Marja Tiura /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomalaisen yhteiskunnan tärkein vahvuus ovat hyvinvoivat kansalaiset. Kansainväliset vertailut osoittavat, että suomalaisten elinolot ovat parantuneet tasaisesti viimeisten vuosikymmenten aikana. Hyvinvointimallimme on siis menestystarina. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että Suomen malli vaatii jatkuvia toimenpiteitä. Sen on uudistuttava kansainvälisen kilpailukyvyn, väestörakenteen muutoksen ja kestävän kehityksen asettamien reunaehtojen puitteissa.

Tämän vuoksi tulevaisuusvaliokunta on ottanut hyvinvointivaltion tulevaisuuden haasteet painopisteekseen. Teoksen tahtotila on kirjattu sen nimeen. Pääotsikko Tulevaisuuden voittajat sisältää tahtotilan kuvauksen. Hyvinvointivaltion tulevaisuudesta käytävää keskustelua hallitsevat liian usein pessimistiset näkemykset. Hyvinvointivaltion haasteet ovat esillä, kun jonot palveluihin tuntuvat pitkiltä tai taloustilanne näyttää huonolta. Meillä on kuitenkin oltava kyky nähdä myös se, mitä mahdollisuuksia tässä muutoksessa on.

Perusratkaisut ovat kestävällä pohjalla. Suomalainen sosiaaliturva pitää suomalaiset samassa veneessä, luo joustavuutta ja luo turvallisuutta. Se pitää yllä solidaarisuutta eri väestöryhmien välillä. Tämän täsmentämiseksi raportin alaotsikkona on Hyvinvointivaltion mahdollisuudet Suomessa. Tämä on mielestämme keskeistä. Nykyiseen murrokseen sisältyy mahdollisuus myönteiseen uudistumiseen.

Arvoisa puhemies! Raportti sisältää syvälle rakenteisiin pureutuvia ehdotuksia hyvinvointivaltion ja sosiaalipoliittisen järjestelmän uudistamisesta. Suomen malli on perusparannusiässä. Kori ja alusta pelaavat, mutta moottorin kulutusta ja päästöjä pitää vähentää. Uudistamisessa tarvitaan arvoja ja tavoitteita. Toimiva hyvinvointivaltiomalli pohjautuu vahvaan julkiseen talouteen ja kestävään, työllistävään kasvuun. Välineeksi ei riitä vain talouspolitiikan vatupassi, myös sosiaalipoliittista ruuvimeisseliä tarvitaan. Tarvitsemme tietoon perustuvaa päätöksentekoa mutta vielä enemmän visioihin perustuvaa poliittista näkemystä.

Raportissa eturivin tutkijamme tarttuvat useisiin kokonaisuuksiin. Ohjausryhmä ja tutkijaryhmä päätyivät teoksen perusteella 21:een hyvinvointivaltion uudistamista koskevaan suositukseen, joiden toimeenpano kestäisi osapuilleen kaksi seuraavaa vaalikautta. Nostan esiin nyt muutamia ajatuksia herättäviä kokonaisuuksia.

Suomen mallin tulevaisuus riippuu työllisyyttä lisäävästä kestävästä talouskasvusta. Erilaiset kasvun rajoittamiseen tähtäävät mallit eivät saa tässä raportissa tukea. Sosiaali- ja terveyspolitiikassa tärkeintä ovat kansalaisten oikeudet ja hyvinvointi. Tärkeää on, että julkisten palveluiden järjestämisvastuu säilyy julkisella vallalla. Kuitenkin tuottamistapaa ensisijaisempaa on, että kansalaiset saavat korkealaatuiset ja hyvät palvelut silloin, kun niitä tarvitaan. Palvelun voi tarjota julkinen, yksityinen tai kolmas sektori.

Byrokratian hallintohimmeleiden rakentamisesta on mentävä ihmislähtöisempään suuntaan. Nyt aivan liian usein kuulee sanottavan, että "maksan kyllä veroja, mutta kun tarvitsisin vaikkapa hammaslääkäriä tai hoivaa iäkkäille vanhemmilleni, törmään jonoihin ja byrokratiaan, odottelen kuukausikaupalla".

Arvoisa puhemies! Palveluita järjestettäessä ajattelu on laajennettava erilaisista sosiaalisista riskeistä sosiaalisiin mahdollisuuksiin. Meillä tulee olla näkemys siitä, miten epäonnistumisistakin nousee aivan uusia mahdollisuuksia. Suomessa pitää olla mahdollisuus yrittää ja epäonnistua, nousta siitä ja jatkaa matkaa.

Valiokuntamme pitää tärkeänä hyvinvointipalveluiden ohjauksessa käytettävän säännöstön selkiyttämistä. Alaa vaivaavat erityyppisten normien, ohjeiden ja suunnitelmien kirjo ja sekavuus, jopa ristiriitaisuudet. Lisäksi käytetään ainesta, joka ei ole lainsäädäntöä. On leegio erilaisia suunnitelmia, jotka koskevat kansalaisia. Palvelujärjestelmän tulee olla hallittava ja selkeä. Palveluiden järjestämisen ja rahoituksen on oltava yhtenäinen kokonaisuus.

Viimeisimpänä mutta tärkeimpänä haluaisin nostaa esiin yhden omasta mielestäni keskeisimmistä tämän raportin havainnoista. Meidän täytyy viimeiseen saakka välttää epävarmuuden kokemusta ihmisten elämässä. Jos haluamme suomalaisten olevan aloitekykyisiä, elämäänsä rakentavia ihmisiä, meidän täytyy myös vahvistaa vakautta ja turvallisuutta heidän ympärillään. On ymmärrettävää, että yhden ihmisen onnistuminen tuo hyvinvointia meille kaikille. Epäonnistumisen varalle verkon taas on oltava sellainen, että se ottaa kiinni putoavan ja ponnauttaa sen takaisin pinnalle.

Lopuksi, arvoisa puhemies, valiokunnan puolesta hyvinvointivaltion tulevaisuushankkeen työtä johtivat kansanedustaja Mia-Petra Kumpula-Natri työryhmän puheenjohtajana ja kansanedustaja Harri Jaskari sen varapuheenjohtajana. Hankkeen sisällöstä vastaavana johtajana toimi professori Juho Saari ja tutkimusryhmän jäseninä olivat professori Pentti Arajärvi, dosentti Jani Erola, tutkimusprofessori Hiilamo, professori Kangas, professori Kiander ja tutkimusprofessori Jussi Simpura. Tutkijat osallistuivat tähän hankkeeseen yksityishenkilöinä. Haluan kiittää kaikkia teitä hankkeeseen osallistuneita erinomaisesta ja upeasta työstä. Tämä työ on ollut koko valiokunnalle erittäin opettavainen ja koko poliittiselle kentälle tarpeellinen.

Hyvinvointivaltiosta on hyvä käydä mahdollisuuksia luotaavaa keskustelua. Me rakennamme (Puhemies: Nyt on kovin pitkälle mennyt tämä puheenvuoro jo!) tulevaisuuden voittajia yhdessä.

Miapetra Kumpula-Natri /sd:

Arvoisa puhemies! Olen helpottunut ja iloinen tutkijaryhmän analyysistä, että hyvinvointivaltiomme perusratkaisut ovat silti kestävällä pohjalla, vaikka jokainen tässä salissa tunnistaa kipupisteitä. Tutkijat sanovat, että pessimismi on joskus jopa liioiteltua ja jopa tarkoitusperäisesti esitettyä. Jotta hyvinvointivaltion kivijalan osaset eivät rapaudu, on kartoitettava, mikä on kestävää ja mikä uudistamisen tarpeessa. Nostan esiin yhden käden, viisi kohtaa.

Peukalo: työ. Edellisen laman opetus oli, että taloudellinen kasvu ei yksin kykene ratkaisemaan yhteiskunnallisia ongelmia. Työttömyys ei pitkittyessään ole vain yhden ihmisen vaan mahdollisesti sukupolvien ongelma. Hyvinvointivaltion tulevaisuus riippuu työllistävän talouskasvun onnistumisesta, sillä onnistuminen poistaisi jopa menoleikkausten tarpeen. Myös eliniän nousun ja nykytalouden kuopan jälkeen on mahdollista nykytaso sosiaalimenoissa säilyttää. Se edellyttäisi noin 75—80 prosentin työllisyyttä ja 3—4 vuotta lisää pituutta työuriin. Uusia työpaikkoja tuo tarkoittaisi noin 200 000 lisää. Mahdotonta? Ei. Viime lamojen välissä syntyi 500 000 uutta työpaikkaa, eli noin 35 000 työpaikkaa vuodessa. Nyt meidän täytyy luoda 20 000 uutta työpaikkaa seuraavalla vuosikymmenellä. Tämä vaatii oikeita poliittisiakin päätöksiä, ja työllisyysasteen nostaminen tulee ottaa kärkikeinoksi julkisen talouden tasapainottamisessa.

Etusormi: mahdollisuudet. Parhaat onnistumiset palveluissa kelpaavat kaikille, kuten neuvola ja peruskoulu. Nämä palvelut ovat myös esimerkkejä sosiaalisten mahdollisuuksien politiikasta. Muitakin myönteisiä siirtymiä tukevia keinoja pitäisi pystyä vahvistamaan, esimerkiksi avioerojen jälkeisissä tilanteissa, työstä työhön siirtymisessä mahdollisen työttömyydenkin kautta ja vaikkapa omaishoidon kehittämisessä. Ja eniten tukea tarvitseville pitäisi tarjota parhaita palveluja todellisten mahdollisuuksien luomiseksi. Kun kaikki maksavat ja kaikilla on jossain elämänvaiheessa oletettavaa hyötyä hyvinvointivaltiosta, olemme samassa veneessä ja syntyy keskinäistä luottamusta. Tuo luottamus voisi vähentää nykyistä riskisidonnaisuutta ja mahdollistaa mahdollisuuksien politiikkaa.

Keskisormi: jakautunut hyvinvointi. Olemme olleet pienten tuloerojen ja pienen köyhyyden maa, mutta nyt tilanne on vakavasti muuttumassa. Oikeudenmukaisuus myös vahvistaisi koettua hyvinvointia. Sosiaalipolitiikan rahoitusrakenteet ovat voimakkaasti eriytyneet. Väestömme on jakautumassa kolmeen kerrokseen: niihin, jotka ovat perusturvan ja kunnallisten peruspalvelujen varassa, ansioturvaan oikeutettuihin työterveyshuollon käyttäjiin, ja kolmannessa kerroksessa ovat ne, jotka ovat yksityisten vakuutusten ja työnantajien rahoittamissa lisäetuusjärjestelmissä. Tämä kansalaisten terveydellinen ja jopa eliniässä näkyvä jako ei ole hyvinvointivaltion periaatteiden eikä tavoitteiden mukaista, ja siksi lie yksi tabu, josta liiaksi vaietaan. Eriytyvän kehityksen ei tule jatkua terveyseroissa tai rahoituksen polarisoitumisessa.

Nimetön: palvelut ihmiselle. Suomalaisella hyvinvointivaltiolla on loistavat mahdollisuudet edelleen toteuttaa sosiaalisia innovaatioita ihmisten ja talouden turvaksi. Palvelujen tehokkuutta ei ole kyetty mittaamaan perinteisin menetelmin, mutta ihmistä voi kuulla paremmin ja vastata oikeisiin tarpeisiin. Pirstaloitunutta ja hajaantunutta kokonaisuutta on vaikea hallita, ja laadunvalvonnan merkitys korostuu. Palveluiden toimivuudesta huolehtiminen on pidettävä julkisen vallan käsissä. Päällekkäisrakenteet ja säätelytasojen kirjavuus hämärtävät kansalaisten omia oikeuksia ja päättäjien demokraattista vastuuta. Lakien ja alemman säätelyn on selkeämmin määriteltävä palvelujen käyttäjien oikeudet ja palvelujen toteuttajien vastuut.

Ja pikkurilli: tulevaisuus on lapsissa. Suuret ikäluokat ovat siirtymässä eläkkeelle, ne, jotka rakensivat hyvinvointivaltion, mutta nyt poliittisten valintojen vastuulle jää investoiminen lapsiin ja perheisiin. Tässäkin haluan muistuttaa ennalta ehkäisevästä politiikasta ja tasa-arvoa tukevista mahdollisuuksista. Hyvinvoivat lapset ja perheet ovat tae paremmasta tulevaisuudesta, ja tämän tarkoituksen varmistamiseksi tulee myös varata resursseja.

Arvoisa puhemies! On tunnustettava, että olemme eriarvoistuvan yhteiskunnan tilanteessa, mutta uskokaa, hyvinvointivaltio ei ole elinkelvoton eikä sitä tule romuttaa. Hyvinvointivaltiomme voisi vaikka kelvata erinomaisesti niin kansainvälisestikin kuin täällä kotimaassa maamme brändin osaksi. Tulevan vuosikymmenen politiikka on ratkaiseva, millaiseksi Suomi kehittyy.

Harri Jaskari /kok:

Arvoisa puhemies! Raportti on todellakin monipuolinen, ja siinä nousee muutamia asioita esiin, joista arvoisilta ministereiltä olisin halunnut kysyä. Mitenkä asiat voisivat edetä, että myöskin hyvinvointiyhteiskunta olisi tulevaisuuden Suomea?

Kohta 1 on oikeastaan näkökulma sellaiseen, että on tulkittu, että tämä yhteiskunta on koko ajan lisännyt epävarmuutta. On tällainen riskinäkökulma, että pelätään, että jotain huonompaa tapahtuu, jolloin ei uskalleta myöskään liikahtaa vaikka työpaikasta toiseen tai pelätään tehdä tällaisia siirtymiä. Tässä tutkimuksessahan selvitetään sitä, olisiko meillä mahdollisuus muodostaa myöskin sellainen lainsäädäntö tai sellainen uudistus, joka mahdollistaa tällaiset positiiviset siirtymät toiseen paikkaan, vaikka työttömyydestä työelämään, vaikka lyhyeksikin aikaa, jolloin siirryttäisiin parempaan tilanteeseen.

Toinen mielenkiintoinen tutkimustulos ja tosiasia on se, että lakihan on koko ajan pirstaloitunut. Esimerkiksi sosiaali- ja terveyspolitiikan puolella on lakeja, mutta sen lisäksi tulee myöskin erilaisia sääntelyjä, erilaisia tulkintoja, jolloin itse asiassa ne toimijat, jotka tekevät sitä työtä, eivät tiedä oikein, minkä sääntöjen kanssa pelataan. Ei ole mitään selkeäpiirteisyyttä, mikä myöskin kadottaa sitten tällaisen luovuuden ja idearikkauden. On liian paljon sääntöjä, sen sijaan että olisi hyviä tuloksia.

Kolmanneksi on puhuttu paljon siitä, että me emme ota mallia muualta. Esimerkiksi muissa Pohjoismaissa, niin kuin eräs professori tässä tutkimuksessa sanoo, on erittäin hyviä malleja, joita me voisimme ottaa tänne esimerkiksi sosiaali- ja terveyspolitiikan sektoreille. Tuntuu, että me emme halua ottaa ulkoa mallia. Olemme vähän kotikutoisia. Jos kunnistakin kysytään, niin siellä sanotaan, että ei voi itse asiassa budjetissa siirtää paikasta toiseen mitenkään, tehdä mitään uutta, koska kaikki on sidottu kiinni. Mistä me löytäisimme tällaisen pilottiyhteiskunnan, joka tukisi tällaisia uudistuksia?

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Täytyy kiittää tulevaisuusvaliokuntaa, että tällainen selvitystyö on tehty. Tämä on erittäin hyvä oppikirja menneisyydestä. Enemmänkin tulevaisuudesta täytyy meidän itse kunkin ajatella kohdallamme, mitä olemme siitä mieltä, kun puhutaan hyvinvointiyhteiskunnasta.

