Täysistunnon pöytäkirja 93/2003 vp

PTK 93/2003 vp

93. TORSTAINA 13. MARRASKUUTA 2003 kello 16.30

Tarkistettu versio 2.0

2) Laki pysäköintivirhemaksusta annetun lain 9 §:n muuttamisesta

 

Saara Karhu /sd (esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nokialta kotoisin oleva tuttavani soitti minulle ja oli tosi käärmeissään. Hän oli vastikään saanut sakon eli pysäköintivirhemaksun. Hän oli saanut tuon virhemaksun matkalla lentokentälle, eli hän oli lähdössä ulkomaan työkomennukselle, myönsi pysäköineensä vähän huolimattomasti, nappasi siitä tuulilasista virhemaksun mukaan ja ajatteli, että hän maksaa sen, kun hän pääsee kotiin Suomeen. Matka kesti reilun viikon, ja palattuaan hän sitten maksoi sen puolitoistakertaisena ja oli todella kiukkuinen. Hän valitti asiasta Hämeenlinnaan, mutta hänen lentolipunkannoillaan ei ollut mitään merkitystä, eli sillä asialla, että hän ei ollut kyennyt maksamaan kyseistä pysäköintivirhemaksua viikon kuluessa, ei ollut mitään merkitystä ja varsin kohtuuttoman iso sakkokorko tuli päälle. Järjestelmä on tämä, ja se perustuu lakiin pysäköintivirhemaksusta ja sen lain 9 §:ään. Siellä sanotaan lähtemättömästi, että maksuaikaa on yksi viikko.

Nyt sitten tässä lakialoitteessani — ihmettelen, että tätä ei ole aikaisemmin korjattu jo — on tämmöinen mielestäni teknisluontoinen vaatimus, että tämä viikon maksuaika muuttuisi normaaliksi 14 vuorokaudeksi. Tämä antaisi pysäköintivirhemaksun saajalle hiukan reagointiaikaa. Kaikilla meillähän ei välttämättä ole sitä summaa lompakossa eikä edes pankkitilillä, ja sitten myös tällaisissa ehkä joillekin poikkeuksellisissa, toisille vähän useammin tapahtuvissa tilanteissa tulisi ihan realistinen mahdollisuus maksaa se lasku kyseisen ajan kuluessa. Tämä myös poistaisi kunnan puolelta käsittelykuluja ja säästäisi työntekijöiden aikaa, kun ei tarvitsisi heti olla reagoimassa näihin myöhästymisiin. Täytyy sanoa, että monella saattaa tämä ensimmäinen viikko mennä jo siihen, että hermostuksissaan oikoo sitä rytättyä laskua, koska harvahan meistä ihan aidosti on väärin pysäköinyt, kun sen virhemaksun saa. Kuntahan tässä ei menetä mitään eikä kukaan menetä mitään, paitsi hiukan sakkoja ehkä, ja rahat saa sitten vähän paremman maksuajan jälkeen tilille.

Toivon tosiaan, että tämä aloite ei jäisi nyt sinne pakan pohjalle. Tässä on aika iso joukko mukana allekirjoittaneita. Olisin varmasti saanut sen maagisen sata täyteen, jos olisin viitsinyt täällä salissa niin hurjasti tämän kanssa vaeltaa, mutta niin kuin jokainen meistä kansanedustajista tietää, niin näihin lakialoitteisiin nimien kerääminen, vaikka olisi kuinka yksinkertaisesta asiasta kyse, on joskus niin tavattoman tuskallista, että jossain vaiheessa sitten kyllästyy selittämään samaa asiaa ja ajattelee, että josko se menisi vähän vähemmän joukon tuella. Mutta täällä on tosiaan kansanedustajia allekirjoittaneina yli puoluerajojen. Kaikki katsoivat, että tällainen siirtyminen tässäkin asiassa normaaliin 14 vuorokauteen olisi paikallaan. Todella toivon, että tällainen pieni asia saataisiin korjattua.

Jään nyt sitten katsomaan, kun kyseessä on asia, joka ei maksa mitään, jossa oikeustaju on puolella ja normaali käytäntökin puolella, miten tämä asia hoidetaan ja päästäänkö tässä mitenkään eteenpäin. Mutta toivon niin.

Lyly Rajala /kd:

Arvoisa herra puhemies! Hyvät ideat ovat yleensä yksinkertaisia eivätkä maksa mitään, mikäli siitä ei kuluja tule, että sinne lappuun laitetaan seiskan sijasta neljätoista, kiitoksia ed. Karhu. Olisin toivonut, että "Karhu" olisi tullut pesästään myöskin minun luokseni, niin että nimeni näkyisi myöskin tässä aloitteessa.

