Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen

Arvoisa herra puhemies! Arvoisat kansanedustajat! Minulla on ilo ja kunnia esitellä teille eduskunnan oikeusasiamiehen toimintakertomus vuodelta 2013.

Kertomusvuosi oli jälleen monin tavoin ennätyksellinen oikeusasiamiehen toiminnassa. Kanteluiden ja muiden laillisuusvalvonta-asioiden määrä kipusi jälleen uuteen ennätykseen. Kantelumääräthän ovat olleet kasvussa koko 2000-luvun, mutta kertomusvuonna kasvu oli poikkeuksellisen voimakasta: kun vuonna 2012 kanteluita saapui noin 4 300, kertomusvuonna 2013 niitä saapui ensimmäisen kerran yli 5 000, eli kasvua oli noin 16 prosenttia. Ilokseni voin kuitenkin todeta, että tästä voimakkaasta kasvusta huolimatta asioita kyettiin ratkaisemaan noin 250 enemmän kuin niitä saapui eli noin 5 300 asiaa.

Kertomusvuonna saavutimme myös meillä pitkään olleen tavoitteen kanteluiden yhden vuoden enimmäiskäsittelyajasta, eli vuodenvaihteessa kansliassa ei ollut enää vireillä yli vuoden vanhoja kanteluasioita. Edellisen kerran tähän tavoitteeseen päästiin 20 vuotta sitten, ja olen hyvin iloinen ja ylpeä koko kanslian puolesta, että tähän tavoitteeseen nyt päästiin. Siihen ei päästy helposti, vaan tämä on edellyttänyt melkoista ponnistusta koko kanslian henkilökunnalta.

Tarkastusten määrää jouduimme toisaalta jonkin verran vähentämään vuoden 2012 huippulukemista, mutta silti niitä tehtiin 90 kohteeseen, mikä sekin ylittää reilusti pidemmän aikavälin keskimäärän, joka on ollut noin 60 tarkastusta vuodessa.

Nämä tulokset on ollut mahdollista saavuttaa ensinnäkin hyödyntämällä asioiden tutkinnassa sitä harkintavaltaa ja niitä toimintavaihtoehtoja, joita oikeusasiamiehelle annettiin kolme vuotta sitten voimaan tulleessa lakiuudistuksessa: voimavarat on aikaisempaa tarkoituksenmukaisemmin pystytty kohdentamaan sellaisiin asioihin, joissa oikeusasiamies voi auttaa tai muuten ryhtyä toimenpiteisiin. Toiseksi työskentelytapoja on eri tavoin tehostettu, ja lopulta kysymys on siitä, että koko kanslia on tehnyt lujasti töitä.

Toimenpiteeseen johti viime vuonna yhteensä 840 asiaa, mikä on samaa korkeaa tasoa kuin aikaisempinakin vuosina. Sisällöllisesti nämä toimenpiteet ovat olleet entistäkin monipuolisempia, ja kaikkia erilaisia toiminta- ja toimenpidevaihtoehtoja on käytetty. Pyrkimyksenä on edelleen ollut korostaa kansalaisnäkökulmaa, eli jos oikeusasiamies voi auttaa kantelijaa, se apu annetaan, olipa asia suuri tai pieni, ja apu pyritään antamaan sellaisin keinoin, jotka ovat mahdollisimman nopeita. Jos asia on saatavissa kuntoon puhelimella tai sähköpostilla, täysimittaiseen, raskaaseen kantelun tutkintamenettelyyn ei välttämättä ole tarvetta. Tämän kansalaisnäkökulman lisäksi oikeusasiamiehen toiminnassa on korostunut viranomaistoimintaa ohjaava, oikeustilaa kehittävä ja perus- ja ihmisoikeuksia edistävä näkökulma.

Oikeusasiamiehen kanslian yhteydessä on nyt noin kahden vuoden ajan toiminut Ihmisoikeuskeskus ja sen ihmisoikeusvaltuuskunta. Kokemukset Ihmisoikeuskeskuksen toiminnasta sekä Oikeusasiamiehen kanslian, Ihmisoikeuskeskuksen ja ihmisoikeusvaltuuskunnan yhdessä muodostaman kansallisen ihmisoikeusinstituution rakenteesta ovat hyvin myönteisiä. Ihmisoikeuskeskus on aidosti tuonut lisäarvoa Oikeusasiamiehen kansliaan. Ihmisoikeuskeskus antaa toiminnastaan oman kertomuksen, jota eduskunta ei kuitenkaan käsittele. Tähän oikeusasiamiehen kertomukseen sisältyy aiempaa hieman laajempi jakso Ihmisoikeuskeskuksen toiminnasta.

Rakenteeltaan kertomus on pääosin edellisten vuosien kaltainen, ja kertomuksen alussa on oikeusasiamiehen ja apulaisoikeusasiamiesten puheenvuorot kunkin itse valitsemasta aiheesta.

Herra puhemies! Omassa puheenvuorossani käsittelen YK:n kidutuksen vastaisen sopimuksen valinnaista pöytäkirjaa, jonka ratifiointi on Suomessa vireillä. Oikeusasiamiehestä tulee pöytäkirjan mukainen kansallinen valvontaelin. Pöytäkirjan tarkoituksena on vahvistaa vapautensa menettäneiden henkilöiden suojelua kidutusta ja muuta julmaa, epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua tai rangaistusta vastaan. Vaikka sopimuksessa puhutaan kidutuksesta, Suomen oloissa käytännössä on kysymys esimerkiksi muistisairaiden vanhusten hoitopaikkoihin tehtävistä tarkastuskäynneistä, joilla pyritään ennaltaehkäisemään heidän huonoa kohteluaan tai itsemääräämisoikeutensa loukkauksia.

Pöytäkirjan soveltamisala on hyvin laaja. Kysymys ei suinkaan ole vain esimerkiksi vankiloiden, poliisilaitosten tai tutkintavankiloiden valvonnasta, vaan kohteina ovat myös esimerkiksi ulkomaalaisten säilöönottoyksiköt, psykiatriset sairaalat, koulukodit, lastensuojelulaitokset sekä vanhusten ja kehitysvammaisten hoitopaikat ja asumisyksiköt. Soveltamisalaan kuuluvia toimipaikkoja on kaikkiaan tuhansia.

Kokonaan uutta on se, että oikeusasiamies voi käyttää apunaan asiantuntijoita hoitaessaan kansallisen valvontaelimen tehtävää. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tarkastuksen suorittamiseen voi osallistua oikeusasiamiehen nimeämiä eri alojen asiantuntijoita, esimerkiksi lääkäreitä. Uskon, että tämä asiantuntijoiden käyttömahdollisuus tuo lisäarvoa tarkastusten toimittamiseen.

Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja käsittelee puheenvuorossaan muun muassa opetustoimen laillisuusvalvontaa. Opetustoimen valvojina toimivat eduskunnan oikeusasiamies, valtioneuvoston oikeuskansleri ja aluehallintovirastot. Lisäksi valtion kouluja koskevista asioista voidaan kannella Opetushallitukselle. Laillisuusvalvonnan haasteena on kentän valtava koko: Suomessa on yli 3 700 oppilaitosta, joissa käy noin 2 miljoonaa opiskelijaa, ja vastaavasti varhaiskasvatusta annetaan yli 4 000 kunnallisessa ja yksityisessä päiväkodissa sekä ryhmäpäiväkodissa.

