Timo Heinonen /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies!

"Haluan kertoa teille tarinan saadakseni tämän tärkeän asian esiin, mikä vaikuttaa syvästi nuoren ihmisen sosiaaliseen kehitykseen: eli kiusaaminen. Minua alettiin kiusata ensimmäisestä luokasta lähtien, syytä en tiedä, miksi. Olin hyvin ujo ja hiljainen eli kait helppo kiusaamisen kohde. Kiusaaminen oli jokapäiväistä, ja itsetuntoni tallottiin lattian rakoon. Niinkin pienillä lapsilla voi olla raaka käytös toisia kohtaan ja kyky satuttaa henkisesti."

"Minä olin myös periaatteessa ensimmäisen ja toisen luokan ajan koulukiusattu. Oma tilanteeni oli sinänsä hieman erikoinen, että olin pienessä maalaiskoulussa ja kiusaaja oli oma opettaja."

"Siinä mielessä tuo henkinen kiusaaminen, nimittely ja ulkopuolelle jättäminen, on minusta vielä pahempaa kuin fyysinen kiusaaminen, koska siitä ei jää mitään ulkoista todistusaineistoa. Jos fyysisesti kiusataan, siitähän jää kuitenkin edes jonkin verran mustelmia ja naarmuja."

"Mua kiusattiin ekasta luokasta lähtien, ja se jatkui lukioon saakka. Kiusaaminen oli henkistä ja fyysistä, tavaroita pilattiin, varastettiin, piilotettiin."

"Voimia tarinansa kertoneille. Itse en kykene käsittämään sitä julmuutta, mitä toisiin voidaan kohdistaa. Rakas veljeni on koulukiusattuna menettänyt paljon. On hirveän vaikea yrittää näyttää toiselle, että hän on yhtä arvokas kuin kaikki muutkin vaikka on joutunut koulussa vuosia luulemaan toisin."

Iltalehdessä kirjoitettiin lisäksi: "Olin koulussa kolmannella luokalla, ja minua kiusattiin jatkuvasti useita kuukausia siitä, kun olin hiukan pyöreä. Opettajat eivät puuttuneet asiaan, vaikka näkivät, mitä tapahtui. Eräs kerta, kun taas tuo kiusaaja alkoi hakata minua, kilahdin. Otin kiusaajaa korvasta kiinni ja pyöritin ympyrää niin kauan - -. Sain jälki-istuntoa, kuraattorikäyntejä ja rehtorin puhuttelua. Käytösnumero ei ollut hyvä. Kiusaaja ei saanut mitään seurauksia."

"Minut jätettiin pois kaveriporukoista, ei otettu leikkeihin ala-asteella, naurettiin, pilkattiin vaatteista, ei haluttu olla lähelläni. Noin 4 vuotta kestänyt kiusaaminen jatkui vielä jossain määrin yläasteella. Ala-asteella jokapäiväinen koulukiusaaminen aiheutti paniikkihäiriön ja masennuksen, joka puhkesi 18-vuotiaana, ja siihen on edelleen kolmekymppisenä menossa lääkitys."

Tässä, arvoisa puhemies, muutamia nettikeskusteluista ja lehdistä keräämiäni tarinoita, kiusattujen kertomia ja kirjoittamia tarinoita.

Perusopetuslain 29 §:n ja lukiolain 21 §:n ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 28 §:n nojalla oppilaalla ja opiskelijalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Tämä velvoittaa kuntia, kouluja, oppilaitoksia huolehtimaan väkivallan ja koulukiusaamisen estämisestä kouluissa ja oppilaitoksissa. Suomen laissa ei kuitenkaan varsinaisesti säädetä koulukiusaamista rikokseksi omana rikosnimikkeenä. Tämä osaltaan on johtanut siihen, että kiusaamista ei aina ajatella rikoksena. Usein oppilaiden ja opettajienkin keskuudessa toisen loukkaaminen esimerkiksi sanoin ajatellaan jopa vain huonoksi käytökseksi.

Koulukiusaamisen eri muodot löytyvät kyllä laista, mutta vain muiden rikosten nimillä, kuten "laiton uhkaus", "kiristys", "vapaudenriisto", "kunnianloukkaus", "pakottaminen", "pahoinpitely" jne. Esimerkiksi laissa on säädetty rangaistavaksi teoksi toisen solvaaminen ja herjaaminenkin. Lisäksi näihin edellä mainittuihin rikoksiin yllyttäminen ja avun antaminenkin ovat rikoksia. Koulukiusaaminen täyttää usein esimerkiksi jonkun edellä mainituista rikosnimikkeistä, ja ne kaikki on Suomen laissa säädetty rangaistaviksi. Laissa on siis säädetty erilaiset koulukiusaamisen muodot rangaistaviksi, mutta lain käytännön toteuttamisessa on puutteita. Varsinaisesti koulukiusaamista omana rikosnimikkeenä ei laki siis kuitenkaan tunne.

Rikosvastuuikäraja Suomessa on 15 vuotta. 15 vuotta täyttänyt voidaan siis tuomita rikoksesta rangaistukseen. Kiusaaja voi siis saada tuomion, jos hän 15 vuotta täyttänyt. Jos kiusaamiseen on syyllistynyt useampi kiusaaja, niin heitä kaikkia lain mukaan rangaistaan rikoksentekijöinä. Myös yllyttäjä voidaan tuomita rikoksentekijänä.

Alle 15-vuotiaiden kohdalla rikosvastuullisuuden ikäraja ei täyty, joten heidän kohdallaan asia käsitellään kunnan sosiaaliviranomaisten kanssa. Sen sijaan vahingonkorvausvastuulla ei ole ikärajaa, joten myös alle 15-vuotias kiusaaja voidaan tuomita maksamaan vahingonkorvausta kiusaamisen uhrille, jolle on aiheutunut vahinkoa.

Kun lakiin ei ole kirjattu yksiselitteisesti koulukiusaamista omana rikosnimikkeenä, jää koulukiusaamisen määrittely usein epäselväksi. Itse toimiessani opettajana aloitin aina syksyllä kouluvuoden niin, että yhdessä pohdimme, mitä koulukiusaaminen on, ja määrittelimme sitä yhdessä oppilaiden kesken. Aika yleistä oli se, että nuoret sanoivat, että koulukiusaaminen on jatkuvaa. Se on yksi hyvä peruste siihen. Mutta yksi hyvä peruste oli minun mielestäni myös monen nuoren ja lapsen esille nostama ajatus siitä, että kiusaaminen muuttuu koulukiusaamiseksi sen myötä, kun ilmoittaa, että hei, minä en tykkää tästä, lopettakaa.

Eroja on niin oppilaiden, opettajien kuin vanhempienkin keskuudessa siinä, mitä he pitävät kiusaamisena, mitä koulukiusaamisena ja mitä eivät. Koulukiusaamiselle on olemassa jo nyt kuitenkin selkeät määritelmät. Koulukiusaaminen on suunniteltua ja harkittua toimintaa, jonka tarkoituksen on loukata toista joko henkisesti tai fyysisesti. Kiusaaminen voi olla suoraa tai epäsuoraa. Koulukiusaaminen ei rajoitu myöskään oppilaiden väliseen väkivaltaan, vaan myös opettajat saattavat olla osallisina kiulukiusaamiseen, kiusattuina ja valitettavasti joskus myös kiusaajina. Uhrin tai kiusaajan roolissa lasten ja nuorten keskuudessa monet kokevat satunnaista kiusaamista, mutta varsinaiseksi koulukiusaamiseksi teko on nimettävissä vasta, kun se täyttää koulukiusaamisen tunnusmerkit.

Arvoisa puhemies! Olen jättänyt eduskunnalle lakialoitteen, jossa rikoslain 21 lukua muutettaisiin niin, että sinne tehtäisiin uusi 7 b §, joka koskisi koulukiusaamista ja jossa määriteltäisiin näitä periaatteita.

