6) Hallituksen esitys alkoholirikoksia koskevien säännösten
uudistamisesta
Heidi Hautala /vihr:
Arvoisa puhemies! Mielestäni tässä lakivaliokunnan
mietinnössä kaikkein tärkeintä on
lausuma, jossa todetaan, että hallituksen tulee selvittää viimeksi
voimaan tulleiden alkoholimainontarajoitusten vaikutukset ja arvioida
mielikuvamainontaa koskevien lisätoimenpiteiden tarve.
Juuri muutama päivä sitten Helsingin Sanomissa
yleisönosastolla kirjoitettiin Hartwallin vadelman makuisen
Otto-lonkeron uudesta mainoskampanjasta ja nämä kirjoittajat toteavat, että eivät
voineet olla miettimättä, mihin kohderyhmään vattuako
siinä tuijotat -tyyppinen sanaleikki on tarkoitettu. Kun
katsotte nyt tuolla ympärillänne kaupungilla suuria
ulkomainoksia, joissa mainostetaan siideriä, olutta ja
yleensä mietoja alkoholijuomia, niin voitte todeta, että näissä hyvin
röyhkeästi nimenomaan tavoitellaan hyvin nuorten
ihmisten huomiota.
Ja itsesäätely tässä ei
todellakaan riitä sen takia, että tuotevalvontakeskus
on jatkuvasti altavastaajana ja voi puuttua vain yksittäisiin
kampanjoihin jälkikäteen. Tässä tarvitaan
todellakin uutta näkökulmaa. Ranskassa ja Ruotsissa
on olemassa malli. Siellä myöskin mietojen alkoholijuomien
mainontaa on rajoitettu tuotetietojen antamiseen. Uskon, että tämä on
Suomessakin välttämätöntä osana
niitä toimenpiteitä, joiden kokonaisuuden tarkoituksena
on viedä alkoholin käytöltä tällaista
kiehtovaa ja jotenkin houkuttelevaa luonnetta. Ja nimenomaan kun
katsomme, mitä tällä hetkellä tapahtuu
nuorten aikuisten parissa, niin voimme todeta, että jostakin
se on lähtenyt liikkeelle, että tällä hetkellä nuorista
miehistä hyvin suuri osa ja nuorista naisistakin kasvava
osa on alkoholin ongelmakäyttäjiä. Useimmat
ovat ehkä omaksuneet nämä myönteiset asenteet
sen vauhdittamana, että julkisessa tilassa on niin vetoavia
mainoksia.
Jari Larikka /kok:
Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä poliisin
toimintavaltuuksia lisätään antamalla
lupa tarkastaa alaikäisen mukana olevat tavarat ja päällisin
puolin hänen vaatteensa, jos alaikäistä epäillään
todennäköisin syin alkoholijuoman hallussapitoikärajaa
koskevasta rikkomuksesta ja jos tarkastus voi tapahtua puuttumatta
loukkaavalla tavalla epäillyn henkilökohtaiseen
koskemattomuuteen.
Tarkastuksen yhteydessä löytynyt alkoholijuoma
voidaan tietenkin ottaa pois ja hävittää. Kyse
on siis mitä suurimmassa määrin lasten eduista
eikä niinkään heidän oikeuksiensa
tallomisesta. Valiokuntakäsittelyn aikana vaatteiden tarkastamisesta
meinasi tulla jonkinnäköinen ongelma ja tämmöinen
kynnyskysymys, mutta onneksi lapsen etu voitti ja nyt meillä on
varsin kohtuullinen ratkaisu. Vaatteiden tarkastaminen päällisin
puolin on riittävä keino tarkastettaessa henkilöä viinapullojen
varalta. Kyse ei siis ole pakkokeinolain mukaisesta henkilötarkastuk-sesta.
Ilman tätä vaatteiden päällisin
puolin tapahtuvaa tarkastusta olisi luultavammin tapahtunut vain
niin, että pussikaljat olisivat vaihtuneet sellaisiin juomiin,
jotka olisi ollut helppo kuljettaa povessa. Luultavimmin olisimme
silloin vaikuttaneet siihen, että nuoret olisivat alkaneet
juoda aikaisempaa väkevämpiä juomia,
mikä olisi tietysti ollut huomattavasti vaarallisempaa,
ja tämähän ei ollut meidän tarkoituksemme.
