Täysistunnon pöytäkirja 89/2009 vp

PTK 89/2009 vp

89. TORSTAINA 8 LOKAKUUTA 2009 kello 16.03

Tarkistettu versio 2.0

Perusturvan riittävyydestä huolehtiminen

Pietari Jääskeläinen /ps:

Arvoisa eduskunnan puhemies! Hyvät totuutta ja oikeudenmukaisuutta janoavat kansanedustajat, tulevat hallituskumppanit! Lamavuonna 15 vuotta sitten työttömyys oli jättisuurta, mutta kansalaisten perusturva oli silloin parempi kuin tänä vuonna. Reaaliansioihin nähden kansaneläkkeiden tasoa on tuona aikana pudotettu viidesosalla, työttömän peruspäivärahaa, työmarkkinatukea neljäsosalla, opintorahaa kolmasosalla, lapsilisiä 40 prosentilla, lasten kotihoidon tukea pudotettu yli puolella ja hengissäpysymiseen tarkoitettua perustoimeentulotukea on pudotettu tuona aikana 15 vuodessa neljäsosalla. Tulevana vuonna peruspäivärahalla oleva työtön sekä kansaneläkeläinen saa vain 7 senttiä päivässä lisää elantoonsa. Lapsiperheet eivät saa senttiäkään lisää (Puhemies: Nyt kysymykseen!) lapsilisiä eivätkä yksinhuoltajalisiä.

Miksi ja onko hallituksen linja todella köyhät kyykkyyn -linja?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Silloin kun tarkastelujaksoksi otetaan viime lama ja tämä vaihe, niin pitää tietysti nähdä, että laman jälkeisessä Suomessa tehtiin paljon leikkauksia. Eivät ne olleet yksimielisiä, mutta ne leikkaukset on tehty ja vasta 2000-luvulla on päästy näitä perustulonsiirtoja parantamaan. Esimerkiksi kansaneläkkeen kohdalla on vasta viime vuosien aikana päästy edes pieniin portaisiin, ja ehkä merkittävin, takuueläke, tulee 2011 voimaan. Mutta sekä edellisessä hallituksessa että tässä hallituksessa on useimpia näitä mainittuja tulonsiirtoja ryhdytty parantamaan. Tämä talouskriisi asettaa uuden haasteen, mutta kysyjä on oikeassa siinä, että viime laman jälkeen tapahtui selkeitä leikkauksia, ja tämä kyllä nostaa sitten tämän kriisin jälkeiseen aikaan ison kysymyksen, mikä on se tapa, jolla tämän kriisin laskua lähdetään maksamaan. Olen moneen kertaan sanonut sen, että leikkausten tie ei tässä suhteessa voi olla Suomen tie.

Puhemies:

Kysymys on loppuun käsitelty.

Kyselytunti on päättynyt.