Osa kansanedustajista on kysynyt, miksi en ottanut tähän lakialoitteeseen enempää nimiä tässä vaiheessa. Haluan sen heti tämän keskustelun aluksi todeta, että tämän lain kirjoittaminen oli erittäin haastavaa ja kävin siitä keskustelua useammankin avustavan henkilön ja lakimiehen kanssa. En aivan varmaksi päässyt siitä, onko tässä kaikki nyt sellaisessa mallissa, että olisin siihen halunnut kaikkien nimiä ottaa, sillä osa on jo tätä lakia arvostellut: se on jonkun mielestä väärästä kulmasta tehty.

Mutta minä haluan tällä keskustelulla ja tällä lakialoitteella nostaa tämän vakavan asian aivan uudelle keskustelun tasolle. Me tarvitsemme niitä aivan tavallisia pieniä tekoja. Me tarvitsemme opettajille lisää mahdollisuuksia ja keinoja puuttua työrauhaongelmiin ja muuhun. Mutta silloin, kun ne eivät riitä, minun mielestäni on hyvä, että on vielä mahdollisuus myös vanhemmilla, kiusatulla ja muilla puuttua siihen. Yksi tuore pro gradu -tutkielma koulukiusaamisen kriminalisoinnista valmistui viime keväänä. Krista Vierimaan tutkimuksessa todettiin, että 73 prosenttia kiusaajista kertoi, että he olisivat lopettaneet kiusaamisen, jos se olisi ollut rikos, jos se olisi ollut heillä selkeästi tiedossa, että nyt teen rikoksen.

Arvoisa puhemies! Toivon, että lakialoite herättää salissa keskustelua ja myös valiokunnassa keskustelua. Toivon, että se johtaa lopulta siihen, että meillä on tämäkin keino käytettävänä, viimeisenä keinona, vakavan ongelman korjaamiseksi.

Jukka Kärnä /sd:

Arvoisa puhemies! On surullista, että meidän yhteiskuntamme on menossa suuntaan, jossa lasten ja nuorten kasvu ei ole turvallista edes kouluissa, ja että turvallisuuden takia pitää lähteä säätämään tässä tapauksessa erillinen laki kiusaamisesta. Koulukiusaaminen on mielestäni selkeästi rikos, jos sillä jollain tavoin terrorisoidaan ympärillä olevia oppilastovereita. Kiusaaminen ei saa koskaan olla sallittua. Siitä meidän kaikkien pitää pitää ehdottomasti kiinni. Erittäin monissa kunnissa ja kouluissa, aivan oikein, on erilaisia kampanjoita, joissa on täysin nollatoleranssi kiusaamiselle, on se kiusaaminen sitten minkä laatuista tahansa.

Itse olen seurannut perheen kautta, vaimo on opettaja, erittäin läheltä myöskin sitä, että kiusaaminen valitettavasti näyttää lisääntyvän jonkun verran, ja on tarvetta terävöittää asiaa vielä tämän lain muodossa. Mielestäni edustaja Heinosen lakialoite on erittäin kannatettava huolimatta siitä, että meille kaikille pitäisi olla oikeastaan ihan itsestään selvää, ettei kiusata saa ja että kiusaamisella tuottaa mahdollisesti sen jatkuessa pitkään kestäviä, jopa elinikäisiä, traumoja.

Opettajat tekevät kouluissa erittäin arvokasta ja vastuullista työtä kasvattaessaan meidän lapsistamme ja nuoristamme suomalaisen tulevaisuuden tekijöitä. Tästä lakiesityksestä, sen toteutuessa, on varmasti hyötyä meille kaikille paremman yhteisen tulevaisuuden luomiseksi.

Heikki Autto /kok:

Arvoisa puhemies! Haluan myös puolestani edustaja Kärnän tavoin tässä kiittää edustaja Heinosta tästä lakialoitteesta ja tärkeän asian esille nostamisesta. Nämä edustaja Heinosen meille esittelypuheenvuorossaan lukemat nuorten kokemukset kiusaamisesta ovat todella koskettavia, riipaisevia. On aivan selvää, että kenenkään ei tulisi joutua kiusaamisen kohteeksi.

Tämä kysymys on aivan olennainen myös suhteutettaessa tätä hallituksen kärkihankkeeseen eli nuorten yhteiskuntatakuuseen. Jos nuoren mieli on jo koulumaailmassa ja varhaisempien opintojen aikana särjetty, on hyvin vaikeaa nähdä, miten se nuori mieli voisi sitten kestää myöskään työelämän tai jatko-opintojen paineita. Siksi on aivan selvää, että myös esimerkiksi nuorten yhteiskuntatakuun toteutumisen kannalta meidän täytyy saada nollatoleranssi alempien koulutusasteiden kiusaamiseen.

Mutta ennen kaikkea inhimillisestä näkökulmasta kiusaamiseen täytyy saada nollatoleranssi, ja siksi on tärkeää, että tämä Heinosen laki-aloite on tänään täällä suuressa salissa lähetekeskustelussa ja myöhemmin keskustelussa varmasti myös valiokunnassa.

Eeva-Maria Maijala /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämä on erittäin tärkeä asia, ja minä myös kiitän Heinosta tämän asian esille ottamisesta. Minä neljän nuoren äitinä, neljän koululaisen äitinä, olen joutunut seuraamaan hyvin läheltä tätä tilannetta, minkälainen se on erilaisissa kouluissa.

Kiusaajat ja kohteet ovat yleensä alle 15-vuotiaita. Yli 15-vuotiaita koskee tämä nykyinen lainsäädäntö. Nykyisen lainsäädännön osalta minä haluaisinkin tutkimusta siitä, miten tämä lainsäädäntö on käsitellyt näitä tapauksia, missä on kyse puhtaasti koulukiusaamisesta. Mutta nyt sitten näitten alle 15-vuotiaiden osalta minun mielestäni ongelma ovat ennen kaikkea nämä kiusaajat ja heidän perheensä. Heille tulee saada apua, ei rangaistusta niinkään. Elikkä tässä minä koen merkittävänä asiana perhetyöntekijät, kunnan sosiaalitoimen, koulujen välisen yhteistyön, niin että sitä kautta lähdetään yhä voimakkaammin ja enemmän tuomaan esille, miten autetaan näitä ihmisiä, että he pääsevät eteenpäin.

Tuolla käräjäoikeudessa, jos tapaus menee sinne, siinä on se tilanne, että kun nuori on käynyt kerran käräjäoikeudessa, hän on saanut jo tietyn leiman siitä: hän on ikänsä rikollinen. Yritettäisiin auttaa näitä ennen kuin he joutuvat siihen tilanteeseen.

Tämä esitys ei ole vielä todellakaan valmis; siinä Heinonen oli ihan oikeassa, ja olen samaa mieltä teidän kanssanne tästä asiasta. Mutta jatketaan tämän asian valmistelua ja eteenpäinviemistä. Uskon, että tällä saadaan jotain todella hyvääkin aikaiseksi.

Leena  Rauhala  /kd:

Arvoisa puhemies! Edustaja Heinonen on varmasti tehnyt paljon valmistelevaa työtä ja hankkinut tietoa ei pelkästään asiantuntijoilta vaan ihan tätä kokemustietoa, niin kuin hän kertoi näistä tarinoista, ja niistähän me saamme sitä kuvaa, mitä koulukiusaaminen on.

Edustaja Heinonen itsekin toi esille sen, että asia on niin laaja tai ehkä monimuotoinenkin, että ehkä tällä lailla ja tällaisellakaan lailla ei pystytä siihen vastaamaan, mikä se ongelma on. Oli minusta hyvä, että edustaja itse lakialoitteen tekijänä nöyrästi arvioi tämän ja ilmeisesti tarkoittaen myös sitä, että tämän asian eteen joka tapauksessa on tehtävä työtä. Itse opettajana hän sen tietää, mihinkä sen mahdollisesti on myös kohdistuttava, eli koko siihen kouluyhteisöön, mikä tarkoittaa sitä, että kouluympäristön tulee olla turvallinen kaikille oppilaille. Jos siellä häiriötä ja ongelmia ja kiusaamista tapahtuu, niin tavoitteen on todella oltava nollatoleranssi.

Täytyy löytyä siis keinoja, ja siinä mielessä jopa lakialoitteenkin avulla etsitään ja arvioidaan, ovatko nämä meidän lait, mitkä ovat olemassa nyt perustuslaissa ja ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa jne., riittäviä, ja mitä ne mahdollistavat, ja jos todella todetaan, että ne eivät ole riittäviä, niin silloin on etsittävä, mikä se seuraava polku on.

