Täysistunnon pöytäkirja 69/2013 vp

PTK 69/2013 vp

69. TORSTAINA 13. KESÄKUUTA 2013 kello 16.02

Tarkistettu versio 2.0

Työntekijöiden irtisanomiskäytäntö

Arto Satonen /kok:

Arvoisa puhemies! Viime päivät on keskusteltu Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja Rantalan esityksestä, jonka mukaan viimeksi töihin tulleet saisivat potkut ensimmäisenä. Valtiovarainministeri Urpilainen on toivonut tämän asian selvittämistä, kuten myös työministeri Ihalainen juuri tulleessa uutisessa.

Tuntuu käsittämättömältä, että irtisanomistilanteessa joku muu kuin työntekijän pätevyys olisi ratkaiseva tekijä. Minkälainen työmotivaatio on sellaisella työntekijällä, joka tietää, että vaikka hoitaisi työnsä kuinka hyvin, niin ensimmäisenä tulee irtisanotuksi, koska on viimeksi tullut työmaalleen? Irtisanominen on aina yritykselle myöskin hyvin vakava paikka, ja silloin koko yrityksen tulevaisuus on uhattuna. Voi olla niin, että jos yritys ei saa jättää parhaita työntekijöitään yritykseen, niin edessä on vielä lisää irtisanomisia. Kysynkin ministeri Ihalaiselta: oletteko pohtineet tähän esitykseen liittyviä oikeudenmukaisuuskysymyksiä ja vaikutuksia yritysten mahdollisuuksiin työllistää myös jatkossa?

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:

Ministeri Urpilainen halusi aloittaa, mutta hyvin tiiviit vastaukset.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen

Arvoisa puhemies! Meillä on toden totta Suomessa sellainen ongelma, että ikääntyvien työntekijöiden työllisyysaste on liian alhainen. Minulla on käytössä Tilastokeskuksen vuoden 2010 luvut, joiden mukaan 61-vuotiaiden keskiasteen koulutuksen saaneiden miesten työllisyysaste on 40 prosenttia. Se on todella, todella liian alhainen. Sen takia mielestäni on suhtauduttava hyvin avoimesti erilaisiin vaihtoehtoihin, joilla ikääntyneiden työllisyysastetta voidaan nostaa. En pidä järkevänä sitä, että me asetamme nuoria tai ikääntyneitä vastakkain. Meidän täytyy myöskin pystyä nuorten työllisyysastetta parantamaan, ja sen takia nuorisotakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista.

Minusta on hyvä, että työ- ja elinkeinoministeriö selvittää erilaisia vaihtoehtoja. Kaikki keinot on haravoitava, joilla me pystymme ikääntyneiden työllisyysastetta nostamaan, ja sitten poliitikot päättävät sen jälkeen, mikä niistä vaihtoehdoista on paras mahdollinen.

Työministeri Lauri Ihalainen

Arvoisa puhemies! Todella, olen käynnistänyt sellaisen selvitystyön, että arvioidaan nyt, mikä se Ruotsin lakiperusteinen potkujärjestelmä on ja mitä vaikutuksia sillä on ollut. Siellähän on lakiin perustuva malli, jossa viimeksi tulleet voidaan irtisanoa ensin, joskin sielläkin sopimusperusteisesti voidaan poiketa siitä. Suomessa taas tällaista mallia ei ole meidän lainsäädännössämme, ja tässä mielessä meidän lainsäädäntömme poikkeavat toisistaan.

Olen nyt sen verran perehtynyt meidän sopimusjärjestelmäämme, että meillä työmarkkinakeskusjärjestöjen sopimuksissa on sellainen lähestymistapa, että kovan luokan ammattilaisia ei haluta päästää heti pois, ja se ei liity tähän potkujärjestykseen. Jos siellä työpaikalla on tullut vamma tai jokin sairaus sille työntekijälle, niin häntä ei ruveta potkimaan, sekin on siellä sanottu, ja sitten voidaan ottaa huomioon ikä ja perhevelvoitteet, huoltovelvoitteet. Meidän omassa sopimusjärjestelmässämme on jo tällaisia kohtia, jotka voivat mahdollistaa (Puhemies koputtaa) tällaista harkintaa irtisanomistilanteessa.

Mutta selvitetään nyt, mikä tämä meidän suomalainen mallimme on, mitä kokemuksia ruotsalaisilla on, kun tavoite on se, (Puhemies koputtaa) että yli kuusikymppisten työllisyysastetta saataisiin nostettua. Se kai lienee yhteinen pyrkimys. Minun vastaukseni on, kuulkaa, Bernerin malli, (Puhemies koputtaa) — jos puheenjohtaja sallii — Bernerin malli...

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:

Puheenjohtaja ei nyt oikein salli. (Naurua)

Puhuja

No, ei salli. — Mutta Berner on tehnyt hyvää työtä niin, (Puhemies koputtaa) että työstälähtöikä on noussut kolmessa vuodessa...

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:

Kiitoksia, ministeri Ihalainen. — Pari napakkaa lisäkysymystä, edustaja Satonen ensiksi ja sitten edustaja Alanko-Kahiluoto.

