Täysistunnon pöytäkirja 79/2007 vp

PTK 79/2007 vp

79. TIISTAINA 13. MARRASKUUTA 2007 kello 14

Tarkistettu versio 2.0

1) Valtioneuvoston selonteko Suomen osallistumisesta Afganistanin ISAF-operaatioon, Suomen osallistumisesta EU:n sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon Tshadissa ja Keski-Afrikan tasavallassa (EUFOR TCHAD/RCA) sekä sotilasosaston asettamisesta korkeaan valmiuteen osana Ruotsin, Suomen, Viron, Irlannin ja Norjan muodostaman EU:n taisteluosaston valmiusvuoroa 1.1.—30.6.2008

 

Ulkoasiainministeri Ilkka Kanerva

Arvoisa herra puhemies! Kriisinhallinnasta on muodostunut eräs kansainvälisen yhteisön olennaisimmista ajankohtaisista kehityspiirteistä ja haasteista. Nykymaailmassa onkin varsin vaikea ajatella, että jättäisimme kriisit roihuamaan oman onnensa nojaan, missäpäin maapalloa ne sitten sattuvatkaan aina ilmentymään. Myöskin meidän omaa turvallisuuttamme on yhä vaikeampi irrottaa muiden kansojen, muiden yhteisöjen, turvallisuudesta. Paikallisen kärsimyksen lisäksi konfliktit säteilevät epävakautta alueellisesti ja väliin tietysti myöskin laajemmalti, jopa maailmanlaajuisesti. Emme voi kuljeskella edes suomalaisina maailmalla vain valtaamassa markkinaosuuksia ilman, että kannamme samalla vastuumme myös ongelmien hoitamisesta. Kriisinhallinnassa on kyse niin kansainvälisestä velvollisuudestamme kuin myöskin omasta kansallisesta edustamme.

Kriisinhallinta on nykyään niin Yhdistyneitten kansakuntien kuin Euroopan unionin ja Pohjois-Atlantin liiton Naton ydintoimintaa. Yhdistyneitten kansakuntien rauhanturvatehtävissä palvelee tänä päivänä 85 000 ihmistä. Maailmanjärjestö on käynnistämässä parhaillaan historiansa laajinta operaatiota Darfurissa. Sotilaallinen ja siviilikriisinhallinta on myös Euroopan unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan nopeimmin kehittyviä alueita. Naton rooli kriisinhallinnassa on puolestaan kylmän sodan jälkeen noussut varsin vahvaksi.

Tämän päivän kriisinhallinta on erilaista kuin se, mihin olemme tottuneet puhuessamme perinteisestä rauhanturvaamisesta, jossa valvottiin valtioiden välisten rauhansopimusten noudattamista. Nyt osapuolina ovat usein myös ei-valtiolliset toimijat: erityyppiset kapinaliikkeet ja terroristiryhmät. Konfliktien muuttuminen näkyy kaikissa operaatioissa, niin Afganistanissa kuin Darfurissakin, eikä tässä voida tehdä eroa Naton, YK:n tai Euroopan unionin tehtävien välillä. Suomella on vankka ja arvostettu rauhanturvaamisen perinne. Sen varaan on hyvä rakentaa, kun vastataan uudenlaisiin haasteisiin.

Kriisinhallinta ei ole vain operaatioita ja välittömästi konfliktiin liittyviä toimia. Sillä on paljon laajemmat kytkentänsä, sillä oikeusvaltiota, ihmisoikeuksia, demokratiaa ja kestävää kehitystä on vaikea aikaansaada ilman riittävän turvallisia olosuhteita. Kriisinhallinta luo edellytyksiä myös muille samanaikaisille toimijoille. Niitten avulla voidaan yhteiskuntia auttaa rauhanomaisen ja vakaan kehityksen poluille. Sotilaallisenkin kriisinhallinnan tavoitteena on tilanne, jossa valta ei suinkaan kasva kiväärin piipusta. Hallitusohjelman mukaisesti Suomi pyrkii antamaan merkittävän panoksen kansainväliseen kriisinhallintayhteistyöhön.

Arvoisa puhemies! Suomi osallistuu ensi vuoden alkupuoliskolla EU:n nopean toiminnan joukkojen valmiusvuoroon. Tässä Ruotsin johtamassa taisteluosastossa suomalaisia sotilaita on yhteen lukien 221. Tässä osastossa ovat mukana myöskin Viro, Irlanti ja Norja, Norja siitä huolimatta, ettei ole EU:n jäsen. Kyse on Suomen toisesta päivystysvuorosta. Ensimmäinenhän päättyi yhdessä Saksan ja Hollannin kanssa viime kesäkuun lopussa. Valmiuden aikana ei tuolloin käynnistetty operaatiota.

Kokemukset taisteluosastoihin valmistautumisesta ja osallistumisesta ovat olleet myönteiset. Puolustusvoimien kansainvälinen tietotaito on parantunut ja mukana olevan henkilöstön koulutustaso myöskin kohentunut. Voimme hyödyntää näissä taisteluosastoissa palvelleita muissa operaatioissa, kuten nyt, kun Tšadiin ja Keski-Afrikan tasavaltaan lähetettävät joukot tultaneen kokoamaan pääosin Saksan johtamassa taisteluosastossa palvelleista sotilaista.

Suomi on ollut aktiivisesti mukana EU:n taisteluosastokonseptin kehittelytyössä. Katsomme, että nopean toiminnan valmiuksien luominen parantaa kansainvälisen yhteisön kykyä puuttua kriiseihin ajoissa ja estää näin muodoin konfliktien laajeneminen tai vastaavasti huolehtia humanitaarisen avun turvaamisesta.

Norjan osallistuminen samaan aikaan EU:n taisteluosastoon Ruotsin ja Suomen kanssa vahvistaa pohjoismaista otetta kansainvälisessä kriisinhallinnassa. Meillä on yhteistoimintaa myös Nato-operaatioissa Afganistanin pohjoisosissa. Kolmen maan ulkoministereiden kokouksessa Norjassa Bodøssä sovittiin jokin aika sitten yhteisen pohjoismaisen kriisinhallinnan lähestymistavan valmistelusta. Uskon, että tämän tyyppiselle pohjoismaiselle erityisosaamiselle on tarvetta. Monin paikassa pohjoismaiset rauhanturvaajat ovat onnistuneet saamaan toiminnalleen paikallisen väestön tuen.

Selonteossa muistutetaan myös jo edellisen hallituksen ilmaisemasta kiinnostuksesta osallistua Naton nopean toiminnan valmiuksien kehittämiseen, niin sanottuun Nrf-yhteistyöhön. Jo alkuvuodesta tarjoukseen päätettiin yhdessä Ruotsin kanssa vastata alustavan myönteisesti. Samoin kuin EU:ssa myös Natossa nopean toiminnan valmiuksien kehittämistä pidetään tärkeänä. Naton puitteissa kehitetään sotilaallisen kriisinhallinnan standardeja, joita myös EU hyödyntää. Olisi silkkaa tuhlausta luoda päällekkäisiä menettelytapoja. Suomen kaltaiselle maalle on tärkeää olla mukana harjoittamassa kriisinhallintakykyään Naton puitteissa yhdessä niiden EU-maiden kanssa, joiden kanssa joka tapauksessa olemme yhteisissä taisteluosastoissa.

YK:n pyynnöstä on Euroopan unioni päättänyt käynnistää sotilaallisen kriisinhallintaoperaation nyt Tšadissa ja Keski-Afrikan tasavallassa. YK on jo pitkään toivonut EU:n osallistumista Darfurin kriisistä johtuvan epävakauden torjumiseen Sudanin naapurimaissa. Tšadissa ja Keski-Afrikan tasavallassa on yhteensä 200 000 Darfurista paennutta ihmistä, pakolaisia. EU-joukkojen tehtävänä on varmistaa näiden pakolaisleirien turvallisuutta ja toimia yhteistyössä YK:n poliisioperaation kanssa. YK:n poliisit valvovat järjestystä tietysti itse leireillä, ja yhteisvoimin pyritään luomaan edellytyksiä pakolaisten paluulle. Tämä riippuu tietenkin Darfurin tilanteen rauhoittumisesta sekä YK:n ja Afrikan unionin rauhanturvaoperaation onnistumisesta.

Operaation johtoon on valittu irlantilainen komentaja, ja näitten joukkojen kokoamisprosessi on parhaillaan käynnissä. Suomi tarjoaa 50—60 henkilön suojausosaston. Näillä näkymin mukaan lähtee yli 15 jäsenvaltiota EU:sta. Arviolta noin puolet joukoista tulee Ranskasta. On syytä korostaa, että kyseessä on puolueeton, itsenäinen ja monikansallinen operaatio. Toiminta halutaan käynnistää mahdollisimman pikaisesti, niin että se saavuttaisi alustavan toimintakykynsä jo vuoden loppuun mennessä. Tämän tehtävän odotetaan kestävän vuoden päivät. Operaatiolla on hyvin haastava suojelutehtävä. Sen tulee turvata vaarassa olevia siviilejä ja pakolaisia, edesauttaa humanitaarisen avun perillepääsyä sekä suojata YK:n henkilöstöä.

Herra puhemies! Olosuhteet ovat siellä vaikeat. Kuljetusmatkat ovat pitkiä, infrastruktuuri puutteellista, ja mikä tärkeintä, vihamielinen aseellinen toiminta voi olla summittaista ja kohdentua sekä siviileihin että operaatiojoukkoihin. Operaatiota voidaan pitää sotilaallisesti erittäin vaativana. Tämän vuoksi hallitus on sisällyttänyt tähän operaatioon osallistumisen omaan selontekoonsa.

EU-operaatio tukee YK:n ja Afrikan unionin yhteisoperaatiota Darfurissa. Lähettämällä joukkoja Tšadiin Suomikin antaa oman panoksensa Darfurin rauhoittamiseksi. Yhteisoperaatiossa tarvittavien joukkojen kokoaminen on siis meneillään, ja valtaosa tulee Afrikasta ja Aasiasta. Eurooppa on toistaiseksi otettu mukaan itse asiassa vain Hollannin kenttäsairaalan muodossa. Suomen tarjoamista poliiseista noin kymmenen on hyväksytty mukaan tähän operaatioon.

Useissa EU-maissa käydään keskustelua Afganistanista ja osallistumisesta Nato-johtoiseen Isaf-operaatioon. Tämä Isaf on suurin Yhdistyneitten kansakuntien mandatoima sotilasoperaatio sen joukkojen vahvuuden ollessa yli 40 000. Eurooppalaisten panos on merkittävä, sillä yli puolet joukoista tulee Euroopan unionin jäsenmaista. Muut Pohjoismaat satsaavat vahvasti Afganistaniin niin, että Ruotsilla on Isafissa 340, Tanskalla 450 sotilasta ja Norjan lähettämien joukkojen määrä nousee runsaaseen 500 sotilaaseen. Kyse on mitä suurimmassa määrin eurooppalaisesta ja siis myös erityisesti pohjoismaisesta vastuunkannosta.

Suomalaisten joukkojen määrä on pysynyt pitkään samana, noin sadan kiepukoilla. Suomalaiset on keskitetty Ruotsin johtamaan jälleenrakennusryhmään Afganistanin pohjoisosassa. Pohjoisessa turvallisuustilanne on pysynyt kohtuullisena siitä huolimatta, että valitettavasti pommi-iskut ovat levinneet myös sinne. Viime viikolta muistamme 41 afganistanilaisen siviilin hengen vaatineen itsemurhaiskun, joka osoittaa, että vahvan sotilaallisen läsnäolon jatkaminen myös maan pohjoisosissa on välttämätöntä.

Afganistanissa on monella sektorilla tapahtunut myös myönteistä kehitystä ulkomaisen avun myötävaikutuksella. Afganistanin jaloilleen saaminen ei tietenkään tapahdu vain sotilaallisin keinoin. Tarvitaan laaja-alaista toimintaa sisältäen siviilikriisinhallintaa, jälleenrakentamista ja kehitysyhteistyötä. Ei tule unohtaa myöskään poliittista prosessia ja kansallisen sovinnon pyrkimystä. Afganistan tarvitsee kansainvälisen yhteisön selkeää sitoutumista vakauden palauttamiseksi maahan. Suomen tulee varautua pitkäaikaiseen läsnäoloon maassa.

Sotilaallisella puolella tarkoituksemme on osallistua Afganistanin armeijan kouluttamiseen yhdessä muiden maiden kanssa. Ruotsi ja Norja ovat jo tässä toiminnassa mukana. Ensi vaiheessa koulutustehtäviin eli niin sanottuihin omlt-toimintoihin osallistuminen merkitsisi noin kymmenen sotilaan lisäystä. Selvitämme myös suuremman vastuun ottamista jälleenrakentamista koskevassa prt-yhteistyössä vuorotellaksemme siinä yhdessä Ruotsin kanssa.

Nyt käsillä oleva selonteko keskittyy vain sotilaallisiin toimiin, mutta, herra puhemies, eduskunta saa myöhemmin Afganistanista kokonaisvaltaisemman selvityksen, joka kattaa myös siviilikriisinhallinnan ja kehitysyhteistyön mahdollisuudet.

Hallituksen selonteko puhuu selvää kieltä siitä, että osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan on olennainen osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Hallitus haluaa, herra puhemies, että Suomi on tulevaisuudessakin eturivin maita niin sotilaallisessa kuin siviilikriisinhallinnassakin. Olemme aktiivisesti ajaneet kokonaisvaltaista lähestymistapaa ja siviili—sotilas-koordinaation vahvistamista kriisinhallinnassa. Menestyksekäs toiminta edellyttää meiltä nyt kouluttautumista ja harjaantumista ja myös uusien toimintatapojen hallitsemista. Nopea toiminta on päivän sana kaikissa kriisinhallintajärjestöissä. Tärkeintä on varsinainen vastuunkanto eli valmius lähettää joukkoja operaatioihin. Kun vastuuta ja siihen väistämättä liittyviä kustannuksia kannetaan, on hyvä muistaa myös, mitä toinen vaihtoehto merkitsisi: riskialttiimpaa, epävakaampaa ja kyynisempää maailmaa.

Markku  Laukkanen  /kesk(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Hallitus on todellakin tuonut eduskunnan käsiteltäväksi nyt selonteon Suomen osallistumisesta kahteen merkittävään kriisinhallintaoperaatioon ja EU:n nopean toiminnan joukkojen valmiusvuoroon. Näiden kolmen asiakokonaisuuden käsitteleminen samassa selonteossa antaa nyt eduskunnalle mahdollisuuden käydä laajasti keskustelua kansainvälisestä kriisinhallinnasta ja Suomen roolista siinä.

Osallistumalla kansainväliseen kriisinhallintaan me kannamme vastuuta kansainvälisestä turvallisuudesta ja vakaudesta. Ja sanonkin näin, että sellainen vaihtoehto, että olisimme kansainvälisen kriisinhallinnan ulkopuolella, ei ole Suomelle enää mahdollinen. Laaja turvallisuuskäsite tarkoittaa käytännössä sitä, että vahvistamme kriisinhallinnalla myös Suomen omaa turvallisuutta. Kansainvälisellä toiminnalla tuemme oman puolustuskykymme ja osaamisemme kehittämistä. Laki kriisinhallinnasta lähtee siitä, että päätös uuteen operaatioon osallistumisesta voidaan tehdä hyvin nopeasti ja joustavasti eduskunnan, valtioneuvoston ja tasavallan presidentin hyvässä yhteistoiminnassa.

Suomella on yli puolen vuosisadan perinteet rauhanturvaamisesta ja kriisinhallinnasta. Joukkojemme osaamista, paikalliset olosuhteet ja ihmiset huomioivaa toimintatapaa arvostetaan hyvin paljon maailmalla: olemme pragmaattisia, harkitsevaisia ja luotettavia, ja tälle pohjalle on hyvä rakentaa laajan kriisinhallinnan tulevaisuutta. Riskit ja vaatimukset ovat kasvaneet sinä aikana, kun olemme olleet mukana operaatioissa maailman eri puolilla. Ne on vain tänä päivänä osattava tiedostaa ja tunnistaa ja niihin on varauduttava ajan tasalla olevalla koulutuksella ja varustuksella.

Kriisinhallintaoperaatiot ja osallistumisen muodot on nyt käytävä hyvin huolella läpi tavalla, johon kansainvälinen vastuumme ja lainsäädäntömme meitä velvoittaa. Keskustan eduskuntaryhmä pitääkin poliittista konsensusta tärkeänä, kun osallistumme yhä monialaisempiin ja haastavampiin tehtäviin maailmalla. Pidämme myös hyvin tärkeänä, että kriisinhallinnan joukko- ja resurssipanostukset arvioidaan huolellisesti seuraavan turvallisuusselonteon yhteydessä.

Eduskunnan budjettivallan kannalta hyvin keskeinen kysymys onkin, riittääkö sotilaalliseen kriisinhallintaan budjetoitu rahoitus kattamaan sekä osallistumisen Tšadin operaatioon että mahdolliseen taisteluosasto-operaatioon, joiden osalta puhutaan yhteensä kymmenien miljoonien eurojen panostuksesta. Tältä osalta selonteko ei anna lopullisia vastauksia operaatioihin osallistumisen muodoista ja rahoituksesta. Esimerkiksi EU-operaatioon on budjetoitu 10 miljoonaa euroa, miehiä 221, ja se on vähemmän kuin 50 miehen Tšad-operaatio. Tässä on kysymys hallitukselle: riittävätkö resurssit?

Afganistanin yhteiskunnan rakentaminen — demokraattisten instituutioiden, ihmisoikeuksien juurruttaminen epävakaaseen maahan — edellyttää sotilaallisen kriisinhallinnan, siviilikriisinhallinnan ja kehitysyhteistyön monipuolista keinovalikoimaa ja saumatonta yhteistyötä eri toimijoiden kesken. Sanonkin näin, että kuvaavaa tämän päivän kriisinhallinnalle ja kriisinhallintatehtävään osallistuvalle sotilaalle on, että toisessa kädessä on ase ja toisessa on leipä. Sotilaallisella kriisinhallinnalla luodaankin edellytyksiä siviilikriisinhallinnan perillemenolle ja yhteiskunnan perusedellytysten, kuten koulujen, sairaaloiden, tiestön ja koko infrastruktuurin rakentamiselle. Siviilikriisinhallinnan keskeinen tehtävä on auttaa kriisialueilla elävää väestöä, mutta samalla luoda heidän silmissään kansainväliselle kriisinhallinnalle ja rauhanturvaamiselle uskottavuutta, luottamusta ja näyttöä siitä, että rauhanomaisin keinoin voidaan luoda parempaa elämää myöskin siviileille.

Keskustan eduskuntaryhmä pitää erittäin perusteltuna hallituksen lähtökohtaa osallistua Afganistanin kriisinhallintaoperaatioon vähintään nykytasolla tulevien lähivuosien aikana. Turvallisuustarpeiden kehittämisen kannalta eduskuntaryhmämme näkee perusteltuna hallituksen aikeet lisätä Suomen osallistumista Afganistanin operatiivisiin ohjaus- ja yhteydenpitoryhmiin sekä aikomuksen pohtia alueellisen johtovastuun ottamista. Olisimme kuitenkin nähneet hyvin tarpeellisena, että selonteossa olisi avattu seikkaperäisemmin operaatioihin liittyviä riskejä, alueellisen johtovastuun ottamista sekä siviilikriisinhallinnan ja kehitysyhteistyön keinovalikoimaa sekä pyydetty tässä yhteydessä näihin kysymyksiin myöskin eduskunnan kantaa. Vai pyydetäänkö tällä eduskunnan kantaa?

Keskustan eduskuntaryhmä odottaa näihin kysymyksiin vastauksia ulkoministeriön Afganistan-selvitykseltä ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta, kun kerran hallitus päätti luopua erillisestä Afganistanin selonteosta. Tässä on nyt kolme erillistä elementtiä tässä selonteossa, ja lukijalle siitä saattaa syntyä hieman sekava kokonaiskuva, ja siksi on, arvoisa ulkoministeri, hyvin tärkeätä, että eduskunnalle nyt kerrotaan myöskin näiden hankkeiden päätöksentekoproseduuri tämän jälkeen: missä asioissa tullaan uudelleen hakemaan eduskunnalta valtuutusta, vai onko niin, että tämän selonteon käsittely on se valtuutus kaikille näille hankkeille myöskin tästä eteenpäin?

Keskustan eduskuntaryhmälle kriisinhallintaoperaatioihin osallistuminen ei ole ideologinen kysymys vaan kansainvälisen kriisinhallinnan käytännöllinen työnjakokysymys. Suomen panosta tarvitaan niin YK:n, EU:n kuin Natonkin johtamissa operaatioissa. Operaatioiden luonne ei määräydy johtovastuun perusteella, vaan kriisinhallintaoperaatiot ovat vaativuudeltaan ja riskitasoltaan yhä saman kaltaisempia.

Afganistanissa päävastuu on Natolla, Tšadissa ja Keski-Afrikassa on kysymyksessä EU:n viides sotilaallinen kriisinhallintaoperaatio. Eufor-operaatio taas hakee ratkaisuja Darfurin kriisin alueellisten vaikutusten lievittämiseen. Keskustan eduskuntaryhmä pitääkin perusteltuna Suomen osallistumista EU-operaatioon Tšadissa ja Keski-Afrikassa riittävällä panoksella. EU:n operaatio tukee YK:n toimintaa alueella ja edesauttaa YK:n yhdessä Afrikan unionin kanssa toteuttamaa suurta Darfur-operaatiota.

Herra puhemies! Suomi osallistuu hallitusohjelman mukaisella tavalla täysipainoisesti Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiseen. Tärkeä osa sotilaallista kriisinhallintaa ovat EU:n nopean toiminnan joukot, joiden valmiusvuoroon osallistumme nyt toista kertaa. Panoksellamme EU:n taistelujoukkoihin tuemme osaltamme YK:n toimintaa ja kehitämme EU:n strategista kykyä vastata nopeaa toimintaa vaativien kriisien ratkaisuihin. Kokemukset edellisestä valmistautumisesta ja osallistumisesta ovat olleet myönteisiä. Saatujen kokemusten pohjalta arvioimme myös mahdollisuutta osallistua Naton nopean toiminnan joukkojen täydentävään toimintaan.

Puhemies! Nrf on rauhanturvaamisen väline, jota voidaan käyttää hyvin vaativiin tehtäviin ja johon osallistuu suurelta osin samoja maita kuin EU:n nopean toiminnan joukkoihin. Nrf ei ole Suomelle mikään Naton esikartano vaan toimintamuoto osallistua kriisinhallintaan täydentävissä joukoissa. Nrf tuleekin nähdä yhteensopivuutta ja toimintavalmiutta kuvaavana standardina, jonka muotoutuminen toiminnaksi ja osaksi kriisinhallinnan rakennetta on työn alla Natonkin piirissä. Me odotamme hallitukselta tässä asiassa linjauksia huomioiden jo aiemmin ilmaistun myönteisen kannan harkita asiaa. Eduskunta on pidettävä informoituna Nrf:n nopean toiminnan joukkojen tulevasta kehityksestä ja mahdollisen osallistumisen resursoinnista niin ikään.

Puhemies! Keskustan eduskuntaryhmä tukee Suomen osallistumista ensi vuonna pohjoismaiseen EU:n taistelujoukkojen valmiusvuoroon. EU:n taistelujoukkoihin osallistumista on kehitettävä pitkäjänteisesti ja johdonmukaisesti ottaen huomioon jo myös seuraavat valmiusvuorot vuonna 2011. Nyt toteutettava pohjoismainen kriisinhallintayhteistyö palvelee myös syventyvän pohjoismaisen turvallisuus- ja puolustusyhteistyön kehittämistä.

Suomi osallistuu kriisinhallintaan omista resursseistaan ja lähtökohdistaan käsin kansainvälistä vastuuta (Puhemies: Aika!) kantaen ja samalla omaa puolustuskykyään kehittäen. Kriisinhallintaan osallistumista ei määritellä kansallisen puolustuksen kustannuksella. Tässä suhteessa Ruotsin tie ei ole meidän tiemme. Lähtökohtanamme on kansallisen puolustuksen kehittäminen, mitä kriisinhallintaoperaatioista kerrytetty osaaminen myöskin tukee.

Heikki A. Ollila /kok(ryhmäpuheenvuoro):

Herra puhemies! Kriisinhallinta on keskeinen osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Kriisinhallinnasta saatu kokemus ja siihen valmistautuminen ovat tärkeällä sijalla kehitettäessä kansallista puolustustamme. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on tyytyväinen siitä, että nämä kysymykset tuodaan avoimella tavalla keskusteluun koko eduskuntaan. Kriisinhallinnasta, kuten muustakin ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, on voitava keskustella, ja tarvittaessa väitelläkin, mahdollisimman monilla foorumeilla.

Hallituksen selonteko käsittelee kolmea ajankohtaista kriisinhallintakysymystä: jatkolinjauksia osallistumisestamme Afganistanin Isaf-operaatioon ja osallistumistamme Darfurin kriisin ratkaisemiseen sekä pohjoismaisen EU:n taisteluosaston alkavaa valmiusvuoroa.

Afganistanissa Suomi on osallistunut Yhdistyneiden kansakuntien valtuuttamaan Isaf-operaatioon alusta pitäen. Lähtökohta osallistumispäätöksellemme oli selvä. Halusimme olla mukana tukemassa erittäin kovia kokeneen maan jälleenrakentamista. Osallistuminen kriisinhallintaan on ennen kaikkea kansainvälisen vastuun kantamista yhteisestä, jakamattomasta tulevaisuudestamme.

Afganistanissa Suomi on edellisen hallituksen helmikuussa 2007 tekemän päätöksen mukaisesti keskittänyt voimavaransa Mazar-i-Sharifin maakunnassa Ruotsin johtovastuulla toimivaan alueelliseen jälleenrakennusryhmään. Olemme samalla myös lisänneet Afganistanissa olevien suomalaisten määrää.

Vaativaa kriisinhallintatyötä Afganistanissa tekee tällä hetkellä alkuperäisen viidenkymmenen sijasta kaksinkertainen määrä, sata suomalaista sotilasta. Pohjoismaisessa vertailussa suomalaisten lukumäärä on pieni, sillä niin Ruotsilla, Norjalla kuin Tanskallakin on Afganistanissa moninkertainen määrä sotilaita.

Arvoisa puhemies! Kokoomuksen eduskuntaryhmä antaa täyden tukensa selonteon linjauksille koskien Suomen tulevaa osallistumista kriisinhallintaan Afganistanissa. Suurimman uhan Afganistanin vakaudelle muodostaa erilaisten vastarintaryhmien aseellisen toiminnan jatkuminen. Jatkossa kansainvälisen yhteisön ponnistusten painopisteen tulee yhä enenevässä määrin olla Afganistanin kansallisen armeijan kehittämisessä ja maan puolustusreformin tukemisessa. Nyt valmisteltavaksi ehdotetulla osallistumisellamme operatiivisten ohjaus- ja yhteydenpitoryhmien kautta Afganistanin armeijan kouluttamiseen ja sen itsenäisen toimintakyvyn kehittämiseen on tärkeä sija maan yhteiskuntarakenteiden vahvistamisessa.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä antaa täyden tukensa myös valitulle tavalle osallistua Darfurin kriisin ratkaisemiseen. Suomi ei ole lähdössä mukaan varsinaiseen pääoperaatioon — YK:n ja Afrikan unionin yhteisoperaatioon Sudanissa — vaan sitä läheisesti tukevaan Euroopan unionin kriisinhallintaoperaatioon. YK:n turvallisuusneuvoston hyväksymän EU-operaation tarkoituksena on hallita Darfurin konfliktin heijastusvaikutuksia naapurimaissa Tšadissa ja Keski-Afrikan tasavallassa ja turvata avustusjärjestöjen, kuten Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun, toimintaedellytykset. Suomen panosta on pidettävä merkittävänä, sillä valmistaudumme samalla kantamaan suurempaa vastuuta Kosovossa.

