Täysistunnon pöytäkirja 73/2002 vp

PTK 73/2002 vp

73. TIISTAINA 4. KESÄKUUTA 2002 kello 14

Tarkistettu versio 2.0

3) Hallituksen esitys suostumuksen antamisesta Suomen Autokatsastus Oy:n osakkeista luopumiseksi

 

Erkki  Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Ihan tästä paikaltani vain lyhyesti totean, että hallitus on ehdottanut eduskunnalle, että eduskunta antaisi suostumuksensa siihen, että valtio voi luopua Suomen Autokatsastus Oy:n osakkeista kokonaan. Valiokunta on käynyt tästä perusteellisen keskustelun ja palauttanut mieleen myöskin kaikki ne hyvin värikkäät tapahtumat, jotka ovat liittyneet tähän autokatsastustoimintaan ja siihen liittyviin kuljettajatutkintoihin. Nehän työllistivät valiokuntaa viime syksynä varsin paljon.

Valiokunnan enemmistö on päätynyt siihen tulokseen, että eduskunnan tulisi suostua siihen, mitä hallitus on esittänyt. Muu oppositio kuin me vihreät on taas ollut toista mieltä. He ovat sillä kannalla, että tämä luopumushanke hylättäisiin, ja siitä me nyt sitten keskustelemme.

Raimo   Vistbacka  /ps:

Arvoisa puhemies! Meillä on esillä taas mielenkiintoinen yksityistämisasia siltä osin, että tämä hallitushan on viime aikoina harrastanut hyvin paljon sitä, että valtion omaisuutta on myyty yksityiselle taholle. Usein sitä on perusteltu sillä, että saadaan lyhennettyä velkoja, ulkomaanvelkoja jne. Tämän hallituksen esityksen eli suostumuksen antamisen Suomen Autokatsastus Oy:n osakkeista luopumiseksi tarkoituksena ei varmasti ole ulkomaanvelan lyhentäminen, jota perustetta aikaisemmin on käytetty. Eniten minua ihmetyttää se, että vasemmistoliittokin niin innokkaasti on mukana antamassa suostumusta siihen, että koko osakekannasta voidaan luopua.

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä on perusteltu eri vaihtoehtoja, millä tavoin osakkeista luopuminen voisi tapahtua: joko ostoin eri tahoilta, fuusioin, myynnein, strategisin järjestelyin tai muin toimenpitein. Hallituksen esityksessä ei ole otettu lainkaan kantaa siihen, millä tavoin tämä yksityistäminen todellisuudessa on suunniteltu tehtäväksi. Tältä osin pidän esitystä puutteellisena ja hieman arveluttavana, koska kokemuksia on, niin kuin valiokunnan puheenjohtaja totesi, erilaisista tilanteista, millä tavoin valtion omaisuutta on yksityistetty ja myyty jne.

Valiokunnassa enemmistö todella oli hallituksen esityksen kannalla ja oppositio vastusti nimenomaan sitä, että tässä vaiheessa lähdetään antamaan suostumusta koko osakekannasta luopumiseen, lähinnä sen johdosta, että meillä on kokemuksia niistä lupauksista, joita annetaan hallituksen esityksissä, ja kun sitten eduskunta esittää omia toiveitaan, niin valitettavasti tähän mennessä niitä ei ole useinkaan toteutettu ainakaan eduskunnan edellyttämällä tavalla. Tyypillinen esimerkki viimeaikaisesta käytännöstä on nimenomaan tieliikelaitosuudistus. Silloinhan vannottiin sitä, että kaikki säästyvät rahat kohdennetaan perustienpitoon. Nyt lisäbudjetistahan me näemme sen, että mitään sellaista toimenpidettä ei tehty, jota edellytettiin ja jonka perusteella käsitykseni mukaan enemmistö saatiin liikelaitostamisen taakse. (Ed. Ala-Nissilä: Talousarvion yleiskatteeksi!) — Yleiskatteeksi valtion pohjattomaan kassaan.

