Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Suomi osallistui YK:n sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon Unifiliin Libanonissa vuosina 1982—2001 omalla pataljoonalla. Tämän jakson aikana kaikkiaan lähes 11 500 suomalaista palveli operaatiossa. Suomalainen Gustav Hägglund toimi koko Unifil-operaation komentajana vuosina 1986—1988. Pataljoona kotiutettiin lokakuussa 2001 Israelin vetäydyttyä miehittämiltään alueilta edellisenä keväänä. Kahden vuosikymmenen aikana Suomeen kerätty kokemus muodostaa huomattavan kriisinhallintapääoman.

Osa Libanonin šiiayhteisöä järjestäytyi 80- ja 90-luvuilla Hizbollah-liikkeeksi vastauksena Israelin silloiseen miehitykseen. Hizbollah on jatkanut aseellista varustautumistaan senkin jälkeen, kun Israel vuonna 2000 vetäytyi maasta ja Libanonin muut aseelliset ryhmittymät antoivat tukensa Libanonin kansallisen armeijan muodostamiselle. YK:n turvallisuusneuvosto edellytti jo vuonna 2004 päätöslauselmassaan numero 1559, että Libanon ottaisi koko alueensa valvontaansa. Etelä-Libanon on silti pysynyt Hizbollahin valvonnassa, josta liike on kyennyt ulottamaan raketti-iskuja Pohjois-Israeliin.

Tilanne Libanonin ja Israelin rajalla kärjistyi heinäkuun 12. päivänä, jolloin Hizbollah iski Israeliin ohjuksin ja sieppasi rajan takaa kaksi israelilaista sotilasta. Israel vastasi ryhtymällä mittavaan sotilasoperaatioon, asetti Libanonin meri- ja ilmasaartoon ja pommitti Hizbollahin asemia ja Libanonin infrastruktuurikohteita. Israelin maajoukot etenivät Libanonin puolelle tavoitteena tuhota merkittävä määrä Hizbollahin laukaisualustoja, horjuttaa liikkeen poliittista asemaa ja luoda turvallisuusvyöhyke, joka estäisi Hizbollahia ampumasta raketteja Israelin puolelle.

Heti Suomen EU-puheenjohtajuuden alkuun oli kehittynyt näin poikkeuksellisen mittava kansainvälinen kriisi, joka leimasi vahvasti myös ensimmäistä puheenjohtajakauden huipputapaamista eli G8-ryhmän kokousta Pietarissa. Alusta lähtien Suomi on EU:n puheenjohtajamaana toiminut päättäväisesti ja tuloksellisesti rauhan saamiseksi alueelle.

Gazan alueella puhkesi jo kesäkuussa vakava kriisi Israelin ja Hamasin välillä. Kriisien yhtäläisyydet eivät rajoitu vain ajoitukseen ja aseellisten keinojen samankaltaisuuteen. Vihanpidon juuret ovat Lähi-idässä syvällä eivätkä tunne kansainvälisiä rajoja. Vihollisuudet Gazassa jatkuvat yhä. Gazan tilanne on humanitaarisesti ja poliittisesti erittäin vaikea, ja se vaatii pikaista ratkaisua.

Libanonissa sotatoimet päättyivät 14. elokuuta. Sodassa menehtyi arviolta noin 1 500 siviiliä ja sotilasta.

YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi 11. elokuuta päätöslauselmansa 1701. Tämä on osa YK:n ja kansainvälisen yhteisön pyrkimyksiä lopettaa vihollisuudet ja löytää kestävä ratkaisu Israelin ja Libanonin välille. Päätöslauselma säätää YK:n Libanonissa toimivan rauhanturvajoukon eli Unifilin vahventamisesta ja sen uusista tehtävistä. YK vetosi samassa yhteydessä jäsenvaltioihinsa noin 13 000 sotilaan vahvuisten lisäjoukkojen saamiseksi alueelle.

Unifil on jo aloittanut uusien tehtäviensä toteuttamisen. Vaikka tilanne on edelleen herkkä, tulitauko on toistaiseksi pitänyt kohtuullisen hyvin. Tähän mennessä vakavin välikohtaus sattui 19. elokuuta, jolloin Israelin joukot iskivät Bekaan laaksoon. Muun muassa YK:n pääsihteeri tuomitsi iskun, jonka tavoitteena Israelin mukaan oli laittomien asekuljetusten estäminen Syyriasta Libanoniin. Tällä hetkellä Libanonin armeija on levittäytynyt laajalle Etelä-Libanoniin ja Israel on vetäytymässä.

Sadattuhannet Libanonin maansisäiset pakolaiset ovat jo palanneet kotiseuduilleen. Tuhansia on silti vielä palaamatta, osa on menettänyt kotinsa. Tuhottu tieverkosto, rikkoutuneet sillat ja räjähtämättömät ampumatarvikkeet aiheuttavat merkittäviä ongelmia muun muassa avustustoiminnalle. Ongelmana on myös Israelin edelleen ylläpitämä ilma- ja merisaarto.

Sota kosketti dramaattisesti myös suomalaisia. Rauhanturvaajien lisäksi alueella olevat muut Suomen kansalaiset joutuivat kokemaan sodan seuraukset: hävityksen ja huolen omaisten kohtalosta. Evakuointioperaatio saatiin kuitenkin onnellisesti päätökseen.

Meille vakavin tapahtuma oli suomalaisen rauhanturvaajan, kapteeniluutnantti Jarno Mäkisen menehtyminen Khiamissa YK:n tarkastusasemaan kohdistuneessa Israelin asevoimien iskussa. On erittäin tärkeää, että tapahtuman syyt selvitetään perusteellisesti.

YK lähetti viime torstaina virallisen tutkimusryhmän alueelle tekemään perusteellisen tutkimuksen asian selvittämiseksi. Olemme yhdessä Itävallan kanssa pyytäneet virallisesti YK:lta tarkkoja tietoja tutkimuksen edistymisestä ja edellyttäneet, että henkilöstöään menettäneet maat voivat osallistua tutkimusryhmän yhteiskokouksiin, kuten on tapahtunutkin.

Myös Israelilta Suomen hallitus on vaatinut täyttä selvitystä tapahtumista. Pääministeri Ehud Olmert lupasi jo samana päivänä vaatimuksestani, että Suomi saa käyttöönsä Israelin armeijan oman tutkinnan tulokset. Ministeri Isaac Hertzog vakuutti eilen, että selvitys mitä todennäköisimmin toimitetaan tämän viikon kuluessa.

Arvoisa puhemies! Alkava operaatio on YK:n operaatio, johon osallistumisesta päätämme YK:n jäsenmaana. Tässä yhteydessä on kuitenkin hyvä kuvata myös EU:n roolia kriisissä. EU:lla on Lähi-idässä tärkeä rooli tasapainottavana tekijänä ja myös vastuun kantajana. Libanon sijaitsee vain parisataa kilometriä EU:n ulkorajalta.

Huhtikuussa 2006 astui voimaan Euro-Välimeri-assosiaatiosopimus Libanonin ja Euroopan unionin välillä. Unioni toimii Libanonin jälleenrakentamiseksi ja vakauden ylläpitämiseksi. Lisäksi unionin johdonmukaisena tavoitteena on ollut Libanonin tilanteen ratkaiseminen laajemmin ja osana Lähi-idän kokonaisratkaisua. Siksi meidän on palattava myös Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin ratkaisuyrityksiin. Ilman tämän konfliktin ratkaisua ei Lähi-idässä ole saavutettavissa vakautta ja kestävää rauhaa.

EU on toiminut kriisissä hyvin yhtenäisesti alkaen 1. elokuuta pidetystä ylimääräisestä yleisten asiain ja ulkosuhteiden neuvoston kokouksesta. Siinä hyväksytyssä julkilausumassa todettiin unionin yksimielisyys siitä, ettei Libanonin konfliktiin ole olemassa sotilaallista ratkaisua ja että vihollisuudet pitää välittömästi lopettaa. Lisäksi korostettiin humanitaarisen avun kiireellistä toimittamista alueelle.

Ylimääräisessä yleisten asiain ja ulkosuhteiden neuvoston kokouksessa 25. elokuuta EU:n jäsenmaat puolestaan ilmaisivat YK:n pääsihteerille Kofi Annanille valmiutensa antaa Unifilille yhteensä noin 7 000 sotilasta, joihin sisältyy maavoimien lisäksi myös meri- ja ilmavoimien yksiköitä. Suurempia joukkoja luovuttavia maita tulevat olemaan Italia, Ranska, Espanja ja Puola. Suurin osa EU-maista on lähdössä mukaan. Samoin Turkki suunnittelee osallistumista. Muista islamilaisista maista muun muassa Indonesia, Malesia, Brunei ja Qatar ovat tarjonneet joukkoja. Kokonaisuudessaan kolmisenkymmentä maata on tarjonnut joukkoja operaatioon.

Myös Tukholmassa 31. päivänä elokuuta pidetty Libanonin jälleenrakentamiskonferenssi oli menestys. Konferenssissa luvattiin apua noin 730 miljoonaa euroa, josta noin kolmasosa EU:n jäsenmaista. Ministeri Lehtomäki totesi konferenssissa Suomen antavan Libanonille lisäapua varhaiseen jälleenrakennukseen 3 miljoonaa euroa. Apu kohdennetaan sosiaalisektorin avustustyöhön ja humanitaariseen miinanraivaukseen.

Sekä EU-maiden merkittävä panos Unifiliin että valmius mittavaan avustustoimintaan ovat osoituksia siitä, että unioni haluaa konkreettisesti edistää Lähi-idän vakautta. EU:lla on valmius ottaa myös entistä merkittävämpi rooli yhdessä muiden kansainvälisten toimijoiden kanssa.

Arvoisa puhemies! YK:n vuonna 1978 perustetun Unifil-operaation tehtävänä oli varmistaa Israelin joukkojen vetäytyminen Etelä-Libanonista — mikä tapahtui jo kertaalleen vuonna 2000 — palauttaa kansainvälinen rauha ja turvallisuus sekä avustaa Libanonin hallitusta palauttamaan toimivaltansa alueelle. Nyt uuden päätöslauselman 1701 mukaiset uudet tehtävät on kuvattu selonteossa tarkemmin. Päätöslauselma 1701 valtuuttaa Unifilin ryhtymään kaikkiin tarvittaviin toimiin tehtäviensä toteuttamiseksi.

YK:n tavoitteena on saada ensimmäiset vahvistukset toiminta-alueelle syyskuun alkuun mennessä pääosan joukoista saapuessa lokakuun alkuun mennessä. Viimeisetkin yksiköt on tarkoitus saada käyttöön siten, että lisäjoukot ovat kokonaisuudessaan toiminta-alueella marraskuun alkupuolella.

Operaation keskeinen piirre ja ratkaiseva edellytys sen onnistumiselle on siis se, että operaatiolla on kaikkien osapuolien suostumus ja myötävaikutus. Unifil ei tule riisumaan Hizbollahia aseista, vaan se tukee Libanonin hallitusta ja armeijaa, joilla on päävastuu päätöslauselman mukaisten tehtävien toteuttamisesta. Vaikka Libanon on yhä haastava toimintaympäristö, maan oman armeijan järjestäytyminen ja levittäytyminen etelään on uusi ja myönteinen kehitys verrattuna viiden vuoden takaiseen tilanteeseen, jolloin Suomi viimeksi päätti osallistumisensa Unifiliin.

Välittömäksi vaaratekijäksi operaatiossa arvioidaan maastossa olevat miinat ja räjähtämättömät ammukset, jotka muodostavat merkittävän riskin niin siviileille kuin sotilaille. Niiden kiireellinen raivaaminen on välttämätöntä muun toiminnan mahdollistamiseksi, mukaan lukien humanitaarinen apu. Toisen merkittävän riskitekijän muodostavat paikalliset tulitaukorikkomukset, jotka voivat myös levitä. Toistaiseksi osapuolet ovat kuitenkin toimineet varsin kurinalaisesti ja pidättyvästi eivätkä paikalliset tapahtumat ole laajentuneet.

Suomesta operaatioon lähetettäväksi suunnitellun pioneerikomppanian kannalta tarkasteltuna erityinen uhka liittyy komppanian pioneeritoimintaan. Tässä tehtävässä komppania joutuu raivaamaan räjähtämättömiä ampumatarvikkeita ja miinoja, joita alueella on runsaasti. Lisäksi joukko joutunee toimimaan laajalla alueella, jolloin liikenteestä muodostuu merkittävä vaaratekijä. Mutta kaikissa tilanteissa merkittävin vaaratekijä koko operaatiolle on jonkin osapuolen irtaantuminen päätöslauselman 1701 sisältämästä poliittisesta ratkaisusta, mihin vaikuttaa enemmän Libanonin ulkopuolinen kehitys kuin kansallinen tilanne.

Arvoisa puhemies! Operaation uudistetut voimankäyttösäännöt on kuvattu selonteossa täsmällisesti. Voimankäyttösäännöt perustuvat YK:n mallivoimankäyttösäännöille, ja ne vastaavat sisällöllisesti myös EU- ja Nato-operaatioissa käytössä olevia voimankäyttösääntöjä. Ne vastaavat pitkälle Unifilin vuonna 2001 hyväksyttyjä voimankäyttösääntöjä, kuitenkin laajentaen voimankäyttövaltuuksia etenkin liikkumavapauden turvaamisessa sekä materiaalin suojaamisessa. Uudistettuja voimankäyttösääntöjä voidaan pitää riittävinä operaation tehtävien toteuttamisen ja joukkojen omasuojan kannalta.

Arvoisa puhemies! Suomen mahdollista osallistumista YK:n vahvennettuun Unifil-operaatioon Libanonissa käsiteltiin tasavallan presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksessa 18. elokuuta. Katsoimme, että Suomen tulisi varautua osallistumaan enintään vahvennetun komppanian suuruisella osastolla. Puolustusministeriö oikeutettiin ryhtymään mahdollisen osallistumisen edellyttämiin valmistelutoimenpiteisiin. Asiaa käsiteltiin eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa laajemmin 22. elokuuta. Eilen tehdyn tarkentavan linjauksen mukaan varaudutaan enintään vahvennetun pioneerikomppanian ja tarvittavien esikuntaupseerien lähettämiseen, yhteensä 250 sotilasta. Komppanian tehtävänä olisi tukea Unifil-operaatiota raivaus- ja rakentamistehtävällä YK:n suorituskykyvaatimusten mukaisesti.

Yhteistyömahdollisuuksia muiden maiden kanssa on selvitetty aktiivisesti sekä ulko- että puolustusministeriöiden kesken. Vaikka pohjoismainen yhteistyö ei näytä tällä kertaa mahdolliselta, selvitystyö muiden maiden kanssa jatkuu.

Alustavan kustannusarvion mukaan vahvennetun pioneerikomppanian edellyttämät perustamis-, lähettämis- ja ylläpitokustannukset olisivat vuonna 2006 noin 16,5 miljoonaa euroa, josta ulkoministeriön pääluokassa noin 3,4 miljoonaa euroa ja puolustusministeriön pääluokassa noin 13,1 miljoonaa euroa. Vuonna 2007 kokonaiskustannukset olisivat noin 26,9 miljoonaa euroa. YK korvaisi aikanaan Suomen kansallisia kuluja arviolta noin 6,7 miljoonalla eurolla vuodessa.

Suomen osallistumista meneillään oleviin kriisinhallintaoperaatioihin ei voida olennaisesti supistaa tämän tai ensi vuoden aikana. Lisäksi Suomi valmistautuu olemaan mukana ensi vuoden alussa täyden toimintavalmiuden saavuttavassa saksalais-hollantilais-suomalaisessa EU:n taisteluosastossa. Uskottavuus kumppanina edellyttää riittävän rahoituksen turvaamista myös mahdolliselle taisteluosasto-operaatiolle. Jos sellaista ei tule, varat ovat käytettävissä Libanonin operaatioon ja lisärahan tarve näin pienenee.

Mikäli Suomi päättäisi osallistua vahvennettuun Unifil-operaatioon, tarkoituksena on, että tiedustelu- ja valmisteluosat voisivat olla toimialueella lokakuun alkuun mennessä ja pääjoukko marraskuun alkuun mennessä. Kaavailtu tehtävä on sen laatuinen, että suunnitelmien mukaan Suomen osallistuminen jatkuisi enintään vuoden 2007 loppuun saakka, tilanne kuitenkin huomioiden. Tämä helpottaisi myös henkilöstön saatavuuteen ja kustannuksiin liittyviä kysymyksiä.

Arvoisa puhemies! Suomen osallistuminen vahvistettuun Unifil-operaatioon Libanonissa tukisi YK:n, kansainvälisen yhteisön sekä sen osana EU:n ponnisteluja vakauttaa sodan jälkeinen tilanne Libanonissa. Tässä onnistuminen parantaa oleellisesti mahdollisuuksia edetä kokonaisvaltaisen Lähi-itää koskevan rauhanprosessin tiellä. Myös Suomen tulee olla kansallisesti valmis kantamaan omalta osaltaan vastuunsa rauhan ja vakauden edistämisessä.

Arvoisa puhemies! Pyydän, että puheeni ruotsinkielinen käännös liitetään myöhemmin pöytäkirjaan.

Pääministeri Vanhasen puheenvuoro on ruotsinkielisenä näin kuuluva:

Finland deltog i FN:s militära krishanteringsinsats (Unifil) i Libanon åren 1982—2001 med en egen bataljon. Under denna period tjänstgjorde sammanlagt närmare 11 500 finländare i operationen. Gustav Hägglund var kommendör för hela Unifil-operationen under 1986—88. Bataljonen hemförlovades i oktober 2001 sedan Israel på våren dragit sig tillbaka från de ockuperade områdena. Den erfarenhet som samlats i Finland under de senaste två årtiondena utgör ett betydande krishanteringskapital.

Som ett svar på Israels dåvarande ockupation av Libanon organiserade sig en del av de libanesiska shiamuslimerna på 80- och 90-talen i Hizbollah-rörelsen. Hizbollah fortsatte sin militära upprustning också efter det att Israel dragit sig tillbaka från landet år 2000 och de övriga väpnade grupperingarna i Libanon givit sitt stöd till upprättandet av en nationell libanesisk armé. FN:s säkerhetsråd förutsatte redan år 2004 i resolution 1559 att Libanon tar över kontrollen i hela sitt territorium. Trots detta har Hizbollah behållit kontrollen över södra Libanon, varifrån rörelsen kunnat göra raketanfall mot norra Israel.

Det spända läget vid gränsen mellan Libanon och Israel skärptes den 12 juli när Hizbollah efter en missilattack mot Israel gick över gränsen och tillfångatog två israeliska soldater. Israel svarade med en omfattande militäroperation i samband med vilken Libanon försattes i sjö- och luftblockad och Hizbollahs ställningar samt infrastrukturella mål i Libanon bombades. Israeliska marktrupper gick in i Libanon i syfte att slå ut ett betydande antal av Hizbollahs raketramper, underminera rörelsens politiska ställning och skapa en skyddszon som skulle hindra Hizbollah från att avskjuta raketer mot Israel.

Bara en kort tid efter att Finland övertog EU-ordförandeskapet hade en internationell kris av betydande omfattning utvecklats som också kom att prägla det första toppmötet under ordförandeperioden, d.v.s. G8-gruppens möte i S:t Petersburg. Finland har som EU:s ordförandeland från första början agerat målmedvetet i syfte att uppnå fred i området, och har också haft framgång i denna strävan.

På Gazaremsan uppstod redan i juni en allvarlig kris mellan Israel och Hamas. Det finns många paralleller mellan de två kriserna, och likheterna begränsas inte enbart till tidpunkten och de vapen som använts. Fiendskapen i Mellanöstern har djupa rötter och respekterar inga internationella gränser. Fientligheterna i Gaza pågår fortfarande. Situationen i området är mycket svår ur såväl humanitär som politisk synvinkel, och kräver en snabb lösning.

Krigshandlingarna i Libanon upphörde den 14 augusti. Det uppskattas att cirka 1 500 civila och militärer dödades i kriget.

FN:s säkerhetsråd godkände den 11 augusti resolution 1701. Den är ett led i FN:s och det internationella samfundets strävan att nå ett slut på fientligheterna och finna en hållbar lösning på konflikten mellan Israel och Libanon.

Resolutionen innehåller bestämmelser om en förstärkning av och utökade uppgifter för Unifil, FN:s fredsbevarande trupper i Libanon. FN vädjade om att medlemsstaterna snabbt skall bidra med en förstärkning på omkring 13 000 man till området.

Unifil har redan börjat genomföra sina uppgifter. Även om läget i området fortfarande är känsligt, har vapenvilan hittills hållit tämligen väl. Den till dags dato allvarligaste incidenten skedde den 19 augusti, då israeliska trupper trängde in i Bekaadalen. Bl.a. FN:s generalsekreterare fördömde attacken, vars syfte enligt Israel var att hindra illegala vapentransporter från Syrien till Libanon. För tillfället har den libanesiska armén kontroll över stora områden i södra Libanon och Israel håller på att dra sig tillbaka.

Hundratusentals flyktingar inom Libanon har redan återvänt till sina hemtrakter. Tusentals är ännu på flykt, och många har förlorat sina hem. Det ödelagda vägnätet, förstörda broar och odetonerad ammunition försvårar i hög grad bl.a. biståndsarbetet. Ett ytterligare problem är den luft- och sjöblockad som Israel fortfarande upprätthåller.

Kriget berörde på ett dramatiskt sätt också finländarna. Förutom fredsbevarare fanns det också andra finska medborgare i området som tvingades uppleva följderna av kriget, bevittna förstörelsen och leva i ovisshet om anhörigas öde. Evakueringsoperationen kunde dock slutföras framgångsrikt.

Den för oss mest allvarliga incidenten inträffade när en finsk fredsbevarare, kaptenlöjtnant Jarno Mäkinen, omkom i den israeliska arméns attack mot FN-posteringen i Khiam. Det är ytterst viktigt att man får klarhet i orsakerna till attacken. FN sände på torsdagen till Libanon en officiell utredningsgrupp som tillsatts i syfte att företa en grundlig utredning av incidenten. Vi har tillsammans med Österrike lämnat in till FN en formell begäran om detaljerad information om utredningens fortskridande, och vi har förutsatt att de länder vilkas anställda funnits bland de omkomna skall kunna delta i utredningsgruppens gemensamma möten, vilket också skett.

Finlands regering har också av Israel begärt en fullständig utredning av händelserna. Statsminister Ehud Olmert lovade redan samma dag på min begäran att Finland skall få ta del av resultaten av den israeliska arméns egna undersökningar. Igår försäkrade minister Isaac Hertzog att utredningen med största sannolikhet kommer att lämnas till Finland inom denna vecka.

Den operation som nu inleds är en FN-operation, och som medlemmar i FN beslutar vi om vårt eget deltagande i den. I detta sammanhang är det emellertid på sin plats att också beskriva EU:s roll i krisen. EU är en viktig balanserande faktor i Mellanöstern, och unionen har också en viktig ansvarsbärande roll. Libanon ligger bara ett par hundra kilometer utanför EU:s yttre gräns. I april 2006 trädde ett associeringsavtal Europa-Medelhavet mellan Libanon och Europeiska unionen i kraft. Unionen arbetar för återbyggnad och upprätthållande av stabilitet i Libanon. Dessutom har unionen konsekvent arbetat för att nå en lösning på situationen i Libanon i ett bredare perspektiv, som en del av en helhetslösning för Mellanöstern. Därför måste vi också förnya våra ansträngningar för att lösa konflikten mellan Israel och palestinierna. Innan denna konflikt har fått en lösning kan man inte få till stånd vare sig stabilitet eller en hållbar fred i Mellanöstern.

EU har agerat mycket samstämmigt i denna kris. Samstämmigheten var tydlig redan i det extrainkallade rådsmötet i rådet för allmänna frågor och yttre förbindelser den första augusti. I den deklaration som antogs vid mötet konstaterades att unionen är enig om att det inte finns en militär lösning på Libanonkonflikten och man krävde omedelbart stopp på fientligheterna. Dessutom betonades vikten av att man så snabbt som möjligt träder in med humanitärt bistånd till området.

Vid ett extra råd för allmänna frågor och yttre förbindelser den 25 augusti uttryckte EU:s medlemsländer inför FN:s generalsekreterare Kofi Annan sin beredvillighet att bidra med totalt cirka 7 000 man till Unifil, inkluderande förutom markstridskrafter också sjö- och luftstridskrafter. Italien, Frankrike, Spanien och Polen hör till de länder som planerar att sända större trupper. Merparten av EU-länderna har för avsikt att delta i operationen. Också Turkiet planerar deltagande. Av de övriga muslimska länderna har bl.a. Indonesien, Malaysia, Brunei och Qatar erbjudit trupper. Totalt har ett trettiotal stater erbjudit förstärkning till operationen.

Också Stockholmskonferensen för Libanons återuppbyggnad den 31 augusti var en framgång. Vid konferensen utlovades bistånd till ett belopp av cirka 730 miljoner euro, varav cirka 1/3 från EU-medlemsländerna. Minister Lehtomäki sade vid konferensen att Finland bidrar med 3 miljoner euro i tilläggsbistånd för Libanons tidiga återbyggnad. Biståndet inriktas på hjälparbete inom den sociala sektorn och humanitär minröjning.

EU-ländernas betydande insats i Unifil och deras beredskap till omfattande biståndsverksamhet visar att unionen på ett konkret sätt vill främja stabilitet i Mellanöstern. EU har också beredskap att tillsammans med övriga internationella aktörer ta på sig en större politisk roll än tidigare.

FN:s Unifil-styrkor, som etablerades 1978, hade till uppgift att säkerställa de israeliska styrkornas tillbakadragande ur södra Libanon, vilket skedde en första gång år 2000, och återställa den internationella freden och säkerheten samt bistå den libanesiska regeringen i arbetet att återvinna auktoriteten i området.

En mera ingående beskrivning av operationens nya uppgifter enligt resolution 1701 ingår i redogörelsen. Resolution 1701 bemyndigar Unifil att vidta alla åtgärder som är nödvändiga för genomförandet av uppgifterna.

FN:s mål är att före början av september få de första förstärkningarna till operationsområdet, medan huvudparten av styrkorna väntas anlända före början av oktober. Avsikten är att de sista enheterna skall ställas till operationens förfogande och förstärkningarna i sin helhet befinna sig inom området i början av november.

En central faktor, som är avgörande för hur framgångsrik operationen är, är alltså att operationen har alla parters godkännande och medverkan. Unifil kommer inte att avväpna Hizbollah, utan stöda Libanons armé som bär huvudansvaret för att de i resolutionen definierade uppgifterna genomförs. Även om Libanon som verksamhetsmiljö fortfarande bjuder på många utmaningar måste organiseringen och utplaceringen av landets egen armé i landets södra delar ses som en ny och positiv utveckling jämfört med situationen för fem år sedan, när Finland avslutade sitt föregående deltagande i Unifil.

Minor och odetonerad ammunition i terrängen bedöms utgöra en omedelbar riskfaktor för operationen; dessa innebär en betydande risk för såväl soldater som civila. En snabb röjning är oundviklig för möjliggörande av övrig verksamhet, inklusive humanitärt bistånd. En annan betydande riskfaktor utgörs av de lokala brotten mot vapenvilan, som även kan sprida sig. Hittills har parterna emellertid handlat mycket disciplinerat och återhållsamt, och de lokalt begränsade incidenterna har inte fått någon spridning.

Med tanke på det pionjärkompani som Finland planerar att sända till operationen, är farorna i första hand förknippade med pionjäruppgifterna. Kompaniets uppgifter skulle omfatta röjning av odetonerad ammunition samt minor, som förekommer rikligt inom området. Truppen torde dessutom bli tvungen att röra sig på ett stort område, varvid förflyttningarna innebär betydande risker. I alla lägen är den största risken för hela operationen att någon av parterna ger upp den politiska lösning som resolution 1701 (2006) innebär, vilket snarare kan bli en följd av utvecklingen utanför Libanon än av situationen inom landet.

Redogörelsen upptar en preciserad beskrivning av operationens förnyade regler för bruk av maktmedel. Reglerna för bruk av maktmedel grundar sig på FN:s modellregler, och till sitt innehåll motsvarar de EU- och Natooperationernas gällande regler för bruk av maktmedel. De överensstämmer i stor utsträckning med de regler för Unifil som godkändes år 2001, dock så att befogenheterna gällande framförallt tryggande av rörelsefrihet och skydd av material har utvidgats. De nya reglerna för bruk av maktmedel kan anses vara tillräckliga för genomförande av operationens uppgifter samt truppernas egenskydd.

Republikens president och statsrådets utrikes- och säkerhetspolitiska ministerutskott behandlade vid sitt möte den 18 augusti Finlands eventuella deltagande i FN:s förstärkta Unifil-operation i Libanon. Vår slutsats var att Finland bör bereda sig på att delta i operationen med en avdelning som till sin omfattning uppgår till högst ett förstärkt kompani. Försvarsministeriet gavs fullmakt att vidta de förberedande åtgärder ett eventuellt deltagande förutsätter. Ärendet behandlades mer utförligt i riksdagens utrikesutskott den 22 augusti. Enligt det förtydligande ställningstagande som utarbetades i går är man beredd att sända högst ett förstärkt pionjärkompani samt nödvändigt antal stabsofficerare, sammanlagt högst 250 soldater. Kompaniets uppgift skulle vara att stöda Unifil-operationerna genom röjnings- och bygguppgifter i enlighet med FN:s kapacitetskrav.

Möjligheterna till samarbete med andra länder har utretts aktivt inom såväl utrikes- som försvarsministerierna. Även om ett nordiskt samarbete inte denna gång förefaller vara möjligt fortsätter utredningarna när det gäller samarbetet med andra länder.

Enligt en preliminär kostnadskalkyl skulle kostnaderna för upprättande, sändande och underhåll av ett förstärkt pionjärkompani år 2006 uppgå till cirka 16,5 miljoner euro, varav cirka 3,4 miljoner euro under utrikesministeriets huvudtitel och cirka 13,1 miljoner euro under försvarsministeriets huvudtitel. År 2007 skulle kostnaderna uppgå till cirka 26,9 miljoner euro. FN skulle i sinom tid ersätta Finlands nationella utgifter med uppskattningsvis 6,7 miljoner euro per år.

Finlands deltagande i pågående krishanteringsoperationer kan inte minskas i väsentlig grad i år eller nästa år. Dessutom bereder sig Finland på att delta i den tysk-holländsk-finska EU-stridsgrupp som förväntas uppnå full insatsberedskap i början av nästa år. Finlands trovärdighet som partner förutsätter att tillräcklig finansiering reserveras också för en eventuell stridsgruppsinsats. Om en sådan inte blir aktuell är medlen disponibla för Libanonoperationen, varvid behovet av tillläggsanslag minskar.

Om Finland beslutar att delta i den förstärkta Unifil-operationen är avsikten att enheterna för underrättelse och beredning kunde vara på plats före ingången av oktober och huvudstyrkan före ingången av november. Den planerade uppgiften är av en sådan typ att Finland enligt planerna inte skulle delta längre än till utgången av år 2007, dock med beaktande av situationen. Detta skulle även innebära en lättnad avseende tillgången på personal samt anslutna kostnader.

Finlands deltagande i den förstärkta Unifil-operationen i Libanon skulle innebära ett stöd för FN:s, det internationella samfundets och som en del därav också EU:s ansträngningar för att stabilisera läget i Libanon efter kriget. Framgång i detta hänseende förbättrar betydligt utsikterna för en övergripande fredsprocess i Mellanöstern. Även Finland bör ha nationell beredskap att axla sin del av ansvaret för att främja fred och stabilitet i området.

Eero  Lankia  /kesk(ryhmäpuheenvuoro):

Herra puhemies! Lähi-idän tilanne kriisiytyi kesällä Israelin ja Hizbollahin välisiksi taisteluiksi, jotka vaativat runsaasti uhreja ja aiheuttivat kärsimystä kriisin kaikille osapuolille, erityisesti siviileille. Yli kuukauden kestäneiden vihollisuuksien jälkeen tulitauko saatiin lopulta aikaan YK:n turvallisuusneuvoston päästessä sopimukseen päätöslauselmasta. Euroopan unionilla ja Suomella sen puheenjohtajamaana oli tärkeä rooli yhteisen näkemyksen saavuttamisessa. Pääministeri Vanhasen hallituksen ponnistelujen ansiosta Euroopan unioni pääsi yksimielisyyteen omasta kannastaan, mikä edesauttoi yhteisen näkemyksen saavuttamista YK:n turvallisuusneuvostossa.

Lähi-idän tilanteen vakautuminen edellyttää kaikilta osapuolilta YK:n päätöslauselman kunnioittamista, YK-johtoisten rauhanturvajoukkojen nopeaa vahvistamista alueella ja Libanonin jälleenrakentamisen edistämistä.

Keskustan eduskuntaryhmä pitää välttämättömänä, että sodanaikaiset siviileihin kohdistuneet vihollisuudet selvitetään kansainväliseen humanitääriseen oikeuteen nojautuen ja kansainvälinen yhteisö tekee tarvittavat johtopäätökset YK:n ihmisoikeusneuvostolle toimitettavan raportin perusteella.

Odotamme Israelin hallituksen lupaamaa selvitystä syistä, jotka johtivat neljän YK:n sotilastarkkailijan, heidän joukossaan yhden suomalaisen, menehtymiseen. Kriisinhallintatyötä tekevien miesten ja naisten turvallisuuden takaaminen on aina asetettava etusijalle operaatioita valmisteltaessa ja toteutettaessa.

YK:n päätöslauselman mukaisesti Unifil-operaatiota vahvistetaan nopeasti 15 000 rauhanturvaajaan. EU:n jäsenmaiden lähettämät joukot muodostavat arviolta 7 000 sotilaalla Unifil-operaation selkärangan. Unionin jäsenvaltiot kantavat myös johtovastuuta operaatiosta.

Suomen kannalta Unifil-operaatiossa mukana oleminen on monessa suhteessa perusteltua. Sillä on selkeä YK-mandaatti, kaikki osapuolet ovat sen hyväksyneet, ja meillä on miltei 20 vuoden kokemus alueelta vuosina 1982—2001.

