Markku Laukkanen /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tämä Yleisradion hallintoneuvoston kertomus eduskunnalle vuodelta 2003 on ensimmäinen laatuaan. Tästä menettelystähän säädettiin edellisellä vaalikaudella viestintämarkkinalain kokonaisuudistuksen yhteydessä.

Tämä esittelypuhe lienee soveliasta aloittaa lainaamalla 20-luvun pakinoitsijaa sen jälkeen, kun oli ensimmäinen täysistunto radioitu. Pakinoitsija kirjoitti tuolloin: "Tämän jälkeen valitsijat voivat nyt aivan itse arvioida, milloin edustaja puhuu puuta heinää ja milloin asiaa." Tämä sopii mielestäni erinomaisesti muistuttamaan meitä tämänkin keskustelun alla.

Yleisradiohan ankkuroitiin vuonna 1948 Lex Jahvetilla eduskunnan parlamentaarisesti valvomaksi yhtiöksi, jolle säädettiin tuolloin oma laki. Tässä laissa oli kyse valtio-omistajan ja yhtiön välisestä hallinnollisesta suhteesta, joka vuosikymmenien saatossa on osoittautunut hyvin viisaaksi, toimivaksi tasapainoratkaisuksi eduskunnan ja yhtiökokouksessa ääntä käyttävän nykyisen liikenne- ja viestintäministeriön kesken. Tämä on hyvä lähtökohta tälle selonteolle.

Yleisradiotoiminnan toimintaedellytyksiin vaikutti kertomusvuonna hyvin merkittävällä tavalla viestintälainsäädännön uudistukseen liittynyt Valtion televisio- ja radiorahastoa koskenut lainmuutos, jossa kaupallisten tv-yhtiöiden tähän rahastoon maksama toimilupamaksu puolitettiin ja digitaalinen lähetystoiminta jätettiin kuluvana toimilupakautena toimilupamaksun ulkopuolelle. Muutokset vähensivät Yleisradion tuloja vuonna 2003 yli 20 miljoonaa euroa. Vastaavasti joka vuosi tämä tuloalenema on saman suuruinen. Vastaavasti kustannukset kasvavat digitaalisen toiminnan kehitystyöstä sekä kahden rinnakkaisen, analogisen ja digitaalisen, lähetystoiminnan kustannuksista johtuen. Uutta kehitystyötä, jota on hyvin paljon digitaalisessa tuotannossa jouduttu tekemään, on voitukin toteuttaa lähinnä jakeluyhtiön myynnistä saaduilla tuloilla.

Kertomusvuoden 2003 aikana YLEn hallintoneuvosto vahvisti yhtiön talouden puitteet aina vuoteen 2008 saakka. Tuolloin yhtiön tulos tulee olemaan rahoituserien jälkeen tasapainossa. Yhtiön kustannustaso on pidetty menokehyksessä, ja sen seurauksena yhtiön käyttömenobudjetti laski 18 miljoonaa euroa. Tämä pitkän tähtäimen rahoitusstrategiahan perustuu vuoden 2001 parlamentaarisen työryhmän esityksiin.

Hallintoneuvosto seurasi kertomusvuonna digitaalisen television ja radion kehitystä, digitaalisten vastaanottimien yleistymistä ja alan palvelujen kehittymistä Suomessa sekä tietysti kansainvälisillä markkinoilla. Tv-toiminnan digitalisointi on vireillä useimmissa EU-maissa. Toiminta on kertomusvuonna käynnistynyt Englannissa, Ruotsissa, Espanjassa ja Saksassa. Olemme siis hyvää eurooppalaista kärkeä tässä kehitystyössä.

Hallintoneuvosto päätti kuluneena vuonna laajentaa digitaalisen lähetysverkon koko maan kattavaksi. Tämän vuoden elokuuhun mennessä digitaalinen verkko kattaa jo 94 prosenttia väestöstä, ja ensi vuonna samaan aikaan kattavuus tulee olemaan lähes 100 prosenttia koko maasta. Hallintoneuvosto yhtyi parlamentaarisen työryhmän esitykseen, jonka mukaan analogiset lähetykset lopetetaan elokuun lopussa 2007, siis noin kolmen vuoden kuluttua.

Tilastokeskuksen mukaan kertomusvuonna marraskuussa, siis lähes vuosi sitten, digi-tv oli joka kymmenennessä taloudessa. Laitteiden määrä kasvoi selvästi kuluneen vuoden aikana ja on tälläkin hetkellä edelleen vahvassa kasvussa. YLEn digitaaliset tv-kanavat: YLE Teema, YLE24 ja digitaalinen FST tarjosivat vuonna 2003 ohjelmia yhteensä 24 tuntia päivässä. Digitaalisen tv:n lisäpalvelut, kuten marraskuussa käynnistynyt digitaalinen Teksti-TV, täydensivät tätä perusohjelmistotarjontaa.

Viime vuoden tammikuussa toteutettiin YLEn radiokanavien päivitys. Radion toimintaympäristö on sekin ratkaisevalla tavalla muuttunut, ja tällä uudistuksella pyrittiin vastaamaan kaupallisten radioiden voimakkaaseen laajenemiseen. Tämä uudistus onnistui päätavoitteissaan. YLEn kuunteluajan laskeva trendi saatiin pysähtymään. YLE Radio Suomi säilytti asemansa selvästi kuunnelluimpana kanavana. YLEn radiokanavien yhteenlaskettu kuunteluosuus oli 51 prosenttia kokonaiskuuntelusta. Tätä kanavauudistusta tullaan edelleen jatkamaan.

Televisionkatseluaika nousi edelleen vuoden 2003 aikana. YLEn kanavien asema televisionkatselussa säilyi hyvin vakaana noin 44—45 prosentin kokonaiskatseluosuudella. Lähes kaikki suomalaiset, 96 prosenttia yli 15-vuotiaista, katselivat tai kuuntelivat YLEn kanavia viikoittain vähintään kaksi tuntia. YLEn ohjelmatarjontaan oltiin viime vuonna varsin tyytyväisiä. Tutkimusten mukaan tyytyväisyys kasvoi ja YLEn katsottiin onnistuneen hyvin julkisen palvelun tehtävän toteuttamisessa.

Tässä sopii yrittää myös vastata kysymykseen, mitä on sitten se julkinen palvelu digitaaliseen toimintaympäristöön siirryttäessä. Pohjimmiltaanhan kyse on julkisen palvelun yleisradiotoiminnan vastuusta. YLEn toimintaa tiedonvälittäjänä on luonnehdittu yleisön palvelemiseksi, julkiseksi palvelutehtäväksi, ja tämä on yhtiölakiin perustuvien velvollisuuksien ja kaiken operatiivisen toiminnan ydin.

Meillä kaikilla on monta identiteettiä: Olemme kuluttajia, työntekijöitä, johtajia, vanhempia. Meillä on kansallinen ja uskonnollinen identiteetti. Meillä on sukupolvi-identiteetti, kuulumme suuriin ikäluokkiin tai tiettyyn sukupolveen. Kuulumme etniseen yhteisöön. Meillä on perherooleja, yksityiselämä- ja työelämärooleja. Joskus nämä roolit ovat päivänselviä, joskus ne lomittuvat, joskus törmäävät toisiinsa. Julkisen palvelun yleisradiotoiminnalla onkin velvollisuus tuottaa palveluja yleisölle, joka on mahdollisimman suuri ja jossa eroavaisuuksia on paljon ja yhtäläisyyksiä yhtä lailla paljon. Demokraattiselle poliittiselle prosessille edellä mainituista rooleista tärkein on aina kansalaisen rooli. Ja jotta kansalainen voisi parhaalla mahdollisella tavalla toimia kansalaisen roolissa, hän tarvitsee tietenkin tietoa. Julkisen palvelun yleisradiotoiminnan velvollisuus on toimia vastuullisesti kaikessa uutis- ja ajankohtaistoiminnassa, jotta kansalaisilla on mahdollisuus harjoittaa tätä kansalaisuutta parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä on yhtiön sosiaalista vastuunkantoa.

Julkisen palvelun tehtävänä on niin ikään tarjota palveluita, joissa näkyy sosiaalinen kirjo, mutta samalla lisätä yhteenkuuluvuutta ja yhteisöllisyyttä. Vähemmistöt ovat Yleisradiolle yhtä tärkeitä kuin enemmistöt. Vähemmistöt näyttäytyvät erikokoisina, -muotoisina, -värisinä. Jotkut niistä tunnistaa kielestä, toiset uskonnosta, jotkut iästä tai sukupuolisesta suuntautumisesta; toisten lukuavaimena saattavat olla henkilökohtaiset kiinnostuksen kohteet, harrastukset, ammatti tai asuinpaikka. YLE tarjoaa foorumin julkiselle keskustelulle ja vuoropuhelulle. Yleisradio kanavineen on monenlaisen sosiaalisen sietokyvyn näyttämö, ja tämäkin on vastuuta. Julkisella palvelulla on velvollisuus tarjota palveluja yleisölle, joka on muutakin kuin joukko kuluttajia, kenties vain mahdollinen markkina. Kaupallisella medialla on tässä oma roolinsa edistää tietynlaisia markkinoiden ohjaamia asioita, voittoa tuottavan median lähtökohta, ja sen tavoitteet ovat tietenkin erilaiset kuin julkisen palvelun yhtiön.

Meillä sähköisessä viestinnässä Suomen kaltaisessa maassa vallitsee tiedostettu tasapaino ja tehtävänjako kaupallisten toimijoiden ja Yleisradion välillä. YLEllä on erityinen tehtävä palvella ennen muuta yleisöitä, jotka eivät ole kaupallisessa tai voittoa tuottavassa mielessä kiinnostavia tai jotka eivät yksinkertaisesti ole mediaseksikkäitä, käyttääkseni tämän päivän ilmaisua. Tämän vuoksi YLE ylläpitää kansainvälistä ohjelmavaihtoa, tuottaa opetusohjelmia, kehittää uudenlaisia mediapalveluita, jotta julkinen palvelu säilyy kilpailukykyisenä muun median kanssa, jotta Yleisradio on saatavilla kaikilla mahdollisilla jakeluteillä, kaikilla mahdollisilla päätelaitteilla myöskin tulevaisuudessa.

Yleisradiota usein arvioidaan vielä tehottomuudesta ja huonosta taloudenpidosta. Julkinen palvelu on kuitenkin myös tässä suhteessa kaikkien näkyvissä, ja vastuisiin kuuluu myös vastuu käytettävissä olevien varojen mahdollisimman tehokkaasta käytöstä. Hallintoneuvoston kertomuksesta voidaan katsoa, että esimerkiksi pohjoismaisiin sisaryhtiöihin verrattuna Yleisradion ohjelmatunnit valmistuvat huomattavan edullisesti, ja vaikka yhtiön käytettävissä olevat varat ovat pienentyneet, väki vähentynyt, tuotetaan entistä enemmän ohjelmia yhä useammille kanaville, yhä useammille jakeluteille, yhä useammille yleisöille. Näiden velvollisuuksien täyttäminen vaatii erittäin vahvaa sitoutumista julkisen palvelun tehtävään ja sen resursointiin omistajapolitiikkaa toteuttavilta elimiltä.

Arvoisa puhemies! Vaikka julkisesta keskustelusta voisi saada toisenlaisen kuvan, yleisö luottaa tällä hetkellä voimakkaasti Yleisradioon. YLEn yleisötutkimuksen tuoreessa kirjassa "YLE yleisön ehdoilla?" tutkija Johanna Jääsaari lähtee liikkeelle hyvin kriittisistä julkisen keskustelun YLE-väittämistä ja päätyy tutkimuksessaan YLEn kannalta mielenkiintoiseen, myönteiseen tulokseen. YLEen luotetaan vahvasti kotimaisten ohjelmien tekijänä ja lähettäjänä; niin kuin kertomuksesta käy ilmi, YLEn kotimaisuusaste on hyvin korkea. YLEn uutis- ja ajankohtaistoiminta koetaan kautta linjan hyvin luotettavaksi. Samanlaista arvostusta löytyy, kun kysytään laadusta ja monipuolisuudesta. YLE koetaan myös asiaan keskittyvien ohjelmien tuottajaksi samoin kuin merkittävien suomalaiskansallisten tapahtumien, kokemusten ja suurten urheilukilpailujen välittäjäksi. Sähköisen median formaattiteollisuudessa YLE erottuu vaihtoehtoisella ohjelmatarjonnallaan. YLEn erityisarvo nähdään myös sivistyksen ja moniarvoisuuden edistäjänä, muun muassa lastenohjelmien päivittäistuottajana sekä erityisryhmien palvelussa. YLEen luotetaan myös alueellisten näkökulmien välittäjänä.

Ateenan olympiakisojen ainoana suurena suomalaismenestyjänä voidaan pitää Yleisradiota, jonka 79 hengen ryhmä vastasi muun muassa kisojen avajaisten ja päättäjäisten sekä eräiden keskeisten yleisurheilulajien maailmansignaalin tuottamisesta ja lähettämisestä. Tämä kansainvälinen luottamus perustuu ennen muuta vahvaan osaamiseen, vahvaan ammattitaitoon. Sitä yhtiö pystyy tarjoamaan maailmanlaajuisesti.

Herra puhemies! Kertomusvuonna käynnistyi myös liikenne- ja viestintäministeriön asettama parlamentaarisen työryhmän työ. Sen tehtävänä on laatia ehdotus Yleisradion rahoituksesta, kun siirrytään kokonaan digitaaliseen aikaan. Työryhmä pohtii myös YLEn toimintaedellytysten turvaamista siten, että täyden palvelun tehtävä toteutuu, toiminnan tehostamisen mahdollisuuksia sekä yhtiön rahoitusmallin vaikutuksia viestintämarkkinoihin. Lisäksi työryhmä tarkastelee muun muassa Yleisradion hallintomallin mahdollisia muutostarpeita. Tämän niin sanotun Niemelän työryhmän odotetaan antavan loppuraporttinsa kuluvan syyskuun lopussa. Väliraportti työn edistymisestä ja ehdotukset digitaaliseen tv-toimintaan siirtymisen aikataulusta ja siirtymisen edistämisestähän annettiin joulukuussa 2003.

Julkisen palvelun yleisradiojärjestelmät vaihtelevat EU:ssa eri maissa, kuitenkin siten, että lähtökohtana on maantieteellisesti ja sisällöllisesti kattavan monipuolisen ja myös erilaisia vähemmistöjä palvelevan toiminnan järjestäminen kansalliselta pohjalta. Yleisin rahoitustapahan julkisessa toiminnassa on tv-lupamaksun ja mainonnan yhdistelmä, vaikka muitakin rahoitustapoja, esimerkiksi suora valtiontuki tai budjettirahoitus, esiintyy. Suomi sijoittuu maksun suuruutta vertailtaessa EU- ja Eta-maiden keskikastiin, haluan tässä esittelypuheenvuorossani todeta sen yksinkertaisesti, 50 senttiä päivä, 50 senttiä päivä koko Yleisradion massiivinen radio- ja tv-tarjonta. Englannissa ja Ruotsissa on parhaillaan vireillä laajoja selvityksiä julkisen palvelun yleisradiotoiminnan ja sen rahoituksen järjestämisestä. Selvitykset liittyvät normaaliin uutta toimilupakautta koskevaan päätöksentekoon.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan vielä todeta sen, että hyvin harva suomalainen yhtiö voi sanoa olevansa osa ja osana suomalaista yhteisöllisyyttä. Yleisradio voi. Tietoyhteiskunnassa kansalainen kuuluu kenties yhä tiiviimmin lähi- ja kansalaisyhteisöönsä, mutta on samalla avannut ovet eurooppalaisille ja globaaleille vaikutteille. Suomalainenkin kokee yhteisöllisyyttä monilla tasoilla kaupunginosista ja kylistä maakuntiin, maahan ja Eurooppaan. Tähän tarvitaan julkisen palvelun yleisradio, joka on valmis sitoutumaan laatuun, ohjelmistossaan reilun pelin journalismiin sekä tarjoamaan yleisölleen tietoja, elämyksiä, kokemuksia, eväitä laadukkaaseen, moniarvoiseen elämään. Siksi Yleisradion tulee olla yhä enemmän kansalaisyhteiskunnan aktiivinen toimija tarjoamalla tärkeimmän kansallisen keskustelufoorumin niin paikallisissa, eurooppalaisissa kuin globaaleissakin kysymyksissä. Ja Yleisradiolle tämä haaste merkitsee taitoa kasvaa yhä tiiviimpään vuorovaikutukseen kansalaisyhteiskunnan yhteisöjen kanssa ja kykyä löytää tietoyhteiskuntaan parhaiten soveltuva tapa, parhaiten soveltuva tapa jatkaa myös 30-luvun esitelmäperinnettä ja vaalia osaamisen ja oppimisen ikuista tulta ja muistaa Yleisradion kulttuuri- ja sivistystehtävä — onhan Yleisradio myöskin Suomen suurin kulttuurilaitos.

Yleisradio on omalla toiminnallaan yhtenä suurista instituutioista vaikuttanut siihen, että suomalaisilla on erittäin suuret valmiudet tietoyhteiskuntaan. Korkea koulutustaso, suuri tekninen osaaminen ja monipuolinen kulttuuri- ja taide-elämä ovat seurausta monikymmenvuotisesta toiminnasta, jossa näitä tavoitteita on pidetty arvossa, ja yhtiössä pidetään niitä edelleenkin arvossa. Mainitsen vaikkapa vain kansainvälistä kuuluisuutta edelleenkin niittävän Radion sinfoniaorkesterin ylläpidon.

Herra puhemies! Aivan lopuksi meille, tämän salin puheenvuorojen käyttäjille: Yleisradio tarjoaa edelleenkin kansakunnan kokoisen yleisön, joka virittää siellä kotona vastaanottokoneitaan ja kovaäänisiään kuullakseen, jälleen lainatakseni 20-luvun pakinoitsijaa, "pirteyden, henkevyyden, sukkeluuden, taipuisan ja elegantin dialektiikan täyttämiä puheenvuoroja". Sellaisiahan me täällä päivittäin kuulemme. Ja Jussi Koskiluoman ohjettakin on hyvä muistaa: "Jos mielipiteet eivät iän mukana järjen ja kokemuksen kasvaessa ala tasoittua, niin sellaisen henkilön on parasta pysyä poissa radiosta."

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Hyvät kollegat! Viime vuonna eli kertomusvuonna ilmestyi Jyväskylän yliopistossa Turo Uskalin väitöskirja nimeltään "’Älä kirjoita itseäsi ulos’. Suomalaisen Moskovan-kirjeenvaihtajuuden alkutaival 1957—1975". Luen pari otetta tästä väitöskirjasta.