Ainakin itse lähdin vastalauseessa siitä, että ennen kuin lähdetään yksityistämään, pitää lakitasolla säätää ja varmistaa se, että palvelut ovat saatavilla joka puolella maata, ja myöskin se, että ne ovat laadultaan hyviä. Myöskin riippumattomuus tuli asiantuntijakuulemisessa hyvin voimakkaasti esiin. Meillähän on kokemusta siitä, millä tavoin lähdettiin kilpailuttamaan, kun kuljettajantutkintolainsäädäntöä muutettiin. Alussahan meillä oli muutama yksityinen niin sanottu katsastustoimisto, joka otti vastaan kuljettajantutkintoja, mutta sitten, kun se lyhyt toimilupakausi päättyi, pantiin uusi kilpailu ja, kun tällöin mitä ilmeisimmin tiedettiin jo tämä operaatio, että tullaan hakemaan suostumusta osakkeista luopumiseen, kilpailuehdot tehtiin sellaisiksi, että joka paikassa kuljettajantutkintoja ottaa vastaan vain Ajovarma Oy. Mitä kilpailua sellainen on, kun lähdettiin muuttamaan nimenomaan sillä perusteella, että saadaan kilpailua maahan?

Itse olen lähtenyt siitä, niin kuin vastalauseessakin on todettu, että sen jälkeen, kun lainsäädännöllä on taattu palvelujen saatavuus, ne toimiluvanhaltijat, jotka kilpailuttamisen jälkeen saavat toimiluvan, joutuvat ottamaan vastaan niitä toimintoja vaikka sitten liikkuvalla katsastuskalustolla, jota ed. Bremer on valiokunnassa usein tuonut esiin. Myöskin siitä on säädettävä, että kuljettajantutkintoja pitää ottaa vastaan edes kohtuullisen matkan päästä siitä, missä henkilö asuu.

Edes lausuman vertaa liikennevaliokunnassa ei saanut tehdä tähän mietintöön, mikä minua hämmästyttää. Vaikka me kaikki tiedämme, mikä merkitys ponsilla taikka lausumilla on, olisi se ainakin nyt kiinnittänyt ministeriön ja valtioneuvoston huomiota siihen, että eduskunta on ollut huolestunut tällaisista asioista, mutta kun ei saanut edes lausumaa tehdä. Nimenomaan hallituspuolueitten erään ryhmittymän taholta se estettiin ja ilmeisesti pelisääntöjen mukaan sitä ei myöskään sitten tehty. (Eduskunnasta: Se on kokoomus!) — Kyllä.

Tämän johdosta minun mielestäni vaarana on se, että todellisuudessa näiden esimerkkien johdosta varsinaista kilpailua ei tule syntymään. Voi olla, että yksi taho ostaa koko osakekannan ja itse määrittelee hyvin pitkälle. Minä tiedän sen, että vaikka ed. Saapunki yrittää taivutella tuolla omaa ryhmäänsä, hän puhuu osittain omassa asiassaan, koska hän on erään hallituksen puheenjohtaja, joka on valvomassa näitä asioita. (Välihuuto) — Ajoneuvohallintokeskuksessa.

Sen johdosta itse olen epäilevällä kannalla, ja lainsäädäntöä ei ole lähdetty muuttamaan niin, että voitaisiin taata se, että laatu olisi riittävän korkea ja saatavuus myöskin taattaisiin kaikkialla maassa. Myöskin raskaan kuljetuksen osalta katsastuspalvelun saatavuutta pitäisi korostaa. Epäilen, että kilpailu on näennäistä. Heti kun valiokunta oli saanut tämän ulos, julkisuudessa oli, että nyt Suomen Autokatsastus Oy on suuntaamassa toimintaansa Baltiaan ja Venäjälle. Jotenkin tuntuu oudolta tämä järjestys. Silloin kun tätä asiaa valiokunnassa käsiteltiin, niin näistä asioista ei ainakaan minun läsnä ollessani puhuttu mitään.

Arvoisa puhemies! Ehdotan, kuten vastalauseessa on, että Suomen Autokatsastus Oy:n osakkeista luopumiseen ei annettaisi suostumusta.

Liikenne- ja viestintäministeri Kimmo Sasi

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin haluan todeta, että tällä hetkellä Suomessa kilpailu autokatsastuksessa ei ole näennäistä, vaan meillä on varsin paljon yksityisiä toimijoita tällä sektorilla ja kilpailu toimii varsin hyvin. Suomen Autokatsastus Oy:hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka palvelutaso suhteellisen lyhyessä ajassa voidaan nostaa aivan eri tasolle, ja tänä päivänä, kun on tehty selvityksiä Suomen Autokatsastus Oy:n palvelutasosta, tulokset ovat olleet erittäin hyviä.

On aivan totta, että Suomen Autokatsastus Oy tällä hetkellä selvittää mahdollisuuksia toimia Baltiassa. Mutta ei vain pelkästään Baltiassa, vaan myöskin Puolassa yhtiöllä on kiinnostusta. Voidaan sanoa, että yhtiön osaaminen on sellaista, että uskon, että siitä on myöskin suomalaiseksi vientituotteeksi ainakin Itämeren alueelle.

Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Varmasti yleisellä tasolla ministerin toteamus pitää paikkansa, mutta kuljettajantutkinnon osalta toivoisin, että ministeri selvittäisi sen, kuinka voi olla mahdollista, että jos on todellista kilpailua, niin joka puolella Suomea Ajovarma Oy voitti. Tiedettiinkö silloin, kun kilpailu asetettiin, että nyt haetaan suostumusta, jonka kautta saataisiin osakkeista vähän parempi hinta?

Pauli Saapunki /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Sen jälkeen, kun Autorekisterikeskus jaettiin kahtia Ajoneuvohallintokeskukseen ja Autokatsastus Oy:hyn ja avattiin kilpailu alalle, on tapahtunut alalla paljon. Nyt Suomen Autokatsastuksella on 60 prosenttia markkinoista ja 40 prosenttia yksityisellä sektorilla. Nyt Autokatsastus on menossa ulkomaille, tai on mennyt Baltiaan, Puolaan ja Venäjälle, ja kun on sataprosenttisesti valtion omistama yhtiö, niin silloin on melko vaikeaa lähteä tuonne maailmalle menemään, ja näin ollen tästä yksityistämiskysymyksestä saa rahaa lisää ja sillä päästään maailmalle menemään. Siitä tulee kansainvälinen yhtiö, mikä on Suomelle eduksi. Muuten se on myös yksityiselle sektorille eduksi, että tämä yhtiö menee sinne eikä tappele kotimaassa yksityisen sektorin kanssa, niin kuin se muuten joutuisi tekemään, ellei pääse siipiä levittämään maailmalle.

Ismo Seivästö /kd:

Arvoisa puhemies! Autokatsastus on lakisääteistä toimintaa ja lakisääteinen velvollisuus kuluttajalle. Siksi tulee kiinnittää erityistä huomiota sen saatavuuteen ja riippumattomuuteen sekä siihen, mihin ed. Vistbackakin viittasi: aitoon kilpailutilanteeseen. Hyvin pitkälle tämä hyvä tilanne johtuu siitä, että Saukilla on tällä hetkellä se omistuspohja, mikä Saukilla on, enkä näe sitä esteeksi, että tämä omistuspohja estäisi Saukin menemistä Baltian maihin, onhan meillä muitakin valtioenemmistöisiä yhtiöitä, jotka toimivat maamme rajojen ulkopuolella ihan hyvin ja menestyksekkäästi.

Ed. Vistbackan tavoin katsoin, että tässä asiassa olisi nimenomaan nyt ollut aikalisän paikka niillä perusteilla osittain, mihin ed. Vistbacka viittasi. Siksi kannatan ed. Vistbackan tekemää hylkäysehdotusta.

Eero Lämsä /kesk:

Arvoisa puhemies! Liikennevaliokunnan keskustalaiset jäsenet ovat myös allekirjoittaneet tämän vastalauseen, joka koskettaa Suomen Autokatsastus Oy:n osakkeista luopumista. Haluan kuitenkin tässä yhteydessä korostaa, että lain hylkäämisessä ei ole kysymys periaatteesta luopua valtionyhtiöistä ja valtion omistuksesta, vaan olisimme halunneet selkeämpiä ja vahvempia varmennuksia mietintöön. Nyt on kysymys sitten asiasta, jossa on ainoa käsittely eli on vain vaihtoehtona olla tämän hylkäämisen kannalla. Olisimme halunneet, että tätä asiaa olisi valmisteltu paremmin ja myös valiokunnan kannanotot, jotka tässä esille tulevat, olisivat olleet tässä mukana.

EU:n alueella ajoneuvojen katsastustoiminta perustuu direktiiveihin, jotka jättävät vapaaksi toiminnan yksityiskohtaisen järjestämisen sillä minimiedellytyksellä, että katsastustoiminta on vähintään viranomaisten valvomaa. Suomessa katsastustehtävien hoitaminen perustuu Ajoneuvohallintokeskuksen myöntämiin katsastusasemakohtaisiin toimilupiin. Tämän lisäksi Ajoneuvohallintokeskuksen tehtävänä on myös ohjeistaa ajoneuvojen katsastustoimintaa ja valvoa katsastuksen laatutasoa.

