Matti  Saarinen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Tässä vaiheessa vähän kuin jälkijättöisesti joudun kuitenkin asiaa pikkasen kommentoimaan. Nimittäin hallituksen esityksestä ja myöskin valiokunnan mietinnöstä saa sen käsityksen, että kyseessä olisi jotenkin vain ja ainoastaan tekninen muutos, etenkin näin sanotaan esimerkiksi liikuntalaista tai nuorisotyölaista ja niihin tehtävistä muutoksista. Näin ei kuitenkaan ole asianlaita. Tässä nimittäin ollaan kyllä vaikuttamassa sillä tavalla, että avustusperiaatteita ja niiden perusteita ollaan vähän mutkan kautta muuttamassa. Sen vuoksi tämä asia olisi ansainnut vähän toisenlaisen käsittelyn.

Viittaan esimerkiksi siihen, millä tavalla sivistysvaliokunta on asiaa käsitellyt. Pidän suorastaan outona, että kun ollaan muuttamassa liikuntalakia tai nuorisotyölakia, niin valiokunta on kuunnellut vain ja ainoastaan kahta virkamiestä oikeusministeriöstä ja opetusministeriöstä. Tässä on kuitenkin yhteiskunnallista kontaktipintaa yli miljoonaan ihmiseen, tuhansiin järjestöihin ja vaikka mihin. Tämän vuoksi tässä on varmaan tapahtunut asiantuntijakuulemisen yhteydessä jonkinlainen lapsus suorastaan. Miten esimerkiksi liikuntalakia voidaan muuttaa kuulematta liikunta-alan asiantuntijoita? Tämä menettelytapa on tietysti vaikuttanut sitten siihen, että valiokunnalla ei ole ollut sitä käytännön tietoa, millä tavalla tämä hallituksen esitys kentällä vaikuttaa ja mitenkä se siellä koetaan.

Arvoisa rouva puhemies! Ihan muutama pelkistetty kommentti. Ensinnäkin hyvää tässä hallituksen esityksessä on liikuntalain osalta se, että sen 7 §:ssä sanotaan: "Hyväksyttävinä toimintamenoina ei pidetä liiketoiminnasta aiheutuvia menoja." Sen sijaan nuorisotyölain puolella tämä vastaava asia on käsitelty vaikeaselkoisemmin ja monimutkaisemmin. Olen sitä mieltä, että esimerkiksi tämän olisi voinut yhtenäistää kutakuinkin liikuntalain kanssa vastaavan sisältöiseksi. Se olisi monia käytännön asioita helpottanut.

Sitten vertaan pikkuisen tätä logiikkaa liikuntalain ja nuorisotyölain välillä. Esimerkiksi liikuntalain 7 §:ää esitetään muutettavaksi ja siinä todetaan: "Valtionavustuksen määrää harkittaessa" — korostan sanaa harkittaessa — "otetaan huomioon se, miten järjestö toimii tämän lain tarkoituksen toteuttamiseksi." Siinä pykälässä korostuu siis harkinta. Sen sijaan nuorisotyölain 8 §:n mukaan, joka käsittelee samaa asiaa, todetaan, että "yleisavustus myönnetään tulosperusteisesti", siis toimintaa arvioidaan, ei harkita, vaan sitä arvioidaan ja se tehdään tulosperusteisesti. Tässä on kuitenkin kysymyksessä tilanne, että nämä järjestötyypit ovat varsin pitkälti saman kaltaisia. Useimmiten kysymys on siitä, että pidetään huolta suomalaisista nuorista hyvien harrastusten avulla.

Mitä jään kaipaamaan tästä hallituksen esityksestä? Täältä puuttuu sekä liikuntalain että nuorisotyölain osalta tyystin sellainen avustusperuste, joka liittyy asianomaisen järjestön avustuksen tarpeen arviointiin, siis siihen, missä avustuksen tarpeessa järjestö on. Tässä on silloin ääripäät: On äärest kurjat järjestöt, jotka tarvitsisivat todella paljon rahaa asioittensa hoitamiseksi. Sitten toisessa päässä ovat sen kaltaiset liiketoimintatyyppisesti johdetut organisaatiot, joilla on nyt järjestömuoto, mutta joilla omarahoitusasema on niin vahva, että vaikka tulosohjauskriteerit antaisivat minkälaisia tuloksia ja tunnuslukuja tahansa, niin kun katsotaan taseen kautta ja omatoimisen varainhankinnan kautta, on muutamia järjestöjä, jotka ovat niin onnellisessa asemassa, että jos tarpeella mitataan, ne eivät tarvitse käytännössä lainkaan yhteiskunnan tukea. Sen sijaan nyt nämä kriteerit, jotka lakipykäliin on kirjoitettu, antavat ikään kuin automaattisesti joskus jopa miljoonia markkoja niiden entisten vahvojen taseitten päälle. Tähän pitäisi voida otsalla katsoen puuttua ja arvioida avustamisen tarvetta.

Tämä vielä vahvistuu nyt, kun meillä on käsiteltävänä, arvoisa rouva puhemies, erityislakeja, jotka siis ovat avustuspolitiikassa ensisijaisia. Jokin aika sitten eduskunnan hyväksymän lain, joka koskee yleislakia harkinnanvaraisista valtionavustuksista, perusteluihin eduskunta upealla tavalla yksilöi ja kirjasi nimenomaan avustamisen tarvetta koskevia asioita ja periaatteita. Mutta ne ylevät kirjaukset jäävät näitten erityislakien johdosta yleislaissa taka-alalle ja niitä sovelletaan vain silloin, jos ei ole muuta lainsäädäntöä. Tässä on nyt sitä muuta lainsäädäntöä erityislakien, siis liikuntalain ja nuorisotyölain, muodossa. Tämän vuoksi pidän onnettomana sitä, että täällä ei oteta pykälätasolla eli lakitasolla tätä avustamisen tarveharkintaa mukaan. Siinä on paljon ihan hyviä nykyajassa kiinni olevia asioita, mutta niitten mukana ja rinnalla olisi minun mielestäni ollut järkevää kuljettaa myöskin sitä avustamisen tarvetta.

Tämän vuoksi pidän tämän seikan puuttumista sellaisena epäkohtana, että toivon, että jossakin vaiheessa, kun jälleen näitä asioita uudelleen pohditaan, näihin voidaan palata ja voisimme käyttää niin sanottua talonpoikaisjärkeä myös avustuspolitiikassa hyväksemme ja hyödyksemme.