2) Valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomus oikeuskanslerin virkatoimista
ja lain noudattamista koskevista havainnoista vuodelta 2005
Valtioneuvoston oikeuskansleri Paavo Nikula
Arvoisa puhemies! Käsillä on kertomus vuodelta
2005. Sen aikataulu voi vaikuttaa vähän hitaalta.
Yksi syy on tietysti se, että tämä käännetään
ruotsin kielelle sen jälkeen, kun se on saatu valmiiksi,
ja sitten toisekseen sitä ei tietenkään
ole syytä tyhjälle eduskunnalle esitellä,
vaan vasta, kun eduskunta on koolla.
Tuo kertomusvuosi 2005 on jokseenkin tavanomainen. Siinä ei
ole mitään suuria tapahtumia raportoitavana, ehkä se
sinänsä kiusallinen asia, että kaksi
virkasyytettä on päätetty nostaa vielä tuomareita
vastaan. Tätä ei kaikkina vuosina tapahdu. Perustuslakivaliokunta
on mietinnöissään tästä kertomuksesta
yleensä pyrkinyt ohjaamaan kertomuksen rakennetta ja esittämään
näkemyksiä, miten tätä sisältöä tulisi
korjata ja parantaa. Tätä on mahdollisuuksien
mukaan pyritty noudattamaan tietysti, niin kuin kaikkea muutakin,
mitä perustuslakivaliokunta meidän osaltamme lausuu
ja kirjoittaa. Valiokunta on toivonut, että tässä olisi
tällaisia yleiskatsauksia tietyistä asioista.
Tätä pyyntöä ei valitettavasti
ainakaan kaikilta osin ole voitu noudattaa, koska kertomus oli jo
niin pitkälle valmis siinä vaiheessa, kun saimme
tuon vuoden 2003 mietinnön.
Olen myöskin ollut jossain määrin
varovainen esittämään muita seikkoja
tai näkökohtia, kuin mitä kertomuksessa
esiteltävät tapaukset tuovat esille, koska laillisuusvalvonnassa
on hyvin tärkeä piirtää raja
siihen, ettemme siirry puhumaan politiikkaa tai yleensä tarkoituksenmukaisuusharkinnan
piiriin kuuluvia asioita. Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksessa
on tällaisia katsauksia, mutta siihen löytyy perustuslaillinen pohja.
Oikeusasiamiehen toimivalta perustuslaissa on kirjoitettu niin,
että oikeusasiamiehen tulee myös ikään
kuin tarkkailla lainsäädännössä havaitsemiaan
puutteita, mutta oikeuskanslerille ei ole tätä tehtävää annettu.
Sen takia olen ollut jossain määrin pidättyväinen.
Tähän kertomukseen on nyt pyritty ottamaan suhteellisen
tyhjentävä yleiskatsaus siitä, mitä valtioneuvoston
toiminnan laillisuusvalvonta on, ja kertomuksessa on kollegani apulaisoikeuskansleri
Jaakko Jonkan muistio kansliapäälliköille
siitä, minkälaisia etuuksia nyt yleensä virkatoiminnassa
on sopivaa ottaa vastaan.
Tuo kertomusvuosi oli asiamääriltään
ehkä tavanomaista helpompi jossain määrin.
Sisään tulevien kanteluiden määrä laski,
toisaalta myös ratkaistujen kanteluiden määrä laski,
mutta pystyimme ratkaisemaan enemmän kuin sisään
saatiin. Käsittelyajat jonkun verran lyhenivät.
Mediaanihan on niin lyhyt kuin noin 7 viikkoa, joka perustuu osittain
siihen, että saamme suhteellisen paljon kanteluita, joihin
toimivaltaa ei lain mukaan ole. Kannellaan asunto-osakeyhtiöiden toimielinten
toiminnasta tai rahoituslaitosten menettelyistä. Keskimääräinen
kanteluiden käsittelyaika, siis niiden, jotka kuuluvat
toimivaltaisesti tutkittaviin, on 26 viikkoa, joka voi vaikuttaa tietysti
pitkältä. Sehän on puoli vuotta tasan. Osittain
tämä perustuu siihen, että kantelu lähetetään
sen kohteen vastattavaksi ja sitten vielä kantelija saa
kommentoida tätä vastausta eli tähän
kirjeenvaihtoon menee jo pari kolme kuukautta helposti.
Kanteluiden niin sanottu kolme kärjessä -ryhmä on
vuodesta toiseen pysynyt samana. Eniten kannellaan tuomioistuinten
ratkaisuista, noin 220 kantelua. Seuraavaksi poliisia ja kolmanneksi
sosiaaliviranomaisia kohtaan kannellaan. Tämä ei
ymmärtääkseni tarkoita sitä,
että näillä tahoilla olisi kaikkein huonoin
viranhoito, vaan sitä, että niillä on
kaikkein voimakkain ote ihmisten elämään.
Tuomioistuimet muuttavat oikeussuhteita, määräävät
hyvinkin ankaria seuraamuksia. Sama toimivalta tietyllä tavalla
esitutkinnassa on poliisilla, ja sosiaaliviranomaisilla on vastuu
oikeastaan ihmisen elämästä kehdosta
hautaan. Ja se selittää, että tämä kontakti
ihmisiin on niin voimakas, että se tuottaa näitä kanteluita.
Arvoisa puhemies! Olen valmis keskustelussa vastaamaan sitten
kysymyksiin.
Raimo Vistbacka /ps:
Arvoisa herra puhemies! Olen perinteisesti oikeuskanslerin
kertomuksen yhteydessä pyrkinyt aina käyttämään jonkinlaisen
puheenvuoron.
Oikeuskansleri toi esille näitä tilastosysteemejä ja
sitä, millä tavoin tänne näitä on
koottu. Siinä ei oikeastaan mitään sen
suurempaa huomautettavaa ole muuta kuin se, että tietysti
täytyy vaan todeta, kun puhutaan monessa kohdin täällä kertomuksessa
myös siitä, että asiat viivästyvät,
että toki täällä viime vuonna
on hyvin paljon ratkaistu asioita, mutta on siellä nyt
kuitenkin muutaman vuoden vanhoja asioita, ja kiinnitin huomiota
vaan siihen, että siellä on vuodelta 2001 vielä seitsemän
kappaletta, niin että taitaa olla aika vaikeita ja erikoisia
päätöksiä.
Toinen mielenkiintoinen havainto minun mielestäni oli
se, että vankeinhoitoviranomaisten osalta oli ainoastaan
8 tapausta, mikä yllätti ainakin minut.
Mutta, arvoisa puhemies, ihan muutama havainto, koska nyt käytän
sellaisen poikkeuksellisen puheenvuoron, johonka paneudun ihan kohta,
joka ei ole ihan tavanomainen omalta kohdaltani.
Mutta yleisellä tasolla voisi todeta tästä kertomuksesta,
että ihan asiallisesti on muun muassa sivuilla 49 ja 50
ja monessa muussa kohdassa käsitelty sitä, miten
päätöksiä pitää perustella
sillä tavoin, että myöskin kansalaiset
ymmärtävät niistä. Saman suuntainen
päätös tai ratkaisu on sivulla 71. Siinä puhutaan
vakuutusoikeuden menettelystä ja siitä, että ratkaisu
on myöskin viivästynyt ja vastineessa on ilmeisesti
todettu, että se on aiheutunut osittain vuosilomista.
Jälleen kerran haluaisin kyllä ottaa esille
sen, mikä koskettaa kaikkia valtion virkamiehiä,
eli sen, että kun ei ole riittävästi
virkoja, niin silloin monta kertaa tilanteet ajautuvat siihen, että käsittelyaika
pidentyy liikaa. Toivoisin, että oikeuskansleri, joka valvoo
valtioneuvoston toimintaa ja istuntoja, korostaisi nimenomaan sitä,
että ei voi olla inhimillisesti oikein, että liian
pienellä porukalla yritetään teettää.
