Mikko Kuoppa /vas:

Herra puhemies! Jos ydinvoima-asia on suuri asia, niin aika merkittävä asia on tämäkin. Tässä euromaat ottavat kollektiivisen vastuun toistensa veloista.

"Hallitus esittää, että Suomi liittyisi Euroopan rahoitusvakausvälinettä koskevaan euromaiden sopimukseen ja antaisi sitovan, peruuttamattoman ja ehdottoman takauksen Euroopan rahoitusvakausvälineen liikkeeseen laskemien varainhankintavälineiden maksuaikataulun mukaisten korko- ja pääomamaksujen maksamisesta asianmukaisesti." Suomen osuus on noin 7,9 miljardia euroa. "Jos Euroopan rahoitusvakausvälineen lainoitusta saanut valtio ei pysty maksamaan ottamiaan lainoja kokonaan takaisin, Suomi joutuu muiden takauksia antaneiden valtioiden tavoin maksamaan takausten perusteella Euroopan rahoitusvakausvälineen liikkeelle laskemien velkakirjojen haltijoille näiden saamisia." Elikkä monimutkaisesti, mutta sen, minkä takaat, niin sen voit valmistautua myöskin maksamaan.

Tässähän on 60 miljardin euron alkupaketti, ja sen jälkeen sitten tulevat nämä takaukset, jos tämä 60 miljardia euroa ei riitä. Täytyy muistaa, että Kreikan paketti oli 110 miljardia euroa yksistään jo, ja mahdolliset uudet maat, jotka tätä takausta tarvitsevat, ovat suurempia kuin Kreikka, jolloin myöskin tämä tarve saattaa olla huomattavastikin suurempi.

On merkittävää, että Imf määrittelee näille maille nämä lainaehdot, joilla lainoja annetaan, ja nämä lainaehdot ovat erittäin tiukat. On arvioitava tilannetta myös rahoitusvakausvälineeseen tukeutujamaiden kansalaisten näkökulmasta. Nämä maat joutuvat tiukan sopeutusohjelman kohteeksi, mikä merkitsee julkisten menojen eli siis palvelujen ja sosiaaliturvan leikkauksia ja verojen korotuksia siihen määrään, että ne puolestaan leikkaavat sopeutujamaan talouskasvua ja lisäävät työttömyyttä näin vaikeuttaen edelleen maiden mahdollisuuksia selviytyä. Elikkä se, että nämä maat selviytyisivät näistä maksuistaan näitten ehtojen jälkeen ja tämän takauksen ja lainojen jälkeen, on hyvin kyseenalaista.

Tätä samaa pakettia ollaan tuomassa varmasti myöskin vaalien jälkeen Suomelle. Tässä on tietenkin sitten esimerkki, että muut EU-maat, euromaat, jotka ovat velkaantuneet, ovat jo tämän kuristuspaketin kohteena. Tässä on todella hankalaa se, että nämä maksut lankeavat niille, jotka ovat vähiten syyllisiä näiden vaikeuksien syntymiseen. Verotuksen kiristyminen ja samalla sosiaaliturvan ja palkkojen leikkaaminen vaikeuttavat erityisesti pienituloisten ihmisten elämää.

Suomessa Hetemäen työryhmän paperi kuvastaa sitä linjaa, joka on myöskin Suomessa odotettavissa. Täällähän on vaatimus siitä, että ylintä marginaaliveroastetta on alennettava keskimääräistä enemmän, mikä on avoimesti tuloeroja kasvattava vaatimus. Tällä hetkellä ylin marginaaliveroaste on keskimääräisellä kunnallisveroprosentilla normaalitapauksissa 53,3 prosenttia. Ennen suurta verouudistusta 1980-luvulla ylin marginaaliveroaste oli lähes 70 prosenttia. Työryhmä myöntää, että arvonlisäveron korotus rokottaa enemmän pienituloisia kuin suurituloisia. Se yrittää kuitata asian sillä, että pienituloisten eläkkeet, sosiaaliturvan tulonsiirrot on pääosin sidottu indeksiin, jolloin arvonlisäveron korotuksesta tulee hyvitys indeksitarkistuksina. On syytä muistaa, että indeksitarkistukset maksetaan jälkikäteen ja nämä korotukset ovat tulleet jo maksuun aikaa sitten ja ihmiset joutuvat maksamaan nämä korotetut hinnat pahimmassa tapauksessa lähes koko vuoden ajan.

Työryhmän esitykset palkka- ja muiden työtulojen verotuksen keventämisestä merkitsevät saman linjan jatkamista, jota on harjoitettu vuodesta 1995 lähtien. Työryhmä ei kuitenkaan pysty esittämään yhtään tutkimusta tai laskelmaa, joka todistaisi, että tähänastisilla paljon suuremmilla verohelpotuksilla olisi ollut väitettyjä myönteisiä vaikutuksia talouskasvuun ja työllisyyteen. Nyt Imf asettaa näitä takauksia saaville maille juuri nämä tiukat ehdot, ja on todella nähtävissä, että näitä ehtoja, samoja lääkkeitä varmaan tullaan myöskin Suomeen kauppaamaan. Kyse on vain vallitsevaan uusklassiseen, uusliberalistisesti värittyneeseen taloustieteeseen perustuvista uskomuksista ja vielä lisäksi tästä työn verottamisesta, joka on mielestäni melko populistinen ilmaisu. Verotus ei kohdistu työhön, vaan erilaisiin rahatuloihin, kuten palkkatuloihin. Voidaan katsoa, että etenkin suuret tulot kuvastavat usein enemmän esimerkiksi henkilön statusta kuin hänen työpanostaan. Tämä on mielestäni huomioitava.

Herra puhemies! Esitän, että tämä HE 95/2010 vp hylätään.

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Arvoisa puhemies! Isojen talouksien G20-kokouksessa oli aika lailla mielenkiintoinen asetelma. Isot EU-maat ajoivat tuossa kokouksessa kovia leikkauksia budjetteihin ja vajeiden puolittamista jo vuoteen 2013 mennessä. Amerikkalaiset olivat eri kannalla. Obama edellytti, että elvytystoimia jatketaan, jottei orastava kasvu katkeaisi ennen kuin se pääsee kunnolla vauhtiin. (Ed. Ollila: Onkin Tennilälle vaikeata, kummalla puolella olla!)

EU-maiden tuossa kokouksessa esittämä linja vastaa niitä toimia, joita myöskin tässä nyt kyseessä olevassa sopimuksessa Imf:n ja EU:n toimesta vaikeuksissa oleville talouksille edellytetään: erittäin kovia leikkaustoimia budjetteihin. Kreikasta siinä on jo selvät mallit olemassa, mille tielle mennään: kansalta leikataan monia etuuksia pienemmiksi, jopa palkkoja on suoraan alennettu julkisella puolella. Samaa mallia nyt viedään muihinkin EU-maihin. Erittäin kovia toimia Saksaa myöten, missä myöskin on erittäin kireä sisäinen tilanne tästä johtuen. Näiden toimien varma seuraus on se, että ostovoima heikkenee, ja kun se heikkenee, miten se talous sitten tulee kuntoon? Tähän kysymykseen vastausta ei tule, koska siitä ei enää välitetä, koska pankit on jo pelastettu. Se oli varmaan se, mistä koko homma liikkeelle lähtikin. Sitten kun se on tapahtunut, niin siitä kansan kohtalosta ja kansantaloudenkaan kohtalosta ei enää sillä tavoin huolta kanneta, kansasta kaikkein vähimmin.

Tämä on se iso kysymys tässä koko paketissa, jota käsittelemme. Siinä tietenkin annetaan hirmuiset takaukset valtavilla summilla, ollaan takaamassa, mutta samaan aikaan ajetaan yhä pahempaan kurimukseen niitä talouksia, joita ollaan takaamassa. Miten se sitten lähtisi toimimaan niin, että sieltä ne rahat — vaikkapa tältä näkökulmalta vaan ajattelisi — tulevat takaisin, jos kerran ensin aiheutetaan vielä pahempi kurimus eli kansantalouden vielä syvemmät vaikeudet? Minun käsitykseni on se, että tässä tätä yhteisymmärrystä Euroopassa synnytetään sitä vauhtia, että siitä tulee semmoinen EU-tapa eli raju, kova leikkaamislinja, ja kyllä siitä EU-tavasta tulee myös maan tapa tähän maahan, jos tällä asetelmalla vaalien jälkeen jatketaan. Näin se menee. Tässäkin on jo ihan hyvä peruste sille, että me emme näitä kovia leikkaustoimia vaikeuksiin joutuneille maille, jotka tähän sopimukseen on liitetty, ole kannattamassa emmekä hyväksy tätä sopimusta. Kannatan ed. Kuopan tekemää hylkäysesitystä.

SDP-ryhmä arvosteli erittäin jyrkästi Kreikka-lainaa, sille annettua takausta, siihen sitoutumista. Tässä on nyt paljon isommat rahat kyseessä, toverit vasemmalla — tai no, meistä nähden tuosta vähän siellä vasemmalla. (Ed. Skinnari: Kerran lipsahti oikein!) — Joo joo, kyllä. — Nyt varmaan nähdään, kuka sitten on vasemmalla, nyt teillä taitaa olla vähän toisenlainen linja. Nyt kun summat suurenevat, teidän valmiutenne hyväksyä näitä kovia ratkaisuja näyttää lisääntyvän, mutta sehän on jokaisen ryhmän oma asia, miten se päätöksiä tekee. Tietenkin olisi voinut toivoa, että meidän yhteistyömme johdonmukaisesti jatkuisi myös tässä asiassa, mutta niin ei näytä käyvän ainakaan ennakkotietojen mukaan ja noitten papereitten mukaan.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Suuren luokan kysymys kuuluu, kuka tässä sössi, sillä sössitty on ja rankimman mukaan. Ovatko sössijöitten ensi luokassa suuret keskuspankit, Fed, Ekp ja Kiinan keskuspankki, jotka kaikki vähän erilaisista lähtökohdista ovat harjoittaneet löysää rahapolitiikkaa alhaisia korkoja ja käytännössä setelirahoitusinstrumentteja luoden? Ovatko näitä sössijöitä pahempia olleet julkiset taloudet, jotka ovat antaneet harmaan ja mustan talouden vallata omat kansantaloutensa? Näihin olennaisiin kysymyksiin ei löydy ajankohtaisesta kirjallisuudesta vastausta. En ole löytänyt. Yritin tässä sitä tehdä, mutta ei löytynyt.

Vielä vähemmän uskalletaan tällä hetkellä tehdä sitä, että verrattaisiin euroaluetta, jota tämä sopimus koskee, ei-euroalueeseen mutta EU-alueeseen, siis sitä, kuka EU-perheessä kärsii enemmän ja kuka on ollut enemmän oikeassa ja kuka vähemmän oikeassa. Sellaiseen vertailuun ei näköjään henkistä kanttia ole, eikä näistäkään asiakirjoista, jotka eduskunnan isossa salissa ovat tällä hetkellä käsittelyssä, vastausta löydy.

On hämmästyttävää, kuinka hiljaista tällä rintamalla loppujen lopuksi yhteiskunnassa on, kun ottaa huomioon, että ensinnäkin hallitus ystävällisyydessään on antanut oppositiolle kaikki mahdolliset aseet kouraan toimia todellisena besserwisserinä. Demaritkin laittavat puolenkymmentä kappaletta hyvin viisailta näyttäviä ponsia, joita ei sitten tietystikään hallitus voi hyväksyä. Toisin sanoen on kerta kaikkiaan joko internationaalilla tasolla jätetty hommat puolitiehen taikka ei ole ollut kanttia saada parempaa tulosta aikaiseksi. Joka tapauksessa valmistautuminen tämän neuvottelutuloksen kansalliseen markkinointiin on jätetty puolitiehen taikka oikeastaan alkumetreille.

Äärimmäisen mielenkiintoista ja sattumaa on se, että tähän samaan kello 16:n istunto-osioon liittyy Oecd-sopimuksia, jotka kertovat siitä veroparatiisiseikkailusta, johonka on lähdetty ristoreipasmaisesti mukaan. Siellä sentään on tekstissä jotakin valoa tuolla taivaan rannalla (Ed. Saarinen: Pientä yritystä!) — pientä yritystä — mutta sielläkin se, mikä on ratkaisevaa, on se, että olisi edellyttämisponsia niin, että hallitusta pantaisiin ruotuun. Mutta nyt kerta kaikkiaan tilanne on se, että näin ei voi jatkua. Ei kerta kaikkiaan, tällä hallituksella ei ole tämänlaatuiseen politiikkaan varaa. Nyt on kerta kaikkiaan nokanvalkaisu aloitettava heti syyskauden alusta.

Kari Rajamäki /sd:

Arvoisa puhemies! Tässä yhteydessä on kyllä todettava, että Euroopan epävakaus pankeissa ja valtioissa olisi kestänyt Suomen eduskunnan vastuullisen, perusteellisen käsittelyn tässä historiallisen suuressa jättitakausasiassa, jonka seurauksia tulemme vielä käymään läpi valitettavan monta vuotta.

Ymmärrän, että Kreikan laina-asian päättämisen yhteydessä syntynyt paine hallituspuolueille, kokoomukselle ja keskustalle, on synnyttänyt tavattoman halun hissun kissun pimeässä viedä vastaavanlaiset asiat läpi, mutta se kohtelu, minkä kohteeksi muun muassa valtiovarainvaliokunta ja eduskunta budjettivallan käsittelijänä ja käyttäjänä on joutunut nyt hallituksen ja sitten eduskunnan työjärjestelyjen myötävaikutuksella, on kyllä ala-arvoinen.

Toissa perjantaina tämä ysiviitonen elikkä juuri puitesopimus tästä laitoksesta tuotiin valtiovarainvaliokuntaan lainsäädäntöneuvoksen kera, lähetekeskustelu oli seuraavana tiistaina, ja meinattiin vielä vauhdilla kuitata. Sosialidemokraattien vaatimuksesta saatiin viime tiistaille sitten ylimääräinen valtiovarainvaliokunnan kokous, jossa sitten oli myöskin vastuullinen ministeri Katainen jne. paikalla. Viime viikolla tämän ensimmäinen käsittely sijoitettiin keskiviikkoiltaan kello 21. Eli jos hallituspuolueet sinänsä ovat halunneet viedä tätä käsittelyä hissun kissun, niin kyllä myös orwellmainen media on vaiennut koko tämän asian ajan. Nyt kysymyksessä on nimenomaan todella iso asia, josta muutama näkökohta.

Ensinnäkin sosialidemokraatit esittivät vastustaessaan Kreikan lainajärjestelyä, 1,6:ta miljardia euroa, että veronmaksajille mahdollisesti lankeavan taakan jakamisen tulee tapahtua rahoituslaitosten kanssa ja että myös laina olisi pitänyt antaa ensisijaisena ja luotolle olisi pitänyt saada vakuudet. Esitimme, että euroalueella pitää ottaa nopeasti käyttöön pankkivero globaalilla tasolla ja saada aikaan kattava rahoitusmarkkinavero. Eurojärjestelmän luottamuksen palauttaminen ja nämä toimet ovat yleisesti ottaen tärkeitä, mutta meidän pitää todella painokkaammin ajaa tehokkaita rahoitusmarkkinoiden vastuuta kasvattavia toimia ja viedä vahvemmin eteenpäin juuri pankki- ja rahoitusmarkkinaveroon liittyviä esityksiä.

Nämä kaksi esitystä, Euroopan rahoitusvälineelle annettavat valtiontakaukset ja laitoksen puitesopimusesitys, olisi myös pitänyt ehdottomasti käsitellä yhtäaikaisesti. Nyt menettelyjä, joita esitetään, noudatetaan, kun euroalueeseen kuuluva valtio joutuu talousvaikeuksien vuoksi pyytämään lainaa muilta. Osoitus tästä runttauksesta ja vastuuttomasta käsittelystä oli myös siinä, että hallituksen esityksestä puuttui muun muassa puitesopimukseen osallistujista tällainen kuin Espanjan kuningaskunta. En tiedä, oliko se hallituksen mielestä nyt lopuksi konekirjoittajan virhe vai mistä se johtui. Tämän valtiovarainvaliokunta hallituspuolueiden esityksestä lisäsi lainmuutokseksi, ja me sosialidemokraatit esitimme, että hallituksen tulee antaa täydentävä esitys sattumalta näin olennaisesta Espanjan puuttumisesta. Äänin 14—8 sosialidemokraattien esitys hävisi, ja tällaista täydentävää esitystä ei siis tullut.

Historiallisesti yhden taloudellisesti merkittävimmän ratkaisun käsittely runtattiin valtiovarainvaliokunnan läpi. Lisäksi hylättiin myös esityksemme saattaa asia perustuslakivaliokunnan käsittelyyn eduskuntaa koskevien budjettisääntöjen ja -sääntelyjen ym. osalta. Hyvin iso asia, joka mittasuhteiltaan — kohta tästä tarkemmin — vastaa meidän 1990-luvun alun pankkikriisin veronmaksajille aiheuttamaa iskua, koko kansantalouteen, koko suomalaiseen hyvinvointiin, valtiontalouteen ja yhteiskuntaan tullutta kuppausta.

Samaa petiä ladataan, samaa letkua asennetaan. Valitettavasti perustuslakivaliokuntaan esityksemme ei edennyt, ja talousvaliokuntaan lähettämisestä tehtiin farssi. Käytettiin ikään kuin tunnin visiitillä tällainen asia talousvaliokunnassa, ja sitä asiaa kertoo varmaan valiokunnan puheenjohtaja myöhemmin.

Tämän asian käsittely, joka tulee olemaan historiallisesti vielä vakavan arvioinnin kohteena, jäi todella puutteelliseksi. Taloudellisilta vaikutuksiltaan pahimmillaan viidenneksestä Suomen budjetin loppusummasta olevasta takauksesta on kysymys. Tämä 7,92 miljardin osuus nousee vielä suhteettomasti suuremmalle osuudelle tästä järjestelystä, koska kaikki puitesopimuksessa olevat maat eivät kelpaa, eivät kykene tai eivät tule olemaan tässä systeemissä mukana. Tässähän eivät ole kaikki 27 EU-maata mukana, eli takausjärjestelyssä ei ole euroalueen ulkopuolisia Ruotsia, Isoa-Britanniaa jnp. Tässä on kyseessä nyt Kreikalle annetun lainatakauksen yhteenlaskettu summa eli lähes 10 miljardia euroa. Tämä tulee vaikuttamaan Suomen talouden vakauteen ja myöskin julkisen talouden kestävyyteen.

Me olemme yrittäneet varoittaa juuri siitä, että kun euroalueeseen liittymisessä me pelkäsimme epäsymmetristen syklien vaikutusta — me näemme sen metsäteollisuuden, vientiteollisuuden vaikeuksissa — niin meidän olisi erityisesti pitänyt suojella oman taloutemme, julkisen talouden, kestävyyttä ja Suomen valtion kykyä reagoida meihin voimakkaammin vaikuttavaan finanssikriisiin, joka näkyi rajuna bruttokansantuotteen ja talouden romahduksena viime vuonna, meidän nuorisotyöttömyyden räjähtämisenä. Nyt pitäisi varmistaa meidän toimintakykymme tässä tilanteessa.

Myöskin hallitus esittää, että hoidetaan nämä yksittäiset takausesityksen mukaiset hommat sitten tiedonantomenettelyllä, joka ei kyllä ole riittävä. Me olemme nyt tässä käsittelyssä jo nähneet, miten hallituspuolueet aikovat suomalaisten veronmaksajien laittamista pankkien ja velkaisten maiden takausten maksumiehiksi löysin rantein jatkossakin käsitellä, kun nyt jo tämän periaatteen tekeminen on näin vakavan huolettomuuden kohteena.

On lyhyesti todettava valtiosihteeri Raimo Sailaksen Kanavassa 4/2010 esille tuomat kolme vakavaa havaintoa tässä kriisissä: Maastrichtin sopimuksen periaatteen — jossa jäsenmaat eivät vastanneet sen sopimuksen mukaan toistensa veloista — rikkominen, toisekseen sitten toukokuun kriisipäätöksen oikeudelliseksi perustaksi löydettiin Lissabonin sopimuksesta luonnonkatastrofit, ja kolmas on Euroopan keskuspankkiin liittyvä vakava pohdinta, jonka Ekp pyörsi kai 10. toukokuuta, eli Ekp ostaa valtioiden velkapapereita salkkuunsa.