Ensinnäkin: "Ehkä suurin juttuaiheisiin liittyvä yksittäinen yllätys oli se, miten monipuolisesti Neuvostoliiton epäkohdista etenkin Uuden Suomen ja Helsingin Sanomien kirjeenvaihtajat rohkenivat kertoa. Epäkohdista kerrottiin myös Kansan Uutisissa etenkin Erkki Kauppilan kirjeenvaihtajuusaikoina. Yleisradion juttunäytteissä Neuvostoliiton epäkohdista kertovat uutiset olivat harvinaisia poikkeustapauksia." (Ed. Laukkanen: Tämä on kertomus vuodelta 2003!) Ja edelleen: "Kansan Uutisten kirjeenvaihtajat karttoivat toisinajattelijoita selvästi Uuden Suomen kirjeenvaihtajia enemmän. Yleisradion kirjeenvaihtajien asenne toisinajattelijoihin oli sama kuin Kansan Uutisissa." Ja, arvoisat kollegat, sokerina pohjalla seuraava, vähän pitempi sitaatti: "Yleisradion Moskovan-kirjeenvaihtajat olivat tärkeässä asemassa Neuvostoliitto-kuvan välittämisessä Suomeen vuodesta 1965 lähtien. Televisio oli samoihin aikoihin noussut tärkeimmäksi ulkomaanuutisten lähteeksi. Tämän takia Yleisradion Moskovan-kirjeenvaihtajien vuosikymmeniä jatkunut lähes kritiikitön ja selvästi neuvostomyönteinen työ on mielestäni neuvostoliittolaisten propagandistien suurimpia saavutuksia Suomessa ja samalla suomalaisen journalismin suurimpia tappioita 1960- ja 1970-luvulla." (Ed. Gustafsson: Kertokaapa kokoomuksen rähmälläänolosta!)

Näin siis kertomusvuonna Turo Uskali väitöskirjassaan, jossa käsitteli suomalaisia Moskovan-kirjeenvaihtajia. Tiettävästi viime vuonna myös Yleisradion hallintoneuvostossa keskusteltiin tästä väitöskirjasta ja muun muassa sen edellä mainituista havainnoista. Käsitykseni mukaan Yleisradion piirissä on päädytty siihen, että minkäänlaisia johtopäätöksiä ei tänä päivänä, vuosikymmeniä myöhemmin, ole aihetta tuolta osin tehdä.

Herra puhemies! Mielestäni tänä päivänä, vuosikymmeniä myöhemminkin, johtopäätöksiä olisi syytä tehdä. Yleisradio ei kylmän sodan aikana lähettänyt kommunisteja kirjeenvaihtajiksi pelkästään Neuvostoliittoon valehtelemaan Suomen kansalle Neuvostoliiton asioista, vaikenemaan epäkohdista ja kaunistelemaan asioita; se lähetti eräisiin muihinkin sosialistisiin maihin kirjeenvaihtajia kertomaan satuja Suomen kansalle. Tunnettu on Tshekkoslovakian kirjeenvaihtaja Lieko Zachovalova, josta on tehty suuri sankari Suomessa sen vuoksi, että hän miehitysyön aamuna kiisteli puhelinkeskuksen kanssa, mutta siitä on vähemmän puhuttu, että vuosikymmeniä hän kertoi Suomen kansalle satuja siitä, mitä oli todellisuus Tshekkoslovakiassa sosialismin aikana. (Ed. Gustafsson: Ollaanpa sitä nyt viisaita, huh huh!)

Yleisradio ei tyytynyt pelkästään siihen, että se lähetti näitä kommunisteja kirjeenvaihtajiksi valehtelemaan Suomen kansalle, vaan se myös itse noina aikoina teki sosialistisista maista ohjelmia, joilla ei ollut mitään tekemistä journalismin kanssa, mutta sitäkin enemmän tekemistä propagandan kanssa. Muistan itse sellaiset ohjelmat kuin Näin naapurissa, Naapurineljännes ja kuuluisa Yleisradion myöhemmän pääjohtajan, nykyisen europarlamentaarikon Reino Paasilinnan kolhoosiohjelma, jossa onnellinen neuvostokansa kylvi peltojaan ja piti huolta viljelyksistään. (Naurua) Näitä ohjelmia eivät tehneet pelkästään kommunistitoimittajat, vaan hyvänä joukkona mukana olivat erilaiset opportunistit ja niin sanotut hyödylliset idiootit. (Ed. Gustafsson: Junnilalla vain on puhtaat paperit kokoomuksessa!) — Tässä joukossa oli kokoomuslaisiakin mukana, ed. Gustafsson.

Mitä sitten Yleisradio tänä päivänä, vuosikymmeniä myöhemmin, voisi ja mitä sen pitäisi tehdä? Tehtyä ei saa tietystikään tekemättömäksi, mutta — ja tämän sanon hyvin painokkaasti — Yleisradio on Suomen kansalle totuuden velkaa omasta roolistaan suomettuneessa Suomessa, omasta roolistaan suomettuneisuuden syventämisessä, ja näiden asioiden käsittelyä analyyttisesti journalistisin kriteerein Yleisradion ohjelmissa ei saisi estää se, että talossa edelleen, tänäkin päivänä, on töissä, tai ainakin palkkalistoilla, niitä samoja ihmisiä, jotka tuolloin, vuosikymmeniä aiemmin, ansioituivat näiden ohjelmien tekijöinä.

Se, mitä siis vaadin — ja toivon, että Yleisradion hallintoneuvosto ed. Laukkasen johdolla käy tästä myös keskustelua — on se, että Yleisradio tänä päivänä uuden sukupolven suomalaisille kertoisi ohjelmissaan, jotka on tehty journalistisin kriteerein, analyyttisesti ja totuudenmukaisesti omasta roolistaan tuohon suomettuneisuuden aikaan, omista kirjeenvaihtajistaan, omista ohjelmistaan, omista valheistaan Suomen kansalle. Kun puhun journalistisin perustein tehdyistä ohjelmista, en tarkoita pelkästään enkä ollenkaan sitä, että nämä vanhat stalinistit ja muut kirjeenvaihtajat itse saavat tänä päivänä tehdä ohjelmia, joissa itse selittäen ja kaunistellen kertovat omista ja työtovereittensa edesottamuksista.

Herra puhemies! On toinenkin asia, mitä Yleisradio tänä päivänä, nimenomaan radio, voisi tehdä. Pari vuotta sitten ilmestyi Eila Lahti-Argutinan kirja "Olimme joukko vieras vaan. Venäjänsuomalaiset vainouhrit Neuvostoliitossa 1930-luvun alusta 1950-luvun alkuun." Tässä kirjassa on noin 8 000:n Neuvostoliitossa vainon kohteeksi joutuneen suomalaisen lyhyet elämäntiedot. Jokaisesta ihmisestä kerrotaan nimi, syntymäaika ja syntymäpaikka, missä on asunut, milloin on siirtynyt Neuvostoliittoon, milloin on vangittu, milloin mahdollisesti on tuomittu, milloin on ammuttu, missä on ammuttu ja milloin on rehabilitoitu.

Minun mielestäni Yleisradio, radio ennen kaikkea, voisi hyvin tänä päivänä eräänlaisena hyvityksenä omasta roolistaan tuohon suomettumisen aikaan ja historian opetuksena ja kertauksena suomalaisille ja kunniatekona näitä suomalaisia kohtaan — monet kommunisteja, kuten hyvin tiedämme, jotka menettivät henkensä Stalinin vainoissa — lukea joka päivä muutaman nimen tästä kirjasta ja ne perustiedot, jotka tässä kirjassa kerrotaan. Tämä idea ei ole omani, vaan julkisessa keskustelussa joku, jota en nyt muista, tämän esitti niihin aikoihin, kun kirja pari vuotta sitten ilmestyi. Jos tätä ideaa halutaan vielä edelleen kehittää, niin lukijoiksi sopisivat vallan hyvin ne Yleisradion toimittajat, jotka näitä kiiltokuvaohjelmia, valhepropagandaa, Naapurineljännestä, Näin naapurissa ja muita, tekivät. Siitä vaan, pakkaset, vuohelaiset, peltoset ja muut, lukemaan tätä kirjaa Yleisradion kautta eetteriin. (Ed. Gustafsson: Eikö kokoomus ole hallintoneuvostossa?) — Arvoisa herra puhemies ja ed. Gustafsson! Totesin jo, että hallintoneuvosto on näistä asioista käsittääkseni keskustellut. Haluan tällä puheenvuorollani kannustaa hallintoneuvostoa jatkamaan tätä keskustelua. Eikös tämän nyt eduskunnassa käytävän keskustelun tarkoitus ole myös välittää Yleisradion hallintoneuvostoon eduskunnassa ja kansanedustajien piirissä olevia käsityksiä? Ed. Gustafsson pääsee kohta esittämään omat näkökohtansa.

Arvoisa herra puhemies! Näinä aikoina, ihan, voi sanoa, näinä päivinä, mutta ennen kaikkea näinä kuukausina ja viikkoina, vuosina puhutaan muutenkin 70-luvusta Suomessa. Puhutaan ilmiöstä, jota kutsuttiin taistolaisuudeksi. Mitenkäs Yleisradio muun muassa kertomusvuonna on tätä asiaa käsitellyt? Kun eräs taistolainen, Pirkko Saisio, oli tehnyt kirjan, jossa muisteli näitä kokemuksiaan ja vaiheitaan, niin Yleisradiossa järjestettiin aiheesta keskusteluohjelma, jonne kutsuttiin pari vanhaa stalinistia, siis Saisio ja eräs toinen, sitten yksi tämän päivän nuori äärivasemmistolainen tyttö, ja nämä sitten kolmisin keskustelivat tästä taistolaisilmiöstä. En voisi kuvitella, että suomalaista natsismia, jota esiintyi valitettavasti varsinkin viime sotien aikaan Suomessa, käsiteltäisiin samalla tavalla: Kutsuttaisiin pari ikivanhaa natsia, jos heitä vielä on hengissä, studioon ja sitten joku skinhead tuolta Helsingin lähiöistä, ja nämä sitten keskenään muistelisivat sitä, minkäslaista se olikaan ja minkälaista se ei ollut.

Lopuksi totean, että kun tänä iltana televisiossa, tosin kilpailevassa yhtiössä Mainos-tv:ssä, alkaa paljon ennakkoon mainostettu "Me stallarit" -sarja, on korostettu, että se on hyvin kiltti, siinä ei ole pahaa sanaa sanottavana näiden ihmisten aatteesta. Siinä nämä ihmiset ovat ilmeisen hellyttäviä ja herttaisia. Siitä vaan, paapokaa edelleen. Mutta tässäkin, herra puhemies, rinnastus: En voisi ajatella, että meillä televisiossa alkaisi sarja "Me ruskeapaidat" tai "Me hakaristin seuraajat", jossa hyväntahtoisesti ja ymmärtäväisellä huumorilla käsiteltäisiin tällaista suomalaista natsiperhettä, joka herttaisesti silloin joskus 41 tai 42 eli ja pohdiskeli elämäänsä.

Minä siis rinnastan stalinistisen kommunismin ja natsismin. Minulle sanotaan, että ei voi rinnastaa, eivät taistolaiset ole ketään tappaneet. Hyvät ystävät, eivät suomalaiset natsitkaan ole ketään tappaneet, mutta siellä, missä natsit saivat vallan, kuoli miljoonia, ja siellä, missä kommunistit saivat vallan, kuoli miljoonia. Rinnastus on täysin paikallaan.

Summa summarum: YLE valehteli ja vääristeli aikanaan kylmän sodan aikaan 70-luvulla sosialismin todellisuutta. YLE on Suomen kansalle velkaa totuuden näistä omista vaiheistaan. (Ed. Gustafsson: Joku voisi sanoa, että aika antikommunistista! — Ed. Zyskowicz: Onneksi nykyään semmoisia puheita saa pitää! — Ed. Gustafsson: Saa!)

Annika Lapintie /vas:

Herra puhemies! Tässä Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtajan Laukkasen puheenvuoron aikana ajattelin, että taas kerran olemme tilanteessa, jossa pitäisi valvoa jotakin toimintaa eli tässä tapauksessa eduskunnan pitäisi valvoa Yleisradiota, mutta saamme kuulla puheenvuoron, jossa tavallaan valvonta ja etujen ajaminen ovat vähän sekoittuneet eli puurot ja vellit ovat sekaisin ja valvova elin ei kuitenkaan sitten osaa muuta kuin kaunistella totuutta. No, onneksi nyt sitten ed. Zyskowicz otti toisenlaisen näkökulman.

Mutta varmaan hänen yllätyksekseen joudun kuitenkin sanomaan, että en voi kyllä hänenkään vaatimustaan allekirjoittaa. Myönnän, että olen itsekin kyllä Yleisradion hallintoneuvoston jäsen, mutta en todellakaan toivoisi, että Yleisradio lähettäisi ohjelmaa pelkästään 60- ja 70-luvusta, siitä, mitä silloin on ollut ja on tapahtunut. Jos oikein jotain kriittistä ohjelmaa olisi syytä tänä päivänä lähettää, niin osoittaisin kyllä toiveen siitä, että Yleisradio jatkaisi kriittistä otettaan esimerkiksi Irakin sodan syistä ja seurauksista ja aiheuttajista. Kyllä nekin ruumiit siellä ovat aivan yhtä arvokkaita kuin ne ruumiit, joita ed. Zyskowicz 60-luvulta kaipaili. (Ed. Zyskowicz: Eivät nämä ohjelmaideat ole poissulkevia!) Eli minun mielestäni Yleisradion tehtävä on elää tässä ajassa ja velvollisuutena on myös seurata kriittisesti tapahtumia, sitä, mitä tehdään.

Tarkoituksena oli poimia, kun arvasin, että ed. Laukkanen varmasti ottaa kokonaiskäsittelyyn tämän hallintoneuvoston kertomuksen, yksi näkökulma tästä Yleisradion toiminnasta. Mielestäni se on kyllä yleisön suhtautuminen ja se, miten suomalaiset, poikkeuksena tietysti ed. Zyskowicz, mutta miten suomalaiset muuten, kokevat Yleisradion, minkälainen sen pitäisi olla ja mitä sen pitäisi tehdä. Koska kansalaisethan lupamaksullaan tämän toiminnan rahoittavat, heillä on se tärkein sana. Vaikein tehtävä on oikeastaan siinä, että Yleisradio on ainoa tiedotusväline Suomessa, jolla on lain säätämä velvollisuus huolehtia tästä julkisen palvelun toiminnasta. Sen seuraaminen, miten siinä onnistutaan tai ei onnistuta, on erityisen vaikeaa, koska tällainen termi kuin julkinen palvelu ei ole ihmisille tuttu eivätkä he miellä sen sisältöä muuten kuin tällaisena byrokraattisena puheena. Siitä huolimatta asiaa on kyllä seurattu, ja mielestäni havainnoista on syytä ottaa opiksi.

Kuten alkupuheenvuorossa kävi ilmi, ed. Laukkanenkin viittasi tähän, viime viikolla valmistui Johanna Jääsaaren tutkimus siitä, miten kansalaiset mieltävät Yleisradion toiminnan. Vaikka tätä julkisen palvelun velvoitetta sinänsä ei niin tunneta, niin siitä huolimatta niiden toimintojen, joita Yleisradio tekee, kuvaamisella saa aika hyvän käsityksen siitä, mitä ihmiset Yleisradiosta ajattelevat.

Ensinnäkin kouluarvosanalla mitattuna Yleisradio saa arvosanan liki kahdeksan tärkeimmän perustehtävänsä suorittamisesta eli ohjelmien lähettämisestä kaikille suomalaisille, ja lähes yhtä hyvän arvosanan Yleisradio saa suomalaiskansallisten tapahtumien ja kokemusten sekä luotettavan ja riippumattoman tiedon välittämisestä. Erityisesti se, mihin tärkeysjärjestykseen kansalaiset sitten laittavat näitä toimintoja, kertoo paljon siitä, mitä ihmiset odottavat tiedonvälitykseltä. Aika usein sanotaan, että kaupalliset kanavat lähettävät sitä, mitä ihmiset haluavat. Mutta kun katsotaan kansalaisten vastauksia näihin tutkimuksiin, voidaan todeta, että itse asiassa tärkeimpänä pidetään sitä, että Yleisradion, erityisesti ykköskanavan, uutis- ja ajankohtaisohjelmat ovat luotettavia. Liki jokainen suomalainen pitää nimenomaan tätä tärkeänä. Ohjelmien laadukkuus ja tarjonnan monipuolisuus ovat tärkeitä, ja sen lisäksi valtaosa suomalaisista pitää myös viihdettä yhtenä osana näitä kanavia.

Toki kritiikkiäkin on. Kun katsotaan, miten Yleisradio sitten on palvellut eri kansalaisryhmiä, kritiikkiä tulee siitä, että erityisryhmiä ei ole palveltu. Tällaisina ryhminä mainitaan muun muassa kuulovammaiset siitä huolimatta, että on olemassa viittomakielisiä ohjelmia, saamelaiset siitä huolimatta, että nähdään ohjelmaa, jota on tehty yhteispohjoismaisesti, joissakin Lapin kunnissa, joissa oletetaan saamelaisten asuvan, mutta kun he nyt sitten asuvat täällä Pääkaupunkiseudulla, eivät he näitä ohjelmia pysty näkemään. Suuri ryhmä, mitä — näin ihmiset yleisesti ottaen katsovat — ei ole riittävästi huomioitu Yleisradion ohjelmissa, on maahanmuuttajat, ja tämän myös minä allekirjoitan. Kun katsotaan esimerkiksi, mihin ohjelma-ajankohtaan maahanmuuttajille tarkoitettuja tai ulkomaalaisista Suomessa kertovia ohjelmia sijoitetaan, kyllä se kertoo siitä, että tätä asiaa ei arvosteta.

Ed. Zyskowicz, pitäisin Yleisradion tämän päivän ohjelmissa kyllä tärkeämpänä sitä, että otetaan huomioon esimerkiksi ne venäläiset, jotka ovat muuttaneet Pääkaupunkiseudulle ja ehkä tietävät jopa ed. Zyskowiczia paremmin jotain niistä asioista, mitä 60- ja 70-luvulla tapahtui. Näkisin, että heidän palvelemisensa Yleisradion toimesta, niin radio- kuin tv-kanavien toimesta, tänä päivänä olisi kaikille suomalaisille tärkeää ja tekisi yhteiskunnastamme paljon paremman. Kun ohjelma-aika ja raha on rajattua, itse suuntaisin näitä resursseja mieluummin tänne suuntaan, jos nyt venäjänkielisistä ihmisistä halutaan puhua.

Sen lisäksi on ryhmiä, jotka ovat saaneet liian hyvää palvelua. Niiksi mainitaan muun muassa nuoret aikuiset, kulttuuriväki, taloudellinen ja poliittinen eliitti sekä urheiluväki. Itse asiassa, kun katsotaan esimerkiksi sukupuolten välistä jakaumaa, tavallista useammin nimenomaan ne televisionkatsojat ja ne naiset, joilta on kysytty, mainitsevat lapset ja nuoret, lapsiperheet ja erityisesti myös nämä erityisryhmät ryhminä, joiden palvelua ei riittävästi ole huomioitu.

