.

Ongelmana onkin rakenteellinen yhteistyö, voimavaraydin, joka kohdistuu myös rajojen ulkopuolelle, niin kutsuttu Rapid Reaction Force. Se ei ole ongelmallista ainoastaan siksi, että se ei ole avoin kaikille. Se on ongelmallista myös sen takia, että siinä maan, varsinkin jos operaatio kohdistuu lähialueille, joka ei ole mukana, turvallisuus voi myös heikentyä. Lisäksi myöskin sellaisen maan, joka haluaisi olla mukana mutta ei täytä näitä kriteereitä, turvallisuus voi sen tahtomatta heikentyä.

Ongelma on vähäisempi silloin, kun operaatiot eivät kohdistu lähialueille, vaan ovat globaaleja. Näiden merkitystä niille, joka eivät ole mukana, voidaan ehkä paremmin hallita. On siis olemassa suuri riski siitä, että jos tulee vastaisku, se ei kohdistukaan niihin maihin, jotka ovat mukana, vaan heikompiin maihin, toisin sanoen niihin, jotka eivät ole mukana, kun EU koetaan yhdeksi toimijaksi ja vastapuolen näkökulma on tietysti koko EU.

Lopuksi ihan lyhyt kommentti puolustusmateriaaliyhteistyöstä. Kannatan teknistä yhteistyötä, samoin harmonisointia ja yhteensopivuutta. Kuitenkin tämä tavoitteiden yhteensopivuus ja voimavarojen yhteensopivuus voi mennä liian pitkälle. Luen esityksestä, joka tällä hetkellä on keskustelun pohjana, tämä on huhtikuulta 2003, jossa todetaan, että tämän instituution tehtävänä olisi muiden muassa "att bidra till att fastställa målen för medlemsstaternas militära resurser och utvärdera hur medlemsstaterna fullgör sina resursåtaganden". Jos tämä muotoilu jää lopputulokseen, on todennäköistä, että Suomessa yleinen asevelvollisuus ja alueellinen puolustusdoktriini voidaan asettaa kyseenalaiseksi. Näin ollen ehdotan, että se poistetaan.

Kyösti Karjula /kesk:

Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunta on tehnyt hyvää työtä rakentaessaan varsin nopealla aikajänteellä tämän mietintökokonaisuuden. Minä uskon, että tämä mietintö pitää sisällään varsin hyvän lähtökohdan sille työlle, mitä nyt sitten hallitustenvälisessä konferenssissa Suomi tulee jatkamaan ja tältä pohjalta toimimaan. Haluan tässä lyhyessä puheenvuorossa ihan pariin kolmeen asiaan pysähtyä.

Ehkä kaikkein eniten keskustelussa meillä Suomessa on ollut turvallisuus- ja puolustuspolitiikka ja sen merkityksen ja sisällön hahmottaminen ja jäsentäminen. Minä toteaisin, että esimerkiksi kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa tällä alueella ehkä haluttiin juosta piirun verran lujempaa, mitä tämän mietinnön sisältö antaa ymmärtää, ja mentiin pidemmälle. Siksi minä oikeastaan omalta osaltani pysäytän tavallaan siihen, mitä tämä turvallisuus- ja puolustuspolitiikka ihan oikeasti edellyttää ja mitä se merkitsee. Olen jossain määrin pohtinut tätä asiaa yrittäessäni ymmärtää nyt näitä kansainvälisiä yhteyksiä.

Minä nostaisin esiin semmoisen käsitteen kuin henkinen merkitys turvallisuudelle. Siis minusta hyvin helposti siirrytään välittömästi ajatuksissa tämmöiseen sotilaalliseen turvallisuuteen ja ehkä varustelun vahvistamisen tehostamiseen. Minä en kiellä tätä näkökulmaa, mutta jos ajatellaan Suomen puolustusdoktriinia ja lähtökohtaa itsenäisestä puolustuksesta, liittoutumattomuudesta, mikä on tällä hetkellä lähtökohtana, rohkenen sanoa, että näillä eväilläkin on rakennettu monessa suhteessa yksi maailman turvallisimmista asumisen ja elämisen ympäristöistä.

Sen vuoksi minä kysyn, onko tässäkin tilanteessa suurta viisautta kyetä sellaiseen harkintaan, missä ei kiirehditä vaikka tämmöinen merkittävä prosessi on käynnissä, vaan todella harkitaan niitä askelia, joissa edetään. Näen vastapuolena sen, että jos tämmöinen henkinen merkitys turvallisuudelta kadotetaan, niin vaikka me luomme minkälaisia sotilaallisia liittoutumia tahansa, etenemme kuinka nopeasti tahansa näissä asioissa, millä tavalla kansalaiset kokevat tilanteen.

Joka tapauksessa olennaisinta on suomalaisten tulevaisuuden kannalta se, että he voivat kokea itsessään, omassa elämässään sen, että he saavat elää rauhanomaisessa, turvallisessa Suomessa myös Euroopan unionin laajentumisen ja kehittymisen myötä. Sen vuoksi jollakin tavalla korostaisin sitä näkökulmaa, miten säilytetään se ote, että turvallisuuden merkitys, laaja turvallisuuskäsite, säilyy sisällöltään riittävän vahvana ja tätä kautta myös ihan jokaisen kansalaisen näkökulmasta riittävän ymmärrettävänä.

Tähän minusta liittyvät myös osittain ne turvatakuut, joita eurooppalainen yhteistyö sinällään on vahvistamassa. Minä ajattelen näin, että se sinällään on näitä vahvistamassa, ja minusta mietintöön sisältyy erittäin hyvä lausuma siitä, että yhteistyömuodoissa, mitä Suomi sitten tulee valitsemaan, säilytetään tämmöinen itsenäisen päätöksenteon lähtökohta ja ajallaan tehdään sitten ratkaisuja myös tämän yhteistyön syventämisessä.

Arvoisa puhemies! Tämän asiakokonaisuuden lisäksi haluan pariin muuhun asiaan lyhyesti viitata.

Minusta on äärimmäisen tärkeää, että alueellisen tasapainon pyrkimys säilyy elikkä harvaanasuttujen alueiden toimintaedellytysten turvaaminen sisältyy näihin lähtökohtiin. Erityisen arvokasta ja tärkeää on se, että me säilytämme riittävän vahvan pyrkimyksen tässä hvk-prosessissa sille, että eri jäsenmaat tulevat tasavertaisesti tekemään päätöksiä ja ratkaisuja myös laajentuvassa Euroopan unionissa.

Lopuksi se, tarvitaanko kansanäänestystä. Sehän on asia, josta varmasti tullaan keskustelemaan myös lähiviikkoina, lähikuukausina. Minusta tämäkin on viisas ratkaisu, että katsotaan ensin kokonaisuus, tarvitaanko kansanäänestystä. Minusta on äärimmäisen tärkeää, että me kansanedustajina olemme tarvittaessa valmiit tekemään tästä vaativastakin asiasta päätöksen eduskunnassa, ei niin, että tästä kansanäänestyksestä tulee eräs tapa paeta kansanedustajalle kuuluvaa vastuuta. Mutta jos asiallisesti tämä lopullinen sopimus niin merkittävästi eroaa tavoitteista, niin kuin tässä perustuslakivaliokuntakin oli asiaa harkinnut, että tarvitaan kansanäänestys, minusta yksiselitteisesti myöskään tätä ei tarvitse sulkea tässä vaiheessa pois.

Jan Vapaavuori /kok:

Arvoisa puhemies! EU:n konventtia ja tulevaa hallitustenvälistä konferenssia koskevassa keskustelussa on jälleen kerran kiinnitetty kohtuuton huomio esitettyihin institutionaalisiin muutoksiin ja tarkasteltu näitä varsin kapeasta näkökulmasta. Toki instituutioilla on oma merkityksensä erityisesti jäsenvaltioiden yhdenvertaisuuden ja instituutioiden välisen tasapainon kautta myös unionin perusluonteen kannalta. Silti on aina muistettava, että instituutioilla on kuitenkin vain välinearvo.

Nyt käsillä oleva hvk liittyy ennen kaikkea unionin itälaajentumiseen. Sen myötä alkuvaiheessa kymmenen entistä Itä-Euroopan maata on liittymässä niin osaksi yleiseurooppalaista rauhan- ja turvallisuusjärjestöä, jollainen EU perustamisestaan alkaen korostetusti on ollut, kuin osaksi yhteisiä sisämarkkinoita, joiden merkitystä maanosamme taloudellisen tulevaisuuden kannalta ei voi vähätellä. Olisi toivottavaa, että nyt käytävä instituutioperusteinen valtapolitikointi osattaisiin nähdä tämän historiallisen mission näkökulmasta.

Uusien jäsenvaltioiden mahdollisimman mutkaton integroiminen osaksi unionia, maanosan turvallisuuden ja vakauden turvaaminen ja sen kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistaminen ovat ne suuren luokan kysymykset, joihin olemme hakemassa vastauksia. Institutionaalisten muutosten tehtävä on tehdä tämä mahdolliseksi sekä turvata unionin tehokas ja kansanvaltainen toiminta uusissa olosuhteissa.

Tästä näkökulmasta esimerkiksi Eurooppa-neuvostolle ehdotettu puheenjohtajan virka, joka on Suomessa käännetty tarkoittamaan presidenttiä, ei ole vastustamisen arvoinen asia. Suomi on ollut vahvasti presidenttijohtoinen maa, minkä takia meillä on luonnostaan pelko vahvan presidentin synnyttämisestä. Enemmistö EU-maista ymmärtää kuitenkin paremmin presidentin roolin neuvoston puheenjohtajana tai puhemiehenä. Tulevan presidentin tehtävät tulee luonnollisesti rajata tarkasti, kuten hallituskin ehdottaa. Samoilla perusteilla on helppo puolestaan kannattaa esitystä unionin ulkoministeristä.

Mitä sen sijaan tulee kysymykseen neuvoston puheenjohtajuudesta, asia on jo mutkikkaampi. Kaikki lienevät yksimielisiä siitä, että laajentuneessa 25-jäsenisessä unionissa järjestelmä, jossa kukin vuorollaan johtaa unionia omine erityisintresseineen ja aiempaa heterogeenisemmin edellytyksin, ei enää aiemmassa muodossa voi jatkua. Unionin tehokkaan ja johdonmukaisen toiminnan kannalta järjestelmää on pakko muuttaa. Tässä työssä vaatimusta jäsenvaltioiden ehdottoman yhdenvertaisesta kohtelusta on hyvä pitää lähtökohtana, mutta ehkä kuitenkin vain lähtökohtana.

Meuhkaaminen oman komissaarin käsittämättömästä tärkeydestä kuuluu luonnollisesti asiaan. Sen me varmaan myös saamme. Kyse lienee kuitenkin vain eräiden suurten maiden juonesta, jolla pienet jäsenmaat saadaan keskittämään voimavaransa johonkin yksittäiseen kysymykseen, jolloin eräät muut esitykset on sen varjolla helppo viedä läpi.

Arvoisa puhemies! Niin EU:n laajentuminen kuin sen syveneminenkin ovat jo aiemmin johtaneet eritahtiseen kehitykseen. On selvää, että laajentumisen myötä tämä paine tulee vain kasvamaan. Nähdäkseni on selvää, että sama tulee väistämättä koskemaan myös turvallisuuspolitiikkaa. On vaikea nähdä, ettei Eurooppaan jo lähiaikoina olisi syntymässä myös jonkinlainen turvallisuuspoliittinen ydin, jossa jotkin maat etenevät muita nopeammin. Epäselvää on vain se, syntyykö tällainen ydin unionirakenteen sisä- vai ulkopuolelle ja mitkä maat siinä tulevat olemaan mukana. Olisi erinomaisen toivottavaa, että kyseinen ydin sijoittuu unionin sisälle ja että se ainakin pääosin noudattaa perinteisiä joustavan yhdentymisen kriteerejä ollen avoin kaikille halukkaille ja kykeneville jäsenmaille. Tämän pitäisi olla Suomen etu riippumatta siitä, nähdäänkö isänmaa jossakin aikataulussa kyseisen ytimen joukossa.

Myös Suomi joutuu tavalla tai toisella ottamaan kantaa EU:n turvallisuuspoliittisen kehityksen mukanaan tuomiin uusiin järjestelyihin, etuajassa tai ajallaan riippuen katsantokannasta, ja nimenomaan joutuu, koska turvallisuuspolitiikka on Suomessa edelleen aihe, josta ei avoimesti haluta keskustella, ellei ole niin sanotusti pakko. Nyt onneksi sellainen pakko alkaa olla edessä. Keskustelua ei voi enää hiljentää vetoamalla tulevaan Suomen omaan turvallisuuspoliittiseen selontekoon.

Varsinkin ulkoministeri Tuomioja kiistää kiistämistään näkemykset, että Suomen olisi pakko lähiaikoina tehdä uusia turvallisuuspoliittisia ratkaisuja. Pakko tuskin on juuri mihinkään, mutta nyt on joka tapauksessa aika keskustella. Jos tällainen päätöksentekotilanne todella tulee maamme eteen, hallitus kantaa vastuun siitä, ettei siihen ole varauduttu ja valmistauduttu, kun koko ajan hoetaan, ettei tällaista tilannetta tule. Keskustelua on turha yrittää hillitä verukkeella, että asiat ovat EU:ssa kovin keskeneräisiä eikä päätöksiä ole tehty puoleen eikä toiseen. Juuri nythän on keskustelun aika. Tehtyjen päätösten jälkijättöinen kommentointi ei ole kovin hedelmällistä.

Päällekkäisiä rakenteita tuskin kannattaa rakentaa. Suurin osa EU:n jäsenmaista on jo nyt Naton jäseniä. Laajentumisen jälkeen 25 jäsenmaasta vain 6 ei kuuluisi Natoon. Suomen olisi syytä mennä mukaan myös puolustusytimeen jo tässä vaiheessa. Kyse ei ole hoppuilusta vaan Suomen EU-politiikan loogisesta jatkamisesta loogisena ajankohtana. Olisi myös vihdoin tunnustettava, että Suomen liittyminen unioniin vuonna 1995 oli vahvasti myös turvallisuuspoliittinen ratkaisu, vaikka tätä ulottuvuutta ei vieläkään täysin avoimesti haluta tunnustaa.

Kari Uotila /vas:

Arvoisa herra puhemies! Täällä on paljon puhuttu puolustusulottuvuudesta ja ihan aiheesta. Voisi lähteä tietysti liikkeelle siitä, että tällaista painetta rakentaa Eurooppaan vastavoimaa USA:n ylivoimalle puolustusmielessä varmasti on. Itse voin kertoa, että kun olin huhtikuun 1. päivä Brysselissä vasemmistopuolueiden kokouksessa, niin varsinkin etelämaista tulleet poliitikot myöskin siinä ryhmässä kokivat sellaista tunnetta, että kun Irakin sota oli tapahtunut, niin kuin oli tapahtunut, ja USA hyvin piittaamattomasti, jopa YK:sta piittaamatta, oli liittolaisineen hyökännyt, täytyy olla vastavoimaa, eurooppalaisten pitää enemmän vastata puolustuksestaan itse — varmasti sellaista tarvetta, syntyy. Mutta meidän pitää kyllä todella pysähtyä miettimään, onko siinä mitään järkeä, onko sotilaallisten voimavarojen lisääminen, puolustuksen vahvistaminen, oikea tapa edistää rauhaa, vakautta ja kansojen hyvinvointia, ja tästä tänäänkin on kysymys, kun puhutaan.

Puolustusmateriaalivirastosta on täällä tänään paljon puhuttu. Minusta se on kyllä ohitettu liian kevyesti sekä selonteossa että myöskin valiokuntien lausunnoissa ja mietinnössä. Tämähän on aika kova juttu, että tällaisen viraston osalta suoraan todetaan 40 artiklan 3 kohdassa, että "Jäsenvaltiot sitoutuvat parantamaan asteittain sotilaallisia voimavarojaan". Tähän liittyy puolustusmateriaaliyhteistyö, jota on jo tähän asti tehty monella eri tasolla, eri maaryhmittymien kesken, ja voi tietysti leikkisästi sanoa, että varmaan ei ole mitään sitä vastaan, että tekniikkaa yhdenmukaistetaan, tehdään harmonisointia, tehdään haarukka—veitsi-mysteerioista samanlaisia ja näin ollen voidaan toimia taloudellisesti järkevästi. Mutta se velvoite, joka tähän perustuslakiin sisältyvään artiklaan nyt sisältyy, on kova juttu.

Kuten täällä ministeri Tuomioja aiemmin totesi, ei meidän kansallisessakaan perustuslaissamme määritellä jonkun osa-alueen kehittämistrendiä tai velvoitetta mennä siihen tai tähän suuntaan. Sen vuoksi minua ei oikein tyydytä se, että hallitus toteaa, että tällainen velvoite sopii huonosti perustuslaillisen sopimuksen luonteeseen, kun ei sanota oikeastaan sen enempää. Ulkoasiainvaliokunta tyytyy tähän. Puolustusvaliokunnan lausunnossa on suorastaan ristiriitainen käsitys, kun siellä toistetaan tämä valtioneuvoston kanta, että tällainen velvoite sopii huonosti perustuslaillisen sopimuksen luonteeseen, mutta sitten puolustusvaliokunta kuitenkin toteaa, että tämä velvoite ja valtioneuvoston kanta eivät ole kuitenkaan ristiriidassa. Minusta ne ovat ristiriidassa, jos selvästi sanotaan, että se ei kuulu tällaisen sopimuksen luonteeseen, ja kuitenkaan ei nähdä siinä mitään ongelmaa.

Tämä virasto on etenemässä minun käsitykseni mukaan varsin nopeasti, ja niin kuin täällä aiemmin viitattiin, epävirallisessa puolustusministerikokouksessa Italiassa jo ensi viikonloppuna varmaan otetaan jonkinlaisia uusia askeleita tämän viraston rakentamisessa ja nähtävästi tarkoitus on, että virasto myöskin astuu voimaan ja sen toiminta aloitetaan ensi vuonna. Mikäli tällaisesta materiaalivirastosta luodaan eräällä tavalla EU:n sisälle instituutio, joka saa toimivaltaa esimerkiksi näiden resurssien määrittelyssä eli sille tulee hyvin laaja-alainen toimenkuva, niin kyllä se on aika vakava paikka. Minusta ei näin kevyesti sitä pitäisi ohittaa tässä mietinnössä.

Siitä on myöskin keskusteltava, ja toivottavasti paikalla oleva arvoisa puolustusministeri voi myöskin kommentoida, että jos tämmöiseen virastoon muodostuu esimerkiksi johtokunta, muodostuu se sitten kansallisten puolustusministeriöitten edustajista tai muista, tai jos siihen muodostuu korkean profiilin omaava johtohahmo, korkea edustaja tai uusi ulkoministeri, niin kyllähän se on silloin instituutio näiden muiden EU-instituutioiden joukossa hyvin selkeällä ja vahvalla profiililla. Tämäkin kyllä minusta perustelee sitä käsitystä, että meidän pitäisi tähän paneutua tarkemmin.

Valtiovarainvaliokuntahan on omassa lausunnossaan minusta aivan oikein todennut niin, että sen lisäksi, että sopii huonosti perustuslaillisen sopimuksen luonteeseen, että asetetaan yhteinen velvoite nostaa puolustusvoimavaroja, se on kyllä pieni kolaus myöskin kansalliselle budjettivallalle. Vaikka se olisikin suositus eikä varmaan tule viime kädessä koskaan viemään eduskunnalta sen viimekätistä budjettivaltaa, kyllä minusta on kyseenalaista myöskin kansallisen budjettivallan kannalta, että tällaisia sitoumuksia perustuslakiluonnokseen on sisällytetty.

Tässähän on taustalla se, että aiemmin ajateltiin, että puolustusvoimavarojen kehittämiselle luotaisiin oikein konvergenssikriteerit ja että maat joutuisivat täyttämään kriteerit vähän niin kuin euroon liittyessään, jotta pääsisivät tällaiseen yhteistyöhön mukaan. Kuulemma kompromissina tai jonkinlaisena jäänteenä tästä kehityksestä jäi jäljelle tällainen vahva vetoomus siitä, että sitoudutaan yhteisesti vahvistamaan puolustusvoimavaroja. Sen vuoksi toistan vielä, että hallituksen kannattaa todella olla tarkkana tämänkin asiakokonaisuuden osalta hvk:ssa.

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen

Arvoisa puhemies! Muutama sana lähtien ed. Uotilan käyttämästä puheenvuorosta, joka minusta oli hyvä puheenvuoro, kiinnitti huomiota tärkeään asiaan.

Tämän viraston perustaminen on niitä harvoja asioita, joista oikeastaan on tehty jo EU:n puitteissa konkreettinen päätös. Viime kesäkuussa Kreikassa Eurooppa-neuvostossa Euroopan johtohenkilöt tekivät tästä päätöksen, ja siltä pohjalta asia on edennyt. On todettava, että tämän viraston perustamisen osalta on kyllä vielä erittäin paljon niin sanottuja auki olevia asioita. Varmasti valtaosa niistäkin asioista, jotka ed. Uotila nosti tikunnokkaan, on selvästi vielä auki olevia asioita. Mutta tosiasia on se, että tästä asiasta on poliittinen päätös olemassa. Tämän viikon lopullahan puolustusministereillä on epävirallinen kokouksensa myös tämän asian tiimoilta, muitakin asioita on. Se ei päätä mitään, se käy keskustelua, ja myös siinä yhteydessä Suomella on mahdollisuus tuoda omat näkökantansa, muun muassa täällä olevat näkökannat, selkeästi esille, ja se myös aikoo tuoda ne tässä yhteydessä kuten sitten muutoinkin tämän hvk-prosessin aikana.