Apulaisoikeusasiamiehen mukaan opetustoimen laillisuusvalvonnassa nousee esiin kolme suurta ongelmaa. Ensiksi, valvonnan resurssit ovat vähäiset: ylimmillä laillisuusvalvojilla ja aluehallintovirastoissa on opetussektorilla käytettävissä yhteensä vain noin 10 henkilötyövuotta. Toiseksi, on ongelmallista, että opetustoimen laillisuusvalvonta tapahtuu hajallaan monessa eri viranomaisessa: vaarana on, että kokonaiskuvaa kentästä ei synny kenellekään. Laillisuusvalvonnan kannalta on lisäksi riskialtista, että eri valvojat eivät välttämättä tiedä, mitä asioita on muiden valvojien käsiteltävänä. Myös tästä syystä valvojat saattavat esittää erilaisia kantoja samoista asiakysymyksistä, mikä voi aiheuttaa hämmennystä kantelijoissa ja mediassa.

Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin puheenvuoron aiheena on oikeus asuntoon ja asumiseen liittyvien oikeuksien toteutumisen valvonta. Valvontaa vaikeuttaa ensinnäkin se, että oikeutta asuntoon ei ole turvattu ihmisoikeutena tai perusoikeutena, ja toiseksi se, että yksityiset tahot kuuluvat oikeusasiamiehen valvontaan vain silloin, kun ne hoitavat julkista tehtävää.

Perustuslain mukaan julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä. Perusoikeussäännösten asumista turvaavat oikeudet eivät aseta lainsäätäjälle välittömiä velvoitteita. Ne edellyttävät toteutuakseen täsmentämistä lainsäädännössä ja moninaisten yhteiskunnallisten rakenteiden ja järjestelyiden luomista. Asumiseen liittyvät oikeudet ovat perustavanlaatuisia perus- ja ihmisoikeuksia, joiden toteutumisen valvonta edellyttää laillisuusvalvonnan jatkuvaa kehittämistä. Yksilöllä ei aina ole käytettävissään oikeudellisia keinoja näiden sosiaalisten oikeuksiensa toteuttamiseksi. Kysymys ei ole perusoikeuden heikkoudesta, vaan oikeuden toteuttamisen varmistavien oikeudellisten mekanismien heikkoudesta. Tämä osoittaa oikeussuojan kehittymättömyyttä ja korostaa laillisuusvalvonnan merkitystä.

Puheenvuorossaan Sakslin käsittelee oikeusasiamiehen laillisuusvalvonnassa esille nousseita asumiseen liittyviä kysymyksiä ja laillisuusvalvonnassa annettua ohjausta erityisryhmien, kuten lasten, vammaisten ja vanhusten, asumis-olojen korjaamisessa noudatettavista periaatteista.

Herra puhemies! Näiden puheenvuorojen jälkeen kertomuksessa on katsaus oikeusasiamiesinstituution toimintaan vuonna 2013. Siellä on muun muassa asiamääriä ja toimenpiteitä sekä erilaisia tapahtumia koskevia tietoja, joista kerroin jo tämän esittelypuheenvuoroni alussa.

Seuraava laaja pääjakso, numero 3, käsittelee perus- ja ihmisoikeuksia. Tällainen jakso on ollut kertomuksessa perusoikeusuudistuksen voimaantulosta 1995 lähtien perustuslakivaliokunnan toivomuksen mukaisesti. Tämä kertomuksen perus- ja ihmisoikeusjakso on vähitellen kehittynyt yhä laajemmaksi, mikä ilmentää hyvin oikeusasiamiehen toiminnan painopisteen muutosta viranomaisten velvollisuuksien valvonnasta ihmisten oikeuksien edistämisen suuntaan. Nyt jaksossa on kerrottu oikeusasiamiehen perus- ja ihmisoikeusmandaatista, Ihmisoikeuskeskuksen toiminnasta, puutteista ja parannuksista perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisessa — se on tuo perustuslakivaliokunnan toivoma, nyt jo kertomukseen vakiintunut jakso — ja sitten siinä on oikeusasiamiehen hyvitysesitykset ja nyt ensimmäistä kertaa katsaus myös sovinnolliseen ratkaisuun johtaneisiin asioihin. Nämä sovinnolliseen ratkaisuun johtaneet asiat eivät yleensä ole suuren suuria, mutta ne ilmentävät hyvin niitä uusia toimintatapoja, mitä Oikeusasiamiehen kansliassa on nyt omaksuttu, ja sitä, miten ihmisiä voidaan auttaa oikeuksiinsa pääsyssä joskus hyvin yksinkertaisilla ja nopeilla toimenpiteillä. Edelleen tässä perus- ja ihmisoikeusjaksossa käsitellään kertomusvuoden erityisteemaa. Meillä on joka vuosi tietty perus- ja ihmisoikeusteema, joka otetaan esille kaikilla tarkastuksilla, esimerkiksi viime vuonna tämä teema oli yhdenvertaisuus ja tasa-arvo. Sitten tähän jaksoon sisältyy perusoikeuksittain systematisoitu katsaus oikeusasiamiehen perusoikeuskannanottoihin kertomusvuoden aikana. Lopuksi on käsitelty kaikki valitusasiat Suomea vastaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa vuonna 2013.

Neljäntenä jaksona on kaikkein laajin, hallinnonalakohtainen tai asiaryhmittäinen jakso laillisuusvalvonnassa tehdyistä havainnoista. Kunkin asiaryhmän yhteyteen on sisällytetty kuviot kunkin asiaryhmän kantelujen määrän kehityksestä ja toimenpideprosentista niissä.

Kertomuksen lopussa on vielä liiteosa, jossa on oikeusasiamiestä koskevat perustuslain ja lain säännökset sekä eräitä tilasto- ynnä muita tietoja.

Arvoisa herra puhemies! Tässä oli esittelypuheenvuoroni. Toivon, että tämä kertomus antaa eduskunnalle mahdollisuuden arvioida paitsi oikeusasiamiehen toimintaa myös lainsäädännön ja julkisen hallinnon tilaa sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. — Kiitos.

Pauli Kiuru /kok:

Arvoisa herra puhemies! Käsittelemme oikeusasiamiehen kertomusta vuodelta 2013. Esitän puheessani kysymyksen vaalipaikoilla tapahtuvasta varainkeruusta, mutta siitä hieman myöhemmin.

Ensinnäkin kertomuksesta saa hyvän yleiskuvan suomalaisen laillisuusvalvonnan kokonaistilasta. Toimiva hallinto on länsimaisen demokratian selkäranka. Koulutetut virkamiehet ja instituutiot täyttävät pääpiirteissään niille asetetut tehtävät, jolloin kansalaiset voivat luottaa perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen. Korjattavaa toki löytyy aina, ja siksi myös valvontaa ja muun muassa oikeusasiamiehen työtä tarvitaan.

Kertomuksen sivulla 99 käsitellään vaali- ja osallistumisoikeuksia, ja tartun tähän yhteen yksityiskohtaan kertomuksesta. Poliittiset oikeudet eli vaali- ja osallistumisoikeudet ovat keskeisiä perusoikeuksia demokraattisissa valtioissa. Vaalitoimintaa ohjaavat muun muassa vaalilaki ja oikeusministeriön ohjeet. Vaalipaikoilla järjestetään erilaisia vapaaehtoisia hyväntekeväisyyskeräyksiä. Hyväntekeväisyyttä vastaan minulla ei ole pahaa sanottavaa: järjestöt tekevät arvokasta työtä, ja toivon niille kaikkea hyvää. Jatkossa olisi kuitenkin ainakin selvitettävä ja mahdollisesti tarkemmin ohjeistettava, mitä, miten ja kuka voi vaalipaikoilla keräyksen järjestää.