Meidän on muistettava se, että työ rauhan puolesta ei ole koskaan vaaratonta, eikä meillä milloinkaan voi olla takeita siitä, että selviämme kriisinhallinnasta uhreitta. Niin Afganistan, Darfur kuin Kosovokin ovat kaikki esimerkkejä kylmän sodan päättymisen mukanaan tuomista muutoksista konfliktien luonteeseen. Konfliktit ovat muuttuneet valtioiden välisistä kahnauksista yhä enemmän valtion sisällä ja eri väestöryhmien välillä käytäviksi selkkauksiksi, jotka synnyttävät laajaa pakolaisuutta ja katkeruutta. Siviiliväestöön kohdistuva raaka väkivalta, sorto ja terrori jättävät yhteiskuntiin syvät arvet.

Perinteisten rauhanturvaajien lähettäminen osapuolten väliin tulitaukoa valvomaan ei yksin ratkaise ongelmaa. Humanitaarista apua kriisialueille toimittavat avustustyöntekijät eivät enää ole osapuolten erityisessä suojeluksessa, vaan heistä on tullut lähes saalistuksen kohteita joko lunnaiden tai mediahuomion toivossa. Kansainvälisen yhteisön onkin otettava käyttöön monipuolisempi keinovalikoima kehitysavusta eri siviilikriisinhallinnan muotoihin.

Konfliktien luonteen muututtua on myös kriisinhallinnan muututtava. Tiukka erottelu siviilikriisinhallinnan ja sotilaallisen kriisinhallinnan tai konfliktialueille annettavan kehitysavun kesken ei ole mielekäs. Käytössä olevia välineitä on kehitettävä ja niitä on välttämätöntä sovittaa paremmin yhteen. Varhaisen puuttumisen tähdellisyys on tullut monissa uusissa konflikteissa ilmiselväksi, ja se on korostanut nopean toiminnan kykyjen kehittämistä. On tilanteita, joissa kriisin hallitseminen on aluksi kriisinhillintää, sotilaallista väliintuloa.

Euroopan unionin vastaus tähän haasteeseen on ollut EU:n taisteluosastokonsepti, jolla on luotu Euroopan unionin turvallisuusstrategiassa esille nostettu vaatimus valmiudesta varhaisessa vaiheessa tapahtuvaan nopeaan ja voimakkaaseenkin väliintuloon. Suomi on ensi vuoden alusta osallistumassa toisen kerran EU:n taisteluosaston kuuden kuukauden päivystysvuoroon.

Arvoisa puhemies! Kokoomuksen eduskuntaryhmä ilmaisee tukensa Ruotsin, Suomen, Norjan, Viron ja Irlannin muodostaman taisteluosaston asettamiselle korkeaan valmiuteen luottaen suomalaisten sotilaiden korkeaan moraaliin, vankkaan ammattitaitoon, hyvään koulutukseen ja tilanteen mukaisiin työvälineisiin, joiden avulla valmiusvuoromme aikana eteen mahdollisesti tulevista vaativimmistakin tehtävistä selvitään kunnialla, ylläpitäen niin arvokkaita rauhanturvaamisperinteitämme kuin Suomen tällä saralla nauttimaa arvostusta ja luottamusta.

Unionin kykyä nopeaan toimintaan ei ole käytännössä kokeiltu. Vaatimus nopeasta toimintakyvystä on kuitenkin johtanut myönteiseen kehitykseen lisäämällä eurooppalaisten joukkojen yhteisharjoituksia, etukäteisvalmistelua ja -suunnittelua. Samaan päämäärään pyritään myös Naton Nrf-toiminnalla. Kokoomuksen eduskuntaryhmä kannattaa esillä ollutta osallistumista Naton nopean toiminnan joukkoihin täydentävänä osana. Meidän on päätöksenteon osalta syytä edetä hyvässä yhteisymmärryksessä Ruotsin kanssa.

Liisa Jaakonsaari /sd(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hallitus on antanut eduskunnalle selonteon, joka on hämmentävän tekninen. Siis kaipaisin enemmän kokonaisnäkemystä ja visiotakin. Ja välillä tuntuu, kun lukee tätä selontekoa, että tähän on yhdistetty usea eri virkamiesnäkemys ilman suurempaa poliittista ohjausta.

Ensimmäinen kysymys on se, miksi nämä kaikki operaatiot on leivottu samaan selontekoon. Ja tässä selonteossa ei näy sitä integroidun mission ajatusta, jossa kriisinhallinta, rauhanrakentaminen ja jälleenrakentaminen nähdään kokonaisuutena. Tässä selonteossa ei ole sitä näkemystä, mitä esimerkiksi ministeri Kanerva tuossa puheenvuorossaan esitti. Miksi? Ministeri sanoi, että tämä on siirretty toiseen selontekoon. (Ed. Laakso: Selvitykseen!) — Selvitykseen. — Miksi? Minä yritän hahmottaa tässä puheenvuorossa, miksi on tapahtunut näin, koska tämä visio, kokonaisnäkemys, on erittäin tärkeä osa sekä kansanedustajien että kansalaisten informointia. Ja tämä informaatio on sen takia tärkeä, että me voisimme mahdollisimman laajasti kantaa vastuun yhä vaikeammista operaatioista. Siksi tämä kokonaisuus on erittäin tärkeä.

Minä toivoisin meidän selonteoiltamme ylipäätään muutosta, se on suomalaisten selontekojen tauti, että ne ovat liian teknisiä ja liian vähän poliittisia. Tarvitaan semmoista poliittista arviota selonteossa. Jos arvoisat kansanedustajat ovat viitsineet lukea tämän, niin he kyllä allekirjoittavat tämän selonteon luonteen tässä suhteessa.

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä on sitä mieltä, että Suomen tulee kantaa vastuu kansainvälisestä taakanjaosta Afganistanissa. Se on selvää. Mutta meidän osallistumisemme on perusteltua myös siksi, että Suomen oma turvallisuus alkaa kaukana rajojen ulkopuolella, kuten viimeaikaisissa turvallisuuspoliittisissa selonteoissa on tapana todeta. Tiedämme sen, että Afganistan tuottaa yli 90 prosenttia maailman heroiinista ja tuo massiivinen huumetuotanto näkyy Euroopankin kaduilla, näkyy varmasti Helsingin kaduillakin. (Ed. Tennilä: Ja kasvaa vain koko ajan!)

Suomalaiset rauhanturvaajat ja järjestöiden työntekijät joutuvat toimimaan sekä Afganistanissa että Tšadissa erittäin vaativissa oloissa. En tarkkaan muista, mitä ministeri Häkämies sanoi kanttiinitehtävistä, mutta nämä tehtävät eivät ole todellakaan mitään kanttiinitehtäviä.

Afganistanista on tullut entistä vaarallisempi komennus. Se on kaiken rehellisyyden nimissä tunnustettava, ja sekin on tunnustettava, että maassa on otettu edistysaskelia Talebanin syrjäyttämisen jälkeen muun muassa politiikan, talouden, tasa-arvon ja sivistyksen aloilla, ja kehityshaasteet ovat kuitenkin edelleen valtaisat. Tiedämme sen, että rajanaapuruus Pakistanin kanssa on myös valtaisa haaste.

Suomen mukanaan tuomasta lisäarvosta ehkä tärkein onkin juuri aikaisempi aktiivinen osallistuminen oikeussektorin kehittämiseen. Me tiedämme sen, että hyvä hallinto, oikeusvaltiokehitys ja ihmisoikeudet parantavat suoraan inhimillistä turvallisuutta Afganistanissa. Sosialidemokraatit tukevat hallituksen linjauksia suomalaisen kriisinhallinnan, humanitaarisen avun ja kehitysavun tuella edesauttaa Afganistanin kehittymistä parempaan suuntaan. Suomi voisi mielestämme laajemminkin profiloitua oikeusvaltiokehityksen tukemisen asiantuntijana. Mutta vielä kerran: Minusta olisi pitänyt sisällyttää myös tähän selontekoon tämä kokonaisajatus ja myös ajatus siitä, miten operaatioista lähdetään pois, jottei operaatioista tule itse sitten ongelma. Tarvitsemme myös vahvaa kehitysyhteistyötä ja siviilikriisinhallinnan keinoja.

Ja vielä kerran: Sosialidemokraattien mielestä hallitus olisi voinut tässä selonteossa käsitellä myös Suomen kehitysyhteistyöapua Afganistaniin, ja miksi näin ei ole tehty, selvinnee siitä, että hallitus ei ole päässyt tästä yksimielisyyteen, koska ministeri Häkämies puhuessaan maanpuolustuskurssin avajaisissa syksyllä korosti tätä yhteensovittamista, mutta ministeri Väyrynen Tervolassa 16.9.2007 totesi, että kansainvälinen kriisinhallinta on jo nyt viritetty äärirajoille ja että kriisitilanteessa kehitysyhteistyön edellytykset ovat heikot. Eli tämä integroitu mission ajatus ei ole kirkastunut hallitukselle.

Afganistanista todella löytyy esimerkkejä, joissa kehitysyhteistyöprojektien avulla ihmisten turvallisuutta, tasa-arvoa ja koulutustasoa on kyetty turvaamaan.

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä tukee myös Suomen osallistumista YK:n johtamaan Darfurin rauhanturvaoperaatioon. Se on tähän mennessä suurin, ja sen tarkoituksena on hillitä nykyään kuohuvaa ihmisoikeuksien polkemista. YK:n rooli on merkittävä, ja sitä on tuettava kaikin voimin. Suomella on nyt valmius osallistua EU-maiden kanssa Darfurin kriisiin nivoutuvaan Tšadin operaatioon. Kansainvälisen yhteisön on oltava nyt erityisen herkkänä, ettei Darfurista tule uusi Ruanda. Kansanedustaja Haavisto voinee kertoa, onko se jo, onko siitä jo tullut uusi Ruanda.

Myös tämä Tšadin operaatio on erittäin vaativa. Lista on pitkä: poliittinen epävakaus, matala kehitystaso, infrastruktuurin puute, konfliktien moniulotteinen luonne ja yleinen järjestyksen puute. Kaikki merkit osoittavat, että Darfurin konflikti vakavasti heikentää Tšadin jo horjuvaa vakautta rajojen yli tapahtuvan pakolaisten, kapinallisten ja muiden aseistettujen joukkojen ja rikollisten liikkumisen seurauksena. Olemme vakuuttuneita siitä, että suomalaisilla rauhanturvaajilla on annettavaa sille, että tilanne tuolla alueella rauhoittuisi ja että YK:n avustuskuljetukset pakolaisille voitaisiin toimittaa turvallisesti perille.

On erittäin tärkeää, että Suomi on läsnä omalla panoksellaan myös Sudanissa. Ensinnäkin kriisi, kuten olen todennut, on suuri, ja toiseksi se operaatio on YK-johtoinen. Sosialidemokraatit korostavat, että Suomen ei pidä unohtaa YK-johtoisia operaatioita. Libanonista vetäytymisen jälkeen YK-johtoisten operaatioiden määrä on laskenut merkittävästi. Välillä on tullut sellainen vaikutelma, että YK-operaatiot eivät olisi sotilaallisesti niin kiinnostavia ja haastavia. Toivottavasti tämä tulkinta on väärä ja hallitus muistaa kriisinhallintastrategiassaan myös YK:n aseman.

Arvoisa puhemies! Mitä tulee Nrf-osallistumiseen, rauhallinen harkinta tässäkin asiassa on tarpeen. Kannanmäärittely on mahdollista sen myötä, kun me itse saamme kokemusta EU:n omista nopean toiminnan joukoista ja Naton omat suunnitelmat täsmentyvät.

Nrf-osallistumista ei pidä kytkeä Nato-jäsenyydestä käytävään keskusteluun eikä näistä joukoista pidä antaa väärää kuvaa puhumalla olympiakisojen turvamiehistä. Mukanaolo näissä tehtävissä ei tee meistä Naton jäseniä, eikä toisaalta ulosjäänti pidä meitä ulkona Natosta.

On syytä sekin tunnustaa, että myös Nrf-tehtävät ovat sotilaallisesti vaativia. Meidän pitää arvioida resurssimme realistisesti ja miettiä sitä myös, mitä Suomi tästä kriisinhallinnasta myös omassa toiminnassaan (Puhemies: Aika!) sitten myöhemmin hyötyy. Mukanaolo voi toteutua pienimuotoisesti vaikkapa upseerien tai teknisen tuen kautta.

Arvoisa puhemies! Vielä kerran, kun kaikki nämä käsiteltävänä olevat operaatiot ovat erittäin vaativia, on erittäin tärkeää se, että ulkoasiainvaliokunta ja eduskunta käsittelevät nämä huolellisesti, jotta todellakin kannamme yhdessä sitten vastuun näistä yhä vaarallisemmiksi käyvistä operaatioista. (Eduskunnasta: Erinomainen puheenvuoro! — Kyllä! Paras ollut tähän asti!)

Annika Lapintie /vas(ryhmäpuheenvuoro):

Herra puhemies! Me vasemmistoliitossa olemme jo pitkään huomauttaneet, että tilanne Afganistanissa ja itse Isaf-operaatio on muuttunut siitä, kun Suomi viisi vuotta sitten yksimielisesti lähetti rauhanturvaajia. Nyt tämä selonteko keskittyy vain sotilaalliseen kriisinhallintaan, ja parempi olisi ollut, että kokonaisvaltaisemmin olisi pohdittu tarvittavia toimenpiteitä.

Afganistanissa vakavin virhe tapahtui jo alkuvuosina. Yhdysvallat hylkäsi Afganistanin lähteäkseen valloittamaan Irakin öljykenttiä. Vakauttamiseen ja kehittämiseen tarvittavat voimavarat uhrattiin Irakin valloittamiseen ja miehityksen ylläpitämiseen.

Yhdysvallat on sitonut Irakiin kaiken liikenevän asevoimansa. Niinpä se on mielihyvin luovuttanut Isafille vastuun koko Afganistanista lukuun ottamatta erillistä sissien vastaista Oef-operaatiota. Tämä vähäinen miehistömäärä Afganistanissa on johtanut siihen, että Taliban-liike hallitsee huomattavaa osaa Etelä-Afganistanista, ja toinen seuraus on ollut se, että joukkojen suojelemiseksi on jouduttu käyttämään ilmapommituksia, jotka ovat aiheuttaneet paljon traagisia ja turhia siviiliuhreja.

Tilanne Afganistanissa on suoraan sanottuna masentava, eikä hallituksen selonteko paljon lohduta. Olisi toivottavaa, että afganistanilaiset itse pystyisivät hakemaan poliittista ratkaisua, ja sen takia Karzain hallitusta tulisikin kannustaa neuvottelemaan myös Taliban-liikkeen kanssa.

Hallitus esittää nyt, että Suomi osallistuisi Afganistanin asevoimien koulutukseen. On varmasti totta, että vain luomalla Afganistaniin toimivat, keskushallitusta tukevat kansalliset asevoimat voi Isaf vetäytyä kunnialla Afganistanista.

Hallitus ei kuitenkaan kerro, että näiden kouluttajien on tarkoitus osallistua afganistanilaisten joukko-osastojen mukana taisteluihin. Eduskunnan onkin syytä asettaa Suomen osallistumiselle näihin ohjausryhmiin selkeä rajoitus, jotta suomalaiset eivät osallistu varsinaisiin taisteluihin, tai sitten on torjuttava kokonaan osallistuminen kouluttamiseen. Perusteita eivät myöskään ole johtovastuun tavoittelu ja siihen liittyvä suomalaisten joukkojen lisäys.

Afganistanin oman armeijan kouluttaminen ei tietenkään ole vielä riittävää maan myönteiselle kehitykselle. Tarvitaan mittavia kansainvälisiä panostuksia kehitysyhteistyöhön ja siviilikriisinhallintaan, ja siksi Suomen pitkäaikainen kehitysyhteistyö on perusteltua.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä haluaa eduskunnan entistä tarkemmin valvovan Afganistanin tilannetta ja määrittelevän tarkemmin Suomen osallistumisen ehdot. Esimerkiksi hallitus varmasti nyt kuvittelee tämän keskustelun olevan riittävä, ja näin ei mielestämme ole. Afgan-valtuus olisi esimerkiksi syytä myöntää vain määräajaksi, kuten esimerkiksi Saksassa tehdään. Kyse on vähän eri tilanteesta kuin vaikkapa Kyproksella, jossa rauhanturvaajat ovat kylläkin olleet vuosikymmeniä, mutta välillä tunnelmahan on siellä kuin Baywatchissa.

Olemme tukeneet Suomen osallistumista Isafiin, mutta haluan asettaa reunaehdon. Jos Yhdysvallat aloittaa sotatoimet Irania vastaan, niin minusta tuntuu, että Suomen ei ole syytä jatkaa Afganistanissa. Ei voi olla niin, että yksi valtio maailmassa panee palasiksi aivan liian monta sellaista paikkaa, joita kymmenenkään muuta valtiota ei enää kykene kasaamaan.

Darfurin tilanne on pitkään ollut hirveä, ja siksi Suomen tulee Darfurin tueksi osallistua YK:n turvallisuusneuvoston hyväksymään Tšadin ja Keski-Afrikan tasavallan operaatioon. Tilanteen vaikeuden huomioon ottaen eduskunnan tulee asettaa tällekin operaatiolle määräaika osallistumiselle, jotta tuloksia päästään arvioimaan muutaman vuoden päästä.

Selonteon johdannossa kerrotaan Suomen osallistuvan Naton nopean toiminnan joukkojen harjoitustoimintaan ja hallituksen ilmaisseen Suomen haluavan osallistua myös Nrf:ää täydentävään toimintaan. Hallitus kertoo valmisteluja ja selvityksiä jatkettavan Suomen mahdollisesta osallistumisesta.

Eduskunnan pitää edellyttää, että näillä muutamilla lauseilla ei tässä nyt tehdä lopullista päätöstä, vaan että eduskunta varaa itselleen oikeuden päättää asiasta vielä erikseen.

Oli muuten koomista, että eräät kokoomuspoliitikot halusivat ängetä mukaan heti Nrf-joukkojen alkuvaiheissa vain todetakseen, että Nato-maissa ei löytynyt riittävästi kiinnostusta osoittaa alun perin kaavailtua määrää joukkoja ja kalustoa.

Me vasemmistoliitossa pidämme Nrf:n täydentäväänkin toimintaan osallistumista ongelmallisena. Suomella olisi muodollisesti mahdollisuus jäädä pois operaatioista, joita ei voi pitää oikeutettuina ja hyväksyttävinä. Käytännössä syntyy kuitenkin henkinen sitoutuminen, josta on vaikea pyristellä irti. Suomi osallistuu nyt EU:n taisteluosaston toimintaan, ja minusta useampia avoimia velkakirjoja ei pitäisi silmät ummessa kirjoitella.

Lopuksi muutama sana taustalla kummittelevasta Nato-jäsenyydestä.

Ensinnäkin: Yhdysvaltojen toivomuksesta Naton pääpaino on siirtynyt jäsenmaiden puolustamisesta kansainväliseksi toimijaksi.

Toiseksi: Natosta haetaan ennen muuta Yhdysvaltain suojelua. Sen joka sitä haluaa, pitää kertoa, aikooko Suomi auttaa, kun Yhdysvallat pyytää. Kaikki tuoreet Nato-maat tukivat Yhdysvaltain hyökkäystä Irakiin. Minusta Natoon halajavan kokoomuksen, mutta miksei myös ed. Jaakonsaaren, pitäisi nyt kertoa, tulisiko Suomen osallistua seuraavaan hyökkäykseen. Ja Irakiinkin vielä ehtii, jos oikein kiirettä pitää. (Ed. Jaakonsaari: Onpa halpamaista!) Vai aiotteko te julistaa, että Suomi hakee Natossa Yhdysvaltain suojaa, mutta ilmoittaa jo etukäteen, ettei osallistu mihinkään Yhdysvaltain hyökkäystoimiin? (Ed. Jaakonsaari: Ihan omaa höpinää!)

Kolmanneksi: Kannattaa muistaa, että jäsenyys ei tuo päätösvaltaa. Yhdysvallat ei anna muiden Nato-maiden estää sitä, mitä se on päättänyt. Yhdysvalloille paljon kätevämpi keino on halukkaiden koalitio. (Ed. Jaakonsaari: Valitettavasti!)

Pekka Haavisto /vihr(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On hyvä, että eduskunta viimein pääsee keskustelemaan osallistumisesta kriisinhallintaoperaatioihin, vaikka nämä ovatkin nyt kaikki yhdessä paketissa.

Afganistanista kuultiin viime viikolla huonoja uutisia, kun itsemurhapommittaja räjäytti itsensä Pohjois-Afganistanissa Baghlanin maakunnassa sokeritehtaan avajaisissa. Kuolonuhreja oli uutisten mukaan kymmeniä ja näiden joukossa myöskin afganistanilaisia kansanedustajia.

Tilastot rauhanturvaoperaation riskeistä Afganistanissa kertovat karua kieltä: rauhanturvaajia on kuollut tänä vuonna jo yli 200 eli neljä kertaa enemmän kuin operaation alkaessa vuonna 2002. Myös ensimmäinen suomalainen rauhanturvaaja menetti siellä tänä vuonna henkensä. Se, että Naton johtama Isaf-operaatio ja Yhdysvaltain johtama Enduring Freedom -operaatio toimivat päällekkäin, lisää rauhanturvaamisen riskejä ennen kaikkea Etelä-Afganistanissa, jossa Taliban-oppositio kontrolloi laajimpia alueita. Ilmapommitukset siviiliuhreineen ovat lisänneet myös paikallisen väestön katkeruutta.

Vihreät hyväksyvät tämän selonteon linjauksen, jossa Suomi jatkaa nykytasolla toimintaansa Afganistanissa ja lisää panostustaan muun muassa Afganistanin oman armeijan Anan kouluttamiseen. Sen sijaan asevientiä Afganistaniin me emme hyväksy.

Mutta tämä ei riitä rauhan aikaansaamiseen maassa. Samaan aikaan kun on tärkeää tuomita Afganistanin opposition ja Taliban-liikkeen ihmisoikeusloukkaukset, panttivankien otto sekä siviileihin ja rauhanturvaajiin kohdistuva väkivalta, on tunnustettava, että Afganistanin sisäisiin ongelmiin ei ole sotilaallista ratkaisua eikä oppositiota voi pommittaa hengiltä. Sen vuoksi neuvottelujen tie — niin vaikea kuin se onkin — on ja tulee olemaan ainoa ratkaisu Afganistanissa.

Vihreä eduskuntaryhmä pitää hallituksen antamaa selontekoa puutteellisena juuri poliittisen ratkaisun etsimisen osalta. Suomen kokonaisstrategiaan Afganistanissa pitäisi kuulua vuoropuhelun edistämisen hallituksen ja opposition välillä. Presidentti Karzai on jo julkisuudessa ilmaissut neuvotteluhalunsa, mutta elokuussa Kabulissa järjestettyyn Peace Jirgaan ei vielä saatu maan oppositiota mukaan. Näitä yrityksiä on jatkettava, ja kansainvälisen yhteisön — Suomi mukaan lukien — on tässä annettava apuaan. Tähän poliittiseen dialogiin myös ministeri Kanervakin täällä viittasi.

Selonteossa mainitaan myös kriisinhallinnan ja kehitysyhteistyön välinen yhteys. Vihreä eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että osana Suomen kokonaispanosta Afganistanissa naisten asemaan ja tyttöjen koulutukseen kiinnitetään edelleen entistä enemmän huomiota.

Arvoisa puhemies! Euroopan unioni on nyt aloittamassa Tšadissa enimmillään 4 000 hengen rauhanturvaoperaatiota, jolle myös YK on antanut siunauksensa. Perusteena tälle Tšadin operaatiolle ovat Darfurin kriisistä johtuneet ongelmat sekä Tšadissa että Keski-Afrikan tasavallassa eli naapurimaissa. Vihreä eduskuntaryhmä hyväksyy sen, että myös suomalaisia rauhanturvaajia osallistuu tähän EU-johtoiseen operaatioon.

Tässäkään tapauksessa naapurimaihin annettava apu ei kuitenkaan riitä, jollei pystytä tekemään entistä enemmän itse Darfurin maakunnassa. Pakolaiset eivät voi palata koteihinsa, jos Darfurissa ei ole uskottavaa rauhanturvaoperaatiota ja jos Sudanin hallituksen ja sissien välillä ei ole neuvottelutulosta.

Sudanin hallitus on ollut varauksellinen muiden kuin afrikkalaisten joukkojen tuloon Darfuriin, mutta tästä huolimatta eurooppalaisista maista muun muassa Ruotsi, Norja ja Hollanti ovat tarjonneet apuaan YK:n ja Afrikan unionin yhteiselle Unamid-operaatiolle. Suomesta on lähdössä tähän operaatioon poliisimiehiä ja -naisia.

Unamid-operaation kokonaisvahvuus tulee olemaan 20 000 rauhanturvaajaa ja 6 000 poliisia. On todennäköistä, että tämäkin operaatio tarvitsee tulevaisuudessa voimakkaampaa eurooppalaista panosta. Vihreä eduskuntaryhmä katsoo, että Suomen tulisi olla valmis lisäämään panostustaan myös Darfurissa tapahtuvaan Unamid-operaatioon YK:n ja Afrikan unionin niin pyytäessä.

Arvoisa puhemies! Kolmantena asiana käsillä olevassa selonteossa on Suomen osallistuminen EU:n taisteluosaston valmiusvuoroon vuoden 2008 ensimmäisellä puoliskolla yhdessä Ruotsin, Viron, Irlannin ja Norjan kanssa. Vihreät hyväksyvät tämän valmiusvuoroon osallistumisen ehdolla, että eduskunnalla edelleen säilyy todellinen vaikutusvalta niissä tilanteissa, joissa tämän joukon aktiivista käyttämistä suunnitellaan. On tärkeää muistaa, että päätös valmiudessa olevien joukkojen käyttämisestä EU:n taisteluosasto-operaatiossa on aina kansallinen. Vaikka YK:n mandaatti ei ole ehdoton edellytys operaation käynnistämiselle, lähtökohtana on kuitenkin toiminta joko YK:n turvallisuusneuvoston valtuutuksella tai YK:n tai sen erityisjärjestön pyynnöstä.

Arvoisa puhemies, aivan lopuksi: Tässä itse selonteossa käsitellään kolmea asiaa: Afganistania, Tšadia ja sitten tätä EU:n valmiusjoukkoa, ja siinä on yhden kappaleen verran tekstiä Naton Nrf-joukoista. Vihreät katsovat, että tämän selonteon pohjalta ei varsinaista keskustelua voida laajemmasta osallistumisesta Nrf:ään käydä. Siitä on erikseen eduskunnalle tuotava selvitys, ja asiallinen keskustelu on käytävä siinä yhteydessä.

Elisabeth  Nauclér  /r(ryhmäpuheenvuoro):

Herr talman! Då vi reviderade vår krishanteringslag för drygt ett och ett halvt år sedan var många skeptiska till att Finland skulle delta i EU-operationer. Man var då rädd för att EU och FN av någon anledning skulle ha olika målsättningar. I dagens läge kan vi konstatera hur sammanflätat krishanteringsmålen är inom dessa båda organisationer. Detta visar även statsrådets redogörelse.

EU muodostaa puitteet yhteistyölle, jonka kautta Suomi haluaa vahvistaa turvallisuutta niin Euroopassa kuin maailmanlaajuisestikin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että haluaisimme jotenkin horjuttaa YK:n asemaa turvallisuuspolitiikan kokoavana toimijana. YK:lla on rakenteellisia ongelmia, joihin on puututtava. Ruotsalainen eduskuntaryhmä edellyttää, että Suomi on aktiivinen uudistuksesta keskusteltaessa. Tarvitsemme vahvistunutta YK:ta.

Att skicka ut män och kvinnor till en svår krissituation kan vara ett svårt beslut. Eftersom Finland är bra och rutinerat på fredsbevarande operationer skulle det vara synnerligen svårt för oss att dra oss undan ansvaret att bidra till att upprätthålla den internationella freden och säkerheten, även om det kan vara klokt att påminna om verksamhetens krävande och oförutsägbara natur. Ett exempel på detta är Isaf-operationen i Afghanistan. År 2002 svarade Finland jakande på FN:s förfrågan om att sända fredsbevarare till Afghanistan. Att uppdraget är svårt och krävande blev vi påminda om tidigare i år när en finländsk fredsbevarare stupade. Den typ av hot som våra fredsbevarare möter i vardagens Afghanistan kan vara svåra att förutsäga.