Tähän keskusteluun on sosialidemokraattien pohdinnan lailla ja laajemminkin eräitä ulottuvuuksia tuonut kiitettävästi myös puhemies Sauli Niinistö blogissaan 23.6., jossa hän pohtii tämän eurooppalaisen keskustelun vinksahtamista. On hyvä toistaa suora lainaus hänen lauseestaan siitä, että "Suomella puolestaan on ehdoton oikeus odottaa, että se voi sanella ehtoja annilleen. Kun vastuun määrä on suurempi kuin yksikään toinen meno- tai vastuuerä Suomen historiassa, on kyllä syytä perin pohjin miettiä, miten me parhaiten vältämme tappion vaaran." (Ed. Saarinen: Hyvin sanottu! — Ed. Pulliainen: Niin se on!)

Tämä pankkien ja rahalaitosten selkeämmän, oikeudenmukaisemman vastuunkannon perääminen on nyt kyllä vihdoin viimein ... eivät riitä todella lausumat eivätkä myöskään hallituksen ilmoitukset, että kyllä Ecofinin kahvilla tai käytävällä sitä on kannatettu.

Nyt keskusta ja kokoomus ovat ajamassa Suomen vastuut 10 miljardiin euroon. Näiden vastuiden laukeaminen heikentäisi tuntuvasti Suomen julkisen talouden kestävyyttä tilanteessa, jossa on monta arvaamatonta tekijää ja kiinteän maaperän saaminen vielä myöskin pimeässä.

Mielestäni suomalaisen hyvinvointivaltion puolustamiseen olisi tarvittu vähemmän kolkkapoika-asennetta kuin nyt myös Kreikan laina-asiassa hallitus osoitti. Jos tätä tautia pahentaa suomalaisen talouskomissaarin salkku ja paikka, niin kyllä sille hintaa alkaa tulla.

Herra puhemies! Uskon, kuten valtiovarainministeri Katainen on todennut, että kyllä fiksut suomalaiset tulevat tämän ymmärtämään.

Jacob Söderman /sd:

Herr talman! Det här är för tillfället det sista beslutet riksdagen måste fatta med anledning av den av Greklands ekonomiska politik utlösta eurokrisen. Det är därför skäl att komma med några principiella anmärkningar.

När det gällde euroländernas stats- och finansministrars beslut att understöda Grekland, fattades de under panikartade förhållanden direkt i strid med no bail out-reglerna som utgjorde basen i euroområdets stabiliseringsavtal. De härpå följande besluten har man baserat på en artikel i grundfördraget som egentligen är avsedd för naturkatastrofer och liknande situationer. Rättsgrunden för de här besluten är synnerligen tvivelaktig.

Statsministern motiverade lagligheten med det att EU:s jurister hade förordat en sådan tolkning och inget av de närvarande medlemsländerna motsatte sig den. Den som läser vederbörande artikel kan inte förstå att den skulle vara avsedd att trygga euroområdets stabilitet.

Avtalet görs enbart av euroområdets medlemsländer medan däremot de övriga EU-länderna förhåller sig passivt till situationen. En sådan utveckling kan inte stöda EU som en trovärdig institution.

Det är principiellt betänkligt att de här garantierna går mycket längre in i medlemsländernas rättssfär än en eventuell förbundsstatsorganisation skulle ha gjort. Integrationen tar plötsligt ett jättekliv framåt jämfört med vad man lyckades komma överens om i konventet tillsatt att förbereda EU:s konstitutionella avtal. Detta är negativt ur medlemsländernas synvinkel.

Allt detta förklaras med att det här är det enda sättet att rädda euroområdet och eurons stabilitet som internationell valuta. Det skulle ha funnits ett annat sätt. Man kunde ha låtit Imf överta skötseln av Grekland och dess ekonomi och alla medlemsländer skulle ha klarlagt i vilken grad deras banker är insyltade i överdriven utlåning åt medlemsländer med krisartad ekonomi. Om man tillsammans hade övervakat att alla medlemsländer tar ansvar för sina egna bankers åtaganden skulle det knappast ha behövts ett avtal av denna typ.

Euroområdet behöver naturligtvis ett bättre stabiliseringsavtal och en strängare intern disciplin och övervakning, men risken med att man övertar ett annat medlemslands skulder som om de vore ens egna är någonting som inte passar in i den ursprungliga EU-tanken. Jag förhåller mig också negativt till det att EU-kommissionen ska få insyn i alla medlemsländers budgetplanering oberoende av hur de sköter sin ekonomi. Kommissionens rätt till djupgående övervakning kan endast motiveras för sådana länders del som bryter mot stabiliseringsreglerna.

Trots dessa principiella anmärkningar får vi innerligt hoppas att systemet fungerar, euroområdets stabilitet ökar och eurons värde som valuta kan skyddas.

Det är dock viktigt för alla inblandade att förstå att vi 1995 gick med i Europeiska unionen för ökad säkerhet och en trygg ekonomisk utveckling. Bilden nu är starkt förändrad. EU har blivit ett område med stora ekonomiska faror för ett litet land uppe i norr.

Jag hoppas att de ansvariga för EU-politiken är medvetna om detta och tar ansvar på ett sådant sätt att finländarnas rättigheter tas till vara. Idealismen måste bytas mot realism.

Jouko Skinnari /sd:

Arvoisa puhemies! Rahatilanne ja velkatilanne Euroopassa on kehittynyt huonompaan suuntaan, voi sanoa, että päivä päivältä, ja sen takia olisi ollut vähintään toivottavaa, että valtiovarainministeri olisi ollut täällä kertomassa, mikä on päivän tilanne, millä tavoin suomalaiset pankit ja yritykset saavat tällä hetkellä luototusta Keski-Euroopan markkinoilta.

Luottamuspula näyttää olevan ilmeinen. Johtavien suomalaisten ja keskieurooppalaisten taloustoimittajien osalta tätä on pohdittu jo pitkään, mitä tässä oikein tulee tapahtumaan. Kapitalismihan on pahemmassa kriisissä kuin koskaan. (Ed. Zyskowicz: Näin sanottiin jo 1970-luvulla!) — Joo, mutta nyt se on pahimmillaan. (Naurua) Ed. Zyskowiczkin on muutaman vuosikymmenen vanhempi, mutta silti se on pahimmillaan. — Se johtuu monesta eri syystä. Näissä pohdiskeluissakin on todettu, että kun kylmän sodan aika on ohi, niin maailmassa ei oikein ole minkäänlaista järjestystä tällä hetkellä. G20-maat kokoontuivat tekemään löperöitä päätöksiä siitä, että pitäisi toisten budjetteja, ei omia, mutta toisten budjetteja puolittaa. Samaan aikaan täällä sitten tämän saman kapitalistisen järjestelmän yksi kuva Björn Wahlroos esittää omia teesejään siitä, miten toisten pitäisi tehdä, ja että meissä ei ole ollut mitään vikaa.

Tämä kapitalismi tarvitsee kuitenkin itselleen järjestykset, säännöt, valvonnan ja myös oikeusvaltion pystyäkseen toimimaan. Nyt nämä puuttuvat. Kun tähän sitten rakennetaan tämä 750 miljardin ... (Ed. Pulliainen: Kukahan on sössinyt?) — Myös poliitikot ovat sössineet. Poliitikot ovat antaneet sellaiselle sanalle kuin "markkinavoimat" tulkinnan, että on joku "tuntematon käsi", ja se kuitenkin on aina jonkun käsi ja jonkun aivot, jotka toimivat taustalla. (Ed. Sasin välihuuto) — No, ne eivät ole kyllä ed. Sasin aivot.

Mutta joka tapauksessa tämä on ennen näkemätön tilanne, sanovat ne ihmiset, jotka ovat pyörittäneet tätä valtion lainasalkkua ympäri maailmaa vuosikymmeniä. Tässä tilanteessa pitäisi tuolla aitiossa olla joku paikalla, joka kertoo, kun on 750 miljardista kysymys. Suomen osuus tästä on se 8 miljardia, Kreikka-lainan kanssa yhteensä 10. Se on käytännössä samaa suuruusluokkaa kuin mitä Suomen pankkikriisi tuli kaiken kaikkiaan maksamaan. Se oli noin 45 miljardia markkaa. Muistan sen hyvin, koska olin sitä osuutta valtioneuvostossa hoitamassa ja tästä samasta pöntöstä julistin (Ed. Kallis: Ei se maksanut niin paljon!) Suomessa 1998 keväällä pankkikriisin päättyneeksi. — Korkeimmillaan pankkien takuut olivat 90 miljardia markkaa, mutta lopputulos siitä oli 45 miljardia markkaa sen valtion virallisen laskentatavan mukaan, jonka täällä silloin ilmoitin. (Ed. Kallis: Valtaosa saatiin takaisin!) — Joo, niin saatiin, ja sen takia se oli vain 45 miljardia.

Tämä valvonnan vesittäminen: Tällä hetkellä koetetaan saada valvontaa aikaiseksi niin, että nämäkin säännökset, joita tästä esitetään, toimisivat, mutta on sitten kysymyksessä suomalainen Finanssivalvonta, OP-Pohjolan pääjohtaja tai mikä tahansa, se esittää, että ei voida pankeille laittaa tällaisia sääntöjä, ne ovat kohtuuttomia. (Ed. Pulliainen: Finanssialan Keskusliitto!) Pankkivero on kohtuuton. Pankkiveron tarkoituksenahan on tässä EU-katsannossa saada aikaan järjestelmä, jossa pankki voidaan ajaa hallitusti alas niin, että säästäjät ja muut eivät joudu siitä kärsimään. Mutta kun tällaistakaan järjestelmää ei haluta tehdä. Ja meillä Suomessa on tästä kokemusta, ja siinä mielessä minusta täällä pitäisi olla valtiovarainministeriön edustaja kertomassa, miten tämä tapahtuu. (Ed. Manninen: Ei ole mahdollisuuksia!)

Annetaan edelleen jatkua sen, että 8 prosentin pääomalla yrityksen omaisuudesta pystyt pyörittämään sellaista velkarulettia, josta tässä on nyt käytännössä kysymys. Ja on luottamuksen puute, koska jokainen epäilee sitä, että tuolla kaverilla on vielä huonompi tilanne kuin tämä meidän tilanne on. Tästä syystä me olemme todella hankalassa tilanteessa.

Kun verrataan esimerkiksi Kreikkaa ja Suomea, niin silloin kun tämä Suomen lama ja syöksykierre alkoi, Suomella oli valtionvelkaa 10 prosenttia bruttokansantuotteesta. Suomella 10 prosenttia, Kreikalla 100, ja nämä muut kriisivaltiot ovat lähempänä 100:aa kuin Suomen 10:tä prosenttia. Tästä tulee sitten se käytännön tilanne, että ollaan vaikeuksissa.

Puhemies! Lopetan siihen närkästykseen, jota tunsin niin talousvaliokunnassa kuin täällä viime keskustelussakin, kun hallitus, ja siihen myös eduskunnan virkamiehistö on osallistunut, on toiminut erittäin huonosti, niin että tätä ei ole asianmukaisesti täällä talossa käsitelty.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Tänään käsitellään sekä ydinvoimaa että euroalueen maitten rahoitustakausten puitesopimusta, ja oikeastaan mielenkiintoinen kysymys on se, kumpi näistä on periaatteellisesti tärkeämpi asia. (Ed. Tiusanen: Molempia johtaa markkinavoimat!) Meillä on oikeastaan jo tällä hetkellä viisi ydinvoimalaitosta, nyt rakennetaan vain kaksi lisää. Tässä oikeastaan on kysymys yhteisvastuusta euroalueen yhteisestä taloudesta ja vastuista. Täytyy sanoa, että loppujen lopuksi jos ajatellaan periaatteelliselta kannalta, niin kun 20 vuoden kuluttua asiaa mietitään, todetaan, että tämä päätös on sittenkin ehkä se tärkeämpi päätös, periaatteellisesti merkittävämpi päätös kuin tuo ydinvoimapäätös, joka on vain tietty lisäys. (Ed. Rajamäki: Ei tarvi mennä niin pitkälle, ed. Sasi!)

Arvoisa puhemies! Tässä yhteydessähän jo aikaisemmin eduskunnassa on hyväksytty tuo euroalueen 440 miljardin takausvastuu, josta Suomen osuus on 7,92 miljardia, ja tässä yhteydessä puhutaan vain menettelyistä. Ja täytyy sanoa, että mielestäni nämä menettelysäännöt on sinänsä hyvin laadittu. Lähdetään siitä, että komissio, Ekp ja Imf yhdessä laativat yhteisymmärryspöytäkirjan velallismaan kanssa, ja katsotaan, millä tavalla tuo maa toimii, jotta sen talous voidaan pitkällä tähtäimellä pelastaa, ja samalla katsotaan myöskin lainaohjelman ehdot.

Mikä on tietysti olennaista eduskunnan ja Suomen kannalta, on se, että ennen kuin rahaa maksetaan lisää, niin kaikissa tilanteissa täytyy olla yksimielisyys sekä summasta että myöskin ehdoista. Ja tietysti se antaa tälle talolle ja Suomelle suhteellisen hyvät vakuudet siinä suhteessa, että voimme tietyssä tilanteessa vetää hätäjarrusta. (Ed. Kallis: Voimme, jos haluamme!) Kuitenkin pitää muistaa realistina se, että Suomi on pieni maa, ja tietysti se, että pieni maa sanoisi, että tämä on hankalaa, ei välttämättä ole niin kauhean helppoa. Mutta tässä suhteessa täytyy sanoa, että luotan kyllä Saksaan ja saksalaisten toimintaan, siihen, että he useimmissa tilanteissa velkojana asettavat tiukat ehdot, ja yhdessä Saksan kanssa samassa rintamassa ollen uskon, että ehdoista tulee aina tarkoituksenmukaisia ja riittävän tiukkoja ja myöskin sellaisia, joilla vakaus voidaan aika pitkälti turvata.

Mielenkiintoista, mitä tähän päätökseen tulee, on se, että oikeastaan näin suuri päätös syntyi yhtenä viikonloppuna valtiovarainministereitten neuvottelussa, ja suuri valiokunta oli elektronisesti koolla kyllä samanaikaisesti ja saattoi osallistua hienolla tavalla tuohon päätöksentekoon, mutta kuitenkin kovan paineen alla, yhtenä viikonloppuna tehdään mielestäni periaatteessa merkittävämpi ratkaisu kuin, kuten ed. Söderman sanoi, koko Lissabonin sopimus, jota vuosikaupalla hiottiin ja sitten arvioitiin erilaisissa kansanäänestyksissä. Uskon, että tämä syventää Euroopan unionia enemmän kuin tuo koko Lissabonin sopimus, joka oikeastaan vain oli säännösten hiontaa ja täsmentämistä.

Tietysti sitten joudutaan kysymään sitä, onko tällainen ratkaisu välttämätön, ja asiantuntijoitten kuulemisessa kävi ilmi, että tällainen ratkaisu on välttämätön tuon vakauden ylläpitämiseksi. Tietysti olennaista on se, että tässä on tiukat menettelytavat, tiukat ehdot. Ja mikä on Suomelle ollut kaikissa tilanteissa tärkeätä, on se, että meidän täytyy lisätä talouspolitiikan koordinaatiota. Pitää yksinkertaisesti olla valvontaa kaikille maille niin, että kukaan ei hoida vastuuttomasti omaa talouttaan. Uskon, että se on pitkällä tähtäimellä myöskin demokraattisen järjestelmän, markkinatalouden ja kansalaisten edun mukaista, että poliitikot hälytetään siinä tilanteessa, jos katsotaan, että asiat alkavat mennä aivan väärään suuntaan, tai jos poliitikot haluavat olla aivan liian populistisia kussakin tilanteessa.

Mikä tietysti tämän ratkaisun merkitys on, on se, että tässä luodaan niin massiiviset takaukset, että uskotaan, että mitkään markkinavoimat eivät voi heilutella näin suurta ja vahvaa kokonaistaloudellista massaa, ja sitä kautta tuo luottamus syntyy.

Tietysti tässä ehkä voi katsoa, että Yhdysvaltain dollarin osalta, vaikka nyt mielestäni usein dollareita painetaan vähän tarpeettomankin paljon, kuitenkin se, että Yhdysvallat on niin suuri talousalue, lisää luottamusta Yhdysvaltoihin. Ja tietysti tässä on jossain määrin tarkoitus pyrkiä samaan, että euroalue on niin massiivinen, että voidaan, vaikka jonkinlaisia olosuhteita, jotka olisivat kielteisiä, ilmenisi, kuitenkin luottaa siihen, että euro kussakin tilanteessa toimii.

Toisaalta kun on keskusteltu valuuttakurssipolitiikasta, niin ei ole välttämättä aivan väärin, että kun nähdään, että nyt euroalueella on ongelmia ja varsinkin joissakin maissa, niin euron arvo tässä tilanteessa menee alaspäin. Se on oikeastaan talouspoliittisesti ihan oikea seuraamus, mikä pitää näistä olosuhteista olla, ja tietysti se myöskin sitten vastaavasti auttaa teollisuutta kaikissa euromaissa ja hyödyttää myöskin Suomea. Joten markkinatalous toimii kyllä hyvin rationaalisella, tarkoituksenmukaisella tavalla, ja se näkymätön käsi ohjaa meitä tässä suhteessa oikeaan suuntaan.

Puhemies! Aivan lopuksi vielä: Pankkivero mielestäni ei ole kovin toimiva järjestely. Se lisää lainanottajien kustannuksia. Köyhiäkö me haluamme tässä suhteessa rangaista? En pidä sitä kovinkaan hyvänä. Mitä tulee tällaiseen pankkiveroon, niin sitten, jos koko järjestelmä on kaatumassa, niin siitä rahastosta, joka pankkiverolla on koottu, ei ole kyllä siinä tilanteessa yhtään mitään hyötyä. Silloin tarvitaan valtioiden massiivisia takuita. Jos on sitten pienemmästä kriisistä kyse, että vain muutama pieni pankki on menossa konkurssiin, niin siinä tilanteessa nykyiset vakuusjärjestelyt kyllä toimivat mielestäni varsin riittävällä tavalla.

Mutta olen ed. Skinnarin kanssa samaa mieltä siitä, että vakavaraisuussäännöksiä pitää vakavasti miettiä jatkossa. Pankkien pitää olla riittävän vakavaraisia, ja sen vakavaraisuuden pitää olla riittävän vahvaa erityisesti nimenomaan riskipitoisiin operaatioihin nähden. Täytyy sanoa, että erityisesti sitä, että käydään tällaista lähinnä loton kaltaista vedonlyöntiä pankkien toimesta, ei voida pitää kovinkaan hyvänä. Ja huonona esimerkkinä siitä on Saksan juuri kieltämä järjestely, jossa myydään jotakin, mitä ei vielä omisteta, eikä ole mitään varmuutta siitä, (Ed. Pulliainen: Siis shorttausta!) että saadaan ostettuakaan edes tulevaisuudessa. Täytyy sanoa, että tämän tyyppinen toiminta mielestäni ei kuulu välttämättä pankeille, vaan se voitaisiin Suomessa kyllä siirtää Veikkaukselle ja Raha-automaattiyhdistykselle, koska se on puhdasta pelaamista.

Matti Saarinen /sd:

Herra puhemies! Minäkin yhdyn siihen mielipiteeseen, että käsiteltävänä on valtavan suuri asia, se on lehmän kokoinen. Tällainen 8 miljardin takausvastuu on historiallista Suomen taloushistoriassa. Sen vuoksi, vaikka harvoin moitin menettelytapoja, niin kyllä tämän kokoiset asiat edellyttäisivät a) aikaa, b) perusteellista käsittelyä, että jokainen tietäisi a) missä mennään, b) mistä päätetään, c) minkälaisia riskejä tähän voi liittyä. Tässä on monenlaisia ulottuvuuksia. Nyt tässä on kuljetettu niin Kreikka-pakettia kuin tätäkin, niin että se on ollut sellainen varikon läpiajorangaistuksen tyyppinen, siinä ei ole edes pysähdytty varikolla, on vaan ajettu läpi. (Ed. Ollila: Nopeusrajoitus kuitenkin!) Ymmärrän johonkin mittaan asti sen, että tällä on ikään kuin kiire, ettei tämä nyt voi jäädä tänne pitkäksi aikaa käsiteltäväksi, mutta se on vaivannut tämän asian käsittelyä.