Oma näkemykseni on, että vaalipaikoilla ei pitäisi sallia mitään muuta toimintaa kuin vaalitoimitus. Vaalitilaisuus on monelle jännittävä tapahtuma, johon voi liittyä myös erilaisia pelkotiloja. Kaikki ylimääräinen paine olisi rajattava pois. Se, äänestääkö vai jättääkö äänestämättä, voi ratketa hyvinkin pienten seikkojen pohjalta. Vaalitoimitukseen osallistumisesta ei saa syntyä tunnetta, että keräyksiin osallistuminen on osa tapahtumaa. Painetta voi lisätä, jos ehdokas on hyväntekeväisyyskeräystä tekemässä ja katseellaan tarkkailemassa paikalla olijoita. Näinkin on, ainakin lehtitietojen mukaan, tapahtunut.

Selvitettäviä kysymyksiä ovat siis: saako vaalipaikoilla järjestää keräyksiä jatkossa, kuka määrittelee keräysluvat, ovatko keskitetyt ohjeet paikallaan vai pitäisikö olla enemmän kuntakohtaista päätäntävaltaa, onko vaarana pysyvät nautintaoikeudet vai onko vuosittaista tai vaalikausittaista rotaatiota, voiko ehdokas olla kerääjänä keräyspaikalla, ja kuinka keskeisillä paikoilla mahdollinen keräyspiste vaalipaikalla on?

Poliisihallituksen arpajaishallinnossa on tehty vuonna 2013 rahankeräyksen toimeenpanosta päätös, joka koskee käytyjä EU-vaaleja ja tulevia eduskuntavaaleja. Lupaehdon mukaan keräysjärjestelyistä ei saa syntyä äänestäjille sellaista vaikutelmaa, että vaalikeräyksiin osallistuminen olisi velvollisuus. Erityisesti pienillä paikkakunnilla velvollisuudentunteen syntymistä voi olla vaikea välttää. Lisäksi lupaehdossa sanotaan, että keräystoiminta ei saa häiritä vaalitoimintaa. Edelleen kysyn: kuinka paljon keräystoiminta häiritsee varsinaista vaalitoimintaa, koska keräyspaikan ohitse ei voi kulkea ikään kuin huomaamatta varsinaiselle äänestyspaikalle?

Oma kantani siis on, että vaaleissa ja äänestyspaikoilla äänestetään eikä järjestetä rahankeräyksiä tai muita kampanjoita. Hyväntekeväisyydellä on arvonsa ja paikkansa, mutta se ei ole vaalipaikoilla.

Toivon, että oikeusasiamies voisi selvitellä tätä asiakokonaisuutta jatkossa omasta aloitteestaan vähän samalla tavalla kuin oikeusasiamies on ottanut kantaa esimerkiksi sananvapauden toteutumiseen virkamiesten toiminnassa joillakin paikkakunnilla. Kiitos oikeusasiamiehelle kattavasta ja selkeästä kokonaisuudesta, jota oli erittäin miellyttävä lukea. — Kiitos.

Kari Tolvanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Aluksi kiitän arvoisaa oikeusasiamiestä hyvästä raportista. Se antaa kokonaiskuvan lainvalvonnan tilanteesta ja viranomaisten toiminnasta ja toki ihmisoikeuksienkin noudattamisesta. Heti alkuun täytyy sanoa, että kyllähän meillä Suomessa tämä virkamieskunta on tasokasta, lainkuuliaista ja ammattitaitoista. Aina virheitä sattuu, ja toki kun näitä tästä raportista on lukenut, niin noin ison maailman mittakaavassa pienistä asioistahan täällä puhutaan, onneksi. Meillä on pätevät virkamiehet.

Mutta se, mistä nyt kannan huolta — ja olen tainnut siitä aikaisemminkin kantaa mutta otan asian edelleen esille, koska tilanne on pahentunut ja ilmeisesti taitaa pahentua — on viranomaisresurssit ja niihin liittyvä laillisuusvalvonta. Eduskunnan oikeusasiamies oli tuossa ihan perustellusti oman toimistonsa resursseista huolissaan, näin tietysti, ymmärrän hyvin, mutta kun luin tuon kertomuksen ainakin tuossa Padilla huonosti, niin en ihan kauheasti löytänyt siitä huolenaihetta näiden muiden operatiivisten viranomaisten eli näiden, joita eduskunnan oikeusasiamies valvoo, resurssien riittävyydestä.

Kannan huolta todella tästä tilanteesta, mikä nyt vallitsee. Muun muassa tässä vuosikertomuksessa oli todettu työrikosten osalta tänäkin vuonna — nehän ovat tainneet aikaisempinakin vuosina olla — että nehän ovat hyvin ongelmallisia. Niissä on lyhyt rikosoikeudellinen vanhentumisaika, pienimmillään kaksi vuotta, ja niissä on kuitenkin lähes aina kolmen eri viranomaisen yhteistoimintaa ennen kuin se syyteoikeuden vanhentuminen katkeaa, ja monasti ne ovat hyvin hankalia juttuja selvittää, ja näitä on päässyt vanhentumaan viranomaisilla. Useimmiten, vaikka yhteistoimintaa on tehostettu, aika vain on liian lyhyt, koska työvoimaa ei ole. Se on ollut aikaisemminkin huolenaiheena, ja nyt vielä, kun resurssit ovat entisestään vähentyneet, se on tullut monissa muissa tapauksissa ilmi.

Tuossa tuli jossakin tapauksessa ilmi, että kun kerta kaikkiaan resurssit eivät riitä, niin esimerkiksi eräässä poliisilaitoksessa tutkinnanjohtaja oli delegoinut massapäätöksiä alaiselleen. Sehän kun ei tietysti ihan esitutkintalain henkeä noudata, niin tästä oli tullut moitteita eduskunnan oikeusasiamieheltä. Mutta toki tämä nyt on pakon sanelema tilanne, valitettavasti. Kun monasti edellytys esitutkinnan suorittamisesta ilman aiheetonta viivytystä on aika kohtuuton etenkin päivittäistutkinnassa, missä tämäkin tutkinnanjohtajan toiminnan niin sanottu delegoiminen oli tapahtunut, niin voi olla todella hankala tilanne, että suoriutuu tehtävästä.

Arvoisa herra puhemies! Sitten vielä asia, joka koskettaa kansalaisia: nämä esitutkinnan rajoittamiset liittyen syyttäjän ja poliisin yhteistyöhön. Tästä olen huolissani ja toivon, että eduskunnan oikeusasiamieskin jatkossa ottaisi tiiviimmin kantaa, toteutuuko yksittäisen kansalaisen oikeusturva, kun poliisi yhdessä syyttäjän kanssa joutuu olosuhteiden pakosta rajoittamaan erilaista esitutkintaa käytännössä ihan sen takia vain, että ei ole työvoimaa tutkimaan näitä tapauksia. Minun mielestäni se nakertaa kansalaisten oikeudentuntoa ja uskoa oikeusvaltioon, kun heille tärkeää juttua, ehkä elämänsä aikana ainutta, missä joutuu poliisin kanssa tekemisiin, ei tutkita ihan vain sen takia, että siihen ei ole resursseja. Laissa saattaa siihen perustelut löytyä, mutta tosiasia on se, että resurssipulan takia näitä juttuja rajoitetaan, ja etenkin nyt, kun täällä hyväksyttiin uusi laki tähän syyteneuvotteluun liittyen, niin se, jos mikä, vielä saattaa kansalaisten kannalta entistä epäoikeudenmukaisempi olla ja aiheuttaa erilaista asemaa erilaisten kansalaisten kesken, ja se on täysin epäoikeudenmukaista.

