2) Hallituksen esitys laeiksi rikoslain 17 luvun muuttamisesta
ja eläintenpitokieltorekisteristä sekä eräiden
niihin liittyvien lakien muuttamisesta
Timo Heinonen /kok:
Arvoisa puhemies! Hyvät edustajakollegat! Työnteko
näin jatkuu, ja tämä hallituksen esitys
97 on sellainen, jota olemme pitkään odottaneet.
Eläintenpitokieltojen määrä on
viimeisen 15 vuoden aikana tasaisesti lisääntynyt
Suomessa. Vuonna 2008 määrättiin ennätysmäärä eläintenpitokieltoja,
64 kappaletta, kun vuotta aiemmin vuonna 2007 eläintenpitokieltoja
määrättiin ainoastaan 38. Sekin on suuri
määrä, mutta tuossa yhdessä vuodessa eläintenpitokieltojen
määrä lähes tuplaantui.
Suomessa määrätään
siis vuosittain noin 50 eläintenpitokieltoa, mutta eläintenpitokieltorekisterin
puuttuminen on ollut se yleinen ongelma valvonnan kannalta, ja se
on ollut erittäin suuri puute, jota on pitkään
toivottu korjattavaksi. Nyt kun tämä eläintenpitokieltorekisteri
toteutuu, kiireellisiä kotikäyntejä tekevät
valvontaviranomaiset voivat muun muassa katsoa jo ennen kotikäynnille
taikka valvontakäynnille lähtöä,
onko eläimen omistajalla mahdollista kieltoa. Toisaalta
eläintenpitokiellon valvominen on ollut hyvin vaikeaa,
koska valvontaa ei ole laissa määritelty kenellekään
eikä kenenkään vastuulle.
Aiemmin eläinsuojelurikoksista on voinut enimmillään
saada vain ehdollista vankeutta. Se on kuitenkin ollut harvinaista.
Useimmiten tällaisista rikkomuksista on määrätty
ainoastaan sakkoja, joiden lisäksi on voinut saada eläintenpitokiellon
ja mahdollisesti on voinut menettää tuon eläimen
itseltään pois. Usein on käynyt niin,
että kun eläimet on nykylainsäädännön
aikana haettu pois, omistaja on alkanut haalia uusia eläimiä. Moni
eläinten kasvattaja onkin kannattanut itse nimenomaan tällaisen
eläintenpitokieltorekisterin synnyttämistä,
josta olisi apua nimenomaan viranomaisille valvonnassa.
Tämä rekisteri kuitenkin hallituksen esityksen
mukaisesti tulisi olemaan salainen. Tietoja luovutettaisiin rekisterissä salassapitosäännösten
estämättä eläinsuojeluvalvontaa
suorittaville viranomaisille sekä syyttäjille
ja tuomioistuimille. Itse kuitenkin jäin miettimään
sitä, pitäisikö olla aidosti keinot myös
siihen, että esimerkiksi eläimiä myyvät
taikka löytöeläimiä eteenpäin luovuttavat
saisivat jostain tämän tiedon, onko kyseinen henkilö syyllistynyt
aiemmin tämän tyyppisiin rikkomuksiin.
Ymmärrän sen, että tällaista
rekisteriä emme voi tehdä avoimeksi internetiin
taikka muutenkaan kaikkien saavutettavaksi, mutta jäin
miettimään sitä, voisiko tässä toteuttaa
samanlaista järjestelmää kuin toteutetaan
tällä hetkellä esimerkiksi koulupuolella
taikka kasvatuksen parissa olevien ammattilaisten parissa: silloin
kun he saavat ja vastaanottavat uuden työsuhteen, heidän
pitää itse tuoda todistus omasta rikosrekisteristään
ja sen puhtaudesta. Voisiko tässä luoda samanlaista
järjestelmää niin, että eläimen
ostajan pitäisi itse hankkia tuo rekisteriote ja osoittaa,
että hänellä on kaikki edellytykset pitää näitä eläimiä asianmukaisella
tavalla? Itse toivoisin, että tätä mahdollisuutta
myös valiokuntakäsittelyssä vielä pohdittaisiin.
Eläinrääkkäyksestä voi
saada nykyisen kahden vuoden sijaan tulevaisuudessa jopa neljä vuotta
vankeutta, ja vähimmäisrangaistus erityisen raaoissa
ja julmissa tapauksissa olisi neljä kuukautta vankeutta.
Tähän asti tuomioistuimet ovat langettaneet eläinten
huonosta kohtelusta varsin usein ainoastaan sakkoja, ja tämä on
hyvä korjaus, että nyt tätä puolta
myös tiukennetaan. Rikoslakiin lisättävästä törkeästä eläinsuojelurikoksesta
seuraisi uuden lain myötä aina eläintenpitokielto.
Tavallisessa eläinsuojelurikkomuksessa ja sitä lievemmissä teoissa
tuomioistuimen harkintavalta olisi laajempi.
Kielto koskisi tulevaisuudessa eläinten hyvinvoinnista
huolehtimisen ohella myös omistamista, ja tämä on
myös keskeinen parannus nykylainsäädännön
tilanteeseen. Nykyisen lain aikana eläimen omistaminen
ei ole ollut kiellettyä, mikä on mahdollistanut
sen, että esimerkiksi pentutehtailua on voinut kyseinen
henkilö jatkaa. Nyt tämäkin siis muuttuu,
mutta uudistuksesta huolimatta tähänkin lakiin
jää tiettyjä porsaanreikiä.
Olisiko siis edelleen mahdollista tämän lainsäädännön
aikana se, että eläintenpitokieltoon tuomitun
perheeseen hankitaan uusia eläimiä, jotka laitetaan
esimerkiksi vaimon tai jopa lasten nimiin? Kyllä tämä pitäisi
jollain tavalla pystyä myös estämään,
että seuraava koira tai kissa taikka muu eläin
olisi sitten pienten lasten nimissä taikka puhtaan rekisterin
omaavan puolison nimissä.
Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi, mielestäni tässä tehdään
hyvää uudistustyötä eläinten
hyväksi ja myös ihmisten hyväksi. Usein
tällainen ihminen, joka näihin rikkomuksiin syyllistyy,
on valitettavasti myös itse avun tarpeessa, ja siihenkin
puoleen pitäisi huomiota kiinnittää ja
lainsäädännöllä pitäisi
vaikuttaa siihen, että hän ei enää syyllistyisi
tämän tyyppisiin rikkomuksiin tulevaisuudessa.
Toisaalta olisin itse valmis myös miettimään
sitä, voisiko ja pitäisikö törkeä metsästysrikos
myös kirjata lakiin. Ne ovat tänä päivänä lisääntyneet
valitettavalla tavalla, ja tällä tavalla rehellisten
metsästäjien ja eläinten ystävien mainetta
tahrataan pienen porukan toimesta.
Johanna Sumuvuori /vihr:
Arvoisa puhemies! Olen henkilökohtaisesti hyvin iloinen
tästä käsittelyssä olevasta
lakiehdotuksesta. Perinteisesti eläinten hyvinvointia ei
suomalaisessa lainsäädännössä ole
arvostettu kovin korkealle. Omaa kieltään kertoo
sekin, että tähän saakka rikoslaista
on puuttunut kokonaan törkeän eläinsuojelurikoksen
muoto.
