Täysistunnon pöytäkirja 78/2010 vp

PTK 78/2010 vp

78. TIISTAINA 7. SYYSKUUTA 2010 kello 14.02

Tarkistettu versio 2.0

6) Hallituksen esitys laeiksi kotikuntalain ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta

 

Peruspalveluministeri Paula Risikko

Arvoisa herra puhemies! Perustuslain takaamaa liikkumisvapautta ja oikeutta valita asuinpaikkansa rajoittaa käytännössä eräiden henkilöryhmien osalta kotikuntalain 3 §:ssä oleva kotikunnan määräytymistä koskeva niin sanottu rajoitussäännös. Henkilön kotikunta ei lainkohdan mukaan muutu, jos hänen asumisensa toisessa kunnassa johtuu pääasiassa hoidosta tai huollosta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikössä tai muutoin vastaavissa olosuhteissa. Oman kotikuntansa alueen ulkopuolella hoitoon sijoitettu henkilö ei siten voi tällä hetkellä valita kotikunnakseen sitä kuntaa, jossa hän tosiasiassa asuu.

Rajoitussäännöstä on perusteltu kuntien keskinäiseen palvelu- ja niiden kustannuksia koskevaan vastuujakoon liittyvillä taloudellisilla syillä. Tärkeä peruste on ollut muun muassa se, että tietyillä paikkakunnilla sijaitsevat suuret keskuslaitokset, joihin on sijoitettu henkilöitä useista eri kunnista, ovat voineet jatkaa toimintaansa. Ongelmallisia ovat olleet myös sellaiset tilanteet, joissa pitkäaikaisen hoidon tarpeessa oleva henkilö haluaisi itse muuttaa asumaan toiseen kuntaan ja saada sieltä vastaavia palveluja. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu on lainsäädännön perusteella henkilön kotikunnalla. Näin ollen kunnilla ei ole velvoitetta järjestää palveluja sellaiselle henkilölle, joka ei vielä asu kunnassa eikä näin ollen ole siellä myöskään kirjoilla.

Kunnilla ei myöskään ole velvollisuutta hankkia kuntalaiselle hoitopaikkaa juuri siltä paikkakunnalta, johon henkilö toivoisi voivansa henkilökohtaisista syistä muuttaa. Edellä kuvatut säännökset ovat voineet yksittäistapauksissa estää erityisesti pitkäaikaisen hoidon tarpeessa olevia vanhuksia ja vammaisia henkilöitä muuttamasta toiseen kuntaan, vaikka se olisi esimerkiksi läheisten ihmissuhteiden vuoksi perusteltua. Suomen voimassaolevan lainsäädännön ei ole myöskään katsottu vastaavan vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen 19 artiklaa, jonka mukaan sopimusosapuolet tunnustavat kaikkien vammaisten henkilöiden yhdenvertaisen oikeuden elää yhteisössä, jossa heillä on muiden kanssa yhdenvertaiset valinnanmahdollisuudet.

Käsiteltävänä olevan esityksen tarkoituksena on muuttaa kotikuntalakia ja sosiaalihuoltolakia siten, että perustuslailla säädetty yksilön oikeus vapaasti valita oma asuinpaikkansa toteutuisi nykyistä paremmin. Kotikuntalakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi säännös, jonka mukaan pitkäaikaisessa eli yli vuoden kestävässä hoitosuhteessa kotikuntansa ulkopuolella asuvalla olisi kotikunnan valintaoikeus. Oikeus koskisi henkilöä, joka on viranomaispäätöksellä sijoitettu laitoshoitoon, perhehoitoon tai asumaan asumispalvelujen avulla muun kuin kotikuntansa alueella.

Sosiaalihuoltolakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi säännös, joka koskisi pitkäaikaisessa laitoshoidon, asumispalvelujen tai perhehoidon tarpeessa olevan henkilön oikeutta hakea palvelutarpeen arviointia muusta kuin kotikunnastaan. Uusi kotikunta olisi velvollinen järjestämään tarvittavat palvelut siten, että muutto olisi mahdollinen. Näin mahdollistettaisiin myös palvelujen tarpeessa olevan henkilön omaan päätökseen perustuva hakeutuminen toisen kunnan asukkaaksi ja sen palvelujen piiriin. Henkilön ei tarvitsisi esittää mitään perusteita muuttamiselle. Kunnan ulkopuolelta tuleva palvelujen hakija olisi tasavertaisessa asemassa kunnan omien vastaavia palveluja hakevien asukkaiden kanssa. Toisin sanoen häntä olisi kohdeltava palvelujen tarvetta arvioitaessa ja palveluja järjestettäessä aivan kuin hän jo asuisi kunnassa.

Sosiaalihuoltolakiin lisättäisiin säännökset kuntien välisistä vastuusuhteista ja palvelujen kustannuksia koskevasta laskutusoikeudesta kotikunnan vaihduttua. Uusi kotikunta vastaisi palvelujen järjestämisestä, mutta aiempi kotikunta vastaisi palveluista ja niiden välttämättömistä liitännäispalveluista aiheutuvista kustannuksista uudelle kotikunnalle niin kauan kuin henkilö on näiden palvelujen piirissä, jolleivät kunnat keskenään toisin sovi.