Elikkä miten arvoisa oikeusasiamies suhtautuu tähän, kun huomaa, että viranomaisilla ei ole riittäviä resursseja vaan tutkinnan lopettaminen tai venyminen johtuu siitä, kun ei ole työvoimaa? Onko se silloin ohjaava näkökulma, vai pitäisikö se huomautus silloin, jos mahdollisen huomautuksen antaa, antaa niille henkilöille, jotka ovat tästä vastuussa: esimiehet, ylin johto ja — tietysti se ei ole mahdollista — viime kädessä eduskunta, mehän täällä päätämme rahasta ja resursseista? Kohdistetaan se sanktio oikeaan paikkaan. Tätä toivon jatkossa.

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa puhemies! Aluksi haluan lausua kiitoksen oikeusasiamiehen kertomuksesta. Siinä on otettu jälleen kerran esille kansalaisten kannalta erittäin tärkeitä asioita, ja kun ne on kirjattu tänne, niin toivomme tietenkin, että näihin epäkohtiin puututaan mahdollisimman tehokkaasti kaikissa Suomen kunnissa, jotta nämä samat asiat eivät toistuisi. On hyvä, että meillä on nämä viimeiset oljenkorret, joihin yksittäiset kansalaiset voivat turvautua silloin, kun hätä on suuri.

Arvoisa puhemies! Haluan ottaa esille puutteet vanhusten oloissa ja kohtelussa, joista sivulla 66 on hyvä, kattava kuvaus. "Laitoshoidossa ja palveluasumisen yksiköissä asuu kymmeniätuhansia vanhusasiakkaita. Jatkuvasti tulee ilmi ravinnon, hygienian, vaippojen vaihdon, kuntoutuksen ja ulkoilun puutteita sekä riittämättömän henkilökunnan korvaamista liiallisella lääkityksellä." Tässä on kahdella virkkeellä kuvattu hyvin tarkasti se tilanne, mikä meillä vallitsee vanhustenhoidossa lukuisissa laitoksissa. Kun ajatellaan, että nämä ongelmat koskettavat kymmeniätuhansia vanhuksia, niin on korkea aika laittaa myös vanhusten asiat kuntoon. Vuosikausia olemme puhuneet siitä, että vanhusten asemaa pitäisi parantaa, mutta kaikesta huolimatta konkreettisia parannuksia ei ole saatu aikaiseksi. Päinvastoin istuva hallitus tekee jatkuvasti leikkauspäätöksiä, joiden kohderyhmänä ovat kunnat ja kuntalaiset ja sitä kautta myös vanheneva väestö erilaisissa hoitokodeissa.

Arvoisa puhemies! Järjestin tämän vuoden huhtikuussa eduskunnan Kansalaisinfossa tilaisuuden, jossa käsittelimme ikäihmisten hyvinvointiin liittyviä aiheita, kuten omaishoitoa, ravitsemusta ja liikuntaa. Tilaisuuteen saapui runsaasti kiinnostuneita kansalaisia. Käydyissä keskusteluissa kävi ilmi, että on hyvin paljon asioita, joista ikäihmiset eivät ole tietoisia. He eivät ole tietoisia niistä palveluista ja niistä oikeuksista, joita heillä olisi. He eivät saa riittävästi informaatiota oikeuksistaan. Toivoisin, että myös tähän asiaan kiinnitetään huomiota, niin että nämä ikäihmiset saisivat riittävästi tietoa siitä, mikä heidän tilanteensa on ja mistä he pystyisivät hakemaan apua.

Kotihoidon tilannetta täytyy korostaa ja kohentaa erityisesti, mikäli nyt istuvan hallituksen leikkaukset tapahtuvat kuten on suunniteltu. Omaishoitajien asiat on saatava vihdoinkin kuntoon, ja näiden omaishoitajien palkkioiden maksatus tulisi siirtää kunnilta Kansaneläkelaitokselle, joka pystyy tasapuolisesti kohtelemaan kaikkia vanhuksia silloin, kun näitä etuisuuksia haetaan, jotta ei käy sillä tavalla, että kun kunnan rahatilanne on huono, niin sitten samassa tilanteessa olevat ikäihmiset ja heidän hoitajansa saavat aivan erilaisia päätöksiä: joku saa päätöksen omaishoidon tuesta, toinen taas kielteisen päätöksen.

Arvoisa puhemies! Maaliskuussa suullisella kyselytunnilla otin esille vanhusten laitoshoidon ja ennen kaikkea ne leikkaukset ja sen, mitä siitä seuraa. Vertasin vanhuksia vankeihin ja totesin, mitä siitä seuraisi, jos rikolliset pistetään vanhainkotiin ja vanhukset vankilaan. Silloin vanhukset pääsisivät säännöllisesti suihkuun, saisivat osallistua harrastuksiin ja pääsisivät joka päivä ulkoilemaan. Heidän terveydestään, hampaistaan ja apuvälineistään huolehdittaisiin. He saisivat rahaa sen sijaan, että heidän olisi maksettava hoidostaan ja asumisestaan. He olisivat jatkuvan videovalvonnan alaisia niin, että he saisivat välittömästi apua, jos he kaatuisivat tai tarvitsisivat muuta avustamista.

Kysyin tuolloin peruspalveluministeri Susanna Huoviselta, toteutuvatko hänen mielestään Suomessa vanhusten ihmisoikeudet verrattuna vankeihin ja eikö olisi jo aika perustaa vanhus-asiavaltuutetun virka, (Puhemies koputtaa) jota perussuomalaiset ovat esittäneet lukuisia kertoja. Valitettavasti ministeri Huovinen sen enempää kuin ministeri Henrikssonkaan eivät lämmenneet ajatuksille, joita esitettiin. Päinvastoin ministeri Henriksson piti erittäin tärkeänä sitä, että vankien oikeuksia priorisoidaan. Nyt tuoreiden uutisten mukaan hän pitää erittäin tärkeänä sitä, (Puhemies koputtaa) että Hämeenlinnan vankilassa päästään eroon paljuselleistä, mutta vanhuksista ei puhuta yhtään mitään, kuinka kauan vanhukset joutuvat olemaan märissä vaipoissa ja millä tavalla heidän jokapäiväinen hoitamisensa järjestetään.

Arvoisa puhemies! Asiat on pantava tärkeysjärjestykseen, ja silloin kun rahoista ja muista resursseista on puutetta, on tärkeätä se, että silloin nämä eri asiat puntaroidaan. Näkisin itse, että vanhuksilla pitäisi olla vähintään samat ihmisoikeudet kuin vangeilla tällä hetkellä Suomessa.

Mika Niikko /ps:

Arvoisa puhemies! Osaltani haluan myös kiittää eduskunnan oikeusasiamiehen kertomusta vuodelta 2013, jossa päästään kurkistamaan niihin tilanteisiin, mitä Suomen arkielämässä tapahtuu. On hienoa ja tärkeää, että meillä on Suomessa tällainen järjestelmä, jossa ihmisoikeuksien toteutumista seurataan ja valvotaan ja myös puututaan viranomais-ten toimintaan, mikäli niissä ilmenee selkeitä rikkeitä.