Att ett fortsatt finländskt deltagande i Afghanistan är av stor vikt är dock klart. Man kan anta att en del av det heroin som distribueras i gatuhandeln i Finland har sitt ursprung i Afghanistan. Även väpnade konflikter långt ifrån oss har således verkningar också i vår del av världen. Ett fortsatt deltagande i stabiliseringsarbetet i Afghanistan är därför naturligt, också för vår del. Gällande riskerna är det viktigt att poängtera att deltagandet är frivilligt för våra fredsbevarare men även att poängtera de risker som finns. Vi måste också garantera våra fredsbevarare de bästa möjligheter och den bästa tillgängliga utrustning och utbildning för att hjälpa dem klara de utmaningar och risker som kommer i deras väg.

Statsrådet skriver i redogörelsen att Finland har inlett diskussioner med sina samarbetsparter om en eventuell roll som ledande stat för en regional återuppbyggnadsgrupp, Provincial Reconstruction Team. Det är klart att ett större ansvar i Afghanistan, exempelvis som ledande stat för en regional återuppbyggnadsgrupp, kräver mer i form av bland annat tekniska förutsättningar.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä katsoo, että Suomen osallistumisen vahvistaminen esimerkiksi juuri näissä alueellisissa jälleenrakennusryhmissä — joko johtovaltiona tai osallistuvana valtiona — muodostaisi luontevan jatkeen suomalaiselle rauhanturvaamisperinteelle. Ruotsalainen eduskuntaryhmä korostaa, että siviili- ja sotilaskriisinhallinnan on toimittava rinta rinnan, muun muassa jotta siviilijärjestöjen puolueettomuus ei joutuisi kyseenalaiseksi. Sotilaskriisinhallinnan on keskityttävä ainoastaan vastaamaan alueen turvallisuudesta ja jätettävä muut vakautta edistävät toimenpiteet, kuten rule of law -ajatuksen toteuttamisen, siviilijärjestöille.

Tälläkin sektorilla Suomella on laajaa osaamista, jota osaltaan tukee vasta perustettu Kuopion kriisinhallintakeskus, CMC. Kuopion kriisinhallintakeskuksen tehtäviin kuuluu asiantuntijoiden kouluttaminen kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin sekä siviilikriisinhallintaan liittyvä tutkimus. Keskuksen avulla Suomi voi entisestäänkin laajentaa ja syventää osallistumistaan kansainväliseen kriisinhallintaan. Ruotsalainen eduskuntaryhmä katsoo myös, että Suomen tulisi harkita laajempia panostuksia myös siviilikriisinhallintaan Afganistanissa.

Situationen i Centralafrika är som vi alla vet synnerligen problematisk. Operationerna som dels planeras, dels pågår i Tchad och Centralafrikanska republiken respektive Sudan och Darfur, har tagits emot med blandade känslor. Finlands insats i de båda operationerna kommer hur som helst också sammantaget att bli minimal. Operationen i Tchad kommer att bli synnerligen krävande, men är av största vikt för att skydda flyktinglägren i området.

Gällande Darfurkonflikten är det bekymmersamt att den sudanesiska regeringen och Afrikanska Unionen har velat hålla fast vid FN-insatsens afrikanska natur. Svenska riksdagsgruppen anser inte att FN som utgångspunkt skall gå in för att lösa regionala konflikter med styrkor från samma region. Grundtanken med FN är och måste förbli att alla skall vara beredda att delta i arbetet för en stabilare värld. I vissa fall kan styrkor med en bred etnisk sammansättning till och med vara den enda möjligheten till att stabilisera läget. Frågan är om inte nordiska styrkor skulle ha behövts i Darfur.

Arvoisa puhemies! Selonteossaan valtioneuvosto mainitsee lyhyesti Naton nopean toiminnan joukot. Valtioneuvoston mukaan Suomi osallistuu nopean toiminnan joukkojen harjoituksiin vahvistaakseen omaa kapasiteettiaan ja osaamistaan. Sen sijaan osallistumista joukkoja täydentävään toimintaan harkitaan vielä. Ruotsalainen eduskuntaryhmä suhtautuu tässä vaiheessa myönteisesti nopean toiminnan joukkoihin osallistumiseen tietyin ehdoin. Ensinnäkin jokaisen maan on kussakin tilanteessa itse voitava päättää osallistumisestaan. Toiseksi toiminnan, jota päätös koskee, on oltava sopusoinnussa uuden kriisinhallintalakimme kanssa.

Omasta mielestäni lähtökohtana pitää olla, että operaatio perustuu YK-mandaattiin. Valtioneuvosto lupaa palata kysymykseen Naton nopean toiminnan joukoista myöhemmässä vaiheessa. Ruotsalainen eduskuntaryhmä toivoo, että valtioneuvosto siinä yhteydessä selventää, mitä sana "osallistua" tarkkaan ottaen tarkoittaa. On selvää, että meidän on varmistuttava siitä, että Suomi "puhuu samaa kieltä" kuin muut maat ajatellen käytäntöjä, yhteensopivuutta ja menettelytapoja. Ellemme osallistu, on olemassa riski, että jäämme ulkopuolelle.

Trots att den senaste finländska beredskapsperioden inom EU förlöpte lugnt finns det inget som säger att inkommande period blir lika lugn. Det är viktigt att gång på gång påminna oss själva om att utskickandet av beväpnade fredsbevarande trupper i sig alltid är bevis på misslyckande. Så är fallet då en kris eskalerat så långt att människors liv och säkerhet hotas. Det är också viktigt att vara medveten om de stora riskerna. Det är bra att påminna oss själva om att fredsbevarandet aldrig varit ofarligt eller riskfritt. Därför måste även framöver förebyggande av konflikter och våldsamma kriser vara vår första prioritet.

Det viktigaste säkerhetspolitiska arbetet är därför det förebyggande arbetet. På såväl FN-, EU- som nationell nivå bör vi skapa adekvata system av tidig varning med uppföljande politikprogram. Även vår biståndspolitik måste kunna styra samhälleliga fenomen som kan leda till problem och ett krav på demokrati- och människorättsarbete måste prägla de långsiktiga samarbetsprojekten. Regeringens redogörelse följer som helhet långt den linje om ett globalt ansvar som svenska riksdagsgruppen talat för, trots att redogörelsen i sak för väldigt lite nytt med sig.

Toimi Kankaanniemi /kd(ryhmäpuheenvuoro):

Herra puhemies! Suomella on vankka kokemus ja laaja arvostus rauhanturvaamistoiminnasta vuosikymmenten ajalta eri puolilla maailmaa. Olemme voineet antaa merkittävän panoksemme rauhan edistämiseen. Perinteisesti osallistumisemme on edellyttänyt osapuolten välistä sopimusta tai vähintään aselepoa sekä YK:n tai Etyj:n mandaattia. Näin menetellen henkilömenetykset ja taloudelliset kustannukset ovat olleet kohtuulliset. Tällaiselle toiminnalle on edelleenkin tarvetta.

Herra puhemies! Kiitän valtioneuvostoa selonteosta, joka kyllä valitettavasti on hieman vaikeasti luettava ja sekava ja ehkä liian tekninen.

Selonteon ensimmäisessä osiossa käsitellään Afganistanin Isaf-operaatiota. Eduskunta hyväksyi yksimielisesti tammikuussa 2002 Suomen osallistumisen YK:n turvallisuusneuvoston päätöksen mukaiseen operaatioon. Lain edellyttämät ehdot täyttyivät. Eräiden operaatiossa tapahtuneiden muutosten ja Afganistanin sisäisen tilanteen vaikeutumisen johdosta maassa on nyt erilainen asetelma kuin oli silloin, kun operaatio alkoi. Nyt on perusteltua syytä tarkastella myös Suomen osallistumista hyvin tarkoin.

Meillä on vaadittu pikaista vetäytymistä Afganistanista. On kuitenkin syytä pohtia, mitä vetäytyminen käytännössä merkitsisi ja miten se heijastuisi muualle. Jos Suomi vetäisi nopeasti joukkonsa pois ja muut maat seuraisivat esimerkkiämme, valta ajautuisi jälleen talebaneille ja maassa 1990-luvulla vallinnut synkkä tilanne palautuisi. Ihmisoikeudet ja erityisesti naisten asema muuttuisivat erittäin vaikeaksi. Huume- ja terrorismiongelmat kärjistyisivät, ja uhka niiden leviämisestä kaikkialle maailmaan kasvaisi. Talebanien vaikutusvalta saattaisi kasvaa myös epävakaassa naapurivaltiossa Pakistanissa, joka on ydinasevaltio. Se olisi hyvin vaarallista ajatellen laajemminkin tuon alueen kriisejä.

Afganistanissa on demokraattisilla vaaleilla valittu presidentti, jonka hallintoa on syytä tukea. Isaf-operaatio toimii Naton johdon alla, mutta YK:n peruskirjan mukaisin valtuuksin. Lukuisat maat ovat operaatioissa mukana ja jakamassa vastuuta vaikeissa oloissa.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä painottaa, että Afganistanin tilannetta tulee tarkoin seurata ja pyrkiä siihen, että suomalaiset ovat ensi sijassa asiantuntijatehtävissä ja rakentamassa hallintoa ja siviiliyhteiskuntaa sekä edistämässä rauhanneuvottelujen edellytyksiä. Nopea vetäytyminen Afganistanista tuskin on mahdollista, mutta vetäytymiselle on luotava valmiuksia, vaikka nyt näyttää siltä, että sinne on juututtu vuosiksi.

Herra puhemies! Selonteon toinen osio käsittelee Darfurin alueen kriisiä ja sen vaikutuksia naapurimaihin Tšadiin ja Keski-Afrikan tasavaltaan. Muutaman vuoden ajan Afrikan unionin joukot ovat yrittäneet rauhoittaa aluetta. Vasta runsas vuosi sitten YK sai aikaan ensimmäisen päätöksen operaatiosta, jonka käynnistämisessä on yhä vaikeuksia. Suomen hallitus suhtautui pitkään hyvin kylmästi osallistumiseen Darfurin operaatioon. Syntyi mielikuva siitä, että Suomi ei enää halua osallistua YK-operaatioihin, mutta haluaa jopa yli-innokkaasti Nato- ja EU-operaatioihin. Toivottavasti näin ei kuitenkaan ole.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä antaa tuen hallituksen suunnitelmalle osallistua Darfurin YK-operaatioon noin 14 poliisin ja Tšadin EU-operaatioon 30—40 hengen suojausjoukon sekä muutaman esikuntahenkilön voimin. Tämä hallituksen kaavailema panostus on melko vaatimaton verrattuna esimerkiksi Ruotsin ja Norjan lupauksiin.

Darfurin kriisin ratkaisemisessa tärkeintä on etsiä poliittista tietä. Kansanedustaja, rauhantekijä Pekka Haaviston toiminta on osaltaan osoitus luottamuksesta suomalaiseen kykyyn etsiä ratkaisuja vaikeisiin ongelmiin. Toivottavasti se jatkuu ja menestyy. Autuaita ovat rauhantekijät.

Herra puhemies! Selonteon kolmas osio käsittelee EU:n korkean valmiuden taisteluosastoon liittyviä kysymyksiä sekä osallistumista Naton nopean toiminnan joukkoihin. EU:n taisteluosaston osalta perustamispäätökset on tehty. Nyt luodaan käytännön valmiuksia mahdollisiin operaatioihin. Kotimainen päätöksenteko on lailla järjestetty. Sen sijaan EU-päätöksenteko sisältää huolenaiheita. Syntyykö EU:ssa päätöksiä, joita ei ole riittävästi valmisteltu? Suurella arvovallalla nopeasti tehdyt Eurooppa-neuvoston päätökset voivat johtaa jopa arvaamattomiin seurauksiin. YK:n mandaatti olisikin käytännössä aina erittäin hyvä pohja.

Suomen mahdollinen osallistuminen Naton nopean toiminnan Nrf-joukkoihin vaatii selvityksiä, joita selonteossa ei ole esitetty. Poliittiset ja taloudelliset vaikutukset sekä arvio vaikutuksista Suomen omaan turvallisuuteen ja puolustusratkaisuihin tulee tarkoin harkita ennen päätöksentekoa.

Suomi on sitoutunut osallistumaan EU:n sotilaalliseen kriisinhallintaan eli käytännössä rauhaanpakottamiseen. Presidentti Mauno Koivisto varoitteli taannoin, että on kovin helppoa lähteä kaukomaille vaikeisiin sotilaallisiin operaatioihin, mutta niistä eroon pääseminen on hyvin vaikeaa. Riittävästi ei ole pohdittu sitä, että niissä tilanteissa joudutaan helposti jommankumman osapuolen puolelle toista vastaan. Jos vastakkain ovat diktatorinen hallitus ja sitä vastaan sotivat sissityyppiset joukot, kumpi osapuoli on se, joka ensi sijassa pitää pakottaa rauhaan? Tarvitaan suuri sotilaallinen voima, mutta sekään ei aina takaa kestävää rauhaa ja vakautta. Vain se on varmaa, että menetykset ovat kaikille mittavat.

Herra puhemies! Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että Suomi käyttää kaikki mahdollisuutensa diplomatian ja pehmeiden keinojen avulla ratkoa maailman kriisejä. Meidän tulee jatkossakin olla rauhan rakentajana ja turvaajana, ei niinkään voimakeinoihin turvautujana. Kerrallaan noin 1 000 rauhanturvaajan ja 100 miljoonan euron vuotuinen panostus rauhanturvaamistoimintaan on edelleen hyvä lähtökohta. Lisäksi korostamme sitä, että kehitysyhteistyö ja panostus siviilikriisinhallintaan ovat myös vahvaa rauhan rakentamista ja ongelmien ennaltaehkäisyä. Hallituksen pitäisikin olla valmis lisäämään panostuksia näihin tarkoituksiin.

Timo Soini  /ps(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! (Välihuutoja) — Kiva, kun kollegat kannustavat, pian kannattavatkin.

Monimutkaisessa maailmassa yksinkertainen on arvokasta. Valitettavasti tätä yksinkertaisuutta ei helposti voi soveltaa sotilaalliseen kriisinhallintaan. Hallitus antaa selonteossaan meneillä olevista kriiseistä sekä Afganistanissa että Tšadissa ja Keski-Afrikan tasavallassa niin hyvän kuvauksen kuin voidaan kohtuudella vaatia. Jos kuva on utuinen, ei se välttämättä ole katsojan vika.

Näillä kaikilla alueilla toimitaan vaikeissa olosuhteissa ja vakavissa asioissa. Afganistan tuntuu olevan ikuinen murheenkryyni kansainväliselle yhteisölle. Brittiläinen imperiumi ja kommunistinen Neuvostoliitto saivat aikoinaan siipeensä Afganistanissa ja joutuivat poistumaan sieltä enemmän tai vähemmän savustettuina. Nyt Afganistanissa eletään Taliban-hallinnon kukistamisen jälkeistä aikaa. Selvyyden vuoksi sanottakoon suoraan, että Taliban-hallinto on vastenmielinen sortojärjestelmä, jonka vallasta syökseminen oli välttämätöntä, ja se oli tehtävä. Ongelmaton ei ole tehtävä nykytilassakaan. Korruptio rehottaa, huumekauppa kukoistaa, ja hallinto- ja kouluolot ovat kehittymättömiä.

Suomi on perinteisesti ollut puolueeton maa. Tätä hyvää perustaa on nyt monin tavoin murennettu, ja Suomen herroilla ja joillakin rouvillakin ja etenkin hallituksella näyttää olevan tiekartta kohti sotilaallista liittoutumista. Tämä askarruttaa perussuomalaisia. Aste asteelta menemme kohti sotilasliittoa. Osallistuminen näihin operaatioihin sitouttaa Suomea yhä syvemmälle, ja lopulta olemme käytännössä osa sotilasliittoa, vailla muodollista vihkimistä.

Mutta Afganistan-operaatio on muodollisesti selkeä, sillä on YK:n mandaatti. Aivan yhtä perusteltua on todeta, että ilman Talibanin väkivaltaista vallasta syöksemistä Afganistan olisi hirmuvallasta kärsivä ja kansainvälistä terrorismia suosiva, muonittava ja kouluttava maa. On silti paikallaan kysyä, miten Afganistaniin saadaan pysyvä rauha. Kuinka paljon Afganistanin nostaminen maksaa ja kuka maksaa? Mutta maksaa se myös, jos ei sitä nosteta, ja kuka sen taas sitten maksaa? Nämä ovat niin vaikeita kysymyksiä, etteivät edes perussuomalaiset osaa niihin vastata, ja toistaiseksi kantamme on, että on parempi olla mukana kuin jättää maa rosvojoukkojen ja hirmuhallinnon paluun kurimukseen.

Afganistanissa tilanne on vaikea. Perussuomalaiset eivät halua, että Suomi osallistuu sotatoimiin. Eräissä osissa Afganistania on käytännössä sotatila, toisaalla jälleenrakennus. Viimeviikkoinen tuhoisa itsemurhaisku ja viime päivien väkivaltaisuudet muistuttivat, että myös rauhallisempina pidetyt alueet voivat muuttua sotatoimialueeksi. Suuria toiveita demokratiakehitykselle emme kuitenkaan helposti näe, kyse on todella kriisistä ja sen jonkin näköisestä hallinnasta. Yhtään sinkkiarkkua emme toivo näkevämme, mutta on todennäköistä, että lisäuhreilta ei pitkän päälle vältytä. Tässä yhteydessä on syytä painottaa, että sotilaiden ja heidän omaistensa vakuutusturvan on oltava asianmukaisella tasolla. Sinkkiarkussa ei enää kuulu omantunnonääni.

Arvoisa puhemies! Darfurin kriisi on surullinen todiste siitä, että ihmishenki ei maailmassa ole samanarvoinen. Kansainvälinen yhteisö on katsellut vuosien ajan läpi sormiensa tätä inhimillistä murhenäytelmää. Kun luonnonrikkaudet ovat puuttuneet, ei ihmishenki ole paljoa painanut. Hirmuhallinto on saanut tehdä raakuuksiaan hävityksen, ryöstöjen, raiskausten ja toistuvien väkivallantekojen muodossa.

On perusteltua, että kansainvälinen yhteisö on vihdoinkin puuttunut Darfurin alueen surullisiin tapahtumiin. Tämänkin alueen demokratisoituminen on vielä utuista unta. Valta on vaihtunut yleensä kaappausten ja sotien avulla, ei demokraattisesti äänestämällä tai millään muullakaan hyväksyttävällä tavalla. Kovin suurena optimistina tässä yhteydessä ei voi esiintyä, mutta jostakin on aina aloitettava, ja sitä kansainvälinen yhteisö, Suomi mukana, nyt yrittää. Suomi voi olla tukemassa tätä orastavaa kehitystä, mutta on tietenkin selvää, että pienen Suomen resursseja ei voida hajauttaa maailmaan tuuliin eikä kaiken maailman ongelmia voida siirtää suomalaisten veronmaksajien maksettaviksi, mutta mukana kuitenkin pitää olla ja ollaan.

Suomen liikkeellelähtö Afrikan kriisinhallintaoperaatioissa on ollut maltillista. Se on oikea linja. Voimme silti antaa itse asialle kaiken tukemme. Henkilöstö- ja rahoituspanos ovat suhteellisen vaatimattomia, mutta ne ovat tässä vaiheessa riittävät ja tarpeen tulleen niitä voidaan kasvattaa.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kannattaa YK:n mandaatilla tapahtuvaa rauhanturvatyötä ja kriisinhallintaa. Tässä mielessä katsomme, että hallituksen selonteko on asiallinen ja tarpeellinen, joskin hieman sekava. Meitä kuitenkin askarruttaa sotilaallisesti liittoutumattoman Suomen asteittainen ujuttaminen kriisinhallintaorganisaatioiden rakenteen kautta kohti sotilaallista liittoutumista. Jos tällaista päätöstä tehdään tai havitellaan, se pitää tehdä rehellisesti, tavoitehakuisesti ja selkä suorana, ei uittamalla ja ujuttamalla.

Perussuomalaisten mielestä Suomen puolustusvoimien ja sotilaiden ensisijainen tehtävä on puolustaa Suomea ja suomalaisia. Tässä yhteydessä hieman ihmettelemme tahoja, jotka eivät kotimaassa halua osallistua Suomen asein tapahtuvaan sotilaalliseen puolustamiseen, mutta ovat innolla lähettämässä omia sotilaitamme suureen maailmaan sotatoimialueelle.

Arvoisa herra puhemies! Naton nopean toiminnan joukoista tässä selonteossa oli niin pieni pätkä, että vaadimme enemmän, ennen kuin sanomme niistä mitään lopullista totuutta. Suhtaudumme niihin äärimmäisen kriittisesti, mutta, arvoisa herra puhemies, hallituksen tekemisistä tämä selonteko on ehdottomasti parasta, mitä sieltä on pitkään aikaan tullut.

Toinen varapuhemies:

Ennen debattivaihetta vielä täydentävä selvitys hallituksen puolelta, puolustusministeri Häkämies.

Puolustusministeri  Jyri Häkämies

Arvoisa puhemies! Eduskunta on saanut käsiteltäväkseen varsin laajan selonteon, jota sitten myöhemmin annettava Afganistanin selvitys täydentää eräällä tavalla sen käydyn keskustelun ja niiden toiveiden mukaisesti. Lienee kuitenkin niin, että jatkossa esimerkiksi EU:n taisteluosastovalmiuteen asettaminen tapahtuu omaa, erillistä tietä, mutta nyt joka tapauksessa tämä on monipolvinen ja useampaan osaan jakautuva selonteko.

Miksi olemme mukana, jota kysymystä ed. Jaakonsaari kosketteli ihan ansiokkaasti? Kannamme kansainvälisen yhteisön jäsenenä vastuuta kriiseistä, jonka laineet ulottuvat Suomeen, aivan kuten hän mainitsi esimerkin vaikkapa Afganistanin huumetuotannosta. Näillä luodaan edellytyksiä kehitystoimille ja yhteiskunnan demokraattiselle kehitykselle. Suomi on myös historian saatossa edelleen haluttu kumppani. Suomalaiset osaavat kriisinhallinnassa solmia kontakteja paikalliseen hallintoon, paikallisiin ihmisiin ja sitä kautta saavuttaa hyväksyttävyyttä. Tätä olen tarkoittanut, että suomalaiset ovat osaavia kenttätoimijoita, jotkut haluavat pysyä kanttiineissa. Kriisinhallinta palvelee suoraan myös kotimaan puolustusta. Sitä kautta tapahtuvat harjoitukset, itse operaatiot, itse laatumääritykset palvelevat suoraan, eli käsitys siitä, että kriisinhallintaan käytetty panos olisi pois kotimaan puolustuksesta, on harhaanjohtava.

Täällä on ansiokkaasti peräänkuulutettu niin kutsuttua laajaa konseptia. Näinhän se juuri on, että kun ajattelemme ja vähän vertailemmekin näitä operaatioita, niin ensivaiheessa kysymys on sotilaallisesta vakauttamisesta, sotilaallisesta kriisinhallinnasta, jolla luodaan edellytyksiä turvallisuussektorin vahvistamiselle ja sille, että kyseisessä maassa otetaan enenevässä määrin vastuuta itse itsestään, sen jälkeen oikeusvaltion periaatteitten vahvistamisesta ja kehitystoimien käynnistämisestä. (Ed. Laakson välihuuto) — Ei tietenkään, juuri näin, juuri näin. Tämä on aivan oikea huomautus. Eli meidän tulee toimia aina kunkin tilanteen mukaan, Bosniahan on hyvä esimerkki siitä, että siellä asiat ovat menneet, vaikka haasteita riittääkin, oikeaan suuntaan. Siinä mielessä on näköpiirissä esimerkiksi Bosnian osalta operaation alasajo, jonka jälkeen vastuu siirtyy oikeus- ja poliisisektorille enenevässä määrin. Mutta ihan samalla tavalla kuin peräänkuulutan tätä laajempaa konseptia, peräänkuulutan myös useampia ministeriöitä mukaan tähän työhön. Puolustusministeriöllä ei ole mitään mustasukkaisuutta yhdessä UM:n kanssa tämän asian osalta. Siviilikriisinhallinta on perinteisesti SM:n leipätyötä, mutta oikeusministeriön, miksei STM:n, sosiaali- ja terveysministeriön, monen muunkin ministeriön toimia tarvitaan kuhunkin vaiheeseen sopeutettuna.

Mitä tulee sitten tähän perussääntöön, joka on hieman kategorisoiva, nämä 1 000 rauhanturvaajaa, 100 miljoonaa. On nähtävissä ja se on sanottavissa, että kriisinhallinta on tullut ja on tulossa yhä kalliimmaksi. Operaatiot ovat kauempana, tarvitaan ilmakuljetuskykyä, joita asioita varmasti tulee lähitulevaisuudessa mietittäväksi. Ne ovat yhä vaarallisempia, eli on selvää, että meidän tulee kaikissa olosuhteissa huolehtia rauhanturvaajien kriisinhallintahenkilöstön turvallisuudesta sekä panssaroiduilla ajoneuvoilla että huolehtimalla vaikkapa helikopterievakuoinnista, helikopterimahdollisuuksista etc. Eli tässä suhteessa on realistista todeta, että operaatiot ovat vaativampia, mutta myöskin kalliimpia.

Yhteistyö Pohjoismaiden kanssa on realiteetti. Me olemme tehneet Pohjoismaiden kanssa yhteistyötä useita vuosia ja tuolle yhteistyölle haetaan jatkoa ja syvyyttä entisestään. Se on meidän luontainen yhteistyösuuntamme. Tapamme myöskin tehdä kriisinhallintaa ovat aika lähellä toisiaan.

Muutama sana sitten itse näistä operaatioista ja Afganistanista, jonka osalta turvallisuustilanne on kaikkien tiedossa, mutta on ehkä hyvä kuitenkin muistaa myöskin positiivisia asioita. Sitä kautta, että siellä on tämä operaatio ollut, tytöt ovat päässeet kouluun, naisten tasa-arvo on tätä kautta edistymässä, moni kylä on saanut sähköä, terveydenhuolto on parantunut, lapsikuolleisuus on vähentynyt dramaattisesti. Siitä huolimatta, että otsikoita saavat valitettavat traagiset tapahtumat, on tärkeää muistaa, että on näitä toimia, joilla sitten on mahdollisuus saavuttaa hyväksyttävyyttä ja kannatusta kansalaisten keskuudessa.

On selvää, että ed. Haaviston peräänkuuluttama poliittinen ratkaisu yhdistettynä turvallisuussektorin vahvistamiseen ovat niitä keskeisiä askeleita, jotta me näkisimme jonain aikana sieltä ulospääsytien. Ei voi olla niin, että tämä on niin kuin never-ending story, vaan täytyy pohtia, mitkä ovat niitä väliaskeleita, joita kautta täältä ikään kuin operaatiossa voidaan lopetuskin nähdä.

Kosovon osalta tiedossa on, että poliittisesti tilanne on hyvin haastava, mitä tulee joulukuun alkuun. Sen jälkeisen ajan osalta tullaan kysymykseen siitä, mikä on tuon operaation, Kforin, laillinen mandaatti, mutta selvää on, että sille operaatiolle on perusteet ja turvallisuustilanne on sen kaltainen, että siellä tätä läsnäoloa tarvitaan. Suomi on tarjoutunut ottamaan ensi vuoden puolivälistä tuon johtovastuun, jota kautta rauhanturvaajien määrä nousee, niin kuin tuossa selonteossa sanotaan, 450:een.