Kun vielä näitä kaiken maailman vakauttamisohjelmia
tulee, niin yhä enemmän virkamiehet ovat vaikeuksissa,
ja se saattaa aiheuttaa myös sen, että sairastuvuus lisääntyy,
ja myöskin toisaalta sitten sen, että päätökset
eivät ole yhtä perusteltuja.
Kiinnitin huomiota myöskin tässä sivulla
72 sinällään mielenkiintoiseen asiaan
eli käräjäoikeuden lausuntoon virkanimitysasiassa,
jossa oli annettu — mikäli ymmärsin oikein — huomautus
tai arvosteltu kuitenkin kielenkäyttöä.
Lausunnossa todettiin, että eräs virkaa hakeneista
oli hitautensa vuoksi soveltumaton ja esittänyt pyynnön
järjestää hänelle erityinen
nopeustesti, jos häntä esitetään
nimitettäväksi tähän virkaan. Tällaistakin
tietysti elävässä elämässä tapahtuu.
Arvoisa puhemies! Minun mielestäni aika mielenkiintoinen
oli tämä tapaus, jota pohdin hyvin syvällisesti,
tämä korkeimman oikeuden presidentin osallistuminen
lainvalmistelua ja seulontaa koskevien asioiden käsittelyyn
korkeimmassa oikeudessa ja se, että lakivaliokunnan puheenjohtaja
on kutsunut tällaisen palaverin ja siellä on käsitelty
määrättyjä asioita. Itse en
oikein pystynyt tätä sisäistämään,
mutta aika mielenkiintoinen tapaus se oli sinällään
kaiken kaikkiaan. Voisi olla vähän ennakkoluonteisuuttakin tällä päätöksellä,
ja saman suuntainen myöskin, joka koskettaa varmasti monia
meitä kansanedustajia, on sivulla 36 tämä pääministerin
erityisavustajan menettely, lähinnä se, olisiko
pitänyt ymmärtää niin, että se
olisi kirjattu diaarioon Valtioneuvoston kansliaan.
Sitten, arvoisa puhemies, varsinainen asia liittyy sivulla 82
olevaan tuomarinvalintalautakunta-asiaan, ja tähän
liittyy valtioneuvoston oikeuskanslerin päätös
4. helmikuuta 2005. Olen hankkinut tätä koskevan
aineiston ja hämmästelen valtioneuvoston oikeuskanslerin
päätöstä. Tässä päätöksessä ei
ole minun tulkintani mukaan paneuduttu siihen asiaan, mistä se
kantelu varsinaisesti tehtiin. Uskoisin näin, että ed.
Koskinen, joka on ollut silloin ministerinä, tuntee tämän
tapauksen.
Asiakirjojen perusteella, kun kävin ne läpi, minun
hälytyskelloni soivat pikkasen, kun siellä on
kiinnitetty huomiota tuomarinvalintalautakunnan ratkaisuihin silloin,
kun ne koskettavat Kouvolan hovioikeuspiiriä, sen hovioikeuspiirin nimitysasioita
taikka siellä hakenutta henkilöä. Olen
lukenut tuomarinvalintalautakunnan kahta päätöstä,
joista toisessa haettiin sinne asianomaiseen Kouvolan käräjäoikeuden
laamannin viran täyttämistä ja sitten
oliko toisessa hovioikeuden presidentin paikkaa, mutta joka tapauksessa
kun menin näitä lävitse, hämmästelin
sitä tapaa, jolla myöskin oikeuskansleri on tässä tilanteessa
käsitellyt tämän.
Yleensähän tilanne on niin, mikäli
olen ymmärtänyt oikein — ja olen myös
havainnut — että aina oikeuskansleri vaatii virkamiehiltä poikkeuksetta
määräaikaan sidotun vastineen jokaiselta,
joka siihen tavallisesti liittyy. Tässä tapauksessa
näin ei tehtykään. Minun mielestäni, kun
tästä on esitetty väitteitä — en
väitä, että tässä olisi
sinällään lainvastaisesti menetelty,
että siltä osin oikeuskanslerin päätös
varmasti oli asiallinen — kyllä minun mielestäni
valmistelijan, joka on tähän varmasti erittäin
hyvin perehtynyt, hälytyskellojen olisi pitänyt
soida.
Kun on esitetty ne väitteet ja eräs henkilö, joka
on osallistunut näihin, on hänkin tästä todistajien
läsnä ollessa todennut, niin kyllä minun
mielestäni olisi pitänyt ne selvittää siltä osin,
kun on kiinnitetty huomiota myös siihen, että tämän
lautakunnan enemmistön perustelut ovat periaatteessa lähes
sanasta sanaan samat, mutta loppupäätelmä on
päinvastainen henkilön osalta. Ja ongelmana minun
mielestäni tässä on se, että täällä sitä varsinaista
pääpointtia ei sinällään
tutkittu, puhuttiin koulutustehtävistä ja kaikista
muista, ja kun näitä on sen jälkeen muun
muassa silloiselle ministerille lähetetty — ehkä ed.
Koskinen muistaa tämän tapauksen — niin
se ei aiheuttanut kuitenkaan mitään muutosta sitten.
Sen johdosta toivoisin kyllä, että perustuslakivaliokunta,
kun se käsittelee nyt oikeuskanslerin kertomusta vuodelta
2005, ottaisi käsittelyyn myös tämän
oikeuskanslerin päätöksen, joka on annettu
4. helmikuuta 2005, ja selvittäisi, mitä tässä todellisuudessa
on takana, koska nyt juristikunnassa istuvien tuomareitten osalta on
vahvasti sellaista ajatusta, että nyt kaikki ei ole ihan
hyvin tässä tuomarinvalintalautakunnan osalta.
Ja kun eduskunta on aikoinaan edellyttänyt, että tämän
toimivuutta seurataan, niin senkin johdosta toivoisin — en
tiedä, onko täällä yhtäkään
perustuslakivaliokunnan jäsentä — että siellä otettaisiin
asia esille. Minulla on näitä asiakirjoja, voin
antaa tarkempaa tietoa siitä, millä tavoin minä näen
tämän asian ja millä tavoin myöskin
ne henkilöt näkevät, kun muun muassa
korkein oikeus on yksimielisesti omassa lausunnossaan todennut,
kuka heidän mielestään on pätevin,
ja samoin oli hovioikeuden lausunto (Puhemies koputtaa) jne. Eli
jollakin tavoin kellot soivat tässä päätöksessä,
ja ne viestit, joita olen saanut, ovat olleet aika hälyttäviä. (Puhemies
koputtaa)
Arvoisa puhemies! Aika loppuu, kun koputus kuului.
Valtioneuvoston oikeuskansleri Paavo Nikula
Arvoisa puhemies! Kiiruhdan vastaamaan ed. Vistbackalle tähän
hovioikeuden presidentin viran täyttöä koskevaan
osaan hänen puheestaan. Valitettavasti en pysty kaikilta
osin palauttamaan mieleeni tuon tapauksen yksityiskohtia, mutta
tämmöisessä virkanimitysasiassa se, mikä tutkitaan,
on tietysti tuomarinvalintalautakunnan esitys, ja nämä viranhakijat
ovat siinä sivuosassa. Heidän kuulemisensa ei
ole millään tavoin ymmärtääkseni
perusteltu. He ovat asianosaisia, mutta laillisuusvalvonta kohdistuu
päätöksentekoon ja sen valmisteluun.
Muistan kyllä sikäli, että tässä on
ollut eri näkemyksiä, mutta itse esityksen oikeusministeriölle
tekee tuomarinvalintalautakunta. Se on eduskunnan säätämän
lain mukaisesti toimiva toimielin, ja sen perustamisessa nimenomaan tähdennettiin
tuomioistuinlaitoksen riippumattomuutta. Aikaisemmin tuomioistuinlaitoksen
virat täytettiin niin kuin muutkin virat ministeriön valmistelusta,
valtioneuvoston esitys tasavallan presidentille. Mutta tietenkin
voi olla hyvin paikallaan perehtyä tähän
asiaan lähemmin.
