5) Laki sotilasvammalain 6 §:n muuttamisesta
Tarja Tallqvist /kd(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Viime sodissa pysyvän vamman saaneista
sotainvalideista on elossa vielä noin 12 500 henkilöä.
Valtaosa heistä haluaa asua mahdollisimman pitkään
omassa kodissaan. Ikääntynyt sotainvalidi selviytyy
itsenäisesti, mikäli hän saa riittävästi
apuja ja palveluja. Haitta-asteeltaan 20—100 prosentin
sotainvalideilla on oikeus kuntien järjestämiin
ja valtion korvaamiin sosiaali- ja terveyspalveluihin, kuten kodinhoitoon,
pyykki- ja ateriapalveluihin, kylvetykseen sekä kotisairaanhoitoon.
Vaikka kunnille maksetaan täysi korvaus palveluiden järjestämisestä,
kaikki tarvitsevat eivät saa tai ainakaan saa sitä riittävästi.
Laitoshoitoon on 25 prosentin vammaisuusraja.
Erittäin suuri ja kasvava ongelma on se, että 10—15
prosentin sotainvalidit eivät saa sotilasvammalain mukaan
yllä mainittuja palveluja lainkaan. Kuitenkin heitä on
nyt puolet kaikista sotainvalideista ja heidän palvelutarpeensa
kasvaa iän karttumisen myötä.
Sotainvalidit ovat kantaneet vammansa vuosikymmenien ajan. He
ovat kaikki jo reilusti yli 80-vuotiaita. He kaikki ansaitsevat
vammaisuusprosenteistaan huolimatta kaiken mahdollisen kuntoutuksen,
avun ja hoidon, mitä he tarvitsevat nyt, kun vanhuuteen
usein liittyvät muutkin vaivat ovat todellisuutta.
Arvoisa puhemies! Edellä olevan perusteella ehdotan,
että sotainvalidien prosenttirajoitukset poistetaan kokonaan
ja kaikille vammautuneille tai sairastuneille korvataan samat palvelut
kuin nyt 20—100 prosentin sotainvalideille annetaan, myös
asuntoon kuuluvat välineet ja laitteet sekä asunnon
muutostyöt.
Merja Kyllönen /vas:
Arvoisa herra puhemies! Juhlapuheissa veteraanit ovat korkealla,
liput liehuvat ja fanfaarit soivat, heitä pidetään kuin
kukkaa kämmenellä. Mutta arki laskee liput, hiljentää fanfaarit
ja tuo ohdakkeet heidän tielleen. Toivotut korjaukset jäävät
usein tekemättä. Kaikkea ei maailmassa hetkessä voikaan korjata,
mutta tämä on todella kansallinen häpeä, ellei
voida korjata niitä asioita, jotka vaikuttavat tänään
niiden ihmisten elämään, joita ei tulevien vuosien
kuluessa enää varmasti montaa hengissä ole,
mutta joiden arvo ja joiden antama uhri meidän itsenäiselle
Suomenmaallemme on ollut todella korvaamaton. Edustajakollega Tarja
Tallqvistin lakialoitteessa halutaan korjata juuri sitä asiaa
eli invaliditeettiprosenttien rajan poistamista. Tämän
rajan poistaminen on ollut lähes kaikkien sotainvalidijärjestöjen
agendalla jo vuosia, ja pidän ihmeenä, ettei tällaistakaan
asiaa meidän yhteiskunnassamme voida korjata. Toivon, että ed.
Tallqvistin lakialoite nyt käsitellään
vakavasti ja korjataan epäkohta silloin, kun sille aidosti
voidaan tehdä vielä jotain ja ne ihmiset, joita
se koskettaa, ovat hengissä eivätkä pari
metriä multaa pään päällä.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Sotainvalidien asialla on kiire. Liian monet
poistuvat joukostamme, ennen kuin huomaamme, mitä olisi
pitänyt heidän hyväksensä tehdä.
Siksi toivon, että tämä lakialoite todella
menisi läpi. Liian monet ovat jo poistuneet eivätkä ole
saaneet sitä apua ja tunnustusta, mikä heille
olisi kuulunut jo vuosikymmeniäkin sitten. Havahduin tähän,
kuinka nopeasti sotainvalidit poistuvat. Minua pyydettiin tässä kuussa
Haapamäen sotainvalidien viimeiseen juhlaan juhlapuhujaksi.