On selvää, että tällainen 750 miljardin euron kokonaistakausvastuupaketti on signaali markkinavoimille. Ja se on tarpeellinen, en sitä epäile ollenkaan. Pohdiskelen vain sitä, riittääkö edes se. Tähänastiset markkinavoimien reaktiot eivät ole tukeneet sitä käsitystä, eivät ne ole luottaneet. Eilenkin pörssimme tipahti lähes 4 prosenttia, kun ei luotettu siihen, selviääkö ... (Ed. Ollila: Noin 3!) — Joku 3,8 prosenttia, jos oikein muistan. — Markkinavoimat, nämä kasvottomat, nimettömät, harmaat — tai en edes tiedä väriä, minkä värisiä ovat — värittömät, hajuttomat markkinavoimat eivät luottaneet siihen, selviytyykö Espanja jostakin tuollaisesta 440 miljardin euron velan maksustansa, jonka eräpäivä oli näinä aikoina. Näin ne veijarit toimivat. Meillä on Euroopassa tällaisiakin veijareita. Eurojärjestelmän turvaamiseksi on tietysti tehtävä kaikki voitava. Ministeri Kataisen riemu siitä, että nyt meillä on niskalenkki markkinavoimista, taisi olla ennenaikainen, koska se ote ei näytä nimittäin oikein pitävän. Tässä mielessä tarttis tehrä jotain.

Me sosialidemokraatit vastustimme tätä Kreikalle myönnettävää lainaa. Ei siinä varmaan niin kovin paljon olisi meidän puolueemme ja ryhmänjohtajiemme tarvinnut yhteisiä käräjiä pitää, kun siitä olisi, kenties, arvioni mukaan, löytynyt myös konsensus. Olisi hallitus vähän tullut vastaan, olisi luvannut vähän, että se pyrkii lisäämään pankkien vastuuta, lisäämään valvontaa, mutta hallitus ei ottanut senttimetriäkään siihen suuntaan, että se olisi jotenkin halunnut leveämpiä hartioita sen paketin läpiviennille, koska sen voimat riittivät, niin kuin huomasimme, hallitusrintaman voimat riittivät ihan hyvin, ei se tarvinnut oppositiosta yhdenkään kansanedustajan tukea.

Tietysti sillä voi sitten propagoida, että emme sitä lähteneet tukemaan, mutta se oli tällainen comme ci, comme ça -tilanne. Nyt tilanne on toisenlainen. Vaikka tässä on 8 miljardin takausvastuuriski, niin olemme yrittäneet puntaroida ja arvioida, kuinka dramaattiset seuraukset saattaisivat olla, jos tällaista takausvastuuta ei kontollemme otettaisi, jos emme lähtisi tähän mukaan. Vaikka minulla ei ole tässä mandaattia puhua ryhmänjohdon tai puoluejohdon suulla, niin sanon sen nyt henkilökohtaisesti, että oma käsitykseni on, että hintalappu on vielä kalliimpi, jos tämä lyö kiville. Jos tämä kaikki kaatuu, niin meille ei riitä sitten tämä 8:kaan miljardia.

Epäröin myös sitä, millä tavalla muiden takaajien taseet kestävät, millä edellytyksillä sellaiset maat, joittenka taloudet ovat aika kuralla, ovat tällä takaajien listalla. Siinä mielessä voi olla, että Suomen suhteellinen osuus tulee olemaan paljon enemmän kuin mitä hallituksen esityksessä sanotaan, mutta euromääräisesti se on siis tuo 7,9 miljardia.

Jälleen on, hyvät kollegat, kirjoitettu sääntöjä, mutta tähän tilanteeseen, missä me olemme, me olemme joutuneet sen tähden, hyvät ystävät, että niitä kirjoitettuja sääntöjä ei noudatettu. Asiantuntijakuulemisen yhteydessä on sanottu, että jos olisi toimittu sääntöjen mukaan, ei olisi mitään ongelmaa koko eurojärjestelmässä. Ja jälleen: Ammummeko itseämme polveen? Kirjoitamme sääntöjä, mutta noudatammeko niitä? Toivon, että Suomen edustajilla, kun me olemme puhtaan kaulan kanssa liikenteessä, meillä on asiat kunnossa, ovat olleet tähänkin asti hyvin hoidettuina, vaikka meillä mandaattia on EU:ssa vähän, ääni olisi näissä asioissa aika kova, koska me olemme noudattaneet sääntöjä ja meillä on suuri intressi: kun me olemme hoitaneet asiamme kunnolla, niin meille lankeaa mustapekka käteen, jos muut eivät hoida asioitaan ja me joudumme sinne sitten lähtemään apuun.

Ei ole myöskään oikein, että vastuu tappioista sysätään toistuvasti veronmaksajien maksettavaksi mutta voitot kahmitaan yksityisiin taskuihin. Näyttääkin siltä, että yksittäisen pankin ryöstäminen on ihan pikku juttu pankin perustamiseen verrattuna.

Tässä oli vähän niitä tunnetiloja, miten tälle rastille on tultu. Mutta on valmiutta tukea kuitenkin tätä hallituksen esitystä.

Meillä on myöskin vastalause täällä. En tiedä eduskunnan työjärjestystä niin tarkkaan, mutta kun kirjoitetussa vastalauseessa on erinomaisen hyviä ponsia meidän ryhmämme taholta, kannatan niitä kaikkia ponsia, vaikkei niitä ole vielä esitettykään. Ne ovat kuitenkin kirjallisessa esityksessä, ja kannatan niitä ainakin näin etukäteen, ja jos tarve vaatii, myöskin jälkikäteen.

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa puhemies! "Takaa miestä, maksa velkaa" on vanha suomalainen sanonta. Hallitus on ryhtymässä myötäjuoksijoidensa tuella koko Euroopan takaajaksi ja maksajaksi, ja maksettavaa riittää. Mikä rooli tässä on suomalaisella? Sinä maksat.

Kun euroaluetta luotiin, yksi keskeinen periaate oli, että yhteisestä valuutasta ei seuraa auttamisvelvoitetta. Niin kuin EU:sta puhuttaessa yleensäkin, myös tässä totuutta käytetään niukasti. Suomella ei ole mitään pakkoa, saati velvollisuutta, osallistua tähän kankkulan kaivo -operaatioon. Talouskriiseissä maailman palokuntana häärää yleensä kansainvälinen valuuttarahasto Imf. EU-herrat — tämä tarkoittaa etupäässä Ranskaa — (Eduskunnasta: Ja Soinia!) eivät kuitenkaan halunneet jättäytyä Imf:n letkun varaan. EU halusi roolin ja sai sen. Suomen hallitus mainostaa Suomen kansan saattamista talousvastuuseen isänmaallisuutena. Aikoihin on eletty, kun jalkapuuhun asettamista juhlitaan kuin lottovoittoa. Totuuden esiinmarssi on kuitenkin alkanut. Suomen kansa ei ole harhautettavissa.

Arvoisa puhemies! EU on todellinen sadunhohtoinen onnela, jossa umpivelkainen rämpijäkin kelpaa toisen takaajaksi, (Ed. Vistbacka: Niin kuin ennen vanhaan!) eurovaluutta puolestaan viimeiseen eurooppalaiseen veronmaksajaan saakka. Euro on ennen kaikkea politiikkaa, vasta toissijaisesti taloutta. Euro hengittää niin kauan kuin Saksa maksaa. Eilen julkaistun mielipidekyselyn mukaan valtaosa saksalaisista on valmis luopumaan eurosta ja palaamaan omaan Saksan markkaan. Entä jos käykin niin, että eurosta eivät lennä pihalle kaikkia sopimuksia rikkoneet ja velvollisuutensa laiminlyöneet Kreikka ja kumppanit vaan maksaja nostaa kytkintä?

Suomi istuu nyt EU:n ytimessä entisen pääministerin Paavo Lipposen toiveiden mukaisesti. Sosialismi on edennyt. Se on jokaisen kansalaisen taskussa kyynärpäitä myöten. Kun Neuvostoliitossa oli ongelmia, vaadittiin lisää sosialismia. Kun EU:ssa on ongelmia, vaaditaan lisää integraatiota. Tuntuuko tutulta, lopputulosta myöten? (Ed. Rajamäki: Lähde pitää mainita!)

Arvoisa puhemies! Perussuomalaiset eivät hyväksy suomalaisten asettamista takuukurimukseen. Politiikassa on vaihtoehtoja. Perussuomalaiset ovat johdonmukaisesti kannattaneet Euroopan talous- ja vapaakauppa-aluetta. Sellainen tarvitaan, sellaisessa haluamme olla mukana. Itsenäisyys ja itsemääräämisoikeus ovat tulevaisuutta. Alati paisuva, laajeneva ja syvenevä EU on kuin Tyyris Tyllerö, kalliiksi käy veronmaksajille. Perussuomalaiset eivät hyväksy takuupiikin avaamista taivasta myöden ja suomalaisten asettamista holtittomien valehtelijoiden ja väärinpelaajien maksumiehiksi.

Arvoisa puhemies! Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kannattaa hallituksen esityksen hylkäämistä.

Johannes Koskinen /sd:

Herra puhemies! Tässä osuu samalle tiistaipäivälle kaksi miljardien eurojen asiaa. Koetan nyt kahlata tämän 10 miljardia 10 minuutissa.

Tämä rahoitusvakausväline houkuttaa lyhyeen taloushistorialliseen katsaukseen. Kun Talous- ja rahaliittoa luotiin 1990-luvulla, niin sovittiin tästä kasvu- ja vakaussopimuksesta, jota piti tiukasti noudattaa, jotta yhteisen euron alue olisi vakaa ja onnistunut. Sovittiin nämä kriteerit budjettivajeesta, velasta suhteessa bruttokansantuotteeseen ja inflaatiosta. Tämä pelasi oikeastaan ihan tarkoitettuun suuntaan. Kaikkikin euromaat hyvinä vuosina saivat pudotettua tuota velkaa suhteessa bruttokansantuotteeseen, osa rehellisemmin, osa epärehellisemmin keinoin. Myöskin tätä vuotuista budjettivajetta seurattiin kohtuullisen tarkasti, mutta siinäkin tuli tietysti tämä moraaliongelma, että silloin kun oli iso maa kyseessä, niin aika pehmein hansikkain näihin tilanteisiin tartuttiin.

No, kaikki muuttui sitten ison talouskriisin myötä. Lehman Brothersin ja muiden isojen pankkien kaatuminen aiheutti tämän luottokriisin, jonka tuloksena sitten nämä jo muutoin velkaantuneet maat joutuivat ottamaan valtavan isoja velkapotteja lisää. Pankkitukijärjestelyjen kautta siirrettiin pankkien vastuita valtioiden niskaan, ja tätä kautta tuo velka suhteessa bruttokansantuotteeseen monissa maissa kasvoi hyppäyksenomaisesti ja todella nopeasti, samoin vuotuinen budjettivaje, kun samaan aikaan sitten sovittiin elvytystoimista, talouden pyörien pyörittämiseksi otettiin syömävelkaa ja koetettiin pitää talouden pyöriä pyörimässä.

Tämä oli uusi tilanne, ja oikeastaan tässä mittasuhteessahan tämä ei olisi ollut mahdollinenkaan, ellei olisi sitten näitä Kiinan valtavia varantoja, elikkä löytyi se rahoittajataho, joka pystyi samaan aikaan rahoittamaan sekä Yhdysvaltojen, maailman suurimman talouden, valtavaa alijäämää että Euroopan isojen talouksien isoja alijäämiä. Nämä rahoituksen ketjut kulkevat tosin monia reittejä, mutta noin globaaleissa mittasuhteissa voidaan yksinkertaistaa tilanne tähän, että nämä öljynviejämaiden ja Kiinan valtavat varannot, vaikka ne luovat tämän rahoitusmahdollisuuden, ovat toisaalta samalla myös epävakauden lähde. Jos ei sitä rahoittajatahoa olisi ollut, niin nämä velkaantuvat maat olisivat joutuneet harjoittamaan ihan toisenlaista talouspolitiikkaa, finanssipolitiikkaa. (Ed. Pulliainen: Edustaja on kanssani samaa mieltä!) Olisi jouduttu tekemään näitä lähinnä vasemmistoliiton puhujien pelottelemia supistustoimia paljon rajummin ja nopeammin, heittämään väkeä virastoista ja pudottamaan palkkoja ja eläkkeitä. Olisi saatu kasaantuva taloudellinen katastrofi aikaan monissa maissa.

No, tämä Kreikan tilinpitomanipulaatio aiheutti sitten pahimmassa maassa Euroopassa tämän akuutin kriisin, joka mittaluokaltaan muistuttaa näitä pankkien kaatumisia vuotta kahta aikaisemmin. Varmasti, jos ei tätä isoa vakautuspakettia olisi lähdetty rakentamaan, näitä seuraajia Kreikan tielle olisi kyllä löytynyt. Tähän nyt esillä olevaan asiaan sitten koottiin Kansainvälinen valuuttarahasto Imf ja komission jäsenmaat ja laillisuuden rajoja hipoen haettiin tällainen malli, joka pelastaa hetkellisesti. Taloushistoriassa kolme vuotta on aika lailla lyhyt hetki. Hetkellisesti pelastetaan näiden valtiontalouksien tilanne ja toivottavasti myös työllisyyttä ja tämmöistä tasaisempaa yhteiskuntakehitystä.

Kun Talous- ja rahaliittoa suunniteltiin ja Suomen liittymistä siihen, puhuttiin paljon epäsymmetrisistä sokeista, joilla ajateltiin lähinnä sellaisia tilanteita, jolloinka ulkomaankauppa kohtelee kovin eri lailla eri jäsenmaita, vienti pysähtyy yhdessä maassa mutta jatkuu normaalina muissa maissa. Tämän varalta laadittiin näitä suunnitelmia ja pelättiinkin pahimpia tilanteita. Vähän samantapainen tilanne oli sikäli, että ne maat, joissa ulkomaankaupan osuus oli suuri, joutuivat nopeamman alamäen kokemaan viennissään tuolloin viimeisen kahden vuoden aikana. Mutta todellisuudessa se suurin riski sitten löytyikin täältä epäsymmetrisistä maksukyvyttömyystilanteista, että nopeasti velkaantuvat valtiontaloudet kaatuvat kuin dominonappulat siihen, että niiden luotonsaanti tyrehtyy tai korko nousee taivaisiin.

Tätä ei ole tässä sopimusjärjestelmässä tai koko Talous- ja rahaliitossa mietitty, mikä se lääke tällaisiin tilanteisiin on. On toki pitkään keskusteltu siitä, että pitäisi olla tällaisia eurobondeja, että koko rahaliiton alueella yhteisellä riskillä myytäisiin sitten näiden tavallaan hyvin menevien kansantalouksien tuella koko alueen rahoittamiseen samalla korkoprosentilla näitä eurobondeja ja siten saataisiin rahoitusta solidaarisesti halvemmalla näille heikon valtiontalouden, julkisen talouden, maille.

Tämä varmaan on yksi niistä vaihtoehdoista, joita joudutaan tämän kolmen vuoden aikana miettimään. Ei tämä tilanne tähän lopu. Meillä on edessä kolmen vuoden nuorallakävely. Odotetaan henki kurkussa, minkä maan rahoitus tyrehtyy tai korot nousevat kohtuuttoman korkealle, odotetaan myös näitä muita ongelmia, joita tähän liittyy. Tuleeko jossakin maassa oikeudellisia esteitä, ettei näitä toteutettuja takauksia saadakaan läpi poliittisesta tahdosta huolimatta? Tämän tyyppisiä monenlaisia riskejä tähän hyvin atyyppiseen, erikoislaatuiseen, järjestelyyn liittyy.

Me joudumme tämän kolmen vuoden aikana seuraamaan sitä, miten tämä toimii, joudumme mahdollisesti päättämään näistä yksittäisistä takauksista ja joudumme samaan aikaan rakentamaan sitten sitä pysyvämpää järjestelyä, mitä me tarvitsemme, sitä ei voida jättää sinne viimeisille päiville ja viikoille. Siihenhän on muuten tänään juuri tasan kolme vuotta. 30.6.2013 pitää olla tämän rahoitusvakausvälineen tarinan lopussa, sitä ennen pitää olla luotuna sitten pysyvämpi malli. Se todennäköisesti vaatii perussopimusmuutoksia. Se todennäköisesti vaatii hyvin pitkälle menevää poliittista päätöksentekomallia euroalueelle. Tällä hetkellähän meillä on se ongelma, että tämä iso taloudellinen riski ja taloudellinen vahvuus on euroalueella mutta sillä ei ole omaa päätöksentekoelintä. Se on vain tällainen lähinnä valtiovarainministerien euroalueen kokouksissa käytävä koordinaatiokeskustelu, jota harrastetaan. Ei ole varsinaista päätösvaltaa tällä Talous- ja rahaliiton alueella. Euroopan keskuspankin puolella on päätösvaltaa, mutta se rajoittuu sitten puhtaasti rahapolitiikkaan.

Suomessa meillä ovat käsiteltävinä hallituksen poikkeuksellisen sekavat ja epäselvät esitykset, jotka on paniikissa tehty. Päivän lehdistä silloin muutama viikko sitten asioita lukemalla päätyi paljon parempaan kuvaan ja tietoon siitä, mitä tämä koko järjestely tarkoittaa, kuin näistä hallituksen esityksistä lukemalla. Se on poikkeuksellista. Kyllä meillä sentään yleensä hallituksen esityksissä jotakin lisäinformaatiotakin ja jotakin selkeyttävääkin on sisällä. Tällä kertaa siellä on enemmänkin sekoittavaa ja harhauttavaa. On huonosti käännettyjä tekstejä. Se, mitä selvitetään, onkin tällaista byrokraattista totuuden taakse kiertämistä tavallaan. Siinä mielessä tätä on hyvinkin syytä kritisoida. Mutta me joudumme tekemään ratkaisun, ja juuri näistä pakottavista tilanteista johtuen, jotta ei päästetä kokonaisia kansantalouksia kaatumaan, ei päästetä dominopeliä vyörymään useampaan maahan, tämän tyyppistä yhteistä kollektiivista takausjärjestelyä tarvitaan, mutta se on siis paniikkiratkaisu eikä ole pysyvä. Se on kolmen vuoden pakkotilateko.

Meillä kotimaassa takauslainsäädäntöähän muutettiin 1990-luvun kokemusten perusteella siten, että takaajalle täytyy nykyisin hyvin tarkasti tehdä selko siitä, mihin tämä takaus voi johtaa. Varmaan täällä monikin on käynyt näissä neuvotteluissa, jos on takauksia tehnyt. Siinä kyllä pankkivirkailija hyvin pitkään lukee ja hartaasti esittelee, mitä tämä tarkoittaa. Tämän tyyppistä selvitystä ei eduskunnalle eikä kansalle ole annettu, mitä tämä järjestely tarkoittaa, mutta siitä huolimatta joudutaan eduskunnassa tekemään tällaisia vaikeita ratkaisuja. On selvää, että tämän kolmen vuoden aikana tähän palataan kymmeniä kertoja — ja toivottavasti sitten seuraavilla kerroilla tarkemmilla ja selkeämmillä papereilla ja tiedoilla.

Bjarne Kallis /kd:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Johannes Koskinen käytti samaa perustelua kuin hallitus, eli tämmöistä uhkausta: ei päästetä kokonaisia kansantalouksia kaatumaan. Mikä perustelu tuo on? Oletatteko vai uskotteko te ihan, että joku kansantalous kokonaan kaatuisi, jos nämä lait hylättäisiin? Kun puhuimme Kreikasta ja Kreikka-lainoista, niin oli sama: pitää myöntää toista miljardia lainaa, muuten syntyy dominoefekti.

Minä yritin kysyä monelta hallituksen jäseneltä, mitä tuo tarkoittaa, mihin tuommoinen väite perustuu, että syntyy dominoefekti. No, vastaus oli se, että rahalaitokset, pankit ovat niin sitoutuneet toisiinsa ja niin menevät ristiin saatavat ja velat, että kun yksi kaatuu, niin kaatuu toinen sen perään. Siis näin väitetään. Kyllä pitäisi olla vähän enemmän näyttöä ennen kuin tällaista menee esittämään.