Suomessa on ollut kova usko siihen, että suomalainen
ruoka on aina puhdasta ja tuotantoeläimiä kohdellaan
hyvin. Uudestaan ja uudestaan esiin nousevat kuvat kärsivistä eläimistä kertovat
kuitenkin toista. Kun salaa kuvatuista videoista tuohtuneet tuottajajärjestöt älähtivät,
että kuvien oli tarkoitus järkyttää,
jää vastaamatta alkuperäiseen kysymykseen,
miksi eläimiä kohdellaan niin huonosti. Kun jälkikäteen
tehdyissä tarkastuksissa todetaan, että vakavia
puutteita ei ole, tarkoittaako se sitä, että kuvien
todellisuus mahtuu lakien sallimiin rajoihin? Mielestäni
näin ei voi olla ja siksi tarvitaan tiukempaa lainsäädäntöä.
Vaikka kaikkia eläinten kohteluun liittyviä ongelmia
ei tietenkään pystytä ratkaisemaan rikoslain
puitteissa, esitys rikoslakiin lisättävästä törkeästä eläinsuojelurikoksesta
on kauan odotettu ja tarpeellinen. Sen lisäksi tarvitaan
myös parempaa eläinsuojelulain valvontaa.
Arvoisa puhemies! Lakiesitys tehostaa omalta osaltaan mahdollisuuksia
puuttua eläinsuojelurikoksiin, helpottaa eläintenpitokiellon
antamista ja eläinten turvaan ottamisen mahdollisuutta.
Lain ansiosta rikoksen törkeysaste tulee nykyistä paremmin
huomioiduksi rangaistuksia määrättäessä.
Törkeästä eläinsuojelurikoksesta voidaan
tuomita, jos rikos on tehty erityisen julmalla tavalla, rikoksen
kohteena on huomattavan suuri määrä eläimiä,
rikoksella tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä ja
rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Esitys on siten käytännössä suunnattu
ammattimaiseen tuotantoeläinten pitoon liittyviin eläinsuojelurikoksiin.
Uusi laki toivon mukaan vähentää omalta osaltaan
eläinsuojelurikoksia. Kun tähän saakka eläinrääkkäyksestä on
voinut selvitä varsin vähällä,
uudessa lakiesityksessä rangaistusasteikko ulotetaan neljästä kuukaudesta
neljään vuoteen vankeutta yhdistettynä eläintenpitokieltoon,
joka voi olla myös pysyvä. Tuotantoeläinten
kaltoinkohtelussa ei aina ole kyse yksittäistapauksista
vaan ajoittain myös tietoisesta ja systemaattisesta toiminnasta,
joka on saatava hallintaan tiukemmalla lainsäädännöllä.
Arvoisa puhemies! Rikoslakiin tehtävä lisäys törkeästä eläinsuojelurikoksesta
on yksi edistysaskel. Toinen on se, että lakimuutoksen
yhteydessä perustetaan eläintenpitokieltorekisteri,
jonka avulla eläintenpitokieltoja pystytään
jatkossa nykytilanteesta poiketen myös tehokkaasti valvomaan.
Nyt käsittelyssä oleva lakimuutos on askel tiellä eläinten
parempaan kohteluun.
Loppujen lopuksi suurimmat ongelmat liittyvät kuitenkin
tuotantoeläinten pidon niihin piirteisiin, jotka ovat lakimuutoksen
jälkeenkin täysin laillisia. Eläimiä saa
edelleen pitää kohtuuttoman pienissä ja
virikkeettömissä tiloissa, eläimiä kuljetetaan
kohtuuttomia matkoja ja eläinten terveydestä ja
hyvinvoinnista välitetään ylipäänsä liian
vähän. Omasta mielestäni eläintenpidon
minimivaatimusten rajan pitäisi kulkea siinä,
miten nykyään kohdellaan luomutuotannossa olevia eläimiä.
Arvoisa puhemies! Tiivistäen: sioilla on oikeus käyttäytyä sikamaisesti.
(Ed. Zyskowicz: Oikein!)
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! En kuitenkaan ryhdy nyt sikailemaan vaan
kannattamaan tätä hallituksen esitystä,
jota pidän erinomaisen tarpeellisena. Niin kuin näissä jo käytetyissä parissa
puheenvuorossa on käynyt ilmi, tätä hallituksen
esitystä on odotettu pitkään ja on tavallaan
suuri vahinko eläintenpitokulttuurille, että tämä hallituksen
esitys on viivästynyt niin paljon kuin se on viivästynyt.
Tämähän on tietysti ollut eräälle
lehtifraktiolle varsin tuottava bisnes saada kertoa näistä eläintenpitorikoksista,
jotka
ovat valitettavan yleisiä tänä päivänä.
Näitä tämmöisiä hyvin
merkittäviä on siinä 50 kappaletta vuodessa,
ja ne kaikki ovat liikaa. Jo tämän ongelman poistamiseksi
tämä lainsäädäntö on
erinomaisen paikallaan.
Hyvä ja havainnollinen esimerkki siitä, mitenkä suuresta
asiakokonaisuudesta on kysymys, on koirien rekisteröinti
vuositasolla: yli 50 000 uutta rekisteröintiä vuositasolla.
Osa näistä rekisteröinneistä valitettavasti
osuu myöskin sellaisiin tapauksiin, että asianomaiset
henkilöt eivät ole oikein siinä valmiustilassa,
jos uskallan näin sanoa, että voisivat ryhtyä koiraa
pitämään. Olosuhteet ovat sellaiset,
että toivomisen varaa on paljon, ja sitten hyvin helposti
käy niin, että innostutaan niin paljon, että tiloihin
nähden ja mahdollisuuteen hoitaa näitä eläimiä on
eläimiä aivan liian paljon. Tässä oli
tuore tapaus Iltasanomissa tai Iltalehdessä, jossakin näistä,
ihan äskettäin.
Arvoisa puhemies! Ed. Heinonen käytti hyvän
puheenvuoron, jossa hän kiinnitti huomiota siihen, että tähän
rajanvetoon, siis lainmuutoksen laiksi tulon jälkeen, sen
soveltamisen rajanvetoon kannattaisi valiokunnan kiinnittää erikoista
huomiota niin, että siitä saataisiin arkipäivän
tasolla toimiva järjestelmä. Tähän
liittyy aivan erityisen tärkeänä se,
että meillä on valvovia viranomaisia riittävästi
tekemässä tätä valvontatyötä niin,
että jos semmoinen tapaus, vihje siitä, tulee
ilmi, niin on olemassa selvä osoite, kuka on se valvova
viranomainen, ja tällä on sitten oikeus päästä tähän
rekisteriin katsomaan, minkälaisesta tapauksesta lähtökohtaisesti
voisi olla kysymys.
Näissä merkeissä toivon, että tätä hallituksen lainmuutosesitystä vielä vähän
viilattaisiin siihen suuntaan kuin ed. Heinonen tässä totesi.
En toista sitä, kun kerkesimme keskustella siitä jo ennakkoon.
Tanja Karpela /kesk:
Arvoisa puhemies! Tämä lakiesitys on kauan
kaivattu ja odotettu, ja on hyvä, että me sen
nyt saamme käsittelyyn. Tämä varmasti
yhtenäistää oikeuskäytäntöä,
kun tulee tämmöinen selkeämpi porrastus.
Mutta kahteen asiaan haluaisin kiinnittää huomiota.
Ensimmäinen on se, että toivon, että eduskunnan
käsittelyssä huolehdimme siitä, että tätä eläintenpitokieltoa
ei tulevaisuudessa pystytä kiertämään
samassa kotitaloudessa elävien henkilöiden kesken
eli kaltoin kohdeltuja eläimiä ei siirrettä esimerkiksi
perheenjäsenelle, aivan kuten ed. Heinonen jo toi esiin.