Ehdotuksen taloudelliset vaikutukset voidaan arvioida keskimäärin suhteellisin vähäisiksi. Esitys ei sisällä uusia palvelumuotoja tai nykyistä laajempia oikeuksia sosiaali- ja terveyspalvelujen saantiin. Esitys ei merkitse muutoinkaan välittömiä muutoksia palvelujen sisällön ja laadun näkökulmasta. Esityksen vaikutukset liittyvät pääosin kuntien väliseen kustannusten jakoon ja sen tarkistamiseen. Muutoksia aiheuttavat kuntien saamien valtionosuuksien ja verotulojen sekä joidenkin kustannusvastuiden siirtymä kuntien kesken. Vaikutukset ovat erilaisia eri kunnissa riippuen siitä, mihin kuntaan muutto suuntautuu. Hoidon kustannuksista vastaisi siis jatkossa henkilön aiempi kotikunta. Valtionosuudet suoritettaisiin kuitenkin myöhemmin henkilön uudelle kotikunnalle, mikä ehdotetaan otettavaksi huomioon kuntien välisessä laskutusmenettelyssä. Uudella kotikunnalla on myös oikeus periä palvelusta perittävät asiakasmaksut, mikä otetaan niin ikään huomioon laskutusmenettelyssä. Kunnan jäsenyyden perusteella henkilö maksaisi kunnallisveronsa uuteen kuntaan.

Niiden henkilöiden määrää, jotka olisivat halukkaita vaihtamaan kotikuntaa lakimuutosten voimaantultua, on vaikea arvioida. Muutoshalukkuutta koskevia tutkimuksia ei ole. Sosiaali- ja terveysministeriöön tulleiden kyselyiden ja muuten saatujen tietojen mukaan mahdollisuutta kotikunnan vapaaseen valintaan pitävät erityisen tärkeänä ikäihmiset ja vammaiset henkilöt. On todennäköistä, että henkilöt hakeutuisivat asumaan erityisesti niihin kuntiin, joissa heillä on perheenjäseniä tai sukulaisia. Tämä voisi merkitä esimerkiksi ikäihmisten muuttoa lastensa perheiden lähelle maan yleisen sisäisen muuttoliikkeen mukaisesti eli maaseudulta ja pikkukaupungeista kasvukeskuksiin ja suuriin kaupunkeihin. Toisaalta ehdotus mahdollistaisi käytännössä myös hakeutumisen pitkäaikaiseen hoitoon aiempaan kotikuntaan, esimerkiksi henkilön synnyinseudulle.

Tarkoituksena on, että lait tulisivat voimaan ensi vuoden alusta, koska lainmuutoksen kustannusvaikutuksia sekä vaikutuksia kuntien palvelujärjestelmään ja asukkaiden asemaan on vaikea ennakolta arvioida. Muutoksen vaikutuksia tultaisiin seuraamaan, ja seurannan tuloksista on tarkoitus raportoida vuoden 2013 aikana.

Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies Tarja Filatov.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa rouva puhemies! On miellyttävää tulla kiittämään ministeri Risikkoa ja hallitusta tästä esityksestä, jota on pitkään odotettu, josta on tehty lukuisia lukuisia kyselyjä täällä eduskunnan kyselytunneilla, ja itse olen esimerkiksi lakialoitteen tehnyt tästä samasta aiheesta, ja nyt olen iloinen, että tällä vaalikaudella tämä asia on hoitumassa.

Silloin kun vuonna 1993 tätä kotikuntalakia säädettiin, jätettiin tämä laitosasukkaita koskeva rajoitus, jonka piti olla väliaikainen, ja tämän rajoituksen taustalla oli nimenomaan kuntatalous. Eli hoitoa ja huoltoa tarjoavien kuntien talouden ei katsottu kestävän sitä, että mahdollisesti niiden alueella sijaitsevissa laitoksissa asuvat henkilöt siirtyisivät kunnan asukkaiksi.

Kotikuntalain epäkohdista on tullut ainakin itselleni paljon yhteydenottoja, ja erityisesti ne ovat koskeneet sellaisia tilanteita, joissa laitoksessa hoidettava vammainen tai vanhus haluaisi muuttaa hoidettavaksi sellaiseen kuntaan, jossa hänen lähiomaisiaan, esimerkiksi lapsiaan, asuu. Ja olen kyllä itse hyvin vakuuttunut siitä, että läheisten lähellä oleminen, kenties päivittäinen vierailu, tuo sellaista lisäarvoa tuohon hoitoon, jonka hintaa on vaikea arvioida mutta joka varmasti vaikuttaa myönteisesti potilaan kuntoutumiseen ja hänen hoidettavuuteensa, kun omaiset pystyvät osallistumaan tähän hoitoon. Sen vuoksi ihmettelen sitä, että tämän epäkohdan korjaaminen on todellakin kestänyt näin pitkään. Jos ajatellaan koko yhteiskunnan kannalta, niin eiväthän kustannukset siitä kasva, jos koko kansantalouden tai julkisen talouden kustannukset eivät kasva siitä, hoidetaanpa nämä henkilöt missä kunnassa tahansa. On hyvin surullista se, että kunnat eivät ole keskenään kyenneet tätä kustannusten tasaamista sopimaan ja hoitamaan eikä siihen ole aikaisemmin löytynyt riittävää johtajuutta ministeriöstä. Tämä on johtanut siihen, että aivan keskeinen perusoikeus, eli oikeus valita vapaasti oma asuinpaikkansa, ei ole toteutunut yhden ryhmän kohdalla eli pitkäaikaishoitopäätöksen saaneiden kohdalla.

