1) Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2002
jatkuu:
Valtiovarainministeri Sauli Niinistö
Arvoisa puhemies! Kun budjettiesitys on jo esitelty täällä toimestani,
käyn ainoastaan tämän keskustelun pohjaksi
lyhyesti keskeisimmät näkökulmat lävitse.
Hallitus siis lähtee liikkeelle siitä, että huolimatta
ympäristössä vallitsevasta epävarmuuden tilasta
Suomen talous on ensi vuonna edelleenkin kasvussa. Kasvu tosin hidastuu,
hidastuu ehkä selvästikin, mutta kasvu sinänsä on
selvää. Paljon jää kiinni siitä,
mitä maailmantaloudessa tapahtuu, kuinka tuon kasvuarvion
suunta kehittyy. Tällä hetkellähän
yleisin arvio näyttää olevan, että maailmantalous
lähtisi liikkeelle mahdollisesti vuoden vaihteessa tai
heti sen jälkeen.
Riippumatta maailmantaloudesta moni asia on meidän
omissa käsissämme. Kun epävarmuus tai sanoisinko
ainakin nopealiikkeisyys taloudessa on varmasti tullut jäädäkseen,
on tärkeää antaa vakauden viesti siinä,
missä se on mahdollista, ja tämä budjettiesitys
rakentuu siihen, että julkinen talous säilyy varmalla,
vakaalla pohjalla. Siinä on enemmänkin kuin vain
tuota vakauden arvoa; siinä on itseisarvoa. Se on selvä signaali
taloudessa toimiville, että asiat hoidetaan.
Huolimatta siitä, että budjetti on vakaa,
sillä myöskin kuitenkin kyetään
vastaamaan tämänhetkiseen taloudelliseen tilanteeseen.
Erinomainen vastaus saatiin itse asiassa jo niistä tuntuvista
veronalennuksista, jotka tämän vuoden alusta ovat
tulleet voimaan. Mikään ei ole sen tehokkaampi
piristysruiske kuin alun perin ehkä ylisuuriksikin arvioidut
tai väitetyt veronalennukset. Ne toimivat nyt juuri täydellä teholla
juuri parhaaseen mahdolliseen aikaan.
Ensi vuodeksi on tarkoitus edelleen alentaa tuloverotusta. Niiden,
jotka sanovat, että se on hyödytöntä toimintaa,
kannattaisi muistaa, että nämä veronalennukset
liittyvät myöskin tulopoliittiseen ratkaisuun,
jolla turvattiin se, että palkkataso säilyy maltillisena.
Tämä yhdistetty ratkaisu varmasti sopii erittäin
hyvin tämän hetken talouskokonaisuuteen.
Veropuolella tai maksupuolella tapahtuu myöskin niin,
että työnantajamaksuja kevennetään
toista miljardia markkaa. Sekin on painotettuna pientyönantajiin
selkeä tuki työllistämiselle ensi vuoden
aikana. Muistutan, että myös täksi vuodeksi
tulivat voimaan vastaavia maksuja koskevat alennukset jo kertaalleen.
Edelleen, työllisyyspolitiikan kohdalla on jouduttu
toteamaan se, että taloudellinen kehitys ei ole niin ripeää kuin
vielä keväällä kuviteltiin,
ja sen vuoksi, verrattuna kehyksiin, aktiivisiin työllistämistoimiin
on panostettu lisää.
Edelleen, kuntatalous suhteessa valtiontalouteen menestyy tässä budjetissa
erinomaisen hyvin, näyttäisi, että noin
1,5 miljardia markkaa paremmin kuin tänä vuonna.
Tämä merkitsee myös aluepoliittisesti
selvää piristämistä maakuntiin päin.
Mutta näiden, sanoisinko, välittömästi
vaikuttavien tekijöiden ohella on pakko kiinnittää myöskin
pidemmän aikajakson haasteisiin huomiota. Yksi talousarvio
on kuitenkin vain aina yksi osa siinä kokonaisuudessa,
jolla tulevaisuutta rakennetaan. Tämän vuoksi
on nostettu esiin voimakkaasti tietyt rakenneuudistustarpeet, joita kahdessa
työryhmässä — eläkkeitä pohtivassa
ja työttömyysturvaa pohtivassa — tällä hetkellä käsitellään.
Noista työryhmistä saataneen tuloksia sillä tavalla,
että ensi keväänä nähdään,
mitä kaikkea niistä voidaan lainsäädäntöön
asti viedä.
Aivan lopuksi, rakenteellisten seikkojen suhteen osittain meidän
käsissämme on myöskin euroalueen talouspolitiikka.
Saattaa hyvinkin olla, että odottavat katseet suuntautuvat
nyt Eurooppaan. Onhan puhuttu siitä, että Eurooppa
voisi toimia talouden veturina. Vaikkei näinkään
korkeaa tavoitetta asetettaisi, on selvää, että euroalueelta
odotetaan enemmän ja sillä on potentiaalia enempään
kuin tällä hetkellä näyttää.
Tämän vuoksi ensi kevään Espanjan
puheenjohtajakausi tulee olemaan varsin merkityksellinen. Suomen onkin
syytä asettaa myös tuohon, erityisesti Barcelonan
kokoukseen, erittäin tiukat tavoitteet siinä,
että eurooppalaisissa rakenteissa päästäisiin eteenpäin.
Konkreettisen esimerkin mainitakseni vaikka energiakentän
avaaminen vapaalle kilpailulle olisi erinomainen signaali, jota
Suomen hallitus on johdonmukaisesti myöskin noissa ympyröissä ajanut.
Arvoisa puhemies! Tässä minusta keskeisiä näkökulmia
ensi vuoden talousarvioon ja talouden kehittymiseen pidemmälläkin
aikavälillä.
Antti Kalliomäki /sd:
Arvoisa puhemies! Neljän hallituspuolueen eduskuntaryhmät
sopivat yhteisymmärryksessä hallituksen johdon kanssa
jo kesäkuussa ensi vuoden ja osin seuraavankin vuoden budjetin
menopuolen tärkeistä painopisteistä.
Muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksiin, pitkäaikaistyöttömyyden
ja syrjäytymisen vähentämiseen, suuriin
rata- ja tiehankkeisiin sekä ympäristönsuojeluun
osoitetaan sen mukaisesti miljardiluokan panostukset. Näiden
sekä budjettiriihessä valtiovarainministeriön
pohjaesitykseen tehtyjen parannusten jälkeen voin sanoa,
että budjettiesitys saa hyvän vastaanoton sosialidemokraattisessa eduskuntaryhmässä.
Erityisen tyytyväisiä olemme sosiaali- ja
terveydenhuollon lisärahoihin. Sosialidemokraatit ovat
tehneet lujasti töitä sen eteen, että sosiaali- ja
terveydenhuollon rahoitusvajetta aletaan korjata mahdollisimman
pian. Nyt sosiaali- ja terveyspalveluihin on tulossa yli miljardin
markan lisäys. Kuntapäättäjien
ja kuntalaisten on puolestaan oltava valppaina, jotta lisärahat
todella laitetaan näiden palvelujen vahvistamiseen.
Sekin on muistettava, että nämä lisämäärärahat
sosiaali- ja terveyspalveluihin ovat jatkoa jo aiemmin päätetyille
muille hyvinvointipanostuksille. Erityisesti koulupuolen ja opetuksen
rahoitusta on vahvistettu useilla miljardeilla markoilla Lipposen
hallitusten aikana. Sama koskee myös muita maalle elintärkeitä tulevaisuuspanostuksia,
kuten tutkimusta ja kehitystä. Kuntatalouden kannalta budjettiesitys
tasoittaa kuntien välisiä eroja ja vähentää eriarvoisuutta
niiden kesken.
Arvoisa puhemies! Suomen talouden näkymä on
meistä itsestämme riippumattomista syistä muuttunut
heikompaan suuntaan. Ennustelaitokset ovat toistuvasti reivanneet
prognoosejaan alaspäin, eikä taloustutkijoilla
näytä olevan yhtenäistä näkemystä taantuman
jatkosta ja syvyydestä. Kotimarkkinoihin perustuva talouskehitys on
sentään ollut alkusyksynkin aikana kohtuullisen
hyvä. Tosiasia kuitenkin on, että hyvälle
kasvu-uralle palaaminen edellyttää vientikysynnän elpymistä.
Se ja siitä riippuva taistelu työttömyyttä vastaan
vaativat hallitukselta ja eduskunnalta suhdannepoliittista reaktioherkkyyttä.
Talouden kuva on siis muuttunut, mutta työllisyyskehitys
on toistaiseksi ollut varsin suotuisa. Talousarvioesityksen mukaan
ensi vuoden työttömyysaste asettuisi suunnilleen
tämänvuotiselle tasolle. Hyvä on, jos
näin tapahtuu, mutta on syytä varautua myös
huonompaan menoon. On oltava pikavalmiudessa vahvistaa työllisyystoimia,
mikäli työttömyys kääntyy
kasvuun. Toimenpiteiden lähtötaso on tällä kertaa
aika hyvä senkin vuoksi, että työministeri
Filatov on sitkeästi ponnistellut työttömien
saamiseksi aktiivisemmin työvoimapoliittisten toimien piiriin. Niinpä muun
muassa työvoimapoliittisten toimien ajalta maksettavien
etuuksien, kuten ylläpitokorvausten, tasoa nostetaan niin,
että aktiivitoimiin osallistuvien kuukausitulo kasvaa 250—500
markalla. Sitkeys on johtanut myös avauksiin, joilla vastataan
uudenlaisiin palvelutarpeisiin, esimerkkinä yhteispalvelutoimistot,
jotka vähentävät työttömien
kierrättämistä luukulta toiselle.
Valtiovarainministeri Niinistö peräänkuulutti budjetin
esittelypuheenvuorossaan rakennepolitiikkaa lääkkeeksi
työttömyyteen yksilöimättä kuitenkaan
tarkemmin, mitä hän tarkoitti. Sitä emme
kuulleet äskenkään. Jos tavoitteena ovat ansiosidonnaisen
työttömyysturvajärjestelmän vesittämistalkoot
rakennepolitiikan nimissä, eivät sosialidemokraatit
ole mukana siinä revohkassa. Vallan toinen asia on olla
mukana uudistamassa työttömyys-, eläke-
tai muita sosiaaliturvan muotoja kansalaisten parhaaksi ja ajan
tarpeita vastaaviksi. Siihen olemme tietenkin valmiita, jos yhteistä poliittista
ja kolmikantaista tahtoa löytyy.
Työttömyys- ja eläketurvaan liittyvät
rakenteelliset kysymykset ovatkin nimenomaan kolmikantaisessa valmistelussa.
Me toivomme valmistelutyöryhmien työhön
puhtia ja yhteistyön henkeä. On toivottavaa, että tämän
uudistustyön tuloksena saadaan korjattua ainakin osa eläkejärjestelmän
epäkohdista. Esimerkkinä, ja pahana sellaisena,
mainittakoon, että tänä päivänä alle 23-vuotiaiden
tekemää palkkatyötä ei kelpuuteta työeläkekertymän
piiriin. Ikärasismia on moneen lähtöön.
Valtiovarainministeri väläytteli myös
menoleikkauksia ja veronkorotuksia, jos rakennepoliittisiin toimiin
ei ole valmiutta. Vastaan, että Ahon hallituksen aikaiseen
politiikkaan ei ole paluuta. Suoraan sanoen en usko, että valtiovarainministeri
Niinistökään olisi sellaiseen menoon
valmis, ei edes niissä oloissa, joissa silloin elettiin.
Mikäli talouskehitys heikkenee nyt ennakoidusta, ja sen
mukana työllisyys, valtion menojen tasoa ja laatua täytyy
katsella uusin silmin, mutta olemassa olevassa talouden toimintaympäristössä ja
tilassa sen tulee tapahtua ennemmin elvyttävässä kuin
leikkausten hengessä.
Myös työmarkkinatuella ja työttömyysturvan varassa
elävien kansalaisten toimeentulo paranee, kun päivärahoihin
tulee tasokorotus. Kahdeksan markan korotus on suurin kymmeneen vuoteen,
ja se tuo esimerkiksi peruspäivärahaa saavalle
työttömälle 172 markan bruttotulon kasvun
kuukaudessa. Työmarkkinatuen varassa olevan vanhemman tulot
kasvavat lapsikorotusten noston myötä kahden lapsen
perheessä 320 markkaa kuukaudessa, kolmen lapsen perheessä 470
markkaa kuukaudessa ja sitä useamman lapsen perheessä noin
600 markkaa kuukaudessa.
Työttömyys on kohdalle sattuessaan jokaiselle
suuri onnettomuus, mutta ei työkään ole
tekijälleen aina pelkkä siunaus. Työelämässä edellytetään
työntekijältä yhä enemmän
osaamista ja sitoutumista. Johtamisen ja omien vaikutusmahdollisuuksien
puutteet sekä jatkuva kiire ja stressi uuvuttavat liian
monia työtä tekeviä tällä hetkellä.
Onneksi lukuisilla työpaikoilla kuitenkin arvostetaan ja
tuetaan työssäjaksamista ja ymmärretään
myös tätä kautta varautua lähivuosina kiristyvään
kilpailuun osaavasta työvoimasta. Hyvä ja vetovoimainen
työpaikka huomioi työaika- ja muissa työjärjestelyissä työntekijöiden elämäntilanteet
ja tarpeet, esimerkiksi pienten lasten vanhempien kasvatus- ja hoitovastuun
kotona.
Arvoisa puhemies! Budjettiesitys sisältää lukuisia
toimenpiteitä, joilla kuntien taloutta autetaan. Suurimmat
panostukset menevät hyvinvointiyhteiskunnan keskeisille
sektoreille, koulutukseen ja terveydenhuoltoon. Kuntatalouden vakauttamiseksi
ja kuntien välisten erojen tasaamiseksi arvonlisäveropalautusten
takaisinperinnästä sekä verotulojen tasauskatosta
luovutaan. Kun lisäksi kuntatyönantajan kansaneläkemaksua
alennetaan, on meillä oikeus toivoa, että kunnat
todella työllistävät ja jatkavat määräaikaisten työsuhteiden
vakinaistamista.
Sosialidemokraatit pitävät tärkeänä,
että julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenteita, toimintatapoja
ja kokonaisrahoituksen tasoa kehitetään määrätietoisesti
useamman vuoden ajan. Tästä on kysymys myös
nyt, kun pääministeri Lipposen esittämä Terveydenhuollon
kansallinen projekti lähtee liikkeelle. Alan kehittämistyössä kuntien,
kuntayhtymien ja seudullisen yhteistyön merkitys on aivan
keskeinen. Nyt on myös viimeinen hetki pureutua terveydenhoitojärjestelmän
kovaan ytimeen, julkisten ja yksityisten palvelujen suhteeseen.
Meneillään oleva palveluiden valuminen julkiselta
puolelta verovaroin tuetulle yksityiselle puolelle on uhka palveluita
tarvitsevien ihmisten tasa-arvoista kohtelua vastaan. Kyse ei ole
vain kuntien ja valtion tiukasta taloudesta. Koko terveydenhoitojärjestelmä,
lainsäädäntöjärjestelmää myöten,
on läpivalaistava ja tarvittaessa arvioitava uudelleen.
Ammatillisen aikuiskoulutuksen määrärahoihin
saatiin 20 miljoonaa markkaa lisää budjettiriihessä.
Hyvä niin, mutta olemme yhä rutkasti jäljessä muutaman
vuoden takaisesta tasosta. Sosialidemokraattien mielestä aikuisille
tarkoitettua koulutusta täytyy olla riittävästi
tarjolla, etenkin nyt kun työttömyyden lasku uhkaa
pysähtyä. Ammatillisen koulutuksen ja vapaan
sivistystyön voimavarojen riittävyys täytyy
käydä eduskunnassa huolella läpi. Viisautta
olisi varmistaa ammatillisen lisäkoulutuksen ja vapaan
sivistystyön toimintaedellytykset useamman vuoden aikajänteellä,
jotta myös koulutuksen suunnittelu voisi olla pitkäjänteisempää.
Viime viikkojen uutiset Itämeren tilasta ovat olleet
kovin surullista kuultavaa. Siksi onkin tärkeää,
että budjettiehdotuksessa on varattu rahaa Pietarin lounaisen
jätevedenpuhdistamon rakentamiseen. Onhan kyseessä merkittävin
yksittäinen hanke, jolla voidaan parantaa Itämeren
tilaa. Ilmastomuutoksen hidastumisen kannalta on tärkeää,
että energiatuki energiansäästöä ja
uusiutuvia energialähteitä edistäviin
investointeihin kasvaa merkittävästi.
Hyvät edustajatoverit! Vaalikauden puoliväli on
jo reilusti ohitettu ja suuri osa hallitusohjelmasta alkaa olla
toteutettu. Monen katseet suuntautuvat tuleviin vuosiin ja erityisesti
tulevan vaalikauden toimiin. Vauhdikkain startti on otettu veropolitiikassa,
jossa lähdetään kahden erillisen työryhmän
voimin pohjustamaan tulevien vuosien verotusta. Eikä pahaa
sanaa siitä. Veropolitiikan linjanmäärittelyt
kuuluvat kuitenkin meille poliittisille päättäjille,
ei työryhmille. On ennenaikaista edes työryhmätasolla
lyödä lukkoon mitään kiveen
hakattuja teesejä tulevasta veropolitiikasta.
Sosialidemokraateille ei teesiksi kelpaa esimerkiksi kaiken
ylikulkeva liimautuminen verotuksen kansainväliseen kilpailukykyyn.
Verotusta on jatkossakin voitava käyttää yhteiskunta-
ja tulonjakopolitiikan välineenä. Tiettyyn rajaan
on oltava rohkeutta ja ymmärrystä tehdä kansallista veropolitiikkaa.
Verotuksen tärkeimpiin tehtäviin kuuluu hyvinvointiyhteiskunnan
rahoituksen turvaaminen. Tämä tehtävä sillä on
oltava myös tulevaisuudessa. Muita siihen rinnastettavia
kestäviä tapoja rahoittaa yhteiskunnan perusrakenteita
ja palveluita meillä ei valitettavasti ole.
Panin muuten mielenkiinnolla merkille, että valtiovarainministeri
Niinistö totesi budjettipuheenvuorossaan viime viikolla
veroasteemme alkavan olla täysin kilpailukykyinen Euroopassa. Hän
tarkoitti varmaan kokonaisveroastetta.
Kun meillä on tiedossa verokertymien supistuminen muun
muassa auto- ja alkoholiverotuksessa, oikeuttaa valtiovarainministerin
näkemys vaatimaan erityistä varovaisuutta muiden
verojen osalta. Reunaehdot tuloverojen alentamiselle ovat siten
aika kovat. Tämä ajattelu ei ole ollenkaan kaukana
sosialidemokraattien mietteistä.
Arvoisa puhemies! Tänä alkusyksynä on
koettu sellainenkin ihme, että politiikan ulkopuoliset asiantuntijat
ovat äityneet jopa kehumaan hallituksen ja sitä tukevien
ryhmien budjettisaavutusta. Asioiden meneminen tällaiseen
asentoon on tietenkin raskas taakka poliittiselle oppositiolle. Varmaan
se kohta toipuu hämmennyksestään, mutta
kuvaavaa tilanteelle juuri nyt on keskustan reaktio hallituksen
aluekeskusohjelmaan, moniin muihinkin asioihin, mutta siihen erikseen. Ohjelmahan
on rakennettu vahvistamaan alueitten omista lähtökohdista
ponnistavaa työtä ja toimeliaisuutta. Keskustan
edustajien kannanotot asiassa vaihtelevat kummasti. Yhtäällä haluttaisiin
rahaa lisää yhdelle jos toiselle aluekeskukselle.
Toisaalla sanotaan, että rahat pitää levittää tasaisesti
kuntakenttään. Kaupunkien valtaushalu on keskustan
strategiassa selvästikin kesken. Se ei näytä osaavan
päättää, haluaako se pyrkiä väestökeskuksiin
vai pysyä perinteisenä agraarimaalaisliittona.
(Ed. Pekkarinen: Rahallako sinne pyritään? Onko
se ostettava asia?) Muistelen ikivanhaa tarinaa aasista, joka kuoli
nälkään, kun ei osannut edes nälkänsä paineessa
valita kahden yhtä houkuttelevan heinäpaalin välillä.
Ei kai vetreä oppositiopuolueemme sentään
sellaiseen aio sortua? Mutta mitäpä se meitä muita
niinkään liikuttaa.
Arvoisa puhemies! Kuten sanottu, sosialidemokraatit ovat varsin
tyytyväisiä budjettiesitykseen. Tämä ei
poista kuitenkaan tarvetta käydä tuo keltainen
kirja kaikkia yksityiskohtiaan myöten tarkasti läpi
eduskunnan nyt alkavassa käsittelyssä. Lisäpontta
tähän tarpeeseen tuo talouskehityksen vaikea ennakoitavuus,
mikä edellyttää tiivistä seurantaa
ja yhteistyötä hallituksen ja sen tukena olevien
eduskuntaryhmien kesken.
Mauri Pekkarinen /kesk:
(Ed. Gustafsson: Eikö ole mitään
sanottavaa?) Arvoisa puhemies! Olen vähän sairastanut
ja siitä syystä tein sen teon, minkä äsken
tein: otin vettä.
Arvoisa puhemies! Kaikilla itseään kunnioittavilla
televisiokanavilla sitä on tarjottu jo vuosia lähes
tunneittain: Hexiä, Nasdaqia, Nikkeitä, Down Jonesia
sun muita. Sinänsä tarpeellisten pörssikurssien
ennätyslukemat löivät lihavien vuosien
aikana Suomessakin uutistarjonnan laudalta kuvan ihmisten arjesta,
ihmisten todellisesta hyvinvoinnista ja sen kehityksestä.
Etenkin iltapäivä- ja aikakauslehtien palstoilla
kaikkia kiehtoviksi aiheiksi nousivat menestyjät, miljonääreiksi
ponnistaneet. Huikean kasvun huumassa ei heikoimmasta juuri välitetty.
Arvoisa puhemies! Minulla on sellainen näkemys, että paljossa
tuon saman ilmapiirin läpitunkemaa on ollut myös
se politiikka, jonka Lipposen—Niinistön hallitus
on jättänyt taakseen, se politiikka, jonka askelmerkeistä kansa
käy nyt kohti hidastuvaa kasvua, taantumaa. Hallituksen on
ollut helppo olla voittajien puolella, niin kauan kuin voittajia
on ollut paljon. Taloudellisen kasvun syvällisempi yhteiskunnallinen
kosketuspinta ja sen sisältö ei ole juuri kiinnostanut
politiikan vetureita, Niinistön—Lipposen-akselia.
En pyri pukeutumaan, ed. Jaakonsaari, näillä sanoilla
surupukuun suhteessa kaikkeen, mitä Suomelle on viime vuosina
tapahtunut. Taakse jää monta kiitoksen asiaa.
Suomi meni koko maailmantalouden nousuun korkeasti koulutettuna,
vahvalla tutkimus- ja teknologiapanostuksella. Nokian menestyksestä tuli
koko kansakunnan menestys. Euroon liittynyt markka devalvoitui rutkasti
ja paransi viennin kilpailukykyä. Eväät menestykselle
olivat hyvät, ja kasvua tuli.
Lipposen hallitus ansaitsee osaltaan kiitoksen — siis
kiitoksen — erityisesti siitä, että se
on omilla hyvillä työmarkkinasuhteillaan edesauttanut
sitä, että tuloratkaisut ovat olleet maltillisia, että työmarkkinarauha
muutamien poikkeusten jälkeen on ollut kuitenkin varsin
hyvä.
Arvoisa puhemies! Lipposen hallitusten kokonaisarvio ei voi
kuitenkaan perustua vain kasvun pintavaahtoon. Kun olemme rakentamassa
talousarviota nyt seuraavalle vuodelle, taantuvaan talouskasvuun,
on pakko kysyä: Jakaantuivatko kasvun hedelmät
voimakkaan nousun aikana oikeudenmukaisesti? Saivatko kaikki oikean
siivun 300 miljardilla markalla kasvaneesta kansantulon kakusta?
Vahvistettiinko lihavina vuosina edes kutakuinkin tasapuolisesti
kaikkien ihmisten, yritysten ja alueiden laman tai taantuman sietokykyä?
(Ed. Zyskowicz: Nythän varallisuusverot pienenevät!)
Lyhyesti tähän kaikkeen voisi vastata: ei,
ei ja ei. Vähänkin syvemmältä kouraisu
osoittaa, että äärivasemmalta äärioikealle
ulottuva hallituspohja ei ole missään vaiheessa
kyennyt löytämään yhteistä arvopohjaa
ja tehtävää, jolta vastaukset olisivat
voineet olla kysymyksiin: kyllä, kyllä ja kyllä.
(Ed. Gustafsson: Saisiko jonkun sanan eduskunnan voimasuhteistakin?)
Kun sellainen on puuttunut, on hallituksen politiikka kaksijakoistunut,
ed. Gustafsson. Suuri osa hallituspuolueiden edustajista rakentaa
omaa poliittista profiiliaan retoriikasta, puheista kentälle, jotka
ovat aivan paljossa muuta kuin hallituksen linja. Talous- ja muunkin
yhteiskuntapolitiikan linjanveto on jäänyt uskomattoman
suurelta osalta Sauli Niinistön arkkitehtuurin varaan.
Sauli Niinistö on kiittänyt kunniasta. Hänelle
on sopinut mainiosti ajatus antaa voittajien voittaa ja menettäjien
hävitä.
Tilastokeskuksen tuoreiden lukujen mukaan köyhien määrä — ja
köyhyyttä selittää pitkäaikaistyöttömyys
enemmän kuin mikään muu — on
kaksinkertainen tänä päivänä,
edustajat siellä, verrattuna vuoteen 90 tai syvimmän
laman pohjaan vuonna 93. Mutta lisäksi on vielä suuri
joukko jokapäiväisen toimeentulonsa kanssa painiskelevia
lapsiperheitä, eläkeläisiä ja
opiskelijoita, eikä ihme. (Ed. Zyskowicz: Älkää unohtako
orpoja!)
Pienituloinen, sairaalasta kotiin palaava äiti ei voi
mitenkään ymmärtää,
mitä pahaa hän on tehnyt Lipposen hallitukselle,
että hänen päivärahansa on tänään
lihavien vuosien jälkeen 60 markkaa päivässä,
kun se vielä ennen Lipposen hallituksen alkua oli 80 markkaa
päivässä. Kansaneläkemaksunsa
maksanut sodan käynyt veteraani kysyy, miksi häneltä runsaan
300 000 kohtalotoverin kanssa on viety pois kansaneläkkeen pohjaosa,
se minkä he ovat itse maksaneet. Vielä vähemmän
tämän ymmärtävät ne
120 000 muuta eläkeläistä, joille
sama temppu on tehty kahteen kertaan.
Erityisesti tuhansille lapsiperheille on ollut suuri pettymys
se, että vihreiden tulo hallitukseen toi mukanaan myös
viidenneksen leikkauksen lapsilisiin ja kotihoidon tukeen. Jo keväällä ministeri
Soininvaara ilmoitti, ettei hän edes aio esittää näihin
indeksitarkistuksia tälläkään
kertaa leikkausten asteittaisista palautuksista puhumattakaan — ja
sanansa näyttää mies pitäneen. (Naurua)
Arvoisa puhemies! On sietämätöntä edes
yrittää väittää, että juuri
näiltä väestöryhmiltä on
pitänyt leikata, jotta kansantulon kakku kasvaisi — ja
jotta paljon saavat saisivat jatkossa vielä enemmän.
Minun väitteeni on, että Suomi on kohtaamassa
voimakkaasti hidastuneen kasvun keskimäärin kylläkin
rikkaampana kuin koskaan aikaisemmin, mutta taloudellisesti, sosiaalisesti ja
alueellisesti rikkirevittynä kansakuntana, että taantuman
vastaanotto ja sietokyky on kehittynyt tavattoman eriarvoisella
tavalla. Joillekin on tullut millä mällätä,
toisten taantumapuskurit ovat ohentuneet lihavien kasvuvuosien aikana entisestään.
Arvoisa puhemies! Vuonna 1995 Helsingin seudulle muuttaneen
luokanopettaja Aarne Ilmari Mikkosen kuukausipalkka oli 12 700
markkaa kuukaudessa, vaimonsa Mirjamin, sairaanhoitaja muuten, 10 800
markkaa kuukaudessa. Tuoreimman tilaston mukaan Mikkosten yhteenlasketut
palkat ovat nousseet noista päivistä kuukaudessa
1 280 markalla. Tänään Mikkoset
maksavat 80 neliön asunnosta jo pelkästään
vuokrina 1 600 markkaa kuukaudessa enemmän kuin vuonna
95. Pelkästään asumiskustannusten nousu
on vienyt tältä opettaja-sairaanhoitajapariskunnalta
kertyneet palkannousut.
Monien naapureiden tavoin ovat myös kivijärveläiset
Luoma-ahot, myyjä ja maansiirtourakoitsija, kokeneet kovia.
Töitä ei paikkakunnalla enää ole,
omakotitalo pitäisi myydä uuden elämänalun
tarpeeksi muualla, mutta kysyntää ei ole ja markkinahinta
on maassa. (Ed. Gustafssonin välihuuto) Miksi hallitus
kohtelee, ed. Gustafsson, kysymys erityisesti teille, miksi hallitus kohtelee
Mikkosia ja Luoma-ahoja näin? Siksi, että aluekehityksessä on
pantu keskittävä kaasu pohjaan. Silmät
on ummistettu seuraamuksilta. Nyt Mikkoset maksavat keskittymisestä,
ed. Gustafsson, ja Luoma-ahot työn puutteesta ja kotikuntansa
tyhjenemisestä.
Suomi keskittää ja keskittyy koko Euroopan kärkivauhtia.
Elinkeinotukien valtavirta vie keskuksiin, siinä ed. Kalliomäki
on oikeassa. Sinne se vie. Palvelun ja perusrakenteen rahoituksen käy
kaiken aikaa samalla tavalla. Niinpä muutama seutukunta
pärjää erinomaisesti, kymmenkunta kohtuullisesti
ja loput vajaat 70 seutukuntaa menettävät kaiken
aikaa.
Hyvinvointiyhteiskunnan ytimen, palveluja tuottavien kuntien
kunto, noudattelee pääpiirteissään äskeistä kuvaa.
Toiset ovat joutuneet syömään velaksi
korkeasuhdanteessa, huippukorkeasuhdanteessa. Toisille on tullut
rahaa joka nurkista.
Kuntapalveluissa ei, sen väitän näin,
perustuslain tarkoitus enää tällä hetkellä toimi.
Ensi vuoden budjettiesitys tosin yrittää pieneltä osin muuttaa
asiaa paremmaksi, kiitos siitä erityisesti niille, lähinnä sosialidemokraateille,
jotka olivat tässä asiassa aktiivisia viime talven
ja viime kevään aikana. (Ed. Gustafsson: No, tulihan
se sieltä!) Valtionosuuksien pieni lisä — tässä se
menee, ed. Gustafsson — valtionosuuksien pieni lisä,
jonka verotulojen pudotukset kuitenkin sitten vievät, ei
kuitenkaan ratkaise näitä ongelmia, mitä kaikkein
heikoimmassa asemassa olevilla kunnilla edessä on.
Arvoisa puhemies! Minun väitteeni on, että myös
aluekehityksen ja kuntien näkökulmasta taantuman
sietokyky on tavattoman erilainen maan eri osissa.
Arvoisa puhemies! Keskustan eduskuntaryhmä arvioi budjettiesitystä yhtäältä siitä,
miten se tiedostaa edellä kuvatut ihmisten ja alueiden taantuman
sietokyvyssä olevat valtaisat erot ja miten se lääkitsee
tätä sairautta. Toisaalta arvioimme talousarviota
myös siitä näkökulmasta, miten
se reagoi radikaalisti hidastuneen kasvun suurimpaan uhkaan ja ongelmaan,
työttömyyden kääntymiseen nousuun
koko maassa tai osassa maata, niin kuin on jo käynytkin.
Paremman työllisyyden kannalta avainasemassa ovat työvaltainen
yrittäjyys ja eriasteinen koulutus sekä uusien
yritysten perustannan tarvitsema riskirahoitus. Nouskoon tässä keskustelussa
kuitenkin monista tarpeista ja asioista yksi erityisesti esille,
juuri työllistämisen välilliset kustannukset.
Hallituskin esittää niiden laskemista noin puolella
prosenttiyksiköllä. Kysyn, mikä merkitys
olemattoman pienellä kevennyksellä on niille,
useimmiten suurille ja pääomavaltaisille yrityksille,
joille minun käsitykseni mukaan tärkeintä on
saada osaava työvoima. Eikö peruskoulu- ja erityisesti
yliopistorahoituksen lisäys palvele paremmin näiden
yritysten tarpeita?
Keskustan mielestä välillisten työllistämiskustannusten
alennusvara, 1,5—2 miljardia markkaa, tulee kohdentaa kokonaisuudessaan pienempiin
ja työvaltaisiin yrityksiin, käytännössä matalapalkkaisille
aloille, myös julkiselle sellaiselle. Näin kohdennettuna
kevennys olisi sitä eniten tarvitseville moninkertainen
tuohon 0,5 prosenttiin verrattuna. Jos tuo kevennysvara kohdennettaisiin
esimerkiksi palkkasumman ensimmäiseen elikkä alimpaan
70 miljardiin markkaan, sillä voitaisiin keventää lähes
3 prosenttiyksiköllä näitä kustannuksia.
Tällä on jotain merkitystä työllisyyden
kannalta, 0,5 prosenttiyksiköllä juurikaan ei.
Hallituksen korostama yksityisen kulutuksen rohkaiseminen muun
muassa verotuksen keinoin on hiipuvassa talouskehityksessä aivan
oikein. Tässäkin kysymys kuitenkin kuuluu: Kenen
kulutuskysynnästä nyt tulisi eniten huolehtia?
Kenen taantumansietokykyä pitäisi verotuksen keinoin
erityisesti kohentaa? Pienituloisimmille hallituksen verolinjat
eivät juuri anna. 12 000 markan kuukausituloilla
veronkevennys tuloverotuksessa hallituksen esityksissä on
Veronmaksajain Keskusliiton mukaan 75 markkaa kuukaudessa, 25 000
markan tulojen kohdalla noin 150 markkaa ja 50 000 markan
kuukausitulojen kohdalla noin 300 markkaa.
Keskustan eduskuntaryhmää tämä linja
ei tyydytä. Me tulemme esittämään,
että tuloverotuksen kevennyksen enimmäismäärä pysäytettäisiin siihen,
mitä hallituskin esittää näille
26 000 markkaa kuukaudessa ansaitseville, mutta sitä enemmän
ansaitsevat kaikki saisivat tyytyä tuohon maksimaaliseen
veronkevennyksen määrään. Ei
niin, että kun kansalainen saakin 500 000 markkaa,
hän saa sitten vielä ylimääräistä kevennystä.
Sitähän hallituksen esitys käytännössä merkitsee.
Suurituloisimpien lisäveron kevennyksestä näin
luopumisesta saatavat säästöt, noin 400
miljoonaa markkaa, tulee mielestämme käyttää osarahoituksena
elintarvikkeiden 17 prosentin suuruisen alv:n alentamiseksi asteittain
lähemmäs yleistä eurooppalaista tasoa,
alkuvaiheessa 12:ta prosenttia. Tavoite voisi olla juuri 12 prosenttia. Elintarvikkeiden
arvonlisäveron kevennyksen anti menee juuri niille, jotka
veronkevennyksiä eniten tarvitsevat, eli lapsiperheille
tai muille sellaisille, joiden käytettävissä olevista
tuloista juuri ruoka vie valtaosan. Kuusihenkisessä perheessä,
jonka ruokalasku voi olla 6 000 markkaa kuukaudessa, 5
prosenttia on kuukaudessa jo 300 markkaa. Minä kysynkin,
kun ed. Kalliomäki oli äänessä,
erityisesti vasemmalta: Keille tämä veronkevennyksen
ekstra pitäisi antaa, niille kaikista suurituloisimmille,
heidän tuloverotuksensa keventämiseen, vaiko näille
perheille, joiden pussista niin suuri osa menee ruokaan, niin kuin äsken
kerroin? Minusta ja keskustan mielestä tähän
kysymykseen vastaus on selvä, niin selvä, että se
ei kaipaa toistoa.
Ruoan arvonlisäveron alentamisella vahvistettaisiin
myös koko kotimaisen elintarvikeketjun kilpailukykyä.
Tuoreet tilastot osoittavat, että naudan ja siipikarjan
liha sekä leipäviljan lihan osalta kotimainen
tuotanto ei enää riitä kulutuksen katteeksi.
Olen aivan varma, että suomalaiset seuratessaan bse-tautia,
hullunlehmäntautia, ja muita vastaavia ongelmia Euroopasta
ja maailmalta ovat huolissaan siitä, riittääkö oma
kotoinen ruoka enää ruokkimaan meitä.
Arvoisa puhemies! Hallituksen tulee huolehtia siitä,
että myös viljelijöiden tulo- ja sosiaalitaso
huolehditaan samaan tasoon muiden vastaavien väestöryhmien
kanssa. Ellei näin tapahdu, tuo kansalaisten toive omista
suomalaisista puhtaista ruoista ja elintarvikkeista voi olla uhattu
enemmänkin ja nopeamminkin.
Arvoisa puhemies! Kun olen kuunnellut pääministeri
Lipposen puheita, ei aivan tuoreita mutta vielä hyvässä muistissa
olevia, olen saanut sen käsityksen, että Lipponen
on huomannut alueellisen kehityksen väärän
suunnan. Lipposen on oltava puheittensa mittainen mies. Se olisi
suurta jälkeä, jos näin tapahtuisi. Ministeri
Korhosen voimat ja hänen hallinnolliset temppunsa aluekehityksen,
aluepolitiikan uudistamiseksi eivät valitettavasti toimi.
Havaitsin, että ed. Kalliomäki korostaa noista
toimista nimenomaan niitä, jotka kohdentuvat suurimpiin
keskuksiin. Keskuksilla on tärkeä rooli alueittensa
kehityksen veturina, mutta ei se niin käy, että vain
niille resursoidaan. Oikea resepti on jotain muuta.
Keskusta edellyttääkin, että maan
aluekehityksessä palattaisiin tasapainoisemmalle tielle. Tällaisen
muutoksen toteuttaminen ei vaadi suuria menonlisäyksiä.
Maakuntien teknologiaosaamisperustaa on kohennettava. Jo 1 miljardin
markan osoittamisella siitä noin runsaan 7 miljardin markan
mittaisesta tutkimus-, teknologia- ja kehittämispanoksesta,
jo 1 miljardin elikkä 15 prosentin osoittaminen suurten
keskusten ulkopuolisten alueitten tarpeisiin, näiden teknologiaperustan
vahvistamiseen, näiden yritysten yritysverkkojen kohentamiseen,
näiden alueiden uudenaikaisten tietoverkkojen rakentamiseen
ja näitten tietoverkkojen hyödyntämiseen
käytännön tuotannollisessa toiminnassa,
jo kaikella tällä olisi merkittävä vaikutus
tasapainoisemman alueellisen kehityksen kannalta. Erityisesti uusi informaatioteknologia
tarjoaa valtavia mahdollisuuksia terveen hajasijoituksen vauhdittamiseksi,
myös hallinnossa. Annan tästä tuen ministeri Itälälle,
joka omalla hallinnonalallaan on toiminut tässä asiassa
juuri tämän esittämäni ajatuksen
suuntaisesti.
Lisäksi verokannustimet alueellisena houkuttimena pitää ottaa
käyttöön, ei vain parissa kolmessa kunnassa,
vaan niin kuin hallituksen oma asiantuntijaryhmä taannoin
esitti. Tierahoituksen tasapuolisuus on toteutettavissa sekin, ilman että suuria
miljoonamääriä siihen tarvitaan. Mihin
rahaa kuitenkin, aitoa, uutta, tarvitaan, on sen häpeätahran
poistamiseen, jonka hallitus ensi töikseen aikanaan teki,
kun poisti yksityisteiltä valtionosuudet, näiden
kunnossapidosta valtionosuudet.
Terveydenhuollon ratkaisemattomien pullonkaulojen ja muun muassa
vanhustenhuollon akuuttien ongelmien helpottamiseen eivät
näköpiirissä olevat kuntien väliset
tasaukset tai muut rahoitustoimet vuonna 2002 riitä. Kuntapalveluihin,
niiden kohentamiseen, tarvitaan aidosti lisää rahaa
hallituksen esittämään verrattuna, ei
monia satoja miljoonia. Parillasadalla miljoonallakin tehtäisiin
juuri äsken kerrotuissa kohteissa varsin paljon.
Arvoisa puhemies! Vasemmistoliiton kesäkokousta seurasin
kiinnostuneena. Vasemmistoliitto yritti kesäkokouksissaan
todistella, että budjettiesitys vastaa ainakin nyt jonkin
verran viime keväänä ja kesänä käytyyn
köyhyyskeskusteluun. Tuossa kokouksessa laadittiin lista
kaikesta siitä, mikä muka budjetissa on sellaista,
joka nimenomaan auttaa köyhyyttä, poistaa köyhyyttä.
Minä ehdotan kaikille niille, jotka eivät ole tuota
listaa lukeneet: käykää vielä kertaalleen
se läpi. Siinä listassa on kasapäin ehdotuksia
ja asioita, monet hyviä asioita, joilla ei köyhyyden poistamisen
kannalta ole juuri tekemistä. Ne ovat monet tärkeitä,
tarpeellisia ja yhteiskunnallisia asioita teidän listassanne,
mutta köyhyyskeskustelun ytimen, heikompien ihmisten välttämättömien,
suurempien ongelmien ja selviytymisen pullonkaulojen poistamiseen
ei siinä kovin paljon lääkettä tullut.
Arvoisa puhemies! Keskustan eduskuntaryhmä esittää omalta
osaltaan, että alinta työttömyyspäivärahaa
ja työmarkkinatukea kohennetaan, tehdään
ne korjaukset, mitä vasemmistoliiton ja demareitten ryhmät
vielä viime keväänä siihen esittivät.
Me kannatamme sitä, että alin sairauspäiväraha
palautetaan asteittain Lipposen hallituksen leikkausta edeltävälle
tasolle ja että kansaneläkkeen pohjaosan häpeällisistä leikkauksista
aletaan asteittain luopua siten, että palataan ensimmäisenä tuon
kaksinkertaisen leikkauksen kimppuun, poistetaan se ongelma, häpeä suorastaan,
mikä siihen syntyi. Lupauksia siitä on annettu.
Nyt on niitten toteuttamisen aika.
Vieläkin yhden asian erityisesti haluan tässä sanoa.
Omaisten hoito, omaishoitajien tärkeä tehtävä,
on merkitykseltään yhteiskunnassa todella suuri
ja tunnustuksen arvoinen asia. Olen tyytyväinen siitä,
että hallitus osaltaan vähän tätä asiaa
huomasi budjetissaan. Pitempiä askeleita omaishoidon merkityksen
tunnustamiseksi myös aineellisesti kaivattaisiin ja tarvittaisiin.
Arvoisa puhemies! Tässä hahmottamani keskustan
linja kohdentaa budjettimenot hallitusta enemmän yrittäjyyden
kohentamisen kautta parempaan työllisyyteen. Meitä pelottaa
se tosiasia, että jo 10 000 uutta työtöntä,
jos työttömyys karkaisi uudestaan käsistä,
merkitsisi lähes 900 miljoonan markan lisämenoja
julkiselle sektorille. Me esitämme myös edellä kuvatulta
pohjalta taantumansietokyvyn parantamista taloudellisesti, sosiaalisesti
ja alueellisesti heikommassa asemassa olevien ihmisten ja alueiden
tarpeisiin.
Esityksemme lisäisivät, myönnän
sen, valtion menoja hallituksen esittämästä noin
miljardilla markalla. Jos joku haluaa sanoa sitä elvytykseksi,
sanokoon sitten, tai jos joku sanoo, etteivät rahat riitä,
katsottakoon sitten kaikkien nurkat. Useimmat esityksemme ovat sitä paitsi
tuttuja teille, edustajat hallituksen riveissä oikealla
ja vasemmalla. Olen tarkistanut, että jokaisesta noista äskenkin
esittämistäni korjaustarpeista on jollakulla teistä hallituspuolueiden
edustajista asiaa koskeva aloite tai määrärahan
lisä. Esitykset ovat tuttuja myös teille.
Siksi sanonkin teille jo tässä, että keskustan eduskuntaryhmä on
seuraillut hivenen hymy suupielessä niitä retkiä,
joita kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja on käynyt
havaitsemiensa keskustan budjettiaukkojen esille vetämiseksi
tai etsimiseksi. Kasapäin miljardeja, kymmeniä kuulemma,
on hänen mukaansa hukassa. Minä kuittaan nämä ed.
Ben Zyskowiczin sanomat sillä tavalla, että me
asetamme nämä toimenpiteet ja laskelmat samaan
uskottavuuden sarjaan kuin ovat olleet uskottavia ne ed. Zyskowiczin
esitykset vuosien ajan, joilla hän on väittänyt,
että kaikista pienituloisimmat tai tulottomat, muun muassa
omaishoitajat, joilla tuloja ei juuri ole, eivät tarvitse
lainkaan alinta sairauspäivärahaa. Yhtä epäuskottavia
kuin tällainen väite ovat mielestäni
monessa ne etsinnät, ne laskelmat, mitä ed. Zyskowiczin
toimesta on tehty. Arvostan ed. Zyskowiczia monessa. Hän
on luja ja vankka hallituksen puolustaja. Hallitus tarvitsee sellaisia.
Ed. Zyskowicz tässä mielessä seisoo hallituksen
kovimpienkin ja epäoikeudenmukaisimpienkin esitysten takana.
Tästä näyttöä on kasapäin.
Arvoisa puhemies! Tällä kansakunnalla ei ollut
silloin, kun lihavat vuodet olivat meillä käsissä,
malttia huolehtia siitä, että myös heikommat saisivat
oikeudenmukaisen osuuden. Minä toivon, että tämä budjettiesitys,
sen käsittely eduskunnassa, voisi tässä suhteessa
käynnistää uuden alun, että tämän
budjetin, joka sukeltaa kohti heikompia kasvun aikoja, käsittelyn
yhteydessä korjattaisiin niiden ihmisten selviytymiskykyä,
joilla sitä kykyä riittävästi
ei ole, parannettaisiin sitä, ja kohennettaisiin niitten
alueitten vetovoimaa ja selviytymiskykyä, joilla sitä ei
riittävästi ole.
Ben Zyskowicz /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Hyvät kollegat! Valtiovarainministeri
Sauli Niinistö ja kokoomuksen eduskuntaryhmä olivat
viime keväänä tässä salissa
kovin yksin, kun lisäbudjetin lähetekeskustelussa
yritimme varoittaa nopean talouskasvun väistämättömästä hidastumisesta
ja välttämättömyydestä varautua
huonompiin aikoihin. Ministeri Niinistöä arvosteltiin
yli puoluerajojen kamreerimaisesta talousajattelusta ja yksisilmäisestä valtionvelan
lyhentämisestä.
Viime kevään jälkeen Suomen taloustilanne on
valitettavasti selvästi huonontunut. Nyt jokaisen tässä salissa
ja myös salin ulkopuolella tulee myöntää,
että ministeri Niinistön pääministeri Lipposen
tuella toteuttama politiikka on ollut viisasta ja onnistunutta.
On hyvinä aikoina järkevällä tavalla
varauduttu huonompiin aikoihin.
Hallituksen onnistunut budjettipolitiikka ei suinkaan ole merkinnyt
yksipuolista valtionvelan lyhentämistä. Se on
merkinnyt myös hyvinvointiyhteiskunnan kehittämistä ja
tuloverotuksen keventämistä. Oleellista on ollut
sen ymmärtäminen, että todellista uutta
liikkumavaraa valtiontalouteen ei synny verotulojen väliaikaisesta hurjastakaan
kasvusta. Todellinen liikkumavara on syntynyt ja syntyy ennen kaikkea
sitä kautta, että lyhentämällä valtionvelkaa
on onnistuttu aikaansaamaan miljardien markkojen pysyvät
menosäästöt valtion korkomenoissa.
Tapahtuneen talouskasvun hidastumisen myötä tunnelmat
eduskunnassa ovat dramaattisesti muuttuneet. Muutosta kuvaavat hyvin
valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan kansanedustaja Maria Kaisa
Aulan kaksi julkista lausuntoa. Viime huhtikuussa, 13.4., kirjoitettiin
Helsingin Sanomissa seuraavaa: "Hallitus on vain lyhentänyt velkaa
paremman tekemisen puutteessa, Aula sanoo. Hänen mukaansa
hallitus on näin välttänyt poliittisen
keskustelun siitä, mitä muuta rahalla olisi voitu
tehdä." Jo elokuun alussa, 4.8., samainen valtiovarainvaliokunnan
puheenjohtaja Aula lausui Taloussanomissa seuraavaa: "Siinä mielessä hallitus
on toiminut hyvin, että se on hoitanut valtion taloutta
maltillisesti ja varoja on käytetty velan lyhentämiseen."
Arvoisa rouva puhemies! Ensi vuoden budjettiesityksen mukaan
kykenemme samanaikaisesti lisäämään
yhteiskunnan tarjoamia peruspalveluja ja näin vahvistamaan
hyvinvointiyhteiskuntaa, keventämään
ansiotulojen verotusta ja lyhentämään
valtionvelkaa. Velan lyhentämisen osalta tilanne on kuitenkin
riippuvainen muun muassa siitä, miten maailmantalous kehittyy.
On mahdollista, että hallituksen budjettiesitykseen sisältyvä ylijäämä ei
ennakoitua heikomman talouskehityksen vuoksi toteudu budjettiesityksen mukaisesti.
Miten olemme päässeet tilanteeseen, jossa pystymme
samanaikaisesti vahvistamaan peruspalveluja ja alentamaan tuloverotusta?
Tähän on tultu pitkäjänteisellä ja
johdonmukaisella talouspolitiikalla. Nyt meillä on mahdollisuudet
tehdä parannuksia kansalaisten arkipäivään
myös tässä hidastuvan kasvun tilanteessa.
Ensi vuoden budjettiesitys vahvistaa kuntataloutta noin 1,5
miljardilla markalla kuluvaan vuoteen verrattuna. Suurimmat lisäykset
kohdistuvat sosiaali- ja terveydenhuollon sekä opetustoimen
valtionosuuksiin. Tähän voimakkaaseen panostamiseen
peruspalveluihin kokoomuksen eduskuntaryhmä on erittäin
tyytyväinen. Hallituksen tämänvuotista
budjettiesitystä voikin mielestämme kutsua peruspalvelubudjetiksi.
Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuus nousee lähes
miljardilla markalla ja opetustoimen valtionosuus samoin noin miljardilla
markalla. On välttämätöntä,
että kunnat käyttävät saamansa
lisärahat juuri näihin tarkoituksiin eli sosiaali-
ja terveyspalveluiden sekä koulupalveluiden kehittämiseen.
Kuntapäättäjien on kannettava oma vastuunsa
kansalaisten peruspalveluiden kohentamisesta.
Hyvinvointipalveluihin panostamisesta puhui myös kokoomuksen
uusi puheenjohtaja Ville Itälä puoluekokouspuheessaan
viime kesäkuussa. Itälä korosti muun
muassa palvelualan työntekijöiden, kuten sosiaali-
ja terveydenhuollon henkilöstön, jaksamista, lapsiperheiden
sekä lasten ja nuorten hyvinvointia, huumeiden käytön
torjuntaa sekä koulutuksen laadun takaamista.
Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksien tuntuva korotus
budjettiesityksessä merkitsee muun muassa parempaa ja inhimillisempää vanhustenpalvelua,
lisää sairaanhoitajia ja enemmän lastentarhanopettajia.
Erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointia voidaan edistää myös
kehittämällä kouluterveydenhuoltoa ja
lisäämällä koululaisten iltapäivätoimintaa.
Jokaisella suomalaisella on oltava oikeudenmukaiset mahdollisuudet
laadukkaaseen ja riittävän ajoissa saatavaan terveydenhuoltoon.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä jatkossa on
otettava käyttöön niin sanottu hoitotakuujärjestelmä,
jossa julkinen sektori sitoutuu tiettyyn määräaikaan
mennessä järjestämään
terveyspalvelut niitä kulloinkin tarvitsevalle. Palvelut
on tuotettava tarkoituksenmukaisella ja taloudellisella tavalla.
Nuorten elinolojen parantaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen
edellyttää myös ennalta ehkäisevän
huumetyön lisäämistä. Tätä varten
talousarvioesitykseen on lisätty kokonaan uusi määräraha.
Painopiste on ennalta ehkäisevässä työssä ja
opetushenkilöstön päihdetyön
valmiuksien lisäämisessä. Myös
kuntien mielenterveystyöhön ja huumepotilaiden
hoidon tehostamiseen esitetään budjetissa lisärahoitusta.
Erikseen haluan tässä yhteydessä mainita
yhteiskunnan tukeman hammashuollon ulottamisen ensi vuonna vihdoin
koko väestöön.
Jotta kattavat ja laadukkaat peruspalvelut voidaan jatkossakin
turvata, tarvitaan ennen kaikkea sosiaali- ja terveyspalveluihin
sekä opetustoimeen riittävä määrä hyvin
koulutettuja ja hyvin motivoituneita työntekijöitä.
Lääkärit sopivat viime kuussa pitkän
lakkotaistelun jälkeen uusista palkoista. On välttämätöntä muistaa,
että myös muun muassa sairaanhoitajat ja muut
terveydenhuollon ammattilaiset, sosiaalityöntekijät,
lastentarhanopettajat, opettajat ja poliisit tekevät hyvin
vastuullista ja perheiden hyvinvointiin keskeisesti vaikuttavaa
työtä.
Opetusministeriön hallinnonalan määrärahojen
lisäys, yli 2 miljardia markkaa, on erittäin tärkeää ja
kertoo siitä, että koulutus tunnustetaan Suomessa
korvaamattomaksi voimavaraksi ja tulevien sukupolviemme keskeiseksi
pääomaksi. Ensi vuoden budjetissa näkyy
täysimääräisesti historiallinen
esikoulu-uudistus, joka tuli lopullisesti voimaan viime kuun alusta,
siis elokuun alusta. Uudistuksen kokonaiskustannus on noin 1,5 miljardia
markkaa. Nyt kaikilla Suomen kuusivuotiailla on mahdollisuus maksuttomaan
esiopetukseen, joka on tärkeää pyrittäessä luomaan lapsille
tasavertaiset edellytykset koulunkäynnin aloittamiseen
ja koulunkäyntiin.
Miten edellä todettu opetustoimen valtionosuuksien
tuntuva korotus näkyy lasten koulutiellä? Kunnilla
ja kouluilla on nyt parempi mahdollisuus pienentää opetusryhmiä,
palkata lisää opettajia sekä tehostaa
tukiopetusta ja opinto-ohjausta.
Erityisen tärkeitä ovat myös ensi
vuoden yli puolen miljardin markan lisäpanostukset yliopistojen
rahoitukseen. Kun otetaan huomioon yliopistojen lähivuosien
määrärahalisäykset kokonaisuudessaan,
puhutaan rahoituksen kasvusta yli miljardilla markalla lähivuosina.
Korkeakouluopiskelijoiden ateriatukea nostetaan ensi vuonna
50 pennillä ateriaa kohti jokaisen yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijan osalta.
Tämä vaikuttaa pieneltä, mutta tuki kohdentuu
suoraan opiskelijoiden jokapäiväiseen hyvinvointiin.
Arvoisa rouva puhemies! Työttömyys aiheuttaa — erityisesti
pitkään jatkuessaan — vakavaa syrjäytymistä.
Mitä pidempään ihminen on työttömänä,
sitä vaikeampaa on uuden työpaikan saaminen.
Budjettiesitykseen sisältyy työttömyysturvan ja
eräiden muiden sosiaalisten tulonsiirtojen korotuksia.
Sosiaalitukien on oltava sellaisella tasolla, että ne turvaavat
jokaiselle ihmisarvoisen toimeentulon. Sosiaalitukien korotuksilla
ei syrjäytyneisyyttä kuitenkaan yksin voida torjua. Syrjäytymisen
torjuminen edellyttää kokoomuksen eduskuntaryhmän
mielestä hyvin suunniteltujen ja tarkasti kohdennettujen
sosiaali- ja työvoimahallinnon palveluiden kehittämistä.
Uusi laki kuntouttavasta työtoiminnasta velvoittaa
viranomaiset parantamaan pitkään työttöminä olleille
henkilöille tarjottavia palveluita. Työvoimaviranomaiset
laativat yhdessä kuntien sosiaalitoimen kanssa työttömälle
asiakkaalle aktivointisuunnitelman, joka räätälöidään
vastaamaan jokaisen asiakkaan yksilöllisiä tarpeita. Tätä toimintaa
tukee erinomaisella tavalla budjettiesitykseen myös sisältyvä panostus
niin sanottuihin yhteispalvelupisteisiin. Tarkoitus on käynnistää kaksivuotinen
kokeilu, jossa perustetaan kunnan sosiaalitoimen, valtion työvoimahallinnon
ja Kelan yhteisiä asiakaspalvelupisteitä. Lisäksi
budjetilla tehostetaan työnhakuvalmennusta, kokeillaan
työnetsijäpalveluja ja työllistyminen
yhdistelmätuella yksityiseen yritykseen sallitaan myös
määräaikaisissa työsuhteissa.
Uskomme, että kaikki edellä mainitut toimet luovat
nykyistä paremmat edellytykset pitkään työttömänä olleen
henkilön työllistymiselle.
Luonnollisesti yleisen työllisyystilanteen kannalta
keskeisintä on maamme talouskehitys. Tulevan talous- ja
työllisyyskehityksen ennustaminen on juuri nyt erittäin
vaikeata. On syytä varautua siihen, että talouden
kasvun hidastumisen myötä useita vuosia jatkunut
työllisyyden parantuminen voi pysähtyä ja
kääntyä työttömyyden kasvuksi.
Hallituksen on seurattava tilannetta ja ryhdyttävä tarvittaessa
uusiin, yhdessä sovittaviin talouspoliittisiin ja muihin
toimenpiteisiin myönteisen työllisyyskehityksen
edistämiseksi.
Arvoisa puhemies! Eläkkeensaajien ylimääräinen
sairausvakuutusmaksu alenee ensi vuonna 0,8 prosenttiyksiköllä.
Tämän eläkkeensaajiin yleisen asteikkoalennuksen
lisäksi kohdistuvan verokevennyksen kustannusvaikutus ensi vuonna
on noin 500 miljoonaa markkaa. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on
tyytyväinen uudistukseen ja ennen kaikkea siihen, että vuoden 2003
budjetissa eläkkeensaajien ylimääräinen sairausvakuutusmaksu
poistuu kokonaan.
Budjettiin sisältyy myös esitys sotiemme veteraanien
ja heidän puolisoidensa kuntoutuksen kehittämisestä ja
kuntoutukseen suunnattujen määrärahojen
korottamisesta.
Samoin siihen sisältyy esitys keliaakikkojen erityisruokavalion
korvaamisesta.
Hallitus on budjettiesityksellään myös
osoittanut pitävänsä kiinni Suomen laadukkaasta
ympäristönsuojelusta. Määrärahojen
lisäyksiä ehdotetaan lähes kaikkiin ympäristömenoeriin,
muun muassa ilmastonsuojeluun ja maatalouden ympäristötukeen.
Eräs ympäristönsuojelun painopiste on
perustellusti Itämeri. Onkin tärkeätä,
että Suomi ensi vuonna osallistuu Pietarin lounaisen vedenpuhdistamon
rakentamiseen 20 miljoonalla markalla.
Hallituksen vastikään tekemät päätökset
aluekeskusten nimeämisestä jatkavat hallituksen aluepoliittisten
linjausten toimeenpanoa. Tämä näkyy myös
ensi vuoden budjetissa, jossa aluekeskusten kehittämiseen
ja kaupunkipolitiikan rahoitukseen on varattu noin 40 miljoonaa
markkaa. Osaamiskeskuksia rahoitetaan noin 30 miljoonalla markalla.
Myönteisinä aluepoliittisina toimenpiteinä on
pidettävä myös valtionosuuksien syrjäisyyslisien
painoarvon nostamista samoin kuin toimenpiteitä kuntien
vapaaehtoisen yhdistymisen tukemiseksi. Aluepolitiikka vaatii myös
rohkeita päätöksiä, kuten ministeri
Itälän tekemät hajasijoittamispäätökset
osoittavat.
Kiistattomia myönteisiä alueellisia vaikutuksia
on myös budjettiesitykseen sisältyvillä perustienpitoon,
yksityisteiden valtionapuihin ja rataverkon sähköistämiseen
osoitetuilla lisämäärärahoilla.
Uusia panostuksia tehdään myös tasoristeysten
turvallisuuden parantamiseen sekä suuriin, koko kansantalouden
kannalta tärkeisiin väylähankkeisiin,
kuten Kerava—Lahti-oikorataan ja E18-moottoritiehen.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on hyvin tyytyväinen
budjetin veronalennusten määrään
ja muotoon. Noin 4 miljardin markan tuloveronkevennysten myötä ansiotulojen
verotus putoaa vihdoin lamaa edeltäneelle tasolle. Veroaste
on Suomessa ensi vuonna alhaisin sitten 1980-luvun.
Viime aikoina on esitetty näkemyksiä siitä, että verotuksen
keventäminen Suomessa ei olisi enää jatkossa
toivottavaa. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on tästä eri
mieltä. Tuloverotuksen keventämistä on
jatkettava. Näin voidaan kannustaa työntekoa ja
antaa palkansaajan sekä eläkeläisen nauttia
nykyistä enemmän oman työnsä hedelmistä.
Tuloverotuksen keventäminen ei edellytä hyvinvointipalveluista
tinkimistä.
Myös työllisyyden kannalta on tärkeää kaventaa
niin sanottua verokiilaa eli veron osuutta työn hinnasta.
Kun työn hinta nykyisellään verotuksesta
johtuen muodostuu usein liian korkeaksi, jää suuri
määrä uusia työpaikkoja etenkin
palvelualoilla syntymättä.
Nykyisessä tilanteessa on hyvin tärkeää,
että hallitus on talouskasvun ja työllisyyden
tukemiseksi jatkanut toimia myös työnantajamaksujen alentamiseksi.
Työnantajien sivukulujen keventämisessä kohdistetaan
tuntuvimmat alennukset työvoimavaltaisimmille yrityksille.
Arvoisa rouva puhemies! En ole tässä vaiheessa
puhunut mitään keskustan oppositiopolitiikasta,
mutta en halua kuitenkaan tuottaa tässä suhteessa
pettymystä salin keskiosalle.
Mikä on pääoppositiopuolue keskustan
vaihtoehto hallituksen talouspolitiikalle? On todettava, että keskustalla
ei ole esittää vaihtoehtoa, sillä se
jatkaa omaksumaansa kahden raiteen politiikkaa. Keskustan ristiriitainen
politiikka ilmenee siten, että puolue yhtäältä korostaa
hallituksen tavoin tiukan taloudenpidon tarvetta, mutta toisaalta
samaan aikaan esittää useiden miljardien markkojen
menonlisäyksiä tehden budjettiin yhteensä noin
16 miljardin markan aukon.
Edellistä linjaa, tarkan taloudenpidon linjaa, edustaa
ennen kaikkea puheenjohtaja ed. Esko Aho, joka Suomenmaan haastattelussa
21. kesäkuuta otsikolla "Aho varoittaa hallitusta tuhlailusta"
lausui, että "valtion menojen lisäämisestä kannattaa
puhua pienemmällä suulla".
Keskustan toinen linja ilmenee parhaiten puolueen eduskuntaryhmän
virallisissa kannanotoissaan esittämissä lukuisissa
lisävaatimuksissa ensi vuoden budjettiin. Äsken
kuulimme siitä oivan näytteen ed. Pekkarisen puheenvuorossa. Olemme
dokumentoineet eduskuntaryhmän vaatimukset ja laskeneet
nämä kaikkea hyvää kaikille
-lupaukset yhteen. Seurauksena on edellä mainittu noin
16 miljardin markan aukko ensi vuoden budjettiin. Kyse ei ole siis
miljardista vaan 16 miljardista. Tämä merkitsisi
sitä, että valtion tulisi ensi vuonna ottaa 12
miljardia markkaa uutta velkaa. Keskustan vaatimuksista syntyvä 16
miljardin markan budjettiaukko on se musta aukko, jonne katoaa keskustan
oppositiopolitiikan uskottavuus.
Keskustaryhmän johto on ylimalkaisesti kiistänyt
laskelmamme. Sen teki myös äskeisessä puheenvuorossaan
ed. Pekkarinen. Hän ei ole kuitenkaan pyynnöistä huolimatta
kyennyt yksilöimään, mikä yksityiskohta
laatimassamme koosteessa ei muka pidä paikkaansa, eikä tehnyt sitä äskenkään.
Jokainen voi itse vakuuttua koosteemme oikeellisuudesta tutustumalla
siihen eduskuntaryhmämme nettisivuilla osoitteessa www.kokoomus.fi/ekr/ajankohtaista.
Kyynikot ovat todenneet, että keskustan kahdella hevosella
ratsastaminen — tiukan taloudenpidon tukeminen toisaalla
ja miljardivaatimukset toisaalla — on vain tyypillistä oppositiopolitiikkaa.
En yhdy tähän. Myös oppositiolla voisi olla
ja sillä itse asiassa tulisi olla linja, jota se vakavissaan
tarjoaa äänestäjille vaihtoehdoksi hallituksen
politiikalle. Keskusta on kuitenkin tietoisesti valinnut kaksilla
korteilla pelaamisen.
Pienempi oppositiopuolue Suomen kristillisdemokraatit harjoittaa
keskustaan verrattuna vastuullista oppositiopolitiikkaa. Kristillisdemokraattien
eduskuntaryhmän budjettikannanotossa esitettiin sentään
laskelma, jolla heidän budjettivaatimuksensa pyrittiin
tasapainottamaan.