Toinen tärkeä seikka. Toivon, että huolehdimme
myös siitä. On hyvä, että ministeriössä on valmisteilla
törkeä metsästysrikos, mutta henkilö,
joka syyllistyy törkeään metsästysrikokseen, syyllistyy
samalla myös vääjäämättä eläinsuojelurikokseen.
Tämän vuoksi toivon, että tätä eläintenpitokieltorekisteriä sovellettaisiin
myöskin tällaisiin rikoksentekijöihin,
jotka ovat syyllistyneet törkeään metsästysrikokseen
villieläimen kohdalla, koska mielestäni on oikeus
ja kohtuus, että samanlainen käytäntö niin
villi-, lemmikki- kuin tuotantoeläinten kohdalla pitäisi
olla käytäntönä meidän
yhteiskunnassamme.
Heli Järvinen /vihr:
Arvoisa puhemies! Kuten edellisistä puheenvuoroista
on kuultu, uusi säännös törkeästä eläinsuojelurikoksesta
tulee hyvin tarpeeseen. Eläintenpitokieltorekisteri tulee
olemaan hyvin käytännöllinen ja viemään asiaa
eteenpäin, mutta haluan nostaa esiin vielä kaksi
asiaa, joita puheenvuoroissa ei ole vielä kuultu.
Kun puhutaan eläinsuojelurikoksista, jotka tehdään
harkiten, erityisen julmasti tai raa’asti, tai jos laiminlyöntien
kohteena on huomattavan suuri määrä eläimiä,
puhutaan usein myös siitä, että eläinten
hyötykäyttö on laajamittaista taloudellista
toimintaa. Maatalous on kulkenut kohti tehomaataloutta ja suuriin
tuotantoyksiköihin. Teurastamoihin liittyvät kaikkein
vakavimmat, suurimittaiset eläinsuojelurikokset ovat ihan
samalla tavalla osa talousrikollisuutta kuin vastaavat laskelmoidut
teot vaikkapa rakennustyömailla. Siksi on erinomaista,
että tähän asiaan tulevaisuudessa voidaan
tämän lain myötä puuttua.
Kuten hallituksen esityksessä todetaan, uutta törkeää tekomuotoa
sovellettaisiin vuosittain kuitenkin hyvin harvoihin tapauksiin,
mutta niin on tarkoituskin. Jos pitäisi mainita joitakin
esimerkkejä, joissa tätä uutta lakia
voitaisiin käyttää, tulevat mieleen esimerkiksi
koira- tai kukkotappelut sekä sitten laajamittaisessa kuljetustoiminnassa
tai tehotuotannossa eläinmäärän
jättäminen esimerkiksi kuolemaan nälkään
tai uppoamaan lietteeseen.
Mutta toinen asia on sitten se, mikä erottaa eläinsuojelurikokset
ja myös törkeät eläinsuojelurikokset
talousrikoksista, ja se on se, että usein siellä eläinten
pahoinvoinnin taustalla on ihmisen pahoinvointi. Siksi toivon, että tämän
lain hyväksymisen jälkeen seuraava askel on miettiä sitä,
miten voisimme edesauttaa eläimien pitäjien pahoinvoinnin
helpottumista ja sitä, miten pahoinvointiin voitaisiin
puuttua entistä tehokkaammin.
Sari Sarkomaa /kok:
Arvoisa puhemies! Suomessa on eläinsuojelussa erittäin
vakavia puutteita, ja on erinomaista, että tämä lakiesitys on
nyt tullut eduskuntaan. Sitä on pitkään
odotettu. Tässä lakiesityksessähän
on, kuten tässä on tullut esille, uusi säännös
törkeästä eläinsuojelurikoksesta,
ja tarkoitus on ankaroittaa eräissä tapauksissa
eläinsuojelurikoksista tuomittavia rangaistuksia. Samoin
tässä korostetaan eläinsuojelurikosten
moitittavuutta ja yhteiskunnallista haitallisuutta. Tämä pykälä on
tervetullut.
On erittäin hyvä, että nyt tuodaan
myöskin tämä eläintenpitokieltorekisteri
käyttöön. Se on erittäin tarpeellinen.
Tässä on nostettu tästä rekisteristä eräitä huomioita.
Pidän erittäin hyvänä sitä,
että nyt myöskin eläinten omistaminen
on kiellettyä. Täällä ed. Karpela
nosti esille sen, että näitä kieltoja
on voitu kiertää, ja pidän tärkeänä, että valiokunnassa
arvioidaan tämä.
Myöskin kiinnitän huomiota siihen, että vaikka
saa törkeästä eläinsuojelurikoksesta
tuomion, on mahdollista, että tätä eläintenpitokieltoa
ei laiteta toimeen. Siihen tämä lakiesitys antaa
mahdollisuuden. Toivon, että myöskin tätä katsotaan,
ettei sitä käytetä sitten sillä tavalla,
että eläintenpitokieltoja ei tuomittaisi niissä tapauksissa,
missä se on aivan ehdotonta eläinten hyvinvoinnille.
Eläintenpitokieltojen valvominen on ollut erittäin
vaikeaa. Sen takia on todellakin hyvä, että tämä rekisteri
tulee. Tämä helpottaa myös maataloustukien
eläinten hyvinvointiin liittyvien ehtojen noudattamista.
Eli tämä tuo myös tähän
puoleen hyvän lisän.
Arvoisa puhemies! On tärkeää, että tämä laki käydään
huolella läpi valiokunnassa, ja tämä lähetekeskustelu
varmasti antaa siihen eväitä. Mutta kun tiedämme,
että puutteita on paljon, niin haluan myöskin
nostaa esille sen, että eläinsuojeluvaltuutetun
viran perustaminen on ollut vahvasti esillä. Ministeri
Anttila on suhtautunut siihen myönteisesti. Toivon, että saisimme
edes väliaikaisesti — niin kuin monissa maissa
on ollut — eläinsuojeluvaltuutetun viran Suomeen,
että saadaan näitä epäkohtia
kuntoon.
Aivan viimeiseksi, puhemies, haluan nostaa esille tarpeen uudistaa
meidän eläinsuojelulakia. Useat säädökset
ovat täysin ristiriidassa sen kanssa, mitä me
tänä päivänä näemme,
mitä eläinten hyvinvointi edellyttää.
Tähän ovat monet asiantuntijat kiinnittäneet
huomiota, ja toivon, että tuo laki saadaan eduskuntaan
mahdollisimman pian. Mutta, arvoisa puhemies, huomaan, että ylitin
aikani, ja lopetan.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Hienoa, että eduskunnassa näin
moni kansanedustaja aktiivisesti osallistuu tähän
keskusteluun, ja on myös hienoa, että eduskunnan
eläinsuojeluryhmä on aktiivisesti paikalla. Kaksi
sen puheenjohtajaa on myös täällä,
ed. Karpela ja ed. Sarkomaa, jotka ovat toimineet puheenjohtajina — ja
ed. Viitanen. Ed. Koskinen on nyt poissa, mutta hän on
myös siinä. Mutta pääasia on,
että meillä on aktiivinen eläinsuojeluryhmä,
joka on ottanut kantaa näihin asioihin, muun muassa tähän
eläinsuojeluvaltuutettuun. Se puute, ettei tämä asia
ole edennyt, on tietysti ikävä asia.