Perustuslain 9 §:n mukaan Suomen kansalaisella on vapaus valita asuinpaikkansa, ja todellakin tämä kotikuntalain rajoitussäännös on merkinnyt sitä, että tosiasiallinen oikeus valita asuinpaikka ei ole toteutunut kaikkien ikäihmisten ja vammaisten kohdalla. Perusoikeuksia rajoittavan lain säännökseltä edellytetään tiettyjä kriteereitä, joita kotikuntalain rajoitussäännös ei ole täyttänyt, ja siten sen soveltaminen on merkinnyt laitoshoidossa, perhehoidossa ja asumispalvelujen piirissä olevien henkilöiden perusoikeuksien tarpeetonta rajoittamista.

Tämän lainmuutoksen kriittinen kohta on todellakin kustannusvastuun jakautuminen kuntien välillä, ja on tärkeää valiokunnassa valiokuntakäsittelyssä nyt huolellisesti selvittää se, että kustannukset jakautuvat oikeudenmukaisesti ja että kunnat eivät vieritä omaa järjestämis- ja kustannusvastuutaan toisten niskoille. Ja myös siitä pitää varmistua, ettei asiakas jää vaille tarvitsemiaan palveluita, jos vastuista on epäselvyyttä tai kiistoja kuntien välillä.

Arvoisa puhemies! Olen tältä lukemalta, mitä olen tätä lakiesitystä läpi käynyt, tyytyväinen tähän, ja odotan mielenkiinnolla asian jatkokäsittelyä eduskunnassa.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Olen myöskin hyvin kiitollinen ministeri Risikolle, että olemme saaneet tämän kotikuntalain muutoksen nyt eduskuntaan, koska sitä on todella odotettu ja ihmiset ovat sitä jatkuvasti kyselleet. Ihmettelenkin suuresti, minkä takia Matti Vanhasen ensimmäinen hallitus ei tuonut tätä esitystä — ehkä ministeri vastaa siihen vielä — kun alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen asetti jo kesällä 2004 työryhmän selvittämään terveydenhuollon toimintayksiköissä hoitoa ja huoltoa saavien henkilöiden muutto-oikeutta. Vasta nyt ministeri Risikko tuo tämän esityksen meille, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Nykyinen kotikuntalakihan on pitkäaikaishoidossa olevien vanhusten ja vammaisten kohdalla perustuslain 9 §:n vastainen, kuten ed. Räsänen sanoi, sillä sehän kieltää asuinpaikan vapaan valinnan. Nyt on sitten lopulta päästy yksimielisyyteen siitä, kuka maksaa pitkäaikaishoidossa olevan muuttavan vanhuksen tai vammaisen kustannukset. Siis tässä uudessa laissa hoidon järjestämisestä vastaa tällöin tämä uusi kunta mutta entinen asuinkunta maksaa kustannukset. Asiakasmaksun saa se uusi kunta, mutta valtionosuudet vähennetään aikaisemman kunnan suorittamasta maksusta. On mielenkiintoista kuulla sitten valiokunnissa, kun annamme tästä lausunnon, miten valtionosuudet lasketaan tämän lain tullessa voimaan, koska valtionosuudethan ovat hyvin erilaisia eri kunnissa riippuen verotulon tasauksesta. Monissa Itä- ja Pohjois-Suomen kunnissa toimintamenot ovat 50-prosenttisesti valtion maksamia, kun esimerkiksi Helsingissä maksaa valtio alle 10 prosenttia.

Hallituksen esitys on siis erittäin tervetullut, mutta se tulee aiheuttamaan ehkä ristiriitoja sekä uudessa asuinkunnassa että entisessä kunnassa, joka on siis se maksaja. Uuden kunnan pitkäaikaishoidon kustannukset saattavat olla korkeammat kuin vanhassa kunnassa; meillä voi olla Helsingissä huomattavasti kalliimpi hoito kuin siinä kunnassa, mistä tämä hoidokki siirtyy meille. Miten silloin sovitaan siitä, millä hinnalla tätä vanhusta sitten oikeasti hoidetaan? Sitten pitkäaikaishoidossahan meillä on 10 000 vanhusta, ja toivoisinkin siis, että kaikki vanhukset eivät Itä- ja Pohjois-Suomesta siirtyisi tänne Etelä-Suomeen, eikä myöskään päinvastoin, koska se saattaa aiheuttaa ainakin aluksi erittäin suuria ongelmia siinä, miten paljon maksetaan ja mistä oikeasti maksetaan. Mutta hallituksen esitys on erinomainen, ja toivon, että sosiaaliviranomaiset jaksavat hoitaa asian oikeudenmukaisesti ja ripeästi.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! Peruspalveluministeri Paula Risikko ansaitsee tästä esityksestä kyllä täydet kymmenen pistettä. Tämä on esitys, jota on pitkään odotettu. Ensi vuoden alussa, kun laki toivottavasti saadaan voimaan, ihmiset pääsevät valitsemaan tuon kotikuntansa vapaasti, vapauden liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa ja kotikuntansa kaikissa elämäntilanteissa, myös silloin kun ihminen on sidottu kiinni esimerkiksi 24/7-hoitoon taikka vastaavaan.

