Aila Paloniemi /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kehityspolitiikka on tärkeä osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. (Hälinää)

Kiitos. — Osana kansainvälistä yhteisöä Suomi osallistuu aktiivisesti maailmanlaajuisiin ponnisteluihin kehityksen, turvallisuuden ja ihmisoikeuksien edistämiseksi. Eduskunnan suuren salin keskustelunaiheeksi kehityspolitiikka on juuri nyt mitä ajankohtaisin. Suomen kehitysyhteistyömäärärahat kasvavat reiluun miljardiin tämän hallituskauden loppuun mennessä. Suomen kehityspolitiikkaa on vastikään linjattu valtioneuvoston periaatepäätöksellä, kehityspoliittisella ohjelmalla, ja ulkoasiainvaliokunta on antanut kyseisestä ohjelmasta oman lausuntonsa. Aineksia keskustelun pohjaksi siis todella löytyy.

Arvoisa puhemies! YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttaminen asettaa raamit harjoitettavalle kehityspolitiikalle. Näistä tavoitteista tärkein on äärimmäisen köyhyyden ja nälän poistaminen. Yhteiskunnallisesti kestävä kehitys edellyttää panostuksia peruskoulutukseen, sukupuolten tasa-arvoon, tarttuvien tautien leviämisen ehkäisemiseen ja lapsikuolleisuuden vähentämiseen. Naisten ja tyttöjen aseman parantamiseksi Suomen on tehtävä vieläkin vahvemmin työtä. Köyhien maiden taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen rinnalla on otettava huomioon ympäristön sietokyky. Ilmastonmuutoksen torjuminen on yhtä lailla tärkeää niin kehittyneissä maissa kuin kehitysmaissakin.

Suomen harjoittaman kehityspolitiikan tulee tukea globaalisti sovittuja YK:n tavoitteita niin määrärahojen kasvattamisen kuin kehityspäämäärienkin osalta. Hallitus on sitoutunut kehitysyhteistyömäärärahojen kasvattamiseen 0,7 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä. Hallituskauden aikana kehitysyhteistyömäärärahat kasvavat noin 40 prosentilla. Kehitysrahoituksen kasvaessa on syytä huolehtia siitä, että kehitysyhteistyön toteuttamistapoja arvioidaan johdonmukaisuuden, tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden näkökulmasta. Tätä työtä ei voi tehdä ilman riittäviä hallinnollisia resursseja. Lisäksi suomalaista osaamista monilla eri aloilla on osattava hyödyntää paremmin kehityspolitiikassa.

Arvoisa puhemies! Kehityksen perusedellytyksiä ovat demokratia, hyvä hallinto ja toimivat instituutiot. Siksi on tärkeää, että kaikessa kehitysyhteistyössä otetaan edellä mainitut ja muut oikeusvaltionäkökulmat vahvasti huomioon. Satavuotiaana demokratiana Suomella on tässä paljon annettavaa. Yhtä lailla on tärkeää panostaa niihin sektoreihin, joissa meillä on erityistä osaamista, kuten koulutus-, ympäristö- ja terveydenhuoltoprojekteihin. Meillä on olemassa hyviä esimerkkejä näiden sektoreiden kehityshankkeista, jotka vahvistavat kehitysmaiden mahdollisuuksia parantaa omaa infrastruktuuriaan. Monenlaisia esimerkkejä löytyy monenlaisista maista: lääketehdas pelastaa ihmishenkiä Keniassa, biovoimala jauhaa jätteestä sähköä Thaimaassa, ja tehdas puhdistaa ilmaa Kiinassa. Nämä ovat vain esimerkkejä.

Uusia avauksia on kehityspolitiikan keskusteluun rohjettava tuoda jatkossakin. Esimerkiksi yliopistolaitoksen ja korkeakoulutuksen tukemista on kehitysyhteistyössä pitkään pidetty elitistisenä apumuotona. Kansainvälisen kehitystyön professori Liisa Laakso Jyväskylän yliopistosta on todennut tämän johtaneen tilanteeseen, jossa kehitysmaat ovat tulleet entistä riippuvaisemmiksi rikkaissa maissa tuotetusta tieteellisestä tiedosta. Siksi onkin erittäin tärkeää panostaa kehitysmaiden oman yliopistolaitoksen mahdollisuuksiin. Kehitysmaiden oman osaamispotentiaalin vahvistaminen on kehitystä monilla sektoreilla eteenpäinvievä voima.

Arvoisa puhemies! Suuri osa maailman köyhistä ja aliravituista asuu maaseudulla. Ruokaturvaa olisikin uudessa kehityspoliittisessa ohjelmassa pitänyt painottaa vahvemmin. Esimerkiksi Maailmanpankin seuraava vuosiraportti tulee käsittelemään laajasti ruokaturvaa ja maatalouden kehittämistä. Suomella on erityisasiantuntemusta ja osaamista ruokaturvan eri osa-alueilla. Suomi voi tukea kehitysmaita ruuantuotantoon liittyvien institutionaalisten ongelmien ratkaisussa. Avainaloja ovat muun muassa pientuottajien järjestäytyminen, maanomistus- ja maanhallintakysymykset, ruokaturvaa parantava maatalouspolitiikka sekä toimivat alueelliset ja paikalliset maatalousmarkkinat. Maatalouden tuottavuuden kehittämisen lisäksi tarvitaan maaseudun elinkeinojen monipuolistamista.

Arvoisa puhemies! Edellytyksiä on luotava myös kehitysmaiden liiketaloudellisen potentiaalin kasvattamiselle. Pelkällä kehitysrahoituksella emme pysty poistamaan ongelmia. Tarvitsemme monipuolisempaa keinovalikoimaa. Tuore kehityspoliittinen ohjelma tunnistaa aiempaa paremmin sen, että kehitystavoitteiden saavuttaminen riippuu oleellisesti taloudellisesta kasvusta, jossa yritystoiminnalla ja maailmantalouteen integroitumisella on keskeinen rooli. Valtio voisi edistää Finnfundin tuloksekasta työtä laatimalla luvatut selvitykset erityisriskirahoituksesta sekä yksityisen ja julkisen sektorin kumppanuuksista.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen

Herra puhemies! Hallitus sai valmiiksi kehityspoliittisen ohjelman selvästi sitä aikataulua nopeammin, johon neljä vuotta sitten päädyttiin. Tuolloin uusi ohjelma valmistui vasta helmikuussa 2004, lähes vuosi hallituksen muodostamisen jälkeen. Tämä nopea aikataulu oli mahdollinen sen ansiosta, että ulkoasiainministeriössä oli tehty paljon valmistavaa työtä, luonnoksia, joiden pohjalta hallituksen muodostamisen jälkeen voitiin laatia ohjelma, jossa hallitusohjelman painotukset olivat mukana.

Tämä uusi ohjelma jatkaa edellisten kehityspoliittisten ohjelmien suurta linjaa. Uutta siinä on kestävän kehityksen korostaminen. Jos halutaan ja kun halutaan tehokkaasti ja pysyvästi vähentää köyhyyttä maailmassa, se voi tapahtua vain siten, että toimitaan taloudellisesti, yhteiskunnallisesti ja luonnontaloudellisesti kestävällä tavalla.

Kestävän kehityksen periaatteet painottuvat ohjelmassa aikaisempaa voimakkaammin yleensäkin, mutta erityinen huomio on kiinnitetty luonnontaloudellisen, ekologisen kestävyyden huomioon ottamiseen siinä hengessä, missä Rion ympäristö- ja kehityskonferenssissa 15 vuotta sitten kaikki kehitys ja ympäristö kytkettiin toisiinsa.

Tämä ohjelma on suuntaa antava. Jotkut ovat moittineet sitä siitä, että se ei ole riittävän konkreettinen, riittävän yksityiskohtainen. Minusta tämä kritiikki ei kuulu nykypäivään. Meidän täytyy eduskunnan ja hallituksen tasolla määritellä kehityspolitiikan suuntaviivat ja luottaa siihen, että eri puolilla toimeenpanossa syntyy luovuutta, uusia ajatuksia siitä, kuinka näitä periaatteita voidaan käytännössä parhaimmin toteuttaa ja kuinka tätä vaikeaa kysymystä, kehityksen aikaansaamista kehitysmaissa, voidaan kaikkein parhaimmin hoitaa.

Tämä ed. Paloniemen puheenvuorokin osoittaa, että luovuudelle on ollut hyvä antaa tilaa. Nämä ideat, jotka hän esitti ruokaturvan painottamisesta, yliopistoyhteistyön kehittämisestä, taloudellisen kehityksen vahvistamisesta muun muassa Finnfundin toimintaa ja rahoitusta kehittämällä, ovat esimerkkejä siitä, että tämä ohjelma antaa pohjaa ja inspiroi kehittämään uusia ideoita kehityspolitiikan vahvistamiseksi.

Herra puhemies! Suurella mielenkiinnolla odotan tätä keskustelua ja toivon, että tästä näitä uusia ideoita ja eväitä saataisiin runsain mitoin kehityspoliittisen ohjelman toimeenpanoa ajatellen.

Matti Ahde /sd:

Arvoisa puhemies! Pidän hyvänä sitä, että kehityspoliittisessa ohjelmassa on laadittu aikataulu Suomen kehitysyhteistyömäärärahojen nostamiselle YK:n edellyttämälle tasolle. Tosiasiassa hallituksen budjetti kuitenkin näyttää päästävän tavoitteen karkaamaan käsistä. Määrärahoihin olisi tarvittu lisäystä ainakin se, minkä sosialidemokraatit budjettiesityksessään esittivät, 26 lisämiljoonaa. Nyt kehitysyhteistyömäärärahoja on lisättävä todella tuntuvasti vuosina 2009 ja 2010, jotta päästäisiin vuonna 2010 kehityspoliittisessa ohjelmassa kaavailtuun 0,51 prosentin tasoon. Sekä kehityspoliittisen ohjelman että SDP:n vaaliohjelman linjanvetojen mukaisesti Suomen on osallistuttava aktiivisesti vuosituhattavoitteiden toteuttamiseen kasvattamalla kehitysyhteistyöpanosta. Lisäksi meidän on kehitettävä uusia kehitysrahoitusmuotoja.

Ympäristöasiat on hallituksen kehityspoliittisessa ohjelmassa nostettu tärkeään asemaan. Tämä on sinänsä hyvä ja arvostettava asia, mutta toivoisin, ministeri Väyrynen, hallituksen kuitenkin muistavan, että köyhyyden poistaminen on kehitysyhteistyön tärkein tavoite. Ympäristöä ei saada suojeltua, ellei köyhyysongelmaa poisteta. Ihmiset kaatavat metsiä polttopuiksi ja kaskeavat niitä viljelysmaiksi niin kauan kuin heillä ei ole muuta vaihtoehtoa. Siksi aavikoitumisen pysäyttäminen vaatii myös köyhyyden poistamista.

Puhemies! Kehityspoliittisen ohjelman laatimisen olisi mielestäni pitänyt olla avoimempi prosessi. Suomen kehityspolitiikan on perustuttava laajaan yhteiseen näkemykseen toiminnan tavoista ja toiminnan suunnasta. Nyt puolueet ja eduskuntaryhmät jätettiin valmistelun ulkopuolelle ja kansalaisjärjestöillekin puolestaan annettiin vain viikko aikaa perehtyä ohjelmaan ja antaa siitä kommentti. Siksi tämä nopea aikataulu olisi voinut olla hivenen hitaampi, jotta olisi voitu aidosti ottaa kansalaisjärjestöt, puolueet ja eduskuntaryhmät tähän valmisteluprosessiin mukaan.

Pertti   Salolainen  /kok:

Herra puhemies! Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta on käsitellyt perusteellisesti tätä kysymystä ja tätä ohjelmaa. Täällähän on pöydillä jaettuna myöskin ulkoasiainvaliokunnan lausunto tästä asiasta.

Mutta haluaisin nostaa nyt tähän täysistuntokeskusteluun erittäin tärkeän asian, nimittäin sen, että eduskunta ja me poliitikot jatkuvasti olemme turhautuneet siitä, että kehitysyhteistyömäärärahaprosentista jäädään aina jälkeen. Sanotaan aina budjetissa, että nämä ja nämä miljoonat käytetään. Sitten myöhemmin todetaan, ettei ylletäkään siihen prosenttiin, jota on tavoiteltu. Ulkoasiainvaliokunta on halunnut kääntää päinvastaiseksi tämän ajattelun sillä tavalla, että prosentti on tärkeä ja jos ei se toteudu, se korjataan.

Sitten toinen seikka: Tässä noudatetaan niin sanottua tasaisen kasvun periaatetta. Eihän se ole mahdollista, että vuonna 2010 tähän käytetään 0,51 prosenttia ja vuonna 2015 käytetään 0,7 prosenttia, joka on kansainvälinen tavoite, vaan on lähdettävä siitä, että on tasaisen kasvun periaate, ja se asettaa kyllä kaikille näille välivuosille tämän tavoitteen. Toivon, että ministeri Väyrynen nyt selkeästi ilmaisisi täällä, että tämä ulkoasiainvaliokunnan ilmaisema kanta on se, jota hän myöskin on ajamassa hallituksessa, ja että se on se, jota aiotaan jatkossa noudattaa.

Toinen tärkeä seikka on se, että kun tämä ohjelma on niin ylimalkainen, niin se tarkoittaa sitä, että eduskunnan on saatava vuosittain selkeä selvitys siitä, mitä käytännössä on tarkoittanut tämä toteuttaminen kentällä ja hallinnossa. Ja tämän vuoksi toivon, että ministeri myöskin tämän vahvistaa, että tullaan antamaan nämä vuosittaiset selvitykset, jotta pysymme kehityksen tasalla sitten jatkossa.

Pekka   Haavisto  /vihr:

Arvoisa puhemies! Olisin ensin puuttunut tähän, minkä ed. Ahdekin mainitsi, tavallaan tällaiseen kehitysyhteistyökonsensukseen. Nyt kun lähdetään tavoittelemaan korkeampaa lukua 0,7, pidän hyvin tärkeänä, että hallituksen ja opposition välillä vallitsee yhteisymmärrys mutta myöskin että kansalaisjärjestöt ovat aktiivisesti mukana tukemassa tätä tavoitetta. Luulen, että tässä kehityspoliittisen ohjelman valmistelussa olisi ehkä voinut paremmin kuunnella niitä kansalaisjärjestöjä, jotka tekevät tärkeillä sektoreilla töitä, oli se naisten asemaa tukien, ihmisoikeuksia tukien tai muuta tällaista, koska kaikkia näitä tarvitaan, jotta päästäisiin myöskin tässä määrärahatavoitteessa eteenpäin.

Sitten, arvoisa puhemies, olisin kiittänyt ministeri Väyrystä tavallaan tästä linjanvedosta. Ympäristö on otettu nyt tällaiseksi lippulaivaksi Suomen kehitysyhteistyössä, ja se on tärkeä signaali myös kansainvälisesti, eli ympäristö nostetaan ja myöskin ympäristön ja köyhyyden suhde nostetaan tällaiseksi asiaksi, johon kiinnitetään enemmän huomiota. Olen nähnyt monilla alueilla, miten juuri köyhiin iskevät nämä ympäristönmuutokset, ilmastonmuutokset ja aavikoituminen ensimmäisenä. Köyhät eivät voi ostaa itseään näistä ongelmista pois, niin kuin ehkä rikkaissa maissa voidaan tehdä.