Itse näkisin, että tämä selvitys osoittaa erityisesti sen, missä olemme onnistuneet ja missä olemme epäonnistuneet. Tämä näkyy erityisen selkeästi esimerkiksi perhepolitiikassa, jossa on viittauksia täällä selvityksessä eri kohdissa. Katsoisin, että nimenomaan perhepolitiikassa näkyy se, miten menestymme tulevaisuudessa ja miten kannattelemme hyvinvointiyhteiskuntaa, ja viittaan tässä esimerkiksi huoltosuhteeseen, johon täällä selvityksessä on vedottu eri kohdissa.

Arvoisa puhemies! Näkisin niin, että valinnanvapaus on yksi tärkeä tekijä, kun puhumme tulevaisuudesta ja hyvinvointiyhteiskunnasta. Kansalaisilla täytyy olla, myös perheillä, valinnanvapautta siihen nähden, miten lapsia hoidetaan, miten perheet toimivat, miten työ- ja perhe-elämä yhteensovitetaan ja miten yleensä työelämä sovitetaan perheen yhteiseen elämään. Näen, että sekä julkista että yksityistä sektoria tarvitaan palveluntarjoajana edelleen. Se on yksi hyvä lähtökohta.

Sitten, arvoisa puhemies, yksi kova asia tänne loppuun. Mitä tahansa hallinnonalaa katselemme, niin näen, että tietojärjestelmät Suomessa ovat yksi erittäin tärkeä tekijä, puhuttakoonpa sitten vaikka terveydenhuollosta, sairaanhoidosta tai mistä tahansa. Ellemme saa sitä kokonaisuutta kuntoon, emme voi puhua enää valinnanvapaudesta emmekä voi puhua siitä, että kansalaiset olisivat tasavertaisessa asemassa myöskin hyvinvointipalveluja silmälläpitäen.

Sirpa Paatero /sd:

Herra puhemies! Ihan ensinnäkin olen tyytyväinen siitä, että tässä hyvinvointiyhteiskunnassa pystytään näkemään palvelut ja toimeentulo samanaikaisesti, ei niin, että meillä joko vaan heikennetään palveluita ja sitten ajatellaan, että tulonsiirrot korvaavat sen, jos niitä nostetaan euro tai kaksi. Näinhän ei ole, vaan molemmat nämä kaksi elementtiä kuuluvat hyvinvointivaltioon yhdessä.

Iso linja, mikä tässä on, on muuttaa tämä nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä, joka meillä reagoi niihin tilanteisiin, kun ihmiset ovat jo tippuneet johonkin ongelmaan, ennalta ehkäisevämpään muotoon. On mietittävä, miten meillä muun muassa vaikkapa työuria pystytään pidentämään, vaikka mielenterveysongelmiin, alkoholiongelmiin tai muuhun puuttumalla ja lasten ja nuorten osalta huomattavasti aikaisemmin, niin ettemme ole pelkästään reagoimassa, vaan käännämme tämän järjestelmän sitä turvallisuutta luovaksi, koska silloin ihmiset kokevat sen, että heistä pidetään huolta myöskin yhteiskunnan puolelta.

Kolmantena asiana meillä on tämä ohjausjärjestelmän heikkous, joka tuli tässä hyvin esille. Se koskettaa jo tällä hetkellä myöskin ihmisten oikeusturvaa. Meillä on lakeja, meillä on asetuksia, meillä on ohjeita, ja kun ne lait eivät ole riittävän selkeitä, niin mennään asetuksiin, ja kun ne eivät ole riittävän selkeitä, mennään ohjeistuksiin, joittenka perusteella sitten tehdään ihmisiä koskevia päätöksiä. Näihin ei voi vedota siinä kohtaa, kun ihminen on vailla turvaa, vailla sitä apua, mitä hänen kuuluisi saada. Myöskin vastuu kaadetaan näille käytännön tason työntekijöille siellä eri virastoissa ja paikoissa. Tämä on sosiaaliturvan kohdalta suuri ongelma, ja jos nyt ajattelemme viime viikkoina ollutta jätevesiasiaa, niin ihan saman tuntuinen ongelma löytyy myöskin siltä puolelta, jotenka selkeämpiä lakeja ja sitten hyvin vähän asetuksia niiden avuksi, ja näiden perusteella pitää pystyä toimimaan ja ihmisten olla varmoja siitä, että heidän asiansa tulevat kohdelluiksi oikein.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Noin tasan 600 vuotta sitten kirkkoisä Tuomas Kempiläinen sanoi, että viimeisellä tuomiolla meiltä ei kysytä, mitä olemme puhuneet tai kirjoittaneet, vaan mitä olemme tehneet. Olen ollut kahdeksan vuotta tässä salissa, ja tässä talossa sinä aikana tämä ei ole ensimmäinen paperi, jossa arvioidaan, mitä suomalaiselle hyvinvointivaltiolle pitäisi tehdä, ja sinä aikana jokainen meistä täällä on ollut sitä mieltä, että heikommista pitää pitää huolta. Siitä huolimatta tämän kahdeksan vuoden aikana terveyserot ovat kasvaneet, köyhyys ja tuloerot ovat kasvaneet. Osalta ihmisistä on — näistäkin syistä — mennyt arvokkuus.

Ratkaiseva kysymys tämänkin sinänsä erinomaisen ansiokkaan paperin osalta on se, miten siinä esitetyt vaatimukset, toiveet, mahdollisuudet voivat toteutua käytännössä, niin että me aidosti pidämme huolta niistä kaikista heikommistamme. Meillä on ollut järjestelmä, jossa keräämällä verotuksen avulla rikkaimmilta rahaa ja jakamalla ne sitten tasan kaikille, on pidetty huoli siitä, että köyhimmätkin ovat voineet saada niitä palveluita, joilla tasa-arvoa turvataan. Kysymys kuuluu: jos tämä kehitys, joka nyt on ollut vallalla, jatkuu, niin miten ihmiset voivat sen arvokkuutensa, jota oikeudenmukaisuus edellyttää, säilyttää?

Minä olen huolissani ja toivon, että ainakin nyt kahteen asiaan kiinnitettäisiin huomiota nimenomaan terveydenhuollon puolelta: miten terveydenhuollon rahoitusjärjestelmä muutetaan sellaiseksi, ettei se osaltaan kasvata eriarvoisuutta, ja miten terveyseroja kavennetaan niin, että köyhät eivät kuole kymmentä vuotta aiemmin kuin rikkaat.

Mats Nylund /r:

Värderade herr talman, arvoisa herra puhemies! Välmående familjer, barn, unga, mammor och pappor är i nyckelposition när det gäller diskussionen om en bättre framtid. Barns och ungas välmående är särskilt viktigt eftersom de levnadsvanor som man snappar upp i ung ålder har effekt på hälsa, välmående, arbets- och funktionsförmåga genom hela livet. Ser vi till småbarnsfamiljernas välmående är det anmärkningsvärt att föräldrar i praktiken inte har möjlighet att utnyttja familjeledigheter i den utsträckning de skulle önska. En del av problematiken bottnar i otillräckliga familjeförmåner och en del i begränsningar i att praktiskt förena familje- och arbetsliv.

Efter att de familjepolitiska skattelättnaderna avskaffades år 1994 har de finländska barnfamiljernas köpkraft stadigt försvagats. Det kan inte vara så att det är en oöverkomlig ekonomisk börda att skaffa familj i Finland, en börda som dessutom fördelas ojämlikt på könen. I kommande beskattningsreformer bör man också beakta barnfamiljernas förmåga att betala skatt. Välmående familjer och individer skapar förutsättningar för vårt lands framtid och dess konkurrenskraft.

Arvoisa puhemies! Hyvinvoivat lapset, äidit ja isät ovat avainasemassa, kun puhumme paremmasta tulevaisuudesta. Erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointi on tärkeää, sillä ne elin- ja elämäntavat, jotka omaksutaan nuorella iällä, vaikuttavatkin loppuelämän terveyteen, hyvinvointiin ja työ- sekä toimintakykyyn. Merkittävä ongelma on, että vanhemmat eivät käytännössä voi käyttää perhevapaita siinä laajuudessa kuin he haluaisivat. Osa perhevapaiden käytön esteistä liittyy perhe-etuuksien riittämättömään tasoon, osa siihen, että työn ja perheen yhteensovittamiselle on liian rajalliset mahdollisuudet.

Tulevissa verouudistuksissa meidän tulisikin ottaa huomioon lapsiperheiden veronmaksukyky. Vuonna 1994 poistettujen perhepoliittisten verovähennysten seurauksena lapsiperheiden ostovoima on miltei pysyvästi heikentynyt, ja tähän on puututtava.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! Hyvinvointivaltion tulevaisuus -tutkimus on arvokas ja hyvä teos — siitä kiitokset tulevaisuusvaliokunnalle. Se sisältää paljon sellaisia asioita, jotka sinänsä eivät ole uusia mutta jotka on syytä nostaa esille ja ehkä juuri näin vaalien alla. Vahva toivomus on se, että jokainen poliittinen puolue ottaisi ne niin vakavasti, että seuraavan hallituksen ohjelmassa olisi mahdollisimman paljon niitä toimenpiteitä, joilla todella konkreettisesti, määrätietoisesti toteutetaan ne toimenpiteet, joilla voidaan hyvinvointivaltion tulevaisuutta turvata. Meillä on tavattoman paljon sidonnaisuuksia, jotka rajoittavat päätöksentekoa, ja toisaalta on paljon myös sellaisia asenteita ja ajatuksia, jotka merkitsevät sitä, että ei toteuteta niitäkään, mitkä voitaisiin toteuttaa. Sellaiset sanat kuin "ahneus" ja "itsekkyys" ja "kateus" ovat ikäviä sanoja, mutta niiden kanssa joudumme toimimaan tässä inhimillisessä maailmassa.

Herra puhemies! Yksi asiakokonaisuus, johon tässä lyhyesti otan kantaa, on päihdehaitat ja niiden ennaltaehkäisy. Meillä on edelleen tavattoman korkea alkoholin kokonaiskulutus, ja myös huumepuoli on rajojen avauduttua tulossa entistä pahempana meille eteen. Nämä tekijät tulee ottaa kiihkottomasti, voimakkaasti esille eikä painaa niitä sivuun, niin kuin meillä on liian paljon tapana. Meillä ei ole varaa menettää lapsia ja nuoria sivuun, syrjäytymään, niin kuin tällä hetkellä tapahtuu, ei päihteiden mutta ei myöskään muiden ongelmien takia. Kotien kasvatustyötä pitää vahvistaa, opiskelua tulee tukea, ja sitten työelämässä tulee olla sellaiset pelisäännöt, että ihmiset eivät syrjäydy, väsy liian aikaisin, ja tavoitteena olkoon myös se, että pääsemme terveenä eläkkeelle.

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa puhemies! Malleja ulkomailta voitaisiin todellakin ottaa, kuten täällä äsken jo todettiin. Hyvä esimerkki on Isosta-Britanniasta: siellä matalapalkkainen työntekijä voi saada työtulojen perusteella yhdessä palkan kanssa maksettavaa korkeampaa sosiaalitukea. Suomessa lisätulot pienentävät tukia siten, että työtulojen kasvu ei juuri lisää käytettävissä olevia tuloja, kun kolme neljäsosaa ansioista menee veroihin ja tukien pienentymiseen. Erityisesti toimeentulotukea saavien kohdalla tilanne on täysin kohtuuton, kun perheen lisätuloista leikataan kaikki tulot, jotka ylittävät 150 euroa kuukaudessa.

Jokin aika sitten oli julkisuudessa esimerkki siitä kohtuuttomasta tilanteesta, joka tulee tästä toimeentulotuen ongelmasta, tuloloukusta: 17-vuotias lukiolaistyttö, jonka vanhemmat olivat joutuneet turvautumaan toimeentulotukeen, joutui todella suuriin ongelmiin. Hän oli joutunut ennen tätä toimeentulotukipäätöstä irtisanoutumaan pitkäaikaisesta työsuhteesta mainostenjakajana, sillä tytön tulot olisi huomioitu hänen vanhempiensa toimeentulotukea laskettaessa. 16-vuotiaana tyttö sitten muutti pois vanhempiensa luota, jotta hän voisi hankkia työtä maksaakseen lukiokirjansa. Muuton jälkeen ilmeni uusi ongelma. Koska lukiolaistyttö oli alaikäinen ja asui samassa kunnassa kuin vanhempansa, toimeentulotukipäätös esti häntä edelleen tekemästä työtä. Näin ollen nuori lukiolainen oli umpikujassa. Alle 17-vuotiaana hän ei ollut oikeutettu opintorahaan, lukiolaisena hän ei ollut oikeutettu opintolainaan, ja toimeentulotukiperheen lapsena hän koki, että (Puhemies: 2 minuuttia on täyttynyt!) hänellä ei ollut oikeutta tehdä työtä. Lopputuloksena hän jätti lukion kesken.

Toivoisin, että näihin ongelmiin todella paneuduttaisiin vakavasti.

Petteri Orpo /kok:

Arvoisa puhemies! Tässä raportissa sivuilla 152 ja 153 on erinomainen teksti työurien merkityksestä hyvinvoinnillemme ja työllisyysasteen merkityksestä. Työurat ovat keskimäärin Suomessa tällä hetkellä 35 vuotta, ja meidän kaikkien, tämän raportin mukaan, tavoitteen pitäisi olla 40 vuotta, jotta suomalainen hyvinvointi olisi kestävällä pohjalla. Väestö ikääntyy, ja huoltosuhde on erittäin huolestuttava. Meillä on rakenteellinen pitkäaikaistyöttömyys aina viime lamoista lähtien. Eli jos me emme työuria saa pidentymään, niin me emme yksinkertaisesti pärjää. Nämä puheet ja toiveet siitä, mitä hyvinvoinnin kannalta voimme tehdä ja parantaa, ovat melko turhia, jos taloudellinen pohja tätä kautta pettää. Meidän pitää tehdä toimenpiteitä työurien pidentämiseksi ja työllisyysasteen nostamiseksi. Työttömyys on tietenkin ensimmäinen asia, jonka kimppuun pitää käydä ja on käyty, samoin tänään jo esille noussut työkyvyttömyyden vähentäminen Suomessa.

Olisin kuitenkin puuttunut työurien pidentämiseen, koska asia on erittäin akuutti. Työmarkkinajärjestöillä on tässä erittäin suuri vastuu, ja tällä hetkellä käydäänkin näitä keskusteluja ja neuvotteluja, joilla työuria pyritään pidentämään. Mielestäni on erittäin ikävää ollut lukea se, että SDP on toiminut sen suuntaisesti, että näistä neuvotteluista ei lopputulemaa tällä hallituskaudella saataisi. (Ed. Gustafsson: Sehän ei pidä paikkaansa!) Tosiasiassa se, joka vastustaa työurien pidentämistä ja työllisyysasteen nostoa, ajaa Suomen hyvinvoinnin leikkauksia ja myöskin tulevaisuuden eläkkeidenmaksukyvyn alentamista.

Jukka Gustafsson /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Orpo on parhaimmillaan ihan hyvä kansanedustaja, mutta sitten, kun lipsuu, lipsuu tosi pahasti. Minä arvostan kollegojani silloin, kun he pyrkivät pysymään totuudessa. Se on ollut täydellinen uutisankka. Sosiaalidemokraatit näkevät sen, että työuria tulee pidentää niin alkupäästä, keskipäästä kuin yläpäästäkin, ja siihen tähtääviä neuvotteluja tuemme. Olemme vaan harmitelleet sitä, että nämä hallituksen asettamat työryhmät eivät ole saaneet mitään tuloksia aikaiseksi.

Petteri Orpo /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minäkin arvostan erityisen paljon ed. Gustafssonia, hänen osaamistaan näissä asioissa, ja oli hyvä kuulla, että tämä oli uutisankka, koska se hyvin näkyvästi uutisoitiin ja kerrottiin, että näin SDP oli toiminut.