Täällä kiinnitti ed. Pulliainen huomiota
siihen, että tässä on hyvinkin hitaasti
edennyt lainsäädäntö tämän
törkeän eläinsuojelurikoksen suhteen.
Voi todeta nyt, että parempi myöhään kuin
ei milloinkaan. Se, mitä odotamme, on todella lainsäädäntö törkeästä metsästysrikoksesta.
Sitä tapahtuu jatkuvasti. Ahman tappaminen moottorikelkalla
on yksi törkeä esimerkki tästä. Kaiken
kaikkiaan tämä suhtautuminen eläimiin on
asia, joka vahvasti kuvaa sitä, millä tasolla
yhteiskunnan kulttuuri ja sivistys ovat.
Mutta kuten ed. Heinonen täällä hyvin
totesi, myös ne törkeään eläinsuojelurikokseen
syyllistyvät, esimerkiksi tuotantoeläinten kanssa
työtä tekevät, ovat usein avun tarpeessa
ja kysymyksessä on inhimillinen tragedia, joka on johtanut tämän
tyyppiseen tilanteeseen. Mutta ei aina. Esimerkiksi nuo Kouvolan
Valkealan varsin hyvin tunnetut pentutehtaat, kun koiria pennutetaan,
on saatava kuriin, ja silloin eläintenpitokielto (Puhemies:
2 minuuttia!) on hyvin tärkeä.
Marja Tiura /kok:
Arvoisa puhemies! Myöskin liityn niihin, jotka ovat
odottaneet tätä lakiesitystä hyvinkin
pitkään. Muistan, että silloin kun itse
olin lakivaliokunnassa, tästä jo puhuttiin viime
kaudella, että tätä pykälistöä pitäisi
ehdottomasti kiristää.
On hyvä, että tämä törkeä eläinsuojelurikos tulee
myöskin tekomuotona tähän lainsäädäntöön
mukaan ja että tämä kiristyy kahdesta
vuodesta neljään vuoteen. On ollut todella noloa
niille maatiloille, jotka hoitavat asiansa hyvin ja huolehtivat
hyvin tuotantoeläimistään, nähdä näitä erilaisia
dokumentteja televisiosta. Kyllä ne tilat, jotka kantavat
vastuunsa tuotannosta, huolehtivat myöskin näistä tuotantoeläimistä,
ja nämä eläimet ovat asianmukaisissa
olosuhteissa. On erittäin hyvä, että tätä lainsäädäntöä kiristetään.
Tämä eläintenpitokieltoon liittynyt
ongelma on aivan fakta, se on täyttä totta. On
lukuisia sen kaltaisia tapauksia, joissa on langetettu esimerkiksi
vanhemmille eläintenpitokielto, koska eläimiä,
esimerkiksi tuotantoeläimiä, on pidetty aivan
alkukantaisissa olosuhteissa, ja tilanpito jatkuu aivan kuten ennen
vanhaan, koska on siirretty lasten nimiin näitä eläimiä.
Tämmöinen peli ei voi jatkua tulevaisuudessa.
Tässä on koko suomalaisen maatalouden tulevaisuudesta
ja eläintenpidosta kysymys. On todella huolehdittava, että tämä laki
on ajantasainen ja se on riittävän kova, jotta
nämä rangaistukset myöskin tuntuvat jossakin
näillä ihmisillä. Ja se, että ...
(Ed. Rajamäki: Sama talousrikospuolella!) — Talousrikospuolella
on aivan sama asia. Mutta täällä eläinten
puolella tämä lainsäädäntö on
hirveän pitkään laahannut meillä jäljessä,
ja on hyvä, että saatetaan nyt kertaheitolla ajan
tasalle tämä lainsäädäntö.
Mutta todellakin suomalaisten tilojen näkökulmasta
tärkeätä on myöskin se, että meillä on riittävästi
eläinlääkäreitä käytettävissä.
Elikkä nyt ongelma on myöskin esimerkiksi maaseudulla
se, että eläinlääkäreistä on
huutava pula. (Puhemies: 2 minuuttia!) Myöskin läänineläinlääkäreiden
tehtäviinhän kuuluu valvoa tätä eläinsuojelutyötä omalla
alueellaan. Kyse on myöskin siitä, onko heillä riittävä resursointi,
ja pitää olla selkeä ohjeistus siitä,
mihinkä tämmöisistä laiminlyönneistä ilmoitetaan,
jos niitä on havaittu, jotta niihin myöskin asianmukaisesti
otetaan kantaa. Hyvä laki.
Paavo Arhinmäki /vas:
Arvoisa puhemies! On erittäin tärkeä uudistus,
että törkeä eläinsuojelurikos
tulee lakiin. Se on minusta hienoa, että salin kaikilta
laidoilta tätä on nostettu esiin. Tämä on
tärkeä uudistus. Nyt kun tätä valiokunta
lähtee käsittelemään, on tärkeä,
että huolellisesti myös määritellään,
mitä tämä törkeä eläinsuojelurikkomus
on. Muuten tämä voi jäädä vain lain
kirjaimeksi, ja törkeän määritteleminen
on hankalaa. Tähän toivoisin, että valiokuntakäsittelyssä kiinnitetään
erityistä huomiota, että voidaan puuttua todella
näihin toimenpiteisiin.
Toinen kysymys on se, että valvontaa on parannettava,
niin kuin täällä on noussut esiin. Eläintenpitokieltojen
toimeenpano on tällä hetkellä hidasta
ja niiden valvominen on erittäin hankalaa, eli tarvitaan
resursseja tähän nopeaan käsittelyyn
ja valvontaan. Yksi mahdollisuus todella on, että olisi
rekisteri siitä, kenellä on eläimiä,
ja tätä kautta pystyttäisiin valvomaan.
Täällä on moni kertonut esimerkkejä siitä,
että vaikka eläintenpitokieltoja annetaan, niin
tosiasiassa niitä ei toteuteta.
Sen kannalta, että eläinsuojelusta pystytään pitämään
huolta, on oleellista myös se, että vaikka tahtoa
on, niin välttämättä koko ketjussa
ei ole osaamista. Tarvitaan erityistä ammattitaitoa, ei vain
eläinlääkäreiltä vaan
myös syyttäjiltä ja poliiseilta. Monesti
eläinsuojelurikoksissa ongelma on se, että ei
ole oikeuslaitoksessa, poliisilaitoksessa riittävää osaamista
näistä rikoksista, aivan samalla tavalla kuin
talousrikoksissa, joissa nyt on näihin asioihin perehtyneitä ihmisiä.
Samanlaisia tarvittaisiin myös poliisissa ja syyttäjäpuolella,
koska jutut ovat monimutkaisia, ja jotta ne saadaan riittävän
nopeasti ja oikealla tavalla vietyä läpi, niin
tämän koulutuspuoleen toivoisin, että myös
valiokunta kiinnittää (Puhemies: 2 minuuttia!)
mietintöä tehdessään huomiota.
Toimi Kankaanniemi /kd:
Herra puhemies! Kaikki haluamme elää sivistysvaltiossa,
ja siksi on tarpeen, että sekä ihmisiä että myös
eläimiä hoidetaan hyvin, ja tämän
järjestelmän pitää perustua
lainsäädäntöön, jonka
tulee olla kunnossa, ja tässä on meillä esitys,
joka johtaa siihen suuntaan, että tilanne paranee eläinsuojelun
osalta, valvonnan osalta ja muutoin. Se on todella tärkeää,
ja voin yhtyä lämpimästi kaikkiin niihin näkökulmiin,
joita täällä on esitetty tämän
esityksen puolesta.