Tarkastuksen yhteydessä löytynyt alkoholijuoma
voidaan siis ottaa pois ja hävittää.
Alkoholin hallussapitoikärajalla suojellaan alaikäisiä alkoholin
haitoilta, ja ilman tarpeellisia keinoja valvonta olisi vaikeaa.
Arvoisa puhemies! Toinen lakivaliokunnassa selvästi
esille noussut asia oli alkoholin mielikuvamainonta, aivan niin
kuin puheenjohtajamme tässä erittäin
osuvasti esitteli. Vaikka valiokunta ei varsinaisesti kuunnellut
mielikuvamainonnan takia ketään, nousi se varsin
usein esille kuulemisessa. Vaikka lakivaliokunta ei mietinnössä varsinaisesti
ota edes kantaa mielikuvamainontaan, on silti hyvä arvioida
mielikuvamainonnan vaikutukset mahdollisten lisätoimenpiteiden
varalta. Sosiaali- ja terveysvaliokunta onkin toistuvasti kiinnittänyt
huomiota alkoholimainontaan ja kannattanut useissa eri mietinnöissään
ja lausunnoissaan alkoholimainonnan rajaamista tuotetietojen esittämiseen.
Tutkimusten mukaan lapset ja nuoret altistuvat alkoholimainonnalle
ja pitävät sitä viihdyttävänä.
Kuulin muutama vuosi sitten eräässä tilaisuudessa,
että suurin kasvumahdollisuus alkoholin kulutukseen on
alle 18-vuotiaiden ryhmässä, johon siis mielikuvamainonta
hyvin vetoaa. Toinen kasvava ryhmä on tällä hetkellä eläkeläiset. Molemmille
yhteinen piirre on se, että työelämä ei
harrastuksia haittaa.
Arvoisa puhemies! On hyvä, että tulevaisuudessa
puututaan mielikuvamarkkinointiin. Korjattavaa onkin paljon. Me
olemme kieltäneet televisiomainonnassa esimerkiksi väkevien
alkoholijuomien näyttämisen. Sallimme siellä mainostaa
vain kaikkia niitä makulonkeroita, joita meidän
nuorisomme käyttää. Voisin vaikka väittää,
että jos siellä viskipulloa mainostettaisiin, niin
sillä ei olisi niinkään isoa merkitystä meidän nuorisollemme
kuin näillä kaikilla makulonkeromainoksilla. Uskallanpa
vielä väittää, että näitä makulonkeromainoksia
me vanhemmat emme oikeastaan edes ymmärrä. Oma
karmea havaintoni oli, että oma poikani, 15 vuotta, piti
niistä erittäin paljon ja nauroi niitten huvittavuudelle oikein
kunnolla. Mainos ja kuluttajaryhmä olivat löytäneet
toisensa, ainakin teoriassa.
Oiva Kaltiokumpu /kesk:
Arvoisa puhemies! Tämä alkoholirikoslainsäädännön
uudistus on erittäin tarpeellinen. Sehän on hyvin
paljon laajempi kuin täällä esille tullut
poliisin tarkastustoiminta tai sitten tämä alkoholin
mielikuvamainonta. Siinä on paljon semmoisia kohtia, joita
ei edellinen eduskunta saanut vietyä eteenpäin,
koska siellä oli hyvin ongelmallisia kohtia, jotka me nyt
saatoimme sitten ratkaista.
Haluan nostaa tässä erityisesti esille tämän kontrollipuolen,
jota alkoholilain ja muun lainsäädännön
mukaan viranomaisten täytyy kohdistaa nuorisoon ja muihinkin
ihmisiin, mutta erityisesti kyseessä on luvattomasti hallussa
pidetyn alkoholijuoman hallussapidon toteaminen, siis tarkastaminen
ja menettely sen suhteen.