On todella äärettömän tärkeää, että näissä neuvotteluissa päästäisiin eteenpäin ja sitä kautta luotaisiin pohja suomalaisen hyvinvoinnin edelleen parantamiselle ja saataisiin mahdollisimman monet ihmiset jaksamaan mahdollisimman pitkään töissä. Sehän ei tietenkään ole mikään tavoite, että ihmisten, jotka ovat jo olleet 40 vuotta työelämässä, pitäisi vielä jaksaa, vaan se, että me saamme mahdollisimman monen työuran alkamaan mahdollisimman aikaisin ja kestämään mahdollisimman pitkään. Se on parasta lääkettä hyvinvoinnille.

Seppo  Särkiniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämä on melkoinen pumaska, aikamoinen haaste sille, joka haluaa siihen perehtyä, mutta äärimmäisen tärkeä ja oleellinen asiakirja. Jos haluaa luoda tuommoisen mikrokuvan siitä, mitä hyvinvointiyhteiskunta on, niin silloin me tietysti, niin kuin tässä on tehty, käsittelemme lakeja ja asetuksia. Mutta jos haluaa katsoa vähän isoa kuvaa sieltä taustalta, silloin meidän on tunnistettava se mieli tai kulttuuri, joka suomalaisilla on ollut silloin, kun hyvinvointiyhteiskuntaa on tämän maan historiassa voimakkaasti rakennettu. Ja sitten me joudumme kysymään: onko tässä asiassa tapahtunut muutos?

Minulla on kädessäni tässä Hannu Jouhkin uusi kirja Demari ajaa Bemarilla. En halua yhtään ilkkua, tämä on hyvä kirja. Tässä on monta erinomaista hyvinvointiyhteiskunnan analyysia. Yksi kohta täällä, jonka luen, toteaa näin: "Pohjoismainen hyvinvointimalli on saanut ihmiset siirtämään vastuuta omasta elämästään yhteiskunnalle. Jatkuvat vaatimukset etuuksien ja tukien korotuksista voivat puhutella opiskelijoita, eläkeläisiä ja tuensaajaryhmiä, mutta ne eivät vakuuta omalla työllään itsensä elättävää keskiluokkaa."

Arvoisa puhemies! Minusta, kun keskustellaan hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta, meidän pitäisi löytää uudelleen se eetos, se ajattelu ja tekemisen tapa, jolla ensin otetaan vastuu itsestä, omasta elämästä ja perheestä ja ollaan valmiita tekemään töitä myöskin yhteiseksi hyväksi.

Vielä ihan pieni viittaus ystävääni ed. Erkki Virtaseen, kun hän sanoi, että meitä odottaa Tuomas Kempiläisen mainostama loppu. Toivottavasti niin ei käy, sillä sitten meille kaikille käy huonosti.

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Suomalaisen hyvinvointivaltion tulevaisuuden haasteet liittyvät Olli Kankaan mukaan rahoituspohjan riittävyyteen ja taloudellisen kehityksen asettamiin raameihin. Keskeisimmät kysymykset ovat, miten turvata terveydenhuolto ja vanhusten tarvitsemat sosiaalipalvelut.

Arvoisa puhemies! Väestön jakaantuminen ja eriarvioistuminen on saatava pysähtymään. Julkisten palveluiden tulee olla niin houkuttelevia, että ne kelpaavat kaikille. Sosiaaliset terveyserot ovat Suomessa suuria, ja tilastojen mukaan ne ovat myös kasvussa. Terveydentila korreloi voimakkaasti sekä tulotason että koulutustason mukaan. Näihin asioihin täällä puheenvuoroissa on jo viitattu. Huolestuttavaa on, että vältettävissä olevat kuolemat ovat lisääntyneet juuri huono-osaisimpien keskuudessa. Julkiset palvelut eivät saa leimautua huono-osaisten palveluiksi. Niiden tulee tavoittaa kaikki väestöryhmät tasapuolisesti.

Päivi  Lipponen  /sd:

Arvoisa puhemies! Täällä salissa on jo kuultu, että Suomea kohtaavat suuret haasteet ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjakin pitää miettiä varmaan aika uusiksi.

Suuri haaste on ikäihmisten määrän kasvu, ja kun vanhusten hoivapalveluiden ja terveyspalveluiden määrä kasvaa, niin se tietää aikamoisia uusia kustannuksia. Näiden ongelmien ratkaisemisessa tarvitaan ehdottomasti ministeriöiden yhteistyötä, ja tässä tutkimuksessa ansiokkaasti kanssa huomautetaan siitä, että täytyy tehdä poikittaishallinnollista yhteistyötä, jotta löydetään ratkaisut näihin erittäin vakaviin ja haastaviin kysymyksiin. Ongelmana on ollut tähän asti Suomessa, että ministeriöiden ja virastojen välistä yhteistyötä ei ole saatu synnytettyä, ja muistuttaisin myös siitä, että hallituksella on ollut tämmöisiä politiikkaohjelmiakin ja nyt on huomattu, että nämä ohjelmat on jätetty myös noudattamatta. Eli tämä uusi, suuri innovaatio on se, että me pystymme muokkaamaan tätä meidän ministeriöiden ja virastojen toimintakulttuuria ja -tapaa siten, että ne ovat poikittaishallinnollisesti yhteistyössä ja ministerit eivät vain vartioi sitä omaa, kapeaa sektoriaan ja sen resursseja vaan aidosti hakevat yhteistyön kautta uusia ratkaisuja näiden vaikeiden ongelmien selättämiseen.

Juha Mieto /kesk:

Arvoisa puhemies! Tulevaisuusvaliokunta ja meidän edustajat, jotka tämän on oikeen pääkirjoottanu, on tehny mahtavan pumeskan paperia, hyvää työtä. En halua ottaa menneisyyrestä jotain esimerkkiä. En tierä, moniko muistaa, itte muistan hyvin, kun menin neljäntoista vanhana töihin: jouruttihin tekemähän kahteenkymmenenkolomehen ikävuotehen ensin töitä, ennenkö eläkekertymää rupes kertymähän pennin hyrrää. Nyt sanotahan, jotta millä maksetahan tulevat eläkkeet.

Kyllä mä sanoosin näin, että monikin on teheny eläkkeensä etehen töitä iliman eläkekertymää jo kahreksan vuotta, ennenku sitä rupes aikoinansa kertymään, mutta työuria on joka tapaukses meirän yhteiskunnas pirennettävä. Meirän pitää koulusta valamistautua huomattavasti ennen. Ja niinku ed. Särkiniemi aivan oikeen siteeras yhtä kirijaa, niin näinhän se vain kuulkaa on, jotta ku tämä maailma on menny, Suomi varsinki, aina vain liperaalimpahan suuntahan, meirän vanhemmat lipsuu, ei oo kumma, jos nuoriso jo nuoresta pitäen ... Koulunkäynti pirentyy, huumeeta käytetähän, nukkumahan ei mennä ajoissa, vanhemmat antaa lapsillensa rahaa, jotta ne pääsöö itte rilluttelemahan. Kukaan ei niistä pirä huolta.

Eli tulevaisuuren nuoret, me ollahan kaikki huolissaan niistä. Eli isät ja äitit, ottakaamme vastuu meirän omista lapsistamme ja vähän naapurinkin lapsista. Ja ennen kaikkia nämä nuoret, kun ne aikanansa pääsöö töihin, jos niillä on niin huono fyysinen kunto, henkinen kunto, niin se on meirän terveysjärjestelmämme iso riski. Kysynkin ministeriiltä: oottako kiinnittäny tähän huomiota, jotta meillä on tulevaisuures reipasta työvoimaa maksamahan vanhusten eläkkeitä?

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Minä haluaisin kiinnittää huomiota tässä siihen, miten ikääntyneisiin, eläkkeellä oleviin ihmisiin, suhtaudutaan tässä raportissa ja vähän muissakin raporteissa. Yleensä näkökantahan on niin, että katsotaan, että he ovat menoerä, ovat eräänlainen kiusallinen ongelma, ja luetellaan sinänsä totta olevia asioita, jotka ovat kuitenkin kaikki negatiivisia. Yleensä verrataan, kuinka paljon julkisista menoista menee eläkemenoihin tai hoivamenoihin. Siis menoerä tai ongelma.

Minä rohkenen olla tästä kyllä täysin toista mieltä ja vetoan tässä siihen, että jatkossa näitä asioita käsiteltäisiin myös kansantalouden kannalta positiivisesti. On ihan selvä nimittäin, että ne ihmiset, jotka nyt lähtevät Suomessa eläkkeelle, ovat terveempiä kuin aikaisemmat ikäluokat. He ovat varakkaampia, he ovat koulutetumpia, heillä on paljon enemmän omatoimisuutta, pystyvät hoitamaan omia asioitaan. Sitä kautta he ovat aktiiveja yhteiskunnassa, he ostavat palveluita.

Tähän voi liittää nykyään myöskin sen, että informaatioyhteiskunnassa on erilaisia sähköisiä palveluita, niin kuin tiedätte, joita tämä ikäluokka pystyy käyttämään kotoa käsin, esimerkiksi matkatoimistoa, pankkia, vakuutusalaa ja jopa ostomahdollisuuksia. Pankkitalletuksista valtaosa on yli 60-vuotiailla. Eli siellä on erilaista positiivista voimavaraa monin tavoin. Minä en mitenkään arvostele sitä, mikä täällä on kerrottu kulueränä, mutta haluan, että siihen rinnalle tuodaan myöskin tavallaan se tuottoerä, mitä he pystyvät uudella tavalla uudessa maailmassa itse tekemään omasta ja myöskin toistensa puolesta.

Sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula

Arvoisa herra puhemies! Joitakin kommentteja täällä jo keskustelussa esiin nousseista aiheista.

Ensinnäkin se, että me voimme ylläpitää nykyisen kaltaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Toistan: hyvinvointiyhteiskuntaa. Sen oikeutus tulee siitä, että on laaja hyväksyttävyys, ja kun on laaja hyväksyttävyys, se edesauttaa sitä, että perustat esimerkiksi rahoituksen osalta pysyvät niin hyvinä kuin mahdollista. Jotta jokainen voi kokea olevansa osa tätä hyvinvointiyhteiskuntaa, me joudumme miettimään silloin sellaisia asioita, miten tuo hyvinvointi, sosiaaliturvan eri osat jakautuvat ja kenelle niitä jaetaan. Mutta aivan keskeistä on, että yleinen hyväksyttävyys säilyy.

Toisekseen, sosiaaliturvan on tarjottava pysyvyyttä ja turvallisuutta. Täällä valiokunnan puheenjohtaja ed. Tiura puhui epävarmuudesta ja epävarmuuden poistamisesta. On aivan keskeistä se, että ihmiset voivat kokea, että apua on saatavilla silloin, kun omat voimat eivät riitä. Luotettavuus ja uskottavuus, niiden eteenpäin viemisen ja niiden ylläpitämisen kaikin käytettävissä olevin keinoin poliittisen päätöksenteon tasolla pitää olla yksi meidän päämäärämme.

Ed. Särkiniemi otti esiin ihmisen vastuun ja yhteiskunnan vastuun. Aivan keskeistä tulevaisuutta hahmotettaessa ja hyvinvoinnin tulevaisuutta hahmotettaessa on se, miten yksittäisen ihmisen rooli suhteessa muuhun yhteiskuntaan toteutuu: missä määrin valtio on vastuussa yksilön hyvinvoinnista, mikä on kunkin ihmisen vastuu, mikä on meidän jokaisen vastuu niin omasta itsestämme kuin lähiyhteisöstämme. Ja ennen kuin joku edustajistakin sanoo ja toteaa, onko ministeri heittämässä esimerkiksi päihdeongelmaiset johonkin vaan pois näkyvistämme, vastaan: me tarvitsemme hyvinvointiyhteiskuntaa niitä ihmisiä varten, joitten omat voimat eivät sitä elämäntilannetta vakauttamaan riitä, mutta on välttämätöntä tulevaisuudessa käydä rajanvetokeskustelu ihmisen oman vastuun ja yhteiskunnan vastuun välillä.

Valtiolla on ja tulee olemaan vahva rooli ihmisten perusoikeuksien, perusturvan ja -palveluiden varmistajana. Tämä rooli on säilytettävä. Se on sitä uskottavuutta ja luotettavuutta. Meillä tulee jatkossakin olla toimeentulon takaajana niin ansiosidonnainen turva kuin perusturvakin.

Kolmanneksi, iso kysymys on se, miten rahoitamme niin sosiaaliturvan kuin palvelutkin jatkossa. Se on yleisen hyväksyttävyyden kysymys, mutta se on myös kysymys siitä, millä keinoilla me näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa pystymme rahoituspohjan säilyttämään niin, että ne palvelut, joita tarvitaan ja odotetaan, se sosiaaliturva, jota odotetaan, pystytään ylläpitämään. On ihan selvää, että tarvitsemme verorahoitteisen pohjan jatkossakin, mutta yhtä selvää on se, että välttämättä nykyisen kaltaiset hartiat eivät riitä.

Arvoisa herra puhemies! Rohkenen antaa tulevaisuusvaliokunnalle hieman palautettakin, ja kun on tehty hyvin tiedemiesmäinen, sinänsä perusteisiin ja ytimiin menevä raportti hyvinvointiyhteiskunnan nykytilasta, vähintään yhtä tärkeää kuin arvioida hyvinvointia sosiaali- ja terveyspolitiikan näkökulmasta on se, että hyvinvoinnin käsitteelle jatkossa annetaan laajempi sisältö kuin vain sosiaali- ja terveyspoliittinen.

Täällä ed. Akaan-Penttilä peräsi tällaista taloudellista arviointia. Olen, ed. Akaan-Penttilä, kanssanne täsmälleen samaa mieltä siitä, että näiltäkin osin, kun väestö ikääntyy, he ovat varakkaampia, heidän roolinsa yhteiskunnan ylläpitäjinä, veronmaksajina, palvelujen tuottajina, palveluissa mukana olevina tulee lisääntymään. Toinen asia on se, että vähintään yhtä tärkeää on huomioida kulttuurin, liikunnan, kaiken muun tekemisen vaikutus hyvinvointiin ja yksittäisen ihmisen kohdalla siihen elämäntilanteeseen, jossa kukin elää.

Ja aivan lyhyesti: Työ luo parasta sosiaaliturvaa. Työn käsitteen sisällön muuttaminen, työn käsitteen arvioiminen, työelämän huokoisuuden lisääminen, osa-aikaisuuden mahdollistaminen: lukuisa joukko otsikoita, jotka ovat aivan välttämättömiä, kun me arvioimme ja teemme päätöksiä tulevan hyvinvointiyhteiskunnan perustojen säilyttämisestä ja lujittamisesta.

Peruspalveluministeri  Paula  Risikko

Arvoisa herra puhemies! Ihmisen hyvinvointi muodostuu monesta tekijästä, kuten terveydestä, perheestä, ystävistä, työstä, asumisesta, koulutuksesta, sivistyksestä sekä riittävästä toimeentulosta. Siinä vain muutamia esimerkkejä. Hyvinvointia on myös mahdollisuus itsensä toteuttamiseen. Tämän ajankohtaiskeskustelun otsikkona on hyvinvointivaltion tulevaisuus, mutta puhun mieluummin hyvinvointiyhteiskunnasta, jonka muodostavat hyvinvoivat ihmiset. Myös siksi käsite hyvinvointiyhteiskunta, koska yksin valtion toimin riittävää hyvinvointia ei voida saavuttaa. Siihen tarvitaan muitakin toimijoita, kuten kuntia, kansalaisjärjestöjä ja elinkeinoelämää sekä jokaista meitä, jotka läheisistämme ja kanssaihmisistämme välitämme.

Hyvinvointiyhteiskunta kantaa vastuuta ihmisten toimeentulosta, sosiaalisista olosuhteista, elämisen ehdoista ja huolenpidosta. Hyvinvointiyhteiskunta on myös kannustava. Hyvinvointiyhteiskunnan pelastusohjelmia voidaan rakentaa monella tavalla, mutta itse korostan kolmea kokonaisuutta: terveyttä, työllisyyttä ja talouden tasapainoa.

