Jan Vapaavuori /kok:
Arvoisa herra puhemies! Aloite tämän asianajajia
koskevan lain muuttamiseen on tullut Asianajajaliitosta. Laki onkin
perusteiltaan hyvä, ja sen käsittely lakivaliokunnassa
oli helppoa. Kaikki perusratkaisut koskien muun muassa valvonta-
ja palkkiojärjestelmän avoimuutta, uskottavuutta,
julkista luotettavuutta, oikeusturvaa ja tehokkuutta ovat hyviä ja
riidattomia. Lakiesityksessä onkin vain yksi riidanalainen
kohta, joka tosin on sitäkin riidanalaisempi. Tämä kohta
liittyy Asianajajaliiton valvontalautakunnan eli nykyisin kurinpitolautakunnan
nimittämismenettelyyn.
Suomessa on vallalla vallan kolmijako-oppi, jonka mukaan lainsäädäntövalta,
toimeenpanovalta ja tuomiovalta pidetään toisistaan
erillään. Tuomioistuinlaitoksen näkökulmasta
kyse on ennen kaikkea poliittisen ja tuomiovallan erillisyydestä.
Tuomioistuinlaitoksen on oltava täysin itsenäinen
ja erityisesti poliittisista suhdanteista riippumaton.
Asianajajalaitos puolestaan on osa riippumatonta tuomioistuinlaitosta.
Tämä on jo lähtökohtaisesti
ja periaatteellisella tasolla tärkeää.
Sen lisäksi on olennaista, että asianajajakunta
mielletään valtiovallasta riippumattomaksi, jotta
se voi uskottavasti edustaa asiakastaan myös tämän pannessa
asioita vireille julkista valtaa vastaan. Asianajajatoiminnan politisoituminen
on yhtä kamala ajatus kuin tuomioistuinlaitoksenkin politisoituminen.
Tätä on kuitenkin eri aikoina pyritty toisinaan
ajamaan erityisesti poliittisen vasemmiston toimesta, niin tälläkin
kertaa. Kyse ei ole käytännön tasolla
suuren suuresta asiasta, mutta periaatteellisesti erittäin
merkittävästä kysymyksestä.
Asianajajaliiton valvontalautakunnan jäsenet, sekä asianajajat
että muut jäsenet, valitsee tällä hetkellä Asianajajaliitto.
Kyse on niin sanotusta itsesäätelystä,
jossa sinänsä ei ole mitään
ihmeellistä. Ensinnäkin, muita ammatinharjoittajia
ei valvota lainkaan; toiseksi, asianajajat maksavat itse valvonnasta
aiheutuvat kustannukset; ja kolmanneksi, asianajajan asiakkaalla
on käytössään kaikki normaalit
oikeussuojakeinot tämän valvontamenettelyn lisäksi.
Lakiesitys valmisteltiin oikeusministeriön asettamassa
työryhmässä. Työryhmä oli
yksimielinen. Tältä osin tarkoituksena oli asianajajakunnan
ulkopuolisten valvontalautakunnan henkilöiden määrän
ja vaikutusvallan lisääminen. Tästäkin
vallitsi yksimielisyys. Yksimielisiä oltiin myös
siitä, että nämä asianajajakunnan
ulkopuoliset jäsenet, joita lakiesityksen mukaan on tulossa
kolme, valitsisi riippumaton elin eli tuomarinvalintalautakunta.
Tämä yksimielinen esitys oli omiaan korostamaan
myös valvontalautakunnan riippumattomuutta.
Kaiken järjen ja normaalin käytännön
mukaan yksimielisen esityksen olisi luullut menevän sellaisenaan
hallituksesta läpi. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Siteeraan Asianajajaliiton valtuuskunnan puheenjohtajan Marja Kiukkusen kirjoitusta
tällä viikolla ilmestyneessä Advokaatti-lehdessä siitä,
mitä tämän jälkeen tapahtui:
"Juuri kun lakiehdotus tuli esitellä presidentille,
oikeusministeri ilmoitti, ettei esitys häntä miellytä.
Toimittiin kuten demokratiassa tehdään: ehdotus
vedettiin takaisin ja neuvonpidossa ministerin kanssa sovittiin
uuden ehdotuksen laatimisesta. Se tehtiin. Lopulta tämäkään
ei ministeriä tyydyttänyt. Hän valitsi
oman, sovitusta poikenneen esityksen. Jos tämä on
toimintatapa politiikassa, kuka haluaa mukaan?