Lakiesitys oli alun perin huono tältä osin,
koska se olisi aiheuttanut hyvin monimutkaisen prosessin. Se olisi
mahdollistanut tietysti poliisin puuttumisen alaikäisen
hallussa oleviin alkoholijuomiin ottamalla ne pois, mutta hävittämisessä mentiinkin
sitten niin monimutkaiseen järjestelmään,
että siinä olisi menetelty pakkokeinolain mukaisesti,
mikä tarkoittaa poliisin rikosilmoitusjärjestelmään,
joka on sähköinen tietysti, tehtäviä toimenpiteitä,
mikä edellyttäisi päällystön hyväksyntää sille
takavarikolle, päällystön erillistä päätöstä hävittämiseen,
poliisimiesten hävittämistoimenpiteet ja sitten
vasta tämä alkoholijuoma olisi voitu laillisesti
hävittää.
Toinen asia oli se, että poliisi olisi saanut ottaa
alkoholijuoman pois henkilöltä käsistä ja
tarkastaa laukun. Mutta jos tämä nuori olisi pannut alkoholijuoman
vaikka taskuun tai poveen, niin sitten poliisi ei olisi voinut tehdä yhtään
mitään. Tämä ei tietysti ole
minkään meidän alkoholipolitiikkamme
ja siitä säädettyjen lakien tavoitteiden
mukaista.
Näissä pakkokeino-oikeuksissa keskustan ja kokoomuksen
eduskuntaryhmät eivät hyväksyneet sitä,
että vain nämä laukut voidaan tarkistaa. Kävimme
tästä jonkunmoisen väännön
joidenkin vasemmiston edustajien ja myöskin vihreän edustajan
kanssa, mutta saimme sen sitten kuitenkin läpi, ja nyt
tämä tarkastusoikeus mahdollistaa sen, että nuorelta
tai lapselta, joka pitää alkoholijuomaa laittomasti
hallussaan, voidaan tunnustella päällisin puolin
asut ja ottaa sieltä alkoholijuoma pois.
Toinen asia, joka tähän liittyy, on, että poliisimies
saa suoraan hävittää tämän
alkoholijuoman ja sillä tavalla laillisesti, että se
on myös hänellä toimivallassaan.
Kentällä poliisityötä tehneenä ja
poliisin toimintaa johtaneena tiedän, että tämä on
erittäin hyvä uudistus. Tässä vakiintunut
käytäntö, jossa on otettu alkoholijuoma
pois ja kaadettu maahan, tulee lainmukaiseksi ja toisaalta sitten
tämän lainmukaisuus ei johda kauheaan byrokratiaan,
johon tämä muuten olisi johtanut.
Tämä menettely on vielä nuorten osalta
hyvä sen vuoksi, että poliisin ei tarvitse näitä nuoria lähteä raahaamaan
poliisilaitokselle toimenpiteen tähän poliisin
rikosilmoitusjärjestelmään syöttämistä varten,
vaan asia voidaan hoitaa siellä kentällä.
Kaiken lisäksi tämä on siinä mielessä merkittävä uudistus,
että ensimmäisen kerran tällaisia toimenpiteitä voidaan
poliisimiehen toimesta tehdä ja ilmoittaa hätäkeskusjärjestelmään,
johon riittävät poliisimiehen päätökset
ja ilmoitukset, että otimme tämmöisen
määrän alkoholia tämän
nimiseltä lapselta pois ja hävitimme paikalla,
ja sen lisäksi, jos on tarkastus, niin tästäkin
vaan ilmoitus sinne hätäkeskusjärjestelmään.
Tämä on modernia lainsäädäntöä,
erittäin hyvää käytännön
poliisityötä edistävää lainsäädäntöä,
jossa nimenomaan ei takerruta tämmöiseen byrokratiaan,
jossa saivarrellaan sillä, saako joltakin ottaa alkoholijuomaa
pois ja kuka sen saa hävittää ja miten
sen hävittäminen pitää kirjata.
Arvoisa puhemies! Totean myös tästä alkoholimielikuvamainonnasta,
että sitä on syytä selvittää,
ja sen jälkeen, kun on perusteellisesti selvitetty ja erityisesti
sosiaali- ja terveysvaliokunta ja lakivaliokunta ovat tätä tutkineet,
voitaisiin säätää sitten tarkemmin,
jos siihen on sitten päädytty.