Lyhyesti vielä muutamaan muuhun ed. Vistbackan kommenttiin.
Vankeinhoitoa koskevia kanteluita meillä varmasti on
siitä syystä vähän, että oikeuskansleri on
vapautettu valvomasta laillisuutta niin sanotuissa suljetuissa laitoksissa
eli armeijassa, vankiloissa ja mielisairaaloissa.
Viivästykset ovat valitettavan kiusallinen asia. Täytyy
tunnustaa, että myös meidän virastossamme
joidenkin asioiden käsittely vie kauan, vaikka keskimäärin
ehkä selviämme suhteellisen hyvin. Tähän
on monia syitä, joista yksi on kyllä se, että asiaa
ei kerta kaikkiaan ole saatu ajoissa esiteltyä. Joissakin
tapauksissa kirjeenvaihtoa on jouduttu jatkamaan yli tämän
peruskirjeenvaihdon, ja on myös sellaisia asioita, joiden
ratkaisu yksinkertaisesti viipyy sen takia, että jossain muussa
viranomaisessa on sama asia sillä tavoin esillä,
että meidän on paras odottaa, että voimme sitten
ratkaista sen täydellisen aineiston perusteella.
Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Haluan korostaa sitä, että en halua
väittää, että siinä on
tapahtunut laittomuutta, mutta on toimittu epäasiallisesti
ja nimenomaan tuomarinvalintalautakunnan ratkaisussa pitäisi
tavallaan perustella se ratkaisu. Tässä on tehty
määrätynlainen päätös,
mutta sitä ei ole kirjoitettu ulos, mistä se lautakunnan
mielipiteenmuodostus on syntynyt, kun se ei ilmene ratkaisujen perusteluista.
Tämä on ollut se, mikä nyt on herättänyt
ongelmaa, ja kun saman hovioikeuspiirin alueella on useampia taikka
sanottakoon nyt kaksi tällaista tapausta, joihin liittyy
tuomarinvalintalautakunnan lausunto, joka ei ole yksimielinen, niin
olisin odottanut vaan sitä, että olisi kuultu
myös siitä, koska siinä asiakirjanipussa,
uskon näin, on ollut myös niitä syitä,
joihin on viitattu, minkä takia ehkä on kuiskuteltu
pikkasen liikaa.
Johannes Koskinen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tuomarinvalintalautakunnan lausunnoissa on
muutamassa tapauksessa ollut ongelmia juuri siinä, kun
lautakunta on ottanut sitten tällaisia ikään
kuin tuntemukseen perustuvia, henkilöntuntemukseen tai
sitten johtamiskykyjen arviointiin liittyviä seikkoja huomioon,
miten ne saadaan kirjatuiksi niin, että voidaan objektiivisesti
arvioida, mitkä ne tosiseikat ovat, joiden perusteella
joku henkilö asetetaan toisten edelle. Vähän
tämän tyyppisestä asiasta oli tässäkin
tapauksessa kysymys, johon oikeuskanslerin kertomuksessa viitataan.
Ministeriöhän ei voi varsinaisesti palauttaa asiaa
tuomarinvalintalautakunnalle uudelleen arvioitavaksi, mutta on pyritty
juuri tähän suuntaan kehittämään
tätä lausuntomenettelyä, että pitää olla
asialliset perustelut silloin, kun päädytään
johonkin ratkaisuun. Nähdäkseni näiden muutaman
vuoden aikana koko ajan ovat parempaan suuntaan kuitenkin myös
tuomarinvalintalautakunnan perustelut kehittyneet.
Timo Soini /ps:
Arvoisa herra puhemies! Euroopan unionia on syytä arvostella
aina, kun se on mahdollista, ja siihenhän aina syntyy syytä.
Kiinnitän huomiota tähän perusoikeusviraston
perustamiseen, joka on Euroopan unionin laajuinen punavihreä puuhamaa,
jolla ei käytännössä ole mielestäni
mitään virkaa. Siksi olen hieman hämmästellyt,
että oikeuskanslerikin on lausunnossaan pitänyt
tätä tarpeellisena.
Alun perinhän unionin piti olla taloudellinen järjestelmä,
tulliliitto ja hiili- ja teräsyhteisö jnp., mutta
jatkuvasti se tunkee tontille jos toiselle. Kohta se haluaa rikosoikeuden
puolelle, perusoikeuspuolelle. Kyllä kansallisesti pitää pystyä ihmisten
perusoikeudet toteamaan, ja jos on valittamista, niin valitetaan
Suomessa ja pistetään nämä järjestelmät
Suomessa kuntoon. Jos ei sitä oikeutta täällä Suomenmaassa
saa, niin ei sitä mistään Brysselin byrokraateilta
tai EU-tason tuomareilta voi saada. Tätä minä ihmettelen, mutta
tämä on tyypillistä EU-touhua. Toimivaltaa
laajennetaan ja mennään tätä kautta
eteenpäin.
Sitten vielä sivulta 29 sellainen havainto, että pitää aina
tarkastella, ovatko EU-asiat Suomen perustuslain mukaisia. Minun
käsitykseni on se, että Suomen perustuslain yläpuolella
ei pitäisi olla Brysselin lakeja. Kun valtiovalta kuuluu Suomessa
kansalle ja eduskunta, valtiopäivät, täällä sitten
käyttää sitä kansanvaltaa, niin
käsitykseni mukaan tätä kansanvaltaa
ei voi luovuttaa Euroopan unionille Suomen rajojen ulkopuolelle.
Tämä on peruslähtökohta. Kirves
on puun juurella. Tästä en anna koskaan periksi.
Itsenäisyys on päivän lähempänä jälleen,
niin kuin sen pitää olla. Tästä ei
tule mitään. Perushavainto on, että kun
tämä EU tunkee (Puhemies koputtaa) tänne
kansalliselle tontille, niin se on ehdottoman vahingollista.
Eero Akaan-Penttilä /kok:
Arvoisa puhemies! Minä kysyn ehkä vähän
asian sivuitse, mutta onhan korkeasti oppinut oikeuskansleri paikalla.
Eilen nimittäin täällä puhuttiin
hyvin pitkään vaikeavammaisen henkilökohtaisen
avustajan subjektiivisesta oikeudesta, ja tiedän, että oikeuskansleri
itsekin tietää näistä vammaisuusasioista aika
paljon. Nyt siinä on syntynyt tilanne, jossa muun muassa
professori Kaarlo Tuori on antanut lausunnon ja todennut, että tämä nykyinen
tilanne on perustuslain vastainen, sillä vaikeavammainenhan
tarvitsee apua lukuisiin aivan arkisiin toimintoihin. Sitä varten
tarvitaan tämä henkilökohtainen avustaja.
Nyt Suomessa on aika paljon kuntia, jotka eivät tähän
suostu. Kaarlo Tuori on sanonut, että henkilökohtainen
avustaja on osa sitä huolenpitoa, jota vaikeavammaiset henkilöt
tarvitsevat perustuslain 19 §:n 1 momentin tarkoittaman
ihmisarvoisen elämän mahdollistamiseksi ja välttämättömäksi
huolenpidoksi. Miten meidän oikeusvaltiossamme tämmöisessä asiassa
pitää edetä?
Itse asiassa kysyn vähän neuvoa, kun näyttää ihan
selvästi olevan käsitys, että toiminta
on perustuslain vastainen, mutta tässä salissa
me äänestämme huomenna näistä asioista.
Voi olla, että siihen tulee edistysaskel. Poliittiset signaalit näyttävät
siltä, että sitä edistysaskelta ei tule. Onko
se mahdollista, että oikeusvaltiossa on tilanne, jossa
perustuslaiton tilanne voi jatkua? Joku käsitys olisi miellyttävää saada
tähän.