Libanonin tilanne edellyttää kansainvälisen yhteisön voimakasta osallistumista rauhan rakentamiseen. Suomi on mukana kantamassa kansainvälistä vastuuta Libanonin tilanteen vakauttamisessa. Valtioneuvoston eilisellä päätösesityksellä olemme lähettämässä alueelle vahvennettua pioneerikomppaniaa raivaus- ja rakentamistehtäviin. Libanonin infrastruktuuria rakentava rooli sopii hyvin suomalaisille.

On selvää, että tehtävään operaatioon sisältyy myös riskejä. Keskustan eduskuntaryhmä pitää tästäkin syystä perusteltuna, että hallitus toi uuden sotilaallista kriisinhallintaa koskevan lain mukaisesti asian selontekona eduskuntaan. On myös perusteltua, että ulkoasiainvaliokunta ja puolustusvaliokunta voivat asiantuntijakuulemisten perusteella perehtyä kunnolla tilanteeseen alueella, suomalaisten tuleviin tehtäviin, voimankäyttövaltuuksiin ja operaatioon liittyviin riskitekijöihin.

Suomalaisen rauhanturvaamisen pitkä ja kunniakas perinne velvoittaa varustautumaan tulevaan operaatioon kaikista tarvittavista näkökulmista. Joukkojen hyvällä koulutuksella ja varustautumisella voidaan sotilaalliseen kriisinhallintaan liittyviä riskejä pienentää.

Keskustan eduskuntaryhmä kiittää hallituksen selontekoa siitä, että se luo asian eduskuntakäsittelylle hyvän pohjan. Selonteossa on kattavasti ja selkeästi kuvattu operaation mandaatti ja luonne sekä sen sisältämät riskit ja voimankäyttövaltuudet sekä Suomelle siitä aiheutuvat kustannukset.

Kansainvälinen kriisinhallinta on laaja kokonaisuus. Kestävän rauhan aikaansaaminen edellyttää, että alueella kunnioitetaan demokratiaa, ihmisoikeuksia, oikeusvaltioperiaatetta ja kansainvälistä oikeutta. Kansainvälinen yhteisö voi tukea myönteistä poliittista, taloudellista ja sosiaalista kehitystä monin eri tavoin. Jäsenmaiden ja komission taloudellinen apu Libanoniin kohoaa jo yli 120 miljoonaan euroon. Suomi on antanut Libanonille 1,5 miljoonaa euroa humanitaarista apua ja ilmoitti juuri Tukholman konferenssissa tukevansa humanitaarista työtä 3 miljoonan euron lisäavulla. Kansainvälisessä kriisinhallintatyössä on tärkeää, että kukin avustajamaa ja organisaatio käyttää omaa erikoisosaamistaan kriisin vahinkojen torjumisessa. Yhtä tärkeää on, että kaikki avustustoiminta tehdään YK:n koordinaatiossa ja avustettavien ilmaisemien tarpeitten pohjalta.

Herra puhemies! Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Suomi ensimmäisen kerran osallistui kansainväliseen rauhanturvatoimintaan. Puolen vuosisadan aikana tuhansia suomalaisia rauhanturvaajia on palvellut useissa rauhanturva- ja sotilaallisissa kriisinhallintaoperaatioissa eri puolilla maailmaa. Tänä aikana rauhan turvaamisesta on tullut entistä monipuolisempaa ja vaativampaa. Suomalainen rauhanturvaamisosaaminen ja kriisinhallintakyky on vuosien saatossa kehittynyt vastaamaan uusia haasteita. Olemme väkilukuun suhteutettuna vahva rauhanturvaajavaltio, jonka maltilliseen ja rakentavaan rooliin operaatioissa on opittu luottamaan.

Kansainvälisen yhteisön vastuulla on osaltaan huolehtia Libanonissa tulitauon pitävyydestä, humanitaarisen avun perillemenosta, väestön turvallisesta paluusta kotiseudulleen ja maan jälleenrakentamisen käynnistämisestä. Siksi keskustan eduskuntaryhmä katsookin, että Suomen on oltava valmis antamaan oma tukensa Libanonin kriisinhallintaoperaation onnistumiselle ja edesauttamaan kestävän rauhan rakentamisessa.

Kimmo Kiljunen /sd(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Viisikymmentä vuotta sitten olimme ensimmäistä kertaa tekemässä päätöstä rauhanturvaajien lähettämisestä, tuolloin Suezille. Helsingin Sanomien pääkirjoitus 7. marraskuuta 1956 totesi: "Voi syntyä tilanteita, joissa suomalaistenkin palkkasoturien on turvauduttava aseisiin. Kysyä voidaan, eikö ole kovin kaukaa haettua se, että suomalaiset miehet esiintyvät poliisitehtävissä Egyptissä ja Siinain korvessa." Aikalaispääkirjoitus 50 vuoden takaa epäili ensimmäisten rauhanturvajoukkojen perustamista. Varovaisuus on aina viisautta.

Vieläkin selkeämpää oli varauksellisuus vuoden 1964 Kypros-operaatiota käynnistettäessä. Esimerkiksi Kansan Uutiset epäili, että joukko-osastomme voitaisiin YK:n pyynnöstä ja hallituksen päätöksellä lähettää myös epäoikeudenmukaisiin ja Suomen kannalta vaikeasti hyväksyttäviin tehtäviin. Helsingin Sanomat vuorostaan pääkirjoituksessaan 15. maaliskuuta 1964 lausui: "Eduskunnan on omalta osaltaan syytä punnita erittäin tarkkaan kannanottoaan. Kysymys osallistumisesta Kypros-operaatioon on kaikkea muuta kuin itsestäänselvä asia. Maamme lähettää joukkoja erittäin tulenaralle alueelle, missä eivät vain kansalliset vaan myös kansainväliset intressit ovat ristiaallokossa. Siellä voi muodostua arkaluontoisia tilanteita, ja rauha voi häiriintyä milloin tahansa."

Arvoisa puhemies! Suomen osallistuminen rauhanturva- ja kriisinhallintajoukkoihin on siis kautta aikojen ollut vaikea ja tarkkaa harkintaa edellyttävä kysymys. Valitettavasti kansainvälisestä yhteistyöstä ei voi valita vain hyviä puolia. Kun sitoudumme parantamaan maailmaa, hyväksymme myös siihen liittyvät riskit. Niinpä kun päätämme Suomen osallistumisesta YK:n rauhanturvaoperaatioon Libanonissa, meidän on tiedettävä joukkojen tehtävä ja valtuudet sekä ymmärrettävä operaatioon liittyvät vaarat.

On hyvä, että hallitus on avoimesti todennut joukkojen lähettämiseen liittyvät riskit. Samalla kun tunnemme kansainvälisen vastuumme, on tunnettava vastuu myös Libanoniin lähtevistä kansalaisista ja pyrittävä minimoimaan riskit. Ja näin juuri hallitus on toiminut.

Arvoisa puhemies! Käsillä oleva kriisi on pitkän, vähintään vuosikymmeniä jatkuneen kehityksen heijastumaa. Tänä kesänä tilanne riistäytyi jälleen kerran sotilaalliseksi yhteenotoksi Israelin ja Libanonissa toimivan Hizbollah-järjestön välillä. Hizbollah hyökkäsi Israelin rajajoukkoja vastaan ja otti panttivangikseen kaksi sotilasta. Israel vastasi massiivisella sotilasoperaatiolla ja pommituksilla, jotka tuhosivat suuren osan Libanonin infrastruktuuria. Sotatoimet johtivat nopeasti laajaan humanitaariseen kriisiin.

YK:n turvallisuusneuvostossa aikaansaatu tulitaukosopimus on pieni voitto keskellä molemminpuolisia tappioita. Tätä saavutusta on suojeltava. Kansainvälinen yhteisö on vastannut nopeasti ja ryhtynyt kokoamaan alueelle lähetettäviä rauhanturvaoperaatioita. Ulkoministeri Tuomiojan johdolla EU on osoittamassa kykynsä toimia kriisinhallinnan suurvaltana, jonka vahvuuksia ovat diplomatia ja pehmeä voimankäyttö.

Useat EU-maat ovat jo ilmoittaneet osallistumisestaan Libanonin rauhanturvajoukkoihin. Kokonaisuudessaan EU tulee lähettämään noin puolet 15 000 rauhanturvaajan vahvuisesta joukosta. EU-maiden ohella muun muassa Indonesia, Malesia, Bangladesh ja Brunei ovat alustavasti tarjonneet joukkojaan Libanoniin. Myöskin Turkki harkitsee osallistumistaan. On tärkeää, että EU-maiden lisäksi yhteiseen ponnistukseen osallistuu mahdollisimman monia eri kansallisuuksia ja eri uskonto-, mielipide- ja aatesuuntia edustavia ihmisiä mukaan lukien joukkoja islamilaisista maista.

Libanonin tulitauko tarvitsee myös osaavia ja luotettavia suomalaisia rauhanturvaajia. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä tukee hallituksen esitystä lähettää alueelle vahvistetun pioneerikomppanian suuruinen, enintään 250 sotilaan vahvuinen osasto. Pioneeritoimintaan liittyvät rakennustehtävät soveltuvat erittäin hyvin osaamiseemme. Tehtävän rajaaminen enintään vuoden 2007 loppuun tilanne huomioiden on myös maltillinen ja oikea linjaus hallitukselta.

Arvoisa puhemies! Me teemme joukkojen lähettämispäätöksen tietoisina riskeistä, joita sotilaamme voivat alueella kohdata. Historia tuntee YK-joukkojen järkyttäviäkin epäonnistumisia. Myös YK:n tarkkailuasemalle kohdistunut ja yhden suomalaisen sotilastarkkailijan hengen vaatinut pommitus on yhä kipeästi mielessä. Suomi odottaa edelleen Israelilta perusteellista selvitystä iskun taustoista. Sosialidemokraatit ovat tyytymättömiä siihen, että selvitystä ei ole vielä annettu. Tähän asti lausuttu ei vielä selvitä asiaa. Tapauksesta huolimatta Suomen on pidettävä paikkansa kansainvälisessä yhteisössä ja osoitettava, että meidän sitoutumisemme rauhan edistämiseen on vahvempi kuin kohtaamamme vastoinkäymiset.

Tällä kertaa joukkojen laajuus ja monipuolisuus antavat hyvät lähtökohdat onnistumiselle. YK:n pääsihteerin Kofi Annanin Lähi-idän kierros on lisännyt tukea tulitauolle ja YK:n päätöslauselmalle. Myös tehtävän luonne on syytä tehdä selväksi: Libanonin operaatiossa ei ole kyse rauhaanpakottamisesta, vaan rauhantilan valvonnasta. Me emme lähde ramboilemaan. YK:n tehtävä on olla Libanonin hallituksen apuna ja tukena sen lunastaessa täyden ja yksinomaisen voimankäyttövallan alueellaan mukaan lukien Hizbollahin riisuminen raskaista aseista.

Sosialidemokraatit korostavat, että Lähi-idän ongelmat eivät ratkea pelkällä Hizbollahin aseistariisunnalla. Lähi-idässä on palattava rauhanprosessiin. On sanottava ei terrorismille. Se edellyttää, että tartumme katkeruuden syihin emmekä ainoastaan seurauksiin. Niin kauan kuin emme puutu konfliktin todellisiin syihin, syntyy aina uusia hizbollaheja ja uusia hamaseja. Tiekartan mukaisen rauhanprosessin tavoitteena on oltava kahden valtion ratkaisu eli itsenäinen ja elinkelpoinen palestiinalaisvaltio sekä Israelin valtio, jotka elävät sovussa keskenään.

Arvoisa puhemies! Libanonin rauhanturvaoperaatio on jälleen uusi askel monta kertaa murtuneiden toiveiden tiellä. Mikään poliittinen kriisi ei kuitenkaan ole ratkaisematon. Rauhan ja kestävän turvallisuuden saavuttamiseksi on tärkeää, että Libanonin tilanne saadaan vakautettua YK-joukkojen avulla. Se edellyttää myös, että kaikki osapuolet sitoutuvat kunnioittamaan YK:n päätöslauselmia. Libanonin kriisi on ratkaistava nyt, jotta voidaan päästä eteenpäin. Ja tässä myös suomalaisilla rauhanturvaajilla on pieni, mutta omalta osaltaan merkittävä roolinsa.

Olli Nepponen /kok(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan ja maamme kunniakkaiden rauhanturvaamisperinteiden valossa on luontevaa, että vastaamme myöntävästi Yhdistyneiden kansakuntien pyyntöön ja osallistumme hallituksen selonteossa esittämällä vahvennetulla pioneerikomppanialla uuteen, vahvistettuun Unifil-operaatioon Etelä-Libanonissa.

Julkisessa keskustelussa on osallistumisemme ympärille synnytetty tiettyä epävarmuutta. Riskien olemassaolo on reilusti ja avoimesti tunnustettava. Operaation tavoitteena on edistää rauhan edellytyksiä ylläpitämällä osapuolten välistä tulitaukoa sekä auttaa libanonilaisia palaamaan arkeen. Suomalaiset korjaavat teitä ja siltoja sekä purkavat miinoja ja räjähtämättömiä ammuksia. Aseiden hiljennyttyä jo 13 siviiliä on kuollut ja lähes 50 on loukkaantunut räjähtämättömien ammuksien vuoksi.

Suomalaisen sotilastarkkailijan, kapteeniluutnantti Jarno Mäkisen kuolema on vakava tragedia. Kokoomuksen eduskuntaryhmä edellyttää, että Israel antaa niin YK:lle kuin Suomelle perinpohjaisen selvityksen YK:n tarkkailuaseman tuhoamisesta. Työ rauhan puolesta ei ole koskaan vaaratonta, eikä meillä milloinkaan voi olla takeita siitä, että selviämme kriisinhallinnasta uhreitta. Suomalaiset ovat osallistuneet kansainväliseen rauhanrakentamistyöhön 50 vuoden ajan. Tuona aikana olemme sotilaallisen toiminnan johdosta menettäneet kaksi rauhanturvaajaa, muissa tehtävissä kyllä huomattavastikin.

Operaatio ei tule olemaan helppo. Kyseessä on perinteinen rauhanturvaamisoperaatio, jossa YK:n rauhanturvaajat menevät osapuolten väliin ylläpitämään tulitaukoa. Operaatiolla on kaikkien osapuolten suostumus ja myötävaikutus. On kuitenkin mahdollista, että vihollisuudet alueella leimahtavat uudelleen. Todellisemmat riskit liittyvät kuitenkin miinoihin ja räjähtämättömiin ammuksiin sekä liikenneonnettomuuksiin. YK on arvioinut, että vihollisuudet ovat jättäneet Etelä-Libanoniin yli 100 000 räjähtämätöntä rypälepommia ja noin 20 000 muuta räjähtämätöntä ammusta. Riskeihin on varauduttava joukon hyvällä koulutuksella ja varustuksella sekä oikealla asenteella ja suorituskyvyllä.

Paljon on keskusteltu operaation voimankäyttövaltuuksien riittävyydestä. Uutta tilannetta varten vanhan Unifilin voimankäyttösäännöt on päivitetty tämän päivän kriisinhallintaoperaatioiden mukaisiksi. Ne vastaavat nykyisten YK-, Nato- tai EU-johtoisten operaatioiden voimankäyttövaltuuksia. Tässä operaatiossa ei ole kysymys rauhaanpakottamisesta. Unifil ei ole alueella riisumassa Hizbollahia aseista, vaan se tukee ja auttaa Libanonin laillista hallitusta ja armeijaa niiden toteuttaessa YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmia. On ehdottoman tärkeää, että rauhanturvaajilla on tehtävänsä edellyttämät ja vaatimat valtuudet voimankäyttöön. Selonteossa todetaan yksiselitteisesti, että operaation voimankäyttövaltuuksia on pidettävä riittävinä.

Arvoisa puhemies! Hallituksen on varmistuttava siitä, että joukko varustetaan hyvin ja että sillä on tehtävänsä toteuttamiseen tarvittavat välineet. Hallituksen on tiedostettava se, että kyseessä on tietoinen lisäpanostus kansainväliseen toimintaan. Meillä ei ole mahdollisuuksia supistaa muista kriisinhallintaoperaatioista. Kokoomuksen eduskuntaryhmä ei tule hyväksymään sitä, että Puolustusvoimat velvoitettaisiin löytämään Libanonin operaation tarvitsemat määrärahat nykyisen puolustusbudjetin muista kuin kansainväliseen toimintaan varatuista rahoista. Kallistunut energia ja hallituksen kehysleikkaukset ovat jo nyt rajoittaneet Puolustusvoimien toimintaa merkittävästi. Odotammekin hallitukselta sitoutumista siihen, että Libanonin rauhanturvaoperaatiota varten löydetään riittävässä määrin lisärahoitusta.

Suomen joukko on osa kansainvälisiin valmiusjoukkoihin ilmoitetusta pioneeripataljoonasta. Meillä on siis käytössämme valmiit suunnitelmat joukon kokoamiseksi ja varustamiseksi. Komppania voidaan koota nopeasti hyvän koulutuksen jo varusmiespalveluksensa aikana saaneista vapaaehtoisista, joista monilla on jo ennestään käytännön kokemusta kriisinhallinnasta. Joukko ehtii saada tämän tehtävän edellyttämää koulutusta ennen siirtymistään Etelä-Libanoniin marraskuun alussa. Suomella on pitkä kokemus rauhanturvaamisesta Lähi-idän ja juuri Libanonin alueella. Olemme noiden vuosien aikana voittaneet puolellemme kaikkien osapuolten arvostuksen ja luottamuksen. Hankkimamme rautainen kokemus koituu nyt alueelle lähettävien rauhanturvaajien eduksi.

Arvoisa puhemies! Suomi toimii tällä hetkellä Euroopan unionin puheenjohtajamaana. Puheenjohtajuus osaltaan velvoittaa meitä olemaan esimerkillisen aktiivisia. Puheenjohtajuuskautemme synnyttämä tarve näyttää esimerkkiä eurooppalaisille kumppaneillemme ei voi olla kuin yksi syy muiden joukossa. Kriisinhallinnassa on tarve taakanjaolle. Pohjoismaista pataljoonaa ei valitettavasti saatu aikaiseksi, koska Norja ja Ruotsi varautuvat samaan aikaan osallistumaan kriisinhallintaan Darfurissa. Yhteistoiminta näyttäisi toteutuvan Irlannin kanssa.

Euroopan unionilla on ollut Libanonin tilanteen vakauttamisessa keskeinen rooli. Euroopan unionin jäsenmaat ovat vastuussa yli puolesta alueelle lähetettävistä uusista rauhanturvaajista. Libanonin kriisi on merkinnyt haastetta unionin yhteiselle kannanmuodostukselle ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksissä. Samalla Euroopan unionille on tarjoutunut mahdollisuus ottaa selkeästi vahvempi rooli Lähi-idän rauhanprosessissa. Nämä seikat edellyttävät myös jatkossa tietoista panostusta rauhandiplomatiaan. Kokoomuksen eduskuntaryhmä toivookin hallitukselta erityistä aktiivisuutta ja johtajuutta tässä asiassa.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on aina korostanut sitä, että Suomen etujen mukaista on olla aktiivisella ja vastuullisella tavalla mukana muiden eurooppalaisten valtioiden rinnalla kriisinhallinnassa. Suomen osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan on vastuun kantamista yhteisestä turvallisuudestamme. Sen johdosta hallituksen selonteko ja sen mukainen Suomen osallistuminen saa kokoomuksen eduskuntaryhmän tuen.

Annika Lapintie /vas(ryhmäpuheenvuoro):

Herra puhemies! Kansainvälisissä kiistoissa Suomi on perinteisesti tukenut niiden ratkaisemista neuvotellen ja sopimuksiin pyrkien. Olemme halunneet tukeutua monenkeskisiin ratkaisuihin ja antaneet tukemme YK:lle ja sen rauhanturvaamistoiminnalle. Libanonin Unifil-operaation laajennus on periaatteessa lähempänä perinteistä rauhanturvaamista kuin monet muut viime aikojen toimet, joihin on ryhdytty YK:n valtuutuksella. Sillä on myös kaikkien osapuolten hyväksyntä. Siihen ei sisälly rauhaanpakottamista tai Hizbollahin aseista riisumista.

Suomen kannalta osallistuminen laajennettuun operaatioon ei näissä oloissa ole ongelma. On myös myönteistä, että EU-maat yhdessä osoittavat halua antaa panoksensa aselevon lujittamiseen ja rauhanomaisen kehityksen käynnistämiseen. Sekä Suomelle että koko EU:lle sopii juuri tämän kaltainen rooli.

Herr talman! Ur Finlands ståndpunkt är deltagandet i en dylik Förenta nationernas egen operation under dessa omständigheter inte något problem. Det är också positivt att EU-länderna tillsammans visar en vilja att ge sitt bidrag i en vapenvila, och stärka vapenvilan och också främja en fredlig utveckling. Precis en sådan roll är både för Finland och EU mycket lämplig.

Libanonin operaation onnistuminen varmasti antaisi pontta myös perinteisen rauhanturvaamisen elpymiselle. Unifilin oleellisin tehtävä on luoda alueella edellytykset sille, että osapuolet löytävät sellaisen ratkaisun, joka luo kestävän rauhantilan. Samalla päästään eroon Israelin vuonna 2000 tapahtuneen vetäytymisen jälkeisestä tilanteesta, jolle oli ominaista kahakointi puolin ja toisin.

Israelin käymässä Hizbollahin vastaisessa sodassa ei ilmeisestikään ollut kysymys vain kahakoiden lopettamisesta. Kyse ei myöskään ollut Israelin asemahdin näyttämisestä pelotetarkoituksessa. Tarkoitus lienee ollut Hizbollahin varsin hyvin varustautuneen joukon tuhoaminen ja ohjusuhkan torjuminen siltä varalta, että Israel ajautuisi aseelliseen yhteenottoon Iranin kanssa. Tällä hetkellä ei esimerkiksi ole selvyyttä siitä, millaisista toimista YK:n turvallisuusneuvostossa voidaan Iranin ydinohjelman suhteen sopia ja turvautuuko Yhdysvallat jossakin välissä sotilaallisiin toimiin.

Lisäksi on kuitenkin muistettava, että Lähi-itä tuskin rauhoittuu ennen kuin Israelin kohta 40 vuotta jatkunut palestiinalaisalueiden miehitys päättyy sellaiseen ratkaisuun, jonka voivat hyväksyä sekä palestiinalaiset että israelilaiset. Luonnollisesti vakaaseen rauhantilaan kuuluu myös Israelin ja Syyrian välisten ongelmien ratkaisu.

Valitettavasti Israel ei nyt hae neuvottelutulosta. Se pyrkii yksipuolisesti irtautumaan joiltakin palestiinalaisalueilta ja samalla yrittää asevoimansa turvin määritellä Israelille uudet rajat. Silti se aikoo edelleen asevoimin valvoa niitä alueita, joilta se vetäytyy. Israel tulkitsee, ettei sillä ole kelvollista vastapuolta palestiinalaisten joukossa. Se näyttää myös tekevän parhaansa laillisesti valitun palestiinalaishallinnon rampauttamiseksi. Tällaiselta pohjalta tuskin syntyy kestävää ratkaisua.

Myös palestiinalaisten puolella tarvitaan sen tosiseikan tunnustamista, että Israelilla on olemassaolon oikeutus. Voi olla, että tämän kirjaaminen asiakirjoihin ei heiltä luonnistu suoraviivaisesti ja välittömästi, mutta tärkeintä on halukkuuden osoittaminen neuvotteluihin. Tässä yhteydessä on todettava, että Palestiinan parlamentin puhemiehen ja useiden parlamentin jäsenten pidättäminen ei edistä rauhaa Israelin ja palestiinalaisten välillä. Euroopan neuvostossa parlamentaarisen yleiskokouksen presidentti on tuominnut Israelin toiminnan yksiselitteisesti.

Haluamatta opastaa ketään minusta olisi luonnollista, että myös oman eduskuntamme puhemies Paavo Lipponen tai varapuhemies paheksuisi kollegansa pidättämistä. Ymmärrän jotenkuten sitä ajattelutapaa, että kun Suomi aikoo osallistua laajennettuun Unifilin operaatioon, niin viralliset tahot pidättäytyvät tällaisista sinänsä luonnollisista kannanotoista. Virallisten tahojen vaikeneminen ei saa kuitenkaan estää kansalaisjärjestöjä, kuten esimerkiksi puolueita, ilmaisemasta paheksuntaansa ja omaa kantaansa. Silloin kun valtioneuvoston jäsenet, eduskunnan puhemies tai tasavallan presidentti laulavat laulujaan sordiino päällä, tulee kansalaisjärjestöjen sitä enemmän korottaa äänensä forteen.

Mitä sitten Unifil-operaation kestoon tulee, niin on uskottavaa, että YK:n mandaattia jatketaan myös elokuun 2007 jälkeen. Ulkoasiainvaliokunnan olisi syytä harkita, edellyttääkö se hallitukselta uutta selontekoa tuossa vaiheessa. Uusi valtioneuvoston selonteko nimittäin antaisi eduskunnalle mahdollisuuden arvioida tilannetta uudestaan silloisten näkymien valossa. Perustelen tätä sillä muutoksella, mikä Afganistanin operaation suhteen on vuoden 2001 selontekokäsittelyn jälkeen tapahtunut.

Alun perin Isafin tarkoitus oli auttaa saamaan aikaan järjestys ja ylläpitää turvallisuutta Kabulin alueella. Samaan aikaan oli ja on edelleen menossa Yhdysvaltain käymä sota talebaneja vastaan. Isafin toimialuetta on laajennettu nyt suureen osaan Afganistania, ja näyttää siltä, että talebanien vastarinnan kiihtyminen vie Isaf-operaation sotaan talebaneja vastaan. Ero Yhdysvaltain käymän sodan ja Isafin operaation välillä alkaa muistuttaa autiomaan hiekkaan piirrettyä viivaa. Toivottavasti samaa ei tapahdu Libanonissa. Eduskunnan tulee saada uusi selonteko Isafista, jolloin koko eduskunta voi harkita Suomen osallistumista siihen tämän hetken tilanteen valossa.

Arvoisa puhemies! Me vasemmistoliitossa kannatamme solidaarisuutta maailmanlaajuisesti ja pidämme tärkeänä, että Suomi osallistuu sellaisen rauhan turvaamiseen ja sillä panoksella, mihin meillä on edellytyksiä ja millä turvataan rauhaa ja vain rauhaa ilman muita tavoitteita. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä pitää Suomen osallistumista laajennettuun Libanonin operaatioon perusteltuna. Samalla kuitenkin haluamme todeta, että eduskuntaa — ja nimenomaan koko eduskuntaa — ei tule jättää ulkopuolelle silloin, jos tai kun olosuhteissa tapahtuu oleellisia muutoksia.

Johanna Sumuvuori  /vihr(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomen EU-puheenjohtajuuskausi osoittautui heti alkaessaan haastavammaksi kuin kukaan olisi osannut kuvitella. Israelin ja Libanonin välinen konflikti on tähän mennessä vaatinut satoja uhreja, ja sodassa on tuhottu myös paljon elintärkeää infrastruktuuria ja aiheutettu mittavia ympäristövahinkoja. Siviiliuhrien suuri määrä on järkyttänyt ihmisiä ympäri maailmaa, etenkin kun uhrien joukossa on ollut suuri määrä lapsia. Israelin ilmaisku YK-asemaan Etelä-Libanonissa vaati myös yhden suomalaisen tarkkailutehtävissä olleen YK-upseerin hengen. Kriisin jälkihoito ja alueen jälleenrakentaminen tulevat vaatimaan paljon aikaa ja resursseja. Kriisin pitkittyminen voi johtaa humanitaariseen katastrofiin, kiihtyvään asevarustelukierteeseen ja uusien radikaalien ryhmien syntymiseen, ellei kansainvälinen yhteisö kykene toimimaan rauhan takaamiseksi alueella.

Lähi-idän kriisi on vaatinut paljon EU:n puheenjohtajamaalta. Suomi on selviytynyt tähän mennessä kiitettävästi. Vihreä eduskuntaryhmä katsoo, että ulkoministeri Tuomiojan toimintalinja on kriisin diplomaattisessa selvittelyssä ollut hyvä ja oikea.

Tänä vuonna on tullut kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Suomi lähetti ensimmäiset rauhanturvaajansa Suezille. Sen jälkeen maamme on ollut mukana lähes kolmessakymmenessä operaatiossa eri puolilla maailmaa, ja suomalainen rauhanturvaosaaminen on niittänyt arvostusta kansainvälisillä kentillä. Suomi on ollut myös erityisen aktiivinen Euroopan unionin kriisinhallintaulottuvuuden — niin sotilaallisen kuin siviilikriisinhallinnankin — kehittämisessä. Vihreä eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että Suomi on operaatioihin liittyvistä riskeistä huolimatta kantanut vastuunsa kansainvälisestä rauhasta ja turvallisuudesta.

Kansainvälisellä yhteisöllä, jossa Suomella on EU-puheenjohtajamaana nyt tärkeä rooli, on vastuu suojella siviileitä sellaisissa tilanteissa, joissa konfliktialueen valtioiden hallitukset eivät pysty siihen omin voimin. Vihreän liiton eduskuntaryhmä kannattaa Suomen osallistumista YK:n rauhanturvaoperaatioon Libanonissa sillä edellytyksellä, että kaikki konfliktin osapuolet sitoutuvat rauhanprosessiin. Osapuolten suostumus ja myötävaikutus mainitaan keskeisinä operaatioon vaikuttavina tekijöinä myös hallituksen selonteossa.

Tämänhetkisen tiedon valossa rauhanturvaoperaation onnistumisen mahdollisuudet näyttävät paremmilta kuin vielä muutama viikko sitten, sillä tulitauko alueella on toistaiseksi melko hyvin pitänyt. Tilanne on kuitenkin edelleen hyvin herkkä, eikä operaation suorittaminen tule olemaan yksinkertainen tehtävä. Kuten hallituksen selonteossakin todetaan, YK:n operaation tehtävänä ei ole Hizbollahin aseistariisuminen, vaan Libanonin hallituksen ja armeijan tukeminen päätöslauselman mukaisten tehtävien toteuttamisessa. Vihreä eduskuntaryhmä katsoo, että on tärkeää tukea maltillisen siiven vahvistumista Hizbollahissa ja sen aseellisten joukkojen siirtymistä Libanonin hallituksen alaisuuteen.

Vihreä eduskuntaryhmä korostaa, että Israelin ja Libanonin konfliktissa on kysymys laajemmasta, koko Lähi-idän aluetta koskevasta ongelmakentästä, johon liittyvät olennaisesti myös Israel—Palestiina-kysymys, Iranin asema alueella, Yhdysvaltojen Lähi-idän politiikka sekä joukkotuhoaseiden leviämisen mahdollisuus. Alueen kokonaistilanne vaatii perustavanlaatuista selvitystä ja uutta rauhan tiekarttaa, sillä edellinen on auttamatta vanhentunut. Vuonna 2003 laaditun rauhan tiekartan tavoitteena oli Israel—Palestiina-konfliktin ratkaiseminen vuoteen 2005 mennessä. Sitä ei ole kuitenkaan tapahtunut. Suomella on EU-puheenjohtajamaana hyvä tilaisuus esittää uuden, kokonaisvaltaisemman rauhansuunnitelman laatimista Lähi-itään.

Suomella on myös loistava mahdollisuus nostaa esiin siviilikriisinhallinnan merkitys yhteiskunnan normaalitoimintojen, kuten hallinnon, viestinnän, sosiaali- ja terveyspalveluiden, oikeuslaitoksen ja poliisin, toimintakyvyn tukena sekä jälleenrakennuksessa ja ympäristötuhojen korjaamisessa. Israel—Libanon-konflikti on jo aiheuttanut esimerkiksi Välimeren historian suurimman ympäristökatastrofin, kun Libanonissa räjäytetystä sähkölaitoksesta on valunut mereen noin 15 000 tonnia öljyä.

Kriisinhallinnan onnistuminen kokonaisuudessaan tarvitsee toimivaa siviili—sotilas-yhteistyötä, jota Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa on nostettu esiin. Siviilikriisinhallinta ei ole pelkästään sotilaallisen kriisinhallinnan tukitoimintaa, vaan monipuolinen ei-sotilaallisia välineitä käyttävä kriisinhallinnan muoto, joka on oleellinen osa konfliktin eri vaiheita ennaltaehkäisystä jälleenrakentamiseen. Tällä hetkellä siviilikriisinhallinta on vielä aliresursoitua verrattuna sotilaalliseen kriisinhallintaan. Siviilikriisinhallinnan voimavaroja tuleekin huomattavasti kohottaa koko Euroopan unionin tasolla.

Arvoisa puhemies! Vaikka Euroopan unionin kriisinhallintakykyä ja sen hitautta on viime aikoina paljon arvosteltu, on EU:n jäsenmaiden valmius sitoutua Libanonin rauhanturvaoperaatioon kuitenkin yksi osoitus siitä, että unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on mennyt voimakkaasti eteenpäin ja EU:n painoarvo on vahvistunut. Vihreä eduskuntaryhmä katsoo, että Yhdysvaltojen, YK:n, EU:n ja Venäjän eli niin kutsutun kvartetin laatima Lähi-idän rauhansuunnitelma on vanhentunut ja se on laadittava uudelleen nykytilanne huomioiden. EU:n rooliin sopisi hyvin ottaa vetovastuu uudesta rauhan tiekartasta, jossa asetettaisiin kunnianhimoiset mutta realistiset tavoitteet Lähi-idän vakaudelle sekä ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion periaatteiden toteutumiselle alueella.

Eva Biaudet /r (ryhmäpuheenvuoro):

Ärade talman, arvoisa puhemies! Regeringen föreslår att Finland skall delta i FN-operationen i södra Libanon genom att skicka 250 män och kvinnor till regionen.

Svenska riksdagsgruppen stöder förslaget. Regeringens begäran om fullmakt för denna fredsbevarande operation står i linje med den säkerhetspolitiska linje och globala ansvar som svenska riksdagsgruppen talat för.

Finland har som ordförandeland för EU ett ansvar att föregå med gott exempel. Ledarskap innebär sällan att ge order — det betyder att gestalta exempel för andra att ta efter. I aktualitetsdebatten i juni inför det kommande ordförandeskapet efterlyste svenska riksdagsgruppen just detta. Och det gläder oss att Finland lever upp till de internationella förväntningarna.