Nyt lakivaliokunnan käsittelyssä kyllä tätä mielikuvamainontaa
käsiteltiin, mutta kun tämä mielikuvamainonnan
kielto ei ollut hallituksen esityksessä eikä sitä ollut
oikeusministeriön ja hallituksen taholta selvitetty, niin
oli suorastaan mahdotonta ja kohtuutonta, että lakivaliokunta olisi
alkanut itse sinne kirjoitella pykäliä, joiden perusteista
ei olisi ollut riittävää selvyyttä.
Raimo Vistbacka /ps:
Herra puhemies! Tähän ed. Kaltiokummun viimeksi
mainitsemaan asiaan totean olevani vähän toista
mieltä.
Arvoisa herra puhemies! On hyvä mielestäni, että valiokunnassa
on käytännön elämän
tuntemusta, jota varmasti ed. Kaltiokumpu on siellä edustanut.
Sen perusteella hallituksen esitykseen on saatu sellainen muotoilu,
joka vastaa sitä käytännön elämää,
mitä aikaisemmin on hyvin paljon tehty ja todettu hyväksi.
Minun mielestäni on hyvä, että nyt se
pykälän tasolla on todettu, että käy
päinsä vaatteiden tarkastaminen päältäpäin tunnustelemalla,
ja jos on alkoholipullo taskussa, niin se voidaan ottaa pois ja
välittömästi hävittää,
koska muutenkin on byrokratiaa aivan riittävästi
näissä määrätyissä tilanteissa.
Eli se, että tällainen ilmoitus on riittävä,
on todella hyvä.
Arvoisa puhemies! Päiväjärjestyksen
ensimmäisen asian yhteydessä mielikuvamainonnasta on
puhuttu erittäin paljon. On hyvä, että se
nyt on täällä edes lausuman muodossa,
mutta täytyy vaan toivoa, että panimoteollisuus
ei uudemman kerran selätä sitten sitä eduskunnan
tahtoa, joka tämän lausuman kautta tuodaan esiin.
Markku Pakkanen /kesk:
Arvoisa puhemies! Lakivaliokunnassa on ollut tosiaan käsittelyssä alkoholirikoslakia
koskeva uudistus, ja niin kuin tässä ed. Vistbacka
totesi, siellä on asiantuntija omasta takaa. Siksi tämä esitys,
mikä nyt on pöydällä, on saanut
hyvän muodon ja tarkastusoikeudessa ja poisotossa ja hävittämisessä on saatu
tällainen käytännön kokemus.
Lakivaliokunnassa on varmaan asiantuntemus kyllä sieltä toiselta
puoleltakin, johon ehkä itse saatan sitten kuulua. Koen
kyllä tarpeelliseksi nuorten ja lasten kannalta, että poliisilla
on oikeus tällaisissa asioissa puuttua ja tutkia ja kysellä sen
vähäisen mahdollisen alkoholin perään,
onko se laillista pitää ja nauttia. Erittäin
hyvä lakiesitys tässä muodossa. Kiitoksia
lakivaliokunnan jäsenille.
Paavo Arhinmäki /vas:
Arvoisa puhemies! Jos haluamme vaikuttaa nuorten alkoholinkäyttöön,
aivan niin kuin ed. Larikka täällä toikin esille,
niin mielikuvamainonta on todella iso kysymys. Itse asiassa tutkimukset
osoittavat, että jos olemme huolissamme, niin kuin me kaikki olemme,
lasten ja nuorten alkoholin käytöstä, niin
tähän nuorille suunnattuun mielikuvamainontaan
puuttuminen on paras keino. On hyvä, että tässä valiokunnan
mietinnössä on lausuma siitä, että tämä asia
pitää selvittää ja hoitaa kuntoon.
Oli myös hyvä, että valiokunnassa
kevensimme tätä alaikäisten hallusta
löydettyjen alkoholijuomien menettelyä, jolla
ne voidaan kaataa viemäriin. Ei tarvitse poliisimiesten
tehdä isoa byrokratiaa. Toisaalta se on myös nuorten
etu, ettei tarvitse kuljetella ja tehdä papereita.
Sillä tavalla valiokuntatyöskentelyssä yksi mielenkiintoinen
yksityiskohta oli se, että ainoastaan yksi valiokunnan
jäsen kannatti hallituksen esitystä. Se kannatus
tuli oppositiosta. Itse katsoin, että nuorisojärjestöjen
ja nuorisoa tuntevien näkemykset ja hallituksen hyvä esitys
tässä asiassa oli se, että tässä vaiheessa
ei olisi menty tähän henkilötarkastukseen
myöskään päällisin puolin,
tähän kopelointipykälään.