Tämä on ennen muuta nähtävä tasa-arvo- ja ihmisoikeuskysymyksenä eikä niinkään talouskysymyksenä, mikä puoli tässä tietysti myös on. Mutta kyllä itse koen, niin kuin tässä aiemmissakin puheenvuoroissa on esille tuotu, että meidän pitää lähestyä tätä niin, että jokaisella ihmisellä Suomessa on oikeus ja mahdollisuus valita se paikka, jossa itse haluaa asua, ovat nämä syyt sitten mitkä tahansa.

Tätä on vuosikausia odotettu. Kotikuntalain uudistaminen nyt etenee, ja se tulee takaamaan siis muutto-oikeuden myös laitos- ja perhehoidossa oleville sekä asumispalveluja käyttäville vammaisille ja vanhuksille. Tähän mennessähän perustuslain takaama vapaa muutto-oikeus ei käytännössä ole toteutunut, koska kunnat eivät ole päässeet sopimukseen hoidon kustannuksista, ja tämä tullaan nyt siis korjaamaan.

Kotikuntalain muutos helpottaa esimerkiksi omaistensa lähelle kaipaavia ihmisiä, vanhainkodissa asuvien isovanhempien tilannetta taikka laitoshoitoon joutuneen lapsen tilannetta perheen muuttaessa toiseen kuntaan.

Samaan aikaan on valmisteltu myös sosiaalihuoltolain muutosta, joka tulee takaamaan sitten henkilölle oikeuden hakea palveluja muustakin kuin kotikunnastaan. Se on oma kokonaisuutensa, mutta jollain tavalla tämän lainsäädännön veli taikka sisko.

Arvoisa puhemies! Pitkäaikaishoitoa tarvitsevan henkilön muuttoa toiseen kuntaan ei ole kielletty tähänkään asti, mutta siihen ei ole ollut käytännössä mahdollisuuksia, koska kunnilla ei ole ollut velvollisuutta järjestää pitkäaikaishoitoa ulkopaikkakuntalaisille. Eli näin ollen tänä päivänä tuohon vuodenvaihteeseen asti laitoshoidossa ollut ihminen on ollut lähes vankina siinä laitoksessa, jossa hän on ollut. Ei myöskään omaisten apu ole ollut käytettävissä, kun omaiset ovat usein asuneet eri paikassa kuin laitoshoitoon joutunut ikäihminen. Lakimuutos hyödyttää lähinnä siis henkilöitä, jotka eivät pysty asumaan itsenäisesti, vaan tarvitsevat apua ja tukea jokapäiväisessä toiminnassaan.

Arvoisa puhemies! Jäin itse miettimään sitä, että tämä lainsäädäntö lähtee hyvästä tulokulmasta. Tässä pohditaan sitä, että kunnat jakavat tuon kustannuksen tulevaisuudessa sitten tuon lähettävän kunnan osalta sinne vastaanottavaan kuntaan. Jäin miettimään sitä, olisiko syytä suomalaisessa yhteiskunnassa pohtia myös sitä, voisiko tämmöistä vastaavan tyyppistä mallia noudattaa myös esimerkiksi nuorten syrjäytymisen kustannuksissa, nuorten pahoinvoinnin kustannuksissa, syrjäytymisuhan alla elävien nuorten kustannuksissa, sillä usein käy niin, että kunnille koituu hyvin isoja kustannuksia sellaisestakin nuorten pahoinvoinnista, joka on itse asiassa syntynyt jonkun toisen kunnan toimenpiteistä taikka usein toimettomuudesta. Itse olisin valmis pohtimaan sitäkin, että tällaisen kunnankin vastuuta jollain tavalla voitaisiin näissä kustannuksissa miettiä. Sellaisia ovat psykologi-, kuraattoripalvelut, esimerkiksi muuttotapaukset, joissa lapsella on henkilökohtainen koulunkäyntiavustaja jne. Nämä ovat hyvin saman tyyppisiä kustannuksia kuin tässä laitoshoidossa elävien vammaisten taikka ikäihmisten kohdalla, joista on kyse.

Arvoisa puhemies! Kotikunta- ja sosiaalihuoltolain muutokset vaikuttavat siis kuntien väliseen kustannustenjakoon. Henkilön saamien palveluiden kustannuksista vastaisi edelleen siis tuo lähettävä aiempi kotikunta, ja uudistuksen vaikutuksia tuohon kuntien väliseen kustannustenjakoon, asiakkaiden asemaan ja kuntien palvelujärjestelmään tullaan seuraamaan tarkasti, ja on erittäin tärkeää, että jos nyt tässä lainsäädännössä valittu kuntakorvausmenettely osoittautuu ongelmaiseksi taikka epäreiluksi taikka muuten toimimattomaksi, niin sitä pitää olla ministerin valmis sitten hyvinkin nopeasti muuttamaan ja tarkistamaan.

Arvoisa puhemies! Kaiken kaikkiaan tämä laki on jälleen yksi pitkään odotettu ja erittäin tervetullut uudistus suomalaiseen yhteiskuntaan.

Markus Mustajärvi /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Heinonen tuossa lopuksi sanoi tärkeän asian. En minäkään kyseenalaista sitä jokaisen oikeutta valita kotikuntansa. Sen pitää olla ihan aidosti totta.