Kolmantena, Tšadista muutama huomio. Ensinnäkin sielläkin toteutuu tämä pohjoismainen yhteistyömalli eli tukeudumme hyvin paljon Ruotsiin erityyppisesti. Mutta tässä yhteydessä on syytä muistaa ja painottaa sitä, että kun täällä puhutaan EU:n taisteluosastoista, niin sinänsä Tšadin operaatio olisi voinut tuohon konseptiin soveltua. Eli EU:n taisteluosaston luonteeseen kuuluu se, että se ikään kuin aloittaa operaation. Sitä kautta se voi esimerkiksi turvata humanitääriset kuljetukset, pakolaisleirien turvallisuuden, niitä toimia, kun odotetaan esimerkiksi YK:n tai varsinaisen EU:n operaation alkamista. Eli tässä mielessä eräällä tavalla se olisi voinut jo nyt tulla kysymykseen. Aikataulut ynnä muut seikat eivät sitten tähän vaan johtaneet. Mutta vieläkään ei tietenkään voida täysin poissulkea, etteikö EU:n taisteluosasto voisi tulla kysymykseen, jos asiat siellä eivät etene parhaalla mahdollisella tavalla.

Lopuksi toteaisin vain Nrf:stä, aivan kuten täällä monissa puheenvuoroissa: tuo konsepti on muuttumassa. Se on muuttumassa tai kehittymässä suuntaan, joka on suomalaisittain eräällä tavalla helpompi. Suomen on syytä tarkkaan seurata tuota jatkokehitystä ja palattava sitten päätöksentekoon ymmärtääkseni positiivisella tavalla alkuvuoden puolella.

Toinen varapuhemies:

Nyt voi painamalla V, niin kuin valmiuspainiketta, varata vastauspuheenvuoron. Ja aluksi ryhmäpuheenvuorojen käyttäjistä ed. Laukkanen.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Pari asiaa, ensin tämä eduskunnan valtuutus. Haluaisin nyt vielä, ulkoministeri, että vastaisitte meille selvästi, haetaanko tällä selonteolla nyt eduskunnan suostumus, valtuutus Isaf-operaation toteuttamiselle, haetaanko tällä valtuutus ja tämän asian kanssa ei enää uudelleen tänne tulla. Haetaanko tällä valtuutus myöskin operaatioon, jos EU:n taisteluosaston valmiusvuoro todella realisoituu?

Sitten tämä rahakysymys on toinen. Niin kuin ministeri Häkämies täällä totesi, tämähän ei enää pidä paikkansa tämä 1 000 miestä, 100 miljoonaa. Meillä on Libanonin paluun jälkeen kentällä noin 700 miestä. Tuleeko jäämään tämä kentällä olevien miesten määrä tähän selkeästi alle 1 000:een? Nyt on budjetoitu todellakin EU-johtoiseen operaatioon noin 10 miljoonaa euroa, 221 miestä, ja selkeästi vähemmän kuin Tšadin vaatimaan operaatioon. Tässä on joku ristiriita. Millä tavalla hallitus on nyt sitten aikonut hoitaa tämän asian, jos nämä nyt esillä olleet euromäärät eivät tule näihin hankkeisiin riittämään?

Kolmanneksi, arvoisa ulkoministeri: millä tavalla tätä Nrf-konseptin jatkokehittelyä hallituksessa aiotaan nyt viedä ja millä aikataululla sillä tullaan eduskuntaan?

Toinen varapuhemies:

Ministeri Kanerva vastaa nyt näihin ensimmäisiin kysymyksiin ja samalla myös ryhmäpuheenvuoroissa esitettyihin. Annetaan pari minuuttia vastausaikaa.

Ed. Sari Sarkomaa merkittiin läsnä olevaksi.

Ulkoasiainministeri   Ilkka  Kanerva

Kiitoksia, herra puhemies! Hyvin lyhyesti koetan vastata.

Ensinnäkin on täysin selvää, että tämä ei ole Nrf-ratkaisuun tähtäävä. Mutta koska Nrf on osa kriisinhallintakokonaisuutta meidän kannaltamme nähtynä, niin kriisinhallinnan kokonaisselvityksen puitteissa siihen on yhden kappaleen verran viitattu täällä, mutta tällä ei haeta eduskunnalta vastausta. Jos eduskunnalta tullaan hakemaan vastausta, tullaan eduskuntaa luonnollisesti informoimaan perusteellisesti ja ottamaan eduskunnan kanta luonnollisesti koko päätöksenteon pohjaksi. Se on itsestäänselvää. Pitäisin aika luonnollisena sitä, että tätä asiaa pidetään siis aktiivisena. Siitä voidaan keskustella. Tämä selontekokin tarjoaa siihen erään mahdollisuuden, mutta tällä ei, haluan kerrata, haeta eduskunnan vastausta Nrf:ää koskeviin asioihin.

Jos hallitus olisi menetellyt toisin ja tuonut kolme erillistä selontekoa Afganistania koskien, Afrikan tilannetta koskien, bg:tä koskien, niin eduskunta olisi tukehtunut selontekoihin. Kun eduskunta itse — ainakin 199 kansanedustajan kuvittelen olevan sitä mieltä — on ollut sanomassa, että selontekoja on liikaa ja että ne kärsivät inflaation, minusta on järkevämpää, että piirretään koko kuva ja annetaan tästä vaikutelman syntyä, mitä ollaan kaikkineen tavoittelemassa. Minä en lähde tähän debattiin sen pidemmälle, koska toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä. (Ed. Jaakonsaari: Ei, tämä on eri asia!) En halua tähän sen enempää mennä. Osaltani pyrin ryydittämään tätä keskustelua jonkun verran ehkä poliittisia visioita argumentoivalla avauspuheenvuorollani tähän keskusteluun.

Älkää olko huolissanne siis Nrf:stä. Tässä ei vedätetä eikä koeteta millään tavalla salakuljettaa mitään. Se on täysin pois laskuista. Tämä keskustelu jatkuu tietysti eri muodoissaan. Afganistanista tulee selkeämpi selonteko erikseen nähtäväksi. Jos bg:hen mennään ja tehdään siitä erillinen ratkaisu, se tehdään eduskunnan kanssa yhdessä. Se on täysin luonnollista, mutta Afrikan operaation osalta tämän päätöksen tässä yhteydessä pitäisi riittää Afrikan operaatioon osallistumiseksi.

Toinen varapuhemies:

Tässä tulee hallitukselle vielä uudelleen tilaisuus vastailla kommentteihin ja kysymyksiin. Ryhmäpuheenvuorojen pitäjiä nyt tässä debatin alkuvaiheessa suositaan, ja seuraavaksi ed. Jaakonsaari.

Liisa Jaakonsaari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jo tämä alkukeskustelu osoitti oikeaksi sen kritiikin, mitä esitin tämän selonteon sekavuudesta. Ikään kuin tässä olisi vaan lyöty kaikki yhteen ja heitetty eduskunnalle, että keskustelkaa näistä.

Ministeri Kanerva, eivät nämä ole mitä tahansa selontekoja. Nämä ovat rauhanturvalain edellyttämiä selontekoja eduskunnalle, ja siksi minusta ehdottomasti olisi hyvä tuoda erikseen Afganistan, Tšad jne. Kyllä näin vakavissa ja vaativissa operaatioissa, joissa todellakin voi olla sitten myös uhreja, jotta se vastuu kannetaan, meidän pitää asiat huolellisesti käsitellä.

Selvästi on jo käynyt ilmi, että on epäselvyyttä jo siitä, mitä tässä käsitellään, mihin haetaan valtuuksia. (Välihuuto) — No, kyllä oli myös ministerille, kun te sanoitte, että tulee Afganistan-selonteko. Aikaisemmin te olette sanonut, että tulee selvitys, ne ovat kaksi aivan eri asiaa. (Puhemies: Minuutti on kulunut!) Mutta erityisen hankalaa on tämä, että sitten tulee kansalaisille ja monille poliitikoille se käsitys, että ikään kuin ujutetaan joitakin ratkaisuja, kun niitä ei huolellisesti käsitellä. Minusta kannattaa kyllä käsitellä huolellisemmin.

Heikki A. Ollila /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Näyttää olevan viitisentoista puheenvuoroa kirvonnut siitä, kun nyt on kolme aihetta tässä nipussa. Ehkä tämä hiukan laimeaksi olisi jäänyt, jos ne yksi kerrallaan olisi tuotu. (Ed. Jaakonsaari: Se on eri asia!)

Kysymykseni kuuluu, kun maailmalla saattaa syntyä uusia kriisipesäkkeitä nopeastikin, mikä on ministerin arvio siitä, minkälainen valmius on tällaisiin reagoida a) meillä suomalaisilla ja b) EU:n tasolla ja maailmanlaajuisesti.

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Minusta nyt näyttää siltä, kun ministeri Kanerva totesi, että toiset tykkää äidistä ja toiset tyttärestä, että ministerit Kanerva ja Häkämies ilmeisesti tykkäävät natosta, eli tämä on vähän huono. (Hälinää) — Kyllä se täällä näkyy nyt ihan taustalla näissä päätöksissä ja päätösesityksissä.

Tästä selonteosta Afganistanin osalta: kyllä minustakin se on aika iso ongelma, että käsitellään vain sotilaallista kriisinhallintaa, koska ei Afganistanin osalta eikä nyt oikeastaan minkään muunkaan maailman kriisipesäkkeen osalta ole kyse pelkästään sotilaallisesta ratkaisusta ja Afganistanin osalta varsinkin se on täysin poissuljettu, että se olisi lopullinen ja sillä päästäisiin johonkin. Te esitätte nyt tässä Afganistanin armeijan kouluttamista. Mutta Afganistanin osalta varmastikin armeija on se, joka on kaikkein pisimmällä näissä tuissa. Eikö pikemminkin pitäisi sen painopisteen olla vaikka poliisilaitoksessa, oikeuslaitoksessa, terveydenhuollossa. (Puhemies: Minuutti kulunut!) Nyt, kun te tuotte vain tämän yhden osan tänne selontekona, niin silloin nämä muut jäävät kyllä vähemmälle painolle. Onko tarkoitus ennen kuin hallitus lähtee lisäämään joukkoja Afganistanissa vielä kerran täällä eduskunnan suuressa salissa tätä käsitellä?

Pekka Haavisto /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin Afganistanista vain sen verran, että mielestäni se kyllä vaatisi aika totaalisen tilannearvion, kun nähtiin esimerkiksi Nato-kokouksessa se vaikeus, mikä Nato-mailla on nyt lähettää Etelä-Afganistaniin lisäjoukkoja tai saada tätä kiertoa aikaan, koska se on niin vaarallinen operaatio jo näillekin. Mielestäni pitäisi ehkä katsoa vähän eteenpäin, mihin se saattaa kehittyä, mitkä ovat eri skenaariot.

Mutta pyysin puheenvuoron tavallaan tukeakseni tätä ministeri Häkämiehen laajempaa kriisinhallintakonseptia, myöskin siviilikriisinhallinnan ottamista tähän, eri ministeriöiden näkökulmat. Meillähän usein ajatellaan, että vain poliisit ovat niitä, jotka osallistuvat siviilikriisinhallintaan, mutta sillä sektorilla on paljon muita tarpeita, sosiaalisektorin tarpeita, koulutukseen liittyviä ja muita. Olisi tärkeää, että tätä kokonaisuutta käsiteltäisiin. Siinä mielessä myöskin kehitysyhteistyön ja muiden komponenttien nivominen tähän meidän koko kriisinhallintanäkemykseemme olisi hyvin tärkeä.

Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Tuli varmasti selväksi, että tämä ei ole matkaesite Natoon, ei edes Nrf:ään, kyllä tässä niin lyhyesti on esitelty se, mikä on matkan kohde, jos tällä perusteella mentäisiin.

Herra puhemies! Tämä kehitysyhteistyön ja sotilaallisen kriisinhallinnan toisaalta yhdessä pitäminen, toisaalta erillään pitäminen on semmoinen mielenkiintoinen ja haastava asia. Huomenna täällä varmaan käydään keskustelua kehitysyhteistyöstä, ja toivottavasti myös arvoisat ministerit voivat olla silloin paikalla, kun täällä nyt ei ole ministeri Väyrynen paikalla. Ne kytkeytyvät monella tavalla yhteen näissä vaikeissa oloissa, mutta toisaalta ne on kyllä syytä pitää erillään ja sitten on myös syytä tarkastella hyvin kriittisesti, kumpaan Suomen tulee pääpainoa panna. Oma näkemykseni on, että kyllä se kestävän rauhan rakentaminen on kehitysyhteistyön ja ihmisoikeuksien ja näitten puolella, mutta toki tarvitaan myös tätä suojatoimintaa ja muuta vastaavaa.

Timo  Soini  /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kun puhutaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvistä kysymyksistä ja sellaisista kysymyksistä, joissa suomalaisia sotilaita lähetetään maamme rajojen ulkopuolelle, niin kyllä silloin kansallinen yksimielisyys ja sopu on hyvin tärkeää. Täytyy olla silloin sellainen asetelma, jossa sekä hallitus ja oppositio pyrkivät yhteisymmärrykseen, ja se on arvo sinänsä, ja perussuomalaiset haluavat nimenomaan tähän suhtautua rakentavasti. Mutta se edellyttää, että selonteot ovat kaikkia kohtia huomioivia ja tasapainoisia. Kyllä nämä ovat sellaisia asioita, joilla on YK:n mandaatti, ja näissä on meidän mielestämme toimittu aika hyvin; kyllä senkin voi sanoa.

Katri Komi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Suomi selvittää myös prp-osallistumisen vahvistamista Afganistanissa. Olen ymmärtänyt, että johtovaltiolla tulisi olla myös ilmakuljetuskykyä, ja tämä on yksi syy, minkä takia itse en ole kauhean innostunut siitä, että Suomi tarjoutuisi johtovaltioksi. Samalla tulisi tietysti tarkastella huolella myös riskejä, ja kuten tuossa ed. Haavisto viittasi aikaisemmin, muita seikkoja, kuten siviilikriisinhallintaa, kehitysyhteistyötä jne., asiasta tehtävien päätösten yhteydessä. Kysyisinkin, mikä on ministerien näkökulma tällä hetkellä, kuva, tästä johtovaltioasiasta.

Toisena sitten pohdin sitä, onko yleensä hyväksi se, että Suomen osallistumista Afganistanissa on nyt ripoteltu hirveän monenlaiseen toimintaan. Mitkä ovat ne positiiviset ja negatiiviset puolet tässä monenlaiseen toimintaan ripottelussa?

Antti Kalliomäki /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Voi olla, että tästä on monta mielipidettä, mutta kai me kaikki sen joudumme myöntämään, että jos normaali ihminen lukee tämän selonteon, niin normaalijärjissään oleva ei sitä kyllä suostu ilman eri korvausta lukemaan. Kyllä se sillä tavalla etenee eri operaatioiden nimikkeistä ja lyhenteistä toiseen. No, näin tietysti pitääkin näissä tehdä.

Mutta sitä suuremmalla syyllä odottaisin kyllä, että ministerit täällä avaisivat tätä asiaa laajemmin, esimerkiksi niin kuin ed. Haavisto totesi, tilannearvion osalta sekä Afganistanin kohdalla. Pakistanin tilanne tiedetään tällä hetkellä, laaja yhteinen väestöryhmä, pataanit, ja on mitä on, Darfurin puolella alueellisen valtapolitiikan taustoitusta hiukan pitäisi ministeripuheenvuorossa ainakin tulla, jos ei selontekoon näitä kykene laittamaan.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Sekä ulkoministeriö että puolustusministeriö suuntautuvat siihen, että ensi vuonna Suomi ottaa johtovaltioroolin Afganistanissa. Tämä merkitsee sitä, että Suomi lisää myös tuntuvasti sotilaidensa määrää Afganistanissa, ja tämä kysymys on peitettynä tässä selonteossa nyt sisällä.

Ymmärsin niin, että vaikka ulkoministeri Kanerva mainitsi myös tulevaisuudessa tulevan Afganistania käsittelevän selonteon, niin ainakin toistaiseksi me olemme olleet siinä uskossa, että meille annetaan vain Afganistania koskeva selvitys, jossa me emme enää kykene päättämään siitä tosiasiallisesta tilanteesta, että joukkojen määrää tuntuvasti ensi vuonna aiotaan lisätä.

Tämä on mielenkiintoinen tilanne sikäli, että Suomi on pala palalta taipumassa kaikkiin niihin Yhdysvaltain ja Naton ehdotuksiin, joita nämä kaksi ovat tehneet Afganistanin osalta: lisää joukkoja, johtovaltion rooli, Afganistanin armeijan koulutuksen aloittaminen ja välineiden luovuttaminen Afganistanin armeijalle.

Täytyy sanoa kuitenkin, että yhdessä suhteessa tämä hallitus on parempi kuin edellinen. Tämä hallitus kertoo avoimesti näistä tavoitteista. Edellisen hallituksen osalta oli vaikea saada tietoa. Kyllä me saimme tiedot lypsetyiksi silloinkin, mutta nyt kerrotaan sentään avoimesti, ja täytyy sanoa, että kun varsinkin kokoomuslainen puolustusministeri (Puhemies: Aika!) avaa suunsa, niin hänen kauttaan nämä Yhdysvaltain ja Naton toiveet useimmiten silloin tulevat väärentämättöminä myös esille.

Ulkoasiainministeri Ilkka Kanerva

Puhemies! Yritän vastata mahdollisimman tiivistetysti ed. Ollilalle ensin ikään kuin vastuun kantamisesta uusista kriisipesäkkeistä. Taistelujoukot ovat tietysti se meidän vastauksemme tähän kysymykseen, jolla koetetaan tätä ketteryyttä hakea. Libanonista vetäytyminen tietysti on tavallaan todisteena myöskin siitä, että me emme juutu liian pitkiksi rupeamiksi näihin operaatioihin.

Mutta, puhemies, edustajalle, ystävälleni Lapintielle minä haluan nyt ehkä alleviivatusti ilmaista sen, että en ole puhunut enkä ole aikeissa ollut puhua sanaakaan Natosta. Ei tämä selonteko eikä kriisinhallintaoperaatio mitenkään liity siihen, ja toivon, että ed. Lapintie nyt viimeistään ottaa tosissaan sen, että en ole valmistelemassa Suomen jäsenyysanomusta Nato-jäsenyyden merkeissä Suomen hallituksen sisällä. Kannattaa uskoa, kun sanon sen ja tältä paikalta. Ilmoitan sitten, jos asia muuttuu. (Naurua)

Mitä tulee, puhemies, sitten siihen, että tässä puhuttaisiin sotilaallisista toimista, päinvastoin, myös ed. Jaakonsaari, koko tämän selonteon filosofia on juuri siinä, että se ei ole sotilaallista kriisinhallintaa yksinomaan, vaan nimenomaisesti haetaan yhteistä näkemyspohjaa ja toimintapohjaa siviilikriisinhallinnan kanssa humanitääristä apua ja kehitysyhteistyötä alleviivaten. Sehän muodostaa sen kokonaisuuden, joka kattaa useita ministeriöitä, niin kuin ministeri Häkämies täällä totesi. (Ed. Jaakonsaari: Miksi Afganistanista sitten tulee erikseen siviilikriisinhallintaselonteko?)

Mitä tulee ed. Haaviston näkemykseen siitä, että Afganistan on vaarallinen, ehdottomasti se on ja se vaarallisuusaste on lisääntynyt. Mutta siitähän ei ole johtopäätös se, että Suomen pitäisi jättää se. Valitettavasti näin on asianlaita maassa, joka sekä huumeviljelyn että terrorismin kannalta on ehdottomasti maailman vaarallisimpia ja vaikeimpia alueita.

Arvostan ed. Soinin näkökantaa ja olen itse samaa mieltä siitä, että Suomessa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa jotain pysyvää, kestävää ja järkevää saadaan aikaan yhteisesti suomalaisin voimin. Yritän osaltani toimia kaikin voimin siihen suuntaan sitä edesauttaakseni.

Prt-johtovaltiorooli on asia, johon sekä ed. Komi että ed. Laakso viittasivat, kumpikin osaltaan. Hieman jäitä hattuun on ehkä syytä laittaa siinä sen vuoksi, että en ole ollenkaan varma, että se tulee onnistumaan. Pyrkimys siitä huolimatta siihen on olemassa, koska se merkitsisi sitä, että me itse asetamme itsellemme laatuvaatimuksissa riman korkeammalle, ja sitä kannattaa tietysti aina pyrkiä näissä yhteyksissä tekemään.

Minä luulen, ed. Kalliomäki, että valiokuntatyöskentelyssä nämä tilannearviot saadaan syvennettyä aika paljon. Ne ovat näissä papereissa ehkä hieman hankalia todellakin tehdä, niin kuin itsekin totesitte, mutta ei tietenkään ole mitään sitä vastaan, että ne perusteellisesti käydään läpi.

Ed. Laakso, puhuitte siitä, että ulkoministeri ja puolustusministeri ovat tekemässä jotakin. Tämä hallitus on tekemässä yhtenäisesti näissä asioissa omat ratkaisunsa.

Puolustusministeri Jyri Häkämies

Arvoisa puhemies! Muutama kommentti. Täällä on kovasti kannatusta, mikä on hyvä, tämmöisen laajemman konseptin puolesta, eli tarvitaan siviilitoimijoita ja useamman ministeriön yhteistyötä. Tähän paitsi tämä selonteko myös sitten myöhemmin se selvitys, mutta myöskin tämä varsinainen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko antaa hyvän mahdollisuuden. Uskon, että siinä paperissa viimeistään on sitten yhteistuumin otettava lisäaskeleita.

Tästä yhteistyöstä on tämmöinen kuriositeettiesimerkki ensi viikolta, jolloin on ministerineuvosto, jossa ensimmäistä kertaa puolustusministerit ja kehitysyhteistyöministerit ovat samassa kokouksessa, eli tämäkin kertoo siitä, että turvallisuus ja kehitys kulkevat käsi kädessä. Tästä tietysti helposti tulee myöskin ajatus siitä, voitaisiinko suomalaisia kriisinhallintamenoja enenevässä määrin lukea myöskin kehitysmäärärahoihin. Tiedämme, että kriteeristö määritellään muualla, mutta enenevässä määrin näin voitaisiin tehdä.

Yhdyn myös ministeri Kanervan arvioon siitä, mitä tulee tämän prt-johtovastuun ottamiseen. Nythän tässä haetaan mandaattia selvittelylle pohjoismaisen yhteistyön puitteissa edetä siinä asiassa, ja se ottaa varmasti aikaa, ja voi olla, että johtopäätös on se, että ainakaan pikaisesti emme etene. Nyt käynnistetään tämä armeijan kouluttamistoiminta pienimuotoisesti, ja se on oikea askel turvallisuussektorin tukemisessa.

Juha  Mieto  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Afganistan on erittäin vaarallinen ollut jo vuosikymmenet. Ja se, mikä siellä eniten on pistänyt silmähän, on tämä huumeviljely. Minä luulen, jotta se on sellaanen sarka, jos se saarahan pomahutettua pois, sillä rahoitetahan erittäin suuria määriä ihmisiä, jotka pistää salakavalihin asioihin rahaa. Kaikki tietävät, että huume on sellaanen lääke, joka pistää ihimisen ajatusmaailman ihan segaasin. Minä luulen, että huumeviljely ku saarahan siellä kurihin, siel on paljo turvallisee olla rauhanturvaajien, ja tästä alkaa maailma parantumahan ja Afganistaniin tuloo rauha.

Kimmo Sasi /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Afganistanin rauhoittaminen on aivan ratkaisevan tärkeää kansainväliselle kehitykselle. Kysymys on siitä, kykeneekö kansainvälinen yhteisö edistämään demokratiaa, oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksien toteutumista Afganistanissa ja saavatko naiset vähitellen enenevää tasa-arvoa, mutta se on myöskin vedenjakaja taistelussa kansainvälistä terrorismia vastaan. Jos siellä onnistutaan, silloin maailma on paljon turvallisempi paikka. Jos siellä epäonnistutaan, kannustamme terroristeja, ja silloin maailma on todella vaarallinen paikka.

Jos katsomme Suomen panosta ja verrataan sitä muihin Pohjoismaihin, niin Ruotsilla on 350 miestä, Norjalla 500, Tanskalla 450 ja nyt ollaan laittamassa 200 lisää. Suomella on vahva puolustustahto, vahvat puolustusvoimat. Meillä pitäisi olla enemmän kapasiteettia. Nyt meillä on 100, lisätään 10:llä. Suunta on oikea, mutta eikö tuon panostuksen pitäisi olla selvästi vahvempi? Tiedustelenkin: Onko hallituksella tarkoitus keskustella, miten hallitus vahvemmin voisi panostaa YK:n päätöslauselmien toteuttamiseen ja demokratian ja ihmisoikeuksien edistämiseen Afganistanissa resursseilla?

Liisa Jaakonsaari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Toivon, että hallitus ottaa tämän rakentavana kritiikkinä, koska minusta se ei riitä, että valiokunnissa käydään tämä poliittinen tilanne läpi, vaan pitää olla kansalaiskeskustelu. Sen pitää olla täällä eduskunnassa.

Tuli mieleen puolalaisen Jerzy Lecin aforismi "monta asiaa olisin ymmärtänyt, jos sitä ei olisi minulle selitetty". Kun te nyt selititte, meni vielä epäselvemmäksi, missä käsitellään tämmöinen integroitu missio. Te sanoitte, että se tulee sitten selonteossa. Kun rauhanturvalakia käsiteltiin, niin kyllä minä ymmärsin, että tarkoitus on, että on operaatiokohtaisesti tämä kokonaisnäkemys, johon tulee sotilaallinen osa, siviilikriisinhallinta, sitten rauhanrakentaminen jne., että se nähdään kokonaisuutena. Meidän vahvuutemme on nähdä näitä kokonaisuuksia.

Minä toivon, että hallitus oikein selvittää itselleen ja eduskunta omalta puoleltaan, mitä me vaadimme ja millä tavalla tästä saadaan oikeasti toimiva vuoropuhelu hallituksen ja eduskunnan välille. Sekavaa tämä on.

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Afganistan-operaatio on muuttunut kovaotteiseksi sodankäynniksi, joka tuottaa kasvavassa määrin siviiliuhreja ja myös miehitettyjen alueiden vastarintaa. Meidän kantamme onkin se, että Suomen ei pidä lisätä sotilaallista osallistumistaan lainkaan Afganistanissa. Päinvastoin, pitää ryhtyä toimenpiteisiin, joilla Suomen osallistuminen muutetaan sellaiseksi, että se todella auttaa Afganistanin kansaa elämään paremmin. Sotavoimilla siihen ei pystytä.

Mitä tulee Nrf:ään, niin Naton nopean toiminnan joukot, arvoisat kokoomuslaiset, ovat sotaliiton keihäänkärki ja mukaan meno niihin tarkoittaa, että astutaan Naton ulkoeteisestä sisäeteiseen odottelemaan sen Nato-tuvan oven aukeamista. Siksi te niin tulisesti ajatte meitä niihin joukkoihin, ja siksi me taas vastaavasti vastustamme mukaan menoa Naton nopean toiminnan joukkoihin.

Johanna Sumuvuori /vihr(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Jäin myös kaipaamaan tältä selonteolta kokonaisvaltaisempaa näkemystä kriisinhallinnasta. Se jäänee sitten ilmeisesti turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon ratkaistavaksi. Erityisesti siviilikriisinhallinnan roolia olisin halunnut tässä nostaa enemmän esiin. Se on kuitenkin ensisijainen kriisinhallinnan muoto suhteessa sotilaalliseen kriisinhallintaan.

Kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa sanottiin, että siviili- ja sotilaallisen kriisinhallinnan tiukka erottelu ei ole mielekästä. Mutta haluaisin muistuttaa, että vaikka siviili- ja sotilasyhteistyö on erittäin tärkeää, siitä pitää pitää huolta ja sitä pitää kehittää, niin kriisinhallinnan toimijoiden näkökulmasta on tärkeää ymmärtää se perusero, että siviilikriisinhallintaa suorittavat siviilit eivätkä sotilaat. Ja varsinkin ministerinkin korostaman paikallisväestön luottamuksen voittamisen näkökulmasta siviilikriisinhallinnan toimijoilla on erityisen tärkeä rooli. Siviilikriisinhallintaa hallitusohjelmassa on luvattu vahvistaa, mutta käytännössä rahaa puuttuu. Eli toivoisin, että ollaan valmiita laittamaan lisää rahaa sekä siviilikriisinhallinnan kehittämiseen että toimijoiden kouluttamiseen. (Puhemies: Aika!)

