Tuija Nurmi /kok:

Arvoisa puhemies! On tärkeää, että tämä terveydenhuollon ammattilaisten koulutusjärjestelmä on saatu näin pitkälle, että se taataan kaikille työntekijöille, mutta se ei suinkaan vielä takaa sitä, että työntekijöitä virkoihin löytyy. Tämä on ollut suuri epäkohta, ja on hyvä nähdä, että tämä koulutusasia on vihdoinkin otettu hyvään hoitoon.

Valto Koski  /sd (esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hyvät kollegat! Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää tätä hallituksen lakiesitystä hyvin perusteltuna ja on siitä johtuen käynyt omalta osaltaan tätä koskevan asiantuntijakuulemisen hyvin vakavassa mielessä lävitse.

Tässä esityksessä, kuten täällä todetaan, ehdotetaan lisättäväksi kansanterveyslakiin ja erikoissairaanhoitolakiin terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutusta koskevat työntekijän ja työnantajan velvollisuuksia täsmentävät säännökset. Esitys liittyy valtion vuoden 2004 talousarvioesitykseen ja on siten tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Muutamaan valiokunnan kannanottoon haluan tässä esittelypuheenvuorossani puuttua ja niitä korostaa.

Täydennyskoulutuksen sisällöstä valiokunta toteaa, että painopisteen tulee olla pitkäjänteisessä, suunnitelmallisessa ja uusia toimintakäytäntöjä luovassa täydennyskoulutuksessa. Täydennyskoulutuksen tulee linkittyä kiinteästi sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisiin kehittämisohjelmiin sekä organisaatioiden strategiseen kehittämiseen. Täydennyskoulutuksen on lisäksi tapahduttava organisaation tarpeista käsin, mutta sen on tuettava myös työntekijän yksilöllistä ammatillista kasvua. Valiokunta huomauttaa, että täydennyskoulutuksen ohella henkilöstön rekrytointi, perehdyttäminen, työnohjaus sekä työhön liittyvät kehittämistehtävät ovat osa ammattitaidon lisäämiseen ja ylläpitämiseen liittyvää henkilöstön kehitystä, joka on erittäin merkityksellistä.

Täydennyskoulutuksen määrästä valiokunta toteaa, että hallituksen esityksen perusteluissa määrällisesti lähtökohta olisi valtioneuvoston periaatepäätöksen linjaus. Sen sijaan lakiin tai asetukseen ei ehdoteta säännöksiä täydennyskoulutuksen määrästä. Asiasta käytiin valiokunnassa pitkäkin keskustelu, mutta valiokunta päätyi siihen, että pidetään tätä perustelua tarpeellisena, koska vuositasolla yksittäisten viran- ja toimenhaltijoiden täydennyskoulutustarve voi vaihdella huomattavastikin.

Lisäksi valiokunta pitää hyvänä, että täydennyskoulutuksen kohderyhmäksi on määritelty terveydenhuollon toimintayksiköiden koko terveydenhuollon toimintaan osallistuva henkilöstö. Tällainen täydennyskoulutusvelvoite on omiaan takaamaan potilaan hoidon kokonaisuuden toteuttamisen saumattomana. Tuloksellinen hoito edellyttää, että potilaan välittömään hoitoon osallistuvien lisäksi myös hoidon tukipalveluita tuottavat henkilöstöryhmät ovat täydennyskoulutuksen piirissä.

Täydennyskoulutuksen järjestämisestä: Täydennyskoulutus käsitetyn laajuisena vaatii aiempaa enemmän sijaistyövoimaa. Sijaistyövoiman puute sekä palkkaamiseen käytettävien resurssien niukkuus tullevat käytännössä vaikeuttamaan täydennyskoulutuksen toteuttamista. Koulutus vaatii huomattavaa taloudellista panostusta myös kuntatyönantajalta. Pitkällä tähtäimellä asianmukaisesta täydennyskoulutuksesta huolehtiminen puolestaan voi edistää sekä henkilöstön saantia että henkilöstön pysyvyyttä julkisen terveydenhuollon toimintayksiköissä, mikä on nimenomaan terveydenhuollon ja sosiaalitoimen tulevaisuuden kehityksen kannalta erittäin merkityksellistä.