Kalevi Olin /sd:
Arvoisa puhemies! Tämä ed. Akaan-Penttilän
esille nostama asia on ajankohtainen ja tärkeä,
ja varmasti kuulemme oikeuskanslerin käsityksen kysymyksestänne,
ed. Akaan-Penttilä. Omasta mielestäni se liittyy
juuri siihen, millä tavalla perusoikeudet ja perustuslain
nämä kohdat määritellään
ja minkä kohtelun kansalaiset yhdenvertaisuuden osalta
saavat. Tätä henkilökohtaista avustajaa
vaikeavammaisille koskevat tarpeet ovat kyllä tulleet jatkuvasti tänne
eduskuntaankin niin, että siihen toivottaisiin myös
hallinnollisia päätöksiä.
Arvoisa puhemies! Itse tästä kertomuksesta. Tämä on
yksi niitä kertomuksia, joita olen eduskuntakausinani suurella
mielenkiinnolla lukenut. Kun tässä oikeuskansleri
on nyt paikalla, niin mielestäni oikeastaan rohkenen sanoa,
arvoisa puhemies, että oma arvioni on, että tässä oikeuskanslerin
toiminnassa heijastuu hyvin sellainen tiedollinen ja taidollinen
kokemus ja tietämys, joka ihmiselle, asiantuntijalle, paitsi
hänen juridisen koulutuksensa, myös kansanedustajan tehtävään
osallistumisensa kautta voi kertyä. Kun niin usein ajatellaan,
että huomattaviin nimityksiin voidaan vain virkakokemuksella
edetä, niin tämän kaltainen toiminta,
jota oikeuskansleri on harjoittanut, osoittaa, että todella tämä politiikan
tuntemus ja lainsäädännön tuntemus
voi hyödyllisellä tavalla edistää myöskin siis
Oikeuskanslerinviraston tehtävävastuuseen liittyvää viran
hoitoa, koska tämä kokonaisuuksien ymmärtäminen
on yhä tärkeämpää näissä asioissa.
Sen takia myös, arvoisa puhemies, tämä oikeuskanslerin
sisääntulo tässä asiassa ja
halu rajata nämä perustelut siten, että tässä on
keskitytty nimenomaan viraston toimintaan eikä ole lähdetty
kuitenkaan poliittiseen linjoitukseen tai spekulointiin, on mielestäni
oikein, niin kuin tulee menetelläkin.
Erittäin tärkeä asioiden kokonaisuus
kertomuksessa liittyy siihen, mitä on kirjoitettu perusoikeuksina
ihmisoikeuksien toteutumisesta, ja tähänhän
ed. Akaan-Penttilä muun muassa jo kiinnitti huomiota. Nämä kysymykset
liittyvät, kuten kertomuksessa oikein todetaan, muun muassa
Euroopan neuvoston toimintaan ja siihen, että Euroopan
neuvosto, jonka työhön itsekin osallistun parlamentaarisen
kokouksen yhteydessä, korostaa jäsenvaltioissa
jatkuvan seurannan tärkeyttä ihmisoikeuksien toteutumisessa.
Lopuksi, arvoisa puhemies, kun tämä kertomus
ikään kuin kiteytyy yksittäisiin tapauksiin, joita
on käsitelty, niin mielestäni siellä,
muistan, sivuilla 122 ja 123 on kovin hyödyllistä tietoa esimerkiksi
Suomen kuntien johtajien toiminnoille siltä osin, miten
tulisi nykyaikana suhtautua esimerkiksi heidän tehtäviensä hoidon
kannalta jopa välttämättömiin
virkamatkoihin tai heille osoitettuihin kutsuihin. Tämä rajanveto, jonka
kanslerin kertomus pitää sisällään,
on siis varmasti hyödyksi Suomen kunnissa, ja etenkin tulisi
muistaa se, että pääsääntönä pitäisi
pitää sitä, että tällaisille
matkoille, jotta ei tule lahjoista tai lahjonnasta kyse, kunnan
luottamusjohto tai virkamiesjohto lähetetään
kunnan varoin.
Tuija Brax /vihr:
Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin tiedoksi, että tämä oikeustapaus
taikka juttu, jossa viitattiin lakivaliokunnan puheenjohtajan neuvottelutilanteeseen,
on edelliseltä hallituskaudelta ja eduskuntakaudelta eikä siis koskenut
allekirjoittaneen läsnäoloa missään neuvotteluissa.
Mutta sitten, arvoisa puhemies, varsinaiseen asiaan. Kertomuksesta
löytyy myös seloste apulaisoikeuskansleri Jaakko
Jonkan päätöksestä 5. syyskuuta
vuonna 2005, joka koskee huostaanotettujen lasten perusopetuksen
toteuttamista ja josta julkisuudessakin on käyty keskustelua.
On selvinnyt, että huostaanotetut lapset eivät
läheskään aina saa laillista perusopetusta.
Kunnat pallottelevat ja laistavat vastuustaan. Ja aivan oikein sitten
apulaisoikeuskansleri katsoo, että tämä ei
ole hyväksyttävää ja asia on
laitettava kuntoon.
Tämä liittyy aika paljon laajempaan kokonaisuuteen
huostaanoton ja lastensuojelun todellisesta tilanteesta ja oikeussuojasta
tällä hetkellä. Eduskunta on jo itse
asiassa ainakin kahdeksan vuotta erilaisilla ponsilla vaatinut,
että lastensuojelulaki kokonaisuudessaan on uudistettava.
Ministeri Hyssälä on viime viikollakin viimeksi
luvannut, että hallitus vielä tällä vaalikaudella
toisi lastensuojelulain uudistuksen, mitä on pakko pitää kyllä hyvän
hallinnon ja käsittelyn kannalta jo aika pelottavana ajoituskysymyksenä.
Mutta toisaalta asia on erittäin kiireellinen. Huostaanoton
tilanne, niin kuin ministeri Hyssäläkin viime
torstaina myönsi, on karannut käsistä,
räjähtänyt käsiin. Taustalla
ovat hyvin voimakkaasti alkoholiveroratkaisut mutta myös, niin
kuin ministeri mainitsi, vanhempien kasvavat mielenterveysongelmat.
Meillä ei ole tarpeeksi resursseja lastensuojelussa. Me
huostaanotamme lapsia aivan liian myöhään,
kun ongelmat ovat kasvaneet jo todella suuriksi.
Jyväskylän yliopisto on vastikään
tehnyt erilaisia apulaskelmia päättäjille
siitä, kuinka monikymmenkertaisesti veronmaksajille
maksaa se, että asiat päästetään
nykyisen kaltaisesti niin pitkälle, että huostaanotto
on välttämätöntä. Riittävän
ajoissa tehty kotiapu ja muun muassa se, että ongelmalasten
koulunkäynnistä huolehditaan, tulisi meille kaikille
merkittävästi halvemmaksi. Jopa noin yhden seitsemäskymmenesosan
maksaisi se, että me ajoissa auttaisimme näitä mielenterveysongelmiin
ja päihdeongelmiin ajautuneita perheitä kokonaisuutena,
mutta erityisesti näitä lapsia.
Katsoisinkin, että tämä Oikeuskanslerinviraston
käsiin tullut järkyttävä todellisuus,
jossa kunnat pelaavat tämmöistä niin
sanottua Musta Pekka -pelikorttipeliä jopa näitten
huostaan otettujen lasten koulutuksen laiminlyönnillä,
on jäävuoren huippu ja että jos ei tässä lastensuojeluasiassa
päästä parempaan todellisuuteen ja parempaan
lainsäädäntöön, niin
pahoin pelkään, että laillisuusvalvojilla
on jatkossa paljon enemmän asioita ja juttuja tutkittavana.
Mutta siitä tullaankin sitten viimeiseen ongelmaan.
Kun nykyinen lastensuojelulaki on niin vanha ja kun se ei tosiasiassa
tunne juurikaan näiden lastensuojelun tarpeessa olevien
lasten oikeuksia, niin oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen todelliset
mahdollisuudet antaa turvaa yhteiskunnan kaikista heikoimmassa asemassa oleville
eli laiminlyödyille lapsille ovat laillisuusperusteen näkökulmasta
heikot, semminkin kun sitten päädyimme myös
siihen, että lapsiasiainvaltuutetun toimistossa on vain
yksi juristi, yksi sihteeri ja itse lapsiasiainvaltuutettu, jolla
ei ole toimivaltaa erityisesti puuttua mihinkään.