Sitten ehkä viimeisenä ajatuksena, kun hallitusohjelmassa on voimakas painotus siviilikriisinhallintaan, rauhanrakentamiseen, rauhanprosessien tukemiseen: Eilen tästä käytiin täällä salissa keskustelua ja vähän kaivattiin teitä, ministeri Väyrynen, täällä juuri sen vuoksi, että olisi tärkeää, että myöskin kehitysyhteistyössä mietittäisiin, miten rakennetaan yhdessä tätä kriisinhallintapuolta ja kehitysyhteistyötä, ja ehkä tästä olisi kiinnostavaa kuulla teidänkin ajatuksianne, millä tavalla kehitysyhteistyövaroin voidaan myöskin tukea tätä kriisinhallintaa ja rauhanrakentamista.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Mielestäni siellä kyllä aukeaa ongelmallisia teitä, jos lähdetään kehitysyhteistyövaroja käyttämään niin sanottuun kriisinhallintaan, kun se sotilaallinen kriisinhallinta on aina siinä, eiliseen keskusteluun viitaten, aivan vieressä tai niitä on vaikea jopa erottaa toisistaan, niin kuin täällä eilen todettiin hallituksen puolelta.

Mutta, puhemies, olen myös samaa mieltä, että on hyvä, että tämä ympäristönäkökulma on mukana köyhyyden vastaisessa taistelussa Suomen kehitysyhteistyöprojekteissa, mutta on tarkka paikka katsoa, mikä on kestävän kehityksen mukaista. Siinä pitää nimenomaan ottaa ekologinen puoli ensisijaiseksi ja muistaa, että esimerkiksi sademetsän polttaminen johtaa sellaisiin hiilidioksidipäästöihin, että niitä ei millään metsitystoimenpiteillä pystytä kompensoimaan, ja siinä häviää myöskin eräs planeetan suurimmista arvoista eli luonnon monimuotoisuus.

Köyhyyden poistaminen kävelee käsi kädessä, niin kuin täällä on todettu, ympäristönäkökulmien kanssa. Jos ajattelemme esimerkiksi aavikoitumisen estämistä, naisen asemaa, tyttöjen koulutusta, ne ovat kaikki tässä samassa kokonaisuudessa, ja myöskin puhtaan veden saaminen liittyy aavikoitumisen estämiseen; hyvin lähellä toisiaan olevia kysymyksiä. Tässä todella toivon Suomen kehitysyhteistyölle ja kehityspolitiikalle menestystä nimenomaan luonnon monimuotoisuus mielessä pitäen. Kuitenkin köyhyyden poistaminen on se suurin tehtävä ja haaste tällä planeetalla.

Mirja Vehkaperä /kesk:

Arvoisa puhemies! Jos haluat opettaa purjehtimaan, älä anna heille venettä tai käske heitä taikka anna ohjeita, vaan saa heidät kaipaamaan merelle. Tästä tulee lähteä kehityspolitiikassakin: ei liiasta sanelusta, omien mallien tuputtamisesta, vaan oikeasta yhteistyöstä. Tässä salissa vallitsee laaja yksimielisyys kansainvälisten rahoitussitoumusten täyttämisestä. Vielä prosenttilukuja tärkeämpää on kuitenkin se, mitä rahalla saadaan aikaan.

Uuden kehityspoliittisen ohjelmamme toteutuksen suunnittelussa meidän on mietittävä tarkkaan, mihin rahat käytämme. Ruostuvien traktoreiden aikakausi on onneksi jäänyt taa. Ministeri Väyrysen johdolla valmisteltu kehityspoliittinen ohjelma nostaa esiin uuden näkökulman. Kehityspolitiikalla tarkoitetaan paitsi niin sanottujen kehitysmaiden myös teollisuusmaiden tulevan politiikan ohjausta. Meidänkin on mietittävä elintapojamme ja tottumuksiamme, kestävyyttä suhteessamme muuhun maailmaan. Tämä lähtökohta on edistyksellinen.

Suomella on tarjota monenlaista osaamista kansainväliseen yhteistyöhön. Vahvuuksiamme ovat esimerkiksi energiateknologia ja koulutus. Puhtaiden energiantuotantomuotojen hyödyntämisen tukeminen on koko ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta tärkeää, kun pohdimme ilmastonmuutoksen haasteita.

Koulutuksen osuutta kehyssä olisi syytä lisätä tuntuvasti. Koulutusjärjestelmämme on saanut osakseen kansainvälistä tunnustusta, ja kehitysmaissa kansalaisten koulutustason kohoamisen merkitys on suuri. Muun muassa tyttöjen ja naisten aseman parantamisessa, yhdessä kehityspolitiikkamme läpileikkaavista teemoista, kouluttautumisen rooli on merkittävä, yksi vaikuttavimmista. Koulutus myös lisää terveystietoutta ja auttaa ehkäisemään kehitysmaissa usein etenkin lasten kohtaloksi koituvia, helposti vältettävissä olevia sairauksia kuten normaalioloissa sangen vaaraton ripuli.

Voisimme kuitenkin panostaa vielä enemmän yhteen erikoisalaamme, väkivaltaisesta konfliktista toipuvien maiden tukemiseen. Meillä itsellämme on vielä muistissa olevaa kokemusta sekä ulkoisista uhkista että sisäisistä kamppailuista, ja rauhanturvatoiminnassa olemme tunnetusti suurvalta suhteessa väkilukuumme. Muun muassa Afganistanin toiminnoissamme meidän voisi hyvinkin olla viisaampaa keskittyä lisäjoukkojen lähettämisen pohtimisen sijaan alueelle ohjautuvien kehitysyhteistyömäärärahojen lisäämiseen.

Arvoisa puhemies! Kehitysyhteistyön perimmäinen tarkoitus on tehdä itsestämme tarpeeton. Näin on tapahtunut muun muassa Suomelle, vielä 1950-luvulla mekin saimme kehitysapua. Nyt on meidän vuoromme auttaa hädässä olevia pääsemään eroon ulkopuolisen avun tarpeesta.

Sari Palm /kd:

Arvoisa puhemies! Tässä ei ole semmoista tarkkaa kelloa, joten toivon, että huomautatte, kun olen varautunut tähän, jos menee yli.

Onnittelen kehityspoliittisen ohjelman monista hyvistä periaatteellisista linjauksista. Muutamia periaatteita tulisi ohjelmassa kuitenkin painottaa nykyistä paremmin.

On hyvä korostaa vuosituhattavoitteiden merkitystä, mutta YK:n arvioista selviää, että vain murto-osa Afrikan maista tulee saavuttamaan ne. Suomella on oma vastuunsa tilanteesta, kun meillä on hakeuduttu minimivauhtiin kehitysrahoituksen lisäämisessä. Täällä on jo mainittu, että tässä on peiliin katsomisen paikka. Olemme hyviä periaatteessa, mutta heikkoja käytännössä. Tavoitteiden saavuttamiseen vaaditaan keskitettyä, tuloshakuista toimintaa köyhyyden vähentämiseksi niin, että politiikan eri osa-alueet tukevat toisiaan.

Ilmastonmuutokseen vastaamisen kytkeminen kaikkeen politiikkaan on hyvä periaate, mutta kehityspoliittisesta ohjelmasta ei käy ilmi, miten ilmastonmuutoksen lieventämisen ja siihen sopeuttamisen kustannukset tulee rahoittaa erikseen. Kehitysmaiden tulee voida harpata yli fossiilisten polttoaineiden käytön niissä valittavissa energiainvestoinneissaan, joita niillä on nyt tulossa edessäpäin. On siis myös mietittävä, mikä suhde kehitysyhteistyömäärärahoihin on energiatekniikan kehittämisellä. Tässä Suomella on hyvät mahdollisuudet olla etujoukoissa. Toisaalta tulee varoa, ettei siirrytä käyttämään kehitysyhteistyömäärärahoja suomalaisen energiateollisuuden viennin edistämiseksi.

Tässä ohjelmassa todetaan myös, että kehityspolitiikassa tarvitaan kaikkien politiikan alojen johdonmukaista yhteisvaikutusta. Käytännössä tämä tarkoittanee esimerkiksi EU:n maataloustuotteiden vientitukien lakkautumista niin, etteivät ne estä avunsaajamaiden maatalouden kehitystä ja kaupan vapautumista sellaisessa tahdissa, että kehitysmaiden oma tuotantotoiminta ehtii riittävästi kehittyä.

Nytkö on se kaksi? Viimeinen puristus vielä, jos saan.

Haluaisin kiinnittää huomiota, että Suomella on vahvaa osaamista tietotekniikassa ja tietoteknisessä osaamisessa, ja tässä hetkessä Euroopassa on tämä verkottuminen vahvasti edessä. Tässä meidän täytyy olla myös vahvasti mukana.

Christina Gestrin /r:

Ärade talman! För det första vill jag säga att jag tycker det är väldigt bra att vi debatterar u-landspolitiken här i dag.

Inom Sfp har vi alltid ansett att det är viktigt att Finland solidariskt tar sitt ansvar för att lösa fattigdomsproblemen i världen. Det är bra att påminna sig om att Finland faktiskt i tiden hörde till de första länderna i världen som fick stöd av Unicef. I solidaritetens namn har vi en skyldighet att hjälpa de barn i världen som lever i fattigdom, som saknar rent vatten, inte kan gå i skola och som kanske inte har något hem.

Frågan om vad som bör prioriteras i u-landshjälpen är viktig. Jag anser att vi framför allt bör hålla fast vid de löften vi gett. Redan för 30 år sedan har vi förbundit oss till att betala 0,7 procent av vår bnp i bistånd och den målsättningen är vi fortfarande långt ifrån. Den enda gång vi har uppnått den här målsättningen var under depressionen på 90-talet, men efter det har vi blivit långt efter, trots att pengarna nog har ökats märkbart under årens lopp.

Särskilt viktigt är det att de här projektpengarna och annan hjälp riktas till barnen och kvinnorna. Det har visat sig att det här har den största effekten när det gäller att förbättra situationen bland de fattigaste i världen.

Rkp:ssa olemme aina olleet sitä mieltä, että Suomen on solidaarisesti kannettava vastuunsa maailman köyhyyden ongelman ratkaisemiseksi. On hyvä muistaa, että Suomi aikoinaan oli ensimmäisiä maita maailmassa, joita Unicef tuki. Solidaarisuuden nimissä meillä on velvollisuus auttaa niitä maailman lapsia ja perheitä, jotka elävät köyhyydessä, joilla ei ole puhdasta vettä, jotka eivät saa käydä koulua jne.

Kysymys siitä, mitä kehitysavussa on priorisoitava, on tärkeä. Olen sitä mieltä, että meidän on ennen kaikkea pidettävä kiinni niistä lupauksista, jotka olemme antaneet. Jo 30 vuotta sitten sitouduimme maksamaan 0,7 prosenttia bkt:sta kehitysapuna ja olemme edelleen kaukana tästä tavoitteesta. Tästä useampi hallitus kantaa vastuunsa.

Talman! Klimatförändringen och andra miljöproblem är växande problem i u-länderna, och det är viktigt att man riktar hjälp också till de nya problem som har uppstått, till exempel också aids som drabbat u-landsbefolkningen speciellt hårt. Så det finns många utmaningar. Men viktigt är också att man i debatten om u-landspolitiken för fram allt det positiva som har skett och det att u-landshjälpen och den hjälp som har getts faktiskt också har lett till goda resultat. Alltför ofta glöms den här sidan bort och det är viktigt att regeringarna ser till att man lyfter upp de positiva exempel som finns.

Timo   Soini  /ps:

Arvoisa herra puhemies! Olen täällä usein puhunut gepardihatuista ja kukkahatuista ja toistan tämän viestin siitä, että nytkin kehitysapu nousee kymmenillä miljoonilla euroilla vuodessa, ja siihen vaikuttavuuteen, että se menee perille, pitää erityisesti kiinnittää huomiota. Ei se auta, vaikka kuinka kosteasilmäisesti puhutaan hyvistä asioista, jos omaa kansaansa sortavat diktaattorit sitten käyttävät nämä rahat. On perusteltu syy kysyä, miksi monet kehitysmaat, vaikka sinne on rahaa kaadettu saavilla kymmeniä vuosia, eivät ole nousseet. Vastaus on korruptio. Siihen pitää kiinnittää huomio, ja sitä kautta saataisiin se tuki todella sinne perille, niille pienille ja hädänalaisille ihmisille, joista on kysymys. Ei se auta, että kehitysmaaihmiset ja -aktivistit ramppaavat ympäri maailmaa kongresseja pitämässä.

Ilkka Kantola /sd:

Arvoisa puhemies! Kehityspoliittinen ohjelma alkaa puheella ihmiskuntapolitiikasta. Tähän liittyen lausutaan joitakin yleviä ajatuksia, joista ei oikein tiedä, kenelle ne on suunnattu. Todetaan rikkaiden maiden tuotanto- ja kulutustavan sekä elämäntyylin kuormittavuus maapallon kannalta ja ettei kehitysmailla ole mahdollisuutta tähän. Puhutaan arvojen ja elämäntavan uudistamisen tärkeydestä. Ydinkysymys ihmiskuntapolitiikan ja globaalin kehityksen kannalta on se, onko poliittisesti mahdollista merkittävästi vähentää rikkaiden maiden elämäntavan maapallolle aiheuttamaa kuormitusta. Kysymys herätetään ohjelmassa, mutta sitä ei lähdetä työstämään. Ihmiskuntapolitiikan osalta ohjelma on vaatimaton. Tämän takia ohjelma myös jää kehitysmaita ylhäältäpäin arvioivaksi eikä todellisesta dialogista kehittyvien maiden edustajien kanssa voi puhua.

Ohjelmassa todetaan, että ihmiskuntapolitiikalle luodaan perustaa niin kansainvälisesti kuin kansallisestikin globaalietiikasta käytävällä keskustelulla. Tässä yhteydessä olisi ollut hyvä todeta eri uskontojen merkitys globalisaation kannalta sekä uskontojen edustajien keskeinen rooli globaalietiikkakeskustelussa. Tämän keskustelun yksi tuloshan on ollut uskontoja yhdistävien eettisten näkemysten todentaminen. Uskontojen merkitys rauhan ja kehityksen kannalta hyvässä ja pahassa unohtuu ohjelmassa.

Ympäristönäkökulman korostuminen on luontevaa, koska ympäristöongelmat ovat yhteisiä ja globaaleja. Kun painopisteitä tai läpileikkaavia teemoja on paljon, olisi myös selvennettävä, mikä on näiden välinen tärkeysjärjestys. Kun tavoitellaan hiilineutraalia kehitysyhteistyötä pitkällä aikavälillä, miten tämä tavoite ohjaa toimintaa käytännön ohjelma- ja toimenpidetasolla? Jos kaikki tavoitteet, painopisteet ja läpileikkaavat teemat ovat yhtä tärkeitä ja luovuttamattomia, ei mikään ole tärkeätä. Ohjelman soveltaminen vaatii syvempää, arvoista lähtevää priorisointikeskustelua.