Myönteistä tämän viraston perustamisessa on ainakin se, että nyt toiminnassa olevat Occar- ja Loi-järjestelyt muun muassa, joissa siis maaryhmät toimivat jo yhteistyössä, tulevat nyt EU:n sateenvarjon alle, siis yhteiseksi politiikaksi ja myös avoimuus tulee toteutumaan niitten osalta. Suomikin pääsee silloin osalliseksi samoista järjestelyistä, mitkä nyt tapahtuvat suljetusti muutamien maaryhmien sisällä. Siitä varmasti on myös Suomen kannalta hyötyä vaikkapa ajatellen yhteishankintojen mahdollisuutta, tutkimustoiminnan mahdollisuuksia ja ylipäätään yhteistyötä puolustusmateriaalialalla. Tärkeää on se, mihin ed. Uotilakin viittasi, että samaan aikaan ei käy se, että asetetaan tavoitteeksi hyvin konkreettiset tasot sotilaallisten voimavarojen lisäämiseksi. Sen sijaan on erittäin järkevää se, että sotilaallisten voimavarojen parantamiseen pyritään nimenomaan lisäämällä yhteistyötä, yhteishankintoja ja myös edistämällä tutkimustoimintaa erilaisilla keinoilla. Minusta se on järkevää yhteisten sotilaallisten voimavarojen parantamispolitiikkaa.

Mutta tärkeää on se, että jokainen maa, myös Suomi jäsenmaana, omalta osaltaan päättää oman puolustuspolitiikkansa, kansallisen puolustamisensa, linjoista ja myös tasosta. Kuten tässä UaV:n mietinnössä todetaan, on tärkeää, että Suomesta tapahtuvassa aseviennissä säilytetään nykyinen valtioneuvoston päätöksenteon kautta toteutuva poliittinen julkinen kontrolli. Minusta se on tärkeä kannanotto. Se koskee myös sotilaitten lähettämistä ulkomaille. Suomen eduskunta päättää niistä asioista. Se ei ole ylikansallista päätöksentekopolitiikkaa. Mutta tärkeitä näkökohtia ed. Uotila nosti esiin.

Jatkan muutamalla sanalla vähän yleisemmin.

Minäkin yhdyn siihen yleiseen arvioon, että eduskunta on osoittanut lausunnoissaan ja mietinnössään laajaa tukea hallituksen selonteossaan asettamille tavoitteille. Tämä on tärkeä selkänoja, joka täältä tulee. Koen myös vasemmistoliiton eriävän mielipiteen siltä kannalta, että siinä asetutaan tukemaan niitä tavoitteita, joita hallitus omassa päätöksenteossaan on asettanut. Se on tuen osoittamista sille. Niin koen eriävät mielipiteet eri valiokunnissa, joten siis selkänojaa eduskunnasta on hallituksen neuvottelijoille toimia Suomen kannalta oikeitten tavoitteitten läpiajamiseksi. Niissä on myös se hyvä puoli, että Suomen tavoitteet myös vahvistavat Euroopan unionia, sen yhtenäisyyttä ja toimintakykyä ja myös itsenäisyyttä. Se on tärkeää tässä myös todeta.

Hallituksen selonteko ja siihen annettu vastaus nyt lähtevät siis siitä, että Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton maa, mutta se ei ole passiivisuutta eikä eristäytymistä, vaan päinvastoin kannanotoissa lähdetään siitä, että Suomi on aktiivinen, se on yhteistyöhakuinen ja -haluinen EU:n jäsenmaa. Tämä on hyvä todeta, kun näitä termejä käytetään. Jos Suomen esittämät tavoitteet menevät eteenpäin ja kun konventin kannanottoja muutenkin katsoo, niin ei näillä ole EU:sta kehittymässä sotilasmahtia eikä sotilasliittoa.

Panin merkille, että UaV käytti verbiä "poistaa" kahdessa kohdassa. Sekä voimavaraytimen osalta että turvatakuuytimen osalta eduskunta lähtee siitä, että nämä määräykset täytyy pyrkiä poistamaan tässä edessä olevassa konferenssivaiheessa, siis asetettiin Suomen hallitukselle tällaisia tavoitteita. Minusta se edustaa eduskunnan selkeää tahtoa. Panin myös merkille sen, että täällä myös korostetaan sitä, että siinä tilanteessa, että syntyy näitä ytimiä, on tärkeää, että Suomella on liikkumatilaa tehdä omia päätöksiään, mikä tarkoittaa siis sitä, että täytyy toteuttaa tämän tiiviimmän yhteistyön periaatteita, ei siis suljettuja ratkaisuja, vaan tiiviimmän yhteistyön periaatteita.

Ihan loppuun kaksi lyhyttä kommenttia.

Ensimmäinen on se, että nyt on käymässä sillä tavalla, mikä onkin aika luonnollista, että Suomi ottaa turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen linjaansa, siihen suureen linjaan, siihen peruslinjaan, kantaa ensi vuoden selonteossa. Näin on käymässä ja pidän sitä luonnollisena asiana. Se mahdollistaa myös erittäin perusteellisen harkinnan ja myös kansalaiskeskustelun liittoutumattomuuden ja liittoutumisen eroista, niihin liittyvistä hyödyistä ja haitoista. Se keskustelu on edessä, ja se keskustelu täytyy käydä. Päätöksenteon paikka on selonteossa 2004. Päätöksen tekee viime kädessä tämä sali.

Viimeinen kommenttini on se, että nyt ei niinkään tarvita spekulaatioita, mitä on tapahtumassa neuvotteluvaiheessa, kohta alkavissa neuvotteluissa, mutta sen sijaan tarvitaan eduskunnan informointia siitä, mitä tapahtuu sitten aikanaan niissä neuvonpidoissa.

Kari Uotila /vas (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kiitos, ministeri, selvityksestä. Puolustusministeri kiinnitti tärkeään kohtaan tässä mietinnössä huomiota, siihen, että valiokunta pitää tärkeänä, että näissä asevientipäätöksissä jatkettaisiin avointa linjaa ja että tehtäisiin poliittiset päätökset hallitustasolla. Kuitenkin tämä puolustusmateriaaliyhteistyön harmonisointi myöskin hankintojen osalta ja hankintaperiaatteiden osalta nähdäkseni voi tuoda paineita siihen, voidaanko säilyttää erilaista päätöksentekomenettelyäkään sitten yhteistyöhön osallistuvien maiden kesken.

Tämähän on ollut aiemminkin esillä. Suomessa on pyritty, jollain tavoin Weag-yhteistyöhön liittyenkin, pois tästä Ruotsin-mallista, jossa on yksittäiset asevientipäätökset alistettu tai valtuutettu jonkin toimikunnan arvioitavaksi. Meillä on säilynyt tämä hallituksen päätösvalta. Näkeekö ministeri todella, että näissä uusissa olosuhteissa myöskin (Puhemies koputtaa) ja viraston tultua voimaan Suomi pystyy tämän vanhan, hyväksi todetun käytännön säilyttämään?

Antero Kekkonen /sd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! On hyvä, että ministeri Kääriäinen otti puheeksi, taitaa olla ensimmäistä kertaa tänä iltana, nämä Occar- ja Loi-järjestelmät, jotka ovat lievästi sanoen vähän pulmallisia meille Suomelle. Sitä taustaa vastaan tämä puolustusmateriaali-, tutkimus- ja voimavaravirasto saattaa olla ihan meikäläistenkin kannalta edistysaskel. Se saattaa tarjota mahdollisuuksia myös suomalaiselle tuotannolle. Olen myöskin sitä mieltä, vaikka asia aiheutti ed. Jaakonsaaren vihjaamana vähän vastalauseita, että tämä uusi virasto voisi merkitä myöskin asevarustelumäärärahojen pienentymistä Suomen osalta.

Vielä yksi asia, arvoisa puhemies: Ministeri Kääriäinen pani minusta oikeaan järjestykseen tämän prosessin ja myöhemmin tulevan selonteon. Näinpäin sen pitää mennä. Olisi aika luonnoton tilanne, että me olisimme hosuneet itsellemme selonteon ja nyt olisimme tilanteessa, jonka tulevaisuudesta emme tiedä.

Heidi Hautala /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Oli hyvä, että ministeri Kääriäinen otti esille ulkoasiainvaliokunnan mietinnön kohdan, jossa puhutaan siitä, että Suomesta tapahtuvassa aseviennissä säilytetään nykyinen valtioneuvoston päätöksenteon kautta toteutuva poliittinen ja julkinen kontrolli. Pyytäisin saada muistuttaa siitä, että Euroopan unionilla on jo vuodesta 91 asti ollut tällaiset asevientikriteerit jäsenmaille. Pyrkimys ja myöskin tapahtunut kehitys on kaiken aikaa ollut sen suuntainen, että on pyritty entistä enemmän tiukentamaan säädöksiä, niin että aseita ei viedä maihin, joissa niitä voidaan käyttää ihmisoikeusloukkauksiin, tai sotiviin maihin.

Myöskin päätöksenteon avoimuus on jossain määrin lisääntynyt, ja siinä Suomi on paras bench-mark, eli Suomessa on paras ja avoimin käytäntö, jossa valtioneuvoston vientilupapäätökset ovat todellakin julkisia. Mielestäni kannattaa pitää kiinni tästä kotimaisesta päätöksenteosta eli siitä, että päätökset tehdään edelleenkin Suomessa valtioneuvostossa, (Puhemies koputtaa) mutta samaan aikaan varmasti nämä yhteiset asevientikriteerit tämän puolustusmateriaaliviraston kautta voitaisiin vieläkin selventää ja avoimuutta lisätä.

Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Kääriäinen puheenvuorossaan sanoi tavallaan loogisesti aivan oikein, että sopimus puolustuspoliittisesta yhteistyöstä eduskunnan osalta tuodaan käsittelyyn vasta selonteon aikana ensi keväänä.

Miten nyt on ministeri Kääriäinen? Tässä saattaa tulla vähän kiire, sillä tänään olen kuullut, että meidän puhemiehemme Lipponen on Brysselissä antanut lausunnon, jonka mukaan hän kertoo, että siellä maat, jotka ovat suljettua rakenneyhteistyötä ehdottaneet, ovat päätymässä kompromissiin, ja jos se nyt tulee tässä muutaman viikon sisällä tai kuukauden sisällä päätökseen, niin kyllä ilmeisesti mekin joudumme silloin tähän aikaisemmin ottamaan kantaa. Pyytäisin ministeriltä tästä vähän tarkempaa vastausta, millä premisseillä voi olla, että selonteko tulee paljon aikaisemmin keskusteltavaksi.

Simo Rundgren /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Kääriäinen on mielestäni erittäin viisaalla tavalla täällä paaluttanut meidän ulko- ja turvallisuuspolitiikkaamme. Kysymys liittoutumattomuudesta tai liittoutumisesta, joka erityisesti tämän salin oikealla reunalla on tuntunut olevan sellainen asia, jota pyritään kiirehtimään, on tässä minusta laitettu nyt oikeaan valoon.

Mielestäni tässä kaksi näkökulmaa on tarpeellista perusteellisesti miettiä. Mikä on se välitön uhka, jonka varjolla me nopeasti tarvitsemme liittoutumista ja sen tuomia turvatakuita? Toinen asia: Suomessa on aina totuttu siihen, että vankka kansalaismielipide on valitun ulko- ja turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tukena. Meillä on nyt esimerkiksi yleinen asevelvollisuus, johonka sitoutuu noin 85 prosenttia meidän ikäluokistamme. Se antaa suuntaa siitä, miten tämä kansa tällä hetkellä suhtautuu näihin asioihin ja miten se tahtoo jatkossakin näitä asioita hoitaa: luottaen Suomen omaan turvallisuuspoliittiseen linjaan. Tässä mielessä minusta ministeri Kääriäisen näkemykset ovat olleet kyllä turvallisia.

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen

Herra puhemies! Tähän kansalliseen päätösvaltaan ja tähän yhteensopivuuteen: Tälläkin hetkellähän tapahtuu sitä yhteensopimista ja omien puolustusmateriaalihankintojen ja -varustusten sovittamista yhteen eurooppalaisten standardien mukaan. Suomi on ilmoittanut esimerkiksi vuonna 99 Helsingissä pidetyn neuvoston kokouksen perusteella — silloin tehtiin iso päätös — omia joukkojaan tähän yhteiseen eurooppalaiseen joukkopooliin, kun kootaan sitä 60 000 naisen ja miehen joukkoa, etupäässä ilmeisesti miehen. Me olemme ilmoittaneet siinä omat joukkomme, omat materiaaliset valmiutemme, mutta lähtien siitä, mikä on täällä meidän kansallinen tilanteemme. Emme ole muuttaneet omaa kansallista puolustuspolitiikkaamme, materiaalihankintoja, sen perusteella, mitä vuonna 99 esimerkiksi päätettiin. Eli nämä asiat asettuvat kuitenkin tällaiseen suhteeseen. Kansallinen päätösvalta näissä pitää.

Ed. Kekkosen puheenvuoroon yhtyen minä pidän kyllä tärkeänä sitä, että tämän viraston toiminnasta tulee avointa toimintaa jäsenmaitten kannalta ja Occar- ja Loi- ja vastaavien järjestelyjen suljettuisuus poistuu. Sehän oli myös aikanaan sitten syy, että tietyt maat olivat vastahankaisia tämän viraston perustamiseen, koska niiltä meni tavallaan tämmöinen oma etuoikeus. Nyt se alkaa olla niin kuin kaikkien yhteistä asiaa, kun tämmöinen virasto saadaan aikanaan toimintaan. Näen kyllä myös, että suomalaiselle piskuiselle puolustusmateriaaliteollisuudelle — taikka ei tietysti ihan piskuinen ole meidän mitassamme tämä puolustusmateriaaliteollisuutemme, sehän saavuttaa hyviä tilauksia, hyviä voittoja tuotteittensa laadulla — avautuu tämän yhteistoiminnan kautta mahdollisuuksia ja sitä kautta työpaikkoja tänne Suomeen. (Ed. Kekkonen: Avaruudessa mennään paraikaa!) — Ja avaruudessa mennään paraikaa.

Ed. Hautalan puheenvuoroon: Haluan vahvistaa vain sen, että Suomessa niin sanottu asevientipolitiikka on erittäin tarkkaa puuhaa. Joskus tuntuu, että se on liiankin tarkkaa puuhaa, mutta se ei ole koskaan liian tarkkaa puuhaa, vaan on tärkeää, että jokainen yksittäinen päätös hyvin tarkkaan valmistellaan ja siinä otetaan huomioon muun muassa EU:n kriteeristö mutta myös muita kriteereitä. Tärkeää on sitten, että täällä kotimaassa päätöksenteossa varsinkin puolustusministeriön ja ulkoasiainministeriön välinen yhteistyö hankalissa tapauksissa toimii saumattomalla tavalla, ettei tule näistä harmillisia tapauksia ja nimenomaan ihmisoikeustapauksissa selviä virheitä.

Ed. Akaan-Penttilän puheenvuoroon on hankala antaa mitään — ainakaan mitään hyvää — vastausta, enkä sitä nyt tässä tavoittelekaan vaan totean sen, että hallitus nyt saa kyllä tämän käsittelynkin jälkeen erittäin hyvät tavoitteet ja eväät lähteä neuvotteluihin. Jos sitten syntyy neuvottelujen kuluessa lähiviikkojen tai -kuukausien aikana niin sanottuja uusia tilanteita, silloin ne ovat uusia tilanteita ja silloin neuvottelijat ottavat ohjeensa hallitukselta ja tarvittaessa eduskunnalta, kuinka mennään eteenpäin. Minusta ei kannata liian paljon murehtia etukäteen mahdollisia niin sanottuja hankalia tilanteita Suomen tavoitteitten kannalta vaan kannattaa mennä nyt avoimin mielin näillä tavoitteilla, mitkä perjantaina eduskunta hallitukselle neuvottelutavoitteiksi vahvistaa.

Rauno Kettunen /kesk:

Arvoisa puhemies! Suomi on hyvä maa asua ja elää. Nykyolot rakentuvat aina edellisten sukupolvien ponnistelujen varaan. Me rakennamme nykyistä yhteiskuntaa ja teemme pohjaa tuleville sukupolville. Pieneltä osaltamme rakennamme koko maapallon tulevaisuutta. Suomalaiset ovat kautta aikain antaneet oman panoksensa kansojen historiaan. Nytkin tavoitteenamme on olla mukana rakentamassa entistä yhtenäisempää, demokraattisempaa, tasa-arvoisempaa ja oikeudenmukaisempaa Eurooppaa. Täällä eduskunnassa meillä näkyy olevan varsin vahva yksimielisyys, miten haluaisimme kehittää EU:ta ja mitä muutoksia haluaisimme konventin esitykseen perustuslailliseksi sopimukseksi. Neuvottelijoiden on pidettävä kirkkaina ja jämäkästi mielessään päätavoitteet: oman komissaarin säilyttäminen, kaikille avoin EU:n yhteinen puolustus, selkeästi määriteltävä Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan asema ja tehtävä, ministerineuvoston kiertävä tai tiimipuheenjohtajuus, määräenemmistösäännökset ja maamme itäisten ja pohjoisten erittäin harvaanasuttujen alueiden erityisasema sekä kauppapoliittisten sopimustekstien korjaaminen ja täsmentäminen.

Ulkoasiainministeriön Eurooppa-tiedotus on järjestänyt tiedotustilaisuuksia, missä on käsitelty esitystä EU:n perustuslailliseksi sopimukseksi. Tällä tavoin on pyritty herättämään kansalaiskeskustelua. Näissä tilaisuuksissa vahvimmin äänessä ovat olleet EU:n vastustajat. Yksi esimerkki tilaisuuksista oli viime maanantaina Kuopiossa järjestetty tilaisuus. Tilaisuudessa päättäjiä syytettiin jopa valtiopetoksesta, jos perustuslaillinen sopimus eduskunnassa hyväksytään ilman kansanäänestystä. Onko sitten EU-jäsenyys ja EU-sääntöihin sitoutuminen uhka itsenäisyydellemme, kuten Kuopion EU-tiedotustilaisuudessa monet aktivistit uhkailivat?

Kokonaisuutena EU-jäsenyys vahvistaa ulkoista turvallisuuttamme, eikä uusi perussopimus tee unionista liittovaltiota. Kaupan maailmanlaajuinen vapautuminen kohtelee kuitenkin hyvin eri tavoin eri alueita ja eri väestöryhmiä. Suurimpia kärsijöitä ovat ankarissa luonnonoloissa toimivat maatalous ja porotalous, joiden merkitys maaseudun elinvoimaisuudelle ja asutukselle on korvaamaton. Osuudeltaan huomattavan elinkeinon supistuminen tai alasajaminen vaikuttaa erityisesti maakuntien ja maaseutualueiden työpaikkoihin, palveluihin — terveydenhoitoon, koulutukseen — ja siten maakuntien viihtyisyyteen asuinpaikkana ja myös näiden alueiden turvallisuuteen. Liiallinen EU-byrokratia, mikä vielä tuplataan kotimaassamme, lannistaa monta yrittäjää. Byrokratiaa on purettava.

EU:n yhteinen maatalous- ja rakennepolitiikka yhdessä kansallisen politiikan kanssa on tarkoitettu tasapainoisen aluekehityksen turvaamiseksi kaikissa jäsenmaissa koko EU:n alueella. Tällainen tasapainoinen kehitys voi jäädä hurskasteluksi, sanahelinäksi, ellei Suomella ole yhteistä päämäärää ja kansallista tahtoa pitää kiinni kaikkien väestöryhmien ja alueiden eduista. Meidän ei pidä olla liian sinisilmäisiä yleviltä kuulostavien ihanteiden edessä. Todellinen uhka Suomen maatalouden tulevaisuuden kannalta on ilmasto-oloistamme johtuvan niin sanotun vakavien vaikeuksien 141-tuen poistaminen. Ei ilmasto ole muuttunut EU-jäsenaikana, mutta EU kaikin keinoin tai ainakin jotkut virkamiehet kaikin keinoin pyrkivät estämään tuen. Voimmeko luottaa tällaiseen kumppaniin? Nyt tarvitaan laajaa yhteistyötä ja yhtenäisyyttä yhteisten tavoitteiden aikaansaamiseksi Eurooppa-tasolla. Perussopimuksessa on turvattava pienten maiden vaikutusmahdollisuudet ja elintärkeät perusasiat.