Lauri  Oinonen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Kun ed. Karhu ei tullut minun luokseni pyytämään nimeä, niin minä tässä ilmoitan kannattavani tätä inhimillistä hyvää aloitetta. 14 vuorokautta on yleensä tuommoinen kohtuullinen laskujen maksuaika täydennettynä vielä postituspäivillä. Näkisin, että tämmöisessä virallisluontoisessa asiassa, mitä nyt pysäköintivirhemaksu on, tämä olisi aivan luonnollinen ja inhimillinen asia. Toivon, että ed. Karhun ym. kirjoittama aloite tulee valiokunnassa saamaan asianmukaisen huomion ja tulee lainsäädäntöön.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Tämä tuli varsin hyvin selväksi meille kaikille, että kysymyksessä on tekninen ratkaisu, joka ei aseta mitään ongelmia. Pääasia on, että se on nyt tuotu selkeästi esille. Mikä on sitten este, ettei se toteutuisi?

Haluaisin tässä todeta juuri sen, että varsin harvoin lakialoite johtaa valiokunnan vakavaan käsittelyyn. Esimerkiksi lakialoite Repovedestä johti siihen vuonna 2000. Näin ollen uskoisin tämän sinänsä pienen lainmuutoksen aika vaivattomasti hyvinkin syntyvän asianomaisessa valiokunnassa, liikenne- ja viestintävaliokuntako se on. Mahdollisesti voi kysyä ehkä lausunnon valtiovaroista, mutta joka tapauksessa näin, ilman mitään lausuntoakin, liikenne- ja viestintävaliokunta pystyisi varmaan tämän asian tekemään. Sehän on hyvin pieni asia. Tämä puolestaan vahvistaisi kyllä eduskunnan toimintaa, kun ei odoteta vain sitä, että hallitus hoksaa ja lähettää esityksen, vaan itse valiokunta tekisi sen, jonka jäsen myöskin tämän aloitteen tekijä ed. Karhu on.

Marja Tiura /kok:

Arvoisa puhemies! Täytyy todeta tähän alkuun, että harvoin tämä sali on näin yksimielinen jostakin asiasta kuin tästä pysäköintivirhemaksun maksamisajan jatkamisesta. En tiedä — itse olen toista kautta eduskunnassa, ja tänä aikana tätä asiaa ei ole käsitelty — minkä takia alun perin tähän on tämä 7 päivän määräaika säädetty. Sitä on näin olalta vaikea sanoa. Itselle tulee tämmöinen ajatus, että kenties tällä tieten tahtoen tahallaan myöskin haetaan korotettua pysäköintivirhemaksua, koska ovathan nämä alueellisesti myöskin tulonlähde kunnille ja kaupungeille.

Minun puolestani 14 päivää on oikein sopiva ratkaisu, ja muutenkin näitten parkkipirkkojen osalta ongelmahan on se, että monesti esimerkiksi ohikulkijat saattavat ottaa pysäköintivirhemaksun ja heittää sen menemään, roskikseen, ja siitä syystä myöskin saattaa käydä sillä tavalla, että ensimmäinen, mikä sinulle tulee, on maksumuistutus, koska itse et edes tiedä sitä, että olet saanut pysäköintivirhemaksun. Nykyäänhän on myöskin sellainen järjestelmä, että nämä muistutukset ja karhut menevät suoraan sähköisiä linjoja pitkin käräjäoikeuteen eli saattaa olla, että ne ulosoton kautta tupsahtavat aika nopeastikin, lyhyessä aikataulussa, maksettavaksi.

Itse olen sitä mieltä, että 14 päivää on ihan sopiva aika tälle maksamiselle. Ed. Karhu käsittääkseni itse istuu liikennevaliokunnassa, niin että varmasti edustaja voi tämän asian siellä viedä myöskin eteenpäin. Itse lakivaliokunnan jäsenenä mielelläni myöskin kannatan tätä.

Esko Kurvinen /kok:

Arvoisa puhemies! Minustakin ed. Karhu on tehnyt hyvän aloitteen, jota näkyy läsnäolijoitten puolesta (Ed. Tiura: Oppositiokin kannattaa!) — oppositio kannattaa — ja läsnäolijoitten puolesta yksimielisesti kannatettavan. Itsekin ihmettelen, mistä tämmöinen 7 vuorokautta on aikoinaan tullut. Sitä ei nyt tunnu tietävän kukaan. 14 vuorokautta meillä on muissa asioissa normaali maksuaika. Pikkuisen sama epäilys tulee kuin ed. Tiuralle, onko tässä nyt lähdetty hakemaankin sitä sanktiota, joka 7 vuorokauden jälkeen tavallaan automaattisesti lankeaa. Sekin on vähän poikkeuksellinen muihin maksuihin. Yleensä sanktio ei ole automaattisesti tuleva, vaan sitä käsitellään sitten vähän pitemmässä juoksussa. Lämpimästi toivon, että ed. Karhu omassa valiokunnassaan vie tätä eteenpäin ja valiokunta suhtautuu siihen myötämielisesti.