Ohjelmaluonnoksesta annettujen lausuntojen pohjalta hallitus on tehnyt ohjelmaan merkittäviä parannuksia, mistä kiitos. Kehityspolitiikan läpileikkaavaksi teemaksi on lisätty hiv—aids yhteiskunnallisena ongelmana ja sen vastainen taistelu. Ihmisoikeuksien asema kehityspoliittisten linjausten perustana on nyt selkeästi nostettu esiin. Hallituksen sitoutumista kehitysyhteistyömäärärahojen kasvattamiseen on vahvistettu.

Arvoisa puhemies! Yksi asia herättää kysymyksiä. Kahdenvälisen yhteistyön kumppaneihin luetaan myös väkivaltaisista kriiseistä toipuvat maat. Luonnoksessa todettiin, että Suomi keskittyy erityisesti antamaan humanitaarista apua, tukemaan kriisin ratkaisemista ja vakauttamaan maan oloja. Hyväksytyssä virallisessa ohjelmassa sanotaan, että kriiseistä toipuvissa maissa Suomi keskittyy erityisesti tukemaan kriisin ratkaisemista ja vakauttamaan maan oloja ja että näissä maissa Suomi voi antaa myös humanitaarista apua.

Arvoisa ministeri: Mitkä ovat perusteet tälle muutokselle tekstissä? Onko kyse uudenlaisesta työnjaosta Suomen ja muiden apua antavien maiden välillä niin, että Suomi vakauttaa ja muut hoitavat humanitaarisen avun antamisen?

Annika   Lapintie  /vas:

Herra puhemies! Tämä hallituksen kehityspoliittinen ohjelma herättää muutamia kysymyksiä, joista osa voi olla myös ihan ansoja.

Ensinnäkin suurimpana ongelmana varmasti on tämä kehitystyön määrä eli se, että prosentuaalisesti kuitenkin maailman mittakaavassa rikas Suomi ei ole sitä omaa YK:n tavoitetta, 0,7:ää prosenttia, saavuttanut.

Toisena kysymyksenä on tämä suora budjettituki. Ministeri Väyrynen, olette itse painottanut puheessanne demokratiaa, hyvää hallintoa, toimivaa oikeuslaitosta. Tällainen budjettituki näille kehitysapua vastaanottaville maille on omiaan myös vahvistamaan tämän maan omaa demokraattista kehitystä, ja siinä mielessä toivoisin kuulevani näkemyksenne tästä suorasta budjettituesta.

Sen lisäksi tämä ohjelma on sillä tavalla väljä ja suurpiirteinen, että todetaan läpileikkaaviksi teemoiksi naiset, tyttöjen oikeudet, sukupuolten välinen tasa-arvo, syrjäytyvien ryhmien oikeuksien parantaminen, mutta millä tavalla tätä tarkistetaan? Usein, kun on kyse läpileikkaavasta teemasta, se sitten unohdetaan ja todetaan, että kun se on kirjoitettu, niin nyt asia on hoidettu. Aiotteko seurata näiden tavoitteiden toteutumista?

Janne Seurujärvi /kesk:

Arvoisa puhemies! Aivan ensimmäisenä haluan kiittää ed. Aila Paloniemeä tästä keskustelualoitteesta hyvin ajankohtaiseen asiaan.

Yksi pieni osa kehityspolitiikan rahoitusta on Pohjoismaisen ministerineuvoston alainen Pohjoismainen kehitysrahasto Ndf. Ndf on myöntänyt pitkäaikaista rahoitusta ja pehmeäehtoisia kehitysluottoja taloudellisen ja sosiaalisen infrastruktuurin sekä tuotannon kehittämiseen. Toimintaympäristönä ovat olleet erityisesti matalan tulotason ja vähenevässä määrin myös keskitulotason maat. Toiminnan painopisteinä ovat olleet köyhyyden vähentäminen sekä ympäristö. Kaikissa evaluoinneissa Ndf on todettu relevantiksi, pieneksi ja tehokkaaksi kehitysrahoituslaitokseksi, mutta tästä huolimatta syyskuussa 2005 yhteistyöministerit päättivät, että Tanskan vetäydyttyä rahoituksesta muutkaan Pohjoismaat eivät korota Ndf:n pääomaa. Samalla päätettiin, että toiminnan painopiste tulee olemaan organisaation alasajossa. Tämä alasajoprosessi on käynnistetty, ja neuvotteluja erityisesti keskeisten yhteisrahoittajien kanssa käydään projektien loppuun toteuttamiseksi ja seurannan suorittamiseksi.

Tähän liittyy myös palautuvien takaisinmaksujen kanavointi kehitystarpeisiin, ja keskustelua käydään, mitä kautta tämä rahoitus tullaan tulevaisuudessa kanavoimaan. Esillä on ollut muun muassa Maailmanpankki. Itse nostaisin esille Pohjoismaisen kehitysrahaston luonteen vuoksi Pohjoismaiden Investointipankin yhtenä mahdollisena vaihtoehtona. Toisaalta kansallinen intressi voisi myös asiassa näkyä Finnfundin kautta toteutettuna jatkorahoituksen kanavointina. Onko vastuuministerille vielä muodostunut käsitystä siitä, kuinka Pohjoismaisen kehitysrahaston takaisinmaksurahojen kanavointi tulisi hoitaa?

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen

Herra puhemies! Vastaan tässä puheenvuorossani suoranaisiin kysymyksiin, enempään ei käytettävissä oleva aika riitä.

Ensinnäkin, mitä tulee määrärahoihin, joista muun muassa edustajat Ahde ja Salolainen puhuivat, niin niiden suhteen on tietysti valitettavaa, että ensi vuonna ei aivan päästä siihen, mitä alun perin kehyksiä hahmoteltaessa ajateltiin. Toisaalta mitään peruuttamatonta vahinkoa ei vielä ensi vuonna pääse tapahtumaan, jos sitten jatkossa määrärahat kasvavat riittävästi. Tässä mielessä ensi kevään kehysriihi on ratkaiseva vaihe. Näillä näkymin pitäisi saada viitisenkymmentä miljoonaa euroa lisää kehyksiin loppukaudelle, jotta tuo tavoite saavutettaisiin. Jos talouskasvu on voimakasta, niin tarvitaan ehkä vielä enemmän. Eli nyt pitäisi ponnistelut jo kohdistaa ennen muuta ensi kevään kehysriiheen, ja lähden siitä, kuten ed. Salolainenkin, että tuo prosenttisitoumus on täytettävä. Minun mielestäni Suomi ei voi siitä tinkiä, kun pari vuotta sitten Eurooppa-neuvoston tasolla on tähän sitouduttu.

Toiseksi, ed. Salolainen käytti ohjelmasta sanontaa, että se on "ylimalkainen", ja ed. Lapintie puhui, että se on "suurpiirteinen". Minä en aivan näitä luonnehdintoja pitäisi oikeaan osuneina. Kyllä se on täsmällinen, mutta se on suuntaa antava. Se antaa tilaa toteutuksessa kehitellä uusia ideoita. Se antaa tilaa luovuudelle. On määritelty kyllä minun mielestäni nämä suuntaviivat aika täsmällisesti. Joka tapauksessa tarkoitus on, niin kuin ohjelman viimeisessä kappaleessa sanotaan, että eduskunta saa vuosittain käsiteltäväkseen selvityksen, joka ei ole vanhan mallinen kehitysyhteistyökertomus vaan joka pitää sisällään myös tulevaisuuteen suuntaavia kannanottoja, ja se antaa mahdollisuuden eduskunnalle vuosittain ottaa kantaa kehityspolitiikan suuntaamiseen. Tätä menettelyä minun mielestäni on hyvä kehittää. Muistan, että vierustoverini ed. Pulliainen on moittinut kehitysyhteistyökertomusta ja toivonut, että keksittäisiin sille jotain kohennusta. Nyt on tarkoitus tehdä uudenlainen seurantajärjestelmä, joka antaa myöskin tämän ohjausvälineen eduskunnan käsiin.

Kriisinhallinta: Tämä on laaja kysymys. Ensi viikon ministerineuvostossa kehitysministereitten kokouksessa käsitellään turvallisuuden ja kehityksen keskinäistä suhdetta. Meidän pitää käytännön tasolla sovittaa toisiinsa kriisinhallinta, sotilaallinen kriisinhallinta, siihen liittyen siviilikriisinhallinta, kehitysyhteistyö, humanitaarinen apu, mutta tällöin täytyy lähteä siitä, että jokainen näistä toimii omista lähtökohdistaan ja omilla ehdoillaan, että me emme esimerkiksi alista kehitysyhteistyötä sotilaallisen toiminnan jatkeeksi, vaan sen täytyy omilla ehdoillaan toteutua.

Edelleen, ed. Soini puhui korruptiosta ja siitä, kuinka avun vaikuttavuus ei ole ollut riittävä. Toteaisin, että tässä uudessa ohjelmassa on tietyllä tavalla uutta avausta siinä mielessä, että nyt puhutaan yhteiskunnallisesta kestävyydestä yhtenä kestävän kehityksen pilarina. Se on laajempi käsite kuin sosiaalinen kestävyys, ja se pitää sisällään myöskin valtiollisen päätöksentekojärjestelmän, ylipäätään demokratian tilan maassa, oikeuslaitoksen, ihmisoikeuksien vaalimisen. Tällaista kestävää kehitystä myös tarvitaan, jotta tämä käytännön työ tuottaisi tulosta.

Ed. Kantola kysyi, mistä johtuu tämä muotoilun muutos koskien näiden väkivaltaisten kriisien keskeltä toipuvia maita. Siinä käytiin keskustelua, jossa meidän Amerikan ja Aasian osasto esitti kommentteja, joiden mukaan alkuperäisessä tekstissä liiaksi painotettiin humanitaarisen avun merkitystä. Tässä ministeriön sisäisessä keskustelussa sitten tämä painotus hieman muuttui. Ei siihen mitään suurempaa viisautta sisälly.

Sitten tämä kysymys suorasta budjettituesta: Sehän ei ole merkitykseltään vähäinen. Kahdenvälisen avun rahoista käytetään yli 13 prosenttia suoraan budjettitukeen, pääkumppaneiden rahoituksesta jopa noin neljännes. Tämä nyt on asia, josta on tärkeää keskustella. Ohjelman mukaan lähivuosina harkitaan, miten tulevaisuudessa toimitaan. Aivan lähivuosina budjettituki kasvaa, koska me olemme siihen aikaisemmin sitoutuneet, mutta jatkoa sitten erikseen harkitaan. Siihen liittyy paljon hyvää, mutta siihen liittyy myöskin ongelmia, joista on avoimesti keskusteltava. (Ed. Kimmo Kiljunen: Esimerkiksi?) — Esimerkiksi se, että käytännössä monessa maassa ei ole sitä hyvää hallintoa, ja voi olla, että nämä varat tulevat väärin käytetyiksi joltakin osin. (Puhemies koputtaa) Totta kai niillä voidaan sitten vastaavasti tätä hyvää hallintoa pyrkiä kehittämään.

Ihan lyhyesti vielä, herra puhemies: Seurannan suhteen on tarkoitus luoda kyllä selkeät kriteerit siitä, miten uuden ohjelman painotuksia toteutetaan ja tätä kautta myöskin seuranta voidaan järjestää.

Ed. Seurujärven ajatukset, miten Ndf:n varoja voitaisiin jatkossa käyttää, ovat minusta hyvin harkinnanarvoisia. Jos olisin ollut itse päättämässä, niin en ole varma, olisinko hyväksynyt Ndf:n lopettamista, mutta se nyt on päätetty ja alasajo on meneillään.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Minäkin olisin toivonut, että tämä kehityspoliittinen ohjelma olisi ollut selvästi täsmällisempi toimenpideohjelma eikä vain keskustelun herättäjä. Minkä pitäisi olla kaikkein painokkaimpana tässä ohjelmassa, on ihmisoikeuksien puolustaminen ja siihen liittyen oikeusvaltioperiaatteen vahvistaminen ja korruption kitkeminen. Tärkeätä on, että kaikessa kehitysavussa selvästi ehdoksi asetetaan, että ihmisoikeustilannetta parannetaan määrätietoisesti, konkreettisesti. Sen pitää olla avun ehtona. Tärkeätä on myöskin se, että kehitysapuresursseja käytetään siihen, että edistetään kohteissa ja muuallakin ihmisoikeuksien edistämistä.

Toinen keskeinen tekijä, joka on tärkeätä kehitysyhteistyöpolitiikassa, on turvallisuus, rauha ja ihmiselämän suojeleminen. Siinä tarvitaan tämän päivän maailmassa valitettavasti sotilaallista kriisinhallintaa, ja siihen täytyy ehdottomasti panostaa globaalisesti, mutta varsinkin teollisuusmaitten toimesta huomattavasti enemmän. Mikä olisi toivottavaa ja mikä Suomen pitäisi nyt ottaa ensi viikolla esille, on se, että sotilaallinen kriisinhallintakin saataisiin oda-kelpoisen kehitysavun piiriin. YK:ssa opimme ulkoasiainvaliokunnan matkalla, että poliisitoiminta on tällä hetkellä jo oda-kelpoista silloin, kun se liittyy siviilikriisinhallintaan.

Kolmas, jonka pitäisi olla selvästi painokkaammin, on kauppa. Olennaista on, että kehitysmaissa opetetaan ihmisiä itse auttamaan itseään eli tekemään työtä, yrittämään ja sitä kautta hankkimaan elantonsa eikä luottamaan pelkästään tukeen. Siinä suhteessa on tärkeätä, että me avaamme omia markkinoitamme kehitysmaitten viennille myöskin maataloudessa, ministeri Väyrynen. Toivon, että tässä olette hyvin aktiivinen ja pyritte avaamaan Euroopan markkinoita kehitysmaitten maataloustuotannolle. Mutta samalla on tärkeätä myöskin, että kehitysmaat laskevat omia tariffejaan hitaasti, mutta hallitusti, niin että ne näkevät, että niidenkin täytyy kilpailla maailmanmarkkinoilla ja niitten täytyy kehittää omaa tuotantoaan.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan todeta sen, että budjettituki on erittäin tehokas kehitysavun antamisen muoto niissä maissa, joissa on toimiva demokratia, joissa parlamentti osaa ottaa vastuun. Nimittäin se merkitsee sitä, että silloin valtio sitoutuu sen kehitysavun hyvään hyödyntämiseen, ja se antaa myöskin meille mahdollisuuden valvoa sitä tukea ja kitkeä korruptiota tässä yhteiskunnassa. (Puhemies: 2 minuuttia on kulunut!) Tietysti maissa, joissa ei ole demokratiaa, budjettituki ei toimi.

Miapetra Kumpula-Natri /sd:

Arvoisa puhemies! On esitetty tässä ohjelmassa kolme prioriteettialaa: maaseutu, kauppa ja ympäristö, ja herää nyt kysymyksiä useille, mitä tämä priorisointi konkreettisesti tarkoittaa. Toivoisin, että läpivievänä priorisointina olisivat köyhyys ja ihmisoikeudet, ja kuten tässä edellinen puhuja sanoi, niin oikeusvaltio ja korruption kitkeminen ovat niitä välineitä, joilla mennä eteenpäin.