Se nyt ei ole iso kysymys, mutta minä pyrin toteuttamaan
sitä nuorisoasiantuntijoiden näkemystä,
että ei pidä luoda vastakkainasettelua nuorten
ja virkavallan välillä. Siksi tuin hallituksen
esitystä ainoana edustajana valiokunnassa.
Mikko Alatalo /kesk:
Arvoisa puhemies! Tämä laki alkoholijuomien
tarkastamisesta alaikäisiltä on aiheellinen. Luvattoman
alkoholin hallussapidon tarkastaminen on nyt helpottunut, kiitos
viisaan valiokunnan ja varmasti myös ed. Kaltiokummun kokemuksen.
Vaatteiden ja ihon väliin ei siis mennä, vaan
vaatteiden päällisin puolin tapahtuva tarkastus
toimii. Siinä kyllä tunnistaa, onko pullo povessa
tai taskussa.
Erityisesti lasten osalta tämä on tärkeää,
että poliisi voi tarkastaa, onko mukana alkoholia, ja otetaan
pois ja kaadetaan se maahan. Ei tarvita itse byrokratiaa, ei pidätysmenettelyä.
Se on myös lapsille näin helpompaa, ettei lähdetä kuitenkaan
tämän enempää syyllistämään.
Tämä on vähän sellaista koko
kylä kasvattaa -ajattelutapaa, mikä on minusta
tässä kyllä paikallaan. Toistan edelleen,
että on parempi kasvattaa nuoriso nauttimaan alkoholijuomia
hallitusti ja valvotusti ravintoloissa mannermaiseen tyyliin.
Mitä tulee mielikuvamainontaan, niin se arviointi on
todella tärkeä. Tämä viihdyttävä mainonta,
nämä makulonkerot ja karkkiviinat, ovat todella
vaarallinen tie junioreille. Tietysti täytyy muistaa, että ei
kielloilla pelkästään saavuteta tulosta.
Sanoisin, että pikkusieluisuus esimerkiksi ruokaviinien
mainostamisessa ei nyt oikeastaan ole tässä minun
mielestäni paikallaan.
Vanhempi väki todella käyttää paljon
tänä päivänä alkoholia.
On vapaa-aikaa ja on rahaa myös. En tiedä, onko
mainonnalla sinänsä ollut mitään
merkitystä sen suhteen, mutta totta kai lasten osalta tämä mielikuvamainonta
on arvioitava uudelleen.
Tuulikki Ukkola /kok:
Arvoisa puhemies! Minusta tuntuu siltä, että olisin
kuullut 20 vuotta sitten, että joltakin alaikäiseltä poliisit
ovat kaataneet alkoholin maahan ja ei siitä kukaan nostanut
prosessia. Taisi tulla virhe, kun ei ollut lakia moiseen. (Välihuuto) — Niin
justiin. — Minä olen sitä mieltä,
että onko tämmöisiin ihan oikeasti pakko
säätää laki. Ilmeisesti on,
koska tämä hallitus nyt suoltaa näitä lakeja
niin, ettei näiden kanssa pysy perässä.
Toinen, mikä ... (Välihuuto) — Kyllä tämä eduskunta
voisi vähemmälläkin lainsäädännöllä tulla
toimeen. Kyllä me palkkamme olisimme ansainneet, vaikka
ei joka ikisestä asiasta laaditakaan lakia.
Toinen asia, mihin haluaisin puuttua, on kyllä tämä mielikuvamainonta.
No niin, ei mitään muuta kuin tupakat piiloon
ja televisio kiinni, niin siitähän se alkoholi-
ja terveysvalistus paranee. Minä vaan sanon, että kyllä tämä nyt
menee aivan mahdottomiin siinä mielessä, että meillähän
on lihavia naisia, kauniita naisia, mutta eipä lihavilla
naisilla näitä vaatteita mainosteta, vaan kauniilla
naisilla. Minusta se on aivan väärin, että on
tämmöisiä mainoksia televisiossa — ei
muuta kuin kieltoon vaan. Toinen on, että kalliita autoja
mainostetaan. No, onhan se väärin, ettei kaikilla
ole rahaa ostaa kalliita autoja — ei muuta kuin kieltoon
vaan. Minusta tämän tyyppisen lainsäädännön
kanssa näpertely nakertaa tämän eduskunnan
arvovaltaa, ihan oikeasti.