Osaltani haluaisin keskustella lasten oikeuksista, joissa apulaisoikeusasiamies on kiinnittänyt huomiota useisiin tapauksiin sivulla 241. Ihan tilastollisesti täällähän mainitaan näin, että vuonna 2013 lastensuojelutilastojen mukaan huostaanotettujen lasten määrä oli 10 675 lasta, sekä sitten mainitaan, että kiireellisten sijoitusten määrä oli 3 944 lasta ja se oli kasvanut. Täällä eduskunnassa ollaan myös paljon kuultu tilastoista, että perheiden ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä olisi yli 17 000, joten tähän summaan se ei nytten suoraan yhdisty, mutta jostakin sekin luku varmaan nousee.

Oikeusasiamies oli maininnut tässä avauspuheenvuorossaan näin, että teillä oli 90 tarkastuskohdetta. Tässä lasten oikeuksien osuudessa mainitaan tarkastuksia kuitenkin vain kolme, joista yksi oli opetus- ja kulttuuriministeriöön ja yksi oli lastenkotiin sekä oppimis- ja ohjauskeskus Onervaan. Mikäli nämä olivat vain tarkastukset esimerkiksi lastenkoteihin, joista ainoassa tarkastuskohteessa myös tuli lisäselvitystoimenpiteitä, niin pidän sitä tarkastusmäärää hyvin alhaisena.

Arvoisa puhemies! Täällä myös mainitaan näin, että kunnissa vahvistettiin vuonna 2012 aiempaa enemmän elatussopimuksia, yhteensä 46 457. Tämä helposti myös tarkoittaa sitä, että Suomessa kymmenettuhannet lapset joutuvat kokemaan vuosittain perheiden rikkoutumisen ja joutuvat erilleen isästä tai äidistä tai molemmista. Siinä mielessä ei ole yllättävää, että meille kansanedustajille tulee hyvin paljon kansalaisilta valituksia siitä, että heidän tapaamisoikeuksiaan lapsiin rajoitetaan tai täysin estetään. Meillä on myös eduskunnassa täällä kaksi lakialoitetta kansanedustajilta tullut, joissa yhteensä on yli 200 nimeä, joissa tämmöinen vieraannuttaminen kriminalisoitaisiin. Se ei tällä hallituskaudella etene, mutta asia on siinä mielessä tärkeä ja merkittävä havainto siitä, että on ennen kaikkea lapsen etu, että hänen oikeuksiaan kumpaankaan vanhempaan ei rajoiteta niin vanhempien riitojen johdosta kuin myöskään perheen ulkopuolelle sijoittamisen toimenpiteen johdosta.

Tässä kirjassa apulaisoikeusasiamies on kiinnittänyt huomiota siihen, että joissain sijoitetuissa tapauksissa lasten oikeuksia rajoitetaan merkittävällä tavalla. Esimerkiksi apulaisoikeusasiamiehen näkemyksen mukaan lastensuojelulaitoksessa ei tulisi puuttua lapsen perusoikeuksiin huoltajan tai lapsen suostumuksen perusteella elikkä ei lapsi tai huoltaja voi antaa suostumusta siihen, että hänen ihmisoikeuksiaan rajoitetaan, kuten postin, kirjesalaisuuden tai puhelimen käytön osalta.

Siinä mielessä on hyvä havainto, että lapsella tulee olla lastensuojelulain mukainen oikeus ja turva kehityksen kannalta pitää tärkeät ja turvalliset ihmissuhteet yllä, vaikka olisi sijoitettu perheen ulkopuolelle. Täytyy muistaa, että yhteydenpito on ennen kaikkea lapsen oikeus ja sosiaalitoimen tulisi tässä asiassa tukea vanhempia eikä sitä missään määrin rajoittaa.

Arvoisa puhemies! Yhden esimerkin haluan nopeasti nostaa esille tässä — tai varmasti seuraavassa puheenvuorossa, koska puheaika tulee nyt tässä täyteen: haluan, että myös nämä muutamat esimerkit, mitä tänne on kirjattu, avaisivat meidän sosiaalihuoltokentässä viranomaisten silmät näkemään, että vanhempien huolet siitä, että he eivät saa tavata lastaan, ovat todellisia ja apulaisoikeusasiamies on niihin puuttunut ja tämä käytäntö tulisi kunnissa muuttaa, ja siitä seuraavassa puheenvuorossa vähän lisää.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Hyvät kansanedustajat! Omaltakin osaltani kiitän oikeusasiamiestä ja koko Oikeusasiamiehen kansliaa tärkeästä työstä. Samaan hengenvetoon haluan kuitenkin sanoa, että minun mielestäni siellä tehdään myös turhaa työtä, sellaista juridista pyörittelyä ja tieteen tekemistä toisen luokan asioissa.

Esimerkkinä mainitsen apulaisoikeusasiamiehen jo tunnetun päätöksen Ateneumissa valokuvaamisesta, josta apulaisoikeusasiamies onnistui tekemään sivukaupalla tiedettä ja pani vielä silloisen opetusministeriönkin juristit käyttämään aikaansa ja tarmoaan tämän tieteen jatkamiseen.

Toisena ajankohtaisena esimerkkinä mainitsen suvivirsitapauksen nimenomaan apulaisoikeusasiamiehen käsittelyssä, jossa hän päätyi siihen, että suvivirrestä saa koulujen kevätjuhlissa laulaa kaksi säkeistöä, koska niissä mainitaan Jumala vain kerran ja ilmeisesti vielä käsitteellä "Luojani", mutta kolmannessa ja neljännessä säkeistössä mainitaan Jumala jo toiseen tai jopa kolmanteen kertaan, ja sen vuoksi niitä ei saa laulaa koulujen kevätjuhlissa.

Kun tällaista pyörittelyä ja suoranaista juristeriaa oikeusasiamiehen toimistossa harrastetaan ja harjoitetaan, niin olen kyllä henkilökohtaisesti sitä mieltä, että tuonkin ajan voisi paremmin käyttää.

Edustaja Tolvanen kiinnitti mielestäni perustellusti huomiota siihen, että harvoin, jos koskaan, oikeusasiamies on esittänyt näkemyksiä siitä, että nimenomaan esimerkiksi poliisiviranomaisten voimavaroja tulisi vahvistaa. Kuitenkin poliisimiehet ja -naiset käytännön arjessa joka päivä, joka yö suojelevat ihmisten perus- ja ihmisoikeuksia, kuten ihmisten henkeä, terveyttä, omaisuutta. Jos ja kun halutaan vahvistaa suomalaisten ihmisten perus- ja ihmisoikeuksia, niin esimerkiksi juuri poliisin riittävät voimavarat ovat siinä yhtenä avainasemana.

Herra puhemies! Olen täällä aikaisemmin puhunut niin sanotuista perusoikeusfundamentalisteista ja niin sanotusta perusoikeusfundamentalismista eräänlaisena koulukuntana. Tämä käsite ei ole minun luomani, vaan sen olen omaksunut professori Markku Helinin artikkelista "Perusoikeuksilla argumentoinnista" vuodelta 2012, ja tämä artikkeli on varmasti herra oikeusasiamiehelle hyvin tuttu.