Kysyisin ministeri Väyryseltä, miten te näette tämän demokraattisen hallinnon edistämisen kehitysmaissa, koska budjettitukikeskustelun kautta se tulee vahvasti esiin. Siihen tulee liittää kiinteästi tehostettu varojen käytön valvonta, kehitysmaiden omien hallintorakenteiden kehittäminen, mutta myös monipuoluejärjestelmä, jota kautta voimme varmaan, eduskuntapuolueetkin, olla aktiivisia. Edustuksellisuuteen voidaan kannustaa panostamalla naisten, nuorten ja erityisryhmien vaikutusmahdollisuuksien parantamiseen ja myös kouluttamalla oppositiota, eri puolueita, niiden alkioitakin, tarjoamaan poliittisia vaihtoehtoja ja valvomaan hallituksen toimintaa.

Uskon, että vain se, että kehitysmaat itse kokevat omistajuutta, mahdollistaa pitkäaikaisen kehityksen. Sen takia tämän demokratian kehittämisen on oltava pitkäjänteistä ja läpilyövää. Hallituksen periaatepäätöksessä, tässä edellisessä, jo vuodelta 2004, todetaan, että ihmisoikeuksien kunnioittaminen, sukupuolten välisen ja yhteiskunnallisen tasa-arvon sekä demokratian edistäminen ovat välttämätön edellytys kehitykselle, mutta siinä todetaan myös, että kehitysmaiden parlamenttien ja puoluejärjestelmän toimintaedellytysten parantaminen luo pohjaa demokratian kehittymisen vakiintumiselle. Onko teillä tästä näkemys, miten konkreettisesti tämän ohjelman puitteissa voidaan tätä sektoria, demokratiaa, edistää?

Heidi Hautala /vihr:

Arvoisa puhemies! Joskus on niin, että itse keskustelu ja havahtuminen tiettyyn kysymykseen voi olla tärkeämpää kuin itse lopputulos. Nyt haluaisin nähdä tämän tähän asti koetun sillä tavalla, että tästä käytiin tavattoman laaja kansalaiskeskustelu ja kehityspolitiikka sai ansaitsemaansa huomiota, ja uskon, että tämä myöskin hyödyttää ministeriä hänen haastavassa tehtävässään. On kuitenkin niin, että itse tämä ohjelma, niin kun tässä on monissa puheenvuoroissa todettu, vaatii huomattavaa konkretisoimista nyt sitten jatkossa. Kun vertaan sitä esimerkiksi Ruotsin kehityspoliittisiin linjauksiin vaikkapa nyt tässä vuodelta 2003, niin tämä on filosofisesti hieman jäsentymätön, jos saan näin sanoa.

Olisin nähnyt mielelläni, että tässä olisi selkeämmin korostettu niitä perustavan laatuisia arvoja, joita me haluamme kehityspolitiikassa edistää. Ihmisoikeusjärjestöissä on todettu, että verrattuna aikaisempaan kehityspoliittiseen linjaukseen vuodelta 2004 ihmisoikeuslinjaukset ovat kärsineet. Ne ovat jotenkin kadonneet sinne sivurooliin. Kuitenkin haluaisin kannustaa ministeri Väyrystä näkemään esimerkiksi hänen sinänsä tervetulleen ympäristöpainotuksensa myöskin oikeusnäkökulmasta. Ihmisillä tulee olla oikeus puhtaaseen ja terveelliseen ympäristöön. Ihmisillä tulee olla oikeus kehitykseen. Nämä arvolähtökohdat ovat jollain tavalla nyt hieman häipyneet tässä ohjelmassa taustalle, mutta en halua uskoa, että Suomi on muuttamassa kehityspolitiikkaansa tässä suhteessa. Niitä tulee painottaa jatkossa aivan yhtä paljon kuin aikaisemmin.

Kysymys budjettituesta olisi juuri se, joka antaisi Suomenkin hallitukselle mahdollisuuden valvoa, että valtiot myöskin muuttavat hallintoaan hyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti ja toteuttavat demokratiaa, enkä myöskään halua uskoa, että budjettituen kasvattamisen aika olisi tältäkään osin ohi.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen

Herra puhemies! Ed. Kumpula-Natri kysyi, miten konkreettisesti voidaan edistää demokratiaa, monipuoluejärjestelmää, kehitysmaissa. Vastaukseni on, että aivan kuten tähänkin saakka, kuitenkin niin, että nyt avautuu siinä mielessä enemmän tähän mahdollisuuksia, kun painotetaan yhteiskunnallisesti kestävän kehityksen merkitystä. Se avaa minusta suuremman painoarvon sen laatuiselle toiminnalle, jota ed. Kumpula-Natri otti esille.

Sitten tämä kysymys budjettituesta, se nyt on tullut useassa puheenvuorossa esille. Minä toivon, että edustajat malttaisivat mielensä niin, että annettaisiin ensin selvitys eduskunnalle siitä, mitä kokemuksia tästä budjettituesta on. Nyt kiirehditään ikään kuin ideologisena kysymyksenä vaatimaan, että sitä täytyy lisätä, se on hyvää. Ei se ole sinänsä hyvää taikka huonoa. Meidän pitää katsoa, miten se toimii, miten se käytännössä vaikuttaa. Epäilykset ovat aika suuria monilla: on tapahtunut epäonnistumisia, se ei ole vaikuttanutkaan toivotulla tavalla. Se on helppoa antaa, kun siirretään vaan rahaa meidän budjetista toisen valtion budjettiin. Mutta onko se meidän veronmaksajien varojen oikeaa käyttämistä, se on toinen kysymys. Tästä voidaan sitten erikseen paremman ajan kanssa eduskunnassa keskustella.

Ed. Sasi otti puheeksi maataloustuen. Euroopan unionihan on jo päättänyt luopua vientituesta, kunhan muutkin luopuvat. Mitä tulee taas meidän oman maatalouden suojaan, niin minusta sitä on kyllä tärkeää edelleen ylläpitää, ja on harhaa luulla, että tällä olisi joku suuri merkitys kehitysmaitten kehityksen kannalta. Jos kaikki maatalousmarkkinat avattaisiin, niin hyöty siitä menisi muutamille harvoille, vauraille kehitysmaille ja niiden vauraille viljelijöille. Köyhät eivät siitä pääsisi hyötymään, mutta meidän oma mahdollisuutemme syödä tervettä lähiruokaa kyllä sillä tavalla murennettaisiin. Tämä asia täytyy nähdä laajempana kuin mitä ed. Sasi puheenvuorossaan esitti.

Claes  Andersson  /vas:

Arvoisa puhemies! Niin kauan kuin minä olen ollut tässä talossa on aina puhuttu 0,7 prosentista tavoitteena, ja se näyttää karkaavan vähän kuin oma varjo. Tietysti on myönteistä, että tämä absoluuttinen summa koko ajan kasvaa, kun bruttokansantuote kasvaa. Mutta kyllä meidän pitäisi päästä tähän 0,7:ään ja myöskin saavuttaa se eikä pelkästään puhua siitä.

Ed. Soini mielestäni antoi vähän väärän todistuksen siitä, että kehitysapumäärärahat eivät ole vaikuttaneet. Minun mielestäni ne ovat vaikuttaneet hyvin monessa maassa Aasiassa ja Keski-Amerikassa, Afrikan maissa myöskin. Mutta on joitakin Afrikan maita, jotka ovat jääneet pahasti paitsioon, se on myönnettävä. Mutta on väärin sanoa, niin kuin ed. Soini sanoi, että nämä ovat olleet pois heitettyjä rahoja. Minun mielestäni se ei pidä paikkaansa.

Kun ed. Sasi, jos ymmärsin oikein, sanoi, että voitaisiin myöskin tämmöinen sotilaallinen interventio sisällyttää kehitystyöhön, niin mielestäni silloin ollaan kyllä erittäin pahasti hakoteillä. Se on kyllä kuitenkin jotain aivan muuta.

Ed. Seurujärvi otti esille tämän Ndf:n, Pohjoismaisen kehitysrahaston, lakkauttamispäätöksen. Siitä on ollut paljon puhetta Pohjoismaiden neuvoston puhemiehistössä, ja viimeksi Oslossa oli kokous, missä oli ulkoministeriöt mukana, ja siellä kritisoitiin voimakkaasti tätä lopettamispäätöstä, joka oli Tanskan aloitteesta tehty. Ja myöskin vaihtoehdot, että rahat siirrettäisiin joko Nibiin, siis Pohjoismaiden Investointipankkiin, tai Maailmanpankkiin, molemmat ovat tietysti erittäin huonoja, koska ne rahat eivät silloin suuntaudu kehitysyhteistyöhön. Nibillä ei ole semmoista toimintaa. Minä kysyisin ministeriltä: Onko teillä mahdollisuus vielä vaikuttaa siihen, että tämmöinen päätös voidaan peruuttaa, koska semmoistakin mielialaa on ollut? Ei tämä mikään lopullinen päätös välttämättä ole, jos nähdään, että se on lyhytnäköinen ja tyhmä.

Leena  Harkimo  /kok:

Arvoisa puhemies! Kehityspoliittisessa ohjelmassa merkittävään asemaan on nostettu ympäristön kestävä kehitys. Myös YK:n roolia kehityspolitiikan avaintoimijana painotetaan ohjelmassa vahvasti. Ohjelman selvä puute on, ettei siinä priorisoida eri toimintoja konkreettisesti eikä määritetä määrärahojen suuntaamisen yleisiä periaatteita riittävästi. Hallituskaudella on laskettu kehitysyhteistyömäärärahojen kasvavan 40 prosentilla.

Ulkoasiainvaliokunta, joka tästä ohjelmasta on nyt lausunut, toteaa ja katsoo, että osa kasvavista määrärahoista on mielekästä kanavoida monenväliseen kehitysyhteistyöhön, erityisesti YK:n keskeisille kehitysjärjestöille. (Ed. Kimmo Kiljunen: 30 prosenttia menee YK:lle!) Tässä yhteydessä lausunnossa luetellaan yksittäisiä YK:n alaisia järjestöjä. Jäin kuitenkin miettimään ja ihmettelemään sitä, että siinä ei ole mainittu Unepia, United Nations Environment Programmea. Eikö juuri tämä taho, Unep, olisi loistava väylä kanavoida kasvavia kehitysyhteistyömäärärahoja ympäristökysymyksissä? Mielestäni tämä vastaisi hyvin niihin tavoitteisiin, jotka on kirjattu kehityspoliittisessa ohjelmassa, eli ympäristön kestävään kehitykseen ja YK:n roolin vahvistamiseen kehitysyhteistyössä. Ulkoasiainvaliokunta näyttää nyt lausunnossaan unohtaneen tämän tahon. Mikä on, arvoisa ministeri, teidän kantanne? Minkälaisen roolin ja painoarvon annatte tälle taholle?

Jutta Urpilainen /sd:

Arvoisa puhemies! Aivan aluksi haluan kiittää puhemiesneuvostoa siitä, että tämä ajankohtaiskeskustelu järjestetään.

Niin eduskunnassa kuin kansalaisjärjestöissä on oltu tyytyväisiä siihen, että tässä hallituksen kehityspoliittisessa ohjelmassa nyt todella sitoudutaan kasvattamaan kehitysyhteistyömäärärahoja 0,51 prosenttiin bkt-osuudesta vuoteen 2010 mennessä. Nykyisen kehyspäätöksen mukaan Suomi ei kuitenkaan tule saavuttamaan tätä EU-tavoitetta, niin kuin ministeri täällä totesi. Nyt todellakin toivon, että ensi keväänä, kun käydään seuraava kehysriihi, hallitus tarttuu tähän asiaan ja tulee päättämään lisärahoituksesta kehitysyhteistyöhön.

Puhemies! Henkilökohtaisesti olen hyvin tyytyväinen siihen, että hallitus näkee YK:n keskeisimpänä monenkeskisen yhteistyön välineenä. Valitettavasti rahavirrat kertovat kuitenkin toista. YK:n osuus monenkeskisen kehitysavun maksatuksista on nimittäin laskenut 38 prosentista 29 prosenttiin. Tänä vuonna sekä YK-järjestöjä että rahoituslaitoksia rahoitetaan noin 67 miljoonalla eurolla, ja valitettavasti talousarvioehdotus vuodelle 2008 ehdottaa, että YK-järjestöjen osuus vähenee entisestään.

Kun ulkoministeriössä nyt valmistellaan YK-strategiaa, sitä on tarkoitus päivittää, niin tässä yhteydessä me tarvitsemme sellaisen tiekartan siitä, miten Suomen tuki YK-järjestöille saadaan nousuun ja ennen kaikkea suunnatuksi Suomen tavoitteiden kannalta järkevällä tavalla. Kysyisinkin, tukeeko ministeri Väyrynen tätä henkilökohtaista näkemystäni.

Puhemies! Hallitusohjelman mukaan YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttaminen on edelleen Suomen kehityspolitiikan tärkein tavoite. Kyllä me oppositiossa tulemme seuraamaan hyvin tiiviisti, että äärimmäisen köyhyyden poistaminen säilyy kehityspolitiikkamme päätavoitteena, kun tätä ohjelmaa tullaan laittamaan toimeen. Yksi testi on mielestäni se, kuinka kehitysyhteistyöllä tuetaan ihmisoikeuksien toteuttamista (Puhemies koputtaa) ja kehitysmaiden investointeja ihmisiin, kuten esimerkiksi tyttöjen ja poikien peruskoulutukseen.

Matti  Kauppila  /vas:

Arvoisa puhemies! Ohjelman nimi on hieno: "Kohti oikeudenmukaista ja kestävää ihmiskuntapolitiikkaa."

Me joka vuosi puhumme tässä salissa aika paljon siitä, millä tavalla aina jää jälkeen Suomen virallinen kehitysaputavoite. Tietysti kun puhutaan prosenteista, niin se 0,7 on aina, se on kaukana ja se on lähellä. Nyt kumminkin tällä hetkellä voidaan sanoa niin, että ennusteet tulevasta talouden kehityksestä maailmalla ja Suomessakin ... Aamulla kuultiin tulevaisuusvaliokunnan seminaarissa, että nyt jo valtiovarainministeriö katselee, onko nyt jo se laskupiste tapahtunut vai tapahtuuko se tässä lähiaikoina, ja tietysti näin kerettiläisesti voisi sanoa, että mehän voimme päästä piankin siihen 0,7:ään, jos taas tulee jonkin asteinen lama. Elikkä tämä prosenteilla pelaaminen on minusta hiukan itsensä pettämistä. Enemmän pitää puhua siitä, paljonko konkreettisesti rahoja nostetaan. Onko nyt näköpiirissä muutosta? Ministeri puhuu aika optimistisesti ensi keväästä, mutta onko siinä mitään pilviä taivaalla?