Päättäjät on valittu tekemään päätöksiä; on pystyttävä tekemään myös vaikeita päätöksiä. Kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia on kuitenkin aina kunnioitettava. Kansalaisten tulisikin aktiivisesti voida ottaa kantaa ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen kehitykseen ja päätöksentekoon. Päätöksentekijöiden on päätöksiä tehdessään arvioitava niiden pitkän aikavälin vaikutus oman maamme kansalaisten arkeen. Kansanäänestystä on harkittava hallitustenvälisessä konferenssissa saatavien tulosten pohjalta. Muistakaamme, että me, nykyinen sukupolvi, olemme vain osa pitkää sukupolvien ketjua. Tulevien sukupolvien olot rakentuvat meidän ponnistelujemme ja päätöstemme varaan.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä valtioneuvoston selonteko eduskunnalle konventin tuloksista käsittää 92 sivua. Siinä on 9 lukua, ja minusta mielenkiintoista on se, että sitä osiota, josta tänään esimerkiksi, sinänsä täysin aiheellisesti, on eniten täällä keskusteltu, sisällysluettelossa ei edes mainita eli puolustuspoliittista osiota. Kun sitä erityisesti etsii, sen näkee mainintana sivulla 26 tiiviimmän yhteistyön alla ja selkeämmin vasta luonnollisesti sitten, kun puhutaan ulkoisesta toiminnasta, joka alkaa sivulta 52, ja sielläkin käytetään termiä rakenneyhteistyö, joka sanoo meille useimmille aika paljon. Tavalliselle Suomen kansalaiselle sekin on varmasti aika kaukana puolustus- ja turvallisuuspolitiikasta. Yhteinen puolustus on sivulla 57 omana entiteettinään lopulta sanottu. Sana Nato on muutaman kerran, olen tämän löytänyt sen sieltä kaksi tai kolme kertaa mainittuna, ja esimerkiksi transatlanttisista suhteista en ole nähnyt mainintaa kertaakaan. (Ed. Kiljunen: Miksi se pitäisi olla?) — Yritän sitä tässä jatkossa selittää. Jos ed. Kiljunen ei sitä halua mainita, merkittäköön sekin eduskunnan pöytäkirjoihin.

Minä käytän, arvoisa puhemies, sikäli vähän poikkeuksellisen puheenvuoron, että aion siteerata useita asiantuntijoita, jotka ovat monien vuosien aikana päätyönään paneutuneet turvallisuus- ja ulkopoliittisiin seikkoihin ja lähinnä Nato-näkökulmasta. Siteeraan heidän tekstejään, joita he ovat julkisuudessa kirjoittaneet.

Ensimmäinen näistä on entinen Nato-suurlähettiläs Leif Blomqvist, joka tällä hetkellä on eläkkeellä. Hän sanoi huhtikuussa viime vuonna: "Viiden Naton kyljessä vietetyn vuoden aikana olen voinut havaita, että Pohjois-Atlantin liitossa vallitsee Suomesta selkeä ja myönteinen kuva. Suomi nähdään kehittyneenä ja poliittisesti kypsänä EU:n jäsenmaana, ja Suomen kansan tiedetään olevan hyvin itsenäisyys- ja puolustustahtoista." — Ei tästä voi olla varmaankaan eri mieltä. — "Sen sijaan on outoa", hän jatkaa, "että Naton kuva Suomessa on niin epämääräinen. Julkisessa keskustelussamme järjestön rooli esitetään usein kielteisessä valossa". — Minusta se pitää paikkansa. — "Se johtuu osaltaan siitä, että vuosikausia on pohdittu, onko vanhasta Natosta tullut parempi uusi Nato. Valitettavan pintapuolisesti on paneuduttu vanhan Naton merkitykseen Suomelle aikanaan."

Hän jatkoi tätä tekstiä joulukuussa viime vuonna seuraavasti: "Suomalaisessa keskustelussa Nato varustetaan lähes aina etuliitteellä sotilasliitto. Tällä tavoin Natosta välittyy tai saadaan välittymään epämääräinen uhkakuva. Se on perusteitaan myöten kuitenkin virheellinen. Perimmäiseltä olemukseltaan Nato on arvoyhteisö, jonka jäsenmaat Neuvostoliiton ideologisen, poliittisen ja sotilaallisen uhan edessä kokosivat riittävästi poliittista tahtoa luodakseen Yhdysvaltain johdolla yhteisen puolustuksen."

Arvoisa puhemies! Nämä ovat tärkeitä lauseita, tärkeää taustatietoa. Eri asia on sitten, kummalle kannalle tässä asettuu, mutta nämä ovat hyvin kokeneen asiantuntijan mielipiteitä.

"Suomi on varannut itselleen oikeuden liittyä Naton muodostamaan arvointressiyhteisöön", hän jatkaa edelleen. "Suomalaisilla on suhteessaan muuhun maailmaan taipumus tiettyyn itsekeskeisyyteen." Silti optio ei saisi tarkoittaa hänen mielestään sitä, että Suomi liittyy Natoon vain siinä tapauksessa, että meidän oma turvallisuutemme vaarantuu. Hän koki asian näin.

Tässä salissa on aika tunnettua, mitä kenraali Hägglund puhui täällä silloin, kun hän oli maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan seminaarissa. Hän oli samaa mieltä kuin presidentti Ahtisaari vähän aikaisemmin. Kenraali Hägglundhan sanoi aivan suoraan tuossa tilaisuudessa, jossa olin myös itse paikalla: "Suomesta on tulossa kummajainen, joka elelee Ruotsin ohella historiansa vankina, erakkona Euroopan marginaaleissa, vähän kuten Sveitsi pitkään suhteessa YK:hon ja suhteessa EU:hun. Liittoutumattomuudesta ei saisi Suomessa muodostua mantraa, joka estää järkevät toimet turvallisuutemme edistämiseksi muuttuneissa olosuhteissa." Näin Hägglund sanoi. Tämä on suora lainaus Helsingin Sanomista 17.1. tänä vuonna.

Kenraali Hägglundia haastateltiin myöskin Suomen Kuvalehdessä, jolloin hän katsoi, että nämä suvereenit valtiot, siis Ranska, Saksa, Belgia ja Luxemburg, joka tapauksessa perustavat jonkinlaisen sotilaallisen yhteistyön joko EU:n sisälle tai sen ulkopuolelle. Tästä asiasta ilmeisesti meidän puhemiehemme Lipponen on tänään ollut Belgiassa jonkinlaisissa neuvotteluissa ja kertonut käsityksenään, että tältä pohjalta jonkinlainen kompromissiesitys on tulossa. Minusta nämä ovat aivan reaalisia tietoja. Eri asia tietysti on, tykkääkö niistä vai ei, mutta tämä nyt ei ole pelkkä tykkyysasia.

Hägglund myöskin jatkaa: "Olisi tärkeää, että Suomi ei tässä yhteydessä esiintyisi jarrumiehenä." Niitähän ovat ne, jotka nyt täällä ovat hyvin voimakkaasti olleet äänessä, kokoomuslaisia lukuun ottamatta. "On ihan selvää, että Suomen pitää olla mukana kehittämässä EU:n yhteistä puolustusta. Se on ilman muuta Suomen etu ja vahvistaa turvallisuuttamme. Me olemme nyt mukana tässä klubissa, eikä meillä ole mitään syytä estää sen kehittymistä", Hägglund korostaa Suomen Kuvalehden haastattelussa numerossa 21. Hän sanoo myöskin, että Naton tulevaisuus on auki, kukaan ei tiedä, onko Natoa edes muutaman kymmenen vuoden kuluttua olemassa, mutta se tiedetään, että EU on olemassa.

Tässä mielessä koen tämänpäiväisen keskustelun, arvoisa puhemies, hyvin yksipuolisena. Siinä ei ole mitään pahaa, että vastustaa tai on jonkin asian puolesta, mutta minusta nämä asiantuntijat ja sen lisäksi myöskin nykyinen Suomen Nato-asiantuntija Antti Sierla ovat samanlaisia lausuntoja antaneet julkisuuteen. Oletan, että kaikki edustajat tietävät varsin hyvin, mitä meidän Puolustusvoimien komentajamme hyvin selkeällä suomella sanoi suljetusta, tiivistetystä puolustusyhteistyöstä ja mikä on tämän julistuksen merkitys, miten moni EU-maa on tällä hetkellä yhteistyössä Natossa, kuinka moni sieltä puuttuu. Tämä analyyttinen keskustelu meillä vielä odottaa oikeaa aikaansa, ikävä kyllä.

Matti Väistö /kesk:

Herra puhemies! Valtioneuvoston selontekoa koskeva palautekeskustelu on ollut varsin yksituumaista. Eduskunnan valiokunnissa selonteon käsittely oli laaja ja perusteellinen. Ymmärrän niin, minkä ministeri Kääriäinen täällä puki sanoiksikin, että hallitus on saanut vahvan tuen selonteon linjauksilleen ja tavoitteilleen hvk-työhön. Näin ymmärrän myös ne eriävät mielipiteet ja perustelulausumat, joista perjantaina äänestämme. Niissä tavoitteita on haluttu vielä vahventaa, mutta suunta on sama, yhteinen.

Mielestäni näin on hyvä. Me tiedämme, että valmisteilla oleva, prosessissa oleva, perustuslaillinen sopimus tulee osaltaan selkeyttämään unionin rakennetta ja luonnetta. Samalla kuitenkin unionin perusluonne on tähänastisen tiedon ja valmistelutyön pohjalta arvioituna säilymässä.

Samaan aikaan on kuitenkin tapahtumassa merkittäviä muutoksia. Unionin syveneminen ja laajeneminen on tulevaa todellisuutta. Kriittisinä asioina esille ovat nousseet eritoten jäsenvaltioiden ja unionin väliseen toimivallanjakoon liittyvät asiat, samoin toimielinten keskinäiset suhteet ja kokoonpano. Näissä asioissa, herra puhemies, hallituksen linja on kestävä, ja sen tarkennustarve tulee hyvin selkeästi jo valtioneuvoston selonteossa esille, ja eduskunta on antanut tälle täyden tukensa.

Kriittinen keskustelu on käyty myös turvallisuusratkaisuista. Mielestäni ministeri Kääriäinen äsken hyvin linjasi vielä hallituksen linjaa, samoin kuin pääministeri Matti Vanhanen on aiemmin tehnyt. Tässäkin suhteessa valtioneuvoston selontekoon sisältyvät linjaukset ovat kestävällä pohjalla. On kuitenkin tunnustettava, että Suomen on elettävä ajassa. On oltava valmis myös uudistumaan ja pohtimaan. Perusrakenne turvallisuutemme osalta on kuitenkin edelleen ja toivon mukaan jatkossakin sotilaallinen liittoutumattomuus.

Arvoisa puhemies! Maamme erityisolosuhteet ja erityisesti itäisen ja pohjoisen Suomen asema ovat myös nousseet vahvasti keskustelussa esille. Alueelliset rakennepulmat Euroopan unionissa on tunnustettu. Riittävä ja vahva perusta alueellisen kehityksen turvaamisessa tulevaisuudessa edellyttää kuitenkin sitä, että nämä asiat todetaan perustuslaillisessa sopimuksessa, kuten valtioneuvosto omassa selonteossaankin on tuonut esille. Tilapäiset erityisratkaisut eivät turvaa riittävällä tavalla Itä- ja Pohjois-Suomen alueiden erityisasemaa. Tästä syystä hallitustenvälisessä konferenssissa Suomen kannalta keskeisiä asioita on tämän kysymyksen saaminen perustuslailliseen sopimukseen. Tässä kysymys on myös siitä, että kun meillä on pitkä EU:n ulkoraja, niin sen asutuksen ja elinolojen ja elämisen edellytysten turvaaminen, alueellinen kehittyminen, on osaltaan myös turvallisuuskysymys.

Raja-alueyhteistyön osalta on myös käyty keskustelua. Tiedämme, että unionilla on halu ja tarve tukea muun muassa Venäjän Karjalan kehittymistä, madaltaa sitä jyrkkää elintasoeroa, mikä maidemme välillä ja unionin ja Venäjän välillä on. Tässä tarvittaisiin kuitenkin sellaisia keinoja, sellaisia välineitä ja kestäviä myös oikeusperustaltaan, joilla kyettäisiin toimimaan molemmin puolin rajaa. Hallintovaliokunnalle kerrotun mukaan komissio on valmistelemassa ulkorajan ylittäviä yhteishankkeita (Puhemies koputtaa) ja yhteisiä menettelytapoja. Tämän toteuttamiseksi, herra puhemies, meillä tarvittaisiin riittävä oikeusperusta näiden hankkeiden eteenpäinviennille.

Arto Satonen /kok:

Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunnan hallituksen selonteosta kokoamaan mietintöön voi pitkälti yhtyä. Haluan kuitenkin painottaa erikseen muutamaa kohtaa, lähinnä niitä, jotka on mainittu perustuslakivaliokunnan lausunnossa.

Ensinnäkin kysymykseen kansanäänestyksestä: Tämä kysymys on mitä suurimmassa määrin poliittinen. Juridisia perusteita kansanäänestyksen järjestämiseen ei ole olemassa. Kansanäänestys voi siten tulla kyseeseen vain, jos poliittisesti arvioidaan perustuslailliseen sopimukseen tulevat muutokset niin merkittäviksi, että politiikan legitimiteetin kannalta on perusteltua kysyä kansalaisten mielipidettä. Kuten perustuslakivaliokunta lausunnossaan totesi, tästä asiasta päättäminen on edessä vasta silloin, kun meillä on tiedossa hvk:n lopputulos. Samassa yhteydessä on kuitenkin myös todettava, että näköpiirissä ei ole sellaisia muutoksia, jotka muuttaisivat Euroopan unionin perusluonnetta niin paljon, että kansanäänestyksen järjestämistä voisi pitää perusteltuna. Lähinnä kyse onkin entisten sopimusten laittamisesta uusiin kansiin.

Tulee lisäksi muistaa, että kansanäänestys on harvoin käytetty muoto suomalaisessa päätöksenteossa. Mielestäni kansanäänestystä tulee jatkossakin käyttää säästeliäästi ja lähinnä suuria linjaratkaisuja tehtäessä. Kansanäänestyskeskustelussa on vedottu siihen, että useissa Euroopan unionin maissa aiotaan järjestää kansanäänestys. Perustuslakivaliokunta selvitti tätä asiaa, ja tässä vaiheessa on vielä hyvin epäselvää, kuinka moni maa itse asiassa on äänestyksen järjestämässä. Varmuudella tiedetään ainoastaan, että Tanska ja Irlanti järjestävät, koska niiden päätöksentekokulttuuriin kansanäänestys perinteisesti kuuluu. Näyttää siltä, että jotkut valtiot käyttävät kansanäänestyksen järjestämisen mahdollisuutta neuvottelutaktiikkana hallitustenvälisessä konferenssissa.

Suomessa taas näyttää olevan niin, että valta tuo vastuun tullessaan. On ollut mielenkiintoista seurata, miten keskustajohtajien mielipiteet ovat tässä asiassa vaihtuneet. Vielä keväällä nykyinen pääministeri oli kansanäänestyksen kannalla, ja nyt on entinen pääministeri samaa asiaa väläytellyt. Toivottavasti hallitus ajaa tässä asiassa yksillä rattailla, vaikka päähallituspuolueella näyttää olevankin kahdet rattaat.

Arvoisa puhemies! On erittäin hyvä, että niin ulkoasiainvaliokunnan, suuren valiokunnan kuin perustuslakivaliokunnankin lausunnoissa on vielä hallituksen selontekoakin painokkaammin korostettu niin sanotun normaalin kaksoisenemmistön merkitystä. Samoin vaatimus omasta komissaarista on hyvin perusteltu lausunnoissa. Nämä kaksi asiaa ovat nousseet eduskunnan käsittelyssä Suomen neuvottelutavoitteiden kärjeksi hvk:ssa. Toki kolmantena näiden rinnalle tulee nostaa linjaukset avoimesta puolustuspoliittisesta ytimestä, jonka ensisijaisuus suljettuun ytimeen verrattuna korostuu myöskin lausunnoissa. Suomen osallistumisesta puolustuspoliittiseen ytimeen päätetään lähitulevaisuudessa. Lopullinen kanta on hyvä määritellä sen jälkeen, kun nähdään, mikä on hvk:n lopputulos. Eurooppalaisen puolustuspoliittisen yhteistyön kehittämiseen tulee kuitenkin suhtautua rakentaen, ei torjuen.

Lopuksi, arvoisa puhemies, haluan vielä kiinnittää huomiota sopimusluonnoksen kansalaisaloite-kohtaan. Perustuslakivaliokunnan kannan mukaisesti olisi viisaampaa ohjata aloitteet parlamentin vetoomusvaliokuntaan komission sijasta. Komission valmistelukoneistoa ei kannata kansalaisaloitteilla ruuhkauttaa. Ylipäätään pidän henkilökohtaisesti koko kansalaisaloite-ehdotusta varsin kyseenalaisena. Vaara on, että siitä muodostuu eräänlaisten marginaaliryhmien ase suuren enemmistön mielipidettä vastaan. Jos konventin esitys jää voimaan, niin komission aikaa menee jatkossa sellaisten aloitteiden valmisteluun, jotka ovat ristiriidassa yhteisesti sovitun linjan kanssa. Esimerkkeinä mahdollisista aloitteista voi pitää vaikka abortin kieltämistä, kannabiksen laillistamista tai EU:n irrottamista Wto:sta. Hyvällä syyllä voi kysyä, tukeeko tällaisten asioiden käsittely Euroopan unionin kansanvaltaisuutta ja uskottavuutta. Itse uskon siihen, että Euroopan unioni saavuttaa legitimiteettinsä kansalaisten, myös suomalaisten, silmissä, jos se kykenee toteuttamaan perustehtäväänsä eli ylläpitämään rauhaa Euroopassa ja edistämään kansalaisten hyvinvointia.

Veijo Puhjo /vas:

Herra puhemies! Haluan puheenvuorossani mietityttää eduskuntaa ja etenkin maamme hallitusta liian vähän, jos ollenkaan, käsitellyllä aiheella. Valtioneuvoston selonteko konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin sekä ulkoasiainvaliokunnan mietintö eivät puutu asiaan juuri lainkaan. Terrorisminvastaisen toiminnan edistyessä muuttuvassa EU:ssa saattaa konventin ja hallitustenvälisen konferenssin tulosten jälkeen syntyä tilanne, ettei oikein tiedetä, mihin Suomi tuli sitoutuneeksi. Siksi Suomen tulee olla neuvotteluissa tarkka ja tiukka.

Kysymykseni kuuluukin: Tarkoittaisiko esimerkiksi Suomen liittyminen EU:n yhteiseen puolustuspolitiikkaan käytännössä myös liittymistä presidentti Bushin julistamaan terrorisminvastaiseen sotaan, jota minä pidän erittäin todennäköisenä alkuna kolmannelle maailmansodalle? Tämän kolmannen maailmansodan syntyminen on sitä todennäköisempää, mitä kritiikittömämmin USA:n liittolaiset osallistuvat Irakin selkkaukseen joko sotilaina tai sitten vaikkapa viattoman tuntuisina avustus- tai poliisijoukkoina.

Herra puhemies! Konventin esitystä EU:n muuttamisesta puolustusliiton suuntaan tulee muuttaa. Suomen hallitus ei saa neuvotteluissa hyväksyä sitä, että Suomi tai muutkin jäsenmaat joutuisivat tilanteeseen, missä ne solidaarisuuteen vetoamisen myötä olisivat vasten tahtoaan velvoitettuja osallistumaan Irakin sodan tapaisiin sotiin tai niiden jatkotoimiin. USA:n on itse hoidettava aiheuttamansa soppa loppuun asti. Eihän ole oikein, että USA saa jatkuvasti kylvää suurta tuhoa ympäri maailmaa ja panee sitten muut maat korjaamaan tuhojensa seuraukset.

Olen täysin vakuuttunut siitä, että USA:n hallinnointi liittolaisineen Irakissa aiheuttaa maailmanlaajuisen vastareaktion islamilaisten keskuudessa. Juuri siitä syntyvät ainekset kolmanteen maailmansotaan, missä vihollinen on koko ajan näkymättömissä ja yllättää iskuin milloin missäkinpäin maailmaa.

Suomen onkin oltava konventin ja hvk:n päätöksiä tehtäessä niin tiukka, ettei Suomen tarvitse luopua sotilaallisen liittoutumattomuuden linjastaan. Suomen etu on, ettei meidän maatamme sidota osallistumaan Bushin kaltaisten hallitsijoiden järjestämiin kahinoihin. Siksi on käytettävä jopa veto-oikeutta niin sanottujen turvatakuiden estämiseksi, jotta Suomi voisi jatkossakin säilyttää itsenäisen toimintalinjansa puolustusasioissa.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Haluan puheenvuorollani ennen kaikkea antaa eväitä ja sitä kautta tukea hallitukselle edessä oleviin neuvotteluihin, joita pidän hyvin tärkeinä. Koen, että nyt on todella, kuten täällä useammassa puheenvuorossa on sanottu, hyvin suuresta asiasta kysymys, eräästä tämän vaalikauden suurimpiin kuuluvasta asiasta. Sen takia on hyvin valitettavaa, että kovalla kiireellä valiokunnat ovat joutuneet käsittelemään asioita pintaruopaisuna ja että eduskunnassakin asian keskustelu jää sittenkin melko lyhyeen aikaan, on melko lyhyt.

Ministeri Koskinen on mielestäni hyvin osuvasti esittänyt kritiikkiä nyt tähän sopimusluonnokseen Euroopan perustuslaista. Kysymyksessähän ei ole Eurooppa vaan Euroopan unioni ensinnäkin; tuossa otsikko on jo virheellinen. Euroopassa on maita, jotka eivät kuulu Euroopan unioniin, ja sitten valmisteluelin on siellä tahtonut käyttää todellista päätösvaltaa. Elikkä yhdyn tähän kritiikkiin, mitä oikeusministeri Koskinen on äskettäin kolumnissaan uutisvälineitten mukaan tuonut esille.