Då vi reviderade vår krishanteringslag var flera partier skeptiska till att Finland kunde delta i EU-operationer. Man var rädd för att EU och FN skulle ha olika målsättningar av någon anledning. Nu ser vi hur sammanflätade krishanteringsmålen är inom dessa organisationer. Den av EU-länder ledda styrkan sammanställs med deltagande av nästan varje EU-land tillsammans med betydande insatser av muslimska länder såsom Indonesien, Malaysia, Bangladesh och Brunei, för att agera som FN-styrka på FN:s eniga mandat. Mandatet är starkt, trots att det i säkerhetsrådets resolution 1701 inte uttryckligen hänvisas till grundstadgans kapitel VII.

Regeringen lyfter fram det faktum att resolutionen konstaterar att situationen i Libanon utgör ett hot mot den internationella freden och säkerheten, vilket i sig måste innebära ett starkt mandat och ge sådan karaktär åt operationen som anges i kapitel VII.

Operationen har alla parters stöd vilket borde ge den goda förutsättningar att lyckas. I en sådan situationen kan trafiken väl utgöra den största riskfaktorn. Men den politiska situationen i området är svår och den kan plötsligt förändra bilden totalt.

Siitä huolimatta, että länsieurooppalaisena ja liberaalina parlamentaarikkona monesti tyrmistyy ihmisoikeustilanteesta alueella, on ehkä syytä varoa antamasta neuvoja, joita kukaan ei halua. Lähi-idän konfliktin juuret ovat tuhansien vuosien päässä historiassa. Enää ei voida pohdiskella sitä, kuka heitti ensimmäisen kiven. Koettujen vääryyksien lista ulottuisi kivitaulujen aikaan saakka. Tämän vuoksi on myös vaikeaa yksipuolisesti hahmotella rauhansuunnitelmaa joko Brysselissä, Washingtonissa tai Moskovassa ja uskoa eri ryhmien hyväksyvän sen kaikkine päivineen.

Lähi-idän konfliktia ei pystytä ratkaisemaan ennen kuin alueen ihmiset itse haluavat sen ratkaista ja ovat valmiita asettamaan rauhan etusijalle. On ilmeistä, että emme vielä ole päässeet tähän tilanteeseen. Rauhanprosessin jatkumiselle on kuitenkin syytä lisätä painoa EU:stakin. Muuten ei Lähi-idässä voida saada aikaan pysyvää rauhaa.

Kriisinhallintalain käsittelyn yhteydessä pelkoa herätti sotilaiden lähettäminen vaikeisiin kriisipesäkkeisiin, minkä vuoksi on nyt myönteistä, että tuki Suomen panokselle on voimakas kaikissa ryhmissä. Ja miksei tuki olisi voimakasta? Suomihan on kuten tunnettua varsinainen Lähi-idän veteraani YK-yhteyksissä. Tämä ei tuo mukanaan pelkästään uskottavuutta vaan myös odotuksia.

Uskottavuus rakentuu myös sille, että me olemme suhtautuneet puolueettomasti, tuominneet väkivallan ja puhuneet kaiken sen puolesta, mikä voi edistää rauhallista yhteiseloa alueella. Sen, että myös tällä on ollut arvonsa, olemme nähneet tällä viikolla, kun sekä Ruotsi että Saksa ovat päättäneet olla ottamatta suurempaa roolia operaatiossa muun muassa tulevan Darfur-operaatioon osallistumisensa takia.

Kun nyt keskustelemme tulevasta Lähi-idän rauhanturvaoperaatiosta, saattaa olla hyvä muistaa, että tämä YK-operaatio ei ratkaise Palestiinan kysymystä tai Lähi-idän rauhaa. Operaatiossa ei ole kyse Israelista vaan nimenomaan Libanonista. Libanonin tulee vihdoinkin saada oma alueensa valvontaansa siten kuin itsenäiseltä valtiolta odotetaan. Siviiliyhteiskunnan rakentamisessa oli edetty hyvän matkaa, mutta taloa ei voi rakentaa liian heikolle perustalle. Pieni häiriö turvallisuudessa voi tuhota monien vuosien ponnistelut. Tämän tulisi olla keskeinen opetus muita kriisialueita ajatellen. Uusi paikallinen hallitus on autettava jaloilleen, jotta maan sisäistä turvallisuutta voitaisiin valvoa. Ei voida myöskään olla huomioimatta Hizbollahin poliittista osallistumista tähän prosessiin.

Ärade talman! Att skicka ut män och kvinnor till en svår krissituation är inget lätt beslut. Men det skulle vara svårt att förstå att Finland plötsligt skulle dra sig undan ansvaret för att upprätthålla den internationella freden och säkerheten. Även väpnade konflikter långt ifrån oss har verkningar i vår egen del av världen. Finland är bra och rutinerat på fredsbevarande operationer, även om det kan vara klokt att påminna om verksamhetens krävande och oförutsebara natur.

FN:s säkerhetsråd godkände alltså en förstärkning av och utökade uppgifter för FN:s fredsbevarande trupper i Libanon. På engelska heter det United Nations Interim Force in Lebanon, Unifil, vilket påminner oss om att Unifil:s tillfällighet blivit relativt bestående. Unifil har verkat för att återställa den internationella freden och säkerheten samt bistå den Libanesiska regeringen att återvinna auktoriteten i södra Libanon sedan 1978, i nästan 30 år.

Unifil kommer högst antagligen att behövas i Libanon ännu efter utgången av 2007 då de finländska truppernas mandat går ut. Det är skäl att förbereda sig också på det.

Bjarne Kallis /kd (ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies, värderade herr talman! Kun Israelin pääministeri Olmert oli esittänyt toivomuksen, että Saksa lähettäisi YK-sotilaita Libanoniin, kysyi Saksan puolustusministeri julkisesti: "Voimmeko kieltäytyä sotilaallisesta vastuusta?" Hän antoi ymmärtää, että se on maan velvollisuus. Perusteellisten selvitysten jälkeen Saksa ei lähetä sotilaita Libanoniin. Riskiä joutua tulitaisteluun israelilaisten sotilaiden kanssa pidetään historiallisista syistä poliittisesti liian arkana asiana. Saksa aikoo kuitenkin muulla tavoin osallistua operaatioon.

Suomessa pääministeri Vanhanen totesi eräässä haastattelussa: "On olemassa vaihtoehto, että Suomi jää pois." Tämä tapahtui sen jälkeen, kun hallitus ja presidentti olivat jo sopineet, että Suomi varautuu lähettämään Libanoniin 200—250 sotilasta. Puolustusministeri Kääriäinen oli aikaisemmin ollut samoilla linjoilla, kun hän totesi, että päätös on vielä auki. Hänen mukaansa kielteinen päätös voi pohjautua siihen, että Suomella on suhteellisesti eniten sotilaita rauhanturvaoperaatioissa ulkomailla, siis EU-maista eniten.

Ulkoministeri Tuomioja on vaatinut EU-mailta sitovia lupauksia siitä, millä tavoin maat aikovat osallistua operaatioon. Pääministerin ja puolustusministerin varovaisista lausunnoista huolimatta ministeri Tuomioja on ilmoittanut, että Suomi varautuu osallistumaan pioneerikomppanialla eli 200—250 sotilaalla.

En moiti ulkoministeriä. Hän ansaitsee kiitosta siitä, että on onnistunut näin vaikeassa tehtävässä saamaan EU-maista sitoumuksia tai lupauksia niin, että YK:n tavoite saada alueelle 15 000 sotilasta on toteutumassa. Joskus on käynyt mielessä, olisiko joku toinen ministeri onnistunut näin vaikeassa tehtävässä. Me olemme aina silloin tällöin moittineet ulkoministeriä ihan syystäkin mutta tässä tapauksessa ihan syystäkin annamme kyllä teille kiitosta. (Ed. Gustafssonin välihuuto) En myöskään moiti pääministeriä enkä puolustusministeriä heidän edellä mainittujen lausuntojensa vuoksi.

Sen sijaan ihmettelen sitä tietyissä piireissä esiintynyttä intoa lähteä suin päin mukaan operaatioon, jonka mandaatista vallitsi epäselvyyttä, jonka riskejä ei ollut selvitetty ja jonka kustannukset olivat täysin auki. Ei pidä lähteä moittimaan näkymättömyydestä tai passiivisuudesta niitä, jotka haluavat käyttää harkintaa näin tärkeässä asiassa.

Tämänhetkinen tilanne Libanonissa muistuttaa tilannetta vuonna 2000. Tuolloin Israelin vetäytyminen Etelä-Libanonista edellytti sitä, että Libanonin hallitus YK-sotilaiden tuella ottaisi alueen hallintaan ja riisuisi Hizbollahin aseista. Tiedämme, mitä tapahtui: YK:n sinne lähettämä joukko oli liian heikko, eikä se pystynyt antamaan Libanonille tarvittavaa tukea. Sen sijaan, että Hizbollahia olisi riisuttu aseista, sille virtasi lisää aseita pääasiallisesti Iranista. Eräiden arvioiden mukaan Hizbollahilla oli nyt sodan alkaessa noin 13 000 rakettia, joista 4 000 ammuttiin Israelin puolelle. Osa niistä tuhottiin, mutta jäljellä lienee vielä tuhansia.

YK:n uusi päätöslauselma edellyttää, että aseita saa Etelä-Libanonissa olla vain Libanonin armeijalla ja YK:n sotilailla. Tämän toteutuminen tuntuu mahdottomalta, kun Hizbollahilla on rakettien lisäksi vielä runsaasti käsiaseita eikä YK-mandaattiin kuulu riisua järjestöä aseista. Libanon on julkisesti ilmoittanut, ettei se ryhdy aseriisuntaan eikä Hizbollah luovu aseistaan vapaaehtoisesti.

Arvoisa herra puhemies! Hizbollahin tavoitteena on Israelin valtion tuhoaminen. Jottei Hizbollah onnistuisi Israelin tuhoamisessa, Israel pyrkii vastaavasti asevoimin tuhoamaan Hizbollahin. Voi vain toivoa, että osapuolet ymmärtäisivät, etteivät ne kumpikaan onnistu tavoitteessaan ja että niiden tulisi alkaa rakentaa pysyvää rauhaa nyt solmitun hataran aselevon pohjalta.

YK-joukkojen tehtävä on tukea Libanonin hallitusta pyrkimyksessä saada Etelä-Libanon hallintaansa sekä estää aseiden tuomista alueelle. Ilman YK:n vahvaa läsnäoloa on suuri riski, että kehitys Etelä-Libanonissa johtaa ennemmin tai myöhemmin jälleen uuteen paljon ihmisuhreja ja ympäristötuhoja aiheuttavaan kriisiin.

YK-joukkojen tehtävä estää aseiden tuontia alueelle ei ole sekään helppo. On enemmän kuin epävarmaa, lunastaako Syyria lupauksensa tukkia kaikki sen kautta kulkevat asevientitiet. Miten aseiden tuontia meritse estetään? Onko YK-lipun alla partioivalla sota-aluksella valtuudet tarkastaa epäilyttävien alusten lastia? Tästä näyttää vallitsevan vielä epäselvyyttä.

On hyvä, että EU on YK:n toivomuksen mukaan ottamassa päävastuun operaatiosta. Oikein olisi, että jokainen EU-maa osallistuisi tämän taakan jakamiseen. Suomi ilmoitti aivan ensimmäisten joukossa varautuvansa osallistumiseen. Puheenjohtajamaalta saatettiin tällaista odottaa. Sillä saattoi olla myös jotain merkitystä muiden mukaantulolle.

Hallituksen ei kuitenkaan olisi pitänyt antaa yksityiskohtaista lupausta joukkojen suuruudesta. Tästä lupauksesta on vaikeata muttei mahdotonta perääntyä. Perääntymistä helpottaa se, että Suomella on väkilukuun nähden lähes kaksi kertaa niin paljon sotilaita ulkomailla kuin esimerkiksi Ruotsilla ja Saksalla.

Hallitus arvelee, että osallistumisemme operaatioon päättyisi ensi vuoden lopussa. Kokemukset osoittavat kuitenkin, että on paljon helpompaa lähteä mukaan kuin vetäytyä siitä.

Herr talman! Det torde stå helt klart att man i EU och FN är fullt medvetna om vilken roll Finlands riksdag har då det gäller beslutande om ett deltagande i operationen. Därför borde det inte heller enligt kristdemokraternas förmenande finnas något hinder för att vi skulle delta med en mindre styrka än den som regeringen föreslår, ej heller för att Finland skulle fastställa en klar bortre gräns för ett utdragande ur operationen.

Arvoisa herra puhemies! EU:ssa ja YK:ssa varmaankin ymmärretään, että Suomen eduskunnalla on keskeinen rooli joukkojen lähettämisen päätöksentekoprosessissa. Kristillisdemokraattien mielestä ei pitäisi olla mitään estettä sille, että osallistumme hallituksen esittämää selvästi pienemmällä joukolla ja että myös asetamme selkeän takarajan sille, milloin viimeistään vetäydymme operaatiosta.

Raimo Vistbacka /ps(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Libanoniin ollaan lähettämässä laajalla rintamalla kansainvälisiä rauhanturvajoukkoja, joiden tehtävänä on pitää Israelin ja Hizbollah-sissijärjestön joukot erillään.

Joukot lähetetään YK:n turvallisuusneuvoston päätöksen perusteella. Tämän vuoksi perussuomalaisten eduskuntaryhmä ei periaatteellisista syistä lähtökohtaisesti katso voivansa vastustaa suomalaisten rauhanturvajoukkojen lähettämistä. Jos kyseessä olisi Nato- tai EU-vetoinen operaatio, olisi tilanne toinen. Muihin kuin YK:n alaisiin perinteisiin rauhanturvaoperaatioihin ei Suomen pidä perussuomalaisten mielestä mennä. Olemme johdonmukaisesti kunnioittaneet ja puolustaneet YK:n mandaattia, jos kohta olemmekin tällä kertaa hyvin varauksellisia tämän nimenomaisen operaation onnistumismahdollisuuksien suhteen.

Kestävä rauha on Lähi-idästä kaukana. Juutalaisten ja arabien välinen ristiriita on ilmeisen pysyvää laatua. Alueella on käyty Israelin valtion perustamisen jälkeen neljä sotaa ja lukuisia pienempiä mutta sitäkin sitkeämpiä konflikteja, joista viimeisimmän, Hizbollahin 12. heinäkuuta aloittaman hyökkäyksen sytyttämiä liekkejä vielä sammutetaan. Moni kansalainen ehti jo syystäkin turtua Lähi-idän jatkuvien rähinöiden seuraamiseen. Viimeisin konflikti Etelä-Libanonissa kuitenkin kouraisi suomalaisiakin sydämestä, kun sotilastarkkailija, kapteeniluutnantti Jarno Mäkinen kaatui heinäkuun lopulla Israelin joukkojen tekemässä iskussa YK:n tarkkailuasemalle.

Arvoisa puhemies! Perinteinen rauhanturvaaminen on inhimillisesti arvokasta toimintaa, ja perussuomalaiset tukevat sitä. Suomi on rauhanturvaamisen suurvalta, ja suomalaiset sinibaretit ovat nauttineet maailman levottomuuspesäkkeissä kaikkien taistelevien osapuolten kunnioitusta. Rauhanturvaajien tehtävänä ei ole käydä sotaa vaan viileän puolueettomasti asettua riitapukarien väliin ja rauhoittaa tilanne. Tämän tehtävän perusluonteeltaan rauhalliset suomalaiset ovat jo puolen vuosisadan ajan hallinneet erinomaisesti. Tässä valossa mielen tekeekin murheelliseksi kapteeniluutnantti Mäkisen kuolema, unohtamatta hänen itävaltalaisen, kanadalaisen ja kiinalaisen kollegansa kohtaloita. Asiantuntijoiden mukaan voi päätellä Israelin armeijan tuhonneen kyseessä olevan YK:n tarkkailuaseman lukuisista varoituksista huolimatta ilmeisen tarkoituksellisesti.

Voikin kysyä, suhtautuuko Israel välinpitämättömästi aseettomien YK-tarkkailijoiden turvallisuuteen. Kyseessä on vakava asia, joka pitää välttämättä selvittää, ennen kuin suomalaisia rauhanturvaajia voidaan alueelle lähettää. Israelin valtiolla on luonnollinen oikeus puolustaa itseään, mutta missään tapauksessa Suomen ei pidä hyväksyä rikollista toimintaa omia kansalaisiaan kohtaan.

Merkillepantavaa on, että YK:n pääsihteeri Kofi Annan tuomitsi Israelin iskun jyrkästi heti tuoreeltaan. Suomen hallitus on pyytänyt useaan otteeseen Israelilta selvitystä. Sellaista on luvattu mutta sitä ei ole toistaiseksi saatu. Tasavallan presidentti on puolestaan ilmoittanut, ettei hän pidä selvitystä kynnyskysymyksenä rauhanturvaoperaatioon osallistumiselle. Perussuomalaiset sen sijaan pitävät. Mikäli Israel ei anna avoinna oleviin kysymyksiin yksiselitteisiä, meitä ja YK:ta tyydyttäviä vastauksia vaan katsoo jatkossakin voivansa toimia kansainvälisen oikeuden sääntöjä kunnioittamatta, eivät perussuomalaisten mielestä edellytykset suomalaisten rauhanturvaajien lähettämisestä alueelle täyty. Jos joukot kuitenkin päätetään lähettää, onko hallitus nyt kertakaikkisen varma siitä, että sekä Israel että Hizbollah kunnioittavat Libanonissa YK:n lipun alla toimivien rauhanturvaajien koskemattomuutta?

Arvoisa herra puhemies! Kriisi kytee yhä. Suomalaisten rauhanturvaajien jääminen kahden tulen väliin on Libanonissa mahdollista. Joukkomme tehtävä ei ole eikä voi olla siviilien seassa toimivan Hizbollah-järjestön aseistariisunta, vaan se tehtävä kuuluu Libanonin armeijalle, jonka se on myös tehtävä. Suomalaisten rauhanturvaajien tehtävä on Israelin ja Hizbollahin pitäminen erillään, libanonilaisen yhteiskunnan puolueeton vakauttaminen ja libanonilaisten elämän turvallisemmaksi tekeminen. Suomi ei ole osapuoli, emmekä me saa tulla osapuoleksi Lähi-idän kiistoissa.

Libanonin rauhanturvaamistehtävästä on tulossa kestoltaan ja kustannuksiltaan arvaamattoman pitkä ja kallis sekä näillä näkymin myös vaarallinen operaatio. Näille rahoille olisi ollut kyllä kotimaassakin käyttöä. Koskaan aikaisemmin ei tässä talossa ole suomalaisia rauhanturvaajia oltu lähettämässä — mitä ilmeisimmin —yhtä vaikeaan paikkaan kuin nyt. Meillä kansanedustajilla on harteillamme raskas vastuu. Peruskysymys on suomalaisten rauhanturvaajien palvelusturvallisuus.

Toisaalta ymmärrämme inhimillisen hädän ja haluamme auttaa lieventämään tuskaa, kun talvikin on siellä tulossa. Kymmenettuhannet siviilipakolaiset ovat jo palanneet sodan runtelemaan Etelä-Libanoniin. Heitä odottavat infrastruktuurin jälleenrakennuksen lisäksi lukemattomat räjähtämättömät ammukset, rypälepommit ja miinat. Tässä työssä, jonka kulut voitaisiin mielestämme osin rahoittaa kehitysyhteistyömäärärahoistammekin, Suomi voisi hyvin avustaa niin sanottua Libanon-operaatiota selonteossa ehdotetulla tavalla vahvennetulla pioneerikomppanialla tai miksei pienemmälläkin osastolla.

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja

Herra puhemies! Missään aikaisemmassa Lähi-idän kriisissä ei Euroopan unioniin ole kohdistunut yhtä voimakkaita ja korkeita odotuksia siitä, että kykenisimme vaikuttamaan asioihin, puuttumaan kriisiin ja lopettamaan konfliktin. Euroopan unioni on myöskin kyennyt vastaamaan näihin odotuksiin vähintään tyydyttävästi.

Siihen, että Euroopan unioni on joutunut tällaiseen asemaan, on monia syitä. Monet muut toimijat, jotka ovat olleet ja ovat edelleenkin merkittäviä ja välttämättömiä toimijoita Lähi-idässä, eivät ole olleet erilaisista syistä tässä samanlaisessa asemassa. Juuri Libanon on tietysti valtio, joka Euroopan unionin lähinaapurina kohdisti meihin erityisiä odotuksia, minkä saattoi suorastaan kouriintuntuvasti kokea, kun istuin vastapäätä pääministeri Sinioraa ja koko Libanonin hallitusta.

Onneksi Euroopan unioni on kyennyt toimimaan asiassa, kriisissä, yhtenäisesti. 1.8. pidetyssä ensimmäisessä ylimääräisessä neuvoston kokouksessa, joka sujui, joistain päinvastaisista lehtikirjoituksista huolimatta, nimenomaan hyvässä sisäisessä yhteisymmärryksessä, kyettiin sopimaan yhteisistä linjauksista ja toimintatavoista sekä ratkaisumallista Libanonin konfliktin pysäyttämiseksi. Kaikki ne elementit, jotka Euroopan unionin päätelmissä tuolloin olivat mukana, olivat pohjana YK:n turvaneuvoston päätöslauselmalle 1701. Kesti vain valitettavan kauan, ennen kuin tuo päätöslauselma saatiin hyväksytyksi. Se ei kuitenkaan ollut Euroopan unionin syytä. Jokainen päivä, jonka konflikti jatkui, tuotti lisää tarpeettomia uhreja, kärsimystä, tarpeettomia myös siinä mielessä, että kukaan ei edes saavuttanut sotilaallisia tai poliittisia päämääriä. Ehkä tästä olemme saaneet tärkeän opetuksen siitä, että tällaisiin ristiriitoihin, konflikteihin, ei ole olemassa enää nykymaailmassa kestäviä poliittisia ratkaisuja.

Tuohon Euroopan unionin kannanottoon sisältyi keskeisenä elementtinä kansainvälisen, riittävän vahvan joukon saaminen alueelle tarvittavan poliittisen ratkaisun tueksi ja ylläpitämiseksi. Päätöslauselmassa tämä hahmottui uudeksi uudistetuksi Unifil-operaatioksi, jonka vahvuus on noin 15 000 sotilasta.

Tämän jälkeen EU joutui ottamaan myös keskeisen vastuun siitä, että tämä päätöslauselman edellyttämä joukko on saatu ja saadaan kootuksi. Tämä varmistui toisessa ylimääräisessä neuvoston kokouksessa 25. päivänä elokuuta, jolloin saatoimme vastata YK:n pääsihteerin pyyntöön hänen läsnä ollessaan toteamalla, että EU-maat tuossa kokouksessa tekivät ilmoituksia, jotka yhteenlaskettuina merkitsivät lähes 7 000 sotilaan lähettämistä operaatioon. Tämä on myöskin toteutumassa. Ensimmäiset lisävahvistukset EU-maista ovat jo paikalla.

On kuitenkin alleviivattava, että kysymys on YK-operaatiosta. Tämän operaation onnistumiselle on myös tärkeätä, että siellä on muita maita mukana perinteisesti rauhanturvaoperaatioihin osallistuvista YK:n jäsenmaista samoin kuin islamilaisista maista, joista moni onkin merkittävällä panoksella osallistumassa operaatioon.

Tänään on nyt kysymys Suomen osallistumisesta, Suomen kansallisesta päätöksestä, osallistummeko me tähän vahvennettuun uuteen Unifil-operaatioon. Olen hyvin iloinen ja kiitollinen siitä, että eduskunnassa eduskuntaryhmät ovat hyvin laajasti yhtyneet hallituksen näkemykseen siitä, että meillä ei ole perusteita jättäytyä ulkopuolelle, olla vastaamatta myönteisesti YK:n pyyntöön osallistua operaatioon alueella, josta meillä on paljon kokemusta, jossa meidän aikaisempaa osaamista ja panostamme arvostetaan korkealle, tilanteessa, jossa meillä myös on sellaista kapasiteettia, joka tällaiseen tehtävään sopii ja voidaan sinne lähettää.

Olemme varmasti kaikki poikkeuksellisen tietoisia siitä, että tällaiseen operaatioon, niin kuin tänä päivänä kaikkiin rauhanturvaoperaatioihin maailmalla, sisältyy riskejä, ja ne tietenkin täytyy etukäteen pyrkiä mahdollisimman pitkälle ennakoimaan ja estämään. Tässä tapauksessa on kuitenkin kysymys operaatiosta, jonka pohjana on osapuolten välinen ja kaikkien osapuolten hyväksymä poliittinen ratkaisu, poliittinen sopimus, ja operaatiosta, joka ei ole peruskirjan 7 luvun mukaista rauhaanpakottamista, vaan juuri osapuolten suostumukseen perustuvaa 6 luvun mukaista toimintaa.

Päätöslauselman vaatima tulitauko on kohtuullisen hyvin pitänyt. Muutamat välikohtaukset eivät ole sitä horjuttaneet, mikä myöskin kertoo siitä, että osapuolten sitoutuminen sen kunnioittamiseen on olemassa. Mutta me kaikki hyvin ymmärrämme ja tiedämme sen, että Libanonin vakaus, Libanonin rauha, Libanonin hallituksen täyden suvereniteetin palauttaminen koko alueelleen siten, että sen oma armeija on ainoa aseistettu joukko alueella, vaatii pitkää työtä eikä ole kiinni yksinomaan siitä, mitä Libanonissa tapahtuu ja miten Libanonin omat osapuolet tähän suhtautuvat, vaan myöskin ulkopuoliset tapahtumat ja ulkopuoliset tahot voivat tätä prosessia joko tukea tai sitä vaikeuttaa. Tähänastiset viestit kuitenkin kertovat, että keskeiset ulkopuoliset toimijat, ennen kaikkea Syyria, ovat valmiit kunnioittamaan päätöslauselma 1701:tä ja Libanonin koskemattomuutta. On tietenkin hyvin tarkkaan seurattava, että näin todella tapahtuu, pelkillä sanoilla ei tästä voida vielä varmistautua.

Mutta yhtä ilmeistä on — ja tämä on myöskin Euroopan unionin aivan yksimielinen, keskeinen johtopäätös — että ilman paluuta rauhanprosessiin Israelin ja Palestiinan välillä ei vakaus eikä rauha Libanonissa tai muuallakaan laajemmin alueella ole turvattavissa. Tämä on ollut jo ensimmäisistä kannanotoista alkaen Euroopan unionin selvä näkemys, ja tämä oli se asia, johon me keskityimme viime viikonvaihteen epävirallisessa ulkoministerikokouksessa Lappeenrannassa. Tässäkin Euroopan unioniin kohdistuu suuria odotuksia. Mutta on kyllä hyvä muistaa, että vaikka me olemme valmiita tekemään sen, mitä tehtävissä on, ottamaan aloitteen rauhanprosessin uudelleen saattamiseksi raiteille, niin Euroopan unioni ei yksin pysty mitään ihmeitä tekemään. Tarvitaan kaikkien toimijoiden tukea, tarvitaan kvartetissa yhteistyötä, tarvitaan ennen kaikkea Yhdysvaltojen mukanaoloa ja tietenkin viime kädessä sitä, että itse osapuolet ovat tällaiseen rauhanprosessiin halukkaat.

En näkisi kuitenkaan tilannetta ihan niin synkkänä kuin ed. Biaudet puheenvuorossaan, jossa hän epäili alueen asukkaiden halua rauhaan. Minusta päinvastoin, jos jostain voidaan olla varmoja, niin siitä, että he tätä rauhaa toivovat. Se on niin monta kertaa nähty, niin monta kertaa mitattu, mutta yhtä monta kertaa on myöskin nähty ja myöskin mitattu, että he eivät usko siihen, että heidän johtajansa kykenevät tätä rauhaa heille tuottamaan. Senkin vuoksi tarvitaan tällaista vahvaa ulkopuolista paimentamista ja panostustakin rauhan puolesta. Tämä on myöskin tämän operaation onnistumisen kannalta aivan keskeinen asia.

Yhteen seikkaan ryhmäpuheenvuoroissa haluaisin vielä puuttua. Ed. Lapintie halusi nostaa erikseen esille vangittujen palestiinalaiskansanedustajien aseman. Haluaisin todeta yksiselitteisesti, että Euroopan unioni ja Suomi puheenjohtajamaana on välittömästi reagoinut näihin laittomiin pidätyksiin ja vaatinut näiden kansanedustajien ja hallitusten jäsenten vapauttamista ilman ennakkoehtoja. Haluan myös todeta, että puhemies Paavo Lipponen oli kesällä heti tämän tapahtuman jälkeen minuun yhteydessä ja antoi tukensa sille linjaukselle, minkä me Euroopan unionissa olemme tehneet. Pyydän siis, että ei anneta väärää kuvaa siitä, millä lailla tässäkin asiassa hallitus on toiminut.

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen

Herra puhemies! Käsillä olevien merkkien perusteella tämä Libanonin rauhanturvaoperaatio muistuttaa ylipäätäänkin meneillään olevia rauhanturvaoperaatioita ja myös niitä aikaisempia, joita Lähi-idässä on ollut. Tämä on vahvasti YK-operaatio perustuen osapuolten suostumukselle ja hyväksynnälle.

Suomen lähtökohtana omassa päätösehdotuksessaan on määräaikaisuus, joka on selonteossa selvästikin todettu, ja määräaikaisuudella on siinä mielessä todellisuuspohjaa, että pioneerijoukon mahdollinen pois vetäminen tuona määräaikana on paljon helpompaa käytännössä kuin mahdollisen jääkärikomppanian taikka vastaavan joukon pois vetäminen tietyn määräajan iskiessä. Kun Etelä-Libanoniin tulee kokoontumaan suuri kansainvälinen rauhanturvajoukko sen lisäksi, että siellä on Libanonin armeija, niin tämän joukon koko jo massiivisuudessaan merkitsee tiettyä uskottavuutta tuolle alueelle sen puolesta, että rauha ja vakaus alkaisivat vähitellen voittaa.

Suomi siis nyt on lähettämässä, jos päätös tulee, vahvennetun pioneerikomppanian. Se, että tällaiseen enintään 250 miehen joukkoon on päädytty, on vakavan harkinnan ja vakaan harkinnan tulos, jossa sotilaiden asiantuntemukselle on annettu erityisen suuri painoarvo, kun on mietitty, mikä olisi Suomen kannalta sopiva ja järkevä kontribuutio, panos tähän suureen operaatioon. Se on sopiva, tälle on erittäin suurta tarvetta paikan päällä, Suomella on siihen liittyvää osaamista, kokemusta, näyttöjä, ja olen varma, että myös paikallinen väestö siellä nimenomaan toivoo tämän tyyppistä toimintaa, jotta rauhallinen elämä, riskitön elämä voisi vähitellen pala palalta palautua tuolle alueelle.

Ajatellen suomalaisjoukon turvallisuutta pidän tätä — kaikki riskit ovat tietysti aina läsnä — pidän tätä valintaa, pioneerikomppaniaa, kyllä kestävänä ratkaisuna kaikkiin muihin vaihtoehtoihin verrattuna. Enintään 250 rauhanturvaajaa käsittävä joukko sisältää myös omasuojan, siis pioneeriosaamisen lisäksi myös omasuojan, ja siitä omasta suojasta ei pidä kyllä missään oloissa tietenkään myöskään luopua.

On mahdollista, että Suomen joukko tekee yhteistyötä irlantilaisten kanssa. Tämä asia on vielä kesken, avoin, se on neuvottelujen alla, se on suunnittelun alla, mutta jos on syntyäkseen tämä yhteistyö Suomi—Irlanti, sekin perustuu vanhalle yhteistyöpohjalle, molemminpuoliselle tuntemukselle, hyville yhteistyökokemuksille monista kansainvälisistä operaatioista.

Riskit, jotka tähän operaatioon liittyvät, toisaalta tulevat siitä, että tällä laajalla alueella vallitsee vaikea poliittinen tilanne arvaamattomuuksineen ja yllätyksineen, ja toisaalta ne tulevat siitä, että pioneeritoiminta on sitä, mitä on. Siellä on paljon räjähtämättömiä ammuksia ja miinoja myös aikaisempien sotien ajoilta, ja tätä riskiä pyritään minimoimaan komppanian oman raivauskyvyn, ajoneuvojen suojauksen ja myös henkilökohtaisen suojavarustuksen kautta. Liikenne on varteenotettava riskitekijä. Kun sinne tulee tuhansia sotilaita, tuhansia ajoneuvoja kapeille teille, korkeuserot ovat aika suuria, niin on selvää, että kaikkeen tähän liittyy erittäinkin suuria riskejä. Mutta sitä täytyy korostaa, että aina näissä on ollut riskejä. Ne eivät ole siis nyt tulleet, vaan aina on ollut riskejä. Niitä ei pidä vähätellä eikä liioitella. Ne pitää vaan ottaa huomioon ja varautua myös niitten riskien toteutumiseen, niin kuin on nähty.

Mitä tulee voimankäyttösääntöihin, ne on täällä analysoitu, hyvin selonteossa kerrottu. Totean tältä osin vain sen, että olennaista on se, miten paikalle menevät rauhanturvaajat ja heidän esimiehensä arvioivat voimankäyttösääntöjä suhteessa siihen tehtävään, jota rauhanturvajoukkomme menee tekemään, ja että ne ovat saadun arvion mukaan synkronissa, ne ovat keskenään sopusoinnussa. Se antaa hyvän lähtökohdan myös voimankäyttösääntöjen toteuttamisessa. Muistettakoon se, että vaikka nämä säännöt ovat paperilla kuinka hyvässä järjestyksessä etukäteen, niin kuitenkin sitten paikan päällä tilanteitten sattuessa joukkojen komentaja sekä sitten yksittäinen rauhanturvaaja käytännössä toimii ja ratkaisee oman toimintamallinsa näitten pelisääntöjen mukaan, jotka yhdessä vahvistetaan.

Mitä tulee kalustoon — se kuuluu tähän turvallisuuteen olennaisella tavalla — niin lähtökohta on tälläkin kertaa se, että suomalainen joukko varustetaan mahdollisimman hyvällä materiaalilla, ja varsinkin tässä suojavarustuksen ajanmukaisuus on johtava prinsiippi. Kaksi kolmasosaa kalustosta voidaan ottaa suoraan Puolustusvoimien varastoista, loput joudutaan sitten hankkimaan johtuen siitä, että kysymys on jonkin verran myös erityis- ja erikoiskalustuksesta. Ja nimenomaan suojaukseen ajoneuvojen, työkalujen osalta kiinnitetään suurta huomiota.