Ulla Karvo /kok:

Arvoisa puhemies! Kansainvälisessä kehityspolitiikassa, kuten kansainvälisessä yhteistyössä ylipäätäänkin, on menty koko ajan kokonaisvaltaisempaan suuntaan. Enää ei puhuta pelkästä kehitysavusta eikä edes kehitysyhteistyöstä, vaan kaikkinaisen kehityksen tukemisesta, mahdollisimman monialaisesta ja monivaikutteisesta kehityspolitiikasta. Tämä kuvastaa hyvin eri kehitystarpeita koskevan ymmärryksen mutta myös keskinäisen vuorovaikutuksen ja intressien lisääntymistä eri kehitysasteilla olevien maiden välillä. Yhtäältä voidaan puhua globaalin vastuuntunnon kasvusta mutta toisaalta yhteisten etujen mieltämisestä ja pyrkimyksestä niiden edistämiseen. Tämä on heijastunut niin YK:n kuin EU:nkin piirissä tehtyihin kehityslinjauksiin.

Nämä molemmat näkökulmat, niin kansainvälinen vastuunkanto kuin omat intressimme yleismaailmallista kehitystä kohtaan, ovat hyvin edustettuina myös nyt eduskunnan keskusteluun saadussa valtioneuvoston kehityspoliittisessa ohjelmassa. Erityisesti siinä on korostettu niin sanotun kestävän kehityksen merkitystä niin kehittyville kuin jo kehittyneimmillekin maille.

Se, mitä jään ohjelmasta kaipaamaan, kuten moni muukin täällä, on eri tavoitteiden välillä tehtävää aitoa punnintaa. Päätetyssä muodossaan ohjelma on toki kattava kokoelma hyviä asioita, mutta niiden keskinäistä painoarvoa ei juuri ole täsmennetty.

Hallitusohjelman mukaan Suomen kehityspolitiikan tärkein tavoite on YK:n vuosituhattavoitteiden edistäminen. Valtioneuvoston nyt käsillä olevan periaatepäätöksen palstamillimetreillä mitattuna tavoite on kuitenkin luonnontaloudellisen kestävän kehityksen edistäminen. Kysymys kuuluukin: olemmeko me nyt tarttumassa haasteisiin oikeasta päästä? Luonnontaloudellisesti kestävän kehityksen aikaansaaminen on kiistatta välttämätöntä, mutta se ei ole mahdollista ennen sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen edistämistä.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen

Herra puhemies! Lyhyesti: Olen samaa mieltä kuin ed. Claes Andersson ja eri mieltä kuin ed. Sasi koskien rauhanturva-kriisinhallintavarojen lukemista kehitysavuksi. Minun mielestäni näin ei voida tehdä.

Tämä Ndf:n jatko pitää ottaa vielä keskusteltavaksi. Se on meillä hallituksessa useamman ministerin yhteinen asia. Jos se on mahdollista, niin sitä voidaan vielä minun mielestäni ainakin harkita.

Unepin roolia korostetaan voimakkaasti kehityspoliittisessa ohjelmassa. Hallitushan laatii erityisen multilateraalisen kehitysavun ohjelman tai kannanoton, joka tulee aikanaan myöskin eduskunnan käsiteltäväksi. Siinä näihin asioihin otetaan tarkemmin kantaa.

Rahoituksen lisääminen ensi keväänä ei tule olemaan helppoa. Siinä tarvitaan kaikki hyvät voimat mukana.

Lopuksi ed. Karvolle toteaisin, että kyllä meidän täytyy yhtä aikaa, samanaikaisesti, edistää kestävää kehitystä ja poistaa köyhyyttä. Vain sellainen köyhyyden poistaminen on tehokasta ja pysyvää, joka tapahtuu taloudellisesti, yhteiskunnallisesti ja luonnontaloudellisesti kestävällä tavalla.

Anni  Sinnemäki  /vihr:

Arvoisa puhemies! YK:n vuosituhattavoitteet asettavat velvoitteita sekä kehitysmaille että meille. Yksi meidän kiistattomista velvoitteistamme on antaa vauraudestamme 0,7 prosenttia kehitysyhteistyöhön. Edellisen hallituksen aikana kehitysyhteistyömäärärahat kasvoivat ja myös niiden prosentuaalinen osuus kasvoi, vaikkakin hitaasti. Tämän hallituksen euromääräiset sitoumukset kehitysyhteistyömäärärahoihin ovat suuremmat kuin edellisen hallituksen, mutta nekään eivät vielä tällaisinaan riitä tässä ohjelmassa nyt vihdoinkin selkeästi todettuun tavoitteeseen eli siihen, että 0,7 prosentin bruttokansantuoteosuus saavutettaisiin vuonna 2015. Vihreä ryhmä antaa kaiken tukensa ministeri Väyryselle siihen ensi kevään kehysneuvotteluun, jossa näistä määrärahoista keskustellaan.

Arvoisa puhemies! Myös monet ympäristöön liittyvät kysymykset, jotka ovat olennaisia kestävän kehityksen sekä ympäristöllisen että sosiaalisen ulottuvuuden kannalta, ovat sellaisia, joissa meidän ja kehitysmaiden velvollisuudet täydentävät toisiaan. Ilmastonmuutoksen torjunta on yksi näistä kysymyksistä. Se, että me täällä vähennämme päästöjämme, on keskeistä kehitysmaiden köyhien ihmisten kannalta, koska ilmastonmuutoksen vaikutukset tuntuvat rajuimmin siellä, missä asuu paljon ihmisiä herkillä alueilla, esimerkiksi rannikkoseuduilla nimenomaan kehitysmaissa.

Arvoisa puhemies! Sitten vielä muutama sana tästä täällä jo paljon huomiota saaneesta aiheesta, budjettituesta. Omaa suhtautumistani asiaan en kuvaisi ideologiseksi, (Puhemies: 2 minuuttia on täyttynyt!) vaan näkemykseni perustuvat siihen, että eduskunta on tiiviisti seurannut budjettituen käyttöä ja nähnyt — ehkä nimenomaan eduskunta parlamenttina, joka samastuu myös niihin parlamentteihin, joita on muissa maissa, kehitysmaissa — että nimenomaan budjettituki on instrumentti, jonka kautta parlamentit pystyvät myös tulemaan täysivaltaisiksi kehitysmaissa valvoessaan varojen käyttöä.

Kimmo  Kiljunen  /sd:

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin kiitokset: On erinomaista, että tämmöinen kehityspoliittinen ohjelma on annettu näinkin nopealla aikataululla, ja toiseksi siinä on erinomaisen tärkeää se, että on selkeästi paalutettu aikataulu, jolla tuo 0,7 prosenttia saavutettaisiin vuoteen 2015 mennessä. Väliaikatavoitteena on tietysti EU:n asettama 0,51 prosenttia 2010.

Kuten täällä eräissä puheenvuoroissa on jo todettu, niin ensi vuodelle budjetoidut määrärahat eivät riitä siihen, että tuo aikataulu voitaisiin saavuttaa. Ulkoasiainvaliokunta on esittänyt 26:ta miljoonaa lisättäväksi budjettiin. Toivon, että sitä tuetaan.

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Salolainen täällä myöskin hyvin selkeästi totesi, että tämä kehityspoliittinen ohjelma on yleisluontoinen ja se vaatisi konkretisointia, ja tärkeätä on, kuten valiokunta edellyttää, että jatkossa saataisiin vuosittainen selvitys tämän ohjelman toimeenpanosta.

Sitten, arvoisa puhemies, muutama kriittinen huomio. Ensinnäkin liian selkeästi tämä ohjelma itse asiassa on globaali ympäristöpoliittinen ohjelma enemmän kuin kehityspoliittinen ohjelma. Te, ministeri, viittasitte Rioon ja siellä saavutettuun yhteisymmärrykseen kestävästä kehityksestä, jossa ympäristö ja kehitys kytkettiin toisiinsa, mutta ne kytkettiin hyvin selvästi siitä lähtökohdasta, että kestävällä kehityksellä pyritään tyydyttämään ihmisten perustarpeet tänä päivänä siten, että myöskin tulevilla sukupolvilla on tasavertaisesti mahdollisuus tyydyttää nämä perustarpeet. Tavoitteena on siis köyhyyden ongelman ratkaiseminen, joka nimenomaan kehitysmaissa on suurin ympäristöongelma. Keskeistä on myöskin naisten aseman kohentaminen. Tässä teidän kehityspoliittisessa ohjelmassanne on ainoastaan yhdessä kohdassa viitattu naisten asemaan kehitysmaissa.

Budjettituesta täällä on jo paljon puhuttu. Sen te haluatte asettaa uudelleenarvioinnin kohteeksi. Minä toivoisin, että tekisitte myöskin selvityksen siitä, miten korkotukijärjestelmä Suomen kehitysyhteistyössä on toiminut. Se nimittäin tukee perin primäärisesti Suomen vienti-intressejä kehitysmaissa, ja valtaosa korkotuesta menee Kiinan kaltaiseen, lainausmerkeissä sanottuna, kehitysmaahan.

Arvoisa puhemies! Viimeinen huomio: Tuen ed. Urpilaisen huolta siitä, kun samanaikaisesti puhutte monenkeskisestä yhteistyöstä ja YK-järjestelmästä, kuinka on mahdollista, että monenkeskisen avun puitteissa YK-järjestelmän tuki on alle 30 prosenttia kaikesta tuesta.

Timo  Kaunisto  /kesk:

Arvoisa puhemies! On hyvä tässä keskustelussa pohtia, miten Suomi voi toimia köyhyyden ja globaalin turvattomuuden vähentämiseksi. Näiden tavoitteiden pitää kuulua jokaisen vastuullisen kansakunnan asialistalle. Painopisteen kuitenkin pitää olla mielestäni siellä sisällössä, vaikkakin myös näiden kehitysyhteistyömäärärahaprosenttitavoitteiden asettaminen ja seuranta on tärkeää.

Keskustelussa yleensä tänä päivänä tulee esille globaaleista uhista ilmastonmuutos, mutta sen rinnalla siihen kytkeytyy edelleenkin ihmiskunnan toinen mittava haaste, ja se on väestönkasvu. Meillä tälläkin hieman hidastuneella väestönkasvun tahdilla ihmisjoukkomme, kanssaihmisten määrä, kasvaa 40—50 vuoden kuluessa jopa 10 miljardiin ihmiseen — eli 3—4 miljardia ihmistä enemmän kuin nykyisin. Tässä on erittäin kova haaste nimenomaan köyhyyden torjunnan kannalta. Muuan Santeri Alkio kirjoitti vajaa sata vuotta sitten, että köyhälle pitää ensin antaa leipää ja sitten vasta aatteita. Minun mielestäni tämä toimii myöskin kehityspoliittisen toimeliaisuuden ohjenuorana edelleenkin hiukan modifioituna. En halua kuitenkaan tämän varjoon jättää esimerkiksi ihmisoikeusvaatimuksia tai tasa-arvokysymyksiä kehityspolitiikassa.

Suomella on pitkä agraaritausta ja osaamisen tausta, paljon teknologista osaamista, ja tätä kautta voimme tuoda monia konkreettisia avauksia myöskin tähän kehitysyhteistyötoimintaan ja -keskusteluun. Nostan esiin muutamia konkreettisia esimerkkejä.

Osuustoiminnan rooli on ollut suomalaisessa yhteiskunnassa nimenomaan pienosuuskuntien kautta erittäin tärkeä suomalaisen yhteiskunnan kyläyhteisöjen rakentajana, ja minusta meillä olisi tässä tarjottavana osaamista ja vientitoimintaa tietyssä määrin myöskin kehitysyhteistyön saralla. Metsäosaamisemme on tunnettua, ja monet kehitysyhteistyön, kehitysmaiden ongelmat liittyvät metsien kasvuun ja energiantuotantoon. Ruuantuotannon erikoisosaamisesta (Puhemies: 2 minuuttia on täyttynyt!) haluan mainita muun muassa terveen siemenperuna-aineiston tuotannon, johon meillä on erinomaisen hyvät mahdollisuudet ja paljon osaamista.

Vielä nostaisin energiakysymyksistä uudet kasvit, muun muassa kasvin Jatropha curcas, jonka parissa suomalaiset ovat tehneet hyvää yhteistyötä kehitysmaiden ihmisten kanssa.

Sanna Perkiö /kok:

Arvoisa puhemies! Joulukuussa Balille kokoontuvassa YK:n ilmastokokouksessa on määrä saada Kioton jälkeisen ilmastosopimuksen neuvottelut sellaisiksi, että suuri joukko kehitysmaita haluaa sopimuksen osapuoliksi. Balin kokouksessa yhdeksi vaikeimmista asioista nousee se, kuinka on tarkoitus rahoittaa kehitysmaille asetettavat velvoitteet. Ilman rahoitusta ei voida odottaa tuloksia tai sitoutumista. On selvää, että meidän tulee auttaa kehitysyhteistyömaitamme muuttamaan talouskasvunsa vähäpäästöisemmäksi. Kehitysyhteistyön määrärahojen tulee olla osana ilmastonmuutostoimien rahoitusta Kioton jälkeisessä sopimuksessa. Ilmastonmuutoksen kannalta vaikuttava kehitysyhteistyörahoitus voisi suuntautua metsäkadon hillitsemiseen, ilmastoystävälliseen energiatuotantoon, energiatehokkuuden lisäämiseen sekä ilmastonmuutokseen sopeutumiseen. Ilmastonmuutoksen seurauksethan näkyvät pahimmin juuri monissa kehitysmaissa.

Kehitysyhteistyön keinot tulee valita sellaisiksi, että niiden vaikuttavuus kohdemaassa on suuri. Suomen koulutusjärjestelmä on korkeatasoinen ja kansainvälisesti tunnustettu. Suomalaiset osaavat kouluttaa erityisen hyvin opettajia opettamaan. Mielestäni Suomen kehitysmäärärahojen tulisi kohdistua opettajien kouluttamiseen ja koulutusjärjestelmien kehittämiseen kohdemaissa.

Arvoisa puhemies! Esitän erityisenä toivomuksena ministeri Väyryselle, että seuraavaan kehityspoliittiseen ohjelmaan lisättäisiin yksityiskohtaisemmat näkemykset kehitysyhteistyön ilmasto-ohjelmasta.

Pertti Virtanen /ps:

Arvoisa puhemies! Ministeri Väyrynen puhui kehittyvästä tai kestävästä kehityksestä. Mitä se sitten oikein on ekologisessa mielessä? Juuri näissä kehitysmaissahan aurinko paistaa aina ja ekologinen ja biologinen kehitys on siellä rehottanut vaikka kuinka. Ongelma on psykologinen, ennen kaikkea psyykkinen ja henkinen. Nimittäin maailman suurimmat ja pahimmat tuhoajat ovat juuri ministeri Väyrysen mainitsemat rikkaat kehitysmaat. Ne ovat kaiken lisäksi vielä epäkristillisiä maita. Tämmöinen alkeellisinkaan eettis-moraalinen psykologia ei ole koskaan tavoittanut tiettyjä ihmisiä. Päinvastoin Afrikassakin hyvin taikauskossa eletään vielä.