Katsoisinkin, että tässä herää kysymys
siitä, pitäisikö sen lisäksi,
että eduskunnan oikeusasiamies teki tänä vuonna
erityisselvityksen lapsiasioista ja lapsiin kohdistuvasta väkivallasta,
Oikeuskanslerinvirastossa tai Oikeusasiamiehen kansliassa tehdä myös
erillisselvitys tai miettiä, mikä on todellisuus
yhteiskunnan kaikista haavoittuvimpien eli laiminlyötyjen
lasten osalta, ei vain siltä osin, että he eivät
välttämättä saa enää koulutusta
joka kunnassa, vaan sikäli, että ylipäätänsä heidän
annetaan vuosikausiakin elää semmoisissa olosuhteissa,
joissa heidän tulevaisuutensa vaarantuu.
Lakivaliokunta on vastikään kiinnittänyt
huomiota Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksiin, joissa
on havaittu, että osalla syrjäytyneistä lapsista
on moninkertainen, jopa yhdeksänkertainen todennäköisyys
päätyä väkivaltarikoksen uhriksi.
Muun muassa nykyisen kaltainen syrjäytynyt yksinhuoltajuus
monesti aiheuttaa merkittävän riskin, että tuleva
elämä on sellainen, että ihminen päätyy
väkivaltarikoksen uhriksi.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Ed. Olin tuossa sopivasti puheensa eräässä osassa
viittasi kanslerin kertomuksen sivuille 122 ja 123. Minäkin
vilkaisin vielä kerran ne sivut palauttaakseni mieleen,
oliko siellä nyt just sitä asiaa, johonka aion
kiinnittää oikeuskanslerin huomiota. Nimittäin
olennaistahan on se, mitä siinä on kirjattu, ja
sitten se, mitä siinä ei ole kirjattu, jos ilmiö sinänsä on
yhteiskunnassa noin laillisuusvalvonnan kannalta ollut olemassa.
Tämä ilmiö, johonka haluan kiinnittää huomiota,
oli vuonna 2005 olemassa kunnallisella tasolla ja vähän
muuallakin, mutta siitä ilmiöstä tuli
laillisuusvalvonnallisesti epidemia tänä kesänä,
todellinen epidemia. Nimittäin yhtäkkiä erikoisesti
kunnallishallinnon tasolla mutta myöskin ympäristölupavirastoon
liittyen jnp., ympäristökeskuksiin liittyen jnp.,
hoksattiin yhtäkkiä, että nytpähän,
kun näitten varallisuuksien, käyttövarojen,
niukkuuden takia joudutaan niin kuin supistamaan kesäistä toimintaa
vuosilomien ajaksi ja jopa panemaan kunnanvirastot kiinni jnp.,
niin tässähän voidaan hoitaa monta kärpästä yhdellä iskulla.
Se tarkoittaa sitä, että päätös
tehdään ... Ajatellaanpa näin, että kunnanvirasto
suljetaan 1.7. lukien kolmeksi viikoksi tai neljäksi viikoksi
tai mitenkä nyt suljetaan, nyt tänä kesänä taisi
olla kolme neljä viikkoa, ja päätökset
tehdään sillä tavalla kesäkuun
lopussa, että nähtävillä olot
aloitetaan juuri siitä hetkestä, kun kunnanvirasto
menee kiinni. Siis asiakirjat ovat nähtävillä kunnanvirastossa,
joka on suljettuna. Toinen, että valitusaika ... Päätös
tehdään niin, että valitusaika alkaa
just sopivasti siitä hetkestä, kun kunnanvirasto
menee kiinni, ja ihmiset ovat sitten yleensäkin lomalla
jnp., siis nämä kansalaisetkin.
Tästä soiteltiin tuolta meidän Oulun
läänin alueelta jo muutama vuosi, kesä,
sitten, ja minä ajattelin, että ... (Ed. Huotari:
Pitäisi olla isompia kuntia, että voisi pitää virastot
auki!) Tämmöistä ilmiötä esiintyy,
ja ajattelin, että se ei nyt voi olla niin kovin yleistä,
että se nyt sattuu vaan tapahtumaan, koska täytyyhän
niitä päätöksiä tehdä ja
ei voi taktikoida toisinpäinkään. Mutta
nyt tänä kesänä meinasipa kesä mennä pilalle,
kun näitä soittoja tuli, ja sitten niitä tuli,
Kajaani ja Oulu. Tämän viikon Oulun kaupunginvaltuuston
asiakirjassakin jo alkaa olla tämmöinen, maanantain kokouksen
sivulla 51, arvoisa oikeuskansleri, jossa kansalaiset valittavat
sitä, että eihän tästä nyt
tule yhtään mitään, ettei heillä ole
mitään mahdollisuutta hoitaa oman etunsa valvontaa eikä mitään,
kun se teknisesti estetään.
Minä olen tästä jättänyt
oikeusasiamiehelle kantelun eilisellä päivämäärällä,
kun nämä tapaukset alkoivat nyt olla sitä luokkaa.
Kumpiko teistä käsittelee, kumpiko instituutio,
tämän asian, sitä mielenkiinnolla odotan,
koska ymmärrän, että se menee oikeaan
konttoriin, se kantelukirje. Mutta ongelma on todella vakava, ja
minä olen äärimmäisen häpeissäni,
että Kajaanin kaupungintalolla ja Oulun kaupungintalolla
syyllistytään näin alhaiseen käyttäytymiseen.
Minä vielä ymmärrän, että siellä pienessä kunnassa,
missä on pakko näitä operaatioita, kesäsulkemisia, tehdä jnp.,
jo pelkät sattumatkin voivat olla kysymyksessä ja
niitä ei pidä silloin liioitella, mutta silloin
kun tämmöisessä ovat Kajaanin ja Oulun kaupungin
kaltaiset kaupunkiyhteisöt pelissä mukana, niin
onpa tämä kova juttu.
Hannu Hoskonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Kahteen asiaan haluaisin kiinnittää huomiota
oikeuskanslerin vuosikertomusta vuodelta 2005 käsiteltäessä lähetekeskustelussa.
Ensimmäinen asia on yhteisöoikeuden etusija.
Kun vuonna 2005 käsiteltiin joulun alla loppuun ensimmäisenä allekirjoittajana
allekirjoittamani muistutusasiakirja M 2/2004, muistutus oikeuskanslerin
virkatoimien tutkimiseksi, siinä nousi esille muun muassa
yhteisöoikeuden etusija, koska esimerkiksi Natura-direktiivin
soveltamisessa käytäntöön on
olemassa ihan selkeästi Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen
selkeät ennakkopäätökset, jotka
olen toimittanut perustuslakivaliokunnalle niiden asiakirjojen yhteydessä,
jotka M 2/2004 -asiaan liittyvät. Näistä Euroopan
yhteisöjen tuomioistuimen ennakkopäätöksistä käy
kiistatta ilmi, että tiettyjä menettelyjä tulee
siinä menettelyssä tarkoin noudattaa. Se on vakiintunut
oikeuskäytäntö yhteisön alueella, ja
direktiivi on velvoittava sellaisenaan ja nimenomaan, kun se on
tässä direktiivissä määrätty, esimerkiksi
liitteessä III 1 kohdassa mainitut menettelyt, jotka vielä yhteisön
tuomioistuimessa vahvistettiin.
Tässä oikeuskansleria koskevassa muistutuksessa
nämä tuotiin hyvin kärjekkäästi,
vahvasti esille. Siitä huolimatta ne jäivät
täysin huomiotta. Esitin tästä myös
eriävän mielipiteeni, koska valiokunta meni taas
tämän mielipiteen taakse, että ei mitään
väärää ollut tapahtunut.