Minä en anna minkäänlaista arvoa tuommoisille väitteille. Vaihtoehtoja on aina olemassa. Kreikka-lainassa olisi ollut se mahdollisuus, että olisi menetelty niin kuin yksityiselämässä yleensä menetellään: jos ei velallinen maksa, niin ryhdytään velkajärjestelyyn. Totean, että ei taida löytyä EU-maista eikä koko Euroopasta sellaista maata, jolla olisi enemmän velkaa kuin varallisuutta. Kaikilla näillä mailla on enemmän varallisuutta kuin velkaa. Kreikalla on enemmän varallisuutta kuin velkaa. Islannilla, jolle annettiin myöskin laina, on enemmän varallisuutta kuin velkaa. Latviasta en uskalla sanoa, mutta olen melko varma, että silläkin on enemmän varallisuutta kuin velkaa. Kaikki euromaat ovat kyllä sellaisia, että niillä on enemmän varallisuutta kuin velkaa.

No, kun näin on, niin tietenkin voi ajatella, että ei kai tähän takaukseen silloin liity mitään riskiä eikä velanantoon liity mitään riskiä, jos niillä on varallisuutta enemmän kuin velkaa. Minä olen samaa mieltä, ei liity riskiä. Mutta se edellyttää silloin sitä, että kun maksun aika tulee, silloin ei saa olla lepsu, vaan silloin pitää olla kova. Ed. Sasi sanoi, että "pieni maa" — tai hän mainitsi kyllä tämän, että päätökset tehdään yksimielisesti, ja totesi, että tämä on meidän vahvuutemme, mutta sitten lisäsi, että "Suomi on pieni maa", antoi ymmärtää, että emme me voi niitä ehtoja kovinkaan paljon asettaa. Suomi on pieni maa, mutta suhteellisesti tämä koskee meitä ihan yhtä paljon kuin se koskee Saksaa, ihan yhtä paljon suhteellisesti, ja se, joka on hoitanut asiansa hyvin, voi kyllä asettaa ehtoja. Sen takia pidän todella hyvänä, että tässä laissa edellytetään yksimielisyyttä, ja korostan vielä kerran: silloin kun tämmöinen mahdollinen asia tulee ajankohtaiseksi, silloin pitää myöskin olla kovana ja vaatia sellaisia ehtoja, että Suomen edut huomioidaan mahdollisimman hyvin.

Kun sanoin, että kaikilla mailla on varallisuutta enemmän kuin velkaa, niin myöskin historia osoittaa, että suurestakin velasta on selviydytty. Sotakorvaukset merkitsivät meille noin 15 prosenttia bkt:stä. Ajatelkaa, 15 prosenttia bkt:stä olisi tänä päivänä noin 25 miljardia euroa. Siitä Suomi selvisi, ja meillä on ollut muutenkin aikoja, jolloin velka on ollut suuri ja on ollut vaikeat ajat, mutta me olemme selviytyneet siitä. Kyllä Kreikka, Espanja ja muutkin maat selviytyvät, koska niillä on varallisuutta enemmän kuin velkaa, mutta se edellyttää myöskin kovia lääkkeitä. Jos pidetään kiinni siitä, että edellytetään kovia lääkkeitä, silloin ne selviytyvät ja silloin mekin selviydymme mahdollisimman pienellä menetyksellä.

Pitää myöskin muistaa, että kyllä nämä ongelmat ovat johtuneet monesta syystä: keinottelusta, huonosta lainsäädännöstä, korruptiosta ja huonosta valvonnasta. Kun pankkivero on niin monta kertaa ollut esillä, niin minäkin pidän sitä äärettömän tärkeänä, että pankit ja rahalaitokset joutuisivat kantamaan oman osuutensa.

Kun Kreikka-lainaa käsiteltiin, niin annoin yhden esimerkin. Noin vuosi sitten kuka tahansa teistä olisi voinut ostaa kreikkalaisia lainapapereita hintaan miinus 5 — miinus 10 prosenttia nimellisarvosta. Tänä päivänä te joudutte maksamaan nimellisarvon plus vielä sen koron, joka on erääntymässä. Eli rahoituslaitokset olivat silloin vuosi sitten valmiina luopumaan osasta siitä saatavasta, mutta kun tuli tämmöisiä takaussitoumuksia ja lainoja sieltä sun täältä tai muilta euromailta, niin silloin ne ottivat omansa, vaikka vuosi sitten olisivat olleet valmiina luopumaan pienestä osasta.

Vielä totean, että samanaikaisesti kun Madridissa osoitettiin mieltä, niin alkoi Pariisissa oikeudenkäynti yhtä pankkimeklaria vastaan. Tämä pankkimeklari oli aiheuttanut pankille kuluja ja kustannuksia, tappiota viisi miljardia euroa. Yksi henkilö oli aiheuttanut vahinkoa 5 miljardia, vain yksi henkilö, ja kaikki johtui keinottelusta. No, kyllähän tämä tarkoittaa sitä, että meidän pitää saada tehokkaampi valvontajärjestelmä, mutta meidän pitää myöskin saada pankki- ja rahoituslaitokset keinottelukuriin. Yksi pieni asia, mutta kuitenkin asia, jolla voisi olla pieni merkitys, on tämä koko Eurooppaa koskeva ja kattava pankkivero.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Suomihan on allekirjoittanut tämän Euroopan rahoitusvakausvälineen puitesopimuksen, ja kun lukee valtiovarainvaliokunnan mietinnön läpi, niin on tietysti selvää, että se menee lävitse myöskin täällä täysistunnossa. Sen takia halusin omassa puheenvuorossani tarkastella vähän eri lailla koko asiaa ja palauttaa mieleen tiettyjä seikkoja, joista osan varmaankin tiedätte.

Nimittäin eräs ystäväni, kansantaloustieteen professori, vieraili Amerikassa — hän on aika usein vieraillut siellä — ja lähetti minulle pitkän kirjeen, jossa hän kertoi käynnistään lokakuussa 2007. Muutama havainto sieltä, vähän niin kuin taustaymmärtämys tälle isolle, vaikealle, monimutkaiselle, aika hämäävälle asialle, jossa ei oikein tiedä välillä, kehen luottaa ja kehen ei.

Silloin tilanne oli semmoinen, että tulossa olivat tiettyjen professoreiden mielestä hankalat ajat Amerikassa. Kotitalouksien velkaisuusaste oli silloin siellä jo 150 prosenttia, ja vuosi oli siis 2007. Silloin alkoivat nämä subprime-lainojen ongelmat. Nämä sikäläiset tiedemiehet luulivat, että ne ovat 1 300 miljardia dollaria, mutta me tiedämme nyt, että ne olivat kymmenen kertaa enemmän: 13 000 miljardia dollaria tuli. Siis aivan tämmöisiä lukuja, joita ei voi mitenkään ymmärtää.

Tuolloin näiden uudenlaisten asuntolainojen ideana oli se, että lainanottaja maksaa kaksi ensimmäistä vuotta alhaista korkoa, mutta sen jälkeen korko nousisi. Näin houkuteltiin, huom. houkuteltiin, pankkien asiakkaiksi henkilöitä, joille ei olisi lainoja pitänyt myöntää lainkaan. Siis ei lainkaan. Kaiken lisäksi uskottiin, että nuo asuntotalouspoliittiset virheet saattavat kumuloitua täysimittaiseksi kriisiksi. Asuntomarkkinat siis ylikuumenivat. Mutta näiden tiedemiesten mielestä todellisen kriisin siemenet kylvettiin jo 90-luvun alussa.

Miettikääpä, arvoisat kuulijat, näitä prosesseja. Jos kauppatieteilijät väittävät näin, että kaikki sekin jo alkoi 1980-luvun puolella, niin missähän me nyt sitten olemme näiden nykyisten Kreikan vaikeuksien ja eurovaikeuksien ja muiden kanssa. Missä nekin ovat alkaneet jo piillä ja muhia? USA:n investointipankit olivat silloin nimittäin pyrkineet markkinoimaan uusia rahoitusinstrumentteja. Kaikki olemme kuulleet tämän sanan. Sillä oli tiettyä vastustusta, kunnes presidentti Clinton aikanaan hyväksyi nämä rahoitusinstrumentit ja niiden markkinoinnin. Mutta nyt vuonna 2007 myönnetään aivan avoimesti, että uudet rahoitusmuodot olivat niin vaikeaselkoisia, että kukaan ei pystynyt niitä valvomaan. Eikö ole aika hurjaa? Ja kuitenkin näitä asioita opetettiin Amerikassa muun muassa Harvard Business School -nimisessä yliopistossa, joka on yksi maailman tunnetuimpia tämän alan eksperttilaitoksia. Tähtään tällä, puhemies, ihan tiettyyn asiaan. Samaten nuo asiantuntijat olivat arvioineet, että maailmaan oli silloin jo luotu tuotantokoneisto, joka oli keskimäärin 30 prosenttia suurempi kuin kriisin synnyttämä uusi kysynnän taso edellytti.

Ystäväni lähetti tarkempaa tietoa autoteollisuudesta — te tiedätte kaikki, miten siinä on nyt viimeisen kolmen vuoden aikana käynyt — lentoliikenteestä, laivaliikenteestä, telakkateollisuudesta ja metsäteollisuudesta. Kaikissa on ollut siis liian suurta tuotantokoneistoa käytössä.

Arvon puhemies! Halusin nämä vähän kaukaisemmat asiat kytkeä tähän sillä lailla, että koko tätä puuhaa ovat olleet johtamassa erittäin oppineet miehet ja naiset. Siellä ei helppoheikkejä ole ollut. Siellä on aivan muunlaiset systeemit, jotka tähän ovat johtaneet, ja minun kysymykseni on vaan se, että jos oppineet ja koko ikänsä talouselämässä toimineet korkeissa asemissa olevat ihmiset johtavat talouden tällaiseen suuntaan, mikä sen sitten voi sieltä enää korjata tai oikaista oikealle paikalleen.

Kansainvälisesti olen näitä onneksi päässyt eduskunnan kautta katsomaan sekä Amerikkaan että Eurooppaan, ja eri puolilla nihkeästi lopulta on myönnetty, että kaiken takana on ahneus. Itse asiassa se selvittää kaiken. Sehän on kaikissa meissä ihmisissä oleva luonteenominaisuus. Tiettyyn määrään asti sitä varmaan on hyvä ollakin, mutta kun se menee yli, niin näin käy. Luottamus häviää sen myötä, ja siinä sitä sitten ollaan kauniin kaulan kanssa.

Minusta kun tätä kaikkea ajattelee tästä näkökulmasta, niin kyllä lääkärinä oikeastaan tuijottaa potilasta, josta ei oikein tiedä, miten sitä pitäisi hoitaa. Tuntuu suorastaan pelottavalta. Nimittäin kun ajatellaan tätä operatiivista otetta, joka meillä pitäisi olla esimerkiksi euroalueen sisällä, jos sinne nyt sitten hypätään — on sitten kysymys alijäämistä, 3 prosentin rajasta tai valtion lainoista yli 60 prosenttia — niin kyllähän suuri kysymys, johon muutama muukin kansanedustaja täällä on puuttunut, on se, kuinka on mahdollista, että vielä vuodenvaihteessa oli ainoastaan neljä maata EU:ssa, jotka täyttivät nämä kriteerit. Vain neljä maata 27:stä, kaikki muut hymistelivät. Missään ei edes erityisesti puhuttu, että pitäisi puuttua, vieläkään ei ole puhuttu missään suuren valiokunnan kyselyissä ja muissa, joita olen pääministeriä myöten kysynyt, mitä olisi pitänyt tehdä, mikä olisi se tapa ollut, millä olisi kerta kaikkiaan laitettu asiat kuntoon. Vai onko teoreettisesti niin, että nämä mittarit ovat väärät? Sehän on ihan yhtä lailla toinen teoreettinen vaihtoehto.

On ihan hyvä, että nyt on uudenlaisia pankkistressitestejä ja muita vastaavia, mutta minusta se on aivan samantekevää, minkälaisia laatumittareita tai paljousmittareita rakennetaan, jos niihin perään ei liity niin sanottua "kuinka se temppu tehdään", jos mennään tämän rajan ylitse. Näihin eivät vastuunalaiset ihmiset pysty virallisissa kokouksissa vastaamaan, onko esimerkiksi jonkun Saksan ylityksistä edes puhuttu ministerineuvoston kokouksissa tai vastaavissa huippukokouksissa, missä tahansa he ovat toisiansa tavanneet. Ikävä kyllä, näistä ei oikein tietoja edes hetku eikä notku tänne meille päin.

Se on ihan totta, että Suomi on pieni toimija. Me olemme 1 prosentti väestöpohjasta, ja joidenkin väitteiden mukaan noin 2 prosenttia on meidän vaikutusvaltamme EU:ssa. Kyllä me totta kai voimme kujilla ja toreilla ja kabineteissa sanoa vaikka mitä ja vaatia kaikenlaisia asioita. Mutta tämä on minusta, puhemies, kaiken tämän pohjalla, moraalinen asenne, vääränlainen keinotteluasenne. Onko se ainoa, joka johtaa tätä puuhaa eteenpäin? Tämä puitesopimus on ihan hyvä, jos se saadaan toimimaan. Tässä vaaditaan yksimielisyyttä, tässä on tietyt voimaantulot, tässä on tiukat ehdot. Tämä on kaikkinensa aivan hyvä. Mutta onko tämä vaan yksi uusi keino sanoa, että kun tämä tehdään, kaikki on hyvin, ja lopulliset aikataulut kuitenkin puuttuvat. Se on se, mitä minä toivoisin kaikista eniten, että kaikki me suomalaiset, jotka eri puolilla Eurooppaa nyt ravaamme, ottaisimme laajasti puheeksi.

Muistan varsin hyvin sen viikonvaihteen, kun suuri valiokunta joutui käsittelemään tätä. Se oli ainoa kerta minun kansanedustajaurallani, kun kännykän välityksellä olimme yhteisessä kokouksessa koko suuren valiokunnan niin sanottu työjaosto, jossa on siis puheenjohtaja, molemmat varapuheenjohtajat ja sitten kaksi valiokuntaneuvosta. Puheenjohtaja oli silloin hyvin tiiviisti yhteistyössä pääministeriin, joka oli Brysselissä. Me tiesimme kaikki nämä asiat ja puhuimme niistä monipuolisesti, mutta kiire oli niin tulenpalava, että ei ollut oikeastaan mahdollisuutta suurta valiokuntaa edes kutsua yhteiseen ylimääräiseen kokoukseen. Me ed. Tuomiojan kanssa mietimme tätäkin asiaa, mutta päädyimme kuitenkin siihen, että se ei tässä asiassa yhtään ole eduksi tälle kokonaisuudelle.

Vaikea, iso asia. Tästä pitää paljon puhua, arvon puhemies, ja oikeastaan haluaisin loppuun vaan sanoa sen, että Suomi on mukana EU:ssa, kukaan ei ole täällä nytkään sanomassa, että meidän pitää siitä lähteä pois, ja se edellyttää silloin, että me joudumme kaikkia EU:n asioita käsittelemään, olivat ne sitten kuinka ikäviä tahansa, ja omassa suhteessamme meidän on niistä myös kannettava vastuu. Se täytyy näissä kaikissa asioissa muistaa. Pelkällä kosmetiikalla tässä ei missään tapauksessa pärjätä.

Ja kun joku täällä puhui markkinavoimista, niin sanonpa tähän ihan loppuun, että omissa muistelmissaan Iiro Viinanen sanoo, että markkinavoimia Suomessa olivat noin 25 suurta yritystä. Ne olivat Suomen markkinavoimat, ehkä näin se on. Euroopassa niitä on vaan muutama tuhat kappaletta korkeintaan. Se on se neuvottelukumppani, joka on kasvoton, mutta joka on löydettävissä jollain lailla.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Täällä ed. Akaan-Penttilä teki aivan oikean johtopäätöksen (Ed. Pulliainen: Ydinvoimalaa tuet siinä!) — no, sekin tulee aikanaan, Erkki — että ahneus on tässä suurimpana kannustimena. Samoiten optiot ja eräänlaiset kannustuspalkkiot sitten tällaisia pankinjohtajia kannustavat älyttömiin riskinottoihin. 8 miljardia euroa on suuri summa Suomelle, ja 750 miljardia euroa on suuri summa Euroopalle ja EU:lle, kun ei olla varmoja vielä, selvitäänkö näilläkään rahoilla. Elikkä silmukka on kaulassa silloin.

Täällä ed. Sasi kertoi, että tulee olla tiukat ehdot. No, nämä ehdothan ovat olleet jo tiukat. Nämä taloussotkut ja vilunkipelit ovat olleet tiedossa — jo vuonna 2004, kertoi asiantuntija talousvaliokunnassa, tiedettiin tämä Kreikankin sotku — mutta tätä ei ole haluttu kumminkaan valvoa. Katsottiin läpi sormien. Valtionpäämiehet, pääministerit ja valtiovarainministerit ovat EU:ssa katsoneet tätä läpi sormien eivätkä ole halunneet puuttua. Tuolla talousvaliokunnassa kysyin, minkä takia ei ole. Sanottiin, että no, ei siellä voi valtionpäämiesten kokouksissa oikein sitä toista valtionpäämiestä moittia. Mutta silloin kun tulee maksun aika, sitten sanotaan, että nyt ollaan yhteisissä talkoissa ja miljardeja pitää löytyä.

Eli tässä valtionpäämiehet ja ministerit eivät ole hoitaneet hommia. Niillä on ollut arvovaltaa, ei joillakin EU-virkamiehillä Rehnillä ja muilla, he ovat juoksupoikia vaan. Silloin tämän ykkösketjun olisi pitänyt kertoa Kreikalle, että nyt vilunkipeliä tapahtuu ja näin ei saa menetellä. Valvonta tulee saada kuntoon ja vapaamatkustajat kuriin. Kreikkakin olisi pitänyt velkasaneeraukseen laittaa. Silloin olisivat pankitkin joutuneet vastuuseen. Nythän hoidettiin vaan pankkien voitot ja velat pois ja sama homma jatkuu.

Kreikan sotkuissa poliitikot siellä elelivät unelmissa, ja sitten ranskalaiset ja saksalaiset pankit mielellään rahoittivat näitä unelmia. Nyt siellä sitten kansa on hyvin kovan matokuurin edessä, kreikkalaiset. Lähes 300 miljardia euroa joukkovelkakirjoja laskettiin maasta markkinoille. Kerrottiin, että sinne tuli jopa Kiinasta, millä on maailman suurimmat valuuttavarannot, niille sijoitusmarkkinoille, kun tiedettiin, niin kuin täällä on todettu, että maa ei voi tehdä konkurssia. Kreikalla on enemmän omaisuutta kuin on velkoja, ja nythän he jo näkyvät tutkivan, että jotain voisi vaikka myydäkin.

Jokainen maa maksakoon sotkunsa itse. Niin teki Suomikin 1990-luvun laman kohdalla. Ei se paljon sen kummempi summa ollut kuin mikä nyt Kreikan kohdalla on, ja me siitä selvisimme. Toki leikattiin vähän vääristä kohdista: pohjaosat ja taitetut indeksit. Niistä vieläkin kansalaiset kovin ovat katkeria. Silloin olisi pitänyt vähän enemmän näiltä hyväosaisilta ottaa.

Espanjassa, Portugalissa ja Italiassa kansantalous on hyvin suuressa vaarassa. Luottoluokitukset ja lainaraha kallistuvat. Espanja rakensi velalla erittäin paljon. Kaikki tiesivät, että velalla rakennetaan. Kun tuli lama, niin nyt sitten tuli maksun aika, ja siellä on suuria vaikeuksia.

Täällä on puhuttu energiaratkaisusta tänään, ja nyt huomenna siitä äänestetään. Luin tuossa erään artikkelin. Asiantuntija kertoo, mikä merkitys on energiaratkaisulla eri maitten kohdalla. Espanja on erittäin runsaasti panostanut tuulivoimaan, isoihin tuulivoimapuistoihin, ja siellä on hyvin anteliaita syöttötariffeja. Nyt sitten joutuu Espanja ... On lama ja on tehty pitkiä sopimuksia, 15—20 vuotta, hyvin anteliaita. Nyt on se maksun aika. Se ei tuotakaan niin hyvin. Se ei tuotakaan niin hyvin kuin on kuviteltu, ja kuviteltiin, että kasvu jatkuu, niin kuin USA:n asuntomarkkinoillakin. Nyt on se maksun aika. Eli on erittäin tärkeätä katsoa, niin Espanjassa kuin Suomessakin, mihinkä varsinkin pienen maan rahat laitetaan ja sidotaan ja minkälaista se on sitten eri aikana ja eri taloudellisessa tilanteessa.