Mutta ehkä minä tässä olisin samoilla linjoilla... Tai kysyisin ainakin, että mikä auttaa sitten sitä koulukiusaajaa ja perhettä, lasta, nuorta, jonka elämä on edessä, parhaiten: rikosoikeudelliseen käsittelyyn meneminen vai sitten se, että sieltä koulun turvallisesta ympäristöstä voisi löytyä niitä tukipilareita — opettajasta ja siitä moniammatillisesta työstä, esimerkiksi oppilashuoltotyöstä, kuraattorien läsnäolosta ja ammatillisesta auttamisesta. Ja silloin kun me puhumme lähipalveluista: koulu ensinnäkin, se on pieni yhteisö, siellä on yhteisöllinen ilmapiiri, jossa on kodinomaista elementtiä, niin että lapsi voi kokea siellä kasvavansa turvallisesti.

Vesa-Matti Saarakkala /ps:

Arvoisa herra puhemies! Minusta tämä kiusaamisasia on sellainen, että sen hoitamisella on kiire, nollatoleranssi pitää olla siinä. Se, että jos lakialoitteessa on vielä jotain parannettavaa, ja sen lakialoitteen tekijä itse mahdollisesti myöntää, se on vain rehellistä puhetta, ja minusta tosi hienoa, että tuodaan tämä aloite tänne käsittelyyn. Se varmasti saadaan valiokuntakäsittelyssä muokattua sellaiseen muotoon, että se läpäisee kaikki perustuslain pykälät jne.

Mielestäni tämä pelotevaikutus, johonka lakialoitteen tekijä viittasi, on merkittävä tekijä siinä, että me saamme kiusaamista vähennettyä, kitkettyä pois. Se, että kiusaaminen on lisääntynyt, tuskin johtuu siitä, että mikään pahuus sinänsä olisi lisääntynyt. Se kertoo siitä, että meidän pahoinvointimme on lisääntynyt. Meillä on yhteiskunnallinen kahtiajako lisääntynyt ja yhteisöllisyys vähentynyt. Mutta siitä huolimatta, vaikka taustalla on tällaisia moninaisia syitä, se ei saa tarkoittaa sitä, ettemme me uskalla tuomita selkeästi ja ihan uusin pykälin tätä koulukiusaamista. Se on nimittäin ihan väärin, että joku toinen joutuu sen sijaiskärsijäksi, että meillä on yhteiskunnassa pahoinvointia. Se ei ole oikein, ja siksi tuen kyllä, että tätä lakialoitetta viedään eteenpäin.

Tuula Peltonen /sd:

Arvoisa puhemies! Opettajat kyllä puuttuvat varmasti näihin kiusaamisasioihin, mutta yleensä tilanne on se, että niitä välineitä ei sitten välttämättä ole sen pidemmälle tai mahdollisuutta sitä asiaa käsitellä siinä hetkessä.

Itse erityisluokan opettajana muistan ne lukuisat keskustelut siellä luokassa, jotka kävimme, että tulisi se ymmärrys siitä, mitä tässä on tehty ja millä tavalla voi menetellä sitten eteenpäin. Elikkä se pitää katkaista heti välittömästi se kiusaaminen. Siitä pitää lähteä joka tapauksessa.

Se, että kiusaaminen kriminalisoidaan, ei sinänsä minun mielestäni kuitenkaan anna opettajalle vieläkään riittäviä välineitä siihen, että... Siinähän ohjataan siis nuori, lapsi rangaistuksen pariin. Mutta mitä tapahtuu sen jälkeen? Minä haluaisin kiinnittää näihin asioihin paljon enemmän huomiota: eli millä tavalla sitten työstetään tämä asia ja minkälaiset käytännöt siellä koulussa on olemassa, joilla sitten pystytään vaikuttamaan tähän, että kiusaamista ei todellakaan ole.

Opetusministeri Gustafssonhan on nyt tarttunut tähän asiaan, ja häneltä on tulossa toimenpiteitä tästä, elikkä niitä on hyvä sitten odottaa ja keskustella niistä. Myös itse olen kutsunut kansanedustajia työryhmään, johon on ilahduttavan moni tullut mukaan, ja nyt aiotaan pistää sitten kokous pystyyn ja pohtia näitä asioita myös yhdessä.

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa puhemies! Meillä varmasti kaikilla on joko omia kokemuksia tai lähipiiriin kohdistuvia kokemuksia kiusaamisesta ihan kouluajoilta alkaen. Surullisinta on se, että tutkimusten mukaan kiusaaminen alkaa usein jo päiväkotivaiheessa. Sitten se jatkuu koko kouluajan, siirtyy edelleen työelämään ja lopulta jopa vanhainkodissa esiintyy tällaista kiusaamista. Tutkimusten mukaan uhrit ovat aina samoja ja samaten tekijät ovat samoja henkilöitä. Eli siinä mielessä on erittäin tärkeätä, että tähän kiusaamiseen puututtaisiin jo päiväkotivaiheessa ja sille olisi ehdoton nollatoleranssi, koska kiusaaminen aiheuttaa hyvin paljon kärsimystä uhrille ja myös koko hänen lähipiirilleen. Suomessahan on hyvin korkeat masennustilastot ja itsemurhatilastot. Uskoisin, että tämä kiusaaminen on yksi syy siihen, että ihmiset eivät jaksa elää ja sitten päätyvät lopulliseen ratkaisuun, joten varmasti pystyttäisiin välttämään myös masennusta ja itsemurhia, jos tähän kiusaamiseen päästäisiin puuttumaan riittävän varhaisessa vaiheessa.

Sitten pohdin tätä, että jos rikoslakiin pistettäisiin tällaiset omat pykälät kiusaamiseen liittyen, niin pelotevaikutus tietysti on hyvä, mutta onko se kuitenkin liian jykevä keino? Itse kannatan lähinnä pehmeämpiä keinoja silloin, kun kohteena ovat lapset. Kannatan sitä, että kunnissa olisi riittävästi koulukuraattoreita ja psykologeja, jotka voivat ajoissa auttaa kiusattuja ja myös kiusaajia, jotka helposti myös itse voivat pahoin. Eli ongelmaan pitäisi puuttua mahdollisimman aikaisin, jo päiväkotivaiheessa.

Jani Toivola /vihr:

Arvoisa puhemies! Kuten kaikki muutkin täällä, ihan haluan aluksi kiittää edustaja Heinosta tästä keskustelusta. Tämä on tosi tärkeä keskustelu.

Minä olen itse viimeisen neljän vuoden aikana käynyt noin 300 yläkoulussa ympäri Suomea puhumassa nuorten kanssa elämäntaidoista, ihmisenä olemisesta ja erilaisuuden kohtaamisesta. Siitä näkökulmasta ehkä katson tätä aihetta ja voin täysin nojautua siihen käsitykseen, että koulukiusaamisen määrittely on iso ongelma, ja se aiheuttaa myös paljon sitä, että siihen ei aina pystytä puuttumaan.

En ole oikeastaan muodostanut itselleni valmista kantaa varsinaisesti tästä aloitteesta, vaan enemmänkin käyn tämmöistä pohdiskelevaa keskustelua. Minä olen ymmärtänyt myöskin, että tässä kiusaamisongelmassa yksi iso asia, mistä paljon vaietaan, on se, että koulut eivät haluaisi ikään kuin päästää ulkopuolelle sitä tietoa, jos heillä on esimerkiksi tämmöistä vakavaa kiusaamista, eli käydään tämmöistä vähän niin kuin epätervettä kilpailutilannetta myös koulujen välillä. Minä mietin, miten tämmöinen asia sitten, jos siitä tulee rangaistava teko laissa, vaikuttaa tähän. Tuleeko vieläkin enemmän semmoista, että halutaan ikään kuin varjella niitä tilanteita, että ne eivät pääse ulos, ja sitä kautta ikään kuin jo johdon tasolta koulusta välttämättä ei aina systemaattisesti puututtaisi? Tämä ei ole aina tilanne, mutta tämmöisiä viestejä tulee paljon kiusattujen lapsien perheiltä, missä he kokevat, että ikään kuin jo sen yksittäisen koulun tasolla ei ikään kuin jotenkin systemaattisesti ole johdettu sitä tilannetta tai pistetty stoppia saman tien.

