Täysistunnon pöytäkirja 82/2009 vp

PTK 82/2009 vp

82. TORSTAINA 24. SYYSKUUTA 2009 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

Hätäviestin tekeminen ilman puhetta ja kuulokykyä

Sari Palm /kd:

Arvoisa puhemies! Tällä viikolla vietetään kansainvälistä kuurojen viikkoa. Tänä aamuna täällä eduskunnassa vieraili Kuurojen Liiton ja Kuurojen maailmanliiton edustajia. He nostivat meidän kansanedustajien tietoisuuteen vammaisten oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen. Tätä sopimusta Suomi ei ole vielä ratifioinut.

Suomen kansalaiset, esimerkiksi kuurot ja huonokuuloiset, eivät ole onnettomuuden hetkellä tasa-arvoisia. Hätäkeskukseen hätäviestin tekeminen vaatii puheen ja äänen, niihin perustuvaa vuorovaikutusta.

Mihin toimiin hallitus on ryhtynyt tai ryhtyy, jotta hätäviestin voi tehdä ilman puhetta ja kuulokykyä, esimerkiksi tekstiviestillä?

Sisäasiainministeri Anne Holmlund

Arvoisa puhemies! Tämä on erittäin tärkeä kysymys, ja olemme itsekin moneen otteeseen ottaneet kantaa tähän ja pohtineet sitä, miten voisimme tasa-arvoisesti tätä asiaa edistää. Tämä liittyy kuitenkin hyvin pitkälti myös hätäkeskusuudistukseen ja siihen liittyvään hätäkeskustietojärjestelmään. Eli tekstiviestien osalta tilanne ei tällä hetkellä ole sellainen, että ne voitaisiin suoraan ottaa käyttöön sellaisessa muodossaan. Meillähän tällä hetkellä on erikseen järjestetty huonokuuloisten ja kuulovammaisten osalta erillinen kontaktinumero, johon voi jättää hätäilmoituksen, mutta tämä puhdas tekstiviestiyhteydenotto ei tällä hetkellä vielä ole aivan mahdollista. Kuitenkin asiaa selvitetään, ja se on meillä erityisen huolenpidon ja työn alla.

Puhemies:

Kysymys on loppuun käsitelty.