Ministeri Häkämieheltä haluaisin (Puhemies: Minuutti kulunut!) vain kysyä, mitä hän tarkoittaa tällä kriisinhallinnan kulujen budjetoimisella kehitysyhteistyökuluihin. En itse pidä mielekkäänä esimerkiksi sotilaallisten kulujen laskemista kehitysyhteistyörahoihin. Kehitysyhteistyöllä ja kriisinhallinnalla on kuitenkin erilainen tehtävä.

Juha Korkeaoja /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä selonteossa arvioidaan tätä EU-taisteluosastokonseptia toteamalla, että kokemus on hyvä. Varmaan tämä pitää paikkansa, mutta aivan ongelmaton ilmeisesti tämä kokemus ei ole muun muassa sen suhteen, että näyttää olevan aika vaikea tehdä päätöksiä, millä tavalla tätä taisteluosastoa käytettäisiin, miten se konsepti käytännössä toimisi. Uskoisin, että Suomen pitäisi aktiivisesti toimia tässä suhteessa ja miettiä, miten tätä toimintaa tehdään. Se on myös meidän omalta kannaltamme siinä mielessä ongelmallista, että kun joukkoja on koulutuksessa ja sitten valmiudessa, niin meidän rauhanturvaperinteemme on sellainen, että tähän tullaan sitä varten, että osallistutaan johonkin operaatioon Suomen rajojen ulkopuolella, ja luulen niin, että tulee ongelmalliseksi jatkossa (Puhemies koputtaa) osallistua vain koulutukseen ja valmiuteen. Eli siltä osin, miten meidän omia joukkojamme käytetään, pitäisi myöskin vähän miettiä eteenpäin, miten tämä konsepti toimii.

Puhetta oli ryhtynyt johtamaan ensimmäinen varapuhemies Seppo Kääriäinen.

Ulkoasiainministeri  Ilkka  Kanerva

Puhemies! Afganistanissa on Suomelta satakunta ihmistä, Ruotsilta 340, Tanskalta 450 ja, ed. Sasi, Norjalta yli 500, mikä kertoo tietysti siitä, että tämä Pohjoismaiden vastuunkanto ei ole ihan tasaista tässä suhteessa. Sen vuoksi me perusteellisesti nyt selvittelemme eri muodoissaan Afganistan-operaatiota, niin kuin aiemmin kerroin.

Ed. Tennilä, se peruskriteeri, jonka mukaan Afganistanissa toimitaan, on ainoastaan ja vain se, miten me parhaimmin kykenemme edesauttamaan, että Afganistan alkaa pikkuhiljaa kävellä omilla jaloillaan siviiliyhteiskuntana, niin että se kehittyy inhimillisesti, oikeudenmukaisesti ihmisoikeuksia kunnioittaen. Se on se kaiken perusta. Mitään muuta salattua agendaa ei voi olla. Mitään muuta tavoitetta sillä ei voi perimmiltään olla.

Ed. Sumuvuori, kannattaa joskus pohdiskella varmaan sitä, että kun meillä ehkäpä menee kolmisen prosenttia tänä päivänä koko puolustusbudjetista kansainväliseen toimintaan kutakuinkin, onko tämä 3 prosenttia kiveen hakattu, onko se oikea, jolloin pitäisi katsoa mahdollisuuksia myös, voiko sitä kenties jossakin kohtaa lisätä. Meillä on esimerkkejä naapurimaistamme, joissa tehdään äärettömän radikaaleja liikkeitä tässä suhteessa. En tiedä, onko tämä 3 prosenttia oikea vai ei, mutta sitä kannattaa varmaan jossakin yhteydessä miettiä.

Ed. Korkeaoja, vielä lyhyesti, teidän hyvään kysymykseenne se kommentti vain, että tämä valmiusvuorossa ollut joukkue on merkittävästi juuri se sama, jota nyt kykenemme käyttämään Tšadin ja Keski-Afrikan operaation toteutuksessa, joten opit ja harjoitukset eivät ole tässäkään mielessä menneet hukkaan, vaan päinvastoin siellä on sitä valmiutta ja suomalaista hyvää laadullista kapasiteettia.

Puolustusministeri Jyri Häkämies

Arvoisa puhemies! Ed. Sumuvuorelle ensinnäkin: Siviili- ja sotilaallisen kriisinhallinnan erottaminen on monessa tapauksessa erittäin vaikeaa, eikä se ole perusteltuakaan, koska nämä siviilineuvonantajat tarvitsevat sotilaallisen kriisinhallinnan apua ja tukea. Sen sijaan jos tarkoititte humanitääristen järjestöjen toimintaa, niin silloin tämä erottaminen on järjestöjen toimesta edellytys. Kyllä minä tiedän, mistä puhun, kun olen siellä käynyt.

Sitten tähän ed. Jaakonsaaren kysymykseen siitä, että ikään kuin nämä isot loikat siirtyisivät sitten turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen selontekoon. Kyllä minä nyt sanoisin, että tässäkin on jo tätä laajaa näkemystä, mutta otan ihan konkreettisen esimerkin, jonka ed. Mieto nosti, eli Afganistanin osalta tämä huumehaaste eli siis se huumetuotannon kitkeminen. Otetaan nyt vaikka esimerkki siitä, että kyllähän suomalaisella maatalous- ja elintarvikeosaamisella voisi olla kenties joku näkökulma tuottaa. Onhan ihan selvää, että jos ei näillä ihmisillä ole leipää, niin on aika vaikea luoda vaihtoehtoa eli luoda semmoisia elämisen vaihtoehtoja, ja sitä tarkoitin, kun peräänkuulutin useampia ministeriöitä mukaan tähän työhön. Siihen loikkaan ei varmaan tässä ja nyt ole mahdollisuutta, mutta ehkä tulevan selonteon myötä sitten on.

Pertti Salolainen /kok:

Herra puhemies! Ed. Ollila on jo täällä käsitellyt kokoomuksen kannalta näitä kysymyksiä, joten sivuutan joitakin asioita varsin lyhyesti, koska olen tietenkin samaa mieltä hänen kanssaan niistä.

Eli mitä Afganistaniin tulee, niin tilannehan on siellä nyt selkeästi vaikeutumassa. Se johtuu siitä, että Pakistan on syöksymässä syvään kriisiin, ja me tiedämme, että Pakistanin alueelta operoivat nämä Taliban-joukot ja osaltaan myöskin nämä muut kapinallisjoukot, jotka siellä ovat toiminnassa, joten tilanne Afganistanissa on varsin avoin ja on hyvin vaikeaa nähdä, mitä lähiaikoina siellä tulee tapahtumaan.

Eräs kysymys, joka tietenkin nousee, on, pitäisikö todella vakavammin vielä aloittaa neuvottelut talibanien kanssa, koska näyttää siltä, että aseellista ratkaisua ei kovinkaan helposti Afganistanissa tulla saamaan, joten ilmeisesti poliittinen ratkaisu ennen pitkää on ainoa mahdollisuus, niin hankalaa kuin tietysti onkin talibanien kanssa neuvotella.

Darfurin osalta se on myöskin erittäin ongelmallinen ja on uusia näkökohtia. Sudanin hallitushan ei ole vielä edes suostunut siihen, että Ruotsi ja Norja saavat lähettää sinne joukkoja. Tämä kysymys on kokonaan avoin. Puhutaan siitä, että lähetetään joukkoja, mutta ei ole kuitenkaan Sudanin hallituksen suostumusta siihen. No, näistä asioista en sitten sen enempää, koska ne on jo aika perusteellisesti täällä käsitelty.

Muutama sana sitten tästä Nrf:stä. Sehän ei tietenkään ole mikään esikartano Natoon. Jos se olisi sitä, niin eihän Ruotsi tietenkään olisi siihen menossa. Nythän Ruotsin puolustusvoimien komentaja, joka vieraili Suomessa, kenraali Syrén, totesi, että Ruotsihan on valmistelemassa nyt osallistumista näihin täydentäviin joukkoihin Nrf:ssä.

Selonteossa todetaan, että Nrf:n osalta jatketaan valmisteluja, ja sitten toisaalta, kun katsotaan hallitusohjelmaa, niin hallitusohjelmassahan todetaan, että Nrf:ään suhtaudutaan battle groupien eli näitten EU-joukkojen kokemusten pohjalta. Nyt selontekoa kun lukee, niin siellähän todetaan, että kokemukset bg:stä ovat myönteiset. Siellä on aivan selvästi sanottu, että siellä on myönteisiä kokemuksia bg:stä ja sitten, että se palvelee myöskin meidän kansallista puolustautumistamme ja kehittää meidän tämänlaisia joukkojamme. Aika paljon väärinkäsityksiä vallitsee tästä Nrf:stä. Yksi on se, että me olisimme osallistumassa täysimääräisesti ja samalla tavoin kuin bg:hen tähän Nrf:ään. Näin ei ole asianlaita. Bg menee kokonaisuutena, jos sellainen päätös EU:ssa tehdään, eli suomalaiset mukana, jos bg lähtee, jos me olemme mukana päätöstä tekemässä tietenkin. Mutta Nrf:ssä on aina mahdollisuus. Siellä on useita koulutettuja osasia. Siellä on aina mahdollisuus sanoa, että tähän harjoitukseen me emme osallistu, joten meillä on täydentävä rooli. Me voimme itse päättää, osallistummeko vai emme. Nato tekee ratkaisunsa tästä asiasta ensi helmikuussa, ja sehän tapahtuu pienemmällä ambitiotasolla kuin aikaisemmin on ajateltu. Aikaisemmin tavoiteltiin 25 000 miehen joukkoja. Nyt pysytään siellä noin 10 000:n tai vieläkin pienemmissä joukoissa.

Suomen kannalta tämä on hyvä, niin kuin Puolustusvoimain komentaja on todennut. Me voimme osallistua tähän vuorotteluun niin, että silloin kun emme ole bg:ssä, silloin me voisimme olla Nrf:ssä, ja tällä tavalla saisimme tasaista kuormaa meidän kriisinhallintakyvyllemme, mikä olisi hyväksi eikä olisi tempoilevaa kriisinhallintakyvyn kehittämistä.

Hieman olen ihmetellyt sitä, että kun ministeri Kanerva aivan oikein ja myönteisellä tavalla on suhtautunut tähän Nrf-asiaan julkisuudessa antamissaan lausunnoissaan, niin Suomen Kuvalehden haastattelusta luin, että ministeri Väyrynen suhtautuu ehdottoman kielteisesti Nrf:ään. Tämä ei ole hirveän hyvä signaali hallituksen sisältä. Toivottavasti tässä asiassa tapahtuu erittäin laaja ja avoin keskustelu. Ei ollut nimittäin kovin hyväksi tälle asialle se, että edellinen hallitus teki tammikuussa periaatepäätöksen tähän osallistumisesta, mutta se salattiin yli vaalien sillä tavalla, että vaaleissa ei keskusteltaisi ulkopolitiikasta. Olisi hyvä, että muistetaan tämä, että kaikista asioista ulkopolitiikassa tänä päivänä pitää puhua vapaammin ja avoimemmin kuin aikaisemmin on totuttu, ja se koskee myöskin näitä selvityksiä, jotka hallituksessa ovat nyt valmisteltavina eli suurlähettiläs Antti Sierlan tekemä selvitys Natosta ja sitten valtiosihteeri Teija Tiilikaisen selvitys tästä EU:n turvalausekkeesta ja turvatakuista, eli nämä pitäisi saattaa mahdollisimman nopeasti julkiseen keskusteluun ja heti kun ne valmistuvat, ne pitäisi saattaa julkisuuteen.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Yhdyn pääsääntöisesti siihen arvioon, jonka ed. Salolainen teki Afganistanin tilanteen kriisiytymisen osalta, mutta en yhdy siihen syyhyn, tai en pidä sitä syytä, minkä ed. Salolainen mainitsi, ainoana, eli Pakistanin tilanteen vaikeutumista. Kyllä tietenkin ensisijainen syy Afganistanin kriisiytymiseen on se, että Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin ja kaikki siitä tapahtuneet seuraukset.

Myöskin selkeästi ja avoimesti on sanottava se, että tapa, jolla ennen kaikkea Yhdysvallat liittolaisineen käy Afganistanissa sotaa eli sattumanvarainen ja suhteeton väkivallan käyttö, joka kohdistuu myös huomattavalta osin siviileihin, aikaansaa sen, että vastarinta ulottuu tällä hetkellä sellaisiinkin kansanryhmiin, jotka aikaisemmin eivät olleet vastarinnassa mukana. Kysymys ei ole vain talebaneista, vaan kysymys on huomattavasti laajemmasta vastarintaliikkeestä. Sen takia esimerkiksi (Puhemies: Minuutti!) Natossa ei enää käytetä sellaista sana kuin "terrorismi" kuvaamaan tätä operaatiota. Tämä on paljon monimutkaisempi operaatio tällä hetkellä kuin vain terrorisminvastainen operaatio.

Tuulikki  Ukkola  /kok:

Arvoisa puhemies! Kriisinhallinta on, kuten täällä on moneen kertaan todettu, olennainen osa Suomen ulkopolitiikkaa. Jos aiomme olla rauhanturvaamisen eli nykyisin kriisinhallinnan suurvalta, meidän on jatkettava osallistumistamme Afganistanin Isaf-joukoissa, meidän on mentävä rauhoittamaan Darfuria, Darfurin kriisiä, ja meidän on osallistuttava uuteen EU:n taisteluosastoon. Kriisinhallintaa ei enää voida tehdä lähettämällä perinteisiä rauhanturvaajia kiistelevien osapuolten välille. Tarvitaan license to kill -sotilaita aseineen, jotta humanitäärinen apu saadaan perille ja jotta avustustyöntekijät eivät joudu panttivangeiksi ja rahantekovälineiksi.

Ed. Jaakonsaari oli ilmeisen oikeassa, kun hän sanoi tätä selontekoa kliiniseksi, virkamiesmäiseksi ja vailla poliittista visiota olevaksi. Näin se asia kyllä valitettavasti on, ja sehän on aika monessa muussakin asiassa näkynyt, että ulkopoliittisessa johdossa on jonkinlaista erimielisyyttä, kitkaa, esimerkiksi tästä asiasta, tarvitaanko kriisialueille sotilaallista vai siviilikriisinhallintaa. Mielestäni pitäisi olla ihan itsestäänselvä joka ikiselle osapuolelle pyöreän pöydän ympärillä, pyöreän pöydän ritarikunnan piirissä, että molempia tarvitaan. Onneksi ulkoministerin ja puolustusministerin kannanotot tässä suhteessa ovat erittäin selkeitä, että siinä suhteessa minkäänlaista mahdollisuutta väärinymmärrykseen tai väärinkäsitykseen ei tule.

Menen hieman toiseen asiaan, eli tähän, mitä ed. Jaakonsaari sanoi, että kansalaiset tarvitsevat tietoa ja kansanedustajat tarvitsevat tietoa. Sehän on olennainen osa demokratiaa. Mutta varmaan tämä tiedonpuute johtuu osittain siitä, että emme ole päässeet tämmöiseen avoimeen kommunikointiin, koska ulkopoliittinen perinteemme on ollut tunkkainen ja ahdas, salaileva ja pelottava. Venettä ei saa keikuttaa, konsensus on pidettävä, vaikka sielu ja Suomi jäätyisivät. Kun tätä on jatkunut sodanjälkeisestä ajasta 90-luvun alkuun ja itse asiassa tähän päivään asti, niin seuraukset tiedämme.

Ulkopolitiikan on päästävä eroon pakkokonsensuksen kahleista. Kansalaisten on saatava tietää ja tietoa, jotta he voivat keskustella ja ottaa kantaa asioihin. Miten voi ulkopoliittinen keskustelu olla vapaata, jos välttämätön tieto pimitetään? Kysynkin tässä yhteydessä ministeri Kanervalta: onko Afganistan-selvitys salattu, niin kuin tiedotusvälineistä olemme saaneet lukea? (Ed. Jaakonsaari: Nato varmaankin on kysymyksessä!) — Ei, vaan Afganistan-selvityksestä. — Väitän, että tällä hetkellä Hutvan ja Utvan holveissa on enemmän salaisia arkistoja kuin Supon kassakaapeissa Tiitisen listoja.

Vielä alkusyksystä uskoin, että vihdoin myös ulkopolitiikassa koittaisi vapaammat ajat, että voitaisiin puhua ilman tuomioita, ilman leimaamista. Mutta mitä tapahtui meidän puolustusministerillemme? Ministeri sai piiskaa äidin kädestä, tv-ruudun täydeltä. SDP mietti jo välikysymystä. (Ed. Jaakonsaari: Kiljunen vaan!) — No, Kiljunen sitten. Hyvä, että tässä vaiheessa korjasitte asian. Kiitoksia! — Silloin tuli kyllä mieleen ed. Jaakonsaaren Kalevaan kirjoittamat sanat: "Suomen ulkopolitiikassa eletään yhä kampakeraamista aikaa." Tästä nyt olisi todellakin päästävä jossakin vaiheessa ja nopeasti eroon.

Arvoisa puhemies! On vasemmiston vika, että nosti tämän Nato-kissan pöydälle. On totta, että kansalaisten enemmistö, ainakin toistaiseksi, vastustaa Nato-jäsenyyttä. Se nyt ei tietenkään ole mikään yllätys. Entinen ulkoministeri on tehnyt kaikkensa, jotta Natolle kasvaisi sarvet päähän. Tietoa Natosta, sen eduista ja haitoista ei ole koskaan annettu, saati että sitä olisi kunnolla tutkittu. Onneksi nyt tutkitaan, ja toivottavasti tietoa tämän selvityksen, tutkimuksen tuloksista annetaan meille kaikille. Jos tämä salataan, niin silloin kyllä ulkopoliittisen demokratian tila on todella pahasti pielessä. Yritän korostaa sitä, että ilman avoimuutta ja julkisuutta ei ole demokratiaa. Tämä on se pääperiaate, minkä vuoksi me elämme demokratiassa. Jotta kansa voisi tietää ja päättää, sen on saatava tietoa. Julkisuuden on oltava pääperiaate joka ikisessä politiikan lohkossa. Jos Utva jatkaa salailuaan, seuraava selvitettävä asia on, kuka Utvassa salailee. Ulkoministeri se nyt ainakaan ei ole.

Toivon lopuksi, että koko hallitus toimisi julkisuuden puolesta. Sananvapaus on demokratian kulmakivi ja elinehto. Se tulisi ainakin tässä salissa muistaa ja sitä tulisi toteuttaa myös ulkopolitiikassa.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Haavisto on pitänyt vihreitten ryhmäpuheenvuoron ja siihen ei sen enempää. Olen sen takana enkä niitä asioita aio käsitellä, mutta näitä laajemman tarkastelukulman asioita kylläkin ihan johtuen opinalastani yliopistossa, jossa olen opettanut näitä asioita, ja tähän selontekoon liittyy vielä alue, jonka ekologiasta olen yliopistossa luennoinut, niin että sitä suuremmalla syyllä.

Valitettavasti tämä asiakirja, joka on saatettu eduskunnan käsittelyyn, muistuttaa ilmiselvästi armeijan kalustoluetteloa, jota on höystetty UN-slangilla. Otan esimerkin; olen sivistyssanakirjan avulla lukenut, mitä täällä lukee, arvoisa ulkoministeri: Suomen katteeton setelinanto-oikeus toimii pohjoisella alueella, jonka turvallisuustilanne on ollut etelää parempi. Johtopäätökseni on, arvoisa ulkoministeri, aivan oikea: oikea valinta setelinantopaikalle kerta kaikkiaan. Jos oli tarkoitus kertoa, että kysymys on tämmöisestä kiintiöön kuuluvasta toiminta-alueesta, niin miksei suomen kielellä sitä asiaa ilmoitettu, vaan käytetään sellaista slangia, jolleka voidaan jopa nähdä mielekäs vaihtoehtoteksti? Näitä tässä on vaikka kuinka paljon. Elikkä ei tällä tavalla, arvoisa ulkoministeri tai puolustusministeri tai molemmat, jotka olette olleet tätä tekemässä.

Olisi jo todella hieno asia, jos tämmöinen laajempi, syvällisempi tarkastelukulma tulisi näihin asioihin. On kai niin, että olkoon kysymys sotilaallisesta tai siviilikriisinhallinnasta, kai siinä tähdätään rauhanomaiseen tilaan, jossa pystytään normaalisti elinkeinoja harjoittamaan, jossa pystytään turvaamaan ravinto ja suoja asukkaille, näin ymmärrän. Silloin se tarkoittaa sitä ekologiatieteessä, että kysymys on kahdenlaisista asioista, toisaalta ultimaattisista elikkä perustavaa laatua olevista tekijöistä ja toisaalta proksimaattisista elikkä laukaisevista tekijöistä.

Nyt tästä paperista, mutta ymmärrän, että äskeisen debatin tuloksena seuraavissa papereissa asia on toisin. On niin, että myöskin nämä ultimaattiset, perustavaa laatua olevat, näkökohdat, jotka ovat kaikkien laukaisevien tekijöitten taustalla, jollakin tavalla kuvataan. Kuvataan kansanedustajille se, mihinkä pitäisi tulla mukaan, millä tavalla pitäisi ymmärtää asiat, millä tavalla tästä voitaisiin eteenpäin mennä.

Arvoisa puhemies! Tämä on tullut aivan erikoiseen arvoon seuraavasta syystä. Edellisen eduskunnan aikana täällä yritin käydä lukemattomia kertoja chat-keskustelua ja esitin erilaisia konsepteja, millä tavalla juuri sitä aluetta, johtuen siitä, kun olen joutunut siihen perehtymään yliopistotyössäni, voitaisiin käyttää sellaisena mallialueena, jonka avulla pystyttäisiin ymmärtämään näitä vaikeita asioita. Sen maantieteellinen sijainti, Afrikan pohjoisosa jnp., on juuri sellainen.

Mutta, mitä tekikään silloinen kehitysyhteistyöministeri? Teki sen, että ei vastannut yhteen ainoaankaan kysymykseen. Sitten hän lupasi, että hän voi palata ensi vuonna asiaan. Ei palannut, vaikka rukoilin, että voisiko arvoisa ministeri vastata, onko näistä keskusteltu ulkoministeriössä, ovatko nämä asiat olleet millään tavalla esillä. Nyt ne ovat täällä, juuri ne asiat, joista silloin oli puhetta. Mutta mihinkä johtikaan, se selvisi tarkastusvaliokunnassa, mihinkä johtikaan tämä hyödytön ei-mikään-keskustelu? Se johti siihen, että tarkastusvaliokunnalle ulkoministeriö ilmoitti, että kehitysyhteistyökertomusten antaminen on lopetettu kokonaan, koska kuulemma asiat eivät kiinnosta eduskuntaa pätkänkään vertaa. Siis toisin sanoen se instrumenttikin on pois, jonka avulla aikaisemmin on pystytty näitä keskusteluja käymään, on jotakin aineistoa saatu, mihinkä projisoida asioita. Elikkä nokan valkaisu voisi alkaa ulkoministeriössä kautta linjan.

Aila   Paloniemi  /kesk:

Arvoisa puhemies! Afganistan olisi ansainnut oman erillisen selvityksensä. Nyt sen osuus tässä selonteossa jää ohueksi. Tosin kuulimme ministeri Kanervan puheesta, että tällainen perusteellisempi selvitys saadaan myöhemmin.

Perusongelma mielestäni koko Afganistan-operaatiossa on se, että siltä puuttuu syvä ja perusteellinen master plan, suunnitelma. Nyt strategiat vaihtuvat lyhyellä aikavälillä, samoin rotaatiot ja itse kukin toimija yrittää vuorollaan ottaa jostain yksittäisestä asiasta sulan hattuunsa. Tämä ei auta Afganistania nousemaan jaloilleen.

Master plan puuttuu myös kansainväliseltä yhteisöltä. Se oli Bonnin sopimuksen jälkeen olemassa. Maalle valittiin vaaleilla presidentti, Loya Jirga kokoontui, parlamenttivaalit pidettiin jne. Pitääkin kysyä, entä nyt, mikä on nyt poliittisella tasolla Afganistanin kokonaissuunnitelma ja mitkä ovat ne väliaskeleet, joilla kokonaissuunnitelmaa voidaan toteuttaa. Pelkkä kriisialueen vakauttaminen ei riitä myöskään selonteon vastaukseksi.

Siviilikriisinhallinnan roolin vahvistaminen olisi Afganistanin kannalta äärimmäisen tärkeää. Ilman maan jälleenrakentamisen vauhdittamista maan hallitus muun muassa ei kykene lisäämään kannatuspohjaansa. Toisaalta siviilikriisinhallinnan ja kehitysyhteistyön roolia on vaikea lisätä, jos turvallisuustilanne on heikko. Tilanne on erittäin hankala ja haasteellinen.

Kansalaisjärjestöt ovat tehneet Afganistanissa erinomaista työtä. Esimerkiksi Punainen Risti on toteuttanut Afganistanissa sairaalahankkeita. Parhaissa sairaaloissa on Afganistanissa myös suomalaisten kädenjälki, kuten saatoin Afganistanin-matkallani todeta jo vuonna 2003.

Arvoisa puhemies! Yhteiskunnan turvallisuuden kehittäminen on keskeistä Afganistanissa. Suomen on järkevää panostaa poliisien kouluttamiseen ja poliisitoimen vahvistamiseen. Tämä tehtävä sopii meille luontevasti, ja se myös tuottaisi myönteistä tulosta sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä toisin kuin kokonaan uusien toimintojen aloittaminen.

Paitsi että Afganistan-operaatiosta puuttuu sekä meiltä että kansainväliseltä yhteisöltä tuo selkeä kokonaissuunnitelma, toimijat, kuten Isaf, ovat tähän mennessä pistäneet päänsä pensaaseen rajavalvonnan ja huumetuotannon kohdalla. Näihin ongelmiin puuttuminen on niin korkean riskin toimintaa, että on valittu vaihtoehdoksi se, ettei tehdä mitään. Afganistanin rajat vuotavat kuin seula. On arvioitu, että maasta lähtee reilusti yli 80 prosenttia maailman oopiumista.

Jos köyhä viljelijä saa oopiumiunikon kasvattamisesta monisatakertaisen tulon esimerkiksi vehnään verrattuna, on aivan selvää, kumman viljelijä valitsee. Unikkopeltojen polttaminen ei ole ratkaisu. Tarvitaan kastelujärjestelmiä kuiville alueille, tarvitaan kompensaatiota viljanhintaan, tarvitaan tahtoa ratkaista tämä Afganistanin kipein ongelma jollakin aikavälillä.

Kun valtaosa Afganistanin valtion tuloista tulee harmaan talouden kautta, on selvää, että ellei huumetuotannolle haluta löytää tuettuja vaihtoehtoja, jää moni muu kriisinhallinnan toimi pelkäksi pikkunäpertelyksi, eikä sekään ole ilmaista, kuten tiedetään. Kieltämällä tämä tosiasia mikään ei mene todellisuudessa Afganistanissa eteenpäin.

Pr-toiminta, arvoisa puhemies, on Afganistanissa tietenkin keskeistä. Yhteispohjoismainen toimintakonsepti on osoittautunut hyväksi. Kaikkein huonoin vaihtoehto tulevaisuudessa on ripotella suomalaisjoukkoja ympäriinsä sinne tänne. Se tietenkin lisää turvallisuusriskiä olennaisesti.

Mikäli Suomi lähettää lisäpanostuksia Afganistaniin, myös Isaf- ja prt-esikunnassa on oltava suomalaisia esikuntaupseereita. Linkityksessä ja tiedonkulussa on ollut selviä ongelmia jo tähänkin mennessä, joten omien esikuntaupseereiden avulla tätä puolta voidaan selvästi parantaa. Eihän Suomi halua olla pelkkä toimija ja toteuttaja tietenkään, vaan siellä esikunnissa tarvitaan sitten myöskin meikäläisiä. Tässä asiassa olemme olleet hiukan liian kilttejä.