Muutokset, joita EU:ssa tapahtuu, mielestäni merkitsevät todellisuudessa liittovaltiota. On vanha satu keisarista uusissa vaatteissa, joita kaikki ihastelivat. Kun kysyttiin pikkupojalta, hän sanoi, että keisari on alasti. Mielestäni tämä satu kannattaisi muistaa silloin, jos sanotaan, että ei ole kysymys liittovaltiosta. Mielestäni, kun puhutaan perustuslaista, kyllä silloin siitä on kysymys, käytettiinpä tuosta sitten mitä nimitystä tahansa ja varsinkin, jos hankitaan liittovaltion ulkonaiset symbolit, presidentti, Euroopan johtaja, ja jos hankitaan valtioneuvostoa eräällä tapaa vastaava elin Eurooppa-neuvosto ja sille sitten ohjataan todellinen valta, ulkoministerit, lippu, kansallislaulu. Kyllä sen ainakin pikkulapsi ymmärtäisi liittovaltioksi, ei enää valtioliitoksi. (Ed. Seppo Lahtela: Niin on tarkoituskin!) Täällä muun muassa ed. Pulliainen käytti hyvin selkeän puheenvuoron, jonka ajatuksia en käy toistamaan, mutta totean, että tiedemiehen tarkkuudella oli nähty, mistä oli kysymys.

Ed. Itälä päivällä erinomaisen hyvin sanoi, että todellisen toimivallan siirtymistä on vaikea ennakoida, sitä toimivaltaa, mikä siirtyisi meiltä pois. Minusta tämä on hyvin pelottava asia, jos näin joudutaan toteamaan. Elikkä Suomen hallituksen edessä olevissa neuvotteluissa tulee olla varsin luja, ehdoton ja tässä suhteessa valvoa itsenäisen kansakunnan oikeuksia. Pidän hyvin pelottavana sitä, että poliittista valtaa siirtyy tuomioistuimille. Tämä on vallanjaon kannalta hyvin ongelmallinen tilanne.

Edelleen tämä artikla 141, jossa nyt Suomen maatalous on joutumassa ongelmiin, on hyvä esimerkki siitä, että jos joskus jotain on luvattukin, niin se sitten kuitenkin byrokraattien toimesta katsotaan toisin ja katsotaan, että olette nyt yöjunassa tämän asian suhteen. Näitä tällaisia vastaavia kysymyksiä varmasti tulisi tulevaisuus olemaan täynnä EU:n suhteen, jos me yrittäisimme jotain hyvää sieltä saada. On hyvä tietysti, että täällä halutaan puhua pohjoisten alueittemme puolesta, mutta pelkään, että EU:ssa ne ymmärretään vain suurpetoreservaateiksi ja meidän on hyvin vaikea löytää ymmärtämystä muualta ainakaan silloin, jos meidän on saatava jotain taloudellista tukea.

Suomen kieli tulee ehdottomasti säilyttää virallisena kielenä aivan kuten ruotsin kielikin. Kuten valiokuntamatkalla olleet kollegat totesivat, on epätodennäköistä, että tässä pitemmän päälle onnistutaan, mutta tämäkin on eräs identiteettikysymys, jonka tulisi olla perusedellytyksiä.

Onko niin, kuten ed. Lindén arveli päivällä puheenvuorossaan, että konventti ohjaa unionia? Mielestäni on aivan väärin, jos näin tapahtuu. Jäsenvaltioiden pitäisi ohjata unionia, elikkä tuo uhkakuva, joka päivällä tuotiin mainitussa puheenvuorossa esille, on myös vakavasti noteerattava. Jos EU:n perustuslaki menee Suomen perustuslain yläpuolelle, kyseessä on mielestäni vakava asia, ja siksi entistä enemmän kannatan kansanäänestystä Suomessa perustuslakisopimuksesta, kuten muun muassa EU:n aiempi oikeusasiamies Jacob Söderman on vaatinut.

Tällä hetkellä EU kansalaisten silmissä merkitsee byrokratiaa eikä demokratiaa. Kun näin on, että EU merkitsee byrokratiaa eikä demokratiaa, niin luulisi silloin olevan hyvin perusteltua, että kansalaiset voivat äänestää. Nyt tietysti joku arvioi, että kansalaiset eivät tiedä, eivät osaa, mutta monta kertaa se, mikä ajatellaan tunteella, on se, missä erotetaan oikea ja väärä, nähdään suunta, minne kulkea. Kansa näkee ehkä etäämmältä metsän. Omasta mielestään asiantuntijat puiden juuressa näkevät vain puita ja pensaita. Siksi mielestäni demokratian takia kansanäänestys on välttämätön, ja kun on Euroopassa valistuneita maita, jotka tämän tekevät, Suomen tulee demokratian ja kansanvallan nimissä liittyä näiden maiden joukkoon.

Pekka Kuosmanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tässä salissa on tänään käyty keskustelua valtioneuvoston selonteosta konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin. On esitetty laajoja pohdintoja puoleen ja toiseenkin, mutta selkeät ja ytimekkäät kannanotot ovat harvassa. Olkoon tässä yksi niitä.

Arvoisa puhemies! Euroopan unioni on aloittamassa uutta aikakautta. Se tietää muutoksia, uudistuksia ja kehitystä ja tarkoittaa myös päätösten tekemistä. Tätä Suomessa ei ole aivan ymmärretty. Esimerkkinä otan yhden, mutta tärkeän EU:n tulevaisuuteen liittyvän asian, ja se on puolustuspolitiikka.

Puolustus- ja turvallisuuspolitiikka on olennainen osa EU:n ydintä samalla tavalla kuin yhteinen valuutta ja Schengenin sopimus. Suomen edun mukaista ei ole ollut jättäytyä näistä kahdesta viimeksi mainitusta ulkopuolelle, eikä poikkeusta tee puolustuskysymyskään. Suomi ei voi pelata itseään ulos EU:n ytimistä, vaan meidän on oltava mukana siellä, missä päätöksiä tehdään. Euron hylänneet EU-maat tietävät jo, miltä ulkopuolisena olo tuntuu.

Suomen ongelma tässä puolustuskysymyksessä on kuitenkin linjattomuus, siis linjattomuus. Jokainen johtaja ainakin tietää, ettei päätöksiä voi tehdä, jos ei ole mielipidettä tai jos niitä on liikaa. Suomessa näitä mielipiteitä ja näkemyksiä on yhtä tiheässä kuin tatteja tänä syksynä. Ei siinä mitään, sehän on hyvä sinänsä, mutta kun tähän joukkoon kuuluu myös valtion johto, niin on silloin piru merrassa. Puolustuskysymyksessä ja sekä Naton että EU:n oman puolustusytimen suhteen on jo vuosia jankattu samoja fraaseja: "Optio on pidettävä auki" tai "Naton ovi pidettävä kiinni, muttei lukossa" jne.

Nyt on Suomenkin korkea aika muodostaa yhteinen selkeä kanta. Jos ei haluta puolustusyhteisöön mukaan, ovet säppiin, tai vaihtoehtoisesti on ryhdyttävä toimenpiteisiin ja ilmaistava Suomen halukkuus EU:n yhteisen puolustuksen rakentamiseen. Jossittelulla ei pitkälle pötkitä. Suomi tarvitsee johtajiltaan päämäärätietoista suunnannäyttöä ja toimintaa tulevaisuuden suhteen.

Arvoisa herra puhemies! Oma kantani EU:n yhteisestä puolustuksesta on saman suuntainen kuin esimerkiksi Puolustusvoimain komentajan, amiraali Juhani Kaskealan. Hänellä on selkeä näkemys siitä, että Suomen ei pidä jäädä pois EU:n yhteiseen puolustukseen osallistumisesta eikä tyrmätä Natoa yhteisen puolustuksen organisaationa. Tähän mielipiteeseen minun on hyvin helppo yhtyä. Suomelle parhaaksi on pyrkiä EU:n yhteiseen puolustukseen mukaan heti eikä mietiskellä sillä seurauksella, että ytimestä ja päätöksenteosta pudotaan. Luontevimmin EU:n puolustus hoituisi mielestäni Naton kautta. Natoon liittymistä tukee myöskin se, että osa nykyisistä ja tulevista EU-maista on jo Nato-jäseniä. Nato ei nykypäivänä ole enää mikään mörkö suomalaisille.

Arvoisa herra puhemies! Mielestäni EU:n tulevaisuuden kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että puolustuskysymyksessä niin kuin muissakin asioissa päästään jäsenmaiden osalta yhteisymmärrykseen asioiden ja saman katon alla ytimien osalta. Muutoin on perusteltua kysyä, miksi Euroopan unioni on ylipäätään olemassa. Eikö sitä aikanaan perustettu juuri Euroopan valtioiden ja talousalueen vahvistamiseksi?

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Kansanäänestyksestä ensiksi. Se on perusteltua, ja tässä sen perusteluksi vielä siteeraan unionin määrittelyä ja tavoitteita, 1 artikla, Unionin perustaminen: "Tällä perustuslailla, joka ilmentää Euroopan kansalaisten ja valtioiden tahtoa rakentaa tulevaisuuttaan yhdessä, perustetaan Euroopan unioni, jolle jäsenvaltiot antavat toimivaltaa yhteisten tavoitteidensa saavuttamiseksi." Siis tapa, jolla kansan tahto voidaan todeta, on kansanäänestys. Valtion tahdon todellakin, niin kuin täällä tänään tuli esille, voi esimerkiksi eduskunta todeta.

Toinen asia: puolustuksesta. Suomen ei tule sitoutua puolustusyhteistyöhön sillä tavalla, joka johtaa esimerkiksi Nato-jäsenyyteen. Juuri tämäkin asia on selkeästi nähtävissä perustuslain luonteisesta sopimuksesta, ja aivan selvästi käy ilmi, että Suomikin, jos se tähän sitoutuu, samalla jäsenvaltiona sitoutuisi asteittain parantamaan sotilaallisia voimavarojaan.

Haluaisin, arvoisa puhemies, tässä kohden puheenvuoroa vielä tuoda esiin ympäristövaliokunnan lausunnon konventin tuloksista ja valtioneuvoston selonteosta.

Ympäristövaliokunnan lausunto oli yksimielinen, ja se haluaa nimenomaan kiinnittää valtioneuvoston huomiota siihen, että hallitus toimisi hvk:ssa aktiivisesti sen peruslähtökohdan säilyttämiseksi, että ympäristö- ja terveystavoitteet asetetaan tavoitteiden ristiriitatilanteessa selkeästi tavaroiden vapaan liikkuvuuden edelle. Tämä on tärkeä asia. Tämä oli jo Amsterdamissa esillä, se eteni siellä, sitä ei pidä unohtaa.

Edelleenkin kestävän kehityksen mukaisten tuotanto- ja kulutustapojen edistämisen, luonnonvaroja säästävän käytön ja biodiversiteetin tuhoutumisen vähentämisen ja eläinten hyvinvointia koskevien tavoitteiden tulisi ilmetä sopimuksessa. Nämä ovat ympäristövaliokunnan painopisteitä myös.

Edelleen halutaan painottaa ympäristörikosten sisällyttämistä erityisen vakavia, rajat ylittäviä rikollisuuden aloja koskevaan tyhjentävään luetteloon, ja myös kansainvälisten sopimusten tekemisen toimivaltaa koskevan määräyksen täsmentämistä halutaan.

Määräenemmistöpäätösmenettelyyn siirtyminen ympäristö- ja energiaverotuksessa on tärkeä asia valiokunnan mielestä ja edelleenkin se, että energiaa koskevalla oikeusperustalla ei millään tavoin rajoiteta ympäristöartiklojen käyttämistä esimerkiksi ilmastopolitiikan toteuttamiseen eikä sitä voida soveltaa ydinjätteen sijoittamista koskevan päätöksen tekemiseen. Tuo ydinjätekysymys tulee esille myös ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä. Se on tärkeä asia, että Suomesta ei tule ydinjätteen loppusijoituskohdetta Euroopan unionissa.

Luonnollisesti nämä ympäristöasiat eivät ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä vahvasti ole tulleet esille. Niitä on mainittu ja siteerattu, muutamia asioita. Se on aivan selkeätä, että näin tietysti on. Mutta uskon, että Euroopan unionin pitempiaikaisessa tulevaisuudessa ympäristöasioilla ja ympäristökysymyksillä on vähintään yhtä tärkeä rooli kuin tällä hetkellä on näillä institutionaalisilla kysymyksillä taikka niin kutsuttuun sotilaalliseen liittoutumiseen liittyvillä asioilla. Kyllä se ympäristö kuitenkin on primääriasia, jonka ehdoilla meidän ja meidän lastemme ja lapsenlapsiemme tulisi pystyä elämään.

Puhemies! Ihan lopuksi en malta olla toteamatta ed. Kuosmasen puheenvuoroon, joka tuki Puolustusvoimain komentajan käsityksiä. Muistan kyllä ed. Kuosmasen esittäneen muutama vuosi sitten lentotukialustakin Suomen armeijalle, varmasti laivastolle tässä tapauksessa, kun kysymyksessä on amiraali Kaskeala, mutta hän taisi sitten sen täsmentää, että se olikin sukellusvene. Mutta joka tapauksessa tuo Nato-kysymys ei voi olla sellainen asia, jota meidän pitää ikään kuin nostaa tällaisena tyyliseikkana, jonka avulla esimerkiksi ylitetään julkisuuskynnys ja ikään kuin sen avulla viedään tällaista retorista leikkiä eteenpäin. Asia on liian vakava siihen tarkoitukseen.

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.

Reijo Kallio /sd:

Herra puhemies! Täällä on tänään eräissä puheenvuoroissa — viittaan muun muassa edustajien Jaakonsaari ja Kimmo Kiljunen puheenvuoroihin — kiitetty tapaa, jolla EU-asiat eduskunnassamme käsitellään. Näihin käsityksiin on helppo yhtyä. Niinpä konventin tuloksien arviointi ja valmistautuminen hallitustenväliseen konferenssiin on ollut myös hyvä ja perusteellinen työprosessi.

Mielestäni puhemiesneuvostolta oli oikea ratkaisu mahdollistaa kaikkien valiokuntien osallistuminen käsittelyyn. Näin konventin esitys perustuslailliseksi sopimukseksi ja valtioneuvoston selonteko ovat tulleet perusteellisesti ruodituiksi ja työ on sitouttanut kansanedustajia sangen laajasti tähän käsittelyyn. On myös hyvä havaita, että ulkoasiainvaliokunta on mietinnössään varsin hyvin huomioinut muilta valiokunnilta saamansa lausunnot. Kaikkinensa mielestäni ulkoasiainvaliokunnan mietintö on varsin perusteellinen ja tasapainoinen kokonaisuus. Siinä on keskitytty hallitustenvälisen konferenssin kannalta oleellisiin asioihin.

Konventin lopputulosta jotkut ovat julkisuudessa arvostelleet siitä, että suuret maat jyräsivät haluamansa lopputuloksen. Eurooppa-neuvoston aseman merkittävä vahvistaminen ja äänestysmenettelyä koskeva esitys saattaisivat antaa viitteitä suurten maiden intressien mukaisesta ratkaisusta, mutta kyllä konventin ehdotus on ennen kaikkea kompromissi. Tässä kompromississa kaikki osapuolet ovat joutuneet antamaan periksi. Konventin ensisijaisena tehtävänähän oli selkeyttää ja tehostaa unionia. Mielestäni tässä tehtävässä konventti on onnistunut kohtuullisen hyvin.

Lauantaina alkavaan hallitustenväliseen konferenssiin on syytä suhtautua siinä mielessä realistisesti, että siellä tuskin kovin monia asioita saadaan muutetuiksi. Sinänsä on tietenkin jo erinomaista, että asiat aiotaan konferenssissa käsitellä perusteellisesti. Joka tapauksessa Suomen on syytä keskittyä ajamaan vain muutamia keskeisiä kysymyksiä. Näitä ovat muun muassa komissaarien lukumäärä, puolustusyhteistyö, määräenemmistösäännökset sekä julkisten palvelujen järjestämisen turvaaminen kansallisessa päätöksenteossa. Sen sijaan esimerkiksi paljon keskustelua herättäneet Eurooppa-neuvoston pidempiaikainen puheenjohtaja eli EU:n presidentti sekä EU:n ulkoministeri eivät välttämättä ole asioita, joiden vastustamiseen kannattaa uhrata liiemmälti energiaa. Tärkeää on tosin rajata Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan tehtävät tarkasti. Samoin ulkoministerin toimenkuva kaipaa tarkennusta.

Suomen ja toki muidenkin, erityisesti pienten maiden kannalta keskeinen kysymys on, miten käy komissaarien lukumäärän. Komissaarin turvaamisessa jokaiselle jäsenmaalle on kyse sitoutumisesta ja yhteenkuuluvuudesta, myös tasa-arvosta. Kyse on yhteisöllisen edun turvaamisesta. Mikäli Euroopan unioniin muodostuu vuoden 2009 jälkeen 15 komissaarin sisärengas, niin järjestelmä toimisi yhteisöllisyyttä vastaa. Eikä se, että jokaisella jäsenmaalla on oma komissaari, estä komission toiminnan tehostamista ja kehittämistä.

Mitä tulee puolustuskysymyksiin, niin pyrkimys puolustusytimen rakentamiseksi on hankala Suomelle, mutta taatusti myös muille sotilaallisesti liittoutumattomille maille. Puolustusytimeen kuuluvat maat voisivat osallistua sotilaallisiin operaatioihin Euroopan unionin ulkopuolella, ja ytimeen kuuluvat jäsenmaat voisivat antaa toisilleen turvatakuut. Hankalinta tässä asiakokonaisuudessa on voimavarayhteistyö kriisinhallinnassa.

Millä kriteereillä sitten ytimeen pääsisi, sitä ei käsittääkseni ole yksiselkoisesti määritelty. On puhuttu puolustusbudjetin suuruudesta, hankintamenoista, sotilaallisesta tutkimus- ja kehitystyöstä, nopean toiminnan joukoista jne. Joka tapauksessa puolustusvaliokunnan arvion mukaan Suomi todennäköisesti kriteerit täyttäisi.

Suomen tavoitteena tulevissa neuvotteluissa tulee olla, kuten selonteossa ja ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä aivan oikein todetaan, että voimavaraydintä koskevat määräykset poistetaan. Mutta jos voimavaraydintä koskeva yhteistyö halutaan sisällyttää perustuslailliseen sopimukseen, niin yhteistyöhön tulee soveltaa tiiviimmän yhteistyön yleisiä periaatteita. Näin yhteistyö olisi myös lähtökohtaisesti avointa kaikille jäsenmaille.

Ministerineuvoston äänestysjärjestelmää tulee hallitustenvälisessä konferenssissa korjata yksinkertaisen kaksoisenemmistön järjestelmäksi. Koulutuspalveluiden sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta on tärkeää, että unionin kauppapoliittisella toimivallalla ei vaikuteta unionin sisäiseen toimivallanjakoon näiden palveluiden kauppaa koskevissa sopimuksissa. Ydinturvallisuuden kannalta, mihin ed. Tiusanenkin viittasi, on tärkeää varmistaa voimassa olevan ydinenergialakimme mukainen tila eli se, että Suomeen ei saa tuoda ydinjätteitä eikä ulkomaisia ydinjätteitä saa täällä käsitellä, varastoida tai sijoittaa pysyväksi tarkoitetulla tavalla.

Herra puhemies! Entä sitten mahdollinen kansanäänestys? Mielestäni toistaiseksi ei ole nähtävissä niin merkittäviä muutoksia, että ne edellyttäisivät kansanäänestyksen järjestämistä. Uusi perustuslaillinen sopimus ei muuta Euroopan unionin perusluonnetta, se ei tee unionista liittovaltiota. Tältä osin viittaan myös perustuslakivaliokunnan lausuntoon. Tietenkin on hyvä jättää ovi raolleen ja arvioida lopullisesti tilanne hallitustenvälisen konferenssin jälkeen.

Antero Kekkonen /sd:

Herra puhemies! Tovi sitten ministeri Kääriäinen kävi ministeriaitiossa ja kävi täällä puhujakorokkeella käyttämässä oman puheenvuoronsa, jossa hän käsitteli hyvin tasapainoisella tavalla tätä puolustusulottuvuutta. Tuossa keskustelussa tuli esiin myöskin puolustusmateriaali-, tutkimus- ja voimavaravirasto, jonka ympärillä on tavaton määrä paitsi epäluuloja niin myöskin väärää tietoa. Kun tähän asti Euroopassa on edetty näissä asioissa Occar- ja Loi-järjestelyjen puitteissa, niin nämä järjestelyt ovat olleet perin pulmallisia Suomen kannalta, ei vähiten sen takia, että ne ovat perusluonteeltaan hyvin suljettuja.