Mitä tulee kustannuksiin, niin pioneerikomppanian lähettäminen tulee kalliimmaksi kuin se vaihtoehto, joka oli käsillä, siis jääkärikomppanian lähettäminen. Puheenvuoroni alussa kerroin syyt, minkä takia tähän pioneerikomppaniavaihtoehtoon on päädytty. Lisärahoitustarve tämän vuoden puolella on 12 miljoonaa euroa ja ensi vuonna yhteensä 26,9 miljoonaa euroa. Ja kuten selonteossa on todettu, ja se pitää sanoa myös ääneen eduskunnassa, näitä operaation kustannuksia ei ole mahdollista kattaa ulkoministeriön tai puolustusministeriön kehysten puitteessa, ja tässähän on normaali käytäntö, jolla tämä rahoitus hoidetaan. Siitäkään ei mitään uutta ole sanottavissa. Mitä tulee näihin kustannuksiin noin ylisummaankin, niin tämä kulkee sen noin 100 miljoonan euron ja tuhannen rauhanturvaajan kehyksessä. Rahassa mennään hiukan yli, rauhanturvaajien määrässä jäädään vähän alle. Kun otetaan pitkän sihdin kustannustaso, niin me olemme selvästi alle 100 miljoonan vuositasolla, mikä kertoo sen, että tässäkin on toimittu realistisella pohjalla.

Vielä loppuun se kommentti, että nyt näyttää siltä tähänastisen kokemuksen perusteella, että uusi kriisinhallintalaki toimii hyvin.

Olli Nepponen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun sain Suomen edellisen operaation aikana olla mukana tarkastusmatkalla, silloin tuli kouriintuntuvasti esiin varsinaisen tehtävän rinnalla siviiliväestön kanssa tehtävä yhteistyö auttamalla lääkintähuollossa ja muissa. Onko tähän varauduttu? Ainakin siihen pitäisi varautua, se oli sitä, millä saadaan väki puolelle. Se ei tietenkään heti ensi vaiheessa ole se yksi keskeinen, mutta tulee olemaan ensi vuonna.

Toiseksi, rauhanturvaoperaatio on nyt hyvässä käynnissä, ja ryhmäpuheenvuorossa peräsin sitä, että puheenjohtajamaana Suomella olisi rooli nyt siinä rauhandiplomatiassa. Millä tavalla tässä aiotaan eteenpäin mennä, koska nyt pitää vahvistaa sitä, mitä on tähän mennessä tehty ja on mahdollista saada aikaan, vaikka tilanne on hyvinkin kiperä siellä?

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ministeri Tuomioja kertoi, että Suomen hallitus on reagoinut tähän palestiinalaisten parlamentin puhemiehen ja parlamentin jäsenten pidättämiseen. Ihmettelen kyllä, missä ja miten, koska kovin hiljaa ja vaivihkaa ja pienessä porukassa ja salaa se on sitten tapahtunut. Kollegan pidättäminen ja parlamentarismin mukaisesti demokraattisilla vaaleilla valittujen parlamentaarikkojen pidättäminenhän on kansan tahdon halveksintaa. Mutta ehkä ministeri Tuomioja voisi vielä täsmentää.

Tässä puheenvuorossani oli pari muutakin huolenaihetta, ehkä niistäkin saa selvyyden. Esimerkiksi, onko Suomi ottanut myös kantaa tähän palestiinalaisvaltion perustamiseen, ja koska saamme tästä Afganistanin muuttuneesta tilanteesta uuden selonteon? Siellähän nyt englantilaisia sotilaita päivittäin kuolee vaarallisissa tilanteissa, ja varmaan uudelleenarvioinnin paikka on, onko Suomen syytä edelleen osallistua Afganistanissa, jossa on sodankäynti Yhdysvaltain ja talebanien välillä meneillään.

Johanna Sumuvuori /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kaksi huomiota käytyyn keskusteluun.

Ensinnäkin haluaisin kysyä ulkoministeri Tuomiojalta, aikooko Suomi olla aktiivinen kokonaisvaltaisen rauhansuunnitelman saamiseksi aikaan Lähi-idässä tai sen työstämiseksi EU:n kautta.

Toisekseen, koska täällä esimerkiksi ed. Vistbackan puheenvuorossa tuli ilmi, että olisi ehkä haluja kattaa tätä rauhanturvaamistoiminnan budjettia kehitysyhteistyömäärärahoista, haluaisin vain varmistua siitä, että kehitysyhteistyön ja rauhanturvaamistoiminnan määrärahat pysyvät erillään.

Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Tuollaisten epämääräisten ilmaisujen antaminen on aina vaarallista. Minusta se, mitä todetaan kestoajasta, on verraten epämääräisesti lausuttu, kun sanotaan, että osallistumisen on tarkoitus jatkua enintään vuoden 2007 loppuun saakka. Ottaen huomioon, että me olemme suurella panoksella mukana, ottaen huomioon, että päivystysvuoro nopean toiminnan joukoilla tulee meille 2008, eikö olisi viisasta ja oikein ja hyvää, että ilmoittaisimme, että vetäydymme viimeistään vuoden 2007 loppuun mennessä operaatiosta? Ei voi olla niin, että tämän onnistuminen on yksin meistä kiinni. Riittävän suurella panoksella menemme mukaan, ja selkeästi pitäisi ilmoittaa, milloin me vetäydymme.

Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kun on puhuttu Hizbollahin riisumisesta aseista, niin se on varmasti ongelmallinen tilanne ainakin niiden julkisuudessa olleiden tietojen mukaan, että joka talossa on vähän yhden sun toisenlaisia aseita. Osin sitä tiedustelen — ulkoministeri on neuvotteluissa ollut ja tietää ehkä parhaiten — millä tavoin nyt on painotettu sillä tavoin, että esimerkiksi suomalaiset eivät joudu mukaan tällaisiin operaatioihin, koska silloin on vaarana, että suomalaiset joutuvat ikään kuin yhdeksi osapuoleksi siellä.

Arvoisa puhemies! Ihan tähän lopuksi vielä: onko tässä nyt kuitenkin varmistettu se, kun kuunteli puolustusministerin puheenvuoroa, että Puolustusvoimien oma normaali toiminta ei nyt vaarannu, että edes ne vähät rahat, mitä siellä kehysbudjetissa on, säilyisivät nyt nykyisellään?

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Me olemme hyvin tietoisia niistä riskeistä ja vaaroista, joita tähän operaatioon liittyy. Erityisesti meillä on tietenkin tuoreessa muistissa hiljattain tapahtunut valitettava kuolemantapaus suomalaisen YK-sotilaan osalta Etelä-Libanonissa Israelin tehtyä iskun YK:n tukikohtaan. Suomen hallitushan on pyytänyt selvityksen tästä asiasta Israelin hallitukselta. Haluaisin tiedustella pääministeriltä, olemmeko saamassa vastausta Israelista ja minkälaisella aikataululla. YK:han on myöskin tätä asiaa selvittämässä. Olisi hyvä tietää myöskin sen selvityksen aikataulu.

Arvoisa puhemies! Tähän liittyy myöskin se pyrkimys, että tämä rauhanturvaoperaatio on sikäli laaja, että tähän osallistuu myöskin joukkoja muistakin maista kuin EU:sta, ennen kaikkea myöskin Aasiasta, islamilaisista maista. Israel on kuitenkin lähtenyt siitä liikkeelle, että mailla, joilla ei ole diplomaattisuhteita Israelin kanssa, eivät voisi lähettää rauhanturvaajia. Kysyisin sitä, että eihän tämä ole mahdollista. Tämähän on YK:n operaatio, ja silloin kaikki YK:n jäsenvaltiot tietysti voivat tähän osallistua.

Mauri Salo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Nyt käyntiin lähtevä YK:n operaatio on välttämätön, jotta tänne taistelevien joukkojen väliin saadaan kunnolliset vyöhykkeet. Mutta suomalaisten näkökulmasta kannattaa mielestäni erityisesti ottaa huomioon myöskin se, millä tavalla ylläpidetään joukkojen henkinen kunto. Nimittäin nyt kun mennään tuonne täysin arvaamattomaan ympäristöön, siellä henkilöiden kunto joutuu todella kovaan koetukseen, ja on syytä laittaa sinne mukaan sotilaspappi ja hänelle eväät siitä, että sinä päivänä, kun mies tai nainen menee sanomaan, että nyt tuntuu niin pahalta, että täältä pitää päästä pois, tulee päästää hänet pois, koska hän on ympäristölleen vaarallinen sen jälkeen. Tämä tuli havaittua jo 40 vuotta sitten Kyproksella.

Jyrki Katainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! On positiivista, että eduskunnassa on laaja yksimielisyys Suomen osallistumisesta tähän operaatioon.

On arvioitu asiantuntijoiden piirissä, että tällä operaatiolla voidaan ainakin tilapäisesti rauhoittaa olosuhteita ja ehkä vaikeuttaa tavallaan Israelin toimintaa, myös Hizbollahin toimintaa ja Hizbollahin liittolaisten, Iranin ja Syyrian, avustamista. Mutta on myös arvioitu, että tällä operaatiolla ei yksin pystytä ratkaisemaan mitään ongelmia, vaan se vaatii erittäin vahvan poliittisen prosessin kylkeensä. On vielä arvioitu näin, että tämä kriisinhallintaoperaatio tavallaan vaan hidastaa toimenpiteitä.

Näin ollen kysynkin pääministeriltä: mitä on keskusteltu EU:n piirissä EU:n Iranin-politiikasta, koska laajamittainen rauhanprosessi ja poliittinen prosessi tietysti vaatii sekä Syyrian että Iranin kytkemistä tähän kokonaisuuteen, ja toisaalta, mitkä ovat olleet meidän painopisteitämme, kun olemme poliittisen prosessin agendaa määritelleet?

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Yhdyn ulkoministeri Tuomiojan johtopäätökseen, jonka mukaan Euroopan unioni on näytellyt tässä konfliktissa myönteistä roolia huolimatta siitä, että eräät sen jäsenvaltiot Ison-Britannian johdolla auttoivatkin Yhdysvaltoja ja Israelia venyttämään, ennen kuin tulitauosta kyettiin sopimaan. Itse asiassa ensivaiheessa sekä Yhdysvallat että Israel tarjosivat Natoa järjestöksi, joka olisi ryhtynyt rauhanturvaoperaatioon tällä alueella. Luulenpa, että me kaikki ymmärrämme, että Nato ei ollut tähän kykenevä. Ei Suomessakaan edes ed. Liisa Jaakonsaari esittänyt Naton läsnäoloa (Ed. Jaakonsaari: Hyvä, että sinä otit esille!) kriisinhallintaoperaatioon Libanoniin siitä ymmärrettävästä syystä, että sillä ei kerta kaikkiaan olisi ollut kaikkien osapuolten hyväksyntää.

Herra puhemies! Se, mitä Suomessa kaivataan, on keskustelu Hizbollahista. Kansainvälisessä yhteisössä on useita eri tapoja suhtautua Hizbollahiin. (Puhemies koputtaa) Yhdysvallat ja Israel pitävät sitä terroriorganisaationa, (Puhemies: Minuutti!) eräät muut, valtaosa Euroopan unionin jäsenmaista, taas eivät pidä. Sen takia mielestäni meidän pitäisi välttämättä keskustella siitä, miten integroida Hizbollah siihen rauhanprosessiin, joka Libanonissa toivottavasti näiden ratkaisujen tuloksena nyt syntyy.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Yksi kommentti ja yksi kysymys ja johtopäätös.

Se kommentti on se, että se syy, että Saksan liittotasavalta ei lähtenyt tähän mukaan välttääkseen konfliktin Israelin ja israelilaisten kanssa, niin sehän on nyt tämän myönteisen päätöksen sisällä, jonka Suomi on osaltaan tekemässä. Siis pitää muistaa se, että kun sanoo a, niin silloin sanoo b.

Tästä seuraa palautuma mielessä siihen keskusteluun, joka käytiin sotilaallista kriisinhallintaa koskevan lain käsittelyn yhteydessä täällä suuressa salissa sekä lähetekeskustelussa että palautuksessa. Silloin tuli hyvin selvästi esille, että taloudellinen kysymys tulee olemaan merkittävä. Nyt on nähty, mitä se merkitsee käytännössä. Eikö olisi, arvoisa valtiovarainministeri, nyt paikallaan, että nämä varallisuudet irrotetaan budjetissa aivan omaksi kokonaisuudekseen ja lopetetaan näistä kehitysasioista ulvahtelu kerta kaikkiaan?

Liisa Jaakonsaari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihan jatkoa ed. Pulliaisen puheenvuorolle, ja myös ed. Vistbacka kysyi sitä, vaarantaako tämä operaatio Puolustusvoimien normaalin toiminnan. Minusta kriisinhallinta on osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja tänä päivänä erittäin tiivis osa, johon kuuluu myös puolustuspolitiikka. Se ei ole mikään kummallinen erillinen toiminta. Tässä toteutetaan nyt sitä selonteon minusta hyvää oivallusta, että Suomen turvallisuus alkaa ikään kuin maan rajojen ulkopuolelta ja nähdään, että jos Lähi-idässä ei saada vakautta, se myös tietää epävakautta Euroopassa ja myös Suomessa vähitellen.

On hieno asia, että ed. Laakso on ryhtynyt rakastamaan Euroopan unionia ja siinä on tapahtunut suurta kehitystä. (Ed. Pulliainen: Ei sen tarvitse olla kestävää!) Me kaikki näemme suuren arvon sillä, että unioni on päässyt yhteiseen näkemykseen. Vielä muutama (Puhemies koputtaa) kuukausi sittenhän puhuttiin Suomenkin puheenjohtajuudesta, että se on harmaan maan väliaikainen harmaa puheenjohtajuus. Nyt me olemme jo todistamassa melkoisia saavutuksia.

Jyri Häkämies /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ulkoministeri Tuomioja arvioi Euroopan unionin selvinneen tästä prosessista tyydyttävästi. Olen samaa mieltä. Niin Euroopan unioni kuin erityisesti ulkoministeri Tuomioja toimivat keskeisinä kätilöinä tämän ratkaisun valmistelussa ja nyt sitten käytännön toimeenpanossa.

Vaikka riskejä ja uhreja, niin kuin hyvin tiedämme, ei voi ennalta poissulkea ja asiaan on suhtauduttava äärimmäisellä vakavuudella, olen vahvasti sitä mieltä, että Suomen tulee olla mukana tässä kriisinhallintaoperaatiossa, ei pelkästään sen vuoksi, että Suomi on EU:n puheenjohtajamaa, ei sen vuoksi, että Suomi on haluttu kumppani osaamisen ja historian vuoksi, vaan sen takia, että on myös Suomen etujen mukaista hillitä maailmanpolitiikan kriisipesäkkeitä. Kannustankin hallitusta ja Euroopan unionia edelleen näissä haasteissa, ei vähiten Israelin ja Hamasin ja vaikkapa Iranin hallinnassa ja hillinnässä.

Tarja Cronberg /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Väliaikaisesta tulitauosta on pitkä matka turvattuun rauhaan, ja se vaatii, että kaikki osapuolet sitoutuvat. Nyt vaikuttaa siltä, että erityisesti Iran on hyvin näennäisesti sitoutunut tähän rauhaan ja YK:n julkilausumaan. Iranilla on tietty intressi pitää yllä epästabiiliutta alueella ja kärjistää ristiriitoja, ja Hizbollah on nimenomaan Iranin strateginen resurssi tässä prosessissa. Kuinka voidaan kuvitella, että nämä ympärysvaltiot sallivat Hizbollahin aseistariisunnan? Kysymys ministeri Tuomiojalle.

Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tämän operaation suuri ongelma on se, että Hizbollahin asema jää todellakin edelleen epäselväksi, ja on huolestuttavaa, että YK:n päätöslausumien edellyttämä Hizbollahin aseistariisunta jää ilmaan, vaille konkretiaa, vaille poliittisia toimenpiteitä. En toki ajattele, että tässä epäselvässä tilanteessa YK-joukkojen tulisi ryhtyä Hizbollahia riisumaan aseista, mutta mielestäni siitä tavoitteesta ei saisi luovuttaa, että Libanonin hallituksen tulee saada koko maa hallintaansa ja Hizbollahin tulee myös suostua riisumaan aseensa.

Sitten kokonaan toinen kysymys on se, onko Suomen kokoonsa, väestömääräänsä, nähden mielekästä lähteä nyt näin suurella joukolla liikkeelle. Meillä jo tällä hetkellä on väestömäärään suhteutettuna kaksinkertainen määrä rauhanturvaajia maailmalla esimerkiksi Ruotsiin ja Saksaan verrattuna.

Aulis Ranta-Muotio /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Julkisuudessa ja myös laajalti kansalaisten mielipiteissä tätä operaatiota on pidetty erityisen vaarallisena verrattuna aiempiin rauhanturvatehtäviin, missä suomalaisia on ollut mukana. Tietysti tässäkin eduskunnan vastauksessa on keskeistä, että tätä kysymystä arvioidaan. Kysyisin kuitenkin ministeri Kääriäiseltä, onko puolustushallinnossa ja sotilaiden piirissä verrattu tätä esimerkiksi Afganistanin tilanteeseen, josta melkein päivittäin kantautuu tietoja, että siellä kaatuu YK-sotilaita.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ulkoministeri Tuomiojan toimintaa tämän asian yhteydessä on kiitetty, ja haluan yhtyä näihin kiitoksiin. On hienoa, että pienellä Suomella on ulkoministeri, joka kokemuksensa ja monipuolisen osaamisensa perusteella on sopinut tässä tilanteessa erinomaisesti Euroopan unionin puheenjohtajamaan ulkoministeriksi.

Yksi konkreettinen kysymys. Tämän YK-operaation yhtenä tehtävänä on valvoa vihollisuuksien lopettamista. Jos syntyy sellainen tilanne, jossa esimerkiksi Hizbollah on ampumassa raketteja Israelin puolelle ja voiman näyttäminen ei riitä tämän sopimusrikkomuksen estämiseksi, aikovatko YK-sotilaat sellaisessa tilanteessa käyttää voimaa?

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Rauhanoperaatio Libanonissa tarvitaan, mutta kestävän rauhan saavuttaminen Lähi-idässä edellyttää, että Israel pakotetaan vetäytymään miehitysalueiltaan. Tässä Euroopan unionilla olisi kykyä, jos on halua, sillä Israel suuntautuu kaupassaan nimenomaan sekä viennin että tuonnin osalta Eurooppaan. Täällä on keinot vaikuttaa Israelin politiikkaan, mutta tahtoa semmoisen perustavaa laatua olevan käänteen tuottamiseen Israelin politiikassa ei ole ainakaan vielä riittävästi ollut. EU:n pitää nyt ottaa otetta ja lähteä näitä peruskysymyksiä myös ratkaisemaan, sillä tässä ollaan vain palokuntana tilanteessa, jossa tulipalo tulvahtelee aina uudestaan ja uudestaan, ja tämä tilanne jatkuu, jos tätä Israelin vetäytymistä ei saada aikaan miehitysalueilta.

Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä on moneen kertaan todettu se myönteinen rooli, joka Suomen hallituksella on ollut tässä tilanteessa. On myös mielenkiintoista todeta, että kokoomuksen puolelta nyt täällä sekä edustajat Zyskowicz että Nepponen ovat antaneet merkittävän tunnustuksen, kun kokoomuksen puolelta kuitenkin on ryhmäkokouksessa muun muassa aika voimakkaasti puoluejohdon taholta arvosteltu tätä.

Mutta pari huomiota. Kuten ed. Laakso aivan oikein totesi, ei Euroopan unionikaan ole aivan särötön ollut. Tony Blair lähti kriisin toisena päivänä tapaamaan George W. Bushia Washingtoniin, nimenomaan keskustelemaan kriisistä.

Toinen asia, joka näkyy tässä päätöslauselman kompromissin tekemisessä, oli se, että suuri valta on aina suuri valta. Ranska oli se, joka Yhdysvaltojen kanssa alkoi neuvotella, ei Euroopan unioni eikä sen puheenjohtajamaa Suomi.

Kolmanneksi, herra puhemies, kun ministeri Tuomioja totesi, että osapuolien halukkuus rauhaan on tärkeä, niin olisi mielenkiintoista kuulla hänen arvionsa siitä, kun hän piti tiedotustilaisuuden Israelissa, jossa ei ollut yhtään paikallista tiedotusvälinettä paikalla, miten tämä heijastelee israelilaisten halukkuutta rauhan tekoon.

Heidi Hautala /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tähänkin sotaan on liittynyt merkittäviä ympäristötuhoja, ja Libanonin ympäristöministeri ja hallitus ovat pyytäneet YK:n ympäristöohjelma Unepia apuun selvittämään näitä, ja tällainen selvitys on käynnissä. Nyt myös Suomen ympäristökeskus on lähettänyt öljyntorjuntakalustoa, kun siellä on valunut suuria määriä raskasta polttoöljyä meriin.

Kysyisin ensinnäkin, ulkoministeri Tuomioja, ovatko nämä ympäristötuhot olleet esillä EU-puheenjohtajakauden työssä, ja toiseksi haluaisin kysyä sitä, miten perustellaan se, että nämä ympäristökeskuksen kustannukset otetaan kehitysyhteistyömäärärahoista. Eikö ole kuitenkin tärkeää se, että kehitysyhteistyömäärärahat varataan aitoon kehitystä edustavaan toimintaan eikä tällaisten sotien sinänsä hyvin tärkeään seurauksien ja tuhojen korjaamiseen?

Jari Vilén /kok (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kun katsoo, millaisen jäljen tämä sota jätti sen inhimillisen tuhon ja hävityksen lisäksi, mielestäni voi nostaa esille kaksi asiaa. Toinen on se, että toivottavasti molemmat konfliktin osapuolet ymmärtävät sen, että taistellen he eivät voi toista alistaa. Toinen on se, kuten täällä on sanottu, että Euroopan rooli on nyt muuttunut merkittävällä, ehkä perustavalla, tavalla Libanonin ja koko Lähi-idän rauhanprosessin suhteen. Sen takia minä näen, ja myös kokoomus on täällä selkeästi tukenut hallitusta siinä, että meillä on sekä moraalinen velvollisuus että velvollisuus omankin turvallisuuden vuoksi osallistua tähän operaatioon.

Mielestäni hallituksen aikataulu, että menemme tietyksi, määrätyksi ajaksi, ja poistumme, jos olosuhteet sopivat, vuonna 2007, on erinomainen ja kannatettava myös meidän voimavaroihimme sitoutettuna. Jos Suomi menee, sen täytyy mennä tekemään selkeä tehtävänsä eikä vain näyttämään lippua, osallistua osana unionia, ei puheenjohtajana, mutta vastuunsa kantavana valtiona.

Mutta mielestäni tärkeää on se, mitä tapahtuu seuraavassa vaiheessa, miten tämä prosessi etenee. Olisin todellakin myös kiinnostunut kuulemaan ulkoministeriltä, kun Iran kuitenkin tässä keskeisesti on takana ja sen oma politiikka on ratkaiseva, (Puhemies: Minuutti!) miten EU aikoo hoitaa Iranin kysymyksen jatkossa.

Timo  Soini  /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tämä on Yhdistyneiden kansakuntien suuri tilaisuus. YK on ollut kriisissä, monenmoisessa kriisissä, ja nyt sillä olisi käyttöä. Tämä on se syy, miksi perussuomalainen eduskuntaryhmä on tässä mukana. Jos olisi kysymys jostain EU:n taistelujoukoista, niin sanoisimme ei. Tämä on täysin selvä asia.

Mutta kyllä olen saanut kansalaispalautetta aika runsaastikin, että Timo, ethän unohda Israelin asiaa. On selvää, että en unohda, mutta Israelin asia on nyt sama kuin YK:n asia, eli nyt sinne täytyy saada rauha aikaan, ja jos tässä epäonnistutaan, niin tulee uusi sota, joka on paljon isompi ja pahempi kuin tämä nyt.

Maija-Liisa Lindqvist  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Suomalaiset rauhanturvaajat samoin kuin kansainväliset joukot kokonaisuudessaan ovat todella vaikean tehtävän edessä, onhan Libanonin tilanne ollut erityisen vaikea pitkän, ongelmallisen historiansa ja viimeaikaisten tapahtumien vuoksi. Kansainväliset joukothan voivat hetkellisesti rauhoittaa tilanteen, mutta pysyvää rauhaa voivat tehdä vain kaikki osapuolet yhdessä, ja haluaisinkin tiedustella, minkälaisia tehtäviä tullaan tulevaisuudessa antamaan erilaisille neuvottelijoille EU:n kautta ja myös YK:n kautta, koska vain sillä tavoin me voimme saavuttaa kestävän rauhan tilanteen eikä niin, että aina muutaman vuoden välein EU ja Suomi myös laittaa sekä rahaa että kalustoa ja miehiä hyvin vaikeisiin olosuhteisiin.

Lisäksi toivon, että saamme selvityksen kustannuksista, millä tavoin ne todella vaikuttavat puolustusministeriön budjettiin, tuleeko lisätalousarviossa mahdollisesti näiltä osin parannuksia.

Kaarina  Dromberg  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomihan on niittänyt suuresti mainetta näissä joukoissa, ja sitä kautta on saatu paljon tehtyä sitä rauhantyötä, mikä on tärkeätä koko maailman kannalta. Mutta tällä hetkellähän sinne menevät vapaaehtoiset joukot, jotka tietävät myöskin ne riskit, mihin ne joutuvat, ja siinä mielessä olen kannattamassa myös sitä, että joukot ehdottomasti lähetetään sinne.

Mutta olisin erittäin kiinnostunut siitä, onko tarkoitus ottaa myös naisia näihin joukkoihin ja onko naisilla yleensä ollut kiinnostusta lähteä tämän tyyppisiin joukkoihin ja mitä tehtäviä heille siellä annetaan, koska myöskin on turvallisuudesta vahvasti kysymys, ja ministeri Kääriäiselle haluaisin osoittaa tämän kysymykseni.

Kalevi Olin  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen itsekin siitä hyvin tyytyväinen, että eduskunnassa näyttää vallitsevan näin laaja yksimielisyys tässä tärkeässä ja vaativassa asiassa. Kuten ulkoministeri Tuomioja oikein totesi, Euroopan unioniin on kohdistunut suuria odotuksia tämän kysymyksen osalta, ja nyt unioni on osoittanut Suomen ollessa puheenjohtajamaa yhteistyössä muiden kanssa, että unioni on kyennyt etenemään asiassa myönteisesti. Sen takia on toisarvoista se, mitä pääministeri valmistelussa tekee tai mitä ministerit tekevät. Mielestäni myös pääministeri on prosessin edetessä, kuten täällä tänään olemme havainneet, esiintynyt asiassa ja sillä aikataululla kuin tuohon asiaan kuuluu.

Kysyn ulkoministeriltä tai pääministeriltä osittain ed. Kalliksen puheenvuoroon liittyen. Kallishan korosti, että vuosi 2007 olisi enintään aika. (Puhemies: Minuutti!) Oma arvioni on, että 2007 on aika lyhyt. Olisiko tuossa ajassa joustoa pidempään?

Matti Kauppila /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minulla on tässä kädessä pääministerin arvio tilanteesta 21.6. Onko mahdollista, että tässä nyt on tilannearvio tehty Suomen kannalta oikein, sillä jos mietitään, mikä tilanne oli kesäkuussa, alla juhannuksen, ja mikä on nyt — nythän ollaan todellisessa kriisitilanteessa jo — niin mikä se voi sitten olla tämän vuoden lopussa? Täällä nyt on sivuttu sitä.

Oikeastaan yksi kysymys: Onko Suomi nyt sitten ottamassa — ja Euroopan unioni — tämmöisen maailmanpoliisin roolin USA:n tilalle?

Ulla  Anttila  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kriisinhallintalain käsittelyn yhteydessä tässä salissa laajalti pelättiin YK:n roolin olevan heikkenemässä. Tämäkin prosessi osoittaa sen, että näin ei ole asianlaita. YK:ta tarvitaan Lähi-idän vakauden takaajaksi ja myös tulevien neuvottelujen ylläpitäjäksi.

Amnesty International on vaatinut, että YK tekee tutkimuksen sekä Hizbollahin että Israelin sotarikoksista. Sekä Israelin käyttämiä rypälepommeja että Hizbollahin taistelijoiden piiloutumista siviilien joukkoon pidetään kansainvälisen oikeuden vastaisena toimintana. Ministeri Heinäluoma on pitänyt tärkeänä sitä, että Suomi ei tee tätä kriisinhallintaoperaatiopäätöstä ennen kuin olemme saaneet selvityksen suomalaisen rauhanturvaajan kuolemaan johtaneista syistä. Tiedustelenkin:

Miten hallitus aikoo edistää sotarikosten tutkintaa, ja missä vaiheessa saamme selvityksen tästä traagisesta rauhanturvaajan kuolemasta?

Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Sotilaallista termiä käyttäen tässä taitaa olla semmoinen tilanne, että meillä on eräänlainen tulikoe tai tulikaste, jos ajatellaan tätä kriisinhallintalain uutta sovellutusta. Tämähän on YK-johtoinen, YK-vetoinen, operaatio, ja niin kuin olemme kuulleet ministerien suusta, EU toimii tässä hyvin yhtenäisesti ja noin 30 maata on mukana. Minua kiinnostaa hyvin paljon se, minkä takia Venäjä on kokonaan tämän keskustelun ulkopuolella, joka on kuitenkin turvallisuusneuvoston vakituinen jäsen, joka on tässä päätöslauselmassa mukana. On hivenen näköjään julkisuudessa puhuttu Suomen ja Venäjän välisistä suhteista. Minä en kysy siitä vaan siitä, onko missään kuviteltukaan sitä, että myös sen maan arvovalta ja asevoima olisi jotenkin käytettävissä tällä alueella, joka on kyllä hyvin herkkä monella tavoin.

Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ministeri Tuomiojalle on todella annettava tunnustus ja kiitos siitä toiminnasta, minkä hän tässä kesähelteillä asiassa teki ja sai aikaan. Mutta se perusasia ei meiltä saa unohtua, että Israelin ympärillä on valtioita, diktatuureja ja myös terroristijärjestöjä, joiden ainoa lopullinen päämäärä on Israelin valtion tuhoaminen. Se on vastoin YK:n päätöksiä ja ymmärtääkseni varmasti myös Suomen kansan ja päättäjien linjaa. Yksi tähän päämäärään pyrkijä on tietysti Hizbollah, ja jos sitä ei saada aseettomaksi, tietyllä tavalla osaksi Libanonin poliittisen hallituksen alaista armeijaa, niin tämä operaatio, johon nyt ollaan suurella voimalla ja kalliilla rahalla menossa, on raukeava tyhjiin, eli ratkaisu pitää saada perusasioihin ja Israelille pitää antaa vakuudet siitä, että se demokraattisena (Puhemies: Minuutti!) valtiona voi jatkaa turvallisesti elämäänsä.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Suomihan on puolen vuosisataa toiminut menestyksekkäästi ja erinomaisesti rauhanturvaoperaatioissa, niin nytkin. Siksi tuntuukin oudolta, kun täällä kokoomuksen piiristä halutaan rauhan diplomatiaa, että tässä olisi ikään kuin paikka sille. Suomen hallitushan on nimenomaan sitä tehnyt loistavalla tavalla omilla päätöksillään ja EU-ratkaisuilla, ja toimiessaan ministeri Tuomioja on mielestäni ollut paljon uskottavampi rauhankyyhky kuin Condoleezza Rice konsanaan tässä kysymyksessä maailmanlaajuisesti. Hän on saanut paljon hyvää aikaan, ja mihin Ricen toiminta johti? Lähinnä sen YK-päätöslauselman jarruttamiseen. Sen päätöksen syntyminenhän kesti kohtuuttoman kauan aikaa. YK:lla ei ole minkäänlaista rinnanröyhistyksen paikkaa tässä. Nyt onkin tärkeätä, että osapuolet sitoutuvat paitsi tähän rauhan turvaamiseen, pysyvän rauhan tavoittamiseen, mutta myöskin siihen, että YK-lippua kunnioitetaan. Tämä on todellinen testi myöskin YK:lle, että YK:n päätöslauselmalla on jotakin arvoa.

Lopuksi vielä, arvoisa puhemies, totean, että todellakin olisi hyvä, jos valtiovarainministeri vielä kerran selostaisi, millä tavalla tämä rahoitetaan. On selvää, että tämän pitää olla pysyvästi puolustushallinnon rakenteissa, (Puhemies: Minuutti!) mutta onko kyse myöskin uudesta rahasta, jota lisäbudjetissa tähän hankkeeseen tuodaan?

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Sen lisäksi, että kysymys Libanonissa on todella traagisesta humanitäärisestä katastrofista, niin kyse on myös ekokatastrofista. Ekologinen katastrofi on aivan selviö. Siinä sivussa, kun me tapamme lajitovereitamme, siinä sivussa on tuhoutumassa ainakin kaksi uhanalaista muuta lajia, kaksi kilpikonnalajia, tämän pommituksen seurauksena, jonka Israel kohdisti Beirutin sähkövoimalaan, seuranneeseen öljyvuotoon.

Tässä asiassa on syytä kyllä antaa kiitos Suomen hallitukselle ja ulkoministerille sekä ympäristöministerille. Molemmat, ulkoministeri Tuomioja ja ympäristöministeri Enestam, ovat tässä asiassa olleet liikkeellä. Mutta kiitos myös Wwf:lle, myös Euroopan Wwf:lle ja Suomen, joka on ollut aktiivisesti tässä asiassa liikkeellä. Ymmärrän, että Suomi on myös osoittanut varoja tämän öljykatastrofin torjumiseen. Tämä nyt on kyllä positiivinen asia, joka osoittaa erityistä hyvää näistä meidän kahdesta ministeristä.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Aluksi kiitos kaikista tähänastisista, laajaa yksimielisyyttä osoittaneista puheenvuoroista. Ensin ryhmäpuheenvuorojen osalta kahteen esiin nousseeseen kysymykseen.