Arvoisa rouva puhemies! Olen puheenvuoroni alussa ristinyt hallituksen
hyvän budjettiesityksen peruspalvelubudjetiksi. Budjetin
hyväksymisen eduskunnassa ei pitäisi olla vaikeata,
sillä hallituspuolueiden eduskuntaryhmät pääsivät valtiovarainministeri
Niinistön aloitteesta jo kesäkuussa sopimaan etukäteen
eräistä budjetin painopisteistä. Kokoomuksen
eduskuntaryhmä edellyttääkin, ettei budjetin
menopuoli paisu eduskunnassa jokasyksyiseen tapaan.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä pitää kaiken kaikkiaan
hallituksen budjettiesitystä hyvin onnistuneena ja tämänhetkiseen
taloustilanteeseen sopivana. Erityisen tyytyväisiä olemme
tuntuvista panostuksista kansalaisille tärkeiden peruspalveluiden
kehittämiseen samoin kuin tuloverotuksen keventämisestä.
Suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa on sekä varaa että tarvetta
jatkaa molempia.
Matti Huutola /vas:
Arvoisa rouva puhemies! Vasemmistoliittoa huolettaa ennen kaikkea
talouden kasvun hiipuminen ja sen vaikutus työllisyyteen.
Näyttää siltä, että työllisyys
ei lähiaikoina parane ja pahimmillaan saattaa jopa heiketäkin.
Tähän meidän ei tule alistua. Hallituksen
tavoitteena on ollut työllisyyden parantaminen, ja siinä on
kyllä kohtuullisesti onnistuttukin. Yritykset ovat menestyneet
ja työllistäneet ihmisiä.
Meidän kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että viennistä riippuvainen
Suomi saattaa ajautua meistä riippumattomista syistä taloudellisiin vaikeuksiin.
Tätä kehitystä ei tietenkään
voida kääntää päinvastaiseksi
yksinomaan valtiovallan toimin, mutta varmasti yhtä ja
toista voidaan tässä suhteessa tehdä.
Me vasemmistoliitossa pidämme välttämättömänä,
että hallitus ja eduskunta seuraavat syksyn aikana tarkkaan
talouden kehitystä ja varautuvat tarvittaessa ripeisiin
toimiin. Ei riitä se, että hallitus jo esityksessään
varautui heikkenevään talouskehitykseen muun muassa
alentamalla työnantajien työvoimakustannuksia.
Me tarvitsemme kansallisen varautumisohjelman.
Viennin osuus on Suomessa niin suuri, että muutokset
maailmanmarkkinoilla tuntuvat Suomessa erittäin voimakkaina
ja aikaisempaa nopeampina, ja on syytä panna kaikella vakavuudella merkille,
että teollisuutta koskevissa tiedoissa ei edelleenkään
mikään viittaa siihen, että teollisuuden
tilanne ja vientikysyntä paranisivat lähiaikoina.
Talousarvioesitykseen nyt sisältyvät toimet
eivät yksin riitä, vaan niitä joudutaan
vielä täydentämään
ja arvioimaan talousarvion käsittelyn yhteydessä tai
sitten ensi vuoden kuluessa.
Työministeriön työvoimapoliittisilla
toimilla voidaan tarjota työtä työttömille
ja estää ihmisten luisuminen köyhyyteen,
vaikka tietenkin on selvää, että tällaiset
keinot eivät aina ole parhaimpia, mutta ennen kaikkea ne
lievittävät työttömien hätää ja
estävät köyhyyteen ja syrjäytymiseen
luisumista. Ne ovat kullanarvoisia rahoja työttömille.
Alueellisesti taas työllisyyttä voidaan parantaa
tukemalla yritysten investointi- ja kehittämishankkeita.
Niiden tarkoituksena on saada syntymään uusia
pysyviä työpaikkoja yrityksissä. Näyttää sitä paitsi
siltä, että kelvollisia hankkeita olisi enemmänkin,
kuin mihin myöntämisvaltuudet ovat riittäneet.
Vasemmistoliitto toivoo, että hallituspuolueet voisivat
yhdessä lisätä investointitukien myöntämisvaltuutta
eduskuntakäsittelyn aikana.
Nyt on syytä panostaa myös voimakkaammin asuntotuotantoon,
millä voidaan parantaa asuinoloja ja samalla kohdennetusti
tukea työllisyyttä. Pääkaupunkiseudun
ja kehyskuntien osalta tässä auttaa myös
avustus uusien asuinalueiden kunnallistekniikkaan.
Tärkeää on myös, että saataisiin
nopeasti päätös Utsjoen, Inarin ja Enontekiön
alueen työnantajamaksujen alentamisesta. Sillä olisi
realistinen vaikutus ja sen lisäksi voimakas psykologinen
merkitys, ja saataisiin arvokasta kokemusta siitä, miten
erityistoimin voitaisiin vaikuttaa työllisyyteen ja moneen
muuhun.
Arvoisa puhemies! Muutoin mitä talousarvioesitykseen
tulee, se on sosiaalisesti ja alueellisesti monessa suhteessa aika
hyvin painottunut. Vasemmistoliiton tavoitteenahan on ollut työllisyyden
turvaaminen ja eriarvoisuuden vähentäminen. Edellisessä budjetissa
korotettiin kansaneläkkeen tasoa, mikä kansaneläkkeeseen
liittyvän verovähennyksen kanssa lisäsi
käteenjäävää rahaa
keskimääräistä eläkettä eikä vain
pelkkää kansaneläkettä saavilla.
(Ed. Aittoniemi: Entäs se kahteen kertaan leikkaus?) Eläkeläisten
ylimääräinen savamaksu alenee edelleen
ensi vuonna ja poistuu tämän hallituskauden aikana.
Tämän budjetin laadinnassa meillä olivat
vuorossa työttömät. Ed. Pekkarinen on
poistunut salista, mutta vasemmistoliitto voi olla hyvällä syyllä tyytyväinen
siihen, että budjettiriihessä voitiin sopia työmarkkinatuen
ja peruspäivärahan tasokorotuksesta ja näin
kohdistaa huomio niihin ihmisiin, jotka ovat kaikkein vaikeimmassa
asemassa. Yhteiskunnan solidaarisuus tai sen puute näkyy
juuri siinä. Vaikka työpaikka onkin sosiaalietuutta
parempi ratkaisu, tasokorotus oli välttämätön,
sillä kaikille ei työtä parhaimmissakaan
oloissa löydy, saati sitten silloin, kun talous jo hiukan
piiputtaa.
On jo sitä paitsi arvo sinänsä, että aikaisempaa
harvemmin ihmisten täytyy turvautua toimeentulotukeen ensisijaisen
tuen riittämättömyyden vuoksi. Toimeentulotuki
on kuitenkin tarkoitettu ihan viimesijaiseksi. Tärkeää on
sekin, että vähenee niiden määrä,
joita juoksutetaan luukulta luukulle hakemaan ihan välttämätöntä leipää ja
toimeentuloa. On selvää, että myös
pitkään toimeentulotuen varassa elävien toimeentuloa
tulee jatkossa kohentaa.
Kuluvana vuonna aloitettuja köyhyyttä ja syrjäytymistä ehkäiseviä toimenpiteitä jatketaan
ja uusia toimenpiteitä aloitetaan kaikkiaan noin parilla
miljardilla markalla. Väheksyä ei pidä sitäkään,
että kuntien mahdollisuudet parantaa sosiaali- ja terveyspalveluja
paranevat, sillä vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten
kannalta niiden saatavuus on kaikkein olennaisinta. (Ed. Zyskowicz:
Tämä on oikein!)
Oli tärkeää myös, että työttömyysturvaan
liittyvät rakenteelliset ratkaisut siirrettiin sovittaviksi
kolmikantaperiaatteen mukaisesti eikä hallitus omavaltaisesti
katkaissut peruspäivärahan ja ansioturvan välistä kytköstä.
Vasemmistoliitto näkee, että ansioturvan kymmenen
kuukauden työssäoloehto on keskeinen köyhyyden
ja syrjäytymisen aiheuttaja. Siksi olisikin tarpeen, että työttömyysturvaa
uudistavassa työryhmässä löytyisi
työssäoloehdon helpottamiseen myönteinen
ratkaisu, jotta useampi voisi palata ennen kaikkea ansioon suhteutetulle
päivärahalle. Työssäoloehto
tulisikin palauttaa pikimmiten kuuteen kuukauteen.
Arvoisa puhemies! Kansalaisten perusturvallisuuden ja tasa-arvon
toteuttaminen edellyttää kitkattomasti toimivia
ja hyvätasoisia kunnallisia palveluja. Kuntien sosiaali-
ja terveydenhuollon valtionosuudet lisääntyvätkin
yli miljardilla markalla ensi vuonna. Tästä hyötyvät
varsinkin eläkeläiset ja lapsiperheet. Kannattaa
silti muistaa, että puutteet kunnallisissa palveluissa
eivät läheskään aina johdu vain
kunnan talouden ongelmista, (Ed. Stenius-Kaukonen: Näin
esimerkiksi Helsingissä!) vaan palvelujen kehittämisessä on
aina kysymys myös kuntien ihan omistakin arvovalinnoista.
Kansalaisten kannattaakin kysyä nyt ihan omilta päättäjiltä,
miten nämä rahojansa käyttävät.
Kuntien taloutta vakautetaan ja heikoimmassa asemassa olevien
kuntien asemaa parannetaan. Toki edelleenkin jää ongelmakuntia,
ja on varsin vaikea löytää sellaista
toimivaa ratkaisua, jolla kaikki pulmat korjattaisiin yhden vuoden
aikana. Silti on hyvä todeta, että kuntien talouden vakauspaketti
on myös aluepoliittisesti erittäin suuri ja merkittävä ratkaisu.
Lisää rahoitusta ohjataan aluekeskusohjelmiin,
joilla tehostetaan seutukuntayhteistyötä ja ennen
kaikkea elinkeinopolitiikkaa. Aluepolitiikkaa arvioitaessa on moitittu
Aluekeskusohjelmaa aivan liian pieneksi. Tällöin
tahallaan tai tahattomasti unohdetaan, että se on vain
yksi pieni osa sitä kokonaisuutta, jolla pyritään
tasoittamaan alueiden kehityseroja. Seutukuntayhteistyöllä pyritään
ennen kaikkea siihen, että mittavasta aluepoliittisesta
panostuksesta saataisiin enemmän hyötyä ja
tehoa.
Kaikilta osin Suomen kuntarakenne ei kyllä myöskään
vastaa nykypäivää. (Ed. Zyskowicz: Oikein!)
Suurempi kuntakoko ei aina ole tae paremmasta palvelusta tai kuntademokratiasta.
Silti nopean muutoksen yhteiskunnassa kuntien pieni koko kaventaa
kuntien itsehallintoa, sillä pienten kuntien taloudellinen
liikkumavara on kovin rajoittunut. Suurempi kuntakoko mahdollistaisi laajemman
talousalueen kautta vahvemmat edellytykset kunnan taloudellisesti
tasapainoisemmalle kehitykselle ja tämän myötä myös
todellisen kunnallisen demokratian vahvistamiselle ja nykyistä aidomman
itsehallinnon.
Oman kunnan säilyminen on myös tietysti tunnekysymys,
niin että kuntien yhdistymiseen kypsytään
sangen hitaasti. Kuntalaisten ja kunnallisten päättäjien
kannattaisi kuitenkin avoimesti keskustella, toisiko yhdistyminen
etuja ja vahvuutta niin palvelujen järjestämisessä kuin tulevaisuuden
kehitystyössäkin.
Arvoisat edustajatoverit, suhtautumisessa verotukseen vasemmistoliitto
näyttää eroavan ainakin eräistä hallitusryhmistä.
Me emme lupaa suuria yleisiä veronkevennyksiä,
emme nyt emmekä vaalien alla. Toinen asia on se, että verotukseen voidaan
tehdä tarkistuksia, kunhan selvitetään, miten
tähänastiset kevennykset ovat koskeneet eri väestöryhmiä.
Tällöin on syytä tarkastella muun muassa
erilaisia päivärahoja saavien verotusta.
Kun muualta on kuulunut vaatimuksia siitä, että verotusta
tulisi keventää kokonaisuudessaan yli ja ohi sen,
mitä hallitusohjelmassa on sovittu, niin me vasemmistoliitossa
olemme halunneet muistuttaa verotuksen kytkemisestä kansalaisille
tuiki tarpeellisiin palveluksiin ja toimeentulon turvaan. Sen tähden
aina, kun puhutaan verotuksesta, pitää myös
puhua samaan aikaan hyvinvointivaltiosta.
Kuten valtiovarainministeri totesi, verotuksemme on eurooppalaisittain
kilpailukykyinen. Samalla valtiovarainministeri tuli valistaneeksi kokoomuksen
uutta puheenjohtajaa, joka elokuun lopulla oli kovasti huolissaan
juuri verotuksen kilpailukyvystä. Olisikohan tässä nyt
pieni oppitunnin paikka?
Meidän on ylipäänsä syytä keskustella
siitä, minkälaista yhteiskuntaa lähivuosina
rakennamme. Monille perheille olisi hyödyksi, jos työajassa
voitaisiin paremmin ottaa huomioon ei vain työelämän
vaan myös lasten, puolison ja muiden läheisten
tarpeet. Vasemmistoliitto pitää tärkeänä,
että valtion ja työmarkkinajärjestöjen
hyvällä yhteistyöllä voitaisiin
parantaa työn ja perhe-elämän tasapainoa.
Vasemmistoliitolle on tärkeää, että lapsilla
on turvattu päivähoito ja että koulu valmentaa
heidät hyvin elämää varten.
Meille vasemmistoliitossa on tärkeää,
että yhteiskunta on turvallinen ihmisten elää.
Kyse on paitsi turvallisuudesta myös turvallisuuden tunteesta,
siitä että voi liikkua ihan huoleti ja hyvällä mielin.
Vaikka kaikkein helpoin reaktio olisi poliisien lisääminen,
niin juuri se ei ole aito ratkaisu eikä takaa turvallisuutta.
Meidän pitää hakea yhteiskunnasta niitä heikkoja
kohtia, jotka altistavat rikollisuuteen, ja löytää keinoja
juuri niihin puuttumiseen. Tavoitteena on yhteiskunta, jossa poliisia
tarvitaan mahdollisimman vähän.
Meille on tärkeää, että terveydenhoito
toimii ja että vanhuksista huolehditaan, ja silloin on
tärkeää, että hoitohenkilöstöä ei
rasiteta äärimmilleen, vaan että sille
jäisi aikaa myös asiakkaille ja hoidettaville.
Niin sanotulla kolmannella sektorilla on Suomessa merkittävä osuus
kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten, kuten vammaisten, mielenterveysongelmaisten,
pitkäaikaistyöttömien, vähävaraisten
vanhusten, päihdeongelmaisten ja ongelmaperheitten, ennen
kaikkea heidän, voinnin turvaamisessa. Tätä työtä nämä järjestöt ovat
tehneet Raha-automaattiyhdistyksen turvin. Ei ole oikein, että valtio
aikoo kerätä nyt yhä suuremman osan Raha-automaattiyhdistyksen
tuotosta menojen yleiskatteeksi ja samalla paisuttaa jakamatta olevaa
Raha-automaattiyhdistyksen tuottoa.
Toinen tärkeä seikka on se, millaisia maksuja peritään.
Mikäli verorahoitusta vähennetään, maksut
nousevat, kun olisi ainakin osaksi kuljettava toiseen suuntaan.
Esimerkiksi yhden yhtenäisen katon saaminen sairauskuluille
olisi erittäin tärkeää. Nyt
on taas nostettu esille korkeakoulujen lukukausimaksut. Me vasemmistoliitossa
tuemme kuitenkin tasa-arvoista ja kaikille mahdollista korkeakoulutusta
ja epäilemme, että maksujärjestelmän
ja koulutussetelin yhdistelmä ei suinkaan jää opiskelijan
kannalta neutraaliksi. Juuri näistä seikoista
puhutaan silloin, kun puhutaan verotuksesta ja palveluista. Me olemme
selkeästi lähteneet siitä, että Suomessa
ei ole mitään syytä yltiöpäisiin
veronalennuksiin myöskään lähivuosina.
Suomi ikääntyy, ja siksi on tarpeen myös
varautua siihen hyvissä ajoin. Jotta meillä olisi mahdollisimman
suuri osa työikäisistä työssä myös
tulevina vuosina ja siten ylläpitämässä yhteiskuntaamme,
on tarpeen panostaa työkyvyn säilyttämiseen
ja työssäjaksamiseen. Mikäli valtiovarainministeri
tarkoitti esittelypuheenvuoronsa rakenteellisilla uudistuksilla
tämän kaltaisia seikkoja, meiltä löytyy
varmasti silloin tukea siihen. On todellakin tarpeen panostaa muutoinkin
hyvinvointiin työelämässä.
Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan selontekoa laadittaessa
meitä kiinnosti se, kuinka mittaviin ohjelmiin eduskuntaa
ollaan sitomassa vuosiksi eteenpäin. Ne rahat ovat nimittäin
poissa muusta yhteiskunnan kehittämisestä. Kun
kokoomuksen suunnalta ja vähän muualtakin on liputettu
Natoon liittymisen puolesta, niin asianomaisten tulisi myös
kertoa, haluavatko he rahoittaa jäsenyyden edellyttämän
puolustusmenojen tuntuvan kasvattamisen tinkimällä sosiaali-
ja terveyspalveluista tai jostakin muusta (Ed. M. Salo: Paljonko?)
vai haluaisivatko he mieluummin kiristää verotusta.
Ammattiarmeijalla on silläkin hintalappunsa, sillä asevelvollisia
tai nykyisiä rauhanturvaajia tuskin voidaan panna osallistumaan
sellaisiin operaatioihin, jotka eivät suoraan liity keskinäiseen
puolustusvelvollisuuteen.
Arvoisa puhemies! Lopuksi vielä toistan: Hallituksen
ja eduskunnan tulee nyt seurata talouden kehitystä ja varautua
tarvittaessa ripeisiin toimiin, jolloin välineinä voivat
olla työvoimapoliittisten toimien lisäys, asuntotuotanto
ja yritysten investointituet.
Ulla-Maj Wideroos /r:
Värderade talman! Svenska riksdagsgruppen har i budgetförhandlingarna
prioriterat samhällets grundläggande frågor.
Finland är inte bara en ekonomisk enhet, utan i hela landet
bor och lever människor, människor som är
vårt samhälle. I förhandlingarna har
vi betonat kommunernas möjligheter att sköta omsorg
och skola.
Svenska riksdagsgruppen har också påpekat att
vi måste reparera vägarna i glesbygden och att det är
nödvändigt att vi utan dröjsmål
vidtar åtgärder för att rädda Östersjön,
eftersom oljehamnen i Primorsk öppnar redan i december.
Finland har t.ex. inget oljebekämpningsfartyg i östra
Finska viken. Allt detta är infrastruktur i vid bemärkelse,
komponenter som alla är viktiga för att hela Finland
skall förbli välmående och framgångsrikt — även
i tider av långsammare eller t.o.m. avstannad tillväxt.
Riksdag och regering har naturligtvis ett alldeles speciellt
ansvar att prioritera rätt när det ekonomiska
utrymmet är begränsat. Och det är det alltid.
Svenska riksdagsgruppen har därför haft en aktiv
roll i förhandlingarna och framfört tydliga prioriteringsområden.
Förslaget till nästa års budget
anser svenska riksdagsgruppen vara väl avvägt.
Trots nedskruvade tillväxtprognoser väljer regeringen
att lägga fram en svagt expansiv budget som innehåller extra
satsningar på framförallt kommuner och vägar.
Viktiga miljöprojekt, som byggandet av vattenreningsverket
i S:t Petersburg, kommer också i gång.
Satsningarna på infrastruktur i vid bemärkelse är
inte att slösa pengar, tvärtom, det är
god ekonomi och gör sitt för att människor
kan lita på att de har tillgång till god utbildning,
vård och omsorg och annan service, som tryggar deras rätt
till lika möjligheter. Detta är grunden för
en socialt hållbar utveckling och ett jämlikt
samhälle.
Tjänster utgör aldrig hinder för
arbete och aktivitet, utan skapar tvärtom förutsättningar
för deltagande i samhällslivet. Samhällsservicen skall
alltså inte ses som en belastning för ekonomin,
utan som en tillgång som bidrar till att landet klarar
sig bättre också ekonomiskt.
Arvoisa puhemies! Ennen kuin käsittelen tarkemmin eräitä tärkeitä kohtia
talousarviossa, haluan ottaa esille menettelytavan esitystä laadittaessa.
Vallan kolmijaon periaate kulkee punaisena lankana läpi
lainsäädäntömme. Hallituksella
on toimeenpanovalta, eduskunnalla lainsäädäntövalta
ja tuomioistuimilla tuomiovalta. Itse asiassa (Ed. Ala-Nissilä:
Tämä tiedetään!) — kuunnelkaa
loppuun asti — hallitus ei toimi ainoastaan toimeenpanevana
tahona vaan myös valmisteluelimenä. Hallitus antaa
esimerkiksi lakiehdotukset ja talousarvioesitykset, jotka eduskunta sitten
käsittelee. Talousarviokäsittely eduskunnassa
kesäkuussa asetti hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat
hallituksen asemaan. Ryhmyreistä, joiksi heitä kutsumme,
tuli valmisteluelin valtiovarainministerin kutsuttua meidät
neuvotteluihin. Tähän tarjoukseen ei tietenkään
voitu vastata kieltävästi. Ryhmyreiden oli tarkoitus
esittää tulevan vuoden talousarvioon painopistealueita,
ja sen he myös tekivät. Eduskuntakäsittelyssä ryhmyrit
tulevat ottamaan kantaa itse valmistelemiinsa asioihin. Tämä ei
vastaa länsimaisen lainsäädännön
perusperiaatteita. (Ed. Ala-Nissilä: Oliko Kalliomäki paikalla?)
Ryhmyrit — kuunnelkaa loppuun asti — ja välillisesti
hallituspuolueiden eduskuntaryhmät ovat moraalisesti sitoutuneet
suureen osaan budjetista jo ennen esityksen käsittelyn
alkamista eduskunnassa, mikä on myös periaatteellisesti
väärin budjettivallan kuuluessa eduskunnalle.
Eduskunta ei voi eikä saa luopua vallastaan. Talousarvioon
tullaan väistämättä tekemään
tarkistuksia alkukierroksesta riippumatta — on jopa eduskunnan
velvollisuus tarkistaa ja muuttaa talousarviota. On tietysti toinen
asia, kuinka suuria tarkistukset ovat. On liian aikaista sanoa (Ed.
Rajamäki: Totta kai, kun pohja pettää!) — jaksaisitteko
kuunnella kuitenkin — tuleeko poikkeuksellinen menettely
loppujen lopuksi johtamaan pienempiin vaatimuksiin. Budjettiriihi
lisäsi menoja maltillisesti. Nyt on jäljellä eduskuntakäsittely,
johon tänä vuonna tulee vaikuttamaan verotulojen
vähentyminen. On mahdollista, ettemme edes saa vastausta
tänä vuonna.
On olemassa filosofisia ja perustuslaillisia, ja ehkä myös
taloudellisia, epäilyjä menettelyä kohtaan.
Sitoumukset eivät ole mitään uutta. Budjettikehysten
käsittely sitoo jo sinänsä eduskuntaa
suuriin linjoihin, mutta tämän vuoden kesäkuun
käsittelyssä, joka tuli tämän
päälle, käsiteltiin yksittäisiä momentteja
ja hankkeita elimessä, jolla ei ole mitään
virallista asemaa. Menettely synnyttää sekavia
tunteita ainakin meidän ryhmässämme,
ja on varmaan sallittua kertoakin se täällä.
Se oli sinänsä mielenkiintoinen kokeilu, jonka
lopputulos tällä kertaa oli hyvä sisällöltään,
mutta argumentit sitä vastaan ovat voimakkaita, ja ne on
otettava tosissaan.
Arvoisa puhemies! Ruotsalainen eduskuntaryhmä painottaa
huolenpitoa julkisten palvelujen hoitamisesta. Valtion rahoitusosuuden
korottaminen sosiaali- ja terveydenhoidossa oli ja on oikea toimenpide.
Kesäkuussa arvioimme tämän antavan kunnille,
jotka käytännössä hoitavat sosiaali-
ja terveydenhoidon, 440 miljoonaa markkaa lisää.
Hallituspuolueiden eduskuntaryhmien päätöksessä sanotaan,
että nämä lisäresurssit tulee
käyttää hyvinvointipalvelujen edistämiseen, erityisesti
lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi. Kouluterveydenhoitoon,
koulukuraattorien lisääntyneeseen tarpeeseen ja
iltapäivähoidon järjestämiseen
koululaisille tulisi erityisesti kiinnittää huomiota.
440 miljoonaa markkaa ensi vuodelle on itse asiassa vähemmän
kuin se, mitä lääkäreiden palkankorotukset
tulevat maksamaan kunnille ja valtiolle. Lisäksi on tietysti
otettava huomioon pidempien hoitojonojen aiheuttamat kustannukset.
Ei tarvitse olla matemaattisesti kovinkaan lahjakas huomatakseen,
etteivät lisäresurssit kaikilta osin tule löytämään
oikeaa osoitetta. Tämän johdosta ruotsalainen
eduskuntaryhmä on ehdottanut, että valtionosuuksien
kustannustarkistukset tehtäisiin kokonaisuudessaan eikä vain puoliksi,
kuten nyt ehdotetaan. On tietysti totta, että talousarvioesitys
monella tavalla on erikoinen kuntien kannalta, koska se sisältää verrattain suuria
muutoksia valtionosuusjärjestelmään,
joihin Pekkarisen ja Sailaksen muutosehdotukset ovat antaneet aihetta.
Monet kunnat, joilla on heikko talous, hyötyvät
tästä, mutta on myös kuntia, jotka menettävät
uudistuksen myötä.
Valtion kunnille osoittaman tuen jälkeenjääneisyyden
korjaaminen hyödyttää myös kuntia. Tuloksena
suurista kuntien talouteen vaikuttavista muutoksista kunnat voittavat
loppujen lopuksi yli miljardi markkaa, puolitoista. Yksittäiset vaihtelut
ovat kuitenkin suuria, ja kaikki, myös häviäjät,
joutuvat vastaamaan lääkärilakon kustannuksista,
samalla kun vaatimus paremmista peruspalveluista kasvaa. On myös
huomioitava, että ensi vuonna tulee voimaan vaatimus, että kuntien
taloussuunnitelmassa on tasapainotettava syntyvät alijäämät.
Myös tätä ajatellen valtionosuuksien
täysi indeksitarkistus olisi tärkeää. (Ed.
Ala-Nissilä: Kyllä! Se on oikein!) — No,
tulihan se sieltä.
Normaalia pitäisi olla tarkistaa aina kustannusten
kasvu kokonaisuudessaan; nyt normaalia on ollut niiden tarkistaminen
puoliksi, suurempi tarkistus on ollut poikkeus. On välttämätöntä painottaa
täyden tarkistuksen ainoastaan merkitsevän palvelujen
säilyttämistä aikaisemmalla tasolla.
Jos se tapahtuu ainoastaan puoliksi, on itse asiassa kysymyksessä supistus.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä olisi mielellään
nähnyt täyden indeksitarkistuksen. Eräs
maamme suurimmista yhteiskunnallisista ongelmista, joka pitkällä tähtäimellä myös
vaarantaa hyvinvointivaltiomme perustan, on se, ettei muun muassa
sosiaali- ja terveydenhoitohenkilökunta jaksa. Neljäsosa hoitohenkilökunnasta
jää eläkkeelle kymmenen vuoden kuluessa.
Henkilökunnan viihtyminen työssään
ja nuorten hakeutuminen palvelusektorille on erittäin tärkeää.
Ongelma vaatii toimenpiteitä nyt eikä myöhemmin.
Talman! Budgetförslaget är som sagt till
stor del väl avvägt. Skattesänkningarna,
om än små, är nödvändiga
för att sporra den inhemska marknaden och uppmuntra till
sysselsättning. Skattesänkningarna sker inte på bekostnad
av servicen, tvärtom. De behövs för att
vi skall kunna finansiera vår välfärd
i framtiden. Även om de ekonomiska framtidsutsikterna är
ovissa är det viktigt att Finland förblir konkurrenskraftigt
och attraktivt för arbetskraft och företag att
verka i.
Infrastrukturen i landet är av central betydelse för
en smidig och effektiv ekonomi. Svenska riksdagsgruppen har påpekat
att skötseln av vägar skriker efter mera resurser.
Genom att låta vägar förfalla sparar
man inte utan skjuter upp utgifter. Idag är vägarna
ställvis t.o.m. farliga, trots att de dagligen används
till skolskjutsar. Som ett resultat av svenska riksdagsgruppens
arbete innehåller budgetförslaget en betydande
nivåförhöjning på drygt 300
miljoner mark för skötseln av basvägnätet
med betoning på det lägre vägnätet,
alltså de mindre vägarna. Det är en viktig
signal som måste få uppföljning. Ett
annat exempel på ett mindre projekt är elektrifieringen
av den regionalt viktiga järnvägen Seinäjoki—Vasa. Projektet
tog ett steg framåt då regeringspartiernas gruppordföranden
kom överens om att elektrifieringen skall ske så snabbt
som möjligt, även om ingen tidtabell slogs fast.
När framtidssatsningar i infrastrukturen görs
i budgeten är det viktigt att man kan hitta dem på olika
håll i landet och inte bara i huvudstadsregionen.
Arvoisa puhemies! Ruotsalainen eduskuntaryhmä on iloinen
ensi vuoden talousarvioesitykseen sisältyvistä tärkeistä ympäristöpanostuksista.
Kaakkois-Pietariin rakennettava vedenpuhdistamo valmistuu kansainvälisellä rahoituksella
EU:n
Tukholman huippukokouksen periaatepäätöksen
mukaisesti. Toimivalla vedenpuhdistuslaitoksella tulee olemaan huomattava
merkitys veden laadulle itäisellä Suomenlahdella.
Hankkeen merkitys ja symboliarvo lisääntyy sen
ollessa ensimmäinen konkreettinen hanke Suomen tunnetuksi
tekemässä pohjoisessa ulottuvuudessa. Vedenlaadun
parantaminen vaatii toki lisätoimia kotimaassa, mutta tämä kansainvälinen
panostus tuottaa paljon aika pienellä panostuksella. Ruotsalainen
eduskuntaryhmä haluaa kuitenkin painottaa, että vuosien
2003 ja 2004 rahoituksen on tapahduttava voimavaroilla, joita ei
oteta lähialuevaroista. Lähialuevaroja tarvitaan
sellaisinaan demokraattisen kehityksen ja oikeuslaitoksen vahvistamiseksi
naapurimaissamme.
Primorskin öljysatama lähellä Suomen
itärajaa otetaan käyttöön joulukuussa. Öljykuljetusten
arvioidaan kasvavan Suomenlahdella 40 miljoonasta tonnista 80 miljoonaan
tonniin vuoteen 2005 mennessä. Tällä hetkellä Suomella
ei ole yhtään öljyntorjunta-alusta Hangon
itäpuolella. Öljyvahinko olisi kohtalokas ympäristön
kannalta, ja vahinko voi tulla 30, niin, jopa 200 kertaa kalliimmaksi
yhteiskunnalle kuin investointi nykyaikaiseen varustukseen. Ruotsalaisen
eduskuntaryhmän neuvottelijat saivat tärkeän
pöytäkirjamerkinnän talousarvioneuvottelujen
yhteydessä öljyntorjunta-aluksen sijoittamisen
selvittämiseksi siten, että se vastaa paremmin
muuttuneita olosuhteita. Lisäksi todettiin mahdollinen uusien
alusten tarve. Käytännössä on
kyse öljyntorjuntavalmiuksilla varustetun aluksen sijoittamisesta
Kotkaan. Asia on kiireellinen, ja se tulisi käsitellä jo
tänä vuonna. Ruotsalainen eduskuntaryhmä tulee
seuraamaan asian etenemistä.
Värderade talman! Budgeten innehåller flera sociala
satsningar, som behandlades utförligare redan på våren
i samband med diskussionen om rambudgeten. Nivåförhöjningen
av de lägsta pensionerna slår budgettekniskt fullt
ut först nästa år. Sänkningen
av pensionärernas förhöjda sjukförsäkringsavgift
fortsätter och skillnaden mellan löntagare och
pensionärer skall försvinna helt 2003 i enlighet
med svenska riksdagsgruppens mål. Man kom redan då överens
om en hel del åtgärder riktade till dem som har
det allra sämst i samhället. Fler bostäder
kommer att byggas för bostadslösa. Återinförandet
av barntillägget på arbetsmarknadsstödet
kommer i praktiken att gagna många ensamförsörjare
utan arbete.
Dessutom blir det möjligt att förtjäna
lite mera utan att utkomststödet sjunker. Arbetskraftsförvaltningen
har fått tilläggsresurser, både i våras och
under budgetmanglingen, för att förbättra sysselsättningen.
Detta är exempel på några åtgärder
i budgeten för att förbättra de svagastes
situation. Budgeten har en social dimension som strävar
efter att så träffsäkert som möjligt
hitta målgrupperna och mera effektivt hjälpa upp
deras svårigheter.
Även om budgeten till stor del motsvarar svenska riksdagsgruppens
målsättningar, finns det några frågor
som gruppen gärna hade sett inkluderas i den. Det var tråkigt
att förslaget att ge föräldrarna ekonomiskt
stöd då de adopterar barn från andra
länder förkastades. Förslaget att förbättra
samernas möjligheter att få vård på sitt
modersmål ströks tyvärr också.
Båda handlade om ganska små utgiftsposter.
Tyvärr kom regeringen inte heller vidare med förslaget
om att erbjuda handikappade mera assistent- och tolkhjälp.
I detta fall skulle det antagligen handla om en lite större
omorganisering av bidragsformerna till handikappade, och det fanns inte
politisk vilja att gå in på det området.
Svenska riksdagsgruppen vill i alla fall hålla frågan varm,
eftersom samhällets målsättning måste vara
att hjälpa dem som har det sämst ställt, även om
det kan betyda att någon förlorar någon
tia på det. Det är en ändamålsenlighetsprövning.
Fru talman! Till sist: Det ekonomiska läget är ovisst.
Regeringens förslag bygger på antaganden att skatteintäkterna
minskar och engångsintäkter, som optionsvinster,
räknar inte regeringen med alls. Tillväxten i
centrala marknadsområden som USA, EU och Japan förväntas
fortsätta svag nästa år. Fortfarande är
det oklart om de stora skattesänkningarna i USA får önskad
effekt. Den nya japanska premiärministern, som det ställs
stora förväntningar på, har ännu
inte gett förslag till nödvändiga strukturella
reformer av landets ekonomi. Tyskland har under sommaren skruvat
ned sina tillväxtprognoser till en procent.
Det är självklart att den ekonomiska omgivningen
påverkar även oss, precis som vi påverkas
positivt av en uppgång i världsekonomin, påverkas
vi negativt av en nedgång. Budgetförslaget räknar
för nästa år med en tillväxt
på 2,5 procent hos oss (Ed. Kuoppa: Det stämmer
inte!) — dvs. en sänkning med 0,2 procent från
i år. En dylik tillväxt tilllåter inga
stora tilläggsutgifter i budgeten. Med ansvar för
de allra svagaste i samhället är det viktigt att
staten håller sina kostnader under kontroll. Det föreliggande
budgetförslaget innehåller redan som sådant
betydande tilläggssatsningar och är svagt expansivt
till sin karaktär. I dagens läge är det
svårt att sia om morgondagen.
Svenska riksdagsgruppen anser att man inte skall förhasta
sig, utan hålla huvudet kallt och följa med den
ekonomiska utvecklingen. Räntorna är på sjunkande,
invånarna konsumerar flitigt, många branscher
ser i varje fall med tillförsikt på framtiden,
företagen är inte överskuldsatta. Nu skall
vi se till att vi håller våra strukturer i skick, strukturer
som påverkar vår konkurrenskraft. Detta inbegriper
basfunktioner som utbildning, vård och infrastruktur — delar
av ekonomin som bör vara på hög nivå oberoende
av konjunkturerna.
Den välformade budgeten hade varit en omöjlighet
utan en stram ekonomisk politik. Vi ser nu frukterna av den ansvarsfulla
politik som förts. Utan den hade det inte funnits utrymme
för såväl satsningar på välfärdstjänster,
skattesänkningar som på amorteringar av statsskulden.
Den minskade statsskulden har lättat en aning på trycket
på räntesidan, men i och med att amorteringarna
för nästa år beräknas bli endast
678 miljoner euro får vi räkna med att ränteutgifterna
inte kommer att sjunka i samma takt som hittills. Utan tidigare amorteringar
hade svängrummet varit betydligt mindre och det hade funnits
betydligt mindre medel för framtidssatsningar.
Om man jämför nästa års
ränteutgifter med dem för 2000, ifjol alltså,
märker man att de sjunkit med en miljard, inte mark utan
euro. Sjunkande räntor inverkar visserligen också sänkande
på ränteutgifterna. Det åskådliggör
hur viktigt det är att betala av på statsskulden.
Om staten... (Ed. Kuosmanen: Det är rätt!) Tack!
Om staten även framöver får in betydande
försäljningsvinster bör de i huvudsak
användas till amortering av statsskulden. Ju mindre statsskulden är
när de stora åldersgrupperna går i pension,
desto större förutsättningar har samhället
att upprätthålla en fullgod service. Ju mindre
statsskulden är desto kapablare är samhället
att gå in i en tid av svagare tillväxt. Budgetmomentet
37, dvs. amortering av statsskulden, behöver därför
sina försvarare även om det inte är populärt
att upprepa samma budskap år efter år.
Talman! Samhället blir aldrig färdigbyggt.
Synen på ett slutmål är förbundet
med den moderna västerländska synen på samhället.
Det finns och kommer alltid att finnas brister och utmaningar som
väntar på sina lösningar och det är
politikernas uppgift att hela tiden vara lyhörda och försöka
finna lösningar på dem så att alla kan
leva ett gott liv.
Denna budget är ett steg i den fortgående
processen. Svenska riksdagsgruppen anser, för att uttrycka
det lite klichéartat, att steget går i rätt riktning
och följer gruppens prioriteringar att satsa på samhällets
grundläggande strukturer och sålunda stärka
ekonomin.
Janina Andersson /vihr:
Arvoisa rouva puhemies! Maailmantalouden tilanteen epävarmuutta
on koko budjettiprosessin ajan käytetty keppihevosena erilaisten
poliittisten tavoitteiden ajamiseen. Suhdanteita on epäilemättä vaikea
ennustaa. (Ala-Nissilä: Hevosmiesten hommaa!) Suomen tilannetta
helpottaa kuitenkin se, että talouden perusasiat ovat meillä kunnossa
ja taloutemme kestää kohtalaisenkin suuren vientiteollisuuden
notkahduksen tällä hetkellä. (Ed. Ala-Nissilä:
Työttömyys on aivan liian korkea tällä hetkellä!)
Toisaalta kriisin maailmanlaajuisuus — Yhdysvalloista
Eurooppaan ja Japaniin — voi ennakoida, että kansainvälisen
talouden kehitys voi osoittautua ennakoituakin huonommaksi, jolloin Suomessakin
aletaan lähestyä kriisirajoja. Ongelmana on, ettei
EU:lla ole käytössä yhtä tehokkaita
suhdannetasauksen keinoja kuin Yhdysvalloilla.
Vihreä eduskuntaryhmä toivoo, että pitäisimme
rauhallisesti kiinni nykyisestä hieman elvyttävästä budjettilinjastamme.
Mihinkään suuriin rahanlisäyksiin ei
nyt ole syytä, mutta ei myöskään
pidä paniikinomaisesti etsiä säästöjä,
jos taloudellinen tilanne huononee ja rahaa kuluu laskettua enemmän
työttömyyden ja muiden ongelmien hoitoon. Olemalla
tekemättä mitään suuria muutoksia
valtiontalous siis muuttuu itsestään elvyttävämmäksi,
jos taloudellinen tilanne heikkenee ja väistämättömät
kulut kasvavat. Toivottavasti näin ei käy, mutta
jos näin käy, silloin pitää olla
malttia.
Emme näin ollen vihreässä eduskuntaryhmässä näe
nyt suurta syytä tehdä suuria muutoksia budjetin
loppusummaan, mutta olisimme toivoneet enemmän rohkeutta
muilta hallituspuolueilta rakenteellisiin muutoksiin etenkin verotuksen osalta.
Me tarvitsemme verotuloja kipeästi hyvinvointivaltiomme
ylläpitämiseen ja myös parantamiseen,
mutta näitä verotuloja ei tarvitse välttämättä kerätä näin
painotetusti vain työn tekemisestä, vaan nyt on
taas koittanut suuri hetki vihreälle verouudistukselle
(Ed. Kekkonen: Mitä se tarkoittaa?) eli verotuksen painopisteen
siirtämiselle työn verottamisesta ympäristöveroihin. (Ed.
Ala-Nissilä: Bensaan lisää hintaa!) — Ed. Ala-Nissilä,
on muitakin vaihtoehtoja.
Ympäristöverot kohdistuvat energian kuluttamiseen,
myös teollisuudessa, saastuttamiseen, raaka-aineiden kulutukseen
ja jätteiden tuottamiseen. Meillä on ehdotuksessamme
monta tärkeää kohtaa, miten voimme samaan
aikaan parantaa ympäristön tilaa ja vähentää paineita
verottaa työn tekemistä. Vihreä verouudistus
on oikeastaan väärä nimi tälle
projektillemme, sillä parempi nimi tälle verouudistukselle
olisi Suomen kansallisen ilmasto-ohjelman verolinjaus.
Hallituskumppanimme pakenivat vastuuta eivätkä olleet
valmiita hyväksymään vihreiden esitystä,
jolla olisi toteutettu tämä sekä eduskunnan että hallituksen
hyväksymä Kansallisen ilmasto-ohjelman verolinjaus.
Samalla tämä olisi myös vihreä askel
harmaan talouden torjumiseen, sillä juuri työn
verottamistahan moni yrittää väistää ja se
on näköjään aika helppoa, kun
saamme lukea, mitä tapahtuu tällä hetkellä Suomessa,
mutta energiaverotusta tai muita ympäristöveroja
ei voi yhtä helposti väistää.
Mutta harmaasta taloudesta enemmän ed. Erkki Pulliaisen
puheessa; häntä kannattaa kuunnella, koska siitä on
paljon puhuttavaa. (Ed. Ala-Nissilä: Siitä on
aina opittu!)
Budjettiriihessä kuitenkin sovittiin, että hallitus
selvittää vuoden 2003 budjetin kehyskäsittelyyn
mennessä sen, miten energiaveroja käytetään
vuoteen 2010 saakka Kioton pöytäkirjaan liittyvien
sitoumusten toteuttamiseksi. Samalla selvitetään
kansantalouden kannalta edullisin malli korotusten toteuttamiseksi.
Haluamme kiittää ministeri Mönkärettä — hän
ei nyt kuule, mutta ehkä hän saa tämän
jostain kuulla (Ed. Korkeaoja: Lähettäkää kirje!) — siitä,
että hän on reagoinut tuulivoimainvestointien
tarpeellisuuteen allekirjoittamalla sopimuksen 34 prosentin investointituesta
Vapo Oy:n Kuivaniemen tuulivoimahankkeelle. (Ed. Kalliomäki:
Vähän liikaa: 32! — Ed. Korkeaoja: Siltikään
ei ole kilpailukykyinen!)
Kansallisen ilmastostrategian lähtökohtana
on täyttää Suomelle asetetut kasvihuonepäästöjen vähentämistavoitteet,
joiden toteuttamisessa energiapoliittiset toimet ovat ratkaisevissa
asemissa. Keskeinen lähtökohta on, että energian käyttöä tehostetaan
merkittävästi ja että uusiutuvien energialähteiden
hyödyntämistä tuntuvasti lisätään.
Energiatuen myöntämisvaltuuteen esitetään
ensi vuoden budjettiin kasvua yli 54 miljoonaa markkaa, ja energiansäästön
ja uusiutuvan energiankäytön edistämiseen
ja energiatiedottamiseen tulee lisää 5,3 miljoonaa
markkaa. Eli nyt mennään aivan oikeaan suuntaan.
Mutta ei pelkästään hyvää energiapuolella. Kansalliseen
ilmastostrategiaamme liittyen vihreä eduskuntaryhmä on
pahoillaan siitä, ettei asuntoministeri Suvi-Anne Siimes
onnistunut vakuuttamaan hallitusta siitä, että määrärahoja
lisätään olemassa olevan rakennuskannan
energiataloudellisten korjausten tekemiseen jo vuoden 2002 budjettiin.
Koska asia on todella merkittävä myös
hallituksen ja eduskunnan hyväksymän ilmastostrategian
kannalta, pitää valtiovarainvaliokunnan etsiä keinoja
tämän rahoitusmuodon turvaamiseksi. Näiden
tukien tarkoitus on toimia porkkanoina esimerkiksi maalämpöön
siirtymiselle ja talojen energiapihimmiksi tekemiselle. Tavoitteena
on rakentamisen ekotehokkuus ja erityisesti kasvihuonekaasupäästöjen
vähentäminen osana kansallista ilmastostrategiaamme. Asuntorahaston
toimialuetta oltaisiin samalla laajentamassa myös omakotitaloihin,
jotka näin saisivat lisää vauhtia energian
säästämiselle.
Ärade herr talman! Jag vill tacka mina kolleger för
ett gott samarbete när vi i juni gick igenom prioriteringarna
inför budgeten och speciellt Sfp-gruppen för det
goda samarbetet för att få S:t Petersburgs vattenreningsverk
till stånd. Det är ett projekt som jag mycket
länge har hoppats och väntat på och som
Finland nu äntligen satsar på.
Ändå måste jag säga det
klart, och det måste vi alla vara medvetna om, att vi är
med i en regering med många partier och allting handlar
om kompromisser, ingen får sin egen vilja igenom. Det gäller
att steg för steg komma i rätt riktning och jag
kan säga att redan det här vattenreningsverket
gör mitt liv mycket lättare. Jag kan känna att
vi har gjort någonting mycket viktigt. Vi gör varje
dag viktiga saker men det går inte att rädda världen
på en gång, det är något vi
tyvärr får lära oss här. Vi
måste njuta av små steg i taget.
Det handlar om prioriteringar, vi kan inte ge allt gott åt
alla fastän vi hur skulle vilja. När jag lyssnade
på ledamot Mauri Pekkarinen så kunde jag bara
nicka, förstås, ja, det vill jag också så gärna,
men tyvärr, Pekkarinen är full av empati, men är
han också realist?
Arvoisa herra puhemies! Moni vihreille tärkeä tavoite
saavutettiin jo eduskuntaryhmien kesäkuisen sopimuksen
myötä. Olimme tyytyväisiä neuvottelijamme
ed. Anni Sinnemäen yhdessä hallituskumppaneiden
kanssa aikaansaamaan sopimukseen, jonka ulkopuolelle ainoastaan
vasemmistoliiton ryhmä silloin jättäytyi.
Ykköstavoitteemme näissä neuvotteluissa
olivat samat kuin monesti ennenkin, eli satsaaminen lasten ja nuorten
hyvinvointiin sekä Itämeren pelastamiseen. (Ed.
Tiusanen: Ensi vuonna on sinileväkesä!)
Tuolloin eduskuntaryhmien puheenjohtajat pääsivät
sopimukseen lasten ja nuorten hyvinvointipalveluiden parantamisesta.
Aina voisi toivoa lisää, mutta tämä on
kuitenkin askel oikeaan suuntaan. Hyväksytyt sosiaali-
ja terveydenhuollon valtionosuusprosentin korotukset tuovat jonkin
verran helpotusta kuntien mahdollisuuteen järjestää kouluterveydenhuolto,
koululaisten iltapäivähoito ja mielenterveyspalvelut.
Näin taataan muun muassa Niuvanniemen lasten- ja nuortenpsykiatrisen
erityisyksikön perustaminen.
Kunnilla on suuri vastuu, ja tiedämme, että monella
kunnalla on vaikea löytää tämänkin
jälkeen tarpeeksi rahaa, jotta ne voisivat olla tyytyväisiä siihen
lopputulokseen, joka kuntalaisilla on. Uskomme, että kaikki
tekevät parhaansa ja että ensi vuonna ihmisillä on
vielä vähän paremmat oltavat kuin tällä hetkellä Suomessa.
Vihreä eduskuntaryhmä on varsin tyytyväinen
siitä, että pääsimme yhteisymmärrykseen satsauksesta
Itämeren tilan parantamiseksi, ed. Tiusanen. Tiedämme,
että vaikka nyt teemme satsauksia, se ei tule näkymään
vielä, ei ehkä kymmeneen vuoteen, mutta ehkä lapsemme
näkevät sen. Suomen osuutena Pietarin lounaisen jätevesipuhdistamon
rakentamiseen annetaan nyt 60 miljoonaa markkaa kolmen vuoden kuluessa. Kävin
itse vuonna 95 ed. Tiusasen kanssa katsomassa kyseistä jätevesilaitosta,
ja tämä raha on todella tarpeen. Voimme onnitella
itseämme, että olemme tehneet erittäin
viisaan ratkaisun.
Maatalouden ympäristötukiin saatu lisäsatsaus
mahdollistaa uusien luomutuotantosopimusten tekemisen ensi vuonna — myös
ed. Pulliaiselle erittäin mukava asia — sekä viljelijöiden
sitoutumisen uusiin suojeluvyöhykesopimuksiin. Nämä ovat
erittäin tärkeitä Itämeren kannalta. Itämeren
ja ylipäätään vesistöjemme
rehevöitymisen kannalta on tärkeää liikennepolitiikka, mitä kaikki
eivät aina muista. Tässä panemmekin Itämeri-otsikon
alle niin Pietarin laitoksen kuin maatalouden ja etenkin myös
rautateihin tehdyt satsaukset.
Budjetista löytyy Kerava—Lahti-oikorata ja muita
ratasatsauksia. Tässä kohtaa on tärkeä muistaa,
että päärata, edustajat Rauhala ja Mertjärvi,
tarvitsee ohitusraiteita kasvavan väestön työmatkatarpeisiin.
Itämeren kannalta olisi oleellista, että toimiva
joukkoliikenne vähentäisi yksityisautoilun tarvetta.
Näin pelastamme kaikkia vesistöjämme,
niin Itämerta kuin järviämmekin. Muita
pieniä ilonaiheita ympäristön kannalta ovat
riihessä lisätty raha luonnonsuojelualueiden hoitoon
sekä rakennusperinnön suojeluun.
Ympäristö- ja kehitysapuministeriämme
Satu Hassia voi myös onnitella kehitysyhteistyömäärärahojen
noususta runsaalla 160 miljoonalla markalla. Kansantuoteosuus nousee
lievästi, mikä on vihreiden mielestä hyvä alku.
Pienikin prosenttiosuuden nousu on periaatteellisesti tärkeä.
Se on osoitus siitä, että Suomi aidosti pitemmällä aikavälillä tavoittelee
YK:n suosittelemaa 0,7 %:n tasoa. (Ed. S. Lahtela: Ei ole
niin tarpeen!) — On se.
Jo ennen varsinaista riihtä budjettiesitykseen sisältyi
merkittävä uudistus, jolla toimeentulotuen ja
ansiotulojen yhteensovitusta muutettiin niin, että ansiotulojen
hankkiminen on nykyistä kannattavampaa. Käytännössä päätös
tarkoittaa, että ensi vuoden alusta toimeentulotuella oleva voi
ansaita 600 markkaa kuussa, ilman että ansiotulot leikkaisivat
toimeentulotukea. Muutoksen seurauksena pienetkin pätkätyöt
tulevat toimeentulontuen saajalle houkuttelevammiksi.
Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara sai siis aikaiseksi askeleen
oikeaan suuntaan sosiaaliturvamme järkevöittämisessä.
Lisää tällaisia askeleita ja mielellään
suurempaa kokonaisratkaisua vihreä eduskuntaryhmä pitää välttämättömänä lähitulevaisuudessa.
Seuraava hallitusohjelma on ehkä realistisin hetki, jolloin
pääsemme jatkamaan tätä järkevöittämistä.
(Ed. Kuosmanen: Mistä rahat!) — Kyllä me
hoidamme sen yhdessä.
Tasa-arvotoimiston määrärahojen lisääminen on
yksityiskohta, mutta merkittävä sellainen, joka
parantaa mahdollisuuksia lainsäädännön
kehittämiseen. Ehkä me parannamme tasa-arvoakin
yhdessä ed. Kuosmasen kanssa.
Sosiaalialan osaamiskeskusten perustaminen vaikuttaa pitkällä tähtäimellä palvelujen
parantamiseen. Nämä ovat pieniä asioita,
mutta ne kaikki vievät oikeaan suuntaan. Mutta oli kuitenkin valitettavaa,
että RAY:n jaettavaa tuottoa karsittiin siitä esityksestä,
jonka sosiaali- ja terveysministeriö oli tehnyt. Tämä vaikeuttaa
esimerkiksi päihdeongelmaisten äitien hoidon järjestämistä.
Vielä lopuksi joitakin poimintoja ryhmämme asettamista
neuvottelutavoitteista: Korkeakouluopiskelijoiden ateriatuen korotus
jäi pieneksi, mutta se on silti erinomainen tapa parantaa
opiskelijoiden sosiaalista asemaa. Nuorten työpajatoiminnan
tukeminen ja ennalta ehkäisevä huumetyö ovat
nekin tervetulleita budjettilisäyksiä. Mutta meillä on
työsarkaa vielä paljon tässä talossakin,
koska vihreä eduskuntaryhmä on hyvin pahoillaan
siitä, että tuki kansainvälisille adoptioille
ja esikoululaisten kuljetuksiin tyrmättiin. Näihin
rahallisesti erittäin pieniin, mutta vaikutuksiltaan erittäin
suuriin asioihin palaamme varmasti valiokuntakäsittelyn
edetessä.
Paljon työniloa kaikille!
Puhetta on ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies
Mikkola.
Kari Kärkkäinen /kd:
Arvoisa puhemies! Hyvät edustajat! Katja, nuori äiti
Helsingistä, miettii, miksi hänen työttömyysturvansa
peruspäiväraha 127 markkaa puolittui, kun hän
jäi vanhempainpäivärahakaudelle lapsensa
synnyttyä. Hänen vanhempainpäivärahansa
on 60 markkaa vuorokaudessa, ja näitä kotityöntekijöitä samalla
päivärahalla löytyy Suomesta yli 23 000
henkilöä.
Tuore kunnansihteeri Kainuussa pohtii, miksi hallitus ei arvosta
kunnallisia työpaikkoja. Heidän veroprosenttinsa
on 19,75 ja kunnan vuosikate on vahvasti miinuksella. Naapurikunnat
eivät tunne kiinnostusta heittäytyä kumppanuuteen
taloudellisesti näin heikon kunnan kanssa. Kunnan asukkaista
lähes puolet on yli 60-vuotiaita.
Martti on tehnyt elämänsä työtä hitsarina
konepajalla. Hän odottaa hoitojonossa ohitusleikkaukseen.
Viime viikolla Martti sai sydäninfarktin. Eilen hän
pohti sairaalassa, vieläkö hän pääsee
hoitoon, leikkaukseen, elinaikanaan.
Hallitus rakastaa rikkaita.
Suomessa niin alueelliset kuin yksilökohtaisetkin tuloerot
ovat lähteneet voimakkaaseen kasvuun vuoden 1993 eli laman
syvän pohjan jälkeen, kertoo Valtion taloudellisen
tutkimuskeskuksen Vattin tuore tutkimus. Tiedämme hyvin, niin
kuin tutkimus kertoo, että Pääkaupunkiseutu
on vaurastunut viime vuosikymmenen loppuvuosina tuntuvasti nopeammin
kuin muu maa. Kuitenkin Pääkaupunkiseudullakin
hyvinvointi on tavallisen kansalaisen kohdalla hävinnyt
helposti korkeisiin asumiskustannuksiin ja juurettomuuteen liittyviin
kasvaviin sosiaalisiin ongelmiin.
Noin 9 prosenttia suomalaisista eli 460 000 ihmistä alitti
ennakkotietojen mukaan köyhyysrajan vuonna 1999, jos rajana
pidetään 60 prosenttia mediaanituloista, niin
kuin Euroopan unioni sen tekee. Viime vuosikymmenen kehitys synnytti
suuria kuiluja yhteiskuntaryhmien välille. Pienimmän
tulonsaajan tulot kasvoivat koko 90-luvulla 100 markkaa, siis keskimäärin
10 markkaa vuodessa, ja ylimmässä tuloluokassa
72 000 markkaa. Haluankin kysyä Paavo Lipposen
hallitukselta ja sen jäseniltä, mitä tarkoittaa
teidän lupaamanne yhteisvastuu.
Tämä tuloerojen kasvu ja köyhien
määrän lisääntyminen
on tapahtunut aikana, jolloin maan hallituksessa ovat istuneet molemmat
vasemmistopuolueet yhdessä kokoomuksen kanssa. Voi vain
kysyä, mihin vasemmistopuolueet ovat hukanneet köyhän
asian vai onko niistäkin tullut hyväosaisten etujärjestöjä.
Hallitus on saanut hyvääkin aikaan, mutta väestön
eriarvoistuminen on erittäin suuri uhka suomalaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle.
Hyvinvointiyhteiskuntamme on perinteisesti rakentunut sille periaatteelle,
että tuloeroja pyritään tasaamaan yhteiskunnan
ohjaustoimin. Tämän hetken mediamanöövereiden mestari
on vihreiden ministeri Osmo Soininvaara, jolta on kuultu monia hyviä ajatuksia.
Kuitenkin hallituksen työssä ratkaisevat saavutetut
tulokset, eivät pelkät aikomukset.
Veronmaksajain Keskusliitto on laskenut, että valtiovarainministeriön
esittämä budjettiehdotus keventäisi keskipalkkaisen
verotusta ensi vuonna 87 markalla kuukaudessa. Suuripalkkaiselle, esimerkiksi
33 000 markkaa kuukaudessa ansaitsevalle, ehdotus toisi
166 markkaa lisää kuukaudessa käteen,
ja pienipalkkaiselle 6 000 markkaa ansaitsevalle tuo rahatukku
olisi vain 47 markkaa. Tämä sama linja, rikkaille
enemmän ja köyhille vähemmän,
oli todettavissa myös viime vuoden budjettikeskustelussa.
Tätä hallituspuolueiden kansanedustajat kehuvat
laidasta laitaan erittäin hyväksi linjaksi.
Kun tuloerot ovat edellä mainitun tutkimuksen mukaan
kasvaneet, miksi hallituksen pitää niitä edelleen
kasvattaa? Jos on varaa antaa veronalennusta, miksi se ei kohdistu
pääasiassa pienituloisiin? Tai miksi veronalennusvaraa
ei siirretä suoraan elintarvikkeiden arvonlisäveron alentamiseen,
jolloin se hyödyttää eniten pienituloisia
ja perheitä?
Paavo Lipposen toisen hallituksen ohjelmassa todetaan muun muassa
seuraavaa: "Hallitus pyrkii talouspolitiikassaan edistämään
eri väestöryhmien ja maan eri alueiden välistä tasa-arvoa. Se
kiinnittää erityistä huomiota köyhyyden
ja syrjäytymisen torjumiseen. Työllisyyden laajapohjainen
koheneminen tukee osaltaan tämän tavoitteen toteuttamista."
Eva:n tuoreen tutkimuksen mukaan kansalaiset näkevät
julkisen talouden tärkeimmiksi kehittämiskohteiksi
terveydenhuollon, 64 prosenttia vastanneista, poliisin ja sisäisen
turvallisuuden seuraavaksi ja kolmantena sosiaaliturvan. Vähemmän
tärkeitä kehittämiskohteita kansalaisten
mielestä ovat muun muassa maanpuolustus ja ulkoinen turvallisuus.
Puolustusministeri sai hallituksen budjettilinjauksissa selvän
määrärahavoiton. Puolustusmenot ovat
valtion tämän vuoden talousarviossa 9,5 miljardia
markkaa. Ensi vuonna 700 miljoonan lisäys tekee 10,2 miljardia
markkaa. Vuoteen 2004 mennessä 1,1 miljardia kaiken kaikkiaan tulee
lisää puolustushallinnolle sekä normaali vuosittainen
inflaatiokorjaus. Haluankin kysyä, eikö EU-jäsenyyden
yhtenä kriteerinä ollut turvallisuuden parantaminen.
Puolustusselontekoa koskevassa keskustelussa nousi esille, että maamme
puolustusmäärärahojen osuus bkt:sta on
pienempi kuin naapurimaissa Ruotsissa ja Norjassa. Mikä estää hallitusta
ja hallituspuolueiden jäseniä, että samaa
perustelua käytettäisiin myös terveydenhuollon
ja työllisyysmäärärahojen nostamisessa?
Viime aikoina olen kysellyt, pelkääkö hallitus päätöksentekoa,
kun työryhmäkonstiin turvaudutaan asiassa kuin
asiassa. Päättämättömyyttä on helppo
selittää sillä, että asia on
parhaillaan työryhmän selvitettävänä.
Kunnallisvaalien alla hallitus turvautui juuri tähän
keinoon, kun olisi ollut aiheellista keskustella kuntien talous-
ja muista ongelmista. Hallituspuolueet välttivät
silloin keskustelun, kun asioiden kerrottiin olevan Jukka Pekkarisen
työryhmän pohdittavana. Nyt tarvitaan konkreettisia
tekoja kuntien tilanteen korjaamiseksi.
Arvoisa puhemies! Näyttää siltä,
että hallituspuolueiden sisältä tahdotaan
luoda kuva, ettei oppositiolla ole vaihtoehtoa. Pääministeri
Paavo Lipponen on todennut tuon jonkin kerran, ja samaa laulua lauloi
viime vuonna ed. Zyskowicz. On surullista, etteivät pääministeri
ja kokoomuksen ryhmäpuheenjohtaja edes perehdy kristillisdemokraattien
esittämiin vaihtoehtoihin.
Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän varjobudjetti
on paitsi realistisempi myös sosiaalisempi kuin hallituksen
esitys valtion ensi vuoden talousarvioksi. Uskallamme esittää lisämenoja
budjettiin, koska meillä on ratkaisu niiden rahoittamiseksi,
eli pörssivero ja lyhytaikaisten myyntivoittojen vero sekä savukeveron
korottaminen. Näillä veroilla keräisimme
valtion kassaan lähes 2,5 miljardia markkaa.
Jos joku tässä salissa väittää,
että pörssivero ajaisi sijoittajat pois Helsingin
Pörssistä, on hän väärässä.
Pörssivero 0,15 prosentin suuruisena on kuitenkin paljon
pienempi kuin Tukholman ja Helsingin pörssien päivittäiset
hintaerot. Kun ostaja ja myyjä maksavat esimerkiksi 100 000
markan sijoituksestaan molemmat 75 markkaa veroa, olen varma, ettei
tuo vero vie heitä muihin pörsseihin kaupantekoon.
Samalla haluan vielä muistuttaa siitä, että samainen
vero on Englannissa 0,4 prosenttia oston yhteydessä. (Ed.
Kekkonen: Tämäkö se lääke
oli kristillisdemokraateilla!) — Ed. Kekkonen, tämä on
erittäin merkittävä lääke
tähän lisänä. Sillä jaetaan
paljon sosiaalista hyvää. — Helsingin
pörssissä ulkomaalaisten sijoittajien osuus kun
vielä sattuu olemaan noin 77 prosenttia, pörssivero
kohdistuu lähinnä heihin ja tällöin
ulkoapäin tulee sisälle Suomeen rahaa hyvinkin
merkittävästi, siis 77 prosenttia.
Tobinin vero on saanut suurta kannatusta niin vasemmistopuolueen
kuin myöskin oikealla olevien joukoissa. Kuitenkin pörssivero
on huomattavasti helpommin toteutettavissa kuin Tobinin vero. Siksi
ihmettelen todella, jos ette tulevissa äänestyksissä kannata
pörssiveron käyttöönottoa.
Ennen eduskuntavaaleja 99 nykyisten hallituspuolueiden edustajat
puhuivat työttömyyden puolittamisesta. Nyt näyttää siltä,
että hallitus on päättänyt antaa
periksi työttömyydelle, kun se kertoo työttömyyden
pysähtyneen 9 prosenttiin. Tämä tarkoittaa
280 000 ihmistä ensi vuonna.
Ryhmämme katsoo, että jokaiselle pitkäaikaistyöttömäksi
joutuneelle tulee kehittää toimiva ratkaisu. Nykyisten
tukityöllistämiskeinojen ongelma kun on, että moni
ehtii passivoitua ja syrjäytyä, ennen kuin tukitoimet
edes tavoittavat hänet. Kristillisdemokraattien mielestä jo
puolen vuoden työttömyyden jälkeen työttömälle
tulee turvata edes osapäiväinen työpaikka
valtion, kuntien ja yritysten yhteisvoimin.
Perhepolitiikasta:
Viimeiset uutiset kertovat, että syntyvyys on romahtanut
Pohjois- ja Väli-Suomessa muuttoliikkeen ja työttömyyden
vuoksi. Mitä tapahtuu muuttovoittoisella Uudellamaalla?
Sielläkään syntyvyys ei ole noussut odotusten
mukaisesti.
Väestöliiton dosentti Ismo Söderling
toteaa asiasta seuraavaa: "Meidän kannattaa ilman muuta
pitää kiinni perhepolitiikastamme ja järjestelmästä,
jolla me tuemme lapsiperheitä. Kun perhepoliittisista tuista
luistetaan, se näkyy selvästi syntyvyydessä.
Tämä on ollut havaittavissa muun muassa Ruotsissa."
Tämän päivän perhepolitiikalla
varmistamme huomisen vanhustenhuoltoa. Jos hallitus ei ymmärrä panostaa
perheisiin nyt, on vuosina 2025—2030 entistä vaikeampaa
hoitaa vanhuksemme ja maksaa heille eläkkeet.
Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä hallituksen
budjettiesityksestä puuttuu perhenäkökulma.
90-luvulla leikattiin lähes kaikista näistä etuuksista.
Lapsiperheet, erityisesti monilapsiset perheet ja yhden huoltajan
perheet, ovat pudonneet yhä suuremmin joukoin keskituloisista
pienituloisiin.
Hallituksen tuleekin korjata jälkeenjäänyttä kotihoidon
tukea ja pidentää sen maksatusaikaa. Ryhmämme
mielestä on väärin, että pienin äitiys-
ja vanhempainraha on alle puolet pienimmästä työttömyyspäivärahasta.