Emeritusprofessori Aulis Aarnio on yksi Suomen arvostetuimpia juristeja — väittäisin, että nimenomaan oikeusfilosofiassa hän on Suomen arvostetuin ja myös kansainvälisesti hyvin arvostettu tiedemies. Nyt olin hyvin tyytyväinen, kun huomasin, että uusimmassa kirjassaan "Oikeutta etsimässä" tältä vuodelta myös emeritusprofessori Aulis Aarnio käyttää ilmaisua perusoikeusfundamentalismi ilman minkäänlaisia sitaatteja, ilman että hän olisi laittanut tuon käsitteen lainausmerkkeihin. Tämä on erittäin tärkeä kirja tältäkin osin, ja kun en ole varma, onko tämä kirja vielä tuttu Oikeusasiamiehen kansliassa, niin siteeraan tästä kirjasta sivulta 256 eteenpäin muutamia tässä suhteessa merkittäviä kohtia.

Ensimmäinen sitaatti: "Otan lopuksi esiin ongelman, joka on syntynyt nykyisen perustuslain ja Suomen Euroopan unioniin liittymisen saranakohdassa. On syntynyt tai synnytetty vääristynyt kuva perus- ja ihmisoikeuksien ja perustuslain roolista arkisessa laintulkinnassa. Markku Helin on puuttunut tähän ongelmaan oivallisessa kirjoituksessaan Perusoikeuksilla argumentoinnista."

Sen jälkeen hän selostaa tuota Helinin ajatuksenkulkua ja myöhemmin kirjoittaa muun muassa näin: "Supernormistojen" — tällä siis tarkoitetaan perusoikeusnormeja ja niiden takana olevia moraalinormeja — "tulkinnassa ei ole mahdollista saavuttaa yhtä ja oikeaa ratkaisua. On suoranainen, joskin muodikas, itsepetos ajatella, että supernormistoille ja niiden ilmentämille perusarvoille on olemassa jokin objektiivinen sisältö. Ratkaisu jää riippumaan tulkitsijasta, ei laista. Tämä on kohtalokasta oikeudelle." Näin siis kirjoittaa yksi Suomen arvostetuimmista juristeista.

Edelleen seuraava kohta, joka on hyvä lukea Oikeusasiamiehen kanslian kaikkien juristien tietoon, on seuraava: "Sen vuoksi tilanneherkkää oikeuslähdeoppia vaanii demokraattisen oikeusvaltion pahin uhka, mielivalta. Se on syvässä ja sovittamattomassa ristiriidassa Suomen perustuslaissa hyväksytyn legaliteettiperiaatteen kanssa. Tilanneherkkää ja suoraan supernormeihin nojautuvaa lainsoveltamista ei ole lupa asettaa lainsäännösten yläpuolelle ja asemoida laintulkitsijaa lainsäätäjän edellä." (Puhemies koputtaa)

Seuraava sitaatti: "Perusoikeudet ovatkin nousseet keskiöön oikeustieteen, ennen muuta valtiosääntöoikeuden, edustajien käymissä keskusteluissa. Tässä mielessä oppi perusoikeuksien vahvasta vaikutuksesta lainkäyttöön ja oikeustieteen tulkintoihin on oikeustieteellinen, ei lainsäädännöllinen doktriini."

Edelleen sitaatti. Luvun alaotsikko: Perusoikeusfundamentalismi — ja ilman sitaatteja siis. "Fundamentalistinen perusoikeuskäsitys on edustettuna esimerkiksi Tuomas Ojasen ajattelussa." Sitten on pitkät pätkät, joita nyt muun muassa ajanpuutteen vuoksi en lue, mutta kehotan oikeusasiamiestä ja apulaisoikeusasiamies Pajuojaa ja viraston esittelijöitä lukemaan. Luen vain seuraavan lyhyen sitaatin: "Voimassa olevan perustuslain perusoikeusuudistuksen valmistelu ei anna vahvistusta perusoikeusfundamentalismille."

Ja vielä, herra puhemies: "Kuten edellä todettiin, perusoikeuksien ilmentämät arvot ovat tulkinnallisesti avoimia. Jos jo tulkintavaihtoehtojen analyysiin tuodaan väljiä arvoargumentteja, ajaudutaan tilanteeseen, jossa tulkitsijan perusoikeudelle antama arvosisältö sulkee pois muut hyvin perustellut vaihtoehdot. Arvot ovat harkintaprosessissa mukana liian varhain. Mallin fundamentalistisuus puolestaan on siinä, että lainkäyttäjä" — siis tarkoittaa tuomaria, mutta voi tarkoittaa myös ylintä laillisuusvalvojaa — "asetetaan huonosti perustellun oikeusopillisen doktriinin antamalla valtuutuksella lainsäätäjän asemaan. Se johtaa konfliktiin valtiovallan kolmijaon periaatteen kanssa. Vielä oudompi mallista tulee, jos oikeustieteen harjoittaja, ja nimenomaan hän, saa doktriinin tarkoittaman vallan määritellä, miten perusoikeuksien ilmentämät arvot (Puhemies koputtaa) tulee ymmärtää. Niin tärkeitä kuin perus- ja ihmisoikeudet ovatkin demokraattisen oikeusvaltion kannalta, niille ei tule antaa perusoikeusfundamentalismin tarkoittamaa monopoliasemaa, tahtoipa jokin doktriini sitä tai ei. Kirjoitetun lain järjestelmässä" — joka meillä Suomessa siis on (Puhemies koputtaa) — "on edelleen voimassa moneen kertaan toistamani legaliteettiperiaate: lainkäytön ja omalla tavalla myös oikeustieteen tehtävä on tulkita lakia."

Ja toiseksi viimeinen sitaatti: "Liberaalina mutta oikeussysteemistä johtuvat rajat tunnustavana normatiivinen oikeuslähdeoppi asettuu päättäväisesti vastustamaan oikeusturvan nimissä kaikenlaista fundamentalismia. Historia opettaa, että moraalin messiaat ovat tehneet paljon pahaa asettuessaan yhteiskunnan vakiintuneitten sääntöjen ulko- tai yläpuolelle. Sama vaara vaanii, jos perusoikeusfundamentalismi saa oikeusajattelussa ylivallan." Ajanpuutteen vuoksi en toista tuota sitaattia, vaikka mieleni tekisi. Ja jatkuu: "Oikeusoppineet asettavat itsensä lain, jopa perustuslain, yläpuolelle vaatiessaan, että oikeudelliset ratkaisut tulee johtaa suoraan supernormeista."

Ja viimeinen sitaatti, herra puhemies: "Oikeusjärjestys ei demokraattisessa oikeusvaltiossa anna oikeustieteelle erityisasemaa parlamenttiin, ei edes tuomioistuimiin nähden. Suomenkin perustuslain hyväksymässä valtiovallan kolmijako-opissa lainsäädännöllinen ylivalta on parlamentilla, lainkäyttövalta tuomioistuimilla. Siihen oikeustieteen ja sen teoreetikoiden on tyytyminen, vaikka oikeustieteellä onkin ja on aina ollut tärkeä rooli muotoiltaessa kulloinkin yhteiskunnassa voimassa olevaa oikeutta."

Herra puhemies! Kun siellä oikeusasiamiehen kansliassa pidätte sen seminaarin, jota olen jo aikaisemmin peräänkuuluttanut, nykyisen perusoikeusfundamentalistisen ajattelunne ongelmista, niin pyydän, että yhdeksi puhujaksi kutsutte professori Aulis Aarnion.

Kari Tolvanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tässä oikein mykistyi, kun kuunteli edustaja Zyskowiczin puheenvuoroa tästä tärkeästä asiasta.

Haluan palata ihan käytännön elämään ja lähinnä oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin yhteistyöhön. Käsittääkseni teillä on yhteinen diaari, mutta käsittääkseni edelleen tiettyjen asiakokonaisuuksien osalta on päällekkäisyyksiä. Sen lisäksi on vielä poliisirikosasiat, muun muassa ne, Valtakunnansyyttäjänvirastossa, ja käsittääkseni avikin käsittelee erilaisia kanteluita.