Yhteisöoikeuden velvoittavuus Suomelle on selkeä ja
yksiselitteinen. Viittaan esimerkiksi toissa viikolla käytyyn
perustuslakivaliokunnan kuulemiseen, jossa kuultiin Euroopan unionin uuden
perustuslakisopimuksen ratifiointiasiassa asiantuntijoita, muun
muassa professoreja Ilkka Saraviita ja Kaarlo Tuori ja emeritusprofessori Kaarlo
Jyränkiä. He toivat omassa lausunnossaan ja heille
esitetyissä kysymyksissä kiistatta esille, että yhteisöoikeuden
etusija on aivan yksiselitteinen ja selkeä. Nyt se sitten
on voimassa, kun taas M 2 -asiassa ei edes oikeuskansleri vaivautunut
ottamaan asiaan mitään kantaa. On aivan käsittämätöntä,
että korkein laillisuusvalvoja tässä maassa
jättää yhden tavallisen kansalaisen oikeuksia
koskevan asian täysin huomiotta, ikään
kuin sitä ei hänelle olisi olemassakaan.
Toinen asia on oikeudenmukainen oikeudenkäynti. M 2
-asiassa nostin esille muun muassa sen, että oikeudenkäyntiaineistoa
ei ole oikeudessa toimitettu täydellisenä niille
henkilöille, jotka ovat oikeuteen valittaneet; sitä oikeudenkäyntiaineistoa
he eivät ole koskaan edes nähneet. Tämä on
yleisesti tunnustettu tosiasia, ja on sanottu, että niitä asiakirjoja
on toki muutettu ja niitä on toimitettu jälkikäteen
korkeimmalle hallinto-oikeudelle, jolle asianosaiset olivat laillisessa
järjestyksessä valituksensa jättäneet.
Tänäkään päivänä näitä asiakirjoja
ei ole saatu julki. Tähän ei ole oikeuskansleri
täysin tietoisena, vaikka asiakirjat on toimitettu hänenkin
nähtäväkseen, ottanut mitään
kantaa. Ei se tee tässä maassa oikeutta, että vaietaan
asioista. Haluaisin jonain päivänä kuulla
oikeuskanslerilta sen kannan, aikooko hän todella toimia
niin, että nämä Brysseliin menneet asiakirjat
tulisivat niiden ihmisten käyttöön, koska
onhan tavatonta, että Suomessa käydään
oikeutta korkeimmassa tuomioistuinasteessa niin, että asianosaisille
esitellään eri asiakirjaniput kuin sitten lähetetään eteenpäin
muille viranomaisille. En ainakaan itse tiedä viime vuosisadan
aikana, että olisi yhtään tällaista
tapausta ollut edes olemassa.
Tiedän, että on saatu ihmisoikeustuomioistuimessa,
oliko muistaakseni vuosikertomuksessa 2004, yksi tapaus, jossa tällaisesta
ihmisoikeustuomioistuin huomautti ja antoi langettavan tuomion,
eli niin sanottu Fortum-tapaus, jossa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin
Eit antoi langettavan tuomion Suomelle niin sanotussa Fortum-tapauksessa,
kun toiselle osapuolelle ei ollut toimitettu kaikkia asiakirjoja.
Siinä päätöksessä nimenomaan
ihmisoikeustuomioistuin viittasi loppulauselmassaan siihen, että olkoon
se asiakirja miten vähäinen tai vähäpätöiseltä tuntuva
tahansa tai vaikka sillä ei olisi päätöksen
valmistelun aikana ollut enää mitään
vaikutusta asian lopputulokseen, siitäkin huolimatta se
asiakirja on toimitettava molemmille osapuolille nähtäväksi
ja mahdollista lausuntoa varten lähdeaineistoksi. Tätäkään
vaihtoehtoa suomalaiset ihmiset, jotka valittivat korkeimpaan hallinto-oikeuteen,
eivät koskaan saaneet. Siksi tätä asiakirjanippua
pidetään, sitä cd-rom-levyä,
tekaistujen verukkeiden syyllä piilossa, koska se armotta
paljastaisi tämän asiakirjamuutoksen laajuuden
ja laadun, jos se tulisi julkisuuteen.
Toivoisin, että tässä asiassa vihdoin
ja viimein laillisuusvalvoja puuttuisi jämäkällä kädellä asiaan
ja toisi tämän asiakirjanipun julkisuuteen, koska
sellainen asiakirja, josta 98 prosenttia asiakirjaosuudesta on julkista,
ei voi olla salainen. Sitä paitsi nykyisellä salausjärjestelmä-
ja sillä systeemillä, mikä on tietoteknisesti
käytössä, tällaisen pienen,
2 prosentin salaisen osuuden salaaminen sieltä kokonaan,
jopa hävittäminen, on aivan lapsen leikin tasolla
olevaa tietokoneosaamista. Helsingin teknisen korkeakoulun professorin
Hannu T. Karin lausunnon mukaan tällainen salaustoimi osaavalta
tietokoneen käyttäjältä kestää noin
5 minuuttia. Senkin lausunnon olen toimittanut nähtäväksi,
mutta ilmeisesti sillä ei ole ollut vaikuttavuutta. Toivon
hartaasti, että tähän huutavaan vääryyteen
oikeuskansleri tarttuisi jämäkästi ja
saataisiin nämä piilossa olevat asiakirjat asianomaisten
käyttöön, koko asiakirja-aineisto, onhan
siitä 98 prosenttia julkista.
Mielestäni kysymys ei ole vain tästä yhdestä tapauksesta
vaan kysymys on ihmisoikeuksista perustuslakimme mukaan, ja niiden
valvonta kuuluu yksiselitteisesti oikeuskanslerille.
Ahti Vielma /kok:
Arvoisa puhemies! Minä puutun tässä lyhyessä puheenvuorossani
julkishallinnon toimintaan, oikeastaan toimimattomuuteen, ja teen
sen muutaman esimerkin valossa ja nimenomaan ympäristöministeriön
ja ympäristökeskusten osalta.
Kuten arvoisa oikeuskansleri tietää ja kaikki me
tiedämme, kaavoitusjärjestelmähän
on rajusti muuttunut viimeisten lakimuutosten johdosta. Jos lyhyesti
kertaamme, niin aikoinaan, kun vanhan rakennuslain mukaan vahvistamiset
tapahtuivat ministeriötasolla, nimenomaan maakunnissa se
oli suuri ongelma ja byrokraattinen toimenpide. Vei aikaa, että kaava
tuli ministeriöön, vahvistettiin ja palautui takaisin
kunnille. Odotettiin sen lainvoimaisuutta ja sitten vasta päästiin
toteuttamisprosessiin. Oli aivan hyvä, että sitä sitten
muutettiin lakiuudistuksessa sillä tavalla, että delegoitiin
alaspäin, niin kuin muistetaan, ensinnä muutamille
lääninhallituksille ja kunnille, lähinnä kaupunkikunnille.
Myöhemmin sitä on sitten jatkettu sillä tavalla,
että maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti,
niin kuin me tiedämme, tämähän
on lähinnä kuntien päätösvallassa
oleva asia, kaavojen hyväksyminen.
Kerroin tämän prosessin sen vuoksi, että kun aikoinaan
tämä lakiuudistus oli esillä, niin silloin
käytännön virassa toimiessani rehellisesti sanottuna
pelkäsin, johtaako tämä siihen, että maassa
ruvetaan entistä enemmän "pelaamaan" rakennusoikeuksilla
ja tuleeko kaikki hoidettua sitten sillä tavalla, että se
on tasapuolisesti hoidettu ihmisiä, maanomistajia, ajatellen,
joka siinä on se ykkösasia. Eli kaikkia maanomistajia on
samanlaisissa olosuhteissa kohdeltava samalla tavalla, on se kultainen
sääntö. Tätä pelkäsin.