Arvoisa puhemies! Pari sanaa vielä Nrf-joukoista. Osallistumalla EU:n nopean toiminnan joukkoihin olemme osittain jo mukana Nrf-kykyjen kehittämisessä, koska Natoon kuuluvat maat hyödyntävät Naton koulutusjärjestelmää kouluttamalla Nrf-joukkoja, eli kysymyksessä ovat osittain samat joukot. Näillä kyvyillä katsotaan olevan jo todellista merkitystä kansallisen puolustussuorituskyvyn kehittämisessä. Mutta jos olisimme mukana myös Nrf-joukoissa, saisimme tietysti lisää sotilaallista kompetenssia. Mutta nyt tulee se tärkeä kysymys: Olisiko myös niin, että antaisimme samalla ymmärtää, että sitoudumme tarvittaessa osallistumaan myös Naton Nrf-toimintaan vastaavalla tavalla kuin olemalla valmiudessa EU-joukoissa? Ainakin minä haluaisin tähän asiaan perusteellisen vastauksen.

Paavo Arhinmäki /vas:

Arvoisa puhemies! Ulkoministeri Kanerva on puheessaan todennut, että Suomi ei voi olla kriisinhallinnan Riitaoja. Tähän täytyy todeta, että Suomi ei myöskään voi olla Lehto. Siitä on vähän kysymys, kun puhutaan Afganistanista. Nyt ministeri Kanerva on toivonut tällaista matkaopasta Natoon, mutta nyt tämä Afganistan-asia on akuutti, ja nyt tarvittaisiin se kunnollinen matkaopas Afganistaniin. Viime perjantaina julkaistiin Madventuresin matkaopas seikkailumatkailijalle. Siitä voi ottaa mallia ja todella tehdä Afganistanista tämmöisen matkaoppaan, jossa selvästi kerrotaan, mistä on kysymys, mitä siellä tapahtuu, mikä on tilanne nimenomaan kansanomaisesti, kansankielisesti, niin että kansa tietää, mistä keskustallaan, mistä päätetään, kun päätetään Afganistanista. Ei nyt hypätä sinne Natoon vielä. Selvitetään ensin tämä Afganistan-asia.

Nimittäin kun Afganistanista puhutaan, täällä puhutaan rauhanturvaamisesta. Voi perustellusti kysyä, onko enää itse asiassa Afganistanissa käynnissä rauhanturvaoperaatio. Kun olen keskustellut Afganistanista tulleiden rauhanturvaajien kanssa, heidän näkemyksensä, jotka ovat muuallakin, on selvästi se, että kysymys ei ole enää rauhanturvaamisesta. Kysymys on sisällissodasta, jossa Isaf-joukot on yksi osapuoli. Suomi on rauhallisemmalla pohjoisen alueella, kuten ministeri Kanerva ja moni muu on todennut, mutta sielläkin valitettavasti tilanne on heikkenemässä, mutta se ei poista sitä, että olemalla pohjoisessa, olemme osa sitä sotaa, jota käydään etelässä.

Omalla panoksellaan Suomi tukee sitä toimintaa, jota muun muassa ja erityisesti Yhdysvallat harjoittaa ei pelkästään Isaf-operaatiossa, vaan ennen muuta omassa terrorisminvastaisessa sodassaan, terrorisminvastaisessa sodassa, jota käydään ilmapommituksin siviileitä vastaan. Tämä on se syy, miksi entistä useammat, ei vain talebanien kannattajat, vaan laajasti afganistanilaiset ovat alkaneet kokea ulkomaalaiset joukot miehittäjinä, ovat alkaneet kokea sen, että näihin joukkoihin ei voi turvata. Siitä syystä Afganistanissa ollaan suistuttu sisällissotaan. Yhä useammat eri ryhmittymät käyvät vastarintataistelua miehittäjäksi kokemiaan joukkoja vastaan, ja olemalla mukana Afganistanissa Suomi allekirjoittaa tämän.

Sen vuoksi, jos meidän politiikkamme lähtökohtana on se, että kunnioitetaan ihmisoikeuksia, kunnioitetaan siviilejä, Suomen pitää tehdä johtopäätöksiä. Ymmärrän sen, että ministeri Kanerva ja ministeri Häkämies hinkuvat lisätoimenpiteitä Afganistaniin. Sehän on Yhdysvaltain toivomus. Yhdysvallat on toivonut, että Suomi jossain vaiheessa ottaisi paikallisen johtovastuun sekä osallistuisi Afganistanin armeijan ja poliisien koulutukseen. Nyt nimenomaan tässä selonteossa esitetään sitä, ainakin rivien välissä, että otetaan johtovastuuta, aletaan kouluttaa armeijaa, ja tämä merkitsee sitä, että ollaan myös mukana taisteluissa.

Tällä viedään Suomea lähemmäksi Yhdysvaltain politiikkaa. Tällä Suomen ulkopoliittista linjaa pyritään viemään lähemmäksi Yhdysvaltoja ja lähemmäksi Natoa. Nyt pitää kysyä, voimmeko me allekirjoittaa sen politiikan, jota tällä hetkellä Afganistanissa harjoittaa Yhdysvallat. Sen me allekirjoitamme sillä, jos olemme mukana tässä operaatiossa. Sen vuoksi meidän pitää sanoa se suoraan. Jos operaatio jatkuu tällaisena ja kun se näyttää jatkuvan, Suomen pitää valmistautua sotajoukkojen poisvetämiseen Afganistanista.

Vastaavat panostukset, joita taloudellisesti käytetään tällä hetkellä tämän sisällissodan tukemiseen, pitää käyttää humanitaarisen avun lisäämiseen, ne pitää käyttää kehitysyhteistyön lisäämiseen. Kun Undp:n edustaja oli Afganistan-tilaisuudessa täällä puhumassa, hän nimenomaan painotti sitä, että nyt isoin ongelma on se, että tähän apuun on tullut vain puolet siitä rahasta, mitä on luvattu, mutta sotilaalliseen toimintaan, siihen on kyllä riittänyt varoja. Linjan pitää olla tämä: Suomi ei ole mukana Afganistanissa sotilaallisesti, vaan ainoastaan humanitaarisen avun kautta, ainoastaan kehitysyhteistyön kautta ja siviilikriisinhallinnan tukemisen kautta.

Ulkoasiainministeri   Ilkka  Kanerva

Arvoisa puhemies! Olen erittäin mielissäni ed. Arhinmäen puheenvuorosta, koska tällähän hänen edellyttämällään tavalla toimittaessa katetaan merkittävin osa Suomen panoksesta Afganistanissa, siis siviilikriisinhallinnan toimin, humanitaarisen avun merkeissä ja kehitysyhteistyöpanosta toteuttamalla. Olen täysin samaa mieltä, ed. Arhinmäki. Mutta en pistä näitä siviili-ihmisiä mihinkään paikkoihin ja näin vaaralliselle alueelle, jota kuvasitte, ilman, että heillä on sotilaiden antama turva. Älkäämme tehkö, ed. Arhinmäki, sitä virhettä, että me pistämme siviilit turvattomana toteuttamaan tällaista siviilikriisinhallintaoperaatiota.

Toinen asia, herra puhemies, jos jokin asia ei ole hyvä tai huono, se ei ole, ed. Arhinmäki, riippuvainen siitä, tukevatko Yhdysvallat sitä vai eivät.

Tuulikki Ukkola /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä en oikein ymmärrä, mistä ihmeestä vasemmistoliiton kansanedustajat ovat saaneet tämän hirvittävän USA-kammon, ja siihen liittyy sitten tämä Nato-kammo. Mitä teille on tapahtunut? Mitä USA on teille tehnyt?

USA:n politiikkaa voi arvostella ja sitä pitääkin arvostella silloin, kun se on huonoa ja väärää, mutta teidän arvostelunnehan menee jo suurin piirtein kiihotukseksi kansanryhmää vastaan. Minusta on aivan toivotonta ja onnetonta kuunnella koko ajan sitä hirvittävää paasaamista: USA, USA, USA, USA. (Ed. Laakso: Presidentti Carterin arvostelu oli vielä kovempaa!) — Mutta ei se mitään. Me ymmärrämme sen. Mutta kansahan ei ymmärrä, kun kansalla ei ole kaikkea sitä tietoa, mitä esimerkiksi teillä on siellä. Toivoisin, että joku järki tulisi joskus tähän keskusteluun USA-kammon kanssa.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ongelmahan tämän Afganistanin osalta on se, että Suomen pitäisi tietenkin osallistua muun muassa kansalaisten toimeentuloedellytysten parantamiseen. Me olemme kaikki tästä samaa mieltä. Mutta osa meistä lähtee siitä, että me emme olekaan täyttämässä Afganistanissa tätä tehtävää, tämä ei ole se ensisijainen. Professori Raimo Väyrystä lainaten ensisijaista on Yhdysvaltain ja Suomen välinen suhde, että Suomi todistaa toteuttamalla Yhdysvaltain toiveet lisätä sotilaallista panostustaan, että se on hyvä Yhdysvaltain liittolainen. Ja näyttää siltä, että erityisesti puolustusministeriössä Väyrysen kanssa samoin ajattelevia löytyy aika paljon. Eli jostakin muusta lähtökohdasta kuin Afganistanin kansan tarpeista, todellisista tarpeista, asetetaan Suomen panostuksen tavoitteet. Tämä on se Afganistanin operaation todellinen ongelma. Ongelma on se, että 95 prosenttia kaikesta ulkomaisesta taloudellisesta tuesta, mikä alueelle on tullut, on käytetty sotilaallisiin tarkoituksiin. Vain 5 prosenttia vuoden 2001 jälkeen on käytetty siviilipanostukseen. Tämä on se suuri ongelma (Puhemies: Minuutti!) ja syy siihen, että ratkaisua ei ole löytynyt.

Pekka Haavisto /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Näen Afganistanissa samoja ongelmia kuin ed. Arhinmäki, mutta omat johtopäätökseni ovat toiset. En usko, että tilannetta parantaa se, vetäytyykö Suomi sieltä tai että Suomi tekisi yksipuolisen ratkaisun Afganistanissa. Mielestäni tilanteeseen voi vaikuttaa sillä, että me olemme mukana kansainvälisissä joukoissa, Isaf-operaatiossa, jonka sisällöstä ja tavoitteista keskustellaan. Tätä keskustelua käydään Italiassa, Saksassa, kaikissa EU-maissa, myöskin Yhdysvalloissa. Itse olen huolissani siitä, että Karzain hallituksen kontrolloimat alueet Afganistanissa ovat nyt pienemmät kuin vuonna 2002. Kun katsoo karttaa, enää ei ole vapaata pääsyä Jalalabadiin tai Kandahariin. Tämä on ongelma ja siitä mielestäni seuraa, että oppositio on siellä vahvistunut ja täytyy miettiä, miten tätä oppositiota lähennytään ja miten saadaan poliittista dialogia aikaan. Pelkillä sotilastoimilla tätä ei voi ratkaista.

Paavo Arhinmäki /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensin ed. Ukkolalle kysymyksestä Yhdysvalloista: he tekevät sen itse. Sehän on se ainoa vastaus. Ei tarvitse katsoa kuin miten he toimivat Afganistanissa, miten he toimivat Irakissa. Tätähän kritisoidaan, sitä kritisoidaan vahvasti myös Yhdysvalloissa. Harvoin puhutaan siitä vahvasta, voimakkaasta sodanvastaisesta kriittisestä liikkeestä, joka on Yhdysvaltain sisällä.

Toinen kysymys on se, että tämä apu, jota Afganistaniin annetaan, on liian pientä, ja toinen ongelma on se, että monet maat sitovat sen liittolaisuuteen. Sillä tietyllä tavalla palkitaan niitä, jotka ovat puolella, mikä on omiaan vaikeuttamaan kaikkien avunantajien toimintaa. Eivät siellä paikalliset afgaanit osaa sanoa, että suomalainen sotilas on hyvä sotilas ja samassa operaatiossa oleva toinen sotilas on huono sotilas. Tämä on se ongelma, jota pitäisi nyt lähteä purkamaan. Silloin olisi myös todellinen turva näillä siviileillä, kansalaisjärjestöillä, avustusjärjestöillä, jotka toimivat.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Laakso sanoi Suomessa olevan piirejä, joille tärkeintä on se, että olemme Afganistanissa Yhdysvaltojen kanssa samalla puolella. Minusta tuntuu, että Suomessa on piirejä, joille Afganistanin tilanteen suurin ongelma meille on se, että olemme siellä samalla puolella Yhdysvaltojen kanssa. Luulen, että ed. Laakso näkee näiden piirien edustajan joka aamu ajaessaan partaansa ja katsoessaan ryhmässään sivuille.

Ed. Ukkola ihmetteli, mistä kumpuaa tämä ed. Arhinmäen anti-amerikkalaisuus. Näiden nuorstalinistien ihailu Neuvostoliittoa kohtaan ei ole yhtä kovaa kuin heidän isiensä, mutta heidän leppymätön vihansa Yhdysvaltoja kohtaan on aivan yhtä kovaa kuin heidän isiensä. Ja mistä he ovat sen oikein saaneet? He ovat imeneet sen äidinmaidossaan.

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ed. Ukkolalta on jo totuttu odottamaan rimanalituksia mutta nyt ed. Zyskowicz meni vielä matalammalta. Minusta on aika asiatonta jotain kansakuntaa tai kansalaisia, niin kuin tässä tapauksessa yhdysvaltalaisia, alkaa kritisoida. Siitähän ei ole kysymys.

Ed. Ukkola, jos kuuntelitte puheenvuoroni, niin erityisesti Afganistanin osalta Yhdysvaltojen harjoittama politiikka, eli keskittyminen Irakiin ja hyökkäys Irakiin ja nyt vielä uutena uhkana mahdollinen hyökkäys Iraniin, tulee nimenomaan vaikeuttamaan tilannetta Afganistanissa ja Pakistanissa ja näillä alueilla. Siitä on kysymys Yhdysvaltain nykyhallinnon politiikan kritisoimisessa. Olisi ihan mukavaa, kun voitaisiin ... (Ed. Jaakonsaaren välihuuto) — Anteeksi, ed. Jaakonsaari, en kuullut. (Ed. Jaakonsaari: Kun Hillary Clinton tulee valtaan!) — Tästä voimme jatkaa myöhemmin. — (Puhemies: Minuutti on mennyt!) Lyhyesti vielä Afganistaniin, herra puhemies. Tämä ongelma on siellä juuri näiden Isaf-joukkojen ja (Puhemies: Minuutti on mennyt!) USA:n Oef-joukkojen toiminnan sekoittuminen. Se aiheuttaa näitä ongelmia.

Paavo Arhinmäki /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Zyskowiczin hyvin matalaotsainen puheenvuoro oli tyypillinen esimerkki siitä, että kun argumentit loppuvat, sieltä pöytälaatikosta kaivetaan esille leimakirveet. Tietysti se kertoo jotakin yksittäisten henkilöiden todellisuudentajusta, että vuonna 76 syntynyttä ihmistä syytetään eduskunnan suuressa salissa jonkun Neuvostoliiton ihannoimisesta. Mielessä on lähinnä jotain välähdyksiä, uutiskuvia menneisyydestä, se ei ole meille todellisuutta.

Puolustusministeri Jyri Häkämies

Arvoisa puhemies! Mielestäni tässä käydyssä keskustelussa on johtopäätös se, että täällä on hyvin laaja konsensus ihan tätä äärilaitaa lukuun ottamatta, mikä on välttämätöntä, koska niin vaativasta ja niin haasteellisesta missiosta ja operaatiosta on kysymys.

Mutta vielä kerran: Tällä missioilla on YK:n mandaatti. Kaikilla niillä toimilla, joita vaikkapa tässä selonteossa esitetään Afganistanin oman turvallisuussektorin vahvistamiseksi, ed. Arhinmäki, on YK:n mandaatti. Sitten kun te peilaatte, esitätte Suomelle, että lähdetään pois, ikään kuin oletan, että viestitte myös muille, mikä on sen toimenpiteen vaihtoehto? Sen toimenpiteen vaihtoehto kaikkien valistuneiden arvioiden mukaan on se, että talibanit palaavat valtaan. Se yhteiskunta ottaa monta sukupolvea taaksepäin. Tyttöjen ja naisten asema romahtaa. Oletteko valmis edistämään sellaista kehitystä?

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Mielestäni se ei ole se vaihtoehto, vaan vaihtoehto on se, että Afganistanissa sodankäynnistä päävastuun kantava Yhdysvallat, sen pitäisi tehdä johtopäätös, että ei ole tähän konfliktiin sotilaallista ratkaisua. Tätä johtopäätöstä Yhdysvallat ei ole toistaiseksi tehnyt, mutta monet sen Nato-liittolaiset ja eräät muutkin liittolaiset ovat jo tämän johtopäätöksen tehneet. Esimerkiksi Japani on tehnyt päätöksen vetää kaikki joukot pois Afganistanista juuri siksi, että siinä ei ole sotilaallista ratkaisua. Naton sisällä käydään kädenvääntöä juuri tästä asiasta, onko sotilaallista ratkaisua vai eikö ole. Ja valtaosa on tullut siihen tulokseen, että täytyy edetä muulla tavoin, ensi sijassa muulla tavoin.

Ongelma nyt on se, että Suomessa näyttää nyt päässeen valtaan sellainen blokki, joka pitää ensisijaisena sitä, että Suomi lisää sotilaallisia keinoja Afganistanin osalta, koska tässä selonteossa, joka meillä nyt on käsittelyssä ei ole ainoatakaan muuta ehdotusta, (Puhemies: Minuutti!) joka koskee muita toimenpiteitä.

Paavo Arhinmäki /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Häkämies kysyi, mikä on vaihtoehto. Vaihtoehto on se, että sen sijaan, että yritetään sotimalla tuoda rauhaa, aletaan rakentaa siviilien yhteistyön kautta sitä rauhaa vetämällä ne agressiivisimmat joukot pois. Neuvostoliitto on hyvä esimerkki siitä, että Afganistanissa ei sotimalla saa mitään hyvää aikaan.

Kukaan ei halua talibaneja valtaan. Itse asiassa nyt nämä miehitysjoukoiksi ihmisten kokemat joukot, niiden läsnäolo on alkanut lisätä talibanien suosiota, eikä siellä tilanne nytkään ole hyvä. Tänne Suomeen on tulossa Malalai Joya vierailulle. Hän kertoo aika toisenlaista ja karua kertomaa siitä, kuinka ihmisoikeuksia kunnioittavia, kuinka naisten oikeuksia, lasten oikeuksia kunnioittavia ovat ne, jotka tällä hetkellä ovat vallassa. Eivät ne ole mitään kilttejä miehiä nekään.

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Kun ministeri Häkämies tässä totesi, että me kivitämme Afganistanin takaisin muutamia satoja vuosia, niin varmaankin kuuntelitte puhettani ja totesin, että tässä tilanteessa ei ole edellytyksiä ottaa johtovastuuta tai lisätä joukkoja. Mielestäni on hyvin kyseenalaista, että me koulutamme Afganistanin armeijaa ja osallistumme sen kanssa, kun tehtävänä olisi pikemminkin tämän siviiliyhteiskunnan toiminta ja siihen puuttuminen. Eli kyse ei ole ollenkaan siitä, miten yrititte sitä väittää.

Mutta kyllä toistan vielä, että iso ongelma on se, että etelässä USA:n joukot pommittavat siviiliuhreja, ei se voi niin mennä, ja me sitten osallistumme näihin Isaf-joukkoihin. Kyllä vaaditaan keskustelua siitä, mitä pitäisi tehdä. Tästä selonteosta esimerkiksi kokonaan puuttuu Pakistanin osuus ja se, millä tavalla muualta tulevat terroristijoukot aiheuttavat hämminkiä ja häiriötä siellä Afganistanissa. (Puhemies koputtaa) Ei niin, että pelkästään Afganistania käsitellään. Talebanjoukot ovat hyvin erilaisia. Tämä selvitys puuttuu kokonaan.

Liisa Jaakonsaari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olimme ed. Lapintien kanssa matkalla Yhdysvalloissa ja kävimme useissa mielenkiintoisissa think tankeissa ja tapasimme kollegoja, enkä kuullut kenenkään sanovan siellä matkalla, että sotilaallinen ratkaisu olisi yksin Afganistanissa. Se on teidän omassa mielikuvituksessanne tämmöinen ajatus. Nimenomaan tarvitaan poliittista ratkaisua ja siviiliväestön luottamusta, ja juuri tämän siviiliväestön luottamuksen takia tämä kokonaisuus on tärkeä. Jos esimerkiksi suomalaiset rauhaturvaajat rakentavat koulun ja talebanit tulevat ja polttavat sen, niin eihän tätä kierrettä voi jatkaa, vaan täytyy estää talebanien sen koulun polttaminen. Siksi tämä kokonaisuus on tärkeää.

Ensimmäinen varapuhemies:

Palataan nyt puhujalistaan ja sitten debatoidaan jonkin hetken päästä uudelleen.

Eero  Akaan-Penttilä  /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä keskustelu itse asiassa osoittaa jo sen, miten erinomaista on, että meille on tuotu tämä selonteko ja että siinä on yhdistetty ainakin kolme asiaa, ehkä vähän lyhyessä muodossa toisten mielestä, ja kieltämättä joskus vähän raskassoutuista sen lukeminen on, mutta joka tapauksessa se näköjään helpottaa, ja jotenkin tuli ihan mieleen, että erityisesti vasemmistossa te jotain ahdistusta pääsette purkamaan myöskin tämän kautta ja jotain semmoista vanhaa tunkkaisuuttakin taitaa tulla esille tai jotain muuta vastaavaa. Semmoinen psykologia tässä ilman muuta on mukana.

Ministeri Kanerva esimerkiksi omassa puheessaan, jos maltoitte edes lukea sitä, hienosti määrittelee, mitä kaikkea kriisinhallinta muun muassa on. Toivoisin, että sanoisitte, jos olette tästä eri mieltä. Hän tänään luki paperista: "Kriisinhallinta ei ole vain operaatioita ja välittömästi konfliktiin liittyviä toimia. Sillä on paljon laajemmat kytkentänsä, sillä oikeusvaltiota, ihmisoikeuksia, demokratiaa ja kestävää kehitystä on vaikea aikaansaada ilman riittävän turvallisia olosuhteita." Vähän myöhemmin vielä hän jatkaa samasta asiasta, että tästä syystä Suomenkin tulee varautua pitkäaikaiseen läsnäoloon näissä maissa. Kysyn teiltä sitten omissa repliikeissänne, oletteko te esimerkiksi tästä kaikesta eri mieltä, kun te niin innoissanne omaa profiilianne nostatte.

Nyt yleensä kansainvälinen yhteistyö — Suomihan on ollut siinä mukana ainakin sata vuotta tai 300 vuotta, riippuen vähän, mistä lähdetään liikkeelle, miten kaikki lasketaan — on joka tapauksessa vaativaa työtä, se on velvoitteellista työtä ja se on myöskin suhteellista. Me olemme vain viisimiljoonainen kansa koko tässä maapallon kulussa. Mutta joka tapauksessa se täytyy muistaa ja vastaavalla mandaatilla esimerkiksi myös rahoihin sitten ja talouteen ottaa kantaa ja varata budjetissa määrärahat tähän kaikkeen, ja lähtökohta varmasti on silloin kaikkien meidän mielestä, että YK:n mandaatti on se perusturva, selkänoja, jonka kautta me menemme mukaan näihin asioihin, luotamme moneen sieltä tulevaan harkintaan, käytämme EU:ta apuna, ja ilman muuta tietyllä lailla olemme selkeässä yhteistyössä Naton kanssa. Nämähän ovat selkeitä tausta-asioita.

Mitä tulee tähän selontekoon, niin muutamaa asiaa siellä kommentoisin, sen mitä kerkiän. Ensinnäkin tämä Afganistan. Siellä on sivulla 4 hyvin kuvattu, mitä kaikkea ongelmaa siellä on. Minusta oli mielenkiintoista, kun tänään ulkoasiainvaliokunnan kuulemisessa kuulimme myöskin positiivisia seikkoja. Sen maan tilannehan on ihan erilainen pohjoisessa kuin se on etelässä ja ympärillä oleviin valtioihin nähden. Kaikesta tästä me tänään olemme keskustelleet, mutta vähemmän huomiota on kiinnitetty siihen, että taloudellinen tilanne kuitenkin on siinä maassa nousemassa ja varsinkin sillä sektorilla, jolla ei oteta ollenkaan mukaan huumebisnestä, joka on yksi erittäin hankala totuus siellä. Talous kasvaa tietojen mukaan 8 prosenttia vuodessa. Teitä on rakennettu reippaasti. Siellä syntyy 40 000 lasta. Syntyvyys on selvästi noussut. Siinä maassa on kymmenen yliopistoa auki, joissa voidaan opiskella. Sen poliittinen tilanne on vaikea, mutta siitä huolimatta esimerkiksi viisi miljoonaa pakolaista on palannut sille alueelle. Nämä täytyy myöskin ottaa huomioon. Nämä ovat hyviä asioita. Nämä eivät tee pahoja asioita olemattomiksi eikä vaikeuksia olemattomiksi. Se on monisairas potilas. Sen voi aivan hyvin, ed. Tiusanen, näinkin sanoa, mutta tässä kokonaisuudessa me kuitenkin liikumme.

Mitä taas tulee Tšadiin puolestaan, siitä on erittäin mielenkiintoinen kirjoitus muun muassa New York Timesissa lokakuun 31. päivä ja voitte siitä lukea, miten viimeisen neljän vuoden aikana siinä maassa asiat ovat menneet tosi kurjaan suuntaan. Neljä vuotta sitten siellä oli kaksi sopijapuolta, nyt niitä on 28, ja kun heillä oli Libyassa kokous, niin ainoastaan seitsemän sopijapuolta raahautui sinne paikalle. 200 000 siviiliä siellä on kuollut. Siellä on monenlaista ongelmaa. Pitäisi saada samaan pöytään hallituksen edustajat, kapinalliset, asiantuntijat — on monta seikkaa, jotka ovat tosi haastavia. Tässä keskustelussahan me olemme silloin mukana, ja se, että tässä USA kaikessa nähdään mörkönä, niin kyllä enemmän kuin ihmettelen sitä.

Aivan lopuksi sanoisin vaan tähän Natoon liittyen, että jo on korkea aika, että meillä Suomessa tehdään asiallinen svot-analyysi ilman mitään tunteen paloa ja sen perusteella myöskin toivottavasti kansanpainos tai matkaesite tai muu, jolla pohjalla voidaan kertoa, mikä on hyvää, mikä on huonoa, mitkä ovat sen mahdollisuudet, mitkä ovat sen haasteet, (Puhemies koputtaa) jos tämä halutaan asiallisesti hoitaa loppuun. Suurlähettiläs Sierla valmistelee tätä asiaa, ja valiokuntamme puheenjohtaja puuttui tähän myös puheenvuorossaan.

Reijo  Paajanen  /kok:

Arvoisa herra puhemies! Hivenen karulta tuntuu tämänkinpäiväinen keskustelu, kun kuuntelee kannanottoja salin vasemmalta ja oikealta puolelta.

Suomella on kriisinhallinnassa pitkät perinteet. Perinteinen rauhanturvaaminen sellaisena, kuin se tunnettiin 50 vuotta sitten, on ajan myötä saanut uusia muotoja. Hyvä näin, sillä tämän päivän haasteisiin on vastattava tämän päivän keinoin ja ongelmiin on tartuttava aktiivisesti monin eri keinoin monissa kohteissa maamme rajojen ulkopuolella. Pitkät perinteet jo sinällään velvoittavat meitä toimimaan maailmalla, mutta perinteiden ohella haluaisin korostaa sitä, että aktiivisesti toimimalla voimme samalla olla esimerkkinä muille. Meidän on käytettävä hyväksemme niitä vahvuuksia, joita meillä pienenä maana on.

Hallitusohjelmassa todetaan, että hallitus edistää Suomen valmiuksia osallistua kansainvälisen kriisinhallinnan tehtäviin tiivistämällä yhteistyötä sotilaallisten ja siviilivoimavarojen käytössä sekä vahvistamalla siviilikriisinhallintaa. Juuri tästä on tälläkin kertaa kysymys. Suomi antaa merkittävän panoksen kansainväliseen kriisinhallintayhteistyöhön ottamalla osaa Isaf-operaatioon Afganistanissa, osallistumalla EU:n operaatioon Darfurin kriisin ratkaisemiseksi samoin kuin asettamalla sotilasosastomme valmiuteen osana Ruotsin, Irlannin, Viron ja Norjan muodostamaa EU:n taisteluosastoa.