Sen lisäksi mielestäni aika merkittävä asia on se, että tätä monipuolista urheilutarjontaa kannattaa miehistä 70 prosenttia ja pitää tärkeänä, että Yleisradio sitä harrastaa, mutta ainoastaan 33 prosenttia naisista. Aivan liian vähän tätä on otettu huomioon silloin, kun suunnitellaan Yleisradion budjettia, kun suunnitellaan näitä vuosittaisia hirvittävän kalliita kustannuksia, mitä näiden urheiluohjelmien lähettäminen, joita nyt sitten ed. Laukkanenkin tässä mainitsi, aiheuttaa ja mistä kaikesta muusta pois se raha sitten on, eli Yleisradion naiskatsojat ovat harvinaisen ärsyyntyneitä siitä, että urheilu syö rahaa ja myös lähetysaikaa muilta ohjelmilta. Tätä asiaa on erittäin vaikea hallintoneuvostossakin käsitellä, ja yleensä se kuitataan vitsillä ja nauruilla eikä sitä oteta huomioon, mutta kun katsotaan, että Yleisradion tehtävänä on todellakin palvella kaikkia suomalaisia, yhden ohjelmatyypin kohtuuton painottaminen ei ole mielestäni asianmukaista.

Yleisradiota kritisoidaan ja aika usein kuullaan huomioita siitä, miten huonoa ohjelma on. Meille hallintoneuvoston jäsenille on arkipäivää, että kun televisio-ohjelmaa haukutaan ja yritetään selvittää, mikä ohjelma se on, aika usein lopputulos on, että se ei ole Yleisradion ohjelmaa eli että se on tullut joltain muulta kanavalta, aikaisemmin usein kolmoselta, neloselta, Subtv:ltä, nykyään jopa satelliittikanavilta. Yleisradio sitten voi ehkä olla tyytyväinenkin siitä, että kansalaiset mieltävät television Yleisradioksi, mutta joka tapauksessa usein näissä sitten haukutaan väärää puuta.

Kuitenkin kun katsotaan näitä tilastoja, korkeat katsojamäärät, mielipidetutkimukset ja korkea lupamaksujen maksuprosentti kertovat siitä, että kansalaiset ovat olleet melko tyytyväisiä. Lupamaksuistahan ed. Laukkanen totesikin jo, että Suomen maksu Euroopan sisällä verrattaessa ei ole korkea vaan päinvastoin esimerkiksi Pohjoismaiden halvin.

Huomaan, herra puhemies, että aika loppuu, mutta kun ed. Zyskowicz vähän pakotti kommentoimaan, toivon, että hetken vielä saan lyhyesti jatkaa.

Kun katsotaan kansalaisten suurinta huolta suomalaisen television kehityksestä, uhkana nähdään nimenomaan kaupallisen tarjonnan lisääntyminen ja ylikaupallistuminen. Ihmiset kokevat, että minkä tahansa ohjelman lähettäminen ei ole Yleisradion tehtävä, vaan katsotaan, että ohjelmiston ja näiden palveluiden pitäisi liittyä hyvien asioiden toteuttamiseen ja Yleisradion toiminnan pitäisi olla jotenkin korkeammalla tasolla kuin muiden kanavien. Erityisesti on kiinnitetty huomiota vastuuseen, jota lainsäädäntö Yleisradiolle asettaa, ja nimenomaan kaupallistuminen on myös aiheuttanut kritiikkiä eniten.

Yhtenä esimerkkinä puheenvuoroni lopuksi voisin mainita sen, että olen ollut aivan yllättynyt siitä, että esimerkiksi Yleisradio lähettää lapsille ja nuorille suunnattua maksullista kännykällä käytettävää tv-peliä. Vaikka nämä nyt eivät olekaan Yleisradion toimintaa säätelevän lain tai lastensuojelulainsäädännön vastaisia, ne ovat vähintäänkin moraalisesti arveluttavia. Mielestäni on syytä kysyä, kuuluuko todellakin Yleisradion julkisen palvelun tehtäviin tuottaa tällaisia rahastuspelejä. Oma vastaukseni on, että ei kuulu.

Yleisradion toimintaan kaiken kaikkiaan ollaan tyytyväisiä — kunhan vielä osattaisiin vähän keskittyä. Esimerkiksi kulttuuriohjelmien tuottaminen pitäisi nähdä paljon tärkeämmäksi kuin helsinkiläisille keskelle Helsinkiä rakennettava Musiikkitalo. Kyllä näiden rönsyjen karsiminen terveellä tavalla sitten varmasti edelleen lisää yleisötyytyväisyyslukuja.

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Arvoisa puhemies! Yleisradion merkitys suomalaisena tiedonvälittäjänä ja kulttuurilaitoksena on ollut erittäin suuri, ja se on sitä edelleen. Jatkossa Yleisradion rooli vain kasvaa ylikansallisen viihteen ja muun medialevittämisen oloissa. Tämä asia pitäisi minusta nähdä selvästi tässä talossa, jossa Yleisradion resursseista loppujen lopuksi suuresti päätetään. Yleisradion merkitys on kasvussa globalisaation oloissa.

Mitä tulee julkiseen palveluun, se pitää minusta nähdä kahdenlaisena toimintana. Pitää palvella kaikkia erilaisia vähemmistöjä mutta myös isoja yleisöjä. Tämä kahdenlainen tehtävä siinä juuri maksaakin. Yleisradio ei voi vetäytyä myöskään isojen yleisöjen palvelusta pelkäksi aamuhartausten ja virallisten tiedotusten välittäjäksi. Sen pitää palvella myös isoja yleisöjä, ja se maksaa.

Tämän talon päätehtäväksi näen, arvoisat kollegat, sen, että Yleisradiolle turvataan riittävät taloudelliset resurssit. Se on se pääkysymys. Ilman resursseja ei ole kunnollista laajapohjaista tiedonvälitystä ja kulttuurin tuottamista. Olemme, vasemmistoliiton edustajat, Yleisradion hallintoneuvostossa kannattaneet lupamaksun korottamista. Se oli välttämätön toimenpide, niin kuin olivat jatkopäätöksetkin tältä osin. Toivon, että jatkossakin ymmärretään Yleisradion merkitys ja myös näiden resurssien välttämättömyys. Kaikki muuhan jää muuten puheeksi.

Ryhmätoverini kannasta poiketen minä näen Yleisradion tehtäväksi myös urheilevan Suomen ja siitä kiinnostuneen kansan palvelemisen. Tässäkin annan kiitosta Yleisradiolle siitä, että toisin kuin kaupalliset kanavat Yleisradio palvelee myös urheiluvähemmistöjä. Arvoisa edustajatoverini, esimerkiksi jääpallo ja salibandy ovat kaksi eri lajia, ehkä sitä ei aina huomaa, mutta ne ovat kaksi eri lajia, ja Yleisradio palvelee molempia ja poikkeaa siinä kaupallisista kanavista. Yli 40 urheilulajia on Yleisradion kautta tuotu suomalaisten katsottavaksi ja siten erilaisten urheiluvähemmistöjenkin seurattavaksi. Tässä on myöskin tehtävä. Tällaisena, laajana, minä näen Yleisradion tehtävän kaikilla elämänaloilla. Ei se urheilu voi sieltä poiskaan olla.

Irina Krohn /vihr:

Arvoisa puhemies! Arvon edustajakollegat ja -toverit, jotka virkeinä, lomalta palanneina yltävät huippuemotionaalisiin ja -älyllisiin suorituksiin! Tunnustan ensin, että rakastan Yleisradiota, rakastan yleisradiokonseptia, mutta aion nyt käyttää kuitenkin ihan älyllisen puheenvuoron.

Ensimmäiseksi, olen järkyttynyt kollega Zyskowiczin puheenvuorosta, sen älyllisestä epärehellisyydestä, sikäli että täällähän muistaakseni vuosi sitten kollega Tuija Brax esitti juuri tätä asiaa, että 70-luvulla koko yhteiskuntaa vaivanneen niin sanotun neuvostovalheen vaikutusta koko meidän yhteiskuntaamme pitäisi selvittää saman tyylisesti kuin professori Heikki Ylikangas on ottanut esille juuri nämä Inkeriin luovutetut inkerinsuomalaiset ja koko sen asian.

Helsingin Sanomien pääkirjoitus totesi hienosti — tai ei hienosti, vaan kammottavasti — kuinka tosiasiallisesti koko minunkin sukupolveni vauraus johtuu siitä, että Suomi oli niin kuin vankileirin vieressä sijaitseva huoltorakennus, joka myymällä tälle suurelle keskitysleirille, vankileirille, miljoona saman mallista pukua, kaksi miljoonaa saman mallista kenkäparia ja sitten eliitille Stockmannin herkkuja rahoitti meidän upean turvallisen, rauhallisen ja hienon yhteiskuntamme.

Siinä työssä ei ollut mukana vain joku yksittäinen Yleisradion toimittaja, joku yksittäinen homoseksuaali, kansalaisaktivisti, joka tunnusti siinä vaiheessa myös vasemmistoaatetta yhteiskunnan kehittymisessä; siinä nimenomaan olivat mukana myyntiin, bisnekseen uskovat liikemiehet, jotka myivät tälle suurelle vankileirille kaikkia tuotteita, mitä sen korruptoitunut eliitti halusi meiltä ostaa. On totta, että Suomen kansalla on suuri työ, me tarvitsisimme oman desmondtutun, joka kävisi läpi sen pahuuden, joka liittyy siihen, että osalla oli suuri rauha.

Olen Karjalan evakon tytär ja minulla on inkeriläisiä sukujuuria ja toimin Inkeri-seuran puheenjohtajana. Yhä edelleen järkytyn siitä tietämättömyydestä, jota on esimerkiksi myös koulukirjoissa liittyen tähän historian vaiheeseen. Mutta tämä aikakausi ei ole sellainen, että Yleisradio ainoana pahuuden pesäkkeenä jalojen oikeistoritarien suuresta vastustuksesta huolimatta levitti meille väärää kuvaa naapurista, vaan vastuu on meidän, kollektiivinen.

Uskon ja toivon, että myös kokoomuspuolue kertoo ja paljastaa meille arkistonsa ja saamme täällä tietää, mitä kaikkea myytiin ja vaihdettiin Tehtaankadulla ja kenen toimesta. Tämän nuori sukupolvi ansaitsee kuulla. Sen ansaitsevat myös meidän sotaveteraanimme, mutta on kohtuutonta, että Yleisradio, joka nimenomaan kykenee oppimaan virheistänsä ja käsittelee näitä asioita, leimataan joksikin yksinäiseksi pahuuden valtakunnaksi. Todella toivoisin ja olisi upeata, että kun kokoomuksen republikaanisella sisarpuolueella on paljon vahvoja kontakteja mediaan USA:ssa, niin siellä Pirkko Saision kaltaiset ihmiset, jotka elävät avoimessa homoseksuaalisessa suhteessa ja taistelevat homoseksuaalien ihmisoikeuksista, voisivat rauhallisesti, arvostavasti ja kunnioittaen esitellä omaa perhe-elämäänsä. Toivon, että kun teillä on nämä yhteistyösuhteet kunnossa, niin tämäkin ohjelma nähdään. On myös mahdollista, että jos on rakastavia miespareja, he voisivat näissä samoissa ohjelmissa esiintyä, jos ed. Vistbacka on tästä ohjelmatyypistä kiinnostunut.

Mutta Yleisradioon. Sanoisin, että yhä enemmän oivalletaan, että koko länsimainen demokratia lepää sen varassa, että sananvapaus todella on olemassa, ja on huomattu, että yleisradiotoiminta on yksi julkisen kansalaiskeskustelun kulmakivi, ja sitten tavallaan samanaikaisesti myös hyvin voimakkaasti käydään keskustelua siitä, mitä median keskittyminen myös aiheuttaa. Myös Euroopan neuvostossa on vilkas keskustelu esimerkiksi Italian tilanteesta. Ryhmä, joka toimii samassa ryhmässä kuin Suomen kokoomus esimerkiksi Euroopan parlamentin tasolla, tämä Berlusconin ryhmä, on saanut siellä haltuunsa tiedotusvälineitä ja poliittista valtaa sellaisiin liittymiin, että kaikki tieto maailmasta ei välity Italian kansalaisille. Monet tutkijat väittävät, että osasyynä Italian yhteiskunnan korruptioon ja myös kansalaisten välinpitämättömään asenteeseen politiikkaa kohtaan on tämä tiedonvälityksen rappiotilanne.

Suomen Yleisradiolla mielestäni on suuria haasteita jälleen edessä. Itse painottaisin sitä, että Yleisradion rooli oppivan yhteiskunnan rakentajana on aivan keskeinen. Tämä vanha yleläinen perinne, että radio- tai televisiotoiminta jakaa tietoa, sivistää, kohottaa meidän näköalojamme yli arjen pienten turhuuksien, on palaamassa uudelleen Yleisradion kulmakiviin, ja on upeata tämä yhteistyötoiminta, mitä Yleisradiolla ja yliopistoilla on ollut tällä hetkellä käynnissä.

Toinen tärkeä puoli on muistaa, että yleisradiolaki näkee Yleisradion ei vain tiedon välittäjänä vaan suomalaisen kulttuurin luojana ja kehittäjänä ja levittäjänä, niin kuin hallintoneuvoston puheenjohtaja erinomaisessa puheenvuorossaan sanoi, että Yleisradio on Suomen suurin kulttuurilaitos. Se on Suomen suurin elokuvan valkokangas, se on Suomen suurin sävellysten tilaaja. Toivon, että kun keskustelemme esimerkiksi myös Radion sinfoniaorkesterin tarpeista, muistamme lukea myös yleisradiolakia, joka nimenomaan antaa Yleisradiolle tehtäväksi suomalaisen kulttuurin kehittämisen. Itse uskon, että kun kansakunta tekee vaikeita asioita, kun me teemme arjessa vapaaehtoisesti vaikeita asioita, opettelemme kieliä, harrastamme kummallisia urheilulajeja, kuuntelemme ja sävellämme vaikeata musiikkia, me totumme juuri siihen, mitä tietoyhteiskunta meiltä vaatii: kykyä ottaa vastaan haasteita. Uskon, että kansakunta, joka tuottaa näin suurella kollektiivisella ponnistuksella maailman parhaita kapellimestareita ja muusikkoja, kyllä hyvin helposti keksii myös uudet sovellukset tietokoneisiin ja kännyköihin. Meidän ei pitäisi kulttuuri- ja sivistystyössä kaihtaa vaivaa, koska juuri se vaivannäkö tässä arjessa on se, minkä päällä lepää myös vaurautemme työelämässä. Ei ole kansakuntaa, joka laiskottelee vapaana, joka yrittää mennä siitä, mistä aita on matalin, ja sitten ikään kuin loisi suuria tieteellisiä saavutuksia.

Viimeinen haaste: Toivon, että arvoisa media on mukana tässä kansakunnan yhteisessä ponnistuksessa. Me tarvitsemme Yleisradiolle jälleen uuden hyvän johtajan. Olen iloinen, että nykyinen johtaja Arne Wessberg on hyvin hienosti muistanut tämän, että Yleisradio on tiedonvälityksen lisäksi kulttuurilaitos. Tiedän, että Ebun, Euroopan yleisradioliiton, puheenjohtajahan on nimenomaan ollut toteuttamassa sitä, että rautaesiripun taakse jääneiden maiden muuttuneissa tilanteissa luodaan sellainen kansalaisten luottama tiedonvälitys, jossa yleisradiotoiminta ei ole sama kuin hallituksen propagandakoneiston toiminta. Tämä on se ainutlaatuinen asia, mitä meidän, arvoisat toverit ja kollegat, tarvitsee tehdä, että on julkista, kansakunnan kollektiivisesti hallinnoimaa tiedonvälitystä. Se tarkoittaa sitä, että se on monenkirjavaa eduskunnan alaista toimintaa, missä opposition ja koko kansalaisyhteiskunnan ääni kuuluu, eikä sellaista propagandakoneistoa, jota on ollut ja, ikävä kyllä, vielä tälläkin hetkellä on.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kiitos vastauspuheenvuorosta. On pakko vastata ed. Krohnille, joka on niin nuori — mistä hän on onnellinen — että ei oikein tunne tätä, sanotaan nyt sitten vaikka näin, kokoomuksen historiaa noilta ajoilta. Nimittäin se, kun käsitellään Yleisradion toimintakertomusta ja puhun Yleisradion roolista suomettumisessa, ei tietystikään tarkoita sitä, ed. Krohn, etten toivottaisi tervetulleeksi kaikkea — alleviivaan: kaikkea — Suomen lähihistoriaan liittyvää asiallista selvitystä, muistelua, tutkimusta, analyysia, jossa tuota suomettumisen kautta arvioidaan. Toivotan tervetulleeksi sen, koski se niin poliittista kulttuuria ja sen käytäntöjä, niin kauppasuhteita Neuvostoliittoon, niin journalismia, niin kulttuurielämää, tiedettä kuin taidetta, kaikkea.

Ed. Krohn, voin vakuuttaa teille, että minulla henkilökohtaisesti ei ole mitään sitä vastaan, että tuo aikakausi käydään tutkimuksellisin ja journalistisin — mihinkään totuuskomissioihin en usko — keinoin läpi niin tarkkaan kuin on käytävissä. Päinvastoin yllytän ja kannustan kaikkeen sellaiseen toimintaan. Sen vuoksi tulen myös itse julkaisemaan omia päiväkirjojani ihan 80-luvun alusta, antaakseni hyvin pienestä rakosesta sen näkökulman, miltä tuo aika näytti (Puhemies koputtaa) nuoren kokoomuskansanedustajan näkökulmasta.

Kaarina  Dromberg  /kok:

Arvoisa puhemies! On ollut hyvin mielenkiintoista kuunnella tätä keskustelua täällä tänään Yleisradiosta ja sen roolista. Itse paneudun nyt lähinnä Yleisradioon ja Radio Finlandiin, jota pidän erittäin tärkeänä muotona. Toivon, että se säilyy edelleen tulevaisuudessa kanavana niin ulkosuomalaisille kuin niillekin, jotka tilapäisesti oleskelevat ulkomailla. Se on oikeastaan niitä ainoita hyviä kanavia, joiden kautta se tieto kulkee ja kasvattaa suomalaista imagoa ulkomailla. Suomi-kuvaa voidaan sillä vahvistaa. Kun ajatellaan, kuinka paljon tänä päivänä on suomalaisia Suomen ulkopuolella, sanotaanko näin, niin se on yksi erittäin tärkeä kanava, jotta he pysyvät ajan tasalla siitä, mitä Suomessa tapahtuu.