Minun mielestäni näihin takuisiin ei pidä mennä ja jokainen maa maksakoon viulunsa itse. Niin teki Suomikin 1990-luvun laman aikana.

Hannes Manninen /kesk:

Arvoisa puhemies! Mehän käsittelemme suurta ja vakavaa asiaa, mutta kun kuunteli opposition syyttelyä, tuli mieleen tarina pikku-Kallesta. Kun tarkastaja tuli kouluun, oli menossa uskontotunti. Tarkastaja kuulusteli oppilaita ja kysyi Kallelta, mikä särki Jerikon muurit, johon Kalle vastasi, että en minä ainakaan. No, tilaisuudessa oli kunnanhallituksen puheenjohtaja paikalla, joka nousi ylös ja sanoi, että särki kuka särki, mutta kyllä kunta maksaa. (Naurua) Tässä keskustelussa tulee vähän samanlainen mielikuva, että kyllä Suomi maksaa, näin syytellään, mutta en usko ihan näin yksinkertaiseen ratkaisuun tässä asiassa.

Ensinnäkin on syytä todeta se tosiasia, että me käsittelemme historiallisesti suurta takausta siinä suhteessa ennen kaikkea, että tämä annetaan vieraiden valtioiden puolesta. Maan sisäisiä takauksia tai lupauksia, valtuuksiahan me olemme antaneet tämänkin eduskunnan kaudella jopa 40 miljardia, mutta onneksi niitä ei ole tarvinnut käyttää.

Edelleen on, aivan oikein, syytä todeta, että käsittely on jouduttu tekemään hyvin nopeassa aikataulussa. Miksi näin? Ennen kaikkea siksi, että euromaissa halutaan, että kun pankkien stressitestit on aiottu julkaista 15.7., niin jos ilmenee jotakin sellaista, mikä laukaisee tämän tilanteen, niin meillä on valmiina järjestelmä, jolla me pääsemme auttamaan vaikeuksiin joutuneita maita. Myöskin se luo uskottavuutta, että ei ole vain puheissa tämä rahoitusvakausväline vaan se on myöskin käytännön järjestelyiltään valmiina.

Kun valtiovarainministerillä ei ollut mitään mahdollisuutta tulla tähän tilaisuuteen — hänhän oli ensimmäisessä käsittelyssä paikalla — olen saanut valtiovarainministeriöstä tietoa siitä, mikä tilanne tällä hetkellä on sopimusten allekirjoittamisen ja näiden muiden järjestelyjen suhteen. Ensinnäkin puitesopimuksen ovat allekirjoittaneet kaikki muut paitsi Belgia, Malta ja Slovakia. Belgia lähinnä siksi, että siellähän on hallituskriisi, ei ole toimintakykyistä hallitusta. Maltalta odotetaan, että tässä kuun vaihteessa se tulisi siellä tehtyä, koska he haluavat ratifioida ja sen jälkeen vasta allekirjoittaa. Slovakiassa on parlamenttivaalit 12. kesäkuuta, joiden vuoksi tämä asia ei ole edennyt.

Edelleen siitä, kuinka moni maa on jo ilmoittanut lopullisesti tulostaan tähän luxemburgilaiseen erityisrahoitusyhtiöön: Yhdeksän maata on ilmoittanut "kyllä", seitsemästä ratkaisu vielä puuttuu, ja Suomi on näiden seitsemän joukossa. (Ed. Skinnari: Mitkä ovat kyllä?) — No, minulla on kyllä täällä luettelo, mutta ehkä se riittää, kun minä sanon, mitkä maat ovat käsitelleet kaikki asiat valmiiksi. Niitä ovat: Ranska, Saksa, Portugali ja Kypros. Neljässä maassa on kaikki asiat jo valmiina. (Ed. Rajamäki: Portugali olikin tärkeä!) — Portugali on varmasti tärkeä, mutta tärkeimpänä pidän, että Ranska ja Saksa ovat menneet etusijalle. — Elikkä me emme ole ollenkaan tässä eturintamassa. On minulla täällä kyllä nämä luettelot, miten kukin maa on menetellyt.

Edelleen on syytä ehkä tehdä kaksi asiaa selväksi:

Ensinnäkin, me olemme tosi nopeassa aikataulussa varsinaisen takausasian jo käsitelleet, ja se on myöskin toisessa käsittelyssä vahvistettu tässä salissa. Nyt me käsittelemme tätä puitesopimusta, joka puitesopimus käsittelee rahoitusvakausvälineen varainhankintamenettelyä ja menettelyä, jota noudatetaan, kun euroalueeseen kuuluvat valtiot myöntävät takauksia jollekin Euroopan rahoitusvakuutusvälineen varainhankinnalle sitä maata varten.

Elikkä takausasia on jo loppuun käsitelty. Nyt on kysymys siitä menettelystä, millä tavalla varmistetaan se, että asianmukaisesti tämä takaus tulee harkituksi ja hoidetuksi, ja yksihän on tämä maiden välinen yksimielisyys. Siitä huolimatta kannattaa aina muistaa, että takaus on petollinen väline siinä suhteessa, että se annetaan monesti liian helposti siksi, että antamishetkellä se ei maksa mitään, mutta voi tulla korkojen kera maksuun myöhemmässä vaiheessa. Se on paljon pahempi kuin velka, josta sanotaan, että velka on veli otettaessa, velipuoli maksettaessa. Takaus on vielä paljon pahempi, ei minkäänlaista sukulaisuutta tunneta enää silloin, kun maksun aika tulee.

Edelleen on syytä todeta, että hyvin monissa euroalueen maissa tämä puitesopimus ei mene ollenkaan parlamentin käsiteltäväksi, vaan niissä on järjestelmä, että katsotaan, että se on toimeenpanoa, jonka toimeenpanevat elimet voivat hoitaa. Eli tässä suhteessa Suomessa on vaikkakin nopea, todennäköisesti myös kaikkein perusteellisin käsittely jäsenvaltioista. Edelleen on syytä todeta, että tässä tämän asian suuri merkitys tunnustetaan siinä suhteessa, että ensinnäkin normaalistihan meillä eduskunta antaa takausvaltuudet. Tässä on päädytty ehkä lakiin myöskin siksi, että on katsottu, että tämä on kansainvälinen sopimus, josta on syytä säätää lailla.

Toinen syy on se, että kun se on säädetty lailla, niin siihen on voitu ottaa tämä tiedonantomenettely eli toisin sanoen jokaisesta tapauksesta päätetään erikseen tai saadaan eduskuntaan tiedonanto, jossa eduskunta ottaa kantaa hallituksen luottamukseen. Normaalistihan takauksessa ne ehdot hyväksyy valtioneuvosto eikä se palaa valtuudenannon jälkeen enää eduskuntaan. Elikkä tässäkin mielessä tämä asian vakavuus on tunnustettu.

Edelleen on syytä todeta, kun ed. Rajamäki on täällä monta kertaa todennut, että puitesopimuksesta puuttui Espanja, että ei puitesopimuksesta puutu Espanja, vaan lainsäädännöstä, jolla se on täytäntöön pantavaksi esitetty. Kyllä puitesopimus on neuvoteltu siellä euromaiden kesken. Kyllä siellä Espanjan nimi on mukana, mutta ei siinä laissa, jolla tämä puitesopimus täällä pannaan täytäntöön, tai siinä esityksessä, mutta mehän olemme sen virheen tai erehdyksen korjanneet.

Edelleen on syytä todeta, kun täällä on vaadittu hallitukselta, että on entistä enemmän vastuuta pankeilla, että Suomi ajoi ja sai 9. ja 10. toukokuuta Ecofin-neuvoston päätelmiin maininnan transaktioverosta. Myöskin valtioneuvosto on, kun on kyse E-kirjelmästä 21.6. — se on komission tiedonanto pankkien kriisirahastoista — on ilmaissut hallituksen myönteisen kannan veroon. Elikkä kyllä hallitus on noudattanut sitä linjaa, että luottamus hyvä mutta kontrolli paras, niin kuin venäläinen sanonta sanoo.

Mitä tulee sitten tähän perustuslakivaliokunnan esitykseen, niin haluaisin todeta, että sitä on käsitelty lakiesityksen perusteluissa aika pitkään ja todettu, että tämä laki voidaan säätää normaalissa lainsäädäntöjärjestelyssä, eikä perustuslakivaliokunnan puheenjohtajakaan ole nähnyt mitään syytä sen viemiseen perustuslakivaliokuntaan. Elikkä asia on vaikea, vaativa, vakava, se vaatii suurta huolellisuutta ja edunvalvontaa valtioneuvostolta, mutta tässä tilanteessa pidän sitä kuitenkin hyväksyttävissä olevana, niin kuin valiokunta esittää.

Kari Rajamäki /sd:

Arvoisa puhemies! Täällä on aivan oikein todettu, että säätelemättömät, valvomattomat finanssimarkkinat ja kapitalistinen järjestelmä vaativat vihdoin säätelyä ja selkeitä pelisääntöjä. Kun minä lainasin Kanava-lehteä tässä aikaisemmassa puheenvuorossani, niin haluan kyllä myöskin tuoda esille sen sosialidemokraattien eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuorossa jo vuonna 2007 lainatun Seppo Lindblomin toteamuksen myös samaisessa Kanava-lehdessä, lainaus: "Nähtävissä on ennen muuta niin sanotuksi kvartaalitaloudeksi kutsutun elinkeinoelämän virtausten voimistuminen eli lyhytjännitteisen omistajaintressin esiin tunkeutuminen. Osin se kertonee tietotaidon talouden mukanaan tuomasta kaivatustakin dynamiikasta, mutta ennen kaikkea yritystoiminnan sosiaalisen koodin muutoksesta, moraalin rakoilusta ja yritysjohdon ahneudesta, jolle ei löydy mitään markkinataloudellisia perusteita. Juuri kun markkinatalouden merkitystä on korostettu modernissa yhteiskuntapolitiikassa, niin sen itsekuri pettää ja sen etiikka yskii huolestuttavalla tavalla." Näitä seurauksia on taholtamme tuotu täällä myöskin talousarviokäsittelyssä esille.

Puhemies! Lyhyesti tähän hallituksen esitykseen, josta todella puuttui siihen sopimukseen esitettyjen maiden joukosta Espanjan kuningaskunta. Sen perusteluissa esityksen vaikutuksista hallitus myös toteaa, lainaus: "Useammat kotimaiset ja ulkomaiset asiantuntijat arvioivat kuitenkin, että lainoituksen antamiseen ei tule olemaan tarvetta". Näitä asioita pyrittiin asiantuntijakuulemisessa ja myös täällä salissa peräämään, mitä asiantuntijoita nämä ovat olleet. Ovatko he niitä, jotka nyt erosivat valtiovarainministerin talousneuvostosta joukkoirtisanoutumisella muutama päivä sitten, vai mitä asiantuntijoita tässä tarkoitetaan? Kyllä tämä on varsin huolestuttavaa. Kun viitataan tämän tilanteen hallinnan hankaluuksiin ja hallituksen valmisteluihin, niin hallituspuolueen soturit kyllä eduskunnassa ovat olleet ehkä paavia paavillisempia tältä osin kannanotoissaan.

Puhemies! Esitän tässä yhteydessä, että eduskunta hyväksyisi vastalauseen 1 mukaiset lausumaehdotukset 1. koskien takausesityksen käsittelyä budjettivallan edellyttämällä tavalla, 3. jos on väistyvien takaajien vaikutuksia, 4. koskien kantaa pankkiveroon ja 5. koskien kantaa rahoitusmarkkinaveroon, sekä 2. lausumaehdotuksen seuraavassa, pöydille jaetussa muodossa: "Eduskunta edellyttää, että perustuslakivaliokunta myöhemmin sopivassa tilanteessa arvioi näiden esitysten käsittelyn eduskunnassa."

Puhemies! (Välihuuto) — Niin, yritimme saada tämän perustuslakivaliokuntaan aikaisemmin, ja meille ei ole riittänyt se, että hallitus arvioi näin merkittävien eduskunnan budjettivaltaa koskevien asioiden perustuslainmukaisuuden, vaan eduskunnassa se pitää arvioida. Edes ed. Sasi ei riitä sen arvioimiseen.

Täällä on nyt käynyt selvästi myöskin ilmeiseksi, että nämä meidän lausumat ja ehdot eivät ole täyttymässä. Mielestäni tänään täältäkin paikalta käyttämieni puheenvuorojeni pohjalta ei siis liene vaikea arvata ja tehdä johtopäätöstä, että tulen äänestämään hallituksen esitystä vastaan.

Heikki A. Ollila /kok:

Arvoisa puhemies! Täällä on käyty tuollainen kaksijakoinen keskustelu tästä aiheesta. On toisaalta puhuttu itse sisällöstä ja näistä tapahtumista, jotka tähän ovat johtaneet, ja toisekseen sitten tästä muodosta, kiireestä, on käytetty hyvinkin kriittisiä puheenvuoroja. Ed. Rajamäkihän tuon keskustelun alkoi. Ed. Rajamäki, pitäjän palokunnan tullessa palopaikalle vpk oli jo sammuttanut tulipalon; väärin sammutettu, tuhahti turhautunut palopäällikkö. Tässä on vähän samaa asiaa tuon ed. Rajamäen puheenvuoron kanssa. Vertaus on sikälikin osuva, että tässäkin tilanteessa oli tärkeä saada kiireesti sitä vettä heitetyksi tähän talouspoliittiseen paloon, joka Euroopassa oli syntymässä, ja toivomme kaikki, että siinä onnistutaan.

Tuo yksi yksityiskohta, josta ed. Rajamäki on nostanut erinomaisen suuren metelin — hänellä on joskus siihen taipumusta — oli, että kun tuosta hallituksen esityksestä painovirheenomaisesti puuttui tuo Espanjan kuningaskunnan nimi, niin sen lisääminenhän on aivan normaalia valiokuntatyötä. Valiokuntahan tarkastaa hallituksen esityksiä, ja jos niistä tällaisia virheitä löytyy, niin ne sinne pykäliin korjataan, enkä oikein ymmärrä itsensä kiihottamista vaatimaan sitä, että esitys tuon takia olisi pitänyt palauttaa hallitukselle. (Ed. Rajamäki: Täydentävä esitys pyydettiin, se on normaalia!) — Tällaisen asian takia se ei todellakaan ole normaalia eikä missään tapauksessa järkevää.

Itse asiahan ei ole kenellekään miellyttävä, se on ihan selvästi tunnustettava, ei hallitukselle eikä oppositiolle. Minusta esimerkiksi ed. Södermanin ja ed. Saarisen puheenvuorot analysoivat tätä hyvin ja asiallisesti. Samoin ed. Koskisen laajempi puheenvuoro oli paitsi asiallinen myös mielenkiintoinen ja antoisa tältä taustasisällöltään. Arvostan sitä, että sosialidemokraateilla tästä sinänsä oppositiolle varmasti herkullisesta aiheesta ja astalosta huolimatta tuntuu — ainakin osalla, täytyy tähän lisätä äskeisen ed. Rajamäen puheenvuoron jälkeen — löytyvän vastuullisuutta tämän asian käsittelyssä toisin kuin vasemmistoliitolla, mutta sitä minä nyt en kyllä osannut odottaakaan. Olisikohan muuten maailmasta löytynyt sellaisia pankkeja, jotka olisivat rahoittaneet Suomen taloutta, jos täällä olisi hyväksytty kaikki Vasemmistoliiton vuosien mittaan tekemät menonlisäykset?

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Ehkä tuo äskeinen huomio pankkien rahoittamisesta on enemmänkin tällainen akateeminen heitto, kun nyt käsitellään näitä taloudellisia kysymyksiä. Mutta kuitenkin haluaisin todeta sen, että tässä on hiukan tällaisen kaksisuuntaisen eli bipolaarisen mielialahäiriön piirteitä tämän asian käsittelyssä.

Silloin kun Suomi oli menossa euroalueeseen mukaan, niin täällä oli äärimmäisen tiukka menokuri ja se vietiin aivan loppuun saakka jokaiseen hallitusryhmään, ja silloin ei todellakaan ollut puhe siitä lainkaan, että vasemmistoliitostakaan olisi tehty erityisen paljon budjettiesityksiä.

Nyt kuitenkin, niin kuin ed. Söderman puhui täällä, tämä euroalueen rapautuminen on liitetty tällaisen arvaamattoman luonnonmullistuksen piikkiin. Eli tässä on aivan selvästi kikkailtu tällä EU-lainsäädännöllä, EU-perustamisasiakirjoja ei arvosteta tässä asiassa eikä kunnioiteta niiden sisältöä, vaan kikkaillaan, niin kuin ed. Söderman täällä jo kertaalleen omassa puheenvuorossaan totesi.

Näin ollen tässä on EU-sopimuksien tekstejä hyvin tarkoituksenmukaisesti analysoitu ja sovellettu. Silloin kun ei ole asialle sopivaa, niitä ei sovelleta eikä kunnioiteta ja etsitään tällainen kikkailtu arvaamaton luonnonmullistus syyksi tälle toimenpiteelle.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! Vuodesta 2010 tulee Suomen taloushistoriaan mielenkiintoinen vuosi. Tänä vuonna valtio ottaa velkaa viimeisen lisäbudjetin laskelman mukaan 12 miljardia euroa, ja siinä lisäbudjetissahan otettiin lisäksi valtion kassasta 1,1 miljardia, muistaakseni, käyttöön ja vielä Suomen Pankilta vähän lisää kassavaroja valtion menojen kattamiseksi. Eli itseisarvoltaan noin 13,5 miljardia on tämä, mitä käytetään yli tulojen tänä vuonna eli velkaannutaan. Sen lisäksi nyt on tehty päätös jo 1,6 miljardin euron lainasta Kreikalle. (Ed. Manninen: Se sisältyy siihen kokonaisuuteen!) — Se saattaa sisältyä tähän kokonaisuuteen, mutta kuitenkin. — Ja nyt ollaan käsittelemässä — tai itse asiassa se viime viikolla jo kyllä lopullisesti hyväksyttiin — tätä vajaan 8 miljardin euron takausta tälle Euroopan vakausrahastolle.

Eli näistä tulee yhteensä noin 20 miljardia euroa velkaa ja vastuita suomalaisille veronmaksajille. Latviallehan annettiin myös 324 miljoonan euron laina ja Islannille puoli miljardia. Ne saattavat sisältyä ainakin osittain noihin velkalukuihin, mutta kertovat siitä, että Suomi on kyllä mielenkiintoisessa taloudellisessa tilanteessa ja jos kehitys jatkuu tällaisena, niin ei tätä kovin kauan kestetä.

Hallitus on todennut kuitenkin, että ei ole aihetta menojen leikkauksiin eikä ole aihetta verojen korotuksiin vaan otetaan velkaa ja annetaan takauksia vauhdikkaasti yhä lisää. Ja eduskunnan enemmistö lisäbudjetin hyväksyi, ja vielä tietysti sitten oppositiosta tuli esityksiä aika hulvaton määrä lisämäärärahoiksi tuohon lisäbudjettiin, ei nyt ihan miljardeja mutta muutama sata miljoonaa tuli vasemmistopuolueelta.

Tässä tilanteessa nyt ollaan, ja taloutemme on siis menossa huonompaan suuntaan isänmaamme osalta. Jätämme perinnöksi seuraavalle hallitukselle ja ehkä seuraaville sukupolville aikamoisen lastin. Viime vuonnahan uutta velkaa tuli lähes 10 miljardia euroa valtiolle, ja kehykset kertovat, että seuraavat 3 vuotta, joihin kehykset ulottuvat, ehkä noin 9 miljardia euroa per vuosi.