Tämä edellinen puheenvuoro oli järkevä. Me olemme taitavia opettajina. Meidän pitäisi keskittyä siihen, että nämä ihmiset kasvaisivat. (Ed. Kimmo Kiljunen: Itseriittoista!) Jo Freud ja jälkeenpäin myös muutamat kehittyneemmät psykologit ovat sanoneet, että ihmisen pitää kasvaa aikuisuuteen. Jos nämä hyppäävät rikkauteen, niin kuin yli 100 000 kiinalaista on jo miljonäärejä, sieltä lapsellisuudesta suoraan länsimaiseen aikuisuuteen, jossa on rahaa käytössä, niin hehän tuhoavat tämän maailman. Ja tänne vaan lisää rahaa tähän ekologiseen! (Ed. Kimmo Kiljunen: Egosentristä itseriittoisuutta!)

Biodiversiteetistä puhuttiin aikoinaan. Se oli sitä monimuotoisuutta. Pitäisi puhua psykodiversiteetistä, siitä että me täällä Pohjoismaissa hallitsemme tämän asian. Aurinko, developing countries, "count" on tärkeä sana, country, maa, antaa sitä sieltä, kun sen ei anneta käpristyä, developing, envelope, develop, käpristyä itseensä, sadetta ja aurinkoa, ja se aukeaa ja siitä pidetään. Me, jotka osaamme tämän tietotaidon, vaadimme myös tätä henkistä kehitystä, ettei käy niin kuin Suomessa, kun kehitys-sana tulee meilläkin täällä siitä, kun kinattiin, mitä on sivistys, kehitys vai kulttuuri. Kun kuu kehittyy, niin pikkuhiljaa sen valo lisääntyy, se näyttää miehiseltä elimeltä yhdessä vaiheessa, ja sitten se lopulta tulee täydeksi ja valaisee kaiken, ja se on sivistystä ja kulttuuria, kun sen valossa sitten pystytään kehittämään sitä oman lähiympäristön hoitoa, eli tähän pitäisi minun mielestäni keskittyä — vai mitä, ministeri?

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen

Herra puhemies! Muutama lyhyt vastaus jälleen.

Meillä näyttää olevan ed. Kimmo Kiljusen kanssa jossakin määrin erilainen lähtökohta näihin asioihin. Rion ympäristö- ja kehityskonferenssissa nojauduttiin Brundtlandin komission mietintöön vuodelta 87, jossa tarkasteltiin koko ihmiskunnan ja ympäristön välistä suhdetta. Silloin jo tässä Brundtlandin komission mietinnössä määriteltiin ekologisesti kestävän kehityksen periaate. Nykyiset tarpeet täytyy tyydyttää tavalla, joka ei heikennä tulevien polvien mahdollisuuksia tyydyttää omia tarpeitaan. (Ed. Kimmo Kiljunen: Ihmisen tarpeista on kysymys!) Ja tämä on lähtökohta, jolta tämä kehityspoliittinen ohjelma on kirjoitettu.

Korkotuki ja Finnfundin rahoitus suuntautuvat sellaisiin maihin, jotka eivät ole kaikkein köyhimpiä, joissa kuitenkin on kehitysongelmia. Minä nyt en voi pitää virheenä sitä, jos kehitysyhteistyö on todellista yhteistyötä, jossa suomalaista asiantuntemusta, tietotaitoa, voidaan käyttää kehitysmaitten hyväksi. Se on kovin vanhanaikainen käsitys, että pitäisi vaan lähettää rahaa kehitysmaihin eikä rakentaa sitä yhteistyöaspektia, joka nyt jo 70-luvulta lähtien on ollut asiana. Ed. Kiljunen on vielä 60-luvulla, jolloinka puhuttiin kehitysavusta ja sekkien lähettämisestä kehitysmaihin, jos saan hieman kärjistää, ed. Kiljunen. (Ed. Kimmo Kiljunen: Mielellään!)

Tämä YK-järjestelmän tuki. Nyt täytyy muistaa, että vuodesta toiseen näissä maksatuksissa on eroja. Käsittääkseni meillä ei ole mitään trendiä ainakaan huonompaan suuntaan YK-järjestelmän osalta.

Multilateraalisesta avusta tullaan laatimaan erityinen ohjelma ja se tullaan saattamaan eduskunnan käsittelyyn. Siinä yhteydessä asiasta voidaan keskustella.

Ed. Kaunisto otti erittäin tärkeän asian esille, väestönkasvun. Olen murheellinen siitä, että kansainvälinen yhteisö on tässä asiassa jossakin määrin antanut periksi. 80-luvulla puhuttiin enemmän väestönkasvuun liittyvistä ongelmista kuin nykyään, ja väestöpolitiikka on edelleen tärkeä asia.

Osuustoiminta, jonka ed. Kaunisto mainitsi, metsätalous, nämä ovat myöskin tärkeitä asioita, jotka otetaan ohjelmaa toimeenpantaessa huomioon.

Valto Koski /sd:

Herra puhemies! Yhdyn tuohon ministeri Väyrysen näkemykseen siitä, että tarvitaan tällainen ohjelma ja selonteko päästäksemme itse asiassa paremmin selville siitä, minkälainen on kehitysavun kohdentamisen tarve, mikä on sen rahoittamisen tarve jne.

Joku aika sitten satuin lukemaan yhden artikkelin, joka liittyy sosiaali- ja terveysvaliokunnan edellisen kauden aikana tekemään Vietnamin-matkaan. Siellä me saimme erittäin seikkaperäisesti paikallisesti nähdä, mihin Suomen kehitysapu siellä kohdistuu. Olen ihan vakuuttunut, että Suomen kehitysapu Vietnamiin on edelleen vähintään yhtä tarpeellinen. Tässä artikkelissa sanottiin, että Vietnamin kansantalouden kehitys antaa oikeuden arvioida uudelleen Suomen kehitysavun kohdentamista. Olen vakuuttunut siitä, että jos tällainen arviointi tehdään kesken näitten ohjelmien, niin siitä ei ole mitään hyötyä. Pitää pitkäjänteisesti viedä ne projektit loppuun, että niistä on kaikille osapuolille todellinen hyöty.

Mikko Kuoppa /vas:

Herra puhemies! Täällä ed. Sasi esitti, että sotilaallinen kriisinhallinta olisi oda-kelpoista kehitysapua. Minä en missään tapauksessa voi sitä hyväksyä, ja oli hyvä kuulla ministeri Väyrysen vastaus siihen, että hän on myöskin sitä mieltä, että näin ei voi olla.

Kehitysapuun yleensä: Koulutus, terveydenhoito ja nämä projektit — kyllä siellä on myöskin varsin paljon onnistuneita projekteja ja on saavutettu tuloksia. Samoin on myöskin Afrikassa vesihuoltoprojekteja, joissa suomalaiset ovat tehneet varsin hyvää työtä ja on saatu menestystä aikaiseksi.

Tähän korkotukijärjestelmään vielä. Kiina on siinä suurin kehitysavun saaja Sidan kautta Suomelta. Latinalaisessa Amerikassa tässä hiljakkoin korkotukijärjestelmää kyllä käytettiin aika tavalla väärin. Siellä oli varsin paljon syytteessä hyvinkin korkeita kyseisen valtion virkamiehiä. Sekään ei ole ongelmaton, ministeri Väyrynen, vaan siinä on myöskin varsin paljon ongelmia. Siinä mielessä tämä budjettiperusteinen kehitysapu puolustaa paikkaansa, koska sitä kumminkin päästään periaatteessa parlamentaarisesti valvomaan. Pidän sitä tulevaisuudessa kuitenkin hyvin keskeisenä, että tähän budjettiperusteiseen tukeen mentäisiin, koska sitten nämä pelkät projektiavustukset hyvin usein johtavat siihen, että byrokratia vie suurimman osan siitä rahasta eikä se kohtaa sitä varsinaista kehitysavun tarvitsijaa.

Lauri  Oinonen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Hallituksen työ kehitysavun osalta on ollut erinomaista. Ministeri Väyrynen on erinomaisesti selvittänyt, mihinkä tätä apua käytetään ja kuinka sitä tulee käyttää.

Eräs asia käytännön työssä asiantuntijoitten mukaan, jotka ovat itse olleet paikalla: on tärkeä oppia tuntemaan sikäläisten ihmisten elinoloja ja kulttuureita. Helposti on edelleenkin se vaara, että me länsimaisina tulemme kuin ylhäältäpäin-asenteella ja tällä asenteella saatamme aiheuttaa hyvässä tarkoituksessa vahinkoa. Toivon, että tämä nöyryys niitä ihmisiä kohtaan, joita halutaan auttaa, olisi aina edelleen käytännön toiminnassa mukana.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ministeri Väyrysen toimintaan kohdistuu valtava määrä odotuksia. Signaalit sieltä ulkoministeriöstä ovat viime aikoina olleet varsin persoonallisia, jos näin voi sanoa.

Eilen käsiteltiin Afganistan, Tšad, Keski-Afrikan tasavalta -selontekoa. Itse selonteossa ei ollut sanaakaan kehitysyhteistyön mahdollisuuksista silloin, kun sotilaallisia toimia vaatinut kriisi on saatu hallintaan jnp. Kaikki se ympäristökuvaus, mikä on olennaista, oli täydellisesti poissa, kerta kaikkiaan. Elikkä siis tulimme silloin siihen tulokseen, että tähän asiaan täytyy puuttua. Onneksi ulkoministeri korjasi omissa puheissaan tätä asiaa, oli kai huomannut, että on vähän puutteita.

Toinen asia, mikä koskee kehitysyhteistyökertomusta. Arvoisa ministeri viittasi siihen, että on arvosteltu. Joo, sieltä tuonne meille tarkastusvaliokuntaan tuli selvä viesti: on lopetettu koko opuksen julkaiseminen, kun olette niin ilkeitä. Arvoisa ministeri, tästähän seuraa automaattisesti se, että kun juuri äsken puhuitte kauniisti uudesta versiosta, josta voitaisiin käydä keskustelua, niin tehkää ihmeellä sen suhteen jotakin aivan perustavaa laatua olevaa asiaa ja juuri siltä pohjalta, jossa perusekologiset näkökohdat on otettu arvioinnin kohteeksi ja katsotaan, mitenkä se elämä perusteiltaan voisi näissä kehitysmaissa mennä eteenpäin.

Sitten vielä, arvoisa puhemies, yksi havainto tarkastusvaliokunnasta. Siellä oli myöskin budjettituki esillä. Mitenkä ihmeellä antaa sellaiselle valtiolle budjettitukea, sanoivat asiaa tutkineet virkamiehet, jossa ei ole varsinaisesti budjettitaloutta. Rahan vastaanottaja varmaan löytyy, jos ei muualta niin Sveitsin pankista, mutta asia täytyisi saada tässä katsannossa aivan kuntoon. Siinä suhteessa tämä selvitys, minkä lupasitte, on aivan aivan perustavaa laatua olevasta merkityksestä.

Erkki   Virtanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Uusi kehityspoliittinen ohjelma tarkoittaa suunnanmuutosta Suomen kehityspolitiikan painopisteessä. Edellisessä ohjelmassa tärkein tavoite oli äärimmäisen köyhyyden poistaminen, nyt se ei enää sitä näytä olevan.

Ohjelmassa nostetaan sinänsä ansiokkaasti esiin kestävän kehityksen ja ympäristönsuojelun tarve. Samalla kuitenkin on jäänyt huomaamatta, että se äärimmäisen köyhyyden vastainen työ, johon Suomi on pitkään sitoutunut, on samalla parasta mahdollista työtä ympäristön ja kestävän kehityksen puolesta. Ympäristöongelmat kuten eroosio, metsien häviäminen, ylilaiduntaminen ja aavikoituminen ovat tiiviisti yhteydessä globaaliin köyhyyteen. Siksi äärimmäisen köyhyyden vähentäminen on myös parasta toimintaa ympäristön kannalta. Tämä asia tuntuu jääneen huomiotta siirrettäessä painopistettä pois äärimmäisen köyhyyden vastaisesta taistelusta.

Arvoisa puhemies! Toinen asia, johon haluan puuttua, on kansalaisjärjestöjen asema. Kansalaisjärjestöt tekevät merkittävää työtä kehityskysymyksissä niin täällä Suomessa kuin maailmanlaajuisestikin. Nyt kehityspoliittisessa ohjelmassa ei tunnisteta riittävästi järjestöjen merkitystä esimerkiksi poliittisen keskustelun herättäjinä. Edellisessä ohjelmassa asetettiin tavoitteeksi se, että 14 prosenttia Suomen kehitysavusta kanavoituisi kohdemaihin kansalaisjärjestöjen kautta. Tästä ohjelmasta se linjaus puuttuu, kuten oikeastaan kaikki muutkin konkreettiset tavoitteet ja mittarit.

Ministeri Väyrynen, vaadin teitä pitämään huolen siitä, että kehitysjärjestöjen roolia ei Suomessa ajeta alas, että Suomen kehitysyhteistyövaroista kanavoidaan jatkossa järjestöjen kautta vähintään tuo 14 prosenttia ja että äärimmäisen köyhyyden poistaminen nostetaan uudelleen keskeiseen asemaan Suomen kehityspolitiikassa.

Tuulikki Ukkola /kok:

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa on toistettu lukua 0,7. Aivan totta, ensi vuonna Suomen kehitysapu nousee 0,7 miljardiin euroon elikkä se kasvaa tästä vuodesta lähes 100 miljoonaa euroa. Se on paljon rahaa, ja siksi minä ymmärrän niitä puheenvuoroja, joissa yritetään etsiä jotain "järkevää käyttöä" tälle rahamäärälle. Minä olen kyllä hyvin paljon sitä mieltä, että jos olisin diktaattori, niin panisin kyllä suurimman osan näistä kehitysapurahoista Unicefiin ja sitä kautta köyhyyden poistamiseen, lasten ja äitien auttamiseen, sillä se vanha sanontahan on, että jos haluat poistaa köyhyyden, niin kouluta nainen, ja tämä pitää edelleenkin paikkansa.

Minä suhtaudun ministerin tavoin myös hyvin skeptisesti siihen budjettitukeen, hallituksille ja parlamenteille annettavaan budjettitukeen: kuka sitä valvoo toisen maan hallintoa? Emme me voi valvoa. Emme me salli tännekään kenenkään tulevan tutkimaan, mihin me käytämme varamme. Ei se onnistu. Me olemme ihan riittävästi saaneet 70-luvulla, jopa 80-luvulla, opetuksen siitä, kun kehitysapu menee väärään tarkoitukseen. Taisi mennä väärään tarkoitukseen silloin, kun ministeri Väyrynen oli edellisen kerran ulkoministerinä. Ei silloinkaan oikein kehitysapu mennyt siihen oikeaan tarkoitukseen elikkä köyhyyden poistamiseen. Silloin oltiin leväperäisiä, ei tutkittu oikein, mihin se menee, saati miten sitä käytetään. Minä olen vähän samaa mieltä siitä, että suuri osa siitä taisi mennä Sveitsin pankkeihin. Sitä minä en kyllä halua. Minä en erityisemmin kannata budjettitukea, sitä ei pystytä valvomaan.