Valiokunnan enemmistö on hyväksynyt hallituksen esityksen suostumuksen antamisesta valtiolle luopua kokonaan omistamistaan Suomen Autokatsastus Oy:n osakkeista. Mietinnössä on aivan oikein painotettu katsastusten ja kuljettajantutkintojen vastaanottamisen saatavuutta ja korkeaa laatua. Erittäin tärkeä on myös toiminnan riippumattomuus. Tämän lain perusteluissahan korostetaan riippumattomuutta erittäin vahvasti, kuten myös aikaisemmissa lainsäädännöissä, jotka ovat koskettaneet kilpailun vapauttamista niin katsastustoiminnan osalta kuin myös ajokorttitutkintojen osalta. Tässä tietysti joutuu pohtimaan sitä, jos osakkeitten myynti toteutuu, mitkä nämä ostajatahot ovat ja vaarantuuko sitten tämän toiminnan riippumattomuus. Jos esimerkiksi joku korjaamo tai tämän tyyppinen yritys tulee osakkaaksi tähän, niin onko silloin toiminta riippumatonta sillä tavalla kuin laeissa korostetaan?

Edellä mainitut kohdat, jotka toin esille, eivät ole valiokunnalta kuitenkaan riittävän selvä ja painotettu kannanotto valtioneuvostolle, ne kannanotot, asioitten painotukset, jotka ovat mietinnössä. Mielestämme mietintöön olisi tullut lisätä vähintäänkin edellä mainittuja asioita korostava lausuma palvelujen saatavuudesta, korkeasta laadusta ja myös riippumattomuusasiasta. Näitä ei sitten tähän mietintöön saatu.

Suomen Autokatsastus Oy:n yksityistämisen seurauksena on tietenkin luonnollista, että yhtiön tarkoituksena tulee olemaan taloudellisen voiton tuottaminen omistajilleen. Tämän seurauksena tietysti on vaarana, että todellista kilpailua ei kaikkialla synnykään, kuten on käynyt muun muassa kilpailussa kuljettajantutkintotoiminnan osalta, jonka ed. Vistbacka otti esille. Se on totta tänä päivänä. Se meni koko yritys, kilpailuttaminen, niin sanotusti kiville, koska Ajovarma tänä päivänä hallitsee suvereenisti, sataprosenttisesti, näitä ajokorttikokeita.

Tämä näennäinen kilpailu mitä ilmeisemmin tulee nostamaan palvelusuoritteiden hintatasoa entisestään autokatsastus- ja kuljettajantutkintotoiminnassa, eli jos ei ole kilpailua, silloin on vaarana se, että hintataso nousee. Nyt on hyvä seurata ajokorttitutkintojen osalta, miten tässä käy.

Arvoisa puhemies! Haluan tässä korostaa sitä, kun nyt todennäköisesti tämä kuitenkin menee tässä äänestyksessä läpi, että osakkeista luopumiseen liittyvät järjestelyt tulisi tehdä siten, että myös kotimaisilla tahoilla on tasavertainen mahdollisuus osallistua tähän antiin. Erittäin tärkeää on se, että Suomen Autokatsastus Oy:n määräysvalta säilyy Suomessa. Elikkä tässä on nyt se tilanne, että myös ulkomaiset yritykset, eri tahot, ovat kiinnostuneita tästä yhtiöstä. Siinä on myös vaarana tietysti se, kun tämä lähtee siitä, että valtio luopuu kokonaan näistä osakkeista, että omistusoikeus on jossakin muualla sitten enemmistön osalta kuin Suomessa.

Pauli Saapunki /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Satunnaisista syistä tunnen tämän yhtiön sisältä käsin. Kun ed. Lämsä peräänkuulutti näitä ostajatahoja, niin eräs suurimmista ostajatahoista tulee olemaan Suomen Autokatsastuksen henkilökunta. Tätä kautta saadaan sitoutettua henkilökunta enemmän ja motivoitua vielä entistäkin enemmän yhtiöön. Minusta tämä on erittäin hieno asia.

Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minua ihmetyttävät tällaiset lupaukset, joita ed. Saapunki täällä esitti. Jos valtio luopuu kokonaan osakekannastaan, minun mielestäni se on julkinen kilpailu, ja siihen muut viranomaistahot puuttuvat silloin. Sellaisia lupauksia ei minun mielestäni pidä antaa. Jos joku maksaa enemmän, niin sillehän se pitää myydä. Siihen puuttuvat eri tahot, jos ei myydä niille, jotka eniten tarjoavat. Minun ymmärtääkseni myynti- ja ostoliike on sellaista osakkeitten kanssa.