Terveys on jo arvo sinänsä. Sillä on monia vaikutuksia niin yksilöille kuin yhteiskunnalle. Yksilön kannalta se on tärkeä osa elämänlaatua. Lisäksi terveys kytkeytyy työkykyyn ja sitä myötä työllisyyteen. Eli jos ei ole terveyttä, ei ole pitkiä työuriakaan eikä riittävää työllisyyttä. Julkisessa taloudessa ihmisten terveys näkyy säästöinä muun muassa terveydenhuollon ja työkyvyttömyyseläkkeiden menoissa. Ennalta ehkäisevällä työllä ja varhaisella puuttumisella vähennetään kärsimystä ja säästetään rahaa. Yhteiskunnassa kannattaa investoida terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Meidän on kyettävä siirtämään resursseja korjaavasta ja pelkistä oireiden hoidosta enemmän ongelmien syihin puuttumiseen ja ennalta ehkäisevään toimintaan.

Työllisyys on toinen keskeinen hyvinvoinnin tuottaja. Työ antaa ihmiselle enemmän kuin vain taloudellista turvaa. Se ehkäisee syrjäytymistä ja antaa mahdollisuuden itsensä toteuttamiseen. Työllisyysaste on nostettava vähintään 75 prosenttiin. Se edellyttää muun muassa odotettua nopeampaa talouskasvua ja niitä työurien pidentämisiä. Työuria tulee pidentää sen molemmista päistä. Esimerkiksi oppilaitoksia ja korkeakouluja tulee kannustaa nykyistä parempaan läpäisevyyteen eli siihen, että mahdollisimman moni koulutusohjelmassa aloittanut suorittaisi opinnot loppuun saakka nykyistä ripeämmin. Työelämässä on työhyvinvoinnin edistämiseksi kehitettävä muun muassa ikäjohtamista ja työterveyshuoltoa.

Arvoisa puhemies! Kunnossa oleva julkinen talous on heikommassa asemassa olevan turva. Talouden vakauttamiskeinoja ovat työurien pidentämisen lisäksi muun muassa kilpailukyvyn parantaminen, tuottavuuden nosto ja työllisyys. Julkista taloutta on tasapainotettava myös palvelujen sisällöllisillä menetelmillä ja rakenteellisilla uudistuksilla tavoitteena parempi palvelujen saatavuus, laatu ja vaikuttavuus. Lisäksi sähköisiä järjestelmiä on hyödynnettävä nykyistä kattavammin tuottavuuden kohottamiseksi. Luettelemani toimet ovat ensisijaisia. Mitä paremmin onnistumme niissä, sitä vähemmän tarvitsemme — ja toivottavasti emme lainkaan tarvitse — tiukempaa menokuria ja veroasteen nostoa. Niitä ei halua kukaan, mutta niitä saatetaan joutua tekemään. Niiden ainoana tarkoituksena on huolehtia siitä, että meillä on myös jatkossa jopa nykyistä parempi hyvinvointiyhteiskunta.

Aivan lopuksi, arvoisa puhemies, hyvinvointiyhteiskunta on laaja kokonaisuus. Meidän poliitikkojen tehtävä on luoda sille edellytykset ja huolehtia etenkin niistä, jotka yhteiskunnan turvaa ja apua tarvitsevat. Hyvinvointiyhteiskunta ei pelastu itsestään. Tarvitaan määrätietoista ja pitkäjänteistä työtä. Se edellyttää myös tosiasioiden tunnustamista ja vastuullisuutta sekä rohkeutta tehdä päätöksiä ja toimia niiden mukaisesti. Ihmisen hyvinvoinnissa ei ole kyse pelkästään sosiaali- ja terveyspolitiikasta, hyvinvoinnin saavuttaminen edellyttää onnistumista muun muassa talous-, työ-, elinkeino- ja koulutuspolitiikassa. Hyvinvointia tulee edistää laajoin poliittisin toimin, mutta välittämistä ei voi koskaan ulkoistaa pelkäksi viranomaistoiminnaksi. Meitä tarvitaan siihen kaikkia.

Arvoisa puhemies! Kun tässä jäi vielä hieman aikaa tämän valmistellun puheenvuoroni jälkeen, niin kommentoin muutamaa kohtaa tuosta itse raportista.

Minä olen hyvin tyytyväinen, että se nosti tällaisia erityisen tärkeitä ja tulevaisuuteen luotaavia asioita esiin. Siellä puhutaan esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon laajemmista hartioista ja siitä, että me saisimme vahvemmat taloudelliset hartiat myöskin tälle koko järjestelmälle laajemmin, esimerkiksi vetovoimaiset yksiköt jne. Juuri näin pitää edetä, myöskin niin, että palvelujen järjestäminen ja raha ovat yhdessä eikä niin, että ne erotetaan toisistaan. Vain siten me pystymme saavuttamaan parhaan tuloksen.

Sitten ne innovaatiot. Täällä nostetaan sosiaaliset innovaatiot teknologisten innovaatioitten lisäksi. Ajatelkaa, miten Suomessa on paljon sosiaalisia innovaatioita: työterveyshuolto, lämmin kouluruoka, päivähoito, äitiyspakkaus, isyysloma, omaishoidon tuki. Niitä monet meiltä kadehtivat.

Miapetra Kumpula-Natri /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kiitoksia ministereille motivoivista puheenvuoroista. Ehkä jotain reaktioita, kun olen tätä puolen vuoden ajan rinnalla katsonut, miten tutkijoiden työ on edennyt.

Tämä laajempi käsitesisältö hyvinvointiin kuuluu ilman muuta, mutta sitten kun tässä haluttiin tehdä tarkastelua ja mentiin hyvin-vointivaltioon, siitä ehkä ministeri Risikolle, että sen takia siihen hyvinvointivaltioon, koska hyvinvointivaltiolla on tietty pohjoismainen malli, jota haluttiin tässä tutkimuksessa katsoa, kartoittaa ja todeta, että se on toimiva. Se lentää sittenkin. Vaikka se on hieman korkeampi veroasteeltaan Suomessa ja Ruotsissa ja Norjassa, Pohjoismaissa on kyetty olemaan kilpailukykyisiä ja edistämään kansan hyvinvointia, pärjäämään jopa globalisaatiossa erinomaisen hyvin.

Tässä koettu hyvinvointi nostettiin aika paljon rinnalle, ja ymmärsin, että te, ministeri Rehula, myös tulitte hieman siihen, mikä on sitä hyvinvointia. Se ei ole tosiaan vain se sosiaalinen palvelu tai euromääräinen rahamäärä, minkä saa, vaan koettu hyvinvointi tuotiin aika vahvasti rinnalle ja miten sitä voisi sitten edistää. Näen, että semmoinen oikeudenmukaisuus yhteiskunnassa lisää hyvinvoinnin kokemista mutta myös esimerkiksi yksilöllisesti kuunneltu tarve ja siihen vastaava palvelu voisi olla semmoinen samanlainen.

Marja Tiura /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kiitoksia molemmille ministereille todellakin erittäin kannustavista puheenvuoroista.

Se on totta, että ihmisten hyvinvointi muodostuu monesta tekijästä ja niitä ei voi irrottaa toisistaan. Mutta tämän raportin osalta me halusimme valiokunnassa ja ohjausryhmä tutkijoiden kanssa keskittyä nimenomaan tähän sosiaalipoliittiseen puoleen ja kauastähtöiseen ajatteluun. Se on totta, että työ, asuminen, koulutuspolitiikka, eläkepolitiikka liittyvät hyvin läheisesti tähän kysymykseen, mutta tässä oli pakko tehdä tiettyä rajausta.

Arvoisa puhemies! Koko tämän hyvinvointimallin legitimiteetti eli tämmöinen laaja hyväksyttävyys, kuten ministeri Rehula täällä totesi, perustuu siihen, että kun me maksamme veroja, me myöskin saamme vastineeksi tarvitsemiamme palveluja. Nyt aivan liian usein kuulee sitä, että olen maksanut koko ikäni veroja, mutta siitä huolimatta nyt kun tarvitsen sen kaihileikkauksen, niin joudun kahdeksan kuukautta jonottamaan, että siihen pääsen. Elikkä se on totta, että näitä verovaroja tulee käyttää taiten ja niitä ei pidä pistää rakenteiden ja byrokratian lihottamiseen.

Yksi asia tämän Kiviniemen hallituksen osalta on nostettu framille, ja se on tämä ...

... tietoyhteiskuntakehitys. Minä kysyisin tästä sosiaali- ja terveyspuolen tietoyhteiskuntakehityksestä.

Jyrki Kasvi /vihr:

Arvoisa puhemies! Tulevaisuusvaliokunnan tehtävänähän on katsoa päivän politiikkaa pidemmälle ja esittää kysymyksiä, joita muut eivät oikein uskalla esittää. Sen tämä tulevaisuusvaliokunnan raportti tekeekin, jos vain joku on tässä kahdessa päivässä ehtinyt 300 sivua lukemaan.

Enää eivät elämän vanhat tukipilarit, koti, työsuhde ja parisuhde, ole pysyviä ja voimassa toistaiseksi; itse asiassa ainoa asia, joka taitaa ihmisten elämässä olla pysyvää, on tällä hetkellä kesämökki. Mutta sen sijaan, että hyvinvointivaltiota olisi lähdetty päivittämään nykyaikaan, se on yritetty sementoida menneisyyteen. Se yhä vuosi vuodelta kutistuva vähemmistö, jolla on säännöllinen työ, jolle tulee kokonainen eläke, joka nauttii työterveyshuollosta, on takertunut näihin etuihinsa eikä ole suostunut päästämään tätä silpputyötodellisuudessa elävää muuta kansaa mukaan siihen. Elikkä meillä on todellakin kansakunta jakautunut säätyihin, niin kuin tässä aikaisemmassa keskustelussa on todettu.

Moni täällä peräänkuuluttaa myös kannustavuutta, mutta sitten seuraavassa lauseessa tukee, että kyllä tämä nykyinen järjestelmä on kannustava, vaikka tässä tulee monta kertaa sellainen tilanne, kuten eräälle ystävälle, kun hän sanoi, että hän ei voi mennä töihin, hän menettää 300 euroa kuussa välittömästi, jos hän ei eroa tästä työstä. No mitä sitten? Joku esittää ratkaisumalliksi vaikka perustuloa, josta aina jää käteen jotain. Sitten sanotaan heti, että ei noin saa tehdä, ei noin saa ajatella, että koko meidän yhteiskunnan perusrakenteethan tästä romuttuvat.

Eli tässä on se ehkä meidän suurin ongelmamme. Me emme uskalla kyseenalaistaa tätä tabua, hyvinvointivaltiomallia, ja miettiä, että ei takerruta niihin rakenteisiin vaan katsotaan, mitkä ovat ne päämäärät, joiden vuoksi se aikanaan luotiin. Se luotiin toisenlaiseen Suomeen, ja nyt se pitäisi rakenteita myöten päivittää tämän päivän Suomeen tai muuten se kohta romahtaa omaan mahdottomuuteensa.

Antti  Vuolanne  /sd:

Arvoisa puhemies! Täällä on käyty keskustelua siitä, mistä täällä käydään keskustelua. Nimenomaan tätä keskustelua ei pidä laittaa hyvinvointiyhteiskuntakeskusteluksi, vaan kysymyksessä on keskustelu hyvinvointivaltiomallista ja sen kestävyydestä. Kysymys on siitä, mikä on valtion rooli, miten valtio ja markkinat löytävät omat tehtävänsä, mikä on kunkin näistä rooteli. Sitten jos menemme tähän hyvinvointiyhteiskuntaan, niin yhtä hyvin tämän keskustelun teemana voisi olla vaikka hyvinvoinnin tulevaisuus tai yhteiskunnan tulevaisuus.

Mutta nyt täytyy pysyä asiassa, eli meillä on kolme päämallia maailmalla valittavana. On anglosaksinen malli, joka on liberaalin politiikan tuotos, missä on vain perusturva kaikkein kurjimmille ihmisille, valtio ei muuten puutu ihmisten elämään. Sitten on tämmöinen keskieurooppalainen malli, kristillisdemokraattinen malli, mikä perustuu aika paljon siihen, että naiset tekevät nämä hyvinvointivaltion työt, jotka meillä ovat ammatillisia, ja se on hyvin paljon kristillisdemokraattisen poliittisen suunnan tuotos. Sitten on tämä pohjoismainen, sosialidemokraattinen malli, joka ei ole syntynyt mitenkään muuten kuin poliittisen valinnan, poliittisen tahdonmuodostuksen, tuloksena työnväenliikkeen tekemänä siten, että meillä on korkeampi verotus kuin ehkä kilpailijamaissa mutta sitten meillä on perusturva, on tulonjakoa tasaavia järjestelmiä työelämässä ja sitten vielä laaja palvelujärjestelmä. Nämä ovat nämä keskeiset asiat, mihin pitäisi ottaa nyt tässä keskustelussa kantaa.

Kyösti Karjula /kesk:

Arvoisa puhemies! Tässä on keskusteltu käsitteistä hyvinvointivaltio, hyvinvointiyhteiskunta. Siis alun alkaen teema oli hyvinvointiyhteiskunnan tabut. Tämä asiantuntijaryhmä ohjausryhmän tukemana sitten selkiytti ja rajasi tätä teemaa, mutta kyllä minusta hyvin olennaista on, että tässä eduskunnan keskustelussa keskustellaan myös siitä, mitä tarkoittaa se, että me sopeutamme tulevaisuudessa hyvinvointivaltiota, sen järjestelmiä, ja ensisijaisena tavoitteena säilytetään ihmisten hyvinvointi. Tässä mielessä ehkä yksi olennainen kritiikin näkökulma liittyy nimenomaan tähän hyvinvointivaltion uudistamiseen, näiden järjestelmien uudistumiseen, ja sen vuoksi sosiaaliset innovaatiot on otettu aika painokkaasti tässä raportissa esille.

Nimittäin on selvästi nähtävissä, että niitä uudistuksia, mitä me tarvitsemme täällä hyvinvointivaltion rakenteissa, hyvin hitaasti saadaan läpi viedyksi. Yksi kiteytys on se, että merkittävä osa innovaatioista tapahtuu tämän virallisen yhteiskunnan ulkopuolella. Olen käyttänyt monessa yhteydessä esimerkkiä nuoresta, innostuneesta arkkiatri Arvo Ylpöstä, joka nuorena lääkärinä avasi neuvolajärjestelmän, joka on tavallaan imeytynyt tähän hyvinvointivaltion kokonaisuuteen. Mutta jos tämä valtio olisi ollut näin järjestelmäkeskeinen, niin kuin se on tänä päivänä, niin epäilen, olisiko nuoren, innostuneen lääkärin, Ylpön, avaus tavoittanut maalia. Mielestäni tässä on erittäin iso kysymys, millä tavalla tätä ihmisen hyvinvointia vahvistetaan sillä kokonaisuudella, joka suomalaisessa yhteiskunnassa palvelee hyvinvointia ja hyvinvoivaa elämää.

Merja Kyllönen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Ikääntyneiden ihmisten lisääntyminen tässä maassa on tosiasia. Me jokainen ikäännymme vuoden kerrallaan. Sen vuoksi kysymys omaishoidon tulevaisuudesta ja sen laaja-alaisesta kehittämisestä palkkioiden vapaajärjestelmän ja työterveyshuollon ym. erilaisten tukitoimien osalta on äärimmäisen tärkeä kysymys, koska arvelisin näin, että meillä ei ole jatkossakaan mahdollisuutta hoitaa kaikkia ihmisiä erilaisissa hoitokodeissa, palvelukodeissa, toimintakeskuksissa, vaan tarvitaan omaisten tukea ja apua.

Lisäksi sosiaaliturvan ja työtulon yhteensovittaminen tulee olemaan merkittävä kysymys, kun ihmisistä iso joukko on työelämän ulkopuolella juuri sen vuoksi, että ei ole kannattavaa ottaa lyhytaikaista, määräaikaista tai pätkätyötä vastaan.

Sen jälkeen kolmanneksi vielä kysymys, joka on tämän arvokkaan kirjan sivulla 180, elikkä mikä on demokratian tulevaisuus? Onko valta entistä enemmän siirtymässä poliitikoilta virkamiehille, vai halutaanko päätöksenteoissa entistä vahvemmin osoittaa poliittista tahtoa?

