Täysistunnon pöytäkirja 73/2011 vp

PTK 73/2011 vp

73. TIISTAINA 22. MARRASKUUTA 2011 kello 14.01

Tarkistettu versio 2.0

10) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi arpajaisverolain 4 §:n muuttamisesta

 

Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa puhemies! Tässä asiassa — tai tässäkään asiassa, saattaisi joku muu sanoa — en ole asiantuntija, joten turvaudun hevosmiesten tietotoimiston lähteisiin, joiden uskon kuitenkin olevan paikkansa pitäviä. Olen saanut paljon palautetta tästä veroratkaisusta ihan ympäri Suomen, vaikka en alan ihmisiä millään lailla olekaan. Palautteen mukana tulleet perustelut ovat olleet kuitenkin vakuuttavia, ja ne osoittavat, että asia on tärkeä.

Meillä on Hippoksen kautta tullutta tietoa erityisesti Lapin tilanteesta. Jo tällä hetkellä nopeasti nousevat polttoaineiden hinnat purevat eniten Lapissa. Meillä välimatkat ovat pitkiä ja ravikilpailussa maksettavat palkinnot pienempiä kuin Etelä-Suomessa. Silti raviurheilu on Pohjois-Suomessa nosteessa ja pelivaihtojen kehitys on vuonna 2011 ollut aivan hyvää tasoa.

Raviurheilu on suosittu laji Suomessa, ja hevosalalla on merkittävä työllistävä vaikutus niin suoraan kuin välillisestikin. Erityisen merkittävä ravitalous on osana maaseudulla tapahtuvaa elinkeinotoimintaa ja alueilla, joissa vaihtoehtoisten työllistymismahdollisuuksien löytäminen on vaikeaa. Maaseudulla on totuttu ottamaan leipä hyvin monesta suunnasta, ja minulle on aina ollut selvää, että yritän aina puolustaa erityisesti maaseudun ihmisiä.

Totopelien tuotoilla kyllä pidetään muu hevoskasvatukseen ja -jalostukseen liittyvä toiminta Suomessa sekä tasaisessa kasvussa oleva nuorisotoiminta. Esimerkiksi Lapissa ja erityisesti Rovaniemen alueella nuorisotoiminta on kasvanut parin viime vuoden aikana erittäin voimakkaasti. Nuorisoravikerhoissa on viikoittain noin 50 lasta ja nuorta, ja enemmänkin olisi tulossa, mikäli resurssit antaisivat myöten. Nuorisoravikerhoissa on vahva kasvatuksellinen näkökulma, kun lapsille ja nuorille tarjotaan mielekäs harrastus eläinten parissa. Valitettavan usein lasten ja nuorten luonnollinen yhteys eläimiin ja luontoon katkeaa, aivan liian usein. Nuorena saatu eläinharrastus kantaa usein läpi elämän.

Arpajaisveron korotuksen taloudelliset vaikutukset ovat merkittäviä koko hevostaloudelle. Taloudellinen menetys on mahdollista kattaa vain säästämällä palkinnoista tai lopettamalla Suomen reuna-alueilla olevia ratoja tarpeellinen määrä. "Näin ollen Lapissa harjoitettava hevostalous on vakavan uhan alla", toteaa antamassaan palautteessa muun muassa Rovaniemen Ravirata Oy:n toimitusjohtaja.

Arvoisa puhemies! Näistä syistä esitän hallituksen esityksen hylkäämistä, ja mikäli se ei toteudu, seuraavaa lausumaa, ja se on jaettu myös pöydille: "Eduskunta edellyttää, että hallitus seuraa arpajaisverolain muutoksen vaikutuksia työllisyyteen ja maaseudun yritystoimintaan, raviurheiluun ja nuorison kasvatukseen sekä harrastusmahdollisuuksiin ja reagoi tilanteeseen havaittujen ongelmien poistamiseksi."

Timo Kalli /kesk:

Arvoisa puhemies! Voimassa oleva laki, jolla kaikki hevospelioikeudet päätettiin siirtää Fintoton hoidettavaksi, olisi ollut erittäin hyvä. Sitä ei koskaan ilmeisesti tulla käyttämään, ja sen tähden itsekin kannatan edustaja Mustajärven tekemää ehdotusta, että tämä laki hylätään.