Kristillisdemokraattien ryhmäpuheenvuorossa peräänkuulutettiin selvästi pienempää joukkoa kuin hallitus esittää. Toivon, että tähän valiokunnassa paneudutte, aivan kuten puolustusministeri selvitti niitä perusteita, miksi tähän kokoonpanoon on päädytty. Niillä on tietty, vissi tarkoitus. Silloin kun lähetetään pioneerikomppaniaa, niin komppanialla on tietty muoto ja koko. Voi olla, että jos se yhteistyö onnistuu, josta neuvotellaan lähinnä irlantilaisten kanssa, saattaa olla, että joitakin kymmeniä miehiä tai naisia vähemmän voidaan lähettää, mutta halutaan huolehtia siitä, että on kyse toimivasta kokonaisuudesta. Se vaatii tietyn koon, silloin kun pioneerikomppaniasta on kyse. Sitten tietysti, jos olisi haluttu merkittävästi pienempää osallistumista määrällisesti, niin silloin tietysti varmaan luontevinta olisi ollut lähettää jääkäreitä, jalkaväkeä, joka olisi ollut sitten osana jotain muuta joukkoa, mutta katsoimme, että tehtävän kannalta, sen, mitä siellä tarvitaan, niin meillä hyvä osaaminen on tällä pioneerikomppanialla.

Tähän liittyy sitten myös kysymys tästä aikajänteestä. Operaatio kestää tietysti tehtävän toteuttamisen ajan. Tämän päätösehdotuksen lähtökohta on se, että tämä loppuu vuoden 2007 lopussa, ja vahvin peruste on siihen, että on arvioitu, että sen tehtävän, johon pioneerikomppania lähetetään, tämän Unifilin infrastruktuurin rakentamisen, me saamme valmiiksi tällä aikataululla. Sitten siinä on pieni loppukaneetti ikään kuin: "senhetkinen tilanne huomioon ottaen." Mutta tehtävä, jota suomalaiset lähtevät tekemään, rakentavat Unifilin tarvitseman infrastruktuurin, on saatavissa ensi vuoden loppuun mennessä täyteen. Siksi tämä aikataulu.

Toki se on vaikuttanut myös tähän meidän hakemamme tehtävän sisältöön, että emme ole nyt hakeutumassa sinne aivan yhtä pysyvästi kuin edellisessä laajassa Unifil-operaatiossa. Meillä on tällä hetkellä 723 miestä ja naista maailmalla tehtävissä. Itse asiassa se on suppein määrä, mitä on ollut pitkiin pitkiin aikoihin. Tässä suhteessa ei pidä myöskään liioitella tätä määrää. Niin kuin puheenvuorossani totesin, edellisessä Unifil-operaatiossa meillä oli pitkään alueella kokonainen suomalainen pataljoona, joka on merkittävästi komppaniaa suurempi. Rahoituksen osalta valtiovarainministeriö tulee selvittämään, mutta tässä tullaan menettelemään ihan normaalilla tavalla, kuten aiemminkin.

Toinen aihe, joka nousi ryhmäpuheenvuoroissa voimakkaasti esille, oli tämä YK:n tarkkailijoiden kuolemantapaus. Selvitin jo esittelypuheenvuorossani, mitä on tapahtumassa. Se selvitys, jota Israelilta välittömästi vaadittiin ja jonka Israelin hallituksen edustajan eilisen päivän tiedon mukaan todennäköisesti saamme tällä viikolla — voi olla, että se venyy, mutta ilmaus oli "todennäköisesti tällä viikolla" — on tietysti israelilaisten antama selvitys ja kuvaus siitä, mitä heidän selvitystensä mukaan tapahtui. Päätutkimus tapahtuu YK:n toimesta, jonka palveluksessa tarkkailijat olivat. Kuten sanoin, YK:n tutkimusryhmä on aloittanut nyt työnsä siellä. Me osallistumme sen tutkimusryhmän kokouksiin, ja se on tietysti meidän näkökulmastamme mahdollisimman objektiivinen arvio siitä, mitä tapahtui. Kun olemme saaneet nämä molemmat raportit, sen jälkeen on tietysti arvioitava juridiselta kannalta aihetta, ja siksi me peräänkuulutamme voimakkaasti näiden selvitysten saamista.

Palestiinan parlamentin jäsenten pidättämisen osalta vahvistan vain sen, minkä ulkoministeri on voimakkaasti äsken todennut. Sekä Suomi että unioni ovat alusta alkaen, ensimmäisistä päivistä alkaen näiden pidätysten jälkeen, ilmaisseet voimakkaasti tästä kantansa Israelille.

Ed. Elo kiinnitti huomiota unionin toimintaan, siihen, mikä oli Blairin rooli, miten Ranska keskusteli USA:n kanssa eikä unioni. Ranska ja Yhdistyneet Kuningaskunnat ovat niitä EU-maita, joilla on pysyvä edustaja turvaneuvostossa, ja turvaneuvosto oli se foorumi, jossa pääkeskustelut käytiin. Suomi puheenjohtajamaana piti erittäin tiivistä yhteyttä sekä Ranskaan, sekä Ranskan presidenttiin että ulkoministeritasolla, että Englantiin, Englannin pääministeriin ja ulkoministeriön tasolla. (Ed. Elo: Siitä ei neuvoteltu EU:n nimissä!) Neuvottelut YK:n turvaneuvostossa tietysti tapahtuvat turvaneuvoston jäsenten keskuudessa, mutta haluan kyllä todistaa sen, että Ranska toimi turvaneuvostossa erittäin aktiivisesti EU:n päätöslauselmien toteuttamiseksi ja Ranska informoi täsmälleen aina mitä tapahtui, ja vuoropuhelu puheenjohtajamaan kanssa oli tässä suhteessa täydellistä.

Ed. Hautala kysyi, miksi öljyntorjuntaan käytetään kehitysyhteistyövaroja. Meillähän on perinteisesti käytäntö, että esimerkiksi jälleenrakennustoiminta on kehitysyhteistyökelpoista menoa, kun se tapahtuu maalla. Olisi kummallista, jos tällaisessa onnettomuudessa meriluonnolle tapahtuva onnettomuus ei olisi tätä. Tämä on aika looginen ratkaisu, että näin voidaan menetellä, ja saatoimme irrottaa sinne puolitoista kilometriä öljyntorjuntapuomeja.

Ja lopuksi: Ed. Anttila kysyi Venäjän roolia. Heti kriisin ensimmäisinä päivinä oli G8-huippukokous Pietarissa, jonka yhteydessä itse asiassa G8-maat ja unioni ottivat ensimmäisen kerran tässä yhteisen kannan. Venäjä toimi rakentavasti sen kannan aikaansaamiseksi. Venäjä toimi puheenjohtajana G8-kokouksessa, ja YK:n turvaneuvostossa Venäjä pysyvänä jäsenenä osallistui samalla tavalla käsittelyyn. Ilman Venäjän kantaa myöskään turvaneuvoston päätöstä ei olisi syntynyt, eli Venäjän toiminta — se olikin ed. Akaan-Penttilä, joka tätä kysyi — tässä suhteessa ansaitsee kyllä täyden kiitoksen.

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja

Herra puhemies! On todellakin syytä todeta se, minkä pääministerikin, että Ranska on toiminut tässä Libanonin kriisissä erittäin solidaarisesti EU-maana. Ranska haki ja sai EU-maiden tuen yksimieliselle linjaukselle, jonka mukaan myöskin YK:n päätöslauselma saatiin aikaiseksi. On selvää, että YK:n turvaneuvostossa, jossa on vain 15 jäsentä, tosin poikkeuksellisesti kyllä viisi EU-jäsentä, ei puheenjohtajamaa ole niissä neuvotteluissa läsnä, mitä siellä käydään, mutta kokonaisuudessaan tämä prosessi on nimenomaan vahvistanut EU:n roolia ja asemaa.

Kun kysytään, miltä Libanonin osalta tulevaisuus näyttää, niin ehkä voi olla Suomenkin historiasta jotakin esimerkkiä otettavaa. Tässäkin salissa on ollut puolue, iso sellainen, joka on perustettu ulkomailla, joka on osallistunut aseelliseen toimintaan, joka on myöskin saanut rahaa ja materiaaleja ulkomailta, mutta josta on aikanaan tullut merkittävä voima, joka on hyvin rakentavasti osallistunut suomalaisen yhteiskunnan ja hyvinvointivaltion rakentamiseen. Jotkut ovat ehkä täällä läsnäolijoistakin olleet joskus sen puolueen jäseniä.

Hizbollah on kaiken muun ohella Libanonissa myöskin poliittinen puolue, jolla on 15 prosentin kannatus vaaleissa ja joka on edustettuna maan parlamentissa ja myös maan hallituksessa, ja hallituksessa se on ollut hyväksymässä ensin tätä pääministeri Sinioran esittämää seitsemän kohdan rauhansuunnitelmaa ja sen mukaista YK:n päätöslauselmaa ja sekä etukäteen että jälkikäteen antanut tälle tukensa. Toistaiseksi ei ole ilmennyt mitään, mikä kertoisi, ettei se olisi myöskin toiminut tämän mukaisesti.

Mutta aseistariisunta Libanonin kaltaisessa maassa on tietysti asetettava oikeaan kontekstiin, oikeaan yhteyteen. Tässä tapauksessa tärkeintä on tietenkin ensin saada pois kaikki sellaiset aseet kuten raketit ja ohjukset, joilla voidaan maan rajojen yli hyökätä ja aiheuttaa tuhoa. Pitkällä aikavälillä on tietysti kerättävä kaikki muutkin aseet. Mutta nyt on muistettava, että on monia maita maailmassa, paikkoja sellaisia kuten Kosovo tai Afganistan tai Libanon, ja Libanonissa vuosikymmeniä jatkuneen sisällissodan seurauksena jokaisessa kotitaloudessa on vähintään yksi Kalašnikov. Ei niitä sieltä kovin nopeasti tulla keräämään pois, mutta kunhan ne pysyisivät siellä piilossa ja niitä ei kannettaisi avoimesti. Tämä on ensimmäinen vaihe, nimenomaan sellaisten aseiden pois saaminen, jotka uhkaavat naapureita. Tämä on Libanonin armeijan tehtävä. Toistaiseksi tästä on lähdetty, että tässä tullaan onnistumaan.

Jos taas alueella, kuten ed. Zyskowiczin esimerkkikysymyksessä, on joku, joka avoimesti rikkoo tulitaukoa ja käyttää aseita, niin YK:n voimankäytön sääntöihin kuuluu, että tämä on estettävä, siihen puututaan. Tosin suomalaiseen YK:n rauhanturvaamiskokemukseen toki kuuluu se, että ensimmäiseksi ei mennä ampumaan, vaan on monia muitakin tapoja, joilla suomalaiset ovat onnistuneet ilman laukausten vaihtoa purkamaan hyvinkin jännitteisiä tilanteita. Aivan kuten ed. Nepponen jo totesi, suomalaisten erityinen osaamisvahvuus rauhanturvaamisessa on se, että me olemme pystyneet hyvin nopeasti rakentamaan sen kaltaisen luottamuksellisen yhteistyösuhteen paikallisväestön kanssa, joka luo vakautta ja turvallisuutta sekä asukkaille ennen muuta, jotka sitä tarvitsevat, että myöskin rauhanturvaajille.

Libanonin osalta tietysti nämä ulkopuoliset tahot ovat kysymysmerkki, se on monta kertaa todettu. Mutta ehkä ei kannata mennä liian pitkälle tässä vaiheessa kysymään Iranin intentioiden, aikomusten, perään. Luulen, että niin Iranilla kuin kansainvälisellä yhteisöllä ja EU:lla on nyt Iranin ydinsuunnitelmien ja niitä koskevien kysymysten ratkaisun kanssa kädet aivan täynnä, ilman että tätä asiaa siihen liitetään. Se kyllä kuuluu siihen, sen me tiedämme, mutta jos saadaan pitämään asevientikielto, jos saadaan pitämään rajavalvonta Libanonissa ja jos vielä saadaan Syyrian varaukseton mukanaolo ja myötävaikutus, niin tämä ongelma ei enää ole samanlainen kuin on aikaisemmin ollut. Tässä on monta jossia, mutta tämä on selvä toimintalinja, jonka mukaan täytyy koettaa edetä ja joka tässä vaiheessa näyttää kyllä jonkin asteisesti myös etenevän.

Sitten Lähi-idän laajempaan rauhanprosessiin, rauhansuunnitelmaan, jota on peräänkuulutettu. Tässäkään ei ole mitään tarvetta keksiä pyörää uudelleen. Rauhansuunnitelman elementit, rauhansuunnitelman osaset ja ennen kaikkea rauhansuunnitelman lopputulos, kaksi rinnakkain rauhassa ja sovussa elävää valtiota, turvallisten rajojen sisällä Israel ja itsenäinen, elinkelpoinen palestiinalaisvaltio, on tiekartan nimenomainen tavoite. Tämä itsenäinen palestiinalaisvaltio on ollut jo toistakymmentä vuotta Euroopan unionin tavoite. Euroopan unioni on tämän hyvin selkeästi ottanut tavoitteekseen ja kyennyt aikaansaamaan yhteistyössä Yhdysvaltain, Venäjän ja YK:n kanssa tiekartan, joka on muodostanut ja edelleenkin muodostaa pohjan tälle rauhanprosessille. On tietysti katsottava, kuinka kulkukelpoinen tuo tiekartta tänä päivänä on, kun osia siitä on pommitettu kirjaimellisestikin palasiksi, mutta itse se konsepti ja nimenomaan se päämäärä ovat kestäviä ja siltä pohjalta täytyy toimia.

Puheenjohtajamaa ei voi tässä asiassa eikä missään muussakaan sooloilla. Jos me haluamme, että Euroopan unioni toimii ja vaikuttaa yhtenäisesti, silloin ei ole yhdelläkään valtiolla mahdollisuutta sooloilla, mutta se koskee myös ja nimenomaan tietysti puheenjohtajamaata, jonka tehtävänä on pitää tämä konsertti kasassa ja sitä kautta saada aikaan myöskin se toivottu vaikutus. EU ei voi pakottaa jäsenvaltioitaan yhteistyöhän. Mutta se, mikä esimerkiksi meidän viikonvaihteen kokouksessa kaikkien käsiteltävien asioiden osalta oli kyllä silmiinpistävää, oli selvä ymmärrys siitä, että vaikka meillä saattaa olla yksityiskohdista poikkeavia näkemyksiä, niin viime kädessä kuitenkin, jos haluamme vaikuttaa siihen, mitä todella tapahtuu, ja jos me haluamme juuri nimenomaisesti viedä rauhanprosessia eteenpäin, vain yhtenäisesti ja yhdellä äänellä toimiva unioni on tähän kykenevä.

Meidän ensisijainen toimijamme on korkea edustaja Javier Solana, jolla on ollut koko ajan mandaatti, mikä nimenomaisesti todettiin myös meidän kokouksessamme, toimia tämän rauhanprosessin eteenpäin viejänä, totta kai yhteistyössä puheenjohtajamaan ja komission ja tietysti kaikkien jäsenvaltioiden kanssa, joten tässä on nyt selkeä etenemistie olemassa, mutta ei ole olemassa myöskään sellaista kaniinia sieltä hatusta, joka kannattaisi panna nyt vapaasti juoksemaan, vaan tässä vaaditaan nimenomaan sitkeää työtä, jossa saadaan sitten viime kädessä kaikki osapuolet myöskin mukaan. Mitään takeita siitä, että tässä onnistutaan, ei ole olemassa, mutta kuitenkin on olemassa sellainen tunne, että tietty mahdollisuuksien ikkuna on tämän viimeisen konfliktin jälkeen jälleen avoimena. Jokainen kriisi sisältää aina myöskin uuden mahdollisuuden. Nyt on aivan erityisesti Euroopan unionilla sellainen asema, että se voi vaikuttaa siihen, käytetäänkö tätä mahdollisuutta vai ei.

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen

Herra puhemies! Ed. Nepponen kysyi paikallisväestöön luotavista suhteista. Ulkoministeri antoi siihen jo vastauksen. Suomessa rauhanturvaajan toimintakulttuuriin on kuulunut vuosikymmeniä rakentaa aina yhteys paikalliseen väestöön, eri osapuoliin, rakentaa luottamusta siinä lähes aina onnistuen, ja olen aivan varma, että täsama toimintakulttuuri vallitsee myös, kun uusi operaatiojoukko suuntautuu Libanoniin. Suomalaisen pioneerikomppanian tuleva päällikkö on ollut eri operaatioissa 26 kuukautta yhteensä. Hän on kokenut rauhanturvamies eri paikoissa ja tietää, kuinka toimitaan vaikeissa olosuhteissa ja luottamusta rakentaen. Tässä suhteessa en kyllä epäile tippaakaan suomalaisten toimintamallia. Pistäydyin Afganistanissa viikko sitten ja panin merkille, että siellä oli saavutettu sangen vaikeissa, todella vaikeissa olosuhteissa jälleen se kontakti sinne paikalliseen väestöön suomalaisten puolelta, ja se aina erikseen suomalaisille mainittiin, että olette te aika erikoisia rauhanturvaajia, siis sanan myönteisessä mielessä.

Sitten toisekseen kysymys tästä oikeasta koosta ja oikeasta joukosta ja siitä, pitääkö jatkaa vuoden 2007 loppuun asti jne. Totesin aikaisemmassa vastauspuheenvuorossani, että tätä Suomen panosta on pohdittu kyllä erittäin perusteellisesti niin sotilaiden, virkamiesten kuin poliittisten päättäjienkin puolella yhdessä ja päädytty siihen, että tämä panos on nyt tähän tilanteeseen Suomelta oikein sopiva, lähettää nimenomaan pioneerikomppania, tuon kokoinen pioneerikomppania, tuon kokoinen, koska se sisältää myös tämän omasuojakomponentin, jonka täytyy olla aina tällaisessa erikoisjoukossa mukana. Sillä kun lähetetään joukko, niin kyllä pitää ainakin tavoitella sitä, että sillä joukon tehtävällä on joku järki siellä paikan päällä. Ja tällä jos millä luulisi olevan joku järki siellä paikan päällä, tällä tehtävällä, koettaa rakentaa edellytyksiä rauhanomaiselle kehitykselle ja vieläpä niin, että saadaan paikallisväestön luottamus puolelle ja sydämet voitetuiksi, niin kuin tämä tuleva komppanian päällikkö tämän asian ilmaisi. Tähän liittyy myös se puoli, että jos tai kun joukot vedetään pois selonteossa kerrotussa aikataulussa, pioneerikomppania on käytännössä helpommin vedettävissä kuin jääkärikomppania, joka helposti jäisi jatkamaan siellä ikään kun joukon jatkona.

Sitten täällä kysyttiin riskeistä, ed. Ranta-Muotio kysyi. Vertailu on täysin mahdoton tehtävä. Ei voi vertailla eri riskejä toisiinsa. Jokainen operaatio on aina riskialtis, ja on aina kysymys vakavista riskeistä. Sen takia tämmöiseen vertailuun en halua lähteä enkä halua vähätellä missään tapauksessa Libanonin operaatioon liittyviä riskejä. Kun kävin Afganistanissa, panin merkille, että kyllä se elämä siellä oli todella vaikeaa, ja tuntui siltä, että siellä nyt ollaan tällä hetkellä ehkä vaikeammassa paikassa kuin missään muualla meidän joukkomme tällä kertaa ovat. Riskien kanssa on vain elettävä, niitä on pyrittävä eliminoimaan ja hallitsemaan, ja sen toimintatavan suomalaiset kyllä ovat aika hyvin oppineet.

Ed. Dromberg kysyi naisten osallistumisesta. Naisiahan on operaatioissa tälläkin hetkellä sekä Balkanilla että Kongossa, jossa on sitä lääkintähenkilökuntaa Suomen puolelta muuten toistakymmentä. Ed. Kallis, senkään takia meillä ei olisi ollut venttereitä lähettää noita joukkoja Libanoniin, koska ne ovat sidottuja tuonne Kongon operaatioon. He ovat siellä menestyneet erittäin hyvin, nämä naisrauhanturvaajat, sekä siellä Kongossa että Balkanilla ja muuallakin kiitosta ansaitsevalla tavalla. Nyt on hakeutuminen meneillään, joten minä en voi antaa teille täsmällistä vastausta siitä, miten tämä naisten osallistuminen tähän operaatioon on oikein kehkeytymässä. Sinänsä hakijoita on kyllä riittävä määrä, moninkertainen määrä verrattuna siihen, mitä tarvitaan. Todettakoon sekin, että tässä joukossa, joka sinne matkustaa ja menee tehtäväänsä tekemään, on reserviläisiä ainakin 80 prosenttia, mikä kertoo siitä, että suomalainen järjestelmä tuottaa todella vahvan kyvyn osallistua myös vaativiin kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin.

Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma

Arvoisa puhemies! Hallituksen selontekoon on hyvin täsmällisellä tavalla otettu mukaan selvitys siitä, miten tässä rahoituksessa on tarkoitus toimia. Niin kuin siinä käy ilmi, ulkoministeriön ja puolustusministeriön nykyisillä määrärahoilla ei tämä operaatio ole hoidettavissa.

Siksi hallitus on tehnyt päätöksen sisällyttää tulevan syksyn lisätalousarvioon määrärahat tämän vuoden osalta operaation kuluista. Ja vastaavasti hallitus tulee esittämään ensi vuoden talousarvioon korjausehdotuksen, jolla ensi vuoden määrärahat ulko- ja puolustusministeriön osalta tulevat hoidettua. Näin menettely vastaa aikaisemmin noudatettua käytäntöä.

Kehitysyhteistyömenojen osalta noudatetaan myös aikaisempia linjauksia ja aikaisempia päätöksiä. Eli rakentamiseen, maan siviiliauttamiseen liittyvät määrärahat voivat olla kehitysyhteistyökelpoisia. Tässä noudatamme aivan kansainvälisesti sovittuja kehitysyhteistyömenojen luokitteluja. Sotilaalliseen kriisinhallintaan liittyvät menot eivät ole kehitysyhteistyömenoihin luettavia, joten niitä ei myöskään Suomessa tulla kehitysyhteistyövaroihin lukemaan.

Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tämä ei ole kyselytunti vaan debattia käydään, ja näin haluan debatoida hieman ministeri Kääriäisen kanssa. Kyllä minä olen erittäin huolestunut Suomen armeijan tilasta, jos se merkitsee sitä, että kun meillä nyt on kymmenen lääkintäsotilasta Kongossa, ei löytyisi sitten 60:tä lääkintäsotilasta, joita YK meiltä pyytää.

Kysynkin ministeri Kääriäiseltä: Mitä te aiotte tehdä, jotta tämä tilanne paranisi, jotta meillä olisi todella lääkintäjoukko, jos meidän kohdallemme sattuu kriisi?

Raija Vahasalo /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On varsin tärkeää ja hienoa, että olemme yksimielisiä tämän asian suhteen, mutta yksimielisyydestä huolimatta pitää tietää, mitä me päätämme täällä ja pitää tietää hyvin tarkkaan. On olemassa eräs seikka, joka ei ole vielä noussut esille ollenkaan missään selonteossa eikä puheenvuoroissa, ja se on vakuutusturva-asia. Emme ole nyt päättämässä armeijan käyttöomaisuudesta, vaan me olemme päättämässä ihmisistä, isistä, äideistä, pojista ja tyttäristä. Tiedän henkilöitä, joilla on vaimo ja lapset, jotka haluavat lähteä Etelä-Libanoniin. Saamiemme tietojen mukaan suomalaisilla joukoilla on kaikkein heikoin vakuutusturva.

Kysyisinkin nyt ministeri Kääriäiseltä, joka täällä paikalla vielä on: Miten turvataan suomalaisten sotilaiden kohdalta sekä heidän omansa että myös perheenjäsentensä tulevaisuus, jos jotakin sattuu, vammautumista tai jopa kuolema? Onko vakuutusturva teidän mielestänne riittävä?

Unto Valpas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! YK-vetoinen rauhanturvaaminen on tärkeää Libanonissa ja koko Lähi-idässä. Rauhanturvaamisen ehtona pitäisi mielestäni kuitenkin aina olla selvitys siitä, kuka maksaa sodan aiheuttamien tuhojen vahingot. Sodan tuhon aiheuttajat pitää saada myös vastuuseen aiheuttamistaan vahingoista. Ellei näin tehdä, niin sotaan lähtö on liian helppoa, koska sodan seurausten korjaus jätetään muille, kuten nyt ja ennenkin, siis EU:lle ja myöskin Suomelle. Tästä on tullut tietynlainen automaatio.

Kysynkin: Mihin toimiin Suomi EU:n puheenjohtajamaana on ryhtynyt sen eteen, että myöskin näitä sodan vahinkojen aiheuttajia saadaan tämän sodan laskun maksajiksi? Onko Suomi ollut tässä asiassa aktiivinen? Ellei ole, niin pitäisi olla. Hyvin toiminut ja toimelias ministeri Tuomioja voisi varmasti olla tässäkin asiassa edelleen aktiivinen.

Seppo Lahtela /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Hallitus on esityksessään, selonteossa, ollut nopea ja aktiivinen, niin kuin sotaan lähtiessä pitää ollakin. Kun selonteossa niin kuin keskustelussakin on kuvattu sitä asiaa, kuinka vaarallista on mennä ja mitkä riskit tässä operaatiossa ovat olemassa, niin Suomi ja suomalaiset ovat aina korostaneet pohjoismaista yhteistyötä, Suomi on korostanut omassa puolustuksessaan oman maan puolustusta, ruotsalaiset kansainvälistä yhteistyötä. Nyt, kun on vaikeasta paikasta kysymys, niin näyttääpä olevan niin, että suomalaiset ovat menossa ja ruotsalaiset lymyävät Afrikassa. Tämäkö on sitä pohjoismaista yhteistyötä? (Ed. Jaakonsaari: Olipa halpamaista: lymyävät!)

Jos tätä maailmaa katsotaan, niin liekö sattumaa vai ironiaa, että kun hallitus pari vuotta sitten joukoillansa päätti, että Suomi luopuu miinoista, nyt mennään opettelemaan, miten niitten miinojen kanssa toimitaan ja eletään. Silloin väitettiin, ettei miinoja enää maailmassa ole, nyt niitä näyttää kuitenkin tuolta näinkin läheltä ja näin helposti löytyvän.

Ahti  Vielma  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Oikea-aikainen reagointi vaikeissa tilanteissa, sekä kotimaisissa että kansainvälisissä, on erittäin tärkeä asia, ja täällä on moneen otteeseen puhuttu Iranin roolista tässä ongelmatilanteessa Lähi-idässä. Me kaikki tiedämme, että Iran on jo pitkän aikaa, varsinkin nykyisen johtajan aikana, uhonnut, että Israel on hävitettävä maailmankartalta. Minä en ole nähnyt kansainvälisten johtajien enkä kotimaisten johtajien reagoivan puheisiin.

Minä kysyisin, arvoisa puolustusministeri, teiltä, kun täällä pääministeri ja ulkoministeri eivät ole paikalla, mutta pystytte hyvin vastaamaan — ulkoministeri tulikin, esitän kysymyksen hänelle: Onko reagoitu hallituksen sisällä näkymättömästi tilanteissa, joissa esiintyy tällaista uhoamista toisen maan tuhoamisesta? Jos ei ole reagoitu, olisi aiheellista vastaisuudessa ottaa suomalaisittainkin kantaa ihan julkisesti, että Iranin johtajan tällaiset puheet eivät ole kansainvälisen oikeuden eivätkä järjestelmän mukaisia.

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Tässäkin hallituksen aitiossa varmasti istuu henkilöitä, jotka nuoruudessaan olisivat voineet tulla rettelöitsijöiksikin tulkittua. Lisäksi suomalaisen yhteiskunnan vahvuus varmaan on, että tällaisistakin henkilöistä kehittyy taitavia neuvottelijoita ja kansainvälisen oikeuden tuntijoita.

Mutta ihan ministeri Tuomiojan vastaukseen siitä, että koko EU on valmis tukemaan palestiinalaisen valtion kehittymistä ja valmis sillä tavoin luomaan todelliset rauhan edellytykset Lähi-itään. Ihan mielellään olisin vielä halunnut tietää, onko tätä tarkoitus viedä eteenpäin. Vaikka sanoitte, että puheenjohtajamaa yksin ei voi sitä tehdä, varmaan se voi olla aktiivinen neuvottelussa sen eteenpäinviemiseksi.

Ministeri Kääriäinen kertoi vierailustaan Afganistanissa, ja tiedän, että asia ei tähän suoranaisesti kuulu muuten kuin esimerkkinä siitä, miten huonosti voi käydä. Aiotaanko tässä salissa käsitellä Afganistanin tilannetta uudelleen?

Aila Paloniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Libanonin vakaus edellyttää rauhanturvaoperaation yhdistymistä poliittiseen prosessiin, kuten täällä aikaisemmin on jo tullut esille. Jos käy niin, että poliittinen tasapaino ratkaisevasti muuttuu Libanonissa ja sisällissodan vaara muuttuu ilmeiseksi, mitä siinä tapauksessa operaatiossa tapahtuu?

Esa  Lahtela  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kaikesta huolimatta kuulun näihin epäilijöihin, onko Suomen lähetettävä tämä määrä joukkoja, mitä ollaan lähettämässä. Suomalaiset tavalliset känsäkourat, kun ovat ottaneet yhteyttä puhelimella, eivät oikein halua olla semmoisia laupiaita samarialaisia, jotta kaikkiin kriisipesäkkeisiin odotetaan Suomen aina olevan etunenässä menossa.

Siinä mielessä ed. Valpas käytti oikeastaan hyvän puheenvuoron siitä, millä tavalla laitetaan maksamaan ne, jotka ovat tätä tuhoa aiheuttaneet tai hyötyvät siitä. Suurimmat hyötyjät tästä lienevät amerikkalaiset asetehtailijat kuitenkin. Ne osakkeet nousevat, ja liekö tässäkin salissa mahdollisesti niitä osakkeenomistajia. Sen takia kyllä minusta pitäisi katsoa ihan oikeasti, että myös suomalaiset kansalaiset hyväksyvät tämänoperaation. Tämä on semmoista ylason hyrinää ollut koko keskustelu tässä salissa.

Mika Lintilä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä tehtävä on vaikea, ja koskaan ei tietysti voida taata turvallisuutta, mutta kyllä hyvä seikka on tämä hallituksen vaatimus selvityksestä iskusta YK:n tarkkailuasemaa kohtaan, koska kyllä operaation edellytys on se, että molemmat osapuolet kunnioittavat YK:n lippua. Se on se edellytys, jolla pystytään lähtemään mukaan. Riskitekijöitä löytyy. Miinoja tullaan tapaamaan vielä kymmeniä vuosia sillä alueella.

Se oikeastaan, mihin haluaisin kiinnittää huomiota ja kysyä myös ministeri Kääriäiseltä: Ministeri Kääriäinen sanoi aivan oikein voimankäytöstä, että viime kädessä yksittäinen rauhanturvaaja itse päättää siitä voimankäytöstä. On perinteiset perusteet, YK-henkilöstön, omaisuuden suojaaminen, mutta nyt täällä tulee ensimmäisenä kohtana esimerkiksi sen varmistaminen, ettei Unifilin operaatioaluetta käytetä minkäänlaisiin vihamielisiin tarkoituksiin. Tiedän vanhastaan ja nyt nähtiin tässä valitettavassa iskussa, kuinka Hizbollah provosoi sillä, että se tulee hyvin lähelle YK-asemaa tekemään raketti-iskujansa. Kuinka tällaista kohtaa sitten sovelletaan esimerkiksi tällaisessa tapauksessa? Tämä tulee olemaan erittäin haastavaa.

Liisa Jaakonsaari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Esa Lahtelalle haluaisin sanoa, että kyllä se on meidän poliitikkojen tehtävä kertoa kansalaisille, mistä tässä on kysymys. Minusta juuri se, että eduskunta käsittelee näin laajasti ja tässä ovat mukana hallitus, presidentti, koko valtiojohto, kertoo jo sen, että me kaikki kannamme siitä vastuuta, että kansalaiset ovat hyväksymässä myös tätä ratkaisua. Kyllä tämä sopii siihen Suomen ulkopolitiikan todella pitkään linjaan. Kun Urho Kekkosen metafora oli, että emme ole tuomareita vaan lääkäreitä, niin nyt voisi sanoa, että on Kääriäisen metafora, että emme ole tuomareita emmekä lääkäreitä vaan kirvesmiehiä ja sillanrakentajia, ja me olemme rakentamassa siellä uutta yhteiskuntaa.

Mitä tulee toisen ed. Lahtelan puheenvuoroon siitä, että ruotsalaiset lymyävät Afrikassa, niin se oli kyllä aika loukkaavaa ruotsalaisia kohtaan. Ruotsalaiset ottavat suurta vastuuta oikeastaan vieläkin vaikeammista operaatioista, joita on Darfur, joita on Kongon operaatio. Minusta on erittäin hyvä, että on tämän tyyppistä työnjakoa. Ruotsalaiset voivat keskittyä Afrikan tosissaan vaikeisiin kriiseihin, ja me otamme Libanonista oman vastuumme, koska meillä on siihen omaa osaamista. (Puhemies: Minuutti!) Pyytäkää anteeksi ruotsalaisilta!

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta on ollut erinomaisen arvokasta, että näinkin vaativa päätös, jonka tulemme täällä tekemään osallistumisesta tähän kriisinhallintaoperaatioon, rauhanturvaoperaatioon, kyetään tekemään niinkin yksimielisesti kuin tänään olemme kuulleet. Se osoittaa suomalaisen poliittisen järjestelmän voimaa. Silloin kun kansallisista isoista kysymyksistä on kyse, yksimielisyys löytyy. Jopa on käynyt niin, että oppositio on tainnut kiittää hallitusta tämän keskustelun aikana enemmän kuin me hallituspuolueiden edustajat, mikä sekin on hyvä rekisteröidä.

Ainoana poikkeutena on ollut kristillisdemokraattinen ryhmä. Ed. Kallis useissakin puheenvuoroissa on ollut vaatimassa, peräänkuuluttamassa sitä, että tällä pitäisi olla supistettu muoto, millä olemme liikkeellä. 2007 pitäisi ehdottomasti operaatio lopettaa. Miksi niin? Tämä Lähi-idän kriisi ja konfliktien pesäke on elänyt jo yli puoli vuosisataa. Meillä ei ole minkäänlaista tietoa, että vuoden 2007 lopussa tämä olisi nyt lauennut niin, että rauhanturvaajat voisivat lopullisesti vetäytyä sieltä. Yhtä lailla joukon koko: Minä yhdyn kovasti puolustusministerin näkemykseen siitä, että järkeä on tässä koossakin käytettävä. Joku saattaisi jopa kysyä, pitäisikö sen olla suurempi. Ilmeisesti ei pidä, koska tämä on nyt juuri tässä tilanteessa järkevä koko. Sen vuoksi olisin mieltänyt mielekkäämpänä sen, että ed. Kallis ja hänen ryhmänsä myöskin olisivat kansalliseen yhteisrintamaan tulleet mukaan.