"Suomalaiseen yhteiskuntapolitiikan tekemisen tapaan on liittynyt voimakas asiantuntija- ja virkamiesvetoisuus. Vaikeista asioista kansalle ovat kertoneet valtiovarainministeriön johtavat virkamiehet. Suomessa on joko tietoisesti tai tiedostamatta haluttu luoda kuva yhden ainoan oikean tien politiikasta. Tuon oikean tien virkamiehet ovat löytäneet, ja hallitus sitä toimitusministeriömäisesti toteuttaa. Ero on suuri verrattuna vaikkapa Ruotsiin, jossa olisi ennenkuulumatonta, että pääministerin, valtiovarainministerin tai sosiaaliministerin sijaan ministeriöitten virkamiehet tulisivat julkisuuteen selkeästi poliittisen sanoman kanssa." — Tässä on iso haaste meidän demokraattiselle järjestelmällemme.

Christina Gestrin /r:

Ärade talman! Vi skapar förutsättningar för morgondagens välfärdsstat med de beslut som vi gör här i dag. Befolkningens åldersstruktur och balansen mellan den arbetsföra delen av befolkningen och den som är utanför arbetslivet är en av de stora utmaningarna för vår ekonomi och därför också följaktligen för välfärdssamhället.

Förutom en jämställd och familjevänlig arbetsmarknad och socialpolitik som uppmuntrar unga människor att utbilda sig, arbeta och skaffa barn bör vi också ha en inkluderande attityd till invandrare som söker sig till Finland för att arbeta och leva. I ett civiliserat samhälle behandlas alla på ett värdigt sätt och det är också en förutsättning för att samhället ska kännas tryggt.

För ett litet land som Finland är satsningar på kunskap och utbildning en av de viktigaste framgångsfaktorerna. Vi har också en gemensam värdegrund med de övriga länderna i Norden. Det nordiska samarbetet bör vi både fördjupa och utveckla.

Meidän on ehkäistävä segregaation syntyminen yhteiskunnassa. Terveydenhoidossa ei saa syntyä a-luokan ja b-luokan hoitoa. Toimiva julkinen sosiaali- ja terveydenhoito maksaa itsensä takaisin ja on hyvinvointiyhteiskunnan lähtökohta. Ennalta ehkäisevä työ on vahvemmin kytkettävä terveyskeskusten palveluihin ja terveyskeskusten asemaa ja merkitystä on vahvistettava entisestään.

Kari Rajamäki /sd:

Arvoisa puhemies! Suomen valtiontalous ja hyvinvoinnin rahoitus on keskeisesti kiinni vientiteollisuuden toimintaedellytyksistä, ja tämän takia olisi erittäin tärkeää, että me pidämme alue-, teollisuus- ja työllisyyspoliittisista ja myös erityisesti metsäteollisuuden toimintaedellytyksistä huolta. Tässä suhteessa muun muassa Stora Enson omistajaohjaus on kyllä surullinen esimerkki. Kannattavia, toimivia rakenteita ajetaan globaalin kysynnän perusteella alas, paperiteollisuutta muun muassa.

Toinen asia on se, että me vetosimme hallitukseen jo syksyllä 2008, että pidättäydyttäisiin toisen maailman aikana suunnitelluista erityisesti suurituloisia tukevista veroratkaisuista. Me varoitimme, että valtiontalouden ajaminen retuperälle ja veropohjan rapauttaminen kumulatiivisesti jopa 9 miljardilla eurolla tulee kostautumaan. Nyt Kansaneläkelaitoksen perusetuuksien rahoituksen, työnantajien kelamaksun, poistamisen johdosta siirtyy kokonaan 3,6 miljardia valtion budjetista riippuvaiseksi. Tällä on vakava merkitys, kun arvioidaan, millä tavalla mennään eteenpäin, ei sillä, että hallitus esittää tästä kriisistä selviytymistä tasaverotuksella, etuuksien leikkauksia eläkeiän nostolla. Se ei niin kuin ole nyt se tapa, millä mennään eteenpäin, vaan veronmaksukykyä ja tätä verotusta on arvioitava.

Toinen asia, jolla vaarannetaan ratkaisevasti meidän valtiontalouden perustaa ja myös kestävyyttä, oli Kreikan laina 1,6 miljardia euroa ja samoin juhannuksen aikana ajettu periaatepäätös panna 7,9 miljardia euroa mahdollisesti Espanjan, Portugalin ja Italian talousvaikeuksiin ilman kunnollisia vakuuksia. Viidesosa Suomen vuotuisesta talousarviosta, 10 miljardia euroa, on pahimmillaan nyt sidottu. Tällä voi olla erittäin vakavia merkityksiä.

Mutta, arvoisa puhemies, olen sitä mieltä, että meillä on käytävä arvoista keskustelua, ja olen samaa mieltä kuin ed. Kasvi, että myös tämän työnteon solidaarisen jakamisen kysymystä ja ylipäänsä koko meidän työhön perustuvan sosiaaliturvajärjestelmän perusteita on arvioitava, mutta me tarvitsemme myös arvokeskustelua. Arvoristiriidat yhteiskuntapoliittisesti kaikkein arimmista köyhyyden ja terveydenhuollon ratkaisuista kaipaavat keskustelua. Tämän takia esimerkiksi terveydenhuollon yhteinen maksukatto 600 euroa maksaa 50 miljoonaa euroa ja toisaalta ylimpien tuloveroluokkien verokompensaation pois jättäminen saman verran. Meidän on tehtävä myös arvoratkaisuja verotuksessa.

Aila Paloniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Vanhusten palvelut ja hoiva tarvitsevat mielestäni uusia ajatuksia ja uusia konsepteja eikä pelkästään sen vuoksi, että palvelujen tarve tulee siellä päässä kasvamaan.

Ikääntyneiden mahdollisuus liikkumiseen ja lihaskunnon ylläpitämiseen pitäisi ehdottomasti ottaa ykkösasiaksi sekä pitkäaikaishoidossa että kotiin annettavissa palveluissa. Valitettavasti tänä päivänä niin ei ole.

Koti voi olla vanhukselle linna tai vankila, muistuttaa professori Taina Rantanen ET-lehden haastattelussa. Jyväskyläläinen gerontologian professori Rantanen ryhmineen selvitti laajasti ikäihmisten liikkumista. Neuvonta lisäsi liikunnan harrastamista. Se ennalta ehkäisi toimintakyvyn heikkenemistä, paransi mielialaa ja sitä kautta selkeästi vähensi kotipalveluiden tarvetta. Neuvonta kuitenkin auttoi vain heitä, joilla oli vielä itsenäistä liikuntakykyä jäljellä. Ne vanhukset, joilla oli paljon esteitä liikkumisessa, jotka pelkäsivät mennä ulos, taikka eivät jaksaneet yksin esimerkiksi nostaa rollaattoria portaita alas, tarvitsisivat henkilökohtaisen avustajan ulkoiluun. Rantasen tiimi päätyi vapaaehtoistyöhön ja ryhtyi perehdyttämään eläkeläisiä auttamaan kotona asuvia vanhuksia ulkoilussa. Rantanen nimittäin järkyttyi syvästi siitä, niin kuin moni muukin on järkyttynyt, että moni vanhus joutuu tyytymään pelkkään sisälläoloon ja jopa pelkää ulkomaailmaa.

Lyhyesti: ihmisen aktiivisuuden tukeminen myös kotipalveluissa lisäisi valtavasti elämänlaatua.

Arto Satonen /kok:

Arvoisa puhemies! Aivan aluksi kiitokset tulevaisuusvaliokunnalle siitä, että se on tarttunut tähän tärkeään hyvinvointiyhteiskunta-asiaan. Täällä ministeri Rehula sanoi, että on tärkeää, että hyvinvointiyhteiskunnalla on laaja hyväksyttävyys. Niin sillä on, se on itsestäänselvää.

Täällä on jo käyty keskustelua siitä, kuka tämän hyvinvointiyhteiskunnan on saanut aikaan. Sitä on mainittu sosialidemokraattiseksi projektiksi. (Ed. Kimmo Kiljunen: Sitähän se on!) — Varmaan siinä on sitäkin puolta. En kiistä ollenkaan. — Mutta isompi asia siinä on kuitenkin ollut mielestäni se, että se perustuu suomalaiseen tapaan tehdä töitä. Siinä on luterilaista työn etiikkaa mukana, siinä on monta muuta asiaa. Mutta ennen kaikkea se on luotu aikaisempien sukupolvien työllä. Tämä on se, mikä meidän pitää ymmärtää. Minä en ole siitä huolissani, ettei tällä olisi hyväksyttävyyttä. Hyväksyttävyyttä kyllä on, mutta suurin uhka hyvinvointiyhteiskunnassa on se, että sitä ryhdytään pitämään itsestäänselvyytenä. Tämä on se todellinen kysymys.

Jos minä otan yksittäisen konkreettisen esimerkin, vaikkei näitä ole monta, mutta minullekin on tullut viestejä, että joku opiskelija tulee sanomaan, että jos työttömyysturva on korkeampi kuin opintotuki, niin tämä ei kannusta opiskelemaan. No, eihän se kannustakaan, mutta ei kai sen idea ole se, vaan pitäisi ajatella niin, että on upeaa elää sellaisessa maassa, missä jokainen varallisuuteen katsomatta voi hankkia itselleen korkeatasoisen ammatin, opiskella ja sivistää itseään. Eli me emme ole niin kuin oivaltaneet ollenkaan, mistä tässä on kyse.

Täällä on ollut hyviä puheenvuoroja siitä, että vain korkeammalla työllisyysasteella me pystymme, silloin, kun meidän huoltosuhteemme muuttuu, pitämään yllä tätä hyvinvointiyhteiskuntaa. Ennen kaikkea tämän säilyttäminen on asennekysymys. Me löydämme kyllä sitten hyviä keinoja jakaa varallisuutta, kun sitä ensin pystytään luomaan.

Aivan viimeisenä asiana haluan sanoa sen, että on erittäin tärkeää pitää huolta meidän kilpailukyvystämme, ja tässä tullaan myöskin näihin ympäristöpoliittisiin asioihin. Ymmärrän ympäristönsuojelun merkityksen, mutta me emme saa vetää mattoa alta meidän omalta kilpailukyvyltämme sellaisissa tilanteissa, joissa se vaarantaa meidän perusteollisuutemme tuottavuuden, koska se on kuitenkin se, jolle pitkälti tämä hyvinvointi rakentuu myös tulevaisuudessa.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Me olemme käyneet periaatteellista keskustelua hyvinvointiyhteiskunta-, hyvinvointivaltiokonseptista. Vanha viisaushan on ollut se, että yhteiskunnan kehitystasoa mitataan sen mukaan, miten se pitää huolta köyhimmistään.

Tosiasiassa tämä pohjoismainen universaaleihin palveluihin, universaaliin malliin perustuva hyvinvointiyhteiskunta ei keskity nimenomaan vain köyhimpiensä huolehtimiseen vaan itse asiassa kaikista huolehtimiseen siinä tilanteessa, että he ovat haavoittuvassa asemassa. Ihminen voi joutua työttömäksi, voi sairastua, hän ikääntyy, on runsas lapsiluku tai köyhyys. On erilaisia haavoittuvia pisteitä, joissa me yhteisvastuullisesti pyrimme kannattamaan ihmistä, jotta hän pystyy sitten luovasti toteuttamaan itse itseään.

Tällaisessa yhteiskunnassa tietysti veroaste on hyvin korkea. Siinä yhteisvastuu henkiytyy siitä järjestelmästä, mutta siinä on erinomaisen keskeistä nämä yhteiset, julkiset, universaalit palvelut. Niiden kautta se tasa-arvo toteutuu tällaisessa järjestelmässä. Minusta oli hienoa se, mitä ministeri omassa Risikko puheenvuorossaan sanoi, että tällaisessa järjestelmässä luonnollisesti on elementtejä kuten kouluruokailu, äitiyspalvelut, omaishoito ja muut, jotka ovat innovaatioita, joita muualla maailmassa mietitään.

Itse asiassa meidän erikoisinnovaatiomme on maksuton koulutus peruskoulusta yliopistoon. Jos maailmalla tätä järjestelmää esittelee, niin puistellaan päätä: ei yhteiskunnalla ole varaa siihen, että me kaikki kansalaiset, jotka haluamme, voimme kouluttautua, tai korkeampaa koulutusta tai peruskoulutuksen saamista kaikille ei pystytä takaamaan, siihen ei ole voimavaroja. Meillä nämä voimavarat on kerätty tässä yhteiskunnassa. Veroaste on korkea, ja sitä kautta me olemme luoneet myöskin reaalista kilpailukykyä tälle järjestelmälle.

Arja Karhuvaara /kok:

Arvoisa puhemies! Sosiaaliturva on todella säilytettävä turvaverkkona eikä verkkokeinuna. Ja kun halutaan, että voimme edistää tervettä aikuisuutta ja työkykyä ja aktiivista toimintakykyistä vanhuutta, meidän pitää todella kyetä investoimaan siihen elämänkaaren alkupäähän. Yrittäminen perheen elatuskeinona ja muiden työllistäjänä pitäisi myöskin vielä kyetä tekemään helpommaksi ja turvallisemmaksi. Yrittämisestä on palkittava ja sen työllistävyyttä on helpotettava edelleen. Yritystoiminta pitäisi esimerkiksi voida jättää lepäämään edes yhden kerran työuralla ilman, että sitä on pakko lopettaa. Tämä, varsinkin nyt esimerkiksi tämän kuluneen taantuman aikana, olisi ollut monelle pienyrittäjälle helpotus.

Kunnat itse asiassa pitäisi velvoittaa laatimaan ainakin 10 vuoden ajanjaksolla valtuustokausittaisesti päivitettävä palvelustrategia, missä selkeästi kirjattaisiin kunnan palvelujen järjestäminen, asiakasprioriteetit, tarvittavat investoinnit, laatukriteerit, niiden valvontajärjestelmät jne. Hallinnonalojen omiin strategioihin tulisi myöskin kirjata auki, miten hyvinvointi ja terveyden edistäminen niiden toiminnassa toteutuvat ja mitä se konkreettisesti tarkoittaa yksittäisen kuntalaisen kohdalla.

Kansainvälisyys on Suomen mahdollisuus. Hyvin koulutettu kielitaitoinen nuoriso ja uusi teknologia ja suomalainen sisu, se on kaiken tämän mahdollisuus. Joku on kerran todennut, että kun haluat, että jotain tapahtuu, palkkaa suomalainen, oli hän sitten minkä värinen tahansa. Mutta Suomen rajojen sisällä asiat ja kannusteet on tehtävä sellaisiksi, että nämä ihmiset haluavat palata tänne maahan takaisin tuomaan uusia ajatuksia ja vahvuuksia kotimaansa parhaaksi.

Rakel Hiltunen /sd:

Arvoisa puhemies! Yhdessä asiassa hyvinvointivaltio Suomi ei ole onnistunut vuosikymmenien mittaan, nimittäin terveyden eriarvoistumisessa. Kun Newsweek listasi Suomen maailman ykköspaikaksi asua, terveydenhoidossa olimme vasta sijalla 17. Arvelen, että tämä merkitsee juuri tätä eriarvoisuuden kasvamista. Suomalaistutkijat ovat osoittaneet sen, että terveyden elinajanodotteessa kyse ei ole siitä eriarvoisuudesta, joka johtuu pienestä laitapuolen kulkijoiden ryhmästä, joka poikkeaa valtaväestöstä, vaan koko väestöä koskevasta ilmiöstä. Eli mitä parempi sosioekonominen asema, sitä todennäköisemmin ihminen elää pitkään hyvää elämää.