Mutta sitten näistä taloudellisista vaikutuksista sanotaan, että esityksen vaikutukset liittyvät pääosin kuntien väliseen kustannustenjakoon ja sen tarkistamiseen. Muutoksia aiheuttavat kunnan saamien valtionosuuksien ja verotulojen sekä joidenkin kustannusvastuiden siirtymä kuntien kesken. Ja kun siellä on poimittu esiin sitten, että nämä palvelut kuuluu maksaa sen lähettävän kunnan — tai on väärin sanoa lähettävän kunnan, vaan sen kunnan, josta henkilö muuttaa uuteen kuntaan — mutta siihen liittyen liitännäispalvelut, kun ajatellaan sitten, että valtionosuuksista on säädetty, kuinka ne vaikuttavat siihen kuntien väliseen maksuliikenteeseen. No, kuitenkin sitten verotulot tai tuloista saatavat verot menevät vastaanottavaan kuntaan, ja tämmöisellä henkilöllä kuitenkin riippuen hänen taustastaan ja henkilökohtaisesta tilanteestaan voi olla kuitenkin tuloja.

Kuinka ministeriössä on pohdittu sitten, kun tämän on arvioitu esimerkkilaskelmassa koskevan ehkä 3 000:ta henkilöä ja 100:aa miljoonaa euroa kuntien välisessä maksupostissa, niin kuinka tämän on ajateltu vaikuttavan eri tyyppisissä kunnissa? Kun ajatellaan sitä, että tämä muuttava henkilöhän voi muuttaa esimerkiksi läheistensä luokse, lastensa luokse, jotka ovat muuttaneet kotipaikkakunnalta jo aiemmin, tai se voi olla toiseen suuntaan, että henkilö haluaa muuttaa aikaisemmalle synnyinseudulle, synnyinkuntaansa, niin kuinka on arvioitu, että tämä kustannusvastuu sitten jakautuu, jottei tule sellaista maksuautomaattia, joka houkuttelee sen palveluntuottajan järjestämään ja muotoilemaan ne palvelut semmoisiksi, että maksuposti siihen kuntaan, josta tämä henkilö on muuttanut, muodostuu kohtuuttomaksi.

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Tosiaan, niin kuin täällä on monessa puheenvuorossa todettu, kotikunnan vaihtamisen rajoitukset nyt suurelta osin poistuvat ja tätä lakiesitystä on todella pitkään odotettu. Mutta myös näissä puheenvuoroissa on kiinnitetty huomiota tämän kustannusvastuun jakautumiseen oikeudenmukaisesti. Varmasti tässä vääntöjä tapahtuu, ja viittaan myös tuohon edelliseen puheenvuoroon, että varmasti kunnissa on voittajia ja häviäjiä. Todella, ajatellaan esimerkiksi omaa kotikuntaani Pohjois-Karjalassa, niin kovin paljon kyselyjä ei ole ollut, mutta kuitenkin muuttamisen pääsuunta varmasti olisi tänne etelään. Tässä tapauksessa, ed. Asko-Seljavaara jo viittasi siihen, että kustannukset täällä ovat kalliimpia, ja tätä kautta todella sitten tietyllä tavalla siellä kunnat olisivat häviäjiä.

Mutta todella varmasti tässä tapahtuu puoleen ja toiseen näitä siirtymisiä, ja ehkä myös joudutaan sitten näitä korvausjuttuja täsmentämään. Ministerille ihan kysymys: onko minkä verran jo tämmöistä ennakkoinformaatiota ollut? Ja kun tämä laki nyt sitten tulee voimaan, niin varmasti vielä kuntien kyseisten palvelusektorien edustajille joudutaan varmasti järjestämään tiedotusta ja ohjausta, koska varmasti tässä vaiheessa, kun lakiesitystä on työstetty, läheskään kaikki yksityiskohdat eivät ole tulleet vielä esille. Varmasti tähän liittyy tiettyjä pelkoja, jotka osin ovat aiheellisia ja osin aiheettomia, koska muutenkin kunnilla on vaikeuksia, monellakin, tämän talouden suhteen. Mutta kuitenkin uskon, että niistä selvitään, mutta tiedottaminen tässäkin asiassa on varmasti hyvin keskeistä.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Pitää näköjään olla syvästi kiitollinen ed. Zyskowiczille siitä, että hän provosoi minut osallistumaan tuohon äskeiseen sormenjälkikeskusteluun, koska muussa tapauksessa olisin joutunut täysin kohtuuttomaan tilanteeseen eli syksyn ensimmäisessä puheenvuorossa kiittämään hallituksen istuvaa ministeriä. Tosin ehkä nyt olisin tehnyt sen ilman sitäkin rajoitetta. Joka tapauksessa ministeri Risikkohan ansaitsee kiitoksen paitsi siitä, että tämä laki lisää tämän yhteiskunnan inhimillisyyttä merkittävästi, niin myöskin siitä, että ministeri Risikko on tullut samalla määritelleeksi ja myöskin eduskunnan avustuksella nyt määritellään täsmällisesti, kuinka pitkä aika on "väliaikainen".