Sotainvalidiemme rivit olivat harvenneet, niin että osasto
lakkautetaan ja se fuusioituu sitten suurempaan osastoon. Näin
ollen toivon, että tämä asia, jota täällä on
tuotu esille, hoidetaan ja nyt jo yli 80-vuotiaille pitkästikin — nuorimmatkin
veteraanit yli 80-vuotiaita, kuten invalidit — annettaisiin
kaikki kuin kultalautaselta, kaikki se, mitä he tarvitsevat
itse kunkin tarpeitten ja käytettävissä olevien
mahdollisuuksien mukaan. Osallahan on niinkin, että kuntoutukset
olisivat mahdollisia, mutta joudutaan toteamaan, että enää ei voida
terveydellisistä syistä antaa kuntoutusta, koska
ei kestä. Silloin se hoito ja hoiva, mitä nyt vielä voitaisiin
antaa, tulisi tehdä niin kauan kuin siihen on mahdollisuus.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa puhemies! Onhan tämä aika merkillistä,
kun nämä ihmiset ovat yli 80-vuotiaita, ja käydään
mittaamaan heidän prosenttejaan, onko vamma yli 20 prosentin
vai mitä se mahtaa olla, kun kuitenkin tiedetään,
että kahdeksankymppisellä ihmisellä kyllä jalka
ei nouse enää samalla tavalla eikä juoksu
luonnistu yhtä hyvin eivätkä varmasti
muutkaan toiminnot. Se sitten määrää,
saavatko nämä ihmiset pyykinpesuapua tai siivousapua
tai ruokapalveluita, tai mitä. Jotenkin tämä on
aika omituista, jos me olemme hyvinvointiyhteiskunnassa ja puhutaan
siitä, että tämä yhteiskunta
on myös sellainen hyvinvointiyhteiskunta, joka pitää huolta heikommistaan.
Tässä ennen kaikkea, niin kuin edellä on
käytetty puheenvuoroja siitä, jotta nämä ihmiset
ovat tehneet työtä kuitenkin suomalaisen yhteiskunnan
itsenäisyyden osalta ja sillä tavalla, jotta yleensä me
täällä salissa voimme nyt puhua, se voi
olla yksi edellytys. Nimittäin moni ei tässä varmaan
olisi tällä hetkellä, jos nämä vanhat
kaverit ja veteraanit eivät olisi silloin uhrautuneet ja
lähteneet tappelemaan myös meidän puolestamme.
Sen takia odotan kyllä, että tämä ed.
Tallqvistin aloite, joka lähtee siitä, että nämä prosenttirajat
poistetaan, olisi ilman muuta ihan itsestäänselvyys.
Kysehän ei tässä ole enää siitä,
onko tällä isoa vaikutusta valtiontalouteen, koska
tämä porukka hupenee vuosittain aika rajua vauhtia.
Ja vaikka se vähän maksaisikin, niin sen me olemme
velkaa, ja sen takia odotan kyllä, että tämä ed.
Tallqvistin aloite nyt otetaan vakavasti eduskunnassa ja tämä olisi
se hallitus, joka korjaisi tämän epäkohdan.
Esko Ahonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Kuten täällä on
todettu, sotaveteraanien ja sotainvalidien keski-ikä nousee
vuosi vuodelta. Hyvin harmittavan ja valitettavan usein heidän vaivojaan,
sairauksiaan ja ongelmiaan laitetaan vanhuuden piikkiin.
Oikeastaan tämän puheenvuoron halusin pyytää sen
takia, että itselläni on ollut muutama invalidi-
ja veteraaniasia hoidettavana ja ne ovat olleet lähinnä tällaisia
kuuloon liittyviä asioita. Nämä ihmiset
ovat kertoneet, että heidän lähellään
on räjähtänyt joko kranaatti tai joku
muu ammus tai he ovat olleet hyvin lähellä tykkiä silloin,
kun on ammuttu, ja kuulo on heikentynyt sen myötä.
Nyt kun tätä asiaa tutkitaan, niin sanotaan, että se
on vanhuuden aiheuttama kuulon heikkeneminen. Oikeastaan tulee hyvin
voimakkaasti silmien eteen kuva lähinnä Linnan
Tuntemattomasta sotilaasta, jossa Hietanen menee ja räjäyttää panssarivaunun
laittamalla telamiinan ketjun alle. Kaikki, jotka ovat nähneet
tuon elokuvan, tietävät, että hiekka
pöllyää, Hietanen ei kuule hetkelleen
yhtään mitään. Hän
sanoo, että olinpa senttä aika poika, mutta kun
en mä kuule mitään. Kuulo toki palautuu,
ja jos Hietanen olisi saanut tuossa elokuvassa elää,
tai kirjassa elää, niin hän olisi varmaan
vanhuuden myötä menettänyt kuuloaan.