Tähän tilanteeseen tämä uusi virasto, puolustusmateriaali-, tutkimus- ja voimavaravirasto, voisi olla hyvin positiivinen vastaus. Tohtisin väittää, että se on hyvin positiivinen vastaus. Se voi myöskin kansallisen itsekkäästi ajateltuna olla meille hyvä avu. Meillä on erittäin korkeatasoista teollisuutta, joka tällä hetkellä kaikkein korkeimmalla tasollaan kiitää avaruudessa. Suomalainen Patria-konserni rakentaa tuotantoa, joka käy kaupaksi melkeinpä minne vain ja missä vain ja kaikkein vaativimpiinkin tehtäviin, jos nyt näin voisi sanoa. Mutta totta kai pienen Suomen ongelma on resurssipula. Meillä ei ole mahdollisuuksia sellaisiin sarjatuotantoihin kuin suurilla mailla, ja jossain vaiheessa tulee seinä vastaan myöskin tutkimuksessa ja tuotekehittelyssä. Tästä lähtökohdasta tämä uusi virasto voisi olla ihan kyynisen itsekkäästi ajateltuna erinomainen mahdollisuus Suomelle.

Kun vasemmistoliiton taholta on ankarasti arvosteltu tätä uutta virastoa ja tulkittu asia niinpäin, että se merkitsee rahan lisäämistä puolustukseen, niin asian voin nähdä juuri päinvastaisella tavalla. Yhteinen tutkimus, yhteinen tuotekehittely, synergiaedut jne. voivat saada aikaan sen, että saadaan entistä vähemmällä rahalla entistä enemmän ja entistä parempaa ja entistä avoimempaa, siis niin että rajat tuotantojen välillä katoavat, niin että jokainen pikku maa ei rakentele omia vempaimiaan ikään kuin salassa toisilta. Tässä mielessä se käsitys, johon täällä on törmännyt kyseisen viraston kohdalla, on ollut, uskaltaisin sanoa, aika asiantuntematon.

Herra puhemies! Unionin yhteisestä turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta on puhuttu perin paljon täällä tänään. Varsinkin liittoutumattomille jäsenmaille, sellaisille kuten Suomi, aihe on mitä tärkein. On siis hyvä, että siitä on puhuttu ja että siitä puhutaan. On kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, ettei herätetä EU:n vastaisia epäluuloja levittämällä epätosia tietoja. Kun sanotaan, että EU:ta militarisoidaan tällä konventin esityksellä, niin väite on enemmän kuin kummallinen. Ihan tosiasioiden vuoksi: konventin esityksen 15 artiklan määritelmän mukaan unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikka kattaa "kaikki unionin turvallisuuteen liittyvät kysymykset, muun muassa asteittain määriteltävän yhteisen puolustuspolitiikan, joka voi johtaa yhteiseen puolustukseen". Tämä on täsmälleen sama määritelmä kuin Maastrichtin sopimuksessa, johon Suomi sitoutui jo EU:hun liittyessään. Jos tämä määritelmä kelpasi Maastrichtin sopimuksessa, miksikähän se ei kelpaa konventin esityksessä? Rehellisyys on monessa asiassa hyvä avu, ja varsinkin tämän tyyppisissä asioissa se on aivan välttämätön avu. Suomi on ollut koko EU-jäsenyytensä ajan aktiivinen toimija turvallisuuspolitiikan alalla. Se on ollut sitä Maastrichtin hengessä, eikä ole syytä epäillä, etteikö se ole sitä tulevaisuudessakin.

Herra puhemies! On syytä muistuttaa myös, että kaikki unionin turvallisuuteen liittyvät kysymykset eivät siis koske pelkästään sotilaallista vaan yhtä lailla myös siviiliä kriisinhallintaa. Kokemuksesta tiedetään, että sotilaallinen toiminta voi olla tarpeen, se on joskus välttämätöntä, jotta siviilit kriisinhallintatoimet yleensä olisivat mahdollisia. Juuri tästä syystä konventin esityksen 40 artikla määrittelee, että yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka "perustuu siviili- ja sotilaallisiin voimavaroihin". Tämä ei ole pelkkää teoriaa vaan kuvaa nyky-EU:n turvallisuuspolitiikan ihan todellista käytäntöä.

Hyvä esimerkki siitä ovat vuoden 2000 Feiran Eurooppa-neuvostossa vuodelle 2002 sovitut tavoitteet siviilikriisinhallinnan voimavarojen kasvattamisesta. Resurssien kokoaminen sujui perin hyvin, itse asiassa niin hyvin, että tavoitearvot jopa ylittyivät vuoden 2002 loppuun mennessä. Sen sijaan sotilaallisten tavoitearvojen saavuttaminen, niin sanottu Helsinki Headline Goal, ei osoittautunut ollenkaan yhtä helpoksi. Tämä todistaa jäsenmaiden todellista halua rakentaa tasapainoinen yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka, joka säilyttää sotilaallisten ja siviilien toimintamahdollisuuksien välisen kytkennän. Tältä osin meidän kaikkien tulisi kannattaa valtioneuvoston tavoitetta siviilikriisinhallintaa koskevien määräysten vahvistamisesta hallitustenvälisessä konferenssissa.

Puhemies! Kun aika näyttää olevan täynnä, totean vain loppuun lyhyesti, että kansainvälisen yhteistyön merkitys korostuu yhä enemmän, kansainväliset yhteistyöjärjestöt ovat tärkeämpiä kuin koskaan, mutta jos Eurooppa vaatii monenkeskisten toimintatapojen noudattamista, sen on myös itse tarjottava tarpeelliset resurssit ja toimintavalmiutta. Näiden kehittämisestä tässä juuri nyt on kysymys, ja ilman muuta tämä myös Suomen kannalta on mitä kannatettavin tavoite.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Käytyyn keskusteluun päivän aikana, mitä on tähän palautekeskusteluun syntynyt konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin, täytyy sanoa, että on täällä ollut viisastakin asiaa, mutta jonkun verran on sellaistakin asiaa, mihin ei voi yhtyä. Ensimmäisenä tulee mieleen tässä semmoinen linjaerimielisyys, kun puhutaan siitä, pitääkö järjestää kansanäänestys vai ei.

Yleensä olen ollut aina ed. Oinosen kanssa samaa mieltä kaikissa asioissa, mutta nyt täytyy sanoa, että meillä on kovin suuri näkemysero tässä asiassa: Ed. Oinonen halajaa kansanäänestystä; itse en tiedä, mistä kansa voisi äänestää. Mielestäni kansanäänestys on niin arvokas asia, että sitä ei tällaiseen asiaan pidä sekoittaa eikä tehdä, kun ei ole selvää valintaa, voidaanko tässä äänestää niin, että hyväksytään tai ei. Mutta kun eduskuntakaan viitaten kuultuihin puheenvuoroihin ei oikein tunnu tietävän, mitä tämä sopimusesitys pitää sisällään, niin miten se sitten kokonaisuutena kansalle esitetään?

Sen verran voisi todeta, että kansa on äänestänyt tässä asiassa jo vuonna 94 päättäessään liittymisestä Euroopan yhteisöön, nykyiseen Euroopan unioniin. Mielestäni silloin piti nähdä ne uhat ja tekijät, mitä tässä asiassa on tullut ja syntynyt, ja jos nyt näkisi, niin ei tässä loppujen lopuksi ole suomalaisille kuinkaan käynyt. Mielestäni se asia on silloin tullut ratkaistua ja nähtyä, että suomalaiset valitsivat tämän onnettoman Euroopan unioni -ratkaisun, mistä tänäkin päivänä täällä kisataan ja käydään puhetta.

Mutta sen pohjalta, kun käydään näitä ydinkohtia, mitä tähän ulkoasiainvaliokunnan mietintöön sisältyy, erityisen monessa puheenvuorossa on noussut esille se, miten on tämä yhteinen puolustus, yhteisen puolustuksen ongelmat, ja mitä se tarkoittaa täällä viittauksena. Mielestäni aika hyvin ed. Akaan-Penttilä puheenvuorossaan totesi, että hallituksen selonteossa todetaan vaan hyvin lyhyellä viitteellä yhteinen puolustus ja se, mihin se saattaa johtaa, kuinka nykyisistä Euroopan unionin jäsenmaista Suomi ja 3 muuta maata eivät kuulu Natoon ja laajentumisen jälkeenkin 25:stä unionin maasta olisi liittoutumattomia vain 6. Tämä on sellainen kysymys, mistä periaatteessa kansa voisi ottaa kantaa, mutta tietämättä, mitä kantaa siinä pitäisi ottaa, mielestäni tätäkään ei yksin voida täällä erottaa eikä esille nostaa.

Tiedän erinomaisen hyvin ja omasta mielestäni olen selvittänyt, mistä syystä tämä liittoutumattomuuskysymys on niin arka ja ankara asia suomalaisille. Kun muistamme tätä asiaa siltä ajalta, kun suomalaiset tekivät päätöksiä, jos katsotaan tätä päätöksentekoa pitkällä aikavälillä, kuinka olisi siihen maailmankuvaan sattunut päätöksenteko, kun hyväksyttiin jatkosodan rauhansopimusta tai kun Paasikivi lähti neuvottelemaan Moskovaan Yya-sopimuksesta ja kuinka Kekkonen luotsasi tätä maata ja kansaa eteenpäin? (Ed. Kekkonen: Paasikivi ei lähtenyt Moskovaan vaan Kekkonen!) Jos niitä asioita ajatellaan näitä näköaloja katsoen, niin ei olisi mahtunut sellainen näköala, että kansanäänestystä olisi järjestetty. Ja mitä siitä olisi tullut: maa olisi ajautunut suorastaan tuhoon.

Tällä pohjalla katsottuna tiedän, että suomalaiset tämän Yya-sopimuksen seuraamusten, nöyristelyn ja kyyristelyn, perusteella pelkäävät kaikkea, mitä liittyy ulkopuolisiin turvatakuisiin taikka liittoutumiseen. Se täytyy totuuden nimessä sanoa, etten itsekään ole missään muodossa kantaani sen liittoutumisen suhteen muuttanut, pidän sitä epäilyttävänä, mutta niillä reunaehdoilla, mitä tämän keskustelun ja tämän prosessin yhteydessä on julkitullut, löydän siitä sellaisia elementtejä, että tämä yhteisen puolustuksen lauseke, jos se johtaa liittoutumiseen toteutuessaan, voidaan toteuttaa ja hyväksyä, ja mielestäni ne asiat ovat aika yksinkertaisia: se, että Suomessa säilyy yleinen asevelvollisuus ja kansanarmeija; koko maata Suomessa puolustetaan, hoidetaan niin viimeistä peräkolkkaa myöten; ja se kolmas asia, että jos suomalaiset lähtevät liittoutuman mukana johonkin yhteiselle sotaretkelle puolustamaan näitä yhteisiä arvoja Euroopassa, niin suomalaiset itse päättävät, keitä sinne lähtee ja miten sinne lähdetään ja mihin mennään, ja asevelvollisuuteen liittyvä sotilasvala ei velvoita sinne, vaan lähtö korvataan rahalla ja muulla kunnialla.

Mielestäni nämä ovat sellaiset tekijät, jotka myöskin kansa voi hyväksyä, kun se oikein ymmärretään ja oikein nähdään. Näin ole itse tämän asian tulkinnut ja luulen niin, että kykenen myöskin tällä asialla tuolla toreilla esiintymään, esiintymään niin, että kuulija ymmärtää, mitä tarkoitetaan. Luulen, että tämän asian myöskin ed. Kekkonen tarkkana kuulijana pystyy ymmärtämään ja hyväksymään. (Ed. Kekkonen: Epäilemättä!)

Mitä tulee tähän yhteiseen puolustukseen ja joissakin keskusteluissa viitattuna lähellä olevaan asiaan, materiaali- ja voimavaraviraston perustamiseen, niin katson senkin myönteisenä asiana niin, että suomalaisilla on mahdollisuus tässä asiassa päästä oman puolustustarviketeollisuuden kautta oikeille markkinoille. Se on suomalaisten etu, vaikkakin täytyy sanoa, että entistä kilpailukykyisempää tuotantoa, tuotekehittelyä tarvitaan, niin että pieni maa Suomi näissä hankinnoissa ja perusratkaisuissa huomioidaan.

Herra puhemies! Sitten sellaiseen perusasiaan, mikä on mielestäni niitä arimpia tässä koko asiassa. Se on tämä yhteinen monikansallinen maatalous. Tämän osalta tässä salissa mielestäni on liian vähän kiinnitetty huomiota siihen, kuinka tulee tämän sopimuksen hyväksymisen kautta käymään suomalaisen kansallisen maatalouden harjoittamisen kanssa. Tulee syntymään sellainen lähtökohta, että vaikka eduskunta tässä sanoo mitä, esittää reunaehtoja, vaatimuksia, puheita, ne ovat sillä rintamalla, että suomalaiset kokonaisedun, yhteisen hyvän ja yhteisen yksimielisyyden nimissä hyväksyvät täällä melkein mitä vaan.

Sen osalta eduskunnan on tehtävä ratkaisu siitä, että löydetään semmoinen varauma siihen asiaan, että tämä asia tulee hoidettua, ja se tulee mielestäni hoidettua niitten lausumien perusteella, missä edellytetään, että kansallista maataloutta on voitava hoitaa kannattavasti koko Euroopan unionin alueella. Siinä on käsittääkseni se sisältö ja ydin, ja sen puolesta ainakin itse uskallan taistella kaikissa riveissä, vaikka mimmoisia uhkauksia tämän asian eteen tulisi ja esiintyisi.

Tämähän on hyvin nähtävissä, että vaikka suomalaiset liittyivät Euroopan yhteisöön sopien artiklasta 141 Etelä-Suomen kansallisista tuista, niin nyt käydään vääntelyä siitä, mitä silloin sovittiin, miten niitä sovelletaan ja mitä tehdään. Kyllä vaikutelma on vähän jäänyt sillä lailla, että hallitusta viedään kuin pässiä narussa saunan nurkalle eikä mitään valmista tule eikä synny. Tämän pohjalta edellyttäisin, että hallituskin käyttäisi jämerämpiä otteita ja nousisi niin esille, jos se nyt yleensä mahdollista olisi olemassa, että tämä asia tulisi kuntoon ja hoidettua, hoidettua sellaiseksi, että viljelijät ja suomalaiset yleensäkin voisivat vapaasti hengittää ja elää luottaen tulevaisuuteen ja luottaen tähän suureen yhteiseen Euroopan unioniin ja sen mahdollisuuksiin parantaa heidän elinmahdollisuuksiansa.

Kyllä on nähtävissä, että tämä, mitä syntyy tässä hallitustenvälisessä konferenssissa, niin kuin täällä selkeät piirteet ovat olemassa, liittovaltion piirteet lippuineen, lauluineen, presidentteineen jne., niin näin mennään ja näin tehdään. Mutta tässä peruskysymykset ovat tietysti olemassa, että hyväksytään mitä tahansa, niin palveluiden vapaan liikkumisen ehtoihin ei saa sisällyttää suomalaista sosiaaliturvaa, terveysturvaa, koulutusta ja näitä kansallisia etuja, mitä tässä on rakennettu pitkän työn ja taistelun aikana tämän isänmaamme sivistyksen, kulttuurin ja koulutuksen sekä turvan rakentamiseksi. Täällä pitää tulevaisuudessakin tuntea, että eläkeläinen, joka on työnsä Suomessa tehnyt, elää vapaata ja hengittävää elämää sillä lailla, että hänen asioistaan kannetaan huolta, huolta niin, että toimeentulo on turvattu.

Myöskin on nähtävä tärkeänä asiana se, että jokaiselle jäsenmaalle on saatava täysivaltainen, äänivaltainen komissaarin paikka, paikka sellaisena, ettei siellä ole sivuun jääjiä, äänettömiä yhtiömiehiä, jotka sitten, miten sanoisi, kyseenalaisesti pitävät omaa klikkiänsä saamatta mitään aikaiseksi. (Ed. Kekkonen: Kähmivät, suomeksi sanottuna!) — Herra puhemies! Ed. Kekkonen sanoi sen aivan selkeästi: kähmivät, kähmivät jäsenvaltioitten päitten menoksi. — Sopimus on saatava selkeämmäksi, selkeämmäksi se, mitä se tarkoittaa. Silloin tämän kanssa voidaan elää, ja luulen niin, että hallituskin niistä neuvotteluista palatessaan voi ryhdikkäästi kulkea ja vastata tulevaisuudessa Suomen kansalle ja eduskunnalle siitä, että on tehty niin hyvä sopimus, että se on Suomelle kunniaksi ja isänmaallemme eduksi, käsittelipä se sitten taloudellisia taikka puolustustaloudellisia ratkaisuja.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Seppo Lahtela käytti hyvän puheenvuoron, ja moniin asioihin voi yhtyä. Mutta ed. Seppo Lahtelan puheenvuorossa oli se ero, että hallituksella ei ole samaa linjaa kuin ed. Seppo Lahtelalla, ja siitä pitää olla ihan tyytyväinen, että terästä löytyy, koska hallituksen linjahan on sellainen, että siinä ei ole olemassa mitään kynnyskysymystä. Mitä se tarkoittaa, sitä voi tässä vähän pohtia puheenvuorossa: Vaikka se 141, voidaanko se vaihtaa siihen komissaarikysymykseen, vai myydäänkö työeläketurva kaikkine karvoineen ja nahkoineen tai Itä- ja Pohjois-Suomen muut kysymykset? Koska ei ole mitään kynnyskysymystä, niin käydään kauppaa kaikesta. Mikä näistä on kaikkein arvokkain kysymys?

Sen takia minusta meidän pitäisi olla tässä niin vahvoja, että osattaisiin laittaa arvopohja kohdalleen ja sanoa, että näistä me emme luovu ollenkaan. Itse tiedän, sen verran pitkään olen entisessä elämässä monissa neuvotteluissa ollut, että kyllä siinä taustajoukot asetti aika tiukat neuvottelueväät, mihin asti saa mennä. Niitä hirveän tiukkoja eväitä eduskunta ei ole tässä vaiheessa tiettävästi asettamassa tämän paperin mukaan.

Itse asiassa, mitä aion puhua tässä: Ajattelin katsoa vähän siltä pohjalta tätä asiaa, onko tämä kansalaisten unioni vai onko tämä eliitin ja byrokratian unioni, siltä näkökulmalta miten ihmiset sen näkevät, normaalikansalaiset näkevät. Luulen sillä tavalla, jotta suurimmalle osalle suomalaisista tämä meidän keskustelumme on mennyt yli hilseen, mitä tässäkin eduskunnassa on käyty. He näkevät tämän unionin sen tyyppisenä asiana, jotta se on hyvin byrokraattinen, niin kuin se onkin, se on valtarakenteeltaan jäykkä. He näkevät siltä pohjalta, millaisia direktiivejä valmistellaan, joitakin tämmöisiä kuin että kielletäänkö terva tai onko ykkösmaito jatkossa mahdollisesti — niin kuin on todettu, se on terveellisempää kuin rasvainen maito — tai annetaanko sudenkaatolupia tai suurpetolupia riittävästi.

Tällä hetkellä se on hyvin akuutti kysymys Pohjois-Karjalassa. Juuri äsken minulle soitettiin ja todettiin, jotta se yksi lupa on käytetty, mikä Tohmajärvelle on nyt annettu. Se susi on nyt nurin siellä, ja isot laumat siellä tekevät tuhojaan jatkuvasti. Ihmiset katsovat sen siltä pohjalta, miten unioni rajoittaa meidän elämäämme tai etsii semmoisia järjettömiä säännöksiä, jotka eivät kuulu suomalaiseen maailmanmenoon, tähän elämänmenoon, esimerkiksi tervan kieltäminen justiin. Odotan vain, milloin käydään sauna kieltämään semmoisena kidutuslaitoksena. Sehän on aika masokistista touhua: Lämmitetään puilla tai sähköllä kuumaksi joku pömpeli ja sitten heitetään vielä vettä ja kärvistellään siinä, miten nahka kestää. Siinä mielessä ihmiset mieltävät tämän unionin tältä pohjalta. Sen takia unionin kaikkia näitä asioita pitäisi saada lähemmäs normaalikansalaisia.

Sitten täällä on todettu puolustuspolitiikasta monia asioita. Ed. Kuosmanen taisi todeta ja jotkut muut edustajat aikaisemmin, että pitää mennä. Kun suurin osa jengistä on nyt, näistä jäsenvaltioista, Natossa, niin ei tässä ole muuta vaihtoehtoa kuin Natoonhan sitä pitää vain mennä. Tämä on vähän semmoinen ilmiö kuin jokin valaslaji: Nehän ajautuvat sillä tavalla maalle, ja ei oikein tiedetä syytä, miksi näin tapahtuu. Katsoin vain tuossa telkkarista, kun kantoivat niitä valaita, pelastivat, saivat ne takaisin uimaan syvemmille vesille. Tämä on vähän samanlainen ilmiö, että kun yksi menee johonkin, niin sinne pitää kaikkien mennä. Semmoinen psykoosi tulee tässä hommassa.

Minusta tämä Nato-kysymys on ihan saman oloinen. Ensiksikin meidän pitää suomalaisina kysyä, kuka on meidän vihollisemme tai mistä oikeastaan, jos katsoo eurooppalaisessa mitassa, se vihollinen tulee. Onko Nato jatkossa meidän vihollisemme? Hyökkääkö Nato tänne sitten, kun täällä on semmoisia tuhmia jäsenvaltioita, jotka eivät satu liittymään tähän? Tai onko sitten Venäjä vihollinen, kun ainakaan tällä hetkellä se ei näytä siltä. Kiina voisi olla se keltainen vaara, josta on joskus luettu. Mutta tämä on siinä mielessä hyvin kaukaa etsitty, koska kyllä kun Suomea katson, meillä ei ole mitään hinkua mihinkään Natoon mennä tai sinne hirveisiin ytimiin, jotka maksavat meille kuitenkin paljon.