Tässä tilanteessa Suomi siis rahoittaa muita maita aika voimakkaasti tai ottaa niiden puolesta vastuita. Taustalla on se kriisi, joka Euroopassa on. Kuinka vakava se on, siitä me emme ole saaneet selvyyttä, ainakaan ajankohtaista selvyyttä, tämän keskustelun aikana. Valtiovarainministeri Katainen viime viikolla, kun tämä nyt käsittelyssä oleva asia ensimmäisessä käsittelyssä oli, kertoi siitä ja varoitti meitä, että eduskunta saattaa joutua jopa nyt kesätauon aikana kokoontumaan käsittelemään tiedonantoa sen takia, että jokin euromaa, jota hän nyt ei tietenkään lähtenyt nimeämään, yksi tai useampi, saattaa joutua siihen tilanteeseen, että tarvitsee tätä rahoitusta.

Tuon aiemmin hyväksytyn lain mukaan tiedonannolla siitä sitten eduskuntaa informoidaan ja eduskunta voi silloin sitten joko kaataa hallituksen tai antaa sen jatkaa. Takaus ilmeisesti pysyy voimassa. Eli tämä tiedonantomenettely on kyllä hieman silmänlumetta ihan tosiasian eteen tullessa, mutta parempi sekin kuin että annetaan avoin valtakirja tiettyyn, noinkin valtavaan määrään asti kuin mikä on hyväksytty.

Herra puhemies! Niin kuin tästä ja jo aikaisemmista puheenvuoroista ilmeni, niin itse takauspäätös on tehty jo ennen juhannusta ja se sitoo meitä. Nyt on kysymys tästä sopimuksesta, jonka mukaan tämä Ervv-järjestelmä järjestetään käytännössä, miten se rahansa hankkii ja millä ehdoilla se sitten antaa tätä apua kriisiin joutuneille euromaille. Siinä mielessä, kun takaus on kerran annettu, niin tämän sopimuksen käsittely ja läpivieminen on jotenkin perusteltua. Pitäisikin tässä keskustelussa käydä sitten tästä sopimuksesta itsestään keskustelua, mutta sopimus on sellainen kuin se on yhdessä sovittu, eikä sitä voida täällä muuttaa yksipuolisesti, mikään sopimusosapuoli ei voi sitä muuttaa.

Sen kuitenkin torjun, että valtiovarainministerien kokouksessa kesäkuun alussa olisi voitu ilman eduskuntavaraumaa lyödä kiinni Suomen kanta. Kyllä näissä kansainvälisissä sopimuksissa on aina eduskuntavarauma. Eduskunta voi hyväksyä tai hylätä tällaisen sopimuksen, ja sitten jos se hylkää, niin sitten tulee tietyt järjestelyt. Tässäkin tapauksessa järjestely on se, että katsotaan, että Suomi on ulkopuolella tästä ja muut maat sitten hoitavat meidän pienen osuutemme, pienen osuutemme kokonaisuudesta, mutta suhteellinen osuutemmehan on juuri se, mikä meillä on tässä Euroopan keskuspankkijärjestelmässä tai Emu-järjestelmässä. Se ylärajahan on tuo vajaa 8 miljardia euroa, sen yli Suomen vastuut eivät voi mennä, ja tuskin on mahdollista, että Suomi joutuu missään tilanteessa tuota koko 8:aa miljardia maksamaan, mutta toki tietysti, jos koko euroalue alkaa horjua tai kaatua ja sitten näitä takauksia myönnetään itse kullekin maalle — ei tietysti itselle mutta muille maille — niin vastuut ovat sen suuruiset.

Tässä mielessä, niin kuin siinä viime viikolla hyväksytyssä päätöksessä todetaan, takaukset ovat omavelkaisia, eli se on "kuin omastansa", niin kuin puhemies Niinistö tuossa blogissaan 22.6. hyvin kirjoittaa, että takauksella otetaan vastuu kuin omasta velasta. Ja näinhän se aina on. On toki mielenkiintoista, mitä puhemies kirjoittaa tässä blogissaan, kun hän toteaa, että: "Eurooppa - - otti ja tunsi yhtäkkiä vastuuta toinen toisensa puolesta ja päätti vastata kaikesta kuin omastansa. Sen syvemmälle integraatio ei voi edetä, ei näin pitkällä olla Yhdysvalloissakaan." Näin toteaa kunnioitettu puhemies, joka on talousasioissa varmasti maan huippukärkeä.

Arvoisa puhemies! Tämän käsittelyssä olevan sopimuksen osalta kysyin ensimmäisessä käsittelyssä, miten tulkitaan esimerkiksi tätä sivulla 44 olevaa kohtaa 3, jossa todetaan alussa näin: "Kukin sopimuspuoli luopuu peruuttamattomasti ja ehdottomasti koskemattomuudestaan, johon se on tai voi olla oikeutettu oman itsensä, omien varojensa tai tulojensa osalta, tähän sopimukseen liittyvien oikeudenkäyntimenettelyjen osalta, mukaan lukien rajoituksetta kanteet, tuomiot tai muut päätökset, takavarikot, pidätykset, vangitsemiset tai ennen tuomiota määrättävät kiellot jne."

Eli sopimuksen sisältö on ilmeisesti luettu valtiovarainvaliokunnassa ja hallituksessa niin tarkkaan, että on todettu, että mitään perustuslaillista ongelmaa tässä ei ole. Mutta pikkuisen mietin, että kun talousvaliokunnassa tätä yritettiin käsitellä ja todettiin, että aika ei riitä vastuun ottamiseen siinä mielessä, että valiokunta voisi lausuntonsa antaa, niin annettiin periksi ja luotettiin valtiovarainvaliokunnan työskentelyyn. Valtiovarainvaliokunta muutamaa asiantuntijaa kuuli, ei kylläkään yhtään sellaista objektiivista asiantuntijaa, joka katsoisi, analysoisi tätä sopimusta, vaan kaikki oli niitä, jotka ovat enemmän tai vähemmän sidoksissa Suomen hallitukseen tai Euroopan keskuspankkijärjestelmään Suomen Pankin kautta. Eli ei tätä ole kyllä siinä mielessä käsitelty lainkaan sillä vakavuudella ja perusteellisuudella kuin tällaisen asian analyysi edellyttäisi.

Eli tämäkin kohta, jonka tuossa luin, kuulemma perustuu Englannin lainsäädäntöön, niin kuin täällä kohdassa 16.1. todetaan, että tässä sovelletaan Englannin lakia ja tätä tulkitaan sen lain mukaisesti. Tämä on mielenkiintoista, kun mennään näin valtavaan yksittäiseen takauspäätökseen vieraitten maitten puolesta Suomen kansan nimissä, niin sopimusehdotkin ovat vielä näin epäselvät, minulle epäselvät. Kun en ole juristi, niin en pysty sanomaan, mitä tuo luopuminen kaikista oikeuksista tarkoittaa. Jos minä menen omavelkaiseen takaukseen jonkun puolesta ja lupaan samalla, että (Puhemies: 10 minuuttia!) en tule kyllä sitten minkäänlaista moitetta tai muuta, vaikka tekisit mitä, nostamaan, niin se on aika mielenkiintoinen lähtökohta.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Sasi minusta avasi oman puheenvuoronsa hyvin toteamalla, että tämä kokonaispäätös, koskien ennen juhannusta tehtyä takauspäätöstä ja nyt tätä puitesopimusta, joka tehdään tässä, mittakaavaltaan, mittasuhteiltaan, merkittävyydeltään saattaa olla suurempi kuin tämä eilen ja tänä päivänä juoksutettu ydinvoimakeskustelu. Olen hänen kanssaan tässä asiassa samaa mieltä.

Sitä enemmänkin ihmettelen ed. Ollilan puheenvuoroa täällä vakavassa asiassa käytetyistä puheenvuoroista. Viittaan muun muassa ed. Rajamäen hyvinkin painavaan puheenvuoroon, jossa oli keskeisiä argumentteja. Ed. Ollila täällä sutkauttelee eduskunnan pöntöstä, että ed. Rajamäki suurella metelillä itseänsä kiihottaen toimii ja hänellä on siihen taipumusta.

Arvoisa puhemies! Minä ihmettelen tällaista käytöstä eduskunnassa, koska kyllä meidän pitäisi oppia kunnioituksella suhtautumaan toisiin, toistemme argumentteihin. Leimaamisella ei pitkälle päästä. Olisin toivonut ed. Ollilalta mieluummin analyysiä sitten ed. Rajamäen puheenvuorosta, ja jos sitä kritiikkiä on, niin sitä olisin mielelläni kuullut. Tämä on kokoomuksen nykyistä käyttäytymistä tässä salissa. On ylimielisyys voimissaan ja leimaamista riittää.

Asia on kuitenkin vakava, ja useimmissa kokoomuksenkin puheenvuoroissa tähän asiaan on viitattu. Itse olen vähän hämmästellyt eräitä puheenvuoroja, vaikkapa viimeksi ed. Kankaanniemen puheenvuoroa, kun hän käytti sellaista muotoilua, että mennään vastuuseen vieraiden maiden puolesta, kannetaan muiden vastuita. Kun on eurosta kysymys, ei ole kysymys vieraista maista. (Ed. Kallis: On todellakin!) Ei ole kysymys vieraista maista, meillä on yhteinen valuutta, meillä on yhteinen valuutta-alue, ja myöskin Suomen kohtalo on olennaisesti sidoksissa siihen, millä tavalla ja miten euro toimii, (Ed. Kankaanniemi: Se on eri asia!) kuinka euroalueella toimitaan. Me joudumme sen takia tietysti arvioimaan toinen toisiamme, ja siitähän tässä myöskin on kysymys. Nämä eivät ole vieraita maita. (Ed. Kalliksen välihuuto) Rahapolitiikka on euromailla yhteinen — sen me kaikki hyvin tunnistamme — ja sen takia tämäntapaisten puitesopimusten aikaansaaminen, jopa takausvastuiden rakentaminen, se, että me puolustamme yhteistä euroa, josta meidänkin hyvinvointimme, työllisyytemme, talouskehityksemme olennaisesti riippuvat, on tärkeää. Tässä suhteessa olen sitä mieltä, että nämä järjestelyt, joihin nyt on euroalueella ryhdytty, mukaan lukien jopa tämä Kreikankin luototus, ovat olleet omalla tavallaan perusteltuja.

Sen sijaan, kuten ed. Rajamäki tässä totesi, toivoisi terävyyttä, kun näitä järjestelyjä tehdään finanssimarkkinoiden analyysin osalta ja sen osalta, millä tavalla me jatkossa takaamme sen, että tällaiset kriisit eivät kaadu jatkuvasti veronmaksajien, kansalaisten, syliin. Finanssikapitalismi elää, kuten täällä on monesti todettu, sillä tavalla, että voitot kyllä ovat yksityisessä taskussa, mutta tämä viimekätinen riskienkanto voidaan finanssisektorille, yllättävää kyllä, siirtää julkiseksi huoleksi, ja sitähän me tässä olemme nyt sitten yhdessä tuskailleet. Sen vuoksi tarvitaan huomattavasti tehokkaampia valvontainstrumentteja, tehokkaampia kuin unionin piirissä on nyt oltu luomassakaan, on aikaansaatukaan.

Me tarvitsemme ehdottomasti anonymiteetin purkua. Meillä on edelleen salaisia tilejä, numerotilejä. Meillä on edelleen veroparatiiseja unionin alueella, unionin hallitsemilla alueilla, Euroopan unionin maiden hallitsemilla alueilla. Itse asiassa Suomikin, kuten ed. Pulliainen monissa puheenvuoroissa ja ed. Kallis myöskin ovat tuoneet esille, on omanlaisensa veroparatiisi. Meillä on hallintarekisterin piirissä käytävä kauppa pörssikaupassa hallitseva, eli me emme tiedä, ketkä todellisuudessa kauppaa käyvät. (Ed. Kalliksen välihuuto) Se on piilotettua. Pankkisalaisuus on Suomessakin tiukkaa. Verottaja ei saa tietoja esimerkiksi liiketoimista. Vertailutietojen vaihdettavuutta ei pankkisektorilla tunneta, toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa lainsäädäntö tässä toimii. Me olemme suljettu talous tässä suhteessa, isot omaisuudet ovat piilossa. Silloin kun tullaan sitten yksityisiin kansalaisiin ja sosiaaliturvaan, niin sillä puolella meillä kyllä on oikeus murtaa pankkisalaisuutta ja viranomainen pääsee katsomaan pankkitilejä, köyhimpien kansalaisten pankkitilejä, mutta silloin kun isoista rahoista on kysymys, niin nämä ovat edelleenkin tiukasti pankkisalaisuuden piirissä. Täällä meillä on tehtäviä, tässä meillä on kysymys, jos me haluamme päästä valvonnassakin liikkeelle.

Sitten tämä rahoitusmarkkinavero, joka nyt sitten niin sanotusti Suomen aloitteesta on tuohon unionin päätöksentekoon saatettu mukaan. Minä todella toivon sitä, että kun täällä valtiovarainministeri Kataiseen nyt on useasti viitattu, niin hän todella myöskin ajaisi, ajaisi aktiivisesti, tätä rahoitusmarkkinaveroa. Siinähän on yksinkertaisesti kysymys aivan simppelistä järjestelmästä, joka kumma kyllä puuttuu tällä kaupankäynnin lohkolla eli rahoitusmarkkinoilla, finanssisektorilla, käytävästä kaupankäynnistä. Kaikessa muussa kaupankäynnissähän meillä on välillisiä veroja, jopa hyvin korkealla tasolla, kuten hyvin tiedämme, mutta finanssisektorilla käytävässä kaupankäynnissä, arvopapereiden, johdannaisten, velkakirjojen kaupassa ja myöskään valuuttakaupassa, minkään tyyppistä transaktioveroa ei ole olemassa. Totta kai se on tulevaisuutta. Siellä liikkuvat suurimmat rahat, löysin raha, ja siellä oleva kaupankäynti täytyy saattaa verotuksen piiriin, ja sitä kautta, kun luodaan verotusta, luodaan myöskin sitä valvontaa, josta tässä oli puhetta.

Marja Tiura /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä päätös, mistä nyt täällä salissa puhutaan, on todellakin historiallisesti suuri päätös, ja siitäkin syystä tietyllä tavalla on ikään kuin vähän humoristista, että tämä merkittävä, iso päätös on laitettu keskelle tätä ydinvoimakeskustelua. Kun ajatellaan, että historiankirjoissa myöhemmin palataan tähän ja mietitään, koska tästä on keskusteltu, niin silloin huomataan, että kun ydinvoimakeskustelua on käyty, niin keskellä ydinvoimakeskustelua päätetään näin merkittävästä ja isosta asiasta, vielä kun ajatellaan, että meillä on nyt sentään viides ydinvoimala rakenteilla ja nyt päätetään vain kahdesta uudesta, sitäkin taustaa vasten.

Tämä 10 miljardia on erittäin suuri summa, se on kova summa Suomelle ja vaatii perusteellisen käsittelyn täällä eduskunnassa. Se täytyy tässä kyllä todeta, että yhden viikonlopun osalta tämä on ollut Suomelle kyllä kova päätös. Uskon, että historiankirjojen osalta tähän tullaan kyllä todellisuudessa kovastikin palaamaan.

Mutta nyt kun katsotaan tätä keskustelua täällä, niin tässähän on käyty keskustelua sekä tämän sisällöstä että myöskin niistä toimintatavoista täällä eduskunnassa. Itse olen sitä mieltä, että tämä päätös pitää tehdä, on hyvä, että tämä päätös tehdään, mutta että ehkä olisi ollut hyvä, että olisi ollut ikään kuin tällä talolla mahdollisuus käydä vähän laajempaa keskustelua tästä asiasta.

Saara Karhu /sd:

Arvoisa puhemies! Olen oppinut, että velat on maksettava ja takuutkin saattavat huonossa tilanteessa kaatua takaajan maksettaviksi. Tässä puhutaan todellakin ihan käsittämättömästä summasta, suhteutettuna nyt vaikka Suomen valtion budjettiin. Kun tämmöinen asia nyt on vakavasti tässä keskustelussa, niin ainakin kaikkien reunaehtojen pitäisi olla ihan pilkulleen kohdallaan.

No, pelisäännöt näissä euromaiden asioissa ovat olleet vähän hakusessa ja hyvin luovia. Näinhän ei koskaan pitänyt käydä, että tähän keskusteluun joudutaan, toisten takaajiksi ei yhdenkään maan pitänyt joutua, mutta tässä tilanteessa nyt sitten olemme. Me ikään kuin pidämme toisiamme pystyssä, että se ensimmäinen keila ei ottaisi sitä liikettä ja kaataisi niitä muita keiloja.

Erityisen huolissani olen tästä Suomen eduskunnan saamasta huonosta informaatiosta ja vähäisestä mahdollisuudesta paneutua tähän asiaan. Olisi ollut hyvin tärkeää tietää, mitä tämä asia pahimmillaan meille tarkoittaa, ja sitten, ovatko ne pelot, mitä täällä on monissa puheenvuoroissa kerrottu, aiheellisia. Saattaa olla, että täällä on oltu turhaankin huolissaan, mutta jotta nämä pelot ja epäluulot ja sellainen tietynlainen epävarmuus tulevasta voitaisiin poissulkea, siihen tarvittaisiin kylmää, puolueetonta faktaa. (Ed. Manninen: Ei ole olemassa sellaista!) Se, että tämä on tuotu tällaisella aikataululla, että kaikki asianomaiset valiokunnatkaan eivät ole ehtineet tätä käsitellä, tuntuu todella nopealta, ripeältä menettelyltä. Sitä faktaa, mikä olisi ollut saatavissa eri valiokuntien käsittelyssä, ei nyt jostain syystä sitten ole haluttu tai ehditty tähän käsittelyyn tuoda mukaan.

Jos ajatellaan tätä tilannetta, niin normaali ihminen omassa taloudessaan, omassa yksityiselämässään, ilman muuta selvittäisi niin tarkkaan kuin vain pystyy ja ajan kanssa takuun tai lainan kohdalla tämän lainan tai takuun pyytäjän, tilanteen. Saattaa olla, että aika pienikin takuu tai laina jäisi saamatta, jos olisi se tilanne, että tämä henkilö on joutunut taloudelliseen ahdinkoon sen vuoksi, että on keinotellut tai rikkonut sovittuja sääntöjä. Ehkä jossain tilanteessa joku saattaisi sitten lähteä takaamaan tai antamaan lainaa, jos tuntuisi siltä, että se on ainoa keino pitää tällä henkilöllä, jos hän jostain syystä on oman elämän kannalta tärkeä, nenä vedenpinnan yläpuolella.

Mutta tuntuu siltä, että tässä vedellään aika isolla pensselillä. Kaikki mahdolliset suojateipit ovat jääneet laittamatta, ja nyt me sitten vain toivomme, että maali osuisi kohdalleen, kun kerran maalata pitää, sanotaan. Toivottavasti emme joudu myöhemmin toteamaan, että olisi pitänyt kuitenkin laittaa ne teipit sinne paikalleen ja käyttää pienempää sutia, vähän enemmän aikaa ja vaikka tehdä se toinenkin kerros siihen, ettei olisi yhdellä kerroksella koettanut saada ihan valmista, olisi tullut parempi lopputulos niin.

Valitettavaa on, että täällä salissakin on todella piskuinen joukko kansanedustajia keskustelemassa tästä asiasta. Tämä on tärkeä asia. Kaikki ovat melkein sitä sanoneet, että tämä on varmasti yksi isoimpia asioita. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi totesi, että tämä on isompi kuin nyt ykköseksi nostettu ydinvoimakysymys. Esimerkiksi ministeri Katainen ei ole näyttänyt nenänpäätäänkään salissa tämän asian ollessa käsittelyssä. Se nyt olisi vähimmäisvaatimus, kun näin isosta raha-asiasta puhutaan, tai joku muu keskeinen asiaan liittyvä ministeri olisi ihan yhtä hyvin voinut olla täällä meille vastaamassa ja näitä pelkoja hälventämässä. Sanotaan näin sitten, jos ei muuta toivetta ole, mutta kyllä nyt tämänkokoinen asia, siis eduskunnan tärkein asia, niin kuin täällä on sanottu, vaatisi kyllä ehdottomasti ministereiden paikallaolon, eikä niin, että me heittelemme täällä palloa toisillemme ja arvailemme, vähän niin kuin toivotaan, toivotaan, ehkä tämä menee oikein, ehkä ei. Ei tunnu kovin hyvältä tämä käsittely.