Voimassa olevasta laista pitää kiittää edellistä eduskuntaa ja edellistä vaalikautta. Niin kuin aiemmin jo totesin, päätöksiä pitää tehdä ajassa ja nyt ihmettelenkin, miksi tämä eduskunta mahdollisesti tulee hyväksymään tämän hallituksen esityksen, jolla viedään toimintaedellytyksiä ja kehittymismahdollisuuksia tällaisessa suhdannetilanteessa koko hevosklusterilta, johon ei liity pelkästään ravitoiminta. Kyllä tällä on vaikutusta myöskin ratsastustoimintaan, maaseudun pienimuotoiseen elinkeinotoimintaan ja monien ihmisten olemassa olevaan työpaikkaan. Tässä suhdanteessa ilman muuta pitäisi tehdä parantavia ehdotuksia, ja nyt me olemme sen tosiasian edessä, että joudumme puolustamaan nyt saavutettua hyvää ehdotusta. Sen tähden tämä meitä ihmetyttää ja toivomme, että tämä laki hylätään ja sille laille, joka on voimassa, annetaan mahdollisuus ja että Fintotolle, joka joutuu periaatteessa aloittamaan monien toimien osalta tyhjän päältä, annetaan nyt mahdollisuus kehittyä, mikä on liipaisinteoria, ja se sitten voi virittää koko tätä alaa ja klusteria niin, että ne ihmiset, jotka ovat kiinnostuneita hevostaloudesta ja eläimistä, voivat hakeutua näitten erilaisten mahdollisuuksien piiriin.

Jotkut ovat perustelleet ja sanoneet, että kun tätä veroprosenttia ollaan heikentämässä, niin muita valtion suoria tukia mahdollisesti ollaan lisäämässä. Nyt kuitenkin joudumme tämän asian käsittelyn tässä vaiheessa toteamaan, että myös näitä tukia ollaan leikkaamassa esimerkiksi neuvonnan osalta, joka aiemmin on mahdollistanut sen, että esimerkiksi Hevostietokeskusta on voitu tukea vaatimattomilla summilla, mikä on koitunut monien nuorten ihmisten hyväksi, jotka ovat löytäneet tulevaisuuden alan tästä hevostaloudesta. Eli kannatan edustaja Mustajärven tekemää ehdotusta, että tämä laki hylätään.

Jyrki Yrttiaho /vr:

Arvoisa herra puhemies! Kiitoksia, edustajat Mustajärvi ja Kalli, hyvistä puheenvuoroista. Totopeleistä saatavat tuotot ovat todellakin hevostalouden merkittävin rahoituslähde, ja tämä arpajaisveroasteen korotus vähentää peleistä muodostuvaa tuottoa ja heijastuu yleisesti hevostalouden toimintaedellytyksiin, hevosharrastustoimintaan ja alan työllisyyteen kielteisesti. Näistä syistä kannatan edustaja Mustajärven hylkäysesitystä ja myös esitystä lausumaksi.

Mika Niikko /ps:

Arvoisa puhemies! Huoli hevosista ja niiden ympärillä olevasta elinkeinosta puhututtaa enemmän kuin kansallisjärjestöjen tukien leikkaaminen. Arvovalintahan sekin on.

Valtio arpajaisveroa keräämällä maksattaa budjettivaroista lakisääteisiä menojaan käytännössä kansalaisjärjestöjen kustannuksella. Arpajaisveron korottaminen näyttää olevan trendi, sillä toistuvasti arpajaisveroa korotetaan, kun valtion kirstuun etsitään täyttäjiä.

Vuonna 2010 arpajaisveroa kerättiin 144,7 miljoonaa euroa. Arpajaisverotulot tulivat toki takaisin yhteiskunnan hyväksi budjetin kautta myös viime vuonna, kuten aikaisempinakin vuosina. Kuitenkaan verotus ja sen kiristäminen ei ole perusteltua, sillä kolmas sektori on todistetusti ollut valtiomme yksi tärkeimmistä selkärangoista, kun kysymyksessä ovat kaikkein heikoimmassa asemassa olevat kansalaiset ja heidän tukemisensa.

Kansalaisjärjestötoiminnan, kolmannen sektorin, tukeminen on muutenkin järkevää, koska sen käyttämä euro on kuusin- tai seitsemänkertainen verrattuna valtion tai kunnan käyttämään euroon, kun mitataan eurosta saatavaa tehokkuutta. Nyt arpajaisvero käytännössä heikentää koko yhteiskuntaa ja vie yleishyödyllisiltä toimijoilta pitkän aikavälin kuluessa toimintakyvyn tai vähintäänkin heikentää sitä.