Tämä epäkohta tulee korjata, ja tähän
tarkoitukseen tulemme esittämään budjettivaihtoehdossamme
200:aa miljoonaa markkaa — tämäkin kyseisestä pörssiverosta.
Lapsiaan kotona hoitavat vanhemmat saavat alimmillaan vain 60
markan suuruista päivärahaa. Äitiyslomalla
olevista vajaasta 100 000 naisesta 23 000 saa
pienintä päivärahaa. Kelalta pyydetyn
selvityksen mukaan vanhempainpäivärahan korottaminen
samalla tasolle työttömyysperuspäivärahan
kanssa aiheuttaisi 229 miljoonan lisäkustannuksen. Se olisi
vain 10 prosenttia pörssiveromme tuotosta. Lisäksi
kristillisdemokraatit edellyttävät kotona hoivatyötä tekevän eläketurvan
toteuttamista.
Lisäksi ryhmämme esittää ruoan
arvonlisäverokannan alennusta 3 prosenttiyksiköllä,
jonka kustannus on valtiolle 1,4 miljardia markkaa. Tämänkin
katamme pörssiveron tuotolla. Samalla alv-kertymään
perustuva maksu Euroopan unionille pienenee 70 miljoonalla markalla.
Kevennys vähentäisi vuotuista ruokalaskua noin
300:lla henkilöä kohti. Alennus kohdistuisi tällöin
erityisesti perheille, työttömille, pienituloisille
eläkeläisille, jotka muutoin eivät hyödy
verotuksellisista kevennyksistä.
Tullin haaviin jäi viime vuonna 620 kiloa huumeita.
Tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla takavarikkomäärä oli
650 kiloa. Törkeiden huumausainerikosten määrä on
nelinkertaistunut vuodesta 98, ja törkeiden tapausten määrä,
siis viime vuonna, oli 105.
Kristillisdemokraatit edellyttävät, että huumausaineista
riippuvaisten vieroitushoidon resurssit saatetaan tarvetta vastaavalle
tasolle. Huumeiden käyttäjien hoitojärjestelmä on
täysin riittämätön ja hajanainen.
STM:n huumehoidon selvitystyöryhmän mukaan ongelmakäyttäjien riittävän
hoidon järjestäminen edellyttää yhteiskunnalta
merkittävää lisäpanostusta.
Tätä ei löydy hallituksen budjettiesityksestä.
Jo yhden markan panostuksella ennaltaehkäisyyn ja hoitoon on
arvioitu tuotettavan 5—7 markan säästöt
vähennettyinä haittakustannuksina. Ennaltaehkäisyyn
ja valistukseen tulee panostaa kouluissa ja lisätä yhteistyötä koulujen
ja kotien välillä, koska perheiden vastuu tässä asiassa
on aivan keskeinen.
Lyhyesti kehitysyhteistyöstä: Hallituksen budjettiesityksessä kehitysyhteistyömäärärahojen
tasoksi määriteltiin 0,34 prosentin bkt-osuus. Hallitus
lupasi vuonna 96, että vuonna 2000 kehitysyhteistyöhön
annetaan 0,4 prosenttia bkt:stä. Todellisuudessa maksatuksessa
jäätiin 0,31 prosentin tasolle. Suomi on monessa
kansainvälisessä kokouksessa sitoutunut 0,7 prosentin
tavoitteeseen. Nyt itsekkyys näyttää olevan vallalla
ja kehitysyhteistyörahat ovat hallituksen arvoasteikossa
viimeisinä. Kristillisdemokraattien ryhmä esittää bkt-osuuden
korotusta jo tänä syksynä 0,35 prosentin
osuuteen. Samaa ovat vaatineet kansalaisjärjestöt,
kirkot ja työmarkkinajärjestöt. Jatkossa
ryhmämme edellyttää hallituksen sitoutuvan
määrärahan nostoon 0,4 prosentin bkt-osuuteen
200 miljoonan vuosittaisilla korotuksilla.
Terveydenhuollon määrärahat ovat
Suomessa alimitoitetut moneen vastaavaan kansantalouteen verrattuina.
Samalla kun hallitus oikealla kädellä lisää kuntien
valtionosuuksia, se vasemmalla kädellä leikkaa
valtionosuuksien indeksitarkistuksia ja harkinnanvaraisia avustuksia. Näin
se heikentää kuntien edellytyksiä korjata peruspalvelussa
etenkin terveydenhuollon puutteita. Ikäihmisten hoivapalvelut
monessa maamme kunnassa ovat erittäin puutteellisia. Stakes
on selvityksessään todennut vanhusten saamien
palvelujen määrän romahtaneen kymmenessä vuodessa.
Vaaleissa 99 keskeisintä keskustelua käytiin kansaneläkkeiden
pohjaosan leikkauksista. Ministeri Perho kertoi viime torstain kyselytunnilla tuoneensa
asian hallituksen budjettiriiheen. Hän oli esittänyt
muun muassa kahteen kertaan leikattujen kansaneläkkeiden
pohjaosien korjaamista, mutta siihen ei ryhdytty. Kyselytunnilla
jäikin oikeastaan täysin avoimeksi se, tyrmäsivätkö korjausesityksen
vasemmistopuolueet vai valtiovarainministeriö. Tähän
toivon myös vastausta.
Suomessa on yli 300 000 omaishoitajaa, joista vain
20 000 saa työhönsä tukea. Kristillisdemokraattien
eduskuntaryhmä esittää budjettiin 100
miljoonan markan lisäystä omaishoitajien työn
tukemiseen — tämäkin samaisesta pörssiveron
tuotosta.
"Sairaan hyvät" oli tämänvuotisen
yhteisvastuukeräyksen kotimaan pääkohde.
Yhteisvastuukeräyksellä kirkko nostaa esille tärkeitä aiheita. Kirkko
joutuu tässäkin asiassa ottamaan vastuun valtion
leiviskästä. Tämä tulisi muistaa
myös ministeri Suvi Lindénin, kun keskustelu ohjautuu kirkon
osuuksiin yhteisöverosta.
Aluepolitiikasta:
Aikaisemmin mainitsemani Evan tutkimuksen mukaan kansalaiset
kokevat toiseksi suurimmaksi ristiriitoja aiheuttavaksi tekijäksi
kasvukeskusten ja syrjäseutujen vastakkainasettelun. Kansalaisista
kolme neljännestä arvioi, että suurin
osa maaseutua on autioitunut vuonna 2025.
Kyläkauppojen kuolema jatkuu ja kiihtyy muun muassa
euromuutosten vaatimien investointien vuoksi, ellei tukitoimenpiteisiin
ryhdytä pikaisesti. Luulisi, että maamme hallitus
ymmärtäisi kyläkauppaverkoston merkityksen
haja-asutusalueille. Jos tuo verkosto pääsee kuolemaan, maaseutua
on yhä vaikeampi ja taloudellisesti rasittavampi elvyttää eloon.
Juha Akkanen kirjoitti 7.4.2001 Helsingin Sanomissa osuvasti
hallituksen maaseudun kehittämisestä. "Ohjelmassaan
hallitus toteaa kapulakielisesti muun muassa seuraavaa: ’Kansantaloudellisista
ja yhdyskuntataloudellisista syistä maaseutupolitiikan
linjojen ja toimenpiteiden määrittelyllä tasapainotetaan
maaseudun alueellista väestökehitystä.
Maaseutupolitiikka korostaa kaupunkipolitiikan tavoin horisontaalisia
toimia, eikä sitä voida toteuttaa pelkästään
sektoripolitiikan keinoin.’ Vaikkapa näitä lauseita
voi maatalon isäntä lämpimikseen kerrata,
kun vaimo ja lapset ovat muuttaneet kuntakeskukseen, naapuriin on
kymmenen kilometriä ja traktorin pyörä on
uponnut akseliaan myöten mutaiseen peltoon."
Tämän kapulakielen lisäksi hallitus
antoi maaseudun kehittämiseen 120 miljoonaa markkaa vuosille
2001—2004. Tämä merkitsee 30 miljoonaa
markkaa vuodessa. Se on suurin piirtein saman verran kuin Pääkaupunkiseudun
ja kehyskuntien kunnallistekniikan rakenteiden edistämiseksi
luvattu 100 miljoonan markan määräraha seuraaville
neljälle vuodelle. Ilman verotuksellisia keinoja ei maaltapako
pysähdy. Tällaisista keinoista voi löytää hyviä esimerkkejä esimerkiksi
Norjasta.
Arvoisa puhemies! Summa summarum: Hallituksen esitys on realistinen.
Markkamääräisesti siitä hyötyvät
kuitenkin eniten suurituloiset. Kristillisdemokraattien esityksessä otamme
lähinnä ulkomaisilta sijoittajilta pörssiveroa
0,15 prosenttia ja vähän korkeampaa veroa pikaisista myyntivoitoista.
Varjobudjetistamme hyötyvät eniten perheet, eläkeläiset
ja pienituloiset. Otamme vähän niiltä,
joilla on paljon, ja annamme niille, joilla on vähän.
Raimo Vistbacka /ps:
Arvoisa herra puhemies! Olemme eläneet Suomessa lukuisien
lihavien vuosien ajanjaksoa, ja 1990-luvun syvä lamakausi
on enää kaukainen muisto. Suurtyöttömyys,
kymmenien miljardien pankkituki, sosiaalietuuksien leikkaukset ja
konkurssiaalto ovat suurelta osalta kansalaisia ja päättäjiä painuneet unohduksen
yöhön. Ainoastaan se joukko, joka yhä maksaa
tuon lähihistoriamme synkimmän kauden velkoja,
muistaa sen joka päivä ja joka hetki.
Tuntuu siltä, että myös kansantalouttamme ohjaava
valtiovarainministeriö on taipunut tyytyväisyyden
tilaan, jossa mahdolliset uhkakuvat näyttävät
kaukaisilta ja mahdottomilta käydä toteen ainakaan
meidän kohdallamme. Elävästi muistan
ennen viimeistä syvää lamaa, miten silloinen
ylijohtaja Korkman puhui vähän samalla tavoin
kuin valtiovarainministeriön edustajat tällä hetkellä.
Vielä kuluvan vuoden alkupuolella, kun Amerikan talous
oli jyrkästi kääntymässä laskuun
ja useat huikeita voittoja näyttäneet ja valtavia pörssiarvoja
omanneet informaatioteknologia-alan yritykset alkoivat toinen toisensa
jälkeen antaa tulosvaroituksia, tuottaa tappioita tai tehdä konkursseja,
pidettiin kehityksen leviämistä Suomeen hyvin
epätodennäköisenä. Ennusteita laadittiin
lähes aikaisempina vuosina toteutuneiden kansantalouden
kasvulukujen perusteella. Vielä heinäkuussa, kun
hallitus laati nyt käsittelyyn tullutta valtion vuoden
2002 talousarvioesitystä, alennettiin kasvuennusteita vain
varovasti luottaen EU-alueen vetovoimaan.
Kuluneiden parin kuukauden aikana on käynyt entistä selvemmäksi
se, että USA:sta lähtenyt laskukausi on jo levinnyt
konkreettisesti Eurooppaan ja myös Suomeen. Meille tärkeimmistä kolmesta
tuotantoalasta kaksi, nimittäin elektroniikka-ala ja puunjalostusteollisuus,
on jo selvässä lamassa. Ainoastaan konepajateollisuus näyttää vielä kasvulukuja
pitempien toimitussopimustensa ansiosta. Tästä huolimatta
näyttää siltä, että hallitus
luottaa edelleen noin 2,5 prosentin suuruiseen kokonaistuotannon
kasvuun.
Perussuomalaisten mielestä koko budjettiesitys on tällä erää laadittu
ylioptimististen odotusten varaan. Samaa mieltä ovat olleet
useat talousasiantuntijat, esimerkiksi Aktia-pankin pääekonomisti
Tyrväinen, joka ennustaa vain hieman yli prosentin suuruista
talouskasvua ja siitä varsin nopeasti seuraavaa työllisyyden
heikentymistä. Lisääntyneestä EU-jäsenmaksurasituksesta
huolimatta Euroopan unionista, puhumattakaan Emusta, ei ole taloutemme
vakauden turvaajiksi.
Valtiovarainvaliokunnalla onkin syksyn kuluessa äärimmäisen
vaativa tehtävä: kyetä näkemään
ja ennustamaan maailmantalouden tuleva kehitys niin, että tarvittaessa
vielä marraskuussa voidaan talousarvio laatia realististen
odotusten, ei toiveiden mukaan. Tämä on koko yhteiskunnan
etu, ja tähän tulisi pyrkiä ilman hallitus—oppositio-asetelmia.
Muutoin maamme temmataan mukaan lamaan kuin ajopuu 1990-luvun tapaan. Toista
yhtä syvää lamaa ei pohjoismainen hyvinvointiyhteiskuntamme
enää kestäisi ilman, että tähän
saakka välttävänä säilynyt
heikommista huolehtimisen periaate romuttuisi täysin.
Arvoisa puhemies! Hallitus on kehunut ja samoin hallituspuolueet
kehumasta päästyäänkin kuluvalle
ja ensi vuodelle ajoitettuja veronalennustoimiaan. Niiden on väitetty
estävän laman syntymisen ja työttömyyden
lisääntymisen. Valitettavasti en voi itse yhtyä tähän
ylistyskuoroon. Mittaviksi mainostetut veronalennukset tuovat keskituloiselle,
noin 12 000 markkaa kuukaudessa ansaitsevalle, arvioijasta
riippuen noin 75—130 markkaa lisää rahaa
käteen kuukaudessa. Keskiarvoperheellä on siis
noin 200 markan lisäys kuukausittaiseen kulutukseensa.
Se ei estä Suomen ajautumista lamaan, anteeksi vain, on minun
mielipiteeni. Todellisuudessa verotuksen kevennysmiljardit painottuvat
hyvätuloisille palkansaajille, jolloin niiden käytännön
vaikutus hyödyn saajan kulutuskäyttäytymiseen
on varsin vähäinen. Merkittävä osa
lisänettotuloista päätyy näin
ollen pankkeihin tai sijoituksiin.
Perussuomalaisten mielestä tuloveronkevennyskakusta,
yhteensä noin 4 miljardista markasta, mikäli laskutoimitukset
ovat olleet oikeat, olisi ainakin puolet tullut käyttää tuloveron
keventämisen sijaan elintarvikkeiden ja muiden välttämättömyyshyödykkeiden
ja palvelujen arvonlisäveron alentamiseen. Parilla miljardilla
markalla, ed. Kangas, olisi voitu alentaa ruoan hintaa tuntuvasti
ja tehdä esimerkiksi parturissa käynti niille,
joilla vielä tukkaa on, edullisemmaksi. Tällöin
myös kaikkein pienituloisimpien ostovoima olisi kasvanut,
ed. Kangas, mitä hallituksen mallilla ei lainkaan tapahdu.
En voi ymmärtää sitä, miksi
hallituspuolueille ja osalle oppositiotakin on mahdotonta käsittää yksinkertaista
kotimarkkinoiden
yhtälöä, jossa kaikkein pienituloisimmille
annettu lisämarkka palautuu heti kulutukseen sataprosenttisesti
patoutuneen kulutustarpeen täyttymisenä, kun taas
hyvätuloisen osalta palautumisprosentti pienenee progressiivisesti
tulojen määrän kasvun mukaan pääosan
lisätuloista siirtyessä säästöihin
ja sijoituksiin. Mielestämme toinen 2 miljardia olisi tullut
käyttää tästä syystä alle
200 000 markkaa vuodessa ansaitsevien tuloveron kevennykseen.
Sitä parempituloiset eivät tällä hetkellä sillä tavoin
tarvitse. Ansiotason kasvu mielestäni riittää heidän ostovoimansa
ylläpitämiseen.
Lipposen hallitukset ovat hallitusohjelmissaan painottaneet
voimakkaasti työttömyyden alentamisen merkitystä.
Lipposen ykkönen lupasi puolittaa työttömyyden,
ainakin silloisen työvoimaministerin suulla, ja kakkosen
tavoitteena on nostaa työllisyysaste eli työssäkäyvien
määrä 70 prosenttiin. Ykkösen
tavoite jäi toteutumatta, ja tämänhetkiset
kansainväliset talousnäkymät ennustavat
myös kakkosen tavoitteen jäävän
haaveeksi. Työllisyyden kohentuminen on jo lähes pysähtynyt,
ja viime kuukausien valossa työttömyys mitä ilmeisimmin
lähtee jo ensi talvena uudelleen kasvuun. Yhdyn edellä mainitsemani pääekonomisti
Tyrväisen ihmettelyyn siitä, kuinka kevyesti hallituspuolueet
suhtautuvat nykyiseen työttömyysasteeseen, joka
työllistämistoimet huomioon ottaen on edelleen
lähes 15 prosenttia, sekä näköpiirissä olevaan
työttömyyden lisääntymisriskiin.
Perussuomalaisten mielestä työttömyyden
lisääntyminen on vältettävissä vain
edellä esittämilläni pienituloisten ostovoimaa
lisäävillä toimilla sekä työvaltaisten
pk-yritysten välillisiä työvoimakustannuksia
alentamalla. Budjettiesitykseen sisältyvä työnantajien
kansaneläkemaksun alennus vaikuttaisi tehokkaammin mielestämme
työllisyyteen, jos se kohdennettaisiin ehdotettua selvemmin
pieniin ja keskisuuriin työvoimavaltaisiin yrityksiin,
jotka ovat merkittävin työllistäjä maassamme.
Suurille ja pääomavaltaisille yrityksille alennuksella
ei ole käytännössä niin suurta
merkitystä työllistämisen kannalta. Samoin
jäin kaipaamaan arvonlisäverosta vapaan liikevaihdon
ylärajan nostamista, mikä lisäisi heti
kiinnostusta itsensä työllistämiseen
yritystoiminnan avulla, kun toiminta olisi silloin myös
vähemmän byrokraattista.
Herra puhemies! Valtiovarainministeri on toistuvasti, viimeksi
käsiteltävän budjettiesityksen esittelyssä,
vaatinut eläkejärjestelmämme ja työttömyysturvamme
remontoimista. Hän ennustaa veronkorotuksia, työttömyyden
kasvua ja menojen leikkauksia, mikäli toimenpiteisiin ei ryhdytä nopeasti
ennen suurten ikäluokkien eläkeikään
tuloa. Ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta totean
vain sen, että valtaosaltaan sen taso ja kesto on tällä hetkellä oikea,
mutta lähinnä perusturvassa olisi parantamisen
varaa, ja jonkinlaisen katon asettaminen tuen suuruudelle saattaisi
olla paikallaan. Ei ihminen työllisty vain sillä,
että hänen työttömyysturvansa
lopetetaan, tarvitaan työpaikkoja.
Eläkkeiden uudistamista pohtiva työryhmä on tehnyt
työtään jo varsin kauan, ja jotain ennakkotietoja
tulevista esityksistä on tihkunut julkisuuteenkin. Kaksi
merkittävintä uudistusta lienevät eläkkeen
määräytymisperusteiden muuttaminen viimeisen
kymmenen työvuoden tulojen sijasta koko työhistorian
mukaan määräytyviksi ja yli 61-vuotiaaksi
työelämässä pysyvien työeläkekertymän
nostaminen. Kannatan molempia uudistuksia. Hyötyväthän
koko työhistorian huomioon ottamisesta lähinnä raskasta
työtä tekevät, joilla ansiot jäävät
fyysisen kunnon heikentyessä viimeisinä työvuosina
alhaisemmiksi.
Koska myös valtiovarainministeri on puuttunut eläkeasiaan,
haluan vain evästyksenä uudistustyölle
ottaa esiin jo viimeiset kymmenen vuotta esillä pitämäni
mallin. Tässä joudun nyt käyttämään
ensisijaisesti euroja, koska talousarvioesityskin perustuu niihin
ja sen johdosta sitä oli vähän vaikea
ymmärtää näin tuoreeltaan. Eli
oma mallini olisi se, että minimieläke olisi 800
euroa eli noin 4 700 markkaa ja katto runsaan 3 000
euron eli noin 18 000 markan suuruinen. Tällöin minimieläke
korvaisi erityisesti kansaneläkkeen perusosan leikkausten
tuomat epäoikeudenmukaisuudet ja takaisi jokaiselle eläkeläiselle
ihmisarvoisen elämän. Vastaavasti korko- ja osinkotulovähenteinen
eläkekatto estäisi ketään rikastumasta
asiattomasti yhteiskunnan varoilla. Nyt suuren eläkeuudistuksen
yhteydessä tämä periaatteellinen kansalaisten
tasa-arvoa merkittävästi lisäävä muutos
olisi hyvin mahdollista toteuttaa.
Suomen kansanvaltaisen järjestelmän pelastaneet
sotiemme veteraanit ja kotirintamanaiset tarvitsevat yhä enemmän
rahaa kuntoutukseen, asuntojen peruskorjaukseen ja erilaisten eläkejärjestelmien
väliinputoamisten korjaamiseen. On otettava huomioon, että poistuma
on tällä hetkellä erittäin suuri.
Ne lisärahat, joita on osoitettu, tuskin tulevat riittämään.
Kun kaikki puolueet ovat julkisuudessa näitä rahoja
kannattaneet, ei liene vaikeata lunastaa lupauksia budjetin käsittelyn
aikana.
Hallituksen budjettiesityksen perusteluissa kehutaan esityksen
myönteistä vaikutusta kuntien talouteen, todistellaan
niiden talouden olevan hyvässä kunnossa. Tämä todistelu
ei valitettavasti pidä täysin paikkaansa. Osalla
kunnista, lähinnä suurilla kaupungeilla ja Nokia-paikkakunnilla,
menee erittäin hyvin ainakin toistaiseksi, mutta Suomessa
on kymmeniä vakavissa talousvaikeuksissa kamppailevia kuntia.
Budjetti ei tuo niiden asemaan mitään olennaista
helpotusta, vaan päinvastoin. Muun muassa opetustoimen menot
lisääntyvät merkittävästi
kuten myös sosiaali- ja terveystoimen. Tämän
takia lisähenkilöstön palkkaamiseen ei
ole edelleenkään mahdollisuuksia, näin
valitettavasti uskon, ja työssä olevat väsyvät
loppuun. Eriarvoisuutta on myös esiopetuksen osalta muun
muassa koulumatkaeduissa, joista on jo aikaisemmin puhuttu, ja monissa
muissa asioissa. Kuitenkin köyhissä kunnissa asuvat
maksavat veronsa yhtä lailla ja jopa korkeampina kuin rikkaiden
kuntien asukkaat.
Arvoisa puhemies! Lopuksi puutun vielä pariin yksityiskohtaan
budjetissa.
Positiivista on se, että poliisin määrärahoja
on hieman lisätty, mutta se ei valitettavasti ratkaise enää kaikkia
ongelmia. Poliisikoulutuksen aloituspaikkoja on viime vuosien säästötoimien
takia vähennetty ja vähennetään
kirjan mukaan jälleen 288:aan samalla, kun suuret ikäluokat
lähestyvät pikkuhiljaa eläkeikää.
Tämän takia poliisivaje kasvaa edelleen, kun uusia
koulutettuja poliiseja ei riitä vakanssien täyttämiseen.
Tästä seuraa kansalaisten perusturvallisuuden
edelleen heikkeneminen ja työssä olevien työssään
stressaantuminen entistä enemmän. Asiaan tulisi puuttua
mielestäni ennen kuin se on liian myöhäistä.
Kestäähän koulutus poliisiammattiin noin kolme
vuotta.
Tie- ja ratamäärärahoissa on nähtävissä pientä kasvua
pariin viime vuoteen verrattuna. Valitettavasti merkittävä osa
määrärahoista menee muutamaan suureen
hankkeeseen, varmasti sinällään tarpeellisia,
kuten Helsinki—Turku-moottoritiehen ja Kerava—Lahti-oikorataan.
Perustienpito ei saa vieläkään mielestämme
riittävästi lisävaroja, jotta perustiestömme
jatkuva kunnon heikkeneminen voitaisiin edes pysäyttää.
Onneksi nyt sitä saadaan edes hidastettua. Nykyinen kehitys
ajaa valitettavasti yrityksiä pois syvältä maaseudulta
ja estää myös niiden sijoittumista sinne,
sillä nopeutuvat toimitusajat vaativat ajokelpoisen tiestön
ympäri vuoden. Ongelman merkitystä ei valitettavasti
täysin ymmärretä täällä moottoriteiden
katveessa.
Valtiovarainministeri Sauli Niinistö
Arvoisa puhemies! Taitavat nuo synkät maailmanuutiset
pitää osan keskustelijoista poissa, mutta kuitenkin
aloittaisin tässä vastaamalla ed. Pekkariselle,
vaikkei hän paikalla satu olemaankaan.
Kannattaisi nyt todella miettiä, ketkä ovat
olleet tämän nousukauden suurimmat voittajat. Vastaus
on aivan yksiselitteinen. Suurimmat voittajat ovat olleet veronmaksajat
ja julkisen sektorin tukea tarvitsevat, sillä valtio ja
kunnat ovat verotulojen muodossa olleet ylivertaisia nousukauden
voittajia. Meillä on tehokas verojärjestelmä.
Meillä on erityisen tehokas verojärjestelmä ollut
leikkaamaan niin sanottuja optioita. Tällä tavoin
on taattu se, että jokainen suomalainen viime kädessä on
jakamassa sitä suurinta pottia. Ei tässä ole
mitään epäselvyyttä. On puhdasta
populismia tulla tänne puhelemaan, että rikkaita
on rikastutettu. Keneltä olisi pitänyt ottaa enemmän,
se jää säännönmukaisesti
keskustalta vastaamatta. Meillä on kuitenkin liki maailmanennätystasoa
ole veroprogressio. Se on kyllä tehokkaasti tuonut yhteiseen
käyttöön kaikkea sitä hyvää,
mitä maassa on syntynyt.
Jos olisi menetelty sillä tavalla kuin täällä vuosien
mittaan keskusta on esittänyt, me olisimme täydellisiä tyhjätaskuja,
velan hakijoita tälläkin hetkellä aivan
varmasti, ja se, jos jokin, rankaisisi kyllä kaikkein heikoimmassa
asemassa olevia. Tämä on aivan varma asia. Silloin,
kun tämä suurenmoinen nousukausi lähti
liikkeelle — te olette kokonaan unohtanut — keskusta
oli vielä hallituksessa ja budjettiesitys vuodelle 95 piti
sisällään lähes 50 miljardia
markkaa velanottoa, täysin käsittämättömiä summia.
Se on ollut ehkä juuri se aukko, tuo valtava velkarahoitus, johon
nousukauden hedelmät pääosin ovat menneet,
että saatiin kurottua umpeen se ero. Mutta kertokaa ihmeessä,
keneltä olisi pitänyt ottaa enemmän.
Ed. Wideroos kiinnitti huomiota minusta hyvin mielenkiintoisella
tavalla siihen prosessiin, jota kesän mittaan käytiin
budjetin valmistelun yhteydessä. Minä en nähnyt
sillä tavalla, että eduskunta olisi ollut valmistelemassa
budjettia, vaan sillä tavalla, että hallitus valmistellessaan budjettia
halusi kuulla eduskuntaryhmiltä painotuksia. Enkä minä kyllä niissä palavereissa
muista kuulleeni kovin suuria valtio-oikeudellisia duubioita miltään
eduskuntaryhmältä. Olisi voinut päätyä,
niin kuin muistaakseni moneen kertaan ryhmäpuheenjohtaja
ed. Kalliomäki painotti, se harjoitus kokonaan nollillekin,
mutta tällä kertaa ei päätynyt.
Itse asiassa aika mielenkiintoisella tavalla ed. Wideroos käsitteli
tätä asiaa, ja erehdyin jo luulemaan, että hän
on valmis pikkuisen tinkimään. Nimittäin
tämä kierros kävi kalliiksi, kunnes sitten
kävi ilmi, että hän haluaisikin itse
asiassa pikkuisen lisää sellaisiin menoihin, joita
ei ehkä tullut huomanneeksi vaatia kesän aikana,
kun keskusteltiin.
Nyt on esitetty monta moitetta myöskin veronalennusesitystä kohtaan.
Tämähän on yksi yhteen tupoperäinen
veronalennus. (Ed. Ala-Nissilä: Eduskunnan pitäisi
päättää!) — Eduskunta tietysti
päättää. — Mutta ymmärsin
muun muassa ed. Pekkarisen puheesta, että tupo sinänsä nauttii
aika lailla arvostusta nimenomaan sillä reunaehdolla. Ilmeisesti
osapuolet ovat sopimukseen päätyneet olettaen,
että tuollainen veronalennus tulee, jonka kyllä kieltämättä hallitus on
luvannutkin hoitaa. Kuinka epätasapainoinen se on, en halua
siihen ottaa kantaa. Totean kuitenkin, että todennäköisesti
työmarkkinajärjestötkin ovat nähneet
asian sillä tavalla, että progression kiristäminenkään
ei taida olla paikallaan, joten tulopolitiikan kokonaisuuden avaaminen tässä yhteydessä
ei
minusta vaikuta kovin mielekkäältä.
Ed. Kärkkäinen puhui pörssiverosta.
Se on kovin kauniilta kuulostava asia, vähän saman
tapaan kaunis kuin Tobinin vero, jolla kaikki maailman vääryydet
heti korjattaisiin. Tekisi mieleni nyt vähän palauttaa
maan pinnalle tätä ajattelua. Oletteko miettineet
kristillisten puolella valmiiksi senkin, kenelle Helsingin Pörssin
nykyiset toimitilat vuokrataan. Nimittäin kaikenlainen
erityisjärjestely Suomen Pörssissä verotuksineen päivineen
ajaisi varmasti pörssikaupan aika nopeasti jonnekin muualle.
Jäisi vero saamatta, koska kauppaa ei enää käytäisi.
(Ed. Kekkonen: Eduskunnan lisätilaksi!) — Siinä saattaisikin
olla rakentava ehdotus.
Myöskin — ehkä valitettavastikin — pörssivoittojen,
niin sanottujen pikavoittojen, verottamisen kiristämisen
mahdollisuus taitaa olla mennyt, kun ei pikavoittoja sieltä tällä hetkellä tule. Eivät
sittenkään, vaikka maailman virtaukset muuttuvat,
nämä peruslainalaisuudet eivät oikeastaan
mihinkään katoa. Haluaisin edelleenkin korostaa
eduskunnalle sitä, että mitä enemmän muutoksia
joudumme kohtaamaan, sitä tärkeämmäksi
tulee se, että jossakin jokin asia yritetään pitää vakaana,
luottamusta herättävänä, ja
sitä julkisen sektorin talous tällä hetkellä Suomessa on.
Uskon niin, että myöskin jatkossa.
Monissa puheenvuoroissa on myöskin puututtu niihin
kasvuennusteisiin, jotka valtiovarainministeriö on tänä vuonna
antanut kahteen kertaan yhden tarkistuksen jälkeen. Toteaisin,
että ne ovat olleet aina sinä hetkenä,
kuin ne on annettu, niin alkuvuodesta kuin heinäkuussakin,
markkinoiden alhaisimmat, siis varovaisimmat arviot. Yhä edelleen
taitaa olla niin, että ensi vuoden arvion osalta, johon
tietysti budjetti perustuu, tai sanokaamme, joka koskee samaa vuotta
kuin ensi vuoden budjettiehdotus, niin kaikki reittauslaitokset
kuin myöskin rahalaitokset näyttävät
arvioivan Suomelle hivenen parempaa kasvua kuin valtiovarainministeriön
kesäinen, heinäkuinen, 2,5 prosentin arvio. Siellä on
aika paljon 3,5:tä, jopa jälkeen tulleita arvioita.
Tässä saattaa tietysti olla se tekijä,
että meidän arviomme tälle vuodelle on
ollut ehkä hivenen korkeampi, jolloin voidaan sanoa, että matalammasta
pohjasta ponkaisee joku toinen arvioitsija ehkä vähän
korkeammalle. Mutta en näkisi nyt ainakaan ylioptimismia
siinä, jos on kaikkein varovaisimpien joukossa. Tällä en
ollenkaan tarkoita sitä, ettei tilannetta olisi jatkuvasti seurattava.
Sitä joudutaan seuraamaan ja voidaan tietysti joutua tilanteeseen,
jolloin joudutaan tarkistamaankin kantaa. Esimerkiksi verotulojen
kohdalla kuitenkin kiinnittäisin huomiotanne siihen, että budjettiriihessä elokuussa
kuitenkin arvioitiin vielä verotulot oikeastaan kasvuennusteista
riippumatta ja nimenomaan yhteisöveropuolella, johon kuitenkin
tietyllä tavalla kasvunäkymät hyvin selkeästi
heijastuvat, aivan päivän tiedon mukaan, tämän
vuoden kertymien mukaan, ja siinä päädyttiin
samaa varovaisuusperiaatetta noudattaen vielä alentamaan
verotulojen arviota.
Toinen varapuhemies:
Tämän jälkeen keskustelu jatkuu debattina,
joka käydään enintään
2 minuutin puheenvuoroilla, ja pyydän, että puheenvuorot
pyydetään painamalla V-painiketta.
Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri Niinistö, te olette tehnyt
monessa suhteessa hyvää työtä. Mutta
ei siitä mihinkään mielestäni
pääse, että todellakin on jäänyt
jälkeen voittajia ja on jäänyt jälkeen
häviäjiä. Minä tunnistan ihmisiä,
perin suurituloisia, esimerkiksi jos katsoo yksilöitä, jotka
ovat saaneet merkittävät veronkevennykset ja joihin
yksikään leikkaus, joita olette suorittanut, ei
ole pennilläkään koskenut. Mutta sitten tunnistan
niitä kansalaisia, aika pienituloisia, vaikeissa elämänolosuhteissa
eläviä, jotka eivät juuri veronkevennyksistä ole
päässeet osallisiksi mutta joihin ovat kohdistuneet
monet leikkaukset, osin päällekkäiset
leikkaukset. Kun tämän saldon laskee yhteen, ei
pääse mihinkään siitä — ja
senhän tilastotkin osoittavat, viime kesänä Tilastokeskus
julkisti yhden tilaston, muitakin on tullut, jotka todistavat sen
myös käytännössä —että eivät
vain jotkut yksittäisesti poimitut esimerkit vaan myös
kansan laajassa keskuudessa tehdyt selvitykset osoittavat, että tuo
kahtiajako on tapahtunut.
Sitten te kysytte, olisiko voitu menetellä toisin.
Arvoisa ministeri, kertokaa, mikä talousoppi sen sanoo,
että juuri heikompien kulutuskysyntää pitää leikata,
jotta koko kansantalous jollakin tavalla nopeammin kasvaisi. Te
osaatte tämän asian varmasti paremmin. (Ed. Kekkonen:
Missä on leikattu?) Minä en tunnista sellaista
oppia, joka näin sanoisi.
Antti Kalliomäki /sd(vastauspuheenvuoro):
Puhemies! Haluan kohdistaa keskustalle viestin, kun se esiintyy
tai ainakin pyrkii esiintymään ikään
kuin sillä olisi kerrottavanaan selkeä vaihtoehto
hallituksen ja sitä tukevien ryhmien budjettiesitykselle.
Se tapahtuu kyllä nätisti retorisessa muodossa,
mutta kuinka kauan keskusta nyt onkaan ollut oppositiossa? Kuusi
ja puoli vuotta. Yhtään ainutta kertaa, ei yhtään
ainutta budjettia ole nähty, jolloin se olisi esittänyt
selkeän varjobudjetin. (Ed. Ala-Nissilä: Monta
kertaa!) Joka syksy olisi ollut mahdollisuus budjettiriihen jälkeen.
Se pitäisi esittää budjettiriihen jälkeen,
mutta sellaista ei ole nähty. (Ed. Isohookana-Asunmaa:
Pitää lukea meidän vastalauseemme!) En
minä siitä sinänsä huolta kanna, mutta
siitä kannan huolta, että keskusta pyrkii ikään
kuin huijaamaan, että sillä olisi tällainen esitys.
(Ed. Kääriäinen: Joka vuosi on tehty!)
Me olimme oppositiossa aikanamme myöskin, neljä vuotta
vain, (Ed. Ala-Nissilä: Silloin ei tehty!) mutta joka syksy
elokuussa me teimme varjobudjetin. Teimme sen selkeästi
hallituksen budjettiesitystä vastaan. Sellaista toivon
teiltä, että pääsemme keskustelemaan
todellisista vaihtoehdoista eikä vain siitä retorisesta
viestistä, joka täällä tulee,
(Ed. Isohookana-Asunmaa: Ei sitä sananvalintaa välttämättä tarvitse
seurata!) ihan asian etenemisen vuoksi.
Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Jatkaisin tästä puheenjohtaja
Kalliomäen ajattelusta sillä tavoin, että kyllä minäkin
toivoisin, että oppositio nyt, kun vaaleihin on enää puolitoista
vuotta, esittäisi todellakin johdonmukaisen oman vaihtoehtonsa hallituksen
harjoittamalle politiikalle, seisoisi sen vaihtoehdon takana ja
tarjoaisi sitä vakavissaan äänestäjille
vaihtoehtona hallituksen politiikalle.
Keskustan tämänhetkinen toiminta on luvalla sanoen äänestäjien
hämäämistä. Yhtäältä tehdään
monille eri väestöryhmille lupauksia, siellä ollaan
kohdistamassa lisärahaa äitiys- ja sairauspäivärahoihin,
kotihoidon tukeen, opintotukeen, lapsilisiin, yksinhuoltajille,
työttömyysturvaan, kansaneläkkeeseen,
pohjaosan leikkaukseen, ylivelkaantuneille, pienyrittäjien
sotu-alennuksiin ja niin edelleen, kunnille, alueille, maatalouteen, kaikkeen.
Samanaikaisesti ollaan alentamassa valtion verotuloja: elintarvikkeiden
alv, liikenneverotus, alueelliset veroporkkanat ym. Kun laskin nämä yhteen
ja totesin, että siitä tulee 16 miljardin aukko
ensi vuoden budjettiin, niin ed. Pekkarinen täällä salissa
ja julkisuudessa kiistää tämän
laskelman, laskelman, joka on kenen tahansa tarkistettavissa ja
jossa on laskettu yhteen ed. Pekkarisen ja hänen eduskuntaryhmänsä viralliset
ehdotukset.
Tämä on yksi raide, jokaiselle taholle luvataan
kaikkea hyvää ja kaunista, mutta samanaikaisesti
käytetään julkisuudessa puheenvuoroja, joissa
sanotaan, että kyllä me finanssipoliittisen peruslinjan
hyväksymme, ei meillä ole kuin ehkä miljardin
ero, tai kuten ed. Pekkarinen sanoi vielä STT:lle 2. päivänä elokuuta,
että voimakkaampi reagoiminen finanssipolitiikan kautta
voisi tapahtua nykyisten raamien sisällä. Nyt
hän on jo löytänyt miljardin lisää,
mutta silloin oli jo pysymässä budjetin raamien
sisällä. (Ed. Pekkarinen: Lukekaa myös
haastattelun seuraava virke!) Kyllä tällainen
kaksinaamainen poliittinen peli on oppositiollekin aika riski homma,
kun kuitenkin pitäisi äänestäjien
edessä jokin linja pystyä esittämään.
Matti Huutola /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Monissa puheenvuoroissa valtiovarainministeri
viittasi tarvittaviin rakenteellisiin uudistuksiin erityisesti eläkepolitiikassa
ja työttömyysturvaa kohtaan. Minusta olisi aika
reilua, että valtiovarainministeri nyt kertoisi, minkä tyyppisiä tällaiset
rakenteelliset uudistukset ovat. Ovatko ne työssäjaksamista
tukevia rakenteellisia uudistuksia vai minkä tyyppisiä? Me
olemme kertoneet haluavamme, että työssäjaksamiseen
panostetaan ja työttömyysturvaehtoja parannetaan
niin, että nykyistä useampi pääsee
nimenomaan ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin.
Mitä ovat ne rakenteelliset uudistukset? Tässä on
vähän miettimistä, mihin päin tätä linjausta
ollaan ajattelemassa.
Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Pyysin kansliasta kahdelta viimeiseltä vuodelta
meidän budjettivastalauseemme. Ed. Kalliomäki,
se on selvä vaihtoehto, siinä joka momentin osalta
on tarkalleen määritellyt vaihtoehdot. Tässä,
ed. Kalliomäki, täältä ne löytyvät.
Minä ojennan ne täältä näin.
Sieltä löytyvät meidän vaihtoehtomme.
Ed. Kalliomäki ja ed. Zyskowicz, kaiken lisäksi nämä vaihtoehdot
on esitetty kyseisinä vuosina sellaisessa vaiheessa, että teillä on
ollut kosolti aikaa ennen näistä vaihtoehdoista äänestämistä kertoa,
missä on teidän kritiikkinne siinä esitettyihin
vaihtoehtoihin, minkä te panette ilman muuta yli siitä,
mitä keskusta on esittänyt.
Mitä tulee, arvoisa puhemies, vielä ed. Ben Zyskowiczin
linjaan, minusta ed. Zyskowiczia kannattaa monessa kehua, mutta
ei kannata mitä tahansa rakentaa. Ed. Zyskowicz, me laskimme viime
lisäbudjetin käsittelyssä eduskunnassa muutama
kuukausi sitten hallituspuolueiden edustajien tekemät lisäysehdotukset
lisäbudjettiin. Ne olivat, ed. Zyskowicz, suurempia yhteensä kuin
keskustaopposition asiakirjaan kirjoitetut muutokset. Tätä se
elämä on.
Tai toinen esimerkki: Ne muutokset, mitä äsken
omassa puheenvuorossani linjasin keskustan linjaksi ja vaihtoehdoksi,
ne konkreettiset esitykset ovat kaikki sellaisia, minä tarkistutin
sen, joista joku hallituspuolueiden edustaja on itse tehnyt aloitteen.
Te, arvoisa ed. Zyskowicz, olette omalta osaltanne sallinut ryhmänne
jäsenien tehdä aloitteita juuri niistä asioista,
(Ed. Zyskowicz: Tämä on vapaa maa!) joita meidän
esityksemme pitävät sisällään.
Valtiovarainministeri Sauli Niinistö
Arvoisa puhemies! Ed. Pekkarinen on loistava puhuja, (Ed. Zyskowicz: Mutta
ei osaa yhteenlaskua!) mutta ehkä yritän asiaakin.
Muistelen, että me olemme verotuksen oikeudenmukaisuudesta
keskustelleet monta kertaa, ja muistan kuulleeni nimenomaan osinkotulojen verotuksen
kohdalla, joka olennaisesti poikkeaa tuloverotuksesta, koska osinkoverotus
on suhteellisen lievä, keskustasta käytetyn ilmaisua, että lypsävää lehmää ei
kannata tappaa. Varmasti asiantuntemusta tässä suhteessa
ryhmässä onkin, mutta te olette puolustaneet,
sanoisinko, kaikkein alhaisinta suurten pääomatulojenkin
verokantaa. Ehkä tuo argumenttinne on aivan oikeakin, mutta
sitä en ymmärrä, että te sitten
katsotte, että 60 prosenttia työtulosta onkin
liian vaatimaton verokanta, jos pääomatulosta
29 on ikään kuin siinä ja siinä rajamailla.
Tässä on jotain ristiriitaa teidän ajatuksissanne.
Haluan vielä toistaa kerran sen, että kyllä köyhiä koskettaa
pahiten se, jos julkinen talous on kuralla. Tässä suhteessa
minusta vasemmistoliiton ryhmäpuheenjohtaja Outi Ojala
on kyllä aivan oikein sanonut täällä varmasti
moneenkin otteeseen, että kyllä köyhän
paras turva on se, että valtiontalous on kunnossa. Kyllä me
sen olemme oppineet 90-luvulla.
Oikeastaan kun puheenjohtajat Kalliomäki ja Zyskowicz
täällä peräsivät, onko
teillä vaihtoehtoisia budjetteja, niin voi olla, että on
hajanainen kooste erilaisia määrärahaesityksiä.
Mutta että teillä olisi ollut jokin talouspolitiikan
linja, joka olisi toistunut vuodesta toiseen, sellaisesta ei ole ollut
mitään puhetta ilmeisesti ryhmässänne.
Kari Kärkkäinen /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Pahoittelen, että mainitsin puheessani
ed. Zyskowiczin väittäneen, että oppositiolla
ei ole vaihtoehtoa, mutta tänään hän on
lausunut selvästi sen, että "pienempi oppositiopuolue,
Suomen kristillisdemokraatit harjoittaa - - vastuullista oppositiopolitiikkaa.
Kristillisdemokraattien budjettikannanotossa esitetään sentään
laskelma, jolla heidän budjettivaatimuksensa pyritään
tasapainottamaan." Ilahduin kovasti tästä ed.
Zyskowiczin viestistä siinä mielessä,
että hallituspuolueiden rintamassa on huomattu, että oppositiolla
on selkeä, hyvä vaihtoehto.
Jos joku tässä salissa tosiaan väittää,
niin kuin puheessani mainitsin, että pörssivero
ajaa sijoittajat pois Helsingin Pörssistä, niin
väitän edelleen, että hän on
väärässä. Pörssivero
0,15 prosentin suuruisena on paljon pienempi kuin Tukholman ja Helsingin
pörssien hintaerot päivittäin. Kun ostaa
ja myy ja maksut ovat 100 000 markkaa ja sijoituksesta
menee 75 markkaa veroon, niin olen varma, että tuo vero
ei vie muihin pörsseihin kauppaa tekemään.
Edelleenkin muistutan, että 0,4 prosentin vero on Englannissa
oston yhteydessä. Vielä muistutan, että 77
prosenttia osakkeenomistajista tulee ulkomailta, jolloin vaikutus
Suomeen on entistä positiivisempi.
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Hallituksen uskollisena soturina puutun minäkin
todellisen oppositiojohtajan, ed. Pekkarisen, käyttämään
ryhmäpuheenvuoroon. Siinä on yhdeksän
kymmenestä asiasta, joissa ollaan pienen ihmisen asialla
ja jotka ovat äärimmäisen kannatettavia.
Ei voi muuta kuin olla samaa mieltä, että näin
pitäisi myös tehdä sen lisäksi,
mitä hallitus on tehnyt.
Mutta mielenkiintoista on se, että kun ed. Pekkarinen
antoi hallituksen harjoittamalle tupopolitiikalle tukensa, niin
hän ei sen seurauksena tehnyt yhteenvetoa, eräänlaista
johtopäätöstä, että siitä on
seurannut alhainen inflaatiotaso Suomessa. Se on erikoisesti ollut
pienituloisen, vähäväkisen suurin puolustaja
tässä tasavallassa, niin että hänen
ostovoimansa edes niillä liksoilla on ollut mahdollinen
ja että se on säilynyt. Se on valtava saavutus
tässä tilanteessa.
Toinen on se, että ed. Pekkarinen syyttää hallitusta
sellaisista asioista, jotka ovat kysynnän ja tarjonnan
lain alaisia ja joille markkinataloudessa ei nyt kovin paljon voi:
muun muassa asumiskustannukset Pääkaupunkiseudulla
jnp.
Toisin sanoen retorisesti loistavaa tekstiä, mutta
se villakoiranydin on heikoilla siellä ed. Pekkarisen sanoman
takana.
Maria Kaisa Aula /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri Niinistölle muistuttaisin,
että kyllä köyhien kannalta kaikkein
paras turva on työllisyys, se, että on työpaikkoja.
Minusta vaahtoamisella keskustan linjasta te haluatte jättää varjoon
sen, että hallitus on epäonnistunut pahasti työttömyyden
alentamisessa. Se on luottanut pelkästään
talouden nopeaan kasvuun, mutta nyt, kun kasvu hiipuu, ei olekaan lääkkeitä siihen,
miten työttömyyttä alennetaan. Keskustan
linja on se, että tässä tilanteessa tulee työllisyyttä ja
yrittäjyyttä edistää niin, että luodaan
lisää työvoiman kysyntää ja
työpaikkoja erityisesti pienipalkkaisilla ja työvaltaisilla
aloilla.
Ed. Ben Zyskowiczille muistuttaisin, että kannattaisi
joskus kiinnittää huomiota myös omien puheenparsien
muutokseen. Minulla on semmoinen muistikuva, että maaliskuussa,
kun kehysasioita täällä käsiteltiin,
niin te olitte hyvin tiukasti sillä linjalla, että vain
velkaa lyhennetään valtiontalouden ylijäämällä,
ei mitään muuta. Muistan, kuinka jyrkästi
suhtauduitte ministeri Soininvaaran esityksiin terveydenhuollon
rahoituksen lisäämisestä. Mutta kesällä,
kun teillä oli puoluekokous, te ryhdyitte pehmentämään
kokoomuksen linjaa. Silloin te ryhdyitte puhumaan, että hallitushan
ei keskitykään enää vain velan
lyhentämiseen, vaan myös korjaa epäkohtia.
Sen jälkeen te aloitte puhua näistä hyvinvointiyhteiskunnan
asioista.
Sehän on mainiota, te olette tullut keskustan linjalle.
Me olemme tervehtineet sitä ilolla, mutta pidämme
outona, että ette itse tunnista omien mielipiteittenne
muutosta. Keskusta on vuosittain esittänyt noin 1—2
miljardia markkaa velanlyhennysvarasta käytettäväksi
epäkohtien korjaamiseen, jolla olemme halunneet lisätä yhteiskunnan
tasa-arvoa ja eheyttä ja sitä kautta myös pitkäjänteistä velanmaksukykyä ja
kykyä kestää hitaan kasvun ja taantuman
olosuhteita.
Antti Kalliomäki /sd(vastauspuheenvuoro):
Puhemies! No nyt keskusta kiikuttaa sitten minulle varjobudjettinsa:
valtiovarainvaliokunnan mietintö hallituksen talousarvioesityksestä vuodelle
2001. Siis se on teidän varjobudjettinne ensi vuoden budjettia
vastaan, viime vuoden mietintö valtiovarainvaliokunnasta.
Varjobudjetti pitää esittää sellaisessa
vaiheessa, että voimme keskustella siitäkin tässä salissa. Milloin
me keskustelemme, jos te teette viime tingassa valtiovarainvaliokunnassa
mietintöön omat vastalauseenne. Ei se mikään
varjobudjetti ole. Tietysti teille on hirmuisen vaikeaa tehdä oppositiopolitiikkaa.
Teidän puheenjohtajannehan ei ole oppositiossa, siis puolueen
puheenjohtaja, hän on jo seuraavassa hallituksessa. Mutta
yrittäkää nyt edes täällä,
että pääsemme keskustelemaan asioista.
( Naurua — Ed. Kääriäinen: Asiaan,
asiaan!)
Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ed. Pekkarinen sanoi, että hallituspuolueiden
kansanedustajien esitykset yhteensä ylittävät
heidän ryhmänsä esitykset. Näin
varmasti on, kun lasketaan yksittäiset hallituspuolueiden
kansanedustajat, joita on noin 150, niin kyllä varmasti.
Kun lasketaan yhteen yksittäiset edustajien tekemät
aloitteet, niin kyllä siitä saadaan iso meno,
kun jokainen tekee ehkä yhden.
Mutta, edustajat Aula ja Kääriäinen,
tässä on se merkittävä ero:
Minä en ole laskenut tähän koosteeseen
teidän ryhmänne ehdotuksista yhtään
keskustan yksittäisen kansanedustajan ehdotusta. Jos tässä olisivat
ed. Hyssälän ja kaikkien muiden yksittäiset
esitykset, tämä olisi näin paksu. Tässä ovat
pelkät teidän ryhmänne esitykset, jotka
te ryhmänä olette tehneet: ryhmän viralliset
puheenvuorot salissa, ryhmäpuheenvuorot, ryhmän
viralliset kannanotot. Nämä yhteen laskemalla
yhdeltä vuodelta on saatu se 16 miljardin musta aukko,
jonne katoaa se keskustan oppositiopolitiikan uskottavuus. Voin
jakaa tämän koko keskustan ryhmälle,
jos täällä on näin suurta mielenkiintoa
ja näin huonoa tuntemista vielä omia ehdotuksia
kohtaan.
Sitten sanotte, että vuosittain vastalauseessa olette
tehneet 1—2 miljardin muutokset hallituksen budjettiin.
Kun nämä tekevät 16 miljardia esimerkiksi
ensi vuoden budjettiin, niin keitä te petätte
vastalauseessa, jossa te jätätte suurimman osan
esittämättä? Jos pelkästään
eläkkeensaajien pohjaosan korjaus esimerkiksi, jos se kokonaan
palautettaisiin, maksaa noin 2 miljardia vuositasolla ja monet,
monet muut näistä ehdotuksista maksavat satoja
miljoonia ja te saatte supistettua teidän vuosittaiset
lisäyksenne 1—2 miljardiin, sehän tarkoittaa,
että suurimman osan niistä, joita olette julistaneet
virallisissa puheenvuoroissa, vaatimuksissa ja kannanotoissa ja
joita kentällä mainostatte, te jätätte
tekemättä eduskunnassa valtiovarainvaliokunnan
mietinnön vastalauseena. Toisin sanoen, on olemassa se
teidän politiikkanne, jota on kentällä hyvä julistaa ja
mainostaa, ja sitten se politiikka, jota ehdotatte vastalauseessa.
Vaikea meidän muiden on tietää, kummassa
te olette tosissanne.
Olavi Ala-Nissilä /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ei tässä nyt juristien pikkunäppärä knoppologia
auta, vaan pitää keskustella oleellisista asioista.
Meillä on seitsemän nopean kasvuvuoden jälkeen
todella se tilanne, kuin ed. Pekkarinen sanoi, eli ihmisten tulokehitys
on erilaistunut, aluekehitys on erilaistunut, kuntien tilanne on
dramaattisesti erilaistunut. Nämä ovat tosiasioita
ja ongelmia, joista meidän pitää keskustella.
Toinen hyvin oleellinen seikka on se, että työttömyys
ei milloinkaan Lipposen hallitusten aikana puolittunut. Meillä on
budjetissakin yli 8 prosentin työttömyysaste edelleen,
ja nyt me tiedämme, että kun Suomessa ei ole oleellista
talouskasvua, Saksassa ei ole ollenkaan talouskasvua, me tiedämme,
että kansainvälinen talouskehitys, työttömyyskehitys
uhkaa kääntyä nyt nousuun. Tiedämme
myöskin, että budjetti uhkaa kääntyä vajaaksi
tasapainoltaan, mikäli tämä kehitys jatkuu.
Tästä meidän pitää keskustella,
miten me voisimme hitaamman talouskasvun oloissa nyt hoitaa työllisyyttä.
Toivoisin, että ministeri tähän voisi
vastata. Esimerkiksi veropolitiikalla voisimme tehdä ilman
muuta enemmän työllisyyden hyväksi, jos
painottaisimme veronkevennyksiä eri tavalla. Se on yksi
asia.
Toisaalta te puhutte rakenneuudistuksista. Minäkin
toivoisin, että tulisi konkreettisia esityksiä,
millä tavalla me hitaamman talouskasvun oloissa hoidamme
työllisyyttä ja turvaamme sitä valtiontalouden
pohjaa, millä voimme yhteiskunnallista eriarvoisuutta vastaan
taistella.
Valtiovarainministeri Sauli Niinistö
Arvoisa puhemies! Muistaakseni keskustalaiset ovat jo haukkuneet
pystyyn minun rakenneuudistusesitykseni. Kyllähän
ne ovat tuttuja teille. Ed. Huutola varmaan tuntee myöskin,
mutta kun hänkin kysyi, kerrataan nyt vielä.
Ensinnäkin, me olemme eläköitymisen
suhteen, tosiasiallisen eläköitymisiän
suhteen, siinä tilanteessa, että jos me kannamme
vastuuta vähän pidemmälle tästä yhteiskunnasta
kuin pelkästään vaalikautemme ajan, joudumme
miettimään keinoja, millä nykyinen 58—59
vuotta saadaan nousemaan pari vuotta korkeammaksi.
Silloin, ed. Huutola, konkreettinen esitys esimerkiksi, josta
voitaisiin lähteä liikkeelle, olisi osa-aikaeläkkeitten
osalta, että hyväksyttäisiin vain ansiosidonnaisen
järjestelmän periaatteet eikä annettaisi
tavallaan ansiosidonnaisten periaatteitten ylimeneviä houkuttimia
siirtyä osa-aikaeläkkeelle. Ei ole kysymys järjestelmän
lopettamisesta, mutta tehtäisiin siitä kaikkien
muitten eläkejärjestelmien kanssa vertailukelpoinen.
Työttömyysturvan kohdalla olen edelleen sitä mieltä,
että olisi hyvä, jos meillä ansiosidonnaisessa
työttömyysturvassa olisi porras, joka olisi rakennettavissa
uusien työttömyyksien osalta, siis alkavien työttömyyksien
osalta vain, ei siis taannehtivasti edes, niin, että kuitenkin
kaikissa ansiosidonnaisen työttömyyden vaiheissa
nykyinen etuustaso säilyisi, mutta suunnattaisiin korotukset,
kaikki korotukset, siihen alkupäähän,
jolloin tällainen porras syntyisi. En ollenkaan väitä, että tämäkään
on mikään ihmelääke. Tämä on pieni
askel, jolla saataisiin ehkä aikaiseksi joitakin positiivisia
vaikutuksia, mutta juuri tällaisista pienistä askelista
tämä rakennepolitiikkakin lähtisi minusta
luontevasti liikkeelle. (Ed. Laukkanen: Milloin ne pienet askeleet
otetaan, ministeri Niinistö?)— Niin kuin hyvin
tiedätte, ne ovat tällä hetkellä työryhmissä,
ja muun muassa budjetti on auki eräiltä osin odottamassa
näitten työryhmien tuloksia. Sitten on tietysti
mielenkiintoista nähdä, miten oppositio suhtautuu
niihin. Voi siihen nytkin ottaa kantaa tietenkin, jos kannattaa
rakennepolitiikkaa.
Saksan liittopresidentin vierailu
Toinen varapuhemies:
Arvoisat kansanedustajat! Ilmoitan, että Saksan liittopresidentti
Johannes Rau ja rouva Christina Rau seurueineen ovat saapuneet seuraamaan
täysistuntoa. Eduskunnan puolesta lausun arvoisat vieraat
tervetulleiksi eduskuntaan. (Suosionosoituksia)
Antero Kekkonen /sd(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Kun olen kuunnellut tätä keskustelua,
ei voi välttyä siltä ajatukselta, että keskustalta
ei tule kestäviä perusteita sen varjobudjettiretoriikan
tueksi, mitä te täällä harjoitatte.
Kun ed. Zyskowicz laskee 16 miljardiksi sen, mitä te
esitätte puolueena, ja kun miljardit eivät tahdo
riittää siihen, mitä te yksittäisinä kansanedustajina
esitätte, se on tulkittavissa teidän varjobudjetiksenne
niin kauan kuin ette tee sen kaltaista budjettia, jota voisimme
täällä käsitellä vaihtoehtona
sille budjetille, minkä hallitus on antanut. En usko, että varjobudjetin
rakentamisen pitäisi olla ylivoimaista niin ammattitaitoiselle
poliitikkojoukolle kuin mitä keskustapuolue on, mutta niin
kauan kuin te leikitte vain retoriikalla, kun ette tuo sitä todellista
varjobudjettianne, josta puhutte, esiin, meillä muilla
on oikeus tulkita varjobudjetiksenne se 16 miljardia lisää entiseen
plus yksittäisten kansanedustajien aloitteet.
Sari Sarkomaa /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Hallituksen tärkeä tavoite
on turvata sosiaali- ja terveyspalveluiden laatu ja saatavuus koko
maassa, ja erityisesti terveyspalveluiden tasapuolinen saatavuus
edellyttää nopeita toimenpiteitä. Niitähän
tähän peruspalvelubudjettiin sisältyykin.
Sosialidemokraattien analyysi terveydenhuollon kipupisteistä hieman
hämmästytti ja huolestutti. Mielestäni
yksityinen sektori ei ole terveydenhuollon pääongelma
kuten ryhmäpuheenvuorossa esitettiin. Ongelmat ovat täysin
muualla. Ensinnäkin henkilökuntaa tarvitaan lisää tuottamaan
terveyspalveluita ja toisaalta tarvitaan toimenpiteitä terveydenhuollon
rakenteiden ja toimintatapojen uudistamiseksi.
Ed. Pekkariselle toteaisin, että todella tänne hyvinvointipalveluihin
on tulossa rahaa, kun hän sitä peräänkuulutti.
Totean, että hallituksen painopiste on todellakin kehittää peruspalveluita. Täällä
kun
on paljon puhuttu keskustan pitkistä vaatimuslistoista,
niin jos arvoisat edustajat luette keskustan ryhmäpuhetta,
niin siellä on vain muutama rivi peruspalveluiden kehittämisestä. Tämä kertoo
siitä, että kyllä opposition ja hallituksen
painopisteillä on eroa. Hallitus haluaa kehittää suomalaisten
peruspalveluita.
Outi Ojala /vas (vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Johtavan oppositiopuolueen, keskustan, ryhmäpuheenvuorossa
oli sanottu piikki kaikille hallituspuolueille. Näinhän
se tietysti luonnollista onkin. Näinhän oppositio
tekee. Mutta oli kuitenkin täysin kohtuutonta väittää,
että mitään ei tapahtuisi kaikkein heikoimmassa
asemassa olevien osalta. Keskusta on nyt ilmeisesti hieman hampaaton
ja sen takia käyttää puheenvuoron, että mikään
ei oo mitään, aluepolitiikassa ei tapahdu mitään.
Emme me ole missään yhteydessä väittäneetkään,
että Aluekeskusohjelmalla kaikki ongelmat ratkaistaan,
mutta kuten totesimme puheenvuorossamme, aluekeskusohjelmat ovat
vain yksi osa sitä, miten alueellista eriarvoisuutta voidaan
poistaa. On hyvin tärkeää myös,
että meillä on EU:n aluepoliittiset varat käytettävissä ja
budjetissa lukuisa määrä muita määrärahoja.
Nyt on kysymys vaan siitä, miten saadaan seutukunnat, kunnat
tekemään yhteistyötä ja hyödyntämään
niin, että syntyy pysyviä työpaikkoja,
niin että rakennemäärärahat
voidaan käyttää hyödyksi.
Samoin myös kaikkein heikoimmassa asemassa olevien
osalta: Jos te vähättelette sitä, että nollasairauspäivärahan
tilalle saadaan edes se 60 markkaa, niin te voitte vähätellä sitä,
mutta niille, jotka eivät ole mitään
saaneet, se on avaus, se on tärkeä avaus, samoin
kuin on peruspäivärahan tason korotus ja työmarkkinatuen
tason korotus.
Seppo Kääriäinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Puheenjohtaja Kalliomäki peräsi
vaihtoehtoja. Hän sai pari vihkoa eteensä. Muistutan
mieliin teidän vaihtoehdoistanne kymmenen vuotta sitten,
että te esititte velkaelvytysbudjettivaihtoehtojanne monta monta
vuotta, kunnes Lipponen tuli teidän johtoonne ja pani teidät
järjestykseen sen vaalikauden loppupuolella. Näin
oli, ed. Kalliomäki.
Ministeri Niinistö, se on totta, että valtiontalouden
tasapaino on tavallisen ihmisen turva perusteiltaan ja pitkällä jänteellä,
mutta rinnalla kyllä täytyy muistaa työttömyyden
suuri uhka. Siis tosiasia on se, että työttömyys
ei ole puolittunut. Nyt trendi näyttää siltä,
että se ei ole puolittumassakaan edes tällä vaalikaudella,
vaikka sen piti puolittua jo viime vaalikaudella. Tämä mielestäni
on nyt vakava asia ajatellen tämän maan taloutta,
tätä yhteiskuntaa ja myös hallituksen
toimien uskottavuutta. Ihmisillähän on luottamus
omaan talouteensa tällä hetkellä, mikä on hyvä asia,
mutta väitän, että kun työttömyys
alkaa nousta, niin silloin myös kuluttajien luottamus omaan
tulevaisuuteensa alkaa romahtaa, ja silloin voi tapahtua mitä tahansa.
Kehottaisin kyllä hallitusta suhtautumaan työttömyyden
kasvu-uhkaan oikein vakavalla tavalla ja myös katsomaan
budjettia jonkin ajan kuluttua tästä näkökulmasta.
Antti Kalliomäki /sd(vastauspuheenvuoro):
Puhemies! Ed. Kääriäinen muistaa
todella vanhan sloganin: velkaelvytys. Se oli teidän ainoa vastauksenne
meidän varjobudjettiimme. (Ed. Kääriäinen:
Te halusitte velkaa ja velkaa, lisää velkaa!)
Esimerkkejä siitä varjobudjetista löytyy kyllä myös
läntisestä naapurista. Siellähän
toteutettiin, ihan oikeasti, ed. Seppo Kääriäinen,
Ruotsissa ja Suomessa toteutettiin erilaista politiikkaa. Ahon hallitus
toimi toisin kuin Ruotsin hallitus. Meidän vaihtoehtomme
(Välihuutoja) — kuunnelkaa nyt — oli
lähempänä ruotsalaista mallia. Tietysti
voidaan jälkeen päin miettiä, kumpi oli
oikea. Mutta meidän vaihtoehtomme oli todellinen. Se oli
todellinen, se oli kirjattu paperille numeroita myöten,
ja sen loppusumma oli muuten sama kuin hallituksen esityksessä.
Ed. Kääriäisen pitää varmaan
kaivaa muististansa muutakin kuin vain tämä slogan.
Leea Hiltunen /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Olisin halunnut mielelläni kuulla
valtiovarainministeri Niinistön kannanoton myös
oppositiopuolue kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjettiin. Täällä on
paljon keskusteltu vaihtoehdoista. Me kristillisdemokraatit olemme
halunneet nimenomaan tässä budjettivaihtoehdossa
tuoda sellaisia esityksiä, joissa selkeämmin otetaan
kantaa perheen ja työelämän yhteensovittamiseen
ja nimenomaan heikoimmassa asemassa olevien toimeentuloon ja hyvinvointiin,
joka varmasti vaikuttaa koko yhteiskunnan hyvinvointiin. Kuulisin
mielelläni kannanoton myös sisältöön,
mikä meillä budjettivaihtoehdoissa on, eikä ainoastaan
rahoitukseen, kun olemme halunneet vastuullisesti ottaa kantaa rahoitukseen,
että pörssiverolla ja lyhytaikaisten myyntivoittojen
verolla rahoitetaan. Siihenhän ed. Kärkkäinen
jo vastasikin, mikä on meidän perusteemme, millä me
uskollisesti ja edelleenkin tulemme näitä esittämään
rahoitusvaihtoehtona.