Valiokunnan puheenjohtaja Laukkanen sanoikin minusta erittäin hyvin vähemmistöistä. Sellaisena pidän myös ulkosuomalaisia, jotka elävät ympäri maailmaa. Samalla tämä asia kohtaantuu myös globaalisuuteen, ja sitäkin kautta tämä kanava palvelee tavattoman hyvin Yleisradion tehtävää. Nyt, kun on tullut huhuja siitä, että radiopalveluja tältä osin supistetaan ja palvelut jäisivät satelliitteihin tai Internetiin, on todettava, että monella alueella on erittäin vaikeata ja suorastaan mahdotonta käyttää näitä välineitä. Kun juuri olin kuusi viikkoa Euroopassa, huomasin, että ainoa kanava, jonka kautta sain tietoa Suomesta, oli juuri Radio Finland, ja sillä lailla pysyin koko ajan kuitenkin tietoisena siitä, mitä Suomessa tapahtui. Aivan oikein Suomi-Seura ja ulkomaalaisparlamentin puhemiehistö ovatkin puuttuneet tähän ongelmaan. Toivon, että kun tätä asiaa jatkossa käsitellään, myöskin näitä tahoja kuullaan tässä asiassa ja ymmärretään tämän asian tärkeys, sillä tämä on julkisen palvelun tehtävä, ja siinä mielessä katson, että se kuuluu Yleisradiolle myös tulevaisuudessa. Yleisradion johto on vakuuttanut yhtiön edelleen palvelevan ulkosuomalaisia. Tämä ei ole kuitenkaan vastaus kysymyksiin, jotka koskevat nimenomaan vapaasti etenevän radion saatavuutta käyttömaksuitta ja ilman välikäsiä.

Sitten haluan vielä toisen asian tuoda tähän esille: nämä kulttuuriohjelmat. Olen erittäin ilahtunut, että YLE on ottanut ne yhdeksi pääpainoalueekseen ja sitä kautta suomalaista kulttuuria viedään eteenpäin. Kun ajatellaan, että me kilpailemme Suomessa tänä päivänä ulkomaalaisen kulttuurin virtauksilla niin vahvasti, niin nimenomaan YLEn tehtävä on tuoda näitä ohjelmia eri puolilta maailmaa, mutta samalla myöskin peilaten niitä suomalaiseen kulttuuriin.

Kun tuossa äsken tuli Berlusconi esille, en voi olla puuttumatta siihen asiaan sikäli, että itse istun Euroopan neuvostossa ja me olemme siellä kulttuurikomiteassa käsitelleet juuri nimenomaan tätä Italian mediaa ja sitä, miten siellä niin sanotusti monopolisoituminen on tapahtumassa. Täysin yksimielisesti, paitsi että Italian edustaja ainoana äänesti yksin niitä suosituksia vastaan, kun se tuli meille Euroopan neuvoston parlamenttiin — en tiedä, oliko ed. Krohn silloin läsnä, kun näistä asioista äänestettiin — se asia meni kyllä läpi ihan kohteliaasti kunnioittaen niitä sääntöjä, mitä on asetettu radiotoiminnalle.

Jos nyt vielä puhutaan tästä tasapuolisuudesta, niin kun myöskin puhutaan Irakista ja Irakin sodasta, kuinka siitä uutisoidaan ja asetutaan ainoastaan Yhdysvaltain puolelle, niin tuon myöskin Tshetshenian kysymyksen tässä esille. Olemme Euroopan neuvostossa sitä useampaan kertaan käsitelleet, ja se asia minusta olisi tasavertaisesti otettava esiin myöskin Suomen tiedotuksessa ja YLEn ohjelmissa.

Näillä sanoilla haluan toivoa, että nimenomaan tähän Radio Finlandin tilaan otetaan kantaa ja vahvasti, niin että sen toiminta jatkuu myöskin Yleisradion kautta, ei pelkästään satelliittien ja Internetin kautta, koska jos olette turistina ulkomailla, satunnaisena matkaajana, niin oikeastaan ainoa väline on radio.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Näin pikaisena vastauksena ed. Drombergin kantamaan huoleen: Radio Finlandin kohtalosta on paljon keskusteltu hallintoneuvoston piirissä ja pohdittu myös erilaisia tulevaisuuden malleja yhtiön operatiivisessa johdossa. Meillä on hyvin läheinen suhde myöskin ulkosuomalaisia edustaviin järjestöihin. Tämä huoli on hyvin tuttu. Voin nyt rauhoittaa mieliä, että ainakin vuoteen 2006 saakka nykyinen toiminta jatkuu tällaisenaan. Siihen mennessä arvioidaan hyvin huolellisesti tämän toiminnan tulevaisuus ottaen huomioon myöskin näiden erilaisiin teknologioihin perustuvien jakeluteiden mahdollisuus. Siinä on kuitenkin, ed. Dromberg, muistettava, että Internet on tänä päivänä jo yhä useammassa tapauksessa se väline, jonka kautta myöskin ulkomailla Yleisradion ohjelmia kuunnellaan ja jopa katsotaan. (Ed. Dromberg: Tilapäisesti oleskeltaessa on toisin!) — Täytyy muistaa, että nettisaatavuus kaiken aikaa myöskin kasvaa erilaisten julkisissa paikoissa olevien nettipalvelupisteiden kautta. — Samalla tavoin myöskin satelliittijakelu tulevaisuudessa, kun Yleisradion oma ohjelmistokokonaisuus näkyy siellä vielä kattavammin kuin tänä päivänä, tulee olemaan erittäin merkittävä tie juuri sen väestöryhmän, kuulija- ja katsojaryhmän, suhteen, jota tässä tarkoititte.

Mikko Alatalo /kesk:

Arvoisa puhemies! Kuten puheenjohtaja Laukkanen tuossa totesi aikaisemmin, Yleisradio on kulttuurilaitos, ja se on se lähtökohta. YLEn tv-ohjelmistoon voi ylipäänsä olla tyytyväinen: monipuolisuudesta on pidetty kiinni, eikä ole tuijotettu liikaa vain katsojalukuihin. Kyllä niitäkin tuijotetaan, mutta ei ehkä kuitenkaan niin paljon kuin tuolla kaupallisella puolella. Pitkäjänteisyys ja oman roolin ymmärtäminen ovat säilyttäneet televisiokanavien suosion ja uskottavuuden kaikesta kilpailusta huolimatta. On toivottavaa, että Yleisradio ei lähde tähän kaupallisuuden kelkkaan, vaan hoitaa monipuolisesti julkista palvelua. Julkisen palvelun yhtiöllä on vastuunsa itseään ja katsojiaan kohtaan. Tekniikan kehittämistähän on kritisoitu kovasti, mutta pakko on digitalisoida, kun muutkin tv-yhtiöt muissa maissa niin tekevät.

Mutta mitä tulee radion puoleen, niin siellä tuo kanavauudistus on herättänyt varsin ristiriitaisia tunteita, kuten tiedämme. Radio Suomi on tavoittanut ilmeisimmin uutta nuorta yleisöä. Toisaalta kanavan henkinen selkäranka, perinteinen iskelmämusiikki, on saanut väistyä. Tämä on suuri menetys. Olemme tuhoamassa kansakunnan salattua muistia. Toki vanhempaakin musiikkia soitetaan, ani varhain aamulla tai iltaisin, mutta prime time -aikaan elikkä parhaaseen aikaan se on enempi tämmöistä päivän poppia. Nyt asiaa ilmeisesti on korjattu hieman, ainakin siltä tuntuu, ja syytä onkin.

Nimittäin kaupallisten radioiden kuulijoiden houkutteleminen on varsin vaikea tehtävä. Heillä on jo Radio Novansa, joka juuri pyörii tällä pop-formaatilla, vielä tiukemmalla rotaatiolla ja tarkemmalla saundimaisemalla kuin Radio Suomi. Ainoa, millä Radio Suomi voi yllättää kuulijoita, on juuri sellainen vaihtelevuus, ja se ei perustu kappaleiden kierrätykseen. Olin Ranskassa radio France Interin vieraana, ja minulle esiteltiin heidän musiikkipolitiikkaansa — se on Ranskassa Radio Suomea vastaava kanava. Siellä soitetaan noin 4 000 uutta kappaletta joka kuukausi eikä ole soittolistoja eikä ole voimasoittoa. Toimittajat tuovat tullessaan levyjä ja varsin monipuolisesti soittavat musiikkia. Tuntuu siltä, että ranskalaiset ovat monessa suhteessa isänmaallisempia suhteessa ylikansalliseen viihteeseen kuin me suomalaiset.

Kun olen musiikki-ihminen, niin tietysti tämä musiikki on minulla tässä aiheena, se on tärkeää. Mutta se on myös objektiivisesti tärkeää. Yleisradion keskeisimpiä tehtäviä on tukea, luoda ja kehittää kotimaista kulttuuria ja välittää sen tuloksia jokaisen saataville. Se on yleisradiolaissa. YLEn lähetysajasta merkittävä osa on musiikkia, ja se, minkä kanavan ihmiset valitsevat tänä päivänä, usein riippuu tarjottavasta musiikista. Se on tärkeä faktori. Olen kiertänyt paljon Suomea ja myös paljon tuolla Ruotsinkin puolella, ja palautetta on tullut radiouudistuksesta sekä siellä Ruotsissa että myös täällä Suomessa. Melkein poikkeuksetta viesti on se, että vanhempi väki on unohdettu ja toisaalta sitten semmoinen keski-ikäinen rokkiväki, joka kuuntelisi vanhaa, nostalgista rokkia.

Nyt ääni- ja kuvatallennetuottajat ovat havainneet, että radioiden, siis ennen kaikkea kaupallisten radioiden mutta myös Yleisradion, soittolistat köyhdyttävät suomalaista musiikkia ja sen tekemistä. Viimeinkin heräsivät sielläkin puolella. Ei kannata tehdä levyjä, kun eivät ne soi missään. On monia ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, että näistä soittolistoista tulisi luopua ja siirtyä enempi persoonalliseen tapaan, että toimittajalle annetaan enempi vastuuta. YLEllä on ehkä 2 500 musiikkikappaletta nyt kierrossa, mutta niitähän on todella paljon, paljon enemmän Yleisradion varastossa.

Olen samaa mieltä radiojohtaja Seppo Härkösen kanssa siitä, että Radio Suomi ei pysty välttämättä palvelemaan ikähaarukalla 20—80. On selvä, että me tarvitsisimme neloskanavan radiossa. Se tulisi laajentumaan Radio Q:sta valtakunnalliseksi kanavaksi, ja se palvelisi nuorempia aikuisia. Ja kun tästä kulttuurista puhutaan, niin se voisi nimenomaan olla tuommoinen YLEn tv-kanava Teemaa vastaava radio, jos sitä haluaisi kehittää kulttuuriseen suuntaan. Toisaalta Radio Suomi pysyisi sitten semmoisena perinteisenä vanhemman musiikin kanavana, perinteisenä Radio Suomena, kuin suomalaiset ovat sen oppineet tuntemaan.

Uskon, että satsaus radiopolitiikkaan periaatteella "annetaan kaikkien kukkien kukkia" maksaa itsensä takaisin kasvavana työllisyytenä ja verotuloina musiikkialalla, mutta toisaalta se on myös kansaa kasvattavampaa. Kun ajattelemme koko mediakenttää ja etenkin kaupallisten radioiden, voi sanoa, suoranaista välistävetoa — hehän eivät suorita tällä hetkellä tehtäväänsä olla monipuolisia — niin Yleisradio on tässä paljon vartijana. YLElle meidän täytyy asettaa nyt sitten haaste, että kaikki se, mikä ei kaupallisilla kanavilla tule ulos, tulee Yleisradion kautta.

Lopuksi: YLE-laissa on myös merkittävä lause: YLEn tehtävä on "tukea toimivaa kansanvaltaa tarjoamalla yhteiskunnallisista kysymyksistä monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja myös vähemmistöryhmille ja erityisryhmille". Tämän tehtävän toistaiseksi Yleisradio on hoitanut hyvin, mutta saman tyyppistä palautetta minullekin on tullut varsinkin tuolla Espanjan suunnassa, että Radio Finland on tarpeellinen edelleen ja sen toimintaa ei missään tapauksessa saa lopettaa.

YLEn tehtävä on haastaa kuulija ajattelemaan, antaa monipuolisia virikkeitä, kun taas kaupallinen radio pyrkii enemmän tasalaatuiseen miellyttämiseen. YLEn pitää olla muiden yläpuolella ja tarjota edelleen valtakunnallisia riippumattomia kanavia Bbc:n tyyliin. Englantilaisella esikuvalla on uhkansa, toisaalta kaupallinen Murdochin imperiumi, toisaalta hallitus, joka halusi jossain vaiheessa jopa pilkkoa Bbc:n. Julkisen palvelun yhtiöitä ja puolueetonta uutisointia vastaan on sota käynnissä, paineet ovat kovat. Näitä Italian malleja on myös muualla kovasti tulossa läpi.

Me tarvitsemme public service broadcasting -yhtiöitä; ne ovat erittäin tärkeitä demokratian ja kansalaisten valveutuneisuuden kannalta. Tätä varten Yleisradio tarvitsee myös ne resurssit. Jatkuvasti kun kierrän maakunnissa, siellä valitetaan, että lupamaksu on näin ja näin korkea, mutta sehän on varsin kohtuullinen eurooppalaisessa mittakaavassa, ja jos verrataan vaikka siihen, kun suomalaiset ostavat iltapäivälehtiä, niin kyllä sekin maksaa ja sieltä ei välttämättä tule koko totuutta. Yleisradion resurssit ovat erittäin tärkeät. Olen erittäin paljon pro YLE -ihminen ja sen takia katson myös oikeudeksi sitä arvostella, parempaan suuntaan. Me tarvitsemme Yleisradion, joka on suomalainen, luotettava, riippumaton, monipuolinen ja jolla on korkea laatu.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Ensin muutama sana tasapuolisuudesta. Olen täällä nyt puolitoista vuotta ollut kansanedustajana, ja YLE-lain 7 §:ssä sanotaan todellakin näin: "- - tukea toimivaa kansanvaltaa tarjoamalla yhteiskunnallisista kysymyksistä monipuolista tietoa, mielipiteitä ja keskusteluja." Mutta hieman käytäntöön, siihen mitä tässä talossa ja Yleisradiossa on tapahtunut. Muun muassa viime vuonna monta kertaa lähetykset ovat olleet mitoitetut niin, että perussuomalaisten puheenvuorot välikysymyksissä tai monissa muissa yhteiskunnallisissa kysymyksissä ovat joko jääneet kokonaan pois tai puolivälistä poikki, tai joku kerta on käynyt vahinko, että on saanut sanomansa läpi. Sanotaan vaan, että lähetysaika ei riitä. Se ei ole mikään selitys. Kyllä näitä vanhojen puolueiden jaarituksia on tullut vuosikymmeniä ja lyhentämättömänä. Tämä on mielestäni käsittämätöntä. Odotan mielenkiinnolla, kun työllisyysvälikysymys jätetään huomenna — varmaankin välikysymys jälleen uutisoidaan — mitoitetaanko lähetys jälleen niin, että perussuomalaisen näkemyksen saa lukea eduskunnan pöytäkirjoista. Tätä en hyväksy ja niin kauan tästä ratkutan, kunnes tämä epäoikeudenmukaisuus poistuu.

Sitten toinen asia. Olen nyt odotellut, kun radiossa on uusi ohjelma, Uutisaamu nimeltään, mutta ei ole koskaan kutsuttu perussuomalaista keskustelijaa siihen ohjelmaan, ei ensimmäistäkään kertaa. Kyllä silloin kun kollega Tony Halmeelle sattui vahinko, siellä muut keskustelivat meidän asioistamme, mutta ei meistä kukaan. Samoin Lauantaiseura. Siellä kiertävät ministerit lyhyellä kierrolla, kolme kertaa vuodessa ovat parhaat, perussuomalaisia ei kertaakaan. Se siitä tasapuolisuudesta ja monipuolisuudesta. Perussuomalaiset mielipiteet eivät ole todellakaan päässeet häiritsemään kansaa näissä ohjelmissa. Normaalit uutiskriteerit ymmärrän. Ei tarvitse monistaa Soinin tai kenenkään muunkaan mielipiteitä, jos eivät ylitä uutiskynnystä, mutta silloin kun tehdään normaaleja raportteja, kyllä ne saisivat meitäkin koskea. Tämä on ihan selvä asia. Enkä inise siitäkään, ettei hahmoa ole Itsevaltiaissa. Voi olla eduksikin, ettei ole.

Arvoisa herra puhemies! Sitten hieman näistä resursseista. Yleisradion hyvää resursointia minäkin kannatan, mutta jos Yleisradio itse Musiikkitaloon upottaa resurssinsa, jos semmoisia tarpeettomia taloja, kerskataloja, rakennellaan ja sitten ajetaan muualta alueellista ohjelmatoimintaa alas, niin sitten ei rahoja tarvitse lisätä. Siinä voi Yleisradio itse päättää, mihinkä se resurssinsa kohdentaa, mihinkä se rahansa laittaa: tehdäänkö lisää pytinkejä vai toimitetaanko ohjelmaa, tehdäänkö rakennuksia ja korskeita kulisseja vai tehdäänkö ohjelmaa. Molempia ei saada. Elämme niukkoja aikoja. Tämä on totuus.

Sitten kriittisestä otteesta: Minä kannatan sitä, pidänkin siitä, että edustamaani näkemystä kritisoidaan, ja paras debatti tulee siitä, kun käydään näin keskustelua, mutta en kyllä parhaalla tahdollanikaan ymmärrä sitä, että ohjelma-aika loppuu aina suurin piirtein perussuomalaisten kohdalta. Mutta siitä huolimatta kannatus on kovassa nousussa, ja sitä en valita. Olen aina päässyt näihin vaalitentteihin, jotka ovat lakisääteisiä. Kutsut ovat tulleet, kiitoksia paljon, mutta mitään ylimääräistä ei. Ei ole vaivattu Vistbackaa, Soinia eikä Halmetta. Jos me emme kelpaa, niin kyllä sieltä puolueesta muitakin löytyy, jopa naisia, joita kyllä voi haastatella. Tämä vieno toive, kun on päättäjiä paikalla.

Arvoisa herra puhemies! Vielä pari sanaa sitten tästä historiasta, jonka ed. Zyskowicz täällä värikkäin sanankääntein kuvasi. Minähän en pärjää enää Ben Zyskowiczille tässä yksinkertaistuksessa ja populismissa, vaikka pidänkin itseäni alan kohtuullisena asiantuntijana, en pelkästään kirjanoppineena vaan myös käytännön esittäjänä. Siitä on jo vaikea päästä ylitse, mutta koetan nyt muutamalla rakentavalla tavalla kosketella sitä rämettyneisyyden aikaa, kommunismia.