No nyt kun ajatellaan tämänhetkistä tilannetta maassa,
josta ed. Pulliainen kertoi omia esimerkkejään,
niin nyt ympäristöministeriön rooli tässä prosessissa
on lähinnä tarkkailijan rooli. Jos ajatellaan
ympäristöministeriön suhdetta ympäristökeskuksiin
ja ympäristökeskuksen suhdetta kuntiin, niin tämä organisaatio
ei toimi kokonaisuutena. Siinä on noin johtamisen kannalta "piuhat
poikki" sekä kontrollin kannalta että koko neuvottelumekanismin,
vahvistamismekanismin, kannalta. Tuntuu omituiselta se, että entinen
vahvistava viranomainen on lainsäädännössä nykyisin
jopa valitusviranomainen tietyllä tavalla. Kun ennen oli
paljon luotettavampaa toimia sillä tavalla, että keskusteltiin
etukäteen siitä, mikä on mahdollista,
mikä ei ole mahdollista, ennen kuin kaava pantiin kunnallisessa
päätöksenteossa eteenpäin, niin
loppujen lopuksi kaavoitusprosessi oli tietyllä tavalla
ja tietyillä alueilla tietyissä asioissa paljon
lyhyempi kuin tänä päivänä.
Tänä päivänä, kun tämä on
liian yksioikoinen tämä rakennelma, niin se monta
kertaa johtaa siihen, että valituksia tuleekin aikaisempaa
enemmän ja ristiriitoja on aikaisempaa enemmän
ja rakentaminen viivästyy, päätökset viivästyvät.
Toisaalta on taas toisinpäin, että kun rakennelma
on tämä, niin yksityisellä maanomistajalla
ei ole sitten sitä turvaa, joka sillä pitäisi
olla, niin kuin äsken sanoin, että jokaista maanomistajaa kohdeltaisiin
samanlaisissa olosuhteissa samalla tavalla. Meillä on,
arvoisa oikeuskanslerikin tietää tämän
ihan varmasti, tapauksia, että yksityiset ovat joutuneet,
muutamat yksityiset ainakin, kärsimään
tästä tilanteesta.
Minä otan nyt esimerkin sitten siitä, että vaikka
näin ollen lainsäädännössä mennään
kaikkia pykäliä oikealla tavalla noudattaen, niin
se siitä huolimatta voi olla maanomistajan kannalta väärä päätös
hänen kannaltaan katsottuna ja kohtuuton päätös.
Viittaan tässä esimerkiksi kuuluisaan Keski-Suomen
Onkisalon saaren siltakysymykseen, joka on kestänyt 15
vuotta ja jonka taustalla on valkoselkätikan suojelu, jota
sinänsä en vastusta, mutta toisella puolella ovat
olleet saaressa asuneet ihmiset 15 vuotta täysin motissa
ilman kulkuyhteyttä. Nyt kun kaikki prosessit on käyty
läpi ja katsotaan maankäyttö- ja rakennuslakia,
miten sen pitäisi toimia, luonnonsuojelulakia, tulee täysin
luonnonsuojelun kannalta virheellinen ratkaisu tämän
seurauksena, ja vielä sitten, niin kuin sanoin, maanomistajat
ovat kärsineet 15 vuotta. (Puhemies koputtaa)
No sitten — arvoisa puhemies, lyhyesti — vastaava
asetelma on organisoinnissa tapahtunut, kun on ollut ennen Rakennushallitus,
on ollut piirirakennustoimisto, on ollut Vesihallitus, on ollut
vesipiiri. Kun tämä aikoinaan uudistettiin ja
tuli yhtenäinen järjestelmä, suurempia
yksiköitä, niin vastaavalla tavalla, jos me ajattelemme
ympäristöministeriötä, maa-
ja metsätalousministeriötä, miten siellä voidaan
vaikuttaa alueilla tapahtuvaan maa- ja vesirakentamiseen esimerkiksi
haja-asutusalueitten pienten kylien vesihuoltorakentamisen osalta?
Tänä päivänä esimerkiksi
on tilanne Keski-Suomessa se, että kun on ollut erittäin
kuiva kesä takana ja on pula vedestä, on hyvin
kriittisiä, vaikeita hankkeita pysähdyksissä minun
mielestäni sen takia, että organisaatio ei toimi
niin, että olisi valvontajärjestelmä kunnossa,
että ympäristökeskuksen osalta työt
jatkuisivat viivytyksettä niin, että maanomistajat
eivät joudu kärsimään.
Nämä muutamat esimerkit arvoisalle oikeuskanslerille,
joihin minä pyytäisin sellaista käytännönläheistä vastausta,
että olisiko paikallaan paneutua tämän
järjestelmän oikaisemiseksi hiukan, pari piirua
taaksepäin, vanhaan lainsäädäntöön
päin, niin että tällaisia kohtuuttomuuksia
ei sitten enää yksityisiä maanomistajia
ajatellen voisi maassamme syntyä.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Todella lyhyesti. Täällä on
viitattu vaikeasti vammaisten henkilöiden oikeuteen henkilökohtaiseen
avustajaan, ja perustuslakioppinut professori Tuori esimerkiksi
on tästä lausunut. On todettu, että kunta
ei voi vedota tässä asiassa siihen, että "rahat
ovat loppu momentilta", niin kuin monesti monessa kunnassa tehdään
esimerkiksi vuoden kääntyessä lopulleen.
Näin ollen palautuu ajattelu perustuslain 1 luvun 19 §:ään,
joka käsittelee oikeutta sosiaaliturvaan, esimerkiksi sen
1 momenttiin vammaisten kohdalla ja muuten laajemmin, kun puhutaan
terveydenhoidon toteuttamisesta, tähän pykälään.
Samoin ympäristöasioissa voidaan viitata perustuslain
1 luvun 20 §:ään.
Eli ajatuksena on kysyä, mikäli arvoisa oikeuskansleri
katsoo tarpeelliseksi sitä kommentoida: voiko tulevaisuudessa
entistä enemmän ihmisillä olla mahdollisuus
vedota perusoikeuksiin ja mainittuihin pykäliin ja yleensä siihen, että tämä vastuu
löytyy ehkä sitten kuntaa enemmän valtiovallasta
silloin, kun myös rahoituksesta on kysymys?
Valtioneuvoston oikeuskansleri Paavo Nikula
Arvoisa puhemies! Pyrin vastaamaan siinä järjestyksessä,
kun puheenvuorot on pidetty, koska silloin en sotkeudu muistiinpanoihini
kovin pahasti. Ed. Soini puuttui tähän Euroopan unionin
perusoikeusvirastoon. Olen siitä antanut lausunnon ja tietysti
todennut, että se on perusteltu hanke, mutta se lausunto
oli aika kriittinen loppujen lopuksi. Tähdensin sitä,
että nämä Euroopan tasolla toimivat ihmisoikeusinstituutiot
eivät saa tehdä päällekkäistä työtä,
ja tässä Euroopan unionin perusoikeusvirastossa
tämä riski on melkoinen. Siinä sitten
hallitus, kun se lähetti sen tänne eduskuntaan,
tähdensi siinä kirjelmässä, että tämän
viraston johtokunnan tehtävänä on huolehtia,
että päällekkäisyyttä ei
tule. Nythän sen perusoikeusviraston yksi suuri tehtävä,
josta ei vielä tiedetä tuleeko sitä vai
ei, tulisi olemaan jäsenvaltioiden tarkkailu siinä mielessä,
että tulee unionin taholta sanktioita. Siis tämmöinen Itävalta-boikotin
tyyppinen tilanne tulisi hoidettua unionin tasolla toisella tavalla.
Ed. Soini puuttui myös tähän, että Euroopan unionin
lainsäädäntö menisi yli Suomen
perustuslain. Näinhän annetaan ymmärtää siinä ratifiointiasiakirjassakin,
joka on eduskunnan käsittelyssä. Olen itse kyllä lähtenyt
siitä, että kun eräillä Euroopan
unionin jäsenmailla, Saksalla ja Italialla, on oman valtiosääntötuomioistuimensa kanta,
että he voivat tulkita unionin lainsäädäntöä omien
maidensa perustuslakiin nähden, niin tämä sama
oikeus on myös meillä. Eli unioni ei säädä yli
meidän perustuslakimme. Tämä riski, että näin
tapahtuisi, on ymmärtääkseni hyvin pieni.