Sanoitte, että työvoimaa on vähän, mikä pitää paikkansa, ja olette tehostanut toimia. Muun muassa tämmöiset yksinkertaiset asiat, voiko käyttää termiä, olette jopa niin sanotulla suppealla tutkinnalla käsitelleet hyvin nopeasti. Mutta mitkä ovat mahdollisuudet nykyisen lainsäädännön valossa entisestään tehostaa teidän yhteistyötänne ja toimintaa? Tiedän, että jos tässä isoja muokkauksia aletaan tekemään, se on ihan selvää, että valtioneuvosto tarvitsee oikeuskanslerin, mutta tarvitseeko se niitä toimintoja, mitä siellä nyt on liittyen esimerkiksi viranomaisvalvontaan? Että yhdistetään näitä asioita. Se on sitten tämän talon asia päättää.

Mutta onko mahdollista tehostaa toimintaa, että nämä päällekkäisyydet saataisiin pois, koska vielä, käytän nyt nimitystä, ammattikantelija tekee usein eri näkökulmasta samasta asiasta kantelun? Hän tekee poliisille ilmoituksen ja sinne sun tänne ja työllistää meidän viranomaiskoneistoa aivan turhaan. Eli tämmöisestähän on päästävä eroon. Yksi laillisuusvalvontaviranomainen käsittelee asian ja antaa siihen päätöksensä. Ilmeisesti tämän tehokkaampaan toiminnan yhdistämiseen ja yhteistyöhön ei päästä, ellei tässä talossa sitten lakeja muuteta ja näitä toimintoja mahdollisesti tietyiltä osin yhdistetä.

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa puhemies! Äsken puheenvuoroni jäi hieman kesken ajanpuutteen takia, ja haluaisin vielä kiinnittää huomiota siihen, että vanhukset eivät pääse riittävästi ulos vaan he joutuvat olemaan sisällä. Sen takia kiinnitän huomiota tässä eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksessa sivulla 88 olevaan tekstiin, jonka mukaan: "Ryhmäkodin hoitoon sisältyvä ulkoilu tapahtui pääsääntöisesti parveketerassilla — toisessa ryhmäkohdissa vähintään kerran viikossa ja toisessa noin kaksi kertaa kuukaudessa. Yhdessä tarkastetussa ryhmäkodissa yksikään asukas ei käynyt ulkona joka päivä, minkä kerrottiin johtuvan henkilökunnan vähyydestä. Tästä johtuen ulkoilut keskittyivät myös paljolti kesäaikaan ja ulkona kahvitteluun."

Sitten on painotettu seuraavaa tekstiä: "Koska ulkoiluun käytettävät yksikön omat parveketilat olivat vaatimattomat, tuli apulaisoikeusasiamiehen mielestä asukkaiden ulkoiluun varata enemmän resursseja esimerkiksi työvuorojärjestelyin. Vanhusten ulkoilun tulisi apulaisoikeusasiamiehen mukaan olla vanhuksen oikeus, johon häntä kannustetaan aktiivisesti heti, kun hän siirtyy hoivakodin asiakkaaksi. Henkilöstöresurssien niukkuus ei saa heikentää vanhuksen ulkoilua eri vuodenaikoina."

Arvoisa puhemies! Haluan kiinnittää huomiota siihen, että nämä vanhusten oikeudet toteutuvat vähintään yhtä hyvin kuin vankien vastaavat oikeudet toteutuvat Suomessa.

Mika Niikko /ps:

Arvoisa puhemies! Haluan vielä kiinnittää huomiota tähän laillisuuden valvontaan, josta puhutaan sivulta 242 alkaen.

Oikeusasiamiehen toimisto ratkaisi vuonna 2013 yhteensä 392 lasten oikeuksia koskenutta asiaa. Määrä on kasvanut noin 40 prosenttia edellisestä vuodesta, mikä on mielestäni yksi merkki siitä, että asiaan tulee kiinnittää huomiota.

Näistä asioista suurin osa koskee sosiaalihuollon viranomaisia ja muita tahoja, jotka hoitavat sosiaalialan julkista tehtävää. Sijaishuollossa havaittujen merkittävien puutteiden johdosta tässä kirjassa tarkastellaan pelkästään lastensuojelun sijaishuollosta annettuja ratkaisuja, joita oli yhteensä 122. Tämä on merkittävä huomio oikeusasiamieheltä, että sijaishuollossa nimenomaan on niitä puutteita, jotka rajoittavat lapsen ihmisoikeuksia joko pitää yhteyttä läheisiinsä tai muulla tavoin toimia yhdenvertaisesti.

Arvoisa puhemies! Yksi elävä esimerkki. Haluan nostaa sen esille täältä sivulta 247, jossa puhutaan äidistä, joka oli tavannut sijaishuollossa olevaa lastaan noin puolitoista vuotta valvotusti. Hän sai tavata lastaan muutaman tunnin ajan kolmen viikon välein. Asiakassuunnitteluneuvottelun aluksi hän oli usein esittänyt toiveen, että saisi tavata lastaan tiheämmin ja pidempään. Tässä apulaisoikeusasiamies oli kiinnittänyt huomiota siihen, että asiakassuunnitelmiin oli kuitenkin aina kirjattu entinen tapaamisjärjestely, koska sitä pidettiin hyvänä ja toimivana, ja tämä ei ollut lapsen edun kannalta oikea menettelytapa. Vasta kun tämä lapsen äiti hommasi lakiapua, hän sai vaatimuksesta vastauksen siihen, että hän saa tavata useammin, tai valituskelpoisen päätöksen. Hän sai päätöksen yhteydenpidon rajoittamisesta ja silloin pääsi asiasta valittamaan, mutta tämäkin kesti yli 10 kuukautta.

Arvoisa puhemies! Jos tällä tavalla menetellään lapsen kohdalla, että hänen yhteyttään biologisiin vanhempiin rajoitetaan näin merkittävällä tavalla, niin on syytä olla huolissaan sosiaaliviranomaisten, voisiko sanoa, osaamisesta. Asianomainen huomio on siinä, että oikeusasiamiehen toimisto on kiinnittänyt huomiota siihen, että yhteydenpito on ennen muuta lasten oikeus ja sosiaalitoimen olisi lain mukaan tullut tukea ja edistää lapsen ja vanhemman välistä yhteydenpitoa. Toivonkin, että tällaiset kirjaukset, mitä oikeusasiamiehen toimistossa on kirjattu tänne kirjaan, myös välittyisivät kaikille kunnan lastensuojelutyötä tekeville sosiaalijohtajille.

Lopuksi, arvoisa puhemies, haluan mainita myös sen, että lapsen edun kannalta on ratkaisevaa, että vanhemmat pystyvät luottamaan työntekijän puolueettomuuteen. Tämäkin on huomioitu apulaisoikeusasiamiehen lausunnossa. Ei ole yhdentekevää, jos vanhemmat eivät voi luottaa viranomaisiin siinä, että heidän asiansa käsitellään hyvän hallintotavan mukaan ja lapsen edun kannalta ja vanhempien oikeusturvan kannalta oikein. Siinä mielessä toivoisin, että seuraavassa kertomuksessa, eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksessa 2014, tämä prosenttimäärä, joka nyt oli noussut 40 prosenttiin, tippuisi, mutta se varmasti vaatii jonkunnäköisiä toimenpiteitä, joita jäämme varmasti tässä salissa odottamaan. — Kiitoksia.