Nyt oikeusministeri ajaa esitystä, jossa autonomisen
Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunnan kolme edellä mainittua
jäsentä valitsee hallintoviranomaisen eli oikeusministeriön
ehdotuksesta maamme ylin poliittinen johto — valtioneuvosto!
Tällainen nimitysmenettely on räikeässä ristiriidassa
oikeusvaltioperiaatteen kanssa. Oikeusvaltiossahan poliittinen valta
pidetään tiukasti erillään tuomiovallan
käyttämisestä."
Samassa Advokaatti-lehdessä on Asianajajaliiton puheenjohtajan
Matti Mannerin haastattelu: "Asianajajalaitoksen tulee olla valtiovallasta riippumaton.
Asianajajakunnan riippumattomuutta ei voida horjuttaa esimerkiksi
niin, että valtiovalta valvoisi meitä joiltain
osin, valtiohan on usein päämiehen vastapuolena.
Sellainen sopii ehkä edesmenneisiin rautaesiripun takaisiin järjestelmiin,
muttei oikeusvaltioksi itseään kutsuviin järjestelmiin,
Manner näpäyttää."
Lakivaliokunnassa kävi, kuten yleensä käy: hallituksen
esitystä tuetaan hallituksen joukoissa sitä enempää miettimättä.
Tässä tapauksessa oikeusministeri tosin puolusti
kiivaasti esitystään, joka siis oli puhtaasti
hänen oma esityksensä, ei yksimielisen työryhmän
esitys.
Syntyneessä tilanteessa valiokunta sai kuitenkin aikaiseksi
pienen lievennyksen. Lakivaliokunnan mietintö toteaa muun
muassa seuraavaa:
"Asianajajalaitoksen valtiosta riippumaton asema edellyttää,
ettei hallituksen rooli asianajajakunnan ulkopuolisia valvontalautakunnan
jäseniä nimitettäessä muodostu
liian määrääväksi. Ehdotuksen
perusteluista käykin ilmi, että asianajajayhdistyksen
lausunnolle ehdotettavien henkilöiden sopivuudesta jäsenen
ja varajäsenen tehtävään on
tarkoitus antaa erityistä painoarvoa ja että tehtävään
ei ole tarkoitus nimittää vastoin asianajajayhdistyksen
näkemystä. Lakivaliokunnan mielestä tällainen
asianajajayhdistyksen tietynlainen veto-oikeus ehdokkaita asetettaessa
ilmentää sopivalla tavalla sitä, että kyseessä on
nimenomaan asianajajayhdistyksen itsensä harjoittama ammattieettinen
valvonta. Asian periaatteellisen merkityksen vuoksi sitä ei
kuitenkaan voida jättää vain perustelujen
varaan, vaan siitä on nimenomaisesti säädettävä.
Lakivaliokunta ehdottaa pykälään tehtäväksi
tätä tarkoittavan muutoksen."
Lakivaliokunta sai itse keskuudessaan yksimielisesti siis aikaan
tällaisen pienen lievennyksen, joka tarkoittaa sitä,
että oikeusministerin tahto siitä, että valtioneuvosto
nämä nimittää, jää voimaan
mutta että Asianajajaliitolla on veto-oikeus. Itse uskallan
ennustaa, että Suomen Asianajajaliitto on siinä määrin
diplomaattinen ja sivistynyt yhdistys, että se tuskin tulee
vetoamaan ketään. Kyse ei ole itse asiassa tästä.
Kyse on periaatteellisesta asiasta.
Kaiken kaikkiaan tämä episodi, jota täällä illan
pimeinä tunteina näin pyrin lyhyesti kuvaamaan,
on surullinen osoitus yhden sosialistiministerin mahdollisuudesta
itsevaltiaasti poiketa demokraattisen ja sidosryhmät hyvin
huomioineen yksimielisen työryhmän kannasta; se
on surullinen osoitus yhden sosialistiministerin mahdollisuudesta
nakertaa riippumatonta oikeuslaitosta; se on surullinen osoitus
yhden sosialistiministerin mahdollisuudesta politisoida tuomioistuinlaitosta;
ja se on surullinen osoitus hallitusryhmien
lammasmaisesta suhtautumisesta esittelevän ministerin oikkuihin.
Yleiskeskustelu päättyy.