Tosin meidät on jo viety sinne. Nyt tuossa keltaisessa kirjassa, joka teille on jaettu sinne pöydille, viitataan tuonne talousarvion linjauksiin 2003, joissa todetaan, jotta kaikki Puolustusvoimien hankinnat tehdään Nato-yhteensopiviksi. Nyt se on todettu vähän toisella sanamuodolla, että tehdään kansainvälisesti yhteensopivia. Elikkä meitä on viety hivuttamalla jo aika pitkälle siihen suuntaan, että meidän järjestelmämme eivät ole muualle yhteensopivia kuin Naton kanssa ja sieltä hyvin pitkälle ohjattuja.

Toinen tässä kysymyksessä on sitten hivutus perustuslain kautta tämmöiseen liittovaltioajatteluun. Joku voi nähdä sen hyvänä, mutta kyllä minä suomalaisena ihmisenä näen sillä tavalla, jotta kuitenkin se ajatus siitä tulee, jotta mitä pahaa siinä olisi, vaikka Suomi olisikin itsenäisenä kansallisvaltiona, mitä siinä voi olla semmoista pahaa, että se tuottaa jollekin tuskaa tai meille itsellemme jotain haittaa siinä hommassa. Joskus on tapeltu jopa sen takia aika vahvastikin, jotta on kestetty itsenäisinä.

Ed. Seppo Lahtelalle voisi todeta siitä vielä, mikä unohtui siitä asiasta ja mikä tämmöisissä liitoissa on ollut pelkona. Ne osakkaat, joiden kanssa aikanaan liittouduttiin, jouduttiin ajamaan tuon Lapin kautta vielä pois. Se oli aika kova juttu silloin. Se on varmaan jäänyt kanssa vanhemmille ainakin tämmöisenä ajatusmaailmaan, että välttämättä ei niin kuin aina luoteta sopijaosapuoliin. Sen takia minä odotan sitä, jotta tehtäisiin kuitenkin semmoisia kysymyksiä, joita sanotaan niin sanotuiksi kynnyskysymyksiksi, joiden yli ei voi mennä.

Yksi vaara, jonka näen vielä tässä olevan: Kyselin tässä puheenvuorossa, onko tämä kansalaisten unioni vai byrokraattien ja tämmöisten herrojen unioni, ja minä näen, että yhtenä kysymyksenä pitäisi olla, onko se ihmisten unioni vai rahavallan unioni, mikä voittaa tässä tappelussa. Kaikista näistä papereista, mitä on tässä lukenut ja juttuja kuunnellut, minulla on semmoinen mielikuva, jotta näissä semmoinen vahva yksityistämisajattelu on vallalla. Semmoista julkisten palvelujen tuottamisideaa, mikä Suomessakin on tuottanut hyviä tuloksia ja tehokkaita tuloksia, ei välttämättä katsota tuolla hyväksi. Kaikki halutaan viedä rahavallan armoille. Vaikka tuolla kauniisti puhutaan siitä, jotta demokratia lisääntyy, niin minusta tässä ollaan menossa siinä mielessä toiseen suuntaan, koska siinä rahan valta tulee määräämään monia asioita yhä enemmän ja tekemään myös turvattomuutta sosiaalisella puolella. Sen takia odotan eduskunnalta viisautta ja tietysti neuvottelijoilta, mutta kanssa myös semmoista jämäkkyyttä, että ei myydä Suomea näissä kuvioissa.

Pekka Nousiainen /kesk:

Arvoisa puhemies! Täällä monet edustajat ovat arvioineet sitä aikaa, minkä Suomi on unionin jäsenenä ollut, vuodesta 95, onko oltu tyytyväisiä unionin toimintaan, ja jos on oltu tyytymättömiä, mille toimialoille se on kohdentunut. Minusta selvää on se, että se enemmistö, joka kansanäänestyksessä silloin päätti hyväksyä liittymisen unioniin, on myöskin ollut tyytyväinen tehtyihin ratkaisuihin. Ennen kaikkea liike-elämä ja yritystoiminta ovat tätä viestittäneet hyvin voimakkaasti. Onhan jäsenyys tuonut meille vakautta ja turvallisuutta, kuten koko Eurooppaan, yhtä lailla kuin Emuun liittyminen vakautta rahapolitiikkaan ja talouteen.

Ainut ongelma, mikä unionin jäsenyyden aikana on ollut, on ollut harjoitettu maatalouspolitiikka, jonka seurauksena Suomen viljelijät ovat menettäneet merkittävän osan tuloistaan, ja toisaalta unionin maatalouspolitiikka on ollut hyvin lyhytjänteistä, ailahtelevaa ja epävakautta luovaa, jolloin hyvin voimakas rakennemuutos maatalouden puolella on meillä tapahtunut ja voidaan sanoa, että se unionin jäsenyyden aikana jopa merkittävästi nopeutui. Kuitenkin me olemme unionin jäseniä ja meidän on pyrittävä vaikuttamaan unionin kehittämiseen ja kehittymiseen mahdollisimman voimakkaasti ja omista lähtökohdista siten, että myöskin meidän kansalliset etuutemme tulevat unionin kehittymisessä turvattua.

Konventti asetti tavoitteeksi sen, että unioni olisi tulevaisuudessa entistä demokraattisempi, avoimempi ja tehokkaampi. Nämä ovat hyväksyttäviä ja hyviä periaatteita. Toivotaan, että se byrokraattisuus, joka usein unionin hallinnossa on ollut esillä, myöskin tästä eteenpäin vähenisi. Unionia on tarkoitus kehittää jäsenvaltioiden ja kansalaisten yhteisönä ja niin, että se on ylikansallinen yhteisö ja hallitustenvälinen järjestö. Tämä on se lähtökohta, että unioni saa valtuutuksensa jäsenvaltioilta ja niin, että unionin toimivaltaa voidaan sopimuksilla muuttaa ja mahdollistaa jopa jäsenvaltion unionista eroaminen. Tämä eroamispykälä kuvastaa sitä, että unioni on nimenomaan jäsenvaltioiden vapaaehtoinen yhteenliittymä ja ero myöskin on mahdollinen, joskaan ei todennäköinen.

Selonteko toteaa, että perustuslaillinen sopimus on oikeudelliselta luonteeltaan kansainvälisoikeudellinen sopimus, joka sisältää asiasisällöltään perustuslaillisia määräyksiä. Ehkä tuo nimi perustuslaillinen sopimus kuvastaa tämän sopimuksen luonnetta enempikin valtioiden välisenä sopimuksena kuin perustuslakina. Useat edustajat täällä puheenvuoroissaan puhuvat perustuslaista, mutta itse mielelläni näen, että puhutaan nimenomaan perustuslaillisesta sopimuksesta.

Täällä on hyvin paljon käyty keskustelua siitä, tulisiko olla kansanäänestys vai ei. Minusta perustuslakivaliokunta lausunnossaan rajasi asian hyvin selkeästi. Siellä todetaan, että "sopimus ei muuta unionin perusluonnetta esimerkiksi siitä, millaiseen unioniin Suomi liittyi vuonna 1995, vaikkakin sopimus on selkeä askel integraation syventämisen suuntaan". Tässä minusta on ratkaistu se kysymys, onko ollut aihetta kansanäänestykseen vai ei, ja kun unionin luonne ei muutu, sopimuksen sisältö ei muutu, ei ole mitään perusteita lähteä kansanäänestystä valmistelemaan eikä sitä edes ottaa vakavammin esille.

Hallitus pyysi eduskunnalta selonteossaan väljiä valtuuksia lähteä hallitustenväliseen konferenssiin, ilman että asetettaisiin mitään erityisiä reunaehtoja. Ulkoasiainvaliokunnan mietinnön perusteella näin on käynyt ja käymässä. Kaiken kaikkiaan näihin ehtoihin voidaan olla tyytyväisiä. Keskeisiä tavoitteita on asetettu ensinnäkin komissaarien suhteen: Jokaisella jäsenvaltiolla tulisi olla vuoden 2009 jälkeenkin oma äänivaltainen komissaari, ja toisaalta toimielinten välinen tasapaino tulisi unionissa säilymään ja kaikkia jäsenvaltioita kohdeltaisiin tasa-arvoisesti.

Keskeistä roolia tässä keskustelussa ja selonteossa on näytellyt puolustus- ja turvallisuuspoliittinen rooli. Suomi lähtee siitä ajatuksesta, että osallistumisen puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaan unionin sisällä tulee olla vapaaehtoista ja avointa kaikille ja että kukin valtio voi itse päättää, minä ajankohtana liittyy tähän toimintaan tai ei. Minusta tässä on hyvä periaate. Se mahdollistaa meidän ottaa kantaa omaan asennoitumiseemme suhteessa liittoutumiseen, silloin kun me olemme tekemässä puolustus- ja turvallisuuspoliittista selontekoa. Silloin kykenemme myöskin tämän asian kaikella huolella ratkaisemaan.

Arvoisa puhemies! Täällä useat edustajat ovat ottaneet kantaa Suomen itäisten ja pohjoisten harvaanasuttujen alueiden erityisaseman tunnustamiseen tässä perustuslaillisessa sopimuksessa. Täällä hallitus ja toisaalta myöskin valiokunta ovat todenneet, että on syytä pyrkiä säilyttämään se oikeusperusta pohjoisten harvaanasuttujen alueiden erityisongelmien huomioimisessa, joka silloin aikanaan, kun Suomi liittyi jäseneksi, saatiin liittymissopimukseen ja joka silloin realisoitiin tavoite 6 -ohjelman kautta. Myöhemmin rakennerahastokauden alkaessa 2000 nämä periaatteet siirtyivät tavoite 1 -ohjelmaan, ja nyt on keskeistä, että myöskin nämä erityisetuudet saavat erityisen oikeusaseman ja myöskin vuoden 2006 jälkeen Suomi saa ja erityisesti meidän harvaanasutut alueemme tämän erityiskohtelun: rakennerahastotuen ja oikeuden maksaa kansallista tukea näille alueille.

Samanlainen kysymys minusta on maatalouden harjoittamisen edellytykset kannattavana toimintana. Täällä on todettu, että hallituksen tulee selvittää, voidaanko hallitustenvälisessä konferenssissa vahvistaa Eurooppa-neuvoston hyväksymä periaate, jonka mukaan monitoiminnallinen maatalous säilytetään kaikilla Euroopan alueilla. Minusta tämä on lievästi sanottu: "tulee selvittää". Minusta tässä eduskunta voisi kiinteämmin edellyttää, että tämä "tulee turvata", tämä lausuma, joka on otettu jo moniin eri Eurooppa-neuvoston kokouksissa tehtyihin päätöksiin, viimeksi Brysselissä lokakuussa 2002. Nämä ovat niitä keskeisiä kysymyksiä. Uskon, että nämä eduskunnan toivomukset eivät jää hurskaiksi toivomuksiksi vaan nämä ovat selvä ohje hallitukselle silloin, kun tämän ulkoasiainvaliokunnan mietinnön pohjalta sitten tullaan valtuudet ja ohjeet hallitukselle hvk:hon antamaan.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Tämän keskustelun päätteeksi — nimittäin tämä keskustelu alkaa lähestyä jo loppuaan — minulla olisi neljään seikkaan lyhyet huomiot.

Ensinnäkin tämä nimikysymys.

Tässä on konventin tekemä ehdotus sopimukseksi Euroopan perustuslaista, englanniksi Treaty on European Constitution. Hallitus käyttää tästä nimitystä perustuslaillinen sopimus, ja ed. Nousiainen juuri äsken käytti myöskin puolustavan puheenvuoron, miksi "perustuslaillinen sopimus" -nimike olisi hyvä.

Minusta tämä on huono suomennos, koska se synnyttää väärinymmärrystä suhteessa itse tähän esitykseen, suhteessa kansainväliseen yhteisöön ja eurooppalaiseen yhteisöön, jossa tästä puhutaan, mutta ennen kaikkea termi "perustuslaillinen sopimus" viittaisi siihen, että tämä pitäisi käsitellä perustuslain säätämisjärjestyksessä täällä, jos kerran kysymyksessä on perustuslaillinen sopimus. Minusta olisi luontevampaa ymmärtää, että tämä on Euroopan unionin perustuslaki. Se ei ole Suomen perustuslaki. Sen vuoksi sen käsittelytapa on juuri se, mikä sen pitää ollakin, ja tätä käsitellään kuten kansainvälistä sopimusta.

Arvoisa puhemies! Suuri valiokunta ehdotti käytettäväksi nimeä "perustuslakisopimus". Minusta se ei olisi ollut huono suomennos, ei olisi ollut huono kompromissi tässä yhteydessä. Se olisi ollut selkeästi viittaamassa siihen, että kysymyksessä on perustuslaki eli unionin perustuslaki, mutta se on sopimus eli kansainvälinen sopimus.

Arvoisa puhemies! Toinen seikka, johon kiinnittäisin huomiota: Täällä muun muassa perussuomalaiset ja toisaalta kristillisdemokraatit ovat edellyttämässä vastalauseessaan sitä, että kristilliset arvot tulisi tunnistaa tässä perustuslaissa. Tämä oli konventissa erinomaisen herkkä kysymys. Tästä käytiin pitkä perusteellinen keskustelu, ja kuten aikaisemmassa puheenvuorossani viittasin, muun muassa eräissä katolisissa maissa edellytettiin, että täällä olisi mainittu ihan kirjaimellisesti myöskin Jumala.

Konventti päätyi huolellisen harkinnan jälkeen tunnistamaan sen, että uskonnollisilla yhteisöillä on merkitystä, ja tässä johdanto-osassa sanotaan hyvin selkeästi se, että eurooppalaiset "hakevat innoituksensa Euroopan kulttuurisesta, uskonnollisesta ja humanistisesta perinteestä", näistä arvoista. Tässä mentiin hyvin pitkälle vastaan sitä, että tunnistetaan myöskin uskonnollisten arvojen merkitys, ja itse asiassa tähän perustuslakiin on liitetty 51 artikla, joka koskee kirkkojen ja ei-tunnustuksellisten järjestöjen asemaa unionissa. Nämä ovat minusta tärkeitä seikkoja, joita perustuslakiehdotukseen on otettu mukaan, mutta tämän pidemmälle tuskin voitaneen mennä eikä ole tarkoituksenmukaistakaan mennä. Me elämme kuitenkin moniarvoisessa yhteiskunnassa.

Arvoisa puhemies! Kolmas seikka, jonka haluaisin tuoda esille, liittyy lakiasäätävään neuvostoon. EU:n tulevaisuuskonventti esittää, että perustuslakisopimuksessa neuvoston kokoonpanosta mainittaisiin erikseen sekä ulkosuhteiden neuvosto että yleisten asioiden ja siihen erikseen yhdistetty lakiasäätävä neuvosto. Muista neuvostoista sitten päätettäisiin erikseen Eurooppa-neuvoston puitteissa.

Koko tämän perustuslakiehdotusprosessin keskeisimpiä tavoitteita oli nimenomaan unionin päätöksenteon demokratisointi, ja suurin demokratiavaje tämän päivän unionin päätöksenteossa on nimenomaan ministerineuvostossa tapahtuva lainsäädäntötyö, joka tapahtuu toimeenpanovallan toimesta suljettujen ovien takana, pahimmissa tapauksissa vielä virkamiesten toimesta ilman kansalta saatua selvää mandaattia. Tämän lainsäädäntöneuvostoehdotuksen ideana oli se, että tällä tartuttaisiin tähän vaikeimpaan demokratiavajeongelmaan unionissa.

Tällöin lainsäädäntö saadaan avoimeksi ja julkiseksi; neuvoston työssä lainsäädäntö tulisi yhtenäiseksi ja jakamattomaksi kokonaisuudeksi; lainsäädäntövalta selkeästi erottuisi poliittisesta koordinaatiosta ja toimeenpanovallasta; kansalaisille tulisi myöskin selkeästi näkyväksi legitiimi kansallinen edustaja unionin lainsäädäntötyössä lainsäätäjänä; ja myöskin sektorineuvostojen asiantuntemus voitaisiin käyttää lainsäädäntötyössä hyväksi. Tämä oli se perusargumentaatio, joka johti siihen ehdotukseen lainsäädäntöneuvostosta. Minusta on tärkeätä, että eduskunta tukee hallitusta siltä osin, että hallitus myöskin edellyttää, että nimenomaan lainsäädäntötyössä on ministerineuvostossa päästävä avoimempaan käytäntöön, ja se on erinomaista.

Arvoisa puhemies! Viimeisenä seikkana halusin vähän reflektoida siihen keskusteluun, mitä tässä tänään on käyty puolustusulottuvuudesta. Täällä oli muun muassa ed. Akaan-Penttilän puheenvuoro hyvinkin painava, jossa hän pohdiskeli sitä keskustelua, jota Suomessa on käyty muun muassa suhteessa sotilaalliseen liittoutumattomuuteen. Hän totesi, että Suomi on ollut ikään kuin erakkona, jos se on sotilaallisesti liittoutumaton. Tältä ei ole kuitenkaan vaikuttanut, jos katsomme Suomen ja Ruotsin aloitteellisuutta unionin politiikassa. Suomi on ollut erinomaisen aktiivisesti mukana kehittämässä unionin yhteistä puolustuspolitiikkaa. Erakkona emme ole olleet.

Mutta hän myöskin viittasi siihen, että eräät unionimaat ovat halukkaita perustamaan viime kädessä sotilaallisen yhteistyöjärjestelmän vaikkapa unionirakenteiden ulkopuolelle, ja hän viittasi Belgian, Luxemburgin, Ranskan ja Saksan yhteisesiintymiseen näissä asioissa. Hän jätti vastaamatta olennaiseen kysymykseen, siihen, miksi tätä tiivistyvää puolustusyhteistyötä unionissa oltaisiin rakentamassa. Me olemme paljon täällä nyt keskustelleet siitä, miten se mahdollisesti suhteutuu Nato-jäsenyyteen, tulisiko Suomen mahdollisesti joskus osallistua tällaiseen järjestelmään, mutta vähemmän on kysytty sitä, mihin itse asiassa unioni tätä yhteistä puolustusta tarvitsee.

Minä käytin jo aikaisemmassa puheenvuorossani sitä sanontaa, joka meillä on ollut tämmöinen lentävä lause: "Siperia opettaa." Haluaisin tässä alleviivata sitä, että myöskin Bryssel opettaa. Mitä se Bryssel opettaa? Se opettaa tässä asiassa sen, että ei vain Suomessa vaan myös Euroopassa tällä hetkellä turvallisuuspolitiikan vakiintuneet lähestymistavat ja järjestelmät ovat muutoksessa. Itse asiassa minusta erinomaisen häkellyttävän osuvasti tätä muutosta luonnehti Yhdysvaltain puolustusministerin Donald Rumsfeldin ilmaisu vanhasta ja uudesta Euroopasta. Tässä ilmaisussa ja tässä jaottelussa vanhaan ja uuteen Eurooppaan kyse itse asiassa ei ole syvimmältään vain lojaliteetista Yhdysvaltain Irak-operaation suhteen vaan kyse on huomattavasti syvemmästä turvallisuuspoliittisesta asennoitumisesta, joka on Euroopassa tapahtumassa. Itse asiassa kysymys on myöskin yhteiskunnallisista kehitysvisioista.

Turvallisuuspolitiikan osalta, arvoisa puhemies — ja tässä haluaisin tuoda esille sitä, mitä Bryssel opettaa — vanha Eurooppa kysyy, se aivan avoimesti sitä kysyy: Tarvitaanko Yhdysvaltoja yhä Euroopan puolustamiseen? Tämä vanha Eurooppa kysyy myöskin sitä, eivätkö eurooppalaiset kykene elämään rauhassa ilman Yhdysvaltojen läsnäoloa. Tämä vanha Eurooppa kysyy myöskin sitä, eivätkö eurooppalaiset itse kykene kriisinhallintaan ja kriisien ennaltaehkäisyyn edes Euroopassa. Tämä vanha Eurooppa ei elä harhakuvitelmissa, että olisi tavoiteltavaa rakentaa eurooppalainen sotilasmahti, joka olisi vastapaino tai kilpailija Yhdysvalloille. Mutta vanha Eurooppa hakee, ja se on tässä hyvin selkeästi nähtävissä, turvallisuuspoliittista riippumattomuutta ja liikkumavapautta. Minä haluan, arvoisa puhemies, todeta, että vanha Eurooppa on vahvoilla Brysselissä. Siksi ja nimenomaan siksi unionille ollaan kehittämässä yhteistä puolustusta.

Saint-Malossa huippukokouksessa vuonna 98 Ranska ja Britannia pääsivät yhteisymmärrykseen, jonka mukaan unionin puolustusta voidaan edistää mutta Naton puitteissa. Tässä suhteessa — ja tätä haluaisin alleviivata, sitä Bryssel opettaa — asia ei ole aivan entisensä. Me emme saa sulkea silmiämme tältä muutokselta, ja se koskee meitä, se koskee myöskin meitä. (Ed. Kekkonen: Olemmeko me vanhaa vai uutta Eurooppaa?) — Kysymys, minkä ed. Kekkonen täällä esitti, olemmeko vanhaa vai uutta Eurooppaa, on juuri se avainkysymys, jota me joudumme tietysti pohtimaan. Meillä on itse asiassa, ed. Kekkonen, syntynyt neljä erilaista turvallisuuspoliittista koulukuntaa, ja nämä vastaavat eri tavalla tähän kysymykseen.