Kannan erityisesti huolta siitä, vaikka budjetissa
on paljon hyvää, miten kuntatasolla, kun kunnat
todella ovat nyt hyvin eriarvoisessa asemassa, yleisen valtionosuuden
kautta osoitetut rahat kohdentuvat sellaisiin kohteisiin, että me voimme
taata, että hyvinvointia todella tapahtuu terveydenhuollon
ja sosiaalitoimen ja peruspalveluiden kautta. Luettelo budjettikirjassa,
mihin ne kohdennetaan, on pitkä, mutta esimerkiksi perhenäkökulmaa
siellä ei ole mainittu painopistealueena, esimerkiksi kotihoidon
tukea ja sitä, miten kotona tapahtuva työ olisi
yksi vaihtoehto.
Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri Niinistö, te väistitte
keskustan tulonjakokritiikin toteamalla, että tehdyistä ratkaisuista
ovat hyötyneet ennen kaikkea julkisen sektorin tukea tarvitsevat.
Minusta tämä ei pidä mitenkään
paikkaansa. Suurimmat ongelmat tällä hetkellä ovat
nimenomaan julkisen sektorin puolella. Viittaan esimerkiksi peruskoulun
tilaan, meidän terveydenhuoltoomme, vanhustenhuoltoomme
ja niin edespäin.
Sitä paitsi te olette minusta toimineet erittäin kummallisella
tavalla. Ajatellaan nyt vaikka teidän hallituksenne alkua.
Silloin laskitte ja otitte pois sairaspäivärahat.
Nyt niitä on lisätty. Mitä se tarkoittaa,
että ensin otetaan ja sitten vähän lisätään
ja sitten todetaan, että hyvin on hoidettu? Jos esimerkiksi
olisitte älynneet myydä Soneran oikealla hetkellä,
(Naurua) silloin olisi julkisen sektorin velkaa kyetty lyhentämään
huomattavan paljon enemmän kuin on tehty ja julkiselle sektorille
olisi voitu antaa ne kipeät valtionosuudet, joita todella
tällä hetkellä tarvitaan mainitsemillani
aloilla.
Sitten ihan lyhyesti ed. Ojalalle, joka oli närkästynyt
siitä, kun keskusta sanoi, että aluepolitiikassa
ei tapahdu mitään: Jos teidän aluepolitiikkanne
tulokset ovat sellaiset, että väki muuttaa keskuksiin
ja täällä syntyy uusia ongelmia, eikö silloin
teidän politiikkanne todella ole ollut täysin
nollapolitiikkaa? Tuloksiakin pitää tulla, jos
jotakin tekee.
Valtiovarainministeri Sauli Niinistö
Arvoisa puhemies! Taitaa olla niin, että vaihtoehdot
ovat nyt vähissä, kun me joudumme pääosin
keskittymään kymmenen vuoden takaisiin tapahtumiin
täällä, taas kertaalleen. Mutta olen
ed. Kääriäisen kanssa tismalleen samaa
mieltä, että työllisyys on nyt ankaran haasteen
edessä. Nimenomaan työttömyys, jos jokin,
aiheuttaa pahoinvointia ja köyhyyttä. Siinä suhteessa
hallitus kyllä esittää aika selkeän vastauksen.
Veropainotuksista voidaan olla tietysti monta mieltä, mutta
kyllä tälle vuodelle annetulla veronalennuksella,
ensivuotisella plus työnantajamaksujen alennuksilla on
siinä suhteessa vaikutusta.
Ed. L. Hiltunen, kyllä se teidän menopuolenne
kooste on sellaista asiaa, jota tietysti jokainen varmasti kannattaisi,
jos olisi mahdollisuus pistää enemmän
rahaa. Mutta tulopuolenkin osalta joudun nyt kuultuani ed. Isohookana-Asunmaan puheenvuoron
vähän perumaan puheitani, että on se
teidän tulopuolenne sentään sitten realistisempi
kumminkin, vaikka tuskinpa toteutuu todella sekään;
en jaksa uskoa. Tällaisia kauniita ratkaisuja on tietysti
kiva esittää, kun tietää, ettei
niitä joudu toteuttamaan, jolloin joutuu myöskin
vastaamaan siitä, ettei sieltä kerrykään
sitä rahaa, jonka kerrottiin kertyvän.
Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Vielä yhden kerran vaihtoehtoisiin
budjetteihin ja linjoihin erityisesti ed. Zyskowiczille, mutta vähän
muillekin.
Eduskuntaryhmäni puolesta pitämässäni
puheessa kerroin ne painopisteet, joilla keskustan mielestä pitää käydä paremman
työllisyyden puolesta, mitä pitää tehdä.
Valtaosa niistä toimista on rahoitettavissa budjetin sisäisellä rahoituksella.
Kovin paljon uutta rahaa sinne ei tule.
Edelleen vaihtoehtoisessa linjauksessani kerroin, mitkä ovat
ne kansalaisten sosiaali- ja palveluturvan asiat, jotka vaativat
rahoitusta vuonna 2002, ja millä tavalla aluekehitystä kohennettaisiin.
Minä totesin, että se vaatii kieltämättä noin
miljardin markan verran rahaa enemmän kuin hallitus esittää.
Se on oikein ja perusteltu. Jos joku sitä elvytykseksi
sanoo, meidän puolestamme voi näin sanoakin.
Momenteittain vaihtoehtoa keskustalta on turha tulla kyselemään.
Nämä nuotit ovat aika konkreetit. Niitten pitää riittää.
Me esitämme vaihtoehdon lokakuun loppupuolella ja sitten varsinaisen
budjettimietinnön marraskuun loppupuolella. Näin
me olemme toimineet aikaisemmin varsin konkreetilla tavalla. Jos
samaan pystyvät muut vakavasti otettavat poliittiset vaihtoehdot
jatkossa, hyvä niin.
Mitä vielä ed. Ojalan esitykseen tulee siitä, kun
hän kehui, että nyt on nollapäiväraha
poistettu ja maksetaan pientä, alinta sairauspäivärahaa sairastaville,
niin kyllä kaikesta kehun ainekset. Jokainen marja näköjään
vasemmistoliiton suunnalla poimitaan maasta. Itse te ensinnäkin
otitte pois alimmat sairauspäivärahat kaikista
pienituloisimmilta ressukoilta. Nyt kun te vähän
palautatte niitä, te teette ison numeron, että te
olette toimineet jotenkin ylevällä tavalla kaikista
köyhimpien puolesta. Miettikääpä tätä vielä kertaalleen!
Mikko Kuoppa /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri Niinistö totesi, että jokainen
suomalainen on jakanut kasvanutta veropottia. Olen ministeri Niinistön
kanssa eri mieltä siinä asiassa. Nimittäin
pitkäaikaistyöttömien kohdallahan tilanne
on niin, että mielestäni he eivät ole
saaneet osuutta siitä. Edes indeksitarkistuksia työttömyysturvaan
ei ole tehty kaikkina vuosina täysimääräisinä.
Näin ollen he ovat jääneet jälkeen.
Toisekseen heille ei tule verohelpotuksia. Raja on 70 000
markkaa. Jos sen yli menee työttömyysturva, silloin
rupeaa tulemaan verohelpotuksia, mutta työmarkkinatuella
ja peruspäivärahalla olevilla tulot jäävät
selvästi alle tästä. Näin ollen
heille ei tule, vaan pitäisi nimenomaan perusturvan tasoa
korottaa tai järjestää työtä,
mikä olisi parempi vaihtoehto.
Toinen asia: Kun linjasitte eläkeratkaisua, sanoitte,
että osa-aikaeläkkeessä pitäisi
olla pelkkä ansaintaperiaate. Sehän merkitsee
sitä, että pienituloinen ihminen ei voi jäädä osa-aikaeläkkeelle, koska
sillä ei silloin enää tule toimeen. Sehän johtaa
sellaiseen ratkaisuun. Ei kai osa-aikaeläkejärjestelmästä sellaista
systeemiä olla tekemässä, että vain
riittävän suurituloiset ihmiset voivat jäädä osa-aikaeläkkeelle?
Minun mielestäni pitäisi ehdottomasti säilyttää se,
että myöskin pienituloisilla ihmisillä on
mahdollisuus jäädä osa-aikaeläkkeelle,
koska eihän tässä se ole tarkoitus, että ihmisillä,
joilla on suuret tulot, on tämmöinen etuoikeus,
että he voivat tehdä vain puoli päivää työtä,
vaan nimenomaan työkyvyn ja pehmeämmän
eläkkeelle siirtymisen johdostahan tässä pitäisi
menetellä niin, että ihmiset säilyisivät
kauemmin työelämässä.
Valtiovarainministeri Sauli Niinistö
Arvoisa puhemies! Ed. Kuoppa, olen kanssanne ihan samaa mieltä.
Kyllä osa-aikajärjestelmä sinänsä pitää säilyttää. Esimerkiksi
ihmisille, jotka eivät jaksa työssä,
on oltava sellainen mahdollisuus. En ole ollenkaan puuttumassa osa-aikaeläkkeen
aikaiseen etuuteen, mutta kylläkin sittemmin seuraavaan
vanhuuseläkkeeseen, jossa minusta ei pitäisi ylittää ansaintaperiaatetta,
elikkä se koskisi vasta sittemmin alkavaa vanhuuseläkettä,
ei osa-aikaeläkkeen aikaista ylimääräistä etuutta.
Tästä tässä on kysymys.
Kun puhuitte pitkäaikaistyöttömistä ja
työmarkkinatuen varassa peruspäivärahalla
elävistä, heillehän nyt tässä budjetissa
minun esitykseni mukaan oltiin antamassa 7 markkaa ja siihen sitten
vielä lisättiin markka budjettiriihessä,
elikkä he saavat 8 markkaa päivässä,
joka veronalennuksiin verrattuna merkitsee kai sitä, että pitää olla
vähintään keskituloinen, ehkä keskitulot ylittäväkin
palkansaaja ennen kuin saa kuukaudessa saman verran etuutta lisää.
Kyllä nyt tällä kertaa on mahdollisuus
vastata heillekin, ja se mahdollisuus on luotu nimenomaan sillä,
kun kerroin, miten on tietoisesti kahmaistu, sanoisinko, talouden
tähtihetkistä valtion kassaan rahaa, jotta on
saatu ylijäämää syntymään.
Sen vuoksi on varaa nyt korottaa ainakin tämän
verran etuisuuksia. Jos ne olisi käytetty täällä vuosien
mittaan, eipä olisi tätä varaa.
Marjatta Vehkaoja /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Minusta on ollut vastenmielistä kuunnella
opposition demagogiaa ja oikeastaan paikkansapitämätöntä puhetta siitä,
että budjetti leikkaisi vähätuloisilta
jotakin. Haluaisin, että osoittaisitte yhdenkin momentin, missä näin
tapahtuu. Tulonjaon kielteiset kehitykset Suomen historian pahimmalta
osalta löytyvät kyllä Ahon hallituksen
ajalta, jolloin oli pankkikriisi, jos nyt halutaan historiaan mennä ja suurtyöttömyyden
alkuun.
Arvoisa puhemies! Haluan palata eduskunnan mahdollisuuteen vaikuttaa
hallituksen budjettiesityksen loppumuotoiluun ja kiittää siitä,
että tällainen mahdollisuus on annettu. Minusta
se on ollut reilua.
Sen sijaan haluan kyllä ministeri Niinistölle pikkuisen
osoittaa puhettani, kun hän vähän ilkkui
kaksinkertaisen pohjaosan osalta, kun eduskunta ei hoksannut sitä sijoittaa
toiveittensa listaan. Pitäisi nyt vähän
huolellisemmin katsoa, mitä eduskunta toivoi ponnessaan.
Se toivoi nimenomaan ratkaisua tämän vuoden aikana,
ratkaisua siitä, millä keinoilla kompensoidaan,
ollaksemme ihan tarkkoja. Siinä ministeri Niinistö meni
minusta vähän ylikierroksille.
Arvoisa puhemies! Työttömyysturva- ja eläkepolitiikan
osalta minun on sanottava, että salakieli voitaisiin lopettaa.
Toivoisin, että ministeri Niinistökin puhuisi
asioista oikeilla nimillä. Rakenteellinen uudistus tässäkin
yhteydessä tarkoittaa suomeksi sanottuna heikentämistä.
Nämä pyrkimykset siellä kuitenkin ovat
taustalla. Kun näin vakavasta asiasta on kysymys, niin
toivoisin, että kolmikantatyön rinnalle myöskin
parlamentaarinen mahdollisuus asioiden valmistelun yhteydessä voisi
tulla kyseeseen.
Aulis Ranta-Muotio /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Sosiaalisesti oikeudenmukaisin veroratkaisu
olisi se, että osa tuloveron alennuksesta käytettäisiin
elintarvikkeiden arvonlisäveron alentamiseen. Ei sitä tarvitsisi
käyttää kuin kolmasosa, niin voitaisiin
pudottaa 17:stä 12:een. Olen pannut merkille, että aika monet
hallituksen ministeritkin ovat tätä vaatineet,
muun muassa Hemilä, Mönkäre. Millä perusteella
te, valtiovarainministeri, niin jyrkästi torjutte tämän
vaihtoehdon?
Pekka Kuosmanen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Minun mielestäni hallitus on
harjoittanut erittäin jämäkkää talous-
ja finanssipolitiikkaa koko Lipposen ykkös- ja kakkoshallituksen
aikana. Siitä kiitos kokoomukselle. Kokoomus on ollut se
tuulenhalkaisija siellä ja näyttänyt,
miten maan taloutta pitää hoitaa. (Ed. Laukkasen
välihuuto) — Hyvänä aikana pitää velkaa
maksaa, ed. Laukkanen, ja 60 miljardia on velkaa lyhennetty, ja
velan koron vaikutus 32 miljardista on tippunut 23 miljardiin. Eli
elvyttäminen korkeasuhdanteen aikana olisi ollut virhe.
Viisas säästää silloin, kun
hyvin menee, ja sitten kun huono aika tulee, rahat käytetään
huonon ajan hoitoon.
Vuoden 2000 budjettiinhan me lähdimme siitä,
että vientiteollisuus on veturimme, ja siinä me onnistuimme.
Mutta 2001 budjettiin lähdettiin siitä, että kulutuskysyntä Suomessa
kasvaa, kun tiedettiin, että vientiteollisuus alenee. Nythän
se on alentunut edelliseen vuoteen verrattuna 10 prosenttia tämän
päivän tiedon mukaan. Ainut, mikä meillä petti,
oli autokaupan myynti, joka laski yli 20 prosenttia. Muutoin kulutuskysyntä on
kohtuullisen hyvin kasvanut. Eli ongelma, mikä kansalle
täältä lähetetään,
tulee täältä eduskunnasta. Kansa pärjää hyvin.
Nyt kun me pelottelemme sillä niin sanotulla taantumalla,
me itse aiheutamme Suomessa taantuman monelta osin, kun täältä tuutista
tulee joka suunnalta, että älkää ostako
mitään, nyt tulee paha taloudellinen lama.
Ainut, mistä olen omalle puolueellenikin hiukan antanut
rottinkia, on kansaneläkkeen pohjaosan kahdenkertainen
poistaminen. Mehän sovimme alustavasti ryhmässämme
niin, että kokoomus pyrkii hoitamaan asian hallituksessa niin,
että 2003 kansaneläkkeen pohjaosan leikkaus palautetaan
niille, joilta kahteen kertaan on otettu. Mutta, hyvät
ystävät, nyt me käsittelemme 2002 budjettia,
2003 on eri asia. Siinä mielessä panen uskoni
hallitukseen, että tämä asia hoidetaan
herrasmiehen tavoin ja tehdään, mitä on luvattu.
Mauri Salo /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Todella, valtionvelkaa on maksettu pois
60 miljardia, yli 40 miljardia siitä on maksettu peräänkuulutettujen
Sonera-myyntien avulla, ja tämä on tietenkin ollut
hyvä saavutus siltä yhtiöltä.
Mutta kun täällä on käyty keskustelua
myös pörssistä ja pörssin vaikutuksesta, niin
on merkillepantavaa se, että kotitaloudet ovat hävinneet
viimeisen vuoden aikana noin 100 miljardia markkaa. Se on varsin
iso summa. (Ed. Kuosmanen: Miksi ne menivät pörssiin?) — Ne
menivät sen takia, kun Lipposen hallitus sääti sellaisen
lain, että pankkitalletukset siirtyivät verolle.
Se edesauttoi piensijoittajien hakeutumista pörssiin, ja
siellä ovat rahansa menettäneet; olisi ollut parempi
tietenkin maksaa vain veroja.
Arvoisa puhemies! Talouskasvu hiipuu. Se on maailmanlaajuisesti
todistettu asia. Amerikka yskii voimakkaasti, Japani on romahtamisen
partaalla, ja Aasiassa syntyy, ikävä kyllä,
miljoonia uusia työttömiä: tämän
hetken tilanne on, että siellä on noin 18 miljoonaa
työtöntä, ennusteet ensi joulukuussa
noin 22 miljoonaa työtöntä. Tämä ei
voi olla vaikuttamatta siihen, mitä Suomessa tapahtuu.
Työttömyyden lisääntyminen maksaa
valtiolle 2 miljardia vuositasolla, ja jos katsotaan sitä ylijäämää,
joka nyt vielä on budjetoitu ensi vuoden osalle, se ei
kovinkaan suurta työttömyyden kasvun lisääntymistä kestä.
Kysynkin vielä valtiovarainministeri Niinistöltä:
Onko (Puhemies koputtaa) tämä 2,5 käsi sydämellä tehty
ennuste, vai joudummeko tästä vielä lähempänä joulua
tinkimään?
Merikukka Forsius /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Zyskowicz, myös te lupasitte
hyvää ja kaunista omassa puheenvuorossanne. Uskotteko
todella, että kunnille tulevalla lisärahalla laitetaan
esimerkiksi kouluterveydenhuolto ja koululaisten iltapäivähoito kuntoon
kunnissa? Voisin kertoa teille esimerkiksi Vihdin kunnasta, joka
on tyypillinen Uudenmaan kasvukunta. Siellä on laskettu,
että lisäys merkitsee ensi vuodelle 1—2
miljoonan markan lisäystä sosiaali- ja terveyspuolelle.
Lisäystarve ensi vuodelle on noin 40 miljoonaa, ja tästä jo
erikoissairaanhoidon osuus on 15—16 miljoonaa. Miten luulette,
että tällä parannetaan esimerkiksi kouluterveydenhoitoa,
kun ei ole edes mitään normiohjausta?
Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ensin ed. M. Salon puheenvuoron johdosta
totean, että kun pörssissä kurssit nousivat,
oli hallituksen vika, että jotkut pörssisijoittajat
rikastuivat, nyt kun pörssissä kurssit laskevat,
on hallituksen vika, että jotkut pörssiin sijoittaneet
köyhtyvät.
Ed. Pekkariselle totean vielä kerran varjoministeri
Pekkarisen varjobudjetista, miten tämä 16 miljardin
markan musta aukko on syntynyt. Se on syntynyt siten, että on
otettu vain keskustan ryhmän ehdotukset, ei yksittäisten
edustajien, on otettu vain edellisen vuoden budjettiesityksen jälkeen
tehdyt ryhmän esitykset ja on otettu itse asiassa vain
noin 100 miljoonan suuruiset ja siitä yli menevät
esitykset. Sitten on laskettu yhteen ja on todettu, että aukko
on 16 miljardia, ja siitä te ette karkuun pääse.
Esimerkkinä mainitsen, että kun esimerkiksi keskustan
ryhmä vaati, että "kansaneläkkeen yli
300 markan jälkeenjääneisyys tulee korjata
tällä vaalikaudella", on laskettu, mitä se
maksaa. Tasaisen vauhdin taulukolla puolet pannaan ensi vuoden budjettiin,
toinen puoli seuraavan vuoden, ja se puolet on 940 miljoonaa. No,
jos te tämän lupauksen toteutatte, eihän
siinä nyt sitten, jos teillä on vain miljardin muutokset
budjettiin, enää jää näille
kaikille muille kymmenille ryhmille, joille te olette luvannut hyvää ja
kaunista, yhtään mitään.
Ed. Forsiukselle lopuksi vastaan, että en ole puheenvuorossani
luvannut mitään. Olen kertonut hallituksen budjettiesityksen
vaikutuksia kuntatalouteen. Olen todennut, että sosiaali-
ja terveyspuolen valtionosuudet nousevat noin miljardilla ja samoin
opetustoimen valtionosuudet. Olen kertonut, että kokonaisuudessaan
budjetti vahvistaa kuntataloutta noin 1 500 miljoonalla markalla,
ja edellyttänyt ja odottanut, että kunnat käyttävät
nämä saamansa lisärahat juuri näihin tarkoituksiin
parantamaan kansalaisten peruspalveluja. Totta kai, ed. Forsius,
eri kunnissa kuntakohtainen kohtaanto on erilainen. Joissakin kunnissa
se kohtaanto on positiivisempi, kun tässä on monta
eri suuntiin vaikuttavaa asiaa, joissakin se on negatiivisempi.
Mutta sitä edellytän edelleen, että kuntapäättäjät
sen liikkumavaran, (Puhemies koputtaa) mikä tulee, käyttävät
oikein.
Anu Vehviläinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ihmettelen sitä, miten ed. Zyskowicz
viitsii täällä näin jatkuvasti
ilkkua niitä esityksiä, mitä keskusta
on tehnyt (Ed. Zyskowicz: Koska se hämää kansalaisia!)
minimitoimeentuloturvaan. Ihmettelen kyllä sitä.
Mitä tulee rahamäärään,
niin kun ed. Kekkonen myös otti tämän
asian esille, kyllä minä voin todeta, että SDP:n
ryhmästä yksi nimeltä mainitsematon edustaja
itsekseen tekee enemmän aloitteita kuin keskustan ryhmä yhteensä.
Tämä on näin.
Haluaisin kysyä myös ed. Zyskowiczilta ja ministeri
Niinistöltä, mitä te vastaatte — ed.
Zyskowicz, toivon, että kuuntelette — (Ed. Zyskowicz:
Kyllä!) muun muassa niille yli 30 000 köyhälle äidille,
joiden minimiäitiyspäiväraha tippuu 60
markkaan, kun te olette ensin leikanneet sen ensimmäisen
hallituksen aikana 60 markkaan ja nyt jäädyttäneet.
Pidättekö te sitä oikeudenmukaisena?
Te olette valmiita, onneksi, nostamaan hieman työttömyyspäivärahaa
ja työmarkkinatukea, mutta te kasvatatte koko ajan eroa
minimiäitiyspäivärahaan. Mikä tässä on
teidän vastauksenne oikein? Mitä te sanotte näille äideille?
Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! En todellakaan ole ilkkunut niitä yksittäisiä tulonsiirtoja
puhumattakaan niiden tulonsiirtojen kohteena olevien kansalaisten
tilanteesta, joita te ehdotatte. Se, mitä minä olen
halunnut kritisoida, ja luulen, että se on tullut aika
selväksi, kun se on jo muutamaan kertaan tullut täältä todettua,
on se teidän kaksinaamainen poliittinen pelinne. Te toisaalta
teette ehdotuksia, joissa te lupaatte tulonsiirtoja vähän kaikille
erilaisille väestöryhmille. Taisin jo mainita,
että teillä on äitiys- ja sairauspäivärahat, teillä on
kotihoidon tuki, opintotuki, lapsilisät, yksinhuoltajat,
työttömyysturva, kansaneläke, kansaneläkkeen
pohjaosa, ylivelkaantuneet jne., jne. Sitten te lupaatte miljardeja
kunnille, te lupaatte miljoonia maataloudelle, te lupaatte miljoonia
aluepolitiikkaan. Samanaikaisesti pienennätte valtion verotuloja
alueellisilla verohelpotuksilla, liikenteen verotuksen keventämisellä ja elintarvikkeiden
alv:n keventämisellä. Olen osoittanut, että tästä syntyy
16 miljardin aukko ensi vuoden budjettiin.
Olen yrittänyt tivata teiltä vastausta siitä,
mikä näistä ehdotuksista on tarkoitettu
tosissaan otettavaksi. Jos teidän ehdotustenne summa on
vain yksi miljardi, silloin te ette voi toteuttaa näitä kaikkia.
Silloin teidän pitäisi valita täältä se, onko
se eläkkeiden tasokorotus 115 markalla, onko se työttömyysturvan
tasokorotus, onko se äitiyspäivärahat
vai mikä, mutta tätähän te ette tee,
vaan te samanaikaisesti lupaatte 16 miljardin edestä kaikille
hyvää ja samanaikaisesti väitätte,
että te tuette sinänsä tiukkaa taloudenpitoa ja
että teidänkin ehdotuksenne muutoksina budjettiin
merkitsevät vain miljardin, korkeintaan 1—2 miljardin,
muutosta.
Mitä tulee yksittäisiin tulonsiirtoihin, niin
tämän kysymyksen osalta, jonka kysyitte, haluan vain
sen todeta, että tulottomat henkilöt, tulottomat äidit,
eivät suinkaan kaikki ole köyhiä. Te tiedätte
sen vallan hyvin. Puheenjohtaja Esko Ahon puoliso on tuloton ja
minun puolisoni on tuloton jne. Ei se kuitenkaan kerro sitä,
että meidän perheessämme ollaan köyhiä.
Eli (Puhemies koputtaa) te sekoitatte tässä tulottomuuden
ja köyhyyden tarkoituksella.
Pirkko Peltomo /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kokoomuksen piirissä tunnutaan edelleen
hellivän ajatusta työttömyysturvan porrastuksista
eli, kuten he puhuvat, näistä rakenneuudistuksista.
Haluan, ministeri Niinistö, muistuttaa, että työministeriön
tutkimustiedot päivärahan porrastuksesta 1980-luvulta
osoittavat, että ei porrastuksella ollut vaikutusta henkilöiden
työllistymiseen ja työttömyyden kestoon.
Useimmat työttömät työllistyvät
yleensä melko pian työttömäksi jäätyään.
Vaikeinta työllistyminen on sen sijaan pitkäaikaistyöttömille,
jotka ovat jo pudonneet ansioturvaltaan peruspäivärahan
suuruiselle työmarkkinatuelle.
Työnantajilta saadun palautteen mukaan suurimmat syyt
rekrytointiongelmiin ovat olleet puutteet koulutuksessa, erityisosaamisessa
ja työkokemuksessa. Siksi työttömien
työllistämiseksi tarvitaan lisäresursseja
ammatilliseen koulutukseen ja työvoimapolitiikkaan, aivan
kuten ministerit Rask ja Filatov ovat esittäneet. Työttömyysturvaa
on uudistettava siten, että työn vastaanottamista
ja ansioturvan piiriin pääsyä helpotetaan.
On ihan selvää, että uusilla leikkauksilla ei
työpaikkoja luoda.
Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Suomella taitaa todellakin mennä hyvin,
kun ensi vuoden budjetin lähetekeskustelun pääaiheena
tuntuu olevan oppositiopuolueen arvosteleminen joka laidalta. Maailmalla
palaa, Pentagoniin on hyökätty, Valkoinen talo
evakuoitu, New Yorkin pörssi suljettu. Meillä haukutaan
keskustaa. No, seuraukset New Yorkin tapahtumista tulevat olemaan
mittavia maailmantalouteen. Siitä olisi hyvä kuulla myöskin
vähän valtiovarainministerin arviota.
Aidosti olen kyllä erittäin pettynyt edustajien Kalliomäen
ja Zyskowiczin linjauksiin täällä. Niistä puuttuu
todellinen visio, näkemys siitä, mihin maa on
menossa. Ed. Zyskowicz edustaa täällä kesällä keräämiään
listoja sen sijaan, että pitäisi lukea oikeasti
keskustan vastalauseita. Sieltä löytyy se fakta,
millä linjalla keskusta on tälläkin vaalikaudella
ollut.
Ed. Kalliomäki niin kuin monet muutkin ovat palanneet
vähän vanhoja muistelemaan. (Puhemies koputtaa)
Velkaelvytys-termi on hyvä muistaa, ed. Vehkaoja. Kyllä se
on ihan sosialidemokraattista (Puhemies koputtaa) keksintöä. Siltä osin
siihen ei varmasti ole tämän (Puhemies koputtaa)
budjetin yhteydessä paluuta.
Puhemies! Tämähän saa olla kaksi
minuuttia!
Toinen varapuhemies:
Minun kelloni näyttää, että olisi
täynnä.
Ei millään voi olla vielä täynnä,
puhemies.
Toinen varapuhemies:
Minun avustajani sanoo myöskin, että aika
on täynnä.
Onpa erikoista. Ed. Zyskowicz käytti erittäin
pitkiä vastauspuheenvuoroja.
Toinen varapuhemies:
Kello näyttää näin.
Ehkä se näyttää ....
Toinen varapuhemies:
Minun kanssani ei väitellä tästä asiasta.
Aika on täynnä.
... keskustan puheille näin.
Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):
Puhemies! Ed. Laukkanen kiinnitti oikeaan asiaan huomiota.
Kun ed. M. Salo puhui siitä, että Amerikka yskii,
niin valitettavasti näyttää nyt siltä, että Amerikassa
on paljon muutakin kuin yskää. Varmasti tulemme
Amerikan tapahtumista ja niiden vaikutuksista puhumaan vielä pitkään
täällä eduskunnassakin.
Puhemies! Budjettiin. Ministeri Niinistö on useaan
kertaan puhunut työllisyyskehityksestä. Me kaikki
tiedämme, että se on hyvin oleellisesti yhteydessä talouskasvuun.
Ministeri Niinistö ei ole tuonut uusia talousennusteita
tänne, ja ehkä niitä tällä hetkellä ei
ole kovin tarkkoja uusia saatavissakaan.
Pari huomiota budjettiesitykseen. Ministeri Niinistö on
varmasti oikeassa siinä, että ostovoiman lisääminen
verohelpotusten kautta parantaa työllisyyttä tai
ainakin ylläpitää työllisyyttä, mutta,
ministeri Niinistö, vähän ihmettelen
sitä, että teidän aikananne on jatkuvasti
lisätty ansiotulovähennyksen määrää kunnallisverotuksessa 440 000
markan tuloihin asti, kun ansiotulovähennys alun perin
oli tarkoitettu pieni- ja keskituloisille ihmisille. Eiköhän
tässä ole kokoomuslainen painotus aika vahvasti
esillä.
Puhemies! Sen lisäksi yritysten työnantajamaksuista.
Kun te, ministeri Niinistö, olette puhunut siitä,
että työttömyysturva pitää tehdä kannustavaksi,
eikö yritysten työantajamaksuissakin pitäisi
lähteä siitä, että kannustetaan
yrityksiä työllistämään
uusia ihmisiä ja annetaan niille yrityksille helpotuksia.
Mutta jos ajatellaan, että jokin yritys sanoo irti tuhansia
ihmisiä ja annamme työnantajamaksujen alennuksia,
ei mielestäni se ole oikea linja.
Lopuksi, puhemies, lopuksi kysymys ministeri Niinistölle:
Onko ministeri Niinistöllä ja hallituksella valmiutta
lisätä aktivoivia työllisyystoimenpiteitä,
jos tilanne todella heikkenee nopeammin kuin täällä olemme
odottaneet?
Valtiovarainministeri Sauli Niinistö
Arvoisa puhemies! Ensin kasvuennusteeseen, jota myöskin
ed. M. Salo kyseli. Se on tehty niiden tietojen puitteissa, joita on
käytettävissä. Totean uudelleen sen,
että valtiovarainministeriön ennuste ensi vuoden
kasvuksi on käytettävissä olevista arvioista
kaikkein alhaisin eli varovaisin. Mutta siitä huolimatta
joudun toistamaan sen, että tähän kysymykseen
palataan, niin kuin olen sanonut jo ennenkin, marraskuussa ja silloin
joudutaan mahdollisesti arvioimaan uutta tilannetta. En kykene mitenkään
ottamaan kantaa siihen, miten tämän päivän
tapahtumat vaikuttavat, mutta varmasti vaikuttavat myös
talouteen, ja varmasti vaikuttavat aika paljon talouteen. Epäilenpä,
että talouden vaikutukset saattavat olla sittenkin pienempiä vielä kuin
muut vaikutukset, joten tässä on saattanut maailman
kuva nyt muuttua muutamassa tunnissa aika lailla.
Ei verotuksessa mitään nimenomaista kokoomuksen
kädenjälkeä ole, mutta sitä ajattelua
on ollut, että itse asiassa meillä ei tulonsaajan
kannalta, kun hän menettää paljon sosiaalitukia
ja kun hän kohtaa maksimiveroprosentin 60, ole kovin paljon
eroa vielä tuloluokissa, ja esimerkiksi siinä veronalennuksessa,
joka viime vuonna esiteltiin, oli korkeampaan valtionveroasteikkoon
alennusta vain puoli prosenttia, muualle prosentti. Ehkä kuitenkin
on näkyvissä myöskin tavallaan päinvastainen
ilmiö, kuin epäilitte, siinä mielessä,
että ulotetaan kunnallisverotuksen vähennystä ikään
kuin sellaiseen, sanoisinko, kannustavaan joukkoon vielä.
Kyllä siinä asiaa on kuitenkin pyritty miettimään
ihan kokonaisuuden edun kannalta.
Hannes Manninen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Palaan vielä tähän vaihtoehtoiseen
oppositiopolitiikkaan. Kun katselin viime kaudella edellisen opposition,
sosialidemokraattien, vastalauseita valiokunnissa, ei niissä kovin äly
leiskunut. Ne olivat yleensä hyvin lyhyitä, sanottiin,
että esitetään hylättäväksi koko
esitys. Sen tyyppisiä olivat vaihtoehdot silloin.
Mitä tulee ed. Zyskowiczin esitykseen, haluaisin myöskin
todeta sen, että kun olemme tehneet esityksen, se on hylätty.
Silloin ovat nollalla lisääntyneet menot ja taas
on oikeus tehdä uusi esitys. Ed. Zyskowiczin logiikka on
vähän samanlainen kuin entisellä miehellä,
joka sanoi, että vaimo on aina rahaa vailla. Kun joku kysyi,
mihin hän sitä tarvitsee, mies sanoi, että en
minä tiedä, kun en ole koskaan hänelle
mitään antanut. Tässä on vähän
samanlaista logiikkaa.
Mitä tulee kuntatalouteen, siellä on kieltämättä myönteistä noin
yleisellä tasolla. Monille kunnille tulee myöskin
lisää hengähdysaikaa. Mutta valitettavasti
on suuri joukko kuntia edelleen, joilla on hyvin paljon syömävelkaa
otettuna, ja vaikka ne saavat tämän pienen osuuden
lisää, eivät nämä kunnat
voi parantaa palvelujaan. Niiden on käytettävä se
talouden parantamiseen, eikä sekään riitä.
Tässä mielessä on erittäin valitettavaa,
että esimerkiksi ministerit kiertävät kenttää ja
selittävät, kuinka nyt kaikki asiat tulevat kuntoon.
Ei valitettavasti näin voida hyvin monissa kunnissa tehdä,
koska kuntalain mukaan niiden on tasapainotettava ja katettava alijäämät.
Sitä lakia on noudatettava, eikä sitä kuntalain
65 §:n velvoitettakaan pysty ehkä 50—100 kuntaa
valitettavasti ensi vuonna täyttämään.
Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Varmasti ministeri Niinistö on
oikeassa, että näiden neljän tunnin aikana
on kansainvälinen poliittinen tilanne muuttunut. Varmasti
ensi vuoden taloudellinenkin tilanne on jonkin verran muuttunut,
jota me nyt kuitenkin käsittelemme vanhoissa ikään
kuin housuissa, vanhojen raamien avulla, mutta käsiteltävää on
toki paljon.
Haluan todeta viitaten ed. Vehkaojankin ja myös muutamaan
eduskuntaryhmän puheenvuoroon, jotka koskivat kahteen kertaan
leikattua kansaneläkkeen pohjaosaa, että ed. Vehkaojan valiokunnalla
nyt on hyvin tärkeä rooli tässä asiassa,
kun kerran valtioneuvoston suunnalta ei ole tullut tässä asiassa
esitystä. Tästä tietysti me kansanedustajat
olemme myös vastuussa.
Toinen asia: Itämeren tulevaisuus. Ed. Andersson puhui
siitä, Rkp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja puhui
siitä, ja ed. Gestrin esimerkiksi on tehnyt aikaisemmin
esityksen tässä asiassa. Sinilevälautat
ensi kesänä ovat todennäköistä arkea
Suomenlahdella ja Itämerellä, ja on selvää, että nämä asiat,
jotka tämä valtion budjetti sisältää,
nämä rahat, eivät ehdi sitä estämään.
Mutta kaiken kaikkiaan, arvoisa valtiovarainministeri, edelleen
on liian vähän resursseja Itämeri-ohjelmaan.
Rakel Hiltunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Olen tätä keskustelua kuunnellut
ja etenkin sen alkuosaa. Ed. Pekkarisen ja opposition muiden edustajien
kipakoista puheenvuoroista jäi sellainen maku, että niiden
jälkeen minusta ministeri Niinistö näyttäytyy
rakentavana ja lempeänä kaiken kaikkiaan.
Kun uskon paitsi kriittiseen arvosteluun ja arviointiin myös
positiiviseen kannustukseen, haluaisin teitä, ministeri
Niinistö, kannustaa valitsemallanne tiellä eheän
Suomen rakentamisessa. Siihen hyvää lisäpanostusta
antaa sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä. Erityisesti
haluan painottaa, että kun kansallinen terveysstrategia luodaan,
toivon, että siinä ei tyydytä vain markkoja
ja hallintoja katsomaan vaan katsotaan asiaa apua ja hoitoa tarvitsevien
ihmisten, kansalaisten, kannalta ja myös henkilöstön
riittävyyden ja jaksavuuden kannalta.
Myös hallitus voisi ennakoida mahdollisesti tulevaa
työttömyyttä. Helsingistä kerron
jo nyt, että it-alan tilanne on selvästi näkyvissä niin,
että uutta työttömyysaaltoa voidaan ennakoida,
ja tähän varautumista toivon. Lisäksi
kansaneläkkeen pohjaosan kahteen kertaan sovitettu leikkaus
on mielestäni asia, jonka me olemme kaikki yhdessä velkaa
kansalaisille.
Pertti Mäki-Hakola /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Se, mitä olisin tässä istunnossa
tänä päivänä toivonut,
olisi ollut, että keskustan puheenjohtaja Esko Aho olisi ollut
paikalla. Häntä ei ole nähtävästi
näkynyt salissa muuta kuin nappia painamassa. Kuitenkin tuntuu,
että kun hän käytti Harwardista tultuaan puheenvuoron,
jossa hän kertoi, että nyt on syytä panna
suu säkkiä myöten ja menonlisäyksistä on pidättäydyttävä,
siinä oli jotenkin viisautta. Kun täällä nyt
kuuntelee tilannetta, tuntuu, että se viisaus on jäänyt
yhden miehen päähän eikä ole
näköjään mennyt perille. Me
tulkitsimme aika monella taholla, että puheenjohtaja Aho
halusi omilleen kertoa, miten asioita pitäisi tarkastella,
ja antaa Amerikasta saatuja oppeja myöskin eteenpäin.
Se ei ole mennyt perille, ja täytyy toivoa, että puheenjohtaja
Aho joskus ilmestyy tähän keskusteluun mukaan,
myöskin tähän saliin.
Aikanaan, kun tässä valtakunnassa tapahtui muuttoliikettä,
tilanne oli se, että silloin muutettiin keskustaa pakoon
Ruotsiin. Nyt huudetaan, että hallitus raunioittaa meidän
maaseutumme ja väki karkaa pois. Onneksi nyt liikutaan
kuitenkin maan rajojen sisäpuolella eikä viedä hyvinvointia
naapurimaan rakentamiseen. Oli todella rajua se liike, mikä siihen
aikaan tapahtui suurelta osin keskustan aluepolitiikan perusteella.
Ministeri Niinistö, oli ihan oikein, kun täällä on
puhuttu vähempiosaisten kohtalosta ja kohtelusta, että kaikkein
paras konsti on se, mitä hallitus on harjoittanut, eli
selkeä talouspoliittinen linja, joka huolehtii sitä,
että meidän julkinen taloutemme on kunnossa ja
työpaikkoja löytyy myöskin meidän
väellemme. Mitään muuta konstia ei ole.
Täällä on puhuttu rikkailta ottamisesta
ja köyhille antamisesta. Todellakin ovat tulleet mieleen
Robin Hood -ajat. Kauppalehdessä muistutettiin muistaakseni
elokuun lopulla, että Robin Hood oli rosvo, joka aikanaan
hirtettiin loppujen lopuksi sen kauhun jälkeen, minkä hän
oli aiheuttanut. Tällaiseenko taruhenkilöön
keskusta ja kristilliset haluavat turvautua? Robin Hood oli roisto,
joka hirtettiin aikanaan. (Puhemies koputtaa) 16 miljardin musta
aukko olisi keskustan toimien perusteella syntymässä budjettiin,
ja se on lopputulos.
Matti Saarinen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Eduskunta on priorisoinut budjettitavoitteitaan,
joten liikkumavaraa vuodelle 2002 on suhteellisen vähän.
Tältä osin meidän onkin kohdistettava
tähtäin vuoteen 2003. Näin siksi, että hallitus
on suurten asioiden osalta toiminut eduskunnan tahdon mukaisesti.
Olisiko ollut liikaa toivottua hallitukselta, että se
olisi halunnut noudattaa eduskunnan selvää ja vahvaa
tahtoa myös eräiden pienten asioiden osalta, jotta
tämä herttainen yhteistyö hallituksen
kanssa myös tuntuisi hyvältä? Tällä tarkoitan
varmasti ministerillekin jo tutuksi käynyttä asiaa
koskien kirjastojen valtionosuuksien rahoitusrakennetta.
Kysyisin, voisiko hallitus tällaisen pienen epäkohdan
ihan itse korjata oikaisukirjeellään. Ei budjetti
voi olla niin täydellinen, ettei siihen jotakin lapsusta
ole voinut sisältyä. Tässä on
niin pienestä kysymys, että näitä voisi
syksyn mittaan oikaista, kun muutenkin näitä kurkistellaan.
Matti Kangas /vas(vastauspuheenvuoro):
Puhemies! Täällä on puhuttu osa-aikaeläkkeestä.
Mielestäni se pitäisi säilyttää nykymuotoisena,
samoin työttömyyseläke. Ihmisillä täytyy
olla oikeus päästä pois työelämästä,
varsinkin kun ikärasismi rehottaa edelleenkin ja voi hyvin
ja näillä ihmisillä on erittäin
suuria vaikeuksia päästä työelämään
takaisin.
Kansaneläkkeen pohjaosan leikkaus pitäisi mielestäni
hyvittää eläkeläisille, varsinkin
kun eduskunta on päättänyt tällaisista
asioista ja antanut lupauksia ihmisille. Samoin ministeri Perho on
sen suuntaisia lupauksia antanut. Täällä ed. Kuosmanen
sanoi, että pitäisi olla sanansa mittainen. Tässä olisi
eduskunnalla paikka nyt näyttää, että on
sanansa mittainen kansalaisia kohtaan.
Ihmetyttää opposition marina siitä,
että kunnille ei anneta mitään. 1,5 miljardia
tulee nyt lisää ensi vuonna eli 2002. Kyllä se
minun mielestäni on suuri summa rahaa. Toki sillä ei
kaikkia ongelmia poisteta. Mikäli oikein muistan, EU:n ohjelmakaudella
vuonna 2006 jaetaan rahaa alueille noin 50 miljardia, joten siellä on
rahaa jaossa, kun sitä vain käytetään
ja on kohteita, mihin käytetään.
Esa Lahtela /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Tähän budjettiin
sisältyy yksi pommi tai olisiko käsikranaatti.
Pommeista puhutaan ilmeisesti tänä päivänä ja
jatkossa vielä paljon. Tämä koskee eläkkeensaajien
osuutta lähinnä. Tässä on hyviä asioita,
mutta pohjaosan kaksinkertaisesta leikkauksesta eduskunta antoi tavallaan
lupauksen viime joulun alla eläkeläisille, että tämä tullaan
korjaamaan, ja minusta sitä lupausta pitää myös
noudattaa. Se ei voi jäädä sillä tavalla,
jotta nyt petetään ne ihmiset.
Toinen juttu työttömyysturvaporrastukseen liittyen:
Semmoista ajattelua edustetaan valtiovarainministeriössä,
jotta päiväraha pitäisi häntäpäästä keston
mukaan porrastaa. Eikö se päinvastoin ole sillä tavalla,
että kun ihminen on pitempään työttömänä,
hänhän on jo syönyt säästönsä, mitä on
silloin tienestiaikaan työssä ollessaan saanut?
Sehän pitäisi tehdä portaittain sillä tavalla,
että päiväraha nousee sieltä peräpäästä eikä laske.
Ongelma on siinä, että pitää tarjota
työtä. Kun on työpaikkoja riittävästi,
silloin ei tule sitä ongelmaa, niin kuin tänä päivänä tapahtuu,
että sossusta haetaan sitä lisää rahaa.
Jos päiväraha porrastetaan, ihminen menee toimeentuloluukulle, ja
sehän on väärä impulssi, vaan
kaikki, mitä käytettävissä olevia
varoja on, pitää satsata työpaikkojen
synnyttämiseen ja mahdollisesti siinä tilanteessa,
jos ei ole työpaikkoja, tukitöihin, kuitenkin
niin, jotta ihminen saa aktiivitoiminnan kautta sen rahan eikä tarvitse
monella luukulla juosta.
Lauri Oinonen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Valtion talousarvioesityksessä on
valtion tuloveron alennusta, mutta pelkään, että Suomessa
on kansalaisia, jotka tulevana vuonna kokevat kokonaisverotuksen
nousua johtuen siitä, että maassa on parisataa
kuntaa, jotka ovat joutuneet peruspalveluja tuottaessaan, ei omia
möhläyksiä tehdessään
vaan vastatessaan terveydenhuollosta, sosiaalitoimesta, opetus-
ja sivistystoimesta ym. perustarpeista, taloudellisesti tiukoille.
Kunnissa on menty jaksamisen äärirajoille. Joudutaan
nostamaan kunnallisveroprosenttia, kiinteistöverot mahdollisimman
yläkanttiin ja vielä kaikki muutkin maksut. Tämä on
epäkohta, joka on valitettava tosiasia. Toivon, että kunnallistalouteen
voitaisiin antaa perustarpeitten hoitamiseen riittävämmin
rahoitusta, jotta veronalennus voisi käytännössä kohdata
kaikkia. Kunnallisvero on vielä jakovero, jossa pienituloiset
joutuvat suhteellisesti eniten maksamaan.
Valtiovarainministeri Sauli Niinistö
Arvoisa puhemies! Ed. Saarinen, ei hallituksessa ole nyt korjauskirjettä tekeillä.
(Ed. Saarinen: Ei vielä!)
Ed. Oinonen, budjetissahan nimenomaan kuntasektoria muistetaan
aika laillakin ja erityisesti vielä lisää sen
eduskuntaryhmien tekemän sopimuksen perusteella, niin että valtio—kunta-suhde
kehittyy 1,5 miljardia markkaa kunnille edullisemmaksi, jotenka
kyllä tämän budjetin pitäisi antaa
vastausta kuntatalouden budjettivaikeuksiinkin.
Ed. E. Lahtela nyt poistui. En halua pohjaosaan ottaa tässä kantaa,
siitä on hallituksen yksimielinen linjaus, mutta kyllä minua
hiukan eläkkeitten veropolitiikka ihmetyttää.
Ymmärrän, että eduskunta edelleenkin
edellyttää, että savamaksun ylimääräisen
portaan poistamista jatketaan. Mutta nyt kävi niin kuin
täällä on ollut puhetta jo aikaisemmin,
että tämä suosii sitten kyllä hyvätuloisia
eläkeläisiä. He saavat kaksinkertaiset
veronalennukset, siinä missä pienemmän
eläkkeen saaja saa vain kertaalleen. 5 000 markan
eläketason veronalennus näyttää olevan 0,7
prosenttia ja 12 000 markan kuukausieläkkeen veronalennus
1,2 prosenttia. Nämä ovat kauniita asioita, mutta
tämä lopputulos on nyt ollut tiedossa. Näissähän
on eduskunnan tahtoa jouduttu noudattamaan.
Toinen varapuhemies:
Nyt puhujalistaan ja nopeatahtiseen keskusteluun. Puheenvuorojen
kesto enintään 7 minuuttia.
Kari Rajamäki /sd:
Herra puhemies! Budjetti voitiin laatia hyvistä lähtökohdista,
ja toivottavasti nyt käynnistyneet tapahtumat eivät
käynnistä sellaista tapahtumasarjaa, joka muuttaa
rajusti puitteita. Ensinnäkin, kotimainen kulutuskysyntähän
vastaa noin 60:tä prosenttia kansantaloudesta, ja näin
ollen kuluttajien uskon ylläpito on tärkeä asia
tavoiteltaessa ensi vuoden bkt-kasvutavoitetta. Palvelu- ja julkinen
sektori ovat työvoimaintensiivisiä aloja, ja tällä tavalla
niillä on myönteinen vaikutus. Myös metallin
osaltahan oli vielä kesällä 10 prosentin
tuotantokasvulukuja.
Hallituksella on onneksi pelivaraa puuttua vielä tätäkin
heikompaan kehitykseen. Tässä suhteessa onkin
varauduttava myöskin työllisyyttä tukeviin
lisätoimiin. Näitähän ovat myöskin
eduskunnan eri keskusteluissa esille nostamat homekoulut ja vesihuoltotyöt
ja monet muut, joilla on myös alueellista merkitystä.
Myös rahapolitiikkaa on Euroopassa käytetty varsin
säästeliäästi. Korkoahan on
laskettu kaksi kertaa eli yhteensä 0,5 prosenttiyksikköä,
kun verrataan esimerkiksi USA:n seitsemään koronlaskuun.
Koko kansantalouden tila on tällä hetkellä aivan
toinen kuin kymmenen vuotta sitten. Tältä osinhan
myöskin kotimaisen rahan ja valuuttamääräisten
lainojen luokitus on Suomen osalta korkein mahdollinen. Kymmenen
vuotta sitten hyvä oli, että lainahanoista mitään
saatiin. Yritysten tilanne, reaalinen kilpailukyky, on edelleen
hyvä, Emu-puskurit ovat täynnä, ja myöskin
budjetin keväiset ratkaisut tulivat suhdannepoliittisesti
oikealla näkökulmalla kuvaan mukaan. Tällä tarkoitan
valtionosuuksien nostoja kuin myöskin työnantajamaksujen
alentamisia muun muassa kuntatyönantajan osalta.
Hyvinvointivaltion perustaa on vahvistettu täsmärappauksella,
nimenomaan opetustoimen valtionosuuksien lisäksi tulevat
nyt siis sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuudet, kuten sosiaalidemokraattinen
eduskuntaryhmä viime joulukuussa jo vuoden 2002 talousarvioon
liittyen vaati. Toisaalta taas lääkärilakon
seurauksena niin sanottu nettopelivara ei tällä linjalla
kovin paljon vielä parane.
Elinkeinoelämän ja erityisesti taloudellisen kehityksen
edellytyksiä vahvistetaan juuri kansallista ja kansainvälistä kilpailukykyä vahvistavilla
infrastruktuurihankkeilla. Tältä osin nimenomaan
Keravan—Lahden ja myöskin Helsingin—Pietarin
nopeat yhteydet ovat ikään kuin myöskin
ennakoiden lähteneet liikkeelle, kuten naapurin taholta
on myös toivottu. Kustannuskompensaatio infrapuolella on
kuitenkin edelleen puutteellinen. Tiepuolella tarvittaisiin 400 miljoonaa
markkaa vuotuisiin kehyksiin lisää rahoitusta.
Monia kysymyksiä varmasti eduskunnassa tullaan käymään
valtiovarainvaliokunnassa ja hallitusryhmien kesken läpi.
Asioita, joista hyvin vähän täällä puhutaan,
ovat myöskin maatalouspolitiikkaan liittyvät linjaukset.
Nimittäin maatalouspolitiikan strategiajohtoryhmähän
parhaillaan linjaa asioita, ja tältä osin tulisi
nyt nimenomaan tukipolitiikan yleisen hyväksyttävyyden
näkökulmasta puuttua myöskin joustavasti siihen,
että meillä tilojen kokonaiskannattavuuden pohjalta
arvioidaan tukien kehittämistä. Erityisesti sosialidemokraatit
edellyttävät työvaltaisen kotieläintuotannon
parempaa priorisointia ja huomioon ottamista tukien suuntaamisessa.
Alkukesästä tehtyjen myönteisten
sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksien nousua ja infrarahoitusta
koskevien ratkaisujen ohella on myös köyhyyden
vastaisista toimista kyettävä päättämään.
Pitkäaikaistyöttömyys on keskeinen köyhtymistä ja
yhteiskunnallista syrjäytymistä aiheuttava tekijä,
joka ajaa ihmiset toimeentulotukiluukulle. Syrjäytymisen
vastustamisessa on keskeistä saada parannuksia työssäoloehdon
täyttymiseen ja ansiosidonnaisen turvan saavuttamiseen.
Sosiaaliturvan ja aktiivisen työvoimapolitiikan varjolla
tehty orjatyö on lopetettava ja ansiosidonnaisuudelle pääsy
on tehtävä kaiken työn kautta mahdolliseksi.
Nyt yhdistelmätuki ja muu työllistäminen
ei tätä tavoitetta aja, ja yhdistelmätuen
pidentämiseen kahdeksi vuodeksi on liitettävä työssäoloehdon
täysi karttuminen. Ratkaisu tukisi myös sosiaalityötä muun
muassa kolmannen sektorin kautta. Toinen tapa on lähestyä asiaa
SAK:n esittämällä tavalla lyhentämällä työssäoloehto
kymmenestä kuukaudesta kuuteen kuukauteen.
Muutoksia tulee tehdä myös verotukseen. Pienet
tulot ja pätkätyöt tulee vapauttaa kokonaan verotuksesta,
mikä luo mielekkäitä työkohteita
ja ennen kaikkea orjatyön sijasta päästäisi
ihmiset toimeentulotukiluukulta. Lyhyiden tilapäistöiden
tekemiseen ei kannusta myöskään nykyinen sovellettu
päiväraha, jossa pienikin työtulo vaikuttaa
vähentävästi työttömyyspäivärahan
määrään. Kun työn tekemisestä aiheutuneet
kulut vähennetään vähäisestä lisäansiosta
ja päiväraha pienenee, jää työttömälle
usein käteen pelkkä työn ilo. Työn
merkitys myös ihmisen hyvinvoinnin edistäjänä on
kiistaton, joten tilapäistöiden tekeminen tulisi
tehdä nykyistä kannattavammaksi.
Eduskunnan hallitusryhmien kehysmietinnössä esittämät
painotukset ovat osaltaan selkeästi siirtäneet
hallitusohjelman painopistettä kaavamaisesta velanmaksusta
sosiaalisesti oikeudenmukaisempaan ja hyvinvointivaltion perustaa vahvistavaan
suuntaan. Tältä osin hallitus on osoittanut myöskin
uudistumiskykyä ja luo olennaisesti paremmat mahdollisuudet
lähteä tässä tilanteessa eteenpäin.
Itä-Suomessa on saatu erittäin myönteinen vauhti
päälle Euroopan unionin korkeimman aluetuen käytössä.
Tukikelpoisia hankkeita, joihin eivät EU:n tuet riitä,
on useiden satojen työpaikkojen verran. Pyörää ei
nyt todella tarvitse enää keksiä: Kansallista
investointitukea tulee nostaa ja laukaista siten liikkeelle suhdanne-
ja aluepoliittisesti tärkeitä hankkeita.
Myöskin on syytä kyseenalaistaa matkustaja-alusten
nettopalkkajärjestelmän käyttöönotto
sen takia, että kun Virosta aikanaan tulee EU:n jäsen,
ovat varustamot varmasti jälleen vielä isompi
käsi ojossa pyytämässä lisää tukea
tai liputtavat aluksia Viroon. Asiaa ei siis voida ratkaista mielestäni
kiistattomasti nykyisellä tavalla. Suomen merenkulku on
keskeistä viennillemme: 85 prosenttia tavarakuljetuksista
on merikuljetuksia, mutta verosubvention laajentaminen hotelli- ja
ravintolaelinkeinon kanssa kilpailevaan laivaliikenteen osaan on
kyseenalaistettava ja arvioitava tarkemmin.
Arvoisa puhemies! On myöskin tässä yhteydessä muistettava,
että talouden kehittyessä ovat vaikeimpana talouden
talkooaikana ja talouspoliittisen talvisodan aikana rintamavastuut
myös jakautuneet eriarvoisesti erityisesti pitkäaikaistyöttömien
toimeentuloon kuin myös työeläkkeensaajien
asemaan liittyen. Heidän suhteellinen jälkeenjääneisyytensä on
kiistaton. Ahon hallituksen aikana luodun ylimääräisen
sairausvakuutusmaksun poistaminen etenee, ja se voidaan poistaa
kokonaan tällä kaudella, mutta on myöskin
pystyttävä kompensoimaan eduskunnan edellyttämällä tavalla
kansaneläkkeen pohjaosan leikkaus niille, joilta se on
leikattu kahteen kertaan. Tässä on kyseessä hyvin
pitkälti myös edustuksellisen demokratian uskottavuus.
Ed. Löv merkitään
läsnä olevaksi.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen varapuhemies
Anttila.
Maria Kaisa Aula /kesk:
Arvoisa puhemies! Informaatioteknologia-alan vetämän
talouskasvun näin nopea hidastuminen on ollut meille kaikille
yllätys. Näkymät ovat nyt aika epävarmat,
ja ministeriön kasvuennuste tälle vuodelle näyttää ylioptimistiselta.
Ensi vuodesta on vielä vaikea sanoa, ja siksi eduskunnassa
on syksyn aikana varauduttava tekemään uusia johtopäätöksiä,
kun uusia arvioita saadaan. Hidastuneen kasvun syyt ovat olleet
kansainvälisessä taloudessa, kun Yhdysvallat,
Japani ja Eurooppa ovat yhtä aikaa hitaan kasvun vaiheessa.
Suomessa on tällaisen vientivetoisen kasvun notkahduksia
vaikea kotimaisin toimin täysin paikata suurellakaan elvytyksellä.
Silti on tarpeen lievittää hidastuvan kasvun uhkatekijöitä.
Tärkeintä on estää työttömyyden kääntyminen
kasvuun, ja lisäksi on kavennettava huolestuttavasti kasvaneita
hyvinvointieroja eri ihmisten ja alueiden välillä.
Näitä epäkohtia korjaamalla vahvistetaan
kansalaisten kykyä kestää hitaan kasvun
olosuhteita. On myös varmistettava se, että Suomi
on jatkossakin hyvä kotipaikka kansainvälistyvälle
yritystoiminnalle.
On syytä todeta, että tilannehan ei näytä siltä, että olisimme
80-luvun loppuun verrattavan syvän laman kynnyksellä.
Riskinä on sen sijaan se, että edessämme
voi olla useampivuotinenkin hitaan kasvun kausi. Kun valtiovarainvaliokunnassa
tänään taloustutkijat arvioivat tilannetta,
niin tässä suhteessa heidän mielipiteensä erosivat: Osa
oli optimistisen skenaarion kannalla ja arveli, että Yhdysvallat
lähtee nopeasti nousuun, mutta oikeastaan enemmistö oli
pessimistisemmän näkemyksen kannalla. Tämänpäiväiset
tapahtumat Yhdysvalloissa eivät kyllä viittaa
siihen, että tämä optimistinen skenaario
voisi toteutua, itse asiassa aivan päinvastoin. Eli nyt
on varauduttava myös huonompiin vaihtoehtoihin.
Hallitus on ylistänyt varautuneensa hitaan kasvun tilanteeseen
hyvin siksi, että valtion talousarvio on saatu ylijäämäiseksi.
On arvostettavaa ja hyvä, että valtiontalous on
ylijäämäinen. Silloin on voitu antaa
menojenkin jonkin verran kasvaa ilman, että budjettitasapaino
järkkyy. Pidän oikeana sitä, että talousarvio
on tässä tilanteessa lievästi elvyttävä.
Kuitenkin hallituksen varautumisessa huonoihin aikoihin on yksi
iso puute. Se on korkea työttömyys. Myös
valtiontalouden vakaus olisi paremmin taattu jatkossa, jos hallitus
olisi ajoissa pureutunut työttömyysongelmaan.
Työttömyyden vähentäminen on
tavoite, jossa Lipposen sekä nykyinen hallitus että edellinen
hallitus ovat eniten epäonnistuneet. Seitsemän
vuoden huipputalouskasvusta huolimatta lähes joka kymmenes
on työtön. Työttömistä merkittävä osa
on jäänyt kiertämään
työttömyys- ja koulutusjaksojen muodostamaa kehää tai
on syrjäytymässä. Kasvu on tuonut työtä lähinnä hyvin
koulutetulle väelle vientialoilla. Kotitalouksille suunnatut
yksityiset palvelut tai muu työvaltainen tuotanto ei ole
juurikaan kasvanut. Niissä olisi kuitenkin mahdollisuuksia
työllistyä myös muille kuin tietoteknologian
huipuille. Työn hinta ja tuotteiden ostajien maksukyky
eivät nyt kohtaa.
Ministeri Niinistö on ehdottanut rakenneuudistuksia,
eli hän on tarkoittanut ansiosidonnaisen työttömyysturvan
porrastamista ja eläköitymisen houkuttelevuuden
vähentämistä ilmeisesti tarkoituksena
juuri työllisyysongelmaa, työttömyyttä,
korjata. Nämä kaksi asiaa, työttömyysturvan
porrastus ja eläköitymisen vähentäminen, ovat
sinänsä pitkällä tähtäimellä varmasti
tarpeellisia, mutta eivät ne kyllä vastaa nyt
akuuttiin työttömyysongelmaan, eivät
osu ongelman ytimeen lainkaan. Pitkäaikaistyöttömyyden
perussyy ei ole työttömien työhaluttomuus
vaan se, että heidän työpanokselleen
ei ole kysyntää nykyisillä työmarkkinoiden
ehdoilla. Jos pääosalle nykyisestä lähes
300 000 työttömän joukosta halutaan
kysyntää työmarkkinoilla, olisi alennettava
roimasti pienipalkkaisen työn veroja ja työnantajamaksuja
tai muutoin subventoitava heidän työpanostaan
työnantajalle. Hyviä esimerkkejä tähän
löytyy myös muualta Euroopasta, esimerkiksi Ranskasta
ja Hollannista.
Toinen työllisyyden kannalta olennainen asia ovat yrittäjyyden
ja erityisesti itsensä työllistämisen
mahdollisuudet. Viimeisimmät tiedot ovat kertoneet uusien
yrittäjien määrän kääntyneen Suomessa
laskuun. Hallituksen Yrittäjyys-ohjelma on jäänyt
valitettavasti paperikukkaseksi ilman konkreettisia tuloksia tässäkään
budjetissa. Hyvä toimenpide olisi vaikka arvonlisäverotuksen
alarajan joustavoittaminen sekä yritysten sukupolvenvaihdosten
verotuksen huojentaminen.
Kolmas työttömyyden vähentämisen
kannalta tärkeä uudistusalue on sosiaaliturva.
Se on nyt liian tilkkutäkkimäinen. On paljon käytännön esimerkkejä siitä,
että väliinputoamiset ja riskit uhkaavat, jos
työtön pyrkii parantamaan omaa asemaansa opiskelemalla,
parantamalla omia taitojaan pitkäaikaisella opiskelulla
tai koulutuksella tai jos hän pyrkii työllistämään
itsensä yrittäjänä tai tekemään
lyhytaikaisia töitä. Tarvittaisiin vahvaa perusturvaa
sekä ihmisen erilaisiin elämäntilanteisiin
paremmin sopeutuvaa turvaa.
Työttömyysongelman ohella toinen alue, jossa
hallitus ei ole varautumisessaan onnistunut, on yhteiskunnan eheys.
Hallitus on pitänyt kyllä ansiokkaasti valtiontalouden
vakaana, mutta hyvien keskiarvojen taustalla on kärjistyvää eriarvoisuutta.
Köyhyysongelma on sitkeä juuri työttömyyden
takia, alueellinen keskittyminen on vauhdikasta, julkiset palvelut
ovat rapautuneet. Näiden ongelmien korjaaminen toki maksaa, mutta
myös niiden jättäminen hoitamatta, korjaamatta,
kostautuu tulevaisuudessa entistä suurempina menojen kasvupaineina.
Tästä syystä keskusta on johdonmukaisesti
esittänyt viime vuosina, että valtion velanlyhennysvarasta
olisi käytetty 1—2 miljardia näiden epäkohtien
korjaamiseen. Tämä luku löytyy keskustan
jättämistä budjettivastalauseista. Tämä ei
olisi vaarantanut valtiontalouden vakautta, päinvastoin
nämä tulevaisuusinvestoinnit olisivat tuoneet
lisää vahvuutta valtion tulevaisuuden velanmaksukykyyn.
Verrattuna Lipposen hallituksen aiempiin budjetteihin tämä esitys
sisältää toki eräitä oikeaan
suuntaan meneviä toimia muun muassa kuntien palveluiden
rahoituksessa. Itse asiassa hallitus tekikin talouslinjassaan selvän
muutoksen viime keväänä: vielä alkuvuodesta
muun muassa ed. Ben Zyskowicz oli sitä mieltä,
että kaikki ylijäämä on tyystin
käytettävä velan lyhennykseen. Kokoomuksen
puoluekokouksen jälkeen hän kuitenkin muutti linjansa
ja ryhtyi onneksi hänkin puhumaan hyvinvointipanostusten
puolesta. Oli hyvä, että hallitus otti oppia keskustankin esittämästä tulevaisuusinvestointien
ohjelmasta. Monet eriarvoistumisongelmat ovat kuitenkin lavenneet
niin suuriksi, etteivät tämän vuoden
budjetissa olevat toimet niitä vielä ratkaise.