Yksi asia, joka kuitenkin on ehkä liian heikosti esillä tässä ja
muutoin yhteiskunnassa, on tämä valvonta, eläinsuojeluvalvonta.
Meillä ei ole järjestettyä, asianmukaista,
koko maan kattavaa, toimivaa eläinsuojeluvalvontaa tänä päivänä. Mielestäni
se pitäisi järjestää vähän
samalla tavalla kuin työsuojeluvalvonta taikka terveystarkastajatoiminta
tuolla kentällä eli että olisi päätoimiset
valvojat tässä työssä tietyillä alueilla, vastuualueilla,
ja näin se olisi hallinnassa koko järjestelmän
kannalta.
Siinä, että eläinlääkärit
muun työnsä ohessa valvovat eläinsuojelukysymyksiä,
tulee eturistiriitoja. Asiakas valvoo päämiestään
ja on esimerkiksi taloudellisestikin jossain tilanteessa riippuvainen
tästä tilasta, ja se ei ole hyvä. Sitten
eläinlääkärit ovat mielestäni
ehkä turhankin hyvin palkattuja valvomaan näitä asioita.
Voisi olla erityiset koulutetut eläinsuojeluvalvojat, joilla
olisi todellakin riittävät alueet, ja näin
se tapahtuisi hyvin säännellysti, ja se voisi
ja sen tulisi tapahtua valtion kustannuksella.
Toivoisin, että valiokunta ottaisi vielä asiaa käsiteltäessä esille
tällaisen järjestelmän ja veisi asiaa
siihen suuntaan, että tällainen saataisiin aikaan.
Hannu Hoskonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Rikoslain muuttaminen niin, että siihen lisätään
säännös eläinsuojelurikkomuksesta,
on sinänsä tervetullut. Mutta kiinnitän
huomiota pariin seikkaan, jotka tähän asiaan olennaisesti
liittyvät.
Ensinnäkin maatalouden ympärille on Suomessa
luotu aika pitkälti omin toimin kansallisilla säännöksillä erittäin
raskas byrokratia, joka vie viljelijöiden energiaa aivan
vääriin asioihin, ei siihen itse omaan ammattityöhön,
jonka he parhaiten osaavat, ja hieman ihmetyttää se,
että kun Suomessa on tätä byrokratiaa
lastattu ja luotu vuosia ja vuosia Euroopan unioniin liittymisen jälkeen — tässä on
mennyt 15 vuotta aikaa ja on pystytty luomaan tämmöinen
valtava järjestelmä — niin kumma on,
että ei valvonta toimi tällaisella organisaatiolla,
että pääsee tapahtumaan eläinsuojelurikkomuksia.
Rikkomukset ja rikokset on toki karsittava ja niistä on
asianmukaisesti rangaistava, mutta kiinnittäisin huomiota
myös siihen viljelijän omaan hyvinvointiin, että kun
ihminen on henkisesti vahva ja fyysisesti hyvässä kunnossa,
niin hän pystyy tekemään myös
työnsä kunnolla. Jos lisäämme
byrokratiaa edelleen ja viljelijän työpanos menee
yhä enemmän sellaisiin asioihin, mitkä eivät
ole sitä hänen ydinosaamisaluettaan, sitä maanviljelystyötä,
maataloustuotantoa, niin se johtaa siihen, että valitettavasti
sitten ihminen henkisesti väsyy ja tällaisia onnettomia
murhenäytelmiä tulee, kuten eläinsuojelurikkomuksia.
Toivon, että tässä asiassa huomataan
metsä puilta ja todellakin kiinnitettäisiin huomiota maanviljelijöiden
hyvinvointiin ja sitten siihen, että tilojen tuotanto olisi
kannattavaa, koska ilman kannattavaa tuotantoa se ihmisen henkinen hyvinvointikin
suuren velkataakan alla tuskin on parasta mahdollista.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Ed. Hannu Hoskonen toi esille aivan oikeita
näkökulmia, joihin haluan puheenvuorossani voimakkaasti
yhtyä.
Järkevä eläintenhoitaja, karjankasvattaja
varmasti haluaa hoitaa eläimiään hyvin.
Tämä meidän täytyy muistaa lähtökohtana.
Meidän ei pidä syyllistää karjatalousyrittäjiä,
vaan meidän pitää nähdä,
että heille on annettava voimavarat, jotta he jaksavat
vaativassa yrittämistyössään
ja voivat pitää myös kotieläimistä huolta.
Vastaavasti kaikki tämä koskee myös lemmikkieläimiä,
eläimiä yleensä.
Se millä tavalla ihminen kohtelee lähimmäistään,
millä tavalla hän kohtelee kotieläintään, osoittaa
ihmisen ihmisarvon mittaa. Aikoinaan, kun puutavaran kuljetukset
metsistä tehtiin hevosella, metsämiehet, rahdinajajat
arvostivat miestä sen mukaan, kuinka hyvin hän
hoiti hevostaan, kuinka hyvin hän piti tästä työkaveristaan, hevosesta,
huolta. Tämä lähikontrolli aivan hevosmiesten
kesken oli mitä parasta eläinsuojeluvalvontaa.
Samoin perinteisessä maaseudun yhteisössä ei kukaan
kunniallinen kansalainen kehtaa pitää kotieläimiään
huonosti. Me tarvitsemme tätä tervettä lähiyhteisön
kontrollia. Se on suuri vahvuus. Minä suuresti epäilen,
saammeko me edes näinkään hyvällä asialla,
mihin hallitus on tässä lähtenyt, asioita
sinällään korjattua. Tässä asiassa
en usko, että välttämättä rangaistusten
tie on se, millä halutaan eläinten parasta hoitaa.
Näkisin, että meidän on kiinnitettävä huomiota
siihen, että niissä yrittäjien ammateissa,
joissa pidetään kotieläimiä,
olkoonpa minkä tyyppisestä eläintenpidosta
tahansa kyse, voidaan pitää eläimistä paras mahdollinen
huoli. On kysymys kasvatuksesta. Siinä on kysymys opetuksesta,
kun koulutetaan karjankasvattajia, sikojenkasvattajia, kanaloidenhoitajia
tai mitä tahansa. Haluan, että koulutuksessa kiinnitetään
tähän kysymykseen riittävästi
huomiota. Näin on Suomessa ollut ja perinteisesti, vaikkei
mitään oppilaitoksia olisi ollut, kotikasvatus
on antanut tässä hyvät tienviitat. On haluttu
näyttää mallia, että eläimestä on
pidettävä hyvää huolta niin
kuin toisesta ihmisestä. Joskus jopa monet hevosmiehet
ovat pitäneet eläimestään parempaa
huolta kuin jostakin ihmisestä. Elikkä kyllä perinteisesti
Suomessa on tajuttu kotieläimen merkitys.
Miksi sitten on jouduttu niihin traagisiin tilanteisiin, että kotieläinten
kasvattaja ei ole jaksanut tai kyennyt pitämään
kotieläimistä sitä huolta, minkä eläinten
kunnioittaminen vaatii? Tätä sietäisi
pohtia. Nyt on kysymys varmasti niin suurista henkilökohtaisista
tragedioista, työuupumuksista tai muista terveydellisistä,
usein mielenterveydellisistä, ongelmista, että näihin
pitäisi voida kiinnittää huomiota.
Ed. Toimi Kankaanniemi toi esille tämän eläinsuojeluvalvonnan.