Valiokunta on koko toimikautensa ajan halunnut korostaa vaikuttavuutta ja seurantaa ja arviointia. Sen tähden valiokunta on kirjoittanut tänne tätä koskevan kohdan, johonka liittyvät valiokunnan tekemät muutosesitykset pykäliin, 1. lain 41 §:ään ja 2. lain 10 §:ään. Valiokunta esittää edellä olevan perusteella, että lakiehdotukset hyväksytään muutettuina valiokunnan muutosehdotusten mukaisina.

Paula  Risikko  /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tämän vuoden alussa tehdyn selvityksen mukaan todettiin, että sosiaali- ja terveydenhuollon täydennyskoulutuksessa on vielä paljon puutteita. Sosiaali- ja terveysalan täydennyskoulutukseen pääsyä vaikeuttavat säädösten puute, virka- ja työsuhteiden lyhytaikaisuus, laajat tehtäväsisällöt, uudet velvoitteet, taloudellisten resurssien niukkuus ja sijaistyövoiman puute. Virkoja ja toimia ei ole lisätty niin paljon kuin tarvittaisiin, toisaalta alalla on myös henkilöstöpulaa.

Organisaation toiminnan suunnittelun perustana olevaa henkilöstön osaamisen kartoitusta tehdään vähän eikä täydennyskoulutustakaan aina dokumentoida tarpeeksi. Myöskään koulutuksen vaikuttavuutta ei juurikaan arvioida. Kun täydennyskoulutusta on liian vähän, työssä uuvutaan tavallista helpommin. Alan täydennys- ja jatkokoulutusta on uudistettu muun muassa kehittämällä työelämän erityisosaamisen PD-erikoistumis- ja -jatko-opintoja sekä sosiaalihuollon ammatillisia lisensiaattitutkintoja. Terveydenhuollon täydennyskoulutuksesta on velvoitteita säädöksissä ja suosituksissa. Tässä käsittelyssä olevassa lakiesityksessä niitä tulee lisää, mikä on erittäin hyvä asia. Sen sijaan sosiaalihuollon henkilöstön täydennyskoulutuksesta ei ole lainsäädäntöä. Pelkät säädökset eivät kuitenkaan riitä. Työnantajan ja henkilöstön pitää motivoitua ja sitoutua ylläpitämään osaamista.

Arvoisa herra puhemies! Henkilöstön kehittäminen vaatii systemaattista suunnittelua ja suunnittelun liittämistä organisaation strategiatyöhön. Koulutus- ja kehittymissuunnitelma on yksi tapa edistää tarkoituksenmukaista täydennyskoulutusta. Suunnitelmaan kirjataan koulutusperiaatteet, tarpeet, painopisteet, henkilöstön oikeudet ja velvollisuudet, kustannukset ja korvausperiaatteet, raportointi, arviointi- ja kehittämissuunnitelmat sekä eri toimijoiden yhteistyö. Suunnitelmaan liitetään myös tiedot rekrytointi-, perehdyttämis-, työkierto- sekä menterointimenetelmistä. Sosiaali- ja terveysalalla tarvitaan alueellista ja organisaatiokohtaista koulutustarpeiden kartoittamista. Virikkeitä täydennyskoulutukselle antavat myös valtakunnalliset sosiaali- ja terveyspoliittiset toimintaohjelmat sekä tutkimus- ja kehittämishankkeet.

Täydennyskoulutusta pitäisi suunnitella yhdessä. Koulutusorganisaatioilla, lääninhallituksilla, maakuntaliitoilla, sosiaalialan osaamiskeskuksilla, järjestöillä, oppisopimustoimistoilla ja työvoimaviranomaisilla on paljon siihen annettavaa. Yhteistyö tehostaa koulutusta, parantaa tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta sekä antaa kustannushyötyjä. Myös hyviä käytäntöjä voidaan helpommin kokeilla yhdessä ja vastata myös pienten kuntien koulutustarpeisiin. Sosiaalialan osaamiskeskukset voivat alueellisesti arvioida ja kartoittaa etenkin sosiaalihuollon henkilöstön osaamistarpeita sekä koordinoida ja kehittää täydennyskoulutusta. Ne voivat asiantuntemuksellaan edistää työkäytäntöjen uudistavaa koulutusta ja työelämän kehittämistä. Osaamista ja aikaa tarvitaan myös eri rahoituskanavien hyödyntämiseen, todettiin tehdyssä selvityksessä.