Sitten minä miettisin opettajan näkökulmasta, että kiusaamiseen liittyy tänä päivänä vahvasti sosiaalinen media, eri kulttuuritaustat ovat vielä yksi ongelma, seksuaalivähemmistöt. Nämä ovat sellaisia asioita, missä on puutteita myöskin opettajan koulutuksessa ja täydennyskoulutuksessa, jolloin minä katson, että sekin on semmoinen asia, mitä pitäisi hoitaa ikään kuin ehkä ennen kuin mentäisiin tähän äärilaitaan.

Sitten minä tiedän, että Norjassa on vahvasti haluttu puuttua koulukiusaamiseen, ja siellä yksi osa sitä on se, että on tullut tämmöinen valtakunnallinen elämäntaitoaine, mikä on kaikissa peruskouluissa. Meillähän on Kiva Koulu -hanke, mikä on yli 90 prosentissa kouluja ilmeisesti tällä hetkellä. Miettisin myös sitä, voisiko Suomessa olla tämmöinen elämäntaitoaine, mikä olisi ikään kuin Kiva Koulu -hanke, sovittelumalli ja sen pohjana draama oppiaineena, joka opettaa vuorovaikutusta, palautteen antamista, jokaisen ihmisen elämäntarinan ikään kuin kunnioittamista.

Mutta tässä on paljon hyvää, eli en todellakaan tällä puheenvuorolla teilaa tätä keskustelun avausta.

Satu Haapanen /vihr:

Arvoisa puhemies! Minäkin kiitän edustaja Heinosta tästä lakialoitteesta. Varmasti se, että kiusaaminen olisi rikokseksi myös määritelty, nostaisi sitä kynnystä, mutta nykyisessä laissakin on toki jo mahdollisuuksia puuttua kiusaamiseen. Minäkin pohdin vielä asiaa tältä kannalta.

Täällä on tullut todella hyviä keinoja, kuinka kiusaamista voitaisiin vähentää. Erityisesti edustaja Ruohonen-Lerner esitti tämän ajatuksen, että tähän nokkimisjärjestykseen pitäisi puuttua jo ihan päiväkodissa. Kysymyshän on kiusaamisessa monesti nimenomaan vallankäytöstä.

Minusta myös yksi keino voisi olla se, että sekoitettaisiin ikäluokkia: vanhemmat oppilaat ottaisivat vastuuta pienempien hoitamisesta ja opettamisesta. Monesti kysymys on siitä, että ihan on tekemisen puutetta. Meidän oppilaat ja lapset pystyisivät paljon paremmin huolehtimaan toisistaan, ja näitä välittämisen taitoja, huolenpidon taitoja täytyisi kouluissakin opettaa. Opettajana on hyvin vaikeaa monesti huomata sitä kiusaamista. Se ei välttämättä tapahdu opettajan silmien alla, ja toisinaan lapsen kokemus ja perheen kokemus kiusaamisesta voi olla myös sellainen, joka ei välttämättä näy ihan konkreettisesti siinä arjessa, mutta aina on otettava vakavasti se, kun lapsi tai perhe ilmaisee, että lasta kiusataan.

Mikä mahdollistaa sitten kiusaamisen? Meidän tulisi vahvistaa koko yhteisössä niitä taitoja, että me puutumme, lapset, aikuiset, nuoret puutumme, silloin yksilöinä siihen, kun jotakin kohdellaan väärin, ja tällä on jo yksistään hyvin tärkeä merkitys lapselle, että joku on tuominnut sen kiusaamisen. Hyväksytään erilaisuutta, juhlitaan erilaisuutta, lähestytään tätä teemaa positiivisesti. On tärkeää, että käymme nyt tästä asiasta keskustelua — kiitän siitä.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! Olin matkalla jo.

Haluan kiittää hyvästä keskustelusta ja siitä, että tämä vakava asia saa huomiota. Itse olin koulukiusaaja. En sitä toki silloin itse tajunnut, kun olin kouluikäinen poika. Olin vähän villi, vauhdikas, en ymmärtänyt sitä, mutta aikuisiällä muutama on tullut sanomaan, että "sä kiusasit meitä", ja kyllä se tietyllä tavalla jäi mietityttämään ja pohdituttamaan, että niin se varmasti oli. Minä pojanviikarina koin sen ehkä enempikin leikiksi, olin olevinani hauska ja monenmoista muuta, mutta niin eivät kokeneet sitten ne, jotka olivat kohteina siihen muka hauskuuteen taikka johonkin muuhun. Kyllä se osittain herätti minua siihen, että ei ole hirveän helppo välttämättä lasten ja nuorten ymmärtää sitä, mikä on kiusaamista ja miten vakavasta asiasta on kyse.

Toisaalta sitten myöhemmin, kun tulin opettajaksikin, onneksi aika harvoin sain palautetta siitä, etten ollut osannut puuttua kiusaamiseen, mutta toki niitäkin viestejä tuli, että hei, tähän täytyisi puuttua. Yksi vaikeimpia kiusaamisen muotoja on se, että eristetään taikka jätetään ulkopuolelle, ja siihen opettajana oli vaikea puuttua, ja siihen ei toki tämäkään lakialoite kovin helpolla pysty pureutumaan. Oma ohjeeni oli, että kaikista ei tarvitse tykätä mutta kaikkien kanssa täytyy tulla toimeen taikka kaikkien kanssa pitää pystyä tekemään koulutyötä. Kyllä samanlaisia piirteitä on minun mielestäni myös työelämässä, hyvin paljon samoja piirteitä on lasten käyttäytymisessä kuin meillä aikuisillakin, ja kyllä me varmasti olemme jollain tavalla roolimalleja siinäkin.

Olen edustaja Peltosen, opettajakollegani, kanssa hyvin samaa mieltä, että kyllä valtaosa opettajista näihin puuttuu, mutta niin kuin omana henkilökohtaisenakin kokemuksenani sanoin, niin välillä on sellaisia tilanteita, että emme me opettajat näe sitä, mitä tapahtuu. Se tapahtuu joko sellaisissa paikoissa, etteivät aikuiset ole paikalla, taikka sillä tavalla, että emme välttämättä edes oivalla sitä, että toinen kokee sen kiusaamiseksi, puhumattakaan tietysti sitten sellaisesta väkivallasta, joka tapahtuu jossain muualla, koulumatkoilla esimerkiksi.

Mutta valitettavasti Suomessa on tilanteita, joissa opettajat eivät puutu edes, vaikka he tietävät. Tällaisiakin opettajia valitettavasti on, ja uskallan itse opettajana sen sanoa. Täällä tuotiin esille muun muassa se, että vaietaan mahdollisesti sen takia, että ei haluta omalle koululle huonoa mainetta, tai joku muu syy voi olla siihen, että siihen kiusaamiseen ei puututa.

Minun mielestäni kaiken lähtökohta on juuri niin kuin edustaja Rauhala ja Ruohonen-Lerner ja monet muut toivat esille, että pitää puuttua ensin kaikin muin keinoin. Tämä on viimesijainen keino, joka olisi se, että voitaisiin puuttua myös lain kautta siihen: silloin, kun opettaja ei puutu siihen taikka vanhemmat kokevat niin, että he haluavat nyt, että tämä asia otetaan vakavasti, olisi myös tämäntyyppinen keino. Ja sitten toisaalta olisi se viesti, että menisi lapsille ja nuorille tietoon, että koulukiusaaminen ei ole missään tapauksessa hyväksyttävää, puhuttaisiin siitä, mikä on kiusaamista, ja ennen muuta ilmoittaisimme, että me emme suomalaisessa yhteiskunnassa tätä hyväksy, emme päiväkodissa, koulussa, emme työpaikoilla.