Esko-Juhani  Tennilä  /vas:

Rouva puhemies! Autokatsastustoiminnan bisnestäminen on johtanut aivan arvattavaan seuraamukseen. Isommissa taajamissa palvelut ovat säilyneet ja jopa parantuneet. Syrjäseuduilla tilanne on sen sijaan huonontunut. Esimerkiksi meillä Lapissa on tilanteita, joissa ihmiset joutuvat ajamaan jopa satoja kilometrejä yhteensä saadakseen katsastuksen suoritettua. Tällainen tilanne on esimerkiksi Utsjoella Tenojokivarressa.

Minä näen, että valtion pitää taata se, että tietyt palvelut ovat kaikkien saatavilla, ja tällaisen palvelutoiminnan piiriin luen myös katsastustoiminnan sekä ajokorttien suorittamismahdollisuuden. Minä näen, että valtionyhtiöillä pitää olla tässä myös roolinsa, sillä niihin voidaan kuitenkin vaikuttaa, jos halua on. Yksityiseen et vaikuta. Se tekee bisnestä ja siinä kaikki. Tämän vuoksi olen sitä mieltä, että ei pidä edetä tällä tiellä, jossa kaikki bisnestetään ja lopulta valtio vetäytyy kokonaan näistä toiminnoista.

Pauli   Saapunki  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä on tosiasia, mitä ed. Tennilä toi esiin, että syrjäseuduilla tämä vaara on olemassa, että tulee pitkät matkat katsastuksiin. Sen takia toivoisin, että ministeriö tekisi lakiesityksen, jossa liikkuva katsastuskalusto, joka toimisi pitemmillä matkoilla, tehtäisiin mahdolliseksi ja pystytettäisiin, olkoon se yksityinen tai tämä firma sitten. Minä luulen, että siitä löytyisi jonkinlainen helpotus nykytilanteeseen ja tulevaisuuden näkökulmia.

Esko-Juhani  Tennilä  /vas(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Joka tapauksessa on ryhdyttävä tekemään jotakin, että ne palvelut tulevat turvattua, ja siinä kaikki muodollisuus ja byrokraattisuus pitää saada pois. Tilanne on väärä, jos esimerkiksi Utsjoella Tenojokivarressa asuva ajaa yhteen suuntaan parisataa kilometriä ja sitten vielä pitää palatakin saadakseen katsastuksen. Tilanne ei kestä tämmöisenä. Se ei ole tasavertaista palvelutoimintaa. Lakeja pitää sitten ruveta säätämään, se on ihan totta.

Esa  Lahtela  /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Tässä on kyse siitä samasta vanhasta jutusta, joka täällä usein pöllähtää esille. Se on yksityistämisvimma, ja se näköjään etenee joka paikassa. Tässä tapauksessa Autokatsastus on näköjään sitten nyt tapetilla ja tapettavien listoilla.

Ministeri Sasi totesi, että tässä on niin paljon osaamista, että tämän totta kai pitää mennä ulkomaille, Baltiaan ja Venäjälle. Siinä pitää kysyä niinpäin, jotta jos tätä osaamista on ja kun miettii, miten se osaaminen on rakennettu, ei kai siinä mitään häpeätä ole, vaikka siinä valtio olisi mukanakin. Onhan meillä niin paljon vielä tälläkin hetkellä onneksi joitakin yhtiöitä, joissa sitä ei ole synniksi katsottu, että valtio on jollakin tavalla osakkaana. Tässä on aikomus myydä koko Autokatsastus noin vaan yksityisiin käsiin. Sen takia en ymmärrä kyllä ollenkaan koko tätä ajatuksen juonta.

Ed. Lämsä totesi, jotta hän ja ilmeisesti hänen ryhmätoverinsa eivät periaatteen vuoksi tätä vastusta eivätkä sitä, että valtion omistuksesta luovutaan, vaan sen takia, miten tämä toimii. Minulla tässä on vastustamisen syynä osin myös periaatteellinen syy, koska minä näen, jotta ei kaikessa pidä mennä ääritilanteisiin sillä tavalla kuin tässäkin tapauksessa. Tässä on osin viranomaistoimintaa ja hyvin pitkälle viranomaistoimintaa. Siinä tapauksessa kyllä minusta valtion pitää olla mukana näissä. Voi kysyä samalla lailla kuin viime kaudella aikanaan, kun yksityistä autokatsastusta täällä hyväksyttiin. Muistan käyttäneeni puheenvuoron ja kysyneeni, milloin yksityistetään poliisit ja milloin Puolustusvoimat, koska kaikkihan voidaan saada ostopalveluina ja siitäkin voidaan saada bisnes. Ajatelkaa nyt: yksityinen poliisi, joka myy edullisesti kaiken näköisiä palveluita suojelusta lähtien. Tänä päivänähän ihmiset kokevat, että monessa paikassa, jossa ei ole turvallista, poliisi voisi myydä määrättyyn hintaan turvallisuutta. En esitä sitä missään tapauksessa ja tätäkin tulen vastustamaan.