Ensinnäkin ovat ne, jotka pitävät kiinni perinteisestä sotilaallisesta liittoutumattomuudesta. Heille historia opettaa. Kansakuntamme historian synkimmät luvut ovat olleet niitä vaiheita, jolloin meidät on vedetty muiden sotiin mukaan ja pahimmillaan etumaastoksi. Sen takia he pitävät kiinni tiukasti perinteisestä sotilaallisesta liittoutumattomuudesta.

On toinen koulukunta, joka painottaa Nato-jäsenyyden tarjoamia kollektiivisia turvatakuita. Se vieroksuu unionin yhteisen puolustuksen kehittämistä sen ollessa kilpaileva rakenne Natolle. Tästä, arvoisa puhemies, muodostuu erikoinen epäpyhä allianssi, jossa transatlanttinen koulukunta, tämä jälkimmäinen, ja toisaalta sotilaalliseen liittoutumattomuuteen ankkuroituvat löytävät toinen toisensa unionin puolustusulottuvuuden vastustamisessa. — Arvoisa puhemies! On kaksi muuta koulukuntaa. Nyt tulen vastaamaan tähän, mitä ed. Kekkonen kysyi.

Kolmas koulukunta haluaa pitää kiinni sotilaallisesta liittoutumattomuudesta mutta ei halua estää unionin puolustusulottuvuuden kehittämistä, kun se tapahtuu yhteisin pelisäännöin ja unionia kokonaisuutena vahvistavasti.

Sitten, arvoisa puhemies, on vielä neljäs koulukunta, ja sekin tukee yhtä lailla unionin puolustusulottuvuutta mutta korostaa, että Suomen ei tule omin toiminkaan olla synnyttämässä jakolinjoja ja heikentämässä unionia, vaan sen on annettava luonteva panoksensa yhteiseen puolustukseen. Tämä ratkaisu, tämä koulukunta, purkaisi sotilaallisen liitotutumattomuuden mutta ei olisi yhtä kuin Nato-jäsenyys. Näin jo pelkästään siksi, että unionin avoin, turvallisuustakuut tarjoava puolustusyhteistyö ei voi antaa unionin ulkopuoliselle toimijalle veto-oikeutta unionin jäsenyyden suhteen. Sen takia tämä Nato-kytkennän esille nostaminen on minua oudoksuttanut ja ihmettelin sitä, mitä ed. Akaan-Penttilä täällä sanoi.

Arvoisa puhemies! Viimeiseksi, me olemme aidossa valintatilanteessa itse asiassa tämän suhteen, mutta me olemme myös kehittämässä niitä reunaehtoja, joiden puitteissa valita. Siksi tämä tänään käyty keskustelu täällä on omalla tavallaan niin poikkeuksellisen tärkeä.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Kimmo Kiljunen hyvin perusteellisesti eritteli eri puolustuspoliittisia koulukuntia. Saattaa olla, että niitä on vielä niin monta kuin on sanankäyttäjiäkin. Kiitos erinomaisesta tieteellisperäisestä erittelystä! Mielestäni olisi hyvin tärkeää muistaa kuitenkin, mitä eri maissa "puolustuksella" tarkoitetaan ja että meidän suomalainen käsitteemme "maanpuolustus" on aivan uniikki koko Euroopassa. Sille ei edes löydy synonyymia mistään Euroopan kielestä, joka tasan tarkkaan olisi maanpuolustus, saatikka sitten, mitä kansakunnat tarkoittavat puhuessaan puolustuksesta tai mitä Euroopan unioni tarkoittaa puhuessaan puolustuksesta.

Mutta ennen kuin menen näihin syviin puolustuksen salaisuuksiin, toteaisin tässä, että ajatus puolustusmateriaali-, tutkimus- ja voimavaravirastosta, aivan kuten Antero Kekkonen toi esille, on ihan hyvä ajatus Suomen kannalta, koska tämä mahdollistaa meidän puolustusmateriaalituotantomme kansainvälisen yhteistyön ja myöskin mahdollistaa kansainväliset markkinat. Näin olen tämän ymmärtänyt.

Mutta sitten kun tullaan tähän Euroopan puolustukseen, niin siinä ehkä myös tarvittaisiin erilaisia koulukuntia selvittämään, mitä tällä tarkoitetaan. Ainakaan tällä hetkellä Euroopan unionilla ei ole edes paperilla sen kaltaisia joukkoja, joilla pystyttäisiin merkittävämpää sotaa käymään. Elikkä toisin sanoen Euroopan unionin joukot, jotka ovat paperilla, ovat perin vaatimattomat, ja niistä on puolustusvaliokunnan yhteisvastuulausekkeessa sanottu:

"Konventin ehdottama ns. solidaarisuus- eli yhteisvastuulauseke koskee tilanteita, joissa EU:n jäsenvaltio joutuu luonnonkatastrofin, terrori-iskun tai suuronnettomuuden kohteeksi. Tällaisessa tilanteessa muut jäsenvaltiot sitoutuisivat kohteeksi joutuneen jäsenvaltion pyynnöstä auttamaan. Avunantoon osallistuva jäsenvaltio päättäisi viime kädessä, millä keinoin se avustamiseen osallistuisi. Käytännössä toiminta ulottuisi erityisesti pelastus- ja poliisitoimien aloille. Kyseeseen voisi tulla myös sotilaallisten voimavarojen käyttö. Puolustusvaliokunta pitää tarkoituksenmukaisena ja kannatettavana, että unioni ja jäsenvaltiot varautuvat unionin alueella tapahtuviin suuronnettomuuksiin sekä terrorismiin myös unionin tason toimilla." Elikkä tässä on eräällä tapaa kysymys aivan muusta kuin perinteisestä käsitteestä "maanpuolustus" ja siitä, mitä Suomessa ymmärretään sanalla "puolustus".

Edelleen valiokunnan yhteisvastuulauseke jatkuu: "Valiokunnan saaman selvityksen mukaan, sotilasyksiköitä käytettäisiin todennäköisesti antamaan virka-apua muille viranomaisille, erityisesti pelastus- ja poliisiviranomaisille." Pitäisin hyvin tärkeänä, että silloin, kun on näistä asioista kysymys, tämä myös kansalaisille kerrotaan. Helposti on vaarana, että kun tulee käsite "Euroopan puolustus", ajan oloon — ja voi tapahtua melko lyhyessäkin ajassa — ryhdyttäisiin Suomessa ajattelemaan, että mekään emme tarvitse enää omaa kansallista puolustuskykyä, kun siitä muutkin Euroopan maat ovat siirtyneet palkka-armeijoihin luopuen yleisestä asevelvollisuudesta jne. Eli tässä on vaarana, että ajan oloon meillä menee tietyllä tavalla käsitteet sekaisin.

Edelleen Euroopan unionin kohdalla ilmeisesti on erilaisia koulukuntia vielä sikäli, että "Avunantoon osallistuva jäsenvaltio päättäisi viime kädessä, millä keinoin se avustamiseen osallistuisi". Vielä lisäisin tuohon, että mahdollisuus saattaisi olla, että ei osallistuisi millään tavalla. Etenkin silloin, jos olisi kansainvälinen laajamittainen kriisi kyseessä, tuskin voimavaroja silloin avunantoon liikenisi. Ymmärtääkseni vain Natolla on tämä muskettisoturien periaate "Yksi kaikkien puolesta ja kaikki yhden puolesta". Elikkä on aivan selkeästä käsitteestä kysymys siinä, mitä Nato merkitsee, verrattuna Euroopan puolustukseen.

Jos jotkut Euroopan maat suunnittelevat yhteistä puolustusta ja tahtovat sen tehdä, ne ilmeisesti sen myös tekevät. Jotta Länsi-Eurooppa säilyy Euroopassa johtavana, kun Itä-Eurooppa tulee nyt tähän mukaan, niin Länsi-Eurooppa haluaa muodostaa oman ytimensä. Se on tietysti heidän asiansa. Tähän liittyvät tietysti nämä kysymykset transatlanttisista kysymyksistä, mutta aivan varmaa on, että uudistunut ja uudelleen muotoutunut ja jatkuvasti kehittyvä Nato tulee myöskin Euroopassa säilymään.

Tässä oli eräitä näkemyksiä koskien puolustusta. Meidän on suomalaisina mielestäni välttämättä muistettava, että me emme koskaan voi luottaa sopimuksiin, jotka kaikkein kovimman paikan tullen ovat vain sen arvoisia kuin se paperi, jolle ne ovat kirjoitetut. (Ed. Kekkonen: Esimerkkejä, ed. Oinonen!) — Esimerkkejä löytyy aivan menneitten vuosikymmenien historioista ja löytyy tietysti menneiltä vuosisadoiltakin, mutta löytyy tietysti esimerkkejä vuorovaikutuksessa olleesta yhteistyöstä erilaisin seurauksin.

Sitten palaisin tähän kysymykseen kansanäänestyksestä. Ed. Seppo Lahtela kysyi, mistä tässä äänestettäisiin. Saattaa olla niin, että ei vielä tällä hetkellä ole välttämättä tiedossa se kohde, mistä äänestetään, vaan sitten kun on käyty nämä neuvottelut ja on selvinnyt, mitä on aikaansaatu, sitten minusta kansalla tulee olla oikeus hyväksyä tai hylätä kansanäänestyksessä tämä asiakirja. Haluaisin tässä eduskuntatyössä antaa taustatukea hallitukselle siinä, että täältä annettaisiin tiukat ohjeet, mihin hallituksen tulee pyrkiä. Kyllä käsittääkseni tämä ruuan tuotanto kaikkialla Euroopan unionin alueella, myöskin näin ollen kaikkialla Suomessa, on sellainen perusoikeus, jonka pitäisi olla yksi tuommoinen perusasia ja edelleen asumisen ja elinkeinojen harjoittamisen oikeuden kaikkialla. Näistä pitäisi tehdä kynnyskysymyksiä.

Samoin artikla 141, johon jo useissa puheenvuoroissa on viitattu, on eräs esimerkki aikoinaan surkeasti neuvotellusta pykälästä. Saattaisi olla, että nyt ei enää tämän kaltaisia, edes niinkään selkeitä, tulisi. Kun näitä sisäpoliittisia asioita sitten siirtyisi Euroopassa päätettäviksi yli meidän emmekä päättäisi Suomessa enää niinkään paljon kuin nyt, silloin olisimme hyvin arveluttavalla tiellä. Kun oikeusistuimet vielä saisivat asemaa ohi poliittisten päättäjien, olisimme menettäneet hyvin paljon siitä, mitä meillä tällä hetkellä on vaikutusvaltaa omiin asioihimme. Siksi katson, että kansalaisten olisi saatava vaikuttaa tähän. Näkisin, että, oltakoon mitä mieltä tahansa Euroopan perustuslakisopimuksesta tai millä nimellä sitä halutaan kutsua tai kääntää, kansalaisten on voitava äänestää joko puolesta tai vastaan.

Minä ymmärrän, että Jacob Söderman, joka kannattaa kansanäänestystä, katsoo, että tämä antaa positiivisia, myönteisiä, mahdollisuuksia Euroopan kehitykselle, ja minä uskon, että kaikki ne, jotka katsovat, että nyt tapahtuu Euroopan historiassa mullistava positiivinen kehitys, varmasti uskaltavat luottaa, kun esitys näin hyvä on, siihen että kansa heidän toivomallaan tavallaan suhtautuu, aivan kuten sitten ne, jotka ajattelevat asiasta kriittisesti. Näen, että kansalle on suotava tämä valta.

En ollenkaan parlamenttiin valittuna kansanedustajana pakoile tehtävää, johon on valittu. Minulla on oma kantani, jonka mukaan pystyn ratkaisevilla hetkillä toimimaan, siitä ei ole kysymys. Olen varma, että aivan jokaisella muullakin kanta on. Mutta minä uskon, että läheisyysperiaate ja demokratian laajentaminen, arvot, joita Euroopan unionissa on haluttu myöskin korostaa, vaatisivat kansanäänestystä. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin, viime viikkoina aivan silmin nähden, että uusia rakennuksia ja virastoja vain nousee paljon ja uusia virkamiehiä tulee paljon. Pelkään, että demokratian asemasta tulee vain yhä laajentuvaa byrokratiaa. Toivon, että pelkoni olisi väärä, ja toivon, että demokratia voittaisi.

Hannu Hoskonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ensiksi aluksi: huomasin tuossa keskustelun kuluessa, että olin puhujalistalla viimeisenä, mutta onneksi edustajat Seppo Lahtela ja Kekkonen vapauttivat tästä suuresta taakasta, niin että siitä nyt jo etukäteen kiitokset ja sitten varsinaiseen asiaan.

Arvoisa herra puhemies! Suomella on omat selkeät tavoitteensa, kun hallitustenvälinen konferenssi alkaa Roomassa ensi lauantaina. On ollut erittäin mielenkiintoista seurata tämänpäiväistä keskustelua ensimmäisen kauden kansanedustajana. Asiat ovat todella suuria, ja ehkä tulevaisuudessa historiankirjoittajat mainitsevat tämänkin päivän jonkin näköisenä merkkipaaluna siinä kehityksessä, johon Suomi eurooppalaisena itsenäisenä kansakuntana kuuluu. Keskustelu on ollut mielenkiintoista, perusteellista, enkä pitäisi niitä soraääniäkään, mitä tässä salissa on kuulunut, millään lailla pahana asiana. Päinvastoin se kuvaa hyvin järjestelmämme avoimuutta ja mielipiteen vapautta.

Kun unioni laajenee ensi keväänä, eri toimielimien välisten suhteiden tulee olla selviä, ja nimenomaan hallitustenvälisen konferenssin tuloksena pitää olla sellainen lopputulos, joka tarkasti määrittelee, mitkä nämä toimivaltasuhteet ovat. Nythän jäseniä on 15 ja ensi kevään jälkeen 25, ja sitten kun muutamia vuosia mennään, niin ilmeisesti kohtapuoliin ollaan luvussa 30. Niin kuin joku edustaja aikaisemmassa puheenvuorossaan mainitsi, kahdenvälisissä neuvotteluissa on helpompi päästä lopputulokseen, mutta jos on 30 kansakunnan väliset neuvottelut, niin niissä lopputulokseen pääseminen ilman selkeitä sääntöjä lienee jonkun asteinen matemaattinen mahdottomuus.

Kun konventin tuloksesta aletaan hallitustenvälisessä konferenssissa neuvotella, jäsenvaltioiden välinen tasavertaisuus tulee mielestäni ottaa yhdeksi johtavaksi ajatukseksi. Toisena asiana voi mainita toimivan yhteisömenetelmän, jonka pitää olla myös selkeästi näkyvillä uudessa perustuslaillisessa sopimuksessa. Jos ajatellaan niitä 25:tä kansakuntaa ensi kevään jälkeen ja nämä edellä mainitut asiat eivät jostain syystä olisi tarkasti määriteltyjä, niin on helppo kuvitella, että unionin kehitys voisi olla, etten sanoisi, takkuista sen jälkeen.

Hallitustenvälisen konferenssin tärkeänä tehtävänä on myös löytää pienten jäsenvaltioiden kannalta kestäviä ratkaisuja niin, että taataan kaikille, myös pienille, jäsenvaltioille oikea aito vaikuttamisen mahdollisuus. Mielestäni yksi tärkeä osa siinä on, että jokaisella jäsenvaltiolla on oma, yhtäläiset valtuudet omaava komissaari komissiossa. Jos porukat jo tässä vaiheessa jaetaan etuoikeutettuihin ja niihin kansakuntiin, jotka jäävät sivummalle, ei siitä kehityksestä mielestäni ole hyvää luvassa sen jälkeen.

Eurooppa on aina muodostunut monista eri valtioista, joilla on omat kulttuurinsa, jotka ovat kehittyneet omintakeisiksi vuosisatojen kuluessa. Tämän perinteen kunnioittaminen mielestäni on viisautta, joka tulisi hallitustenvälisen konferenssin neuvotteluiden kaikissa käänteissä huomioida ja tunnustaa.

Samalla kun äsken mainittua tasavertaista kehitystä pienten jäsenvaltioidenkin osalta tuettaisiin, tehtäisiin myös selväksi se, että liittovaltiokehitykselle ei tulla antamaan sijaa, vaan Euroopan unionin toimijat olisivat itsenäisiä jäsenvaltioita, jotka toimisivat yhteisellä foorumilla yhteisen eurooppalaisen hyvinvoinnin kehittämiseksi. Tämän takia pidän tärkeänä, että jokaisella jäsenvaltiolla on yhtäläinen oikeus eurooppalaisen tulevaisuuden määrittelyssä.

Suomen kannalta on erittäin tärkeää, että syrjäinen asemamme Euroopassa tullaan huomioimaan ja varsinkin itäisen ja pohjoisen Suomen harvaanasutut alueet tulevat perustuslaillisessa sopimuksessa riittävästi huomioiduksi. Mielestäni hallintovaliokunnan lausunnossa tähän asiaan kiinnitetään aivan oikein ja ansiokkaasti huomiota. Nimittäin tässä lausunnossa suoraan sanotaan: "Tämä voidaan toteuttaa luontevasti esimerkiksi lisäämällä näitä alueita koskeva uusi artikla sopimuksen III osan yhteisten määräysten alle, jossa jo nyt tunnustetaan Ranskan, Espanjan ja Portugalin merentakaisten alueiden asema." Mielestäni Suomessa itäisen ja pohjoisen Suomen harvaanasutut alueet täyttävät nämä samat kriteerit.

Toinen tärkeä seikka, joka hallintovaliokunnan lausunnossa mielestäni käy ilmi, on julkiset hyvinvointi- ja peruspalvelut. Hallintovaliokunnan lausunnossa sanotaan: "Selonteossa lausuttuun viitaten valiokunta pitää välttämättömänä varmistua siitä, ettei kauppapolitiikan kautta voida supistaa julkisia hyvinvointi- ja peruspalveluja koskevaa kansallista toimivaltaa palvelujen rahoittamisessa, järjestämisessä tai tuottamisessa." Mielestäni laajentuvassa EU:ssakin pitää yhtäläisesti taata jokaiselle suomalaiselle mahdollisimman hyvät palvelut, paranevat palvelut, esimerkiksi terveydenhuollossa, koulutuksessa ja kaikessa muussa, mikä on suomalaiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi tähän asti mielletty. Huonompaan päin ei missään tapauksessa saa mennä, vaan on pyrittävä siihen, että parannamme joka vuosi näitä palveluita.

Hyvä esimerkki siitä, miten sopimuksessa voi olla myös ongelmia, on Suomen liittymissopimukseen liittyvä artikla 141, josta parhaillaan käydään neuvotteluja ja josta voi sanoa, että ei maa- ja metsätalousministeri Korkeaojaa käy kyllä kateeksi näiden neuvottelujen läpivieminen. (Ed. Seppo Lahtela: Eikä niistä neuvotteluista mitään tule!) — Eihän nyt kysymyksessä ole mikään tietoasia vaan se on tahtoasia. — Nimittäin onhan olemassa se Euroopan unionin periaate, että jokaisessa valtiossa tulee pystyä harjoittamaan maataloutta ja ennen kaikkea tunnustetaan se, että suomalaiselle elintarviketeollisuudellekin annetaan mahdollisuus hyviin puhtaisiin raaka-aineisiin. Tämä on se periaate, joka pitäisi muistaa, ja se Euroopan unionin tähänastinen periaate, että maataloutta todella pitää pystyä harjoittamaan jokaisessa jäsenvaltiossa. Mitään sellaista mustaa aluetta ei saisi päästä syntymään.

Yhteen asiaan kiinnittäisin vielä huomiota, nimittäin tähän verotusoikeuteen. Mielestäni valtioneuvoston kanta, että EU-verotukseen ei tulisi mennä eikä verotusoikeutta tulisi antaa, on mielestäni aivan oikea ja hyvin perusteltu. Tässä tulevassa perustuslaillisessa sopimuksessa tulee myös linjata, että verotuksellisia päätöksiä täytyy tehdä yksimielisesti ja vielä niin, että jokaisen kansakunnan on sopimus mahdollisesti sitten, jos sellaiseen sopimukseen päädytään, myös ratifioitava, ettei mitään ikäviä yllätyksiä pääse tulemaan.

Kiinnittäisin myös huomiota Euroopan unionin taloudenpitoon. Mielestäni se lisää eurooppalaisten ihmisten keskuudessa unionin luotettavuutta ja hyväksyttävyyttä, että Euroopan unionin taloudenpidossa otetaan mahdollisimman tiukka ja tarkka ote. Mihinkään tuhlailupolitiikkaan, saati sitten väärinkäytöksiin ei mielestäni ole varaa. Jos ihmisten jokapäiväisen elämän arkipäiväisten asioiden ostaminen käy yhä vaikeammaksi esimerkiksi työttömyyden tai jonkun muun seikan takia ja sitten tietoon tulee esimerkiksi valtaisia väärinkäytöksiä EU-taloudessa, se ei kyllä lisää luotettavuutta, ei yhtään. Elikkä taloudenpidon puolella pitää päästä ehdottomasti parempaan menettelyyn, tarkastukseen, kontrolliin, ja sitten jos havaitaan väärinkäytöksiä, selkeitä tiukkoja rangaistuksia. Se, mikä ei ole EU-kansalaiselle sallittua, ei saa olla myöskään unionin eri toimielimille sallittua. Siinä pitää olla yhtäläinen linja ehdottomasti.