Esimerkiksi monessa kunnassa talous jää vieläkin
pakkasen puolelle ja mahdollisuudet palkata kipeästi tarvittavaa
lisäväkeä terveydenhoitoon ja vanhustenhoitoon
ovat valitettavan heikot.
Budjettiesityksen suurimpia puutteita on aluekehityksen ja maaseutupolitiikan
olemattomuus. Kiihtynyt muuttoliike on arvaamaton aikapommi valtion
ja kuntien talouden kannalta. Jos se jatkuu nykymallilla, (Puhemies
koputtaa) haittavaikutukset näkyvät moninkertaisina
5—10 vuoden kuluttua. Hallituksen Aluekeskusohjelma ei tuo
tähän mitään uusia voimavaroja
vaan pelkästään jakaa entisiä uudelleen
heikompien alueitten kesken ja lisää keskushallinnon
ohjausta maakunnissa.
Sari Sarkomaa /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Harjoitettu vastuullinen talouspolitiikka, määrätietoinen
velan lyhennys ja valtion menojen kurissa pitäminen ovat
paljastuneet tosiasiassa pehmeäksi politiikaksi ja kestävän
hyvinvoinnin rakentamiseksi. Heikkenevistä talousnäkymistä huolimatta
nyt ei tarvitse reagoida talouskasvun hidastumiseen äkkijarrutuksella
ja uusilla leikkauslistoilla tai veronkiristyksillä. Hallituksen
onnistunut politiikka on merkinnyt ja merkitsee hyvinvointiyhteiskunnan
kehittämistä ja tuloverotuksen keventämistä.
Olen tyytyväinen niihin painopistevalintoihin, joilla
budjetissa panostetaan työllisyyteen ja hyvinvointipalveluihin.
Erityisen tyytyväinen olen siihen, että työnantajamaksuja
ehdotetaan alennettaviksi. Verokiilaa on määrätietoisesti
kavennettava. Työllisyyden edistäminen on hallituksen
tärkein tavoite.
Tähän käsitteillä olevaan
peruspalvelubudjettiin sisällytetyt eduskuntaryhmien sopimat
panostukset ovat vahva viesti eduskunnalta hallitukselle siitä,
että hyvinvointipalveluihin on jatkossakin panostettava.
Vahvan viestin on myös mentävä kuntiin.
Kuntapäättäjillä on nyt velvollisuus
varmistaa, että budjetissa tulevat lisärahat kohdennetaan
oikeaan osoitteeseen. On muistettava, että riittävä ja
ammattitaitoinen henkilöstö on paras hyvinvointipalveluihin
laadun tae. Tämä eduskuntaryhmien sopima lisärahoitus
on oikean suuntainen toimenpide, mutta yhtä tärkeää on
edistää sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannustehokkaita
ja laadukkaita tuotantotapoja. On tosiasia, että joissakin
kunnissa saadaan aikaan laadukkaita palveluita varsin kohtuullisin kustannuksin,
kun taas toisissa kunnissa suuremmillakin panostuksilla on vaikeuksia
tuottaa välttämättömimmät
palvelut. Kunnilla onkin vielä paljon tehtävää yhteistyön
kehittämisessä sekä rakenteiden ja toimintatapojen
uudistamisessa. Aivan kiireellisimpiä toimenpiteitä tarvitaan
terveydenhuollossa.
Erityisesti haluan kiirehtiä vielä tekemättömien,
hallitusohjelmassa mainittujen terveydenhuollon toimivuutta edistävien
hankkeiden, esimerkiksi hoitosetelin ja laatusuositusten, eteenpäinviemistä.
Tässä terveiset ministeri Soininvaaralle erityisesti.
Hoitotakuujärjestelmän käyttöönottoa
on vietävä ripeästi eteenpäin.
Myös sosiaali- ja terveydenhuollon maksupolitiikka vaatii
uudelleenarviointia, jotta se tukisi paremmin asetettuja tavoitteita,
kuten avohoitoa ja myöskin sitä, ettei kannustinloukkuja
olisi.
Työllisyyden ohella hallituksen on otettava toiseksi
painopistealueekseen lasten ja perheiden hyvinvointi. Lasten ja
nuorten hyvinvoinnin turvaaminen edellyttää neuvolapalveluiden
ja kouluterveydenhuollon kehittämistä erityisesti. Myös
opetus- ja päivähoitoryhmien liian suureen kokoon
on kiinnitettävä huomiota.
Hyvinvointiyhteiskuntamme tulevaisuuden turvaaminen edellyttää rakenteellista
uudistumista. Meidän on ajoissa vastattava kasvavan eliniän,
varhaisen eläköitymisen ja työvoimapulan
tuomiin haasteisiin. Vastuuta ei saa siirtää tuleville
sukupolville.
Kokoomus nosti esille budjettiriihessä työttömyysturva-
ja eläkejärjestelmien rakenteelliset muutokset,
onhan hallituksenkin tärkeä pitkän tähtäimen
tavoite siirtää eläkkeellesiirtymisikää ajan
mittaan 2—3 vuotta. Näitä välttämättömiä rakenteellisia
uudistuksia onkin kiirehdittävä, sillä niiden
vaihtoehtoina ovat veronkiristykset ja leikkaukset. Yhtä tärkeää on
edistää työssä jaksamista ja
jatkamista. Toimenpiteitä työn ja perhe-elämän
yhteensovittamisen helpottamiseksi on myöskin kiirehdittävä.
Toivon todella hallitukselta näistäkin asioista
mahdollisimman pian hallituksen esityksiä eduskunnan käsiteltäväksi.
Erityisen tyytyväinen olen siihen, että Kerava—Lahti-oikoradan
rakentaminen saadaan alkuun. Raideliikenteen edistämiselle
on vahvat, erityisesti ympäristöön liittyvät
perustelunsa.
Kansallinen Itämeren suojeluohjelma on jäänyt
pahasti muiden asioiden jalkoihin ympäristöministeriössä.
Ohjelma valmistui aikataulustaan myöhässä.
Odotettuja uusia avauksia ei siinä ohjelmassa juurikaan
ollut. Muiden, jostakin syystä tärkeämmiksi
ja kiireellisemmiksi arvioitujen tavoitteiden priorisointi ei tunnu
kovin perustellulta. Tutkimusalus Muikun viimeisimmät selvitykset
osoittivat, että Itämeren pohjan hapettomat alueet
ovat lisääntyneet erityisesti Suomenlahden alueella.
Itämeri ei todellakaan odota. Toivonkin hallitukselta pikaisia
toimenpiteitä Itämeren suojeluohjelman eteenpäinviemiseksi.
Arvoisa puhemies! Pidän erittäin myönteisenä sitä,
että Itämeren kannalta tärkeimpään
hankkeeseen, Pietarin lounaisen jätevedenpuhdistamon rakentamiseen,
suunnatut varat sisältyvät ensi vuoden talousarvioon.
Tulevina vuosina onkin tarvetta nostaa lähialueyhteistyön
määrärahatasoa ja suunnata näitä voimavaroja
entistä määrätietoisemmin Itämeren
pelastamiseksi.
Arvoisa rouva puhemies! Pidän hallituksen budjettiesitystä onnistuneena
ja talousnäkymiin sopivana.
Mikko Immonen /vas:
Arvoisa puhemies! Ilman merenkulun aiemmin sovittua tukipakettia suurtyöttömyys
rantautuu. Monien hyvien budjettiesitysten ohella on myös
uhkia, ja yksi iso uhka on mainitsemani merenkulku.
Hallituksen talousarvioon vuodelle 2002 sisältyy määräraha
matkustaja-alusliikenteen tukemista varten. Tuki tullaan toteuttamaan
siten, että matkustaja-alusvarustamoille palautetaan puolivuosittain
noin 97 prosenttia aluksilla työskentelevien merimiesten
maksamista veroista. Budjetissa on varattu tukeen vuotuisella tasolla
noin 166 miljoonaa markkaa. Hallituksen mukaan tämän
suuruisen tuen, joka alentaa varustamoiden henkilöstökustannuksia
alle 20 prosenttia, on katsottava turvaavan suomalaisten matkustaja-alusten
kansainvälisen kilpailukyvyn ja riittävän estämään
niiden ulosliputuksen.
Hallituksen käsitys tuntuu kuitenkin varsin epärealistiselta,
kun otetaan huomioon, että Ruotsissa otetaan käyttöön
1.10. kuluvaa vuotta EU-komission suosittelemat täysimääräiset
merenkulun tuet, joiden johdosta varustamoiden työvoimakustannukset
alenevat melkein 50 prosenttia. Varovaisten arvioiden mukaan Ruotsissa toteutettava
tukijärjestelmä on keskikokoisen matkustaja-aluksen
osalta jopa yli 20 miljoonaa markkaa edullisempi kuin Suomessa käyttöön otettava
järjestelmä. Hallituksen käsitys siitä, että nyt
esitetty tukipaketti turvaisi matkustaja-alusten pysymisen Suomen
lipun alla, ei näin ollen tunnu perustellulta.
Ruotsissa 1.10. tänä vuonna käyttöön
otettava tukijärjestelmä perustuu niin sanottuun
nettopalkkaukseen. Järjestelmä muistuttaa Suomessa kauppa-alusluetteloon
merkittyjen lastialusten osalta noudatettavaa tukea siinä suhteessa,
että työntekijä saa edelleen normaalia
bruttopalkkaa eli hänen palkastaan pidätetään
verot ja häntä koskevat sosiaalikustannukset määritellään
normaalisti. Sen sijaan, toisin kuin Suomessa, Ruotsissa varustamon
ei tarvitse tilittää maksuja eteenpäin,
vaan ne jäävät sen hyväksi.
Suomessa varustamo saa merenkulun tukena vastaavan summan takaisin
puoli vuotta jälkikäteen. Ruotsissa uuden järjestelmän
piiriin tulevat niin matkustaja- kuin lastialuksetkin.
Ruotsin päätös tukijärjestelmän
käyttöön ottamisesta perustuu EU:n komission
vuonna 97 uudistamiin meriliikenteen valtion tukia koskeneisiin
suuntaviivoihin, joiden tarkoituksena oli luoda EU-jäsenmaiden
aluksille edellytykset kilpailla halvemman kustannustason maiden
kanssa, poistaa tarve liputtaa EU-maihin rekisteröidyt
alukset mukavuuslippumaihin, turvata eurooppalaisten merenkulkijoiden
työpaikat ja edistää heidän
työllistymistään sekä pitää yllä merenkulkualan
osaamista EU:ssa ja parantaa turvallisuutta EU:n aluevesillä liikennöivillä aluksilla.
Komissio onkin kehottanut kaikkia jäsenvaltioita pohtimaan,
miten valtion tuen suuntaviivojen tarkoittamia mahdollisuuksia voidaan hyödyntää optimaalisesti
kansallisella tasolla.
Ruotsi seurasi päätöksillään
Tanskaa, jossa nettopalkkajärjestelmä otettiin
käyttöön matkustaja-aluksilla syksyllä 2000.
Tanskan ratkaisut taas perustuivat Saksassa toteutettuihin tukiin
ja huoleen siitä, että tanskalaiset matkustaja-alukset
olisivat siirtyneet Saksan lipun alle. Viimeisten tietojen mukaan
myös Eta-maa Norja on ilmoittanut toteuttavansa samanlaisen
tukijärjestelmän kuin Ruotsissa. Lisäksi
vastaavia hankkeita on vireillä EU-jäsenyyttä hakeneissa
Baltian maissa.
Suomessa hallitus on näyttänyt valitsevan
linjan, jonka mukaan meillä olisi mahdollisuus toteuttaa
oma EU-suosituksista poikkeava halvempi tukimalli. Linjaus vaikuttaa
rohkealta varsinkin, kun otetaan huomioon, että Ruotsissa
päädyttiin erittäin pitkien ja perusteellisten
selvitysten ja keskustelujen jälkeen täysin päinvastaisiin lopputuloksiin.
Siellä nimenomaan todettiin, että Ruotsilla, saati
millään muullakaan Pohjoismaalla, ei ole mahdollisuutta
yksin vaikuttaa maailman merenkulun kehitykseen.
Ei voi olla epäilystäkään
siitä, että Suomen täytyy jatkossakin
säilyä merenkulkumaana, joka voi olla ylpeä omasta
kauppalaivastostaan ja -tonnistostaan. Tälläkin
hetkellä suomalaiset alukset on listattu kansainvälisesti
kärkipäähän, mitä tulee
alusten turvallisuuteen, kuntoon ja niillä työskentelevien
merimiesten osaamiseen sekä ammattitaitoon. Suomella ei
ole varaa menettää tätä. Suomi
on riippuvainen merenkulusta. Melkein 90 prosenttia ulkomaankaupastamme
tapahtuu meriteitse. Kuitenkin enää noin 40 prosenttia
kuljetuksista hoidetaan Suomen lipun alla. Olemme jo nyt alle sen
60 prosentin rajan, jota kansallisen huoltovarmuuden turvaamisen on
katsottu edellyttävän.
Arvoisa puhemies! Vuoden 2002 budjetissa ehdotettu tuki matkustaja-aluksille
on riittämätön. Tukeen onkin saatava
lisäys, joka varmistaa sen, että matkustaja-alusten
ulosliputukseen ei ole tarvetta. Tuki onkin saatava vähintään
sille 240 miljoonan markan tasolle, josta talouspoliittinen ministerivaliokunta
jo toukokuussa päätti. Tällöin
tuki voisi kattaa merimiesten maksamia veroja ja työnantajan
maksamia sotumaksuja vastaavat määrät
sekä noin 40 prosenttia työnantajan maksamista
merimieseläkevakuutusmaksuista.
Christina Gestrin /r:
Värderade talman! Inom social- och hälsovården
finns det ett växande behov av resurser. Vårdpersonalen är
den viktigaste resursen för att själva vården
skall fungera. Om några år går de första
stora årskullarna i pension. Senast nu måste kommunerna
se över sin personalsituation och göra en bedömning
av de kommande behoven. En god personalpolitik kommer att bli en
allt viktigare konkurrensfaktor för kommunerna. Möjligheterna
för vård på eget modersmål måste
också förbättras för alla finländare.
Vi hoppas att riksdagen kommer att införa momentet som
föreslogs av social- och hälsovårdsministeriet
om att förbättra vården på samiska.
Arvoisa puhemies! Budjettiehdotuksessa esitetään
lasten- ja nuortenpsykiatriaan korvamerkityn momentin poistamista
ja tähän tarkoitukseen varattavien määrärahojen
sisällyttämistä valtionosuuksiin. Lasten-
ja nuortenpsykiatriaa koskevien väliraporttien mukaan viime
vuosien korvamerkittyjen määrärahojen
ansiosta käynnistyneet hankkeet ovat johtaneet hyviin tuloksiin. Momentin
poistaminen nyt olisi lyhytnäköistä, koska
tällöin ei ole mitään takeita
siitä, että kunnat käyttäisivät
valtionavustusta erityisesti lasten- ja nuortenpsykiatriaan.
Eduskuntaryhmien aloitteesta ehdotetaan nyt erillinen korvamerkitty
momentti huumehoitoon. On tärkeää, että huumausaineiden
käyttäjien hoitoon saadaan resursseja. Usein psykiatrisen
hoidon ja huumehoidon tarpeen välillä on läheinen
yhteys. Tällä hetkellä hoitopaikkoja
ei ole riittävästi ja sosiaali- ja terveydenhuollossa
työskentelevä hoitohenkilöstö tarvitsee
myös enemmän tukea hoidon tarvitsijoiden moninaisista
ongelmista selvitäkseen.
I regeringsprogrammet tar man upp flera viktiga utredningsbehov
som gäller förändringar inom familjepolitiken.
De konkreta förslagen låter vänta på sig.
Vi är många som otåligt väntar på klara
besked om regeringens inställning till dessa frågor.
Allt kan inte lämnas till regeringens sista år.
Regeringen har lovat utreda möjligheterna till en skild
pappamånad och pensionsberättigande för
den tid en förälder vårdar små barn hemma.
Också möjligheten för föräldrarna
att sinsemellan samtidigt dela på föräldraledigheten skulle
utredas.
I regeringens program för social- och hälsovården
poängteras också morgon- och eftermiddagsvården
för små skolbarn. Befrämjandet av dessa
familjepolitiska frågor är ett sätt att
skapa ett barnvänligare samhälle, vilket är
helt nödvändigt för att unga människor
skall bilda familjer. Befolkningen åldras nu i snabb takt
och allt fler unga väljer ett liv utan barn. Eftersom både
kvinnor och män behövs i arbetslivet måste
samhällstjänsterna vara så flexibla och
högklassiga att unga vuxna skall våga påta
sig ansvaret som barnen innebär. Det måste gå att
kombinera arbetet och familj.
Vi behöver fler barn och för dem som inte
själva kan få barn är adoption av barn
en möjlighet. Det är nu hög tid att också vi
i Finland stöder ekonomiskt de familjer som gör
en internationell adoption. Den här möjligheten
måste ges också de familjer som inte själva
har råd att bekosta långa resor och en längre
tids upphälle i ett annat land, vilket en internationell
adoption förutsätter.
Inom miljösektorn vill jag särskilt betona
att det är bra att pengar reserveras för avloppsreningsverket
i sydvästra S:t Petersburg. Finlands andel i byggandet
av reningsverket är allt som allt 60 miljoner mark fördelade
på tre år. Anslagen måste också under
de följande åren vara tilllägg utöver
närområdesanslagen såsom man nu föreslår
för de inkommande åren. Regeringen behandlar denna
höst det Östersjöprogram som man i regeringsförhandlingarna
beslöt uppgöra. Programmet kommer om det genomförs,
vilket jag önskar, att kosta mycket under de närmaste åren,
men en ytterligare förorening av havet kommer att kosta
långt mera.
Erityisen ajankohtainen juuri tällä hetkellä on meriturvallisuuden
ja erityisesti öljyntorjunnan parantaminen Itämerellä ja
varsinkin Suomenlahdella. Primorskin satama avataan tämän
vuoden joulukuussa. Öljynkuljetusten arvioidaan kaksinkertaistuvan
muutaman vuoden kuluessa, ja itäiseltä Suomenlahdelta
puuttuu kunnollinen öljyntorjuntavalmius. Hallituksen on
tehtävä nopeasti päätös öljyntorjunta-aluksen
hankkimisesta ja sen sijoittamisesta itäiselle Suomenlahdelle. Onnettomuusriskit
kasvavat voimakkaasti Suomenlahden sisäosiin tapahtuvien öljynkuljetusten
ja vilkkaan Suomenlahden poikki kulkevan liikenteen vuoksi.
Slutligen vill jag ondgöra mig över att en
stor del av anslagen för att uppgöra rasismbekämpningsprogram
i kommunerna ströks ur budgetförslaget. Rasismbekämpning
och en större tolerans för olika kulturer, språk
och människor med varierande bakgrund är väldigt
viktigt för vårt samhälle och hela världen.
Kränkning av människor kan ske på många sätt
och i somras vände jag mig till regeringen för att
få svar på vilka åtgärder regeringen ämnar vidta
mot Suomalaisuuden liitto när finskhetsförbundets
ordförande i en artikel i förbundets tidning uppmanar
finnarna att dräpa sina förtryckare, varmed man
avsåg svenskspråkiga i Finland. Den här
organisationen åtnjuter statsstöd för
att informera finländarna om Finlands flagga.
I motsats till minister Itälä ifrågasätter
jag skarpt lämpligheten i att ett förbund som
för en så illvillig propaganda mot en befolkningsgrupp skall
komma i åtnjutande av statsstöd. Förbundets
information om Finlands flagga sker dessutom enbart på finska,
trots att Finlands flagga är hela folkets flagga.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Budjetin lähetekeskustelun tyypillisessä puheenvuorossa
käydään läpi niitä määrärahavajeita, joita
hallituksen talousarvioesitykseen on päässyt luiskahtamaan.
Rohkenen poiketa tästä turvallisesta linjasta
ja keskityn käymään läpi paria tulopuolen
asiaa.
Ensinnäkin yhteisöveron tuotosta: Valtiovarainministeriön
tiedotteen mukaan se sukeltaa jo tänä vuonna 10
miljardia markkaa ja jää 36 miljardiin markkaan.
Ministeriö arvioi ensi vuoden tuotoksi noin 32 miljardia
markkaa. Miltä sitten verohallituksen tilastot näyttävät?
Vuonna 1999 yhteisöveron tuotto oli 34 ja viime vuonna
38 miljardia markkaa. Näinä vuosina heinäkuun loppuun
mennessä yhteisöverotuottoa oli kertynyt kumpanakin
vuonna noin 16 miljardia markkaa, kun tänä vuonna
vastaava luku on 17,5 miljardia markkaa, siis toistaiseksi selvää nousua
romahduksen sijaan. Tämä ei tietenkään
estä yhteisöveron tuoton suoranaista romahdusta
loppuvuoden aikana ja vielä enemmän ensi vuoden
aikana. Jos kuitenkin yhteisöveron tuotto putoaa ensi vuonna
nykyrahassa 32 miljardin markan tasolle, merkitsee se vain paluuta
vuoden 1999 tuottotasolle.
Arvoisa puhemies! Toiseksi saamatta jäävistä verotuloista:
Sinänsä laillista elinkeinotoimintaa harjoitetaan
ilmoittamatta siitä viranomaisille ensisijaisena tarkoituksena
verojen ja maksujen välttäminen. Verorikostutkijoiden
yleinen arvio on ollut, että näin muodostuvan
harmaan talouden vuoksi valtiolta jää saamatta
vuodessa 10—20 miljardia markkaa verotuloja. Näillä tuloilla olisi
suorastaan ratkaiseva merkitys valtionvelan lyhentämisessä ja
hyvinvointivaltion menotalouden tasapainottamisessa, mutta verohallinnon ylintä johtoa
on ollut erittäin vaikea saada näihin talkoisiin
mukaan. Monet kansanedustajat ovat olleet kanssani miettimässä,
mistä kenkä oikein puristaa. Tämä suuri
kysymys sai osavastauksen tämän vuoden heinäkuun
25. päivänä, kun tuli tietoon Erkki Vanamon
verohallinnon veronkantoyksikön nimissä laatima
muistio. Siteeraan seuraavassa osia Erkki Vanamon muistiosta.
"Harmaan talouden piirissä tapahtuva tuotanto kasvattaa
bruttokansantuotetta ja sitä kautta yhteistä hyvinvointia
samalla tavalla kuin muukin tuotanto. Harmaan talouden piirissä työskentelevät
ovat usein yhteiskunnan vähävaraisimpia, jotka
muutoin olisivat työttöminä ja siten heidän
työpanoksensa jäisi muuten käyttämättä. Samalla
he saavat tuloja, joten harmaalla taloudella on myönteisiä tulonjakovaikutuksia.
Harmaa talous tuottaa osin tavaroita ja palveluksia, joita ei voida
tuottaa kannattavasti verolliseen hintaan, mutta joille on kysyntää alemmalla
hintatasolla, ja siten se korjaa verotuksen aiheuttamia markkinavääristymiä.
Samoin harmaa talous voi toimia varaventtiilinä silloin,
kun talouden mielivaltainen sääntely muutoin rajoittaisi taloudellisen
toiminnan mahdollisuuksia. Lopuksi harmaan talouden haittavaikutusten
määrä riippuu siitä, miten hyödyllisiin
tarkoituksiin verotulot käytetään. Jos
verotuloja käytetään taloudellisesti
epäterveisiin tarkoituksiin, kuten taloudellisesti kannattamattomien
teollisuudenalojen tukemiseen, tuottamattomiin julkisiin investointeihin
ja kerskainvestointeihin, harmaan talouden mahdollistama yksityisen
kulutuksen lisäys on taloudellisesti järkiperäistä."
Näin siis Erkki Vanamo verohallinnosta. Todella mielenkiintoista
tekstiä kansanedustajan luettavaksi. Mutta ovatko asiat
todella näin ja ylipäätään
pitääkö yhteiskunnan hyväksyä kuvattu verohallituksen
toimintamalli? Käyn asiakirjan asiavirheitä lyhyesti
läpi.
Vanamo ei näytä tietävän,
että merkittävä osa verotuksen ulkopuolelle
jäävästä harmaasta taloudesta
tapahtuu sijoitustoiminnassa, erityisesti kansainvälisissä sijoituskohteissa,
ja jää siten kokonaan tuotanto-käsitteen
ulkopuolelle. Vanamon väite siitä, että työttömät
toimisivat harmaan talouden pääasiallisena käyttövoimana,
ei niin ikään pidä paikkaansa. Ylivoimaisesti
suurin osa harmaasta taloudesta tapahtuu nykyisin elinkeinoelämän
piirissä, ja valtaosa sen tuottamista tuloista jää harmaan
talouden piirissä toimiville yrityksille ja niiden omistajille.
Harmaan talouden piirissä toimivat voivat tietenkin nauttia
perusteettomia työttömyyskorvauksia ja muita sosiaalietuja
kasvattaen siten yhteiskunnan verorasitusta. Vanamon väitteiden
vastaisesti verollinen tuotanto muodostuu kannattomaksi harmaan
talouden aiheuttamien kilpailun vääristymien takia.
Erkki Vanamon mukaan harmaa talous on ainakin taloudellisesta
näkökulmasta hyväksyttävää vähentäessään
kansan valitseman eduskunnan mahdollisuuksia verovarojen ei-järkiperäiseen
käyttöön. Hän siis haluaa siirtää päätösvallan
eduskunnalta harmaan talouden harjoittajille. Tässä on
syytä muistaa, ettei harmaan talouden aiheuttama verotuksen
keventäminen suinkaan kohdistu tasaisesti eri veronmaksajaryhmiin
vaan painottuu pimeätä sijoitustoimintaa harjoittaviin
hyvätuloisiin, harmaasta taloudesta välillisesti
hyötyvän elinkeinoelämän osaan,
yhteiskunnan pelisäännöistä piittaamattomiin
liikemiehiin ja harmaan talouden alueella toimiviin ammattimaisiin
talousrikollisiin.
Arvoisa puhemies! Valtiovarainvaliokunnan verojaosto ja myös
asianomaiset ministerit kiinnostunevat siitä, millaista
toimintamallia verohallitus nykyisin pyrkii toteuttamaan.
Marja-Leena Kemppainen /kd:
Arvoisa rouva puhemies! Nopean aikataulun vuoksi keskityn puheenvuorossani
muutamiin tärkeisiin asioihin. Vaikka talousarvioehdotuksessa
on huomioitu monia asioita paremmin kuin vuosi sitten, todellisuutta
on kuitenkin se, että vielä jää jäljelle
liian paljon niitä ihmisiä, joille tämä talousarvioehdotus
ei tuo suurtakaan helpotusta arkipäivän elämään.
Köyhyyden lisääntyminen ja sen myötä paljon
parjatut leipäjonot ovat edelleen todellisuutta. Onneksi
leivän ja ruoan jakelua vielä järjestetään,
vaikka uhka niidenkin loppumisesta on leijunut ilmassa. Kirkot ja
vapaaehtoisjärjestöt kantavat edelleen huolta
omalta osaltaan heikommista, ja näinhän tulee
ollakin, mutta myös valtion on siinä tehtävä oma
osuutensa. Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa ei saa olla ihmisiä,
jotka tarvitsevat leipäjonoja toistuvasti.
Kuten aikaisemmin totesin, löytyy talousarvioehdotuksessa
monia hyviä ja välttämättömiä uudistusasioita.
Pitkään, toistakymmentä vuotta, jatkunut
taistelu keliakiapotilaiden sosiaaliturvasta on saamassa tämän
talousarvioehdotuksen myötä hyvän alkusysäyksen.
Maassamme on noin 14 000 keliaakikkoa, joiden ainoa lääke
on elinikäinen gluteeniton ruokavalio. Nykyisin on jo gluteenittomia
ruoka-aineita hyvin saatavilla, mutta niiden hinnat ovat normaalia
ruokaa huomattavasti kalliimpia. Keliaakikon ruoka maksaa noin 300—400
markkaa kuukaudessa normaalia ruokaa enemmän, joten pienikin
korvaus asiassa on suuri helpotus. Kiitos tästä kuuluu mielestäni
ministeri Perholle ja hänen yhteistyökumppaneilleen,
jotka sitkeästi puolustivat tätä asiaa
talousarvioon vielä budjettiriihen viime hetkille saakka.
Kiitosta mielestäni ansaitsee myös määrärahojen
osoittaminen päihdeäitien ja mielenterveyspotilaiden
hoitoon. Määrärahat ovat kuitenkin aivan
liian pienet eivätkä riitä läheskään
korjaamaan todellista tarvetta. Vaikeat ongelmat eivät korjaannu
itsestään, vaan päinvastoin pahenevat koko
ajan ilman asianmukaista hoitoa. Asianmukaista hoitoa ja hoitopaikkoja
tarvitaan huomattavasti tämänhetkistä enemmän.
Maassamme huumeongelmat kasvavat räjähdysmäisesti.
Huumeongelman myötä raaistuva rikollisuus lisääntyy
ja yhä nuorempien vakavat sairaudet ja mielenterveysongelmat
ovat jo suuri haaste yhteiskunnalle. Päihdeäitien
lisäksi meillä on joukko päihdelapsia
ja nuoria, joiden ongelmiin ei ole pystytty tarttumaan riittävän
ajoissa heikkojen resurssien vuoksi. En haluaisi ajatella, että osa
heistä on jo menetetty. Toivoisin kuitenkin ja olisin toivonut,
että tämä ongelma-alue olisi huomioitu
paremmin talousarvioehdotusta laadittaessa.
Lasten ja nuorten pahoinvointi on edelleen suuri haaste meille
päättäjille. Lastensuojeluasioiden määrä on
kasvanut kunnissa rajusti viimeisen vuoden aikana. Vakavuuden asiaan
tuo se, että yhä enemmän lastensuojelulapset
ovat moniongelmaisia. Muun muassa psykiatrisen hoidon tarve ennen
sijoittumista uuteen sijoituspaikkaan on yhä useammin välttämätön
toimenpide. Lapset tarvitsevat pitkiäkin sairaalahoitoja.
Sairaalajaksojen jälkeen on vaikea löytää juuri
lapsen tarvetta vastaavaa sijoituspaikkaa, koska välttämättä perhesijoitukset
eivät aina vielä monien ongelmien kanssa painivalle
lapselle ole riittävät.
Kuntien päättäjät ovat todella
ihmeissään tämän päivän
lastensuojelukysymysten kanssa. Kuntien lastensuojelun tasausrahasto
on hyvä apu, mutta jos taloudellisesti heikosti voivassa kunnassa
joudutaan huostaanottamaan useita, monesti samasta perheestä useita,
lapsia, tulee kunnan oma osuus niin suureksi, että huostaanottotilanteita
venytetään aivan liian kauan. Tästä on
erittäin hyviä esimerkkejä.
Miten me lainsäädännön avulla
ohjaamme varoja lasten ja nuorten sekä heidän
perheidensä hyvinvointiin? Mielestäni ei riitä,
jos me silloin tällöin ojennamme hieman rahaa
korjaavaan työhön. Lapset eivät itse
kykene ajamaan omia etujaan, vaan se on meidän aikuisten
tehtävä. Kuinka usein päätöksiä tehdessämme
kykenemme katsomaan päätöksen seurauksia
lapsen silmin?
Lapsen etuja ajavat järjestöt ja muut tahot
ovat kyllä yrittäneet tuoda ahkerasti ja asiallisesti
lapsen hätää meille päättäjille,
mutta palautteen perusteella heidänkään ääntään
ei ole kuultu tarpeeksi. Viime keväänä keskustelimme
lapsiasiavaltuutetun viran ja toimen perustamisesta. Vastaavat kokemukset
Ruotsista ja Norjasta ovat erittäin positiivisia. Asiaa
tukevan lausunnon antoi myös eduskunnan Lapsen puolesta
-ryhmä.
Lapsiasiavaltuutettu nähdään tarpeellisena myös
eri lastensuojelujärjestöjen taholta. Kuitenkin
momentille esitetyt määrärahat karsittiin
pois budjetinteon jossain vaiheessa. Näen välttämättömänä,
että meillä tulee olla erillinen toimielin, jonka
tehtävänä on valvoa lapsen ja perheen
etuja tässä yhteiskunnassa ja sitä ohjaavassa
päätöksentekoprosessissa. Tämän
hetken parhaat kokemukset tältä alueelta on saatu
juuri lapsiasiavaltuutetun ja sen organisaation työstä naapurimaistamme.
Työttömyyden vastakohtana ovat työn
uuvuttamat työntekijät, jotka joutuvat usein kamppailemaan
työn ja perheen välillä. Jälleen
on hyvä kysyä, miten lapset tähän
reagoivat. Työttömyys on yksi suurimpia haasteitamme.
Perheessä tulisi olla työtä ainakin toiselle
vanhemmista. Tätäkin asiaa voi tarkastella lapsen
hyvinvoinnin kannalta.
Arvoisa puhemies! Ryhmäpuheenvuoromme käyttänyt
ed. Kari Kärkkäinen toi puheenvuorossaan esille
esityksen ryhmämme vaihtoehtobudjetista. Oppositiolta on
usein perätty sitä, että jos oppositio
vaatii lisää rahaa, tulisi myös osoittaa, mistä raha
otetaan ja keneltä se otetaan. Kysymykset ovat paikallaan,
ja niihin tulee myöskin löytyä vastaukset.
Myös näitä vastauksia ryhmämme
puheenvuoroissa ed. Kärkkäinen valotti erittäin
selkeästi. Lisärahaa saadaan verottamalla niitä,
joille verotus ei tee suurta lovea, sekä verottamalla niitä tuotteita,
jotka eivät ole välttämättömiä jokapäiväisessä elämisessä,
ja annetaan niille, joille pienikin lisä on merkittävä lisä arkipäivän
elämiseen. Ruoan arvonlisäveron pudotus taas tuo
helpotusta kaikille ja tuntuu ennen kaikkea niillä, joilla
on vähän rahaa käytettävissään.
Kysymykseen, keneltä otetaan ja kenelle annetaan, voi vastata
ihan selkokielellä: otetaan rikkailta ja annetaan heikompiosaisille.
Kalevi Olin /sd:
Arvoisa puhemies! Tässä budjettikeskustelussa
on puhuttu varsin mielenkiintoisella tavalla muun muassa siitä,
millä tavalla valtionosuudet ikään kuin
kulkeutuvat kohteisiin. Muun muassa ed. Gestrin kiinnitti huomiota
korvamerkintäjärjestelmään.
Arvelisin, että eduskunta tulevina vuosina joutuu pohtimaan
tämän kysymyksen uudelleen, sikäli suuret
paineet ovat sosiaali- ja terveystoimen suunnalla, ehkä myös
eräillä muilla suunnilla.
Edustan itse näkökantaa, että valtion
budjetissa olisi hyödyllistä tietyt kohteet säilyttää korvamerkittyinä,
esimerkiksi lapsipsykiatrian valtionosuus. Myöskin siinä tapauksessa,
mikäli kuntien kantokyky vastata esimerkiksi terveydenhuoltokuluista
ei riitä, olisi tätä periaatetta noudatettava.
Keskustelussa on varsin voimakkaasti myöskin opposition
taholta arvosteltu hallituksen budjettia. Tämähän
kuuluu parlamentaariseen menoon, mutta tässä vaiheessa,
kun vaalikauden puoliväli on jo ohitettu, on ehdottoman
välttämätöntä, että kritiikki
yksilöidään. Jos sitä ei yksilöidä,
siltä menee uskottavuus ja teho, koska kansantalouden mittareilla
mitattuna, mutta myös kotitalouksien mittareilla mitattuna,
maan hallitus on kyennyt vakauttamaan talouksia ja toimimaan myöskin
siten, että hyvinvointiyhteiskunnan peruspalvelut on turvattu.
Budjetissa on myöskin selviä painotuksia tulevaisuuteen.
Olisin toki toivonut, että tulevaisuuspolitiikka, yhteiskuntapolitiikan
osana ja maailmanpolitiikankin osana, olisi voinut saada ainakin
perusteluosassa laajemmin huomiota muultakin osin kuin miten valtion
menotaloudessa varoja osoitetaan tieteen ja teknologian edistämiseen.
Edustan sitä näkökantaa, arvoisa
puhemies, että maailma on niin paljon muuttunut siitä,
kun esimerkiksi valtioneuvoston vastuuhallinnonalat muovattiin aikanaan,
että saattaisi olla perusteltua, jopa viisasta, harkita
ja toteuttaa nimenomaan tulevaisuuspanostusten turvaamiseksi esimerkiksi
valtioneuvoston järjestäminen siten, että siellä olisi
oma tiede-, teknologia- ja tulevaisuusministeriö, jolloin
voitaisiin ehkä kohdentaa toimenpiteitä vieläkin
selkeämmin, kuin tänä päivänä voidaan
tehdä.
Toisaalta haluan samaan hengenvetoon todeta, että siltä osin
kuin tiede- ja koulutuspolitiikka opetusministeriön edistettäviin
tehtäviin lukeutuu, opetusministeri Rask on kyllä onnistunut tehtävässään.
Hänen toimintatapansa on perehtyä asioihin, viedä niitä neuvotellen
eteenpäin. Hän on myöskin ottanut selvästi
kantaa esimerkiksi siihen, että maksuton perusopetus ja
koulutus Suomessa pysyy nykyisen kaltaisena, hänen lausuntonsa
ansaitsee tässä yhteydessä mielestäni
myös myönteisen palautteen, etenkin se, että opetustoimeen,
ja puhun nyt siitä laajasti, on ministerin toimesta voitu
lisävoimavaroja osoittaa.
Työllisyyspolitiikka on luonnollisesti alue, joka vaatii
oman osansa myös budjettikeskustelussa. Arvoisa puhemies,
tältä osin totean siitä lyhyesti, että ministeri
Mönkäreen taannoin aloittama ja sitten ministeri
Filatovin johdolla hiottu räätälöity
työpaikkojen etsintämalli ja sen kokeilu olisi
nyt pikaisesti saatava laajentumaan, kuten budjetissa esitetään.
Lahden seudun kokeiluihin liittyi tulos, että kun eri hallinnonhaarat
yhdessä kävivät yrityksiä lävitse
noin 3 000 kappaletta, niin sillä matkalla löytyi
noin 1 200 työpaikkaa. Näihin kokeiluihin
kuntien kannattaa hakeutua.
Edelleen, arvoisa puhemies, budjettikeskustelussa ovat varsin
voimakkaasti eläkepolitiikan painotukset nousseet esille
ja liittyvät etenkin pohjaosan kaksinkertaiseen leikkaamiseen.
Ehkä enemmän kuin asiasisältö,
joka sekin pitäisi saada kuntoon, tähän
kysymykseen liittyy eduskunnan tahto, voima ja arvovalta. Kyllä itse
lähden siitä, että kun eduskunta on lausunut
selkeästi tämän vuoden budjetin hyväksyessään,
että maan hallitus tuo selvityksen tästä asiasta,
niin vähintään tämä selvitys
pitää tuoda, millä tavalla, millä aikataululla
asioita voidaan hoitaa, tai jos siihen ei aiota puuttua, niin sekin
on, totta kai, silloin paikallaan kertoa. Itse toivon kuitenkin,
että tähän ongelmaan ratkaisu löytyisi.
Lopuksi, puhemies, eduskunnan ulkoasiainhallinnon momenteilla
näyttää olevan selvää lisäystarvetta.
En kuulu siihen joukkoon, joka olisi valmis supistamaan esimerkiksi
maan lähetystöjä. Pikemminkin kansainvälistyvässä maailmassa
näyttäisi olevan tarvetta, että tietynlainen koordinoitu
toiminta voidaan turvata eri puolilla kansainvälistä yhteisöä,
ja siltä osin tämäkin asiakehitys (Puhemies
koputtaa) apuineen, muineen pitäisi kerralla saattaa kuntoon.
Ensimmäinen varapuhemies:
Ed. Olin, 7 minuuttia on täyttynyt.
Aivan. Lopetan sitten veikkausvoittovarojen käyttöön.
Yleiskatteeksi pitäisi saada sellaisia menoja, kuten kirjastotoimi,
jotka nyt on työnnetty veikkausvoiton tuottoihin. Ne pitäisi poistaa
sieltä tulevaisuudessa ja käyttää tuotto liikuntaan
ja urheiluun.
Jukka Vihriälä /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Lipposen molempien hallitusten aika
on ollut voimakasta talouskasvun aikaa. Tänään kasvu
on kuitenkin hiipumassa. Kansainvälisen talouden näkymät
sekä teollisuustuotannon supistuminen ovat aiheuttaneet
lisäepävarmuutta sekä maamme kasvunäkymille
että työllisyydelle. Varmasti myöskään
viime tuntien tapahtumat Yhdysvalloissa eivät suinkaan
paranna tätä tilannetta, vaan voivat yllättävästikin
sitä pahentaa.
Tässä tilanteessa työttömyyden
puolittuminen laman pohjasta uhkaa jäädä saavuttamatta
ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Eikö tämän
pitäisi johtaa työllisyyspolitiikan merkittävään
tarkistamiseen? Tässä tilanteessa olisi viisasta
suunnata, kuten ed. Pekkarinen täällä toi
jo esille, merkittävä osa työhön
kohdistuvan verokiilan pienentämistä ennen kaikkea
ongelmallisempaan työvoiman osaan alentamalla matalapalkkaisten
työnantajamaksuja. Tätähän on
kokeiltu Ranskassa sekä Hollannista, ja sieltä on
saatu myönteisiä kokemuksia.
Maan tasapainoisen kehittämisen kannalta budjetti ei
ole suinkaan hyvä. Tuloerot kasvavat ja ennen kaikkea alueellinen
eriarvoisuus lisääntyy. Täällä ed.
Mäki-Hakola, joka suhtautuu keskustaan paljon muuta kuin
ymmärtäväisesti, aivan monella muulla
tavalla jatkuvasti ja aina, toi esille, että kun aikanaan
Ruotsiin muutti suomalaisia, niin he lähtivät
keskustaa pakoon. Sopii kysyä, ketähän
nyt sitten ihmiset, kun muuttavat Etelä-Suomeen ympäri
maan ja ruuhkauttavat täällä, lähtevät
pakoon, kai Lipposen hallitusta, kun ei miellytä sen politiikka
myöskään Vaasan vaalipiirissä.
(Ed. Kokkonen: Se toimii täälläkin!)
Mielenkiintoista on erityisesti todeta budjettiesityksestä,
että kyllä löytyi rahaa, varmasti on välttämätöntä,
100 miljoonaa markkaa Pääkaupunkiseudulle teiden,
viemäreiden ym. rakentamiseen ja kaavoittamiseen. Kun ajatellaan
aluekehitysvaroja uusiin aluekeskuksiin, ne ovat aivan vain murusia,
ja ennen kaikkea, että Pääkaupunkiseudun
tehorakentamista ollaan nyt edesauttamassa. Se lähti ympäristöministeriöstä, ja
vasemmistoliiton puheenjohtaja tiettävästi oli myöskin
aktiivisesti mukana vaikuttamassa siihen, että 100 miljoonaa
löytyi budjettiin.
Mielestäni tämä ei ole oikeaa aluepolitiikkaa tällä hetkellä.
Pääkaupunkiseudulla on todella merkittävät
ongelmat. Selvitykset osoittavat myös, että 80
prosenttia ruuhkakuntien kansalaisista suhtautuu väestön
lisääntymiseen omilla alueillaan hyvin kriittisesti.
On ylisuuret koulut, päiväkodit. Ne ovat ongelmia
tänä päivänä. Totean
vain tässä sen, että Pääkaupunkiseudulle
on ensimmäisellä vuosipuoliskolla, siis puolen
vuoden aikana, muuttanut noin 4 500 asukasta, ja se on
aikamoinen määrä, ja nämä palvelut
pitää täällä pystyä myöskin
hoitamaan.
Arvoisa puhemies! Haluan puuttua sitten maatalouspääluokkaan
ja todeta sen selkeästi, että budjetti on viljelijäväestön
kannalta murheellinen. Se ei turvaa viljelijäväestölle
millään tavalla tulokehitystä. Viljelijöiden
oikeudenmukaisen ja tasapainoisen tulokehityksen turvaamiseksi olisi
kansallista tulotukea pitänyt kohottaa tämän
vuoden tasosta vähintään 250 miljoonalla markalla,
kuten tuottajat ovat esittäneet. Tämä olisi
merkinnyt 4 prosentin korotusta maataloustuloon, jos maatalouden
kustannukset eivät nouse. Viime vuonnahan maatalouden kustannukset nousivat
noin 850 miljoonaa markkaa. Tämän vuoden alkupuolella
ovat polttoaineiden ja lannoitteiden hinnat olleet 10 prosenttia
viime vuoden tasoa korkeammalla. Tuotantoa jatkavien tilojen tulot
olivat Tilastokeskuksen tulo- ja verotilastojen mukaan vuonna 99
selvästi vuoden 95 tasoa alempana, vaikka suuri osa tiloista
oli voimakkaasti tehostanut ja laajentanut tuotantoaan. Samaan aikaan
kuitenkin palkansaajien tulotaso, mikä on sinänsä hyvä asia,
on noussut merkittävästi. Viljelijät
ovat vaatineet kevyen polttoaineen polttoaineveron palauttamista
viljelijöille, mutta mitään tämän
suuntaista budjettikirjassa ei tälläkään
kertaa ole.
Ei myöskään elintarvikkeiden arvonlisäveroa hallitus
aio alentaa ohjelmansa vastaisesti. Tämä tuntuu
käsittämättömältä tällä hetkellä.
On kaksi kertaa jo hallitusohjelmaan kirjattu elintarvikkeiden arvonlisäveron
alentaminen, mutta mitään ei näytä tapahtuvan.
Yllättävää budjetin valmistelun
yhteydessä mielestäni on ollut se, että hallituspuolueista
erityisesti kokoomus ja Rkp ovat olleet melko hiljaa, kun maatalousasioita
on käsitelty, vaikka näissä molemmissa
puolueissa on maatalousasiantuntemusta ja ymmärtämystä.
Nähtävästi maa- ja metsätalousministeriökään
ei juuri kallistanut korvaansa tuottajien vaatimuksille esimerkiksi kansallisen
tuen korottamiseksi. Talonpoikaisväestöllä onkin
selkeä käsitys nykytilanteesta. Lipposen hallitus
ei piittaa maaseudusta ja sen ihmisistä. Tämä nähtiin
myöskin selkeästi. Täällä on puhuttu
yksityisteistä ja maaseutuohjelmasta, jonka valtioneuvosto
viime vuonna hyväksyi. Se on hyvä ohjelma. Siellä sanotaan,
että yksityisteiden avustukset tulisi kaksinkertaistaa.
Ne ovat tämän vuoden budjetissa 50 miljoonaa markkaa, ja
nyt esitetään 10 miljoonan markan lisäystä.
Ne eivät ole lähelläkään
kaksinkertaisia.
Arvoisa puhemies! Sitten haluan puuttua budjettiesityksessä nimenomaan
siihen, mikä koskee Raha-automaattiyhdistyksen voittovaroja. Budjettiesityksessä esitetään
Raha-automaattiyhdistyksen liikevoitosta jaettavaksi suomalaisten
hyvinvointiin 1 543 miljoonaa markkaa. Summa on lähes
100 miljoonaa markkaa pienempi kuin sosiaali- ja terveysministeriön
ja Raha-automaattiyhdistyksen kanssa neuvottelema ensi vuoden avustuskehys
ja muuttaa sen sosiaali- ja terveyspoliittisia linjauksia. Jos tämä hallituksen
linjaus menee eduskunnassa läpi, se tietää,
että monet vammaisten ja vanhusten palvelutalot jäävät
toteuttamatta. Onkin välttämätöntä,
että eduskunta lisää jaettavaa osuutta Raha-automaattiyhdistykselle.
Ovathan tämän vuoden alkupuolella Raha-automaattiyhdistyksen
pelituotot kasvaneet noin viisi prosenttia viime vuoteen verrattuna,
ja kehitys jatkuu ainakin tällä hetkellä hyvin
myönteisenä.
Muutenkin hallitus näyttää käyvän
voimakkaasti Raha-automaattiyhdistyksen kukkarolla, esitetäänhän
arpajaisveron korottamista 5:stä 10 prosenttiin vain Raha-automaattiyhdistyksen kohdalla.
Budjetin yleisperusteluissa puhutaan vain 1 prosentin korotuksesta,
mutta yksityiskohtaisissa perusteluissa valtion kassaan otettaisiin noin
170 miljoonaa markkaa lisää. Jos tämä toteutuu,
nostaisi se arpajaisveron 340 miljoonaan markkaan. Mielestäni
tämä asia pitää myös
eduskunnassa korjata, eli tarkoitan tällä sitä,
että lakiesitystä arpajaisveron korottamisesta
Raha-automaattiyhdistyksen kohdalla ei pidä tänne
tuoda.
Paula Kokkonen /kok:
Arvoisa puhemies! Ajankohtaiset tapahtumat USA:ssa asettavat mielestäni
suhteeseen meidän epäkohtamme ja ongelmamme. Ne
ovat kuitenkin aika suhteellisia. Terrorismi lienee suurin uhka
maailmalla tällä hetkellä, myös
meillä. Supervalta on paraikaa täysin yllätetty
karmealla hyökkäyksellä.
Mutta budjettiin:
Hallituksen talouspoliittisen linjan keskeiset tavoitteet ja
menopolitiikan painopisteet ovat mielestäni hyväksyttävät.
Haluan kuitenkin puuttua joihinkin asioihin.
Huumausaineitten käyttäjien hoitoon ohjataan
kunnille valtionosuuksina kahdeksan miljoonaa euroa, aiemmin ei
mitään. Tämä on siis uusi avaus
ja on korvamerkitty, niin kuin joku jo täällä peräänkuulutti.
Huumausaineitten käytön ehkäisyyn olisi
jo kauan sitten uhrattu paljon rahaa ja rakennettu useita järjestelmiä,
jos haitat olisivat koituneet yksinomaan julkisen sektorin kustannettaviksi.
Asian luonteesta johtuen suurimman osan kustannuksistahan ovat kantaneet yksityiset
henkilöt ja vakuutusyhtiöt. Yksityisten kustannukset
ovat olleet henkistä kärsimystä läheisten
puolesta, elinvuosien ja omaisuuden menetyksiä rikosten
ja kiristysten ym. kautta. Läheiset ihmiset ovat usein
vaienneet taloudellisista vahingoista ja menetyksistä.
Vakuutusyhtiöt ovat korvanneet osan omaisuuden menetyksistä. Kaikkien
meidän vakuutusmaksumme ovat nousseet, joten olemme kaikki
vakuutuksenottajat osallisina näissä talkoissa.
Kun Suomeen aikanaan tuli pakolaisia, pystyttiin hyvin lyhyessä ajassa
käynnistämään useita pakolaiskeskuksia.
Niistä monet ovat nyt tyhjillään, kun
pakolaisia ei tullutkaan maahamme odotettua määrää.
Ne ja monet muut tyhjilleen jääneet suuret rakennukset
pitäisi nyt nopeasti muuntaa huumevieroituskeskuksiksi.
Tähän sanotaan tietysti, ettei maassamme ole riittävästi asiantuntemusta
varustaa kaikkia uusia laitoksia riittävällä henkilökunnalla.
Olen täysin tietoinen siitä, että ei
meillä eikä missään muuallakaan
ole keksitty täydellistä ratkaisua, jolla ihmiset
vieroitetaan huumeitten käytöstä. Mutta
emme me millään muullakaan sosiaali- ja terveydenhuollon
alalla jätä ihmisiä heitteille siksi,
ettei ole käytössä tieteen viimeistä sanaa
siitä, mikä on absoluuttisesti oikea hoito.
Vanhustenhuoltoon tarvitaan edelleen lisää henkilökuntaa.
Ala on saatava houkuttelevaksi, tai muuten meillä on edessämme
suuret ongelmat ennen pitkää. Ala ei houkuttele,
jos jatkuvasti kerrotaan tarinoita työnsä ääreen
nääntyvistä, liian tiukan, teollisuuslähtöisesti
arvioidun henkilömitoituksen uhreina olevista työn
uuvuttamista naisista.
Terveydenhuollon kansallinen projekti on perusteilla. Haluan
sen johdosta kiinnittää huomiota seuraavaan: Kun
puhutaan kokonaiskustannuksista, tarkoitetaan yleensä vain
julkisen sektorin kustannuksia ja sielläkin vain vielä yleensä kunnille,
jotka tosin saavat valtionapua, aiheutuvia kustannuksia. Jos todella
haluttaisiin tietää, mitä hoito kulloinkin
maksaa ja mikä hoitomuoto tulee todellakin edullisemmaksi
kuin jokin toinen, olisi otettava huomioon terveyskeskuksissa ja
sairaaloissa annetun hoidon lisäksi lääkekustannukset,
kelakorvaukset, mahdolliset sairausloman kustannukset, mahdolliset
vakuutuskorvaukset, sairauslomat jne. Terveydenhuollossakin kustannukset
jakaantuvat siten, ettei välttämättä kenelläkään
muulla kuin potilaalla, joka taas ei useimmiten siihen kykene, ole
intressejä vertailla kokonaisetua eli esimerkiksi sitä,
tuleeko halvemmaksi hoitaa potilasta lääkkeillä,
vaikka kalliillakin, kuin sijoittaa hänet laitokseen. Kuntien ja
Kelan kesken ei tällaista vertailua suoriteta, puhumattakaan,
että sitä suoritettaisiin muitten toimijoitten
kesken. Kun sosiaali- ja terveysministeriössä suunnitellaan
jälleen tehouudistuksia, olisi tämäkin
puoli arvioitava.
Kolmas sektori eli järjestöt ovat tehneet
uraauurtavaa ja sosiaalista pääomaa kartuttavaa
työtä. Järjestöjen työtä tukemaan
on aikanaan perustettu Raha-automaattiyhdistys. Haluan kiinnittää samaan
asiaan huomiota kuin edellinenkin puhuja eli siihen, että Raha-automaattiyhdistyksen
hallinnoimasta
rahapelien tuotosta on valtio nipistänyt aivan liikaa ja
uhkaa nyt aivan yllättäen tehdyn arpajaisveron
10 prosenttiin korotetun määrän toteutuessa
viedä 56 miljoonaa euroa eli noin 15 prosenttia koko Raha-automaattiyhdistyksen
tuloksesta. Vuosi vuodelta on hallitus jättänyt
yhä kasvavan määrän Raha-automaattiyhdistyksen
tuotosta jakamatta, mikä ei mielestäni ole hyväksyttävää,
ja toivon, että tästä eduskunnassa perusteellisesti
keskustellaan.
Suomalainen yhteiskunta on paljolti järjestöjen
ja niissä työskentelevien ihmisten ansiosta säilyttänyt
monimuotoisen palveluverkon ja suhteellisen vakautensa myös
viime vuosikymmenten laman aikana. Juuri Raha-automaattiyhdistyksen
tuen avulla järjestöt ovat voineet kokeilla ja
kehittää uusia toimintamuotoja ja yhteistyökuvioita
eri sektoreitten kesken. Mainitsen esimerkkinä vaikkapa
Takuusäätiön viimeisten 10 vuoden aikana.
Se on auttanut noin 20 000:ta ihmistä. Nämä ihmiset
eivät muualta olisi saaneet lainaa eivätkä olisi
voineet järjestää elämäänsä.
Olen lisäksi sitä mieltä, että kaksinkertainen kansaneläkkeen
pohjaosan leikkaus on oikeudenmukaisuuskysymys ja se on korjattava
tämän budjetin yhteydessä ministeri Perhon
esittämän mallin mukaisesti. Varat tähän
saadaan vaikkapa pienentämällä tuloveron
kevennystä aavistuksen verran. Kun veroprosentin on enimmillään
määrä olla 42,5, voisi se yhtä hyvin
olla 42,6.
Sotainvalidien keski-ikä on jo yli 81 vuotta. Heidän
määränsä vähenee nopeasti.
Olisi kohtuullista ulottaa sotilasvammalain nojalla kunnille korvattavat
avopalvelut koskemaan myös 25 prosentin sotainvalideja.
Vielä eräs asia lyhyesti: Merenkulussa olen sitä mieltä,
että monitoimimuuntajien myyntiä olisi harkittava.
Ulkomaisia aluksia tuetaan kotimaisten kustannuksella käyttämällä niin
sanotusti ohuen jään alueella näitä murtajia
antamassa ilmaispalveluja ulkomaisille rahtilaivoille. Tämän toivon
myöskin keskusteluttavan ainakin liikennevaliokuntaa ja
asianomaista verojaostoa.
Marjatta Stenius-Kaukonen /vas:
Arvoisa puhemies! Kun todella on kolmen viime tunnin aikana
seurannut televisiokuvaa elävänä ja tämän
päivän tapahtumia, kuvan nauhoituksia, on vaikea
koota ajatuksiaan puhumaan ensi vuoden budjetista. On järkyttävää seurata,
miten ihmiset kaduilla epätoivoisina pakenevat, minkälainen hätä ja
tuska perheissä Yhdysvalloissa tällä hetkellä vallitsee.
Emme vielä tiedä, mitä kaikkea on tapahtunut,
mutta jotain todella järkyttävää, mitä varmaan
meidän aikanamme ei ole koskaan tapahtunut, on nyt viime
tuntien aikana tapahtunut. Mitä kaikkea siitä seuraa
maailmassa, me emme voi tietää.
Epäoikeudenmukaisuus on varmaan yksi tekijä,
joka johtaa ihmiset epätoivoisiin tekoihin. Meillä Suomessa
myöskin viime aikoina julkinen keskustelu on enemmän
ja enemmän kääntynyt poliittista järjestelmää,
eduskuntaa, vastaan. Ihmiset kokevat nykyisen tilanteen hyvin epäoikeudenmukaisena.
Meidän pitäisi eduskunnassa todella herätä siihen,
mitkä ovat tunnot kansalaisten keskuudessa, nimenomaan
heikoimmassa asemassa olevien keskuudessa, mutta myös monista
muista, joiden omat asiat eivät ole huonosti, tuntuu, että eduskunta
ei pidä kansalaisten puolta.
Sosialidemokraattisen ryhmän puheenjohtaja Kalliomäki
aloitti puheenvuoronsa painottamalla neljän hallituspuolueen
kesäkuista budjettisopimusta. Tottahan on, että neljän
hallitusryhmän puheenjohtajien nimet ovat paperissa alla.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on samaa mieltä muiden
hallitusryhmien kanssa siitä, että työ on
parasta köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisyä.
Toimet, joilla työllisyyttä parannetaan, ovat välttämättömiä,
mutta nekään eivät budjetissa ole riittäviä.
Vasemmistoliiton ryhmä jäi sopimuksesta pois
siksi, että muilla ryhmillä ei ollut valmiutta osoittaa
200:aa miljoonaa markkaa enempää pienituloisten
toimeentulon parantamiseen. Tämänkään
rahan kohdentamisesta ei tehty tarkkoja esityksiä. Tämä ei
meille riittänyt. Kulunut kesä ja työttömyyden
kääntyminen uhkaavasti kasvuun on osoittanut,
että huolemme heikoimmassa asemassa olevien toimeentulosta
ei ollut aiheeton. Viittaan myöskin siihen, mitä alussa
jo sanoin.
Pitkäaikaissairaudet johtavat pitkäaikaistyöttömyyteen.
Tämä polku johtaa köyhyyden labyrinttiin,
josta ei löydy ulospääsyä. Usein
tähän labyrinttiin joutuneiden selviytymistä vaikeuttaa se,
että heillä ei ole itsellään
voimia etsiä ulospääsyä, vaan
masennus on tehnyt heidät monin tavoin toimintakyvyttömiksi.
Näitä ihmisiä itse tapaan ja kuulen jatkuvasti.
Luulen, että meistä moni muukin nämä ihmiset
tapaa. He tarvitsevat tukea siinä, että he ylipäänsä selviävät
nykyisessä sosiaaliturvaviidakossa, mutta ennen kaikkea usein
aivan kohtuuttomasti ihmisiä rasittaa se, että he
eivät selviydy arkipäivän laskuista,
heillä eivät rahat näihin riitä.
Silloin kaikkein pienempituloisten toimeentulon parantaminen ensisijaisilla
etuuksilla on vasemmistoliiton ryhmän ensisijainen tavoite
ollut. Toinen on se, että veroratkaisut eivät
ole auttaneet lainkaan päivärahojen saajia. Tähän
tarvitaan muutosta, vaikka me emme ole vaatimassa lisää verohelpotuksia
kaiken kaikkiaan.
Ed. Kokkonen puhui kokonaiskustannuksista terveydenhuollossa.
Tämä on aivan täsmälleen sama
kuin se, miten itse ajattelen näitä. Tässä yhteydessä vain
toteaisin ministeri Perholle terveisinä, että itse
asiassa lääkekorvaustyöryhmän tuoreen
väliraportin voisi heittää roskakoriin
ja aloittaa tämän asian pohtimisen uudestaan ja
nimenomaan niin, että arvioidaan terveydenhuollon koko
kustannuksia. Nyt Kansallisen terveydenhuoltoprojektin, joka asetetaan
tällä viikolla, asettamismuistioissa jo mielestäni
on aivan hyvin lähdetty hakemaan tätä.
Joskus pitäisi arvioida kokonaiskustannuksia ja sen pohjalta
katsoa, mikä hoito on parasta missäkin tilanteessa.
Raha-automaattiyhdistyksen rahat ovat myöskin kansanedustajien
lähellä eikä syyttä, sillä vapaaehtoisesti
kansalaiset tekevät valtavan määrän
työtä, ovat valmiit tekemään
juuri heikoimmassa asemassa olevien toimeentulon turvaamiseksi ja
ylipäänsä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen
takaamiseksi.
Lapsikorotusten palautus kansaneläkkeisiin on erittäin
tärkeä asia, vaikka koskee pientä ryhmää.
Noin 25 000 tulee saamaan lapsikorotusta yhteensä,
kun tätä ensi vuonna aletaan maksaa jälleen
sellaisille eläkkeellä oleville vanhemmille, joilla
on alle 18-vuotiaita lapsia. Nollasairauspäivärahan
korjaus on myöskin erittäin tärkeä, mutta
epäilen, että se esitys, jota ei vielä ole eduskuntaan
annettu, ei ole riittävän laaja-alainen. Täällä vaadittu
vähimmäispäivärahan korotus,
sairauspäivärahan ja äitiyspäivärahan,
on erittäin paikallaan oleva vaatimus.
Nyt lääkärikoulutuspaikkoja lisättiin,
mutta rahoja ei ole annettu koulutukseen ensi vuonna. Tämä on
asia, johon tarvitaan lisää rahaa. Kaiken kaikkiaan
sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunnan ja palvelujen
turvaamiseen tarvitaan nyt todella konkreettisia toimia. Niistä ei
selvitä kuin lisärahalla. Se on yksi olennainen
osa ratkaisua. Tarvitaan lisää rahaa, myöskin
investointeihin.
Aivan lopuksi, arvoisa puhemies, koska täällä on
siteerattu valiokunnan viimevuotista lausuntoa pohjaosan kaksinkertaisesta
leikkauksesta, totean, että valiokuntahan ei edellyttänyt
enää mitään selvitystä,
selvityksiä on tehty. Oli asioita, joita vielä pitää selvittää,
mutta valiokunta edellytti, että hallitus etsii toteuttamiskelpoisen vaihtoehdon
kansaneläkkeen kaksinkertaisen leikkauksen kompensoimiseksi
ja ratkaisun tulee valmistua siten, että sen toteuttamisesta
tehdään päätös vuoden
2001 aikana. Sosiaali- ja terveysvaliokunta on tänä aamuna
päättänyt, että me haluamme
nyt selvittää hallituksen kanssa, miten tässä asiassa
edetään.
Håkan Nordman /r:
Arvoisa puhemies, värderade talman! Regeringens budgetförslag är
det bästa som erbjudits riksdagen efter den ekonomiska
depressionen. Men så har också riksdagsgrupperna
medverkat i beredningen aktivare än någonsin.
Den ekonomiska grund som har åstadkommits genom stram budgetpolitik
de senaste åren gör det möjligt att åter
satsa på de primära behoven, på social-
och hälsovården samt på skolan.
Det är kommunerna som bär ansvar för
att basservicen finns. Kommunerna får en hygglig tilldelning
nästa år, men den är inte tillräcklig med
tanke på situationen och utvecklingen i landet. Skillnaderna
i servicen beroende på var man bor kommer att fortsätta
växa.
Tämä hallituksen budjettiesitys on eduskunnalle
paras tarjous lamavuosien jälkeen, mutta se ei merkitse,
että eduskunnan pitää niellä se
ilman muutoksia.
Lääkärilakon aiheuttamat kustannukset
ja hoitoalan kasautuneet resurssitarpeet tulevat aiheuttamaan kunnille
suuria vaikeuksia. Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksien
korottaminen lähes 500 miljoonalla markalla on kuitenkin hyvä alleviivaus.
Tarkoitus on suunnata lisämäärärahaa
erityisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen.
Mutta kuinka voidaan varmistaa, että rahat käytetään
kouluterveydenhuoltoon, kuraattoreihin, mielenterveystyöhön,
iltapäivähoitoon, huumeidenvastaiseen työhön
ym., ja millä rahoilla hoidetaan muut tarpeet uudessa tilanteessa?
Minusta valtionosuuksien täysi indeksitarkistus olisi perusteltu.
En speciell satsning på de ungas hälsa är
motiverad. Den senaste tidens missbruk, våldshändelser,
mord, våldtäkter och annat avslöjar obalans
och illamående bland de unga. Det elände som drogmissbruket
medför kan inte uppskattas varken i pengar eller i mänskligt
lidande. Vi skall fråga oss, vad är det här
uttryck för? Har vuxenvärlden misslyckats och
hur kan detta angripas? Social- och hälsovården
kan och skall hjälpa, men den kan inte reparera allt som
tidsandan och livsstilen ger upphov till.
Det är hög tid att inse att en barnombudsman, en
särskild institution för barnen, behövs
också i vårt land. Den skall bidra till att barnperspektivet förstärks
i samhället, att barndomen och uppväxtvillkoren
ses ur barnens egen synvinkel. Det behövs ett ombud som
arbetar på bred front och gör det framförallt
i förebyggande syfte. Med det här menar jag inte
att vi skall tro att en barnombudsman kan göra underverk,
huvudansvaret vilar fortfarande på hemmen. Men ropen på hjälp tilltar
och någonting måste göras. Som ett resultat
av ropen från vårdsektorn, från äldre
unga om hjälp, kommer regeringen att starta ett nationellt hälsoprojekt
som skall korrigera rådande problem och lösa framtidens
behov. Senast i följande regeringsprogram skall det här
synas.