Arvoisa herra puhemies! Koulutustarjonnan tulee luonnollisesti vastata osaamistarpeita. Pelkät lyhytjänteiset koulutuspäivät eivät riitä, vaikka niitä tarvitaankin. Koulutuksen tarkoituksenmukainen sisältö ja oikeat menetelmät edistävät ammatillisia valmiuksia ja hyviä työkäytäntöjä sekä henkilöstön työhyvinvointia ja jaksamista.

Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintakäytäntöjä voidaan parhaiten kehittää pitkäjänteisillä, osaamistarpeisiin räätälöidyillä koulutuskokonaisuuksilla. Parhaimmillaan täydennyskoulutus viedään lähelle työkäytäntöjä, osaksi työyhteisön toimintaa ja palvelujen kehittämistä. Organisaation oman osaamisen hyödyntäminen täydennyskoulutuksessa ja omaehtoisen koulutuksen tukeminen ovat huomionarvoisia keinoja edistettäessä täydennyskoulutuksen kehittämistä. Pitkäjänteiseen täydennyskoulutukseen osallistumista motivoi se, jos se voidaan lukea hyväksi tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Jos koulutus määritellään opintoviikkoina ja se luetaan osaksi yliopisto- ja ammatillista koulutusta, voidaan rakentaa myös yksilöllisiä koulutuspolkuja sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle.

Arvoisa herra puhemies! Mitkä ovat sitten ne tulevaisuuden haasteet? Tulevaisuuden haasteena näen lainsäädännön kehittämisen myös sosiaalihuollon henkilöstön täydennyskoulutukseen. Toinen haaste on se, että sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle tehdään valtakunnalliset täydennyskoulutuksen laatusuositukset. Lisäksi tarvitaan täydennyskoulutuksen systemaattisempaa seurantaa ja vaikuttavuuden arviointia, jota tämä esitetty laki nyt sitten myöskin edistäisi.

Raija Vahasalo /kok:

Arvoisa puhemies! On tärkeää, että juuri tällaisella alalla kuin terveydenhoito, jossa ammattimaisuus, ammattitaito on se välttämättömyys, sen viimeisen tiedon osaaminen on välttämätöntä, on nostettu täydennyskoulutus lain tasolle. Tähän lakiin liittyi asetusluonnos, pyydettiin myöskin sitä tuolla valiokunnassa, ja täytyy koulualan ihmisenä kyllä todeta ja ihmetellä, kuinka heppoinen ja köyhä oli se asetusluonnoksen teksti ja sisältö. Asetuksen pitäisi antaa konkreettisempia ja tarkempia ohjeita lainsäädäntöön, ja se oli juuri päinvastainen, se oli liian väljä, ylimalkainen, sisältöä ei ollut.

Hallituksen esityksestä puuttui vallan yksi asia. Kun koulutuksesta puhutaan, niin on tärkeää puhua arvioinnista, mutta koko arviointi-käsite puuttui. Onneksi valiokunta sen sinne yksimielisesti lisäsi. Seuranta ja arviointi ovat kaksi täysin eri asiaa. Pelkkä seuranta ei riitä; arvioimisella tarkastellaan tavoitteitten saavuttamista.

Vielä yksi asia, jonka haluan nostaa esille, on se, että terveydenhuollon perusopetus ja täydennyskoulutus täytyy hyvin tiiviisti ja tiukasti pitää erillään. Perusopetuksen laatua ei saa heikentää. Se on se perusta, mille täydennyskoulutuskin nojaa.