Kauko Juhantalo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! En ehtinyt kyllä kuulla kysymystä, mutta vastaan mielelläni. Olen varautunut puheenvuoroon lyhyesti hetken kuluttua.

Minusta se, mihin täällä on hallitusrintaman kehumisessa menty, on ollut kyllä erinomaisen mukavaa. Alussa tähän koko tilanteeseen tuli suhtautua vähän kriittisesti, koska emme tietäneet aluksi, onko rauhantila, mikä on mandaatti, mitä voimaa tulee käyttää ja mitä voidaan käyttää. Kun ne ovat selkiintyneet, minä annan mielelläni suuren tunnustuksen pääministerivetoiselle hoidolle, jota ulkoministeri on hoitanut erinomaisesti maailmalla, ja samoin puolustusministerille, joka Pääesikunnan kanssa on valmistautunut aineellisesti tähän toimintaan hyvin.

Tuija Nurmi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun puhutaan tästä, että tämä operaatio tulee kestämään arviolta vuoden 2007 loppuun tilanne kuitenkin huomioiden, niin se kuitenkin jättää auki, kuinka pitkään tämä tilanne saattaa jatkua. Tietäen ne aikaisemmat tapaukset, niin sehän on jatkunut hyvin pitkään. Kuinka mahdollisiin rotaatioihin sitten on valmistauduttu? Kai on kuitenkin se suunnitelma b tehty, oletan?

Toinen asia: toivon, että kun YK:hon päin ollaan väleissä, niin sieltä myös vaaditaan, että YK myös tarvittaessa evakuoi joukot riittävän ajoissa pois, että niitä ei jätetä sinne tavallaan syöteiksi.

Mutta keskeisintä tässä ja käytännönläheisintä suomalaisen lähetettävän kohdalta on se, että toivon, että näitten lähetettävien henkilöitten palkkaus on asianmukainen verrattuna pohjoismaisiin tasoihin. Viittaan tässä Upseeriliiton eiliseen kannanottoon.

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja

Herra puhemies! Jos nyt käyttäisin pidemmän puheenvuoron, se menisi jo kertaukseksi. Vaikka sekin näin tärkeässä asiassa varmasti olisi paikallaan, tyydyn toteamaan vain ed. Vielman kysymykseen nimenomaisesti, että me olemme useaankin otteeseen reagoineet sekä puheenjohtajana että Suomen puolesta Iranin presidentin lausuntoihin, joita ei voi pitää missään suhteessa hyväksyttävinä. Tässä suhteessa EU:n linjaukset niin kuin kaikkien muittenkin Iranin osalta ovat olleet koko ajan hyvin selkeät ja hyvin yhtenäiset.

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen

Herra puhemies! Tähän lääkintäjoukkojen riittävyyteen. Ed. Kallis, voitte olla kyllä sen suhteen huoleton. Kysymys on ollut ja on vain siitä, että niitten irrottaminen nopeasti tuossa määrin ei ole kovin helppo asia. Niitä on kyllä riittävästi, ja tullaan pitämään huoli siitä, että tarpeeseen nähden kyllä aina rekrytointi toimii.

Ed. Vahasalo kysyi vakuutusturvasta ja ed. Nurmi palkkausasiasta. Sanon, että henkilöstöllähän on oikeus sairaus- ja tapaturmakorvauksiin siten kuin sotilastapaturmalaissa on säädetty ja Puolustusvoimat on ottanut kriisinhallintahenkilöstölle lakisääteistä järjestelmää täydentävän ryhmätapaturmavakuutuksen. Tämän vakuutuksen piirissä on koko kriisinhallinta. Henkilöstö ja vakuutus on saman sisältöinen kaikissa operaatioissa. Tämä on linja. Tämä on siis tällä tavalla kunnossa oleva asia.

Mutta näistä asioista, kuten kaikista palvelussuhteen ehdoista palkat mukaan lukien on yhdessä sopimamme menettelytavan mukaisesti tarkoitus neuvotella ja keskustella ja tällä tavalla myös sopia järjestöjen kanssa kriisinhallintahenkilöstön yhteistoimintaryhmässä 22. päivänä syyskuuta, siis melko pian, jolloinka kaikki nämä ehtoasiat tulevat läpikäydyiksi ja sovituiksi.

Sitten ruotsalaiskysymykseen. Ruotsihan ottaa osaa merikomponentilla, ja perusteluna on tällä kertaa samoin kuin Norjalla myös sitoutuminen Afrikkaan, joka on erittäin luonnollinen perustelu. Se on isoa sitoutumista ja myös erittäin vastuullista ja kovaakin rauhanturvatoimintaa; on vaikeaa toimia Afrikassa. Niissä olosuhteissa ei kannata kyllä ollenkaan vähätellä sitä panosta. Tältä pohjalta on ruotsalaisten panos Libanoniin nähden kyllä aika ymmärrettävä. Pitää todeta tässäkin se, että Suomella, Ruotsilla ja Norjalla on erittäin hyvä yhteistyö myös kriisinhallintatehtävissä ollut ja se tulee jatkumaan tulevissa operaatioissa.

Afganistanin tilannetta tullaan seuraamaan koko ajan tarkoin. Mitään muuta, sen kummempaa, ei voi sanoa. Tilannehan siellä ei ole hyvä, ja se ei ole välttämättä kehittymässä parempaan suuntaan, vaan siellä on myös erittäin huolestuttavia piirteitä Kabulin osalta, ja pisteittäisesti näitä samoja havaintoja voi tehdä myös pohjoisella alueella, Maimanan ja Mazar-i-Sharifin alueilla. Tilannetta seurataan koko ajan äärimmäisen tarkasti.

Ed. Lintilän kysymykseen rakettien lähettämisestä ei voi antaa mitään muuta vastausta kuin sen, että suomalaiset rauhanturvaajat estävät tällaisten rakettien lähettämisen silloin, kun paikalla ovat. Kuten tänä päivänä valiokunnassa kuulimme, niin näissä tilanteissa lähdetään toimimaan suomalaiseen tapaan ensinnä: keskustellen, neuvotellen ja rauhallisia keinoja käyttäen. Useimmiten niissä tullaan myös onnistumaan, niin että ei tarvitse kättä pidempää käyttää.

Mikko Immonen /vas:

Arvoisa puhemies! Missä Israelin tankit liikkuvat ja ohjukset lentävät, siellä kuolee ihmisiä ja syntyy raunioita. Jotta tuho jatkuisi sodan lopettamisen jälkeenkin, he virittelevät vielä viattomille ansoja. Libanoniinkin he kylvivät jopa satatuhatta rypälepommia vammauttaakseen tai tappaakseen mahdollisimman monta ihmistä, eikä rypälepommien kylväminen perustu huhupuheisiin. Niistähän kertoivat viime viikolla YK:n pääsihteeri Annan ja erityislähettiläs Jan Egeland. Varsinkin jälkimmäinen pitää Israelin toimintaa erityisen moraalittomana, sillä asuinalueilla ja viljelysmailla olevat räjähtämättömät ammukset ovat siviileille vaarallisia sodan jälkeenkin. Räjähteiden raivaus saattaa kestää kuukausia tai jopa vuosia.

Israel on toiminut Lähi-idässä lähes koko olemassaolonsa ajan Yhdysvaltain käsikassarana. Niin se on toiminut tässäkin sodassa ja saanut Libanonissa aikaan todella hirmuista tuhoa. Sodan aiheuttamien raunioiden siivoaminen ja korjaaminen vaatii paljon aikaa ja rahaa, mutta tämän silmittömän hyökkäyksen jaloissa olleiden ja sen kauhut kokeneiden ihmisten kärsimykset eivät unohdu hetkessä. (Ed. Zyskowicz: Huutakaa Neuvostoliittoa apuun, niin kyllä se siitä!) Näiden haavojen arpeutuminen ei tapahdu edes yhdessä sukupolvessa. Tämä sota enemmän levensi kuin kavensi kuilua Israelin ja sen arabinaapureiden välillä. Se teki myös Hizbollahin päälliköstä Hassan Nasrallahista kansallissankarin eli toimi juuri päinvastoin kuin Israel ja Yhdysvallat olivat suunnitelleet.

Arvoisa puhemies! Jälleen kerran olemme siinä tilanteessa, että Bushin riehunnan aiheuttamien jälkien korjaamiseen tarvitaan kansainvälisen yhteisön rahaa ja apua. Apua pitääkin antaa, mutta on syytä tutkia, mitkä olivat Israelin motiivit, kun se hyökkäsi YK:n tarkkailijoita ja Unifilia vastaan. Se myös pitää tutkia juuria myöten, mikä osuus Bushilla ja Yhdysvalloilla oli tässäkin sodassa, jossa heidän toimintansa lähentelee terrorismia, ja juuri terrorismin kitkemisen esitaistelijaksihan USA Bushin johdolla on noussut.

Arvostettu englantilainen kirjoittaja, 30 vuotta Beirutissa asunut Robert Fisk esitti Ylen uutislähetyksessä Israelia vastaan kovia syytöksiä neljän tarkkailijan kuolemaan päättyneestä hyökkäyksestä. Hän nimitti tekoa murhaksi. Fisk sanoi tuossa uutislähetyksessä: "Israeliin vedottiin kymmenen kertaa, mutta silti helikopteri ampui ohjuksen suoraan asemapaikkaan. Lentäjä tiesi tarkalleen, mitä teki. Israel halusi eliminoida sotatoimista raportoivan yksikön ja Mäkisen siinä samalla. Se oli sotarikos. Helikopterilentäjän henkilöllisyys on selvitettävä. Hänet on varmaankin koulutettu Yhdysvalloissa. Suomen pitäisi miettiä oikeustoimiin ryhtymistä."

Fiskin mielipiteeseen on helppo yhtyä, sillä jos tykistötuli YK:n tarkkailijoiden asemapaikkaa kohtaan oli kestänyt jo kuusi tuntia ja Israelia oli toistuvasti pyydetty lopettamaan tulitus, minkä se oli luvannut tehdäkin mutta siitä huolimatta jatkanut sitä, ei aseman tuhoaminen voinut olla vahinko. YK on aloittanut tutkimuksensa Khiamin tukikohdan raunioilla. Omat tutkimuksensa on luvannut tehdä myös Unifilin joukkojen tukikohtia tulittanut Israel.

Arvoisa puhemies! On muistettava, että kymmenen vuotta sitten Israelin tulitus surmasi yli sata siviiliä Unifilin leirissä Qanassa. Tuolloinkin sekä YK että Israel tutkivat tapauksen ja antoivat niistä selontekonsa. YK tuli silloin tulokseen, että teko ei ollut vahinko. Israelin kanta puolestaan oli päinvastainen. Robert Fisk sanookin, ettei Israelin tutkimuksilla ole mitään arvoa. Hänen mukaansa on aivan sama, jos selvityksen antaisi Hizbollah.

Samaa mieltä tuntuu olevan Fiskin kanssa samassa uutislähetyksessä esiintynyt, Beirutin amerikkalaisessa yliopistossa opettava Unifilin veteraani Timur Göksel, joka muistutti, että vuonna 1996 Israel pommitti suomalaista ruokaa kuljettanutta autosaattuetta. Göksel sanoi lisäksi noista kymmenen vuoden takaisista tapahtumista: "Vaikka Israel tuolloin tiesi kaikista saattueista, se silti pommitti Suomen ajoneuvon viereen ja vaaransi ihmishenkiä. Onneksi suomalaiset olivat panssariajoneuvossa. Ketään ei kuitenkaan rangaistu. Israelilaiset ovat täysin piittaamattomia."

Tällaiset piittaamattomat hyökkäykset niin suomalaisia kuin myös muuta kansallisuutta olevia YK:ssa toimivia henkilöitä vastaan ovat suoria hyökkäyksiä niin Suomea kuin muitakin suvereeneja valtioita vastaan. Toistan jo aiemman sanomani: Siksi on tärkeää tutkia perin pohjin myös Yhdysvaltain osuus Israelin toimiin Libanonissa.

Tukholmassa noin viikko sitten pidetyssä kokouksessa lukuisat valtiot osoittivat mieltään, suurta solidaarisuutta Libanonille. Hyvä niin, mutta eihän aina voi olla niin, että kun Yhdysvallat tai sen satelliittivaltiot aloittavat sodan ja raunioittavat hyökkäyksensä kohteena olevan maan, kansainvälinen yhteisö tulee hätiin ja maksaa viulut.

Arvoisa puhemies! Suomalaiset rauhanturvaajat ovat hyvässä maineessa niin Libanonissa kuin laajemminkin maailmalla. Sen ja myös kansainvälisen solidaarisuuden vuoksi heitä pitää lähettääkin Libanonin kansan avuksi mutta vain ja ainoastaan YK:n mandaatilla.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra eduskunnan puhemies! Arvoisat kansanedustajat! Meitä on täällä vielä koko joukko tämän televisioidun osuudenkin jälkeen. Mutta varmasti ongelmia on todellakin paljon ja niiden määrä ei vähene Lähi-idässä.

Muuten on aika mielenkiintoista, että englanniksi tuo alue on Keski-itä ja suomalaiset, saksalaiset, eurooppalaiset käyttävät siitä nimitystä Lähi-itä johtuen siitä, että se on ehkä Manner-Euroopasta nähden lähempänä kuin Brittein saarilta.

Täällä puhuttiin jo ympäristötuhosta ja ekologisesta katastrofista, joka on tuolla alueella. Ei ole mikään vähäinen asia, että tuon sotatoimen seurauksena itäisen Välimeren rannikko on saastunut ehkä vuosikymmeniksi, osittain pysyvästi, ja ainakin uhanalaisten eliölajien kohdalla saattaa tappio olla pysyvä. Ihmisen toimet tässäkin tuhoavat luontoa piittaamattomalla tavalla. Siinä sivussa tietysti on vielä huomioitava se arroganssi, joka, voi sanoa, tässäkin molemmin puolin on esillä asian pyhyyden huomioiden, siis molemmat ovat vakuuttuneita omien aseittensa oikeudesta.

Suomella on hyvä rooli, ja mielestäni on oikein, että Suomi osallistuu rauhanturvaamiseen nimenomaan YK:n mandaatin alla. Tässä on myös YK:n vahvistamisesta kysymys. Suomella on osaamista, ja mielestäni oli aivan oikein, että sekä ulkoministeri Tuomiojaa että ympäristöministeri Enestamia kiitettiin siitä aktiivisuudesta, jota kesällä osoitettiin tämän ympäristökatastrofin laajentumisen estämiseksi. Suomen toimet ovat tietysti määrällisesti olleet rajallisia, mutta aktiivisuutta on osoitettu. Myös pääministeri on ollut tässä mukana, mikä on hyvä asia. On myös hyvä, että meillä on kansalaisjärjestöjä, jotka aktiivisesti tuolloin kiinnittivät asiaan huomiota.

Mutta kun Suomesta lähtee pioneeriyksikkö, niin olisi ollut hienoa kuulla, onko siinä myöskin sen tyyppisiä toimintoja mukana, jotka tähtäävät esimerkiksi puhtaan veden turvaamiseen, saastumisen estämiseen, erilaisten ongelmamyrkkyjen, -jätteiden huomioimiseen eli tällaiseen ihmisten suojaamiseen myös ikään kuin uudella tavalla. Kuitenkin tähän varmasti Suomesta löytyy osaamista, ja tämä olisi pioneeriyksikölle ihan luonteenomaista. Täällä ed. Jaakonsaari puhui kirveestä ja sillanrakentamisesta. Tietysti näinkin, mutta pioneeriyksiköllä on myös paljon muuta osaamista, esimerkiksi tuo veden saannin turvaaminen myös siviiliväestölle olisi aika tärkeä asia.

Rypälepommit ovat todellakin kiellettyjä. Ne ovat epähumaani tapa käydä sotaa. Sota tietysti sinänsä ei ole humaani, mutta siinä on näitä sääntöjä, ja sitten siellä rypälepommit on todettu sääntöjen vastaisiksi. Kuitenkin Israel on niitä käyttänyt. Tietysti täytyy muistaa myös se, ettei se ole kivaa siellä Pohjois-Israelissa, jos raketteja sataa ympäristöön.

Lopuksi olisi kyllä hyvä pitää Iran-asia sillä tavalla järjen piirissä, että kun Irakissa Yhdysvallat on jo aiheuttanut mahtavan humanitaarisen katastrofin ja ympäristötuhon, ehkä pitkälti pysyvän, ja aiheuttanut niin suuren epästabiliteetin tälle planeetalle, ettei pitkiin aikoihin ole sellaista nähty, niin pitäisikö se laajentaa Iraniin vielä. Tämä Iran ei ole niin helppo autiomaan palanen tuhota. Olisi myös aivan järjetön teko lähteä aggressiivisesti Iranin suuntaan riippumatta šiiamuslimien yhteisistä perinteistä ja ajatuksista ja ehkä käytännöistäkin. Mutta joka tapauksessa siinä tarvitaan malttia, mieltä ja nimenomaan neuvotteluja.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Suomen osallistumisesta sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon Libanonissa on mielestäni lyhyessä ajassa käyty suhteellisen kattava ja sinänsä hyvä keskustelu aika monipuolisella tavalla, ja eipähän se ihme ole, kun ensimmäisen kerran suomalaiset olivat näissä tehtävissä vuonna 56 Suezilla, siis 50 vuotta sitten.

Eräässä mielessä tämä on tulikoe aika lailla myöskin meidän uudelle lainsäädännöllemme, joka koskee kriisinhallintaa, josta keväällä taitoimme tässä salissa peistä, ja näyttää, että siinä mielessäkin aika hyvin asiat toimivat, jolloin en jää ihmettelemään sitä, mitä puolustusministeri Kääriäinen sanoi tänään puolustusvaliokunnassa koko tästä kriisinhallintaoperaatiosta, että se muistuttaa mitä tahansa kriisinhallintaoperaatiota. Se kannattaa nähdä näin.

Hallitushan on kaikki näkökohdat huomioon ottaen myöskin ollut sillä kannalla, että se puoltaa Suomen menemistä tähän toimintaan mukaan, ja EU:ssa on aikamoinen yksimielisyys tämän suhteen. Täällä on ulkoministeri meille kertonut, että siellä on täysi yhteisymmärrys tästä asiasta, ja EU-maita ja eurooppalaisia maita on noin 30, jotka enemmän tai vähemmän harkitsevat mukana olemista tässä työssä. Tämä on tietysti hyvä, jos jatkokin seuraisi tämän kaiken mukaisesti.

Siinä tietysti on minusta kyllä pieni ongelma, että kun tämä on YK-vetoinen operaatio ja perustuu selkeään päätöslauselmaan 1701, jonka turvallisuusneuvosto on tehnyt tässä aivan vähän aikaa sitten, niin suurista maista osa, varsinkin turvallisuusneuvoston varsinaisista jäsenistä Venäjä ja Kiina ovat olleet nyt hyvin hiljaa tämän asian suhteen. Niiden joukkoja tiettävästi ei ole pyydetty, ei ole kai tarjottukaan tähän mukaan. Ottaen huomioon tämän alueen riskialttiuden ja sen aika verisen historian monen vuosisadan ajalta ja kaikki siellä olevat vaikeudet olisin kyllä toivonut, että tähän meidän valtioneuvostomme ministerit olisivat vähän paremmin vastanneet, kun heiltä kysyin, minkä takia Venäjä esimerkiksi on tämän kaiken ulkopuolella, kun on niin meidän lähinaapurimme.

Myöskin siinä mielessä tätä ajattelen, että kysymyshän on Unifil-joukoista, ja ne teistä, jotka osaatte kieliä, niin tiedätte, mitä tämä interim-sana, se i:n takana oleva interim-sana, tarkoittaa. Sehän tarkoittaa välissä olemista tai väliin menemistä eikä mitään muuta, ja silloin tietenkin kaikenlaiset säännöt, ovat ne minkälaisia tahansa voimankäyttöön liittyviä säännöksiä, korostuvat tämän interim-sanan seurauksena. Tämä oli yksi asia, jonka halusin sanoa, ja sitten keskityn loppupuheeni ajaksi, sen, mitä kerkiän, näihin riskeihin.

Suuria riskejä on koko ajan, niin kuin meille on aikaisemmin täällä sanottu, mutta erityistä vaaraa ei ole, ja tämä minusta riippuu vähän siitä, mihin tätä kaikkea nyt verrataan. Jos ajatellaan 50 vuoden aikana saman suuntaista toimintaa, jossa 37 000 suomalaista rauhanturvaajaa on ollut liikkeellä — yhteensä siellä on ollut 45 000 osallistumista, mutta samat miehet ja naiset ovat osittain olleet uudestaan — niin siihen nähden tietysti on erittäin hieno saavutus, että ainoastaan kaksi rauhanturvaajaa meillä on menehtynyt varsinaisissa sotilastoimissa, ja yhteensähän on kuollut 46 suomalaista rauhanturvaajaa, mutta kaikki nämä 44 ovat kuolleet joissain muissa kuin sotilaallisissa tehtävissä, sairauksiin tai tapaturmiin tai jopa muihin syihin, joita erityisesti tilastoissakaan ei luetella. Näin ollen riski on ollut hämmästyttävän pieni. Jos verrataan vaikka suomalaiseen liikenne-elämään, liikennekulttuuriin, jossa liikenneministeriökin lähtee siitä, että tavoite ei ole nolla liikennekuolemaa, vaan suurin piirtein 300 hyväksytään meillä vuodessa, niin meidän päättäjien pitäisi varsinkin muistaa, miten me väestölle kerromme näistä asioista.

Mieleen tuli myöskin lääkärinä esimerkiksi malaria, joka tappaa, taitaa olla miljoona ihmistä koko maailman tasolla, joka ei ole meille minkäänlainen ongelma koskaan. Tekee mieleni myöskin sanoa, että polkupyörällä ajaessa jos te kaadutte itsenne kanssa, se on aika vaarallista. Suomessa kuolee 60—70 ihmistä niin, että he pyörällä kaatuvat aivan itsekseen törmäämättä mihinkään toiseen liikennevälineeseen, ja jopa syöminen on vaarallista. 120 ihmistä vuodessa vauvasta vaariin tukehtuu siksi, että he syövät ruokaansa jotenkin väärällä tavalla. Tähän riskin käsittelyyn, joka jäi tässä nyt ihan liian pienelle, halusin kuitenkin tämän verran puuttua. Onhan meillä hengenpelastajia, jotka ovat olleet ihan selvässä hengen menettämisen riskissä ja jotka on siitä palkittu.

Matti Kauppila /vas:

Arvoisa puhemies! Palaan tähän tilannearviointiin, missä me nyt menemme, elikkä siihen, onko Suomen hallituksella, eduskunnalla ja presidentillä nyt varma kuva siitä, mitä tulee tapahtumaan.

Suomihan aloitti EU:n puheenjohtajakauden heinäkuun alusta, ja sitä on pohjustettu huolellisesti, ja olemme valmiit haasteisiin tässä asiassa. Puheenjohtajuuden hoitaminen katsottiin vähän kunnia-asiaksi. Euroopan unioni on tänään aivan erilainen kuin se unioni, johon me liityimme yli kymmenen vuotta sitten tai jota johdimme seitsemän vuotta sitten. Näin pääministeri kesäkuussa.

Unionin päätöksentekokyvyssä on ollut parantamisen varaa, ja kansalaiset ovat aiempaa kriittisempiä sitä kohtaan. Puhutaan unionin kriisistä, jotkut puhuvat jopa sen historian pahimmasta kriisistä. No, nyt päätöksentekosysteemi tässä kriisitilanteessa kyllä toimi yllättävän hyvin, mutta miten käy sitten näille muille asioille, joita Suomen puheenjohtajakaudella tavoiteltiin? Suomella on puheenjohtajakaudellaan todellinen mahdollisuus keskittyä unionin toiminnan parantamiseen. Käykö nyt niin, että meidän päällimmäinen toimintamme onkin kriisinhallintaa tämän puoli vuotta? Minusta siinä on yksi kysymys, joka osoittaa sen, että Suomi ei pysty määrittelemään EU:n toimintaa oikeastaan käytännössä millään. Kaikki viestit tulevat ulkopuolelta.

No, sitten Suomen puheenjohtajakaudella lujitetaan EU:n kansainvälistä roolia ja vahvistetaan toiminnan johdonmukaisuutta. Minusta huolestuttavaa on se, jos se tapahtuu pelkästään kriisinhallinnan kautta elikkä jos nyt sitten olemmekin eräänlaisia poliiseja ja sotilaita Libanonissa ja kaikki toiminta keskittyy siihen. Minusta siinä on Suomen puheenjohtajakauden yksi semmoinen uhka. Euroopan unioni on kumminkin edelläkävijä kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan luomisessa, jossa huomioidaan myös inhimilliset ja turvallisuuden tarpeet. Täällä on kuultu kauniita puheita siitä, mutta itse asiassa pelkään, että tuolla Libanonissa, Israelissa ja Palestiinassa ei tilanne ole kovin lempeä. Suomi ei saa joutua osapuoleksi Israelin ja Hizbollahin väliin, ja tähän voi liittää kyllä palestiinalaiset, koska se on kokonaisratkaisu, mitä siellä haetaan.

Minun mielestäni se on kyllä paljon vaikeampi asia eikä ratkea tänä vuonna ja ei ensi vuonnakaan, koska todellisuudessa siihen sitten kytkeytyy jopa öljy, öljyn hallitseminen, öljylähteitten hallitseminen, ja siinä mielessä riskit kasvavat. Näen hyvinkin, että siellä jompikumpi osapuoli pystyy provosoimaan tilanteet niin, että Euroopan unioni joutuukin tästä välittäjän roolista, väliin tulijan roolista sotilaan rooliin, jossa sitten pitää rangaista jotakin osapuolta, joka rikkoo kansainvälisiä sääntöjä. Pelkään, että ei sellaista tilannetta tule, että se, ketä vastaan EU joutuisi taistelemaan, olisi Israel, vaan se on edelleen palestiinalaiset tavalla taikka toisella, jolloinka sitten taas Suomellekin tulee riskit siitä, että saattaa jonkin näköinen koston kierre tapahtua myöskin Suomen osalta.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa puhemies! Minä haluan aluksi kiittää ulkoministeri Tuomiojaa hänen toiminnastaan Libanonin kriisin ja muiden viimeaikaisten merkittävien ja todella vaikeidenkin asioiden osalta. Hän on mielestäni hoitanut tehtävänsä tyylikkäästi ja kasvanut niiden mukana. Sen sijaan minä ihmettelin kovasti kuunnellessani ed. Immosen kiihkeitä kannanottoja Israelia kohtaan ja USA:ta kohtaan, niiden johtajia kohtaan, mutta olen onnellinen, että se ei ollut ryhmän kanta.

Tuen tällä puheenvuorollani osallistumistamme operaatioon Etelä-Libanonissa. Kun kuulin Hizbollahin ottamista israelilaisista vangeista ja sitä seuranneesta Israelin operaatiosta, mieleeni tulivat väistämättä kuuluisat Mainilan laukaukset rajallamme. Nuo Mainilan laukauksethan olivat lavastettu keino käynnistää sota maatamme vastaan, ja vankien ottamisella Hizbollah pyrki samaan päämäärään Israelin kanssa. Aivan erityisesti Iranin johto on jo pitkään uhonnut Israelin pyyhkimistä pois kartalta ja tukenut Hizbollahia aseistamalla sen joukkoja. Vastuunkantajat ovat siten meidän kaikkien tiedossamme, ja se on täällä keskustelussa käynyt hyvin ilmi.

Me kaikki tiedämme Israelin valtion synnyn perusteet. Tätä taustaa vasten haluan korostaa omalta osaltani, että Israelin kansalla tulee olla oikeus elää ilman jokahetkistä ulkopuolista painostusta ja uhkailua olemassaolonsa suhteen. Osallistumisessamme Libanonin operaatioon näen tämän viestin. Joukot tukevat Libanonin hallitusta ja armeijaa, laillista hallitusta ja armeijaa, sekä varmistavat rauhaa Israelin suuntaan. Ilahduttavaa on havaita eräistä lausunnoista, että myös Iranin johto ainakin osittain ymmärtää tilanteen tällä hetkellä, tosin aivan liian myöhään.

Me suomalaiset muistamme suurella lämmöllä Viron Suomi-poikia, jotka tulivat auttamaan meitä sodan loppuvaiheessa. Monet heistä saivat kokea vuosien mittaisen vankeusajan vielä sodan jälkeen, mutta he ovat edelleenkin suuria Suomen ystäviä. Aivan samoin meidän oman pitkän rauhanturvaamistyömme vuoksi meillä on hyvin paljon ystäviä eri puolilla maailmaa. Olemme saaneet työstämme suurta arvostusta ja kiistattoman luottamuksen. Kerroin tämän vertauksen omasta vastuustamme. Suomi-pojat eivät kaihtaneet vaaroja auttaessaan meitä, ja tänä päivänä meidän tulee suhtautua rauhanturvaoperaatioihin samalla tavalla kuin suhtauduttiin tilanteeseen tuolloin yli 60 vuotta sitten.

Arvoisa puhemies! Luonnollisestikaan emme saa vähätellä riskejä, joita operaatioon sisältyy. Jokainen uhri on liikaa, sen me kaikki myönnämme. Olen kuitenkin täysin vakuuttunut siitä, että omat joukkomme tulevat saamaan sellaisen koulutuksen ja aineelliset mahdollisuudet, että kohtalokkaita tilanteita ei pääse syntymään. Kannatan siis hallituksen esitystä. Olemme tekemässä sen, mitä myös itsellemme toivomme, mikäli joudumme vaikeuksiin.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Olen Israelin ystävä, ja ystävä voi myös joskus arvostella ja puhua suoraan. Minun mielestäni tähän operaatioon on lähdettävä juuri sen takia, että tämä on ehkä ainoa mahdollisuus olla mukana luomassa sinne rauhan edellytyksiä. On tärkeää, että YK:lla on tämä mahdollisuus nyt paikata pahoin kolhiintunutta kilpeään. Se on erittäin tärkeä mahdollisuus. Sinne on joukkoja tulossa ympäri maailmaa. Jos tämä homma ei onnistu, niin seuraukset ovat hirvittävät.

Olen erittäin tyytyväinen siitä, että valtiojohtomme huomioi juutalaisen seurakunnan juhlapäivän arvokkaasti, mutta se myös antaa meille mahdollisuuden tarpeen tullen arvostella ja arvioida kriittisesti näitä toimia, mitä tässä itse kukin on tehnyt. Pelkkä Vanha Testamentti ei riitä, tarvitaan Uusi Testamentti, armo ja myöskin anteeksianto ja eteenpäin meno. Nämä ovat tässä olennaisia asioita.

Suomella on tiukka paikka tässä. Tämä on kaikkea muuta kuin helppo asia, mutta perussuomalainen eduskuntaryhmä teki sen linjauksen, että kun kysymyksessä on nimenomaan YK-operaatio, haluamme siinä olla mukana. EU:ta en nyt moiti, mutta en myöskään kehu.

Arvoisa herra puhemies! Kun katsomme tätä tilannetta, mikä Israelin lähistöllä vallitsee, niin kyllähän kysymys on pitkäaikaisesta konfliktista, jossa nyt olisi tärkeää, että maltillisia voimia niin Israelissa kuin arabimaissa tuetaan. Ed. Cronberg puhui täällä mielestäni viisaasti Iranin roolista, mitä Iran haluaa. Joku aina haluaa sotaa, joku aina haluaa toraa, ja jotain käytetään näissä asioissa hyväksi. Mauno Koivisto aikanaan sanoi, että ei pidä provosoitua, jos provosoidaan. Mutta on hyvin vaikeaa olla provosoitumatta, jos tulee ohjuksia oman kansan ja valtion alueelle.

Tässä on syyllisiä joka puolella eikä syyttömiä ole. Mutta meillä on nyt historiallinen tilaisuus ja mahdollisuus olla mukana rakentamassa. Sieltä voi tulla uhreja. Olen aina sanonut, että en halua kotimaisia ruumiita ulkomaisista sodista. Sanon sen nytkin. Pelkään kuitenkin, että niin voi käydä. Ja kansa epäröi. Noin 40 prosenttia on sitä mieltä, että sinne ei pitäisi lähteä, mielipidemittausten mukaan. Kansalla on aina vaisto ja huoli. Se pitää ottaa vakavasti. Ja jos sinne ollaan menossa, niin meidän pitää varautua siihen päivään, että jos siellä joku menee dramaattisesti pieleen, niin meille tullaan sanomaan, että sinäkin olit sinne lähettämässä. Nyt täytyy miettiä, jos on lähettämässä, miksi ja millä motiivilla on lähettämässä. Olen tyytyväinen hallituksen perusteluihin ja nimenomaan YK:n roolin korostamiseen, ja tämä on hyvin tärkeätä. Nyt on hyvin tärkeätä, että niin Israelissa kuin arabimaissakin maltillisten tahojen toimintaa vahvistetaan kansainvälisen yhteisön toimesta, sillä jos maltilliset häviävät, niin kuumapäitä löytyy molemmin puolin aitaa ja silloin syyttömät kärsivät kaikista eniten.

Arvoisa puhemies! Raskain sydämin, mutta kuitenkin, olen mukana siinä rintamassa, että näillä mainituilla reunaehdoilla, näillä mainituilla perusteilla, sinne nyt lähdetään nimenomaan auttamaan ihmistä, mutta jos jokin menee dramaattisella tavalla pieleen, niin sieltä pitää olla sitten voima myös äkkiä lähteä pois. Nyt on YK:lla todella yhdestoista hetki osoittaa hyödyllisyytensä, sillä jos tämä menee pieleen, niin pitkään aikaan sellaista hetkeä ei tule.

Tarja Cronberg /vihr:

Arvoisa puhemies! Kannatan myös joukkojen lähettämistä Libanoniin. Monet asiat ovat kunnossa: on YK:n mandaatti, suomalaiset osaavat, siviiliväestö on palaamassa takaisin ja tarvitaan rauhanturvaajia.