I det här sammanhanget bör det förebyggande hälsoarbetets
betydelse lyftas fram. Preventiva åtgärder är
effektivare och mera kostnadseffektiva i kampen mot förtida
död på grund av utslitning i arbetsliv och på fritid,
mot missbruk, självmord och dylikt, än vård.
Aluepolitiikka on saanut vähän huomiota budjettivalmistelussa,
vaikka alueellinen eriarvoisuus kasvaa tavalla, joka mielestäni
vaikuttaa kielteisesti maamme talouskasvuun ja hyvinvointiin. Muuttoliike
on voimakkaampi kuin koskaan maassamme. Ei voi olla kansalaisten edun
mukaista, että työn ja toimeentulon mahdollisuudet
keskittyvät nykyisellä vauhdilla. Se aiheuttaa
ongelmia sekä muuttovoitto- että muuttotappiokunnissa.
Viime vuonna 65 seutukuntaa maamme 83 seutukunnasta kärsi
muuttotappiosta. Veropohja heikkenee monessa kunnassa seurauksena
tästä. Tilannetta kuvaa, että Pohjanmaan
maakunnan 18 kunnasta 15 hakee harkinnanvaraista rahoitustukea.
Paluuta aikaisempien vuosikymmenten aluepolitiikkaan ei tietenkään
ole, mutta jotakin on tehtävissä ja on tehtävä.
Sopii kysyä, miksi aluepoliittisia panostuksia ei tehdä koulutukseen. Odotamme
Pohjanmaalla resursseja korkeakoulutukseen, lisäresursseja
ennen kaikkea diplomi-insinöörikoulutukseen. Missä viipyy
valtion toiminnan hajasijoittaminen? Ajankohtaiset aluekeskusohjelmat
ovat osa uudenaikaista aluepolitiikkaa. Kaupunkiseutuverkostossa
on mahdollisuuksia, joita on kehitettävä yli kunta-
ja muiden rajojen koko alueen hyväksi, mutta aluekeskusohjelmilla
ei saada ihmeitä aikaan ilman lisää kannustavaa
rahaa.
Työllisyysaste maassamme on vajaa 68 prosenttia eli
lähes 10 prosenttia alhaisempi kuin esimerkiksi Ruotsissa.
Tällainen työllisyystilanne on edelleen selvästi
epätyydyttävä. Alhainen työllisyysaste
ei ainoastaan koettele työttömiä vaan
koko yhteistä talouttamme. Me kärsimme kaikki
tästä tilanteesta, ja siitä on maksettava. Työpaikkojen
synnyttäminen eri puolille maata turvaa tehokkaimmin hyvinvoinnin
ja kasvun. Työllisyyspolitiikka on myös parasta
suhdannepolitiikkaa.
Odotan mielenkiinnolla hallituksen selontekoa, joka on luvattu
lokakuussa, nimeltään Tasapainoisen aluekehityksen
Suomi 2015. Nykyisen kehityksen murtamiseksi on myös ryhdyttävä muihin
toimenpiteisiin.
Till det bästa i det här budgetförslaget
hör tillläggsanslaget på 300 miljoner
mark för basvägnätet. Det bör
betonas att pengarna framförallt skall användas
för det lägre vägnätet. Det
finns tusentals kilometer vägar runtom i vårt
land, många för övrigt i mitt eget landskap Österbotten,
som är så gott som oframkomliga i menförestider. Ändå handlar
det om livsviktiga vägar som måste finnas, vägar
som måste vara farbara mellan levande och till och med
växande bysamhällen. Jag är övertygad
om att ministrar, riksdagsmän och vägförvaltningens
tjänstemän inte skulle godkänna att många
dagar varje år färdas på dylika vägar.
En fortsatt satsning på det lägre vägnätet
behövs under kommande år.
Även om det så kallade nettolönesystemet
införs på passagerarfärjor är
färjtrafiken i Kvarken i en mycket sämre situation än
färjtrafiken i södra Finland, där staten
subventionerar trafiken med flera miljarder mark årligen
genom taxfreehandeln. Det är därför inte
för mycket begärt att staten stöder Kvarkentrafiken
med några miljoner mark på annat särskilt
sätt. Jag utgår ifrån att regeringens
löfte om att trygga trafiken i Kvarken håller
när nuvarande stöd upphör inkommande
vinter.
Rauha-Maria Mertjärvi /vihr:
Arvoisa rouva puhemies! Kuten ryhmämme puheenvuorossa
tuli jo ilmi, ensi vuoden budjetissa on elementtejä, joihin
voi olla tyytyväinen. Ympäristövaliokunnan
jäsenenä olen iloinen, että budjetti
puoltaa energian tehostettua käyttöä merkittävästi
ja että uusiutuvien energialähteiden hyödyntämistä lisätään.
Tämän vuoden budjetissahan näitä rahoja
oli supistettu, joten nyt ollaan menossa parempaan suuntaan. Samoin
kehitysyhteistyömäärärahojen
pienikin korotus on ilahduttava. Osuus on kuitenkin tietysti korotettava
edelleen kansainväliselle tasolle.
Liikennepolitiikka eteni hieman Kerava—Lahti-oikoradan
rakentamisen ja muiden ratasatsauksien myötä.
Joukkoliikenteen osalta totean kuitenkin, että määrärahan
osoittaminen myös pääradan ohitusraiteiden
rakentamiseen on kestävää liikennepolitiikkaa.
Tästä tilanteesta Keravan ja Riihimäen
välillä olen puhunut ennenkin. Muistutan taas,
että pääradan varren kunnissa asuu yhteensä lähes
900 000 ihmistä ja Keravan ja Riihimäen
välillä asuu 134 000 ihmistä,
joista päivittäin yli 30 000 käyttää junaa.
Välillä kulkee kuitenkin vain kaksi paikallisjunaa
tunnissa, joista vain toinen pysähtyy jokaisella pysäkillä. Vertauksena
sanottakoon, että Tikkurilassa, jossa päivittäin
nousee junaan noin 15 000 ihmistä eli puolet vähemmän,
kulkee seitsemän paikallisjunaa tunnissa, joista viisi
pysähtyy joka asemalla Helsinkiin mentäessä.
Vuonna 2006 valmistuva Kerava—Lahti-oikorata ei ole
ratkaisu ongelmaan kokonaan, sillä pääradan
nopea junaliikenne alkaa viimeistään vuonna 2003
ja jo tämän vuoden lokakuussa Pendolinojen pitäisi
aloittaa liikenteessä Jyväskylään.
Myös Helsingin ja Pietarin välinen junaliikenne
nopeutuu Ratahallintokeskuksen suunnitelmien mukaan viimeistään
vuonna 2007. Kun Venäjän presidentti Vladimir
Putin kävi täällä, hän
ennakoi itäradan nopean liikenteen alkavan jo vuonna 2003.
Näin tämä lähiliikenne Keravan ja
Riihimäen välillä jää väkisinkin
Pendolinojen jalkoihin.
Päärata tarvitsee siis lisäkapasiteettia
junien nopeuksien ja nopeuserojen kasvaessa sekä maankäytön
tiivistyessä radan vaikutusalueella. Ratkaisuna nopeiden
kaukojunien, hitaampien paikallisjunien ja tavarajunien nopeuseroista
aiheutuvien ongelmien poistamiseksi voidaan rakentaa kustannuksiltaan
kohtuullisia ohitusraiteita. Junamääriä voitaisiin
silloin lisätä ja kaukojunat pääsisivät
käyttämään parasta nopeuttaan.
Paikallisliikenne olisi turvallista.
Nykyisten pääraiteiden itäpuolta
pitäisi täydentää Kerava—Kytömaa-välillä noin
5 kilometrin pituisella ohitusraiteella. Tällä pääradan
itäpuolisella hankkeella, jonka kustannusarvio on noin
85 miljoonaa markkaa, helpotettaisiin ratkaisevalla tavalla sitä rataliikenteellistä
tyhjiötä, jossa
tämän alueen asukkaat tällä hetkellä elävät. Tästä asiasta
tulenkin tekemään talousarvioaloitteen.
Arvoisa rouva puhemies! Otan toiseksi esille kuntien tilanteen,
josta täällä on paljonkin puhuttu.
Olin viime viikonloppuna Järvenpään
kaupungin budjettiseminaarissa. Kun kävimme läpi
yleisemminkin kuntien tämänhetkistä tilannetta,
en ihmettele Kuntaliiton vähintäänkin
kirpeitä kannanottoja valtion toimista. Jos Suomen kunnista parisensataa
tekee tänä vuonna negatiivisen tuloksen, on jotakin
pielessä. Tästä ei nyt selvitä syyttelemällä kuntia
holtittomasta taloudenpidosta. Syntipukiksi en kunnallispoliitikkona suostu
eivätkä varmaan monet muutkaan kuntien päättäjät
täällä. Siinä tilanteessa, missä monet kunnat
nyt ovat, valtionosuusprosentin korotus on melko olematon apu. Lisäksi
hallituksen budjettiesityksessä opetustoimen valtionosuuksiin
ei tule täyttä indeksikorotusta ja juuri opetuspuolen kulut
ovat kasvavia varsinkin muuttovoittokunnissa. Valtio myös
olennaisesti vähentää koulujen rakentamiseen
ja korjaamiseen varattuja rahoja. Kuntaliitto toteaa aivan oikein
talousarviopäivillään, että opetustoimen
valtionosuusjärjestelmä ei ole oikeudenmukainen
ja kohtelee kuntia epätasa-arvoisesti.
Monet kunnat koettaessaan selvitä tästä vaikeasta
tilanteesta joutuvat nostamaan veroprosenttiaan. Siksi aika ontoilta
kuulostavat ne kehut, joita on annettu sopivasti ajoitetuista veronalennuksista.
Tässähän käy vain niin, että se, mikä valtionverotuksessa
helpottuu, kunnallisverotuksessa tiukentuu.
Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan sanoa jonkin sanan pohjavesitutkimuksista
Uudenmaan alueella. Nämä pohjavedet, joista vesi
meille nyt otetaan, sijaitsevat Länsi-Uudenmaan halki virtaavissa
harjuissa. Monen taajaman juomavesi on asutuksen, teollisuuden,
liikenneväylien, soranottoalueiden ym. toimintojen alla
olevaa pohjavettä. Tällä hetkellä ja
myös tulevaisuudessa Uudenmaan pohjavesialueisiin kohdistuu
suuria vedenotto- ja maankäyttöpaineita. Tarkat
tiedot pohjavesiolosuhteista ovat perusedellytys uusien vedenottopaikkojen
määrittämiselle ja pilaantumistapausten
selvittämiselle sekä rajoitusten kohdentamiselle
suojelun kannalta oleellisille alueille, joten näihin pohjavesitutkimuksiin
pitäisi myös kiinnittää huomiota.
Tällä hetkellä maa- ja metsätalousministeriö saa
noin 10 miljoonaa markkaa vuosittain jaettavaksi alueellisille ympäristökeskuksille.
Nämä rahat eivät kuitenkaan riitä kuin
haja-asutusalueiden vesihuollon kehittämiseen. Itse pohjavesien tutkimustyöhön
rahaa ei ole. Pohjavesien suojelu ja maankäytön
suunnittelu kuuluvat ympäristöministeriölle
ja tällä muuttoalueella tarvitaan rahaa pohjavesien
tutkimustyöhön noin 6 miljoonaa markkaa.
Kuulun siihen joukkoon, joka myös haluaa kansaneläkkeen
pohjaosan epäoikeudenmukaisen kaksinkertaisen leikkauksen
korjattavaksi aivan eduskunnan ponnen mukaan.
Toimi Kankaanniemi /kd:
Arvoisa rouva puhemies! Tämän päivän
järkyttävien uutisten pohjalta voisi olla viisasta,
että koko tämä istunto keskeytettäisiin,
mutta näin se näyttää kuitenkin
vähin voimin jatkuvan.
Kun omaa puheenvuoroani viikonlopun aikana mietin ja valmistelin,
pysähdyin erityisesti kysymykseen kansakunnan tilasta.
Hyvin polttopisteessä olevissa Yhdysvalloissa presidentti
pitää määräajoin perusteellisen
puheenvuoron, taitaa olla jopa pari kertaa vuodessa, jossa hän
tarkastelee oman kansakuntansa tilaa. Tällä hetkellä varmaan
tarkastelunäkökulma on varsin synkkä. Meillä Suomessa
tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe on hieman vastaava, mutta
se on melko lyhyt eikä ole niin perusteellinen ja monipuolinen
kuin USA:ssa vastaava.
Kun olin ensimmäisiä vuosia eduskunnassa 80-luvun
lopulla, oli tapana, että eduskunnan tässä syksyisessä talousarvion
lähetekeskustelussa ryhmäpuheenvuoroissa tarkasteltiin
myös muita kuin vain talousasioita. Lamavuosien myötä ryhmäpuheenvuorot
kuitenkin muuttuivat lähes pelkästään
puheiksi markoista ja prosenteista ja ihan viime vuosina Nasdaqeista,
Hexeistä ja vastaavista.
On selvää, että talouspolitiikka
on erittäin tärkeä politiikan lohko,
ja koko eduskunnan syksy käytetään sen
puimiseen. Sosiaaliturva, terveydenhuolto, koulutus ja turvallisuus
ovat todella tärkeitä keskustelunaiheita, mutta
yhä enemmän nousee esiin se, että vaikka
ulkonaisesti ja taloudellisesti asiat olisivat kuinka hyvin tahansa, kansakunnan
tila muussa mielessä aiheuttaa syvää huolta.
Joudumme kysymään, miksi huumeiden käyttö leviää kaikissa
kansankerroksissa ja kaikkialla maassa; miksi niin sanottujen hyvienkin
perheiden lapset ja nuoret syyllistyvät jopa hirvittävän
raakoihin väkivallantekoihin; miksi vankilat ovat täynnä;
miksi lähes puolet solmituista avioliitoista purkautuu;
miksi niin monet hylätyt puolisot ja lapset itkevät;
miksi lasten mielenterveysongelmat ovat voimakkaassa kasvussa jne.
Tällaisia kysymyksiä herää väistämättä lukiessamme
päivittäin lehtiä. "Miksi" on siis kysymys, joka
nousee yhä laajemmin ja useammin mieleen näitä seuratessamme.
On selvää, että taloudellinen eriarvoisuus
aiheuttaa syviä ongelmia. Suomessa hyvinvoinnin keskellä elää 200 000
köyhää ihmistä. Monet sairaat
joutuvat kärsimään hoidon puutteesta
ja kalleudesta. Pitkäaikainen työttömyys
kirpaisee kymmeniätuhansia lähimmäisiämme.
Samanaikaisesti kuitenkin varoja riittää monenlaiseen ylellisyyteen
ja jopa etuoikeutettujen kansalaisryhmien etujen jatkuvaan parantamiseen.
Eriarvoisuuden annetaan näin kasvaa, ja se kasvaa. Tätä meidän
ei pidä kuitenkaan koskaan hyväksyä,
vaan meidän tulisi ja meidän tulee täällä taistella
oikeudenmukaisemman eduskunnan, tarkoitan: yhteiskunnan puolesta.
(Ed. Kuoppa: Kyllä eduskuntakin voi olla oikeudenmukainen!) — Kyllä eduskunnan
pitäisi olla paljon oikeudenmukaisempi kuin se tällä hetkellä ja
viime aikoina on ollut ja tunnustaa eriarvoistumisen kehitys ja
sen kohtalokkaat seuraukset. Ne kärjistyvät ja
luovat sellaisia uhkakuvia meillekin, että meillä monenlaiset
ongelmat saattavat minä päivänä tahansa
puhjeta vielä pahemmin kuin nuo, joita kysymysten muodossa
esille nostin.
Rahalla ja talouspolitiikalla, niin tärkeitä kuin ne
ovatkin, ei voida ratkaista syvimpiä ongelmiamme. Suomen
kansan henkinen tila on kehittymässä huonoon suuntaan.
Syyttelemällä emme voi asioita korjata, mutta
vaikeneminenkaan ei osoita vastuullisuutta. Henkisen pahoinvoinnin syihin
on paneuduttava yhteiskunnan kaikilla tasoilla.
Kolmisenkymmentä vuotta sitten meillä ajettiin
läpi niin sanottua vapaan kasvatuksen ideologiaa. Nyt siitä on
kulunut niin paljon aikaa, että tulokset näkyvät.
Suomen kansa kesti kyllä vaikeat sodanajat ja sodanjälkeiset
jälleenrakentamisen ajat. Se, että kansa kesti,
perustui pitkälti siihen, että kansakuntaa pitivät
pystyssä kestävät, kristilliset arvot.
Nämä arvot viime vuosisadan loppupuoliskolla tietoisesti
romutettiin ja tilalle ei saatu mitään kestävää.
Väkivaltaviihde työntyy jatkuvana virtana elämäämme
monia eri kanavia. Televisio-ohjelmia tuottavat ovat velvolliset
katsomaan peiliin. Tässä salissa hyväksyttiin
maailman liberaalein elokuvien tarkastuslaki. Työelämässä raha
ja omistajien etu määräävät
tahdin ja työntekijät joutuvat alistumaan.
Arvot on nostettava esille. Meidän on otettava mallia
Norjasta muutaman vuoden takaa. Siellä silloinen kristillisten
johtama hallitus perusti arvokomitean, joka pohti yhteiskunnan,
kansakunnan, arvoja. Uskon, että jälleen Norjassa
voidaan tällä alalla edetä, kun hallituspohja
siellä vaihtuu vasemmistolta ehkä toiseen suuntaan.
Arvoisa puhemies! Haluan tässä nostaa esille nimenomaan
arvopohjan ja sitä kautta kansakunnan tilan. Toivon, että niin
tasavallan presidentti kuin pääministerikin astuisivat
arvokysymysten esille nostajina ylös ja esiin tämän
kansan keskelle.
Seppo Kääriäinen /kesk:
Arvoisa puhemies! Sanat tuntuvat nyt tyhjiltä, puheet
merkityksettömiltä, mutta muutama sana kuitenkin budjetista.
Talouden epävarmuus ja alaspäin sojottavat ennustekäyrät
eivät ole Lipposen ja Niinistön talouspolitiikan
vika; taantuma on taantuma. Voi perustellusti kuitenkin kysyä,
miten sitten puolestaan hallitus vastaa budjettiesityksellään
talouden hiljentymiseen, jolla on globaali tausta, työttömyyden
ilmeisestikin pahentumiseen ja melko laajana rehottavaan syrjäytymiseen
ja kahtiajakautumiseen.
Suomen talous on maailmanlaajuisessa taloustaantumassa melkein — sanotaan
kuitenkin: melkein — kuin lastu laineilla. Siis isoja ei
ole tehtävissä, mutta jotakin näissä ahtaissa
liikkumavaroissa voi tehdä. Nyt tarvitaan kaiken kaikkiaan yhtäältä pienyrityksiä,
yrittämistä, työn antamista kannustavaa
politiikkaa ja toisaalta syrjäytymistä, köyhtymistä ja
eriarvoistumista poistavaa politiikkaa. Tällainen elvytys,
siis yrittämiseen ja yhteisvastuuseen tähtäävä elvytys,
sopii talousnäkymiin ja toisaalta se kyllä mahtuu
valtiontalouden tiukkoihin raameihinkin.
Ihmetyttää, minkä takia nykyinen
hallitus — tai ihmetytti vielä aamupäivällä,
nyt ei ihmetytä paljon mikään — Lipposen
hallitus, on ollut työllistävien pienyritysten
ja ylipäätään yritysten osalta
jo kuuden vuoden ajan aika hidasliikkeinen, jopa veltto. On lähdettävä nimittäin
siitä, että uudet työpaikat syntyvät
yritystoiminnan kautta, leviävän, menestyvän
yritystoiminnan kautta. Kuitenkin yrittäjyydestä kertovat,
tutkimuksiin perustuvat tunnusluvut osoittavat, että Suomessa
yritysten perustaminen, siis uusien yritysten määrä,
on laskusuunnassa ja yrittäjyys asenteena kansalaisten
keskuudessa on Suomessa verrattain heikkoa verrattuna muihin maihin. Kuitenkin
samaan aikaan työttömyyden uhka on nousussa. Tämä on
paha yhtälö. Työllistämistä hidastavia
ja suorastaan estäviä esteitä, kuten työnantajamaksuja,
voitaisiin reippaamminkin alentaa ja toisaalta edetä yritysbyrokratian
karsimisessa hyvinkin pitkin askelin. Tästähän
ed. Pekkarinen esitti oman suunnitelmansa.
Kuluttajilla, siis suomalaisilla, on tutkimusten mukaan hyvin
luottavainen suhtautuminen omaan talouteensa. Eri barometrien viesti
on se. Tämä on myönteinen asia, mutta
miten käy, jos työttömyys alkaa uudelleen
pahentua? Historia nimittäin osoittaa, että kuluttajat
reagoivat yhteen kovaan tosiasiaan rajusti, ja se kova tosiasia on
työttömyys, työttömyyden uhka
ja työttömyyden omakohtaisuus. Työttömyys
merkitsee kuluttajille hälytyssireeniä, miten
sen sanoisi, joka voi muuttaa käyttäytymisen yhtäkkiä ihan
päinvastaiseen suuntaan. Tämänkin takia
työttömyyteen, joka on tietysti inhimillinen katastrofi,
pitää suhtautua, sen heijastusten takia, erittäin
vakavalla tavalla nimenomaan nyt, kun tilanne on aika tavalla herkkä ja
melko kriittinen.
Arvoisa puhemies! Muutama sana kotiseudustani, kotiseudustamme.
Pohjois-Savo ja laajemmin Itä-Suomi ovat joutuneet uuden
aluepolitiikan ja vanhan aluepolitiikan välitilaan. Kun
vanha aluepolitiikka on ajettu alas ja uuden aluepolitiikan hedelmät
tahtovat valua rintamaille, jopa suurille yrityksille, silloin koko
Itä-Suomi, Pohjois-Savo mukaan lukien, tahtoo pudota väliin. Vanhan
aluepolitiikan leiman lyöminen kaikkeen perinteiseen aluepoliittiseen
välineistöön, kuten yritys- ja energia-avustuksiin,
tie- ja kuntapolitiikasta nyt puhumattakaan, on johtanut viimeisen
puolenkymmenen vuoden aikana tähän, mihin on tultu.
Muuttoliike näivettää, ja tämä nurja
kehitys näyttää jatkuvan.
Hallitushan on ylvästellyt sillä, että Suomessa suorien
yritystukien määrä on melko mitätön EU-maihin
verrattuna. Tämä vertailuhan pitää paikkansa.
Siinä ei minun mielestäni ole kyllä kovin
paljon ylvästelemistä etenkään,
kun kuitenkin toisaalla hallitus jakaa yrityksille lähinnä nimenomaan
Tekesin apparaatin kautta erittäin merkittäviä budjettimäärärahoja
suorina rahoitusavustuksina yrityskokoon katsomatta. Siinä on
kysymys erittäin merkittävistä rahavirroista, joilla
on aluepoliittinen heijastusvaikutuksensa. Aluepolitiikka on tavallaan
kääntynyt päälaelleen. En syytä tästä ketään,
totean vain.
Investointiavustukset, kuljetustuki, alemman asteisen tiestön
rahat, energia-avustukset ja yksityistiemäärärahat
ovat esimerkkejä pienistä budjettimäärärahoista.
Merkitykseltään suuriksi ne nousevat siellä jossakin,
siis maakunnissa, vähän syrjemmälläkin,
missä ihmiset kuitenkin yrittävät, tekevät
töitä rankasti, elävät ja asuvat. Maakunnissa
on, puhutaan mitä puhutaan, yrittämisen halua.
Siellä on ideoita, luovuutta ja myös yhteistyötä,
jopa uudenlaista yhteistyöajattelua, lähinnä seutukuntakohtaista
yhteistyöajattelua, eteenpäinmenevää ennakkoluulottomuutta.
Valtion kannattaisi tulla tätä yrittäjyyshenkeä vastaan
sittenkin pienehköillä panostuksilla, jotka tuottavat
työtä, työpaikkoja ja verotuloja. Näin vanhan
aluepolitiikan keinot voisivat muodostua uuden politiikan välineiksi. — 7
minuuttia sekunnilleen!
Tuija Nurmi /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Olen miettinyt sitä, onko
tämä oikein, että jatkamme rahasta puhumisesta,
kun tuhannet, ehkä kymmenettuhannet, ihmiset ovat joutuneet harkitun
terroriteon kohteeksi, kun lentokoneet ovat iskeytyneet World Trade
Centeriin New Yorkissa ja maailmanjohtajat ovat varpaillaan ja hätäkokouksia
on kutsuttu koolle. Nytkin kello 20 alkaa Suomen hallituksen kokous.
Mutta koska täysistunto jatkuu, pidän minäkin
jo vuorokausia aikaisemmin varatun puheenvuoroni.
Vuoden 2002 budjetti saattaa jonkun mielestä vaikuttaa
jo vaalibudjetilta, mutta jälleen lainaa lyhennetään
budjetin ylijäämällä, mikä on
oikein. On miellyttävää nähdä,
että hallitus panostaa perustienpitoon ja rataverkkoon,
kuten ryhmäpuheenvuorossa todettiin. Varsinkin oikoradan
rakentaminen on piristysruiske koko Suomen elinkeinoelämälle.
Se on myös siinä suhteessa aluepolitiikkaa, että työntekijät
voivat pysyä kotiseudullaan ja käydä muualla
töissä. Nopea rata antaa tähänkin
mahdollisuuden. Rautatie on myös ympäristöystävällinen
ratkaisu autoiluun verrattuna.
Valtionosuusjärjestelmää tulee edelleen
kehittää. Yhtenä sen suuntaisena esimerkkinä on
ministeri Lindénin esitys kirkon suorasta valtionavusta
kirkon yhteisövero-osuuden sijaan. Myös ministeri
Tuomioja haluaa kuntatalouden remonttiin ja lisää valtionosuuksia
herkän yhteisöveron tilalle, kuten Kuntalehdessä 30.
päivänä elokuuta 2001 olleessa haastattelussa
todettiin.
Käydessäni kesän kuluessa tutustumassa useissa
kunnissa muun muassa kuntatalouden tilaan saatoin havaita koululaitoksen
hälyttävän tilan. Opettajapula on arkipäivää muuallakin
kuin Pääkaupunkiseudulla. Nuori opettajasukupolvi siirtyy
paljolti muihin tehtäviin johtuen hankalista työoloista
ja vaatimattomasta palkkauksesta. It-ala imuroi matemaattisen puolen
opettajat, ja kielitaitoiset hakeutuvat muun muassa EU-tehtäviin.
Eräässä kunnassa peruskoulutuksen yksikköhintojen
nostamisesta huolimatta nousu ei näy kunnassa. Myös
homekoulut ovat ongelma. Esimerkiksi Nastolassa Kukkasen koulun
kosteus- ja homevauriot ovat perin ikäviä. Kiinnostaisi tietää,
kuinka huonossa kunnossa ovat koulut, jotka ovat ohittaneet kyseessä olevan
koulun valtionosuuslistalla. Kuntien on pystyttävä vastaamaan
peruspalveluista, joihin kuuluu ensisijaisesti sekä koulu-
että sosiaali- ja terveystoimi.
Osaltaan kuntien ongelmia saattaa helpottaa seudullinen ja alueellinen
yhteistyö. Uskon kuitenkin, että esimerkiksi päivähoito
on hoidettava lähellä perheiden asuinpaikkoja.
Päijät-Hämeessä seutu- tai kuntayhteistyönä näyttää syntyvän hanke,
jossa kokeillaan kansanterveystyön ja erikoissairaanhoidon
yhteistyötä uudella tavalla yhdistäen
ne. Vaatii paljon vielä valmistelua, jotta tällainen
mahdollisuus saadaan aikaan, varmasti myös lainmuutoksia.
Katson tätä kokeilua positiivisesti, koska olen
jo kymmenen vuoden ajan puhunut siitä, että erikoissairaanhoidon
ja kansanterveystyön lakien pitäisi uudistua.
Koululait on esimerkiksi yhdistetty muutamaan suureen lakiin. Samoin
tulisi tehdä myös sosiaali- ja terveyslainsäädännölle.
Esimerkiksi Kelan valtuutetut ovat ottaneet tähän
asiaan kantaa ja myös Kelan työntekijät
ovat samaa mieltä, että sosiaalilainsäädäntöä pitäisi
uudistaa.
Vastaavia alueellisia lakiuudistuskokeiluja tulee harkita muun
muassa autoverotuksen kohdalla. Maaseudulla perheillä on
oltava kaksi, joskus jopa kolme, autoa, jotta vanhemmat voivat käydä töissä ja
lasten asiat hoituvat. Ihmisten pitää voida asua
kotiseudullaan, ja lainsäädännön
tulee mahdollistaa se. Nyt muun muassa maaseudulta puuttuvat liikennepalvelut
haittaavat asumista. Esimerkiksi Nastolasta Lahteen kahdeksaksi
töihin tuleva henkilö, perheenäiti, joutuu lähtemään
tuntia aikaisemmin kotoa, vaikka henkilöautolla matka vierähtää noin
pariinkymmeneen minuuttiin. Nyt uhkana on se, että haja-asutusalueet
tyhjentyvät asukkaista ja vain muutama keskus selviää voittajana.
On syytä harkita seutuvaltuustoja päättämään
seutujen asioista, kuten ministeri Tuomioja esitti Kuntalehdessä 30.8.2001.
Työttömyys on edelleen suuri ongelma. Työtä lainsäädännön
uudistamiseksi on jatkettava siihen suuntaan, että työnteko
on kannattavaa. Ministeri Soininvaaran esitys siitä, että 20
prosenttia toimeentulotuen hakijan ansiotulosta jätetään ottamatta
huomioon tukea myönnettäessä, on mielestäni
kannatettava. Se aktivoi ja auttaa esimerkiksi työtöntä löytämään
uuden paikkansa työelämästä.
Mallia lienee otettu Saksasta. Samaa ajatusta voisi soveltaa peruspäivärahaan.
Toisaalta on puhuttu siitä, että suomalaiset
on saatava pysymään pitempään
töissä. Onkin yhä enemmän sallittava
luovia ratkaisuja työelämässä.
Uskon, että virkojen puolittamisella voitaisiin saada naislääkäreitä terveyskeskuksiin.
Näin myös perheenäitinä toimivan
lääkärin raskas työtaakka kevenee
ja hän voi kuitenkin ylläpitää ammattitaitoaan,
puhumattakaan siitä, että joku potilas saa tarvitsemansa
avun. Siis kaksi lääkäriä jakaisivat
yhden viran. Tätä mieltä on moni maakunnassa
toimiva perheenäiti, joka on lääkäri.
On hyvä, että verotus kevenee. On vain valitettavaa,
että se näyttää tapahtuvan kuntien
kustannuksella. Siksi on tärkeää seurata
tätä kehitystä ja kehittää valtionosuusjärjestelmiä.
Moni tärkeä asia jää aikarajoituksen
vuoksi mainitsematta, mutta loppuun vielä muutama seikka:
Kansainvälisistä asioista on tärkeää,
että Pietarin vedenpuhdistamon rakentamista tuetaan, jotta
saamme Itämeren tilaa kohennetuksi. Kansallisista päätöksistä on
hyvä, että eläkkeensaajien korotettu
sairausvakuutusmaksu alenee. Sen eteen onkin moni kansanedustaja
tehnyt työtä, allekirjoittanut mukaan lukien.
Korotettu sairausvakuutusmaksu poistuu tämän hallituskauden
aikana. On myös hyvä, että sotiemme veteraanien
ja heidän puolisoidensa kuntoutusta kehitetään.
Mikko Kuoppa /vas:
Arvoisa puhemies! Tuloerot kasvoivat Suomessa nopeasti 1990-luvun lopulla.
Uusimmat tilastot ovat vuodelta 1999, ja ne kertovat tuloerojen
olevan suurimmillaan 1970-luvun alun jälkeen. Tässä kehityksessä on kaksi
puolta. Toisaalta väestön rikkain ja hyvätuloisin
osa on selvästi kasvattanut osuuttaan kaikista tuloista.
Toisaalta pienituloisten tulot polkivat paikallaan tai pienentyivät.
Tilastot kertovat myös, että köyhyys
lisääntyi 1990-luvun jälkipuoliskolla
työllisyyden parantumisesta huolimatta. Poliittiset päättäjät
eivät ole syyttömiä tähän
kehitykseen. Kyse ei ole vain markkinoinnin kautta tapahtuneesta
tulojen uusjaosta.
Budjettipolitiikassa kehitykseen on vaikutettu kahta tietä,
toisaalta sosiaaliturvan leikkauksilla ja toisaalta hyvätuloisia
suosivilla verohelpotuksilla. Myös uusimmat verohelpotukset
ovat selvästi suurituloisia suosivia, jos niitä mitataan markoissa
tai prosenteissa suhteessa käteenjäävään
tuloon. Pienipalkkaisimmat, jotka ovat yleensä joko osa-aikatyöntekijöitä tai
pätkätyöläisiä, eivät
saa nyt verohelpotuksia lainkaan. Raja on noin 45 000 markan
tuntumassa. Verohelpotuksia eivät saa senkään
vertaa päivärahatuloilla elävät,
kuten pitkäaikaistyöttömät.
Valtion tuloverohelpotukset koskevat heitä vasta 70 000 markan
vuosituloilla. Mutta niin suuria tuloja pitkäaikaistyöttömillä ei
ole.
Hallitus ei ole suostunut elintarvikkeiden arvonlisäveron
alentamiseen, joka hyödyttäisi kaikkia ja erityisesti
pienituloisia. Myös työttömät
saisivat veronalennuksen, kun elintarvikkeiden hinnat laskisivat.
Eräiden lehtitietojen mukaan elintarvikkeiden hinnat ovat
nyt samalla tasolla kuin Suomen liittyessä EU:hun.
Hallituksen talousarvioon sisältyy budjettikehityksen
yhteydessä päätetty niin sanottu köyhyyspaketti.
Paljolti on kyse 1990-luvulla tehtyjen pahimpien leikkausten paikkaamisesta.
Tätähän merkitsee työmarkkinatuen
ja kansaneläkkeen lapsikorotusten palauttaminen ja sairausvakuutuksen
väliinputoajien aseman korjaaminen. Paketissa on kuitenkin
sinänsä tarpeellisia, mutta melko vähän
maksavia toimenpiteitä. On myös pidettävä kiinni
siitä, että työttömien peruspäivärahan
ja työmarkkinatuen tasokorotus toteutuu vähintään
sellaisena kuin hallituksen budjettiriihessä päätettiin.
Toivon, että köyhyyspaketti on enne suunnanmuutoksesta,
jossa kansalaisten ja pienituloisten ihmisten sosiaaliselle turvallisuudelle
annettaisiin paljon enemmän painoa kuin tähän
asti on annettu.
Kari Puron johtama työryhmä on valmistelemassa
eläkeuudistusta, jossa suunnitellaan muun muassa eläkeiän
korottamista nykyisestä 65 vuodesta ylöspäin.
Perusteluna käytetään yleisen eliniän
nousua, mikä kyllä pitääkin
paikkansa. Kysymys on mielestäni enemmän siitä,
onko ihmisen työkykyisyyden ikä noussut. Ovatko
ihmiset kauemmin työkykyisiä? Yhä kovempi
työtahti, kiire ja kasvavat vaatimukset työelämässä polttavat
ihmiset loppuun jo huomattavasti aikaisemmin kuin he saavuttavat
edes nykyisen eläkeiän. Työkyvyttömyyseläkehakemuksia
hylätään edelleen runsaasti, ja pitkäaikaistyöttömät
jäävät työttömyyseläkeputken
ulkopuolelle. Mielestäni ensin pitäisi puuttua
työolosuhteisiin niin, etteivät työntekijät
kulu fyysisesti ja henkisesti loppuun sellaisella vauhdilla kuin
nykyisin, ja vasta sen jälkeen ryhtyä miettimään
mahdollisia muita toimia, kuten esimerkiksi eläkeikää koskevia
ratkaisuja.
Elinajanodotetilastojen mukaan miesten keski-ikä on
vuosina 1990—99 noussut 65,9 vuodesta 73,7 vuoteen. Naisilla
vastaavat luvut ovat selvästi korkeammat. Keskimääräisesti
miehellä olisi noin runsas kahdeksan vuotta eläkkeelläoloaikaa,
jos pystyy työskentelemään 65 ikävuoteen asti.
Sitä ei voi pitää ajallisesti mitenkään
ylellisen pitkänä eläkkeelläoloaikana
edes keskimäärin. On huomattava, että monet
pitkäikäiset ovat elämänsä loppupuolella
jopa vuosikausia käytännössä petipotilaina
erilaisissa laitoksissa. Vaikka keskimääräinen
elinikä muun muassa kehittyneen terveydenhoidon ansiosta
nousee, se ei merkitse, että työkykyisyysaika
kasvaa samassa suhteessa.
Eläkejärjestelmiä ei saa heikentää nostamalla eläkeikää tai
tekemällä muita kynnyksiä, jotka entisestään
vaikeuttavat eläkkeellepääsyä.
Työntekijän pitäisi nykyistä enemmän
päästä itse vaikuttamaan siihen, koska
hän jää eläkkeelle. Erityisesti
yli 55-vuotiaalle tätä mahdollisuutta pitää lisätä.
Meillä on edelleen runsaasti fyysisesti raskaita ammatteja,
joissa jo 55 vuoden iässä on ongelmia selvitä työtehtävistä edes
välttävästi. Nykyisinkin on mahdollista
työskennellä yli 65-vuotiaana, mutta ei ole paljon
halukkaita eivätkä myöskään
työnantajat halua kovin vanhoja ihmisiä töihin
ja jopa ikäsyrjintää ikääntyneitä työnhakijoita
kohtaan edelleen on olemassa. Mielestäni ne suunnitelmat,
joilla myös osa-aikaeläkettä ollaan heikentämässä,
tulee torjua, koska se on juuri tarkoitettu pehmeäksi laskuksi
eläkkeelle, jolloin työntekijä voisi
työskennellä kauemmin kuin tähän
asti.
Arvoisa puhemies! Pitkäaikaistyöttömyys
on edelleenkin maassamme vallitseva tosiasia, ja esimerkiksi Pirkanmaan
työttömyys on edelleen yli maan keskiarvojen.
Työllisyysrahat ovat edelleen keskeinen keino turvata työttömille
työtä. Työtä toisi myös
Tampereen ohikulkutien rakentaminen, joka pitäisi saada
pikaisesti alkuun. Onhan tiellä ruuhkahuippuina ruuhkavuorokausina
jopa 29 000 autoa vuorokaudessa. Tien normaali liikennemäärä on
20 000 autoa. Nykyinen tien välityskyky ei riitä alkuunkaan,
ja näin ollen tämä tie pitäisi
välittömästi saada rakennettua, jotta
elinkeinoelämän ja talouden kehitys voitaisiin
tällä alueella turvata.
Päivi Räsänen /kd:
Herra puhemies! Tällaisen traagisen ja historiallisen
päivän tapahtumat vievät varmasti kaikkien
meidän ajatuksiamme Suomen ensi vuoden budjettia suurempiin
asioihin. On varsin ymmärrettävää se,
että edustajien on vaikea keskittyä tällaisena
päivänä ensi vuoden talousarvion käsittelyyn.
Budjetti on laadittu melko vakaaseen maailmantalouden ja -tilanteen
ennusteeseen nojaten. Tässä tilanteessa olemmekin
yhtäkkiä sellaisten kuvioiden edessä,
että on melko mahdotonta ennakoida, millaisessa maailmassa
elämme vuonna 2002. Kun maailmantalouden ehkä keskeisin keskus
on pommitettu alas, sillä ja sitä seuraavilla
mahdollisilla vastareaktioilla on epäilemättä mittavat
vaikutukset koko maailmantalouden kehitykseen.
Ministeri Niinistö viime viikolla pitämässään avauspuheenvuorossa
vaati rakennepolitiikkaa, jotta voitaisiin varautua väestön
ikääntymisen aiheuttamiin talouden paineisiin.
Tässä suhteessa hän otti esiin todella
tärkeän kysymyksen, johon olisin itse asiassa
toivonut hallituksen jo vahvemmin paneutuvan ensi vuoden budjettiakin laadittaessa.
Ministeri jätti kuitenkin tarkemmin kertomatta, mitä tämä rakennepolitiikka
täsmällisesti olisi, kylläkin viittauksia
mahdollisiin eläkeratkaisuihin otti debatissa esiin. Pitäisin
hedelmällisenä sitä, että kissa
nostettaisiin pöydälle ja hallitus selkeästi
linjaisi, mitkä sen lääkkeet ovat vinoutuneen
väestörakenteen haittojen ehkäisyyn.
Hallituksen ja eduskunnan tulisi ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin
nyt eikä liian myöhään, jolloin
ei enää ole välttämättä kaikkea
sitä tehtävissä, mitä nyt olisi.
Pitkällä tähtäimellä tärkeintä olisi
se, että nyt ryhdyttäisiin harjoittamaan kannustavaa
ja johdonmukaista perhepolitiikkaa. Mielestäni meidän
ei tulisi katsoa pelkästään muutaman
vuoden tai edes kymmenen vuoden päähän
vaan pidemmälle tulevaisuuteen. Jotta tulevaisuuden ikäihmiset
voitaisiin hoitaa kunnolla, nyt on tärkeää myös
huolehtia yhä pienenevistä lapsi-ikäluokista,
jotta heistä kasvaisi mahdollisimman terve ja työkykyinen
sukupolvi sekä vaativiin hoiva-alan ammatteihin että myös
tulevaisuuden veronmaksajiksi. Valitettavasti suunta on tässäkin
suhteessa ollut toinen. Lapset ja nuoret kärsivät
ennennäkemättömän paljon mielenterveys-
ja päihdeongelmista. Kuitenkin tulevan vuoden budjetista puuttuu
lähes täysin perhepoliittinen näkökulma.
On toki hyvä, että oireiden hoitoon, esimerkiksi
päihdehoitoon, sijoitetaan jonkin verran varoja enemmän
kuin tänä vuonna, mutta vielä tärkeämpää olisi
tukea perheitä niiden kasvatusvastuussa vaikkapa työn
ja perhe-elämän yhteensovittamista helpottamalla.
Ennen eduskuntavaaleja lähes kaikki puolueet korostivat
perhepolitiikkaa. Se oli itse asiassa suorastaan eräs keskeinen
vaaliase. Erilaisia ehdotuksia tehtiin perheiden tilanteen kohentamiseksi,
työn ja perheen yhteensovittamisen helpottamiseksi, mutta
käytännön toimenpiteiksi nämä keskustelut
eivät ole valitettavasti kääntyneet.
Yksi suomalaisen vanhemmuuden ja kasvatuksen erityisongelma
on lasten kanssa vietetyn ajan puute. Työn ja perheen yhteensovittaminen on
kohtuuttoman vaikeaa ja kallista yhteiskunnassamme. Työelämän
pelisäännöt, verotus ja sosiaaliturvarakenteet
eivät suosi vanhempien ja lasten yhdessä viettämää aikaa,
etenkään sitä, että pienet lapset
saisivat kasvaa omassa kodissaan omien vanhempien hoitamina. Kotihoidon tuki
on heikko ja lyhytkestoinen. Verotus ei suosi kotona tehtyä hoivatyötä.
Osapäivätyö ei ole kannattavaa, eikä sitä ole
riittävästi tarjolla. Lasten ja perheiden etu
olisi, että eri hoitomuotoja tuettaisiin ja kehitettäisiin
tasavertaisesti, jolloin perheet itse voisivat tehdä omaan
elämäntilanteeseensa sopivan hoitoratkaisun.
Ajattelen, että viime kaudella Lipposen hallitus teki
suuren virheen samanaikaisesti sekä leikatessaan kotihoidon
tukea että saattaessaan voimaan subjektiivisen päivähoito-oikeuden.
Uskon, että eräiltä osin nyt nähtävät
ongelmat ovat tämän ratkaisun satoa.
Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän varjobudjettiluonnoksessa
on vahva perhepoliittinen painotus. Toivon, että eduskunta
korjaisi hallituksen budjettiesitystä tähän
suuntaan joko kotihoidon tukea vahvistamalla tai sitten vaihtoehtoisesti
suuntaamalla osan veronkevennysvarasta kotona tehtyä hoivatyötä tukevaan
perheverotukseen. Kodeissa tehtävää hoivatyötä haluaisimme tukea
myös vahvistamalla oikeutta omaishoidon tukeen, joka on
edelleenkin harkinnanvarainen etuus. Itse asiassa hallitus ei ole
tässä suhteessa toiminut sosiaali- ja terveysvaliokunnan
edellyttämällä tavalla, että omaishoidon
tuen lakisääteistä pohjaa vahvistettaisiin.
Kotihoitoa tukemalla saataisiin merkittäviä säästöjä aikaan.
Laskennallinen nettosäästö laitoskustannuksissa omaishoidon
tuen ansiosta oli pari vuotta sitten yli miljardi markkaa vuodessa,
ja tätä voitaisiin edelleenkin tehostaa.
Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk:
Arvoisa puhemies! Ensi vuoden talousarviota valmistellaan kansantaloudellisesti
hyvin epävarmassa ilmapiirissä. Tuntuu siltä,
että on suorastaan tällä kertaa hutero
olo. Emme tiedä, miten kansainvälinen kehitys
heijastuu Suomen kansantalouteen, mutta sen tiedämme varmasti,
että heijastusvaikutuksia tulee olemaan. Tämä päivä on
sillä tavalla dramaattinen, että voimme vain todeta, kuinka
pieneksi maailma on käynyt, kuinka lähellä kaukaisetkin
asiat voivat olla.
Kun tarkastellaan Lipposen hallituksen budjetteja ja mennyttä aikaa,
voisi todeta kyllä sen, että nämä seitsemän
lihavaa vuotta olisi pitänyt käyttää tarkemmin
siihen, että valtionvelkaa olisi kyetty enemmän
lyhentämään ajatellen juuri tulevaisuutta.
Nyt meillä on jäljellä kuitenkin vielä lähes
400 miljardin markan velka, ja se tekee yli 20 miljardia hoito-
ja lyhennyskuluja, mikä on aika iso summa, kun ajatellaan,
että se voitaisiin käyttää muuhun
ja kipeämpiin kohteisiin.
Hallituksen oma ennuste lähiajasta on varsin optimistinen,
ehkä ylioptimistinenkin. Yleensä on talouden kasvun
arveltu jäävän jo alle 2 prosentin, ja
hallitus lähtee kuitenkin liki 3 prosentin kasvusta. Ensi
vuoden budjettia voikin luonnehtia liian optimistiseksi. Täällä on
käynyt jo alkuillan keskusteluissa ilmi se, että se
on liian epäsosiaalinen ja myös liian keskittävä.
Esimerkiksi veropolitiikassa epäoikeudenmukaisuus tulee
räikeästi esille. Tuloveron kevennysten tulisi painottua
tässä tilanteessa selkeästi pieni- ja
keskituloisiin lapsiperheisiin ja eläkeläisiin.
Sen takia on perusteltua se, että ruoan alvia saataisiin alennetuksi
12 prosenttiin ja yritysten välillisten työvoimakustannusten
helpotus saataisiin painotettua pienemmille, työvaltaisille
yrityksille.
Arvoisa puhemies! Tämä keskustelu on luonteeltaan
lähetekeskustelu, ja haluan nostaa esille joitakin konkreettisia
asioita, joihin toivon valtiovarainvaliokunnan paneutuvan tulevassa
käsittelyssään.
Ensinnäkin ulkoministeriön hallinnonalalla
on aivan selvästi ongelmaksi noussut toimintamäärärahojen
jälkeenjääneisyys. Jos eduskunta ei lisää kyseisiä toimintamäärärahoja,
joutunee Suomi sulkemaan tai ainakin ratkaisevasti supistamaan joitakin
edustustoja. Noin puolenkymmentä edustustoa on selvästi
uhan alla tässä mielessä. Näin
ollen mielestäni eduskunnassa joudutaan pohtimaan, onko
tällaisena kansainvälisyyden aikana tähän
varaa mennä. Tämä ongelma täytyy tiedostaa
ja sitten punnita mahdollisia säästöjä tuleviin
uhkiin nähden.
Jonkin verran on keskusteltu kehitysyhteistyömäärärahoista
ja niiden suhteesta bruttokansantuotteeseen. Sehän on pysynyt
jatkuvasti selvästi alle 0,35 prosentin. Kymmenen vuotta
sitten oltiin 0,4 prosentissa, joka sekin oli varsin kaukana YK:n
asettamasta 0,7 prosentin tavoitteesta. On hyvin merkittävää se,
että viime aikoina kansalaismielipide kehitysmäärärahojen
korottamiseksi on ollut hallituksen mielipidettä selvästi myönteisempi.
Tällä hetkellä näyttäisi
siltä, että yleinen ilmapiirikin odottaa kehitysmäärärahojen
kasvua. Eduskunnankin tulisi olla aktiivinen, erityisesti globaalisti
ajatellen, köyhyyden poistamisessa. Se ei tapahdu mitenkään
muutoin kuin, että saadaan riittävä perusmääräraha.
Pitäisin tärkeänä sitä,
että meillä laadittaisiin selkeä aikataulu,
jolla me pyrimme ensin 0,4 prosenttiin bruttokansantuotteesta ja
sitten aikanaan 0,7 prosenttiin, joka sekin on realistinen. Moni
Euroopan unionin maa, viimeksi Irlanti, on jo tehnyt kyseisen päätöksen.
Erityisesti kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa kiiteltiin
opetusministeriön pääluokkaa. Hämmästelen
oikeastaan minkä vuoksi, koska kyseisellä hallinnonalalla
vilisee ongelmia, joihin eduskunnan pitäisi puuttua. Paikalla
on nostaa keskusteluun ensinnäkin Veikkauksen rahojen jakaminen.
Veikkauksen tuottoa käytetään jatkuvasti
sellaisiin lakisääteisiin perustoimiin, joihin
niitä ei tulisi sijoittaa. Taiteen menoista esimerkiksi
jopa 40 prosenttia rahoitetaan veikkaustuloilla. Kirjastotoimen
rahoituksesta on paljon puhuttu, ja eduskunnan tulee valvoa, että kirjastorahat
siirtyvät Veikkauksen rahoituksesta varsinaiseen budjettirahoitukseen.
Vaikka opetusministeriö on nyt saanut kurotuksi umpeen
aikoinaan tehdyt valtionosuusleikkaukset, ei opetusministeriön
budjettiin tältäkään osin voi
olla tyytyväinen siitäkään syystä, että ensinnäkin
indeksitarkistukset tehdään edelleen vain 50-prosenttisesti
ja nyt ollaan vain lamaa edeltävän tilanteen tasolla.
Samanaikaisesti on hyväksytty eduskunnassa uusia toimia
valtionosuuksien piiriin, kuten esiopetus, mutta kuljetuksiin ei
ole rahaa saatu, ei myöskään taiteen
perusopetukseen hetikään riittävästi.
Meillä on satoja kouluja kaikkialla Suomessa, jotka odottavat
peruskorjausrahaa.
Lisäksi yliopistojen toimintamenobudjetti on yhä noin
80 miljoonaa euroa alijäämäinen, mikä selvästi
vaikeuttaa perustutkintojen suorittamista. Ratkaisu tähän
ei voisi olla lukukausimaksujen käyttöönotto.
Tässä tuleekin antaa tunnustus ministeri Raskille
siitä, että hän on päättäväisesti torjunut
ja torjuu päättäväisesti lukukausimaksujen
käyttöönoton.
Arvoisa puhemies! Ihan lopuksi ympäristöministeriön
hallinnonalalta muutama sana asiasta, johon täällä on
myöskin ryhmäpuheenvuoroissa puututtu, ja se koskee
Itämeren suojeluohjelman toteuttamista. Jos me aiomme siihen
vakavasti paneutua, siihen täytyy myöskin saada
kunnolla rahaa. Suojeluohjelma maksaa noin vajaat 2 miljardia. Ensi
vuoden budjetissa ei suoranaista rahaa ympäristöministeriön
hallinnonalalla ole lainkaan. Ulkoministeriön puolella
on (Puhemies koputtaa) mainittuun Pietarin jätevesipuhdistamoon.
Toivon, että ympäristöministeriön hallinnonalalle
saadaan Itämeren suojeluohjelmaan jonkinlainen rahoitus,
(Puhemies koputtaa) että siinä päästään
eteenpäin.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan toinen
varapuhemies Mikkola.
Ed. Komi merkitään läsnä olevaksi.
Matti Kangas /vas:
Arvoisa puhemies! Suomen talouskasvu on pitkään
jatkuneen nousun jälkeen hidastumassa. Silti on varottava
puhumasta suuresta taantumasta tai lamasta tai lietsomasta paniikkimielialaa,
koska sellaiseen ei todella ole varaa. Talous on herkkä moisille
puheille, ja levottomuus markkinoilla lisääntyy,
kun puhutaan lamasta. Tämä vaikuttaa kielteisesti työllisyyskehitykseen.
Talouden kehitys on paljon riippuvaista kansainvälisestä kehityksestä. Pessimisteille
sanon, että älkää maalatko mustia pilviä Suomen
talouden taivaalle. Mutta tämän illan tapahtumat,
mitä tuolta rapakon takaa on kuullut — niitä mustia
pilviä taitaa tulla Suomenkin taivaalle. Toivottavasti
ne ovat hyvin lyhytaikaisia.
Talousarvioesityksen finanssipoliittinen linja tukee kotimaista
kysyntää, mikä on myönteinen asia.
Talouden kasvun hidastumisesta huolimatta talousarvioesityksen pitää tukea
talouskasvua ja työllisyyden parantumista sekä torjua
köyhyyttä ja syrjäytymistä.
Mielestäni näitten tavoitteitten toteuttamiseksi
on tehtävä korotuksia työmarkkinatukeen
ja kansaneläkkeitten lapsikorotuksiin, työvoimapoliittisten
toimenpiteitten ajalta maksettaviin ylläpitokorvauksiin,
asumistuen perusteisiin sekä erilaisten väliinputoajaryhmien sairauspäivärahoihin.
Tuntuu, että väliinputoajia on nykyään
paljon.
Arvoisa puhemies! Talousarvioesityksen voi sanoa rakentuvan
neljän tärkeän alueen varaan. Suurin
työsarka on näissä neljässä kokonaisuudessa:
työttömyys, sosiaaliturva ja terveydenhuolto,
teollisuuden kilpailukyky ja kuljetusyhteydet sekä valtionvelka
ja valtion omaisuuden myynti.
Työttömyys on edelleen polttava ongelma, joka
kaipaa hallituksen aktiivisia toimenpiteitä. Vaikein tilanne
on pitkäaikaistyöttömillä ja
nuorilla työnhakijoilla. EU:n laajentuessa ja työvoiman
liikkuessa entistä vapaammin Euroopassa on Suomen suojattava
omaa työvoimaansa puskureilla halvan työvoiman
maita vastaan.
Monet ovat huolissaan sosiaaliturvan ja terveydenhuollon
tulevaisuudesta. Ensisijaisesti on huolehdittava köyhistä ja
vanhuksista. Eduskunnassa on selvää poliittista
painetta eläkeläisten aseman ja etuuksien parantamiseen.
Tästä on tänäänkin
keskusteltu, pohjaosan kaksoisleikkauksesta, mikä mielestäni
pitäisi hyvittää eläkeläisille.
Syrjäytymisestä on työttömyyden
myötä tullut suuri yhteiskunnallinen ongelma.
Ihmiset liian usein tuntevat, ettei yhteiskunta tarvitse heitä mihinkään.
Syrjäytymistä on torjuttava aktiivisin toimin.
Perusterveydenhuollon on toimittava lähtöisin
ihmisten tarpeista eikä sen mukaan, onko rahaa vai ei.
Kyse on valinnoista. Kyllä rahaa on, mutta mihin sitä halutaan
käyttää? Tärkeä tehtävä onkin
pitkien potilasjonojen lyhentäminen lääkärilakon
jäljiltä. Leikkausjonoissa sairaat ihmiset odottavat
vuoroaan.
Aivan viimeaikaiset tapahtumat ovat osoittaneet nuorisoväkivallan
yleistyneen ja vakavalla tavalla raaistuneen. Enää nuorison
turhautuminen ja ahdistus eivät kohdistu vain vanhusten potkimiseen
ja ryöstelyyn, vaan väkivalta saa usein henkirikoksen
luonteen ja kuvaan tulevat mukaan ampuma-aseet. Tilanne on erittäin
vakava. Katseet kääntyvät koteihin ja
koulun mielenterveystyöhön. Monien kotien lapset
ovat yksinäisiä tai heillä on pahoja
mielenterveyshäiriöitä, ja vanhemmat
eivät useasti heistä välitä.
Kouluissa ei osata tarttua lasten ja nuorten ongelmiin ajoissa.
Mielenterveystyöhön tarvitaan lisää resursseja.
Me olemme nähneet, ettei rangaistusten koventaminen auta,
jos ongelmat juontuvat lapsuudesta. Lapset ja nuoret tarvitsevat
kotia, koulua ja ammattiapua.
Teollisuuden kilpailukyvystä on tärkeää huolehtia,
koska talouskasvun hidastuessa voidaan pitää yllä työpaikkoja
ja kysyntää, jos pystytään kilpailemaan
kansainvälisillä markkinoilla ja kasvattamaan
vientiä. Osana teollisuuden kilpailukykyä on kohtuuhintainen
energia. Siitä pitää huolehtia jatkossakin.
Samoin teollisuustuotantoa tukevaa talouspolitiikkaa on jatkettava.
Teollisuudesta ihmiset saavat työtä jatkossakin.
Teollisuus tarvitsee myös toimivat kuljetusyhteydet.
Silloin huomio kiinnittyy tiestön kuntoon ja muihin kuljetusyhteyksiin.
Rahaa pitää käyttää maanteitten
kunnostamiseen ja muun muassa vesiväylienkin kehittämiseen.
Meille teollisuudessa pitkään työssä olleille
edustajille on selvää, että teollisuus
tarvitsee hyviä kuljetusyhteyksiä muutenkin. Muuten
tästä hommasta ei tule mitään.
Muun muassa Nelostie pitäisi välillä Heinola—Jyväskylä—Äänekoski
saattaa sille tasolle, missä valtakuntaa halkovan valtaväylän kuuluu
olla. Samoin alempiasteiset tiet pitäisi saada kuntoon.
Arvoisa puhemies! Ongelmat eivät rajoitu vain lasten
ja nuorten ongelmiin tai eläkeläisten nöyryyttämiseen.
Monia julkisia palveluita vaivaa yleinen rahanpuute. Kuitenkaan
julkisen koulutus- ja palvelujärjestelmän madaltaminen säästömielessä ei
ole viisasta, koska pienet säästöt kostautuvat
muualla isoina kulujen lisääntymisenä.
Pidän myönteisenä niitä hallituksen
toimia, joilla nostettiin työttömyysturvan päivärahaa
ja saatettiin osa-aikaeläke ja työttömyyseläke
kolmikantaneuvotteluihin — työttömyyseläkeputki tulee
pitää nykymuotoisena voimassa — sekä oikean
suuntaisena kunnille tulevaa 1,5 miljardin lisätukea ennen
kaikkea, kun se kohdistuu heikompiin kuntiin.
Nils-Anders Granvik /r:
Värderade herr talman! Förslaget till statsbudget
för 2002 kan betecknas som balanserat och tar på ett
bra sätt i beaktande många av de frågor
som riksdagen har efterlyst lösningar på. Det är
självklart att alla behov inte har tillfredställts,
men inriktningen är den rätta.
Det är riktigt som så många har
konstaterat att den allmänna konjunkturutvecklingen är
osäker och att justeringar eventuellt måste vidtas
via tillläggsbudgeten. Den påverkan som omvärlden har
på Finland rår vi inte på, men våra
egna attityder är inte oväsentliga. De påverkar
den framtidstro och inställning som är nog så viktig
för den inhemska konsumtionen och därmed produktionen.
Arvoisa puhemies! Peruspalvelujen nostaminen esille ja lisävarojen
osoittaminen on budjettiesityksen paras anti. Tarkoitan peruspalveluilla tietysti
sosiaali- ja terveydenhuoltoa, mutta myöskin perusmaantieverkoston
kunnossapitoa ja parantamista.
Hoitosektori on vuosien ajan pärjännyt niukoilla
varoilla. Tämä on saanut aikaan pidemmät hoitojonot
sekä sen, että pitkäaikaisten potilaitten
ja vanhusten hoidosta on muodostunut säilytystä.
Hoito ei ole tehokasta hoitoa, jonka tarkoitus on parantaa tai ainakin
säilyttää potilaan kunto ja hyvinvointi.
Potilaille ei vain löydy tarpeeksi aikaa. Hoitohenkilökunnan
työpaine on kerta kaikkiaan liian suuri.
Maantieverkoston huonontuminen taas on ennen kaikkea maaseudun
ja haja-asutusalueiden ongelma, joka saattaa tämän
osan väestöstä erittäin epäoikeudenmukaiseen
asemaan verrattuna taajamien väestöön.
Mielestäni 300 lisämiljoonaa on tärkein
viesti pitkään aikaan siitä, että halutaan
antaa haja-asutusalueiden väestölle tiet, jotka
mahdollistavat asumisen jatkossakin. Samanaikaisesti meidän
täytyy todeta, että tämä on ainoastaan
ensimmäinen askel. Monta askelta on vielä otettava,
ennen kuin meillä on tieverkosto, joka on ajettavassa kunnossa
myös huonojen kelien aikana.
Kuntien talous saa vuonna 2002 vahvistusta noin 250 miljoonalla
eurolla. Summa ei ole mitätön, mutta ei luonnollisesti
ratkaise kaikkia ongelmia kunnissa. Haluaisin joka tapauksessa toivoa,
että nämä määrärahat,
jotka on jaettu hoitosektorille, myös todella ohjataan
sinne.
Pitkä lääkärilakko ja sen
seurauksena kustannusten lisääntyminen on syönyt
ison osan aiemmin mainituista määrärahoista.
Tämä asettaa kunnat ja kuntayhtymät vaikeaan
tilanteeseen hoitojonoineen ja talousvaikeuksineen. Budjettiehdotuksen
korjaamiseksi tulisi mielestäni asettaa ensimmäiselle
sijalle kuntien valtionosuuden sataprosenttinen indeksitarkistus,
jotta kunnat selviytyisivät budjettiehdotuksen alkuperäisestä tavoitteesta.
Uppdelningen i samhället mellan regioner som det går
bra för och regioner som det går dåligt
för på samma sätt som uppdelningen mellan människor
och yrkesgrupper tycks vi ha svårt att råda bot
på. Först då när vi har jämlikhet
mellan människor och regioner kan vi vara nöjda
med vårt samhällsbyggande. Tyvärr är
den dagen avlägsen och kanske inte ens möjlig.
Lantbrukets situation bekymrar mig. Den ekonomiska utvecklingen
för näringen har varit negativ under EU-tiden,
men det är inte enbart ekonomin som bekymrar. De krav som
ställs på lantbruket börjar vara av den
art att vi som politiker har orsak att stanna upp och fundera om
utvecklingen är hållbar. Generationsväxlingarna,
den kanske bästa barometern på hur näringen
själv uppfattar sina framtidsutsikter, talar sitt tydliga språk.
800—1 000 gårdar generationsväxlar årligen.
Om takten inte ökar har vi inom en överskådlig
framtid endast 25 000—30 000 gårdar. Jag
tänker med förskräckelse på vad
en sådan utveckling innebär för landsbygden
och bönderna.
Det sägs att lantbruket inte kan hålla landsbygden
levande utan kompenserande näringar. Det stämmer,
men lika väl vill jag påstå att landsbygden
inte kan överleva utan ett levande lantbruk. Det finns
orsak att tänka över vad det betyder för
både stad och landsbygd om ytterligare 50 000
familjer börjar röra på sig för
att söka nya utkomstmöjligheter. Följderna
blir katastrofala och tiden är knapp om vi vill svänga
utvecklingen i tid.
Den strategiarbetsgrupp som nu jobbar med att dra upp riktlinjerna
för de kommande tio åren har ett stort ansvar. Ännu är
det inte för sent, men tiden rinner i väg. Statsmakten
har begränsade möjligheter att styra utvecklingen
och sådana finns främst i form av investeringsstöd
och reglerna för dem.
Jag konstaterade redan att ekonomin är viktig och
släpar efter för lantbruket jämfört
med andra yrkesgrupper. Men detta är långt ifrån
hela orsaken till att ungdomen är tveksam att satsa på världens
viktigaste yrke. Kraven på insatser kräver både
ekonomiskt och arbetsmässigt engagemang och förskräcker
ungdomen som vill ha ett liv också utanför yrkeslivet.
Det är inte svårt att räkna ut vad det
betyder om vi skall ha samma areal i bruk och en oförändrad
animalieproduktion med de siffror, alltså 20 000—30 000
gårdar, som tycks bli kvar om ingenting sker.
Utgångspunkten för Finlands lantbrukspolitik måste
vara att vi inte har förutsättningar att konkurrera
med det övriga EU i effektivitet. Om vi inser detta faktum
blir den automatiska följden att vi söker lösningar
som möjliggör en fortsatt produktion på sådana
villkor som ungdomen antar i sitt yrkesval.
Sakari Smeds /kd:
Arvoisa puhemies! Terrori-iskut Yhdysvalloissa ovat järkyttäneet
ja saaneet monet kotoisat kysymyksemme, puheet ja ehkä valituksetkin
näyttämään juuri tällä hetkellä vähemmän
merkityksellisiltä kuin ne monien mielestä vain
muutama tunti sitten näyttäytyivät. Siksi
keskityn budjetin lähetekeskustelussa vain yhteen pääteemaan,
työttömyyteen, mikä on mielestäni
maamme talouden tilassa suurin epätasa-arvoisuutta luova
tekijä.
Aloittaessaan työtään huhtikuussa
95 pääministeri Lipposen hallitusryhmä asetti
itselleen hyvän tavoitteen työttömyyden
puolittamisesta neljän vuoden sisällä.