Arvoisa puhemies! Erityisesti olen huolissani siitä, että esimerkiksi Raha-automaattiyhdistyksen tukien avulla toimivien sosiaali- ja terveysalan kansalaisjärjestöjen työtä ei arvosteta muuta kuin juhlapuheissa. Järjestöjen tekemä työ on ensiarvoisen tärkeää ja välttämätöntä, varsinkin yhteiskunnallisesti vaikeina taloudellisina aikoina. Kansalaisjärjestöjen työ on ensiarvoisen tärkeää maamme lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Tämän me kaikki varmasti tunnustamme. Esimerkki juhlapuheesta, joita meillä päättäjillä on tapana puhua, löytyy huomennakin asialistalla olevasta hallituksen esityksestä, joka koskee kotouttamisen edistämisestä annetun lain, ulkomaalaislain 91 ja 93 §:n sekä kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta annetun lain 7 §:n muuttamista, jota koskevassa lausunnossa sanotaan seuraavaa: "Valiokunta katsoo, että maahanmuuttajajärjestöjen toiminta tulee turvata siten, että ne voivat toteuttaa kotouttamistoimintaa pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti." Kysymys kuuluukin, miten on mahdollista toimia pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti, jos jatkuvasti heikennämme kansalaisjärjestöjemme tekemää työtä leikkaamalla niiden toimintaedellytyksiä eri tavoin. Esimerkiksi arpajaisveron kerääminen ja vastuuttamalla niille sellaisia toimintoja, jotka tulisi rahoittaa suoraan valtion budjetista, ovat mielestäni hiukan epäeettisiä tekoja.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys on annettu siitä syystä, että halutaan pyrkiä valtiontalouden tasapainoon, ja tälläkään esityksellä ei tehdä suuria muutoksia, mutta kuitenkin se on askel oikeaan suuntaan. Se, että tuo vero on 12 prosenttiyksikköä, niin en usko, että se vaikuttaa pelaamiseen. Tietysti se vähentää sitä palautusosuutta, joka pelaajille tulee, mutta mielestäni kuitenkin veromäärä on siinä määrin kohtuullinen, että se ei vaikuta suomalaisen peliteollisuuden kilpailukykyyn.

Toinen asia sitten, joka on merkittävä, on Fintoto, ja Fintoton osaltahan täällä on keskusteltu, ja täytyy sanoa, että täytyy valittaen todeta, että Veikkaus ei ole toiminut sillä tavalla yhteistyössä Fintoton kanssa kuin olisi ollut tarkoituksenmukaista. Kyllä ihan niistä systeemeistä, mitä on kehitetty Veikkauksessa, olisi pitänyt kohtuuhinnalla pyrkiä luopumaan Fintoton hyväksi, että ei väärinkäytetä resursseja ja tehdä samoja asioita kahteen kertaan. Mikä täytyy kyllä tässä yhteydessä ehdottomasti todeta, on se, että nyt pitää katsoa, mikä on tämän veron nostamisen vaikutus raviurheiluun ja pelaamisen määrään ja siihen, millä tavalla voidaan panostaa hevosurheiluun kaiken kaikkiaan. Ymmärrän kyllä, että jos joitakin paikkoja joudutaan karsimaan siitä syystä, että pelaajia on vähemmän ja yleisöä on vähemmän, niin se on tietyllä tavalla luontaista kehitystä, mutta jos elinkeinoharrastus laajemmin vaarantuu, niin siinä yhteydessä kyllä pitää sitten katsoa tätä ratkaisua vielä uudestaan.

Mika Lintilä /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin haluan hiukan korjata edustaja Sasin äskeistä puheenvuoroa. Tämä arpajaisveron kiristyshän ei suinkaan pienennä voiton saajien osuutta, vaan tämä pienentää yhtiöitten osuutta, koska yhtiö maksaa sen arpajaisveron omasta tuloksesta ja pelistä eikä pelaajan palautusprosentti pienene suinkaan tämän arpajaisveron suhteessa.

Olen erittäin pahoillani siitä, että tällä arpajaisveron kiristyksellä tullaan vähentämään rahoitusta nuorilta, sosiaalipuolelta, taiteelta, tieteeltä, urheilulta ja hevostaloudelta.

Hevostalous on tällä hetkellä Suomessa eräs niitä aloja, jotka työllistävät entistä enemmän. Suomessa tulee noin 200 uutta työpaikkaa per vuosi hevostalouden piiriin. Ala on kasvava niin ravitalouden kuin ratsupuolen osalta, ja se rahoitus nimenomaan ravipuolelle tulee yksinomaan oikeastaan pelien kautta.

Nyt tämän esityksen kautta sitä rahoitusta ollaan vähentämässä. Se tulee tarkoittamaan konkreettisesti työpaikkojen vähentämistä. Koko hevostalous työllistää tällä hetkellä noin 15 000 ihmistä, heistä täysipäiväisesti noin 10 000, osapäiväisesti noin 5 000 ihmistä.