Tärkeätä on, arvoisa puhemies, paneutua siihen, miksi kiusaamista on, ja sehän on resurssikysymys, ja sen takia on hyvä, että on esimerkiksi Kiva Koulu -hanke käynnistetty, niin kuin edustaja Toivola esille toi. Yli 90 prosentissa, 2 500 koulussa, Kiva Koulu, eli kiusaamisesta vapaa koulu -ohjelma, on tänä päivänä käytössä. Edustaja Toivolan ajatus siitä, että tällaista elämänhallinta-ainetta voisi olla, on minun mielestäni hyvin kannatettava.

Opettajille pitää antaa mahdollisuus tehdä opettajan työtä ja myös sitten keinot puuttua järjestyshäiriöihin. Sieltä ne usein lähtevät ja ketjuttuvat.

Kyllä tässä keskustelussa tietysti on hyvä muistaa sekin, että kiusaaja on myös usein itsekin uhri ja hänkin tarvitsee apua ja auttamista. Eli missään tapauksessa ei tämän lakialoitteen tavoite ole se, että kiusaaja jollain tavalla laitettaisiin tolpan nokkaan, vaan viimekertaisena keinona se otetaan käyttöön ja sillä lopetetaan se kiusaaminen. Mutta, totta kai, lähtökohtana pitää olla se — ja tiedän, että jokainen opettaja ja vanhemmat tekisivät niin — että yritetään löytää syyt siihen, mistä se kiusaaminen johtuu, ja viedä sitä viestiä eteenpäin, mitä esimerkiksi edustaja Toivola on itse vienyt suomalaisiin kouluihin.

Arvoisa puhemies! Tämä on monisäikeinen asia, ja olen erittäin tyytyväinen, että tästä on virinnyt näin hyvä ja vilkas keskustelu ja myös pohtiva keskustelu siitä, millä tavalla asiassa pitäisi edetä. Mielelläni kuulen lisää ajatuksia, mitä koulukiusaaminen suomalaisessa yhteiskunnassa kansanedustajien mielestä tarkoittaa.

Markku Mäntymaa /kok:

Arvoisa herra puhemies! On todella hyvä, että tästä vakavasta asiasta, koulukiusaamisesta, keskustellaan. Minä olen itse toiminut noin kolmisenkymmentä vuotta koulupoliisina ja pitänyt tuhansia tunteja sekä oppilaille että myöskin vanhempainillassa vanhemmille. Monta kertaa on kysytty, mitä se koulukiusaaminen todella on. Minä olen itse sen määrittänyt niin, että se on semmoinen hyvinkin subjektiivinen tunne: jos siitä uhrista tuntuu siltä, että hän on kiusattu, niin silloin se täyttää koulukiusaamisen merkit. Kyseessä on todella vakava ongelma.

Tässä tuli esiin jo muun muassa tämä Kiva Koulu -järjestelmä, joka perustuu nopeaan puuttumiseen. Haluan myöskin heittää pallon vanhemmille. Tänä päivänä vanhempien pitää kertoa lapselle, mikä on oikein, mikä väärin; pitää olla kiinnostunut, missä lapsi menee, mitä se tekee. Kaikkea ei voi yhteiskunnan piikkiin laittaa.

Myöskin koulupoliisitoiminta, joka toimii joissain paikoissa äärettömän hyvin, tukee opettajien toimintaa oppilashuoltoryhmissä. Noin kolmisen vuotta sitten poliisiylijohtaja määräsi mahtikirjeellä joka ainoaan oppilaitokseen Suomenmaassa koulupoliisin, ja niin kuin sanoin, resurssit ovat rajalliset ja tämä järjestelmä ei aina toimi.

Minäkään en ole aina ihan vakuuttunut siitä, onko lainsäädännössä mentävä siihen, että tämä kiusaaminen määrätään rangaistavaksi, vai onko muita keinoja ensin selvitettävä. Varmasti muita keinoja pitää ensin selvittää ja sen jälkeen pohtia tätä kriminalisointia koulukiusaamisessa.

Maria Tolppanen /ps:

Arvoisa herra puhemies! Kiusaaminen on pahoinpitelyä, ja pahoinpitely on aina rikos, ja se on kriminalisoitu. En näe mitään syytä, minkä takia kiusaamista ei voitaisi suoraan myöskin kriminalisoida. En ymmärrä sellaista puhetta, että kiusaajaa tarvitsee paapoa ja tarvitsee ymmärtää, koska hänellä menee niin huonosti. Voin vakuuttaa, että kiusattu lapsi on se, jolla tulee menemään huonosti. Puhun tästä asiasta sillä prestiisillä, että olen ensimmäiseltä koulutukseltani nuorisosihteeri ja tehnyt paljon nuorten kanssa yhteistyötä.

Se on totta, että myöskin kiusaajaa täytyy auttaa, mutta se ei ole niinkään koulun asia, se kuuluu jo sosiaalitoimelle ja mahdollisesti lastensuojelupuolelle, jos ollaan alle 15-vuotiaita. Mutta sieltä täytyy löytyä apua siihen.

Myös se on äärimmäisen tärkeää, että lasten koulumatkojen on oltava turvallisia. Täällä on linjattu, että koulun opettajat eivät voi puuttua ja koulu ei voi puuttua koulumatkoihin. No, kuka niihin voi puuttua? Jostakin täytyy löytyä apu myöskin sinne koulumatkoille. Onko se sitten se, että palkataan näitä nuoria, kun niitä nyt pitää palkata — ja se on hyvä, että palkataan — esimerkiksi saattamaan lapsia kouluun, jotta päästään siihen tilanteeseen, että koulumatkoilla pystytään kulkemaan rauhassa? Niin että yhdenkään pienen pojan tai pienen tytön ei tarvitse henki kurkussa juosta ja katsoa nurkan takaa, uskallanko mennä seuraavaan kohtaan vai enkö uskalla. Se on hirvittävää elämää sellaiselle lapselle.

Rangaistus on aina tultava kiusaajalle. 15 vuotta täyttänyt väkivaltainen ihminen tietää olevansa väkivaltainen. Siitä olen täysin vakuuttunut, valitettavasti.

Sitten sellainen hyvin ikävä asia, mistä ei oikeastaan tietenkään saisi edes puhua: on hyvä myöskin muistaa sellainen asia, että valitettavasti koulumaailmassa myös opettajat kiusaavat. Se on vaikea asia. Miten me puutumme siihen, miten me näytämme sen toteen, jos lapsi kokee, että näin on tapahtunut?

Lars Erik  Gästgivars  /r:

Arvoisa puhemies! Kiitos edustaja Heinoselle! Olen sen verran vanha, että uskallan avautua myöskin itse. Tunsin sydämessä joka sanan, jonka Heinonen esitti kiusaamisesta.

Minulla kesti 30 vuotta päästä sinuiksi itseni kanssa. Tämä asia on erittäin tärkeä, ja minusta tämä pitäisi saada lakiin ja nollatoleranssi. Muuten on hirveän monta ihmistä, mitkä joutuvat tämäntyyppiseen tilanteeseen. Minulle tämä epävarmuus kääntyi kuitenkin loppujen lopuksi hyväksi, koska otin ja näytin kiusaajille, että pystyn johonkin, ja näin ollen minä olen sinut itseni kanssa. Kiitos tästä lakiesityksestä!

Tuula  Peltonen  /sd:

Arvoisa puhemies! Tämä elämäntaito-oppiaine, johon edustaja Toivola tuossa viittasi, oli todellakin tämän tuntijakotyöryhmän keskustelussa viime kaudella, kun siellä esitystä tehtiin. Uudessa tuntijakoesityksessä ei ollut mahdollisuutta uusien oppiaineiden lisäämiseen tämän budjetoinnin takia, ja valitettavasti tätä ei nyt saatu siellä aikaan. Mutta tulevaisuudessa tämä olisi varmasti käsiteltävä asia, ja kannatan kyllä elämäntaidon käsittelyä, myös draamapedagogiikkaa. Se on erittäin hyvä keino näissä tilanteissa.

Sen sijaan pidän erittäin ikävänä asiana sitä, jos perussuomalaisten linja on tämä, että kiusaaja ei tarvitse mitään apua — niin kuin edustaja Tolppanen täällä mainitsi, paapomista — vaan hänelle riittää pelkkä rangaistus. Tämä on kyllä minun mielestäni aivan väärä käsitys tästä asiasta, koska nimenomaan näitä nuoria pitää auttaa, että he pääsevät elämässään eteenpäin, ja silloin pitää olla kaikkia keinoja käytettävissä, ei pelkästään rangaistus.