Tähän liittyy vielä lisäksi se ongelma, millä tavalla tullaan jatkossa takaamaan nimenomaan se, jotta koko Suomessa, kaikilla alueilla saadaan kohtuuetäisyydeltä katsastus- ja tutkintopalveluita. Nimittäin mikään ei takaa tämän jälkeen sitä, että ei tapahdu keskittymistä sillä tavalla, niin kuin tiedetään, jotta monissa toiminnoissa aina vahvempi hakee monopoliasemaa. Saatte olla varma, että jos tämä näin menee läpi, tässäkin haku lähtee käyntiin: ostetaan toinen ja kolmas ja liittoudutaan, ja kohta meillä on yksityinen valtakunnallinen katsastusverkko, joka toimii omilla ehdoillaan. Siinä vaiheessa on aika hankala lähteä sitä enää muuttamaan muuksi. Todellisuudessa sitä kautta kilpailu häviää kokonaan, vaikka alun perin piti olla tämän idea, että kun sallitaan yksityinen katsastus, tähän saadaan kilpailua ja palvelutason kohotusta. Todellisuudessa tämä voi mennä pitemmässä pelissä toisin päin, tämä kääntyy itseään vastaan, mihin ollaan menossa.

Sen takia toivon, että tämä eduskunta olisi sen verran viisas, että kun tästä äänestetään, kuatoo nuijautettaan tämä nurin niskoin.

Pekka Nousiainen /kesk:

Rouva puhemies! Puutun myöskin kuljettajantutkintotoimintaan. Asia on todettu vastalauseessa, ja asian ovat ottaneet esille edustajat Vistbacka ja Lämsä.

Kuten todettiin, viime kilpailukierroksella kävi näin, että Ajovarma sai kaikki kuljettajantutkintojen vastaanotto-oikeudet, ja erityisesti tämä tapahtui Itä-Suomessa. Tämän jälkeen laki ei toimi enää kuljettajantutkintojen osalta ja kilpailu ei ole avointa vaan on syntynyt uudelleen monopoli. Minusta lakia kuljettajantutkintotoiminnan järjestämisestä pitäisi muuttaa siten, että Ajoneuvohallintokeskukselle annettaisiin oikeus myöntää toimiluvat myöskin pienille auktorisoiduille kuljettajantutkintoyhtiöille siten, että palautuisi normaali kilpailu alueellisesti ja siellä olisi useita toimijoita, Ajovarma yhtenä, mutta nämä pienet yhtiöt rinnalla, ja näin saisimme laajan palvelutarjonnan ja toimivan kilpailun myöskin ajotutkintotoimintaan.

Juha Korkeaoja /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Lahtelan puheenvuoron johdosta tuli vain mieleen kysymys, joka oli vähän retorinenkin, onkohan ed. Lahtela vielä missään keskeisessä poliittisessa asiassa ollut pääministeri Lipposen kanssa samalla kannalla. Kun nyt lähestymme vaalejakin taas, tietysti täytyy kysyä, kenen joukoissa ed. Lahtela oikein seisoo.

Esa  Lahtela  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Tähän voisi todeta, jotta äänestyskartat kannattaa kaivaa esille ja 98-prosenttisesti minä olen aina ollut hallituksen kannalla, mutta tällaisissa, mitkä liittyvät yksityistämiseen ja köyhempien kuppaamiseen, minä en kyllä ole mukana.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Varmuuden vuoksi tulen tänne eteen, ettei aika lopu kesken.

Ensinnäkin kuuntelin ed. Saapungin puheenvuoroa äsken tämän yhtiön kansainvälistymisestä ja siihen liittyvistä toimeliaisuuksista. Muistilokeroistani kaivoin esille, että minä olen joskus aikaisemminkin kuullut nuo aivan samat puheenvuorot, ja sitten yhtäkkiä minulle tuli oivallus: Herranen aika, sehän oli Soneran yhteydessä, kun hän käytti aivan samat puheenvuorot, ja jokainen meistä muistaa, millä tavalla siinä kävi.

