Täysistunnon pöytäkirja 91/2007 vp

PTK 91/2007 vp

91. MAANANTAINA 3. JOULUKUUTA 2007 kello 12

Tarkistettu versio 2.0

8) Hallituksen esitys laiksi Helsingin eurooppalaisesta koulusta

 

Raija Vahasalo /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Laki Helsingin eurooppalaisesta koulusta pohjautuu siihen tarpeeseen, joka on syntynyt kemikaaliviraston perustamisesta Helsinkiin. Tarkoitus on parantaa kansainvälisten määräaikaisten työntekijöiden lasten mahdollisuuksia koulutukseen Suomessa, mutta myös edesauttaa lasten mahdollista paluuta takaisin kansallisiin koulutusjärjestelmiin tai siirtymistä Eurooppa-kouluihin. Koulu tarjoaisi laadukasta, monikielistä ja monikulttuurista koulutusta ensisijaisesti Euroopan kemikaaliviraston mutta myös muun kansainvälisen henkilöstön lasten tarpeisiin.

Helsingin eurooppalaisen koulun perustamisella toteutetaan osaltaan myös hallitusohjelmaan kirjattua tavoitetta vahvistaa suurimpien kaupunkiseutujen kansainvälistä kilpailukykyä sekä edistää Pääkaupunkiseudun monikulttuurisuutta. Samoin esityksellä parannetaan mahdollisuuksia vastata entistä paremmin maahanmuuttajien erityisiin koulutustarpeisiin. Sivistysvaliokunta puoltaa yksimielisesti hallituksen esityksen hyväksymistä.

Helsingin eurooppalainen koulu perustetaan erityiseen tarkoitukseen. Koulun tehtävä on tarjota ensi sijassa kemikaaliviraston työntekijöiden lapsille Eurooppa-koulujen opetussuunnitelmiin perustuvaa koulutusta. Opetus siis poikkeaa perusopetuslain mukaisista opetuksessa noudatettavista valtakunnallisesti yhtenäisistä perusteista. Perustuslakivaliokunta katsoo lausunnossaan, ettei se, että eurooppalaiseen kouluun voidaan ottaa Suomessa oppivelvollisia oppilaita maksulliseen opetukseen, merkitse tällaisessa erityisessä sääntely-yhteydessä puuttumista oikeuteen saada maksutonta perusopetusta. Valiokunta painottaa, että Suomessa perusopetuksen maksuttomuus on perustuslaissa turvattu oikeus eikä tällä esityksellä heikennetä Suomessa oppivelvollisten lasten oikeutta saada maksutonta perusopetusta.

Sivistysvaliokunta huomauttaa, että maksujen periminen ei ole uutta koulutusta koskevassa lainsäädännössä. Lukukausimaksuja voidaan jo nykyisin periä vieraskielisessä koulutuksessa perusopetuslain 44 §:n ja lukiolain 36 §:n nojalla tehtyjen ratkaisujen mukaisesti. Helsingin eurooppalaisen koulun maksujen perimistä koskevat säännökset on opetusministeriön mukaan valmisteltu Eurooppa-kouluissa noudatetun käytännön mukaisesti.

Maksuja koskevaa 15 §:n säännöstä valiokunta on täsmentänyt ja toivottavasti myös selkeyttänytkin. Lakiehdotus ei sisältänyt nimenomaisia säännöksiä oppilaiden koulukuljetusten tai aterioiden maksullisuudesta. Perustuslakivaliokunta huomautti lausunnossaan, että perustuslaista johtuvista syistä tämä merkitsee sitä, että kouluateriat ja tarpeelliset koulukuljetukset ovat ainakin Suomessa oppivelvollisille lapsille maksuttomia, jos toisin ei säädetä. Sivistysvaliokunta ehdottaa säännöstä opetuksen maksuttomuudesta ja maksujen perimisestä muutettavaksi siten, että säädetään mahdollisuus periä kaikilta oppilailta maksuja, jotka koskevat aterioita ja materiaaleja. Koulukuljetuksia ei ole tarkoitus järjestää, eivätkä ne myöskään kuuluisi maksuttomuuden piiriin. Valiokunta ehdottaa tästä otettavaksi nimenomaisen maininnan lakiin.

Lakiehdotuksen 6 luvun säännökset oppimisen tukemisesta koskevat koulun kaikkia oppilaita esikoulusta yläkouluun asti. Ne on valmisteltu ottaen huomioon perusopetuslain ja lukiolain vastaavat säännökset sekä Eurooppa-kouluissa noudatettu käytäntö. Valiokunta pitää näitä säännöksiä tärkeinä. Oppilaanohjaus ja oppilashuollon tarjoamat mahdollisuudet tukemiseen voivat merkittävästi auttaa ulkomailta muuttaneen lapsen ja nuoren sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja tukea häntä opiskelussa.

Kaiken kaikkiaan koulua koskevat säännökset ovat erityissääntelyä. Opetuksen sisältö ja opetusmenetelmät määräytyvät osin Eurooppa-koulujen ja osin kansallisten perusteiden mukaisesti. Sen vuoksi ei koulua voi myöskään suoraan verrata meidän kansalliseen koulutusjärjestelmäämme. Valiokuntakäsittelyssä on selkeästi tullut esille, kuinka lakiin on jouduttu ottamaan elementtejä useammista järjestelmistä. Ei ole voitu liikaa poiketa Eurooppa-koulujen opetuksesta ja toiminnasta, mutta toisaalta esimerkiksi äsken mainitsemistani oppimisen tukemispalveluista on voitu saada Eurooppa-kouluissa tarjottaviin palveluihin verrattuna monipuolisemmat.