Ainakin omalla kotiseudullani minun ymmärtääkseni
tämä toimii hyvin. Meillä on viranhaltijat,
eläinlääkärit, meillä on heidän
tehtäviin valitut apulaisensa, meillä on myöskin
asianomaiset lautakunnat olemassa, ja ei ainakaan minun tiedossani
aivan viime ajoilta ole ongelmia, jotenka näen, että tässä tällaiset pehmeämmät
keinot eläinten parhaaksi toimivat paljon paremmin kuin
välttämättä nyt tavoiteltava
lainsäädäntö ankarimmillaan.
En usko, että eläinten hyvinvointi paranee sillä,
jos väsyneitä ja uupuneita eläintenkasvattajia
pannaan vankilaan. En myöskään usko törkeän
metsästysrikoksen osalta mitään myönteistä.
Meidän pitää olla varovaisia siinä,
missä lainsäädännössä me
käytämme sanaa "törkeä", koska
jos sitä käytämme kovin paljon, niin
se menettää myöskin tehonsa. Sitä vastoin
pitää käyttää ja toteuttaa
sitä lainsäädäntöä,
mikä jo on ollut voimassa. Ohjaten, neuvoen ja opastaen
varmasti voidaan monta kertaa saavuttaa näissä asioissa
paremmat tulokset kuin lainsäädäntöä määrättömästi
tiukentamalla. Ymmärrän hyvin eläinten
parhaan. Järkevä eläintenkasvattaja oman
etunsa nimissä haluaa hoitaa eläimiä hyvin
ja pitää kunnia-asiana hyvää eläintenhoitoa.
Markku Rossi /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Sumuvuori käytti ansiokkaan
puheenvuoron. Haluan puuttua hänen puheensa alkuun, jossa
hän totesi, että perinteisesti Suomessa ei ole arvostettu
eläinten hyvinvointia. Tässä suhteessa,
arvoisa puhemies, olen täysin eri mieltä ja yhdyn
tuohon ed. Lauri Oinosen näkökulmaan. Nimenomaan
perinteisesti Suomessa on arvostettu eläinten hyvinvointia.
Meillä kuitenkin tässä maassa on perinne,
jossa eläimillä on ollut nimet, ne ovat olleet
ikään kuin sen perheyhteisön jäseniä,
niitä on kohdeltu kunnioittavalla tavalla, ja se perinne
tulee hyvin kaukaa. Tehomaatalous on tietysti omalta osaltaan muuttanut
tätä tilannetta, ja varmaan ongelmia löytyy,
joita voidaan sitten arvioida, mutta tämä kysymys
on enemmältikin myös globaali ja Euroopan unionin
tasolla oleva kysymys. Mutta tämän haluan todeta, että perinteisesti
Suomessa on arvostettu eläinten hyvinvointia ja se on kyllä arkipäivää vielä tänä
päivänä suomalaisessa
maataloudessa.
Se että eläinsuojelulaki on terästymässä,
on varmastikin paikallaan. Mutta haluan myös kiinnittää huomiota
siihen, mitkä ovat ne syyt, mitkä johtavat näihin
ongelmiin. Ne ovat juuri niitä uupumisia, eivät
niinkään monesti, ja useimmissa tapauksissa, ollenkaan
sellaisia laiminlyöntejä, että ehdoin
tahdoin halutaan eläimiä kohdella huonosti.
Arvoisa puhemies! Mihin haluan vielä kiinnittää huomiota,
on se, että ehkäpä Euroopan unionin sisällä on
vielä ne suuremmat ongelmat eläinten kuljetuksiin
liittyvissä asioissa, ja erityisesti silloin, kun puhutaan
taloudellisista hyödyistä, että siirretään
eläimiä maasta toiseen jonkun tukipalkkion toivossa,
siihen kyllä Suomen hallituksen tulee kiinnittää huomiota
ja kaikin keinoin pyrkiä myös sitä ehkäisemään.
Tuomo Hänninen /kesk:
Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys rikoslain 17 luvun muuttamisesta
ja eläintenpitokieltorekisteristä on mielestäni
paikallaan ja omalla tavallaan edistää eläinten
hyvinvointia maassamme.
Kiitämän kennelin kasvattajana ja ison kenneltoimintaan
erikoistuneen metsästysseuran puheenjohtajana sekä kotieläintaloutta
tuntevana tunnen kyllä sen kirjon, missä kotieläimiä ja
lemmikkejä maassamme pidetään. Pääsääntöisesti, aivan
niin kuin täällä on todettu, sekä lemmikkien
että kotieläinten olosuhteet meillä ovat
hyvät. Harrastustoimintaan tulee kuitenkin henkilöitä, jotka
innostuvat harrastuksestaan, ja rahan merkitys hurmaa tehtailemaan
pentuja huonoissa olosuhteissa. Nykyisillä keinoilla tämän
toiminnan pysäyttäminen ja vinoutuneen kaupan
ja samalla monen lieveilmiön poistaminen ovat hankalia.
Kasvattajan vastuunkannon laiminlyönti liittyy usein kasvattamiseen.
Rekisteröinti eläintenpitokiellosta helpottaa
informaation levittämistä näistä tilanteista.
Maatilojen osalta, aivan kuten täällä on
hyvin kerrottu, yrittäjän uupumus ja muut sairaudet ovat
usein laiminlyönnin taustalla. Räikeisiin tilanteisiin
on puututtava ja apua on muutenkin saatava näihin tilanteisiin.
Tälle hallituksen esitykselle toivon rakentavaa käsittelyä eri
valiokunnissa ja sitten täällä salissa.
Mauri Salo /kesk:
Arvoisa herra puhemies! "Eläimen tuomitsemista valtiolle
menetetyksi koskeva tuomio voitaisiin panna täytäntöön muutoksenhausta
huolimatta, ellei tuomioistuin määräisi
täytäntöönpanoa lykkääntymään."
Tä-mä on kohta, joka kannattaa huolellisesti katsoa myöskin
tuolta ulosottolain puolelta. Nimittäin tämä vastuu
eläinten hoidosta sen jälkeen, kun ne on valtiolle
tuomittu, aiheuttaa aika isoja ongelmia monessakin suhteessa, ja
siksi korostan sitä, että ulosottolain tapaiseen
loukkuun ei tässä asiassa pidä ajautua.
Sitten, arvoisa puhemies, hyötyeläimet, joihin kuuluvat
hevoset, ovat monta kertaa siirtymässä sitten
tuonne harrastepuolelle ja sinne nimenomaan siksi, että ne
ovat urheiluhevosina työnsä tehneet, mutta meidän
tämän päivän ongelma on hevosen
lopettaminen. Meillä ei ole riittävää teurastuskapasiteettia.
Tässä maa- ja metsätalousministeriöllä pitäisi
olla eväitä olla auttamassa ja vauhdittamassa
riittävän teurastamokapasiteetin rakentamista,
niin että hevoset saisivat arvoisensa lopetuksen. Nimittäin
se, että meille näitä hevosia jää paljon
kiertoon, ne ajautuvat kesähevosten myötä sitten
tuonne maille ja mannuille ilman asianmukaista hoitoa, ei ole kenenkään
edun mukaista. Siis meillä hyvin paljon tietämättömyydestä ja
osaamattomuudesta johtuen hevoset ja yleensäkin eläimet
joutuvat kärsimään. Tarvittaisiin eettisiä ohjeita
ja myöskin aika paljon enempi eläinsuojelullista
neuvontaa.