Sitten erityinen huolenaiheeni ja se, miksi oikeastaan puheenvuoron alun perin pyysin — yritin vastauspuheenvuoroa silloin, kun ed. Sasi oli pöntössä puhumassa, mutta en sitä silloin saanut ja pyysin tämän puheenvuoron — on se, että olisin vain lyhykäisesti kysynyt perustuslakivaliokunnan puheenjohtajalta, minkä vuoksi tämä asia ei ole mennyt perustuslakivaliokuntaan, kun sellaisia epäilyksiä on mielestäni perustellusti nostettu esille, (Ed. Mannisen välihuuto) että tämä asia saattaa olla ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa. Ja kun aika paljon vähäpätöisemmätkin asiat viedään perustuslakivaliokuntaan, niin tuntuu aivan käsittämättömältä, että joku voisi ihan vaan, sanotaan nyt, kulmakarvoja kohottamalla todeta, että ei tarvitse viedä perustuslakivaliokuntaan. Jos näin on, niin mihin me koko valiokuntaa sitten tarvitsemme? Eikö se riitä, että meillä on valiokunnan puheenjohtaja — tai kuka tämän päätöksen nyt teki — joka päättää, että ei tarvitse viedä? (Ed. Manninen: Tämä sali sen päättää!) Mutta jotta nämä ihmettelyt, kyselyt, eivät olisi, sanotaan näin, aiheellisia, niin olisin kysynyt sitä ed. Sasilta, joka olisi voinut nämä huoleni hälventää, mutta en saanut tuolloin vastauspuheenvuoroa, ja nyt ed. Sasi on joutunut jo lähtemään salista, joten kysyn sitä häneltä jossain kohtaa, kun näen hänet yksityisesti. Eli tämä nyt tässä lähinnä eduskunnan aikakirjoihin tallennettuna.

Petri  Salo /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti tähän perustuslakikysymykseen: Menettelytapa tämän lain osalta on saman tyyppinen kuin kaikissa muissakin laeissa. Puhemiesneuvosto, kun tuo lähetekeskusteluun lain, esittää, mihin valiokuntaan se lähetetään lausunnolle ja missä tehdään mietintö. Puhemiesneuvoston esitykseen ei tässä salissa kukaan esittänyt minkäänlaisia poikkeamia. Vasta tämän käsittelyn jälkeen on alkanut tämä spekulaatio, olisiko se mahdollisesti pitänyt lähettää myöskin perustuslakivaliokuntaan. Tämä sali on mennyt puhemiesneuvoston esityksen mukaisesti, ja sen mukaisesti mietinnön on tehnyt valtiovarainvaliokunta ottaen huomioon tämän menettelytavan.

Matti Saarinen /sd:

Herra puhemies! Ensinnäkin kannatan ed. Kari Rajamäen täällä keskustelun kuluessa esittämiä lausumaehdotuksia siinä muodossa, kuin hän ne esitti.

Sitten vähän takaajien asemasta ja roolista. Ei ole pitkäkään aika, kun eräs nuori, aloitteleva taksiyrittäjä kysyi, voisinko tulla hänen takaajakseen, hän aloittaa yritystoiminnan, ja hänellä ei ole takaajaa, jotta hän saisi maksettua sen tuotantovälineen eli taksiauton, ja minä suostuin. Niin pankissa käytiin erittäin tarkasti läpi, mihin minä olen sitoutumassa, minun velvollisuuteni, kai siinä oli joitain oikeuksiakin mutta pääasiassa velvollisuuksia.

Kun nyt palautan sitä tilannetta mieleeni ja vertaan sitä tähän tilanteeseen, missä pitäisi Suomen kansan puolesta olla sitoutumassa 8 miljardin euron takausvastuuseen, niin joku valtakunnan johtavista asiantuntijoista valtiovarainvaliokunnassa, kun kysyttiin riskeistä, sanoi vaan, että riskit ovat suuria. Tämän kummempaa riskianalyysia sieltä ei asiantuntijoiden joukosta saanut, ja he olivat Suomen johtavia talousalan asiantuntijoita. He tunnustavat riskit mutta eivät pysty niitä kuvaamaan. Tässä mielessä suhteessa siihen nimenkirjoitukseen, minkä tein taksiyrittäjän lainan takaamiseksi, tuntuu, että tässä mennään aika haipakkaa ja pintaliitoa 8 miljardin osalta.

Onneksi on nyt valoisaan aikaan tämän käsittely. Tässähän oli sekin mahdollisuus, että tämä olisi ollut joskus sitten kaikkien muitten asioiden jälkeen. Mediahan on jo kirjoittanut, että eihän täällä tällä viikolla mitään asioita olekaan, että itsestäänselvyyksiä täällä vaan sitten käsitellään. Jossakin lehdessä pantiin tämän viikon eduskunnan työskentelyä tosi halvalla, mutta se on tietysti vapaan lehdistön asia. (Ed. Rajamäki: Se oli Kauppalehti, joka käsittelee elinkeinoasioita!) Osoittaa tietysti myöskin toimittaja ammattitaitoaan niin kirjoittamalla.

Suomen edustajien toiminta Euroopan unionissa: Ei se nyt kovin paljon sitten auta, jos jälkikäteen hutkitaan, miksei niissä lounaskokouksissa ole saatu ääntä kuulumaan, kun esimerkiksi Kreikan väärennetytkin luvut olivat Euroopan huonoimpia, vaikka niitä oli jo paranneltu parempaan suuntaan. Onko ne neuvottelutilanteet tehty liian juhlallisiksi, että siellä ei kuohuviinilasi kourassa tai hyvän ruuan äärellä haluta ruuan makua huonontaa ottamalla esiin ikäviä asioita? Eiväthän ne ole mukavia asioita, jos mallioppilas Suomi sanoo täältä, että me muuten noudatamme vakaussopimusta ja lähdemme siitä, että tekin noudatatte.

Kyllä pienikin maa voi olla ärhäkkä ja pitää ääntä silloin, kun aihetta on, ja Suomella olisi nyt ollut edellytykset toimia jopa eräänlaisena euroalueen omanatuntona, siis kolkuttaa. Me emme ole sitä riittävän tehokkaasti tehneet. Jossakin määrin kuulemma olemme, mutta nämä tämmöiset kansainvälisen diplomatian hovikelpoisuusehdot ovat ilmeisesti olleet liian ankaria. Sanoisin, että meidän pitäisi olla paremminkin lähiökelpoisia kuin hovikelpoisia ja olla ihmisten arjessa kiinni. Euroopan unionihan on ihmisten unioni, ja tavalliset ihmiset täältä sitten maksumiehiksi ja -naisiksi laitetaan silloin, jos ja kun huonosti menee.

En niin toivo, mutta kun EU joskus hajoaa, niin arvaukseni on, että se tapahtuu juuri sen tähden, että sovittuja sääntöjä rikotaan. Meillä on monessa organisaatiossa sääntöjä, meillä on tässäkin talossa sääntöjä, eikä niitäkään aina huomata kaikkia noudattaa. Mutta EU-maailmassa, eurojärjestelmässä summat ovat niin huikeita, vaikutukset ovat niin valtavia.

Täällä puhuttiin johtajien arvovallasta. Arvovaltaahan meillä voi olla itse kullakin siihen mittaan, kuin joku sitä meille antaa, sitä ei voi ostaa eikä vaatia, mutta joku voi sitä jollekin osoittaa ja antaa. Mutta näillä on ihan oikeasti valtaa, arvovalta voi olla vähän niin kuin tyhjän päällä, mutta se todellinen valta on niillä henkilöillä, jotka maita edustavat ministerien kokouksissa, valtionpäämiesten, pääministereiden kokouksissa. Heille meidän pitää antaa sellaista rotia, että pienenkin maan edustajina heillä on kanttia sanoa, että tämä ei käy, laittakaapas asianne kuntoon, niin kuin me olemme tehneet täällä kaukana pohjoisessa.

Nyt meidän vastalauseesta vielä sen verran, että me kiinnitämme sosiaalidemokraattisen eduskuntaryhmän vastalauseessa voimakkaasti huomiota ennen kaikkea siihen, että tätä riskiä, joka kiistatta on tässä asiassa olemassa, ei saa täysimääräisesti vyöryttää tavallisten ihmisten ja veronmaksajien niskaan vaan näihin talkoisiin pitää tulla muutakin porukkaa. Nyt toistuvasti, kun maailmassa on ollut paljon kriisejä, toistasataa pankkikriisiä esimerkiksi, ne ovat kaikki kiertyneet tavalla tai toisella tavallisen ihmisen maksettavaksi, ja se on kovin epäoikeudenmukaista. Siis rahamarkkinoiden vastuuta ja valvontaa on ehdottomasti tehostettava, ja sen tulee tapahtua nopeasti.

Herra puhemies! Ihan lopuksi vielä: Harmaasta taloudesta aina silloin tällöin puhutaan, ja uuden hallituksemme ohjelmassakin on jälleen jotakin positiivista, muutama askel parempaan suuntaan, hyvä niin. Herrojen kiireet ovat vaan kovin hitaita näissä asioissa, rikolliset menevät aina valovuoden edellä. Mutta euromaidenkin talouksia rasittaa iilimadon tavoin harmaa talous, erityisesti esimerkiksi Kreikkaa. Kreikka on ihan aneeminen. Kun se saisi sen, mikä kruunulle kuuluu, niin sen ongelmat olisivat tipotiessään ja tosi nopeasti. Mutta se harmaa talous on siis iilimato, joka imee EU:n verta ja heikentää EU:n kilpailukykyä ja myöskin vaikuttaa sitä kautta meidän hyvinvointiimme ja toimeentuloomme. Se on siis osasyyllinen monen monen maan talousongelmiin. Kun ministeri Katainen on kertonut, että Euroopan unionin tasolla on tarkoitus puuttua asiaa nykyistä jämäkämmin, niin tätä on pidettävä kannatettavana asiana. Odotankin, milloin hallitus tuo meille tänne eduskuntaan talousrikollisuuden torjuntaan tähtääviä uusia lakiesityksiä.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Saarisen äskeisen puheenvuoron loppuosaan voi lämpimästi yhtyä, ja hänen sanomansa sopii hyvin johdannoksi sille, mitä aion täydentävästi vielä todeta aivan lyhyesti.

Nimittäin kun täällä on varsin moneen kertaa viitattu Kreikkaan ja sosialidemokraatit ovat omalta osaltaan tehneet omat johtopäätöksensäkin, jotka on jo eduskunnan pöytäkirjoihin kirjattu, on syytä palauttaa mieleen, kuinka Kreikan tilanne on oikeastaan muotoutunut.

Nimittäin täällä salissa käytiin asiaa koskeva keskustelu jo vuosina 1994 ja 1995. Vuonna 1994 tein oikein kirjankin nimeltään "Markka vai ecu", jossa käsittelin Kreikan valtion Emu-kelpoisuutta, ja luvut olivat tylyt. Tietysti valtionvelka oli noin 100 prosentin luokkaa bkt:hen verrattuna. Budjettialijäämä oli 14 prosentin luokassa, ja missäs se oli viime vuonna Kreikalla? Aivan, edelleen siinä samassa.

Millä tavalla rahoitusmarkkinat olivat kohdelleet Kreikkaa vuonna 1994? 31.12. mainittuna vuonna niin sanotut pitkät korot, jotka silloin noteerattiin tällaisena viitteellisesti merkittävänä asiana, olivat 20 prosenttia. Eihän tällainen valtio ollut silloin eikä ole sen jälkeen ollut Emu-kelpoinen. Tällaisen kanssa me sitten seurustelemme, olemme samassa populaatiossa. Nyt sitten Suomen veronmaksajat ovat ystävällisesti tulleet pikkuisen antamaan henkistä tukea, ehkä jossakin vaiheessa aineellistakin tukea.

Aivan niin kuin ed. Saarinen täällä totesi, harmaa ja musta talous rehottavat. 40 prosenttia bkt:stä on kokonaan omana siivunaan, se nähdään joka ikinen päivä aviiseissa Keski- ja Etelä-Euroopassa. Erityisen mielenkiintoista on se, että lääkärit ja juristit ovat siirtäneet rahataloutensa veroparatiisien hoidettavaksi niin, että ne käyvät rahastamassa kreikkalaisia ja sitten hoitavat nämä raha-asiansa ihan muita teitä pitkin.

Tässä suhteessa nokanvalkaisuun on paikka, ja kun ottaa tämän tarkastusvaliokunnan saaman harmaan talouden raportin luvut huomioon, niin ei taida olla kohta tämä kotoinen Suomenmaa kovin kaukana siitä tilanteesta, kiusallinen tilanne kuin mikäkin.

Arvoisa puhemies! Se toinen asia lyhyesti on se ed. Sasin käyttämä puheenvuoro. Valiokunnan puheenjohtaja Hannes Manninen, totesitte tämän transaktioveroasian. Mutta jostakin syystä ed. Sasi oli unohtanut ihan kokonaan sen, että se oli pelissä mukana, ja hän ikään kuin puheenvuoronsa sisässä, siis ed. Sasi, asettui kaikkinaisesti vastaan tällaisia hommia. Se teksti oli täsmälleen sama kuin Helsingin Sanomien julkaisema finanssialan keskusliittojen toimitusjohtajien yhteinen kannanotto. Kun sen tarkkaan luin ja yli- ja alleviivasin, niin sen sanoma oli se, että ei saa tehdä yhtään mitään, kun velallisten kustannukset nousevat. No, arvoisa puhemies, mitäs merkitystä sillä vakaussopimuksella on, jos eivät saa koskaan mitkään kustannukset nousta, silloinkaan, kun menee ihan pieleen koko homma? Kyllä nyt ovat jääneet läksyt ed. Sasilla tilapäisesti lukematta.

Hannu Hoskonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Muutama sananen vielä tämän Euroopan rahoitusvakausvälineen lakiesityksen toisesta käsittelystä. Ensimmäisessä käsittelyssä sanoin ne perusasiat, ja nyt muutama lisäys.

Ihmettelen ed. Kimmo Kiljusen puheenvuoroa, jossa hän epäili, että kysymyksessä ei olisi vieraiden maiden velan maksu. Jos tämä nyt ei ole sitä, niin sitten ei ikinä ole olemassa toisen valtion tai toimielimen velan maksua. Tämä on puhtaimmillaan toisen valtion velkojen, toisen valtion holtittoman taloudenpidon seurauksia, jotka kaadetaan toisten valtioiden niskaan. Ed. Bjarne Kallis on tässä asiassa sataprosenttisen oikeassa. Ihmettelen ed. Kimmo Kiljusen kantaa. Mutta hän selittäköön itse, mihin tällainen toisten velkojen maksuhurma perustuu. Minulla siihen ei sanoja löydy.

Hannes Manninen valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajana käytti erinomaisen valaisevan puheenvuoron, ja hän nosti aivan oivasti esille tämän transaktioveron, ja on aivan oikein, että se Eurooppaan saadaan aikaan ja tälle järjettömälle rahalla keinottelulle ruvetaan panemaan todella ovea kiinni. Tällainen keinottelu pörssissä, mitä on tällä mantereella ja koko läntisessä Euroopassa harjoitettu viime vuosina kovimman talouskasvun aikaan, on aivan anteeksiantamattoman holtitonta toimintaa. Vielä anteeksiantamattomampaa tässä tilanteessa on se, että näillä tällaisilla hätäisillä ratkaisuilla, jotka parhaillaan eduskunnassa nyt ovat käsittelyssä, ohitetaan mielestäni kaikki lain peruskäsittelyyn vaadittavat parlamentaariset toimenpiteet komeasti.

Talousvaliokuntahan lausui tästä, että talousvaliokunta ei tähän asiaan ota kantaa, ja oli hyvin harmistunut siitä tilanteesta, ja se merkittiin pöytäkirjaan ihan aiheellisesti. (Ed. Saarinen: Ihan aiheesta!) Olin siinä asiassa sataprosenttisesti valiokunnan kanssa samaa mieltä. Mielestäni tällainen käsittely on parlamentaarisen päätöksentekomenettelyn lokaan vetämistä, mutta ymmärrän toki, että tässä on hätä. Mutta eihän tämä hätä nyt ... Jos tällaiset velat on Euroopassa olemassa, niin jokainen järkevä ihminen tietää, että tällaisiin velkamääriin yksi yö, yksi päivä tai kuukausi ei vaikuta yhtään mitään, koska velan määrät ovat niin jättiläismäisiä, että yhteen yöhön ne eivät häviä minnekään. Kyllä velkojilla on aikaa odottaa.

Mitä tulee sitten tähän kasinotalouden konkurssipesän selvitykseen, jota tässä nyt parhaillaan aloitamme, niin tähänhän tulee varmasti seuraamuksia. Tämä ei ole ensimmäinen eikä viimeinen käsittely tätä lajia. Tällaisia istuntoja tullaan tässä talossa pitämään vielä monta.

On hyvä, että jokaisella euroalueen maalla, joka lähtee tähän järjestelyyn mukaan, on siellä johtokunnassa, tai onko se nyt hallitus, yksi edustaja, jolla on se veto-oikeus. Kuka siellä Suomen edustajana istuukaan, niin korostan ja suorastaan vaadin sitä, että kyseinen henkilö ehdottomasti pitää Suomen puolta, ja kun sitten joku jäsenvaltio on pyytämässä tältä rahoitus- ja vakausvälineeltä rahaa, luottoa, niin Suomen edustaja siinä tilanteessa tutkii tarkasti tämän kyseisen valtion tilanteen, ja jos siellä on todella tätä holtitonta taloudenpitoa harjoitettu, keinottelua sun muuta erilaisilla johdannaisilla, joita nykyisin pankkimaailmassa käytetään rahakeinottelun välineenä, niin älköön Suomen edustaja tähän menkö, koska hänellähän on veto-oikeus tässä vakausvälineen johtokunnassa. Sen päätöksen, mikä siellä tullaan tekemään, pitää olla yksimielinen. Siinä vaiheessa sillä henkilöllä, kuka siellä istuu, onko se sitten valtiovarainministeri Jyrki Katainen tai hänen määräämänsä tai valtioneuvoston määräämä ... (Ed. Skinnari: Tai sama, mikä on tuolla ministeriaitiossa!) — No, minä en tiedä sitä henkilöä, kuka se on, mutta tärkeätä on joka tapauksessa, olkoon se henkilö kuka tahansa, vaikka valtiovarainministeri, että hän on tässä asiassa tiukkana. — Suomen rahoja ei pidä sinne kankkulan kaivoon heittää, jos tilanne on toivoton. Mitä sitä pohjatonta kaivoa täyttämään, kun se on kuitenkin toivoton tehtävä. Tämä yksimielisyysvaatimus on hyvä, että se on siellä olemassa, ja sitä myös käytettäköön.

Arvoisa herra puhemies! Lopuksi totean vielä, että viime päivien keskusteluissa, mitä olen seurannut, Saksassa on noussut esille jo ihan aidosti se, että otettaisiin oma valuutta käyttöön. Siellä oli joku mielipidetutkimuslaitoskin tehnyt tutkimuksen, jossa suurin piirtein puolet saksalaisista on sitä mieltä, että D-markka pitää ottaa käyttöön. Tämä osoittaa sen, että koko Euroopan rahoitustilanne on täysin mätä, velanoton varaan rakennettu talous kun ei pysy pystyssä, se ei pysy yksityistaloudessa, se ei pysy valtiontaloudessa eikä maailmantaloudessakaan.

Olkoon tämä puheenvuoro osaltani tässä asiassa viimeinen. Totean vain sen, että tässä olemme kasinotalouden raunioilla, ja ihmettelen sitä suuresti, että ne kasinotalouden suuret ihailijat puuttuvat tästä salista. Heidän olisin toivonut nyt olevan selittämässä, mitä tämä pörssikeinottelun mustempi puoli on. 1990-luvun alussa kaadettiin sen aikainen holtiton velananto veronmaksajien niskaan, ja nyt kun eletään vuotta 2010, kesäkuun viimeistä päivää, niin todellakin sama tilanne on nyt taas käsillä. Tästä olen hyvin murheellinen ja pettynyt, mutta jääköön tämä tällainen menettely, mitä eduskunta nyt tekee, Suomen eduskunnan historiassa viimeiseksi ja tulkoon tähän mantereeseen järki vihdoin ja viimein, että lopetetaan tällainen velalla keinottelu.