Arvoisa puhemies! Minä toivon hartaasti, että tässä ei käy samalla tavalla, vaikka ed. Saapunki samalla tavalla puhuikin. Nimittäin tällä koko operaatiolla on koko yhteiskunnan kannalta järkevää merkitystä, paitsi nyt vähän rahavirroissa, jotka ovat vähän ohuenlaisia, nimenomaan siinä, että juuri ne heikkoudet, joihin ed. Tennilä puheenvuorossaan kiinnitti huomiota, eivät pahennu vaan niitten osalta tapahtuu selvää parantumista. Meille valiokunnassa opetettiin varsin hyvin sitä, kuinka Saksassa autokatsastustoiminta on pyörien päällä, se on tehokasta, se menee kylään ja autot katsastetaan, se menee seuraavaan kylään ja autot katsastetaan jnp., elikkä se on nykyaikaa. Tässä toivoo hartaasti, että tällainen palvelujärjestelmä on tässä tuloksena eikä se, että jonkinlainen kermankuorintajärjestelmä mahdollistetaan tällä operaatiolla. Pitäisin sitä varsin kohtuuttomana tuloksena.

Sitten, arvoisa puhemies, kun ollaan oppositiossa, totean, että tämäkin asia kuuluu sellaisiin asioihin, että kun olemme olleet kahden ministerin voimalla hyväksymässä tätä hallituksen esitystä tuotavaksi yksimielisenä eduskuntaan, se sama logiikka, mikä on toiminut lutussa ja lätyssä ja lötyssä, toimii tässäkin, elikkä äänestämme mietinnön mukaan.

Kari Rajamäki /sd:

Arvoisa puhemies! Kun muun muassa ministeri Sasi puhui kilpailuttamisen myönteisistä vaikutuksista, täytyy myöntää, että autokatsastustoiminnassa on pelottavasta koppalakkijärjestelmästä päästy toki asiakkaan kannalta parempaan, laadukkaampaan ja asiallisempaan palveluun. Mutta kilpailuttamisella on aina kaksi puolta.

Kun muun muassa Tielaitoksen hallintojärjestelyä vastustin täällä osaltani loppuun saakka, takana oli nimenomaan pelko liikenneturvallisuuteen liittyvistä ongelmista tienpidon kilpailuttamisen kautta, ja valitettavasti viestit alkavat muistuttaa myös tätä puolta. Tältä osin on erittäin tärkeätä, että tässäkin asiassa kiinnitetään huomiota autokatsastustoimintaan, erityisesti raskaan kaluston kuntopuoleen, liikenneturvallisuusnäkökulmasta, ja hivenen pelottaa Tiehallinnon järjestelyihin viitaten juuri se, että valiokunta korostaa katsastustoiminnan riippumattomuutta ja katsastuslupalainsäädännön toteutumisen seuraamista yhä tarkemmin. Tämän tyyppiset lähestymistavat eivät vielä anna riittäviä takeita. Tämä tulee vaatimaan kyllä tarkempaa seurantaa, totta kai, hallituksen, ministeriön kuten myös eduskunnan taholta myös jatkossa, että tässä asiassa ei kuljeta niitä pelottavia jälkiä, joita Tiehallinnon puolella kenties tienpidon osalta on kuljettu.

Lasse Virén /kok:

Arvoisa puhemies! Niin kuin ed. Saapunki sanoi, katsastustoimintaa on kyllä kehitettävä, että liikkuvia asemia mahdollisesti saataisiin, jotta syrjäseudut eivät tule kärsimään näistä toimenpiteistä. Mutta ehkä ongelma, joka meidän tulee poistaa myöhemmässä vaiheessa, on nykyinen järjestelmä, joka liittyy autojen rekisteröintipäivämääriin. Eihän joka päivä voida olla sen siirrettävän aseman kanssa syrjäseudullakaan. Sitten joudutaan tähän puoleen vielä puuttumaan uudestaan.

Mutta niin kuin edustajat Saapunki ja Tennilä ja moni muukin täällä ovat tuoneet esiin, syrjäseutujen palvelujen saatavuus on kyllä pystyttävä turvaamaan. Joskus aikoinaan muistan pikkupoikana, että katsastustoiminta kävi pitäjissä määrättyinä päivinä ja siellä olivat suurin piirtein kaikki kylän autot jonossa ja ne asiat hoidettiin ja siellä hoidettiin myöskin kuljettajantutkintoja silloin aikoinaan. Palataanko sitten vanhaan hyvään käytäntöön?