Maria Tolppanen /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! En sanonut, että kiusaajaa ei pidä auttaa. Sanoin, että kiusaajaa pitää myös auttaa, mutta sen avun pitää tulla ehkä jostakin muualta kuin koulusta. Sen pitää tulla sosiaalitoimen puolelta tai lastensuojelun puolelta, koska on varmasti hyvin todennäköistä, että kun ihminen kiusaa, niin hänellä eivät ole kaikki asiat kunnossa siellä kotona. Niihin kotiasioihin pitää puuttua. Mutta koulun ensisijainen tehtävä on turvata jokaiselle lapselle turvallinen koulupäivä, ja jonkun muun, kun näköjään koulun ei, on turvattava myöskin turvallinen koulumatka, niin että koulussa ei tarvitse pelätä eikä koulumatkalla tarvitse juosta henki kurkussa.

Jaana Pelkonen  /kok:

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin kiitos edustaja Heinoselle tärkeän aiheen esiin nostamisesta ja kiitos edustaja Toivolalle, joka jo poistui, loistavasta puheenvuorosta, jonka innoittamana muutama nopea kommentti tähän keskusteluun.

On siis erittäin tärkeätä, että aiheesta keskustellaan nyt ja aiheesta keskustelua jatketaan tulevaisuudessakin, mutta pelkkä keskustelu ja puhuminen eivät riitä, vaan tarvitaan niitä tekoja, ja tärkeä ryhmä tekojen suhteen olemme me aikuiset, nimittäin ennen kaikkea sen suhteen, minkälaisen mallin omalla käyttäytymisellämme annamme lapsille ja nuorille. Kiusaamista ei tapahdu vain kouluissa ja päiväkodeissa, vaan arkielämässä joka paikassa, niin mediassa kuin työpaikoillakin, eli tässä joka ikisellä meistä olisi peiliin katsomisen paikka.

Lauri Heikkilä /ps:

Arvoisa puhemies! Koulukiusaaminen on yleistynyt, ja viime aikoina on lehdistä voinut lukea, että myöskin opettajia on kiusattu. Nyt tämän lakialoitteen yhteydessä voisi ajatella, pitäisikö tätä laajentaa sillä tavalla, että valiokuntakäsittelyssä nämä säännöt tulisivat koskemaan myös opettajia elikkä tapausta, jossa oppilaat pahoinpitelevät tai kiusaavat opettajia. Viime viikkoina on pahoinpidelty useita opettajia. Yksikin esimerkki oli, kuten Iltalehdestä voi lukea, että 8-vuotias poika oli pahoinpidellyt neljää naisopettajaa. Elikkä jotain pitäisi tehdä myös opettajan valtuuksien selkeyttämiseksi, että opettajat voisivat estää pahoinpitelyjä ja kiusaamista kohdistumasta toisiin oppilaisiin ja itseensä koulussa.

Satu Haapanen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Kiusaamisella on monenlaisia ulottuvuuksia ihmisen elämään, vielä myöhemmin tulevaisuuteen, ja monesti joku lapsi kokee toisen nimittelyn ja puhuttelun tai ilkeän käytöksen kiusaamisena, toinen antaa sen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kiusaamisen tunnusmerkki on nimenomaan, mitä edustaja Heinonenkin on määritellyt täällä, pitkään jatkunut toisen häirintä.

Mutta oleellista olisi näitten hyvien keinojen lisäksi, mitä olemme jo kuulleet, lapsen itsetunnon vahvistaminen jo ihan pienestä lähtien. Tämä työ tehdään kotona, ja tähän tarvitaan työkaluja sekä kodeissa että kouluissa. Kouluissa tarvitaan lisää aikuisia katsomaan ja valvomaan ja luomaan sitä turvallisuutta sekä luokkahuoneessa että pihalla että koulumatkoilla.

Tässä yhteydessä haluaisin kysyä näin yleisesti, mitkä ovat meidän yhteiskuntatakuumme mahdollisuudet kiusaamiseen puuttumisessa mutta varsinkin sen jälkien selvittämisessä. Olen kuullut nyt oppilaitoksissa kierrellessä ja rehtoreita tavatessa, että monesti nämä nuoret aikuiset, jotka ovat syrjäytymässä järjestelmästä, ovat arkoja, hiljaisia, heidän itsetuntonsa on nollilla. Tässä yhteydessä olen hieman huolissani siitä, että jos keskitämme opetusta suuriin oppilaitoksiin, niin onko niissä mahdollista kohdata nuori ihminen yksilöllisesti. Pienissä oppilaitoksissa monesti on sellainen henki, että siellä on mahdollista keskustella, vahvistaa nuoren itsetuntoa, ja näkisin, että tämä on myöskin erittäin tärkeää työtä kiusaamisen alalla ja varsinkin näitten nuorten ihmisten, joista koko maamme ja maanosamme ja maapallommekin tulevaisuus riippuu, vahvistamiseksi. Tämä on iso ja tärkeä asia, ja hyvä, että keskustelemme.

Timo  Heinonen  /kok:

Arvoisa puhemies! Olen samaa mieltä, että on hirveän tärkeää, että lähdemme puuttumaan sieltä, mistä ne syyt ovat. Siellä minun mielestäni ensimmäinen ja tärkein on tietysti se, että opetusryhmät ovat riittävän pieniä, ja tietysti se, että tukipalvelut ovat riittävät, ja toisaalta se, että erityistuen tarvitsevat saisivat apua. Esimerkiksi psykologeja tässä maassa on varsin vaikea saada edes täällä kasvualueella, puhumattakaan sitten muista alueista.

Tätä lakialoitettani aiemmin on arvosteltu siitä, että se muka jollain tavalla aiheuttaisi sen, että koulut eivät puuttuisi koulukiusaamiseen. Sitä ei tässä keskustelussa ole esille nostettu, mutta minua on arvosteltu siitä, että tämä tekisi niin. En oikein ymmärrä sitä, ja haluan sen näkökulman tuoda tähän, koska varmasti joku tätä keskusteluakin kuunteleva sitä pohtii. Olen varma, että kouluissa puututtaisiin ensin siihen. Ei sieltä koulusta ensimmäisenä soitettaisi poliisille, että nyt täällä kiusataan, vaan ensin siihen puututtaisiin aivan normaalin koulun pelisääntöjen, järjestyssääntöjen ja muiden kautta aivan samalla tavalla kuin jo nyt.

Koulun alueella tupakanpoltto on kielletty. Ei sinne poliisia heti ensimmäisenä soiteta, vaan siihen puututaan mahdollisimman pitkään muilla keinoin, ja viimeisenä keinona sitten saatetaan käyttää poliisin paikalle kutsua. Taikka mopolla ajaminen: siellä koulun alueella pörrätään. Siihen voisi poliisin soittaa paikalle. Eivät opettajat sinne poliisia soita ensimmäisenä eivätkä toisena eivätkä vielä kolmantenakaan kertana, mutta ehkä sitten, jos siihen ei millään muulla keinolla pysty puuttumaan, on hyvä, että on käytettävissä laki, jossa sanotaan, että näin ei voi toimia, ja silloin siihen voi poliisi puuttua. Tämä on asia, jonka halusin tähän vielä esille nostaa, ja otan vielä myöhemmin esille muutaman vastauksen näihin aiempiin puheenvuoroihin.

Jari  Lindström  /ps:

Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin kiitoksia edustaja Heinoselle äärimmäisen tärkeän asian esille nostamisesta.