Sinikka   Hurskainen  /sd:

Arvoisa puhemies! Uusi kehityspoliittinen ohjelma muuttaa Suomen kehityspolitiikan painopisteitä. Ohjelmassa nostetaan ympäristökysymykset esiin huomattavasti aiempaa vahvemmin, mikä luonnollisesti on hyvä asia. Huolta herättää se, että ohjelmassa köyhyyden vähentäminen tuntuu hallituksen vakuutteluista huolimatta jäävän ympäristötavoitteiden jalkoihin. Köyhyyden poistaminen kuitenkin on maailmanlaajuisesti yksi tärkeimmistä ympäristöteoista.

Kehityspoliittinen ohjelma jättää auki myös merkittäviä toimeenpanokysymyksiä, joihin eduskunnan on päästävä vaikuttamaan. Vaikka ohjelma on nyt hyväksytty, paljon olennaisia linjanvetoja ja päätöksiä on vielä tekemättä. Ohjelman sisältö on hyvin yleisluontoinen; siinä ei ole konkreettisia tavoitteita, mikä antaa mahdollisuuden toteuttaa Suomen kehityspolitiikkaa melkein millä tavalla tahansa. Tästä syystä ohjelmalle olisi tullut tehdä selkeämmin tämä toimeenpanosuunnitelma, mutta hallitus päätyi pelkkiin indikaattoreihin. Nämä indikaattorit ovat nyt keskeisessä asemassa Suomen kehityspolitiikan suunnan määrittelemisessä. Toivonkin todella, että hallitus kuulee ulkoasiainvaliokuntaa indikaattoreista ennen kuin se lyö ne lopullisesti lukkoon.

Arvoisa puhemies! Hallitus on kirjannut ohjelmaan, että se takaa korkealaatuisella toiminnalla toiminnan ennakoitavuuden, pitkäjänteisyyden ja suomalaisten veronmaksajien varojen vastuullisen käytön. Ohjelmaan ei kuitenkaan ole kirjattu konkreettisia tavoitteita, joten veronmaksajien on hyvin vaikea tietää, mihin heidän rahansa menevät.

Aika näyttää loppuvan, joten päätänpä tähän.

Janina Andersson /vihr:

Arvoisa puhemies! Haluaisin kiittää ministeri Väyrystä siitä, että hän liittyi ed. Anderssonin rintamaan eikä ed. Sasin rintamaan siinä, pitääkö sotilaallisen kriisinhallinnan rahoitus laskea mukaan kehitysapurahoihin. Se on erittäin hyvä. Mutta sen sijaan ennaltaehkäisy, ettei näitä kriisejä tule, on kehitysapua ja erittäin tarpeellista.

Tiede-lehden numero 8 tältä vuodelta kysyy: "Mitä seuraa, kun miljoonat nuorukaiset jäävät naimattomiksi?" Ehkä miehet tietävät sen paremmin kuin minä, mutta samainen lehti sitten jatkaa ja pohtii, että lisääntyy vallankumouksien, kansanmurhien ja sotien riski. Elikkä meillä on erittäin suuri intressi vähentää tätä kehitystä. Tämä lehti kertoo myös, että vuonna 2020 tulisi olemaan noin 90 miljoonaa ylimääräistä 15—34-vuotiasta aasialaista miestä. Nämä maat ovat silloin pelkästään Kiina, Intia, Afganistan, Bangladesh, Pakistan, Etelä-Korea ja Taiwan. Elikkä 90 miljoonaa nuorta miestä, joille ei löydy vaimoa, tyttöystävää. Luultavasti käy niin, että alimman sosiaaliluokan miehet jäävät ensinnäkin ilman vaimoa, elikkä meille tulee tällainen erittäin suuri ryhmä ihmisiä, jotka voivat huonosti. Muutkin maat seuraavat samaa trendiä. Nyt myös Vietnamissa tapahtuu sama asia. Tällä hetkellä Vietnamista tuodaan vaimoja muihin maihin, mutta nyt Vietnamissakin lisääntyy nuorten miesten ylijäämä.

Lehdessä kirjoitetaan, että Hudsonin ja den Boerin mukaan tarpeeksi vinoutuneen sukupuolijakauman maissa seuraa helposti se, että tulee rasismia oman maan sisällä tai lähdetään valtaamaan muita mantereita, niin kuin tapahtui aikoinaan Espanjassa ja Portugalissa. Jotta tämä voidaan ehkäistä, pitäisi tyttöjä nyt vahvistaa. Tyttöjen voimistaminen on ehkä se tapa, millä me voimme tähän puuttua. Jos me autamme tyttöjen kouluttamisessa, myönnämme mikrolainoja naisille, mikä tuo yrittäjyyttä, satsaamme lisääntymisterveyteen, rupeamme arvostamaan niitä tyttöjä, (Puhemies: 2 minuuttia on täyttynyt!) niin silloin ehkä voidaan välttyä tältä suurelta suurelta muutokselta.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen

Herra puhemies! Jälleen muutama vastaus.

Ed. Pulliainen otti esille eilisen keskustelun, jossa kehityspolitiikan näkökulma ei ollut mukana. Taustahan tässä on se, että alun perin ajatuksena oli Afganistanin osalta laatia kokonaisvaltainen laajempi selvitys eduskunnalle, mutta kun kehitysyhteistyöstä haluttiin tehdä evaluaatio, niin se ei ajallisesti ehtinyt mukaan, ja sitten päätettiin yhdistää nämä sotilaalliseen kriisinhallintaan liittyvät selvitykset toisiinsa. Tämä siis ei ollut poliittinen valinta, vaan se johtui tästä käytännön syystä. Totta kai meidän pitää aina katsoa yhdessä kehitysyhteistyötä, humanitaarista apua ja sotilaallista kriisinhallintaa.

Sitten tuo jatkuvasti esille tuleva väite, että äärimmäisen köyhyyden poistaminen ei olisi edelleen tärkein tavoite. Se on, ja se on hyvin selvästi tänne ohjelmaan kirjoitettu: "Kehityspolitiikan tärkein tavoite on köyhyyden poistaminen ja kestävän kehityksen edistäminen vuonna 2000 asetettujen vuosituhattavoitteiden mukaisesti." Ja ensimmäinen vuosituhattavoite on äärimmäisen nälän ja köyhyyden poistaminen. Tämä on harhaanjohtavaa propagandaa, jota julkisuudessa koko ajan levitetään, ja jotkut edustajatkin ovat näköjään tähän väärään väitteeseen tarttuneet. Köyhyyden poistaminen on edelleen tärkein tavoite, mutta jotta se olisi kestävällä pohjalla, täytyy toimia niin, että toiminta on yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää. Ristiriitaa tässä ei ole.

Toinen asia on kansalaisjärjestöjen rooli. Edellinen hallitus kirjoitti ohjelmaan 14 prosenttia, mutta antoi järjestöille 12 prosenttia. Ja nyt on ajatuksena ollut, että suunnilleen tätä tasoa jatkettaisiin, mutta se riippuu siitä, kuinka hyvää työtä järjestöt tekevät. Jos ne tekevät hyvää työtä, ne saattavat saada vaikka 15 prosenttia, tai jos ne eivät hyvin toteuta näitä tavoitteita, niin saattaa olla, että eivät saa 12:takaan. Tällä tavallahan tämä asia täytyy nähdä. Tällaiset kiinteät prosentit sinne tänne ohjelmaan eivät ole minun mielestäni hyviä.

Tämä ed. Ukkolan puheenvuoro oli ehkä hieman liiankin synkkä aikaisempiin kokemuksiin nähden. Toki on virheitä tehty, erehdyksiä sattunut eikä apu ole aina ollut tehokasta, mutta kyllä se nyt suhteellisen hyvin on kuitenkin mennyt Suomessa ja aivan samaan tapaan kuin muuallakin. Siinä suhteessa mitään suurta eroa varmaankaan ei ole. Mutta olen iloinen siitä, että tämä kriittinen suhtautuminen budjettitukeen alkaa saada vähitellen vastakaikua salissa. Siitä on tärkeää keskustella, ja aikanaan siitä yhdessä sitten päätetään.

Jutta Urpilainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun ministeri Väyrynen täällä viittasi tähän YK:n osuuteen monenvälisestä kehitysavusta, niin kyllä valitettavasti, ministeri, on näin, että YK:n osuus monenvälisen kehitysavun maksatuksista on laskenut viime vuosina ja se todella on alle 30 prosenttia, niin kun ed. Kimmo Kiljunenkin täällä totesi. Kun ministeri mainitsi, että ulkoministeriössä ollaan laatimassa nyt sitten tällaista erillistä ohjelmaa monenkeskisen yhteistyön rahoituksesta, niin toivon, että siinä kiinnitetään nyt erityistä huomiota siihen, miten YK-järjestöjen tuki saadaan nousuun. Itse olen hyvin läheltä perehtynyt erityisesti Unescon tekemään työhön vuosituhattavoitteiden toteuttamiseksi, sen tavoitteen toteuttamiseksi, että kaikilla maailman lapsilla olisi mahdollisuus päästä peruskoulutukseen. Olen kyllä hyvin vakuuttunut, että Suomenkin tulisi tätä toimintaa tukea, koska me jos kuka olemme koulutuksen mallimaa. Niinpä kysyisinkin ministeriltä, näettekö, että Suomi voisi nimenomaan omassa kehitysyhteistyössään nostaa opetussektorin osuutta, koska tässä meillä varmasti olisi annettavaa muille kehitysmaille.

Pertti Virtanen /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Väyrynen ei vastannut oikeastaan mitään tähän kysymykseen, että tutkimusten mukaan jos lapsia ei kasvateta aikuisuuteen vaan mainokset vaan lietsovat himoa, drive, päälle koko ajan, niin se on kuin antaisi lapselle karkkirahaa ja sitten ne kuluttavat hirvittävästi, eli nämä teidän mainitsemanne rikkaat kehitysmaat ovat kaikista pahin vaara koko globaalille maapallolle.

Tämä on aivan eri asia kuin jos keskustapuolueen rikkaat lapsiperheet saavat enemmän poliittisesti kaikkia lapsilisiä ja muuta, koska he ovat kehittyneessä maassa ja ymmärtävät ja vanhemmatkin ymmärtävät vähän sen päälle, mihin sitä rahaa voi käyttää. Toki Suomessakin tämän internetin ja muun kautta on korostunut, että lapset eivät enää oikeastaan saa sitä yleissivistystä vaan kasvavat vaan tämän törkeän psykologian väärinkäytön mukaan.

Eli kysyin vaan sitä, onko siinä järkeä, jos ei tutkita ollenkaan sen kehitysmaan tämmöistä henkistä tai psykologista tai koulutuksellista tasoa vaan pannaan sinne kaikista (Puhemies: Minuutti on täyttynyt!) pikkulapsimaisimpaankin paikkaan, jos käyttäisi tämmöistä ...

Pekka Haavisto /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olisin kiinnittänyt huomiota tähän ministeri Väyrysen puheenvuoroon kansalaisjärjestöjen roolista. Mielestäni siinä on kyllä nyt jonkinlainen ajatteluvirhe, koska kansalaisjärjestöt eivät ole pelkästään hankkeiden toteuttajia, vaan tämän keskustelun kävijöitä täällä. On paljon kansainvälisiä kansalaisjärjestöjä, jotka tekevät tärkeää työtä. On kehitysmaiden omia kansalaisjärjestöjä, ja mielestäni ei voi ajatella tavallaan sillä tavalla, että me mittaamme näiden tehoja ja päätämme, onko se 12 prosentin arvoista vai 15 prosentin. Tässä täytyy olla myöskin suunnittelua kansalaisjärjestöjen osalta, miten ne tulevaisuutta suunnittelevat. Mielestäni on tärkeää, että on tietty prosenttiosuus varattu näille ja että nähdään nämä kansalaisjärjestöt myöskin tämän debatin kävijöinä, kehitysyhteistyötiedotuksen osana jnp., ei vain hanketoteutuksena. Mielestäni tässä kohdassa oli kyllä tässä ohjelmassa ajatusvirhe ja myöskin ehkä ministerin puheenvuorossa.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Väyrynen totesi minun jääneen kehitysfilosofisessa keskustelussa 1960-luvulle. Rohkenen todeta, että ministeri saattaa liikkua tässä samassa ajattelutavassa 1980-luvulla, jolloin oli edellinen vaihe, jolloin Suomi voimakkaasti ja määrätietoisesti nosti kehitysapuaan, ja toinen hallitseva piirre oli se, että Suomen kehitysapu kaupallistui. Silloin oli projektiyhteistyö keskeisellä sijalla. Silloin kehiteltiin nämä uudet instrumentit, silloiset uudet instrumentit, muun muassa korkotukijärjestelmä, jolla siis subventoidaan vientiluottoja. Luotiin myöskin järjestelmät, joilla voidaan kehitysmaainvestointien riskirahoitukseen osallistua.

Haluaisin kysyä tältä osin, kun ongelma muodostuu tämän kehitysavun kaupallistumisen kautta siinä, että apu ei suuntaudu, kuten ministeri sanoi, kaikkein köyhimpiin maihin, köyhimpiin sektoreihin. Jos tehtäisiin selvityksiä tästä riskirahoitusjärjestelmään osallistumisesta kehitysmaainvestointien osalta ja ennen kaikkea korkotukijärjestelmästä, niin se on suuntautunut vauraimpiin kehitysmaihin kuten esimerkiksi Kiinaan. Onko se itse asiassa Suomen kehityspolitiikan mukaista?

Puhemies! (Puhemies: Minuutti on täyttynyt!) Viimeinen huomio: Nyt te olette esittämättä joustavuutta rahoitusmalleihin.

Sari Palm /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tiedetään, että esimerkiksi Mosambik on kehitysavussa oikea lempilapsi, 850 uutta projektia vuosittain. Haluaisin nyt tulla 2000-luvulle ja kysyä, voisiko ministeri avata sitä, miten Suomi on mukana näissä hankkeissa. Viittasin jo edellisellä puoliajalla omalla puheenvuorollani siihen, että tärkeää on mennä mukaan esimerkiksi tähän verkostoitumiseen. Miten Suomi on mukana näissä hankkeissa? Siellä on esimerkiksi Euroopassa menossa Odamozia ja muuta tämmöistä. Olemmeko tällaisissa yhteisissä tietokantahankkeissa kehitysavun osalta mukana?

Minna Sirnö /vas:

Arvoisa puhemies! Kehitysyhteistyö on sanojen sijaan ennen kaikkea tekoja. Täällä on moneen kertaan jo todettu, että keskeisin ihmisoikeus on oikeus elää. Silti joka minuutti kuolee nainen synnytykseen tai raskauteen syistä, jotka olisivat ennalta ehkäistävissä. Jos ja kun oikeata tahtoa löytyisi, niin vältettäisiin nämä täysin turhat kuolemat.

Suomen paras vientituote on tietotaito synnytykseen, raskauteen ja hiv—aidsiin liittyvien kuolemien välttämisessä. Siksi on hälyttävää, että Suomen hallitus uhkaa lopettaa avun kansainväliselle Marie Stopes International -järjestölle, joka on mahdollistanut juuri naisten henkien säilymisen äitiysneuvolatoiminnallaan Kabulin ulkopuolisilla klinikoilla Afganistanissa. Inhimillisesti on täysin käsittämätöntä, mikä motivoi jättämään hädänalaiset naiset oman onnensa nojaan.