On toki otettava huomioon, että mikään kriisinhallinta ei ole vaaratonta. Esimerkiksi Afganistanissa terrorismi, itsemurhaiskut ja kotitekoiset tienvarsipommit asettavat kriisinhallintatyölle useita riskejä, jotka tulee ottaa vakavasti huomioon. Myös Suomen joukot ovat joutuneet kohtaamaan näitä uhkia. Kaikista riskitekijöistä huolimatta olen vakaasti sitä mieltä, että tuo työ maailmalla on kannatettavaa toimintaa, jota meidän tulee omalla panoksellamme tukea. Nykyajan konfliktit ovat yhä enenevässä määrin sellaisia, että ne vaikuttavat laajoille alueille, myös itse kriisipesäkkeiden ulkopuolelle.

Kriisinhallintatyön menestyksellistä suorittamista edesauttaa se, että sekä sotilaillamme että siviilityöntekijöillämme on parhaimmat mahdolliset materiaaliset valmiudet tehtäviensä suorittamiseen. Joukkojen varustautumiseen tulee kiinnittää riittävästi huomiota. Puuttumalla varhain ympäri maailmaa käynnissä oleviin kriiseihin voimme samalla pienentää sitä riskiä, että konfliktit kasvavat hallitsemattomiin mittoihin ja vaikuttavat sitä kautta yhä laajemmalle alueelle, kenties jopa Suomen rajoille asti.

Haluan korostaa EU:n taistelujoukkoihin liittyen sitä, että lopullinen päätös valmiudessa olevien joukkojen käyttämisestä EU:n taisteluosasto-operaatiossa on aina kansallinen. Kukaan muu ei siis voi meille sanella toimintaohjeita mahdollisen kriisin syntyessä. Valmiusvuoroa ennen ja sen aikana myös eduskuntaa pidetään tarkasti ajan tasalla kaikista sellaisista kehityslinjoista, jotka saattaisivat johtaa taisteluosaston käyttöön.

Lopuksi, herra puhemies: Ministeri Kanerva totesi hallituksen selonteosta, että se puhuu selvää kieltä siitä, että osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan on olennainen osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Tähän on helppo yhtyä.

Eero  Reijonen  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Suomen puolustuspolitiikkaa on Euroopan unioniin liittymisestä lähtien leimannut jatkuvasti kasvava kansainvälistyminen. Suomi on aktiivisesti mukana unionin yhteisessä turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa ja osallistuu kriisinhallintaoperaatioihin niin YK:n, Euroopan unionin kuin Natonkin lipun alla. Suomen puolustuspolitiikan pääpaino on kuitenkin edelleen ja sen tulee jatkossakin olla uskottavan kansallisen puolustuksen ylläpitämisessä. Sen rinnalle on tosin noussut kasvava määrä kansainvälisiä kriisinhallintatehtäviä, mutta täytyy muistaa, että näistä kansainvälisistä operaatioista myös oma puolustuksemme on vuosien mittaan hyötynyt.

Myös kansalaiset haluavat Suomen tekevän kansainvälistä yhteistyötä puolustuksen ja erityisesti kriisinhallinnan alalla. Kriisinhallintaoperaatiot ovat saaneet laajan hyväksynnän kansalaisten keskuudessa. Tutkimusten mukaan vain 1 prosentti luopuisi siitä kokonaan ja noin 5 prosenttia vähentäisi sitä. Tämä osoittaa mielestäni selkeästi sen, että suomalaisten tekemä arvokas kriisinhallintatyö puolen vuosisadan ajan on saanut arvostusta suomalaisten keskuudessa.

Afganistanin kriisinhallintaoperaatioon osallistumisesta on käyty tässä salissa tänään varsin tiukkaa keskustelua ja sitä on käyty toki aikaisemminkin tässä salissa. Suomen kontingentti on tällä hetkellä vahvuudeltaan noin 100 henkilöä, ja se toimii Afganistanin pohjoisella alueella, jonka turvallisuustilanne on ollut etelää selkeästi parempi. Valitettavasti tosin myös Suomen joukot ovat joutuneet kohtaamaan takaiskuja ja uhkia toiminnassaan. On tärkeää, että jatkossa kaikki nämä uhkat pyritään ennakoimaan mahdollisimman hyvin teknillisillä välineillä, ajantasaisella tilannekuvalla ja uhkatason arvioinnilla. Sen mukaan annetaan joukkojen liikkumisrajoitukset, tehtävät ja suojamääräykset. Mielestäni Suomen lähtökohtana tulee olla jatkossa osallistumistason säilyttäminen nykytasolla. Tärkeää on myös painottaa turvallisuussektorin kehittämistä osana Suomen kriisinhallintaa.

Alueelliset jälleenrakennusryhmät ovat Isaf-operaation keskeisintä toimintamuotoa. Pidän erittäin varteenotettavana vaihtoehtona sitä, että Suomi laajentaisi Afganistanissa prt-toimintaansa johtovastuun suuntaan. Johtovaltion tehtävän hoitaminen edellyttää riittävän sotilashenkilöstön ohella myös riittävän laajan siviiliasiantuntemuksen kohdentamista prt-toimintaan. Mielestäni on todella tärkeätä, että profiloidumme myös tällä sektorilla. Uskon, että siitä ei ole meille ainakaan haittaa.

Ne, jotka ovat kannattaneet Afganistanin kriisinhallintaoperaatiosta vetäytymistä, perustelevat mielipiteensä sillä, että maassa on käynnissä Naton johtama operaatio ja lisäksi edelleen Yhdysvaltain terrorisminvastainen operaatio, joiden erottaminen toisistaan saattaa olla hieman vaikeata. Mielestäni kuitenkin tämän kaltainen perustelu on yksipuolinen. Tässä tilanteessa kriisinhallintatoiminnan perimmäinen tarkoitus ja yksittäisten afganistanilaisten oikeudet ja turvallisuus unohtuvat.

Afganistanin tilanteesta on syytä muistaa, että siellä käynnissä olevalla Naton johtamalla Isaf-operaatiolla on myös Yhdistyneitten kansakuntien mandaatti vuodelta 2001 ja että eduskunta päätti jo tammikuussa 2002 yksimielisesti Suomen osallistumisesta operaatioon. Suomalaiset ovat Afganistanissa hoitaneet tehtävänsä menestyksekkäästi ja saaneet kiitosta eri tahoilta. Normaalin kriisinhallinnan lisäksi suomalaiset ovat osallistuneet muun muassa koulujen ja sairaaloiden rakentamiseen sekä paikallisen aluehallinnon tukemiseen.

Arvoisa herra puhemies! Tällä hetkellä reilut pari prosenttia Suomen puolustusbudjetista käytetään kansainväliseen toimintaan. Kuten jo mainitsin, kotimaan puolustamisen tulee jatkossakin säilyä Puolustusvoimien ensisijaisena ja tärkeimpänä tehtävänä. Tuolla parilla prosentilla olemme kuitenkin omalta osaltamme luomassa vakautta maailman kriisialueille sekä saamassa tärkeää operatiivista kokemusta. Apu on kriisialueilla monessa suhteessa elinehto, ja sen antaminen on kansainvälisen järjestelmän velvollisuus ja myös meidän velvollisuutemme.

Johanna  Sumuvuori  /vihr:

Arvoisa puhemies! Totesin jo aiemmin debatissa, että olisin tosiaan toivonut tältäkin selonteolta hieman kokonaisvaltaisempaa näkemystä kriisinhallinnasta, mutta luotan siihen, että varsinaisen turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon yhteydessä asiaan syntyy selvempi linjaus.

Kriisinhallinta on kokonaisuus, jossa on sekä sotilaallinen että siviilitoiminnan ulottuvuus, ja mielestäni molemmat tulisi huomioida tasa-arvoisesti. Itse pidän ensisijaisena kriisinhallinnan muotona siviilikriisinhallintaa, sotilaallista vasta toissijaisena. Siviili- ja sotilaallisen kriisinhallinnan yhteistyö on luonnollisesti onnistuneen kriisinhallinnan kannalta äärimmäisen tärkeää. Siviilikriisinhallinta sulkee sisäänsä niin siviiliviranomaiset kuin siviilikriisinhallintaan erikoistuneet kansalaisjärjestöt, jotka tekevät erittäin hyvää yhteistyötä Suomessa. Onkin tärkeää paitsi vahvistaa siviilikriisinhallinnan viranomaisten toimintavalmiuksien ja koulutuksen kehittämistä myös turvata siviilikriisinhallintaan keskittyvien kansalaisjärjestöjen toimintaresurssit. Suomessa eri kansalaisjärjestöjen ja siviiliviranomaisten siviilikriisinhallintayhteistyötä on onnistuneesti koordinoinut kansalaisjärjestöjen konfliktinehkäisyverkosto Katu, joka täyttää tänä vuonna 10 vuotta.

Kuten ed. Haavisto vihreiden ryhmäpuheenvuorossa toi esille, tarvitaan rauhan saavuttamiseen kriisialueella vuoropuhelua, neuvotteluja, poliittisen ratkaisun tavoittelua ja lisähuomiota siviiliyhteistyölle, oli sitten kyse Afganistanista, Tšadista tai jostain muusta maasta tai alueesta. Olisin toivonut, että tämän vuoropuhelun tärkeys olisi selonteossa paremmin tunnustettu.

Pysyvä rauha ei synny myöskään pelkällä rauhanturvaamisella vaan luomalla määrätietoisella työllä edellytykset rauhanomaisen siviiliyhteiskunnan ja vakaan demokraattisen kansalaisyhteiskunnan synnylle. Onnistunut konfliktien ratkaiseminen edellyttää totuttua laaja-alaisempia toimintakeinoja ja toimivaa siviili—sotilas-yhteistyötä. Siviilikriisinhallinnalla on aina kriisinhallinnassa sekä konflikteja ennalta ehkäisevä että konfliktien jälkeistä jälleenrakennusta tukeva rooli. Esimerkit maailmalta osoittavat, että perinteiset sotilaalliset kriisinhallintaoperaatiot ovat suurissa vaikeuksissa ilman onnistunutta siviilipuolen yhteistyötä.

Ulkoasiainvaliokunta kiinnittää omassa lausunnossaan hallituksen ensi vuoden talousarvioesityksestä huomiota kahteen asiaan: kehitysyhteistyömäärärahojen osuuteen bruttokansantuotteesta sekä siviilikriisinhallinnan rahoitukseen. Valiokunta toteaa yksimielisessä lausunnossaan, kuten monena vuonna aiemminkin, että siviilikriisinhallintaan osoitetut määrärahat eivät ole suhteessa käytännön todellisiin tarpeisiin. Valiokunta toteaa, että siviilikriisinhallinnan rahoitus suhteessa sotilaalliseen kriisinhallintaan on edelleen pieni.

Arvoisa puhemies! Hallituksen selonteon linjausten mukaisesti pidän tärkeänä, että Suomi jatkaa kriisinhallintatoimintaa Afganistanissa. Pois lähteminen ei parantaisi afganistanilaisten oloja, pikemminkin päinvastoin. Voimme löytää kritisoitavaa niistä päätöksistä, joiden seurauksena tarve kriisinhallinnalle on syntynyt, mutta se on mielestäni kiistatonta, että kriisinhallintaa Afganistanissa nyt tarvitaan. Samoin pidän tärkeänä suomalaisten rauhanturvaajien osallistumista Euroopan unionin rauhanturvaoperaatioon Tšadissa ja Keski-Afrikan tasavallassa. On kuitenkin tärkeätä, että Suomen osallistuessa kriisinhallintaoperaatioihin aina huolella seurataan, että edellytykset kriisinhallintatoiminnan onnistumiselle ovat aidosti olemassa.

Naton Nrf-toiminnasta on monesta syystä keskusteltava perusteellisemmin erikseen. Ensinnäkin joukkojen toiminta on muutosvaiheessa, ja toiseksikin hallitusohjelmaan on kirjattu, että Nrf-yhteistyötä harkitaan EU:n taisteluosastoista saatujen kokemusten perusteella. Jotta harkinta olisi kestävällä pohjalla, tarvitsemme myös riittävän aikajänteen EU-toiminnasta saatujen kokemusten asianmukaiseen arviointiin.

Arvoisa puhemies! Lopuksi toteaisin, että suhtaudun erittäin varauksellisesti kriisinhallinnan kulujen budjetoimiseen kehitysyhteistyökuluiksi. On oltava äärimmäisen tarkkana, mitä voimme laskea kehitysyhteistyöhön kuuluvaksi toiminnaksi, eikä ole mielestäni esimerkiksi mitenkään perusteltavaa laskea sotilaallisen kriisinhallintatoiminnan kuluja kehitysyhteistyöksi.

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Suomalaisella rauhanturvatyöllä on pitkät perinteet. Meillä Suomessa on totuttu siihen, että kannamme kansainvälisen vastuumme eri kriisitilanteissa maailmalla. Kriisinhallinnan ja kansallisen maanpuolustuksen välillä on kuitenkin säilytettävä sopiva tasapaino. Uskottava kansainvälinen toiminta perustuu uskottavaan kansalliseen puolustukseen. Vasta sen jälkeen tulee kriisinhallinta. Tämä lähtöasetelma on erilainen Suomessa verrattuna esimerkiksi Ruotsiin.

Mielestäni hallitusohjelmassa on selkeä painotus siitä, minkä organisaatioiden alaisuudessa Suomi kriisinhallintatyötä tekee. Hallitusohjelman kirjaukset YK:sta keskeisimpänä monenkeskisen yhteistyön välineenä ja EU:sta tärkeimpänä viitekehyksenä ja vaikutuskanavana antavat suunnan siitä, että organisaatioiden välillä on arvojärjestys.

Natosta puhutaan vain sivujuonteena linjattaessa, että EU:n taisteluosastoista saatavat kokemukset muodostavat pohjan harkittaessa osallistumista Nrf-toimintaan.

Myös kansalaismielipide tukee tätä arvomaailmaa. YK:n johtamiin operaatioihin suhtaudutaan myönteisesti. Samoin EU:n kriisinhallintatehtävien nykytasoa pidetään hyvänä ja Suomen osallistumista EU:n nopean toiminnan joukkoihin vielä hyväksyttävänä. Nato-johtoisiin operaatioihin kansalaiset suhtautuvat kriittisemmin. Perinteinen YK:n rauhanturvatyö on kansalaisten helpompi hyväksyä. On hyvä muistaa, että myös Nato-johtoiset operaatiot perustuvat osittain YK:n antamaan mandaattiin.

Kriisinhallinnan resursoinnin yhteisesti hyväksymäämme tasoa pidän edelleen hyvänä lähtökohtana. Resursoinnissa on aina kyse rahasta, mutta kriisinhallinnan yhteydessä on mielestäni hyvä puhua myös rekrytoinnista. Toistaiseksi meillä on riittänyt sekä osaamista että halukkuutta lähteä kriisinhallintatehtäviin. Kriisinhallintatehtäviin osallistuttaessa osaavan henkilöstön hankkimisen rajat voivat tulla vastaan ennemmin kuin rahanpuute.

Arvoisa puhemies! Suomessa on korkea maanpuolustustahto. Myös kansainväliseen kriisinhallintaan osallistumiselle on kansan tuki. Kriisinhallinta on riskialtista, eikä Suomessa ole totuttu puolivuosisataisen rauhanturvatyön aikana lukuisiin sotilaiden menetyksiin. Poliittisen päätöksentekojärjestelmän tulee toimia niin, että kriisinhallintaoperaatioihin osallistuminen on oikein mitoitettua eikä kansalaisten tahtotilaa heikennetä.

Afganistanin vaikeat olosuhteet osoittavat sen, että sotilaallista ja siviilikriisinhallintaa ei pidä pitää erillään toisistaan. Afganistanin tilannetta ei ratkaista pelkillä lisäpanoksilla sotilaalliseen toimintaan vaan laajentamalla toimenkuvaa. Siksi tarttuminen koulutus- ja sopivan materiaalituen antamiseen on hallitukselta oikean suuntainen ratkaisu. Mahdollisimman hyvään lopputulokseen päästään kokonaisvaltaisella kriisinhallintatyöllä. Myös kehitysavun turvin voidaan pyrkiä samoihin tavoitteisiin: rauhan ja vakaan kehityksen rakentamiseen. Tässä rajapinnassa toimimiselle suomalaisilla on vahvaa osaamista, mutta myös linjanvedon paikka resurssien järkeväksi ohjaamiseksi.

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.

Antti Kalliomäki /sd:

Puhemies! Tätä selontekoa lukiessani mietin, mihin me ja muu kansainvälinen yhteisö voimme hyvissä tarkoituksessamme Afganistanissa kompastua, ja se on mielestäni asia, josta selonteossa ei oikeastaan juuri tekstiä ole. Tarkoitan sitä, että tällaisen kohdemaan kansan ja sen tuntojen ymmärtäminen on avain onnistumiseemme siellä.

Tässä on hyvä katsoa vähän historiallista taustaa. Afganistanhan on tai sen sanotaan olevan heimoyhteiskunta, jossa klaanit siis päättävät, mitä tehdään, mutta todellisuudessa tuo maa ja sen kansa on myöskin hyvin ylpeä kansallisuudestaan ja sillä on vahva itsemääräämistahto. Sehän on heijastunut historian kulussa moneen kertaan, ja sen seurauksena on ollut kyllä se, että jokainen ulkopuolinen taho, joka on miehitystyyppisesti maahan mennyt, on ennen pitkää joutunut suuriin vaikeuksiin. Näin on tapahtunut aina Aleksanteri Suuresta tuonne Neuvostoliiton miehitystapahtumiin saakka. Se on minusta iso asia. Kaiken, mitä me teemme, pitää toimia sillä tavalla, että afganistanilaiset, tavalliset ihmiset, ymmärtävät sen omaksi parhaakseen. Se ei ole mikään helppo juttu.

Ed. Laakso täällä viittasi siihen, että tämä Afganistanin auttamiskysymys on paljon moniulotteisempi kuin usein ajatellaan, ja siinä, yllätys, yllätys, voin yhtyä ed. Laakson näkemykseen. Mutta johtopäätöksissä kyllä yhdyn siihen, minkä ministeri Kanerva hänelle huusi välihuomautuksena, että juuri sen vuoksi meidän on oltava siellä. Tämä on iso, vaikea tehtävä. Siellä on sotatila, me viemme humanitääristä apua, kriisinhallintaa kahdessakin muodossa. Kehitysyhteistyöpaketti on olemassa, mutta sitten pitää muistaa, että totta kai tähän liittyy suurvaltapoliittisia, alueellisia valtapoliittisia ja maan sisäisiä valtapoliittisia intressejä ja nämä intressit eivät varmasti mene aina yksi yhteen sen tavoitteen kanssa, joka meillä ja kansainvälisellä yhteisöllä virallisissa ulostuloissa on. Sitä suuremmalla syyllä Suomen roolin on oltava sellainen, että se lieventää näitä kitkatekijöitä tuolla, eli meidän on ymmärrettävä, missä olemme mukana.

Kansainvälinen vastuu on kannettava, mutta sen motiivin pitää olla kyllä puhtaasti Afganistanin auttaminen. Mitä siitä auttamisesta sitten seuraa esimerkiksi vaikkapa nyt sitten Nato-yhteistyömme linkittymiseen täällä, niin se on toinen asia. Tämä perusmotiivi pitää kaikessa toimissamme tuolla muistaa. Itse olen sitä mieltä, että ei se kanttiinitoiminta, jota ministeri Häkämies taannoin vähän niin kun viistosti katsoi, ole ollenkaan huonoimmasta päästä vaan parhaasta päästä suomalaisen toiminnan lähteenä. Tämän viestin haluan ulkoministeriöön tässä ministeri Kanervan kautta lähettää.

Toinen on sitten se, mihin jo viittasin tuossa debatissa, että menestyksen toinen avainalue on tällainen jatkuva arviointi, tilannearviointi reaaliajassa ja sen huomioiminen kaikissa toimissamme. Nythän tilanne on erittäin uhkaava Pakistanin kehitysnäkymien vuoksi. Siinä olen samaa mieltä ministeri Kanervan kanssa, että ulkoasiainvaliokunta tässä asiassa on myöskin se paikka, jossa pitää perusteellisesti nämä asiat käydä lävitse, hakea sieltä sitten asiaankuuluvaan mietintöön viestit hallitukselle, jotka kantavat eteenpäin.

Ulkoasiainministeri Ilkka Kanerva

Arvoisa puhemies! Minä mielelläni kommentoin ed. Kalliomäen puheenvuoroa sen vuoksi, että se oli merkittävän oppositiokansanedustajan puheenvuoro. Viittaan tällä siihen, että useat maat ovat Afganistanissa joutuneet tekemään ei kovin pitkäjänteisiä poliittisia ratkaisuja, se on ollut hyvinkin suhdanneherkkää myös poliittisesti. Se johtuu siitä, että näissä monissa maissa poliittinen tilanne vaihtelee laidasta laitaan hyvin voimakkaasti. Suomessa meillä pyritään erityisesti nyt kolmen suurimman puolueen, mutta myöskin pienempien puolueiden kanssa kansalliseen yhteisymmärrykseen näissä kaikkein vaativimmissa ulkopoliittisissa kysymyksissä. Pikkuasioista voimme kernaasti olla eri mieltä, se kuuluu pelin henkeen, siinä ei ole mitään pahaa. Mutta isoissa ulkopoliittisissa linjanvedoissa on pyrittävä yhteisymmärrykseen, ja jos opposition ja hallituksen välillä puhutaan niin paljon samaa kieltä, kuin tässä nyt on kuultu, viittaan äskeiseen puheenvuoroon, näen kaikkien edellytysten olevan koossa sille, että Suomen politiikka ulkopolitiikan kyseessä ollen ei ole tempoilevaa eikä lyhytjänteistä.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä arvostan sitä, mitä ministeri Kanerva tässä juuri sanoi, koska on varmasti aivan totta, että pienelle maalle erityisesti on tärkeätä, että keskeisimmät poliittiset toimijat puhuvat suurin piirtein samaa kieltä silloin, kun on ulko- ja turvallisuuspoliittisista linjanvedoista kysymys. Erityisesti on tietysti tähdellistä, että kun kansainvälisillä foorumeilla esiinnytään, niin tiedetään suurin piirtein tai täsmälleen, mikä se Suomen linja on, kun voidaan samansuuntaisesti edetä. Tämä on pienen maan tavallaan vakuutusta sille, että pystytään yhdessä konsensushenkisesti sopimaan.

Haluaisin kysyä erään detaljin kuitenkin. Se liittyy tähän kriisinhallintaan sikäli, että meillähän on tässä selonteossa esillä Afganistan, Tšad, Keski-Afrikan tasavalta, mutta missä määrin ministeriön sisällä on harkittu Darfurin operaatioon osallistumista myöskin Sudanin puolella? Tässähän on tämä YK:n ja Afrikan unionin yhteinen operaatio käynnissä, ja sinne toivotaan myöskin unionimaista osallistumista. Miten pitkälle tässä asiassa on valmiuksia pohtia?

Ulkoasiainministeri  Ilkka  Kanerva

Arvoisa puhemies! Jos puhemies sallii lyhyesti vastata: Tätä arviota ovat tehneet erityisesti ruotsalaiset ja norjalaiset ja tunnetusti huonoin tuloksin. Heitä ei ole katsottu oikein suopein silmin tuohon operaatioon mukaan tuleviksi, ja siellä onkin tällä hetkellä oikeastaan vain, jos oikein muistan, kenttäsairaalatyyppinen ratkaisu ja sekin tulee vain Hollannista. Se on se maksimi, mihin on toistaiseksi Darfurin puolella ylletty. Jos tilanne muuttuu, niin tehdään luonnollisesti uusi arvio.

Katri Komi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Suomi on tänä päivänä mukana omalla osuudellaan huolehtimassa kansainvälisestä turvallisuudesta. Osallistuminen kriisinhallinnan tehtäviin ei ole riskitöntä, ja siksi onkin tärkeätä, että kuten me täällä, myös kansalaiset tuolla toisaalla pohtivat ja miettivät myös näitä asioita ja tiedostavat työn vaativuuden.

Afganistanissa vakauden luominen maahan on monien asioiden summa. Siellähän kansainvälinen yhteisö pyrkii YK:n mandaatilla taistelemaan alun perin pelkästään terrorismia vastaan ehkä, mutta samalla pyritään rakentamaan Afganistanin yhteiskuntaa, vakauttamaan niitä oloja siellä ja kehittämään demokraattisia instituutioita.

Maan kehitystä jarruttaa edelleen laajalle levinnyt korruptio, huumetalous ja viranomaisiin ja kansainvälisiin toimijoihin kohdistuva aseellinen toiminta. Myös ihmisoikeustilanne vaihtelee maan eri osissa, ja erityisesti naisten ja tyttöjen oikeuksissa on, vaikka ministeri Häkämies kertoikin parannuksista, edistyksestä huolimatta puutteita. Yksi uhka vakaudelle on aseellisen toiminnan jatkuminen tietenkin. Muun muassa heimopäälliköiden toiminta vaikuttaa siihen, miten keskushallintoa saadaan vahvistettua tai saadaanko. Järjestäytyneen yhteiskunnan rakenteiden puuttuminen hidastaa tietysti yhteiskunnan normalisoitumista.

Arvoisa puhemies! Lähtökohtana Suomella on osallistumistason säilyttäminen noin sadassa eli nykytasolla lähivuosina. Uutena elementtinä on nyt tullut mukaan osallistuminen Afganistanin asevoimien kouluttamiseen sekä varustamiseen. Tavoitteena on painottaa turvallisuussektorin kehittämistä osana Suomen osallistumista kriisinhallintaan. Sekä YK:n että Naton puitteissa on todettu toistuvasti Afganistanin turvallisuusviranomaisille suunnatun koulutus- ja materiaalituen tarve. Olen sitä mieltä, että Suomelle keskeisin uusi toiminta-alue voisi olla tämä Isafissa osallistuminen Omlt-toimintaan. Nämähän ovat niitä ryhmiä, jotka tukevat Afganistanin turvallisuusviranomaisia operatiivisissa ohjaus- ja yhteydenpitoryhmissä. Prt:stä puhuinkin jo tuossa debatissa, kerroin oman mielipiteeni.

Arvoisa puhemies! Myös Parlamenttien välisen liiton Ipun yleiskokouksen yhteydessä vuonna 2006 käsiteltiin Darfurin tilannetta. Tuolloin siellä todettiin erityisesti naisten kärsineen Darfurin tilanteesta kohdaten tarpeetonta väkivaltaa, myös seksuaalista väkivaltaa. Tämän kaltaiset tilanteet tulee välttää kaikissa konflikteissa eri puolilla maailmaa. Siihen täytyy pyrkiä.

Arvoisa puhemies! YK:n päätöslauselma 1325 edellyttää naisten vahvempaa roolia sekä konfliktien ennaltaehkäisyssä että rauhanprosesseissa. Suomi valmistelee tällä hetkellä tuon päätöslauselman pohjalta kansallista toimintaohjelmaa ulkoministeriön johdolla. Käytännössä päätöslauselman toimeenpano tarkoittaa naisten osallistumismahdollisuuksien vahvistamista. Esimerkiksi siviilikriisinhallintatehtävissä molempien sukupuolien toimiminen ja näkyminen konfliktialueella on tilanteen rauhanomaiselle kehittymiselle eduksi, ja tietenkin etenkin paikallisten naisten roolia ennaltaehkäisyssä ja rauhanprosesseissa tulee vahvistaa. Mietinkin tässä — ministeri ehti tuossa jo lähteä — tuleeko tämä näkökulma, YK:n 1325-päätöslauselma, esiin tuossa tulevassa kokonaisvaltaisemmassa selvityksessä Afganistanista. Toivon tietenkin, että myös turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa tämä näkökulma käsitellään selkeästi.