Arto Satonen /kok:

Arvoisa puhemies! Bernerin malli on hyvä malli, ja muitakin hyviä malleja varmasti löytyy, mutta sellaisissa yrityksissä, joissa on jouduttu irtisanomistilanteeseen, normaalikäytäntö yt-neuvottelujen yhteydessä on se, että ne henkilöt, jotka pääsevät eläkeputkeen työhistoriansa ja ikänsä perusteella, myöskin sinne ajetaan. Tämä eläkeputki ei kuitenkaan ole mikään onnela, koska se väistämättä pienentää eläkkeiden suuruutta, suurimmillaan jopa 18 prosentilla verrattuna niihin työkavereihin, jotka ovat työelämässä 65-vuotiaaksi asti. Kysynkin: voidaanko eläkeputki korvata järjestelmällä, joka ei ohjaa työikäisiä, työkykyisiä ja työhaluisia ihmisiä ennenaikaiselle eläkkeelle?

Työministeri Lauri Ihalainen

Arvoisa puhemies! Työurasopimuksessahan sovittiin, että työttömyysturvaputken ikärajaa vuodella nostetaan, mutta samalla sovittiin, että kukaan ei putoa mustaan aukkoon. Jos 500 päivää täyttyy, viime kädessä kunta on velvollinen järjestämään työtä tai toimintaa, joka myöskin mahdollistaa palaamisen työttömyysturvan piiriin. On myöskin haluttu suojata ihmisiä, etteivät ihan mustaan aukkoon tipu. Tässä mielessä meillä tämä työttömyysturvaputki, niin paljon kuin sitä moititaankin — miettikää nyt tilanteita, joissa sanotaan satoja ihmisiä irti — on nyt kuitenkin parempi vaihtoehto kuin se, että ihmiset joutuvat vain toimeentuloturvan varaan. Kyllä meidän pitäisi tällaistakin ajattelua tehdä.

Nyt minä sanon tämän Bernerin mallin. Se on se, että neljässä vuodessa Berner, perheyhtiö, jonka kvartaali ei ole neljännesvuosikatsaus henkilöstöpolitiikassa vaan pidempi — perheyhtiöllä ei ole näin — on neljässä vuodessa pidentänyt työstälähtöikää kolmella vuodella 64 vuoteen, vähän yli. (Puhemies koputtaa) Miten? Siellä on ikäohjelma, siellä on senioripankki, siellä on työhyvinvointitoimia, ja he ovat tehneet yritystasolla ratkaisuja. Jos meillä olisi tällaisia bernereitä, niin meidän ei tarvitsisi (Puhemies koputtaa) keskustella siitä, mikä on ikäraja eläkkeessä.

Outi Alanko-Kahiluoto /vihr:

Arvoisa puhemies! Ikäsyrjintä työmarkkinoilla ei kyllä vähene yhtään sillä, että syrjintä käännetään ikääntyneistä työntekijöistä nuoriin tai uusiin työntekijöihin. Sitähän Ruotsin mallin käyttöönotto käytännössä tarkoittaisi. Ei ole mitään järkeä siinä, että luodaan uusia syrjiviä rakenteita, kun pitäisi purkaa vanhoja syrjiviä rakenteita. Sen vuoksi kysynkin teiltä, valtiovarainministeri Urpilainen, minkälaisia rakenteellisia ehdotuksia olette valmis tekemään, jotta saataisiin lisää työpaikkoja ja jotta saataisiin esimerkiksi nuorille naisille paremmat mahdollisuudet työllistyä. Nythän vanhemmuuden kustannukset ovat edelleen jakamatta, tai jos ajattelee työnantajia, niin kustannukset työnantajalle siitä, että hän palkkaa ikääntyneen työntekijän, saattavat jäädä hyvinkin suuriksi. Mitä aiotte tehdä näiden asioiden suhteen?

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen

Arvoisa puhemies! Olen edustajan kanssa samaa mieltä siitä, että ei erilaisia ihmisryhmiä, myöskään nuoria ja vanhoja, pidä asettaa vastakkain. Mutta minä jollain lailla kyllä toivoisin tähän suomalaiseen keskustelukulttuuriin sitä, että jos me tiedostamme ongelman, joka meillä tällä hetkellä on todellinen ikääntyneiden työllisyysasteen osalta — se johtuu erilaisista asioista, varmaan asenteista, ehkä siitä, että meillä on ollut eläkeputkea käytössä, se johtuu siitä, että ikääntyneillä ihmisillä on erilaisia kremppoja, he ovat ajautuneet työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta joka tapauksessa ikääntyneiden ihmisten työllisyysaste on alhaisempi — niin tässä julkisessa keskustelussa ei lähdettäisi siihen, että jos joku esittää jotain selvitettäväksi, niin me automaattisesti lähdemme ampumaan sitä ennen kuin tuota selvitystä on edes tehty. Sen takia, kun näitä ongelmia tässä yhteiskunnassa on, minä toivoisin semmoista tietynlaista avoimuutta myöskin siihen, että rohkeasti ja avoimesti erilaisia vaihtoehtoja etsisimme, ja sitten meistä poliittisista päätöksentekijöistä on kiinni, mihin me (Puhemies koputtaa) loppujen lopuksi päädymme.

Ihan lopuksi haluan todeta edustajalle, että muun muassa joustavan hoitorahan käyttöönotto on yksi konkreettinen esimerkki, jolla myöskin parannetaan nuorten, pienten lasten vanhempien, myöskin naisten (Puhemies koputtaa) työnsaantimahdollisuuksia ja työntekomahdollisuuksia sillä, että osa-aikatyö (Puhemies koputtaa) ja perhe-elämä (Puhemies koputtaa) on mahdollista yhteensovittaa tulevaisuudessa entistä paremmin.

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:

Kysymys on loppuun käsitelty.

Jatkamme vielä hetken, että ehdimme ottaa yhden kysymyksen.