Nämä erot elinajan odotuksessa kuvastuvat muun muassa tutkimuksessa, joka osoittaa nyt tällä hetkellä, että 35-vuotias suomalainen mies, joka on korkeakoulututkinnon suorittanut, hyvässä taloudellisessa asemassa elävä, elää keskimäärin lähes 81-vuotiaaksi, kun taas samanikäisen miehen, joka on korkeintaan perusasteen tutkinnon suorittanut, odotetaan elävän noin 75-vuotiaaksi. 1980-luvulta lukien nämä erot ovat vain kasvaneet. 1980-luvun alussa ero oli 4,7 vuotta ja nyt 6,2 vuotta.

Minusta tässä tarvitaan kansalliset talkoot tämän terveyden eriarvoistumisen pysäyttämiseen ja madaltamiseen. Eikö nyt, arvoisat ministerit, olisi hyvä, että saisimme sellaisen hengen, joka vaikuttaa terveyden- ja sosiaalihuollon järjestelmiin, rakenteisiin ja palveluketjujen arviointiin niin, että estetään lasten ja nuorten syrjäytyminen ja poimitaan jaloilleen ne ihmiset, jotka ovat nyt jo rattaiden ulkopuolella. Eli etsitään heidän omat voimavaransa heidän oman elämänsä käyttöön. (Puhemies: 2 minuuttia!) Ja toisaalta mielestäni on myös syytä huolehtia ikääntyvästä väestöstä, että elinvuosissa olisi terveyttä pidempään.

Peruspalveluministeri Paula Risikko

Arvoisa rouva puhemies! Kiitoksia tästä mahdollisuudesta. Ed. Hiltunen toi erittäin tärkeän asian esille. Halusin vaan tuon selkeyttää, mitä itse asiassa Newsweek silloin aikoinansa tutki. Se tutki sitä, mikä on terveyden kokemus ja miten ihmiset kokevat olemassa olevan elinikänsä, ja siinä me olimme tosiaan 17:nsiä. Se valitettavasti uutisoitiin sillä tavalla, että me olisimme terveydenhuollossa 17:nsiä, ja se ei pidä paikkaansa, vaan siinä terveyden kokemisessa. Mutta juuri se, että tässä ei riitä pelkästään se järjestelmä, vaan vastuu pitää olla myös ihmisellä itsellään.

Hannu Hoskonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Tämä ajankohtaiskeskustelu hyvinvointivaltiosta ja sen tulevaisuudesta ei olisi voinut sattua parempaan aikaan. Mielestäni hyvinvointivaltion suurimpana ja parhaimpana tavoitteena pitää olla, että pystymme pitämään huolta kaikista kansalaisista yhdenveroisesti — se on aivan välttämätöntä — ja erikoisesti yhteiskuntamme heikoimmista ihmisistä, sairaista, syrjäytyneistä, työttömistä jne., että heille tarjotaan kaikissa olosuhteissa inhimillisesti arvokas elämä ja pyritään parantamaan elämänlaatua esimerkiksi uutta työtä luomalla.

Työhön perustuu suomalainen hyvinvointi hyvin pitkälti. Työn aikana saatu ansio on se pohja, jolle suomalainen oman elämänsä rakentaa, ja sitä kautta hankitaan sitten se tulevaa eläkettä varten välttämätön eläketurva. Koko suomalainen eläkejärjestelmähän perustuu aika pitkälti siihen, että työeläkkeellä pystymme sitten hyvin pärjäämään eläkeaikana. Tällaiset peruseläkkeet, jotka jäävät esimerkiksi kansaneläkkeen tasolle, ovat sitten valitettavasti paljon pienempiä. Onneksi hallitus on saanut läpi ja eduskunta on hyväksynyt sen, että takuueläke tulee Suomessa voimaan. Se on erinomaisen tärkeä, sosiaalisesti oikeudenmukainen päätös.

Hyvinvointivaltion edellytyksenä on, että sosiaali- ja terveyspalvelut toimivat ja ne tarjotaan ihmisille lähipalveluna ja rahoitus tätä varten kerätään kaikilta kansalaisilta. Ja mielellään ehdottomasti jatkossa pitää olla niin, että tätä varallisuutta, veroja, kerätään kaikilta kansalaisilta, ja niiltä, joilla on veronmaksukykyä, kerätään paljon enemmän kuin niiltä, joilla veronmaksukykyä on vähän. On välttämätöntä, että tämä menettely jatkuu tulevaisuudessakin.

Arvoisa rouva puhemies! Lopuksi kiinnitän huomiota vielä siihen, että sosiaali- ja terveyspalveluiden kannalta mielestäni yksi uhkaavimpia tekijöitä, ellei uhkaavin, on lääkäripula. On aivan tavatonta, että tässä maassa sallitaan vielä, että lääkärit voivat todellakin rahastaa tätä järjestelmää mielin määrin ja käydään kauppaa tavallaan ihmisen hengellä ja terveydellä. En sitä voi millään hyväksyä, ja on aivan välttämätöntä, että Suomen eduskunta puuttuu tähän kovalla kädellä, että saadaan jollakin lailla kuriin tämä ihmisen hengellä ja terveydellä rahastaminen. Pidän jopa ihmisarvoa alentavana, että tästä on ruvettu käymään kauppaa.

Lenita Toivakka /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Tämä raportti on todellakin kaikkine suosituksineen erittäin mielenkiintoista luettavaa, ja kiitos siitä tulevaisuusvaliokunnalle. Tämä sisältää monia hyvinvointiyhteiskuntamme epäkohtia, mutta myös mahdollisuuksia ja ratkaisuja. Raportin suosituksissa peräänkuulutan suurempia vastuualueita terveydenhuoltoon. Näitä suurempia vastuualueita kyllä tarvitaan, mutta ei pelkästään terveydenhuoltoon, vaan kokonaisuudessaan sosiaali- ja terveyspalveluihin, jotka on järkevää järjestää suurempana kokonaisuutena. Se on varmasti tehokkaampaa ja asiakasystävällisempää.

Palvelujen turvaaminen onnistuu vain riittävän vahvoilla hartioilla eli riittävällä väestöpohjalla ja selkeillä sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisillä palvelurakenteilla, joissa perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito toimivat nykyistä saumattomammin yhdessä. Näin taataan varmasti riittävät voimavarat sekä riittävä henkilöstö ja osaaminen. Tähän pohjautuu tämä ministeri Risikon esittämä sote-aluemalli.

Tässä raportissa nostetaan hyvin myös tämä palveluiden ja rahoituksen kokonaisuus, josta on täällä tänään keskusteltu. On tärkeää, että palveluiden järjestäminen ja rahoitus kulkevat jatkossa käsi kädessä. Palveluita ja niiden rahoittamista ei missään nimessä pidä eriyttää toisistaan, koska vaarana on, että päätösvalta silloin karkaa jonnekin kauemmaksi. On tärkeää, että osaoptimointi ei pahene eivätkä kustannukset karkaa. Tällaisia riskejä sisältyy muun muassa erilaisiin terveysrahastomalleihin. Tässä raportissa on hyvin todettu se, että hyvinvointi ei ole pelkkää sote-politiikkaa. Kuten ministeri Risikkokin sanoi, me tarvitsemme laajaa aitoa yhteistyötä talouspolitiikan, ympäristöpolitiikan ja koulutuksen kesken. Tämmöisestä sektoriajattelusta on päästävä eroon, tehtävä semmoinen tiukka ravistelu tämän osalta.

Erittäin hyvin on nostettu esiin myös tämä lasten ja nuorten ja perheiden hyvinvoinnin merkitys. Se on aivan varmaa, että panostukset näihin on paras satsaus tulevaisuuteen ja tulevaisuuden hyvinvointiin, ja tässä varhaista puuttumista ja terveyden edistämistä, joita jo nyt tehdään, on kyllä voimallisemmin vaan jatkettava tästä eteenpäin. Meillä on niin paljon asioita, (Puhemies: 2 minuuttia!) joita pidetään itsestäänselvyyksinä ja joita sitten täytyisi ikään kuin paremmin yhteiskunnassakin arvostaa, koska me laitamme näihin rahaa, kuten muun muassa just nämä neuvolapalvelut ja monet muut hyvät palvelut, mitä meillä on.

Miapetra Kumpula-Natri /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tartun vielä näihin terveyseroihin, koska ne ovat varmasti jos ei enää tabu niin ainakin yksi suurimmista haasteita. Tässä raportissa kirjoitetaan: "Sosioekonomiset terveyserot ovat Suomessa suuret, eivätkä ne ole osoittaneet kaventumisen merkkejä. - - Osa ongelmista on sellaisia, että pelkillä terveydenhuollon keinoilla niihin ei voida vaikuttaa. - - Vaarana elintapoihin liiaksi keskittyvässä terveyspolitiikassa kuitenkin on, että rakenteelliset ongelmat (alueellinen, taloudellinen ja sosiaalinen eriarvoisuus) nähdään liian yksilökeskeisenä", ja silloin mennään politiikkaan — vikahan on yksilön — eikä katsota sitä sosiaalipoliittista järjestelmää.

Tämä minusta vaatii nyt, kun me haluamme purkaa tabuja, myös rohkeutta meiltä poliittisilta päätöksentekijöiltä ottaa vastuuta. Totta kai pitää lopettaa tupakointi. Totta kai pitää huolehtia lapsista ja terveydestä ja liikkua, mutta meillä on alueellisia eroja. Miten se voi olla selitettävissä? Kyllä näihin pitäisi yrittää mennä myös syvemmälle.

Anneli Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Meidän yhteiskuntamme yksi suuri kysymys on ihmisten hyvinvointi ja lisääntyvä pahoinvointi ennen kaikkea mielenterveysongelmien myötä. Ja yhtenä suurena ongelmana tässä on se, että mielenterveyteen ja syrjäytymiseen liittyvät ongelmat syntyvät jo hyvin pitkältä ajalta ja ne ovat jo nähtävissä neuvolassa, päivähoidossa, koulussa ja erilaisissa nuorten tapahtumissa ja sitten koulutuksessa, ja viime kädessä se näkyy sitten myös työelämässä. Meillä pystytään jo päivähoidossa näkemään se, että jos perheille ja lapsille annettaisiin riittävän ajoissa tukea, niin pystyttäisiin välttymään monelta mielenterveyteen liittyviltä kysymyksiltä. Tämä ei kosketa ainoastaan sosiaali- ja terveydenhuoltoa, vaan tämä koskettaa koko meidän yhteiskuntaamme. Siinä mielessä näkisin, että kun me puhumme työhyvinvoinnista tai työelämässä jaksamisesta tai sitten eläkeiän nostamisesta, niin meidän pitäisi pystyä näkemään tämä koko ihmisen elämänkaari ja mielenterveys, hyvinvointi koko tämän skenaarion kautta.

Mielenterveysongelmat koskettavat ei ainoastaan sosiaali- ja terveydenhuoltoa, vaan ne näkyvät myös työuupumuksena tänä päivänä. Ja ehkä kaikkein suurimpana kysymyksenä, johonka meidän olisi pitänyt jo pystyä puuttumaan, on se, että meillä mielenterveyssyyt on johtava sairausryhmä, joiden niiden takia päädytään eläkkeelle keskimäärin entistä nuorempana. Tämä on sellainen yhteiskunnallinen haaste, johon toivoisi, että me laaja-alaisesti puuttuisimme, ei ainoastaan sosiaali- ja terveydenhuollon puolelta mutta ennen kaikkea ennalta ehkäisevän toiminnan kautta ja kokonaisvaltaisesti myös työelämän kautta.

Paula Sihto /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen tukemisessa meillä on vielä paljon tehtävää. Tästä olemme varmasti kaikki samaa mieltä. Hyvinvointierojen kasvu, yhteiskunnassa vallitsevien arvojen koveneminen ja työelämän vaatimusten kiristyminen heijastuvat väistämättä myös lasten ja nuorten elämään. Niillä on vaikutusta myös vanhemmuuden voimavaroihin. Samanaikaisesti, kun perhe instituutiona on muuttunut, ovat perheiden ongelmat myös monimuotoistuneet. Täsmätoimi hyvinvointiyhteiskuntamme pelastamistalkoissa onkin mahdollistaa hyvä työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen jokaiselle vanhemmalle. Sujuva työn ja perheen yhdistäminen edistää niin perheiden hyvinvointia kuin työssäjaksamistakin sekä pidempiä työuria. Tässä työssä tarvitaan sekä eduskunnan, työnantajien että myös vanhempien arvovalintoja. Se, mikä sopii yhdelle, ei välttämättä ole sopiva ratkaisu toiselle.

Muuttumaton tosiasia on se, että lapset ja nuoret tarvitsevat vanhempien ja läheisten aikuisten aikaa ja välittävää läsnäoloa voidakseen hyvin ja kasvaakseen turvallisesti aikuisuuteen. Tämän ajan järjestäminen on meidän aikuisten velvollisuus ja oikeus. Mikään innovaatio ei voi koskaan korvata aikuisten aikaa ja huolenpitoa.

Sanna Lauslahti /kok:

Arvoisa puhemies! Suomi on edelleen hyvä paikka syntyä, vaikka täällä kovasti kuvataan mustia pilviä. Kuitenkin, kun tulevaisuuteen katsotaan, niin meidän hyvinvointiyhteiskuntamme kyllä on talouden realiteettien uhkakuvien varassa. Kun katsotaan valtion Ifrs-tasetta ja sen lopputulemaa, niin jos meillä kaikki omaisuus realisoitaisiin ja meidän kassassa olevilla rahoillamme kuoletettaisiin meidän velkamme, niin meille jäisi todennäköisimmin vuonna 2011 vielä 80—85 miljardia euroa velkaa ja vastuita, muun muassa kattamattomia eläkevastuita. Jos verrataan siihen, että meillä tulee noin 41 miljardia valtion tuloja, niin se on kovin suuri summa.

Tässä yhteydessä on tietenkin pohdinta, mitä me emme saa menettää tässä yhteiskunnassa. Me emme saa menettää niitä mahdollistavia asioita. On upeaa syntyä Suomeen, meidän neuvolajärjestelmämme kohtelee kaikkia tasaveroisesti, jokaisella on mahdollisuus päivähoitoon, varojen puuttuessa ilmaiseen päivähoitoon. Meillä on täysin maksuton, aivan loistava peruskoulu, meillä on ilmainen toinen aste, meillä on ilmaiset yliopistot. Ne ovat asioita, joita me emme saa tulevaisuudessakaan menettää, mutta jokainen meistä joutuu talkoisiin osallistumaan jollain tavalla, jotta me pystymme hyvinvointiyhteiskuntamme pitämään jaloillaan. Tässä kohdin tulemme niihin asioihin, joista on helppo leikata, eikä tarvitse lähteä näitä meidän ydinpalveluitamme tuhlaamaan. Esimerkiksi yleisen hallinnon osalta sanoisin, että noin miljardi euroa voidaan leikata ja meillä on mahdollisuuksia pohtia meidän tukipolitiikkaamme. Meidän energiapolitiikkamme vääristää markkinoita. Kysyisin, miksi me vääristämme tietoisesti markkinoita. (Puhemies: 2 minuuttia!) Samoin näen tärkeänä, että myös verotusta joudumme todennäköisesti kiristämään, ja toivon, että se on välillisen verotuksen puolella eikä meidän kilpailukykyämme heikentävässä tuloverotuksessa.

Merja Kuusisto /sd:

Rouva puhemies! Meillä on todella hyvä mahdollisuus rakentaa tätä hyvinvointipolitiikkaa tulevaisuuteen tältä nykyiseltä pohjalta. Lähinnä ajattelen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita. Kansanterveyslaki on erittäin tärkeä laki. Se on suonut kumminkin sen mahdollisuuden, että suurin piirtein jokaiseen kylään on rakennettu terveyskeskukset ja sen myötä myös ennalta ehkäisevät ja sairaudenhoitopalvelut. Jossain vaiheessa me olemme ehkä unohtaneet sitten kehittää näitä ennalta ehkäiseviä palveluita. Siitä täytyy nyt hallitukselle kiitos antaa, että kouluterveydenhuoltoon on lisätty tarkastuksia, koulutarkastuksia. Se on hyvä asia, kun kerran laman aikana niistäkin jonkun verran leikattiin ja luovuttiin.