Ismo  Seivästö  /kd:

Arvoisa puhemies! On todettu myönteinen kehitys katsastusalalla, joka on pitkälti johtunut siitä, että meillä on yksityisiä katsastusasemia nykyisellä omistuspohjalla ja siinä suhteessa pieni kilpailutilanne, joka on vienyt tätä toimintaa voimakkaasti eteenpäin. Sen takia tämä asia pitäisikin nyt jättää jatkovalmisteluun, jotta pystyttäisiin vakavasti tutkimaan mahdollisten liikkuvien katsastusasemien perustaminen. En tiedä, onko se teknisesti mahdollista, mutta joka tapauksessa selvityksen paikka. Saman tien siinä asiassa voitaisiin myös katsoa sitä, miten katsastus saattaisi yllättäen tullakin tien päällä, eli ainahan pitäisi olla auton siinä kunnossa, että se menee katsastuksesta läpi. Ei mitenkään varmaan mahdoton asia ole kehittää liikkuvaa katsastustoimintaa ja katsastusmiehiä tien päälle. Mutta sen takia juuri tälle asialle olisi pitänyt ottaa aikalisä eikä nyt toimia tällä tavalla kuin hallitus esittää.

Esa  Lahtela  /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Tässä on käytetty puheenvuoroja, joissa on todettu, että nyt kun tämä yksityistetään, liikkuvat olisivat mahdollisia, että pitää lakia lähteä valmistelemaan. Miksi näin? Lakihan pitää tehdä semmoinen, jotta on mahdollista vielä Suomen Autokatsastuksen voimassa ollessa, hengissä ollessa, joka on myös valtion omistuksessa oleva, että se voi tämmöistä liikkuvaa toimintaa harrastaa. Muistan joskus neljä vuotta sitten, vai milloin viimeksi tätä käsiteltiin täällä salissa, että silloin puhuttiin jo liikkuvista asemista, mutta se ei ole vaan edennyt eteenpäin. Minusta tämä pitää kaataa ehdottomasti ja hallitukselta on edellytettävä, että tulee se esitys, jolla sallitaan tämän liikkuvan kaluston toiminta ympäri maata.

Eero  Lämsä  /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Rajamäki käytti puheenvuoron. Täytyy sanoa, että hän puhui asiaa. Hän korosti nimenomaan sitä, että tässä on turvattava samalla palvelujen saatavuus ja ennen kaikkea korkea laatu. Haluan ed. Rajamäelle todeta, että nimenomaan näitä asioita me halusimme mietintöön lausuman muodossa ja myös sen, että olisi korostettu riippumattomuutta eli sitä, että se turvataan myös tulevaisuudessa. Kun emme tätä lausumaakaan tähän edes saaneet, valitettavasti tämän lain käsittely on nyt sellainen, että joutuu käyttämään järeää asetta elikkä esittämään hylkäämistä. Meidän osaltamme vastalause tarkoitti sitä, että se olisi laitettu uudelleen valmisteluun ja olisi sitten näitä tiettyjä asioita voitu tässä korostaa.

Raimo  Vistbacka  /ps:

Arvoisa puhemies! Voi yhtyä hyvin pitkälle siihen, mitä puhutaan saatavuudesta ja kohtuullisesta hinnasta kuluttajille, koska ne ovat tärkeitä joka tapauksessa. Eräs asia, mikä pitää muistaa, on se, että lailla säädetään katsastusvelvollisuus jokaiselle auton omistajalle ja myöskin se, että ennen kuin saa ajokortin, pitää käydä kuljettajantutkinnossa. Pitää muistaa, että toinen tekee bisnestä sillä, että meillä on tällainen lainsäädäntö.

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti vielä se, että vastalauseen tarkoituksena oli nimenomaan se, että ennen kuin lähdetään antamaan suostumus, lainsäädäntöä muutetaan nimenomaan juuri siihen suuntaan kuin edustajat Tennilä ja Saapunki totesivat. Mutta niin kuin ed. Esa Lahtela totesi, viime kerralla täällä puhuttiin myöskin liikkuvista katsastusasemista, mutta mitään ei ole tapahtunut. Mutta jos tämä hylättäisiin ja pakotettaisiin hallitus tuomaan uudistetut esitykset näitten kahden lain osalta, sen jälkeen minäkin olisin valmis harkitsemaan sitä, koska lain tasolla taattaisiin nämä palvelut.

Keskustelu päättyy.