Suomi on perinteisesti ollut niitä harvoja maita, jotka ovat kehitysyhteistyössä uskaltaneet nostaa naisten oikeudet sekä naisten ja seksuaalivähemmistöjen seksuaaliterveyden ja seksuaalioikeudet keskiöön kehitysyhteistyössään. Suomi on myös ollut niitä harvoja maita, jotka ovat uskaltaneet puhua hivistä ja aidsista oikeilla nimillä.

Tuoreen Mapping European Development Aid & Population Assistance 2007 -raportin mukaan suora kehitysaputukemme seksuaaliterveyden edistämiseen, hivin ja aidsin vastaiseen toimintaan, äitiysneuvontaan ja perhesuunnitteluun on Suomessa vain 5 euroa per asukas. Jopa katolilainen Irlanti panostaa tähän asiaan enemmän. Suomi ei ole muutenkaan ollut lahjoittajamaiden tähtikaartia. Siksi tuen pienentämisen sijaan Suomen kai pitäisi miettiä, miten yhä enemmän tukea suunnataan juuri naisten aseman vahvistamiseen sekä äiti- ja lapsikuolemien ennaltaehkäisyyn. Investointi naisiin kannattaa aina, sillä naiset pelastamalla pelastetaan lapset ja jopa kokonaisia kansantalouksia. (Puhemies: 2 minuuttia on täyttynyt!) Kuten ministeri Väyrynen tietää, muodostaahan naisten epävirallinen torikauppa muun muassa jopa 80 prosenttia eräiden maiden koko kansantaloudesta.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä ajankohtaiskeskustelu toimii samalla myös kätevästi lähetekeskusteluna, niin kuin tästä meidän keskustelustamme näkee, jota ryydittää sitten ulkoasiainvaliokunnan mietintö tästä asiasta. Minä puhun muutamasta asiasta hyvin käytännön kannalta.

Ensinnäkin toivoisin, että termit "kehitysapu", "kehitysyhteistyö" ja "kehityspolitiikka" jollain lailla määriteltäisiin. Ne menevät tässä vähän sekaisin ja niillä on erilainen taustasisältö kuitenkin, ja kun tätä työtä joka tapauksessa tehdään, niin siinä nyt on ainakin kolme sektoria, joihin se voidaan jakaa. Voidaan viedä periaatteita, joita suurimmaksi osaksi tämän päivän keskustelussa on käsitelty, lisäksi rahaa ja materiaaleja, ja kolmantena on sitten varsinainen henkinen, siis know-how -pohjainen kehitysyhteistyö, kehityspolitiikka, miten nyt kutsutaankin, jota itse eniten kannatan.

Kaiken tämän saamiseksi eduskunnan tietoon takaisinpäin eli jonkinlaisen kertomuksen teettäminen on nyt kyllä enemmän kuin tärkeätä, ja siinä meidän ministerimme on ison haasteen edessä. Minkälaisilla indikaattoreilla te ehkä olette jo ajatellut tätä seurantaa voitavan tehdä niin, että se, mikä on mennyt kentällä toteutukseen, voitaisiin vuositasolla meillekin kertoa? Onko teillä jonkinlainen aikatauluajatus siitä, koska kertoisitte eduskunnalle näistä indikaattoreista esimerkiksi?

Lopetan sanomalla, että jos pelkästään länsimaisella ajattelutavalla teemme tätä kaikkea, niin tulee aika paljon virheitä, jos vain meidän arvomaailmamme on se, joka on lähtökohta tälle kaikelle. Olen itse oppinut esimerkiksi vesihuollon ja kuulonhuollon yhteydessä Afrikassa sen, miten eri lailla sillä mantereella tai siellä niiden ihmisten keskellä viidakossa näistä asioista ajatellaan.

Oras Tynkkynen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ilmastonmuutoksen torjuminen on köyhyyden vähentämistä, niin kuin tässä muun muassa edustajat Haavisto ja Sinnemäki edellä totesivat. Jos ilmastonmuutosta ei saada kuriin, niin siitä kovimman hinnan maksavat köyhät ihmiset ja köyhimmät maat. Se näkyy tulvina, hirmumyrskyinä, kuivuuskausina, jopa konflikteina ja ilmastopakolaisuutena. Mutta toisaalta myös köyhyyden vähentäminen on ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutumista; mitä vauraampi jokin yhteiskunta on, sitä paremmat edellytykset sillä on varautua niihin ikäviin seurauksiin, joita ilmastonmuutos tulee joka tapauksessa edetessään aiheuttamaan. Sen takia tämä dikotomia ympäristönsuojelu vastaan köyhyyden vähentäminen on täysin valheellinen ja tavallaan illusorinen. Me tarvitsemme molempia: me tarvitsemme ympäristönsuojelua, ja me tarvitsemme köyhyyden vähentämistä. Ne tukevat toisiaan.

On sen takia hyvä, että tässä kehityspoliittisessa linjauksessa nyt painotetaan ympäristönsuojelua aiempaa enemmän. On huolehdittava siitä, että kehityshankkeet eivät lisää päästöjä, vaan päinvastoin vähentävät niitä, ja toisaalta, kun ilmastolipun alla toteutetaan kehityshankkeita, ilmastohankkeita, niin niiden tulisi samalla myös tukea tätä tärkeää köyhyyden vähentämisen tavoitetta.

Arvoisa puhemies! Suomi on pieni maa, joten täällä ei voida revetä kauhean moneen suuntaan. Kannattaa hakea painopisteitä ja etsiä sellaisia katvealueita, joita muut rahoittajat eivät välttämättä niin kovin läheisiksi koe. Tässä nostaisin kyllä esiin muun muassa tämän ed. Sirnön mainitseman seksuaali- ja lisääntymisterveyden, jossa Suomella voisi olla tärkeä rooli kansainvälisesti. Toinen vastaava katvealue saattaisi olla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten ihmisoikeuksien ajaminen myös köyhissä kehitysmaissa.

Sanna Lauslahti /kok:

Arvoisa puhemies! Täällä on paljon puhuttu pelkistä prosenteista ja rahasummista. Toisaalta täällä on useassa puheenvuorossa tullut esiin kysymys, mitä sillä rahalla saadaan aikaiseksi. Se tästä paperista jää kyllä puuttumaan. Jollain tavalla kaipaisi sitä konkreettista: haluamme, että Suomi on auttamassa, että maailmassa on satatuhatta lukutaitoista naista enemmän, haluamme, että meillä on satatuhatta köyhää vähemmän meidän avullamme. Eli jollain tavalla konkretisoidaan se selkeä tavoite, jota me voimme myöskin sitten seurata tulevien vuosien aikana.

Samoin ulkoasiainvaliokunta on puuttunut fiksuun asiaan. Kun luki tätä ohjelmaa, niin kovin hajanainen vaikutelma siitä jää. Meillä on temaattisia alueita, meillä on eri maita, meillä on eri yhteistyökumppaneita, ja sitten kun ajatellaan sitä rahasummaa, joka meillä on käytettävissä, se on 0,7 miljardia euroa vuonna 2008, niin ei sillä koko maailmaa pelasteta. Tässä kun lähti katsomaan ihan sitä, mitä nämä temaattiset alueetkin olivat, niin sellainen on tietoyhteiskunnan kehittäminen. Miksi? Meillä on maita, joissa ei edes leipää eikä voita ole pistää päälle. Mihin ne tarvitsevat tietoyhteiskuntaa? Jollain tavalla keskittyisimme niihin perusasioihin, jotka ovat nousseet jo edellisissä puheenvuoroissa esille, että ihmisillä on sitä ruokaa ja juomaa, ja sitten lähdetään sen päälle katsomaan, että on koulutusjärjestelmiä.

Tässä kohdassa kysyisin myöskin sitä, onko mahdollisuutta menetellä niin, että kun meillä on kahdenkeskisiä yhteistyökumppaneita, me eräällä tavalla tekisimme tämmöisiä kokonaisvaltaisia ohjelmia, joissa me lähtisimme yhdessä rakentamaan sitä. Tämä vaatisi myöskin sitä, että me valitsisimme vielä tiukemmin ne kahdenkeskiset kumppanit, joiden kanssa me tekisimme yhteistyötä. Eräällä tavalla näiden toimenpiteiden kautta päästäisiin myöskin siihen, että sitä hallintoa ei olisi niin paljon. Täällä oli eräs lause: "Hallitusohjelman määrällisiin ja laadullisiin vaatimuksiin vastaaminen edellyttää hallinnon vahvistamista." Oikeastaan tämä kaikki on lopputulosta siitä, että meillä on aivan liian paljon hankkeita.

Tuija Nurmi /kok:

Arvoisa puhemies! Olen sitä mieltä, että kun puhutaan Suomen kehityspolitiikan painopisteistä, siinä tulee kolme asiaa keulille. Ensimmäinen on se, että pitäisi saada, kuten täällä näissä Millennium-julistuksen kärkiteemoissa on köyhyyden poistaminen, kohotetuksi näitten kehitysmaiden elintasoa, ja tämä korkea elintaso vaatii energiaa. Kun käytetään polttoaineena puuta ja poltetaan sitä, niin se ei ole kestävää kehitystä, vaan tarvittaisiin enemmän näitä vaihtoehtoisia energiamuotoja, joita viedään ja opetetaan käyttämään, esimerkiksi aurinkoenergiaa. Tarvitsemme siellä päämääränä kehitysmaissa toimivan yhteiskunnan, johon liittyy tietenkin toimiva maatalous, elinkeinoelämä ja sitten tämä muu infrastruktuuri, jota ovat sairaalat ja tietenkin koululaitokset.

Kun puhutaan naisten ja lasten kuolemantapauksista kehitysmaissa, niin hyvin usein siellä sanotaan, että ehkä eniten kuolemaa aiheuttaa malaria. Se on hyvin ehkäistävissä ihan edullisilla keinoilla, esimerkiksi verkoilla on ennalta ehkäistävissä jo tämä sairastuminen niin, että edes lääkitystä ei tarvita. Siinä saataisiin aika vaikuttavaa apua vähällä panostuksella.

Kolmantena seikkana pidän tärkeänä lukutaitoa ja varsinkin naisten lukutaitoa, jota kautta sitten tietenkin perheen lapset oppivat lukemaan, ja silloin ei pystytä hyväksikäyttämään lukutaidottomuutta ja tietämättömyyttä.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Suomi on vuosikymmenet voinut hyötyä esimerkiksi YK:ssa ja monissa kansainvälisissä tilanteissa hyvästä kehitysyhteistyömaineestaan, mutta nyt tätä pääomaa kyllä syödään, kun 0,7 prosentin bruttokansantuotetavoitetta ei ole aikaisemmin, siis jo aikoja sitten tehdyistä lupauksista huolimatta saavutettu.

Toinen kysymys, puhemies, on tuo perhesuunnittelu ja lisääntymisterveys, mihin täällä on viitattu. Se on erittäin tärkeä asia. Jos puhutaan menestystuotteesta, minkä voisimme kehitysyhteistyön muodossa viedä, niin se on kyllä hormonikierukka, ja nimenomaan tämän tyyppinen painotus on myös tärkeä osa näistä meidän toiminnoistamme, mihin me pystyisimme osallistumaan.

Lopuksi toteaisin myös siitä Suomen budjetissa olleesta määrärahasta, joka on suunnattu Suomen suurlähetystöille eri puolille maailmaa ja jolla ne ovat voineet tukea paikallista kansalaistoimintaa. Esimerkiksi Indonesiassa tällä on ollut hyvin suuri merkitys. Summa on pieni, mutta esimerkiksi metsien- ja ympäristönsuojelussa ja ihmisoikeuskysymyksissä sillä on ollut erittäin tärkeä osa.

Viitaten siihen, mitä ed. Perkiö totesi, itse todella myös kannatan sellaista politiikkaa, että meidän kehitysyhteistyössämme ei ole sen tyyppisiä toimintoja, jotka heikentävät ilmastopoliittisia tavoitteita.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen

Herra puhemies! Vielä muutama kommentti. Puheenvuoroja on ollut paljon, ne ovat olleet hyviä, ja niissä on saatu hyviä eväitä. Tässä viimeisessä puheenvuorossani, joka nyt todennäköisesti on viimeinen, esitän pari vähän yleisempää havaintoa.

Ensinnäkin ed. Pertti Virtanen omalla värikkäällä tyylillään ja ed. Lauri Oinonen vähän vähemmän värikkäällä tyylillään ottivat esille tavallaan samaa näkökulmaa, eli ed. Oinonen puhui kulttuurien huomioon ottamisesta ja ed. Virtanen taas tällaisesta psykologisesta näkökulmasta, jota tarvitaan sekä täällä rikkaissa maissa että kehitysmaissa. Minusta nämä molemmat näkökohdat ovat tärkeitä, ja niitä myöskin tuossa ohjelmassa painotetaan. Sanaa "psykologia" siellä nyt ei mainita, mutta lähtökohtana on kehitysmaiden omistajuus. Lähtökohtana on näiden kulttuurien kunnioittaminen ja sellaisen kehityksen edistäminen, joka perustuu asianomaisen maan kulttuuriin.

Ed. Kimmo Kiljusen kanssa jatketaan varmasti toisen kerran vielä keskustelua. Kyllä minun mielestäni on tärkeää, että me pyrimme harjoittamaan yhteistyötä, jossa suomalaiset asiantuntijat ja suomalainen tietotaito ovat hyödyttämässä kehitysmaita, ja jos siinä sitten joku yrityskin on mukana, niin ei kai se nyt vahingoksi ole. Parempi kai se on, että siinä on suomalaisia yrityksiä kuin ulkomaisia yrityksiä. (Ed. Kimmo Kiljunen: Samaa mieltä!)

Sitten tässä keskustelussa minusta on tullut jotenkin semmoinen outo vaikutelma, että projektiapu on samaa kuin kahdenvälinen apu ja se on huonoa, pitää antaa multilateraalista apua, pitää antaa budjettitukea mieluummin kuin hanketukea. Tällaiset vastakkainasettelut ovat siinä mielessä virheellisiä, että nykyään kahdenvälinen kehitysyhteistyö on myöskin ohjelmayhteistyötä. Yksittäisiä hankkeita ei käytännöllisesti katsoen toteuteta, kansalaisjärjestöt jossakin määrin toteuttavat, mutta muutoin se on ohjelmoitua ja suunniteltua ja kahdenvälinen yhteistyö puolustaa hyvin paikkaansa. Budjettituestahan me sitten erikseen keskustelemme.

Ed. Nurmi minusta vähän oudosti asetti vastakkain puun käyttämisen energialähteenä ja auringon käyttämisen. Kyllähän monessa kehitysmaassa se oikea uusiutuva luonnonvara, jota energiatarkoituksessa voi käyttää, on puu. Täytyy vaan huolehtia siitä, että metsiä hoidetaan kestävällä tavalla ja tätä kautta tämä energianlähde muodostuu kestäväksi ja pysyväksi.

Paikallisen yhteistyön määrärahoja on tarkoitus edelleen maksaa. Näistä ed. Tiusanen puhui, ja ne ovat todella tärkeitä niissä maissa, missä niitä on käytetty.