On myös asia, joka ei ole kunnossa. Edellytyksiä sille poliittiselle prosessille, joka voisi tuoda pysyvämpää rauhaa, ei ole. Unifilhän on ollut siellä kai jo kohta kolmisenkymmentä vuotta, ja se on "interim" force. Pelkään, että myös tästä on tulossa tämmöinen pysyvä interim force. Poliittiselle prosessille ei ole edellytyksiä sen takia, että konfliktin taustalla olevat voimat eivät ole sitoutuneet rauhaan. Tosin Syyria kannattaa YK:n julkilausumaa, ja kuten ministeri Tuomioja jo totesi, Syyria yritetään nyt irrottaa ja saada mukaan tähän prosessiin yhdessä Libanonin kanssa. Sitä kannattaa yrittää, mutta epäilen, että se ei onnistu.

Iran tapasi Kofi Annanin ja totesi, että he tukevat myös YK:n päätöslauselmaa, mutta se lausuma oli erittäin yleinen ja tuki erittäin näennäistä. Niin kuin sanottu, Iran on rakentamassa omaa rooliaan alueellisena suurvaltana. Uraanin rikastaminen on osa tätä, eikä heillä ole objektiivisia etuja siitä, että rauhaa rakennetaan.

Minkä takia tämä on ongelma? Näin on ennen kaikkea sen takia, että Hizbollah on Iranin luomus. Hizbollahia ei voi erottaa iralliseksi toimijaksi ja sanoa, että heidät riisutaan aseistaan tai he liittyvät Libanonin armeijaan tai he tekevät sitä tai tätä. Hizbollah on Iranin strateginen resurssi tässä prosessissa, jossa he rakentavat omaa asemaansa ja arvovaltaansa Lähi-idässä.

Kun Condoleezza Rice, Yhdysvaltain ulkoministeri, puhuu uudesta Lähi-idästä, niin uusi Lähi-itä on nimenomaan hahmottumassa. Ei Iranilla eikä myöskään Syyrialla ole intressejä vakauttaa aluetta, vaan ennen kaikkea lisätä epävakautta. Tämän takia ei ole epätodennäköistä, että suomalaiset rauhanturvaajat jossain vaiheessa kohtaavat sisällissodan, ehkä myös alueellisen sodan. Toivon, että niin ei käy, mutta kokonaisratkaisua pitäisi nyt lähteä etsimään. Jos siitä yrittäisi sanoa jotain: USA on ainoa, jolla voi olla joitain vastauksia tähän Iranin kysymykseen, ja niitä täytyy lähteä sieltä päin etsimään.

Kauko Juhantalo /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kiitoksia aktiivisuudesta osallistua debattiin. Olen vähän pidättyväinen, koska huomenna annamme asiasta lausunnon.

Oli miellyttävää kuulla kahden puoluejohtajan, Soinin ja Cronbergin, äskeiset puheenvuorot siltä osin, että he liittyvät oikeaan rintamaan; aika harvinaista täällä meillä eduskunnassa.

Ei ole pitkä aika, kun Suomessa tehtiin tutkimus nuorten keskuudessa asevelvollisuuden suorittamisen halukkuudesta. 75 prosenttia halusi suorittaa asevelvollisuuden, ja kyllä on hyvin tärkeätä, että juuri tämä järjestelmä antaa meille nytkin mahdollisuuden osallistua nopealla aikataululla tähän uuteen rauhanturvaoperaatioon, vaikkakin samanaikaisesti meillä on ollut tekeillä osallistuminen nopean toiminnan joukkoihin ensi vuoden alusta. Tämä juuri siksi, että reserviläisten määrä on reippaasti yli 80 prosenttia siitä joukosta, joka on lähdössä nyt päätettävään tehtävään.

Minusta hallitus on toiminut tässä hyvin pääministerin johdolla, niin kuin jo aikaisemmin sanoin. Ulkoministeri on tehnyt erittäin hyvää, erinomaista työtä, ja ministeri Kääriäinen on hoitanut sitten käytännön työtä joukkojen saamiseksi nopealla aikataululla. Sekä ministeriö että Pääesikunta ovat valppaasti toimineet. Minä tuen hallituksen selontekoa ja sen sisältöä, mutta täytyy kuitenkin sanoa rehellisesti hivenen ed. Soiniin viitaten, että sekä mielipidemittaukset että meille edustajille suoraan tulleet viestit osoittavat suomalaisten suhtautuvan myös epäröivästi Libanonin rauhanturvatehtävään osallistumiseen.

Näiden kielteisten viestien keskeiset syyt ovat ainakin minulle tulleet sillä tavoin esille, että ensinnäkin YK-sotilaamme hengen vienyt onnettomuus on luonut tällaisen perusvireen, ja siihen ei valitettavasti jo sovituistakin aikatauluista huolimatta ole saatu selvyyttä.

Toinen asia, joka on tullut useasti esille, on se, että kun kymmeniä vuosia täällä keskenään taistelleiden osapuolten jälkeen jää valtavasti aina raunioita ja tuhoja, onko se sitten meidän velvollisuutemme verorahoilla korjata nämä rauniot uudelleen, rakentaa niistä uusia maalitauluja, kun tämä on näyttänyt niin toivottomalta.

Kolmantena, mikä on myös erittäin tärkeätä valiokuntamme kannalta, ovat tehtävästä aiheutuvat kustannukset. Ne eivät saa missään nimessä heikentää puolustuslaitoksen toimintamenoja. Olemme saaneet siihen tänään sekä valiokunnassa että täällä salissa kyllä vakuuttavan vastauksen, että tämä asia hoidetaan erilleen. Kyse on suurista summista. Kun katsoimme tänään summia, kyse on kahden vuoden aikana 40 miljoonasta, joista vain osan YK korvaa meille. Kun tiedämme, miten eri sosiaalisten etujen, eläkkeiden jne., korvaamiseen on aivan hien takana saada yksikin miljoona täällä, niin se on sellaista rahaa, jota kansalaiset kyllä osaavat verrata.

Sitten neljäntenä on se, pysyykö tämä tehtävä määräaikaisena, niin kun on sanottu. Täällä on kyllä käytetty hyvin järkeviä hyviä puheenvuoroja siitä, että aika on nyt tämä ja jos on hyvät edellytykset, kunnon perusteet, me joudumme uudelleen harkitsemaan, mutta kyllä me toivomme, että tämä on nimenomaan edeltä säädetty määräaika, jolloin sieltä suomalaiset pääsevät pois.

Puheenjohtajamandaatti ei voi vaikuttaa päätöksemme tekoon, mutta totta kai Suomella on perinne. Me osaamme nämä tehtävät, meitä halutaan näihin, ja meiltä löytyy reservistä ja kantahenkilökunnasta vapaaehtoisia, halukkaita, lähtemään näihin tehtäviin. Jos ajattelemme aikaisempia Unifil-joukkojen mandaatteja, ne ovat olleet tilaisuuteen sopimattomia ja joukoilla on ollut riittämätön toimintakyky, suorituskyky. Siksi Unifil-operaatio on ollut henkilöstölle erittäin vaarallinen. Nyt on toinen mandaatti, mandaatti on vahvempi, ja joukon koko ja suorituskyky vastaavat tarvetta ja tilannetta. Kaikki osapuolet ovat myös hyväksyneet kansainvälisten joukkojen vahvistamisen. Myöskään pakollinen aseidenriisunta ei kuulu tehtäviin, joka olisi ollut äärimmäisen vaarallinen eikä onnistuvakaan. Kun tämä rahoitetaan kehysten ulkopuolelta ja kun perusteet ovat vahvat ja tämä sopii suomalaiseen rauhanturvatyöhön, on syytä ehdottomasti kannattaa nyt esillä olevaa hallituksen selontekoa ja sen sisältöä.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kuulijakunta on mennyt ohueksi, mutta väittäisin, että sitä laadukkaammaksi ja paremmin ymmärtäväksi tälle asialle.

Kun puhutaan puolustuksesta, mihin tämän rauhanturva- ja kriisinhallintatyö liittyy oleellisesti, niin edelleenkin muistutan siitä aiheesta, että Suomen puolustuksen periaate on kotimaan puolustus ja kotimaan asioitten puolustamiseen varautuminen ja tämä kansainvälinen työ, mistä tässä hallituksen selonteossa nyt kerrotaan, on yksi osa tietenkin, mikä tukee, ja on katsottava niin, että se tukee tätä kotimaan puolustusta. Mutta kyllä tässä vähän sellainen henki on olemassa, että lähdetään parantamaan maailmanrauhaa perusteena ja pääperiaatteena käyttäen, että kun olemme puheenjohtajamaa, niin sen takia. Mielestäni se ei ole mikään oikea peruste juuri sillä perusteella, vaan sinne pitää mennä sen takia, että siellä tarvitaan, ja tämä puheenjohtajamaakysymys on toinen asia kokonaan.

Ed. Juhantalo äskeisessä puheenvuorossaan kantoi huolta, kuinka nämä määrärahat riittävät ja ovatko ne pois puolustusbudjetista ja siitä kehyksestä, mikä sinne on osoitettu. Mieleeni jäi puheenvuorosta se, että kun nämä ovat kehyksen ulkopuolella, niin asiassa ne eivät ole mistään pois. Epäilen vaan, epäilen vaan; itse en ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että ne ovat kehyksen ulkopuolella, vaan ne ovat osittain siellä kehyksessä, ja kun tätä asiaa lasketaan pidemmälti eteenpäin, sen jälkeen todetaan, että tähän kehykseen sisältyy näitä ja näitä näin paljon. Tulee taas joku uusi Libanon, joku uusi Afrikka, joku muu, minne mennään, ja sen jälkeen todetaan, että tarvitaan sitä varten lisää ja nämä aikaisemmin olleet ovat täällä matkassa. Kannan erityistä huolta siitä, ettei tämä vaan rasita kotimaan puolustukseen varautumista ja niitä määrärahoja, mistä puolustusvaliokunnan jäsenenäkin tulee kantaa huolta ja murehtia.

Tämän tyyppisessä operaatiossa, mikä on niin sanotusti vaikea ja vaarallinen, suomalaisille sinne vapaaehtoisesti sotilaana meneville tulee sitä niin sanottua rintamakokemusta, mikä on varmaan eduksi kaikessa elämässä, ei vähiten myöskään näissä Puolustusvoimien tehtävissä ja niihin sijoittumisessa sitten myöhemmässä vaiheessa, sitä kokemusta, missä vaaditaan malttia, tolkkua ja järkeä, niin että vastapuoli kunnioittaa, arvostaa, mutta tulta ei tarvitse avata. Näin katsottuna on tässä jotain myönteistäkin nähtävissä.

Kun hiljan tästä asiasta kuuntelin, viime viikolla, median tiedonantoja, niin oli kilvan varustelukysymys, jonka aloitti ed. Jaakonsaari, että pitäisi tehdä selvitys, tarvitaanko Suomessa asevelvollisuusarmeijaa. Ajattelin: siinähän se tulee todistettua, että asia tulee kuntoon. Kuoroon yhtyi puoluejohtaja ed. Cronberg vaatien samaa. Sen jälkeen löytyi jämerämpiä kantoja, joissa sanottiin, että tämmöistä selvitystä ei tarvita.

Kun minäkin pienessä päässäni mietin tätä asiaa, niin tulipa mieleen, että ed. Jaakonsaari mitä ilmeisimmin haki jotakin Nato-läheisyyttä, palkka-armeijaa ja sen kautta sen tyyppistä tulevaisuutta, että Suomessa ei omaa puolustuslaitosta asevelvollisuusarmeijan muodossa olisikaan. Kysynpä vaan, miten sen jälkeen, kun tähän on menty, 25 vuoden kuluttua ed. Jaakonsaari ratkaisee tällaiset asiat, mistä saadaan semmoiset laadukkaat siviilimiehet, jotka ovat ymmärtäneet rakentamisesta, raivaamisesta, korjaamisesta, on käden ja järjen taitoa. Niitä ei kyllä ole niissä maissa, joissa ammattiarmeija on olemassa— otanpa esimerkiksi vaikkapa USA:n — ei ole, ei kehity eikä tule. Näin katsottuna nykyinen olotila Suomessa lienee paras mahdollinen, miten voi olla.

Yksi aihe, mitä tässä keskustelussa ei ole ollenkaan otettu esille eikä ole tullut — sitä varotaan, siinä kaunistellaan — on asetelma, että voi aiheutua tilanne, missä Suomi ja Israel ajautuvat aseelliseen yhteenottoon, syntyy sellainen kriisi, että sen jälkeen todetaankin, että Suomi ja Israel ovat kireissä suhteissa johtuen onnettomista sattumista, joissa molemmille osapuolille tapahtuu menetyksiä. Varoitan jo tässä yhteydessä, että tätä asiaa pitäisi pohtia vähän laajemminkin eikä vaan vasta sitten sen jälkeen, kun se on tullut ajankohtaiseksi ja kohdalle.

Tämä kysymys siitä, kun selonteossa sanotaan, että soveltuvin osin tullaan 2007 lopussa pois: Sotaan on helppo lähteä, kriisiin on helppo mennä mukaan, mutta sieltä on vaikea tulla pois, ja jo tässä yhteydessä voisin todeta, että mitä ilmeisimmin tälle asialle joudutaan antamaan moneen kertaan jatkoaikaa. Sieltä ei niin kovin helppo ole pois tullakaan, vaikkakin laji ja joukko on valittu sellaiseksi, että sen irrottaminen on helpompaa kuin jonkun jääkärikomppanian tai vieläkin vaativammissa olosuhteissa olevan joukon pois tuominen sieltä.

Toivon, että operaatio onnistuu. Vauhti on ainakin sen tyyppinen, että kyllä Suomesta nyt puhtia tähän tuntuu löytyvän.

Tuija Nurmi /kok:

Arvoisa puhemies! Suomella on velvollisuus jo historiansa vuoksi osallistua sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon Libanonissa. Suomi tunnetaan rauhanturvaamisen pikkujättiläisenä. Lisäksi EU:n puheenjohtajamaana Suomen on oltava mallina ja haastamassa muita EU-maita osallistumaan operaatioon.

Operaation rahoitus on turvattava lisätalousarviolla. Puolustusvoimien raameista ei näitä varoja voi ottaa. Lisäksi osallistuvan henkilöstön palkkauksen on oltava ajanmukainen ja pohjoismaalaisittain vertailukelpoinen. Viittaan tässä Upseeriliiton eiliseen kannanottoon.

Myös rotaatio on hoidettava asianmukaisesti. On odotettavissa, että operaatio kestää pitempään kuin vuoden 2007 loppuun saakka, kuten hallituksen esityksessä jo sanotaan, "tilanne kuitenkin huomioiden".

Uhreihin on varauduttava. Onhan jo aiemminkin operaatioissa menehtynyt rauhanturvaajia muun muassa liikenneonnettomuuksissa ja miinatapaturmissa. Operaatio Libanonissa on vaarallinen.

Suomen on myös vaadittava YK:lta nopeita toimia, esimerkiksi jos evakuointia tarvitaan. Tässä konfliktissa, mikä nyt juuri on tapahtunut, YK-aseman evakuointi viivästyi.

On tärkeää raivata miinat ja räjähteet pois Libanonissa niin maasta, puista kuin pensaistakin.

Joukkojen komento- ja johtotehtävien on oltava selkeät, johto mukana etulinjassa. Johdon on oltava asiantuntevaa, ja tarvittavat vastatoimenpiteet on tehtävä ripeästi. Vain turvalliseen Libanoniin voidaan toimittaa asianmukaisesti humanitaarista apua.

Ajatus, että pystyisimme riisumaan Hizbollahin aseista, on ruusuinen.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! Raamatun sanaan uskovana kristittynä olen joutunut miettimään tätä asiaa myös siltä kannalta, mitä tuossa kirjassa sanotaan. En fanaattisesti asioita halua käsitellä mutta kuitenkin hyvin vakavasti tuoda tämänkin puolen esille.

Jo koulun uskonnonopetustunneilla saimme opetuksen ja tiedon siitä, että Raamatun mukaan juutalaiset ovat Jumalan omaisuuskansa, silmäterä, ja Raamattu varoittaa hyvinkin vakavasti kansoja ja meitä asettumasta Israelia vastaan. Tässä yhteydessä todella, kun käsittelemme tällaista asiaa, jossa suomalaiset muiden mukana ovat merkittävässä vaarassa ajautua siihen tilanteeseen, että sotilaamme ovat vastakkain tuon kansan kanssa, siitä on syytä varoittaa ja pyytää, että se otetaan hyvin vakavasti huomioon. Raamatun mukaan kansalla, joka Israelia siunaa, on varjelus ja siunaus. Tämä ei merkitse sitä, etteikö Israel tee virheitä. Se on tehnyt virheitä ja tekee niitä varmasti tulevaisuudessakin ja on tämän juuri käydyn sodankin aikana varmasti syyllistynyt ylilyönteihin ja virheisiin. Mutta me olemme tekemisissä kuitenkin niiden ennustusten toteutumisen kanssa, jotka Raamattuun on kirjoitettu ja jotka hyvin lähellä näyttävät olevan meidän aikaamme.

Herra puhemies! Noilla perusteilla voisi tietysti vastustaa Suomen osallistumista tähän operaatioon, mutta rauhan turvaaminen ja ihmisten auttaminen sinänsä on myös kristillinen lähtökohta ja jalo tehtävä meille, kunhan otamme nuo asiat vakavasti huomioon.

Suomen osallistumiselle Libanon-operaatioon on nämä täällä mainitut perusedellytykset olemassa. Operaatiolle on YK:n mandaatti. Toki YK:kin on tehnyt paljon virheitä ja asettunut yksipuolisesti monta kertaa väärälle puolellekin eri tilanteissa, mutta tässä tapauksessa mandaatti on. Osapuolet ovat hyväksyneet tämän operaation. Siellä on aselepo, joka on kohtuullisen hyvin pitänyt, ja Suomella on valmiudet, taloudelliset ja resurssivalmiudet, osallistua tähän operaatioon. Näin ollen näitä esteitä, mitä joskus voisi olla, ei tällä hetkellä ole näkyvissä.

Oma kysymyksensä on se, onko tämän joukko-osaston määrä ja laatu sopiva, järkevä ja perusteltu. Suomi sinänsä on jalomielinen ja oikea siinä, että se antaa rauhanturvatoimintaan voimavaroja runsaasti eri puolilla maailmaa. Meillä on kyllä siihenkin varaa, mutta toisaalta voisimme kyllä edellyttää, että monet muutkin meille verrannolliset maat olisivat vahvemmin mukana niin tässä kuin muuallakin näissä operaatioissa.

Kun tähän hallituksen selontekoon on sisällytetty kohtuullisen hyvin nuo erilaiset asiat ja tekijät, niin harkitsen torstai-iltaan asti tämän asian vakavaa puolta, näitä tekijöitä, ja sen mukaan sitten päätökset syntyvät tuolloin.

Hizbollahin saaminen aseettomaksi on kuitenkin tavattoman tärkeä asia. Se harjoittaa terrorismia. Se aloitti tämänkin sodan. Se saa tukea ja aseita Syyrialta ja Iranilta. Hizbollah pitää saada aseettomaksi, ja se pitää saada Libanonin poliittisen hallituksen alaiseksi ja armeijan osaksi. Silloin on edellytyksiä Libanonin ja Israelin väliselle rauhalle. Mutta sekään ei ole asia, joka johtaisi pysyvään rauhantilaan Lähi-idässä.

Israel on alueen ainoa demokraattinen valtio. Sillä on oikeus puolustautua vihollisia vastaan, vihollisten hyökkäyksiä vastaan, ja toiselta osapuolelta on vaadittava myös demokraattisuutta, ihmisoikeuksia ja pidättäytymistä rajan yli tapahtuvasta toiminnasta. Ja kahden valtion mallia on syytä edesauttaa.

Reijo Paajanen /kok:

Arvoisa herra eduskunnan puhemies! Suomi on osallistunut YK-rauhanturvaamisoperaatioihin jo 50 vuoden ajan. Suomalaisia rauhanturvaajia pidetään erittäin pätevinä, heidän työtään arvostetaan ja mukanaolo koetaan haluttuna, oli sitten operaatio millainen hyvänsä.

Tämä nyt käsillä oleva tilanne, johon apuamme ja merkittävää osaamistamme tarvitaan, ei ole helppo. Etelä-Libanonin nturvaamisoperaation tavoitteet ovat selvät: ylläpitää Israelin ja Libanonin välinen tulitauko, tukea siviilien kotiinpalaamista ja turvata humanitaarisen avun perillesaaminen. Jatkon kannalta Libanonin armeijan sitoutuminen tälle eteläiselle alueelle on välttämätöntä, jotta Libanonin hallituksen auktoriteettia voidaan maassa vahventaa.

Tiedämme kaikki, että Lähi-idässä viime vuosikymmenien aikana tapahtunut kehitys on tehnyt alueesta räjähdysherkän. Toisaalta tiedostamme alueella käydyn sodan jättäneen maastoon satojatuhansia räjähtämättömiä ammuksia ja monia muita vaaroja, joiden keskelle rauhanturvaajiamme olemme lähettämässä. Näistä ja monista muista riskeistä huolimatta olen myös vakuuttunut suomalaisten rauhanturvaajien olevan välttämätön apu niin rauhan- kuin jälleenrakentamistyön aikaansaamiseksi.

Ed. Lahtela mainitsi, että EU-puheenjohtajamaana meillä ei ole välttämättä lisäpaineita lähettää rauhanturvaajaosastoa alueelle. Mutta halusimme sitä tai emme, meillä on omat paineemme tämän johdosta.

Arvoisa puhemies! On olemassa ainakin neljä keskeistä perustetta, miksi Suomen pitää osallistua tähän operaatioon. Ensinnäkin tulitauon ylläpitäminen ja jälleenrakentamisen aloittaminen vaativat kansainvälistä auttamista ja väliintuloa. Toisekseen suomalaiset rauhanturvaajat ovat saaneet tehtävää varten koulutuksen, joten lähetämme alueelle täysin toimivan ja hyvin varustellun ja myös osaavan vahvennetun pioneerikomppanian. Kolmantena perusteena on, että rauhanturvaajatehtäviin osallistuvat ovat aina vapaaehtoisia ja myös että YK on pyytänyt Suomelta osallistumista operaatioon. Koska riskit eivät tässä operaatiossa huomattavasti poikkea aiemmista vastaavista operaatioista, on selvää, ettei meillä ole perusteita jäädä sivustaseuraajan asemaan.

Hallituksen tänään esittelemä selonteko on kattava ja selkeä esitys operaation taustoista ja tarpeellisuudesta. Päätöslauselmasta käy selvästi ilmi, millaiset voimankäyttöoikeudet rauhanturvaajaosastolla on tehtävän suorittamisessa. Suomalaisen rauhanturvaajajoukon tavoitteena on, että tiedustelu- ja valmisteluosat olisivat alueella lokakuun alkuun mennessä ja pääjoukko näillä näkymin marraskuun alkuun mennessä.

Joukkueen lähettäminen on vasta lähtöaskel todelliselle rauhanprosessille, johon toivon valtion johdon panostavan seuraavien kuukausien aikana. Kriisin ratkaisuksi ei riitä tulitauon aikaansaaminen, vaan tarvitaan osapuolten välisten neuvottelujen järkevää jatkamista mahdollisimman hyvän ratkaisun löytämiseksi. Suomi EU:n puheenjohtajana on etunenässä tämän hankkeen käynnistämisessä.

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Suomen EU-puheenjohtajuuskauden alkajaisiksi Lähi-idässä leimahti jälleen ja Suomi joutuu laittamaan peliin ulkopoliittisen osaamisensa ja diplomatiansa. Nyt tilanne on hieman rauhoittunut ja molemmat osapuolet, Israelin ja Libanonin valtiot, ovat toistaiseksi sitoutuneet tulitaukoon, vaikka joitakin loukkauksia on tapahtunut.

Keskeisiä asioita rauhanturvaoperaation onnistumisessa ovat kaikkien osapuolten suostumus ja myötävaikutus. Monikansalliset Unifil-joukot eivät tule riisumaan Hizbollahia aseista, vaan ne tukevat Libanonin hallitusta ja armeijaa, jolla on päävastuu kaikkien päätöslauselman mukaisten tehtävien toteuttamisessa.

Suomen hallitus on valmis lähettämään vahvennetun pioneerikomppanian alueelle, ja se haluaa näin pysytellä kansainvälisesti merkittävän ja tärkeän operaation ytimessä. Operaation keskeinen rooli on pysyvän rauhan saavuttaminen alueella demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltioperiaatteita sekä kansainvälistä oikeutta kunnioittaen. Erityisesti infrastruktuuria rakentava ja humanitaarinen työ sopii hyvin suomalaisille. Suomella on vankka 50 vuoden kokemus rauhanturvaoperaatioista. Myös Libanonissa suomalaiset ovat toimineet ennenkin, ja tästä johtuen Suomessa on erityistä kokemusta kyseessä olevalta alueelta. Tätä taustaa vasten suomalaisten poisjääntiä voitaisiin kummeksua. Toivottavasti Israelin ja Libanonin hallitusten välillä päästään nopeasti pysyvään tulitaukoon ja niin humanitaarisen avun perille vieminen kuin paluumuuttajien turvallinen paluu voidaan mahdollistaa vahvennetun uuden Unifil-rauhanoperaation kautta.

Toki joukkojen lähettämiseen liittyy myös uhkia ja vaaratekijöitä, joita ei voi jättää huomiotta lopullista päätöstä tehtäessä. Tottahan toki Hutva, hallitus ja tasavallan presidentti ovat niitä tykönään huolellisesti pohtineet ja arvioineet. Riskit on selvästi tiedostettu. Tämän vuoksi on erittäin tärkeää, että ennen kuin alueelle lähetetään joukkoja, siellä on vallittava rauhantahto ja halu yhteistyöhön ja alueelta on saatava ehdottomasti eri osapuolten väliset sopimukset. Emme ole menossa sinne rauhaanpakottamaan.

Välitön vaaratekijä ovat maastossa olevat miinat ja räjähtämättömät ammukset. Paikalliset tulitaukorikkomukset ovat toinen merkittävä riskitekijä. Toistaiseksi osapuolet ovat toimineet varsin kurinalaisesti ja pidättyväisesti. Kun tilanne on kuitenkin niin tulenarka, kuten kaikki hyvin tiedämme, pienestäkin rikkomuksesta lehahtavat sotatoimet helposti ja laajamittaisesti taas käyntiin. Myös laaja liikkuminen alueella, joka on pioneerijoukon toiminnalle välttämätöntä, on merkittävä vaaratekijä. Merkittävin vaaratekijöistä on kuitenkin jonkun osapuolen irtautuminen päätöslauselmasta ja sen sisältämästä poliittisesta ratkaisusta.

Arvoisa puhemies! Vastikään sattunut suomalaisen YK-tarkkailijan kuolema todistaa, että YK-joukkojen asema ei ole turvattu. YK-tunnuksen alla toimivia voidaan tulittaa tahallisesti ja häikäilemättömästi. Suomalaisen pioneerijoukon ja esikuntaupseerien lähettäminen alueelle ei ole ilmaista. Arvioidut kustannukset ovat seuraavan vuoden loppuun mennessä, yhteen laskien perustamis-, lähettämis- ja ylläpitokustannukset, runsaat 40 miljoonaa vuodessa.

Keskustelua ovat myös herättäneet voimankäyttösäännökset, jotka sisältävät mahdollisuuden kuolettavaan voimankäyttöön. Vaikka termi kuulostaa kovalta, sen tarkoituksena on luoda edellytykset rauhanturvatyölle. Täytyy myös muistaa, että kyseessä on pitkäaikainen operaatio, johon sitoutuminen kestää ehkä vuosia, vaikka toistaiseksi onkin suunniteltu, että suomalaiset joukot poistuvat Libanonista ensi vuoden lopulla. Tilanne voi alueella kiristyä nopeastikin ja tarve rauhanturvaamiselle muuttua. Selkeä suunnitelma siitä, kuinka ja millä aikataululla suomalaiset joukot poistuvat Libanonista, on tarpeen.

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.

Rauno Kettunen /kesk:

Arvoisa puhemies! Eduskunnassa näyttää vallitsevan suuri ja lähes liikuttava yksimielisyys joukkojen lähettämisestä tähän rauhanturvatehtävään. On kuitenkin huolestuttavaa, niin kuin kesän tapahtumat Lähi-idässä osoittivat, että kansainvälinen yhteisö ei ole usein kykenevä estämään sotia. Sota tuli äkkiarvaamatta, vaikka Lähi-idässä on sodittu useaan otteeseen viimeisten 50 vuoden aikanakin. Sodat ovat ehkä seurausta siitä, että alue on kolmen maanosan ja sitä kautta useiden kulttuuripiirien risteyskohdassa. Myös maailmanuskontojen syntykoteja sijaitsee alueella. Alue on myös erittäin tiheään asutettu ja osin liikakansoitettu. Nämä yhdessä luovat helposti tilanteita, joissa konflikteilta on vaikea välttyä.

Tänä kesänä nähtiin taas raskas yhteenotto alueella. Ensin oli Hizbollahin provokaatio sotilaiden sieppausten muodossa. Siihen Israel vastasi erittäin järeällä sotilasoperaatiolla. Kaikkiaan sota vaati yli tuhat kuolonuhria ja aiheutti valtavaa aineellista tuhoa. Israelilla on toki oikeus puolustaa itseään, samoin myös esimerkiksi palestiinalaisilla ja libanonilaisilla. Kuitenkaan väkivaltaisuuksiin vastaaminen uusilla väkivaltaisuuksilla ei sotia lopeta.

Lähi-idässä sodittaessa vedotaan usein historiaan. Historiasta löytyy oikeutus sodalle kuin sodalle. Lähi-idän alueelle ei rauhanomaista ratkaisua saada, ennen kuin historiaan vetoaminen lopetetaan. Alueella on puhdistettava pöytä. Palestiinalaisilla on oikeus omaan valtioon ja Israelilla oikeus koskemattomuuteen. Näistä voisi alkaa alueen rauhanomainen kehitys. On myös tärkeää, että alueen poliittisiin ryhmittymiin säilyy keskusteluyhteys. Myös palestiinalaisten vaaleissa voittanut Hamas on otettava neuvotteluihin mukaan.

Suomi on toiminut esimerkillisesti EU:n puheenjohtajakauden hankalassa aloituksessa. Sekä ulkoministeri Tuomiojan että pääministeri Vanhasen toiminnalle on annettava täysi tunnustus kesän toimista. Poliittisten irtopisteiden keräily tässä asiassa on kyllä varsin epäilyttävää.

Arvoisa puhemies! Suomalainen sotilastarkkailija kuoli kesällä Israelin iskettyä YK:n asemiin. Israelin hyökkäys YK:ta kohtaa on tuomittava ja tapahtuneesta saatava täysi selvitys mahdollisimman pian.

Tulevankin operaation turvallisuusriskit ovat sangen mittavat. Alueella on räjähtämättömiä ammuksia ja miinoja, joista rauhanturvaajat voivat haavoittua tai kuolla. Paikalliset tulitaukorikkomukset ovat myös mahdollisia. Tällöin myös YK-joukot voivat joutua hyökkäyksen kohteeksi, ja myös liikenne on merkittävä vaaratekijä. Tulevassa operaatiossa on huolehdittava suomalaisten YK-joukkojen turvallisuudesta. Kaikkien osapuolten on aidosti sitouduttava rauhanprosessiin. En minä eikä varmasti kukaan muukaan toivo kenenkään suomalaisen rauhanturvaajan saapuvan kotiin sinkkiarkussa.

Voimankäyttösäännökset ovat kovat ja varmasti riittävät operaation toteuttamisen ja myös joukkojen omasuojan kannalta. Päätöslauselma 1701 valtuuttaa Unifilin ryhtymään kaikkiin tarvittaviin toimiin tehtäviensä toteuttamiseksi. Voimankäyttösäännökset mahdollistavat myös kuolettavan voiman eli tappamisen sekä itsepuolustuksessa että tehtävän toteutuksessa. Tämä on syytä tehdä ennakkoon selväksi kaikille vapaaehtoisille tähän rauhanturvatehtävään hakeutuville. Suomen rauhanturvatoiminnalle on kuvaavaa, että meiltä on tulevaan operaatioon lähdössä pioneereja eli rakentajia ja raivaajia. Se on paras rooli meille myös tulevaisuudessa. On parempi olla rakentaja kuin hävittäjä.

Arvoisa puhemies! Suomella on rauhanturvaamistoiminnassa kunniakkaat perinteet, ja niitä voidaan jatkaa tulevassa Unifil-operaatiossa.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esitys tässä asiassa on mielestäni oikea ja hyvä ja tältä pohjalta asiassa voidaan edetä. Se, että maailmassa on sotia, on onneton todellisuus huolimatta siitä, että tekniikka, tiedon taso ja tietotekniikka ovat edistyneet valtavasti. Siitä huolimatta maailmassa on pahuutta, väkivaltaa, ja tämän todellisuuden olemme kohdanneet eri tavoin kesän aikana.

Kun on tämä sodan todellisuus, silloin tarvitaan eri tavoin myös rauhan rakentamista. YK:n rauhanturvajoukot ovat vuosikymmenten ajan tahtoneet tehdä rauhaa, ja näin nytkin toivon mukaan tässä voidaan päästä siihen, että ei enää tapahtuisi niitä julmuuksia, joita sodan väkivalta sisältää.

Muutama vuosi sitten tuolta alueelta YK:n joukot vedettiin pois. Nyt voisi jälkiviisaasti kysyä, oliko tuo järkevä teko. Tuolloin sanottiin, että siellä on degeneroitunut YK:n operaatio, josta voidaan lähteä pois. Mutta olisiko niin, että koko sota olisi voitu estää, jos siellä olisivat olleet ne YK:n voimat, jotka siellä joidenkin mielestä näyttivät tyhjän panttina olevan? Kenties sota olisi voitu estää. Näin ainakin heitän kysymyksen harkittavaksi. Tosin se on nyt myöhäistä. Kun nyt olemme tuossa tilanteessa, mihin olemme joutuneet kansainvälisesti, silloin on mielestäni viisasta ja harkittua toimia hallituksen esityksen mukaan.