Pia Viitanen /sd:
Arvoisa herra puhemies! On tietenkin aina hyvin tärkeää ja
myönteistä, että eläinsuojelulainsäädäntö kehittyy
tiukempaan suuntaan esimerkiksi rangaistusten suhteen. Näitä uudistuksia
on kaivattu jo pitkään, ja menemme positiiviseen
suuntaan. Tietenkin täytyy muistaa, että vain
näillä keinoilla maailma ei tässä suhteessa
tule valmiiksi, vaan meillä on vielä paljon parantamisen
varaa.
Yksi asia, minkä haluan tässä nostaa
esiin, on usein keskusteltu asia ja tarve, että meidän
täytyisi saada tämä eläinsuojeluvaltuutetun
virka. Se olisi hyvä, toimiva ratkaisu eikä edes
muuten maksaisi paljon. Eli siis se omalta osaltaan pystyisi kuitenkin
vähin kustannuksin lisäämään merkittävällä tavalla
eläinten hyvinvointia. Se liittyy myös tähän
kysymykseen, mikä täällä nostettiin
esiin tästä valvonnasta. Se on toinen asia, mikä on
iso ongelma tänä päivänä.
Valvontaresurssit ovat vähäiset, ja Suomessa ei
kyetä ollenkaan siinä määrin
valvontaa suorittamaan kuin eläinten hyvinvointi edellyttäisi.
Haluan myös muistuttaa siitä, että kaiken kaikkiaan
koko eläinlainsäädäntö kaipaa
uudistamista ja tiukentamista. Siellä on monia ongelmallisia
kohtia ja aukkoja, jotka sopii myös nykyaikaistaa ja toivottavasti
mahdollisimman pian. Taisi ed. Sarkomaa juuri tätä toivoa
omassa puheenvuorossaan, ja yhdyn kyllä tähän,
että näitä tarpeita löytyy erittäin
paljon.
Yksi asia, missä ei tarvita edes lainsäädäntöä, on
se, mikä tuli esille viime keväänä,
kun näimme jälleen kerran ikäviä osoituksia
joittenkin eläinten kohtelusta tuotantotiloilla. Silloinhan nousi
esiin kysymys siitä, että myös ministeriön määräykset
ovat usein hyvin löysiä ja aivan alkukantaisia.
Siinä suhteessa on myös hyvin kiire sillä toimenpiteellä,
että ministeriö itse katsoo eläinsuojelumääräystensä tason
ja sen, että ne ovat riittäviä.
Vielä, puhemies, loppuun: Yksi tärkeä asia, mikä ei
myöskään maksaisi mitään
mutta edis-täisi merkittävällä tavalla
eläinten hyvinvointia, on se, että eläinsuojeluasiat
siirrettäisiin maa- ja metsätalousministeriöstä ympäristöministeriöön.
Se olisi ehdottoman tärkeä asia, ja toivon, (Puhemies:
2 minuuttia!) että tähän asiaan voidaan
palata seuraavan hallitusneuvottelun yhteydessä.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Tuohon ed. Viitasen ministeriötehtävien
muuttamiseen yhdyn ja totean, että siellä on monia
muitakin tehtäviä, jotka kuuluisivat ympäristöministeriöön.
Mutta tähän hallituksen esitykseen: Todella on
käynyt keskustelussakin ilmi, että resurssipula
on melkoinen, ja se estää kyllä lain
hyvän toteutumisen, jos tämä jatkuu.
Meillä on ollut legendaarisia eläinsuojeluvalvojia,
kuten eläinsuojeluvalvoja Anja Eerikäinen oli.
Heidän panoksensa oli merkittävä, mutta
tarvitsemme lisäpanoksia nimenomaan myöskin eläinlääkäreiden
ja muiden eläinlääkinnän ammattilaisten
suuntaan.
Toinen asia, mitä on syytä vielä painottaa, ovat
edelleenkin puutteet koe-eläinlainsäädännössä ja
myöskin puutteet eläinten kuljetuksien suhteen.
Myöskin Euroopan unionin politiikka on tässä suhteessa
ollut liian löysää, mitä tulee muun
muassa näihin eläinten kuljetuksiin yli rajojen
ja kuljetusmatkojen määrittämiseen. Suomi
ei ole myöskään EU:n piirissä toiminut
aina johdonmukaisesti eläinsuojelumielessä.
Lopuksi: Meillä oli keskustelussa törkeä metsästysrikos.
Siitä on tehty lakialoitteita. Mielestäni tässä pitäisi
valmistelua nopeuttaa. Siitä on ministeri Brax puhunut
muun muassa täällä, että sellaista
valmistelua on olemassa, mutta nopeutta myös siihen lainsäädäntöön.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Olen hyvin tarkkaavaisesti yrittänyt
kuunnella tätä hyvää keskustelua.
Kiinnitän yhteen asiaan vielä toistuvasti huomiota,
ja se on nämä eläintenpitokiellot. Eräissä puheenvuoroissa
on ikään kuin ollut ilmassa se eräänlainen
horjuvuus siinä, milloinka eläintenpitokielto
on perusteltu ja milloinka ei. Tässä on valitettava
tosiasia se, että aineisto karttuu joka ikinen vuosi keskimäärin 50:llä ja
huonoimmillaan 70:lläkin. Tämä tarkoittaa
käytännössä nyt juuri tässä asiassa,
jossa törkeä tekomuoto myöskin tulee
kysymykseen, sitä, että valiokunta saattaisi nyt
sen verran löytää jostakin aikaa, ja
erikoisesti valiokuntaneuvos, että kerää nyt
näitä viimeaikaisia kokemuksia, jotka ovat saaneet
ansaitsemaansa huomiotakin. Vaikka se niin suosittua ei olekaan
tehdä vähän pitemmän kaavan
mukaan näitä mietintöjä, niin
tässä nimenomaisessa tapauksessa tehtäisiin pitemmän
kaavan mukaan niin, että palveltaisiin sitä käytännön
toimintaa, jota kohti ollaan menossa.
Päivi Räsänen /kd:
Arvoisa puhemies! On tärkeää pohtia,
millainen ennalta ehkäisevä vaikutus tällä lainsäädännöllä on
eläinsuojelurikoksiin, koska tärkeintähän
olisi vaikuttaa siihen, että eläimet eivät
joutuisi turhien kärsimysten kohteeksi.
Eläinsuojelurikoksissa on aika usein kysymys tilanteista,
joissa rikoksentekijän yleinen elämänhallinta
on heikkoa. Hänellä saattaa olla mielenterveyshäiriöitä ja
hänen lähipiirinsä myös, esimerkiksi
huolettavat lapsensakin, saattavat näistä puutteista
kärsiä. Varsinkin tuotantoeläimiin kohdistuvissa
rikoksissa kyse voi olla uupumuksesta, mikä on aika tavanomainen
ongelma maatalousyrittäjien parissa. Näissä tilanteissa tietysti
rangaistusuhalla ei ole niin suurta vaikutusta, kun on kysymys ihmisen
mielenterveyden pettämisestä.
Sen sijaan törkeän tekomuodon säätäminen
ja rangaistusten ankaroittaminen varmasti vaikuttavat parhaiten
juuri tällaiseen suunnitelmalliseen, häikäilemättömään
ja laskelmoivaan eläinsuojelurikollisuuteen. Siinä mielessä varmasti
paikkansa ansaitsee tämä lainmuutos.