Menin nimittäin yliopistolle vuonna 81, ja kyllä siellä oli lystikästä olla vennamolainen siihen aikaan. Sitä ei itse tajunnutkaan, kuinka hauska asia se oli, mutta kyllä kaverit tajusivat. Mutta sieltä selvittiin, ja eipä ole tarvinnut takkia kääntää. Sanoin siellä ensimmäisenä syksynä, ed. Häkämies on samalta vuosikurssilta, että kommunismi romahtaa, koska se on ateistinen, materialistinen rappioaate, joka on täydellisesti metsässä. Sen ihmiskuva on väärä, se on aatteena kelvoton ja talousjärjestelmänä mahdoton. No, minua ei uskonut edes — en tiedä, näytti siltä kuitenkin — Häkämies, mutta tässä sitä ollaan. Kommunismi on mullissa ja siellä pysyy, ei koskaan nouse.

Mutta sitten se oli vielä Urho Kekkosen aikaa. Kekkonenhan piti valita, mutta kysymys oli vain, kenen kekkonen: SDP:n kekkonen, kepun kekkonen, kokoomuksen kekkonen vai kenen kekkonen. Vastaus oli aina Kekkonen. Se oli niin kuin nyt on tämä uusi EU:n perustuslaki. Se pitää hyväksyä, mutta kenen kekkonen hyväksytään, SDP:n kekkonen vai vihreitten kekkonen. Ehkä ed. Pulliainen on virkistävä poikkeus, ed. Tynkkysen kantaa en vielä tiedä, mutta muut sanovat, että kansanäänestyksellä pitää hyväksyä perustuslaki. Eli taas seitsemän kertaa sama mielipide eli kekkonen. Odotan kyllä sitä samaa kriittisyyttä, nyt kun kommunismin ruotoa on vähän kuljeteltu ympäri Eurooppaa, odottaisin semmoista EU-kriittistä ohjelmaa Brysselistä. Koskahan sen voisin saada? Sellaista ohjelmaa on kyllä Bbc:ssä, löytyy muualta, mutta meillä vain kerrotaan, kuinka tämä Bryssel nyt puolustaa meitä. Päinvastoin sehän on vienyt jo puolelta Suomelta leivän ja kansa pakkaa tänne etelään, kun tundralla ei enää tule toimeen. Sitä odotan, monipuolisuutta tässä suhteessa.

Herra puhemies! Sitten lopuksi työllisyys- ja nimityspolitiikasta. En sinänsä kritisoi sitä; jos joku on pätevä johtaja, olkoon sosialisti tai kepulainen, se on sivuseikka. Minun mielestäni näin sopii hyvin olla. Mutta nyt kun haetaan sitten pääjohtaja Arne Wessbergille seuraajaa, niin toivotaan, että haetaan edes sitten pätevää demaria, koska demariahan sinne kuitenkin haetaan. Muut säästävät monistuskulut ja hakemuskulut, eikä tarvitse turhaan siellä rampata haastatteluissa ja konsulteille palkkioita maksaa, eikä käy niin kuin Elokuvasäätiössä, jonne valittiin vanha johtaja, mutta maksettiin Mercuri Urvalille tai joillekin muille vähän konsulttipalkkioita. Muodon vuoksi pidettiin tämmöinen hakuprosessi, joka oli niin kuin Neuvostoliiton vaalit, että tulos oli selvä, äänestysprosentti oli hieman epäselvä.

Arvoisa puhemies! Kuitenkin pidän Yleisradiota mainiona periaatteellisena laitoksena siinä, että kaikki ei ole suurelle rahalle alistettuna, mutta sparratkaa nyt ja kehittykää hieman, sillä kilpailijanne MTV on paljon monipuolisemmin kertonut edustamastani kansan syvien rivien äänestä. Toivon, että se pikkuhiljaa nyt menisi perille. (Ed. Virtasen välihuuto) Normaalit uutiskriteerit, ed. Virtanen, ja ankara grillaus päälle. Kyllä me vastaamme, kun pääsemme vain sinne edes siltä osin mukaan kuin meille kuuluu.

Irina Krohn /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluaisin ed. Soinia hieman oikaista, kun hänellä on väärä käsitys siitä, että Musiikkitalo on kerskakulutusta suhteessa orkesteritoimintaan. Ajatus siitä, että viulu olisi kerskakulutusta viulistille tai skalpelli tai kirurgin veitsi kerskakulutusta kirurgin työssä, olisi meidän mielestämme absurdi. Me näemme, että työntekijä tarvitsee työvälineen. Klassinen musiikki on akustiikkaan, ääniaaltoihin, äänivärähtelyyn, perustuva taide-elämys, jossa keskeinen elementti on se tila, missä tämä instrumentti soi. Näen siten, että Musiikkitalo on työväline ja instrumentti orkesterin ja yleisön palvelemisessa. Se on sitten toinen kysymys, pitääkö sen työvälineen olla siellä, missä se on, mutta se ei ole kerskakulutusta, aivan kuten ei mikään muukaan kunnon työväline työntekijän kädessä ole.

Timo Soini  /ps (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Juuri tätä tilakysymystä haluan kritisoida. Kun resurssit ovat rajalliset, eikö ole olemassa olevaa rakennuskantaa korjaamalla tai kunnostamalla mahdollista pitää näistä huolta, vai pitääkö tämä kaunis Töölönranta nyt sitten tämmöisellä mammutilla pilata? Meillä on tuossa naapurissa uusi uljas lisärakennus. En ole siellä vielä käynyt, mutta olen huomenna menossa suuren valiokunnan kokoukseen. Näin pienen mökin poikana nämä pytingit tuntuvat hieman vierailta.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ihan muutama kommentti tähän ed. Soinin musiikkitalopuheenvuoroon. Eihän tätä pidä minkäänlaisena pytinkirakennusasiana nähdä laisinkaan. Kyse on vaan siitä, että Yleisradio on koko historiansa aikana kyennyt pitämään yllä Radion sinfoniaorkesteria, joka on tällä hetkellä todellakin maailmankuulu. Se on yksi meidän todellinen vientivalttimme ja on sen kautta tuonut kunniaa, ei vain Yleisradiolle vaan Suomelle. On pystytty kasvattamaan useita kapellimestarihuippuja viime vuosikymmeninä Suomessa. Sen vaikutus koko suomalaiseen musiikkielämään on ollut valtaisan suuri.

Voin ed. Soinia kyllä lohduttaa sillä, että ei se raha ole mistään pois. Siis itse talohan syntyy, jos se on syntyäkseen, Helsingin kaupungin ja valtion ensi sijassa muodostaman kiinteistöyhtiön ympärille, jonne Yleisradio on ensi sijassa menossa vuokralaisena, käyttäjänä, ja siinä mielessä lupamaksujen rahat ovat tässä pytinkirakentamismielessä turvassa, niin että me emme ole edistämässä minkäänlaista kerskarakentamista. Sekin on tärkeää muistaa, että itse kaavoitusratkaisuthan on tehty Helsingin kaupungin toimesta.

Eli olennaista on se, että jos julkisen palvelun tehtävän määrittelyssä, joka on tämän talon vastuulla ensi sijassa, eduskunnan vastuulla, katsotaan, että tämä kulttuuritehtävä, sivistystehtävä, on niin tärkeä, että katsotaan, että me tarvitsemme jatkossakin Radion sinfoniaorkesterin, niin kuin mielestäni me tarvitsemme, niin silloin tietysti meidän tehtävämme on löytää tapa, jolla tarjotaan myöskin kunnolliset esiintymistilat. Se on se juoksujärjestys, (Puhemies koputtaa) millä tätä musiikkitalokysymystä hallintoneuvoston näkökulmasta tällä hetkellä katsellaan.

Timo  Soini  /ps (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! En ole nyt varma, ymmärsinkö oikein, mutta kun ei ole keneltäkään pois, kun rakennetaan pytinki, niin kertokaa tämmöinen rahoituskeino minulle, ed. Laukkanen, niin minä käytän sitä mieluusti Espoon kaupungissa ja muuallakin julkisen rakennustoiminnan reseptinä, että saadaan rahaa ikään kuin hatulla ilmaan lyötynä.

Toinen asia on, vaikka saadaan pytinki, jona nyt tätä suunnitelmaa pidän, käyttökulut. Kyllä se pytinkikin pitää lämmittää ja siellä olla henkilökuntaa ja kaikki muu. Meneekö se nyt sitten siihen, että mistä se on sitten pois? Jos me täällä, eduskunta, sitten korotamme lupamaksuja, korvamerkittyä pytinkirahaa 20 euroa per kuuntelija per vuosi, niin sillähän se rahoitus on tietysti hoidettu, mutta en usko, että kansa karvaisia käsiään taputtaa tässä suhteessa.

Irina Krohn /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Soinille sanoisin, että Yleisradion orkesteri tälläkin hetkellä soittaa lämmitetyissä sisätiloissa, joista maksetaan vuokraa. Tähän saakka käsitykseni mukaan Finlandia-talon vuokra on ollut alihinnoiteltu suhteessa sen todellisiin kuluihin, koska aikaisemmin Helsingin kaupungilla ei ollut sellaista kiinteistöpolitiikkaa, että on ikään kuin niin markkinaehtoista, vaan silloin kun Finlandia-taloa vuokrattiin, siitä ei otettu tämän talon pääomakustannuksia. Eli tähän saakka orkesterin käyttömenot kulujen osalta ovat todella olleet hyvin edulliset, mutta Helsingin kaupungin vuokrauspolitiikka koskien kirjastoja, päiväkoteja ja kaikkia on nykyään sen kaltainen, että tilan todelliset kulut otetaan vuokraajalta. Silloin, ed. Soini, kun verrataan 25 prosentin osuutta uuden talon käyttömenoista, sitä pitää verrata siihen vuokraan, (Puhemies koputtaa) mikä on Finlandia-talon ja Kulttuuritalon vuokra silloin, kun se perustuu aitoon vuokrakuluun.

Oras Tynkkynen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ounastelen, että ed. Soini omassa puheenvuorossaan viittasi YLE Radio 1:n Ykkösaamu-ohjelmaan eikä Uutisaamu-ohjelmaan.

Ed. Zyskowicz haki vauhtia aika kaukaa ja puhui puolueellisesta journalismista 60- ja 70-luvuilla. Minä olen itse enemmän huolissani siitä journalismin puolueellisuudesta ja epätasapuolisuudesta, jota näkee nykyään ja valitettavasti myös YLEllä toisinaan. YLEllä on vielä näin 2000-luvullakin oikeastaan puhtaimmillaan missiojournalismia edustava ohjelma, joka ensin tekee johtopäätökset ja sitten hakee niille johtopäätöksille tukea. Viittaan nyt tällä siis MOT-ohjelmaan television puolella. Sillä ei sinänsä ole väliä, mitä missiota se missiojournalismi kulloinkin ajaa, oli se sitten Neuvostoliiton hirmutekojen vähättelemistä tai ympäristönsuojelun vastustamista. Missiojournalismi on aina häpeä journalismille ja on aina sellainen asia, joka ei itse asiassa edes ansaitse journalismin nimeä.

Vähän ed. Zyskowiczin hengessä ja vanhana, hyvin ylpeänä, yleläisenä peräänkuuluttaisin keskustelua YLEn sisällä hallintoneuvostossa ja miksei myös täällä salissa siitä, miten ne samat perusjournalismin periaatteet — lähdekritiikki, monilähteisyys, tasapuolisuus — saadaan koskemaan kaikkea toimintaa myös YLEn sisällä.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Liikennevaliokunnan jäsenenä en halua oikein paljon tässä vaiheessa lähteä ruotimaan hallintoneuvoston kertomusta eduskunnalle vuodelta 2003, mutta joitakin haja-ajatuksia näin lähetekeskustelussa lähinnä sen takia, että itse olen valiokunnassa tätä käsittelemässä ja pohtimassa.

Mielestäni Yleisradion tehtävä on suuri ja tärkeä. Myönnän sen, mutta toisaalta kun pohtii tätä kokonaisuutta ja muistelee viime kautta esimerkiksi liikennevaliokunnassa, silloin kun puhuttiin siitä, mitä on julkinen palvelu, mikä on se tehtävä, mikä Yleisradiolle kuuluu, silloin kun me kuuntelimme asiantuntijoita siellä, niin ainakaan minä en pystynyt tiedostamaan ihan selvästi, en ainakaan yksioikoisesti, sitä, mitä todellisuudessa on julkinen palvelu. Riippuen aina asiantuntijasta se oli sitä ja joskus se oli taas toista.

Täältä kun lukee sivulta 6 tekstiä YLEn julkisen palvelun tehtävästä, minun mielestäni täällä kyllä ihan oikein puhutaan moniarvoisesta viestinnästä, ja myös aikaisemmissa puheenvuoroissa on puututtu asiallisesti siihen, eli nimenomaan pitää huomioida vähemmistö- ja erityisryhmät, ja sitä hyvin paljon painotettiin viime kaudella myöskin liikennevaliokunnassa, kun näitä asioita käsiteltiin.

Mutta viitaten ed. Soinin puheenvuoroon minä olen jo paatunut sen verran, kun kahdeksan vuotta täällä yksin kansanedustajana olin edustaen omaa ryhmääni, että minä en enää niihin asioihin ole paljon kiinnittänyt huomiota, eikä se ole vaikuttanut minun kannatukseeni, onko YLE haastatellut minua vai ei taikka onko lähetys keskeytetty. Mutta joskus vaan ihmettelee sitä, että jos puhutaan ja pykälät ovat olemassa, niin miksi ei niitä sitten edes kohtuudella toteuteta, kun täällä kuitenkin, niin kuin tässäkin tekstissä, puhutaan monipuolisuudesta, puhutaan vähemmistö- ja erityisryhmistä jne. ja painotetaan yhteiskunnallisia kysymyksiä. En tiedä, kun en ole ollut hallintoneuvoston jäsenenä, kuka siellä näitä suuntaviivoja sitten antaa toimivalle johdolle, mutta kun se on eduskunnan alainen organisaatio ja eduskunta nimeää sinne, niin itse ainakin näkisin mielelläni niinpäin, että silloin myöskin tämä hallintoneuvosto huolehtii siitä, että edes kohtuudella parlamentaariset näkemyksetkin otetaan ohjelmatuotannossa huomioon.

Sitten, herra puhemies, täällä on puhuttu Radio Finlandista. Ed. Dromberg otti sen esiin. Itse en kovin paljon ole ulkomailla enää viime vuosina ollut, mutta tiedän itse ainakin sen, että parhaiten on pysynyt ajan tasalla Suomen tapahtumista, kun on Radio Finlandia kuunnellut ulkomailla, ja kun aika paljon sukulaisia on pysyvästi ulkomailla, niin he ainakin ovat painottaneet ja viestittäneet sitä, kuinka tärkeä kanava saada tietoa Suomesta on nimenomaan Radio Finland ollut ainakin heille.

Herra puhemies! Itse olen aikoinaan vuosien varrella ollut jonkin verran mukana paikallisradion hallinnossa, ja olin mukana eräänkin yhtiön osalta pohtimassa sitä, millä tavoin saataisiin ihmiset kiinnostumaan paikallisradioista. Alun perinhän myöskin toimilupaehdoissa oli määrätyt kriteerit paikallisuudesta. Nykyisin kun kuuntelee ainakin eräitä paikallisradioita, niin ne ajat ovat ikään kuin taakse jääneet, eli siellä pääasiassa musiikkia pyörii hyvin monessa paikallisradiossa. Mutta siinä alkuvaiheessa tehtiin näitä kontaktiohjelmia, ja niistä, ainakin tuntui siltä, kuulijat pitivät. Nyt kun on kuunnellut myös Yleisradiota ainakin lauantaiaamuisin vähän eri puolilla Suomea, tuntuu siltä, että nämä kontaktiohjelmat tuntuvat olevan YLElläkin sellainen eräs hyvin voimakkaasti kehittynyt alue. Olen pohtinut, onko osa julkista palvelua lähettää joitakin terveisiä. Tietysti silloin kun kerrotaan, sataako vai paistaako Pohjanmaan jossakin kunnassa, tulee suoraan radioeettereille, voidaan laajasti ajatella, että se saattaa olla jonkinlaista palvelua kieltämättä, mutta toisaalta kun niitä kuuntelee, niin tässä minun mielestäni ollaan jo aika häilyvällä alueella nimenomaan, kun puhutaan julkisesta palvelusta.

Mutta kun lukee tätä toimintakertomusta, hallintoneuvoston kertomusta, ja kun siellä puhutaan ja kerrotaan siitä, millä tavoin YLEn kuuntelijalukumäärät ovat kehittyneet, niin tietysti ymmärtää sen, että myöskin YLE on lähtenyt etsimään keinoja, joilla saadaan lisättyä kuuntelijoitten lukumäärää, koska sen jälkeen kun viisi kuusi vuotta sitten, vajaa kymmenen vuotta sitten, erityisesti silloin kun paikallisradiot lähtivät kehittämään kontaktiohjelmiaan, tietysti YLEssä havaittiin, että nämä paikallisradiot vievät kuuntelijoita. Nyt lauantaiaamuisin tuntuu ainakin meillä päin olevan hyvinkin voimakkaasti sitten kehittynyt tämä kontaktiohjelmien osuus.

Sen voin kyllä sanoa, että kun on Pohjanmaan maakuntaradion toimituksessa käynyt ja vertaa sitä joskus 80-luvun loppupuolelle, niin siltä osin voi kyllä sanoa, ettei siellä kyllä liikaa henkilöstöä ole. Yksi toimittaja pyörittää koko operaatiota siellä. Voi sanoa näin, että nyt pitää toimittajan olla jo aika monipuolinen, tekniikankin hallitseva henkilö, jotta sieltä ääni saadaan ulos, niin että siltä osin kyllä täytyy sanoa se, että säästöjä on viety eteenpäin. Sitä en tiedä sitten, miten täällä suurten herrojen kohdalla tilanne on.

Arvoisa puhemies! Henkilöstöpolitiikasta en halua sanoa mitään muuta kuin sen, että ainakin eräs henkilö on lähestynyt minua ja varmasti montaa muutakin kansanedustajaa, eli olisi hyvä joskus kuulla jossakin, mikä se totuus, objektiivinen totuus, tässä tapauksessa on. Uskon näin, että meitä on kymmeniä kansanedustajia, jotka ovat saaneet kymmeniä viestejä nimenomaan koskettaen YLEn toimintaa.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Sitä saa, mitä pyytää. Edellinen liikennevaliokunta pyysi tällaista kertomusmenettelyä, ja sen on sitten eduskunta saanut, ja liikennevaliokunta saa sitten tämän ensimmäisen kertomuksen käsiteltäväkseen, niin kuin valiokunnan nykyinen puheenjohtaja asian tässä johdannoksi esitteli. Kun on kuunnellut tätä keskustelua, niin voi vain todeta sen, että hyvä oli, että tämmöinen mahdollisuus luotiin. Siis luotiin mahdollisuus, jossa tästä kokonaisuudesta voidaan keskustella.