Petri Salo /kok:

Arvoisa herra puhemies! Sen verran ed. Hoskosen puheenvuoroon, että nyt ei oikeastaan ole kysymys pörssikeinottelijoista, vaan nyt on kysymys enimmäkseen sellaisista valtioista, jotka ovat rahoituskriisissä, ovat antaneet sellaisia etuisuuksia kansalaisille pitkään, joihin niillä ei tosiasiallisesti olisi ollut varaa. Näin pelkistän sen tilanteen. Toisekseen, kun kerroitte siitä, että kyllä velkojilla on aikaa odottaa, niin tämä menettelytapa, nopea aikataulu, johtuu siitä, että joka päivä markkinat reagoivat valtioiden välisten neuvottelujen uskottavuuteen. Jos olisi aikaa odottaa, niin tämä säännös voitaisiin käsitellä syys—lokakuussakin, mutta kun markkinat reagoivat joka päivä, niin sen takia valtioiden täytyy saada tämä järjestelmä kuntoon viimeistään heinäkuun 15. päivään mennessä, (Ed. Kallis: Markkinat reagoivat, ja poliitikot juoksevat markkinoiden perässä!) jolloin muun muassa tulee lisää tietoa niistä asioista, minkälaisessa kunnossa eurooppalaiset pankit ovat, ne stressitestit.

Toinen asia, minkä haluan sanoa, on, että niin pääministeri Vanhanen kuin valtiovarainministeri Jyrki Katainen ovat vieneet pienen Suomen asiaa menestyksellisesti eteenpäin johtuen siitä, että meidän uskottavuutemme puhua näistä asioista on ollut paljon parempi kuin monen muun maan. Saksa, Suomi, ehkä Luxemburg, jotkut tietyt maat ovat olleet uskottavia sen takia, että me olemme hoitaneet asioita keskimäärin paremmin kuin ne maat, joita tämä nyt ensisijaisesti koskettaa. Sellaisiakin asioita, mitä pääministeri Vanhanen esitti vielä muutama kuukausi sitten, suuret maat kuten Saksakin olivat torjumassa, (Ed. Kallis: Hän sanoi, että laina Kreikalle on etu meille!) mutta nyt ihan viime viikkojen aikana Saksa on sanonut, että Suomi oli ihan oikeassa ja joudutaan esimerkiksi tekemään lisää läpinäkyvyyttä, lisää valvontaa, mahdollisesti transaktioveroja ynnä muita vastaavia. Siis kaikissa asioissa pienen Suomen puhevalta on ollut hyvä.

Nyt on tietenkin mielenkiintoinen kysymys, kun on toinen käsittely: hylätään tai hyväksytään. Vasemmistoliittohan on selkeästi täällä esittänyt sen, että he haluavat, että tämä takausta koskeva menettelytapaohje hylätään, mikä tarkoittaisi tietenkin, että tilanne jäisi siltä osin auki. Sosialidemokraattien osalta en ole nyt varma, oliko ed. Rajamäen esitys hylkäys, saiko se kannatusta vai onko se sekä että. Se minulle jäi epäselväksi, kun olen seurannut tätä keskustelua koko ajan. (Ed. Saarinen: Henkilökohtainen kanta!) — Henkilökohtainen kanta ehkä, että hylätään, mutta yhtyvätkö muut sosialidemokraatit tähän käsittelyyn, (Ed. Manninen: Eivät yhdy!) se jää huomisen äänestyksen varaan.

Ymmärrän toki sosialidemokraattien vaikean aseman, koska Kreikka-asiassa ainoana työväenliikkeenä luultavasti Suomen sosialidemokraatit olivat Kreikka-pakettia hylkäämässä. (Ed. Saarinen: Saksa äänesti tyhjää!) Muualla toverit katsoivat kuitenkin, että joudumme olemaan osa eurooppalaista järjestelmää ja hyväksymässä sitä. Siinä Suomen sosialidemokraatit valitsivat ei-linjan, ja nyt, kun tämäkin, mitä me nyt tänään olemme puhuneet, liittyy osaksi samaan problematiikkaan, niin varmaan myöskin oppositio joutuu miettimään, olemmeko sillä linjalla, jolla olimme vielä muutama viikko sitten, vai onko tilanteessa tullut jotakin uutta ja meidän on syytä tarkistaa omaa näkökulmaamme. Se on kuitenkin selvää, että selvä "ei" ja hylkäys on se, millä ainakin vastuusta vapautuu, jos siitä puhutaan.

Lopuksi haluan vielä sanoa, että ykköskäsittelyssä viime keskiviikkona kello 21 valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan ihan erikseen vielä asiaa varmistaessa valtiovarainministeri Jyrki Katainen oli sisältökeskustelussa koko ajan mukana. Pöytäkirjat ja sen keskustelun sisältö näkyvät myöskin eduskunnan netistä, jos haluatte vielä tutkia sitä asiaa, mitä silloin sanottiin. Tietojeni mukaan tänään hänellä oli sellainen este, että hän ei voinut mitenkään olla paikalla.

Mitä tulee vielä ed. Pulliaisen ja ed. Saarisen puheisiin harmaasta taloudesta, niin siihen on kaikkien varmaan helppo yhtyä. Suomi tekee siinä omaa työtänsä, emmekä ole siinäkään Euroopan heikoin lenkki, vaan ehkä yksi parhaimmista.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Hannes Manninen käytti hyvin selkeän puheenvuoron. Velka on veli ottaessa, veljenpoika maksaessa. Nyt vain on niin, että Suomi ei ole ottanut mitään velkaa, mutta joutuu näitten eurositoumusten vuoksi yksipuolisesti maksajaksi, ja tämä on kyllä aika nolo tilanne. Hyvin nolo on täältä eduskunnan kesätauolle lähteä, kun me joudumme tällaista asiaa käsittelemään. On todella yhdyttävä siihen kritiikkiin, mitä asiassa on sanottu, vaikka hallituspuolueen edustajana tietysti hyväksyy tämän hallituksen tekemän ratkaisun asian suhteen.

Mutta haluan tuoda vahvan kritiikkini nimenomaan keskustalaisena sitä kohtaan, mihin olemme euron myötä joutuneet. Keskustahan oli aikanaan poliittinen voima — silloin en ollut eduskunnassa — joka tässä asiassa olisi halunnut säilyttää oman valuutan. Silloin, kun Suomea ohjailtiin, talutettiin, EU:hun, niin silloin kansalle sanottiin, että jos markasta luovutaan, siitä järjestetään kansanäänestys. Se päätetään erikseen. Sitten kun markasta luovuttiin, niin sanottiin, että tämä on jo päätetty, ja asia hoidettiin sillä tavalla kuin on käynyt. Nyt sitten suomalaiselta veronmaksajalta, suomalaiselta yrittäjältä, Suomen vähävaraisilta kansalaisilta EU:n menoihin joudutaan panemaan rahaa, ja me tiedämme, että tämä on sellaista kuolleen lehmän maksamista. Takausasiana näin tätä voisi verrata. Valitettava asia. Toivon, että pääsisimme omaan kansalliseen valuuttaan takaisin.

Jouko Skinnari /sd:

Arvoisa puhemies! Euro ei tällä hetkellä ole vahvoilla. Siihen, mitä täällä on tuotu esille erilaisista spekulaatioista, on kuitenkin todettava se, että 15 valuuttaa olisi kyllä huonompi vaihtoehto niin, että 15 valuuttaa kilpailisi siitä, mitä devalvoidaan tai mitä devalvoidaan enemmän. Tämä on se tilanne, jota pitää kaikin tavoin varoa ja myös sitten nähdä tämä nykyiset rahatilanteet tietäen jossain määrin uhkarohkeakin yritys, että tätä rahalla ja lisää velkaa ottamalla tai takauksia ottamalla pystytään hoitamaan. Näinhän Suomessakin silloin 1990-luvulla sitä vaan uskottiin, että kun otetaan lisää takauksia, lisää velkaa, niin se hoituu. Mutta se on niin kun yksittäisellä perheellä: kun mennään pankkiin ja katsotaan, että näin ja näin paljon on velkaa, niin jonakin päivänä pankinjohtajan pitää sanoa, että kuule, nyt sinä et voi enää ottaa lisää velkaa. Tämä tilanne on minusta nyt Eurooppaan tullut, ja kysymys on vain siitä, ettei sitäkään pidä lopettaa sitten ihan dramaattisesti heti, vaan jollain tavoin tässä pitäisi päästä tilanteeseen, jossa tämä jatkuva velkaantuminen loivasti lopetettaisiin.

Mutta vakaus olisi tässä minusta erittäin tärkeätä, se, miten se saavutetaan ja miten nämä asiat Suomen eduskunnassa käsitellään. Olen sitä mieltä, että Suomella oli tuossa keväällä vielä aika hyvä ote näissä asioissa, mutta ihan niin kuin tämäkin käsittely nyt osoittaa, jos on yhden ministerin varassa se, mitä pystytään asiantuntevasti sanomaan, niin asiat ovat vähän huonosti, ja Suomenkin ote on nyt lopahtanut sen suhteen, mitä pitäisi tehdä. Meillä pitäisi olla malli, miten näitä asioita käsitellään kansallisesti, (Puhemies: 2 minuuttia!) koska näyttää siltä, että muissa EU-maissa nämä on viety vähän sillä tavoin eteenpäin, ettei kansa oikein tiedä, mihin se tällä hetkellä on sitoutunut.

Markku Laukkanen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Meillähän on käsissä erittäin mittava rakenneongelma, joka liittyy ylipäätään euroalueeseen, eurojärjestelmään. Hyvä, että on palautettu vähän mieliin ratkaisuja, kun tämä luotiin. Mekin liityimme euroon. Täälläkin on kaivattu tälle asialle hieman perustuslaillista käsittelyä, mutta markasta luovuttiin ilman perustuslain säätämisjärjestystä. Tämä on hyvä tässä historiassa myöskin muistaa ja se, että tämän kaltaisesta tilanteessa, missä nyt ollaan, ei tuolloin yksinkertaisesti sovittu. Ei nähty sitä, mitä sitten tarkoittaa, jos joku maa joutuu merkittävään julkisen talouden kriisiin velkaantumisen kautta, ja kirjoitettiinko tuolloin tämä yhteisvastuun periaate?

Tämähän tässä on nyt se olennainen, joka tavallaan nyt sitten tämän kevään aikana syntyi ennen muuta Ranskan ja Saksan ajamana poliittisena sopimuksena, ja minkä takia näin? Erityisesti sen takia ranskalaisia tämä kiinnosti, koska jos näin ei olisi menetelty, niin ranskalaiset pankit olisivat olleet siellä liemessä ja kantamassa juuri sitä vastuuta, ja tässä nyt ymmärrän ehkä sosialidemokraattien kritiikin kärkeä erityisen hyvin. Eihän tämä näin voi jatkua. Jos tämä uhkakuva toteutuu, mitä villeimmät spekulaatiot osoittavat, että tarvitaan vielä tämän 750 miljardin puskurin kaksin- tai kolminkertaistuminen, jos Espanja lähtee todella kriisiytymään, niin eivät nämä politiikan keinot enää riitä. Se on aivan selvä asia, että euromaat, tai laajennetaan vaikka kaikkiin EU-jäsenmaihin, joutuisivat hakemaan poliittisia päätöksiä samalla tavalla kuin me nyt olemme tekemässä ja kansalaisilta sille hyväksynnän, ja se tie on kyllä kuljettu näiden ratkaisujen jälkeen loppuun.

Nyt tarvitaan aivan uusia välineitä ja keinoja, mihin nyt sitten valtiovarainvaliokuntakin kiinnittää huomiota, uusia välineitä, finanssi- ja talouspolitiikan keinoja, koska politiikan keinot alkavat olla loppu. (Ed. Kallis: Tarvitaan valvontaa!) — Aivan, valvontaa kyllä, mutta ei sillä ratkaista tätä akuuttia ongelmaa. — Sen takiahan tässä nyt, niin kuin on moneen otteeseen sanottu, tarvitaan näitä ratkaisuja nopeasti, jotta pystytään reagoimaan tilanteeseen, ja totta kai meidän tilanteemmehan on suhteessa markkinoihin lähinnä se, että kun markkinoilla, rahalaitoksissa, tehdään mittavia virheitä, meidät kutsutaan hätiin siivousjoukkoina. Mehän vaan siivoamme näitä jälkiä. Sen takia mielestäni on aivan perusteltua tällä hetkellä vaatia ja katsoa erityisesti sen välineen käyttöönottoa, että ne rahoituslaitokset ja ne pankit, jotka ovat myöntäneet liikaa luottoja heikoin vakuuksin, tulevat näihin talkoisiin mukaan.

Vedimmehän mekin ne mukaan silloin 1991 vaalikaudella, ja vielä tänä päivänä monien paikallisten osuuspankkien ja säästöpankkien luottamusmiehet maksavat niitä viuluja. (Ed. Johannes Koskinen: Huonommin kuin Ruotsi ja Norja!) — No, joka tapauksessa se hoidettiin ja Suomi siitä selvisi omin keinoin ja suomalaiset kantoivat sen vastuun, suomalaiset rahoituslaitokset kantoivat sen vastuun. — Jos Ranskassa menee pankkia nurin, niin antaa sitten mennä. He kantavat sen vastuun siellä omien ratkaisujensa kautta, koska he ovat myöntäneet liikaa luottoja niille maille, jotka eivät niitä pysty takaisin maksamaan. Tämän kautta tulee oikeudenmukaisempi taakanjako kuin mikä tällä hetkellä tällä rakenteella meillä on käsissä.

Hyvin ymmärrän, että tämä täytyy nyt tavallaan tällä hetkellä näin hoitaa, mutta on aivan selvä asia, että silloin täytyy olla myöskin joku käsitys siitä, millä tavalla tästä eteenpäin mennään, jos tämä ei jää tähän. Sekin on meidän hyvä ääneen sanoa, että siihenkin täytyy henkisesti varautua, että tämänkin kaltainen takaus saattaa realisoitua. Se voi realisoitua yksi kaunis päivä, jos Kreikan, Espanjan, Portugalin kaltaiset erittäin raskaasti alijäämäisen talouden maat eivät saa asioitansa omilla poliittisilla ratkaisuilla kuntoon, ja on nähty, minkälaiset kansalaisliikkeet, yleislakot, siellä taas ovat päällä, mikä tekee senkin asian hoitamisen äärimmäisen vaikeaksi.

Eli summa summarum, arvoisa puhemies, minusta nyt on aika pohtia myöskin vakavasti sitä, että Suomen täytyy myöskin Ecofinissa ja EU-tasolla ottaa äärimmäisen aktiivinen rooli näiden uusien keinojen ja välineiden esiin tuomiseksi ja näiden vaihtoehtojen tuomiseksi eikä enää tyytyä siihen, että Saksa ja Ranska sanelevat, että tällä samalla mallilla mennään myöskin tästä eteenpäin. Täytyy löytyä sitten myöskin jossain vaiheessa rauhallisemmassa tilanteessa joku järjellinen tapa pohtia euroalueen sisäisiä rakenteita, sisäisiä sääntöjä, uuteen asentoon ja jopa niin, että voitaisiinko euroalueesta irrottaa joku maa, joka ei ole asioitansa hoitanut, määräaikaisesti tai pysyvästi kokonaan pois.

Arvoisa puhemies! Äärimmäisen vakava tilanne voi olla vielä meillä edessäkin, mikä tätäkin ratkaisua hyväksyttäessä on tällä hetkellä hyvä meidän tiedostaa.

Jari Leppä /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Euroalueen talouden ja rahoitusmarkkinoiden luottamuksen palauttaminen, vakauttaminen ja uusien kriisien ehkäiseminen on täysin välttämätöntä, muuten alueen talous ja uskottavuus kärsivät sellaisen kolauksen, että sitä tämä talousalue ei kestä Suomi mukaan lukien. Siksi jos missä niin tässä asiassa pääministeri Vanhanen ja koko hallitus ansaitsevat kyllä kiitoksen siitä, että hallituksen puolella on oltu aktiivisia ja suomalaista mallia rahoitusmarkkinoiden valvonnasta ja säätelystä on viety Eurooppaan, ja se näkyy nyt niissä tuloksissa, joita on vihdoin viimein aikaansaatu. On pystytty enemmän valvontaa saamaan aikaan, on pystytty saamaan sanktioita aikaan ja niistä keskusteluja aikaan, ja on välttämätöntä ja väistämätöntä, että ne myöskin toteutetaan.

Aivan sama asia on se, mitä ed. Bjarne Kallis on moneen moneen otteeseen täällä sanonut, ja se on tämä transaktiomaksujen ja tällaisten uudentyyppisten maksujen aikaansaaminen. Se on täysin välttämätöntä. Mutta se pitää tehdä globaalisti. Ei sitä voi tehdä euroalueen nimissä pelkästään. Silloin me ampuisimme vahvasti omaan jalkaamme, ja sitä me emme myöskään varmasti halua.

On myöskin ihan selvää, niin kuin ed. Laukkanen tuossa edellä totesi, että niitä uusia keinoja, joita myös valiokunta on esittänyt, tarvitaan. Ne on otettava pikaisesti käyttöön. On ihan selvä, että muuten nämä ongelmat ja kriisit uusiutuvat ja tulee aina uusia ja uusia maita ja myös julkisten talouksien luotettavuus heikkenee. On sitouduttava aiempaa paremmin niihin yhteisiin pelisääntöihin, mitä meillä on. Suomi on kuuluisa siitä, että me noudatamme pilkulleen ja vähän vielä enemmän näitä säädöksiä, ja toivoisi, että se tarttuisi näissä asioissa myöskin muihin euroalueen jäsenmaihin. Vain sillä tavalla me pystymme yhdessä tästä nousemaan ja tämän kriisin kääntämään loppujen lopuksi sitten eduksemme, ettei käy niin, että me joudumme vielä tässä kesän aikana muihin ja vielä rankempiin toimenpiteisiin.

Bjarne Kallis /kd:

Arvoisa herra puhemies! Hyvin usein kuulee tuon, että otetaan käyttöön vasta, kun globaalisesti otetaan käyttöön. Tuosta pankkiverosta totean, että Saksa aikoo sen ottaa käyttöön, Ruotsi ottanee sen varmasti käyttöön, Englannissa aiotaan ottaa käyttöön. Ei meidänkään tarvitse odottaa globaalista päätöstä.

Mitä tulee sitten yleensä näihin velkoihin ja saamisiin, niin kyllähän tosiasia on se, että jos joku on velkaa, niin se velka ulosmitataan, ja varsinkin, jos on varallisuutta enemmän kuin velkaa, niin kyllä velkoja saa omansa pois. Minä en tunne yhtäkään sellaista tapausta, missä velkoja ei olisi saanut omaansa siinä tapauksessa, että velallisella on varallisuutta enemmän kuin velkaa. Näissä maissa, näissä kolmessa maassa, mistä nyt on puhuttu, niissä kaikissa maissa varallisuutta on enemmän kuin velkaa, ja se tarkoittaa sitä, että meidän pitää kyllä velkojana olla kovana.

Kun ed. Laukkanen sanoi, että kyllä pitää panna myöskin ne, jotka ovat holtittomasti myöntäneet luottoja, vastuuseen, minä olen täysin samaa mieltä. Muistan hyvin, kun saman asian esitin Kreikka-lainan yhteydessä pääministeri Vanhaselle, joka sitten omassa puheenvuorossaan kysyi, tarkoittaako ed. Kallis todella sitä, että suomalaisen eläkevakuutusyhtiön pitäisi luopua osasta saataviaan. Minä vastasin, että tarkoitan, mutta pääministeri ei sitä tarkoittanut, ja perustelin sillä, että vielä vuosi sitten ne olivat valmiita ottamaan tappion, mutta kun parlamentit myönsivät tämän lainan, niin enää ei olla ottamassa sitä vastuuta.

Mitä sitten tulee euroon, niin jos puoli vuotta sitten olisi keskusteltu tässä salissa eurosta, oliko se hyvä vai huono ratkaisu, niin sitä olisi ylistetty: oli hyvä ratkaisu. Minä äänestin euroon siirtymistä vastaan, mutta puoli vuotta sitten pikkaisen kaduin kyllä, että olinko minä väärässä. Ottaen nyt huomioon, minkälainen kehitys on ollut, niin onhan se euro vielä tänä päivänä vahvempi suhteessa niin dollariin kuin kruunuun kuin silloin, kun siihen liityttiin.