Gästgivars äsken kertoi tuossa olleensa koulukiusattu, niin olen ollut minäkin. Olen käynyt semmoisen helvetin läpi, että oikeastaan niitä muistoja ei unohda ikinä. Minä selvisin siitä sillä asenteella, että minä näytän noille. Siihen myös liittyi semmoisia tunteita kuin viha, katkeruus, heikentynyt itsetunto. On äärimmäisen tärkeää, että me puhumme näistä asioista emmekä vaikene näistä, koska nämä tämmöiset tunteet, mitä tuossa äsken mainitsin: se on aina kiikun kaakun, kumpaan suuntaan se kääntyy. Kääntyykö se siihen, että alat itse tekemään sitä samaa, eli kostat ja ryhdyt itse kiusaajaksi? Toinen vaihtoehto on se, että annat anteeksi. Sinun ei tarvitse ikinä sitä unohtaa, mutta anteeksiannosta lähtee paljon.

Kun on työelämässä ollut luottamushenkilönä ja törmännyt myös työpaikkakiusaamiseen, niin eräs hyvä keino siihen puuttumiseen on äärimmäisen rohkea: ottaa ne kaikki henkilöt siihen ja jutella naamasta naamaan, nostaa se kissa pöydälle. Siihen eivät kaikki pysty. Onneksi itselläni on semmoisia kokemuksia, että meillä oli semmoinen työnjohtaja, joka uskalsi siihen ryhtyä, ja se tavallaan laukaisi sen tilanteen. Puhuttiin, jokainen sai sanoa, mikä mättää, ja se oli äärimmäisen hyvä tapa toimia.

Reijo  Hongisto  /ps:

Arvoisa herra puhemies! Minäkin kiitän edustaja Heinosta erinomaisen hyvästä lakialoitteesta, ja kun tuossa edustaja Mäntymaa totesi, että hän on 30 vuotta kiertänyt kouluissa koulupoliisina, niin minullakin siellä on aika monta vuotta vierähtänyt ja aika monta tuntia olen oppilaille ollut keskustelemassa, ja myöskin tällaisista erittäin aroista ja herkistä asioista on tullut keskusteltua, ja monet vanhemmat ovat soittaneet, ottaneet yhteyttä, ja olen joutunut kuuntelemaan aika liikuttavia tarinoita elävästä elämästä.

Kun kiusaamisesta puhutaan, niin se on sellaista, jota ei voi vaa’alla punnita eikä metrimitalla mitata: se on semmoinen tunne. Jotkut ihmiset ovat herkempiä, joku tuntee tulleensa kiusatuksi huomattavasti kevyemmällä tavalla, joku toinen tuntee, että eihän tässä ole mitään, tämähän on huumoria. Jos ja kun tällaista lähdetään laiksi valmistelemaan, tämän teon tunnusmerkistöön on kirjoitettava riittävän selvästi ja yksityiskohtaisesti, että tämä teko uppoaa tunnusmerkistöön.

Muutamissa puheenvuoroissa on tullut esille, että opettajat eivät halua puuttua kiusaamiseen, jotta koulu ei saisi negatiivista julkisuutta. Tällaistakin on minulle viestitetty. Tämän takia on mielestäni syytä pohtia myös sitä, mihinkä opettaja syyllistyy vai syyllistyykö opettaja johonkin, jos hänen tietoonsa tulee selvä, selkeä kiusaamistapaus, mutta hän ei siihen puutu. Onko kysymyksessä rikoksen suosiminen tai joku muu, mutta jonkinlainen sanktio tai moite myös opettajalle täytyisi tulla siitä.

Nykyisen lain mukaan rangaistavuuden alaikäraja on 15 vuotta, niin kuin tuli muutamissa puheenvuoroissa esille, ja me kaikki tiedämme, että kiusaamista tapahtuu huomattavasti nuorempien ikäluokkien keskuudessa. Mielestäni kuitenkaan tätä rangaistavuuden ikärajaa ei tule laskea: se on syytä säilyttää tässä 15 vuodessa.

Lopuksi vielä se, että mielestäni kiusaaminen ei ole henkilön luonnollista ja normaalia käytöstä. Siihen on joku syy, ja on tärkeää selvittää se syy ja opettaa kiusaajaa ymmärtämään tekonsa järjettömyys ja seuraukset, ja näin myös kiusaajaa tulee auttaa. Se on ainakin minun henkilökohtainen kantani. Kannatan lämpimästi tätä edustaja Heinosen tekemää lakiesitystä.

Osmo Kokko /ps:

Arvoisa puhemies! Myös minä kiitän edustaja Heinosta. Hän on tuonut erittäin tärkeän asian esille. Voin myös itse henkilökohtaisesti kertoa sen, kuten edustaja Gästgivars ja myös edustaja Lindström kertoivat itsestään, että olen ollut koulukiusattu. Maaseudulla tunsivat naapurit toisensa ja muuta, tiesivät taustat — olin köyhistä oloista — siellä koulumatkoilla jouduin kiusatuksi, mutta se ei ole millään tavalla minun psyykettäni heikentänyt eikä muuta, olen päässyt asioiden yli.

Näen, että pitkälti näissä asioissa lähdetään sieltä kotoa. Omalla tavallaan meillä yhteiskunnassa on hyvinvointia, mutta se on tuonut myös perheisiin pahoinvointia. Ei sillä tavalla enää pidetä huolta lapsista niin kuin ennen, perheet ovat hajonneet jnp. Näihin seikkoihin pitäisi erittäin paljon kiinnittää huomiota.

Toinen on kuntatasolla sitten se, että meillä on resursseja siellä: kouluilla olisi ne koulukuraattorit ja muut, jotka tekevät tätä ennalta ehkäisevää työtä tässä asiassa, ja siellä olisi riittävät resurssit. Tämä on erittäin merkittävää.

Näin ollen tarvitaan tähän tärkeään asiaan myös yhteiskunnan lisäpanostuksia, mutta totta kai kaikki lähtee sieltä perheestä.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! Haluan vielä tämän keskustelun lopuksi kiittää kaikkia edustajia, jotka ovat tähän keskusteluun osallistuneet. On mukava huomata, että tästä asiasta vallitsee varsin vahva yhteisymmärrys siinä suhteessa, että kiusaamiseen pitää puuttua ja sitä ei saa hyväksyä ja siihen pitää ennen muuta puuttua pehmein keinoin, siitä olemme varmasti kaikki samaa mieltä. Olen myös tyytyväinen siihen, että varsin moni tässä salissa on kantanut huolta siitä, että pitää olla myös keinoja sitten puuttua, jos mikään ei auta.

Edustaja Hongisto toi esille sen, että rikoksesta kiinni jäävä alle 15-vuotias ei ole rikosoikeudellisesti vastuussa, ja näin on, enkä esitä siihen muutosta. Toisaalta pitää muistaa, että ei alle 15-vuotiaskaan rikoksesta kiinni jäävä selviä seuraamuksitta teoistaan, vaan hänestä tehdään lastensuojeluilmoitus ja hänen rikoksensa tai muu tilanteensa käsitellään siis sosiaaliviranomaisten kanssa. On syytä myös muistaa se, että alle 15-vuotias on vastuussa aiheuttamistaan vahingoista ja jo yli 7-vuotias on vahingonkorvausvastuussa. Nämä ovat sellaisia asioita, jotka tässä on myös hyvä pitää esillä. Korvausvastuu ei poistu, vaikka olisi siis alle 15-vuotias tekijä.

Olemme varmasti kaikki samaa mieltä siitä, että myös siihen tekijään, kiusaajaan, pitää kiinnittää huomiota. Olen aivan varma, että näin meistä jokainen ajattelee.

Tässä lakiehdotuksessa ei myöskään oteta kantaa siihen, että kiusaajan pitäisi olla aina lapsi taikka koululainen. Ei tässä mainita missään sitä, vaan tämä nimenomaan lähtee siitä, että koulukiusaaminen tapahtuu kouluympäristössä tai henkilöt tuntevat toisensa koulun kautta. Eli tässä on kaksi elementtiä, jotka ovat tuon Krista Vierimaan tutkimuksessa esille nousseita perusteluja. Siinä nimenomaan on ajatus se, että siinä pitää olla selkeä yhteys siihen kouluun: joko se tapahtuu siellä tai sitten he tuntevat toisensa koulun kautta ja silloin se voi tapahtua muualla.