Kuten ed. Räsänen täällä totesi, vuonna 1994 kotikuntalaissa säädettiin tämä väliaikainen säännös, jolla nämä rajoitukset asetettiin, ja kun se nyt tässä poistuu, niin äkkiä arvioisin, että "väliaikainen" on 16 vuotta 4 kuukautta ja 18 päivää. Tällä tavalla kehitys kehittyy, ja lainsäädäntö etenee näinkin. Muuten olen sitä mieltä, että se väliaikaisuus on tässä tapauksessa ollut kohtuuttoman pitkä erityisesti niille omaisille, jotka eivät ole saaneet läheisiään lähelleen tämän kotikuntalain rajoitteen vuoksi.

Siis ylipäätään se, että tämä laki syntyy, on hyvä asia, mutta toki siihen liittyy muutamia kysymyksiä, joista minäkin uskon, että valiokunnassa osaan saadaan vastauksia ja osaan ei saada.

Suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä, jota tämäkin asia koskettaa, perustuu asumisperusteiseen sosiaaliturvaan eli siihen, että ihmisten oikeudet ja myöskin velvollisuudet määräytyvät sen mukaan, missä he asuvat, sen mukaan, missä maassa he asuvat, ja sitten maan sisällä vielä myöskin kotikunnan mukaan. Siltä kannalta tämä kustannustenjako on hieman mielenkiintoinen ja ehkä joltain osin vähän kyseenalainenkin, kun kustannusvelvollisuus erotetaan sen palvelujen tarjoajasta eli ikään kuin tämä lähettävä kunta jää maksuvelvolliseksi. Siihen liittyy paitsi tämä periaatteellinen asumisperusteisuusongelma, niin tietenkin myös se ongelma, miten sitten oikeasti jakautuvat nämä muutot ja miten ne kustannukset jakautuvat.

On ihan mahdollista, kuten täällä ed. Asko-Seljavaara helsinkiläisenä ja siltä osin asiantuntijana tietää, että Helsingissä kustannukset saattavat olla todellakin paljon korkeammat kuin esimerkiksi Kemijärvellä. Jos kemijärveläiset, kuten nyt valitettavasti on näyttänyt, paljon todennäköisemmin muuttavat tästäkin syystä tai tämän lain mahdollistamana Kemijärveltä Helsinkiin kuin helsinkiläiset Kemijärvelle, niin voi olla, että vaikka hoidon määrä ei sinänsä muutu, niin kustannukset saattavat Kemijärven osalta jopa nousta tämän vuoksi, ja se ei voi olla perusteltua. Vaikka hyvin ymmärrän — kun koko tätä lainsäädännön uudistamista, josta kaikki ovat olleet yksimielisiä mutta jota kustannusten vuoksi ei ole voitu tehdä — ja saatan kuvitella, minkälaista vääntöä itse asiassa vielä tässä viime vaiheessakin Kuntaliiton ja ministerien välillä tästä on käyty, niin kyllä pitää olla jatkossa tarkkana siitä, että tämä ei kustannuksiltaan muutu kohtuuttomaksi itä- ja pohjoissuomalaisia kuntia kohtaan, jotka tässä todennäköisesti suurimmalta osalta joutuvat kärsimään, eikä tietenkään mitään kuntaa kohtaan.

Lisäksi yksityiskohta, joka minua jossain määrin huolestuttaa, on se, että jos on siis vammainen tai vanhus, joka tarvitsee sitä hoitoa siellä uudessa kunnassa ja päättää nyt muuttaa — tai hänen omaisensa päättävät, jos hän ei itse pysty itsestään huolehtimaan, että hän muuttaa mukana — niin tähän jää se mahdollisuus kuitenkin, että se vastaanottava kunta voi ryhtyä ämpyilemään tämän hoidon tarpeen määrittelyn kanssa. Jos kunnat eivät siinä tilanteessa pääse yksimielisyyteen ja vastaanottava kunta tekee kielteisen päätöksen palvelujen tarjoamisesta — mikä tietenkin tarkoittaa sitä, että jos asianomainen ei niitä saa, niin ei voi muuttaa — niin toki siitä voi valittaa, mutta tiedämme, että vaikka ilmeisesti tässä tapauksessa voi valittaa hallinto-oikeuteen, niin siitä huolimatta käsittelyaika on todennäköisesti vähintään puoli vuotta, ja se on jo inhimillisyyden kannalta kohtuutonta, jos sen joutuu vielä erikseen odottamaan siellä entisessä hoitopaikassa.

Mutta kaikesta huolimatta uskon, että kunhan nyt valiokunnassa toivon mukaan ministerin suosiollisella avustuksella — tarkoitan, että jos pykälämuutoksia joudutaan tekemään — tästä saadaan sellainen, että kaikki mahdolliset keinot estää inhimillisyyttä toteutumasta estetään, niin sitten voimme kaikki kiittää toisiamme yhdessä suomalaisen inhimillisyyden lisäämisestä.

Sanna Lauslahti /kok:

Arvoisa puhemies! Istunto avattiin tänään muistaen Tommy Tabermannia. Häntä muistaen: hän aina muistutti meitä ihmisyydestä ja siitä, miten me otamme huomioon toinen toisiamme. Tässä on oikeastaan laki, joka on hyvin inhimillinen ja lämmin, ja on hienoa, että se on ajoitettu juuri tähän päivään, ja tältä osin on hienoa nähdä se tänään tässä pöydällä.