Eli meillä on tällaisia asioita, jotka meidän
pitää ottaa huomioon, kun me sotaveteraanien ja
sotainvalidien vammaprosenttia mietimme. Ne ovat asioita, jotka
eivät ole silloin tulleet eteen, ja kun oli nuorista miehistä kysymys,
niin asia on mennyt ohi, ei siihen ole palattu sen kummemmin ennen
kuin sitten vasta täällä vuosien saatossa.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Ed. Ahonen toikin esille tärkeän
näkökohdan. Asia on mennyt ohitse, ja tämä on
käynyt monelle viime sodissa mukana olleelle veteraanille.
Vaikka on tullut sodasta vammoja, on oltu kiitollisia, että sodasta
on päästy hengissä, on ollut tartuttava
arjen töihin. Vammat, joittenka juuret ovat siellä jossakin
sodan taisteluissa, sodan ajassa, ovat tulleet myöhemmin
ilmi, ja minä toivon, että voitaisiin näitäkin
selvittää ja myös saattaa asianomaiseen
korvaukseen, niin kauan kuin se on vielä asianomaisille
mahdollista. Jos lääkärinlausunnoilla
voitaisiin todistaa, että vamman juuret ovat sodan ajassa,
niin silloin pitäisi voida näihin asioihin myös
takautuvasti vielä palata, niin kauan kuin se on mahdollista.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa puhemies! Ed. Ahonen innosti vielä nousemaan
pystyyn. On myös vammoja, joita ei voi mitata, ja ne vammat
ovat sielussa. Se on jossakin siellä sisällä,
ja minä väitän, jotta kaikille niille
ihmisille, jotka ovat sodassa olleet, on jäänyt
jonkinlainen vamma sisälle sieluun sinne ja johonkin sinne.
Kun olen näiden vanhojen veteraanien kanssa ollut aika
paljon tekemisissä ja jutellut ja melkein päivittäin joku
aina soittaa vielä nytkin, niin kyllä ne kokemukset,
ne tapahtumat, ne vielä nytkin palaavat näille
ihmisille unissa, mikä tarkoittaa, jotta heillä on
vamma sielussa, jota on vaikea kenenkään mitata,
lääkärin tai muiden. Sen takia nämä prosentit
tuntuvat aika huvittavilta, että ne käydään mittaamaan
jonkun jututusten perusteella tai sen perusteella, että ei
voi osoittaa, että on joku pamahdus ollut niin kova, räjähdys,
että se on vienyt kuulon esimerkiksi ja nyt se vanhuuden
myötä sitten pahenee. Sen takia tämä prosenttien poistaminen
olisi tässä kohtuullista ihan ilman mitään
mutkikkaita lääkärintodistuksia, kun
tiedetään ennen kaikkea vielä, jotta
meillä on lääkäreitä muutenkin
liian vähän ja he tutkivat muitakin asioita. Siksi
tämä kunniavelka meidän pitäisi
hoitaa ilman lääkäreitä.
Esko Ahonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ihan ed. Lahtelan puheenvuoroon totean, että todella
on näin, että näitä kaikkia
asioita ei voida mitata. Ne ovat henkisellä puolella, ne
ovat tunnepuolella kokonaisuutena. Tuttavapiirissä mitä invalideja
ja veteraaneja on, niin heidän kanssaan kun keskustelee,
niin he sanovat nimenomaan näin, niin kuin totesitte tuossa
omassa puheenvuorossanne, että ne tulevat myös uniin,
nämä asiat. Se on vain valitettava asia ollut,
että nämä veteraanit ja invalidit eivät
ole puhuneet näistä asioista. He ovat pitäneet
paljon niitä sisällänsä. Nyt
vasta viime vuosina he ovat avautuneet tälle keskustelulle
enemmän ja voimakkaammin.
Prosenteilla me emme pysty mittaamaan mitään
asioita kokonaisvaltaisesti, vaan tämä on monestikin
tunnepuolella.
Keskustelu päättyi.