Tämä ala on kärsinyt useamman vuoden jo siitä, että pelit ovat olleet miinusmerkkisiä, ja se on näkynyt myös palkintojen kehityksessä. Meidän pelimme ovat vuodesta 2008 laskeneet noin kymmenkunta prosenttia ja palkinnot sen myötä. Se heijastuu suoraan alan palkkoihin ja siihen edellytykseen, mitä alalla on työllistää ja pitää tätä alaa elinvoimaisena.

Tänä päivänä hevostalous nähdään erittäin myönteisenä kansan parissa. Se on ala, joka yhdistää maaseutua ja kaupunkia. Se on ala, joka työllistää paljon nuoria. Se on ala, joka työllistää naisia, nuoria ja sellaisia ihmisiä, jotka monissa tapauksissa olisivat jääneet työmarkkinoitten ulkopuolelle.

Tämä arpajaisveron kiristys ei euromääräisesti ole mikään valtava Fintoton osalta — on arvioitu, että se on noin 1,6 miljoonaa euroa — mutta se kaikki on pois palkinnoista. Mikäli me emme pysty pitämään palkintoja sillä tasolla, mitä me tällä hetkellä maksamme tai mitä meidän tulisi maksaa, me tulemme näkemään Suomessa valitettavaa kehitystä, että yhä enemmän suomalaisia menestyviä valmentajia siirtää filiaalejaan Ruotsiin, niin kuin valitettavasti tällä hetkellä on tapahtunut. Ruotsissa hevostaloutta arvostetaan ja siihen panostetaan. Toivoisin, että Suomessa ei tulisi tämäntyylisiä negatiivisia iskuja, mitä tämä arpajaisveron kiristys tulee tällä hetkellä ja ensi vuonna aiheuttamaan ravitaloudelle.

Fintoton kannalta ensi vuosi on erittäin tärkeä, koska ensi vuonna niin sanotut V75- ja V5-pelit siirtyvät Fintoton alaisuuteen Veikkaukselta. Tämän vuoksi Fintoto on joutunut investoimaan tulevalle vuodelle erittäin paljon. Jo nämä investoinnit tulevat viemään pääomaa, jota olisi voitu käyttää palkintojen korottamiseen, ja kun tähän lisätään tämä arpajaisveron kiristys, niin alalle seuraava vuosi tulee olemaan erittäin haasteellinen.

Tämän vuoksi kannatan lämpimästi edustaja Mustajärven täällä tekemää hylkäysesitystä, johon jo edustaja Kalli yhtyi.

Jari Leppä /kesk:

Herra puhemies! Hevosala on kasvuala. Se on ollut sitä jo usean vuoden ajan. Siksi pidän erittäin valitettavana tätä hallituksen päätöstä nostaa arpajaisveroa hevospelien osalta. Se lyö ja luo väistämättä alalle leimaa niin, että kasvua ei varmaankaan tapahdu samassa mitassa kuin mitä tähän asti on tapahtunut. Se jarruttaa investointeja, koska se raha, joka nyt menee korotettuun arpajaisveroon, on pois alalta, sen alan moninaisista kohdista. Sen lisäksi ne suuret muutokset, joita vuodenvaihteessa tapahtuu hevospelien siirtyessä kokonaisuudessaan Fintotolle, ovat jo aiheuttaneet sen, että ala on joutunut erittäin merkittävällä tavalla satsaamaan ja investoimaan uusiin järjestelmiin, uusiin pelisysteemeihin ja sitä kautta sitomaan pääomia, ja nyt tätä kautta tulee uusi vaikutus, negatiivinen vaikutus, noihin alan varoihin.

Hevosala on yhteiskunnallisesti ja sosiaalisesti erittäin merkittävä ala. Erityisesti nuorten keskuudessa se on jatkuvasti kasvattanut suosiotaan, ja se, jos mikä, on aiheuttanut ja tehnyt ja tiennyt sitä, että sellainen luonteva kosketus suureläimeen ja siihen, mitä eläimen kanssa touhuaminen, työskentely, kilpaileminen on, on tullut luontevalla tavalla nuorten mahdollisuudeksi. Siksi toivon tässäkin tilanteessa sitä, että valtio ei tekisi sellaisia ratkaisuja, joilla me kotimarkkinoita, kasvavia aloja, niiden kasvua himmennämme ja heikennämme niitä mahdollisuuksia. Tässä on nyt jälleen kerran yksi osoitus siitä, että me voisimme kansallisesti tehdä ratkaisuja, joilla kannustamme emmekä rokota tämäntyyppisiä aloja niin kuin hevosala on.

Keskustelu päättyi.