Lopuksi, jotta EU miellettäisiin läheisenä kansalaisille, pitää mielestäni myös byrokratiaa vähentää. Ei ole mitään järkeä mielestäni siinä kehityksessä, että jos jonkin viraston perustamisessa ei päästä yksimielisyyteen, niin virastoja sitten ruvetaan perustamaan eri puolille Eurooppaa sen tautta, että ei ole päästy yksimielisyyteen. Se mielestäni vain lisää kuluja, se lisää sitä, sanotaanko, kateutta eri kansakuntien kesken, että joku sai ja joku ei saanut. Mielestäni tässä asiassa pitäisi ottaa myös järki käteen. Turhaan pilkun viilaamiseen ei mielestäni ole varaa, vaan Euroopan unionin tulevaisuuden pitää perustua sille, että isoissa asioissa pyritään sopimaan ja pienissä asioissa, jotka monesti ovat hyvin kansallisia, pitää pystyä olemaan myös tällaiseen kansalliseen näkemykseen varaa.

Lopuksi voi sanoa, että Euroopan unionin tulevaisuus mielestäni riippuu hyvin pitkälti siitä, miten se alkuperäinen Euroopan unionin tarkoitus saadaan toteutettua tässä hallitustenvälisessä konferenssissa. Alun perinhän se lähti siitä, että sodan jälkeen haluttiin luoda ja toivottiin luotavan ja Euroopan hiili- ja teräsyhteisön kautta ruvettiin Eurooppaan luomaan järjestelmää, jossa Euroopan kansojen yhteistyötä lisätään niin, että ei pääse syntymään sellaista vihamielistä tilannetta enää kansakuntien välille, että sotaan päädyttäisiin. Tämä on mielestäni se iso seikka, että rauhanomaisia rakenteita koko ajan parannetaan ja nimenomaan yhteistyötä lisätään, koska sehän on tunnetusti se ainoa tie, jolla voidaan vihamielisyyttä eri tahojen väliltä poistaa.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Kiljunen opetti tapaa ja käyttäytymisperiaatteita, miten Bryssel opettaa tässä puolustusyhteistyössä. Mielestäni varmasti näin on olemassa, mutta yhteen asiaan haluaisin kiinnittää huomiota. Mitä tulee Yhdysvaltojen mukanaoloon Euroopassa, niin se ei suinkaan liity siihen, haluavatko eurooppalaiset Yhdysvaltojen läsnäoloa Naton muodossa täällä vai eivät, vaan lähinnä varmasti on kysymys siitä, onko Yhdysvallat kiinnostunut asemastaan Euroopassa. Jos Yhdysvallat on kiinnostunut siitä, niin myöskin Nato on silloin Euroopassa läsnä, ja siltä osin se lienee ainut aito semmoinen puolustusyhteistyömuoto, missä tämä asia voisi toteutua. Mikään muu, suljettu pieni ydin ei liene käytännössä toteuttamiskelpoinen sellaisena, että siitä olisi Suomelle jonkinlaisia turvatakuita olemassa. Tässä voisi hyvin viitata ed. Esa Lahtelan käyttämään puheenvuoroon, missä hän ilmeisesti puhemies Lipposta lainaten totesi, että vihollisten pitää olla kaukana ja ystävien lähellä, ja tähän varmasti tämä Kiina-vertaus, Kiinaako vastaan tässä varaudutaan, ehkä olisi johdettavissa.

Herra puhemies! Myöskin ed. Kiljusen puheenvuorossa tulivat esille nämä kristilliset arvot, niitten tunnustaminen ja tämän peruskulttuurin hyväksyminen. Näkisin, että tässä on myöskin yksi sellainen asia, missä suomalaiset ovat nukkuneet onnensa ohi, ja myöskin hallitus on tässä selonteossaan niin kuin valiokunta mietinnössään vähän unohtanut tämän asian kevytmielisin perustein. Niinpä tuleekin mieleen, että täytyypä kaivaa perussuomalaisten ed. Soinin lausumaehdotukset tässä asiassa. Jospa siellä olisi jotain tuettavaa myöskin tästä minun näkökulmastani.

Antero Kekkonen /sd:

Herra puhemies! On kovin myöhä, enkä tiedä, kannattaisiko keskustelua enää jatkaa, mutta ed. Kimmo Kiljunen otti esiin pari asiaa, joihin on ihan pakko puuttua. Hän selvästi vierastaa tätä "perustuslaillista sopimusta" noin nimenä. Mutta jos se vaihdetaan "perustuslaiksi", niin kyllä me sitten menemme ojasta allikkoon, siis kansalaisten mielikuvat asiasta muuttuvat mielestäni pahalla tavalla. Tämä "perustuslakisopimus" olisi vielä jotenkuten hyväksyttävissä, mitä ed. Kiljunen tässä tarjoili, mutta "perustuslaista" puhuminen tässä yhteydessä ja sillä taustalla, mikä suomalaisilla on suhteessa omiin perustuslakeihinsa ja niiden suojaan, johtaisi kyllä vääristyvään keskusteluun.

Sitten näistä ytimistä. Nyt on julkisuuteen tullut tämä Belgia, Luxemburg, Saksa, Ranska -yhteistyö, jota ollaan näkevinään ytimenä. On se sitä tai ei, niin se ei tietenkään meille käy. On aivan selvää, että me emme sen kaltaiseen ydinajatteluun, mitä nämä neljä maata ovat esittäneet ja edustaneet, kyllä hevin lähde mukaan.

Sitten ed. Seppo Lahtela tässä pohdiskeli Yhdysvaltoja, Yhdysvaltoja Euroopassa. Ed. Lahtela varmaan fiksuna miehenä tietää, että Amerikassa on ollut koulukunta, joka on käynyt loputonta keskustelua siitä, tekikö Yhdysvallat viisaasti jättäessään Euroopan ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Eli jos Yhdysvallat olisi jäänyt Eurooppaan, olisiko se merkinnyt sitä, että ne ääri-ilmiöt, joita Euroopassa tuolloin maailmansotien välillä syntyi, olisivat jääneet vähäisemmiksi, kenties niitä ei olisi syntynyt ollenkaan? Olisiko siitä seurannut se, että toinen maailmansotakin olisi jäänyt käymättä? Tätä pohdiskelua Yhdysvalloissa akateemiset piirit ovat käyneet joskus kiivaammin, joskus vähemmän kiivaasti, mutta yhä edelleenkin se elää. Bill Clintonin presidentiksi tulon tienoilla oli hyvin voimakasta keskustelua siitä, mitä mieltä presidenttiehdokas Bill Clinton oli siitä, pitääkö Yhdysvaltojen pysyä Euroopassa vai ei.

Tämä kysymys on iso ja tärkeä, ja siitä kyllä juontuu sitten suoraan myös se, tarvitaanko Euroopassa EU:n sisälle omia puolustusjärjestelyjä niin, että tulee tuplatoimintaa Eurooppaan, siis toisaalla Nato, toisaalla kokonaan uudet järjestelyt. Tosiasia on, että Eurooppa jo tällä hetkellä on täynnä erilaisia esikunta. Tänne sitä lajia ei tarvita enää yhtään. Kyllä tämä yhteys Euroopan unionin mahdollisten uusien rakenteiden ja sitten jo olemassa olevien Nato-pohjaisten rakenteiden välillä on tuhannen taalan kysymys. Luulen, että meillä pienessä maassa helposti on synnytettävissä sellainen käsitys, että rahaa ei tule haaskata tuplaorganisaatioihin.

Kun ed. Oinonen otti kansanäänestysasian esille, niin olen ymmärtänyt, että konventin esitykseen kaikkein kriittisimmin suhtautuvat henkilöt yleensäkin vaativat kansanäänestystä. Itse asiassa ne piirit ovat suunnilleen samat, jotka vaativat kansanäänestystä myös silloin, kun me liityimme EU:hun. Kansanäänestyksen tulos oli, mikä oli: me liityimme EU:hun. Entäpä jos nyt kävisikin samalla tavoin kuin EU:hun liityttäessä eli — mikä se kysymyksenasettelu kansanäänestyksessä olisikin — tämä Eurooppa-myönteisyys voittaisi? Siitähän seuraisi se, että tämä pelätty eurooppalainen integraatio syvenisi entisestään Suomen kohdalla. Olisi kaksi kansanäänestyspäätöstä, joilla menemme entistä syvemmälle tähän eurooppalaiseen integraatioon.

Sitten tuleekin mielenkiintoinen yksityiskohta. Oli ainakin yksi, mutta sitä arvovaltaisempi asiantuntija kansainvälisen oikeuden alalta, joka oli vakaasti sitä mieltä, että konventin esitys on itse asiassa stoppi koko integraation syventämiskehitykselle eli liittovaltioitumisajatus itse asiassa pysähtyy tähän sopimukseen. Näin tässä kansanäänestysasiassa on problematiikkaa, joka ansaitsisi vielä monta omaa messuansa, ja kansanäänestyksen vaatijat ovat niitä, jotka saattavat kaikkein syvimmin tässä ajautua niin sanotusti ojasta allikkoon.

Kun EU-politiikassa on vallinnut Suomessa mitä mittavin konsensus tähän saakka, niin olen havainnut tämän päivän keskustelun perusteella, että tämä konsensus säröilee ja on syntymässä ryhmittymä, joka on astumassa ulos kansallisesta EU-politiikastamme. Minulla on sellainen tunne, että pitkässä juoksussa se, että näin käy, saattaa olla ihan hyvä asia.

Lauri Oinonen /kesk:

Herra puhemies! Ed. Kekkonen tarttui kansanäänestyskysymykseen. On erittäin hyvä, että sitä pohditaan ja erilaisia näkökohtia asiasta etsitään. Minusta kansanäänestys on arvokas ja se mielipide, jonka se antaa, on arvokas. Jos vaaleihin, kansanäänestykseen, on otettu osaa, se on silloin kansan mielipide, ja arvostan sitä sellaisenaan. Mielestäni ajatus eurovaalien, meppivaalien, ja kansanäänestyksen yhdistämisestä saattaisi olla myös harkinnan arvoinen toteuttamismalli, koska silloin voitaisiin aktivoida sekä europarlamenttivaaleja että tätä ja samoilla kustannuksilla vielä organisaation puolesta tämä kaikki menisi.

Mutta yksi kysymys, kristillisten arvojen mainitseminen. Se on minusta todella arvokas asia, että Euroopassa on maita, jotka rohkeasti korottavat Euroopan perusasiaksi kristilliset arvot. Siinä on kysymys siitä asiasta, jonka varassa valtakunnat ovat nousseet tai sortuneet. Euroopan unionin kestävyys ja pysyvyys historiassa ratkaistaan tällä kysymyksellä. Kaikki muu on aivan turhaa vuosikymmenten valossa, jos tämä kristillinen asia jää sopimuksesta pois.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Tarkoittiko ed. Oinonen sitä näiden kristillisten arvojen mainitsemisella perustuslaissa, että meidän tulee myöskin mainita islamilaiset arvot? Unionin piirissä asuu tällä hetkellä 15 miljoonaa muslimiksi tunnustautuvaa ja heidän suhteellinen lukumääränsä on kaikkein voimakkaimmin kasvamassa, kun puhumme uskonnollisista yhteisöistä. Silloin meidän on ehdottomasti tietysti mainittava myös islamilainen kulttuuri ja eräitä muita. Minusta tämä, mihin konventti nyt on päätynyt, on hyvin pitkälle mennyt myönnytys jo siihen suuntaan, kun me ylipäätään tunnistamme tällaisessa dokumentissa uskonnollisten yhteisöjen olemassaolon. Sinänsä uskonnonvapaus luonnollisesti on keskeisiä vapausarvoja.

Arvoisa puhemies! Ed. Hoskonen täällä totesi, että unionin byrokratia on muodostumassa suureksi ongelmaksi. Haluan antaa yhden luvun vain tähän keskusteluun. Euroopan unionin palveluksessa sekä neuvostorakenteessa, parlamentin palveluksessa että tietysti erityisesti komission palveluksessa työskentelee vajaa 30 000 ihmistä. Helsingin kaupungin palveluksessa on yli 30 000 ihmistä kokopäivätoimisesti. Unioni palvelee kuitenkin tulevaisuudessa 450:tä miljoonaa ihmistä. Nämä eivät ole vertailukelpoisia. Unionin byrokratia ei ole kohtuuton suuruusluokaltaan. Luonnollisesti aina virtaviivaistamistakin kannattaa tehdä.

Arvoisa puhemies! Täällä ed. Kekkonen muun muassa viittasi tähän puolustusulottuvuuskeskusteluun. Minusta hänellä oli erittäin tärkeitä huomioita, jotka liittyivät siihen dynamiikkaan, mitä unionin sisällä on tapahtumassa. Mutta haluaisin vielä sen lisähuomion tähän keskusteluun tuoda, että ei ole kysymys vain tästä periaatteellisemmasta puolesta, että unionin puolustusulottuvuuden kehittämisen motiivit rakentuvat hyvin pitkälle siihen, että Eurooppa hakee turvallisuuspoliittista liikkumatilaa, vaan myöskin ihan konkreettiset toimet, joita on suunniteltu, viittaavat tietysti täsmälleen samaan suuntaan. Esikuntarakenteen perustamisen (Puhemies koputtaa) keskustelu on ollut vahvasti esillä, kuljetuskapasiteetin kehittäminen on vahvasti esillä, strategisen tiedustelun kehittäminen. Kaikki nämä itsenäisinä toimintoina viittaavat tietenkin siihen, että ollaan rakentamassa jotakin sellaista, joka lisää liikkumatilaa. Tietenkin tämän kehityksen (Puhemies koputtaa) arviointi on äärimmäisen tärkeää silloin, kun pohdimme, mikä on se muoto, jolla unionin puolustusulottuvuutta kehitetään, ja tietenkin aikanaan myöskin se ratkaisu, millä tavalla Suomi itsensä asemoi tässä.

Seppo Lahtela /kesk:

Herra puhemies! Ed. Kekkonen puheenvuorossaan pohdiskeli näköalaa EU-politiikan yhteisestä konsensuspolitiikasta, missä kaikki ovat mukana. Kun ed. Kekkonen puheenvuorossaan ryhtyi epäilemään, että lienee pitkällä aikavälillä hyväksi, että jotkut jäävät siitä pois taikka toiset ovat tiiviimmin matkassa, niin jäi epäselväksi itselleni, tarkoittiko ed. Kekkonen yksittäisiä edustajia, kuten ehkä allekirjoittanutta ja joitakin muitakin veljiä, keitä täällä edustajina näen, jotka kyseenalaistavat näitä asioita, vai tarkoitti ed. Kekkonen mahdollisesti jotakin poliittista liikettä, mikä ei oikein ymmärtäisi näitä asioita eikä kantaisi tasavallan tulevaisuudesta kunniallista vastuuta.

Klaus Pentti /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ulkoasiainvaliokunnan mietintö on hyvä lähtökohta hallitustenväliselle konferenssille, ja näihin ajatuksiin on helppo yhtyä. Haluan vielä omalta osaltanikin korostaa, että äänivaltaisen komissaarin saaminen jokaisesta jäsenmaasta, muun muassa Suomesta, on ehdottoman tärkeä asia. On tärkeää, että me voimme säilyttää päätösvallan peruspalveluittemme osalta. Energiapolitiikka on eräs sellainen keskeinen asia, joka tämän kaltaisessa maassa on tärkeä, että siinä saadaan säilyttää riittävän pitkälle oma päätösvalta. Siellä on taustalla muun muassa Kioton sopimus, joka ei Suomen kannalta ole ongelmaton ja aiheuttaa aika paljon ongelmia meidän energiapolitiikallemme.

Mutta tähän kansanäänestysasiaan haluan sen verran puuttua, että niin kuin perustuslakivaliokunnan mietinnössäkin todettiin, se on lähinnä poliittinen arvio ja riippuu aika paljon tai oleellisestikin tietysti hvk:n tuloksesta. Mutta siinä näkisin, että pitää tosiaan verrata sitten sitä tulosta liittymissopimukseen, ja haluan palauttaa siinä yhteydessä mieleen, että kun liityttiin, niin maatalous on keskeisiä asioita. Nyt tällä kertaa, kun artiklan 141 mukaiset neuvottelut ovat kesken ja muutenkin näyttää olevan vaikeuksia maatalousneuvotteluissa, niin kyllä tämäkin tulos on paikallaan katsoa. Epäonnistuminen siinä on kyllä Suomen koko elintarviketaloudelle hyvinkin kohtalokasta. Kyllä tässä yhteydessä haluan korostaa tätä, että jos siinä epäonnistutaan, niin kyllä minä katson, että silloin näissä neuvotteluissakin on sikäli epäonnistuttu ja ne liittymissopimuksen edut, mitkä Suomen maataloudelle on turvattu, eivät sitten jatkossa pitäisikään. Kyllä siinäkin on jo perusteita kansanäänestykselle.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kiitoksia ed. Kimmo Kiljuselle kysymyksestä. Todella tarkoitan sitä, että perustuslakisopimuksessa tulee mainita kristilliset arvot pohjana, joilleka Eurooppa on rakentanut elämänsä ja kulttuurinsa, eikä mitään muita uskonnollisia arvoja, koska tämä on fakta. Euroopassa on hyvin selkeä yhtenäisyys tässä asiassa ollut Konstantinus Suuren ajoista lähtien, jolloinka voidaan katsoa, että koko eurooppalainen sivistys inhimillisyyttä ja ihmistä arvostaen on alkanut. Jos tämä peruslähtökohta sieltä jää pois, niin kyllä silloin hyvin olennainen asia puuttuu. On todella hienoa, että Euroopassa on maita, jotka haluavat tämän tuoda esille, ja toivon, että Suomi suhtautuu tähän myötämielisesti.

Antero Kekkonen /sd:

Herra puhemies! Vastaus ed. Seppo Lahtelalle: En puhunut yksilöistä.

Ja vastaus ed. Oinoselle: Ed. Oinonen on kyllä kohtuuttoman suvaitsematon.

Hannu Hoskonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Vain lyhyesti tuohon aikaisemmin käyttämääni puheenvuoroon. Byrokratian vähentämisellä en ehkä tarkoittanut niinkään sitä päälukua, mitä virkamiehiä istuu, vaan lähinnä näiden virastojen rakentamista siinä mielessä, että jos jotakin halutaan rakentaa eikä yhteisymmärrystä synny, niin ei siinä ole kyllä mitään järkeä niitä virastoja ruveta sirottelemaan kuin joulukortteja pitkin Eurooppaa. Toinen asia sitten se, että mielestäni Euroopan unionin iso tehtävä tulevaisuudessa tulee olemaan näiden isojen asioiden ja päällekaatuvien isojen ongelmien ratkaiseminen, jolloin jättäisin kyllä niin sanottujen pilkunviilaamistehtävien osuuden mahdollisimman pieneksi, jopa kokonaan lopettaisin sen.

Kansanäänestyksestä jäi mainitsematta, että aivan niin kuin perustuslakivaliokunta linjasi, on puhtaasti poliittinen kysymys, mihin päädytään. Mutta ei ole syytä tällä hetkellä mihinkään tiukkaan kantaan. Mikä tulos tulee olemaan sitten hvk:n valmistuttua ja päätyttyä ja mikä on se lopputulema ja järjestetäänkö vai ei, riippuu lopputuloksesta, ja silloin pitää rauhallisesti arvioida sekin tilanne. Se on poliittista harkintaa sen jälkeen.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! En tietoisesti halua valita viimeistä puheenvuoroa tähän, mutta sanon kantanani, kun jätin äsken mainitsematta vastaukseni kysymykseen siitä, miksi tätä lopputulemaa on kutsuttava. Täällä oli useita puheenvuoroja, joissa todettiin, että aiheuttaa väärinymmärrystä Suomessa, jos me käytämme tästä nimitystä "perustuslaki". Nyt ei ole kysymys siitä, kuinka tämä dokumentti mahdetaan ymmärtää tai ei-ymmärtää noin konstitutionaalisessa mielessä, vaan kysymys on siitä, miksi tämä dokumentti on nyt kutsuttu ja nimetty.

Tämä on "Sopimus Euroopan unionin perustuslaista". Silloin meidän on kutsuttava kissaa kissaksi, jos sillä on se kissan nimi, eikä ilvekseksi, vaikka todettaisiinkin, että kysymys on molemmissa tapauksissa kissaeläimestä. Tässä on selkeyttä ilman muuta harjoitettava, ja kun joudumme joka tapauksessa kommunikoimaan niiden dokumenttien kanssa, niin dokumentit ovat yhteisiä meille kaikille Euroopan unionin jäsenmaille. Jos sitä kerran kutsutaan unionin perustuslaiksi muualla, niin olisi kovin outoa, että Suomessa ruvettaisiin käyttämään termiä "perustuslaillinen sopimus".

Toistan vielä, erinomainen kompromissi-idea oli kieltämättä suuren valiokunnan oivallus siitä, että kutsuttakoon tätä "perustuslakisopimukseksi". Silloin näkyy, että se on sopimus, mutta se on perustuslaki, unionin perustuslaki.