Aloitin lukemisen ihan tuosta tämän lainsäädännön 16 a §:stä. "Se, joka haluaa muuttaa toisen kunnan asukkaaksi, mutta ei ikänsä, vammaisuutensa tai muun sellaisen syyn vuoksi kykene asumaan siellä itsenäisesti, voi hakea tämän kunnan sosiaalipalveluja ja hoitopaikkaa samoin perustein kuin jos olisi kunnan asukas." Jollain tavalla tuntuu, että miksi ei näin ole ollut jo aikaisemmin, miksi meillä on ihmisryhmiä, jotka eivät ole saaneet vapaasti valita omaa asuinpaikkaansa.

Olen kiertänyt pitkäaikaishoitopaikkoja ja nähnyt mummuja ja vaareja siellä pitkäaikaishoidossa, ja on pakko sanoa, että jos ne lapset ja lastenlapset eivät asu paikkakunnalla tai läheisyydessä, niin kovin yksinäistä se olo siellä laitoksessa on. On hienoa, jos me pystymme tämän lain avulla myös yhdistämään meidän perheitä keskenänsä, jotta siellä lastenlapset voivat mennä sitten katsomaan ukkia tai mammaa mahdollisimman usein, eikä niin, että se jää siihen kerran vuoteen, saati laisinkaan. On myös kysymys siitä, miten me jälkipolvia hoidamme.

Samoin on hyvin reilu tämä kustannustenjakoehdotus, jossa vanha kotikunta myös vastaa omalta osaltaan kustannuksista. Se on vähintäänkin reilu tapa toimia. Tietenkin tämän lain osalta varmasti käytännön ongelmia tulee kunnissa vastaan, kun katsoo esimerkiksi meidän Ruuhka-Suomen isoja kaupunkeja. Kun meillä on pitkät jonot pitkäaikaishoitoon ja laitospaikkoihin, niin se vaatii myös sitä, että kapasiteettiä laajennetaan, niin että jos tännepäin tulee lisää muuttoliikettä, niin meillä on myös sitä tarjontaa.

On hyvä, että ministeri Risikko otti esille sen, että lainsäädäntöä tullaan seuraamaan. Varmastikin sitä seuraamista tullaan tarvitsemaan ja tietyin osin varmaan tulee paikkoja, joissa lainsäädännön täsmennyksiäkin tarvitaan.

Mauri Salo /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Kotikuntalain ja sosiaalihuoltolain muuttaminen on varmasti ihan positiivinen asia nimenomaan sellaisen henkilön kannalta, joka on muuttohalukas. Tässä useimmiten lähettävänä kuntana todennäköisesti tulee olemaan joku pieni kunta ja vastaanottavana kaupunkina suurempi kokonaisuus, jossa on kalliimmat hoitokustannukset. Tässä kustannustenjaossa erityisesti on syytä tarkastella sitä asiaa hyvin kriittisesti, jotta ei sille lähettävälle kunnalle tule suurempia kustannuksia kuin jos henkilö olisi siellä kotikunnassa hoidettavana, koska silloinhan tästä tulee ei nyt suoranainen tulonsiirto sille vastaanottavalle kunnalle, mutta toisaalta silloin tämä valinnanvapaus aiheuttaa sitten tähän kuntakenttään kuitenkin aika isot kustannuspaineet. Edelleen painotan kuitenkin sitä, että ihmisillä pitää olla mahdollisuus erityisesti asua siellä, missä he haluavat, mutta toisaalta sitten tässä hoitopaikan valinnassa meidän on kuitenkin käytettävä selkeästi maalaisjärkeä, jotta ei mennä ojasta allikkoon.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Tämä hallituksen esitys 101 laiksi kotikuntalain ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta näyttää menevän täällä eduskunnassa hyvin myötävirtaan, ja todennäköisesti valiokuntakäsittelykin on siinä mielessä helppo. Hyvä näin, koska tämä on pitkään valmistelussa ollut laki ja ministeri Risikko esitteli sen sisällön jo hyvin asiantuntevasti, jolloin itse asiassa oma puheenvuoroni osittain lyheni. Siltä osin sitä on kaikkea turha kerrata, mutta haluan silti muutamia niin sanottuja pointteja ottaa tässä esille, jotta, kun tämä on lähetekeskustelu, valiokunta mietintöä tehdessään voisi ehkä tiettyjä asioita ihan tämän ehdotuksen lisäksi ottaa vähän voimakkaammin esille.

Nimittäin tämän kotikuntalain uudistamista on odotettu 10 vuotta Suomessa. Ei tämä mikään nykyajan keksintö ole. Niin hitaasti meillä byrokratian rattaat pauhaavat. Sen uudistaminen on kuitenkin ollut kiireellistä ja välttämätöntä, ja tästä on tehty ainakin minun tietojeni mukaan useita valtakunnallisia mietintöjä ja myöskin valtioneuvoston eduskunnalle antamissa Suomen ihmisoikeuspolitiikkaa koskevissa selonteoissa on todettu, että nyt voimassa olevan kotikuntalain rajoitussäännöt ovat Suomen perustuslain lisäksi lukuisten kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastaiset. Joten emme me nyt niin hirveästi voi pullistella, että nyt sitten lopulta saadaan tämmöinen aikaan. Miksi ei esimerkiksi jo viisi vuotta sitten? Kun hyvin hanakasti Suomessa puhutaan ihmisoikeuskysymyksistä, monet tämän salinkin kansanedustajat mielellään ottavat muiden valtioiden ihmisoikeuksiin erittäin voimakkaasti kantaa, niin tässäpä asiassa ei sitten taas ole marssittukaan eturivissä. Tämä on seikka, jota minä toivoisin valiokunnassa tarkasteltavan ehkä vähän voimakkaammin kuin tähän asti on tarkasteltu.