Se, minkä aion tässä sanoa, sopii oikein hyvin jatkoksi sille, mitä valiokunnan pitkäaikainen jäsen ed. Vistbacka äsken juuri totesi. Ensinnäkin hän palautti mieleen sen keskustelun, joka liikennevaliokunnassa käytiin tästä julkisen palvelun tehtävästä, sen toteuttamisesta, luonteesta ja tulevaisuudesta. Siihen ei oikeastaan ole mitään lisättävää. Juuri noinhan sitä asiaa käsiteltiin ja kuultiin asiantuntijoita, ja asiantuntijamielipiteissä oli kyllä hajontaa niin laidasta laitaan, että ikään kuin ei olisi puhuttu samasta asiasta laisinkaan.

Nyt olen sitten sen jälkeen, kun tämän keskustelun edellisessä valiokunnassa päätin, hyvinkin paljon miettinyt sitä, mistähän tässä oikeastaan on kysymys, kun hajontaa on näin paljon. Minun yhteenvetoni tavallaan ja analyysini poikkeaa kyllä kaikesta siitä, mitä täällä on tähän mennessä kuultu. Minä nimittäin näen tämän ihan toisella tavalla. Minä näen tämän sellaisena, että ensinnäkin, kun täällä on viitattu Berlusconin Italiaan, jo sen esimerkin valossa on täysin välttämätöntä, että demokraattisella yhteiskunnalla on hallussaan sellainen instituutio kuin Oy Yleisradio Ab on. Pidän sitä täysin välttämättömänä.

Mikä siinä on se julkisen palvelun idea? Se on se, että on olemassa kokonaisstruktuuri, on kokonaisstruktuuri, joka pitää sisällään kaikkina vuoden päivinä, kaikkina vuorokauden aikoina ainakin mahdollisuuden tämän julkisen sanoman välittämiseen, sen tehtävän toteuttamiseen niin, että on olemassa se kokonaisrakenne, johon voidaan tarkoituksenmukaisella tavalla niitä ahtaimpiakin julkisen palvelun tehtäviä, jotka meille silloin esiteltiin valiokunnassa, ed. Vistbacka, sinne väliin laittaa. Sitten sinne väliin voidaan laittaa muutakin, koska kuka niitä sanomia nyt aina on kytiksellä siellä. Eli sen täytyy olla Yleisradiota varten; sillä täytyy olla sellainen houkuttelevuus kokonaisuudessaan, että sillä on merkittävä asema tiedotusvälineenä, niin että se kokonaisuus voi toimia kaikissa mahdollisissa yhteiskunnallisissa oloissa.

Sen voi sitten sanoa, että siinä voi olla aika pirullisiakin piirteitä. Voi sanoa, että mikähän kaupallinen kanava menestyisi niitä urheilutuloksia, mitä suomalaiset ovat viime viikkojen aikana aikaansaaneet, tarjotessaan. Kuka sinne viitsii laittaa minkäänlaisia mainoksia väliin ja maksaa niistä vielä rahaa? Toisin sanoen ihan hyvä, että me yhteisesti kustannamme tällaisen kanavan, joka lähettää sen surkeuden ja kurjuuden, mitä siellä on viime viikkoina ollut tarjolla, ja on kertonut aivan uuden totuuden suomalaisesta luonteesta ja sisusta ja kaikista muista tällaisista mielenkiintoisista ilmiöistä.

Sitten jos ajatellaan, mitä merkitsisi se, että siirryttäisiin kaupallisten kanavien yksipuoliseen tarjontaan, paitsi Berlusconin Italian-mallia, niin on yksinkertaisesti näin: Kun satun omistamaan tv-sisältötuotantoyhtiön, joka on tehnyt Yleisradiolle muutaman ohjelman tässä viime aikoina, niin minä sitten tarjosin näitä palveluita kaupallisille kanaville, että me voisimme tuottaa muillekin ohjelmia kuin vaan Oy Yleisradio Ab:lle. Joo, jos tuotatte seksiä, väkivaltaa ja hömppäviihdettä, niin neuvottelut voidaan alkaa välittömästi. Vastaus oli, että emme tuota seksiohjelmia, emme väkivaltaohjelmia emmekä hömppäviihdeohjelmia, joten valitettavasti neuvottelumme alkoivat ja päättyivät juuri. Siis toisin sanoen tämä on elävää elämää. Se on sitä todellisuutta, missä tällainen sisältötuotantoyhtiö elää.

Toisin sanoen ainoa mahdollisuus vakavia dokumenttiohjelmia jnp. saada ylipäätään tuotettua kotimaassa lähetettäväksi on Oy Yleisradio Ab. Se taas sitten ehkä Yleisradion kannattaa miettiä, että kun me velvoitimme näihin indien tuotantoihin, niin millä tavalla se kokonaisuus käytännössä toimii. On Yleisradion edun mukaista tehdä analyysi siitä tuotannosta ja sen perusteista jnp. Ei meillä ole sinänsä mitään valittamista tämän suhteen, mutta sen verran siihen alaan nyt olen perehtynyt kantapään kautta, että Oy Yleisradio Ab:n kannattaa tähän asiaan erityistä huomiota kiinnittää.

Tähän mahtuu silloin sitten musiikki juuri niin kuin ed. Krohn asiaa esitteli; se kokonaisuus täytyy nähdä todella kokonaisuutena, ja siihen analyysiin minulla ei ole mitään huomautettavaa.

Yksi asia, joka on sitten aivan erityinen kokonaisuus, kun on kansanedustajaksi tullut valituksi syrjäseudun äänilläkin, on se, että ne keskustelut ovat olleet aika masentavia, jotka eräitten kaupallisten kanavien kanssa on ohjelmien saatavuudesta, kuuluvuudesta ja näkyvyydestä käyty: Ei meidän nyt sinne kannata mitään laittaa eikä lähettää, kun ei siellä ole paljon ihmisiäkään. Siis toisin sanoen sitä varten tarvitaan kokonainen apparaatti, että on edes jokin kanava, joka televisio-ohjelmaa lähettää niin, että se on nähtävissä kaikissa Suomen kolkissa. Se tulee jo välttämättömäksi tätä kautta. Sitten vain pitää katsoa, että tarjonta on laadultaan sellaista, että se vastaa myöskin niitä tarpeita. Sama on myös radio-ohjelmien kohdalla, että ne ovat Suomen ulkopuolella kuultavissa riittävästi, niin kuin edustajat valiokuntamatkoiltaan hyvin tietävät, että se kanava on käytettävissä.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Haluan vain lausua iloni siitä, että ed. Pulliainen palautti tavallaan tämän keskustelun raiteilleen, koska teidän esittämänne määritelmä julkisen palvelun tehtävästä on juuri sellainen kuin sen minunkin mielestäni kuuluu olla. Se on kokonaisuus. Pitää nähdä metsä puilta. Se ei ole keskustelua yksittäisistä ohjelmista, vaan kaiken ydin on se, että me näemme sen, että Yleisradion tehtävä on tuottaa täyden palvelun ohjelmisto suomalaisille. Se on se ydin. Toinen ydin on se, että me tuotamme sen ohjelmiston samaan hintaan kaikille suomalaisille asuinpaikasta riippumatta. Nämä ovat ne kaksi kivijalkaa jatkossakin. Näin ymmärsin, että ed. Pulliaisen aikana, kun eduskunnassa tämä kertomusmenettely luotiin, haluttiin juuri mahdollisuus käydä tässä salissa tällaista metsän puilta näkevää keskustelua, ei niin, että me alamme pureutua täällä yksittäisiin ohjelmiin tai antaa viisaita neuvoja siitä, minkälaisia yksittäisiä ohjelmia pitää tehdä, vaan arvioida tätä kokonaisuutta. Hyvään julkiseen palveluun kuuluu kaikenlaisia ohjelmistokokonaisuuksia, niin viihdettä kuin uutis- ja ajankohtaistoimintaa ja kulttuuria, (Puhemies koputtaa) säätä merenkulkijoille jne. Eli ydin ed. Pulliaisen toteamuksesta on kokonaisuus. Se on se, joka on tässä olennaista.

Matti Kangas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä ed. Pulliainen ja ed. Laukkanen, valiokunnan puheenjohtaja, totesivat, että YLEn kuuluu olla koko kansan radio ja televisio. Näinhän se on, ja se on erittäin arvokas asia. Sitä pitää vaalia, että tämä jatkossakin menestyy. Mutta ottaisin esille sellaisen asian, että jotta se olisi koko kansan televisio, niin nyt kun vaaditaan televisiota ja radiota digitalisoitavaksi — on sinänsä ihan hyvä asia, että tämmöinen tavoite on — pitäisi nyt huomioida työttömät, pientä palkkaa saavat, eläkeläiset ja opiskelijat, että heilläkin on mahdollisuus nämä laitteet hankkia. Ne ovat vielä kovin kalliita. Niitä on vaikea työttömyyskorvauksella hankkia. Tämä olisi semmoinen perälauta, että kaikki pysyvät tässä kehityksessä mukana. Sitä pitää näin viedä, mutta siitä huolehtia, että kaikki pysyvät mukana ja kaikilla on mahdollisuus näihin laitteisiin.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kangas, aivan oikein. Ymmärrän vain sen sillä tavalla, että sitä varten tämä kertomus lähetetään nyt liikenne- ja viestintävaliokuntaan, niin että meille tarjoutuu myöskin tilaisuus käydä tämä puoli läpi, tämä tulevaisuus läpi ja myös sen tekniset ja yhteiskunnalliset ulottuvuudet.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Kommentoin aluksi muutamia aiempia puheenvuoroja, joista muutamat koskettelivat varsinaista asiaa mielestäni vain satunnaisesti.

Ensinnäkin ed. Zyskowiczille tekee mieli todeta, että setäni menetti näkönsä vuonna 1944 Ilomantsissa 19-vuotiaana tämän ed. Zyskowiczin mainostaman pahan valtakunnan panssarivaunusta lähteneestä kranaatinsirpaleesta. Siitä seurasi, että hänestä tuli varmasti aina kuolemaansa saakka, joka tapahtui pari vuotta sitten, yksi YLEn radio-ohjelmien aktiivisimmista kuuntelijoista tässä maassa. Hän kuunteli niitä päivittäin runsaasti 40-luvulta aina tälle vuosituhannelle. Muistan, että kun hän kuunteli näitä Neuvostoliittoa ja tietysti kaikkia muita maita koskevia ohjelmia, joita Yleisradiosta ilahduttavasti tuli jo silloin ja tulee edelleenkin, hän oli hyvin tyytyväinen siitä, että esimerkiksi Neuvostoliitosta tuli kuitenkin sellaisia ohjelmia kuin sieltä tuli. Hän perusteli sitä sillä, että on mukava kuulla toisenlaistakin tietoa Neuvostoliitosta kuin mihin hän oli tottunut 30-luvun lopulla ja 40-luvulla. Ehkä tämä kannattaisi pitää mielessä, kun tehdään tällaisia historiallisia arvioita siitä, mikä toisaalta on YLEn tehtävä objektiivisesti ja miten vallitseva subjektiivinen todellisuus siihen vaikuttaa.

Toiseksi: Ed. Krohn, te totesitte tähän samaan asiaan liittyen näistä miljoonasta pahan valtakuntaan kuljetetusta takista. Ymmärsin kyllä sanomanne vastauksena ed. Zyskowiczille, mutta samalla on todettava, että niistä takeista aika moni ommeltiin Kuopiossa. Jos nyt kysytään niiltä työttömiltä kuopiolaisilta ompelijoilta, jotka jäivät työttömiksi sen vuoksi, että niitä takkeja ei enää ommella, heillä saattaa olla hieman toisenlainen näkemys siitä, olisiko niitä silloin pitänyt ommella vai ei. Siksi minusta nämä eivät ole nyt, miljoona Turon takkia ja YLEn ohjelmat 70-luvulla, välttämättä ihan vertailukelpoisia.

Ryhmätoverilleni ed. Lapintielle tekee mieli todeta, että hänen näkemyksensä sukupuolikatsannosta suhteessa YLEn urheiluohjelmiin oli sinänsä mielenkiintoinen, mutta hänen vaatimustaan niitten merkittävästä vähentämisestä en uskaltaisi esittää anopilleni, joka vietti tässä pari viikkoa kymmenisen tuntia päivässä innokkaana katsellen Ateenasta välitettyjä ohjelmia.

Mutta itse asiaan: Minun mielestäni — niistä syistä, joita täällä edellisissä puheenvuoroissa on ansiokkaasti esitetty — YLE on pääsääntöisesti hieno laitos. Se hoitaa tehtävänsä ja tarjoaa tavallisillekin ihmisille mahdollisuuden nähdä ja kuulla sellaista kulttuuria, sellaista urheilua, joihin heillä ei muuten olisi mahdollisuuksia, ja, kuten täällä todettiin, samaan hintaan kaikille ja vieläpä erittäin edullisesti. Siinä on sen keskeinen tehtävä, ja sen YLE on hoitanut, ja meidän pitää huolehtia siitä, että YLEllä on jatkossakin resurssit hoitaa sitä. Ja, mikä ehkä vielä parempaa, se on mahdollistanut ja mahdollistaa tietysti edelleenkin sellaisenkin urheilun ja sellaisenkin kulttuurin ja jopa sellaisen politiikankin, toisinaan jopa ed. Soininkin sanoman, läpipääsyn, joka muuten ei pääsisi koskaan suomalaisten nähtäväksi, muuten kuin siten, että he saavat sen tiedon YLEn välityksellä.

Joiltain osin minua kuitenkin kansanohjelmissakin huolestuttaa tietynlainen elitisoituminen. Olen löytänyt tämmöisenä intohimoisena penkkiurheilijana, kun suurena intohimonani on asiantuntemattomien tv-selostajien objektiivinen arvostelu sohvalta käsin, erään asian erityisesti näistä tv:n huippu-urheiluohjelmista. On nimittäin käynyt niin, että kun vielä 70-luvulla MM-hiihdoissa ensimmäisellä väliaika-asemalla näytettiin ystävällisesti kaikki hiihtäjät ja luotiin tämä Pekka Tiilikaisen kuuluisa sekuntikellotunnelma, että ehtiiköhän Haku-Veikko nyt sieltä, niin nykyisin on toisin. Viime maailmanmestaruushiihdoissa huvikseni tutkin ja niin totesin, että kas vain, siellähän koko 15 kilometrin hiihdon aikana näytettiin yhtätoista hiihtäjää eli vain sitä huippua.

No, ei tämä tietenkään ole ongelma olympialaisissa, joissa, kun keskitason finaalikilpailijat hyppäävät pituutta, näytetään amerikkalaisia pikajuoksijoita harjoituskentällä. Ei tämä ole mikään ongelma, mutta ongelma suomalaisten urheilijoiden tulevan menestymisen kannalta on se, että esimerkiksi SM-hiihdoissa, joista tulee kolmen tunnin suora lähetys 30 kilometrin hiihdosta, näytetään edelleen vain niitä kymmentä—viittätoista parasta hiihtäjää, kun se kuitenkin saattaa olla ainoa paikka, jossa nämä hieman alemman kansallisen tason hiihtäjät, jotka vaivalla saavat sen yhden ainoan sponsorimainoksen siihen pukuunsa, voisivat näyttää sen televisiolähetyksessä. Nyt se ei ole mahdollista, koska siellä keskitytään vain niitten kymmenen tai viidentoista parhaan näyttämiseen.

Tällä tavoin estetään käyttämästä edes niitä vähäisiä mahdollisuuksia hankkia välttämätöntä sponsorirahoitusta suomalaisen perusurheilun kehittämiselle. Useimmiten kysymys on juuri niitten urheilijoitten mahdollisuuksista, jotka eivät saa rahoitusta tältä kaupalliselta puolelta. Tämä sama todennäköisesti näkyy myös kulttuuripuolella, mikä minua huolestuttaa.

Se keskeisin kysymys, kun YLE tästä kritiikistä huolimatta tehtävänsä hyvin täyttää ja jotta siitä koko kansa voisi nauttia, kuitenkin kuuluu, miten turvataan, että ohjelmat myös näkyvät, että ne välittyvät ympäri Suomea kaikkialle. Valitettavasti edelleenkään Suomessa esimerkiksi Pohjois-Savossa Rautavaaralla televisio-ohjelmat eivät näy edes kohtuullisessa määrin, koska YLEn verkostoa ei ole jostain syystä ollut varaa laajentaa niin, että sinne vielä löytyisi sellainenkin alilähetin, joka onnistuisi lähettämään sen signaalin Rautavaaran vaarojen yli. Niin kauan kuin tämä ei toteudu, ei voida puhua kaiken kansan Yleisradiosta. (Eduskunnasta: Mitenkäs sitten kaupalliset kanavat hoidetaan?) — Niin, on tietenkin ihan selvää, että eivät kaupalliset kanavat enää, kun Rautavaaralla on enää 2 400 ihmistä, ole valmiita edes sen vertaa. Siksi YLEn nyt pitäisi turvata se, että ainakin YLEn ohjelmat siellä näkyisivät.

Ja siunatuksi lopuksi: Sen jälkeen kun harjoituskentällä koikkelehtivia amerikkalaispikajuoksijoita ei näytetä enää kesken hektisimmän olympialaiskamppailulähetyksen ja Rautavaaralla televisio näkyy, alan olla sitä mieltä, että YLEn palvelu alkaa olla optimaalissa tilassa.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! On hyvä, että ed. Pulliaisen ollessa liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja tämä käytäntö aloitettiin, ja on hienoa, että täällä on myös Yleisradion johtoa paikalla.

Toimittajathan "odottavat soittoa", ja se on tämän ei-julkisen palvelun asemien päätuote. Joskus ne "odottavat soittoa" kyllä julkisellakin puolella.

Haluaisin ihan lyhyesti todeta, että maakuntaradioiden rooli on mielestäni erittäin hyvä. Maakunta-tv:t ovat ikään kuin tulossa, etsivät vielä omaa tapaansa toimia.

Julkisen palvelun tehtävän mielestäni YLE täyttää hyvin. Onkin pieni esimerkki siitä. YLEstä kuulin juuri vastikään, radiosta, että esimerkiksi toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltain käymien sotien yhteydessä, Irakissa, Vietnamissa jne., noin 15 miljoonaa ihmistä on kuollut. Näin ollen tuskin tämäkään tieto olisi tullut, joka oli siis norjalaisen rauhantutkijan Galtungin haastattelussa, ilman YLEn toimintaa.