Hyvin tärkeää on se, että koulukiusaaminen on toistuvaa toiseen henkilöön tapahtuvaa kiusantekoa ja se on omiaan aiheuttamaan vahinkoa, kärsimystä tai pelkoa loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa tai uhkaamaan loukattua, ja nämä teot tapahtuvat siis kouluympäristössä tai koulun kautta. Silloin näitä koulukiusaamisen tekoja, jotka olen lakiesitykseen kirjannut, ovat esimerkiksi

— ruumiillisen väkivallan tekeminen toiselle — tietysti aivan selkeää, se on rikos jo tänäkin päivänä

— valheellisen tiedon tai vihjauksen esittäminen toisesta siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka muuten kuin aiemmin tässä kohdassa mainitulla tavalla toisen halventaminen

— toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan esittäminen oikeudettomasti joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville, esimerkiksi nettikiusaamisen kautta, siten että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa ja kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa

— toisen pakottaminen oikeudettomasti väkivallalla tai uhkauksella tekemään, sietämään tai tekemättä jättämään jotakin

— toisen pakottaminen muulla kuin rikoslain 31 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla uhkauksella luopumaan taloudellisesta edusta, johon rikoksentekijällä tai sillä, jonka puolesta hän toimii, ei ole laillista oikeutta

— aseen nostaminen toista vastaan tai muulla tavoin toisen uhkaaminen rikoksella sellaisissa olosuhteissa, että uhatulla on perusteltu syy omasta tai toisen puolesta pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden tai omaisuuden olevan vakavassa vaarassa

— toiselta liikkumavapauden riistäminen oikeudettomasti sulkemalla sisään, sitomalla, kuljettamalla johonkin tai muulla tavoin tai toisen eristäminen tämän ympäristöstä.

Ja vielä muutama kohta:

— toisen omaisuuden hävittäminen tai vahingoittaminen oikeudetta tai tietovälineelle tallennetun tiedon tai muun tallennuksen oikeudeton hävittäminen, turmeleminen, kätkeminen, salaaminen toisen vahingoittamiseksi

— irtaimen omaisuuden anastaminen toisen hallusta

— toisen irtaimen omaisuuden taikka kiinteän koneen tai laitteen käyttäminen luvatta

— toisen kotirauhan häiritseminen soittamalla puheluita, lähettämällä matkapuhelimeen viestejä jnp.

Näistä elementeistä, jotka löytyvät laista, muodostuu koulukiusaaminen. Se tarkoittaa sitä, että se on toistuvaa, se on jatkuvaa. Silloin nämä koulukiusaamisen piirteet täyttyvät.

Totta kai, niin kuin tässä lakiesityksessä todetaan, jollei teosta muualla laissa säädetä yhtä ankaraa tai ankarampaa rangaistusta, koulukiusaamisesta on tuomittava sakkoon. Eli tässä ei missään tapauksessa myöskään väheksytä joitakin rikoksia. Jos ne täyttävät sitten kovemman rangaistuksen omaavan rikoksen tunnusmerkit, niin totta kai niitä tämänkin jälkeen käsiteltäisiin niin. Mutta koulukiusaamisesta voisi sakko olla rangaistus tämän esitykseni pohjalta.

Toivon, arvoisa puhemies, että tämä lakiesitys valiokuntakäsittelyssä saa arvoisensa kohtelun. Jokainen koulukiusattu, jokainen koulukiusaaja, jokainen suomalainen lapsi ansaitsee sen, että meillä koulussa olisi tulevaisuudessa entistä parempi opiskella, kasvaa ja myös opettaa.

Esko Kiviranta /kesk:

Arvoisa puhemies! Rikon varmaan jotain sovinnaisuusnormia, kun käytän tämän puheenvuoron, jota pyysin juuri edustaja Heinosen kiitospuheen alkaessa. Mutta tavallaan se oli etukäteinen kiitos myöskin minun puheenvuorolleni, sillä kannatan kyllä sinänsä erinomaisesti — tietysti, se on selvää — että koulukiusaamiseen puututaan kaikinkin mahdollisin keinoin.

Pidän kuitenkin aika raskaana tämmöistä rikoslain säännöksen säätämistä tähän asiaan — vaikka kunnioitan kyllä tätä valtavaa työtä, mikä tässä on tehty tämän rikoslain uuden pykäläehdotuksen laatimiseksi. Kyllä tuo rikoslaki on varmaan näissä asioissa aika jämerä keino, ja toivon, että näihin voitaisiin yhteiskunnassa puuttua muulla tavalla kuin sakkorangaistuksella.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! Oli pakko vielä ottaa tähän loppuun puheenvuoro.

Minun mielestäni koulukiusaaminen on erittäin vakava rikos. Siitä on meillä Suomessa osoituksena lukuisia itsemurhia. Siitä on osoituksena lukuisia väkivallantekoja, joissa tekijänä on ollut koulukiusattu. Myös kouluampumisten taustalla on ollut ainakin osassa tapauksia Suomessa ja myös maailmalla koulukiusaamista.

Minun mielestäni meillä Suomessa moni, moni paljon vähäpätöisempi rikos kuin koulukiusaaminen on määritelty sakolla rangaistavaksi. Koulukiusaaminen on vakava rikos. Siihen pitää puuttua kaikilla keinoilla, ja minä haluan, että siihen puututaan ensisijaisesti pehmeillä keinoilla antamalla opettajille voimavaroja, kouluille voimavaroja, opettajille keinoja puuttua. Mutta silloin kun se ei toimi, minun mielestäni tässä maassa voi olla rikoslaissa kirjaus, että koulukiusaaminen on rikos, siitä seuraa rangaistus ja se rangaistus on sakko, ja siitä on korvausvelvollisuus, niin kuin näissä on.

Minä itse toivon, että se oikeasti olisi selkeä viesti kaikille perheille. Lapselle on paljon helpompi mennä sanomaan, että se ei ole hyväksyttyä, se on rikos. Näin vanhemmat tekevät monessa muussakin asiassa, ja se toimii lapsille. Se on selkeä viesti: tätä suomalainen yhteiskunta ei hyväksy.

Maria Tolppanen /ps:

Arvoisa herra puhemies! Oli todella hyvä, että edustaja Heinonen otti tuossa puheeksi vielä nämä kouluampumiset, joissa myöskin taustalla on hyvin usein ollut koulukiusaamista. Nimenomaan tätä ampujaa on kiusattu.

Tässä on yksi sellainen asia, mikä olisi hyvä muistaa: väkivalta on sellainen asia, että jossakin vaiheessa väkivaltaan vastataan aina väkivallalla. Se vain on luonnonlaki. Kukaan ei ota loputtomasti päähän, eikä kukaan ota loputtomasti potkuja, iskuja eikä haukkumisia. Jossain vaiheessa sitä vastaan noustaan kapinoimaan, ja sen jälkeen nämä tilanteet, joita meillä nyt Suomessakin on jo tiedossa, saattavat olla todella karmaisevia.

Meillä on muun muassa Pohjamaalla sellaisia paikkakuntia, missä 6—7 nuorta tappaa itsensä vuoden aikana, minimissäänkin kolme, ja siellä on vain muutama tuhat ihmistä. Se on aika järkyttävää. Näihin asioihin pitää pystyä puuttumaan, ja koulukiusaajille on pystyttävä kertomaan se asia, että ei näin, näin ei tehdä, tämä on rikos, tästä seuraa rangaistus.

Toivon todella sydämestäni, että sitten otetaan myöskin muihin viranomaisiin yhteyttä, jotta koulukiusaajille voitaisiin antaa sellaista apua, mitä he tarvitsevat, mutta missään nimessä heitä ei pidä paapoa. Ensisijainen tehtävä on auttaa kiusattua ja pitää koulu puhtaana paikkana niin, että siellä saa olla kaikessa rauhassa. Mutta toki sitten taas psykologista apua pitää antaa koulukiusaajille, jotta he oppivat tietämään sen, mikä on väärin ja mikä on oikein, miksi kiusaaminen on väärin, miksi kiusaaminen tuntuu pahalta.

Nämä ovat semmoisia asioita, mistä pitää uskaltaa puhua. Ja myöskin on muistettava, että kouluissa valitettavasti myös opettajat kiusaavat. Siitä löytyy suomalaisesta kirjallisuudesta hyvin paljonkin todisteita ja ihan tutkittua tietoa.