Klaus Pentti /kesk:
Arvoisa puhemies! Tänään jo pyrittiin
vaikuttamaan tähän alkoho-lin käytön
lisääntymiseen ja lisääntyneisiin
ongelmiin säätämällä alkoholiveron
korotuksesta, ja tämä laki osaltaan myös
täydentää kyllä tätä linjaa
ja koettaa näihin alkoholihaittoihin puuttua. Minusta lakivaliokunnan
mietintö on erittäin hyvä, ja nyt on
sitten tähän nuorten alkoholijuomien poistoon
löytynyt tuommoinen käytännön
menettelytapa, jossa turhaa byrokratiaa on voitu karsia ja voidaan
tähän tosiaan nyt puuttua tämän
lakiesityksen puitteissa. Siinä mielessä lakivaliokunta
on tehnyt erittäin hyvää työtä.
Tässä on keskusteltu myös alkoholin
mielikuvamainonnasta ja sen mahdollisesta rajoittamisesta, ja tämä on
kyllä asia, mihinkä on myös paikallaan
puuttua ja löytää keinoja, jotta voidaan vaikuttaa
tavallaan alkoholikasvatukseen tältä osin, että ei
anneta vääriä mielikuvia alkoholin käytön
suhteen.
Janne Seurujärvi /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Olen samaa mieltä kuin edelliset
puhujat siitä, että täällä on
käyty tänään hyvää asiallista
keskustelua alkoholipolitiikasta sekä alkoholiveron korotuksen
osalta että nyt käsittelyssä olevassa
lakiesityksessä alkoholijuomien tarkastamisesta alaikäisiltä.
Tämän takia me olemme täällä:
tekemässä päätöksiä asioista,
jotka jos eivät ole, niin tulevat olemaan yhteiskunnallisia ongelmia.
Etenkin lapsiin ja nuoriin liittyvät asiat tässä tulevat
huomioiduiksi myös tämän lakiesityksen
osalta.
Valiokunta on tehnyt hyvää työtä ja
asianmukaisesti käsitellyt tätä asiaa
sekä nostanut esille hyviä muita asioita, kuten
alkoholimainonnan selvittäminen. Tämä viihteellinen
mielikuvamainonta on kyllä toden totta tänä päivänä mennyt
jo hyvin pitkälle. Ja siitä, minkä ed.
Larikka hyvin brutaalisti sanoi viskiesimerkistä, olen
kyllä samaa mieltä. Onpa varmasti näin,
että väkevän viinan osalta eivät
haittavaikutukset olisi sellaisia kuin näiden niin sanottujen
limuviinojen mainostamisessa. Tähän on kyllä hyvä valiokunnan kannan
mukaisesti puuttua sen selvityksen jälkeen.
Heidi Hautala /vihr:
Arvoisa puhemies! Eduskunta saa nyt olla aika tarkkana siinä,
kun valiokunnan esittämän ja eduskunnan mitä todennäköisimmin
hyväksymän lausuman pohjalta sosiaali- ja terveysministeriö alkaa
selvittää vuoden 2008 alusta voimaan tulleiden
alkoholin mainontarajoitusten vaikutuksia ja alkaa pohtia niin sanotun
mielikuvamainonnan rajoittamisen tarvetta, ettei käy niin
kuin aikaisemmissa vastaavan tyyppisissä työryhmissä,
että siellä ovatkin erittäin hyvin edustettuina
elintarviketeollisuuden, alkoholijuomateollisuuden, muun muassa
panimoteollisuuden, ja viestintäalan edustajat.
Minä pyydän teitä, edustajat — ja
tämä on tällä erää nyt
viimeinen puheenvuoroni tässä eduskunnassa — että huolehditte
siitä, että tämä todellakin
johtaa toimenpiteisiin ja että nyt kansanterveysnäkökohdat
ja nuorten etu ja suomalaisen yhteiskunnan etu pääsevät
tässä voitolle eivätkä nämä kaupalliset
intressit, jotka häikäilemättä hyödyntävät
nuoria ja lapsia.