Mutta aikaansahan kaikki asiat aina heijastavat. Itse kullakin on omat traumansa, sekä henkiset että fyysiset, mutta oli aika jännää kuulla yhtenä päivänä, jälleen julkiselta puolelta, kun tulee näitä spotteja aina siitä, mitä on tulossa, tästä "Vonsiin" kokouksesta. No, mikäs sellainen "Vonsiin" kokous on? No, se on Wannseen "Endlösung"-kokous, josta TV1 lähetti erittäin mielenkiintoisen ohjelman, pääosin siis faktaa, Wannseeltä, siis Berliinin läheltä, mutta se oli "Vonsii" tässä spotissa. Eli tämä anglismi ja yhdysvaltalaisamerikkalaisen tajuntateollisuuden ylivalta iskee sitten YLEnkin toimittajien ja tällaisten henkilöiden alitajunnan kautta lausuttuihin repliikkeihin, ei siis saksaksi Wannsee vaan amerikaksi "Vonsii". Sehän oli se "Endlösung", kun vuonna 42 päätettiin hävittää Euroopasta kaikki juutalaiset, ja ainut juutalaisvapaa aluehan oli silloin jo Viro.

Mutta edelleen tästä asiasta. On tosi hienoa, että meillä on mahdollisuus kuulla sellaisia radio-ohjelmia, mitä esimerkiksi Hannu Taanila toimittaa, taikka kuin aamuradiossa olevat pakinat, 8:n ja 9:n välillä tulevat asiaohjelmat, jotka tulevat YLEn Radio Ykkösestä. Ne ovat tosi hienoja. Tai paaveista kertova sarja, joka menee tällä hetkellä, YLEn Radio Ykkösen tuotantoa. Siis kulttuuria, sivistystä; nimenomaan tätä julkisen palvelun tehtävää, yleissivistävyyttä, on tosi vähän ja harvassa. On tärkeätä, että sitä on edes tämän verran, mitä YLE nyt sitä tuottaa.

Digitalisoinnista puhuttiin. Mielestäni aika iso asia on se, että YLE maksaa tämän digitalisoinnin kaiken kaikkiaan ja ajaa sen tuonne pimeään eetteriin, lähettää kuvaa, jota ei katsota, mutta lasku tulee kuitenkin eli se maksaa ja maksaa, ja tällä tavalla kyllä YLEä jossakin määrin myös invalidisoidaan. Pitäisi mielestäni paremmin budjetin kautta valtion suoraan ottaa tämä taloudellinen vastuu.

Täällä on tänään puhuttu näistä virheistä, mitä mahdollisesti kymmeniä vuosia sitten on tehty YLEssä tai muualla maailmassa. Olisi viisasta katsoa, mitkä ovat tämän hetken virheet, mikä on se kuva, mikä syntyy maailmasta tällä hetkellä, onko se oikea vai väärä, mihin suuntaan. Täällä ed. Lapintie mainitsi esimerkiksi Irakin sodan. Mikä on kuva Venäjästä, Venäjän tapahtumista? Onko meillä oikea kuva Tshetsheniasta? Tai Yhdysvalloista, mikä on kuva Yhdysvalloista? Onko se se, että iloinen perhe asuu omakotitalossa, Archie Bunker -tyyppinen visio, onko se Kauniista ja Rohkeista, joka ei siis ole YLEn tuotantoa mutta luo kuvan Yhdysvalloista jne? Mikä on todellinen kuva, onko se oikea vai väärä? Minkälaisia nämä iloiset hetket Yhdysvalloista ovat, joita näemme televisiosta, ovatko ne oikeita?

Itse katsoisin kaikkein tärkeimmäksi julkisen palvelun tehtäväksi myös sen, että pyrittäisiin tuomaan kuva maailman todellisista ongelmista, nälästä, köyhyydestä, ympäristötuhoista, merten saastumisesta, biodiversiteetin häviämisestä, siitä tilasta, mikä maailmassa tosiaan on, ettei suomalainen vain asuisi omassa kodissaan ja lintukodossa ajattelisi, että kaikki menee yhtä hauskasti eteenpäin ja mikään ei vaikuta minuun tai lapsiini tai lastenlapsiini, ei ilmastomuutos eikä maailman köyhyyden lisääntyminen, väestöräjähdys jne., vaan kasvattaisi ihmisistä muitakin kuin kuluttajia, siis kansalaisia, ihmisiä, joilla on mahdollisuus ja osaaminen käyttää tietoja, myöskin rohkeutta käyttää käytettävissä olevaa tietoa. Tässä, uskoisin, kyllä YLE on kohtuullisessa määrin mukana.

Lauri  Oinonen  /kesk:

Arvoisa puhemies! On erinomaisen hyvä, että Yleisradio Oy:n hallintoneuvoston kertomuksesta yhtiön toiminnasta menneeltä vuodelta käydään perusteellinen, moniulotteinen, laaja-alainen keskustelu. Kyse on kansakuntaamme hyvin keskeisesti koskettavasta asiasta, kun on yleisradiotoiminta, mukaan lukien televisiotoiminta, kyseessä. Se, että on tavattoman helppo arvostella, on tietysti aina perusasia. Paljon vaikeampi on jotain valmistaa ja tehdä. Sen itsekin olen joutunut toteamaan niinä muutamina kertoina, kun joissakin ohjelmantapaisissa olen joko kaupallisella kanavalla tai jossakin muussa ollut mukana. Tekeminen on aina paljon vaikeampaa kuin arvostelu.

Mutta arvostelulla on aina oltava sijansa ja nimenomaan myös Yleisradion toiminnassa ja ohjelmapolitiikassa on arvostelulla ja kritiikillä oltava sijansa, jotta saataisiin aina parempaa tulemaan. Tällä hetkellä erittäin paljon Yleisradion ohjelmapolitiikka saa kritiikkiä. Erityisesti ikäiseni, keski-ikäiset ja sitä iäkkäämmät, ihmiset kritisoivat Yleisradion ohjelmapolitiikkaa siten, että sieltä ei oikein mitään kunnollista heille tule. Eilen viimeksi eräs ikäiseni mieshenkilö sanoi, että kerro tämä eteenpäin: Sieltä ei tule mitään hänelle sopivaa musiikkia eikä ohjelmaa, niin että ihan pääosa lupamaksun kautta maksetuista tuotteista menee hukkaan. Hän ei varmaan ollut yksi ja ainut. Minä nimittäin itse yhdyn tuohon joukkoon.

Maakuntaradion musiikkiohjelma on minulle hyödyllinen siinä käytössä, että kun jätän auton viikoksi joko kotipihalle tai Jyväskylän lentokentälle, panen kyseisen radiokanavan auki ja radion mahdollisimman täysille, ja jos varas yrittäisi panna virtaa tuohon autoon, sieltä tärähtäisi sellainen ohjelma, että tuskinpa niin härskiä varastakaan olisi, että hän sitä tyytyisi kuuntelemaan, vaan hän jättäisi auton siihen ja menisi nopeasti karkuun. Tämä on kerran testattukin: Kun minun autoni oli tuossa valmiudessa, siihen ei murtauduttu mutta vieressä olevaan autoon murtauduttiin, jossa kyseistä ohjelmavalmiutta ei olisi ollut. (Hälinää)

Näin ollen voin sanoa, että ohjelmapolitiikkaan on kiinnitettävä huomiota, jotta se palvelisi kaikkia kansalaisia, ei vain joitakin nuoria toimittajia, jotka omia näkemyksiään pyrkivät tuomaan esiin, esimerkiksi omaa musiikkimakuaan. Ed. Alatalo täällä mielestäni musiikkielämää kansan kannalta tuntien perusteellisesti esitti oikean suuntaista kritiikkiä ja hyviä ajatuksia. (Ed. Pulliainen: Mikä olisi ed. Oinosen näkemys siitä, mitä pitäisi esittää?) — Minä toivon, että näkemykset voisivat olla, kuten monet kansanedustajat ovat sanoneet, niitä näkemyksiä, joita kansa edustaa. Yhdyn myöskin edustajien Tiusasen ja Pulliaisen näkemyksiin siitä, että tällä pitäisi olla myöskin kansaa yleissivistävä vaikutus, jossa olisi myös tietty vahva kulttuuriannos mukana. — YLEn ohjelmat ovat menettäneet paljon osuuttaan kaupallisille kanaville johtuen siitä, että siellä on pakko paremmin tietää siitä, mikä kansaa miellyttää, koska kaupallisten maksajien on sitten saatava tietty vastine rahalleen.

Edelleen tietysti minua murehduttaa se, että meillä ei ole joka sunnuntai televisiossa jumalanpalveluksia. Näkisin, että ei olisi suurikaan vaiva toteuttaa joka pyhä jumalanpalvelus televisiosta. Olen aikoinaan tehnyt eduskunnassa toivomusaloitteenkin tästä asiasta. Meidän kaikki jumalanpalveluksemme ovat julkisia, niitä voi vapaasti tulla seuraamaan, vapaasti voi käydä paikan päällä; ei tarvita mitään erityistä televisionomaisuutta. Aivan amatööritoiminkin ne pystyttäisiin kuvaamaan riittävästi siten, että se tavalliselle kansalle olisi hyvinkin tyydyttävää ja kansa olisi kiitollista. Monet liikuntarajoitteiset, iäkkäät ihmiset ovat hyvin pettyneitä siitä, että he eivät voi television kautta osallistua jumalanpalvelukseen viikoittain. Toivon, että tämäkin kansan syvien rivien toivomus, kun täällä arvoisa Yleisradion korkein luottamusjohto on paikalla, voisi tulla ohjelmapolitiikassa huomioon otettua ja että ohjelmapolitiikka tavoittaisi kaikki kansankerrokset mahdollisimman paljon kansan odotusten mukaisesti.

Irina  Krohn  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Muistuttaisin ed. Oinosta kuitenkin, että kristillinen uskontoperintö on erityisen hyvin turvattu juuri yleisradiotoiminnassa. Nämä hartausohjelmat nimenomaan tätä kristillistä uskonnollista perintöä välittävät. Jos ajatellaan Yleisradion monipuolista toimintafilosofiaa, niin ennen kuin tällainen säännöllinen kristillinen televisiosta välitettävä jumalanpalvelus tulisi lanseerata, pitäisi ehkä miettiä, pitäisikö radiosta lähettää myös muiden uskontojen uskonnollisia ohjelmia. Meillä ei ole säännöllisiä lähetyksiä moskeijoista tai muista vastaavista. (Ed. Halme: Enemmistön mukaan pitää mennä!) Todella tässä on ikään kuin poikkeus tästä Yleisradion näkemyksestä, että sen lisäksi, että on yksi yhteinen kansa, on monia vähemmistökulttuureita, joita pitää palvella tasapuolisesti.

Lauri Oinonen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ymmärrän näkemyksen, jota ed. Krohn tuo esille, mutta kyllä on lähdettävä siitä, että Suomi valtaosaltaan on tietyllä tavalla kristinuskon läpikulkema maa, ja kyllä sen voi aivan hyvin edellyttää ohjelmapolitiikassa saavan jo perinteen mukaan ja tämän päivän todellisuuden mukaan nykyisen ja nykyistä vankemman sijan, kuten puheenvuorossani toin esille jokapyhäisistä television jumalanpalveluksista.

Markku  Laukkanen  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Aivan muutama kommentti vielä käytyyn keskusteluun. Näin arvelen, että kun edellinen eduskunta todellakin loi lainsäädäntöuudistuksen kautta tämän kertomusmenettelyn, sillä haluttiin turvata tavallaan keskeisimmän omistajaelimen eli eduskunnan mahdollisuus käydä keskustelua Yleisradiosta ja ennen muuta käydä keskustelua julkisen palvelun tehtävästä, sen määrittelystä, sen sisällöstä ja sitten myöskin siihen olennaisesti liittyvästä resursoinnista. Siinä mielessähän tämä tietysti on ollut tavattoman mielenkiintoinen ensimmäinen avaus ja keskustelu.

Mutta täytyy kuitenkin sanoa, että jossain määrin vierastin kuitenkin sitä tapaa, jolla ed. Zyskowicz tämän keskustelun avasi. On aivan selvää, että meidän täytyy jatkossa, kun päästään palautekeskusteluun ja tulevina vuosina näihin kertomuksiin, aika huolellakin miettiä, haluammeko me todella käydä sen kaltaista ohjelmapoliittista keskustelua, mille ed. Zyskowicz täällä ikkunan ja oven avasi.

On selvää, että palautetta kaikkein keskeisimmästä tuotteesta, ohjelmistosta, täytyy tulla, mutta koko ajan täytyy pitää myöskin mielessä, että tuskin kukaan tässä salissa haluaa paluuta 70-luvulle, jolloin Yleisradion hallintorakenteeseen kuuluivat vielä ohjelmaneuvostot, joissa suurin piirtein kerran kuukaudessa äänesteltiin, oliko ohjelma ollut hyvä tai huono, oliko se ollut tasapuolinen vai ei poliittisessa mielessä. Sellainen arviointi tämän päivän journalistisessa mediamaailmassa, totta kai, kuuluu mitä suurimmassa määrin siihen valituille operatiivisille johtajille ja toimituksille itselleen.

Mutta äärimmäisen tärkeä teema, punainen lanka, koko tässä keskustelussa on ollut, olen ymmärtänyt, se sitoutuminen, mikä tästä salista on tullut siihen, että me tarvitsemme julkisen palvelun yhtiötä edelleenkin tässä maassa. Erittäin tärkeänä koetaan se julkisen palvelun tehtävä, että on edelleenkin täyden palvelun ohjelmisto samalla hinnalla kaikkialle Suomeen, ja on sitoutumista ja halukkuutta pitkäjänteisesti myöskin sen resursointiin, mikä jatkossa myös digitaalisessa toimintaympäristössä on välttämätöntä.

Muutamaa erillisasiaa haluan ihan lyhyesti kommentoida.

Ensinnäkin tämä digitaalimaailmaan siirtyminen ja koko digitaaliseen radio- ja tv-toimintaan siirtyminen ei ole mikään sellainen tavallaan tavoite tai kokeilu. Se on vääjäämätön teknologisen kehityksen mukanaan tuoma uusi kehitysvaihe koko yleisradiotoiminnassa niin Suomessa kuin kaikkialla muualla maailmassa. Siitä johtuu, että Suomi eräiden maiden mukana kärkijoukossa oli valmis tekemään sitten päätöksen, jolla analoginen toiminta lopetetaan 2007, siirrytään kokonaan digitaaliseen. Se on myöskin katsojan ja kuulijan etu sen vuoksi, että se päällekkäinen kustannus, mikä tänä päivänä tulee analogisesta ja digitaalisesta jakelusta, on yhtiölle aika raskas. Sen takia on hyvä, että mahdollisimman nopeasti voidaan siirtyä kokonaan digitaalisuuteen.

Se huoli, mitä täällä valiokunnan varapuheenjohtaja Matti Kangas kantoi, on aiheellinen: miten turvataan se, että kaikilla on sitten kohtuuhintaan saatavissa ne digitaalisen signaalin vastaanottamiseen tarvittavat sovittimet ja päätelaitteet. Mutta tämän päivän arviohan on se, että penetraatio tällä hetkellä kasvaa aika kovaa kyytiä ja hinnat toisaalta laskevat. On hyvin tärkeätä, että meillä on sitten mekanismi myöskin silloin siirtymähetkellä, että kaikilla on mahdollisuus se digiboksi, -sovitin, saada kotiin. Meillähän on tänä päivänä jo sosiaaliturvan alueella järjestelmiä, joissa on esimerkiksi tv-lupa tai sanomalehden tilaus katsotaan sellaiseksi etuisuudeksi, jossa yhteiskunta tarvittaessa voi tulla vastaan. Tämä on sitä mietintää, niin kuin ed. Pulliainen viittasi, jota on nyt sitten kertomuksen pohjalta valiokunnassakin syytä käydä.

Olennaista on vain se, että Suomen linja tässä digitaali-tv-kysymyksessä on ollut hyvin edistyksellinen. Suomi sitoutui hyvin varhaisessa vaiheessa myöskin tähän avoimeen mhp-standardiin, koska on tärkeää, että on maailmanlaajuinen standardi, jonka päällä yleisradiotoimintaa ja sisältökilpailua käydään.

Muutama sana vielä urheilusta, koska se on nyt tuore asia Ateenan kisojen ja vähän eräiden muidenkin tapahtumien, Ruotsi—Suomi-maaottelun, jälkimainingeissa. Televisiointihan onnistui hyvin; eri asia, mitä tuloksia syntyi. Meillä on nyt ollut hyvin tärkeä asia se, että olympialaiset ja muut suuret kilpailut voidaan turvata tulevinakin vuosina vapailla kanavilla. Suuri haaste ja pelko on, että yhä useammat kilpailut menisivät tavallaan maksullisille kanaville.

Jos joku havittelee ja haaveilee sellaista tulevaisuutta, että tv-maksukin maksettaisiin sillä perusteella, mitä katsotaan, niin voin vakuuttaa, että kansainvälinen kokemus osoittaa, että se on aina kalliimpi malli kuin tämä nykyinen tv-maksumalli. Sitä voidaan varioida ja miettiä, sitä Niemelän työryhmä tekee, voisiko se olla jatkossa joku tällainen viestintäveroperusteinen. Olennaista on se, että se on suurin piirtein tasoltaan sitä luokkaa, mitä se on tänä päivänäkin kotitalouksien käyttökustannuksien kannalta. Tietysti suuri haaste on se, että meillä tulee yhä enemmän yhden hengen perheitä. Tämä on erittäin tärkeä kysymys myöskin Yleisradion tulokertymän kannalta tulevaisuudessa.

Hyvin olennainen kysymys on se, että suuret urheilutapahtumat voidaan pitää julkisilla kanavilla. Tällä hetkellähän meillä voidaan olla siitä tyytyväisiä, että meillä on olympialaisten esitysoikeudet tällä hetkellä Euroopan yleisradioliiton jäsenyhtiössä aina vuoteen 2012 olemassa eli on turvattu vielä ainakin kahdet kesäolympialaiset tämän jälkeen. Mikä on maailma sen jälkeen, me emme sitä kukaan tiedä. Tiedetään vain, että kustannustaso nousee ja yhä kovempi vääntö ja kilpailu kisoista tullaan käymään.

Lopuksi vielä lyhyt kommentti Musiikkitalosta hieman avattuun keskusteluun. Ei se kustannus todellakaan ole mistään pois. Ed. Soinin pelko siitä, että sitten ajetaan vaikkapa aluetoimintaa alas, on väärä ja aiheeton. Päinvastoin, strategisessa mielessä Yleisradio on satsannut erittäin paljon alueelliseen toimintaan aloittamalla ja laajentamalla alueellisen tv-toiminnan näinä vuosina, ja se osoittaa yhtiön strategiassa alueellisella toiminnalla olevan äärimmäisen keskeinen merkitys.