Tavoite merkitsi, että työttömyyden tuli
laskea noin 230 000 työttömään. Tuo
tavoite ei toteutunut vahvasta talouden kasvusta huolimatta. Näyttää siltä,
että tavoitteen saavuttamiseen ei riitä edes toinenkaan
vaalikausi. Heinäkuussa maassamme oli yhä peräti 317 000
työtöntä työnhakijaa työministeriön
lukujen mukaisesti.
Nyt työttömyyden laskun ilmoitetaan pysähtyvän
ja mahdollisesti jopa kasvavan. Hallitus toimisi mielestäni
viisaasti, jos se nyt avoimesti arvioisi oman toimintalinjansa puutteita
ja rohkenisi uusiin johtopäätöksiin.
Hallituksen linjana on ollut luja luottamus talouden nopeaan ja
vahvaan kasvuun. Kasvu on nyt hiipunut, eikä paluu nopean
kasvun tielle liene todennäköistä. Alhaisen korkotason,
maltillisen inflaation ja kohtuullisen tulokehityksen on uskottu
ylläpitävän osan väestöstä tulevaisuudenuskoa,
mutta työttömälle ne eivät riitä.
Nyt valtiovarainministeri on peräänkuuluttamassa
rakenteellisia uudistuksia. Mitään oleellista
muutosta tuskin on kuitenkaan tulemassa, mutta ilmeisimmin tukku
tarpeellisia selvityksiä seuraavia hallitusneuvotteluja
varten.
Hallitus on toimikautensa aikana vähentänyt aktiivisten
työvoimapoliittisten toimien määrää varsin
merkittävästi. Se on torjunut paikallisten palveluiden
arvonlisäverokokeilut eikä ole tarttunut muun
muassa pienyrittäjyyttä edistävän
arvonlisäverotuksen perusvähennykseen. Pientyönantajien
maksamien palkkojen sivukulukevennyksiin hallitus on heräämässä kovin
kovin myöhään. Yritysbyrokratian purussa
on edetty tuskin ollenkaan.
Tuloverojen kevennysvara vuosien varrella on pitkälle
kohdistettu kaikkiin tuloluokkiin, vaikka työllisyyden
näkökulmasta voimakkaampi kohdentaminen pieniin
palkkatuloihin olisi ollut perustellumpi. Julkisen sektorin työpaikat
ovat nekin olleet kovissa paineissa, kun kuntien eriarvoistumiskehityksen
on annettu jatkua jo vuosia. Valtionosuuksien indeksikorotuksia
hallitus aikoo leikata ensi vuodenkin puolella. Kotityön piiristä on
ajettu tuhansia kansalaisia kortistoon, kun kotihoidon tukea ja
lapsilisiä on kohdeltu ankarasti. Työttömyyden
vähentämisen näkökulmasta hallituksella
olisi ollut mahdollisuus parempiinkin valintoihin, mutta äänestyksessä vaihtoehdot
on useasti tyrmätty.
Eduskunnalla on monta syytä tarkastella tänä syksynä tätä budjettia
erityisellä huolella. Budjetti on rakennettu olettaen,
että talouden kasvu tänä vuonna olisi
noin 2,7 prosenttia ja ensi vuonna lähes sama, 2,5 prosenttia.
Tapahtuneen suhdannekäänteen ja tämänkin
päivän tapahtumien valossa on selvää,
että budjetin perusta on koetuksella.
Arvoisa puhemies! Ed. Kankaanniemi pohdiskeli omassa puheessaan
kansakuntamme tilaa ja eettistä perustaamme. Tässä ajassa
tähän pohdiskeluun on vahvat perusteet. Vain rahaan
nojaavat arvot eivät kestä pettymysten ja vaikeuksien keskellä.
Pertti Hemmilä /kok:
Arvoisa puhemies! Tänään iltapäivällä Suomen
aikaa Yhdysvalloissa tapahtuneiden käsittämättömän
järkyttävien terroritekojen jälkeen tuntuu
kyllä tällä hetkellä aika tyhjältä käsitellä oman
maamme ensi vuoden talousarvion yksityiskohtia. Maailmantalous on
tänään järkkynyt, kuinka vakavasti
ja kuinka pitkäksi aikaa, sen vain aika näyttää.
Joka tapauksessa olosuhteet ovat merkittävästi
muuttuneet siitä hetkestä, kun tämä keskustelu
tänään iltapäivällä alkoi.
On aivan turhaa nyt spekuloida talouden kasvuennusteilla. Maailmankaupan keskus
on tällä hetkellä savuavina raunioina.
Arvoisa puhemies! Koska eduskunnassa tänään
käydään joka tapauksessa lähetekeskustelua
valtion ensi vuoden talousarviosta, haluan kuitenkin kiinnittää kollegoiden
huomiota muutamiin kärkiasioihin ensi vuoden budjetissa.
Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät, vasemmistoliittoa
lukuun ottamatta, sopivat jo ennen juhannusta budjetin painopistealueista.
Mielestäni nämä painopistealueet on tarkoin
harkittu; määrärahaa panostetaan kansalaisten
kannalta oleellisiin ja konkreettisiin palveluihin.
Sosiaali- ja terveysalan saamista lisämäärärahoista
haluan erityisesti mainita lasten ja nuorten ongelmien ennaltaehkäisyn.
Neuvola- ja kouluterveydenhuoltopalvelut ovat suurten haasteiden edessä.
Yhä useampi lapsi ja nuori kärsii fyysisistä ja
psyykkisistä ongelmista. Erityisen tärkeää on
panostaa siihen, etteivät pienet koululaiset jää oman
onnensa nojaan aamuisin ennen koulupäivää ja
iltapäivisin koulupäivän jälkeen.
Yhteiskunnan on todellakin mahdollista luoda edellytyksiä sille,
että lapsille järjestetään mielekästä toimintaa
turvallisen aikuisen ohjauksessa. Koululaisten iltapäivätoiminta
kuuluu tärkeänä osana hallituspuolueiden
eduskuntaryhmien nyt esille nostamiin, lisärahoitusta saaviin
kohteisiin.
Herra puhemies! Väestön keskittyminen erityisesti
Pääkaupunkiseudulle, mutta myös muihin
kasvukeskuksiin, aiheuttaa ongelmia. Budjetin painopistealueeksi
on nostettu myös liikenneyhteyksien kehittäminen.
Pidän kaikkia infrastruktuuripanostuksia tärkeinä aluepoliittisina kannanottoina
sen puolesta, että haluamme tulevaisuudessa olla edesauttamassa
tasapainoista väestökehitystä kaikkialla
Suomessa.
Erityisen merkittävää on se, että on
tehty päätös E18-tien rakentamisesta
mahdollisimman nopeasti valmiiksi. Vielä tänä päivänä liikenneyhteydet
nimittäin Pääkaupunkiseudulle lounaisesta
ja osin koko läntisestä Suomesta ovat sekä liikenneturvallisuuden
että liikenteen sujuvuuden kannalta äärimmäisen
surkeat. E18-tien lisäksi panostetaan tässä budjetissa
voimakkaasti myös Lahden—Keravan oikoradan rakentamiseen.
Lisäksi perustienpitoon varattua määrärahaa
korotetaan jopa 300 miljoonaa tämänvuotiseen verrattuna
ja yksityisteiden valtionapua nostetaan lähes 20 miljoonalla
markalla verrattuna vuoden 2001 varsinaiseen talousarvioon.
Arvoisa herra puhemies! Kansainvälistyminen ja kansalaisten
keskittyminen kasvukeskuksiin on tuonut mukanaan kansalaisten lähiympäristön
turvallisuuteen liittyviä ongelmia. Myös kansainvälinen
rikollisuus on vastaväitteistä huolimatta pesiytynyt
maahamme. Tämä ei ole mitenkään
uusi asia. Olemme täälläkin, tässä salissa,
puhuneet tästä asiasta jo viime vuoden ja sitä edellisen
vuoden talousarvion käsittelyn yhteydessä. Siitä huolimatta
vuodesta vuoteen joudumme talousarvioesityksissä nostamaan
esille panostamisen kansalaisten turvallisuuteen, poliisin määrärahoihin.
Sisäinen ja ulkoinen turvallisuutemme edellyttää,
että meillä on uskottava puolustus. Sekä kansalaisten
lähiympäristön turvaaminen että valtion
suojaaminen strategisilta iskuilta vaatii resursseja.
Kari Uotila /vas:
Arvoisa puhemies! Hyvät kollegat! Samalla tavalla kuin
edeltävätkin puhujat ovat aloittaneet, niin tuntuu
tietenkin hyvin hämmentävältä ja
toisarvoiselta pitää näitä meidän
budjettipuheenvuorojamme lähetekeskustelussa, kun maailma
on tänään muuttunut erittäin radikaalisti
ja se tulee varmasti näkymään maailmantaloudessa,
Euroopan taloudessa ja myös Suomen taloudessa. Se, että todennäköisesti kymmeniätuhansia
ihmisiä on kuollut terrori-iskussa, on pistänyt
tietysti maailmantalouden sekaisin. Ensimmäiset tiedot
kertovat esimerkiksi kullan ja öljyn hinnan voimakkaasta
noususta, mikä on aivan luonnollista tässä tilanteessa.
On myöskin tietoja ja veikkauksia siitä, että USA:n dollari
siitä huolimatta, että USA on terrori-iskun kohteeksi
joutunut, on valuutta, joka tällaisissa kriisitilanteissa
pyrkii vahvistumaan, mikä sitten omalta osaltaan vaikuttaa
USA:n talouteen ja sitä kautta heijastuu globaaliin talouteen.
Tänään, kun ennen iltapäivän
tapahtumia arvioitiin tilannetta muun muassa valtiovarainvaliokunnassa,
silloinhan oli tilanne se, että voi tästä hallituksen
budjettiehdotuksesta sanoa, että viritykseltään
ja perustaltaan se on juuri suhdannetilanteeseen oikealla tavalla
osuva, mutta ne arviot, mitä sillä aikaansaataisiin
Suomen taloudessa, kyllä tuntuvat aika lailla optimistisilta.
Riippumatta siitä, mitä tänään
Atlantin takana on tapahtunut, todennäköisesti
tänä vuonna bkt:n kasvun saaminen 2,7 prosenttiin
ei tule toteutumaan eikä ensi vuonna 2,5 prosentin bkt:n
kasvu, mikä ikävä kyllä tarkoittaa
sitä, että myöskään
työllisyyskehityksessä ei voida eikä pystytä jatkamaan
ilman erityistoimenpiteitä sitä positiivista uraa,
joka tähän asti on toteutunut. Varmasti myöskin
verotuloissa tapahtuva budjetissa ennakoitua suurempi alenema tulee
johtamaan oman käsitykseni mukaan siihen, että tämä vähäinen ylijäämä,
joka budjetissa on, sulaa tätä kautta pois ja
olemme siinä tilanteessa, että valtionvelan maksua
ei todennäköisesti pystytä ensi vuoden
aikana juuri tekemään.
Mutta pitemmässä juoksussa jälleen
täytyy todeta, että tämän päivän
tapahtumat voivat laittaa todella uuteen asentoon asiat niin paljon,
että on oikeastaan turha spekuloida, mitä Suomen
taloudellekaan tapahtuu. Mutta mikäli lasketaan nyt tämä tapahtuma
ulos, niin kuitenkin pitemmässä aikavälissä VM:n
ja hallituksen tavoitteesta pitää koko vuosikymmen
2,5—3 prosentin talouskasvua ei välttämättä tarvitse
luopua siitä huolimatta, että tämä taantuma,
notkahdus, joka pitkälti USA:n taloudesta Eurooppaan ja
meillekin on tullut, olisi sellainen vähän pitempiaikainen.
Mitä sitten tulee budjettiehdotuksen sisältöön, täällä on
viitattu aika paljon siihen, mitä tapahtui ennen juhannusta.
Silloinhan puhuttiin siitä, jääkö rahaa
velanmaksuun ja onko nyt taloustilanne niinkin hyvä, että pitäisi
jopa hallitusohjelmaa uusia, kun rahaa tulee ovista ja ikkunoista.
Itse lisäbudjetin palautekeskustelussa korostin sitä asiaa,
että samalla kun varaudumme, mikäli liikkumavaraa
on, velan lyhentämiseen, meidän on muistettava
huolehtia myöskin tulevien vuosien velanmaksukyvystä.
Olen itse asiassa tyytyväinen, että tällä budjettiesityksellä tähän
haasteeseen vastataan. Budjetti on lievästi elvyttävä,
ja elvytys näkyy tietysti niin veronkevennysten jatkumisena
kuin erityisesti mittavina infrahankkeina, joilla pidetään
sitten julkisen panostuksen voimin osittain talouden pyöriä pyörimässä.
Näillä infrahankkeilla todella luodaan sitä pohjaa,
jolla myös tulevina vuosina suomalainen yhteiskunta pystyy
vastaamaan velanmaksukykyyn ja selviytymään velanmaksusta
myös jatkossa. Olihan laskettu, että esimerkiksi
Lahti—Kerava-oikoradan viipyminen on yhteiskuntataloudellisesti
joka vuonna 250 miljoonan tappio, ja varmaan saman suuntaisia arvioita
voidaan tehdä myös Turku—Helsinki-moottoritien
osalta. On hyvä, että nämä hankkeet
samoin kuin Keravalle ulottuva lisäraide, kaupunkiratahanke,
on nyt saatu eteenpäin, samoin kuin Pohjois-Suomessa oleva
sähköistysoperaatio. Sama koskee tietysti myös
panostamista koulutukseen, sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksiin
ja syrjäytymisen torjuntaan.
Vasemmistoliitto ja sen eduskuntaryhmä ei voinut allekirjoittaa
muiden hallituspuolueiden kanssa neuvoteltua sopimusta tässä talossa
ennen juhannusta siitä syystä, että emme
saaneet tarpeeksi selkeää sitoumusta tärkeimmän
tavoitteemme, työmarkkinatuen ja työttömyysturvan peruspäivärahan
korotuksen, saamiseksi budjettiin. Olin itse asiassa aika helpottunut,
kun pääministeri Lipponen tämän
jälkeen totesi, että hänen mielestään
ei ole ongelma, että vasemmistoliitto jäi tästä sopimuksesta
ulos, koska se asia, joka vasemmistoliitolle on tärkeä,
jäi kesken ja sen asian käsittelyä täytyy
jatkaa budjettiriihessä. Niin kuin tiedämme, budjettiriihessä se
näin ainakin meidän kannaltamme — ja
uskon, että kaikkien työttömien kannalta — meni
satamaan ja oikeaan suuntaan, mutta se oli aika tiukka paikka.
Arvoisa puhemies! Asuntopolitiikasta on puhuttu paljon ja tänäänkin
siihen on viitattu. Uskon, että hallituspuolueilla ja oppositiolla
on aivan yhteinen huoli siitä, että kasvukeskuksissa, erityisesti
pääkaupunkiseudulla, (Puhemies koputtaa) muuttoliike
ja voimakas keskittyminen ei ole hyvä asia asuntopolitiikan
kestävyyden kannalta. (Puhemies koputtaa) Ihmiset kärsivät
... — Anteeksi, minä muistin kymmenen minuuttia, herra
puhemies. Sitten minä lopetankin pikaisesti ja totean vaan,
että on erittäin myönteinen asia asuntopolitiikan
kannalta, että kunnallistekniikka-avustus tulee mahdolliseksi
ja tällä tavalla Pääkaupunkiseudulla
ja kehyskunnissa voidaan saada liikkeelle uusia asuinalueita. — Anteeksi vielä,
olin muissa maailmoissa.
Lauri Kähkönen /sd:
Arvoisa puhemies! Budjettiesitys sisältää todella
paljon hyvää. Esimerkkinä mainittakoon
panostukset sosiaali- ja terveydenhuoltoon ja yleensäkin
panostukset palveluihin. Keskityn kuitenkin puheenvuorossani talousarvioon
liittyviin epäkohtiin, puutteisiin, ja koska aikaa on käytettävissä niin
vähän, tämä puheenvuoro on varsin
luettelonomainen.
EU:n tavoiteohjelmien ja yhteisöaloitteiden rahoitus
on talousarviossa kohdallaan. Aina voi kuitenkin kysyä,
kuinka paljon EU-jäsenyyden aikana on vähennetty
eri hallinnonalojen aluepoliittista rahoitusta. Niin sanotun lisäysperiaatteen
toteutuminen on kyseenalaista. Aluelain uudistaminen ja tavoitteiden
uudelleen määrittäminen on hyvä asia.
Toivottavasti laki tulee sisältämään
säännöksen, jonka mukaan ministeriöiden on
koordinoidusti laadittava oman hallinnonalansa aluepoliittiset strategiat,
joiden tulee olla sopusoinnussa maakuntien kehittämistavoitteiden
kanssa.
Kun Itä- ja Pohjois-Suomen kehittämistä luvataan
tehostaa, on sen tultava näkyviin kunkin hallinnonalan
strategiassa ja vuosittaisessa rahoitusohjelmassa. Näitä aluekehitysrahojahan
on kaikkiaan yli 30 momentilla. Kuinka se konkreettisesti tehdään?
Riittääkö esimerkiksi alueellisen innovaatiorakenteen
vahvistaminen, kuten yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja toisen
asteen ammatillisen koulutuksen kehittäminen, tiedepuiston
ja osaamiskeskusten monipuolistaminen sekä aluekeskusohjelmien
toteuttaminen? Vaikka kaikki edellä luetellut ovat hyviä ja
kannatettavia keinoja, muun muassa oman maakuntani kannalta se ei
kuitenkaan riitä. Tarvitaan toimenpiteitten keskittämistä ja
lisää voimavaroja suorina julkisina ja yksityisinä investointeina.
Ihmettelen, miksi hallituksen taholta jatkuvasti niin sanottu
vanha- ja uusimuotoinen aluepolitiikka asetetaan vastakkain. Olen
vakuuttunut siitä, että molempia tarvitaan. Kuntaministeri
Korhonen Nilsiässä viime viikolla myös
totesi, että vaikkakin rajatulla alueella vanhamuotoista
aluepolitiikkaa tarvitaan, ja nyt tietysti olisi kiire myös,
että tätä käytettäisiin
eikä yksinomaan puhuttaisi.
Kuntataloudesta ihan lyhyesti:
Vaikka valtioneuvoston keväistä periaatepäätöstä erityisesti
taloudellisesti heikossa tilanteessa olevien kuntien talouden kohentamisesta
on pidettävä todella merkittävänä,
kuntien talous ei näidenkään päätösten
jälkeen ole kehuttava läheskään
kaikkien kuntien kohdalla. Työ on pahasti kesken. Täällä on
tuotu esille ja myös Kuntaliitto on painottanut tiettyjä asioita,
eli harkinnanvaraisiin avustuksiin toivoisin lisämäärärahaa,
indeksitarkistusta täysimääräisenä,
ja kun syksyllä käynnistyy valtionosuusjärjestelmän uudistus,
totta kai toivoisi, että hyvinkin nopeasti verotulojen
tasaus pystyttäisiin myös reaaliaikaistamaan.
Edelleen täällä on puhuttu myös
tänä iltana monessa yhteydessä verotulojen
vähentymisestä kuntien osalta liittyen tiettyihin
ratkaisuihin verovähennysten osalta, ja ennen kaikkea tarkoitan tässä ansiotulovähennystä,
totta kai myös tulonhankkimisvähennystä.
Ansiotulovähennys tietää kaiken kaikkiaan
noin 3,5 miljardin rahasummaa, minkä kunnat menettävät.
Totta kai niillä alueilla, niissä kunnissa, joissa
keskimääräinen tulotaso on alhaisempi,
ansiotulovähennys vielä leikkaa kuntien äyrejä huomattavasti
voimakkaammin. Totta kai muun muassa kelamaksujen alennuksella tätä kuntien
menetystä halutaan korvata ja osin myös korvataan.
Sitten vielä muutamista asioista:
Ensinnäkin homekoulujen korjauksiin riihessähän
tuli vielä 30 miljoonaa markkaa lisää,
mutta tässä tilanteessa tämä rahasumma
on auttamattomasti riittämätön.
KTM:n yritystuet ovat aivan liian pienet. Kansallista yritystukea
ehdotetaan lisättäväksi Itä-
ja Pohjois-Suomeen noin 15 miljoonaa markkaa ensi vuonna. Lisärahan
tarve suoriin yritystukiin on kuitenkin moninkertainen. Alueellista
innovaatio- ja teknologiapolitiikkaa sekä Vtt:n alueellisten
palvelujen ja rahoituksen tarjontaa tulee lisätä esitettyä voimakkaammin.
Myös infraan liittyy hyvin monia hyviä panostuksia
tässä budjetissa, mutta vaikkakin alemman asteiseen
tieverkkoon 300 miljoonaa tulee lisää rahaa ja
yksityisteihinkin, toivoisi, että näitäkin
määrärahoja voitaisiin vielä eduskuntakäsittelyssä lisätä.
Sitten kaikki uudet liikennehankkeet, jotka budjetissa ovat, keskittyvät
Pohjois-Karjalan ulkopuolelle, mutta — myönnän — niillä tosin
on myös välillisesti ja pitkällä aikavälillä merkitystä maakunnan
liikennepalvelujen kehittämiselle.
Viime viikolla kyselytunnillahan selvisi lopullisesti, että hallituksella
on tarkoitus haudata epäoikeudenmukaisen pohjaosan kaksinkertaisen
leikkauksen kompensoiminen ja korjaaminen. Eivät kansalaiset
enkä itsekään usko niin sanottuihin koottuihin
selityksiin asian hoitamiseen liittyvistä vaikeuksista,
jopa ylitsepääsemättömistä esteistä.
Eduskunta päätti kuluvan vuoden talousarvion käsittelyn
yhteydessä, että hallitus todella etsii toteuttamiskelpoisen
vaihtoehdon kansaneläkkeen niin sanotun kaksinkertaisen
leikkauksen kompensoimiseksi. Tässä asiassa nyt
edustajia on vedetty nenästä mutta eläkeläisiä vielä pahemmin.
(Ed. Laukkanen: Te vain puollatte hallitusta!) — Ei ole
vielä asiasta lopullisia päätöksiä. — Kysynkin,
eikö mietintöjen lausumilla ole mitään
merkitystä. Uskon, että asia ei jää,
ed. Laukkanen, tähän, eli esityksen on hallitukselta
tultava ja päätökset sitten tehdään täällä salissa.
Näin kuitenkin pelijärjestyksen tässä talossa
tulee toimia.
Markku Laukkanen /kesk:
Arvoisa puhemies! Katson juuri, että kelloni on nollattu,
että pääsen aloittamaan puhtaalta pöydältä.
Meillähän on tässä taloudessa
kaksi riskiä ylitse muiden: maailmantalouden kehitys toisaalta
ja toisaalta kotimaassa työttömyyden uudelleen nousuun
kääntymisen riski. On selvää,
että tämän päivän tapahtumien,
jotka totta kai luonnollisesti kiinnostavat edustajiakin enemmän
kuin budjettikeskustelu, vaikutus voi olla maailmantalouden kehitykseen
hyvinkin dramaattinen. Saa nähdä, mihin suuntaan,
ei välttämättä yksinomaan taloutta
laskevasti. Se voi myöskin käyttäytyä toisin
päin. Joka tapauksessa tapahtumat lisäävät
vaikeusasteita arvioida maailman ja Yhdysvaltain talouden kehitystä.
Se taas toisaalta vaikuttaa ratkaisevalla tavalla Suomen ja Euroopan
näkymiin. Tässä mielessä eduskunta
tarvitsee, totta kai, hallitukselta jatkuvaa seurantaa siitä,
millä tavoin sitten muuttuvaan maailmantilanteeseen aiotaan
budjettipolitiikan, finanssipolitiikan, keinoin reagoida.
Työttömyydestä, joka kiistatta on
meillä tällä hetkellä suurin
uhka:
Olin erittäin pettynyt puheenjohtaja Kalliomäen
SDP:n, päähallituspuolueen, ryhmäpuheenvuoroon,
jossa hän toteaa, että työvoimapolitiikkaan
tarvitaan uusia tukia, jotta työttömät
saadaan työllistymisen piiriin. Tämäkö on
todella päähallituspuolueen lääke
työllisyyden hoitoon? Tämä kohdistetaan
myöskin kokoomukseen, ed. Vilén. Vain uusia tukia,
siis hyvin ohuet eväät. Halutaanko todella vain
lisää työllistämisvaroja? Halutaanko
lisätä työllistämiskoulutusta?
Nämä tiet on nyt kuljettu loppuun, kerta kaikkiaan
loppuun. Niillä ei työttömyyttä hoideta.
Nyt tarvitaan työpaikkoja. Sen takia tarvitaan aivan uudenlaisia
toimia, joilla työpaikkojen syntyvyyttä lisätään,
työn antamisen kapeikkoja poistetaan ja puututaan niihin
verokiilan ongelmiin, joilla työn antaminen tai työn
tekeminen tehdään kannattamattomaksi.
Ministeri Niinistöhän esitteli täällä koko
joukon yksittäisiä aloitteita, joita hän
on tehnyt. Kaikki aloitteet on haudattu työryhmiin. On
eläkemaksujen palauttamisen mahdollisuus yrittäjille,
työssäoloajan jatkamiskysymys samalla, kun pitää jatkuvasti
huolehtia siitä, että myös jaksamisesta
pidetään huolta jne. Meillä on edelleen
tavattoman paljon rakenteellisia ongelmia, jotka ovat esteenä myöskin
työttömyyden puolittamiselle edes toisella Lipposen
hallituskaudella, eikä hallituksen tavoitteella nostaa
työllisyysaste 70 prosenttiin ole mitään
toteutumisen edellytyksiä näiden ratkaisujenkaan
myötä. Tarvitaan aivan uudenlaisia työllisyyspoliittisia
avauksia, ja niitä tästä budjetista ei
kerta kaikkiaan löydy.
Mitä tulee kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonhaaran
alueeseen, sieltä toki meidän täytyy
tutkia myöskin yrittäjäpuolta. Yrittäjyyden
ja erityisesti itsensä työllistämisen
edellytykset ovat hyvin avainasioita Suomen tulevaisuuden ja myöskin
työttömyyden hoidon kannalta. Viimeiset tiedot
kertovat uusien yrittäjien määrän
kääntyneen Suomessa laskuun. Tämähän kertoo
siitä, että hallituksen Yrittäjyys-ohjelma on
jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi. Tähänkin
tarvitaan nopeita toimenpiteitä. Hyvä toimenpide
olisi vaikkapa arvonlisäverotuksen alarajan joustavoittaminen
sekä yritysten sukupolvenvaihdosten verotuksen huojentaminen.
Myöskin esitetty työnantajamaksujen kevennysvara
tulisi käyttää kokonaan pienipalkkaisen
työn maksurasituksen keventämiseen. Näin
vaikutetaan tehokkaasti työllisyyteen. Tästä on
erittäin hyviä esimerkkejä monista paikoista
Eurooppaa.
Olen erittäin huolissani siitä, että ensi
vuoden budjetissa jäädytetään
tutkimus-, kehitys- ja teknologiapoliittinen rahoitus vanhalle tasolle,
jolla se on muuten ollut nyt jo pari vuotta. Tavallaan luovutaan
niistä satsauksista, joita me tarvitsisimme huomisen tulon,
huomisen työllisyyden parantamiseen ja huomisen menestyksen
turvaamiseksi. Tähän liittyy myöskin
kysymys koko ict-klusterin ongelmista. Tuolla alueella, jos missä,
tarvitaan tutkimus- ja kehityspanostuksia, siellä tarvitaan
pitkämielistä pääomasijoitusrahaa,
jota tänä päivänä markkinat
vetävät pois. Uusia innovatiivisia hankkeita tarvitaan
kaiken aikaa ja ennen muuta niiden kohdentamista sellaisten aloittelevien
yritysten hoitamiseen, joihin tämän päivän
rahoitusmekanismit eivät riittävästi
puutu.
Arvoisa puhemies! Tänään aamulla
keskustan puheenjohtaja ed. Esko Aho vaati selvitystä Sonerasta,
Soneran alamäkeen johtaneesta kehityksestä. Ministeri
Olli-Pekka Heinonen on tänään luvannutkin
julkisuudessa, että jos joku eduskunnan asianomainen elin
tällaista selvitystä pyytää, eduskunta
saa luonnollisesti kaikki tarvittavat tiedot. Minusta tämä liittyy
hyvin olennaisella tavalla siihen omistajapolitiikasta käytävään
keskusteluun, jota hallituksenkin piirissä on käyty, mutta
jossa ei ole päästy puusta pitkään.
Hyvin nopealla tavalla täytyisi voida keskittää omistajapolitiikkaan
liittyvät kysymykset ei yksinomaan kauppa- ja teollisuusministeriön,
vaan samalla arvioida myöskin, tulisiko KTM muuttaa puhtaasti
elinkeinoministeriöksi, joka pystyisi paremmin valtio-omistajuutta
hoitamaan.
Sonerasta tällaisen selvityksen tulisi olla selonteon
muodossa ja koskea ennen muuta niitä ratkaisuja, jotka
johtivat yhtiön tämän päivän
ongelmiin, ja erityisesti kahta asiaa: Millä valtuuksilla
päätös Saksan kolmannen sukupolven toimiluvasta
tehtiin, ja oliko vuoden 99 syksyllä tarjolla valmiiksi
neuvoteltu fuusioratkaisu, jonka hallitus erityisesti sosialidemokraattien
vaatimuksesta torjui? Kummankin ratkaisun vaikuttavuus ja merkittävyys
tämän päivän tilanteessa on niin
suuri, että pääomistaja valtio on velkaa
vastauksen näihin kysymyksiin veronmaksajille sekä niille
sadoilletuhansille osakkeenomistajille, joiden joukossa on pääosin
tavallisia suomalaisia matti ja maija meikäläisiä.
(Ed. Aittoniemi: Tehdään kysymyksiä!) — Aivan,
juuri näin, ed. Aittoniemi. Niihin vain tarvitaan vastauksia.
Kuten ministeri Heinonen on sanonut kyselytunnilla, hallitus
ei käsitellyt tätä kauppaa, vaan se toteutettiin
yhtiön operatiivisen johdon ja hallituksen puitteissa.
Tämä on tavattoman kova valtuutus, jos toimivalle
johdolle ei annettu edes rajoja, minkä puitteissa toimia,
vaan ainoastaan vedottiin eduskunnankin keskusteluissa olleeseen
ja hallituksen hyväksymään kansainvälistymisstrategiaan,
jonka valinnan pohjalta kauppapäätös
tehtiin. Tämän selvityksen teettäminen
on myös hyvää avointa omistajapolitiikkaa,
joka vapauttaa ennen muuta Soneran nykyjohdon toimimaan ja keskittymään
niihin avainkysymyksiin, joiden äärellä yhtiö ja
koko ict-klusteri tällä hetkellä ovat. — 7
minuuttia 5 sekuntia.
Jari Vilén /kok:
Arvoisa herra puhemies! Kuten usea aikaisempikin puhuja on
todennut, tuntuu jotenkin epätodelliselta puhua pyrkien
arvioimaan ensi vuoden talousarviota huomioiden kaiken sen, mitä Washingtonissa
ja New Yorkissa on tapahtunut. Kuten ed. Laukkanenkin totesi, tällä hetkellä on
hyvin vaikea arvioida, miten tämä tulee vaikuttamaan
meillä Suomessa. Selvää on, että se
on jälleen yksi uusi epävarmuustekijä.
Voi olla, että se on erittäin negatiivista taloudelle,
voi olla, että sillä on jopa maailmantalouteenkin
täysin päinvastainen vaikutus. Selvää lienee
vain se, että tämän päivän
jälkeen maailma, missä olemme eläneet,
ei ole enää saman kaltainen.
Mutta ne olosuhteet, joissa olemme budjettia valmistelleet,
ovat todella muuttuneet huomattavasti siitä, kun aikanaan,
vuosi sitten, puhuimme tämän vuoden talousarviosta.
Tuolloin suuntasimme 14,6 miljardia markkaa valtionvelan lyhennyksiin
ja lisäsimme sitä vielä 8,4 miljardia markkaa,
kun talouskehitys näytti niin tavattoman hyvältä.
Nyt tässä uudessa budjettiesityksessä velanmaksuun
on pystytty varaamaan enää vain 4 miljardia markkaa,
ja tuskinpa lisälyhennyksiä on odotettavissa enää tulevana
vuonna. Lyhennyksissä on siis tapahtunut romahdusmainen
pudotus. Tässä tilanteessa mielestäni
voimme syystä kiittää hallitusta sen
harjoittamasta vastuullisesta lyhennyspolitiikasta, joka on valmistanut
meitä kohtaamaan myös hidastuvan talouskasvun ajat.
Paras luonnehdinta kuitenkin tästä tilanteesta
lienee se, että se on epävarma.
Tämä epävarma taloustilanne tulee
asettamaan raamit myös ensi vuoden budjetille. Mielestäni
budjettiesitys huomioi tämän näkökohdan
hyvin. Se paitsi turvaa vakautta pitämällä julkisen
sektorin menot kohtuullisina myös kykenee vastaamaan nykyisen
suhdannevaiheen asettamiin taloudellisen toimeliaisuuden ylläpitämistä koskeviin
vaatimuksiin.
Talousarvioesityksen arvioiden mukaan Suomella tulee vuoden
2002 lopussa olemaan maksamatonta velkaa yhä lähes
361 miljardia markkaa. Korot velasta nielevät ensi vuonna
22 miljardia markkaa. Kuinkahan paljon hyvää tälläkin yli
20 miljardilla markalla voitaisiin saada aikaiseksi, jos se olisi
käytettävissämme? Velan takaisinmaksun
lykkääntyminen tuleekin ajan kuluessa todella
kalliiksi. Tässä suhdannepoliittisessa tilanteessa
budjetin loppusumman kasvattaminen ei mielestäni todellakaan
ole mikään vaihtoehto.
Tämän vuoden alusta tulivat voimaan viime vuonna
päätetyt historiallisen suuret veronalennukset.
Tuuria tai taituruutta, jälkeenpäin on sitten
helppo arvioida, ettei niitä todellakaan olisi voinut ajoittaa
paremmin. Nyt hyväksi havaittua verojenalennuslinjaa jatketaan
4,5 miljardilla markalla, ja talouden automatiikka tulee omalta osaltaan
huolehtimaan verotuksen mukautumisesta myös suhdanteisiin.
Näyttää siltä, että kokonaisveroprosenttimme
tuleekin olemaan ensi vuonna noin 42,5 prosenttia, joka on alhaisin Suomessa
sitten 80-luvun puolivälin.
Budjettiesityksessään hallitus keskittyy parantamaan
työllisyyttä, ed. Laukkanen, kuten totesitte,
muun muassa erityisesti verokiilaa kaventamalla. Verokiilan kaventaminen
onkin kokoomuksen puheenvuoroissa ja kannanotoissa ollut koko ajan
keskeisellä sijalla. Mielestäni työllisyyden
tukeminen onkin parasta suhdannepolitiikkaa. Elvytys taas tarkoittaisi
tässä tilanteessa samaa kuin lisävelan
ottaminen. Siihen meillä tai paremminkin tulevilla sukupolvilla
ei varmaankaan ole varaa.
Ottaen huomioon budjetin vaikeat laatimisolosuhteet
olen hyvin iloinen siitä, että budjetti kuitenkin
kykenee vahvistamaan myös kuntien taloutta. Ensi vuoden
talousarvioesitys tuo kunnille arviolta noin 1,5 miljardia markkaa
lisää rahaa tähän vuoteen verrattuna
ja parantaa selkeästi kuntien mahdollisuutta tuottaa kuntalaisille, kansalaisille,
entistä parempia palveluita. Valtionosuuksien lisäykset
kohdistuvat pääasiassa sosiaali- ja terveydenhuoltoon
sekä opetustoimeen, mikä on mielestäni
juuri oikeaa painotusta. Suotuisana pidän myös
sitä, että kuntien valtionosuuksien syrjäisyyslisiä on
korotettu siten, että se tuo syrjäisimmille kunnille
noin 110 miljoonaa markkaa lisää. Samoin budjetissa
on lisätty kannustimia kuntien vapaaehtoiseen yhdistymiseen.
Nykyinen lainsäädäntömme
ei mahdollista kuntien pakkoliitoksia kovinkaan helpolla, eikä mielestäni
valtiovallalla ole erityistä syytä kyllä lainmuutoksiin
ryhtyäkään. Mutta mielestäni meidän
olisi käytävä avointa ja kriittistä keskustelua
nykyisestä kuntarakenteestamme ja siitä, miten
valmistetaan kuntia kohtaamaan tulevaisuuden haasteet. Mielestäni
kuntien on aktiivisesti etsittävä uusia yhteistoimintamalleja
pystyäkseen koostaan tai taloudestaan huolimatta tarjoamaan
kansalaisille parhaat mahdolliset palvelut.
Olen iloinen siitä, että budjettiesitykseen
sisältyy lupaus, että kuntien yhdistymisavustuksien kestoa
jatketaan kahdesta vuodesta viiteen vuoteen ja että yhdistyville
kunnille ollaan luomassa myös erillisiä investointi-
ja kehittämishankepaketteja. Pidän myös
tarpeellisena ja hyvänä, että olemme
saaneet aikaiseksi aluekeskuskokonaisuuden, johon on olemassa myös
perusrahoitus, koska uskon, että näiden aluekeskusten
verkoston avulla kykenemme tukemaan ja vahvistamaan hallituksen
kansallista aluepolitiikkaa parhaalla mahdollisella tavalla. Mielestäni
ratkaisevaa on myös se, että viimeistään
vuonna 2003 meillä on kyky arvioida näiden aluekeskusten
rahoitusta uudelleen. Toivon silloin esimerkiksi EU-ohjelmien tarkistuksen
tuovan mahdollisuuden löytää riittävä lisärahoitus
tähän kokonaisuuteen.
Alueellisesta kehittämisestä puhuttaessa en myöskään
haluaisi unohtaa hallituksen periaatepäätöstä valtion
toimintojen hajasijoittamisesta. Näyttää siltä,
että periaatepäätöksen käytännön toteuttaminen
on jäänyt keskeisesti kokoomuksen vastuulle, koska
hallituksen ministereistä ainoastaan ministeri Ville Itälä on
ryhtynyt myös käytännössä toteuttamaan
tätä tointa tekemällä joko lopulliset
päätökset tai alustavat päätökset Hätäkeskuksesta,
Poliisin tietohallintokeskuksesta ja Aseyksiköstä.
Olisin toivonut, että toinen keskeinen hallituskumppanimme
SDP olisi myös omalta osaltaan selkeästi ottamassa
vastuuta näistä hajasijoituskysymyksistä.
Olenkin tietoinen siitä, että ainakin ministeri
Filatovilla olisi mahdollisuus todistaa oma sitoutuneisuutensa tässä asiassa
esitellessään 20. syyskuuta esityksensä Vähemmistövaltuutetun
viraston sijoittamisesta.
Arvoisa herra puhemies! Talouden kehittymisen ennustaminen,
jolle tämäkin budjetti täytyisi perustaa,
on aina vaikeaa. Erityisen vaikeaa se on nykyisessä tilanteessa.
Lienee paikallaan lainata Louis Pasteuria, joka aikanaan lausahti,
että "chance favours the prepared mind", eli epävarmoissa
olosuhteissa se, joka on valmistunut kaikkiin mahdollisiin lopputulemiin,
kestää ratkaisun hetket parhaiten.
Iivo Polvi /vas:
Herra puhemies! Käsiteltäessä hallituksen
esitystä kuluvan vuoden lisätalousarvioksi eri
tutkimuslaitosten kansantalouden kehitystä koskevat keskipitkän
aikavälin ennusteet osoittivat yhdensuuntaisesti talouden
kehittyvän edelleen tulevina vuosina myönteisesti,
vaikkakin silloin arvioitiin lähinnä kansainvälisen
taloustilanteen heikkenemisen seurauksena kasvun jonkin verran hidastuvan
aikaisemmin ennakoidusta. Tällä hetkellä noita
kasvukäyriä tarkistellaan yleisesti alaspäin
ja epävarmuus talouskehityksestä on edelleen lisääntynyt,
eivätkä tuota epävarmuutta suinkaan vähennä USA:ssa
muutama tunti sitten sattuneet tapahtumat.
Pitkään jatkuneen voimakkaan talouskasvun seurauksena
julkinen talous on saatu ylijäämäiseksi.
Kansalaisten velkaantuneisuus on terveellä tasolla, yritysten
taseet ovat vahvistuneet, ja teollisuuden kilpailukyky on yleensä ottaen
hyvä. Lähtötaso siten tällä hetkellä edelleen
on vielä terve ja kunnossa. Talouskasvun hiipuminen kuitenkin
varjostaa tulevaa vuotta ja myös työllisyyskehitystä.
Työttömyys on kaiken kaikkiaan kaikkein eniten
kansalaisia eriarvoistava ja myös syrjäytymistä aiheuttava
tekijä. Sen vuoksi kaikki ne toimenpiteet, joilla työttömyyttä todella
kyetään vähentämään,
ovat kannatettavia. Talousarvion yleisperustelujen mukaan talouskasvun
jatkumista ja työllisyyden paranemista tuetaan tuloverojen
kevennyksellä ja työnantajien palkkasivukulujen
alentamisella. On selvää, että työllisyyskehitys
on sidoksissa talouskasvuun.
En ole kuitenkaan vakuuttunut siitä, että nyt valitut
keinot ovat riittäviä myönteisen työllisyyskehityksen
turvaamiseksi. Niillä ei ole merkittävää vaikutusta
erityisesti niillä alueilla, missä työttömyys
tällä hetkellä on korkeimmillaan, kuten
Itä- ja Pohjois-Suomessa edelleen. Niinpä parempi
työllisyysvaikutus saadaan Itä- ja Pohjois-Suomeen
osoittamalla lisää rahoitusta yritysten investointi-
ja kehittämistoimiin. Niiden avulla kyetään
alueelle synnyttämään tuotannollisia
pysyviä työpaikkoja ja samalla myös alentamaan
korkealle tasolle jämähtänyttä työttömyyttä.
Hallituksen esitys talousarvioksi sisältää monia
yksityiskohtia, joita voi pitää myönteisinä. Työmarkkinatuen
korotus ja peruspäivärahan tasokorotus on pitkään
odotettu parannus, joka kohdentuu kaikkein heikoimmassa asemassa
oleville. Se on myönteinen. Peruspalvelujen turvaamiseen
kunnille osoitettu 1,5 miljardin lisäpanostus, joka kohdentuu
erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon sekä opetustoimen
kustannuksiin, on oikean suuntainen toimenpide. Toisaalta se on
välttämätön, jotta kunnissa
pystytään peruspalvelut turvaamaan. On syytä muistaa,
että useissa kuntien tilinpäätöksissä on
mittava kasautunut alijäämä, joka joudutaan
kattamaan. Toisaalta tältä vuodelta ilmeisesti
lankeaa mittava lasku lähinnä sairaanhoitopiirien
kautta kuntien maksettaviksi, jota laskua lisäsi pitkään
jatkunut lääkärilakko.
Kuntien valtionosuusjärjestelmän muutos ja siihen
liittyvä arvonlisäveron takaisinperintäjärjestelmän
muutos on myös myönteinen uudistus. Kaiken kaikkiaan
sillä tasoitetaan merkittävästi kuntien
välisiä taloudellisia eroja. Siten se on oikeaan
osunut muutos.
Budjettiesitykseen sisältyvät aluekeskukset tavallaan
uutena käsitteenä ja jonkinlainen siemenrahoitus
niiden toiminnan käynnistämiseen. (Ed. Ala-Nissilä:
Mitä mieltä edustaja on niistä?) Aluekeskukset
ovat yksi väline, jolla voidaan kehitystä nopeuttaa
laajemmilla alueilla kuin tällä hetkellä tapahtuu.
Se on myönteinen muutos ja uudistus, joka on toteutumassa
ja jolle kanavoituu lisää rahoitusta. Tosin on
syytä toivoa, että näiden keskusten kehittämiseen
kanavoidaan lisää rahoitusta aluekehitysrahoja
kohdennettaessa.
Kipukohta esityksessä on kansaneläkkeen pohjaosan
kaksinkertaisen leikkauksen kompensoimatta jättäminen,
josta on aikaisemmin eduskunnan selviä tahdonilmaisuja
olemassa. Se on aihe, johon hallitusryhmillä on syytä palata
vielä tämän budjetin käsittelyn
yhteydessä.
Toinen kipukohta on kuntien valtionosuuksien indeksikorotuksen
puolittaminen. Se noin 400 miljoonaa markkaa, mitä täyden
indeksiehdon toteuttaminen käytännössä merkitsee,
olisi välttämätöntä,
jotta kunnissa kyetään turvaamaan ne välttämättömät
peruspalvelut, jotka kansalaisille on eri lainsäädännössä turvattu.
Kaiken kaikkiaan voi todeta näistä muutamista
puutteista huolimatta, että tämä talousarvioesitys
on paras, mitä kymmenen vuoden aikana olen lukenut.
Pirkko Peltomo /sd:
Arvoisa herra puhemies! Hallitus joutui antamaan esityksensä valtion
ensi vuoden tulo- ja menoarvioksi poikkeuksellisen hankalissa olosuhteissa.
Kansainvälisten talousnäkymien epävarmuus
ja talousongelmat heijastuvat voimakkaasti myös Suomeen. Pitkään
jatkunut nousukausi on katkennut ja 90-luvun lamaa miedompi taantuma
on jo astunut ovesta sisään. Onko edessä notkahdus,
taantuma vai peräti uusi lama, on vaikea ennustaa, varsinkin
kun meillä jokaisella ovat tänä päivänä mielessä Yhdysvaltain
traagiset tapahtumat. Hallitus on luvannut antaa uuden talouskatsauksensa vasta
marraskuussa. Silloin ovat luvassa myös uudet arviot talouskehityksestä.
(Ed. Ala-Nissilä: Tiedetään silloin totuus!)
Entistä suurempana huolenaiheena on nyt työttömyys,
joka ei ole laskenut toivotulle tasolle edes voimakkaimman kasvun
aikana. (Ed. Ala-Nissilä: Ei puolitu millään!)
Jos työttömien määrä lähtee
nousuun, ihmisten varovaisuus kasvaa. Se taas voimistaa kielteistä kierrettä.
Parasta suhdannepolitiikkaa tässä tilanteessa
onkin työllistymisen ja työllistämisen
kannustaminen. (Ed. Ala-Nissilä: Kyllä!) Budjetti
on lievästi elvyttävä, ed. Ala-Nissilä.
Merkittäviä budjetin sisältöön
vaikuttavia päätöksiä julkisen
sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoituksen parantamiseksi, pitkäaikaistyöttömyyden
ja syrjäytymisen vähentämiseksi sekä liikenneverkoston
ja ympäristönsuojelun parantamiseksi tehtiin pääministeri
Lipposen johdolla jo keväällä. (Ed. Ala-Nissilä:
Tuliko Satakuntaan mitään?) Hallituksen budjettiriihessä ministeri
Filatov rutisti vielä lähes 120 miljoonaa markkaa
työllisyysrahoja lisää. Tällä summalla noin
2 500 työtöntä pääsee
koulutukseen tai tukityöhön.
Oikean suuntainen päätös oli myös
kasvattaa aikuisten ammatillisen lisäkoulutuksen määrärahoja.
Me sosialidemokraatit pidämme tärkeänä, että erityisesti
keski-ikäisen ja vähemmän koulutusta
saaneiden aikuisten kouluttautumiseen panostetaan. Ammatillisen
lisäkoulutuksen positiiviset työllisyysvaikutukset
puoltavat määrärahojen kasvattamista.
Jos työttömyys uhkaa lähteä kasvuun,
on kuitenkin oltava valmius työllisyyttä tukeviin
uusiin lisätoimiin jo loppusyksystä ja talven
aikana. Tämän vuoden kasvuennusteesta tullaan
todennäköisesti alaspäin, ja ensi vuodenkin
ennusteen toteutuminen edellyttää kotimaisen kysynnän
tukemista budjetin kautta ja Suomen Pankin toimia Ekp:n suuntaan
korkojen edelleen alentamiseksi.
Arvoisa puhemies! Kokoomuksen piirissä tunnutaan edelleen
hellivän ajatusta, että työttömät
ovat työttömiä lähinnä työnhakuinnon
puutteesta ja että työttömyyden selkä taittuu
pitkäaikaistyöttömien aseman kurjistamisella
eli etuuksia heikentämällä. Satakuntalaisesta
näkökulmasta katsottuna tällainen ajatuksenkulku
tuntuu härskiltä ja todellisuudelle vieraalta.
Kun työttömyysaste on koko maassa pysähtynyt
tällä hetkellä noin 10 prosenttiin, Satakunnassa
se on edelleenkin 14,9 ja Porissa peräti 19,2 prosenttia.
Jos työttömyys tästä kääntyy
nousuun, voi vain kuvitella, millaisissa tunnelmissa esimerkiksi
Porissa eletään. Ihmisiä on turha herjata
puhumalla työhaluttomuudesta, kun työttömyyden syynä on
vaikea rakennetyöttömyys ja työpaikkojen
puute. Toivottavasti tämä pysyy mielessä, kun
hallitus ryhtyy kolmikantavalmisteluiden jälkeen ratkomaan
työttömyys- ja eläketurvakysymyksiä.
Arvoisa puhemies! Kuntatalouden kehitys on edelleen suuri arvoitus.
Verotulojen huippu on jo ohitettu. Yhteisöverotulojen odotetaan
supistuvan selvästi ensi vuonna. Budjettiesitykseen sisältyy
toimia, joilla kuitenkin vahvistetaan kuntien ensi vuoden taloutta
noin 1,5 miljardilla markalla. Uutta lisärahaa ovat "korvamerkityt"
valtionosuudet sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Valtio—kunta-rahanjakoon
jää kuitenkin mustia aukkoja.
Hyviin asioihin kuuluu se, että arvonlisäveron palautuksesta
luovutaan, mutta valtio ottaa kuitenkin omansa ja ehkä vähän
reilumminkin alentamalla kuntien yhteisövero-osuutta. Veronalennukset,
yhteisöverojen pudotus ja talouskasvun notkahdus pienentävät
verokertymää niin merkittävästi,
että heikon talouden kunnat vaativat budjetissa selvempää huomiota
kuin mitä ne ovat hallituksen esityksessä saaneet.
(Ed. Ala-Nissilä: Kyllä!) Ensi vuonna kuntien
ja kuntayhtymien toimintamenot kasvavat arviolta 5,4 miljardilla
markalla. Kunnallisten palvelujen toimivuudesta on huolehdittava
tasapuolisesti koko maassa. Kuntien onkin keskityttävä peruspalvelujen, erityisesti
terveydenhuollon ja vanhustenpalvelujen, kehittämiseen
varautumalla väestön ikääntymiseen.
Tässä kuntien päättäjillä on
nyt merkittävä osa, kun sosiaali- ja terveydenhuollon
valtionosuuksia kunnissa jaetaan.
Jotta köyhimpien kuntien talous ei joutuisi kokonaan
kuralle, pitää mielestäni budjetin eduskuntakäsittelyn
aikana nostaa kuntien harkinnanvaraiset avustukset viimevuotiselle
tasolle. Uskon, että tästä varmasti keskustellaan
vielä laajemminkin. (Ed. Ala-Nissilä: Hyvä ehdotus!)
Arvoisa puhemies! Budjetin päälinjoihin voi olla
tyytyväinen, onhan budjetissa selvästi askelia
vasemmalle. Hallitus piti kiinni tuloratkaisun yhteydessä sovituista
sitoumuksista ja torjui näin kokoomuksen esitykset. Tämä oli
omiaan lisäämään luottamusta
siihen, että asioista voidaan yhteisesti kolmikannassa
sopia ja sovitusta pidetään kiinni. Voimassa olevaa
tuloratkaisua ei avata. Keskusteluvalmiuksia pitää olla
siihen, onko valmiuksia uuteen tulopoliittiseen ratkaisuun.
Opetus- ja kirjastotoimen valtionosuuksien laskentaperusteen
palauttaminen viime vuosikymmenen lamaa edeltävälle
tasolle tietää kunnille tervetullutta lisärahaa.
Sen ansiosta kouluissa voidaan muun muassa pienentää opetusryhmien
kokoa, palkata lisää opettajia sekä lisätä tuki- ja
erityisopetusta ja opinto-ohjausta. Tämä ehkäisee
varmasti osaltaan myös lasten ja nuorten syrjäytymistä.
Mutta kirjastojen toiminta on vieläkin liiaksi riippuvainen
ihmisten lottoinnostuksesta. Kirjastomäärärahat
onkin saatava pikaisesti kokonaan varsinaiseen budjettiin. Ne eivät
saa olla kiinni veikkausvoittovaroista.
Koululaisten pitäminen homevaurioisissa tiloissa tulee
yhteiskunnalle kalliiksi myöhemmin puhkeavien allergioiden
ja lisääntyneen sairastelun vuoksi. Siksi oli
tärkeää, että ministeri Rask puristi
vielä 30 miljoonaa markkaa oppilaitosrakentamisen valtionosuuksien
myöntämisvaltuuksiin.
Keliakiaa sairastavat saavat ensi vuoden lokakuun alusta korvausta
erityisruokavalion aiheuttamista ylimääräisistä kuluista.
Korvaus on noin 125 markkaa kuukaudessa. Myös omaishoitajien asemaan
tulee parannusta ja veteraanien kuntoutusmäärärahoja
lisätään. Eläkkeensaajien ylimääräinen
sairausvakuutusmaksu alenee ensi vuonna 0,8 prosenttiyksikköä aiemmin
sovitun mukaisesti. (Puhemies koputtaa)
Arvoisa puhemies! Kuntatalous tulee olemaan vahvasti esillä syksyn
aikana. Kuntien erot kasvavat, vaikka kuntien taloustilanne kokonaisuudessaan
on hyvä vielä vuonna 2002, (Puhemies koputtaa)
mutta on katsottava pidemmälle. Pääministeri
Lipposen toimet käynnistää Kansallinen
terveysprojekti ja verotyöryhmä, (Puhemies koputtaa)
jossa esillä on hyvinvointivaltion rahoituksen turvaaminen,
ovat kannatettavia, ja nyt jäämme odottamaan ehdotuksia
ja ratkaisuja ja sitoutumista.
Olavi Ala-Nissilä /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Peltomo piti puheen, johon voi monin osin
yhtyä. Varsinkin kuntatalouden osuus oli tasapainoinen.
Siinä ei ollut sellaista arkeologista vanhojen kaivelua,
jota debatissa paljon eduskunnassa esiintyy ed. Zyskowiczin ehkä eniten innoittamana.
Mielestäni nyt on tärkeää katsoa tulevaisuuteen
ja jättää vanhojen arkeologinen kaivelu
vähemmälle.
Talousarviota tehdään varsin epävarmoissa
talouden oloissa. Nykyään sanotaan, että taloutta on
vaikea ennustaa kolme kuukautta eteenpäin, ja näinhän
se on. Viimeaikaiset kansainväliset taloustiedot ovat säännönmukaisesti
olleet huolestuttavampia aina, kun on uusia tullut. Viimeksi Saksan
talousluvut olivat varsin heikkoja, siellä ei ole enää talouden
kasvua. Tiedämme USA:n ja Japanin tilanteen, ja myöskin
Etelä-Amerikassa Argentiinan pankkisektorin tilanne, joka
voi heijastua jotenkin Eurooppaankin, on tosi huolestuttava.
Talousarvioon on kirjattu 2,5 prosentin bruttokansantuotteen
kasvu, mutta tiedämme, että se ei toteudu. Se
on virheellinen luku. Suomihan tulee tähän taantumaan
osin paremmassa kunnossa kuin se oli edellisen taantuman tullessa,
osin huonommassa kunnossa. Nyt kansantalous on vahvasti ylijäämäinen,
yritysten kansainväliset taseet ovat vahvemmat. Julkinen
sektori on toisaalta tervehtynyt, mutta on tietysti heikommassa
kunnossa kuin vuosikymmenen alussa.
Suurimmaksi ongelmaksi jää ilman muuta työttömyys.
Huolimatta seitsemästä lihavasta vuodesta se jää nyt
aivan liian korkealle tasolle. Lipposen hallitusten aikana työttömyys
ei milloinkaan puolittunut. Sehän luvattiin ensimmäisen
hallituksen aikana puolittaa, mutta se ei onnistu edes toisenkaan
hallituksen aikana, valitettavasti. On myös varsin epävarmaa,
toteutuuko talousarvion työllisyystavoite. Itse asiassa
näyttää selvästi siltä,
että se ei toteudu, vaan ajaudutaan huonompiin lukemiin.
Nyt siis tärkeä kysymys onkin se, miten voisimme
talousarviossa varautua riittävästi hitaamman
talouskasvun oloihin, miten voitaisiin hitaamman talouskasvun aikana
hoitaa työllisyyskehitystä ja pyrkiä taloutta
pitämään tasapainossa. Tätä kysymystä nimenomaan
pitäisi eduskunnassakin pohtia, kun katsomme budjetin eduskuntakäsittelyä.
Arvoisa puhemies! Verotuksen osalta käytiin keskustelua.
Ed. Zyskowicz ja ministeri Niinistö sanoivat, että keskusta
oli pääomaveroprosentin korotusta vastaan. Itse
asiassa äänestimmekin sitä vastaan. Me
kyllä olisimme voineet keskustella yhteisöveroprosentista,
mutta me katsoimme silloin, että oli väärin
kaikkien pienimpien pääomatulojen osalta korottaa
veroprosenttia, kun sitä ongelmaa, mikä niiden
osalta on, ei haluttu korjata. Nythän siihen on tulossa
pieni korjaus. Toisaalta katsoimme, että pienten talletusten
lisäverottaminen ei ollut perusteltua ja verokannan nostaminen
siinä mielessä ei ollut perusteltua. Näin
ollen pääomaveroprosentti oli väärin
korotettu. Itse asiassa olemme nytkin siinä tilanteessa,
että veronkorotuksiin ei näissä prosenteissa
mielestäni ole kovassa kansainvälisessä verokilpailussa
varaa.
Tuloverotuksen osalta mielestäni on syytä todeta,
että keskusta hyväksyy tämän
mittaiset veronkevennykset, mitkä talousarviossa on. Emme ole
enempää esittäneet, niin kuin on väärin
sanottu, mutta kyllä veronkevennykset pitäisi
painottaa eri tavalla tässä tilanteessa. Olisi
oikein, että välillisten verojen kevennys painottuisi
pieniin yrityksiin ja matalapalkka-aloille ja tuloveron kevennys
enemmän matalapalkka-aloille, toisaalta suurituloisillekin
tietenkin jotakin, mutta siitä voitaisiin hakea liikkumavaraa
arvonlisäveron asteittaisen alenemisen aloittamiseen. Se
on monessa mielessä perusteltua, niin kuin täällä on todettu.
Vielä haluan todeta sen, että myöskin elintarvikkeiden
arvonlisäverossa on paljon työn verotusta, sillä elintarvikkeiden
tuotanto sisältää paljon työtä ja
sitä kautta verotusta.
Ed. Peltomo viittasi verotuksen uudistamishankkeisiin. Meillä on
todella kaksikin työryhmää: valtiovarainministeri
Niinistö on asettanut veropoliittisen työryhmän
ja myös pääministeri Lipponen on talousneuvostossa
näin tekemässä. On hyvä, että verotuksen
uudistamista valmistellaan, on monia muutospaineita, kansainvälisiä paineita
erityisesti, mutta kyllä verotuksesta pitäisi
käydä myös poliittista keskustelua. Nykyisessä hallituksessa
ei ole edes veropoliittista ministerivaliokuntaa, ei ole mitään
kunnon foorumia, missä voitaisiin keskustelua käydä.
Asian valmistelukin menee kokonaan asiantuntijaryhmiin. Ei näin
voi olla oikein, koska verotuksella on, totta kai, oikeudenmukaisuusnäkökulmasta iso
merkitys. Sillä on yhteiskuntapoliittinen merkitys, sillä on
työllisyysvaikutuksia, talouspoliittisia vaikutuksia. Kyllä eduskunnassa
pitäisi välttämättä myöskin
käydä veropoliittista keskustelua. Itse asiassa
olenkin jättänyt tänään
keskustelualoitteen yhdessä verojaoston joukkojen kanssa.
Toivon, että todella tämmöinen yhteiskunnallinen
keskustelu voitaisiin eduskunnassa käydä. Tässä katson
myöskin arvostetun varapuhemiehen suuntaan.
Arvoisa puhemies! Lopuksi totean, että maaseutubudjetti
puuttuu tästä talousarviosta. Sitä pitäisi
korjata, kuten lisätalousarviota vähän
korjattiinkin ympäristötuen osalta. Mitään
maatalouspoliittista osaa tässä ei ole. Ehkä tuollaisena selvimpänä esimerkkinä pidän
yksityistieasiaa, kun maaseutupoliittinen työryhmäkin
esitti, että sitä olisi järjestelmällisesti
korotettu, mutta nyt vain pieni murunen siihen tulee lisää.
Tämä tulee yhteiskunnalle jatkossa kalliiksi.
Totta kai myös maatalouden kansallista tukea pitäisi
korjata edes siten, että kohonneita polttoainekustannuksia voitaisiin
verotuksen osalta palauttaa.
Vielä viittaan myöskin kuntien tilanteeseen, kuten
ed. Peltomokin. Myöskin maaseutukunnat ovat nyt erityisesti
näitä kärsijäkuntia. Siellä peruspalvelut
nyt ovat vaarantumassa pahasti, jos tämä tulopohjan
rapautuminen jatkuu, mikä (Puhemies koputtaa) näillä eväillä on
tapahtumassa.
Arvoisa puhemies! Erityisesti tämän budjetin käsittelyssä on
tärkeä katsoa nyt tulevaisuuteen, millä tavalla
voisimme budjettia korjatakin, (Puhemies koputtaa) kun olemme menossa
kohti hitaamman talouskasvun oloja.
Olli Nepponen /kok:
Arvoisa puhemies! Kyllä puhetta meiltä riittää,
vaikka maailman tapahtumat ovat pysähdyttäneet
meidät jokaisen. Näillä tapahtumilla
on varmasti vaikutusta talousnäkymien kehitykseen. Kuinka
paljon, se selviää muutaman päivän
päästä.
Hallituksen talouspoliittinen linja on viimeistään
nyt taantuvan kasvun aikana osoittanut toimivuutensa. Velkojen lyhennys
on tuonut liikkumatilaa monille lisäpanostuksille, jotka
näkyvät tässä budjettiesityksessä,
jota on pidettävä erinomaisena. Miten tästä mennään
eteenpäin, on suuri kysymysmerkki, sillä olemmehan
keskeisesti riippuvaisia maailmantalouden ja erityisesti USA:n talouskehityksestä.
Hallitus on panostanut tänä vuonna ja edelleen
ensi vuonna veronkevennyksiin, jotka ovat osuneet erinomaisesti
suhdannekehitys huomioon ottaen. Kokonaisveroaste laskee, ja toivon mukaan
myöskin tätä rahaa käytetään
sitten kotimaisen kulutuksen ylläpitämiseen niin,
että kansainvälisen taantuman vaikutukset ovat
vähäisempiä. Talouspoliittista toimintalinjaa
on jatkettava ja mahdollisuuksia suurille muutosesityksille ei ole
olemassa.
Hallituksen budjettiesityksessä on useita erinomaisia
kohtia, joista joihinkin nyt haluan kiinnittää huomiota.
Koulutukseen panostetaan, yliopistot saavat lisävaroja,
mutta tuolta alueelta tulleena kuitenkin peräänkuulutan
ammattikorkeakouluille lisää panostuksia. Palaan
siihen myöhemmin.
Kuntien valtionosuuksissa panostetaan sosiaali- ja terveyspalvelujen
kehittämiseen. Kunnat tarvitsevat näitä rahoja,
vaikeuksia on. Tosin tuleva vuosi ehkä on parempi kuin
pitkään aikaan, mutta tulevaisuudessa häämöttää kuitenkin
sellaisia kysymysmerkkejä, että täälläkin
peräänkuulutettu valtionosuuksien täysimääräisen
indeksikorotuksen huomioon ottaminen olisi ollut paikallaan. Väestö ikääntyy,
hoivapalveluihin tarvitaan lisää väkeä.
Se on kova haaste kunnille.
Erityisen iloinen pitää olla siitä,
että vihdoin viimein hallitus tunnusti veteraanijärjestöjen neuvottelukunnan
yhteisen tahdon ja lisäsi rintamaveteraanien ja heidän
puolisoidensa kuntoutusta, jota nyt kehitetään
erityisesti avokuntoutusten osalta. Nämä miehet
ja naiset ovat ansainneet tämän, niin että vihdoin
viimein päästäisiin tavoitteeseen, joka
vuosi tapahtuvaan kuntoutukseen.
Tämän päivän tapahtumat
ovat nostaneet turvallisuuden keskeisesti esiin. Poliisin määrärahoissa
on nousua, mutta sisäinen turvallisuus vaatii jatkossa
erityisen huomioon ottamisen. Huumeet leviävät,
mutta myöskin kansainvälinen terrorismi on jokapäiväistä tapahtumaa,
joka jossakin vaiheessa saattaa myöskin kohdistua ja olla
tosiasia Suomessakin.
Hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko
oli esillä täällä viime viikolla,
ja se linjaa rahoituskehykset vuosille eteenpäin. Ensi vuoden
osalta hallitus on vienyt täysimääräisesti budjettiin
siinä esitetyt määrärahat. Toivon
mukaan näin voidaan jatkaa, jotta Puolustusvoimat voivat
ennakolta sovitulla tasolla viedä kehitystä eteenpäin.
Infrastruktuuriin panostukset ovat erinomaisia esimerkkejä ja
myöskin aluepoliittisia panostuksia. E18 ja erityisesti
Kerava—Lahti-oikorata vaikuttavat Itä-Suomen osalta
ja Etelä-Savon osalta, kun samalla panostetaan myös
ratojen nopeuksiin. Sillä on neljän viiden vuoden
päästä varmasti melkoiset vaikutukset
alueen kehittymiselle.