Tuulikki Ukkola /kok:
Arvoisa puhemies! Eläinrakkaana ihmisenä minusta
on ilahduttavaa kuulla, että koko eduskunta on näin
tiukasti ja inhimillisesti tämän lakiesityksen
takana.
Eläimiä kohdellaan huonosti, mutta niitä kohdellaan
myös hyvin. Paitsi, että olemme huolissamme tuotantoeläinten
kohtelusta ja tarhakoirien kohtelusta, minä toivon, että joku
panisi pisteen sille, ettei pieniä karhunpentuja ammuttaisi. Minusta
on järkyttävää nähdä,
että neljä pientä karhunpentua juoksee
emon perässä ja emo ammutaan ja sitten aletaan
metsästää näitä pieniä karhunpentuja,
kun ei edes tiedetä, tulevatko ne pennut toimeen. Ne saattavat
tulla vallan hyvin toimeen yksikseen ja elää kaikessa
rauhassa. Minä en hyväksy sitä, minun
mielestäni karhunpentujen ampuminen pitäisi kieltää.
Minusta se on raakaa hommaa, kun katsoo sitä syrjästä.
Ne ovat suloisia pieniä otuksia. Eikä karhu ole
sillä tavalla vaarallinen, jos sitä ei häiritä,
mutta nyt niillä on nälkä. Tämä on
ihan tosiasia, niillä on tällä hetkellä Pohjois-Karjalassa
nälkä, siksi ne tulevat asumusten viereen, joukkoon.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Viimeisimmistä puheenvuoroista ed.
Päivi Räsänen käytti puheenvuoron,
jonka näkökohtiin haluan vielä tässä yhtyä.
Haluan tuoda esille sen, että Suomessa eläimiä kohdellaan
varmasti tuotantoeläiminä maailmassa parhaimmilla
mahdollisilla tavoilla. Tähän meillä on
hyvät perinteet. Kuten aiemmassa puheenvuorossani sanoin, eläinten
kasvattajalle on kunnia-asia pitää hyvää huolta
kotieläimistä. Siihen sivuseikkana liittyy sitten
myöskin etu näistä eläimistä.
Hyvin hoidettu eläin täyttää myös
parhaimmalla mahdollisella tavalla sen tehtävän,
mitä varten eläin on kasvatettavana.
Mutta haluan vielä kerran korostaa sitä, että pääsääntöisesti
eläinsuojelua ei voida lainsäädännöllä parhaimmalla
tavalla edistää, vaan siinä on tärkeätä ennaltaehkäisy,
neuvonta, ohjaaminen ja opastaminen. Erittäin tärkeänä joukkona
näen maaseutuviranomaiset. Jos maaseutuviranomaisilla on
aikaa tilakäynneille, silloin nähdään,
mikä elämäntilanne on. Jo tuotantorakennuksia
tehtäessä, suunniteltaessa ja käyttöönot-toa
hyväksyttäessä voidaan kiinnittää rakenteellisiin
asioihin huomiota. Perinteinen suomalainen lähiyhteisö on
aina ollut se, joka on kontrolloinut myös tätä kysymystä.
Samoin aikoinaan, kun poliisit asuivat siellä, missä heidän
työpaikkansakin olivat, he tunsivat ihmisiä, näkivät
tilanteita aivan normaalioloissa. Näen, että hyvin paljon
tällä lähiyhteisön myönteisellä vaikuttamisella
voidaan vaikuttaa tähän asiaan.
Korostan vielä sitä, että uupuneet,
väsyneet kotieläintalouden harjoittajat tarvitsevat
ensiksi apua, jotta tilanteeseen saadaan parhainta korjausta.
Sari Sarkomaa /kok:
Arvoisa puhemies! Kun täällä joka
keskustelussa, kun eläintensuojelusta on puhuttu, on puhuttu
siitä, että nykyinen eläinsuojelulaki
pitäisi uudistaa, ja ministeri Anttila on todennutkin,
että tuo työ on käynnissä, niin
haluan tämän keskustelun osalta vielä pöytäkirjoihin
kirjata sen, että kun nämä rankat rikkeet
eläintensuojelussa ja sen valvonnassa nousivat esille,
silloin hyvin vahvasti monet asiantuntijat nostivat esille sen,
että ei ole kyse siitä, että laki olisi
pelkästään vanha, vaan asiantuntijat
sanoivat julkisesti, että näyttää siltä,
että maa- ja metsätalousministeriö osin
tulkitsee nykyistä eläinsuojelulakia sillä tavalla,
että siitä johdetut määräykset
ja ehkä asetuksetkin ovat ristiriidassa eläinsuojelulain
hengen kanssa.
Näin on sanottu, ja haluan tässä sanoa
sen, että erittäin tärkeää olisi,
että ministeriössä nyt katsottaisiin
nämä ohjeet ja asetukset, jotka voidaan tehdä riippumatta
siitä, muutetaanko lainsäädäntöä,
että ne tällä vaalikaudella tulisivat
ja mahdollisesti vielä uusi eläinsuojelulaki tulisi
eduskuntaan, etteivät kaikki asiat, mitä tässä olisi
vielä mahdollista tehdä, siirry sitten seuraavalle
vaalikaudelle. On tärkeää, että nyt
tehdään työtä loppuun asti.
Timo Kaunisto /kesk:
Arvoisa puhemies! On toki ehdottoman tärkeää määritellä eläintenpitorikoksiin
ja niihin liittyviin asioihin selkeät pelisäännöt,
ja tämä on osa sitä prosessia, tässä mielessä ihan
kannatettavaa lainsäädäntöä,
mutta tässä on myöskin mahdollisuus viljellä hiukan väärin
tätä henkeä, jolla tätä eläintenpitoasiaa
ja eläintensuojeluasiaa nyt eteenpäin rakennetaan.
Kiinnitin huomiota siihen, että tässä ed.
Sumuvuori käytti puheenvuoron, jossa hän puhui systemaattisista
eläinsuojelurikoksista ja viittasi erityisesti kotieläintalouteen.
Nyt varmasti tilastojenkin mukaan on aika ilmeistä, että määrällisesti
eniten näitä ongelmia on kuitenkin, sanotaan,
yksityishenkilöiden puolella ja ihan kotieläinten
puolella eikä tuotantoeläinten puolella. Tällä en
halua vähätellä niitä ongelmia,
mitä on tuotantoeläintaloudessa, mutta tällainen
asioiden systematisointi ja rikosnimikkeen käyttäminen
tässä yhteydessä on kyllä erittäin
vaarallista ja hankalaa.
Minusta pitäisi tehdä täsmällinen
ero siinä, millä tavalla näitä asioita
käsitellään myöskin näissä eläinsuojeluoikeudellisissa
kysymyksissä. Ei voida esimerkiksi jotain tuotantosuuntaa, vaikkapa
luomua, asettaa sen paremmaksi kuin tavanomaista eläintenpitoa
sen perusteella, millä tavalla siellä pyritään
eläimiä kohtelemaan. Tässä mielessä tässä on
tärkeä rajanvedon paikka.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Olen kiinnittänyt huomiota aiemmissa
puheenvuoroissani kotieläintuotantoon, kotieläinten kasvattamiseen.
Sitten täällä mainittiin myöskin nämä koiratarhat,
koirien kasvattajat. Uskon, että pääosin
näissä halutaan tehdä hyvää työtä,
mut- ta ihmettelen, että myös tällaisia
luonnottomia olentoja kuten koirasusia tietoisesti kasvatetaan. Tällaiseen
pitäisi saada kyllä täyskielto.
Keskustelu päättyi.