Sen lisäksi haluaisin puhua ikäihmisten palveluista. Siinä näkisin kaikista tärkeimpänä sen, että me pystyisimme vielä enemmän parantamaan näitä hoitopolkuja, että ne olisivat toimivia ja ne aina vastaisivat kunkin ihmisen hoidontarpeeseen. Pitäisi pyrkiä kyläyhteisöihin, missä on palvelutaloja, missä voi käydä aterioimassa, missä saa hyviä terveydenhuolto-ohjeita ja muita palveluita, mahdollisesti samassa yksikössä olisi sitten palveluasumista, olisi helppo muuttaa sitten omasta kodista tähän palvelutaloon jne. Ja täytyy muistaa, että kun meidän ikäihmiset ovat kumminkin rakentaneet tämän hyvinvointiyhteiskunnan ja sen myötä nämä palvelut, mistä me olemme päässeet nauttimaan, niin he ansaitsevat sen kunnioituksen ja hyvän hoidon ja myös sen, että muistetaan, että he ovat erittäin tärkeitä yhteiskunnassa, ahkeria järjestöihmisiä, auttavat monesti omien (Puhemies: 2 minuuttia!) lasten perheitä lastenhoidossa jne.

Mutta haluaisin vielä ottaa esiin sen, että vaikka meillä on vahva pohja, niin olisi hyvä, jos pystyttäisiin kehittämään vanhuspalvelulaki ja myös sitten tämä maksukattouudistus. Ne ovat semmoisia asioita, mitä ihmiset odottavat.

Mauri Salo /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Hyvinvointiyhteiskunta nojaa vahvaan talouteen. Turvallinen elinkaari on meidän kaikkien tavoitteemme, mutta elämänhallinta on se asia, joka ratkaisee meidän elinkaaremme hyvyyden. Jos meiltä puuttuu kontrolli omaan elämäämme, emme pysty hankkimaan sitä hyvää elämää ja näin ollen myöskin vastuu yhteiskunnalle saattaa koitua aika suureksi sen jälkeen. Työelämän ja vapaa-ajan yhteensovittaminen tuottaa hyvin monellekin meistä paljon ongelmia, ja siinä meillä on paljon tarkasteltavaa. Normaalisti emme voi sälyttää vastuuta yhteiskunnalle, vaan kyllä meidän täytyy ottaa tässä yhteiskunnassa hyvin vahvasti itseämme niskasta kiinni ja yrittää rakentaa omaa, parempaa elämää.

Tuula Peltonen /sd:

Arvoisa puhemies! On erittäin hyvä, että tulevaisuusvaliokunnasta kumpuaa tällaisia pohdintoja meidän hyvinvointimme tulevaisuudesta, ja sosiaalipolitiikan ulottuvuudet luonnollisesti ovat tärkeitä meidän hyvinvointimme kannalta. Mutta etsin kuitenkin kovasti täältä koulutus- ja kulttuuripoliittisia avauksia. Ymmärrän, että innovaatio-ohjelmat ovat tärkeitä, mutta niitä innovaatioita ei synny, jos koulutuspolitiikan suunnassa ollaan suuntaamassa eriarvoisuuden tielle. Ja ikävä kyllä meillä on nyt tämän hallituksen aikana vähän liian paljon sellaisia avauksia, joiden myötä eriarvoisuus koulutuksessa lisääntyy ja yhdenvertaisuus vastaavasti vaarantuu. Eli olisin toivonut tästä myös vahvempaa kannanottoa muun muassa meidän perusopetuksemme yhdenvertaisuuden suojelemiseksi, joka on hyvinvoinnin hyvin tärkeä peruskivi meillä Suomessa, ja myös muun muassa yliopistojemme tulevaisuuden varmistamiseksi.

Mikko Alatalo /kesk:

Arvoisa puhemies! Tulevaisuusvaliokunnan julkaisu on hyvää ja mielenkiintoista pohdintaa. Meillä on aito huoli siitä, mitä ikärakenteen muutos maksaa tulevina vuosina ja miten maksatetaan eläkkeitä ja vanhustenhoitoa. Talouskasvuhan ei aina sinällään lisää työllisyyttä, mutta nyt on kysymys juuri siitä, miten myös talouskasvun ohessa ihmisillä olisi töitä, miten lainat saadaan maksettua siten, että ne eivät siirry tuleville sukupolville, ja hyvinvointivaltio ei voi pitkään toimia lainarahalla. Työurien pidentäminen on fakta, pidimme siitä tai emme.

Mutta kysyisin minäkin, otammeko me ihmiset riittävästi vastuuta omasta elämästämme, onko siihen mahdollisuuksia. Monet ihmiset ja jopa yritykset ovat oppineet pyytämään aina apua valtiolta. Meillä on monia kieroutumia kansankodissamme. Esimerkiksi pienituloiset ovat huonommassa asemassa jossain tapauksessa kuin jopa asumistuella elävät, koska he eivät pysty asumaan sellaisissa kalliissa asunnoissa täällä Helsingissä. Meillä on periytyvää köyhyyttä, joka on myös muuta kuin rahallista köyhyyttä. On huonoa vointia, sellaista, joka periytyy, ja meidän täytyy taata lapsille mahdollisuus päästä näistä kierteistä irti. Meillä on myös kadonnut sukupolvi, joka ei näy kirjoissa eikä kansissa. Työn tekemisen tulee olla aina kannattavampaa kuin kotona lorviminen.

Viimeinen taloustaantuma laittoi ihmiset miettimään, mikä on elämässä tärkeää, ja monesti esimerkiksi sukulaisen auttaminen ja hoivaaminen on tärkeää työtä. Vahinko vaan, että ei ole tätä kolmatta sektoria käsitelty tässä raportissa — se oli pakko rajata kuulemma ulos. Mutta kysyisin, onko se minkä arvoista, jos vanhuksen hiukset kammataan esimerkiksi, onko se 5 euroa. Kaikki ei voi olla bisnestä, vaikka kilpailutus tuntuu Euroopassa siihen suuntaan vievänkin. Sanoisin näin, että jos kolmatta sektoria ei olisi, niin meidän sosiaali- ja terveysjärjestelmämme monin suhtein olisi todella suurissa vaikeuksissa.

Joka tapauksessa kiitoksia tulevaisuusvaliokunnalle ja näille asiantuntijoille, että olette avanneet (Puhemies: 2 minuuttia!) tämän keskustelun näistä tabuista, ja kiitoksia myös ed. Kumpula-Natrille!

Marja Tiura /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Hiltunen täällä hyvin ansiokkaasti nosti esille näitä kansainvälisiä vertailuja ja sitä, kuinka Suomi sijoittuu niissä. Nyt kun puhutaan suomalaisesta tietoyhteiskuntakehityksestä — tuossa edellinen puheenvuoroni oli liian pitkä, ja siksi jouduin sen kesken katkaisemaan ja palaan siihen uudestaan nyt tässä — me olemme olleet maailman huippua, mutta valitettavasti tällä hetkellä olemme sijalla 42 Botswanan ollessa meitä edellä. Ei kovin hyvältä näytä!

Nyt tosiasia on se, että me säästäisimme jopa 600 miljoonaa euroa, mikäli meillä olisi yhtenäiset terveydenhuollon tietojärjestelmät tällä puolella, eli se säästö olisi melkomoinen. Myöskään ei ole riittävästi puhuttu siitä, että kun meillä on erittäin kalliita leikkaussaleja, jotka meillä ovat 24 tuntia vuorokaudessa, niin niitä käytetään 5—7 tuntia, eli olisi mahdollisuus käyttää hyödyksi paljon enemmän myöskin tätä jo olemassa olevaa kapasiteettia.

Tästä tietojärjestelmien yhteensovitettavuudesta ja siitä, minkälaista potentiaalia tältä puolelta olisi saatavilla, on puhuttu hyvin pitkään, ja siitä on erilaisia hankkeita menossa. Muun muassa Sitralla on tällä hetkellä tämmöinen Kunta-it-hanke, ja tässä nykyisessä Kiviniemen hallitusohjelmassa on mainintoja tästä, että tietoyhteiskuntakehitys ja tietoyhteiskunnan palvelut pitäisi meillä saattaa ajan tasalle. Ihan kansalaisten palveluiden näkökulmasta tässä olisi valtavasti meillä täällä sosiaali- ja terveydenhuollon puolella potentiaalia.

Minä haluaisinkin nyt kysyä, kun molemmat ministerit ovat täällä salissa, mitä aidosti tälle asialle on tehty ja mitä on tapahtumassa, mikä on se vauhti. Onko odotettavissa, että nyt näitten tietojärjestelmien osalta tulee tapahtumaan tätä yhteensopivuutta, ja missä aikataulussa?

Miapetra Kumpula-Natri /sd:

Arvoisa puhemies! Tällaista positiivista tulevaisuudenuskoa keskustelussa on ollut. Välillä meinaa mennä negatiiviseksi, mutta kun tämä on nyt irti tästä hallituskaudesta ja tuleville kahdelle suunnattua, niin koetan hakea vielä semmoisia vaikeitakin asioita tässä viimeisessä puheenvuorossani.

Sosiaalimenojen osuus on ollut ehkä semmoinen puolet julkisista menoista pitkällä tarkasteluvälillä — se on sitten taloustilanteesta riippuen tullen mennen vaihdellut. Mutta tulevaisuuteen kun mennään, niin sosiaali- ja terveysministereiltä kysyn nyt, kun olette ministeriöissänne myös tehneet tulevaisuusohjelmia: Miten arvioitte, löytyykö tulevaisuudessakin yhteiskunnassa tilaa sosiaalimenoille? Vielä vaikeampi kysymys siinä on, koska meidän vanhustenhuoltomme ei ole siinä tilassa, mitä me hyvinvointivaltiolta nyt edellytämme, se että näyttää siltä, että tulevista menoista jos ei kaikki, niin hyvin, hyvin suuri osa on jo sidottu vanhustenhuoltomenoihin, ja kuitenkin tulevaisuuskatsauksessa meidän on aivan pakko uskaltaa katsoa lasten ja perheiden hyvinvointia, koska meillä ei ole varaa tätä työllisyysastettakaan tavoitellessa yhtään nuorta, lasta jättää sivuteille.

Mutta kaiken kaikkiaan suomalaisten tukihan hyvinvointiyhteiskunnalle on hirmu vahva. Ainoa, mikä nyt — tässä tutkimuksessa näyttää siltä — saattaa olla murentumassa, on se luottamus ja sen tulevaisuuteen liittyvät epävarmuudet, ja sen takia tämmöiset luottamusta herättävät poliittiset toimenpiteet ovat yhä tärkeämpiä.

Haluaisin ehkä uutena nostaa vielä keskusteluun, joka toivottavasti jatkuu tämän keskustelun jälkeenkin, tämmöiset sosiaaliset tuuppaukset. Ei se sinänsä ole uutta, onhan hyvinvointivaltio onnistunut paljon ihmisiä nostamaan, tekemään köyhyyssiirtymiä, sosiaalisia tasosiirtymiä: ei-akateemisten lapsi onkin saanut akateemisen koulutuksen ja mennyt ties kuinka pitkälle. Tällaisia sosiaalisia tuuppauksia tarvittaisiin yhä enemmän ja rohkeasti. Se hillitsisi eriarvoistumista, joka on kuitenkin ehkä se kaikkein syvin suomalaisten tunnossa oleva arvo hyvinvointivaltiota ajatellen.

Jyrki Kasvi /vihr:

Arvoisa puhemies! Täällä on nostettu useammassa puheenvuorossa maksuton koulutus ja opintotukijärjestelmä yhdeksi suomalaisen järjestelmän voimatekijäksi. Todellisuudessa meillä on kuitenkin kaksi ongelmaa, jotka vesittävät tämän. Ensimmäinen on se, että lainaa ei enää uskalleta ottaa, koska varmuutta työpaikasta ei ole ja monet akateemiset alat ovat niin heikosti palkattuja, että niillä rahoilla ei lainoja enää maksella. Toinen on se, että opiskelu saattaa kyllä olla ilmaista, mutta opiskelemaan pääseminen vaatii kalliiden kaupallisten kurssien käymistä. Tästä on seurannut se, että siinä, missä vielä 1980-luvulla säätykierto oli monelle mahdollista, se jopa tapahtui, niin nyt meillä on syntymässä sellainen ihmisjoukko, joka ei enää pysty opiskelun avulla parantamaan asemaansa syntyperänsä vuoksi. Tämä romuttaa koko meidän tämän hyvinvointiyhteiskuntamme perusarvoja. Me emme enää olekaan hyvinvointiyhteiskunta, vaan syntyperä määrittää ihmisten tulevaisuuden. Sellaista yhteiskuntaa kutsutaan sääty-yhteiskunnaksi. Me olemme rakentaneet tässä ihan puolivahingossa sääty-yhteiskunnan.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan nostaa esiin vielä yhden haasteen, jota tässä raportissa ei ole käsitelty, mutta joka on tullut kansalaispalautteessa tietooni tässä parin viime päivän aikana. Täälläkin on puhuttu terveydenhuollon tietojärjestelmistä paljon. Sosiaalipuolen tietojärjestelmissä piilee vähintään yhtä iso miina, mutta siihen ei ole kiinnitetty läheskään niin paljon julkisuudessa huomiota eikä siinä ole Sitran kehitysponnistuksia. Ilmeisesti kun tiedonhallinta sillä puolella pettää, niin kukaan ei kuole siihen — niin kuin itse asiassa meillä tapahtuu koko ajan — ja sen takia tähän ei ole ollut tarvetta tarttua. Eli me tarvitsisimme myös sinne huomiota ja energiaa, mutta tällä hetkellä ilmeisesti käsittääkseni kaikki voimavarat ovat nyt tässä meidän terveydenhuoltomme tietojärjestelmien kehittämisessä ja sosiaalipuoli jää vähän lapsipuolen asemaan.

Juha Mieto /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Täs ed. Salo jo otti esille tarkemmin, jotta nuoresta pitäen elämänhallinta on hirmu tärkiä, ja se lähtöö ensiksikin meistä vanhemmista, vierä lapsiin ja nuoriin. Mutta minkä takia tämän asian otan esille? Ministeri Rehula pikkuusen löysästi mun mielestä vastas siihen eikä ottanu vastuuta, jotta viranomaaset vois ottaa jämäkämmän otteen, kun ne näköö, jotta nuori tarvittis apua. Silloon pitääs olla viranomaasten jämäkkänä ja perheelle ja näille ilmoittaa, että jotaki on pahasti pielessä.

Mutta yhren asian haluan täs ottaa esille. Meillä Kurikassa yks kolmekymppinen naishenkilö, kolomen lapsen äiti, yksinhuoltaja, kertoi minulle, että voi kuule, kun mä saisin kotona luukulta huomattavasti enemmän tekemättä mitään, mutta kun minä haluan töihin. Ja se oli tullu töihin ja saanu ja ilolla teki vähemmällä palakalla, mutta sano, jotta hän on lapsien kans sitte ku on, ni lapset saa hänestä paljon enemmän ja hänellä mielenterveys pysyy kohdalla. Toisin sanoen tulevaisuutta ajatellen meirän työelämän rakenteisiin pitääs puuttua sillä lailla, jotta pienikin työ kannattaa ottaa vastaan menettämättä mitään etuisuuksia.

Päivi Lipponen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Täällä on puhuttu paljon hyvinvoinnista ja hyvästä elämästä. Haluan nyt korostaa kuitenkin, että tämä tutkimus keskittyy juuri siihen, minkälainen vastuu on valtiolla tuottaa palveluita ihmisille, jotta he pärjäävät sitten sosiaalisten riskien keskellä. Näitä työttömyyden tuomia ongelmia, sairauden tuomia ongelmia, liikuntakyvyttömyyden tuomia ongelmia, niitä ei ratkaista vapaaehtoisen ystävänpalvelun avulla, vaikka se vapaaehtoinen ystävänpalvelu onkin suuri rikastuttava tekijä meidän jokaisen ihmisen elämässä tarpeen tullen.