Mutta en voi jättää käsittelemättä sitä,
että eräs henkireikä, Viitostie, toteutetaan
pätkissä. Välillä on kapeikkoja,
jotka odottavat vuosia, kun sitten jo Ylä-Savossa rakennetaan
moottoriteitä alueella, jossa autoja on paljon paljon vähemmän
kuin täällä etelämpänä liikkumassa.
Samoin Savonlinnan liikennejärjestelyt odottavat ratkaisuaan.
Ensi vuonna viimeistään on päätös
tehtävä, sillä hyväksytyt kaavat
vanhenevat.
Täällä on käsitelty yksityisteiden
valtionapua. Kun se nyt nousee 60 miljoonaan, niin muistutan siitä,
että kestävän metsätalouden
rahoituslaki tuo tänäkin vuonna noin 40 miljoonaa
lisää yksityisteiden valtionapuihin ja on merkittävä osa niiden
kunnostuksesta, mutta tietenkin on nähtävä,
että koskaan sitä ei ole liikaa.
Lopuksi aluepolitiikasta muutama sana, jossa aluekeskusten kehittämiseen
panostetaan ja myöskin peräänkuulutetaan
kuntien yhdistymistä. Mikkeli on ollut erinomainen esimerkki,
ja pääsääntöisesti
valtion lupaukset ovat toteutuneet, ei kaikilta osilta. Siksi on
tärkeää, että nyt tulevan vuoden
budjetin osalta läpiviedään ne sitoumukset,
mitkä valtio on aikanaan yhdistymissopimuksen hyväksyessään
lupautunut toteuttamaan, jotta se olisi esimerkki tuleville yhdistymishankkeille,
joita on vireillä.
Aluepolitiikan osalta peräänkuulutan myöskin
Etelä-Savon ja koko Itä-Suomen osalta tarvetta
lisäpanostuksiin, koulutuksen ja osaamisen rakenteisiin.
Tarve korostuu alueilla, joissa ei ole omaa yliopistoa. Siksi näillä alueilla
ammattikorkeakouluilla tulee olla riittävät valmiudet
ja resurssit olla mukana tukemassa käynnissä olevaa rakennemuutosta,
jota läpiviedään EU:n rakennerahastojen
ja kansallisen rahoituksen resursseilla. Näillä resursseilla
läpivietävä rakennemuutos on tärkeä osa
eduskunnan ja hallituksen kansallista kehittämispolitiikkaa.
(Puhemies koputtaa) Rakennemuutoksen tehokas läpivienti edellyttää myös
maakuntien te-keskuksille todellisia oikeuksia olla tasapainoisena
kumppanina (Puhemies koputtaa) maakuntien liittojen kanssa.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa herra puhemies! Taloudellinen ja poliittinen ympäristö,
jossa vuoden 2002 talousarvioesitys on kirjoitettu, on vanhentunut.
Se vanheni tänään noin kello 15 Suomen
aikaa Manhattanin terroritekojen, Pentagonin pommituksen jne. seurauksena,
siis juuri silloin, kun eduskunnassa keskusteltiin tuon toisenlaisen
poliittisen maailmantilanteen vallitessa laaditusta talousarviosta,
joka kuitenkaan ei enää raameiltaan ollut ajankohtainen.
Kuitenkin riippumatta kaikesta tapahtuneesta on, niin kuin täällä moni
kollega on todennut, syytä paneutua tähän
vuoden 2002 talousarvioesitykseen.
Haluan monien tavoin painottaa eläkeläisten tilannetta,
nimenomaan kahteen kertaan leikatun kansaneläkkeen pohjaosan
korvaamisen oikeudenmukaista käsittelyä. Tätähän
me emme pääse pakoon, tässä on
myös eduskunnan uskottavuus kysymyksessä, poliittisen
toiminnan uskottavuus. Maan hallitus ei ole korjannut tätä asiaa huolimatta
siitä, että eduskunta on kahteen otteeseen aivan
yksimielisesti tähän asiaan puuttunut. Sen epäoikeudenmukaisuus
on yleisesti tunnustettu. Nyt se on jäänyt käytännössä eduskunnan ratkaistavaksi.
Uskon, että tämän asian käsittelyä sosiaali-
ja terveysvaliokunnassa, joka ennen muuta on nyt keskeinen toimija,
edesauttaa se, että eduskunta itse siis on lausunut tästä jo
vuonna 98.
Sairaanhoidon ja terveydenhoidon syöksykierre on tosiasia.
Sitä yritetään oikaista tässä budjettiesityksessä,
1 500 miljoonaa markkaa lisäpanoksena kunnille
on todettu useaan kertaan. Tuolla summalla on kuitenkin monta jakajaa.
Se ei siis riitä julkisen terveyden- ja sairaanhoidon pelastamiseen.
Pelastaminen onnistuu ainoastaan kuntien ja valtiovallan välisellä sopimuksella.
Vain yhdessä rahoituksesta sopien voidaan turvata julkisen
terveyden- ja sairaanhoidon säilyttäminen ja edelleen
kehittäminen.
Arvoisa puhemies! Pääluokkaa 35, ympäristöhallinnon
pääluokkaa on mielestäni syytä muutamalla
sanalla myös käsitellä.
Itäinen Suomenlahti tarvitsee uutta öljyntorjuntakalustoa.
Helsingistä itään ei ole ainuttakaan
avomerellä toimintaan pystyvää öljyntorjunta-alusta.
Kalustoa voidaan jo nyt siirtää välittömästi
esimerkiksi Porkkalasta Kotkaan. Tämä ajatus on
siis, niin kuin täällä tänään
on Rkp:n ryhmäpuheenvuorossa todettu, kirjattu kertaalleen
muun muassa budjettiriihen pöytäkirjaan. Kuitenkin
on päätettävä uuden öljyntorjunta-
ja kemikaalionnettomuustorjuntakaluston hankkimisesta. Merenkulkulaitoksen
selvityksen mukaan uusi alus maksaa noin 80 miljoonaa markkaa, väyläalus
Seilin muuttaminen tähän tarkoitukseen 30 miljoonaa
markkaa. Toimenpiteisiin on mielestäni ryhdyttävä heti.
Asuntojen energiasäästöohjelma ei
ole tässä budjetissa saanut ansaitsemaansa tarkoituksenmukaista
käsittelyä. Asuntojen ja rakennusten energiasäästöön
suuntautuvat tuet puuttuvat. Tämä on yllättävää,
koska Suomen kansallisen ilmasto-ohjelman käsittelyn yhteydessä todettiin,
että nimenomaan energiasäästö on
yksi väline, jolla päästään
hiilidioksidipäästön vähentämiseen.
KTM:n pääluokka: Uusien ja uusiutuvien energiamuotojen,
kuten tuulivoiman, tukeminen ei ole vieläkään
riittävällä tasolla. Demonstraatiotuki
olisi tärkeä tuen muoto, joka mahdollistaisi uusien,
aikaisemmin käyttämättömien
energiantuotantomuotojen- ja rakenteiden kehittämistä.
Tällaisia ovat muun muassa uudentyyppiset tuulivoimalat,
uudentyyppiset biovoimalat. Tämän kaltaisia hankkeita
on vireillä muun muassa Kymenlaaksossa, Kuusankoskella,
Anjalankoskella ja Kotkassa.
Muutama sana, arvoisa puhemies, vielä logistiikasta.
Mielestäni budjettiesityksessä olisi tullut olla
suunnittelumääräraha Helsingistä suoraan
itään suuntautuvan ratalinjan selvittämisestä.
Tähän riittäisi 1 miljoona markkaa. Samalla on
todettava, että monet tiehankkeet ovat tässä toki
edenneet, mutta sellaisten yksityiskohtien kuin Vt 26 ja Vt 15,
molemmat siis Kymenlaaksossa, joka asia on meille kymenlaaksolaisille
ja kansanedustajille tuttu, mukaansaaminen ajan mittaan olisi varsin
tärkeää. Imatra—Lappeenranta-välillä Vt
6:n linjausta on syytä kehittää, ja tänäkin
iltana on varmasti syytä painottaa sitä, että Kaakkois-Suomen
uudet suuret puunjalostusteollisuuden investoinnit pohjautuvat pääosaltaan
idästä tuotavaan puuraaka-aineeseen. Pääosaltaan
tarkoittaa sitä, että jopa 40—50-prosenttisesti
näiden suurien yksiköiden puuraaka-aineesta on
ajateltu tulevaisuudessa tulevan idästä. Näin
ollen ratojen tilanne, tiestön tilanne, on siellä erityisen
tärkeä.
Tätä taustaa vasten Ratahallintokeskuksen 350
miljoonan vuotuisen markan miinustus tulevaisuudessa perusradanpidossa
ei voi olla kestävä eikä siedettävä asia.
Saara Karhu /sd:
Arvoisa puhemies! Valtion vuoden 2002 talousarvioesitys on
pääsääntöisesti myönteistä luettavaa.
Erityisen hyvänä pidän aiemmasta poikkeavaa
käsittelyjärjestystä, jossa budjettiin
on jo sisällytetty tarvittavine rahoituksineen asioita,
joista hallituspuolueiden eduskuntaryhmät sopivat keskenään
keväällä. Me demarit pidimme tuolloin
tärkeänä muun muassa selkeää lisäystä kuntien
sosiaali- ja terveystoimen valtionosuuksiin. Lisärahoitusta
on nyt kahtena seuraavana vuotena luvassa yhteensä 1,5
miljardia markkaa, mikä tulee kunnissa todelliseen tarpeeseen.
Uusi käsittelyjärjestys on mielestäni
järkevä, sillä on ilman muuta hedelmällisempää olla
rakentamassa budjetin peruskiviä kuin viilaamassa jälkikäteen
uuteen uskoon jo pitkälle sovittuja asioita.
Käsittelyssä oleva budjettiesitys on luonteeltaan
elvyttävä ja pyrkii työllisyyttä ja
kasvua tukemalla pehmentämään mahdollisen
taantuman vaikutuksia maamme talouteen. Budjettiesityksessä rahaa
ohjataan muun muassa työllisyysrahoihin ja aikuisten ammatilliseen
lisäkoulutukseen, jotka nostimme sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän
kesäkokouksessa kärkiteemoiksemme. Muutenkin kesäkokouksemme kannanotoissa
esitetyt budjettitavoitteet toteutuivat hyvin.
Käytettävissä olevan lyhyen ajan
vuoksi käyn tässä läpi vain
luettelona muita budjetin sisältämiä erityisen
myönteisiä seikkoja.
Eläkkeensaajien korotettu sairausvakuutusmaksu alenee
jo aiemmin sovitun 0,8 prosenttiyksikköä. Raippaveron
poistaminen eläkeväestöltä on
oikea toimenpide.
Muita budjetin herkkupaloja ovat oppilaitosten toimintaan annettava
yhteensä noin miljardin markan lisärahoitus, huumetyöhön
suunnatut uudet taloudelliset resurssit, rintamaveteraanien kuntoutusmäärärahojen
nosto, arvokasta työtä tekevien omaishoitajien
toinen vapaapäivä, korotus opiskelijoiden ateriatukeen,
mielenterveystyön tehostaminen ja vanhustenhuollon kehittämisen
lisärahoitus, hammashuollon tuen laajeneminen koskemaan
koko väestöä ensi vuoden joulukuusta
lukien, perustienpidon lisärahoitus sekä korvaus
erityisruokavaliosta aiheutuviin kustannuksiin keliakiaa sairastaville.
Lisäksi budjettiesitykseen sisältyy muun muassa
kolmivuotinen kokeilu, jossa ansiotulo- ja toimeentulotukea ryhdytään
sovittamaan yhteen siten, että hakijan tuloista 20 prosenttia,
enintään kuitenkin 600 markkaa kuukaudessa, jätetään
ottamatta huomioon toimeentulotukea myönnettäessä.
Paljon hyvää on siis tiedossa, ja monet pitkään
eduskunnassa esitetyt vaatimukset muuttuvat vihdoin markoiksi budjettiin.
Joissain kohdin summat tuntuvat tosin varsin pieniltä mutta päänavauksina
hyväksyttäviltä.
Myös työnantajamaksut alenevat talousarvioesityksen
mukaan työvaltaisia aloja suosien. Sosialidemokraattien
vaatimuksesta kunta- ja seurakuntatyönantajamaksu kevenee
0,25 prosenttiyksikköä tuloratkaisussa sovittua
enemmän eli yhteensä 0,75 prosenttiyksikköä.
Kyseessä on tässä kaiken kilpailuttamisen
yhteiskunnassa merkittävä asia kunta- ja seurakuntatyönantajan kannalta.
Arvoisa puhemies! Hallituksen talousarvioesityksen mukaan valtion
tuloveroasteikon kaikkia marginaaliveroprosentteja alennetaan yhdellä prosenttiyksiköllä.
Veroale puhutti jo kuluvan vuoden budjettia laadittaessa, ja keskustelu
sen kuin kiihtyy, sillä selvää on, ettei
yhtälöä matalat verot ja hyvät
julkiset palvelut ole olemassa. Ihmettelenkin tässä kokoomuksen
eduskuntaryhmän puheenjohtajan Ben Zyskowiczin ryhmäpuheenvuorossaan
käyttämää ilmaisua: "Tuloverotuksen
alentaminen ei edellytä hyvinvointipalveluista tinkimistä."
Kysynkin, mistä ed. Zyskowicz rahat ottaa, jollei veroista.
Hyvinvointiyhteiskunnan menot rahoitetaan oman tietoni mukaan
verotuloilla, joiden puutteessa joudutaan siirtymään
maksujen tielle. Seuraava kysymys kuuluukin: Kenellä on
varaa ostaa reaalihintaisia palveluita? Uskallan väittää, ettei
kovin monella. Miten pitkälle veroja voidaan siis alentaa
ilman, että valtaosan meistä suomalaisista erittäin
tärkeinä pitämät yhteiskunnan
meille vauvasta vaariin tarjoamat moninaiset palvelut rapautuvat?
Hyvä olisikin jatkuvan eri maiden välisen verovertailun
sijasta miettiä, mitä kaikkea me suomalaiset verorahoillamme saamme
ja mihin kotitalouden menot matalamman verotuksen maissa asettuvat,
kun tarvittavat palvelut on maksettu yksityiselle.
Muutenkin veroalea voi tarkastella kriittisesti monien suomalaisten
näkökulmasta, ale kun koskettaa vain niitä,
jotka maksavat valtionveroa. Maan kaikkein pienituloisimmat jäävät
alennuksesta paitsi. Veronkevennykset tulisikin kohdistaa ennen
muuta kaikkein pienituloisimmille, kunnille menetykset kompensoiden.
Näin hyödyn keräisivät pieni-
ja keskituloiset, lapsi- ja muutkin perheet sekä eläkkeensaajat,
työttömät ja opiskelijat. Hallituksen
perusteluina veronkevennyksille ja työnantajamaksujen alentamiselle on
kirjattu olevan työn tarjonnan ja vastaanottamisen edistäminen.
Sinällään hyvä päämäärä, mutta
uskallan väittää, että kaikkein
köyhimpien saaminen pois toimeentulotuen piiristä olisi myös
sellainen.
Arvoisa puhemies! Vielä muutama asia. Niistä ensinnä Tampereen
läntisen ohikulkutien rahoitus, joka sekä esittelevän
ministerin että joidenkin muiden valtioneuvoston merkittävien
jäsenten myönteisten kantojen vuoksi olisi voinut edetä jopa
budjettikirjaan asti, mutta jäi kuitenkin siitä pois.
Budjettiin tulleet isot infrahankkeet ovat koko maan kannalta tärkeitä,
enkä siksi voi niiden rahoitusta kritisoida, vaikka olisinkin toivonut
Pirkanmaan priorisointia. Toivon kuitenkin nyt, että läntinen
ohikulkutie saa budjettiin vielä niin sanotun aloitus-
tai lapiorahan, jolla hanke saataisiin käynnistettyä,
ennen kuin sen ympäristöselvitykset vanhenevat.
Niin olisi mielestäni parasta, sillä vaihtoehdoksi
tarjottu lakikikkailu on jo isompi moraalis-eettinen kysymys.
Itse olisin toivonut vielä jo tässä vaiheessa hallitukselta
ehdotuksia mahdollisesta korvausmallista kansaneläkkeen
pohjaosan niin sanotulle kaksinkertaiselle leikkaukselle. Eduskuntahan edellytti
hallitukselta mallin laskemista kuluvan vuoden aikana. Vuotta on
tosin vielä runsaasti jäljellä, ja viime
viikon kyselytuntiin asti uskoin, että vielä ehtii.
Hallituksen budjettiriihen linjaukset tässä asiassa
tulivat itselleni täytenä yllätyksenä,
ja sanon suoraan, että tunnen itseni petetyksi. Uskon ja
toivon, että asialle todella ollaan tekemässä jotain.
Nyt hallituksen tylyn viestin kuultuani toivoni lepää eduskunnassa,
jonka tahtoa — näin sen näen — ei
ole kuunneltu. Eduskuntahan ei sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä rajannut
mitään tarkkaa aikaa kompensaation toteutukselle.
Kompensaation täytäntöönpanon
ongelma ja esimerkiksi euroon siirtymisen problematiikka tunnustettiin.
Tarkoituksena oli vain saada malli ja aikataulu, jolla tämä selkeä vääryys
saadaan hoidettua pois päiväjärjestyksestä.
Odotan asiassa eduskunnalta ryhdikkyyttä ja yhteisesti
hyväksytyn oman pontensa takana seisomista.
Viimeisenä haluan nostaa esiin puolustusselontekoon
liittyvän Pirkanmaan kolmen varikon lakkautussuunnitelman,
joka ei ehkä suoraan tunnu budjettiasialta. Kun taustat
tietää, täytyy vain ihmetellä,
missä ovat ne säästöt, joita
toimenpiteellä lyhyellä tähtäimellä haetaan.
Eivät missään. Päinvastoin rahaa
tulee suunnitelman alkuvaiheessa palamaan huonon suunnittelun takia.
Tuntuukin, ettei kyseessä ole raha-asia vaan raaka organisaatiouudistus,
joka jättää pienen, työttömäksi
jäävän ihmisen huomioimatta. Toivottavasti
me eduskunnassa saamme tähän muutoksen ja ainakin
aikatauluja järkevöitettyä.
Juha Rehula /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Nyt kun laittaisi asiat oikeaan mittasuhteeseen,
voisi lopettaa tähän, mutta muutama sana kuitenkin
tulevan vuoden budjetista. Se on meidän työtämme,
ja se jatkuu kai vielä huomennakin. Seuraavat vaalithan
ovat vasta puolentoista vuoden kuluttua.
Kokoomuksen ryhmäjohtaja ed. Zyskowicz on erittäin
taitava poliitikko. Tänään kuullun perusteella
hän on kehittänyt ja kehittämässä ihan omaa
matematiikkaansakin. Taitavuutensa hän on osoittanut tänä vuonna
aiemminkin. Kuluvan vuoden lisätalousarvion lähetekeskustelussa 19.6.
hän esitti luettelon koko joukosta satsauksia sosiaaliseen
hyvinvointiin, joita kuluvan kahden ja puolen vuoden aikana on tehty.
Taitavana sanankäyttäjänä ja
vieläpä juristin tarkkuudella hän puhui
tuolloin nimenomaan tästä hallituskaudesta puhuessaan
eläkeläisten ylimääräisestä savasta,
kansaneläkkeiden tasokorotuksesta, veteraanietuuksista,
kuntouttavasta työtoiminnasta jne. On todettava, että näiltä osin
totta joka sana.
Ed. Zyskowicz osaa kuitenkin myös unohtaa aktiivisesti
joukon asioita, joista Lipposen hallitukset ovat vastuussa jo vuodesta
1995 lähtien. Toisaalta hän unohtaa myös
useita kääntöpuolia esittämistään
sosiaalisista satsauksista. Joitakin esimerkkejä:
Kuntouttavaa työtoimintaa ei resursoitu riittävästi
lakia säädettäessä. Hammashuollon
laajentaminen ei tule sujumaan, niin kuin lainsäätäjä on tarkoittanut,
koska hallituksen toimilla tietoisesti jälkeen jäänyt
valtion osallistuminen sosiaali- ja terveystoimen palvelutuotantoon
ei mahdollista sitä tasoa ja toimintaa, jota esimerkiksi
eduskunnassa odotetaan. Unohtuneen näyttää myös se,
että esimerkiksi hammashuollon uudistus on rahoitettu muiden
sairastavien ja sairaiden omavastuuta korottamalla. Mitään
sosiaalipoliittisia perusteita maksupolitiikan muutoksille kuluneen
vaalikauden aikana on muutoinkin hyvin vaikea löytää.
Unohtuneen näyttää myös
se, että koko investointien valtionosuusjärjestelmä sosiaali-
ja terveystoimen osalta ollaan ajamassa alas, niin että se
sekä ajaa että jakaa erilaiset ja erikokoiset
kunnat hyvinkin eriarvoiseen asemaan. Unohtuneen häneltä näyttää myös
se, että sosiaalietuuksien varassa elävät
henkilöt eivät ole olleet mukana jakamassa vielä näihin
päiviin saakka kasvanutta kansantalouden kakkua edes kohonneitten kustannusten
osalta. Kansaneläkkeen pohjaosan poistaminen on eräs
suurimpia virheitä, mitä vallan mukanaan tuomalla
voimalla on tehty, sillä samalla voimalla, jolla täällä tänäänkin
on yritetty leimata rakentavatkin ehdotukset pilkkakirveellä.
Ed. Zyskowicz näyttää myöskin
unohtaneen täysin ne lapsiperheisiin edellisellä eduskuntakaudella
kohdistuneet taloudelliset leikkaukset niin lapsilisiin kuin kotihoidon
tukeenkin kohdentuen tai sen, että terveydenhuoltomme koko järjestelmä on
kriisissä eikä vähiten sen vuoksi, että valtiovalta
on tietoisilla päätöksillään
vetäytynyt omasta vastuustaan, palvelujen rahoittamisesta.
Kansaneläkelaitoksen rahoitus on niin ikään,
väitän, tietoisilla ratkaisuilla kohdennettu vuosittain
niin, että budjetissa päätetään,
mikä on se osuus, joka valtion kassasta Kelalle etuuksien maksatukseen
ohjataan. Tämä ei voi olla pitkän päälle
kestävä tie.
Arvoisa herra puhemies! Millaisen sosiaalisen satsauksen tämä käsittelyssämme
nyt oleva budjetti sitten sisältää? Sikäli
kun lukee sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalaa
koskevan yleisen selvitysosan tai tulevaakin vuotta koskevat ministeriön
strategisen suunnittelun asiakirjat, voisi olla kutakuinkin tyytyväinen.
Epäkohtiin ollaan tarttumassa. Mutta kun menee vähänkään
selvitysosaa pidemmälle, jää käteen
valitettavan vähän. En suinkaan väheksy
esityksessä olevia ja tulevana vuonna tehtäviä muutoksia
ja parannuksia. Mutta on pakko kysyä, miksi kovakouraisuus
todellisesta ongelmien ratkaisemisesta edelleen jatkuu, kun näköpiirissä on
esimerkiksi terveydenhuollon kriisiytyminen, köyhyyden
ja syrjäytymisen vastaisen nykytasolla tehtävän
työn riittämättömyys ja ylipäätänsä erilainen yhteiskunnassa
oireileva pahoinvointi.
Budjettiesitys on rakennettu sikäli taitavasti — siitä on
tunnustus annettava — että siellä on rahaa
esimerkiksi huumeidenvastaiseen työhön. Mutta
voi kysyä, mitä tuolla muutamalla miljoonalla
eurolla on todellisuudessa tarkoitus tehdä ja ennen kaikkea
tarkoitus saada aikaan. Väitän, että kyse
on tietoisesta politiikasta, jolla kyykytetään
niin yksittäisiä ihmisiä kuin palvelutuotannon
eturintamassa olevia kuntiakin.
Arvoisa puhemies! Ennen budjettiriihtä työttömyysturvan
uudistamistyö näytti synnyttävän tavanomaista
enemmän poliittista parranvärinää. Lopputulemassa
vuoden takainen aika toisti itseään. Vaikea asia
siirrettiin työryhmiin. Toivon, ettei se sinne hautaudu,
vaan annettujen lupausten mukaisesti se tulee eduskunnan käsittelyyn tulevan
vuoden keväällä, sillä semminkin,
jos ja kun näköpiirissä oleva taantuma
saa enemmän otetta, olisi pystyttävä toimimaan
ja tekemään päätöksiä.
Aivan periaatteelliselta tasolta asiaa tarkastellen vaikutti erittäin
mielenkiintoiselta se, että valtiovarainministeri ilmoitti
tuovansa oman mallinsa hallituksen ja hallituspuolueitten budjettiriiheen
asianomaisen lainsäädännön eteenpäin
viemiseksi. Onneksemme tältä vältyttiin,
tarkoitusperät kun oli tiedossa jo etukäteen.
Tulevan vuoden budjetti on käytännössä viimeinen,
jolla tämä hallitus linjoittaa oman tahtonsa mukaista
politiikkaa. Yleislopputulemana totean, että mikäli
kaikki ne selvitykset, joita on meneillään, johtaisivat
valmistuviin esityksiin ja myös päätöksiin,
tästä esimerkkinä sosiaaliturvan yksinkertaistaminen,
todellisuus voisi näyttää tätä päivää paremmalta
ja voisi näyttää toisenlaiselta. Koen
kuitenkin niin ja leimaa antavaa nykymenolle on se, että kaikki
vähänkin poliittisesti vaikeammat asiat on alistettu
työryhmiin, menopaineita luovat asiat siirretty tulevaisuuteen.
Tästä esimerkkinä valtiovarainminis-terin
suullakin viikko sitten lausuttu puhe ikääntymisen
ongelmien ratkaisemisesta, (Puhemies koputtaa) jotka siis edelleen
siirtyvät tulevaisuuteen. Keskusta tulee tekemään
omat esityksensä syksyn kuluessa.
Marja-Liisa Tykkyläinen /sd:
Arvoisa puhemies! Olin tehnyt puheenvuoroni tänä päivänä valmiiksi,
mutta kun maailmantilanne muuttui, on puheenvuoronikin muuttunut.
Tämänpäiväiset tapahtumat ovat
saaneet aikaan sen, että meidän budjettimme tulee
täysinäisesti muuttumaan sen käsittelyn
yhteydessä.
Mielessäni liikkuivat aamupäivällä kirjastojen
määrärahat, joita hallitus ei siirtänyt
valtion varoista suoraan tulevaksi. Siellä oli myöskin monia
kysymyksiä työttömien kohdalta, eläkeläisten
osalta eläkkeiden kahteen kertaan leikkaukset, ammattikorkeakoulutuksen
kehittäminen jne.
Mutta kun nämä tapahtumat ovat tosiasia, nyt tällä hetkellä on
mielessäni se, kuinka me selviämme suomalaisina
ja nimenomaan ulkopoliittisesti ja ulkoministeriön pääluokan
kohdalla näistä kysymyksistä, että me
voisimme rakentaa tässä yhteiskunnassa rauhaa
ja vaikuttaa siihen, että meidän ei enää tarvitsisi
katsella kolmatta maailmansotaa. Tämä on mielestäni
tämän hetken tärkein kysymys, että voisimme
vaikuttaa tässä budjetissa näihin asioihin.
Tässä eittämättä nousevat
esille myöskin turvallisuusasiat. Kukaan ei olisi koskaan
voinut varmaan uskoa sitä, että suurvalta joutuu
tällaisten terrori-iskujen kohteiksi. Se ei olisi mitenkään
ollut mahdollista. Tämän johdosta me joudumme
laittamaan myöskin omassa elämässämme
arvomaailmaa eri lailla kuntoon. Toivoisinkin, että arvomaailmassamme
löytäisimme sellaisia kanavia, että ottaisimme
myöskin tämän budjetin kautta kasvatuksen
esille omien lastemme ja koko perheen kannalta yhdeksi kokonaisuudeksi,
koska joudumme varmastikin taistelemaan olemassaolostamme lähitulevaisuuden
aikana.
Toivoisin, että ihmiset ymmärtäisivät
myöskin kristillisyyden ja sen arvomaailman, vaikka tiedämmekin,
että tämän päivän tapahtumien
jälkeen myöskin nämä asiakohdat,
jotka liittyvät budjettiin ja siihen pääluokkaan,
jota joudun itse johtamaan valtiovarain sivistys- ja tiedejaostossa,
ovat monesti vaikeita käsitellä eduskunnassa. Tämähän
on uskontojen välinen sota. Tähän tulisi
löytää myöskin ratkaisuja rauhanomaisin
keinoin.
Arvoisa puhemies! Minun sanomani on tänään
se, että me voisimme rakastaa lähimmäisiämme
enemmän kuin itseämme ja että takaisimme
turvallisuuden niin Suomessa kuin koko maailmassa, että Suomi
voisi olla edelläkävijä myöskin
budjetin yhteydessä asettamalla sovittelijan uskontojen
välisissä ristiriidoissa. Ikiaikojen Luoja on
pitänyt aina huolen Suomen kansasta, ja, arvoisa puhemies,
hän tulee pitämään huolen meistä,
jos me vain osaamme ottaa purresta kiinni.
Katri Komi /kesk:
Arvoisa puhemies! "Mistä olet tulossa?", kysyi taksikuski
lentokentällä noin kaksi tuntia sitten. "USA:sta",
vastasin. No, se siitä shokista tällä erää,
ja nyt eduskunnassa käytävään
keskusteluun budjetista.
Viimeisin budjettiesitys on johdonmukainen jatke hallituksen
passiiviselle linjalle kansallisen aluepolitiikan parissa. Kysymys
on priorisoinneista. Raskaan keskittymisen niin alue- kuin osaamistasolla
katsotaan olevan nykyään olemisen ja yrittämisen
elinehto, jotta voimme pärjätä globalisoituneilla
kilpakentillä. Tämä näkyy väen
pakkautumisena kasvukeskuksiin, tilakokojen kasvulla jne. Mutta
missä on näyte siitä, että tällainen
kehitys on ensisijaisesti kannattavaa ja sopii kaikkialle? Eläintautiskandaalit
Euroopassa ovat saaneet monet jälleen arvostamaan suomalaistyylisiä,
pienemmissä yksiköissä tuotettuja elintarvikkeita.
Yhä useammat kaipaavat luomu- ja lähiruokaa. Näidenkin
tuottamiseen tarvitaan elinvoimaista maaseutua, jonka kehittämistä taas
nykyisen hallituksen linja ei tue. Tästä kertoo
kylmin luvuin myös vuoden 2002 budjettiesitys, jossa viljelijäväestön
tulonmuodostusta ei huomioida. Mihin tämä perustuu?
Kyse on tosiaan arvoista.
Ihmisten, työpaikkojen ja palvelujen keskittämistä ajetaan
vaivihkaa vetoamalla osaamisen keskittämiseen. Miksi näin
toimitaan? Markkinavoimiin vetoaminen on turhaa, jos samalla tuetaan
kasvukeskusten nousevia asunnonhintoja, joiden kaiken järjen
mukaan pitäisi hillitä keskuksen kasvua ja houkutella
ihmisiä muuttamaan toisaalle. Maakuntien lehdissä jostain syystä huomattiin
syyskesällä, että hallitus on kaikissa
yhteyksissä tyrmännyt suoralta kädeltä Itä-
ja Pohjois-Suomen ehdottamat veroedut. Syynä on ollut kilpailun
vääristäminen alueiden kesken. Jos hallitus
on tätä mieltä, millä hallitus tosiaan
nyt perustelee Pääkaupunkiseudun asuntojen korkotuen?
Arvoisa puhemies! On hyvä, että valtionvelkaa
lyhennetään, mutta sen lisäksi täytyy
huolehtia tasa-arvon toteutumisesta niin alueellisesti kuin sukupolvien
ja sukupuoltenkin välillä. Konkreettisesti tämä tarkoittaa
kykyä ainakin säilyttää niin
peruspalvelut kuin perusinfrakin joka kunnassa. Näin ei
tämänhetkisin budjettitiedoin tule tapahtumaan.
Kunnat eivät ole saaneet kompensaatioita jo toteutuneistakaan
ansiotulovähennysten korotuksista, vaikka hallitus niin
on luvannut. Ikääntyvä väestö muuttotappiokunnissa
joutuu ensimmäisenä kärsimään
kuntien talousvaikeuksista. Esimerkiksi Etelä-Savossa suunniteltu
verotuksen keveneminen kunnallisverotuksen kautta tuntuu raskaammin
kuin maassa keskimäärin. Tämän
vuoksi olisikin oikeutettua, että menetyksiä tasattaisiin
valtionosuuksien kautta, terveydenhuollon kulut kun ovat tällaisilla
muuttotappioalueilla usein vielä erityisen suuret. Pitää varoa
sitä, ettei valtiovalta katso Etelä-Savon ylitse
kohdistaessaan katseensa esimerkiksi Kainuuseen ja Pohjois-Suomeen.
Meidän ongelmamme ovat kaikkea muuta kuin ratkaistut. Sitä paitsi,
kun kuntalaisilta kysellään, pitäisikö veroprosenttia
alentaa palveluja heikentämällä, vastaus
on suurimmalla osalla ei.
Kaiken kaikkiaan kunnille tulee ensi vuonna runsaasti sosiaali-
ja terveydenhuollon tehtäviä ja näin
myös kuluja muun muassa köyhyyden ja syrjäytymisen
torjunnasta, huumehoidosta sekä omaishoidosta. Myös
lääkärilakon seuraukset palkankorotuksineen
ja potilasjonon purkamisineen lohkaisevat aimo loven kuntien kassasta.
Omaishoitajista puhuttiinkin viime vuoden aikana valtavasti,
ja syystä. Toivotaan, ettei se ollut vain retoriikkaa.
Pienintä sairaus- ja äitiyspäivärahaa
saavat ovat niin ikään avun tarpeessa. Heidän
avustustaan tulisi korottaa ja lasten kotihoidon tuki palauttaa
leikkauksia edeltäneelle tasolle. Tällaisilla
pienillä askelilla ei lohkaista budjetista suuria summia,
mutta tuodaan suuri täsmäapu sitä tarvitseville.
Arvoisa puhemies! Työttömyyden vähentämistavoitteista
ei tule myöskään luopua, onhan työttömyys
suurin köyhyyden syy ja inhimillisten ongelmien aiheuttaja.
Edelleen pitää paikkansa se, että työnteon
pitäisi olla aina kannattavaa. Kannustavia työllisyystoimia
on mahdollisuus räätälöidä tämänkin
budjettiraamin sisällä. Työttömyyden
kustannukset ovat niin suuret, että jokainen onnistuneesti
työllistetty maksaa kyllä työllistämiseen
satsatut rahat takaisin. Samoin on laita harmaan talouden ja talousrikollisuuden
torjunnassa. Sitä on edelleen tehostettava. Tässäkin
toiminnassa henkilöstöresurssien turvaaminen kyllä maksaa
lopulta itsensä.
Arvoisa puhemies! Suomi maksaa EU-maista vähiten kansallista
tukea, vaikka sitä täällä maaseutumaisessa
maassa erityisesti tarvittaisiin. Myös yritystuki on unionin
suhteellisesti pienimpiä. Sen sijaan maksetaan tutkimus-
ja tuotekehitysrahoja, jotka valitettavasti pääasiassa
virtaavat sinne, missä yritystoiminnan keskukset ja massat
jo muutenkin ovat. Näin minimoidaan aluepolitiikan hajauttavia
tekijöitä, kiihdytetään kasvukeskusten
paisumista ja vähennetään syrjäseutujen
kiinnostavuutta yrityksille. Keskittyminen tuo mukanaan ongelmia
myös yrityksille, ja niitä purkamaan tarvittaisiin
aktiivista aluepolitiikkaa.
Hallitus mainostaa uuteen aluepolitiikkaansa kuuluvaksi aluekeskusohjelmaa,
hajasijoitusta, seutukuntayhteistyötä sekä maaseutupolitiikkaa. Valitettavasti
kaikki edellä mainituista ovat toistaiseksi näyttäneet
melko hampaattomilta. Aluekeskusohjelmassa ongelmana on rahoituksen
lähinnä symboliarvo ja vaara ulkopuolelle jäävien seutukuntien
leimautumisesta. Hajasijoituksesta taas ei ole vielä todellista
näyttöä. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän
esitykset näyttävät lupaavilta. Toivottavaa
on, että ne myös lunastetaan. Seutukuntayhteistyö vaikuttaa
sinänsä hyvältä idealta, mutta
tässäkin yhteydessä on muistettava, että kunnan
koon tulee voida vaihdella pienestä suureen eikä kuntia
voi pakottaa liitoksiin kuntalaisten sitä tahtomatta. Kunnan
ohjaajana ei tule olla ensisijaisesti valtion eikä markkinoiden, vaan
kuntalaisen ja hänen tarpeensa.
Arvoisa puhemies! Olosuhteiden muutokset ovat johtaneet siihen,
että yritykset eivät enää päätä sijoittumistaan
ensisijaisesti sen perusteella, missä on halvinta tuottaa
jotain tuotetta. Sijoittumisen nyky-yhteiskunnassa määräävät muun
muassa hyvän työvoiman saatavuus, asialliset liikenne-
ja tietoliikenneyhteydet sekä verkostoitumismahdollisuudet
alueella. Epäämällä jonkin osa-alueen
kehitys tietyllä seudulla vaikeutetaan myös yritystoiminnan
kiinnostavuutta siellä. Tämän vuoksi
esimerkiksi ammattikorkeakoulujen aloituspaikkoja tulee lisätä varsinkin
niissä maakunnissa, joissa ei ole omaa tiedekorkeakoulua.
Myös yksityisteillä on erittäin merkittävä rooli
ihmisten liikkumisessa ja liikennejärjestelmässämme.
Yksityisteiden varsilla asuu yli puoli miljoonaa ihmistä ja
siellä on puolet Suomen pelloista, neljännes metsistä ja
200 000 loma-asuntoa, ei siis mikään
ihan merkityksetön väylä. Siksi onkin
erittäin tärkeätä valtionavustusten
nostaminen, sillä kaikki kunnat eivät nykyisessä taloudellisessa
tilanteessaan pysty ehkä juuri kipeimmin tarvitsevilla
alueilla korvaamaan yksityistieavustusten laskua. Tuntuu vähintäänkin erikoiselta,
että yksityisteiden valtionapuihin on budjetissa varattuna
vain 60 miljoonaa, kun tarve hallituksen omassakin selvityksessä on
määritelty kolminkertaiseksi. Positiivista liikenneministeriön
osalta sen sijaan on Lahti—Kerava-oikoratahanke ja tasoristeysohjelman
jatkuminen.
Kolmanneksi, maaseudulla atk-yhteydet eivät edelleenkään
toimi varmasti. Tämä on merkittävä puute
ei pelkästään maatalousyrittäjien
toiminnassa vaan myös muiden yrittäjien ja etätyöntekijöiden
harkitessa sijaintipaikkaansa.
Arvoisa puhemies! Budjetin tekijät eivät tunnu
olevan perillä maatalouden kustannusten noususta, koska
edes MMM:n esityksissä ei ole huomioitu maatalousyrittäjien
tulotason heikkenemistä. Useissa EU-maissa maatalouden
kohonneita kustannuksia on kompensoitu esimerkiksi veronkevennyksin
ja palautuksin. Maatalouden kannattavuuden ja jaksamisen lisäksi
sukupolvenvaihdokset tai itse asiassa niiden puute on ollut paljon
esillä tänä kesänä.
Uuden luopumistukijärjestelmän raamit onkin saatava
kasaan syksyllä.
Arvoisa puhemies! Maaseudun vahvuuksia meillä on, kun
vain niitä laajemmin arvostaisimme it-huuman keskellä.
Neljä tärkeintä pilaria ovat edelleenkin
yrittäjyys maaseudun elämäntapana, kannattava
maataloustuotanto, metsät ja vihreä teollistaminen
sekä maaseudun henkinen voima. Näitä meidän
tulisi kyetä tukemaan muutenkin kuin juhlapuheissa.
Ed. R. Korhonen merkitään
läsnä olevaksi.
Jyri Häkämies /kok:
Arvoisa puhemies! Talouspolitiikan peruslinjoista on viime vuosien
aikana väitelty kiivaastikin. Usein on väitetty,
että velan määrätietoiseen lyhentämiseen
perustunut tiukan talouden linja on ollut yksioikoista ja vaihtoehdotonta.
Monet olisivat menneinä vuosina olleet valmiita tinkimään
velanhoidosta ja suuntaamaan rahaa erilaisiin, kiistatta ehkä hyviinkin
tarkoituksiin. Nyt kuitenkin selvästi näkyy, että harjoitettu
talouspolitiikka on ollut viisasta ja kaukonäköistä.
Hallituksen taholta on koko ajan korostettu, että määrätietoinen
velanhoito ja siitä seuraava korkomenojen lasku tähtää varautumiseen
kahteen eri tekijään: yhtäältä suhdannetaantumaan
ja toisaalta suurten ikäluokkien eläkkeelle jäämiseen
vuosikymmenen lopulla.
Valtiontalouden ylijäämää ja
myyntivoittoja on viime vuosina todellakin ehkä kovankin
väännön jälkeen käytetty
pääsääntöisesti velan
lyhentämiseen, ja siitä seurannut korkomenojen
lasku on muutaman vuoden aikana ollut noin 6 miljardia markkaa.
Ilman tätä olisimme siirtymässä jo lähelle
velanottoa. Nyt tapahtumassa oleva käänne osoittaa,
ettei liikkumavaramme ole suinkaan vielä riittävä eikä missään
tapauksessa sillä tasolla, jotta kykenisimme vuosikymmenen
lopulla kohtaamaan ikääntymisen seurauksena syntyvät menopaineet.
Väestön ikääntyminen ja
huoltosuhteen voimakas muutos jo vuosikymmenen lopulla aiheuttaa
vakavia haasteita valtion ja kuntien taloudelle sekä eläkejärjestelmälle.
Aivan erityisesti sosiaali- ja terveysmenojen osuus tulee kasvamaan samaan
aikaan, kun pienenevän työssä olevan joukon
rasitus tulee kasvamaan. Jälkimmäisen joukon harteille
kasaantuu väistämättä rattaiden pyöritys.
Talouspolitiikalla tulisikin tähdätä hieman
pidemmälle kuin seuraavaan vuoteen tai seuraaviin vaaleihin.
Kovin onnetonta olisi, jos kymmenen vuoden päästä tämän
ajan päättäjiä syytettäisiin
silmien ummistamiselta selvästi tulossa olevilta haasteilta,
joita ikääntymisen seuraukset kiistatta ovat.
Talouden käänne on tapahtunut nopeasti. Viestit
yrityselämästä ovat valitettavan saman suuntaisia.
Reaalisen taantuman lisäksi varovaisuus on selvästi
lisääntymässä. Vaikka puhumalla
emme saakaan käynnissä olevaa taloustilannetta
pahentaa, ei meidän tule tilannetta suinkaan väheksyä.
On reaalista arvioida, mitä on tulossa ja mitä päätöksiä meiltä edellytetään.
Yritysten viime vuosien hyvä tuloskehitys on ollut
maallemme onnellista. Verotulot ovat kasvaneet voimakkaasti. Kuitenkin
asioilla on myös kääntöpuolensa.
Jos esimerkiksi yritysten voitot puolittuvat, vaikutus verotuloihin
tulee olemaan nopea ja välitön. On arvioitu, että verotulot
putoaisivat lähes 20 miljardilla markalla optioiden, luovutusvoittojen
ja yhteisöverojen vähenemisen kautta.
Näistä tekijöistä käsin
on syytä arvioida ensi vuoden budjettia. Globaalille taantumalle,
joka ei tämän päivän dramaattisten
tapahtumien valossa ole ainakaan nopeasti kääntymässä positiiviselle uralle,
emme suoranaisesti voi mitään. Meidän tulee
kiinnittää huomiota niihin tekijöihin,
joilla taantumaa voidaan lieventää ja talouskasvua vahvistaa.
Siihen budjetista löytyy monia vastauksia.
Ensiksi verotus: Hallitus yltää toteutetuilla
ja ensi vuoden verotusta koskevilla päätöksillä yli hallitusohjelman
tason, jossa luvattiin 10—11 miljardin verokevennykset.
Olemme jo hyvin lähellä Saksan ylimainostettua
veroalea, joka on vasta alussa ja ulottuu usealle vuodelle, jopa
ensi vuosikymmenelle. Verotuksen alentaminen tähtää työn
tekemiseen ja ahkeruuden kannustamiseen, verokiilan kaventamiseen
ja siihen, että Suomi pystyy vastaamaan kansainväliseen
verokilpailuun. On myös selvää, että verotuksen
alentamisella tähdätään tulevaisuudessa
heikentyvään huoltosuhteeseen.
Verotuksen aloittaminen näyttää myös
ajoittuvan oikealla tavalla. Vientiteollisuuden veto on hidastunut
ja veturivastuu siirtynyt yksityiselle kulutukselle, enemmän
tai vähemmän kansalaisille. Tehtyjen selvitysten
mukaan kansalaiset luottavat tällä hetkellä oman
taloutensa kehittymiseen positiivisella tavalla lähitulevaisuudessa. Tätä myös
hallitus omalta osaltaan vahvistaa.
Toiseksi: Ensi vuonna käynnistetään
kaksi aivan erityisen suurta ja merkittävää liikennehanketta,
täällä usein mainitut E18 ja Lahti—Kerva-oikorata.
Nämä molemmat tähtäävät
talouskasvun vahvistamiseen. Aluepoliittisesti merkittävä päätös
on tiemäärärahan korotus 300 miljoonalla markalla.
Edelleen budjetti sisältää toimenpiteitä työttömyyden
hoitoon aktivoivalla tavalla. Uskon kuitenkin, että aktiivisessa
työllisyyspolitiikassa olemme kuitenkin vasta ottamassa
ensi askeleita. Lisäksi on mainittava koulutusmäärärahojen kasvu
sekä panostukset tutkimus- ja -kehitystoimintaan.
Arvoisa puhemies! Aivan erityisesti on mainittava Pietarin jätevedenpuhdistamon
liikkeellelähtö. Se on konkreettinen askel pohjoisen
ulottuvuuden konkretisoimisessa. Päätös
vaikuttaa positiivisesti Suomenlahden tilaan, ja sillä turvataan
merkittäviä omaisuus- ja ympäristöarvoja.
Matti Saarinen /sd:
Arvoisa herra puhemies! Pidän hyvänä,
että budjetti on edelleen ylijäämäinen
sekä suhdannepoliittista tilannetta ajatellen myös
sopivasti elvyttävä. Hallitus on tällä kertaa
esityksessään kiitettävällä tavalla
ottanut huomioon eduskunnan ryhmien keskeisimmät budjettitavoitteet
koskien esimerkiksi kuntatalouden tilanteen kohentamistarvetta.
Oikeastaan vähän ihmettelen, että kaikki
hallitusvastuussa olevat eduskuntaryhmät eivät
voineet yhtyä siihen hyvään sopimukseen,
joka alkukesästä aikaansaatiin.
Hyvänä pidän myös sitä,
että vihdoinkin saadaan liikkeelle eduskunnan pitkään
vaatimia liikenneinfrahankkeita. Kuten täällä moneen
kertaan on todettu, E18 ja Kerava—Lahti-oikorata lähtevät
toteutumaan.
Vaikka budjetin eduskuntakäsittelyn aikana ei enää ole
tarvetta eikä mahdollisuuksiakaan suuriin muutoksiin, mielestäni
eduskunnan tulisi perusteellisesti perehtyä siihen, voitaisiinko
kuntien valtionosuuksien indeksitarkistukset sittenkin maksaa täysimääräisinä.
Eduskunnan toimesta tulisi kestävällä tavalla ratkaista
myös ne paineet ja ongelmat, jotka kohdistuvat kahteen
kertaan kansaneläkkeen pohjaosan leikkauksen kohteiksi
joutuneisiin eläkkeensaajiin. Tämä juna
on liikkeellä. Jollakin lailla siihen on reagoitava. Päähuoli
on tietysti edelleen ja on päähuolen edelleen
oltava työttömien ja kaikkein pienituloisimpien
toimeentulon parantaminen.
Kiinnitän tässä yhteydessä huomiota
eduskunnan ja hallituksen välisen yhteistyön hengen
tärkeyteen. Tätä taustaa vasten pidän
suorastaan onnettomana, että hallitus esittää edelleen
jääräpäisesti vastoin eduskunnan
selkeää linjaa ja tahtoa, että kirjastojen
valtionosuuksien rahoitus juuri veikkausvoittovaroista kasvaisi
nykytasosta peräti 30 miljoonalla markalla. Eduskunnan
tahtohan on ollut juuri päinvastainen. Hallitus olisi voinut
pitäytyä edes entisessä tasossa, ja jos
se olisi ollut fiksu, se olisi lähtenyt jo toteuttamaan pikkuhiljaa
sitä henkeä, joka arpajaislakiratkaisussa on eduskunnassa
syntynyt. Tämän kaltaiset markkamääriltään
kokonaisuuden kannalta mitättömät asiat
ovat osaltaan huonontamassa tarvittavaa yhteistyön henkeä.
Täällä silloin tällöin
tulee sellainen tunnelma, että ikään
kuin hallituksen suunnalta muistutetaan eduskuntaa ja hallitus puhuttelee
eduskuntaa. Vaikka valtiovarainministerin puheenvuoro oli kevennetty,
kun hän asiaa, budjettia esitellessään
viikko sitten tältä paikalta totesi vapaasti lainaten,
että eduskunta nauttii edelleen hänen ja hallituksen
luottamusta, siinä oli kuitenkin sellainen signaali, joka
on aika vakavastikin otettava. Nimittäin jos asioihin ja
asioiden hoitoon ei olla tyytyväisiä, puhuttelusuunta,
hyvät ystävät ja kaikki kolme kansanedustajakollegaa,
jotka vielä olette paikalla, on tältä foorumilta,
siis eduskunnasta, hallituksen suuntaan ja hallinnon suuntaan silloin,
jos ja kun on tarvetta jonkinlaiseen puhutteluun, sillä eduskunnallahan
on jo perustuslain mukaankin velvollisuus valvoa hallituksen toimintaa.
Se on nimenomaan velvollisuus valvoa eikä niin, että on
oikeus seurata, mitä hallitus tekee. Meidän velvollisuutemme
on valvoa hallituksen toimintaa, ja perustuuhan koko hallituksen
toiminta eduskunnan luottamuksen varaan. Tämän
vuoksi hallituksen tulee olla aidosti kuuliainen eduskunnasta lähetettävälle
signaalille.
Jari Leppä /kesk:
Herra puhemies! On ilo yhtyä edustajakollega Saarisen
viimeisiin toteamuksiin hänen puheenvuorossaan. Hallituksen on
nöyrästi kuunneltava sitä, mitä tässä salissa eduskunnassa
päätetään ja linjataan. Näin
sen tulee aina olla, muuten ei demokratia toimi.
Täytyy aivan aluksi todeta, että onneksi tämä keskustelu
on hieman muuttunut siitä budjetin alkukeskusteluhetkestä,
jolloin kävimme suurin piirtein samanlaista keskustelua
kuin käydään ala-asteen matematiikan
tunnilla. Kiitoksia erityisesti kokoomukselle ja sen ryhmän
puheenjohtajalle ed. Zyskowiczille erinomaisesta laskuoppitunnista!
Täytyy sanoa myöskin niin, että tuossa
laskuopissa pärjää kokoomus ainakin siltä osin
kuin suurista luvuista puhutaan. En mitenkään
saanut ynnättyä niin suuria lukuja keskustan esityksistä kuin
mitä hän esitti.
Myöskin toisen hallituspuolueen SDP:n ryhmäpuhuja
ed. Kalliomäki sanoi tällä tavalla suurin
piirtein, tämä ei ole aivan tarkka lainaus: "Kun
vaalikauden puoliväli on nyt reilusti ohitettu, on myös
hallitusohjelma lähestulkoon toteutunut." Täytyy
ihmetellä, kun hallitusohjelman otsikko on "Tasapainoinen
ja eheä Suomi", onko ed. Kalliomäen mielestä tämä toteutunut.
Kun kysytään sitä oman vaalipiirini ihmisiltä, äänestäjiltä,
he eivät varmasti yhdy tähän ed. Kalliomäen
toteamukseen.
Täällä myöskin paljon puhuttiin
opposition osalta, että sen kysymyksissä ja kysymyksenasettelussa
ennen kaikkea on pohja poissa, ei ole kestävää pohjaa
ja se on pelkkää poliittista retoriikkaa. Mielestäni
tämä on poliittista retoriikkaa jos mikä.
Myöskin voin saman tien todeta valtiovarainministeri Niinistölle,
että me kaikki, jotka osaamme lehmiä lypsää,
olemme ylpeitä siitä. Se on meille suuri ilon
aihe, eikä mielestäni hänenkään
tule irvistellä sillä kysymyksellä.
Herra puhemies! Budjetissa on niin kuin aina, joka kerta, hyvää ja
huonoa. Tämänkertainen budjetti on varmasti verotuksellisin
keinoin aikaansaatu hyvällä ajoituksella, niin
kuin ministeri Niinistö totesi. Siihen me myöskin
oppositiossa yhdymme. Sitten kun puhutaan verotuksen kohdentamisesta,
ollaankin jo erilaisilla linjoilla. Olisimme ehdottomasti halunneet
budjetin verolinjauksessa entistä enemmän, vaikkakin
siellä on suuntausta ollut pieniin ja keskimääräisiin
tuloihin, vielä korostaa kaikkein huonoimmassa asemassa
olevien ihmisten verojen alentamista. Se olisi mielestäni
tapahtunut kaikkein oikeudenmukaisimmalla tavalla alentamalla ruoan
arvonlisäveroa, niin kuin jo aikanaan EU:n liittymissopimuksessakin
sovittiin. Tuo on vain jäänyt tekemättä,
ja olisin toivonut, että jo tässä budjetissa olisi
lähdetty liikkeelle ja portaittain arvonlisäveroa
alennettu.
Samaan aikaan, kun sanotaan ja puhutaan, että olemme
hitaamman kasvun tiellä, toisaalla Suomessa emme ole päässeet
edes kasvun alkuun. Siinä mielessä aluepolitiikka
on tämän hallituksen aikana ollut vähän
niin kuin salamaniskun saaneena, ja tuo salamanisku on tullut hallitukselle
EU:n suunnasta. Kaikki muu aluepolitiikka on jätetty sikseen
ja luotettu, kuin se kuuluisa vanha pukki kuuluisiin vanhoihin sarviinsa, EU:n
aluepolitiikan voimaan. Se ei ole kaikilta osin onnistunut, ja siihen
tarvittaisiin pikaisesti muutoksia.
Mitä muutoksia siihen tarvitaan? Ennen kaikkea peräänkuulutan
yrittäjyyden edellytysten parantamista. Me suomalaiset
olemme eurooppalaisessa vertailussa aika lailla nihkeitä yrittäjäksi lähtijöitä.
Saman todistaa myös se tilasto, jossa kerrotaan, että Suomessa
on yritysten määrä lähtenyt
absoluuttisesti laskuun. Tämä on huono signaali
tilanteessa, jossa meidän täytyisi entistä enemmän
luottaa ja uskoa kotimaisen kysynnän voimaan ja kansantalouden
ylläpitämiseen, koska kansainvälisestä taloudesta
ei taida nyt tällä hetkellä ja varsinkaan
näiden traagisten tämän illan tapahtumien
valossa olla kovin paljon vetoapua meille. Silloin yrittäjyys
nousee entistä voimakkaammin ja tärkeämpään
osaan kansantalouden kehittämisessä ja sen edistäminen
on erittäin suuri haaste, johon toivoisin myös
muuta kuin pelkkiä puheita.
Hallituksella on runsaasti hyviä hankkeita, niin kuin
Yrittäjyyshanke on. Nyt toivoisin sille vihdoin viimein
jo villoja myöskin niiden puheiden ja lupausten ympärille.
Samoin on monta muuta ohjelmaa, muun muassa maaseutupoliittinen
ohjelma, joka myöskin vaatii sitoutumista, ei pelkkää retoriikkaa.
Maatalouden kustannukset ovat nousseet, sen ovat kaikki myöskin
myöntäneet, reilulla 800 miljoonalla vuoden aikana, mutta
kuitenkaan tässä budjetissa ei esitetä markkaakaan
lisättäväksi kansalliseen tukeen. Niinpä toivon,
että eduskunta käsitellessään
budjettia tulee sinne 250 miljoonan markan lisäyksen tekemään.
Herra puhemies! Eläkeläisten asemaa on tässä budjetissa
korjattu, ja se on hyvä asia. On kuitenkin jäänyt
yksi vääryys ja epäoikeudenmukaisuus
ylitse muiden, jota aivan syystä eläkeläiset ovat
arvostelleet. Se on pohjaosan leikkaus ja joiltakin vielä kahteen
kertaan. Tämän vääryyden korjaaminen
tulee meidän aloittaa. Myöskin sotaveteraanien
ja varsinkin sotainvalidien jokavuotinen kuntoutus täytyy
nyt vihdoin ja viimein toteuttaa. Sen he ovat ansainneet, ja toivon,
että se saadaan myöskin aikaan. Se ei ole enää kustannuskysymys,
on kysymys niin pienestä määrästä,
joita heitä enää jäljellä on.
Kuntatalouden osalta on erittäin merkillepantavaa se,
että kuntatalous on kärjistynyt, sen erot ovat
kärjistyneet, ja tätä tasaamista me tarvitsemme
sitäkin varten, että kaikilla suomalaisilla on tasavertainen
mahdollisuus saada ne peruspalvelut, jotka meille jokaiselle kuuluvat.
Niilo Keränen /kesk:
Arvoisa puhemies! Arvoisa edustajatoveri! Budjettikeskustelua
on käyty jo pitkään ja monia asioita
on sanottu, muutama näkemys kuitenkin vielä.
Ensinnäkin, talousarvioesityksen yleislinjaa on syytä kiittää niin
meiltä oppositiosta kuin myös hallituspuolueitten
joukosta, koska viimeisen vuoden aikana on hallitukseen kohdistunut melkoisia
paineita. Olimme orientoituneet jatkuvaan kasvuun, kovaan talouskasvuun.
Vielä viime keväänä näytti
siltä, että tässä ruvetaan taas huutokauppaamaan
rahaa nieleviä yhteiskunnallisia uudistuksia, kun vaalitkin
ovat taas tulossa. Mehän tiedämme kaikki, että rahaa
on helppo jakaa, paljon vaikeampaa on kukkaron pitäminen kiinni.
Aiemmissa puheissa täällä olemme
kuulleet paljonkin niistä talousnäkymistä,
mitkä ovat edessä, eivätkä Amerikan
katastrofin tulevat talousvaikutukset vielä ole tiedossa.
Tulevaisuudesta voidaan ehkä päätellä sen
verran, että viime vuosien kaltaisia helppoja aikoja ei
ole edessä. Sitä paitsi meillä on vielä velkaakin,
jonka lyhentäminen olisi tervettä.
Talousarvioehdotukseen sisältyy myös yksittäisiä uudistuksia,
joita voi pitää myönteisinä ja oikean
suuntaisina, ei ehkä ihan riittävinä,
ja monien kohdalla ollaan myös auttamatta myöhässä. Uudistuksia
olisi pitänyt tehdä ehkä kaksi kolme vuotta
sitten, aikana jolloin talouskasvu oli vielä reipasta ja
jolloin uudistuksilla olisi pystytty paremmin vaikuttamaan työllisyyteen,
kansalaisten omaan aktiivisuuteen, innokkuuteen ja ihmisten hyvinvointiin.
Pari vuotta sitten tehtyinä uudistukset olisivat mahdollisesti
pystyneet jatkamaan kotimaista kasvua vielä näistä päivistä eteenkinpäin.
Arvoisa puhemies! Myönteisinä panostuksina pidän
varojen suuntaamista aiempaa enemmän sosiaali- ja terveydenhuoltoon.
Mielenterveyshoitoon lasten ja nuorten palveluihin suunnattavat
lisäpanostukset ovat myös erittäin paikallaan.
Sen sijaan vanhustenhuolto, perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito
joutuvat myös ensi vuonna tulemaan toimeen jokseenkin yhtä niukoilla
voimavaroilla kuin tähänkin saakka. Vaikka hallituksen
toimesta on useaan otteeseen ja myös budjetin perusteluosassa
puhuttu väestön ikääntymisestä,
sen jo tänä päivänä aiheuttamat
paineet terveydenhuoltoon on kuitattu aivan liian vähällä.
Pientyönantajien sosiaaliturvamaksun alennus helpottaa
työllistämistä ainakin jonkin verran.
Tämä on kuitenkin niitä uudistuksia,
jotka ovat ehdottomasti myöhässä.
Muutamat syrjäytymisen torjuntaan vaikuttavat uudistukset,
esimerkkeinä pienimmät sairausvakuutuspäivärahat
ja työttömyyden perusturva, jos se nyt sitten
tulee — budjettiinhan sisältyy vain indeksikorotus — ovat
myös myönteisiä, joskin ennakkotiedoista
päätellen jäävät selvästi
vajavaisiksi.
Työtä tekevien kansalaisten on myös
helppo ymmärtää hallituksen tarjoamia
tuloverohelpotuksia, ja niiden puutteessa olevia olisi kuitenkin auttanut
enemmän alennusten kohdentaminen ruuan arvonlisäveroon,
josta on jo puhuttu ihan tarpeeksi.
Arvoisa puhemies! Sen sijaan, että keskittyisin tämän
enempää talousarvion lukuisiin yksityiskohtiin,
aion puhua vain yhdestä asiasta, jolla taatusti tulee olemaan
merkitystä koko maamme tulevaisuudelle, nimittäin
lasten ja nuorten asemasta. Eikä tässä ole
kysymys pelkästään lapsista ja nuorista,
vaan myös meistä kaikista aikuisista, joiden elämää ja
toilailuja lapsemme ja nuoremme seurailevat ja ottavat oppia. Meidän asenteistamme,
elämäntavoistamme ja arvoistamme on kysymys, siitä,
mitkä ovat meidän todellisia arvojamme juhlapuheitten
sanahelinän takana, ja siitä, miten me pystymme
siirtämään hyviä ja oikeita
arvoja seuraaville sukupolville.
Tähän saakka, arvoisa puhemies, julkisuudessa
on puhuttu syrjäytymisestä ja syrjäytyneiden ja
syrjäytymisvaarassa olevien perheiden lapsista ja nuorista.
Viimeaikaiset tapahtumat Pääkaupunkiseudulla osoittavat,
että pelkästään tästä ei ole
kysymys, vaan niin kutsuttujen hyvienkin perheiden nuoret voivat
menettää käsityksensä yhteiskuntaa
säilyttävistä ja ylläpitävistä arvoista.
Toki kyseinen tapaus oli yksittäistapaus, mutta niitä yksittäistapauksia
on jo riittävästi.
Tiedämme toki erilaisista raporteista ja tilastoista,
että jonkinlainen piittaamattomuus yhteisistä pelisäännöistä on
toki tappoja tavallisempaa: väkivaltainen silmitön
käyttäytyminen, pieni rötöstely,
varkaudet. Tiedämme senkin, että usein, joskaan
ei läheskään aina, tällainen
käyttäytyminen liittyy päihteiden ja
huumeitten käyttöön.
Meillä on ollut tapana yleistää,
että syrjäytyneet perheet ovat menettäneet
kasvatuskykynsä, yleensä otteensa elämään.
Mutta samoin on käynyt myös niille perheille ja
vanhemmille ja myös monille muille aikuisille, jotka kiitävät
tämän yhteiskunnan oravanpyörässä omaa
etuaan, omaa uraansa ja omaa elintasoansa rakentamassa. Nämä aikuiset
ovat huomaamattaan omaksuneet omaan elämäänsä arvoja,
jotka äkkiä katsottuina näyttävät
perinteisiltä protestanttisilta hyveiltä, mutta
perheiden perustehtävän kannalta ovat aivan yhtä vääriä ja
vaarallisia kuin tuo paljon puhuttu syrjäytyneitten kykenemättömyys.
Arvoisa puhemies! Arvoisa edustajatoveri! Olipa kyseessä niin
kutsuttu perinteinen perhe, yksinhuoltajaperhe tai uusperhe, mikään
näistä ei suojaa kasvatuskyvyttömyydeltä.
Oppositiossa olemme perinteisesti vaatineet lisää rahaa
lapsilisiin ja kotihoidon tukeen. Nämä ovat toki
tarpeellisia ja auttaisivat varmasti joitakin perheitä. Perheverotuksella
voisi tehdä jotakin. Hallitus on, se tulee myöntää,
pyrkinyt toimimaan perhe- ja työelämän
yhteensovittamiseksi. Hallitus antaa tässäkin
budjetissa rahaa huumehoitoon sekä lasten ja nuorten mielenterveyshoitoon.
Tämäkin on myönteistä.
Mutta rahalla ei ratkaista arvokysymyksiä. Pelkkä raha
ei anna perheelle kasvatustaitoja tai edes uskallusta kasvattamiseen,
kun julkisuuden paine näyttää olevan
vähän hurlumhei, sellaista että kaikki
arvot ovat hyväksyttäviä ja hyssyttely ja
kaiken salliminen näyttäisi olevan hyväksyttävä kasvatuskeino.
Arvoisa puhemies! Budjettiin puheenvuoroni liittyy niin, että olisi
jo korkea aika koota perheet, koulut, muut kasvattajat, tutkimuslaitokset, työmarkkinajärjestöt
ja myös media kokoamaan ja kehittämään
yhteistä näkemystä siitä, miten lapsia
ja nuoria kasvatetaan, mitkä ovat ne konsensusarvot, joilla
se voisi tapahtua, ilman että menemme sentään
ahdasmielisyyteen, sellaiset arvot, että myös
me aikuiset voisimme hyväksyä ne ja tuntea omiksemme.
Panostus tällaiseen kokonaisuuteen puuttuu vuoden 2002
taloussuunnitelmasta. Sellaisesta ei näytä olevan
edes minkäänlaista näkemystä. Saattaa
olla, arvoisa puhemies, että tämä on
utopiaa, mutta tulipalojen sammuttaminen ei minusta enää riitä.
Aivan varmasti kukaan yksittäinen poliitikko tai kukaan
kasvatusammattilainen ei yksinään pysty viisastenkiveä keksimään.
Toinen
varapuhemies:
Asian käsittely keskeytetään.