Olennaista on sen määrittely, haluammeko me luoda edellytykset ja pidämmekö me julkisen palvelun keskeisenä kivijalkana sellaista radion sinfoniaorkesteritoimintaa, mikä on vuosikymmeniä ollut menestyksekästä yhtiössä ja luonut sen eräänlaisen kulttuuripoliittisen ytimen. On selvää, että se maksaa. Sehän on päivänselvää, että se maksaa. Se on yli sadan hengen kone, jota me pyöritämme, ja se lisäkustannuskin on todellinen, mikä siitä aikanaan syntyy, jos uusi talo otetaan käyttöön, korkeamman käyttökustannuksen, korkeamman vuokran, kautta. Kyse onkin siitä, haluammeko me sitoutua siihen, ja silloin on päivänselvää, että siitä kassavirrasta, joka yhtiölle digitaaliseen aikaan siirryttäessä kokonaan syntyy tv-maksuista, täytyy olla varaa sitten maksaa se lisäkustannus. Tämä on selvää matematiikkaa ja logiikkaa. Olennaista on se arvio, mikä suhde Yleisradiolla on tämän tyyppiseen omatuottoiseen klassiseen musiikkiin ja musiikkitarjontaan; sitä me arvioimme omistajaelimissä, hallintoneuvostossa ja ennen muuta eduskunnassa, joka hallintoneuvoston valitsee.

Itse pidin, arvoisa puhemies, erittäin hyvänä tätä käytyä keskustelua ja itse koin sen myöskin keskeisiltä osin erittäin vahvana signaalina ja sitoutumisena siihen, että eduskunta kokee julkisen palvelun tehtävän myöskin tulevina vuosina sellaiseksi, että siihen ollaan valmiit sitoutumaan resursoinnin ja nykyisen kaltaisen tehtävänmäärittelyn kautta.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vielä tuosta perimmäisestä ytimestä muutama sana, siis siitä, että tähän kertomusmenettelyyn mentiin. Sen perimmäinen ajatushan on juuri siinä, kun kysymys on eduskunnan instituutiosta, että eduskunta halusi ilmoittaa siihen keskusteluun, jota käytiin julkisen palvelun tehtävän luonteesta ja roolista, että Oy Yleisradio Ab on eduskunnan instituutio ja se on siitä niin kiinnostunut, että se sitoo tällä kertomusmenettelyllä sen itseensä. Elikkä tässä on vähän niin kuin semmoinen firmamenettely kysymyksessä.

Saara Karhu /sd:

Arvoisa puhemies! Kun on kuunnellut tätä keskustelua, niin tässä on oikeastaan tämmöisiä irrallisia huomioita tähän liittyen. Edellinen varsinaisen puheenvuoron pitäjä ed. Laukkanen piti vähän niin kuin päätöspuheenvuoron. Siitä huolimatta, kun en ihan joka asiasta ole hänen kanssaan samaa mieltä liittyen tähän resursointiin ja siihen, miten sitä juoksutetaan tulevaisuudessa ja miten rahat riittävät investointien jälkeen, päätin kuitenkin kavuta tänne puhujakorokkeelle.

Ihan jos lähden tuosta alusta, niin ed. Virtanen kertoi omasta harrastuksestaan, joka on osaamattomien urheiluselostajien kritisointi, ja minä uskon, että suurin osa suomalaisista harrastaa tätä samaa asiaa. Minä olen koettanut pitää itseni erossa siitä, mutta tiukkaa teki kyllä nyt olympialaisten aikana, kun seurasin lentopalloa ja selostaja puhui verkkopuolustuksesta. En ollut ihan varma, mistä lajista on kysymys.

Sinällään YLEssä on erittäin taitavaa väkeä töissä katsomatta ammattikuvaa. Siellä on monenlaisia erilaisia tekijöitä, joka tekevät tv-ohjelmaa. Esimerkiksi nyt kun urheilusta puhutaan, niin Ateenan olympialaisissa oli kansainvälisessä levityksessä suomalaista osaamista. Sitä on ollut muissakin urheilukilpailuissa, ja suomalaiset ovat erittäin arvostettuja ympäri Euroopan ja varmasti myös muualla maailmalla. Jatkan tästä kohta eteenpäin.

Mutta sitten toinen asia, jonka ed. Virtanen otti omassa puheenvuorossaan esiin: Hän totesi, että hän haluaisi seurata esimerkiksi SM-hiihdoista vähän laajemmin hiihtoreittiä ja että siellä on liikaa näitä pimentopaikkoja, eli hän kaipasi sinne lisää kameroita. Se kaikki maksaa. Nyt kun yhdistän nämä kaksi aloitusasiaa, niin olen hirveän huolissani tämän meidän ammattitaitoisen, erittäin osaavan yleläisen työvoiman tulevaisuudesta tässä resurssitilanteessa, mikä on. Kameroita on jouduttu vähentämään eri tapahtumissa, tehdään pienemmällä henkilömäärällä koko ajan, tehdään suuremmalla kiireellä, ja totta kai on selvää, että jossain vaiheessa se alkaa näkyä lopputuloksessa. Ihmiset ovat niin ammattiylpeitä, että he tekevät hyvää jälkeä, vaikka he olisivat väsyneitä, vaikka heillä ei olisi aikaa kauheasti paneutua. Minä olen huolissani kuunnellut niitä viestejä, joita tämmöinen tv-työ tuo. Kyseessä on luova ammatti, ja ihmiset tekevät luovaa työtä. Stressissähän luovuus loppuu aika nopeasti. Olen huolissani siitä, minkälaisessa paineessa he tekevät tätä työtään monin paikoin.

Minä olen hirveän huolissani siitä, kun minä kadulla Tampereella törmään entisiin työkavereihin, entisiin siksi, että olen itse vielä YLEn kirjoilla virkavapaalla, mutta he ovat eläkkeellä. He ovat kohtuullisen nuorta sakkia, olisivat innostuneita, heillä on ammattiosaamista. Minä pelkään, että tämä heidän osaamisensa ei siirry eteenpäin seuraaville tekijöille, koska he ovat jo pois sieltä. Kaikki tämä johtuu siitä, että on jouduttu tehostamaan, pistämään väkeä pois, suostuttelemaan, tarjoamaan porkkanaa, että "jos nyt vähän aikaisemmin häipyisit". Kyllä se tuntuu siellä.

Kukaan ei varmasti suoranaisesti vastusta esimerkiksi Musiikkitaloa. Mutta vaikka tässä puheenjohtaja ed. Laukkanen totesi, että raha ei ole mistään poissa, niin onhan se jostain poissa, kun siitä on kuitenkin juoksevia kuluja jatkuvasti, jotka sitten ovat YLEn kokonaisrahoituksesta poissa. Vaikka lupamaksut nyt nousevat ja tietynlaista sen tyyppistä lisäystä on tulossa, niin samalla sitten kaupallisten kanavien toimilupamaksut putoavat, eli ollaan tavallaan semmoisessa suossa, joka yhdestä päästä kasvaa ja toisesta huomattavasti nopeammin vielä pienenee. Erityisesti näiden erittäin arvokkaiden urheilukilpailujen, joita suomalaiset miljoonamäärin mielellään katsovat, sopimusmaksut nousevat sellaisella vauhdilla, että ne ovat jo merkittävä tekijä YLEn budjetissa. Tämä kokonaisuus on minusta hirveän huolestuttava, koska mielestäni YLEn perustuote ei välttämättä, kaikella kunnialla Radion sinfoniaorkesterin Musiikkitalolle, ole se Musiikkitalo, vaan se on se tv-ohjelma, jota ihan tavallinen pulliainen — ja vähän erikoinenkin pulliainen nyt, kun täällä ed. Pulliainen on ollut aktiivisesti äänessä — katsoo sieltä televisiosta ja maksaa sen lupamaksunsa ja siten ylläpitää tätä pyörää pyörimässä.

Täällä on käytetty kovia sanoja, moitittu YLEn ohjelmistoa. Minä en oikein ymmärrä sitä kritiikkiä, kun pääsääntöisesti kuitenkin YLEstä tulee hirveän monipuolista, hyvää ohjelmaa. Kun vertaa sitä esimerkiksi kaupallisten kanavien tarjontaan, niin kyllä ollaan pitkän matkan päässä siitä, miten kapea-alaista tarjontaa kaupallisilta tulee. Minä esimerkiksi olen löytänyt jo jokin vuosi sitten erinomaisen ohjelman YLEstä. Se on Koulu-tv. Suosittelen kaikille, erinomainen ohjelma. Kannattaisi katsoa vähän laajemmin eikä vaan tuijottaa otsikoita, niin näkee, että sieltä tulee todella laaja-alaista sivistyksellistä ohjelmaa.

Mutta mikä on tämän kaiken tulevaisuus, kun resurssit pienenevät, jos investoinnit ovat isoja, ja kokevatko ihmiset, että he saavat sitten riittävästi vastinetta sille lupamaksulle? Tähän samaan syssyyn tulee vielä sitten digitalisointi, joka on erinomaisen hyvä asia varmasti pitkässä juoksussa, mutta tämä siirtymävaihe on todella raskas varmastikin niille, joilla on pienet tulot, pienet eläkkeet. Esimerkiksi ikääntyneet ihmiset eivät koe koko digitaalisuutta tärkeänä; silloin jos et koe edes sitä koko asiaa tärkeänä etkä katso tarvitsevasi sitä laitetta, tuntuu, että sinut pakotetaan pistämään pieniä rahojasi semmoiseen paikkaan, mihin sinä et haluaisi niitä laittaa. Monet ovat uhanneet, että he eivät maksa enää lupamaksuja, he eivät hanki sitä laitetta. Minä toivon, että näin ei käy, koska meidän uskollisimmat lupamaksajamme ovat kyllä tuolla ikääntyneiden joukossa, ainakin jos tulleita viestejä kuuntelee.

Mutta kaiken kaikkiaan YLE on merkittävä toimija tässä yhteiskunnassa ja sillä on tärkeä tehtävä. Minäkin toivon sitä, että YLE pysyy kokonaisuutena, sellaisena kuin se tänä päivänä meillä on, että meillä on kaksi tv-kanavaa, esimerkiksi TV2, joka tuo kuitenkin kokonaisuutena maakunnan omaa kuvaa. Toivon, että se voi jatkaa näin, ettei sitä ruveta tiivistämään ja saneeraamaan ja supistamaan. Sanon tämän ihan sillä, että nyt kun esimerkiksi indiostot, näiden itsenäisten tv-tuottajien ostot, lisääntyvät, niin nämä indit ovat Pääkaupunkiseudulla ihan kysynnän ja tarjonnan lain vuoksi. He tekevät pääkaupunkiseutulaista kuvaa, koska he asuvat ja elävät täällä. Se on heidän elinpiiriänsä. On hyvin merkittävää, että me saamme myös ihan aidosti sitä muun Suomen kuvaa. Ei tarvitse mennä kovinkaan kauas kotiseudulta, kun itsekin ihan hämmästyy, että tämmöiset asiatko täällä painavat. Minun mielestäni nyt meillä Yleisradio on välittänyt tätä koko Suomen kuvaa äärettömän hyvin. Se on tärkeätä. Ei tarvitse pitkälle mennä Tampereelta pohjoiseen, kun siellä on ihan eri todellisuus kuin Tampereella, ja meillä taas on eri kuin Helsingissä. Tämän monimuotoisuuden tukeminen myös alueellisesti on tärkeätä. Se pitää Yleisradion sellaisena, että ihmiset kokevat, että se on meidän YLE.

Onneksi täällä eduskunnassa on näin myönteinen suhtautuminen asiaan. Uskon, että kun meitä on kuitenkin näin vähän täällä salissa, niin täällä on nyt ne kriittiset ja särmikkäät puheenvuorot käytetty. Ja ne muut, jotka ovat poissa, ovat erittäin tyytyväisiä ja haluavat, että pidämme YLEn lipun jatkossa korkealla, niin kuin tämäkin joukko täällä salissa.

Kari Uotila /vas:

Arvoisa herra puhemies! Ihan muutama kommentti. Kun on täällä kuitenkin aika paljon tätä keskustelua kuunnellut, niin on syytä ehkä muutamaan alueeseen muutamalla sanalla puuttua.

Digitalisoinnissa on varmasti haastetta edelleen siinä, että me informoimme kansalaisia siitä entistä enemmän. Siihen sisältyy tietämättömyyttä, tuntemattomuutta, varmaankin sitä, että ei sitä tarvita ja vanhoillakin konsteilla pärjätään, mutta ihan suoranaista pelkoakin vähän siitä, mitä se mahtaa tuoda tullessaan. Minuun otti yhteyttä yksi kansalainen ja kysyi, pitääkö sen jälkeen maksaa vielä analogisen tv:n lupamaksua, kun digitalisointi alkaa. Kyllä minä arvasin sen, että jollei kerta lähetyksiäkään tule, niin tuskin sitä lupamaksuakaan enää siitä tarvitse maksaa, jollei sitten digilaitetta hanki. Elikkä kyllä tämä on semmoinen aika lailla kummajainen monen mielessä varmaan.

Toinen juttu liittyy tähän investointiin, mitä ed. Karhu tuossa korosti. Se on vähän sama asia varmaan kuin tällä hetkellä monessa, monessa kunnassa. Kun mietitään tulevien vuosien kehyksiä ja ensi vuoden budjettia, niin mietitään sitä, mikä on investointien taso suhteutettuna siihen, paljonko on rahaa käyttömenoihin, koska kyllähän aivan totta on, että kun investointi tehdään, se tahtoo mukanaan tuoda ne käyttökustannukset, ja se on kokonaisuus, joka on otettava huomioon silloin, kun mietitään rahoituksen riittävyyttä. Siinä mielessä tämä Musiikkitalon kritisointi tai sen arviointi, kuinka tarkoituksenmukainen se on rahoituksen riittävyyden kannalta, on kyllä ihan paikallaan. Ei sitä voi julistaa keskustelun ulkopuolelle ja sellaiseksi alueeksi, että ei siihen saisi puuttua.

Urheilusta sitten ihan pari kommenttia. Ateenan kisathan minun nähdäkseni Suomessa liikunta- ja urheilupolitiikassa avasivat ikään kuin kaksi arvokeskustelusuuntaa. Toinen voi olla se, että kun sieltä tuli vaan ne kaksi mitalia ja pistesijojakin aivan olemattoman vähän, niin yhteiskunnassa saattaa levitä ja jotkut haluavat levittää sellaista linjoitusta, että nyt kaikki resurssit, nyt kaikki huomio, nyt kaikki rahat huippu-urheilun edistämiseen, jotta seuraavissa kisoissa tulisi neljä mitalia tai jopa kuusi mitalia. Toinen koulukunta, toinen ajattelu, lähtee siitä, että jos — kaikki kunnia Kreikalle, joka järjesti erittäin hienot kisat — olympialaiset ovat sitä, mitä ne negatiivisessa mielessä kuitenkin olivat, dopingkäryä, niin paljon kuin sitä esiintyi, ja kaikkea tätä, onko ollenkaan tärkeätä, että tulee neljä mitalia tai tulee kaksi mitalia, vai eikö ole tärkeämpää kansan kunnon korkealle saattaminen, terveysliikunta, kuntoliikunta jne.

Kyllä Yleisradiokin varmaan joutuu miettimään, jos tällainen keskustelu jatkuu, minkä roolin Yleisradio ottaa siinä: onko niin, että huippu-urheilu on aina sitä, mitä Yleisradiokin välittää, vai voisiko Yleisradio ottaa voimakkaamman roolin esimerkiksi kuntoliikunnan ja terveysliikunnan välittämisessä ja saada siitä eräällä tavalla sellaisen tuotteen, jota kansalaisetkin ehkä haluavat. Minä en ollenkaan pidä mahdottomana, että kansalaiset ja katsojat haluaisivat myöskin enemmän katsoa kuntoliikunnan ja terveysliikunnan tyyppistä ohjelmaa.

Sitten kun täällä on 70-luvusta puhuttu ja kai vähän vaadittu, että Yleisradion pitäisi jotain pesänselvitystä lähteä tekemään, niin minä vähän ihmettelen tällaista ehdotusta yleensäkin. Itse en nyt niin hirveän syyllinen varmaan siihen 70-lukuun ole silloisesta nuoresta iästäni johtuen, mutta jos nyt ajatellaan, että tässä pitäisi joitakin käräjiä lähteä käymään ja puhdistautumis- ja puhdistusoperaatioita tekemään, niin kyllähän se aika laajalle pitäisi sitten ulottaa, tämän talon päättäjiin silloisilta ajoilta, hallituksiin, vuorineuvoksiin, ja jos täällä mennään niin pitkälle, että syyllistetään nekin, jotka rakensivat joko laivoja tai saappaita Neuvostoliittoon, niin kyllä se vähän överiksi todella menee. Minun mielestäni tässä ollaan vähän nyt sillä rajalla, mikä on todella tarkoituksenmukaista ja mikä on järkevää, kun lähihistoriaamme ja vähän kauempanakin olevaa historiaamme arvioidaan.

Saara Karhu /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Uotilan äskeiseen puheenvuoroon liittyen totean vaan, että YLEkin on aikamoisessa rakosessa katsojatavoitteineen. Jos ajatellaan kuntoliikunnasta kertovaa ohjelmaa, sen todennäköistä katsojamäärää, viisari värähtää jossain 30 000:ssa, saattaa olla parisataatuhatta hyvällä tuurilla, jos on. Kun lähetetään sitten huippu-urheilua — otetaan nyt vaikka sitten hiihdon SM-kisat, mäen SM — niin siinä on jo alun toista miljoonaa katsojaa. On aika helppo arvioida silloin, kumpaa katsojat haluavat katsoa, ja sitten tulee tietysti tämä katsojatavoitekysymys siihen mukaan myös.

Kari Uotila /vas (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Toki se näin on, mutta jos muiden asioiden osalta rohjetaan tehdä sellaisia valintoja, että ei välttämättä aina hypitä sen suuren katsojaluvun perässä vaan halutaan olla moniarvoisia ja monipuolisia ja tarjota yhteiskunnallisista lähtökohdista monenlaista ohjelmaa, niin kyllä minusta kuntoliikunnan ja terveysliikunnan ja suomalaisen terveyden edistäminen on niin arvokas päämäärä, että siinä määrin kuin se on tarkoituksenmukaista ja resurssien osalta mahdollista, sitä pitäisi myös Yleisradion pyrkiä edistämään.

Saara Karhu /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen täsmälleen samaa mieltä siitä, mikä on kuntoliikunnan merkitys ja sen edistämisen merkitys tässä meidän rapautuvakuntoisten suomalaisten maassa. Mutta tässä nyt edelleen on todettava se, että YLElle on asetettu tietty tavoite, ja jos ei siihen päästä, niin silloin katsotaan, että se on hoitanut tehtävänsä huonosti, ja siinä on sitten se toinen realismi.