Arvoisa puhemies! Lakiehdotukseen on tehty myös teknisiä muutoksia valiokunnassa lähinnä kieliasun parantamiseksi.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa herra puhemies! On sinänsä ilahduttavaa, että hallitus on ripeään tahtiin perustamassa esiopetusta, perusopetusta ja lukio-opetusta antavan oppilaitoksen Euroopan unionin tehtävissä Suomessa toimivien ulkomaalaisten vanhempien lapsille.

Hallituksen esitys on muutoin erinomainen, mutta yhden pykälän osalta olisi toivonut sivistysvaliokunnalta muutoksia, ja tämä koskee pykälää, jonka mukaan oppilailta voidaan periä maksuja ruokailusta ja materiaalista.

Perusopetuslain mukaan opetus ja sen edellyttämät oppikirjat ja muu oppimateriaali sekä työvälineet ja työaineet ovat oppilaalle maksuttomia. Lain mukaan opetukseen osallistuvalle on annettava jokaisena työpäivänä tarkoituksenmukaisesti järjestetty ja ohjattu, täysipainoinen, maksuton ateria.

Lukiolain mukaan opetus on opiskelijalle maksutonta lukuun ottamatta ylioppilastutkintoon liittyviä maksuja. Lain mukaan päätoimisissa opinnoissa opiskelijalla on oikeus maksuttomaan ateriaan niinä työpäivinä, joina opetussuunnitelma edellyttää opiskelijan läsnäoloa koulutuksen järjestäjän osoittamassa koulutuspaikassa. Lukiolain oppimateriaalit ovat siis maksullisia. Se tarkoittaa lähinnä oppikirjoja.

Kuulisin mielelläni sivistysvaliokunnan perusteluja asiassa.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Valiokunnan mietinnön mukaan koulu tarjoaisi laadukasta, monikielistä ja monikulttuurista koulutusta. Sitten toisaalta täällä todetaan, että tämä koulun opetus poikkeaa perusopetuslain mukaisessa opetuksessa noudatettavista valtakunnallisista yhtenäisistä perusteista. Äkkiä tulee kysyneeksi, tarkoittaako tämä sitten sitä, että tämä perusopetuslain mukainen opetus ei tarjoakaan laadukasta, monikielistä ja monikulttuurista koulutusta.

Toinen kysymys, mikä nyt tulee väistämättä mieleen, on se, että kun Kemikaalivirastolle paitsi tarjotaan työntekijöille erilaisia etuja, myös perustetaan ihan oma koulujärjestelmä, niin mahdetaanko Kemikaalivirastolle perustaa myöskin puolustusjärjestelmä, poliisijärjestelmä, päivähoito, terveydenhuolto ja kenties vielä jotain muuta?

Raija Vahasalo /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Laxellille vastaisin, että hän on oikeassa siinä, että Suomessa ovat perusopetuslain mukaista opetusta saaville lapsille ateriat, kyydit sun muut ja opetus maksuttomia. Niinhän se on. Mutta ongelma tässä on nyt tämä erilaisuus, koska tätä Eurooppa-koulua ei saa verrata nyt millään muotoa tähän suomalaiseen peruskouluun. Tämä ei ole Suomen perusopetuslain mukaista eikä opetussuunnitelman mukaista. On Eurooppa-koulu, joka noudattaa Euroopassa toimivien muiden Eurooppa-koulujen opetussuunnitelmaa. Näillä muun muassa on erilaiset työajat. Näillä on erilaiset kurinpitomenetelmät. Näillä on erilaiset oppiaineet. Näitä yhtymäkohtia suomalaiseen ei ole niin paljoa kuin äkkiä luulisi, vaikka on siihen suuntaan vähän mentykin. Muun muassa oppilashuolto tässä koulussa on parempi kuin esimerkiksi muissa Euroopassa olevissa Eurooppa-kouluissa. Sen takia ei saa nyt mennä vertaamaan tätä Eurooppa-koulua meidän perusopetuksemme mukaiseen ja opetussuunnitelmiemme perusteiden mukaiseen opetukseen ja koulutukseen, ihan eri asiasta on kysymys.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ihan kysyn tässä: tämä, mitä ed. Vahasalo totesi, tarkoittaa silloin sitä, että tällä ei meidän tulevia Pisa-tuloksiamme mitätöidä.

Raija Vahasalo /kok:

Arvoisa puhemies! Tällä ei vaaranneta millään tavalla meidän Pisa-tutkimustuloksiamme. Täytyy kyllä todeta se, että tässä Eurooppa-koulussa opettajan kelpoisuus ei välttämättä ole samaa luokkaa kuin meillä näissä perusopetuksen kouluissa, koska vähimmäisvaatimus on sen mukaan opettajilla, mikä on lähtömaan kouluissa olevilla opettajilla. Tämä on eri juttu. Tämä on valtion koulu, tämä ei ole siis kuntien alla toimiva koulu, vaan tämä on sen takia suoraan valtion alla oleva koulu.

Yleiskeskustelu päättyi.