Arvoisa puhemies! Suomen on tarkoitus osallistua Tšadin ja Keski-Afrikan EU-operaatioon 50—60 hengen suojausosastolla. Joukon henkilöstö pyritään ensisijaisesti rekrytoimaan Saksa—Hollanti—Suomi -taisteluosastossa 2007 palvelleesta henkilöstöstä. Operaatio tulee silti olemaan monin tavoin vaativa. Varustuksen ja valmistautumisen sekä yhteistyön on oltava kunnossa, kun sinne mennään.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa puhemies! Kansainvälisessä toimintaympäristössä on tarve entistä monimuotoisemmalle sotilaalliselle ja kriisinhallinnalle, siviilikriisinhallinnalle. Eri tyyppisten kriisien hallinta vaatii suurta joustavuutta, reagointinopeutta ja jatkuvaa sopeutumista muuttuviin tilanteisiin. Tämä edellyttää myös Suomelta uusien toimintamuotojen omaksumista. On jo olemassa olevan osaamisen lisäksi panostettava erikoistumista edellyttävien kykyjen ja yksityisten yksiköiden kehittämiseen. Erikoistumisen ohella kansainvälistymisen kriisinhallintakyvyn edelleen kehittäminen edellyttää entistä tiiviimpää monikansallista yhteistyötä ja nopeaa yhteistoimintaa.

Osallistuminen uuteen operaatioon edellyttää aina kansainvälisesti tehtävää päätöstä. Mikäli rauhanturvaamisoperaation voimankäyttövaltuudet olisivat perinteistä rauhanturvaamistoimintaa laajemmat, valtioneuvoston on kuultava koko eduskuntaa antamalla sille selonteko. Nyt käsittelemme selontekoa, joka käsittelee muun muassa osallistumista Isaf-operaatioon Afganistanissa, jossa suomalaisten pitää osallistua Afganistanin asevoimien kouluttamiseen ja varustamiseen.

Arvoisa puhemies! En ole kovinkaan luottavainen siihen, että Afganistanissa voidaan saada jotakin järkevää aikaan. Siellä 15,7 prosenttia lapsista kuolee jo synnytyksessä. Elinaikaodote on vaivaiset 43 vuotta. Afganistanissa toimii seitsemän etnistä ryhmää, jotka puhuvat eri kieliä ja joilla on ristiriitoja keskenään. Lukutaito on 28 prosenttia, väestöstä 43 prosenttia miehistä ja vain 12 prosenttia naisista osaa lukea. Naisten asema on erittäin heikko. Tällaiset yhteiskunnalliset olosuhteet ovat erinomainen alusta ääri-islamilaiselle liikkeelle. Kriisinhallinnassa pitääkin ensisijaisesti panostaa koulutukseen, oikeusjärjestelmän kehittämiseen ja pienimuotoiseen yrittäjyyteen.

Selonteko käsittelee myös Suomen osallistumista EU:n sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon Tšadissa ja Keski-Afrikan tasavallassa. Sen tarkoituksena on tukea Darfurin lähialueen humanitäärisen ja turvallisuustilanteen parantamista ja edellytysten luomista pakolaisten paluulle ja jälleenrakennukselle. Euroopan unioni on tässä asiassa vähintään viisi vuotta jäljessä. Darfurin maakunnassa on ollut vuodesta 2003 käynnissä aseellinen konflikti, jossa on kuollut eri arvioiden mukaan 200 000—250 000 ihmistä. Kotinsa on joutunut jättämään 2,5 miljoonaa.

Kriisin taustalla on nähty maanviljelijöiden ja paimentolaisten välinen kilpailu vähäisistä voimavaroista. YK:n mukaan kriisin taustalla on ilmastonmuutoksen aiheuttama kuivuminen, joka on johtanut kovenevaan kilpailuun vesi- ja ruokavaroista viimeisten parin vuosikymmenen aikana.

Arvoisa puhemies! Puolisotilaalliset joukot ovat syyllistyneet kuitenkin kansanmurhaan, johon on kuulunut järjestelmällisiä siviilien joukkomurhia ja joukkorangaistuksia. Raiskaus on tehokas keino rajoittaa paikallisia yhteisöjä, sillä raiskattu nainen on paikallisen islamilaisen kulttuurin mukaan kunniaton ja hänet voidaan tappaa. Kysymys on siis konfliktista, joka edellyttää monenlaista ja laajamittaista kriisinhallintaa sekä sosiaalista ja taloudellista avustus- ja neuvontatoimintaa. Tärkeätä on myös se, että YK:n, Yhdysvaltain ja Euroopan unionin painostuksesta kansanmurhan aiheuttaneet sotilasjohtajat toimitetaan kansainvälisen tuomioistuimen eteen.

Kari Rajamäki /sd:

Herra puhemies! Kriisit ovat pääsääntöisesti pitkään jatkuneiden ongelmien kasautumia, joissa yhteiskunnan järkkyminen on sekä syy että seuraus, köyhyydestä, työttömyydestä, rikollisuudesta, demokratian puuttumisesta ja puuttuvasta laillisesta järjestyksestä. Turvallisuuteen kuuluu tällöin näiden rajat ylittävien kielteisten vaikutusten ennaltaehkäisy ja hallinta eli myös siviilikriisinhallinta.

Tämä sotilaallisen ja siviilikriisinhallinnan ja laajemman yhteyden merkitys on täällä tullut paljon puheissa esille, ja se näkyy esimerkiksi Afrikan maiden köyhyyden ja oikeusvaltioperiaatteiden kehittämisen ja muun muassa Eurooppaan suuntautuvan laittoman maahanmuuton välillä. Viime marraskuussa puheenjohtajakaudellani Tripolissa muun muassa aikaan saadulla EU:n sekä Afrikan ja Välimeren alueen kumppanuutta ja laajennettua vuoropuhelua ja tehostettua käytännön yhteistyötä koskevalla sopimuksella voidaan osaltaan puuttua muuttoliikkeen perimmäisiin syihin. EU on aktivoitunut positiivisella tavalla muun muassa juuri Afrikan suuntaan.

Afganistanin tilanne on myös monisyinen. Viittaan vaan tässä sisäasiainministereiden neuvoston työhön puheenjohtajakaudellamme. Otimme esille erityisesti huumetsunamin eli tämän vakavasti käsistä riistäytyneen huumetuotannon ja sen vaikutukset myöskin Euroopan turvallisuuden näkökulmasta. Tämä liittää erityisiä vaikeuksia myöskin niihin kriisinhallintatoimenpiteisiin, joita Afganistaniin on suunnattu. Tämä ei varmasti politiikan ja talouden rakenteiden osalta ole pelkillä poliisikriisinhallitsijoilla enää hallittavissa.

Puhemies, haluan tässä tuoda erään asian, joka ei ole tänään tullut esille, nimenomaan koulutuksen ja sotilaallisen ja siviilikriisinhallinnan tehtäviin koulutettavien erityisvaatimukset heidän omankin turvallisuutensa varmistamiseksi tältä osin. Siviilikriisinhallintakoulutuskeskus Pelastusopiston yhteydessä mahdollistaa sotilaallisen siviilikriisinhallinnan koulutuksellisen yhteistyön näissä vaikeissa tehtävissä olevien kriisinhallitsijoiden itsensäkin osalta. Sotilaallisen ja siviilikriisinhallinnan samanaikaisuus ja oikea kokonaisuus on ratkaisevaa. Meille ja EU-jäsenvaltioille ei todella enää riitä, että me huolehdimme kansalaisistamme mahdollisimman hyvin omien rajojemme sisällä, vaan meidän on nyt suuntauduttava aktiivisemmin tähän kokonaisuuteen.

Herra puhemies, olen myöskin erittäin pahoillani siitä, että hallitus ei ole tässä selonteossa tätä kokonaisuutta käsitellyt. Suomihan oli siviilikriisinhallintalain säätämisessä vuonna 2005 ensimmäisten joukossa maailmassa, ja meidän lakimme on toiminut mallina useiden maiden siviilikriisinhallinnan lainsäädännölle. Tältä osin ei voi kuvitella, että asioita voidaan tarkastella enää pelkästään sotilaallisen kriisinhallinnan näkökulmasta.

On huomattava, että perinteinen käsitys eri ministeriöiden tehtävistä ei enää toimi. Työnjako kriisinhallinnassa antaa ulkoasiainministeriölle poliittisen ja strategisen ohjauksen ja päätöksenteon, kun sisäministeriö puolestaan vastaa operatiivisen tason toimeenpanosta. Tämä tehtäväjako tekee sisäministeriöstä Euroopan unionissa Brysselissä, voi sanoa, varsin ainutlaatuisen, sillä sisäministeriöllä on työtä kaikkien kolmen EU:n pilarin alueella eli ihmisten liikkuvuuden, pääoman liikkuvuuden ja sitten toisaalta yhteisön ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sitten erityisesti oikeus- ja sisäasioiden osalta. Yhteistyökumppaneita ovat neuvosto, parlamentti, yhtä lailla kuin komissiokin.

Herra puhemies! Minä yhdyn ed. Jaakonsaaren ja eräiden muiden puheenvuoroissa esittämään pettymyksen ja kritiikin poikaseen siitä, että tämä selonteko ja selonteon rajaus tästä kriisinhallinnan kokonaisuudesta pelkästään sotilaalliseen ovat minusta vakava puute myöskin kriisinhallintatehtäviin lähtevien suomalaisten ja tehtävän onnistumisen näkökulmasta. Tulevan kriisinhallinnan käsittelyn kannalta myöskään tämä ei lupaa hyvää tulevia selontekoja ajatellen, ja turvallisuuden laajan tarkastelun osalta näen myös rakenteellisen, hallituksen tekemän poliittisen ratkaisun vaikutuksia.

Sisäasiainministeriön roolia on nyt selkeästi heikennetty silläkin tavalla, että ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa sisäministeri oli Utvan jäsen koko edellisen hallituksen ajan. Nyt sisäministeri ei kuulu ulko- ja turvallisuuspoliittiseen ministerivaliokuntaan, jonka pitäisi laatia laajalla turvallisuuskäsitteellä sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden uusien uhkien mukainen selonteko ja linjaus hallitukselle ja eduskunnalle. Minä kyllä näen tässä aivan selvästi aika lailla määrätietoisen puolustusministeriön aseman ylikorostamiseen liittyvän rakenteellisen tekijän.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Keskustelu on ollut varsin monipuolista ja mielestäni ihan hyvää huolimatta muutamasta kaasukuplasta, joista kyllä tuli paha metaanin tyyppinen haju.

Mutta tämä laajan turvallisuuden käsite on pienellä maapallolla todella tärkeä asia. Mielestäni tähän ed. Laxellkin omassa puheenvuorossaan hivenen viittasi, kun hän puhui ilmastonmuutoksesta. Sekä Afrikassa Saharan eteläpuolella, siis nimenomaan Tšadissa, Sudanissa Darfurin alueella, että myös Afganistanissa sillä on selvä vaikutus. Se on yksi perusfundamentti, tekijä, joka johtaa seuraaviin tekijöihin: väestöryhmien välisiin konflikteihin, elinmahdollisuuksien heikkenemiseen ja niistä käytäviin kiistoihin. Se on ongelma, johonka maailmanyhteisön pitäisi ottaa kantaa. Tällöin nimenomaan YK-perusteinen turvallisuus -käsite on vastaus. Ainoastaan YK pystyy tähän laajan turvallisuuden käsitteeseen vastaamaan.

Suomen sankarillinen paatos, tällainen pikkasen talvisotaa ja hivenen Rokkaa mutta myös Sven Dufvaa muistuttava, ei voi olla meidän lähtökohtamme. Ei ikään kuin Risto Rohkea tai ehkä Jyri Rohkea joka paikassa maailmanpoliisin apulaissheriffinä ole Suomen tie, vaan vahvemmin siviilikriisinhallinta ja siitä lähtevä asennoituminen. Mutta samalla omana käsityksenäni haluan painottaa sitä, että me emme voi sulkea mitään ovea, ikään kuin tämän lintukodon pientä ovea, ja sanoa, että me olemme sisäpuolella, muut ovat ulkopuolella. Tämä planeetta on niin pieni, että nämä ongelmat Keski-Aasiassa, Afrikassa ovat myös meidän ongelmiamme, ja epästabiili Afrikka on välittömästi Euroopan ongelma. Senhän me toki tiedämme.

Minulla oli mahdollisuus vierailla Afganistanissa Kabulissa vuonna 2000 eli talebanien hallinnon aikana, ja näimme omin silmin, me eduskunnan jäsenet, jotka siellä olimme, mikä oli tilanne: naisten asema, köyhyys, kurjuus, sairaudet, eikä ollut lääkkeitä hoitaa niitä, ja tietysti kaikkea vielä vahva taloussaarto vaikeutti. Siitä tietysti eniten kärsivät köyhät ihmiset. Näimme myös ne tulokset, mitä vuosikymmeniä jatkunut sota aiheutti: nelivuotias lapsi, jolta oli amputoitu molemmat alaraajat, toinen käsi ja jota talutti isompi sisko, jolta oli mennyt vain toinen alaraaja, ja nämä proteesit, joita itävaltalainen avustusjärjestö järjesti. Samalla saatoimme huomata sen, ketkä kaikki olivat enää paikalla. Punainen Risti oli jäljellä. YK oli vetäytynyt. Suomalaisia oli Kabulissa vuonna 2000; oli kunnioitettavaa tavata heitä. He olivat lähetystyöntekijöitä, jotka olivat olleet siellä vuosia, vuosikymmeniä, muun muassa sairaanhoitaja, joka edelleen paransi silmäsairauksia, tällaista siviiliyksilön rohkeutta. Siinä oli taas mielestäni se positiivinen suomalaisuus.

Ed. Mieto täällä puhui koskettavaan tapaansa huumeiden ongelmasta. Taleban-hallinnon aikana ei ollut huumeongelmaa. Ei viljelty unikkoa. Tällä hetkellä Afganistanista tulee ehkä 90 prosenttia maailman heroiinista, ja ongelma-Afganistan on kaikkialla, esimerkiksi Euroopan suurkaupunkien kaduilla. Näin ollen tämä asia ei ole suinkaan yksinkertainen. Silloin jälleen Afganistanin siviiliyhteiskunnan tilanteen tervehdyttäminen, sen normaali kehittäminen, sen tukeminen olisi enemmän Suomen tehtävä kuin ampua singolla tai olla yhdysvaltalaisten taustaturvaajana siellä.

Edelleenkin Yhdysvalloista. Yksi ongelma on todellakin se, että sen vihollisia eivät ole ainoastaan talebanit, vaan myöskin muut väestöryhmät, joita, kuten kuulimme, on lukuisia. Nämä oheistappiot, mitä Yhdysvaltain liikkuessa yleensä pommituksineen tapahtuu eli siviilikohteiden pommittaminen, ovat eräs suuri, suuri ongelma. Tämä collateral damage ei ole vain yhdysvaltalainen keksitty kiertoilmaus, vaan se merkitsee satoja ja myös tuhansia kuolleita afganistanilaisia siviilejä, mikä lisää tietysti ihmisten kritiikkiä kaikkia niitä kohtaan, joilla on eurooppalaiset, länsimaiset kasvot, automaattikivääri ja kypärä päässä.

Kriittinen keskustelu näistä asioista on Suomessa tietysti vähäistä. Pahimmillaan se on sellaista, niin kuin täällä kuulimme, jolloinka ehkä henkilökohtainen ahdistus antaa aiheen aggressioon toista eduskunnan jäsentä kohtaan. Mutta niin kuin Tuusulan tapahtumat osoittavat, henkilökohtaiset aggressiot pitäisi pystyä hoitamaan ammattiauttajien kanssa eikä niin, että niitä kohdistetaan muihin ihmisiin.

Mutta tähän muualla käytävään keskusteluun: Se on paljon kriittisempää. Saksankielinen, ranskankielinen, espanjankielinen keskustelu on paljon kriittisempää, ja englanninkielinenkin keskustelu on paljon kriittisempää kuin suomenkielinen keskustelu näistä kansainvälisistä kysymyksistä. Myös ruotsin kielellä keskustellaan paljon kriittisemmin ja laajemmin näistä asioista. Suomessa on yhden totuuden politiikka.

Japani on lähtemässä Afganistanista. Moni Yhdysvaltain Nato-kumppani ei halua aseineen Afganistaniin. No, onko Suomi sitten se viimeinen reservi, minkä Yhdysvallat hankkii? Olemme huomanneet, että nykyhallituksella on hyvät suhteet tai ainakin paremmat kuin jollakin aikaisemmalla hallituksella Washingtoniin.

Yhdysvallat sinänsä on hieno maa. Siellä on hienoja ihmisiä, ja hyvä, että meillä on suhteet. Mutta kuitenkaan näiden suhteiden ei pidä olla sitä, että ne jotenkin sitoisivat Suomen suhtautumista moniin sellaisiin asioihin kuin esimerkiksi Afganistanin politiikka. Siis suhteista Yhdysvaltoihin ei saa johtua Suomen oma valinta siitä, miten me toimimme Afganistanin suhteen. Tässä ei ole kysymys vain siitä, että emme hyväksyisi USA:n Irakin-politiikkaa, Yhdysvaltain suorittamia pommituksia ja lähes 100 000 irakilaisen kuolemaa, vaan ihan yleensä järkevän ajattelun vaatimus on tässä päällimmäisenä.

Arvoisa puhemies! Jos meillä on hyvät suhteet, niin kuin oletan ulkoministerillä olevan, Yhdysvaltain ulkoministeriin, niin myös hän voisi välittää toiveen Yhdysvaltoihin, ettei sotaa laajenneta Irakista Iraniin.

Tosiaan, arvoisa puhemies, tämä kysymys Afganistanista ja valtioneuvoston selonteosta eduskunnalle myös Darfurista on hyvin tärkeä, ja haluan todella painottaa laajan turvallisuuden käsitettä.

Hannu Hoskonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Nyt kun käsittelemme valtioneuvoston selontekoa Suomen osallistumisesta Afganistanin Isaf-operaatioon sekä Euroopan sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon Tšadissa ja Keski-Afrikan tasavallassa sekä sotilasosaston asettamisesta korkeaan valmiuteen osana Ruotsin, Suomen, Viron, Irlannin ja Norjan muodostamaa EU:n taisteluosastoa, on tärkeää pitää mielessä muutama seikka, jotka haluan tässä puheenvuorossani sanoa.

Ensimmäisenä on tärkeää muistaa, että Suomen tulee kantaa se oma osansa siviilikriisinhallintapuolella, niin että pystymme olemaan rauhanrakentajina tässä epävakaassa maailmassa. Suomella on yli 50 vuotta perinteitä YK:n rauhanturvatehtävissä, ja on koko ajan muistettava, että Suomella on tällä osaamisella hankittu maailmalla erittäin hyvä maine ja suuri arvostus muiden kansakuntien joukossa. Suomalaiset sotilaat koetaan todellakin rauhanturvaajiksi maailmalla, ja ennen kaikkea ne erilaiset asiantuntijat, jotka näissä tehtävissä ovat toimineet eri puolilla maailmaa, ovat saaneet kansainvälistä arvostusta erittäin korkealla tasolla YK:ta ja erilaisia muita kansainvälisiä toimielimiä myöten. Tämän perinteen varaan meillä on erittäin hyvä rakentaa ja oma osamme tulee kantaa, ja sitä varten haluaisin vielä muutamaan seikkaan ottaa kantaa.

YK:n rauhanturvatoiminnan pohjalta kun lähdemme maailmalla auttamaan niitä kansakuntia, joilla on suuria ongelmia, on tärkeää estää kriisin leviäminen siinä maassa, missä se on syttynyt, koska nopeasti laajeneva kriisi nykyisessä maailmassa voi aiheuttaa hyvin nopeasti kansainvälisen konfliktitilanteen, josta on sitten suurta vaaraa jopa maailmanrauhalle. On tärkeää muistaa siinä tilanteessa, että tällaisilla alueilla, joilla kriisi pääsee puhkeamaan, sen pysäyttäminen myöhemmässä vaiheessa olisi jopa käytännöllisesti katsoen mahdotonta. Tuoreessa muistissa meillä on Balkanin tapahtumat noin kymmenen vuotta sitten. Tärkeää näillä kriisialueilla on turvata siviilien mahdollisuus elää mahdollisimman turvallista elämää ja niin, että olosuhteet alkavat pikkuhiljaa vakiintua, ja samalla tulee pitää myös huoli, kun osallistumme niihin tehtäviin, että luomme pohjaa sille tulevalle rauhalle, johon nimenomaan aktiivisesti pitää pyrkiä.

Kun katsotaan näitä maita, kuten esimerkiksi Balkanilla oli, niin siellähän on totta kai edelleen ongelmia ollut. Kaikki ei ole vielä kunnossa. Mutta näillä alueilla on tärkeää vahvistaa paikallista hallintoa ja niitä turvallisuustoimia, joita kansakunta itsenäisesti pystyy tekemään, poliisin toimintaa, oikeuslaitosta ja myös omaa armeijaa, koska lähtökohdan tulee kaikessa toiminnassa olla, että paikallisen väestön elämää ja normaaleita olosuhteita tuetaan kaikin keinoin. Olosuhteet on normalisoitava mahdollisimman pikaisesti niin, että elämä palaa normaaliksi.

On pidettävä kuitenkin koko ajan mielessä ne mahdollisuudet, jotka Suomella näissä tehtävissä on. Kansakuntamme on pieni, ja sen mahdollisuus osallistua näihin tehtäviin on todella rajallinen. Tärkein tehtävä Suomen Puolustusvoimille on hoitaa oman maan puolustaminen mahdollisimman hyvin, tehokkaasti ja ammattitaidolla, ja se 2 prosenttia, minkä me käytämme tähän kriisinhallintatoimintaan ja kansainväliseen toimintaan, tulee käyttää harkitusti, vakaasti ja nimenomaan suurella ammattitaidolla.

Lopuksi, arvoisa herra puhemies, haluan sanoa vielä sen presidentti Urho Kaleva Kekkosen aikanaan sanoman hyvän viisauden, että Suomen tehtävä maailmanpolitiikassa ei missään nimessä ole tuomarin tehtävä, vaan se on lääkärin ja auttajan tehtävä. Siinä on minun mielestäni se viisaus, jonka varaan on hyvä rakentaa pitkää, pitkää perinnettä muun muassa rauhanturvatehtävissä ja nykyajan vaativissa kriisinhallintatehtävissä.

Reijo Kallio /sd:

Arvoisa puhemies! Aluksi haluan todeta sen, että olen ed. Jaakonsaaren kanssa samaa mieltä siitä, että nyt käsittelyssä oleva selonteko on kovin teknisluonteinen. Siinä on kolme eri asiaa, kaikki sinänsä tärkeintä, mutta kovin irrallisia ne ovat. Onneksi ministeri Kanervan alkupuheenvuoro hyvällä tavalla selkeytti kriisinhallinnan kokonaisuutta.

Pidän tärkeänä, että Suomi osallistuu kriisinhallintaoperaatioon Tšadissa. Tämä on tärkeää siksi, että Suomen ei pidä vieroksua YK-johtoisia operaatioita. Myöskin ajallisesti uuteen operaatioon osallistuminen sopii hyvin, onhan Suomi vetäytymässä YK-johtoisesta Libanonin operaatiosta. Myös osallistuminen valmiusvuorossa olevaan EU:n taisteluosastoon on perusteltua, ja Suomella on jo kokemusta vastaavanlaisesta valmiusvuorosta saksalais-hollantilais-suomalaisessa taisteluosastossa. Tuo osallistuminen tosin meni pelkäksi varallaoloksi, mikä sinänsä oli hyvä asia.

Puheenvuorossani keskityn lähinnä Afganistanin tilanteeseen ja operaatioon. Afganistanin tilanne on todella haasteellinen. Perusongelma on se, että Afganistanin alue on laaja ja vaikeakulkuinen. Sen rauhoittaminen ja vakauttaminen Nato-johtoisen Isaf-operaation 40 000 sotilaalla on vaikea, ellei jopa mahdoton tehtävä. Turvallisuustilanne on heikentynyt edelleen. Tästä kertoo se, että tänä vuonna väkivaltaisia iskuja on ollut keskimäärin 550 kuukaudessa, kun vastaava luku viime vuonna oli vielä 425. Itsemurhaiskut ovat lisääntyneet.

Yhtenä syynä turvallisuustilanteen heikkenemiseen on Talebanin aseellisen aktiviteetin lisääntyminen erityisesti Afganistanin etelä- ja itäosissa. Näyttää myös siltä, että Pakistan, vaikka onkin liittynyt terrorisminvastaiseen sotaan, ei ole kyennyt estämään tai halunnut estää talebantaistelijoiden toimintaa Pakistanin puolelta. Pakistanin tilanne sinänsä on tänään hyvin huolestuttava, ja on vaikea sanoa, mihin suuntaan kehitys kulkee, toivottavasti kohti rauhanomaista demokratiaa.

Turvallisuusongelmat eivät kuitenkaan ole pelkästään seurausta talebanien toiminnasta. Syytä on koalition joukkojenkin toiminnassa. Aggressiivinen voimankäyttö, erityisesti summittaiset ilmaiskut monine siviiliuhreineen, ovat närkästyttäneet afganistanilaisia, samoin vankien huono kohtelu. Afganistanilaisten kärsivällisyys onkin alkanut rakoilla. Mielenosoituksia ulkomaisia joukkoja vastaan on esiintynyt, ja onpa presidentti Karzaikin kritisoinut siviiliuhrien suurta määrää ja varoittanut siviiliväestön luottamuksen menettämisestä. Mielestäni onkin tärkeää, että koalitiojoukot kykenevät palauttamaan siviiliväestön luottamuksen.

Afganistanin talous on paljolti unikkoviljelmien varassa. Niiden hävittäminen on huumeidenvastaisen taistelun vuoksi välttämätöntä, mutta herättää vastustusta monissa niissä afganistanilaisissa, joiden toimeentulo on riippuvainen viljelmistä ja huumekaupasta. Myös sodan kuva on muuttunut. Tienvarsipommien tapaiset iskut ovat yleistyneet. Turvallisuustilanteen heikkenemisen myötä monet Isaf-operaatioon osallistuneet maat ovatkin alkaneet suhtautua yhä kriittisemmin Afganistanissa oloon.

Turvallisuustilanteen heikkenemisestä huolimatta Afganistanissa on otettu monia edistysaskelia. Poliisien ja armeijan koulutus on saatu hyvään käyntiin. Armeijan osalta tosin voi todeta, että vielä ollaan kaukana 70 000 sotilaan kansallisesta armeijasta. Eräiden kansainvälisten arvioiden mukaan läsnäoloa Afganistanissa tarvitaankin vielä 7—10 vuotta.

Terveydenhuollon ja koulutuksen aloilla on edistytty. Lapsikuolleisuus on vähentynyt 40 000:lla per vuosi. Koululaisten määrä on viimeisten viiden vuoden aikana moninkertaistunut. Miinoja on raivattu laajoilta alueilta. Rakentamalla kouluja, päiväkoteja, poliisiasemia ja avustamalla lääkehoidossa on parannettu Afganistanin tilannetta.

Myös oikeussektorin kehittäminen on tärkeää. Hyvä hallinto, oikeusvaltiokehitys ja ihmisoikeudet ovat sodan runtelemassa Afganistanissa avainasioita. Näissä kaikissa myös Suomen tulee olla aktiivinen.

Sotilaallisesta läsnäolosta Afganistanissa Yhdysvallat kantaa valtaosan. Onkin ymmärrettävää, että Yhdysvallat haluaa lisäpanostuksia muulta kansainväliseltä yhteisöltä. Monissa maissa on kuitenkin painetta vetäytyä Afganistanista. Tällaista keskustelua on käyty ainakin Hollannissa ja Kanadassa.

Arvoisa puhemies! Suomen panos Afganistanissa on viime aikoina ollut noin 100 sotilasta. Mielestäni Suomen sotilaallinen osallistuminen on edelleen perusteltua. Pitäisin panostuksen kuitenkin kutakuinkin nykyisellä tasolla, ja tästä mielestäni myös selonteossa lähdetään. Ja jos haluamme panostustamme lisätä, niin mielestäni lisäpanostukset pitäisi tehdä Afganistanin jälleenrakentamiseen ja siviilikriisinhallintaan. Kuten ryhmäpuheenvuorossamme todettiin, Suomi voisi nykyistä laajemmin profiloitua muun muassa oikeusvaltiokehityksen tukemisessa.

Keskustelu päättyi.