Leena  Rauhala  /kd:

Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys perustuu valtioneuvoston 11.4.2002 terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseksi tekemään periaatepäätökseen. Tässä periaatepäätöksessä nimenomaanhan on kysymys terveydenhuollon henkilöstölle järjestettävästä täydennyskoulutuksesta peruskoulutuksen pituudesta, työn vaativuudesta ja toimenkuvan muuttumisesta riippuen. Siinä on näkemyksenä, että keskimäärin 3—10 päivää vuodessa olisi täydennyskoulutusta. Siis voidaan puhua täydennyskoulutuksen saamisesta lain tasolle, mikä on hyvä tämän asian jäntevöittämistä ja suunnitelmallisuutta ajatellen, luo perustaa koko tälle toiminnalle.

Se, mikä täällä on jo tullut esille, että asetuksessa ei ole tarkempia säädöksiä ja ohjeistuksia, on puute. Valiokunta kiinnitti huomiota siihen, että täydennyskoulutustarjontaa on nykyisin kyllä runsaasti ja monella tapaa voi sanoa, että se on kirjavaa eikä osin aina vastaa henkilöstön täydennyskoulutustarpeita. Se, millä tavalla täydennyskoulutukseen hakeudutaan tai päästään, ei ole ollut järjestelmällistä ja systemaattista, ja niin tällä lailla tavoitellaan sitä, että tämä kirjavuus poistuisi ja systemaattisuus tulisi tilalle.

Täydennyskoulutuksen sisällöstä valiokunnan kannanotoissa korostuu hyvin selkeästi se, että kysymys on täydennyskoulutuksesta eikä niistä puutteista, mitä meillä mahdollisesti on peruskoulutuksesta aiheutuen. Tämä ei siis olisi korvaus siihen, mitä perusopetuksen laatu tai riittävyys tänä päivänä on, vaan nimenomaan samalla meidän täytyy kiinnittää huomiota siihen, mitä on perusopetuksen laatu ja riittävyys. Tällä täydennyskoulutuksella on ihan oma tehtävänsä ja funktionsa.

Valiokunta huomauttaa myös mietinnössään, että täydennyskoulutuksen ohella on erittäin tärkeää koko henkilöstön rekrytointi, valinta ja perehdyttäminen ja työnohjaus ja kaikki ne, mitä työhön liittyvät tehtävät edellyttävät, minkälaista ammattitaitoa, ja että työyhteisössä työnantajan taholta näitä tuetaan.

Se, mikä erityisesti nousi esille myös, oli täydennyskoulutuksen järjestäminen ja toiseksi seuranta ja arviointi ja täydennyskoulutuksen laajentaminen. Erityisesti, jos ajatellaan täydennyskoulutuksen järjestämistä, tiedämme, että työpaikoilta ei ole kovin helppo päästä täydennyskoulutukseen, koska työvoimaa on vähän ja sijaisia on vaikea saada. Niin valiokunta otti kantaa tähän: "Sijaistyövoiman puute sekä palkkaamiseen käytettävien resurssien niukkuus tullevat käytännössä vaikeuttamaan täydennyskoulutuksen toteuttamista. Koulutus vaatii huomattavaa taloudellista panostusta myös kuntatyönantajalta." — Täydennyskoulutus on siis vaativa asia myös taloudellisesti. — "Pitkällä tähtäimellä asianmukaisesta täydennyskoulutuksesta huolehtiminen puolestaan voi edistää sekä henkilöstön saantia että henkilöstön pysyvyyttä julkisen terveydenhuollon toimintayksiköissä." Eli sijaisten saaminen ja se, millä tavalla tämä taloudellisesti resursoidaan, on tärkeä asia.

Tässä yhteydessä myös nousi esille, kun puhutaan täydennyskoulutuksen järjestämisestä, että meillä on paljon täydennyskoulutuksen tuottajia, mikä on toisaalta hyvä asia. Meillä on vuosia täydennyskoulutusta antavia yksiköitä. Asiantuntijakuulemisessa nousi esille, että monen täydennyskoulutusyksikön resursointi valtion taholta on ollut niukkeneva. Niinpä kaikki se, mitä tarpeita on ja millä tavalla sitä osaamista, mitä näillä yksiköillä on, voitaisiin hyödyntää ja käyttää, ei toteudu.