Monet kansalaiset ovat ottaneet tässä asiassa yhteyttä. He ovat olleet varsin kriittisiä. Eräs viime sotien reservin upseeri, nyt jo kunnianarvoisassa iässä, hyvin voimakkaasti toivoi, että Suomi ei lähettäisi joukkojaan Lähi-itään. Mutta kuultuani ne asiantuntijalausunnot, joita minulla on ollut tilaisuus viime viikkojen aikana myös puolustusvaliokunnan työskentelyssä kuulla, pidän perusteltuna, että toimimme hallituksen esityksen mukaisesti. Pidän perusteltuna sitä, että Suomesta lähtee juuri pioneerikomppania. Ja aivan kuten ed. Mauri Salo täällä toi esille, toivon, että tuohon Suomen komppaniaan mahtuu myöskin sotilaspappi mukaan miesten joukkoon kohtaamaan ne todellisuudet, mitä noissa olosuhteissa eri asioissa saatetaan kohdata.

Suomen joukko pioneereista koostuvana on kipeästi tarvittu. En väheksy mitään muitakaan aselajeja, en edes merivoimia. Aluksihan näytti, että Libanoniin eri maat ovat valmiita lähettämään nimenomaan merivoimia, ja joku jopa kysyikin, onko Libanon saari, kun maat ovat kiinnostuneita nimenomaan merivoimien lähettämisestä. Tämä ehkä kuvasi vaarallisuutta, jota ajateltiin maajoukkojen kohdalla olevan. Toisaalta merijoukoillakin on oma tehtävänsä, koska meren äärellä siellä ollaan ja siellä saattaa myös tapahtua kuljetuksia, jotka eivät edistä rauhaa.

Pioneerikomppania on sikäli perusteltu, että sille voidaan osoittaa selkeä tehtävä, ja, kuten täällä on tuotu esille, myös määräaika: Ainakin voidaan ennalta ajatella tehtävä suoritettavan määräajassa loppuun ja sittten lähdettävän pois. Pioneereja tarvitaan rakentamaan, mutta ennen sitä raivaamaan pois räjähteitä, ja siinä todella on työtä hyvin paljon.

Korostan täällä jo aiemmin esille tuotuja näkemyksiä siitä, että rauhanturvaamistehtävät eivät saa olla rasite puolustusvoimien kotimaan menojen kannalta. Ne eivät saa olla uhka, joka johtaisi varuskuntien tai varikoitten sulkemiseen. Tätähän ei missään tapauksessa ole haluttukaan, mutta tähän ei myöskään saa joutua, vaan on pidettävä huoli, että pysytään varatuissa rauhanturvaamisen budjettimäärärahoissa, ja jos ne ylitetään, siihen osoitetaan erikseen rahaa, ilman että se kohdistuu normaaliin budjetoituun puolustusvoimien menokehykseemme.

Se, että meidän rauhanturvakomppaniamme tulee olemaan 80-prosenttisesti reserviläisiä, osoittaa edelleen yleisen asevelvollisuuden tavattoman hienon pätevyyden. Meillä on reservissä osaajia, jotka ovat parhaita myös vaativissa rauhanturvatehtävissä. Näin ollen voimme tästäkin todeta sen, että mitään syytä pienimmässäkään määrin ei ole muuttaa asevelvollisuusarmeijaamme, vaan tämäkin vahvistaa sen, kuinka asevelvollisuusarmeija on paras, edullisin ja tehokkain tapa puolustaa omaa maata siten, että kansa kouluttaa itsensä puolustustaitoiseksi. Silloin myös oman maan hallinto päättää koko maan puolustuksesta.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Täällä on käytetty hyvin paljon yhdensuuntaisia puheenvuoroja. Itsekään en hirveän paljon tästä poikkea, mutta sen verran voi tässä tietysti todeta, että nuo ihmiset, jotka soittavat tuolta, hyvin moni tavallinen duunari ja korvessa eläjä, he eivät välttämättä aina meidän näitä juttujamme ymmärrä. Ed. Jaakonsaari tuossa totesi, että on meidän tehtävämme sitten valistaa niitä ihmisiä. No, sitähän me teemme jatkuvasti.

Sillä alueella, mitä tämä koskee, on käyty sotia jo ainakin niin pitkään kuin minä muistan. En ole historiaa pitemmälle tutkinut, mutta jopa kun raamatunhistoriaa luetaan, niin siellä on silloinkin käyty sotia. Se mentaliteetti, joka siellä tällä hetkellä on olemassa, on tämmöinen silmä silmästä ja hammas hampaasta, eli anteeksi ei anneta. Ilmeisesti ne opit, jotka meille on opetettu, että pitäisi kääntää toinen poski, eivät ole siellä paljon perille menneet, vaan siellä vissiin isketään ohjusta tai jotain muun näköistä kovempaa, jos ... (Ed. Tiusasen välihuuto) — Siellä ovat vissiin molemmat posket jo ruvella ja jatketaan sitä taistelua. Siihen rytäkkään me sitten joudumme menemään mukaan.

Itse tuossa vastauspuheenvuorossa arvostelin sitä ja kuulun yhä edelleen epäilijöiden joukkoon siinä, onko Suomen, kun laajemmin katsoo koko maailman karttaa ja kriisipesäkkeitä, oltava nokkinemme viisimiljoonaisena kansana pelastamassa kaikki paikat, jälleenrakentamassa joka paikassa. Se on jalo ajatus, ja on jopa Raamatun oppien mukaista, jotta tämmöinen laupias samarialainen on ihanne, mutta siinä saattavat äkkiä loppua suomalaisten veronmaksajien halut ja kyvyt.

Ja kun vaikka komennusmiehet soittelevat, miten heidän päivärahansa verotus killuu yhä siellä peikkona eikä tiedä, joutuuko maksamaan merkittäviä summia, niin en yhtään ihmettele, jotta siellä myös semmoista närää kuuluu, että miksi sitä ei hoideta yhtä nopeasti kuin tämä asia.

Joku kaveri sitten soitti ja sanoi, että hän on kuullut telkkarista, kun katsoo niitä kyselytunteja, jotta täällä on tämmöinen kehysbudjetointi ja se menokehys on hyvin tiukka. Se kysyi minulta, onko siinä oksareikä sillä kohdalla siinä kehyksessä niin, että kun tapahtuu joku tämmöinen ulkomaille suuntautuva juttu, siellä niin kuin siltä puolen vaan vuotaa, mutta jos on kyse suomalaisesta köyhästä tai semmoisesta ihmisestä, joka on todella tarpeessa, niin sitten yllättäen sillä puolella reikiä ei paljon olekaan, vaan vedotaan, että nyt on niin tiukka kehys, jotta nyt ei vaan sinne rahaa riitä. Mutta kun on tuolla sitten joku tämmöinen iso tapahtuma ja meidän ministerimme tai jotkut isokenkäiset siellä ovat, niin siellä höylisti luvataan, jotta kyllä me olemme kaikessa mukana ja meillä riittää rahaa. Sen takia tämä juopa tämän jalon ajattelun ja rahoituksen välillä on aika iso.

Tiedän, että tämä operaatio nyt toteutuu. Toivon mukaan tässä käy sillä tavalla, jotta siinä hirveän paljon niitä sinkkiarkkuja ei tule sitten Suomeen ja osataan hoitaa se sillä tavalla nätisti, toivon mukaan näin. Mutta jatkossa kyllä minä odotan, jotta käydään laajempaa kansalaiskeskustelua siitä, mikä on Suomen viisimiljoonaisen kansan vastuu kaikista näistä kriiseistä kautta maailman. Mukava niissä on olla, mutta maksajana ei ole hirveän mukava olla, jos se alkaa koskea, niin kuin sanoin äsken, sitä kehystä, koska minä pelkään kuitenkin, jotta se on ihan totta. Kun semmoista irtorahaa ei tunnu löytyvän, niin se on jostakin muusta sitten poissa, ja silloin mikä on viisimiljoonaisen kansan vastuu koko YK:ssa tai koko maailmassa sitten? Silloin pitäisi mitoittaa niihin kehyksiin se asia.

Onko meidän lähetettävä 250 henkeä sinne vai lähetämmekö me semmoista asiantuntevaa porukkaa, jolla on hyvin paljon taitoja ja kykyjä ja joka osaa johtaa sitä projektia siellä, koska ymmärsin, että sinne menee aika paljon pyssyjen kanssa rauhanturvaajia, joilla on jopa kovemmat valtuudet kuin suomalaisilla? Kun silloin semmoista päällystakkimentaliteettia ja suojaporukkaa on riittävästi olemassa, niin eikö sinne tarvita semmoista porukkaa, joka osaa neuvotella, osaa näyttää, miten rakennetaan, ja osaa johtaa, ja ei välttämättä tarvita lapiotöihin, koska todennäköisesti siellä lapiomiehiä löytyy ihan paikan päältä. Sen takia tämä on vähän toisen tyyppinen puheenvuoro kuin ne, joita täällä on käytetty. Mutta kun tämän eduskunnan pitäisi edustaa kansaa, niin tässä on sitten känsäkourien näkemys.

Klaus Pentti /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Minustakin eduskunta on saanut hallitukselta hyvän, uuden kriisinhallintalain mukaisen selonteon Suomen osallistumisesta sotilaalliseen kriisinhallintaan Libanonissa. Yhdyn täällä jo esitettyihin kiitoksiin. Libanonin kriisi heti Suomen EU-puheenjohtajakauden alussa on ollut hallitukselle kova, ennalta arvaamaton haaste, josta se on hyvin selviytynyt. Ulkoministeri Tuomioja samoin kuin pääministeri Vanhanen ansaitsevat tästä kiitokset.

Pidän hyvänä, että Suomen eduskunta näyttää antavan vahvan tukensa Suomen osallistumiselle hallituksen esittämällä tavalla Libanonin kriisinhallintaoperaatioon. Operaation onnistuminen on YK:n arvovallankin kannalta tärkeä. Vihollisuudet alueella ovat syvällä, ja toivottava tie rauhaan on pitkä ja vaikea. Riski vihollisuuksien leimahtamiseen uudelleen on herkässä, eivätkä nyt käydyt sotatoimet Hizbollahin ja Israelin välillä helpota tilannetta. 1 500 siviili- ja sotilasuhria ja mittavat vahingot ympäristölle ja infrastruktuurille tuntuvat käsittämättömiltä ja järjettömiltä.

Rauhanturvaajien tehtävä on tosiaan vaikea ja riskialtis, ja suomalaisilla rauhanturvaajilla on alueelta ennestään jo pitkä kokemus. Suomalaisiin on opittu luottamaan, ja onkin tärkeää, että olemme tässäkin operaatiossa mukana.

Pidän tärkeänä, että pidämme huolen siitä, että meillä on nyt ja jatkossakin valmiutta lähettää osaavia ja hyvin koulutettuja ja hyvin välinein varustettuja rauhanturvaajia tämän kaltaisiin vaativiin rauhanturvaamis- ja kriisinhallintaoperaatioihin. Rauhanturvaajien turvallisuudenkin kannalta on tärkeää huolehtia heidän koulutuksestaan ja varusteistaan. Myös hallituksen tapa tämän operaation rahoittamiseksi on perusteltu ja kannatettava.

Arvoisa rouva puhemies! Pidän tärkeänä, että suomalaisen YK-tarkkailijan, komentajakapteeni Jarno Mäkisen kuolemaan johtaneista tapahtumista saadaan asianmukainen selvitys ja vastuu tapahtumista selvitetään perusteellisesti.

Tässä yhteydessä on noussutkin esiin kysymys myös yleisestä asevelvollisuudesta ja sen tarkoituksenmukaisuudesta, ja minustakin, niin kuin jo edellä muun muassa ed. Oinonen totesi, hyvin koulutettu laaja reservi tässäkin yhteydessä on tärkeä. Olen tämän hallituksen esityksen takana.

Aulis Ranta-Muotio /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Julkisuudessa ja myös laajalti kansalaismielipiteessä tulevaa Libanonin kriisinhallintaoperaatiota pidetään erityisen vaarallisena verrattuna aiempiin rauhanturvatehtäviin, missä suomalaisia on ollut mukana. Saattaisi olla, ettei tämä esitys tästä syystä menisi läpi, jos tästä pidettäisiin kansanäänestys. Monet kansalaiset ovat myös sitä mieltä, että kustannukset ovat aika korkeat, joten onko meidän syytä olla heti maailman kriisipesäkkeissä rakentamassa sitä, mitä toiset ovat tuhonneet? Tuhoajien itse pitäisi vastata kustannuksista. Näitä kysytään meiltä kansanedustajiltakin. Tietysti on hyvä, että ei suinpäin rynnätä näihin maailman kriisipesäkkeisiin, ja siksi on oikein, että hallitus on antanut tästä eduskunnalle selonteon. Nyt käytetään uuden kriisinhallintalain mukaisesti kolmea lukkoa: hallitus, eduskunta, presidentti.

Suomella on kokemusta Libanonin rauhanturvaamistehtävistä usean vuoden ajalta. Siksi on mielestäni luonnollista, että me osallistumme juuri siihen, mistä meillä on osaamista ja kokemusta. Suomi on osannut sanoa myös "ei" näissä asioissa. Muutama vuosi sitten ei osallistuttu Kongon rauhanturvatehtävään, koska sitä pidettiin liian vaarallisena. Ruotsalaiset olivat silloin mukana, kuten ovat nytkin Afrikan operaatioissa, ja siksi he osallistuvat nyt pienemmällä joukolla tähän Libanonin operaatioon.

Mielestäni on luonteva ja hyvä, ehkä kaikkein paras tapa, että me osallistumme vahvennetun pioneerikomppanian voimilla tähän operaatioon samaan tapaan kuin tapahtui muutamia vuosia sitten Bosniassa. Ollaan rakentajia, teiden, siltojen korjaajia, tilojen rakentajia niille 15 000 rauhanturvaajalle, joita on ajateltu tuonne, ja mikä tärkeintä, paikallisen väestön arvostus saadaan varmaan sillä, että raivataan näitä miinoja ja räjähtämättömiä ammuksia niin, että siellä voi normaali elämä lähteä siviiliväestönkin osalta käyntiin, kun he palaavat asuinsijoilleen.

Tällä operaatiolla on YK-mandaatti. Kaikki osapuolet ovat hyväksyneet operaation, ja suunniteltu 15 000 sotilaan joukko on riittävän suuri ja uskottava. Nämä ovat mielestäni vahvoja perusteita myös suomalaisten osallistumiselle.

Riskeistä puhutaan paljon, ne ovat aina näissä tehtävissä olemassa. Tänä aamuna ulkoasiainvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa sotilasasiantuntijakin totesi, että itse asiassa Afganistanin operaatio saattaa olla paljon vaarallisempi, koska siellä ei ole kaikkien osapuolten hyväksyntää sille, että on rauhanturvaajia paikalla. On itsemurhapommittajaiskuja päivittäin, tienvarsipommeja jne. Täällä Libanonissa ei pitäisi tämän tapaista toimintaa olla eikä sotilasoperaatioita ainakaan tällaista pioneeriosastoa vastaan. Näin ainakin toivomme.

Sitten näistä kustannuksista. Meillähän on vuotuinen noin 100 miljoonan euron varaus näihin kriisinhallintatehtäviin. Nyt joudutaan ylittämään tämä 100 miljoonaa, joudutaan ylittämään kehyksiä, mutta on myös todettava se, että useana vuonna on jääty alle tämän 100 miljoonan tason keskimäärin 85 miljoonaan euroon, joten ehkä tämänkin jälkeen, kun tämä tehtävä on määräaikainen, kuten on sanottu, niin kauan kuin tätä raivaus- ja rakentamistyötä riittää ensi vuoden loppuun asti, tällaisessa keskiarvotasossa pysyttäisiin. Eli mitään suunnattomia ylimääräisiä kustannuksia ei tästä aiheutuisi näin pidemmässä juoksussa.

Arvoisa puhemies! Monien uhkien torjuminen on nykyaikana aloitettava kaukaa Suomen rajoilta, ulkopuolelta. Libanonin kriisi on osoitus siitä, että maantieteellisesti kaukaisetkin konfliktit voivat vaikuttaa myös Euroopan ja Suomenkin tilanteeseen. Kannatan hallituksen esitystä vahvennetun pioneerikomppanian lähettämiseksi Libanoniin.

Reijo Kallio /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Kesän ikävintä uutisantia olivat päivittäiset uutiset Israelin ja Hizbollahin välisestä sodasta, joka kesti toista kuukautta. Sodan uhrit olivat pääasiassa siviilejä, ja koskettipa sota konkreettisesti Suomeakin, olihan yksi sodan uhri suomalainen sotilastarkkailija. Myös aineelliset vahingot olivat mittavat. Onneksi osapuolten välille saatiin tulitauko elokuun puolivälissä.

Käydyssä sodassa Israel ei saavuttanut keskeisintä tavoitettaan eli Hizbollahin aseellisen voiman tuhoamista. Hizbollah kesti Israelin moukaroinnin ja kykeni jopa iskemään takaisin. Mielestäni tämä Hizbollahin kestäminen oli tappio Israelille. Voittamattomuuden sädekehä haalistui. Toisaalta Hizbollahin kruunu muslimimaailman joukossa kirkastui.

Yhdysvalloille, jonka pyrkimyksenä on luoda uusi Lähi-itä, sota oli muistutus siitä, että uusi Lähi-itä ei synny yhden osapuolen ehdoilla ja voimalla. Turvallisuusneuvostossa Yhdysvallat yritti varmistaa liittolaiselleen Israelille aikaa voittaa sota, mutta kun sodan hinta Libanonin siviiliväestölle alkoi kasvaa sietämättömiin mittoihin, niin Yhdysvaltojenkin oli pakko hakea ratkaisua tulitauon aloittamiseksi.

Tulitauko on kestänyt toistaiseksi kohtuullisen hyvin. Myös YK:n turvallisuusneuvoston edellyttämät 15 000 rauhanturvaajaa saataneen kokoon, varsinkin kun Euroopan unioni on ottanut vahvan roolin operaation toteuttamisessa. Toisaalta ymmärrän sen, että Euroopan unionin jäsenmaiden piirissä haluttiin yksityiskohtaista tietoa operaation luonteesta ja tehtävästä, ennen kuin haluttiin sitoutua joukkojen lähettämiseen, siksi epäselvä turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1701 oli.

Suomi on Euroopan unionin puheenjohtajamaana ollut Libanonin kriisin ratkaisemisessa ja rauhanturvaajien kokoamisessa toiminnan keskiössä. Mielestäni Suomi ja erityisesti ulkoministeri Erkki Tuomioja on selviytynyt tästä tulikokeesta kunnialla. Yhteisymmärrys Euroopan unionin piirissä löytyi, ja nyt Euroopan unioni haluaa antaa selkeän osoituksen toimintakyvystään. Suomi on myös rauhanturvan suurvaltana antamassa oman panoksensa operaatioon.

Mielestäni osallistumisemme on perusteltua jo siksikin, että kyseessä on YK:n rauhanturvaoperaatio. Kun apua pyydetään, on sitä myös annettava. Toiseksi, meillä on poikkeuksellisen hyvä kokemus alueesta. Tähän ed. Ranta-Muotiokin äskeisessä puheenvuorossaan viittasi, onhan suomalaisia rauhanturvaajia toiminut alueella kahden vuosikymmenen ajan. Kolmanneksi, ei olisi Euroopan unionin puheenjohtajamaalta erityisen vastuullista toimintaa, jos se jättäisi tehtävän hoitamisen muiden jäsenmaiden kontolle ja itse seuraisi tilannetta sivusta. Mielestäni pioneerikomppanian lähettäminen on hyvä kontribuutio maaltamme. Se on hyvä siinäkin mielessä, että tehtävä on luonteeltaan selkeästi väliaikainen.

Mielestäni tässä Libanonin YK-operaatiossa on tärkeää, että rauhanturvajoukot lähtevät vakauttamaan Etelä-Libanonin arkaa tilannetta, jotta poliittiselle vakauttamiselle luodaan edellytyksiä. Tärkeää on myös siviilien suojeleminen ja sodan tuhojen korjaamisessa auttaminen. Joukkojen on myös yritettävä estää aseiden kulkeutuminen Libanonin ulkopuolelta Hizbollahille. YK-joukot eivät siis lähde mullistamaan Libanonin sisäistä asemaa. Ne eivät myöskään lähde riisumaan Hizbollahia aseista. Se on Libanonin armeijan asia. Tosin epäilen sen kykyä ja halua tehdä tämä.

Arvoisa puhemies! Tärkeää on auttaa ja tukea niin Libanonin hallitusta kuin armeijaakin, jotta nämä kykenevät kontrolloimaan aluettaan. Vain tällaisen vakauden aikaansaaminen on edellytys pysyvälle rauhantilalle Israelin pohjoisrajalla.

Arto Satonen /kok:

Arvoisa puhemies! Minusta ensinnäkin on hyvin merkittävää se, että tässä salissa vallitsee hyvin laaja yhteisymmärrys siitä, että olemme tekemässä oikeaa päätöstä. Onhan niin, että kauempanakin olevia uhkia on viisasta torjua myös oman turvallisuutensa nimissä.

Se, että eduskunta pystyy tämän päätöksen täällä nähtävästi yksimielisesti tai ainakin hyvin pitkälle yksimielisesti tekemään, minun mielestäni kertoo kyllä siitä, että meillä on kanttia ottaa vastuuta myöskin siinä tilanteessa. Varmaan meistä jokainen on saanut niitä epäileviä viestejä, joita ed. Lahtela täällä juuri hiljattain kertoi. Mutta kokonaisuus silmällä pitäen ja myöskin Suomen vastuun Euroopan unionin puheenjohtajana tuntien meillä ei tässä tilanteessa ole muuta vaihtoehtoa kuin olla mukana rakentamassa rauhaa tai ainakin turvaamassa sitä.

Tietysti täytyy olla erityisesti huolissaan siitä, että siellä on myöskin rauhan turvaamiselle olemassa edellytykset. Tiedetään, että siellä on monia riskejä, siellä on miinoja, ammuksia, siellä on liikenteeseen liittyviä riskejä, kuten puolustusministeri Kääriäinen täällä sanoi. Siellä on tietenkin myöskin riskejä siihen liittyen, että tulitauko ei välttämättä kestä. Toivoa sopii, että se kestää.

Tämä itse asiahan on hyvin kaukaa historiasta liikkeelle lähtevä ja hyvin monitahoinen ongelma. Siinä, mitä tässä nyt sitten on tapahtunut tämän kesän aikana ja viimeisinä viikkoina, on tietysti kaksi osapuolta, joiden on hyvin vaikea löytää sitä lopullista rauhaa. Israel demokraattisena valtiona tietysti lähtee siitä, että se ei voi hyväksyä sitä, että sen alueelle tehdään satunnaisia hyökkäyksiä. Toisaalta Hizbollahin tuki lähtee siitä tyytymättömyydestä, jota Etelä-Libanonissa koetaan naapuria kohtaan. Oma asiansa on vielä se, että tietenkin tässä ovat myöskin Syyria ja Iran voimakkaasti pelissä mukana Hizbollahia aseistamassa ja luultavasti myöskin rahoittamassa. Eli tämä ongelma on paljon monitahoisempi ja sillä on pitkät historialliset juuret.

Tätä silmällä pitäen on aikamoinen haaste se, että pystyttäisiin kohtuullisen lyhyellä aikataululla turvaamaan ihmisten elinmahdollisuudet siellä ja että nämä rauhanturvaajat, jotka sinne nyt lähetetään, voisivat tämän tehtävänsä suorittaa. Mutta muuta mahdollisuutta tässä kuitenkaan ei ole kuin lähteä tällä tavalla liikkeelle. Luotan siihen, että Suomi on tässä valinnut oikean toimintatavan, kun lähetämme nämä pioneerit sinne. Meillä on osaamista tällä alalla, ja me myöskin kannamme tässä asiassa oman vastuumme.

Kannatan siis myös hallituksen esitystä.

Markus  Mustajärvi  /vas:

Arvoisa puhemies! Ensiksi täytyy kiittää sekä pääministeri Vanhasta että erityisesti ulkoministeri Tuomiojaa toiminnasta Libanonin kriisin hallitsemiseksi. Toiminta on ollut asiantuntevaa, maltillista ja johdonmukaista. Näyttää siltä, että tässä salissa vallitsee kohtuullisen suuri yksimielisyys selonteossa esitetyistä toimista.

Katsoin tuossa juuri Lapin Radion nettikyselyn tuloksen, jossa kysyttiin kansalaisten mielipidettä siitä, hyväksyvätkö he suomalaisten rauhanturvaajien lähettämisen Libanoniin. Myönteisesti vastasi 41 prosenttia ja kielteisesti 59 prosenttia vastaajista. Jako näyttää olevan aivan toinen kuin tässä salissa ja vieläkin varautuneempaa kuin koko väestön keskuudessa yleensä. Ilmeisesti osa tuosta kriittisyydestä liittyy suomalaisen rauhanturvaajan kuolemaan israelilaisten tulituksen seurauksena, mutta kaikki ei selity sillä, vaan ilmeisesti tätä käytettävää rahamäärää peilataan sitten siihen elämäntilanteeseen, missä ihmiset aika usein tuolla pohjoisessa elävät.

Vasemmistoliitossa sodan ja rauhan kysymykset ovat jo historiallisistakin syistä erityisen herkkiä. Sitä osoitti jokin aika sitten käyty keskustelu EU:n nopean toiminnan joukoista ja vaadittavasta YK-mandaatista. Libanonin kriisissä YK:n rooli, päätös ja pyyntö ovat kuitenkin selvät. Itse näen tässä mahdollisena korostaa YK:n roolia sovittelijana ja vastuunkantajana tilanteessa, jossa meidän suomalaistenkin pitää olla mukana, ovathan eri osapuolet hyväksyneet YK:n väliintulon.

Parempi että operaatio toteutetaan YK:n johdolla kuin niin, että johdossa olisi EU tai Nato. Joka tapauksessa tilanteen kärjistyminen entisestään voisi johtaa ennalta arvaamattoman vakaviin seuraamuksiin. Myös YK:n päätöslauselmassa todetaan Libanonin tilanteen muodostavan uhkan kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle. Kansainvälinen jännite ja painostus Iranin suuntaan kasvaa, ja myös Irakin miehitys on osoittautunut raskaaksi ja väkivaltaiseksi vaiheeksi, jolle ei helppoa ratkaisua ole näkyvissä.

Arvoisa puhemies! Suomella on pitkät ja kunniakkaat perinteet rauhanturvaamistehtävissä. Tämänkään tehtävän riskejä ei pidä vähätellä. Vaikka suomalaiset pioneerijoukot lähetetäänkin rakennus- ja raivaustehtäviin, on mahdollisuus, että miehistötappioita tulee. Se meidän päättäjien tulee tiedostaa ja tunnustaa jo etukäteen. Räjähtämättömät ammukset ja miinat muodostavat jo sinällään konkreettisen uhkan, puhumattakaan tilanteesta, jossa joku osapuoli irtaantuisi tehdystä sopimuksesta. Unifil-joukoilla on voimankäyttösäännösten mukaan oikeus kuolettavan voiman käyttöön paitsi itsepuolustukseksi myös tehtävän asianmukaisen suorittamisen varmistamiseksi ja siviilien suojelemiseksi. Tässä tilanteessa se lienee välttämätöntä.

Arvoisa puhemies! Osa Libanonin operaation vastustuksesta kumpuaa Suomelle lankeavista kustannuksista. Kuitenkin käytettävät eurot, noin 40 miljoonaa, ovat halpa hinta siitä, jos niillä voidaan edistää rauhaa. Ja rauhan edistäminen on sitä, että annetaan tilaa eri osapuolten maltillisille voimille, niin kuin esimerkiksi ed. Soini täällä jo aiemmin sanoi. Tärkeintä on tilanteen vakauttaminen alueella, neuvottelujen käynnistäminen ja siviiliväestön turvallisuuden lisääminen. Vasta sen jälkeen voidaan ajatella pysyvämpiä ratkaisuja alueella. Pysyvää ratkaisua tuskin syntyy ennen kuin kummankin niin israelilaisten kuin palestiinalaistenkin oikeus omaan valtioon tunnustetaan molemmin puolin. Siihen on vielä matkaa, mutta tavoite varmasti pakenee, jos tilanne tästä kärjistyy entisestään. Nythän osapuolet eivät edes tunnusta toisiaan osapuoliksi.

Olen aivan samaa mieltä ed. Juhantalon kanssa siitä, että Suomen EU-puheenjohtajuus ei ole sinällään mikään peruste osallistua Libanon-operaatioon. Todelliset perusteet ja tarpeet osallistua kumpuavat aivan jostain muualta.

Koska operaation luonne voi muuttua äkillisesti, on tarpeen, että koko eduskuntaa kuullaan siinä tilanteessa, jos aihetta operaation uudelleenarviointiin esiintyy. Nykyisessä tilanteessa muotoutunutta eduskunnan suurta yksimielisyyttä vaalitaan parhaiten niin, että kaikki puolueet pääsevät aidosti ja ajoissa osallistumaan päätöksentekoon.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Muutama sana tästä paikaltani; halusin kumminkin tähän keskusteluun osallistua.

Suomalaisilla YK-joukoillahan ja rauhanturvajoukoilla on kunniakas menneisyys, ja varmaan tulevaisuuskin, ja Suomi on arvostettu rauhanturvaaja ja sovittelija maailmalla. Mielestäni Libanoniinkin pitää mennä, koska siellä on suuri hätä siviileillä, lapsilla, vanhuksilla ja haavoittuneilla, jo tästäkin syystä. Siellä tapahtui se, mikä tapahtui. Mielestäni ed. Kallio kuvasi hyvin puheenvuorossaan, mitä siellä tapahtui.

Mutta haluaisin mennä vielä pitemmälle, että nyt pitäisi pyrkiä kumminkin viemään asiat niin, että siellä todellinen rauha syntyy ja että ne maat tunnustetaan ja niille tulee omat rajat. Minä luulen, että se ei ole EU:ssa se avain siihen asiaan, vaan se on YK:n turvaneuvoston pysyvät jäsenmaat, nämä isot maat, ja niitten pitää nyt pystyä sopimaan sitten. Ne tavallaan jakavat tämän maailman maat komentoonsa ja myyvät aseita. Ne ovat maailman suurimpia aseitten valmistajia, ja sitten ne myyvät näille alueille aseita. Se pitäisi myös nostaa esille, se näiden maiden vastuu. Mutta siellä on se avain, ja nyt pitäisi EU:nkin vastuuttaa näitä maita.

Eihän tässä mitään mieltä ole, niin kuin täällä on puhuttu — sillä lailla minuunkin on otettu yhteyttä, että onko tässä mitään mieltä — että siellä hajotetaan ja pommitetaan maa hajalle ja kerrotaan sitten EU:lle ja Suomelle, että tulkaa tänne, saatte maksaa viulut. Tämä on järjettömyyttä. Maailmassa on nälänhätä ja paljon muutakin, mihin pitäisi rahaa käyttää ennemmin kuin tällaisiin. Mutta nyt pitäisi viedä tämä asia sitten päätökseen, että siitä tulee pysyvä ja rajat ovat rauhallisia.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa puhemies! Siihen suureen tyytyväisyyden hyrinään, mikä eduskunnassa vallitsee tämän asian puitteissa, voi yhtyä. Mutta samalla myöskin kyseenalaistan sen menettelytavan, miten eduskunta tähän on ajettu, että on saatu niin kuin pakkotilanne, pakkorako, että tämä pitää hoitaa näin ja tehdä ja äkkiä. Oikeastaan valiokunnat ovat jo kuulleet asiantuntijat, etukäteen valmistelleet tätä hommaa, ja näin nähden eduskunnasta on tullut tämmöinen luuta-kumileimasin, mikä tämän asian toteuttaa ja tekee.

Hyvä se, mutta aikataulullisesti voisi todeta, että kun valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan kokous 18.8. käsitteli tätä asiaa yhdessä tasavallan presidentin kanssa ja oikeutti puolustusministerin ryhtymään mahdollisen osallistumisen edellyttämiin valmistelutoimenpiteisiin, niin silloin oikeastaan päätös tähän asiaan tehtiin ja me kaikki olemme tulleet ikään kuin jälkijunassa tähän matkaan. Asiasta on informoitu 22.8. ulkoasiainvaliokuntaa ja 25.8. puolustusvaliokuntaa. Muistan erinomaisen hyvin sen puolustusvaliokunnan informaation, missä kerrottiin, että ei nyt oikein tarkkaan tiedä, mitenkä tämä tulee ja millä kiireellä ja onko tällä yleensäkään kiirettä, että syksymmällä sitten. Silloin oli kyllä aistittavissa, että tästä tulee tällainen nopea vauhti, niin kuin nyt on syntynyt.

Tällaisia kun tulevaisuudessa tulee, niin toivoisi, että vauhti ei olisi niin raju. Ja olisin toivonut, että tällaisen tärkeän asian takia eduskunta olisi voitu kutsua jo viime viikolla kokoon ja päättämään. Silloinhan tämä vasta kansan silmissä olisi saanut oikeat mittasuhteet ja sen vaativuuden, mitä tämän asian ympärillä kuuluu ollakin, mutta tämä nyt tällä kertaa. Mutta tämän halusin sanoa opiksi tulevaisuudelle.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Lopuksi tähän valtioneuvoston selontekoon. Olisin toivonut, että se olisi voinut olla hiukan sillä tavalla sisällöltään laajempi, että se olisi ottanut esille humanitäärisen kärsimyksen lisäksi myöskin tämän ympäristötuhon, mikä siellä on menossa, aivan siitä syystä, että se on myös yksi asia, joka tarvitsee kansainvälistä mukanaoloa, jotta se saadaan hallintaan. Sitä ei ole mielestäni syytä vähätellä. Sitä en sano sen takia, että sen pitäisi vähentää humanitääristä osaa.

Mutta sitten vielä tähän sotimiseen. Täällä on viitattu useissa puheenvuoroissa Yhdysvaltain teknologiaan, joka on Israelin käytössä, tällainen superaseteknologia, jonka pitäisi olla kaikkein tarkinta ja osuvinta. Nyt olemme kyllä nähneet jokainen omissa kodeissamme television välityksellä, että se ei niin kuitenkaan käy, vaan nimenomaan siviiliuhrit ovat ne kaikkein pahimmat, mitä tämä sota on osoittanut. Nämä siviiliuhrit ovat tietysti molemmin puolin rajaa ja valtaisalla enemmistöllä siellä pohjoispuolella.