Eduskuntahan on parissa tapauksessa, siis perustuslakivaliokunta,
joutunut puuttumaan tähän, ja se ristiriita on
pystytty välttämään. Sen jälkeen,
kun Euroopan unionilla juuri perusoikeusjärjestelmä kehittyy,
niin tämä riski olennaisesti pienenee. Mutta olen
myös tähdentänyt sitä, että kun
hallitus lähettää näitä unionin
asioita eduskunnalle, niin siinä tulee pyrkiä aina
tarkastelemaan tuon direktiivi- tai asetusehdotuksen tai muun vastaavan
säädösehdotuksen suhdetta perustuslakiin.
Eduskunnalle tuli viime viikolla yksi kirjelmä, jossa nimenomaan
on paikallaan käydä tätä selvitystä.
Unionissa lähdetään siitä, että unionin
oikeus menee kaikkien lakien yli, kaikkien jäsenvaltioiden
perustuslakien yli, mutta täällä jäsenvaltioiden
tasolla meillä on täysi mahdollisuus ja minusta
hyvin perusteltu aihe olla toista mieltä.
Ed. Akaan-Penttilä ja ed. Tiusanen puuttuivat tähän
perustuslain sosiaaliturvaan koskevaan säännökseen.
Noin yleisesti voisi sanoa, että perustuslain perusoikeussäännökset
siltä osin, kun kysymys on taloudellisista, sosiaalisista
ja sivistyksellisistä oikeuksista, ovat itse asiassa aika
vähän velvoittavia. Niin sanottuja subjektiivisia
oikeuksia, oikeuksia, joita ihmisellä on oikeus vaatia
suoraan perustuslain nojalla, siellä on suhteellisen vähän.
On oikeus maksuttomaan perusopetukseen, mutta sekin oikeus on vain
oppivelvollisuusiässä olevilla. Aikuiset, jotka
ovat syystä tai toisesta jääneet ilman
perusopetusta, eivät voi sitä subjektiivisesti
vaatia.
Toinen subjektiivinen oikeus on tämä perustuslain
19 §:n 1 momentin oikeus välttämättömään
toimeentuloon ja huolenpitoon, mutta kaikki muu on lakivarausten
takana, eli tämä sali päättää sosiaaliturvan
tasosta jotakuinkin täysin. Olen ehdottomasti samaa mieltä edustajien Akaan-Penttilä
ja
Tiusanen kanssa siitä, että tätä tilannetta
voidaan luonnehtia ainakin perustuslain hengen vastaiseksi, ja tässä tulen
siihen, mistä ed. Hoskonen puhui. Oikeuskansleri ei ole
viranomainen, joka muuttaa viranomaisten päätöksiä.
Oikeuskansleri ei ole valitusaste, joka voisi muuttaa muualla tehtyjä ratkaisuja.
Me voimme tutkia niiden oikeellisuuden ja tarvittaessa ryhtyä toimenpiteisiin,
että toimivaltaiset viranomaiset suorittavat ne muutokset.
Mutta niin kuin totesin, tässä suhteessa nämä perusoikeussäännökset
eivät ole niin tyhjentäviä. Olin itse eduskunnan
jäsen, kun ne säädettiin, ja tiedän
hyvin, että itse asiassa siellä tapahtui verrattuna
siihen perusvalmisteluun merkittävää vesitystä pitkin
matkaa.
Ed. Pulliaiselta pyytäisin, että saisin olla
kommentoimatta tähän hänen puheenvuoroonsa,
kun hän viittasi siihen, että se on eduskunnan
oikeusasiamiehellä tutkittavana. Me tutkimme itsenäisillä toimivalloilla
emmekä puutu toistemme asioihin, joten sallinette, että hyppään
tämän asian ylitse.
Ed. Hoskoselle palauttaisin vielä mieleen, että korkein
hallinto-oikeus on ylin oikeusaste Suomessa Natura-asioissa ja me
tunnemme molemmat nämä ratkaisut. Niihin ei ole
syytä mennä sen pitemmälle. Millään
muulla viranomaisella ei ole toimivaltaa muuttaa korkeimman hallinto-oikeuden
ratkaisuja kuin korkeimmalla hallinto-oikeudella itsellään.
Ed. Vielman kanssa olen kyllä samaa mieltä, että minäkin
kaipaan Rakennushallitusta. En ehkä niin paljon tie- ja
vesihallintoa, mutta näin nyt on lainsäädäntö tehty.
Kunnille on annettu yhä enemmän itsenäistä toimivaltaa
maankäytössään, ja silloin kun
valtion viranomaisen, ministeriön yhdenmukaistava käsi
ja päätöksenteko puuttuvat, saatetaan
joutua hyvin erikoiseen tilanteeseen. Kaavoitushan on aina vaikea.
On tietysti itsestään selvä periaate,
jota kylläkään ei voi tarpeeksi usein
toistaa, että maanomistajien on oltava yhdenvertaisia samanlaisissa
tilanteissa. Mutta mikä on sitten tämä samanlaisuus?
Jonkun maasta tulee puistoa, toisen maasta rakennusmaata, ja se
on lainsäätäjän sekä kaavoittajan ratkaisu.
Se on meillä itse asiassa ikivanha perinne ja periaate,
että kunnat voivat tällä tavoin luoda
suuria varallisuuksia ja viedä niitä joltakin
toiselta. Onkisalon asiahan on yksi kaikkein vaikeimpia. Se
on ollut muistaakseni kolme kertaa korkeimmassa hallinto-oikeudessa
ja kaksi kertaa korkeimmassa oikeudessa. Siinä ei ymmärtääkseni
ole enää mitään muuta tehtävissä kuin
tehdä se tie sen mukaan kuin se on alun perin ajateltu.
Muistaakseni tästä olen antanut ratkaisun tässä viime
kesänä.
Ja lopuksi ed. Olinille. Olen säästänyt
tämän tietysti lopuksi, koska se oli niin mairitteleva
puheenvuoro. Kiitän häntä tästä.
Olen itse aina ollut sitä mieltä, että poliittinen
toiminta ei voi olla mikään este virkauralle eikä itse
asiassa päinvastoinkaan. Aikanaan presidentti Paasikivi
kirjoitti päiväkirjaansa, että oikeuskansleri
on poliittinen juristi. Olen itse ymmärtänyt sen
niin, että oikeuskanslerin yksi tehtävä on
katsoa, että hallitus voi täysimääräisesti
harjoittaa politiikkaansa, kunhan se tekee sen oikeudellisesti moitteettomin
muodoin. Eli oikeuskansleri ei ole sellainen lainvalvoja, joka sanoo
hallitukselle, että ei saa tehdä jotain, vaan
sanoo, miten se olisi tehtävä, että ei
esimerkiksi laillisuusvalvonnassa tai eduskunnassa synny ongelmia.
Tästä vieraanvaraisuuden vastaanotosta, josta tässä kertomuksessakin
on muutama tapaus ja ennen kaikkea tuo apulaisoikeuskansleri Jonkan muistio,
on myös korkein oikeus antanut aika merkittävää oikeuskäytäntöä hyvin
hiljattain, esimerkiksi niin, että johtavilla virkamiehillä,
oli sitten kysymys kunnan tai valtion taholla, on tietty velvollisuus
myös seurustella ja olla kanssakäymisissä sidosryhmien
kanssa. Eli niin erikoista kuin se onkin, sen, mikä on
pienelle virkamiehelle kiellettyjä pöydänantimia,
pitää itse asiassa kuulua isomman päällikön
virkavelvollisuuksiin, kaikessa kohtuudessa tietysti.
Keskustelu päättyy.