Niinpä valiokunta totesi, että täydennyskoulutusta organisoitaessa tulisi hyödyntää se pitkäaikainen osaaminen ja asiantuntemus, joka on täydennyskoulutusta perinteisesti järjestäneillä yliopistoilla, yleensä siellä olevilla täydennyskoulutuskeskuksilla mutta tietysti eri laitoksilla ja yksiköillä, siis koko korkeakoululaitoksella. Valiokunta otti tähän myös sen, että meillä on tietenkin erilaisia järjestöjä, joilla on ihan substanssiosaamista pitkältä ajalta, ja määrärahojen niukkuuden myötä näitä ei tulisi hukata.

Myös haluan tuoda esille sen myönteisen, mikä tässä nousee. Hallituksen esityksessä oli tämä seuranta ja se, millä tavalla vaikuttavuus on tärkeä asia, mutta valiokunta korosti, että kun todella koko tätä toimintaa systemaattisemmin arvioidaan, sillä tavalla saadaan palautetta siitä, minkälainen vaikutus täydennyskoulutuksella on siihen, mikä on sen tehtävän eli terveydenhuoltopalvelun laatu koko tässä yhteiskunnassa. Siitähän lähinnä on kysymys, terveydenhuoltopalvelun laadusta ja sen turvaamisesta, että sitä seurataan, mikä merkitys tällä täydennyskoulutuksella on.

Arvoisa puhemies, vielä ihan lopuksi: Todella kysymys on terveydenhuollon työntekijöitten täydennyskoulutuksesta. Mutta kun tänä päivänä terveydenhuollon palvelu on hyvin lähellä sosiaalihuollon palvelua ja sitä työtä tehdään yhdessä, on mielestäni erittäin tärkeää, että jo tässä yhteydessä nostettiin esille täydennyskoulutuksen laajentaminen, että sosiaalisektorin henkilöstön täydennyskoulutusta turvataan ja nostetaan se myös todella tärkeäksi asiaksi ja suunnittelutyötä siltä osin jatketaan.

Pentti Tiusanen /vas:

Puhemies! Kaikki me, jotka olemme työskennelleet sairaalassa tai terveydenhoidossa, jopa jotkut ovat olleet potilainakin, olemme huomanneet sen, että koulutus on ihan keskeinen asia. Kun puhutaan siitä, ettei saa työntekijöitä, sairaanhoitajista on pula, lääkäreistä pula, eräs keskeinen kysymys on ollut se, että henkilöstö on ollut tyytymätön koulutuksen järjestämiseen. Sitä yksinkertaisesti ei ole ollut. Se on ollut ensimmäisiä säästökohteita, mitä sairaanhoitopiirit, kuntainliitot ja kunnat ovat tehneet. Siinä on säästetty myöskin sitten potilaiden terveyden hinnalla. On ollut potilas maksumiehenä, kun ei ole myöskään samalla luotu työntekijöille viihtyisää työympäristöä, sellaista, jossa on hyvä tehdä työtä, ja toisaalta ei ole pysytty myöskään ajan tasalla sen suhteen, miten terveyden- ja sairaanhoito kehittyy.

Kansallisessa terveysohjelmassa nimenomaan koulutus on yksi asia, joka siinä on otettu esille. On ajateltu, että terveydenhoidon kriisiä voidaan auttaa ja parantaa sillä, että lisätään työntekijöiden koulutusta. Aivan oikein, ja tämä on tärkeää myös viihtyvyyden vuoksi. Kun ihmiset voivat valita sellaisen työpaikan, jossa on koulutusta, tarjotaan vuosittain säännöllistä mahdollisuutta osallistua ammatin kehittämiseen, ammattitaidon lisäämiseen, tai sellaiseen, jossa vain tehdään työtä toisten määräyksestä, paljon päivystyksiä ja ylitunteja, on selvää, että mieluummin valitaan sellainen työpaikka, jossa on tämä koulutus tarjolla.