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen

Arvoisa herra puhemies! Arvoisat kansanedustajat! Kiitän näistä puheenvuoroista. Jos aivan lyhyesti kommentoin näitä.

Täällä edustaja Kiuru toivoi, että oikeusasiamies voisi selvitellä asiakokonaisuutta, joka liittyy eräänlaisten keräysten järjestämiseen vaalitoimituksen yhteydessä. En nyt ihan tältä seisomalta lupaa tällaista selvitystä, mutta tähän puheenvuoroon syvennytään vielä tarkemmin ja harkitaan, olisiko tuolla alueella sellaista, mihin oikeusasiamiehen olisi sitten aihetta puuttua.

Edustaja Tolvasen puheenvuorossa oli erityisesti esillä viranomaisten resurssien riittävyys, ja hänen mielestään se ei kovin paljon täällä oikeusasiamiehen kertomuksessa näy. Nyt en sillä silmällä tätä kertomusta ole käynyt läpi, mutta muutoin voin vakuuttaa, että tähän resurssien riittävyyteen meillä aivan jatkuvasti törmätään ja myöskin puututaan. Se, että viranomaisella ei ehkä ole riittäviä voimavaroja, ei milloinkaan voi olla hyväksyttävä peruste sille, että perus- ja ihmisoikeuksia jossakin tilanteessa ei toteuteta. Se ei ole peruste siinä mielessä, eli jos perus- ja ihmisoikeudet eivät ole toteutuneet viranomaisen menettelyn johdosta, niin vaikka siinä syynä olisi voimavarojen puute, niin se johtaa oikeusasiamiehen moitteeseen.

Sen sijaan tämä voimavarojen puute otetaan huomioon sitten näiden moitteiden sisällössä ja myöskin moitteiden kohdentamisessa. Useinhan tilanne on se, että sillä virkamiehellä, joka asiaa on käsitellyt, ei ole ollut kerta kaikkiaan voimavaroja esimerkiksi nyt vaikka siihen, että asia olisi käsitelty riittävän nopeasti. Näissä tilanteissa sitä moitetta ei kohdisteta tähän virkamieheen vaan ehkä siihen viranomaiseen, siihen virastoon, ja sitten pyritään vaikuttamaan usein myös ihan ministeriötasolla näihin voimavaroihin.

Valitettavasti oikeusasiamies ei voi päättää voimavarojen jakamisesta tässä yhteiskunnassa, ja kyllä näyttää siltä, että myös mahdollisuudet vaikuttaa voimavarojen jakamiseen ovat aika rajalliset. Näihin on lukemattomia kertoja eri viranomaisportaita ja ihan ministeriöitä myöten eri hallinnonaloilla kiinnitetty huomiota ja ilman nyt semmoista selvää konkreettista tulosta. Tämä voimavarojen puute lienee kaikilla hallinnonaloilla ongelmana.

Ehkä itse olen kaikkein eniten huolissani oikeuslaitoksen resurssitilanteesta. Jos nimittäin tämän yhteiskunnan oikeuslaitos ei toimi, silloin ei ole edellytyksiä myöskään muiden oikeuksien toteuttamiseen. Tuomioistuinlaitoshan on viime kädessä taho, jossa ne oikeudet, joita ihmiselle kuuluu mutta jotka eivät ole toteutuneet, voidaan panna täytäntöön, mutta jos tuomioistuin ei tässä omassa, yhteiskunnan kannalta aivan keskeisessä roolissa selviä voimavarojen takia, niin silloin tämä yhteiskunta on kyllä syvissä ongelmissa.

Sitten olivat esillä vanhustenhoidon puutteet ja myös lasten oikeudet edustaja Ruohonen-Lernerin ja edustaja Niikon puheenvuoroissa. Vanhusten ja lasten ja muidenkin tällaisten haavoittuvien ihmisryhmien oikeuksien toteutuminen on yhä korostuneemmin esillä oikeusasiamiehenkin toiminnassa, ja muun muassa näitä tarkastuskäyntejä on tehty enemmän ja pyritään enemmän tekemään tällaisiin laitoksiin, joissa esimerkiksi vanhuksia ja lapsia taikka kehitysvammaisia ja niin edelleen on.

On kuitenkin niin, että oikeusasiamies ei koskaan voi yksin olla vastuussa näistä tarkastustoimenpiteistä. Niin kuin minä tuossa kidutuksen vastaiseen valvontaelimeen liittyvässä puheenvuorossani totesin, pelkästään näitä tämmöisiä erilaisia tämän OPCAT-lisäpöytäkirjan soveltamisalaan kuuluvia paikkoja, joissa siis on henkilöitä, jotka ovat vapautensa menettäneinä, on tuhansia tässä yhteiskunnassa, joten oikeusasiamiehen kanslian 59 virkamiehen voimin ei kerta kaikkiaan mitään mahdollisuutta ole kattavasti edes näitä tapauksia, joissa on kysymys siis vapautensa menettäneistä henkilöistä, tarkastaa. Eli täytyy olla niin, että kullakin hallinnonalalla on toimiva sisäinen omavalvonta ja laillisuusvalvonta ja että esimerkiksi aluehallintovirastoilla olisi voimavaroja näiden tarkastusten toteuttamiseen ja myöskin kunnilla itsellään.

Edustaja Zyskowicz puhui tästä perusoikeusfundamentalismista. Tämä on nyt niin iso ja laaja aihe, että minä luulen, että en nyt tähän syvemmälti mene. Tässä on varmaan ihan aitoa näkemyseroa, sanoisiko, siviilioikeuden harrastajien ja julkisoikeuden ja valtiosääntöoikeuden ihmisten kesken. Sen sijaan sen voin todeta, että tähän perusoikeuksilla argumentointiin ei taatusti sisälly sellaista uhkaa, että lainsäätäjälle kuuluvaa valtaa siirtyisi lain soveltajille, vaan päinvastoin.

Meillähän tällainen perusoikeusmyönteinen laintulkintaperiaate on omaksuttu perusoikeusuudistuksen yhteydessä, ja se koskee ja velvoittaa jokaista lain käyttäjää, niin tuomioistuinta, viranomaista kuin ihan yksittäistä virkamiestä ja ihan samoin oikeusasiamiestä. Ei oikeusasiamiehellä voi olla erilainen lain tulkintaperiaate kuin se, mikä tässä oikeusjärjestyksessä on omaksuttu, ja siellä on omaksuttu muun muassa tämä perusoikeusmyönteinen lain tulkintaperiaate, joka tarkoittaa sitä, että tulkintatilanteessa on valittava sellainen tulkintavaihtoehto, joka siinä tilanteessa parhaiten edistää eri perusoikeuksien toteutumista.

Edustaja Tolvanen otti vielä esille tämän oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin toiminnan päällekkäisyyden. Omasta puolestani olen tätä eri yhteyksissä pyrkinyt nostamaan esiin. Minusta tässä on ihan aito ongelma ja myöskin aito epätarkoituksenmukaisuus. Se, että meillä kaksi ylintä laillisuusvalvojaa samalla toimivallalla käsittelee täsmälleen samanlaisia asioita, ei taatusti ole ihmisten oikeuksien toteuttamisen ja tämän yhteiskunnan kannalta tehokkain ja tarkoituksenmukaisin järjestely. Uskon, että ennemmin tai myöhemmin tähän täytyy tulla muutos.

Arvoisa herra puhemies! Luulen, että tässä olivat kommenttini. — Kiitos.