Tässä tutkimuksessa nostetaan esille tämmöinen huomio, että vaikeista asioista keskusteleminen ja päätöksenteko on siirtynyt virkamiesten haltuun. Se on oikeastaan heitto meille kaikille poliitikoille. Tutkijat edellyttävät, että jatkossa poliitikot tekevät näitä poliittisia päätöksiä. Tutkimuksessa selviää juuri se, että resurssit niukkenevat, palvelutarpeiden, oikeutettujen sellaisten, määrä kasvaa jatkuvasti. On tehtävä aika vaikeitakin ratkaisuja, miten näitä resursseja kohdistetaan, miten resursseja kohdistetaan tulevan talouskasvun rakentamiseen, jotta riittää siitä jatkossa jaettavaa kaikille. Nämä ovat olleet niitä tabuja, joita tutkimuksessa on haluttu nostaa esille. Toivottavasti sitten tulevaisuudessa pystytään käymään ihan kunnon keskustelua resursseista, toimien tehostamisesta, uudenlaisista tavoista tuottaa palveluita, mutta myöskin sitten siitä, millä tavalla niitä resursseja kohdistetaan.

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa rouva puhemies! Otin äsken esille toimeentulotukeen liittyvät kohtuuttomuudet. Jos toimeentulotukea saavan perheen opiskeleva lapsi tienaa yli 150 euroa kuukaudessa, tämän summan ylittävät tulot leikataan täysimääräisesti perheen saamasta toimeentulotuesta. Tämä on karkea epäkohta, johon tulisi pikaisesti puuttua. Yhteiskunnan tulisi kaikin keinoin kannustaa nuoria opiskelemaan, ja myös taloudellisten edellytysten opiskelulle on oltava kunnossa.

Tuoreessa selvityksessä on erinomainen esitys siitä, kuinka nuorten opiskelumahdollisuuksien turvaamisen vuoksi lapsilisä olisi hyvä ulottaa 18-vuotiaisiin ja jopa vanhempiinkin lapsiin, koska esimerkiksi lukiokirjat ovat huomattava menoerä. Tällöin lisän maksaminen pitäisi kuitenkin liittää siihen, että nuori osallistuu koulutukseen. Tätä käytäntöä noudatetaan useassa EU-maassa. Tällainen järjestelmä varmaan kannustaisi myös vanhempia huolehtimaan siitä, että melkein täysi-ikäiset ja aikuiset lapset opiskelevat eivätkä jää olemaan jouten.

Meillä ei ole varaa menettää nuoria ikäluokkia, vaan kaikkia tarvitaan tulevaisuuden työvoimana, joten koulutukseen pitäisi kaikki saada, ja tietenkin mieluummin positiivisin kannustein kuin leikkaamalla perheen toimeentulotukia silloin, kun nämä nuoret tienaavat hieman itselleen lisätuloja.

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Olli Kankaan mukaan perusturvan tason riittävyys tulee jatkossa olemaan ongelma siitä huolimatta, että joitakin Sata-komitean suosittamia uudistuksia viedään läpi. Perusturvan riittämättömyyttä kuvaa muun muassa se, että ensisijaista sosiaaliturvaa joudutaan Suomessa muita Pohjoismaita useammin täydentämään toimeentulotuella.

Arvoisa rouva puhemies! Esimerkiksi työmarkkinatuen taso on käsittämättömän alhainen. Se jää alle toimeentulotuen tason. Jos vähimmäisturva haluttaisiin palauttaa vuoden 1993 tasolle suhteessa ansiotasoon, pitäisi sitä korottaa 30 prosenttia.

Vähimmäisturvan parantaminen on välttämätöntä köyhyyden vähentämiseksi. Vaikka Suomi on vielä kansainvälisesti verraten vähäisen köyhyyden maa, on tilanne nopeasti myös meillä heikkenemässä. Meidän on kyettävä korottamaan tulevina vuosina perusturvaetuuksia ja vähentämään tuloeroja, jotta hyvinvointivaltio osoittaisi kantavansa vastuunsa kaikista kansalaisistaan.

Toisin kuin talouspolitiikan eliitti väittää, laajan julkisen sektorin ja korkean veroasteen maat ovat pärjänneet varsin hyvin kansainvälisessä vertailussa. Olennaista tulevassa sosiaalipolitiikassa on edelleen tuloverotus ja se, miten sitä käytetään tuloerojen tasoittamiseen ja tasavertaisuuden edistämiseen.

Mikko Alatalo /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Bill Clinton, Yhdysvaltain entinen presidentti, kehui Suomen tehokasta julkista sektoria, vaikka sitä on meillä väitetty tehottomaksi. Olen kyllä siinä mielessä hänen kanssaan samaa mieltä, että ei se niin huono ole. Toki parantamisen varaa on, niin kuin ed. Tiura tässä sanoi, muun muassa tietojärjestelmien yhteensovittamisessa ja muussa.

Meillä on kyllä oikein hyvää henkilökuntaa esimerkiksi Tampereen kaupungilla. Toki vaihtoehtoja täytyy olla, jotain voidaan myös ulkoistaa, mutta minun mielestäni se ei ole mikään ideologinen kysymys vaan pitää arvostaa myös sitä julkisen sektorin hyvää työväkeä.

Mitä tulee entisiin aikoihin, niin silloin aikoinaan, kun tultiin tuolta maalta kaupunkiin, oli tämä mahdollisuus, tehtiin tämä hyvinvointiyhteiskunta, että me maalaiskylien pojat ja tytöt pääsimme myös opiskelemaan ihan täysin yhteiskunnan tukemina. Nyt tämä tosiaankin, niin kuin ed. Kasvi tuossa viittasi, ei ole itsestäänselvää. Vaikka opiskelisitkin, niin tällainen isojako on tapahtumassa, rikkaus versus köyhyys, alikoulutus, koulutus ja sitten toisaalta syrjäytyminen ja osallistuvuus.

Tässä tulee se vaara, että vaikka nyt kuinka opiskelisi, ei välttämättä pääse sinne vihreälle oksalle. Tämä on tärkeä asia huomata, että vaikka meillä on tämä suuri haaste seniori-ikäluokkien hoitamisessa, niin meidän täytyy entistä enemmän satsata siihen, että lapsilla ja nuorilla on tulevaisuudessa mahdollisuus tasa-arvoisesti päästä vaikkapa sillä sosiaalisella tuuppauksella eteenpäin. Me tarvitsemme hyvän koulujärjestelmän edelleen, ja me tarvitsemme myös todellakin siinä mielessä tasa-arvoista yhteiskuntaa, hyvinvointiyhteiskuntaa.

Marja Tiura /kok:

Arvoisa puhemies! Kuten puheenvuoroissa on todettu, niin tämä suomalainen hyvinvointimalli on perusparannusiässä, mutta sen pohja ja legitimiteetti on kunnossa ja se on erittäin hyvä pohjaltaan ja perustaltaan, ja tästä on hyvä jatkaa keskustelua.

Pyysin puheenvuoron siitä syytä, että halusin kiittää kaikkia keskusteluun osallistuneita täällä tänä iltana ja kiittää kaikkia niitä, jotka ovat osallistunet tämän raportin kirjoittamiseen, tätä tutkijaryhmää ja myöskin ed. Kumpula-Natria tämän meidän hankkeen vetäjänä ja varapuheenjohtaja Harri Jaskaria tämän hankkeen varapuheenjohtajana, ja kiitokset ministereille siitä, että olette olleet täällä salissa käymässä tätä keskustelua.

Miapetra Kumpula-Natri /sd:

Arvoisa puhemies! Yhdyn kiitoksiin ja kuitenkin käytän vielä puheenvuoron ihan sisällöstä, kun odotan, että ministerit käyttävät viimeiset, niin että saamme vielä loppusilauksen.

Ne kolme kaikkein suurinta periaatetta, joissa täytyy olla mukana ja jotka täytyy pitää yllä, ovat tasa-arvoisuuden edistäminen, suomalaisen yhteiskunnan varautuminen — sopeutumiskyvystä tai sopeutumistehokkuudesta voidaan puhua — ja kolmantena sosiaaliset mahdollisuudet. Luulen, ettei tasa-arvoa tarvitse aukaista. Sopeutumistehokkuus auttaa silloin, kun talous heilahtelee, globaalit finanssikriisit tai muut tulevat. Onko meillä niin vahva tämä yhteiskunta, että me voimme sopeutua? Ihmisten hyvinvointi ei kärsi, vaikka valtiontalous voisi välillä kärsiä, koska pitkät aikajanat kuitenkin näyttävät sen, että talous palautuu uomiinsa hyvällä politiikalla vielä työllistävästi.

Nämä sosiaaliset mahdollisuudet kyllä voivat olla, täällä heiteltiin bemaridemareista varovasti kritiikkiä, juuri niitä tabuja, joista meidän pitää puhua, ja sen takia tämä hanke lähti tabuista. Passivoiko tämä järjestelmä? Tässä nähdään, että on olemassa paljon tämmöisiä rakenteita, joihin oikeastaan ihmiset juuttuvat kiinni eivätkä saa sosiaalisia tuuppauksia eivätkä saa sosiaalisia mahdollisuuksia. Politiikan ja hyvinvointivaltion vastuulla on se, että ne mahdollisuudet ulottuvat sinne aivan pohjallekin, niillekin lapsille, nuorille tai ihmisille, joiden elämäntilanne ei terveyden, vammaisuuden, sosiaalisen aseman puolesta — työttömänä syntyneen, lähiössä maahanmuuttajan — muuten anna edellytyksiä siihen eteenpäinmenoon, sosiaaliseen liikkuvuuteen. Kun me siihen annamme mahdollisuudet, jopa yksilöllisesti kuuntelemme tämänkin ihmisen tarvetta, niin me voimme antaa sosiaalisia mahdollisuuksia ja sitten vaikka näin eduskuntasalissa keskustellen saada hyvinvointivaltiolle työvoimaa mutta ennen kaikkea ihmiselle hyvän olon.

Sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula

Arvoisa rouva puhemies! Kolmeen asiaan kommentti.

Ensinnäkin hyvinvoinnin kokeminen on aina yksilökohtainen asia. Kainuussa maakuntakokeilun puitteissa on haastateltu ihmisiä, sekä niitä, jotka ovat palveluja käyttäneet, että niitä, jotka eivät ole käyttäneet. Niitten ihmisten keskuudessa, jotka ovat Kainuun maakunnan palveluja käyttäneet, palvelutyytyväisyys on ollut suhteellisen korkealla. Mutta niillä, jotka eivät ole käyttäneet, on vankka käsitys tämän tutkitun tiedon perusteella siitä, että kokeilu on epäonnistunut. Kysymys on aina asiasta, jonka jokainen kokee henkilökohtaisesti.

Toiseksi, kun me puhumme hyvinvointiyhteiskunnasta, sanoilla on merkitystä. Keskustelun kuluessa on tehty selväksi se, miksi raportin ja keskusteluaiheen otsikko on se, mikä se on. On jouduttu tekemään rajauksia, mutta sosiaalipolitiikassa, jos missä, ollaan tilanteessa, jossa eri poliittisilla ryhmillä ja eri näkökannoilla, eri poliittisilla näkökulmilla, on sanankäytöllä merkitystä. Siksi itse koen niin, ja kun ministeri Risikon kanssakin valmistauduimme tähän keskusteluumme, ääneen ihmettelimme sitä, miksi sana "hyvinvointiyhteiskunta" on laitettu ainakin, jos ei nyt ihan sivuhyllylle, niin joka tapauksessa sitä ei ole käsitelty. No, se on tämän keskustelun kuluessa selvinnyt, miksi näin on tapahtunut.

Sitten, arvoisa rouva puhemies, kolmanneksi täällä kysyttiin, löytyykö tilaa sosiaalipolitiikalle, löytyykö tilaa sosiaalipolitiikan menoille. Kyllä löytyy, mutta se murros, jota me elämme, on suuri, ja toivoisi, että kun keskusteluavauksia tehdään, ensimmäinen vastaus ei aina olisi "ei", koska pääsääntöisesti se "ei" tarkoittaa näissä yhteyksissä olemassa olevan ylläpitämistä ja olemassa olevan säilyttämistä tilanteessa, jossa pitää pohtia aivan aidosti, miten mennään eteenpäin.

Haluaisin esimerkiksi mielelläni kuulla, mitä ed. Rajamäki tarkoitti, kun hän totesi, että hän mielellään keskustelisi aiheesta "syyperusteinen sosiaaliturva ja sen tulevaisuus". Mutta tämä on keskustelun avaus, ja keskustelu, joka on tänään käyty, on yksi osa sitä pohdintaa, jota on välttämätöntä käydä, jotta me voimme tulevaisuudesta selviytyä, ja ministeri Risikko jatkaa sitten tästä muun muassa tietotekniikan osalta.

Peruspalveluministeri  Paula  Risikko

Arvoisa rouva puhemies! Kun täällä ministeri Rehulan kanssa on ilta tässä istuttu, niin tämä on ollut todella, voi sanoa, ihan hyvä, että taas vahvistui se käsitys siitä, että oli oikein hyvä, että tällainen tehtiin. Hyvinvointiyhteiskunnasta, hyvinvointivaltiosta, ihmisten hyvinvoinnista on hyvä keskustella. Se kritiikki, mitä minulla oli ensiksi vähän, kun näin tuon, oli se, miksi on niin yksipuolisesti katsottu tätä sosiaali- ja terveyspolitiikkaa eikä paljon muuta. Mutta kyllä sieltä rivien välistä ja niistä teksteistä löytyi sitä, koska eihän se hyvinvointi tule muuta kuin monen sektorin yhteistyönä.

Sitten tässä olisi voinut olla — mutta ymmärrän, että nämä ovat rajaustehtäviä, ettei voi kaikkea maailmaa syleillä — myöskin se, että hyvinvointivaltionkin toimet ovat sekä yksityisen että julkisen mutta myös kolmannen sektorin. Meillä esimerkiksi sosiaali- ja terveyspuolella, jos meidän kolmas sektori ei toimisi niin upeasti kuin se nyt toimii, ei olisi vapaaehtoistyötä tekeviä mutta jos myöskään tällaista edunvalvontaa, vertaistukea ja palvelujen tuottajia ei olisi sillä kolmannella sektorilla, niin meidän palvelutarjontamme ei olisi näin hyvä. Nämä olisivat voineet olla, mutta minä ymmärrän oikein hyvin, että tämä on rajauskysymys.

Terveyseroista täällä on paljon puhuttu, ja onneksi on kuitenkin tullut selvästi se esille täällä keskusteluissakin, että eivät kuulkaas ne terveyserot johdu ainoastaan terveydenhuollon palveluista vaan monista asioista. Siinä on taustalla sosioekonominen asema, siellä on taustalla koulutus, siellä on maantieteellinenkin puoli, ihan selvästi korreloi maantieteellinenkin alue, elikkä nämä terveyserot ovat monipuolinen juttu. Pelkästään satsaamalla terveydenhuoltoon me emme terveyseroja selätä, eli siinä tarvitaan hyvin monipuolista.

Täällä muuten puhuttiin myös vanhusten terveydenhuollosta ja terveyden edistämisestä. Olette varmaan huomanneet, että terveydenhuoltolaissa on ihan pykälä nyt terveydenhuollosta vanhuksille.

Sähköisestä potilaskertomusjärjestelmästä kysyttiin. Tavoitteena on, että me saisimme vuonna 2014 jo sitten ihan sen kansallisen potilastietoarkiston, ja sosiaalipuoli tulee myöskin siellä perässä. Terveyspuoli varmasti etukenossa menee, mutta sosiaalipuoli viedään yhtä lailla. Me onneksi saimme ensi vuodelle lisää rahoitusta yli 20 miljoonaa, ja se on iso iso askel tähän asiaan, mutta paljon siinä vielä tekemistä on.

Totean vielä, arvoisa puhemies, että emme me pelkillä palveluilla emmekä valtion toimin pysty tätä hyvinvointia ylläpitämään. Me tarvitsemme myöskin sitä yksilön omaa vastuuta ja jaksamista, että hän jaksaa.