Näin ollen tämä asia on toki hyvä, ja hyvää on myöskin sosiaali- ja terveysvaliokunnan työskentely. Se on hyvin käsitellyt tämän asian. Mietintö on laaja, tämä on selkeästi asiantunteva. Tässä kiinnitetään huomiota myös toiseen asiaan, sijaisten hankkimiseen. Ilman sijaistyövoimaa ei todellakaan tämä tilanne myöskään toimi. Ei ole mahdollisuutta koulutukseen, jos ei ole sijaisia. Yleensäkin sijaistyövoimasta säästäminen ja siitä luopuminen, mikä tapahtui laajalti jo 80-luvun lopulta alkaen, on ollut yksi tekijä, joka on johtanut tähän kriisiin, missä tällä hetkellä terveydenhoito ja sairaanhoito Suomessa on. Se on johtanut sulkuihin, kesäsulkuihin, osastot suljetaan, terveyskeskusten vastaanotot suljetaan. Tavanomaiseen terveyskeskuslääkärin vastaanottoon ei ole mitään asiaa useaan viikkoon, jopa kuukauteen, monessa kunnassa Suomessa muun muassa viime kesänä. Tämä on asian yksi puoli, ja tässä on ollut takana säästö, ei ole haluttu hankkia sijaisia. Sijaistyövoiman hankkiminen on tärkeätä, ja nyt, kuinka ollakaan, ollaan jälleen tilanteessa, että onpa nyt vaikea saada sijaisia. Tämä on jo tosiasia monessa paikassa, ei vain esimerkiksi Kymenlaaksossa, mistä tiedän tilanteen erittäin tarkoin.

Näin ollen tämän asian ratkaiseminen on osa kokonaisuutta, ja on erittäin hyvä, että sosiaali- ja terveysvaliokunta mietinnössään 14 on näihin asioihin tällä osaamisella puuttunut.

Jukka Vihriälä /kesk:

Herra puhemies! Nyt ensimmäisessä käsittelyssä oleva kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain muutos on erittäin tärkeä, jolla terveydenhuollon koulutusta tehostetaan. Voin yhtyä siihen hyvin, mitä täällä on todettu, että sosiaali- ja terveysvaliokunta on käsitellyt tätä lakiesitystä perusteellisesti ja ennen kaikkea kiinnittää huomiota niissä muutoksissa, mitä lakiesitykseen on tehty, täydennyskoulutuksen arviointiin. Erittäin tärkeää on myöskin tämä, että täydennyskoulutusvelvoite ulotettaisiin sosiaalihuollon henkilöstön piiriin.

Mutta kun ed. Tiusanen laajensi tätä kysymystä yleensä koko erikoissairaanhoitoon ja perusterveydenhuoltoon ja antoi ymmärtää, että meillä on erittäin vaikeassa tilanteessa olevia terveyskeskuksia ja sairaanhoitopiirejä erikoissairaanhoidonkin suhteen, on totta, että siellä on supistuksia tehty, mutta on myöskin hyvin monia sairaanhoitopiirejä, joissa on voitu henkilöstöä lähes vuosittain lisätä, ottaa varahenkilöstöä, sijaishenkilöstöä. Ainakin sairaanhoitopiirissä, jossa itse toimin, eli Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä ollaan myöskin ensi vuodeksi lisäämässä henkilöstöä ja sitä aivan varmasti tarvitaan. Ennen kaikkea on tärkeää, että eduskunta näin yksimielisen kannanoton tämän lain myötä tähän täydennyskoulutukseen täällä esittää.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Vihriälän puheenvuoro osoittaa todella, että kun Suomessa on 460 kuntaa ja koko joukko sairaanhoitopiirejä, ne ovat erilaisia. Ne suhtautuvat eri tavalla vastuun kantamiseen sairaan- ja terveydenhoidon kehittämisestä. Valitettavasti on sitten niitä huonoja esimerkkikuntia, joissa on säästetty ensimmäiseksi koulutuksesta, toiseksi sitten sijaisista ja lopuksi huomattu, että on täyttämättömiä terveydenhoidon virkoja nyt tällä hetkellä jo sairaanhoitajien, etenkin erikoissairaanhoitajien virkoja, lääkärien viroista puhumattakaan.