Parhaillaan kotikunnan, asuinpaikan vaihtoa rajoittavat säännökset ovat esteenä ennen kaikkea Suomen valtion hyväksymän YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen ratifioinnille. Se lepää nyt Suomessa tällä hetkellä, ja kaksi vuotta on tainnut täällä olla, ja tässä on yksi kivi, joka nyt vasta poistuu. Vaikka olemme omasta mielestämme moderneja, niin onneksi Risikko on nyt hoitanut tämän asian kuntoon.

Itse asiassa valmistelun yhteydessä minun tietojeni mukaan meinasi tulla vielä yksi merkittä- vä rajaus, ja se olisi alistanut vammaiset henkilöt epätasa-arvoisesti perustelemaan kotikunnan muuttamisen syitä. YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus itse asiassa myös loisti poissaolollaan hallituksen alkuperäisestä esityksestä. Nämä ovat virkamiesten valmistelussa olevia asioita. Näillä ei ole poliittista, toiminnallista estearvoa ollut missään. Se ei johdu ministeristä vaan virkamiehistä, joiden todennäköisesti täytyisi näissä asioissa kyllä modernisoitua ja terästäytyä vähän enemmän. Nyt tässä käsiteltävässä ehdotuksessa nämä ongelmat kyllä on poistettu.

Tämän alan asiantuntijoilta olen kuullut, että edelleenkin toivottaisiin, että tässä hallituksen esityksen esittelyosassa näkyisivät voimakkaammin asiakkaan ja kansalaisen oikeustahto sekä YK:n vammaissopimuksen vaatimukset, koska koko tämä lakihan koskee eräässä mielessä vammaisia ihmisiä, vaikeasti sairaita, vanhuksia, vaikeasti vammaisia, vajaakuntoisia osittain jopa, mutta kaikista voidaan käyttää nimitystä vammaiset ihmiset, ja ihmisoikeuskysymykset ovat silloin heitä hyvin lähellä. Sanoipa yksi asiantuntija minulle, lainaan häntä suoraan: "On pöyristyttävää, miten vähän vaikeavammaisten kotikunnan valintaoikeuden rajoittaminen on näkynyt poliittisessa ihmisoikeuskeskustelussa." Viittasin tähän jo aikaisemmin ja haluaisin kyllä, että meillä kotikutoisesti nämä asiat kunnolla nostettaisiin pöydälle, koska meillä ollaan erittäin huolissaan Kiinan tilanteesta, Venäjän tilanteesta, monen muun ison maan tilanteesta kaukana Suomesta. Hyvä niin, että niistä puhutaan, mutta jos puhutaan vain niistä ja jätetään tämmöiset asiat valmistelematta, siitä moni asia silloin Suomessa, suomalaisten osalta kärsii.

Se on tietysti niin, että kun tässä sisällössä on monenlaista, siinä on perhehoitoa, laitoshoitoa ja asumispalveluita ja pitää olla vapaus valita ja se koskee yli vuoden ajan näissä tiloissa olleita, niin kyllähän siinä aina helposti on ongelmia. Mutta valintaoikeus pitää olla ihan selkeästi, niin kuin ministeri omassa puheenvuorossaan jo esitti. Minä olen, miten nyt sanoisi, voimakkaasti tämän lain kannalla ja toivon, että valiokuntakäsittely tuo vähän vielä lisää ryytiä tähän ihmisoikeuspuoleen.

Peruspalveluministeri Paula Risikko

Arvoisa rouva puhemies! Ihan vaan, kun täällä kysyttiin näistä kustannuslaskelmista ja siitä, miten perehdytetään sitten kuntien edustajia tähän asiaan, niin kyllä Kuntaliitto on hyvin aktiivisesti yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa jo käynnistänyt näitä koulutuksia tai luo näitä koulutuksia ja meillä todellakin on vahva yhteys yhdessä auttaa kuntia selkeyttämään nimenomaan tätä kustannuslaskentaa. Niin kuin sanoin tuossa puheenvuorossani, niin tätä seurataan kyllä erittäin tarkasti ja tarvittaessa sitten tehdään muutoksia, jos tarve niin vaatii.

Minä pidän tätä itse todella hyvänä asiana, että tämä vihdoin ja viimein saadaan. Aivan niin kuin täällä ed. Akaan-Penttilä totesi, tämä on vammaisten kansainvälisen sopimuksen yksi kulmakivi, jotta me pystymme sen ratifioimaan. Ja sitten meillä on vielä yksi lainsäädäntöpaketti eli rajoittamista koskeva lainsäädäntö; se on myöskin yksi semmoinen, mikä pitää vielä saada ennen kuin voidaan ratifioida vammaisten kansainvälinen sopimus. Totean vain sen, että tämä on ollut sellainen laki, tämä aikaisempi käytäntö, nykykäytäntö, on sitä, että ovat todellakin eriarvoisessa asemassa olleet ihmiset. Ei keneltäkään meiltä, kun joku meistä täältä siirtyy toiseen paikkaan asumaan, diagnoosia kysytä, mutta näiltä henkilöiltä on kysytty.

Keskustelu päättyi.