Oiva Kaltiokumpu /kesk:
Arvoisa puhemies! Meinasin todeta, että, kun lakivaliokunnan jäsenenä voin
viimeisenä käyttää puheenvuoron, voin
kiittää kyllä valiokunnan puheenjohtajaa Heidi
Hautalaa siitä, että me saimme tässä laissa erinomaista
jälkeä.
Olen samaa mieltä ed. Ukkolan kanssa siitä, ettei
tarvitse kaikkea säätää kielletyksi
ja jokaista sitten valvoa. Sellainen yhteiskunta ei ole paras mahdollinen.
Mutta sen sijaan perustuslain näkökulmasta lähdetään
siitä, että viranomaisten toiminnan pitää perustua
lakiin. Kun oikeusministeriö on todennut, että poliisin
toimenpiteisiin täytyy tehdä nyt sitten muutosesitys,
olisi ollut todella onnetonta, että me olisimme tehneet
hirveän byrokraattisen lain, mutta me mukautimme sen nykykäytäntöön
ja annoimme poliisille lisää toimivaltaa toimia
niin kuin he ovat toimineet tähänkin saakka, mutta
ilman lain turvaa.
Jari Larikka /kok:
Arvoisa puhemies! Puheenjohtajamme Heidi Hautala otti hyvin
esille mielikuvamarkkinoinnin. Olen hänen kanssaan samaa
mieltä siitä, että me emme saa antaa
markkinavoimille tässä kohtaa valtaa, koska mielikuvamarkkinointi
kohdentuu nimenomaan aina niihin ryhmiin, jotka eivät itse
pysty ihan vielä päättämään
omista asioistaan taikka ovat alttiita mielikuvamarkkinoinnille.
Mutta tällaisessa markkina-asiassa meidän
pitää kuitenkin muistaa se, että eihän
tällä lopeteta alkoholin mainontaa, mutta se viedään
semmoiseen suuntaan, joka on enemmän informatiivinen, ei
sellainen, että se antaa väärää mielikuvaa siitä,
mitä se aine oikeastaan tekee. Siinä mielessä haluan
yhtyä puheenjohtajamme mielipiteeseen siitä, että tässä pitää olla
kyllä tarkkana, kun tämä tulee. Tiedän,
että ne voimat ovat kovia, ja samat voimat ovat kuitenkin
sitä mieltä, että meidän suurimmat
markkinan kasvualueemme ovat näissä alaikäisissä.
Paula Sihto /kesk:
Arvoisa puhemies! Täällä salissa
on käyty todella hyvää keskustelua. Haluan
omalta osaltani myös kiittää valiokunnan puheenjohtajaa
Heidi Hautalaa, että tähän asiaan on
puututtu. Tässähän on kyse lasten ja
nuorten edusta, siitä että markkinavoimille ei
saa antaa tulevaisuudessakaan liikaa valtaa. Eli mielikuvamainontaan
pitää kyllä puuttua kaikella lailla, koska
se vaikuttaa lasten ja nuorten alkoholin käyttöön.
Kaiken kaikkiaan tässä on kyse siitä, että toivottavasti
tälläkin lakiesityksellä on vaikutusta
suomalaiseen kansanterveyteen ja lasten ja nuorten hyvinvointiin.
Juha Mieto /kesk:
Arvoisa puhemies! Tämä laki tuloo olehen
siinä mieles hyvä, että poliisille annetahan
lisävaltuuksia. Yleisillä paikoilla pullojen piilottelu
on ennen ollu vähältä niin kuin lain
sallimaa, mutta nyt ainakin siihen jossakin mittasuhtees poliisikin
voi puuttua.
Mutta yks oleellinen epäkohta jää voimahan eli
tuollaanen puolipiilomainonta. Se on hyvin vaarallista, jos se sallitaan,
ettei se ryöstäyry käsistä.
Eli tässä kohrin kannattaa tulevaisuudes olla
hirmu tarkkana ja ennen kaikkea rajata, että se, mihin
on annettu oikeuksia, että saa vähän niin
kuin puolittain piilomainostaa, pysyy sillä sektorilla,
mihinkä tämä on tarkootettu.
Keskustelu päättyi.