Petri Salo /kok:

Arvoisa herra puhemies! Minä luulen, että silloin kun aikoinaan tätä maksua on määrätty, perustelu tälle lyhyelle maksuajalle on tietenkin ollut se, että nämä maksut saataisiin perittyä mahdollisimman tehokkaasti ja myös maksuvalmius olisi henkilöllä, joka syyllistyy pysäköintirikkomukseen, sellainen, että se suoritettaisiin mahdollisimman pian pois. Perintäkustannuksetkin tietenkin näissä asioissa ovat joskus kohtuuttoman suuret verrattuna tähän maksuun. Kysymyksessähän ei ole rikesakko eikä sakko, niin kuin monet ihmiset edelleen väärin mieltävät, vaan kysymys on pysäköintivirhemaksusta, jota ei voida myöskään muuntaa vankeudeksi eikä miksikään muuksi, vaan se on sellaisesta pienestä liikennerikkomuksesta.

Mutta jos olisin lähtenyt muotoilemaan itse tätä pykälää, niin olisin kyllä muotoillut sen toisen tyyppisesti kuin säätämällä uuden 14 päivän määräajan. Jos tämä käärmeissään oleva ed. Karhun sukulainen sattuisi tilaamaan kahden tai kolmen viikon matkan itselleen, niin oltaisiin taas saman ongelman edessä. Itse olisin pannut tähän nimittäin pykälän, että mikäli pysäköintivirhemaksun korotettu maksu on ilmeisen kohtuuton ja johtuu asiakkaasta riippumattomasta syystä, niin voi pysäköinninvalvoja määrätä maksun yksinkertaisella tavalla eli tällä alkuperäisellä summalla. Silloin se ottaisi huomioon myöskin pidemmät ulkomaanmatkat ja muut sellaiset esteet, jotka esimerkiksi eivät olleet tämän pysäköintivirhemaksun saajan tiedossa siinä vaiheessa, kun se on annettu tiedoksi. Toivottavasti ed. Karhu ei pane pahakseen, jos se muutettaisiin tämän tyyppiseksi.

Saara Karhu /sd:

Arvoisa puhemies! Syy, miksi tässä on muutettu viikko 14 vuorokaudeksi eikä yhtään sanaa enempää, on juuri se, että se olisi mahdollisimman yksinkertainen korjata. Tiedetään, että aina, kun ruvetaan muotoilemaan lainopillisia lauseita tässä talossa, asioiden eteneminen vaikeutuu. 14 vuorokautta on normaali maksuaika, ei kolme viikkoa. Kysymyksessä ei ollut sukulaiseni vaan tuttavani, ja tämä ei perustu hänen kokemukseensa näiltä osin, vaan omaan ihmettelyyni tämän tapauksen johdosta, voiko todella näin olla. Itse en näitä pysäköintivirhemaksuja onneksi kovin usein saa, että tämä ei ole sillä tavalla omakohtaisesti tuttua.

Sitten ihan takaisinpäin kysymyksenä, tai ei tarvitse vastata, mutta ihmettelynä: Jos tulisi tällainen asiakkaan tai henkilön kannalta kohtuuton ja asiakkaasta riippumaton syy, kuka ihme olisi se henkilö, joka kuuntelisi nämä selitykset ja päättäisi, missä mennään? Kuormitettaisiinko tällä taas oikeusasteita?

Unto Valpas /vas:

Arvoisa puhemies! Asiasta ollaan varmasti täällä yksimielisiä, eli aloite on hyvä. Mutta kysyisin kuitenkin ed. Karhulta, miksi hän ei esittänyt tätä asiaa esimerkiksi asianomaiselle ministerille, jolloin tämmöinen pieni tekninen yksityiskohta olisi voinut hoitua hallituksen esityksenä ja vielä nopeammin. Kun näin ei ole kuitenkaan tehty, toivon tietenkin, että tämä lakialoite mahdollisimman nopeasti etenee. Mutta onko tämmöistä suoraa yhteyttä ollut ministeriin, koska se olisi varmasti ollut se lyhin tie?

Petri Salo /kok:

Arvoisa herra puhemies! Kuka ihme olisi se henkilö, joka ottaisi vastaan näitä? Näitä kuka ihme -henkilöitä löytyy kaupungeista, ja he ovat pysäköinninvalvojia, jotka saavat erikseen korvauksen siitä, että ottavat yhden päivän viikossa tai kaksi päivää viikossa vastaan asiakkaita. Olen sitä trafiikkia 18 vuotta katsonut ja katsonut, että se on varsin perusteltua, koska monesti on tilanne se, että asiakas kokee, että pysäköintivirhemaksu on määrätty kokonaan väärin perustein. Tällöin joku komisario tai ylikomisario tai joku tutkinnanjohtaja, joka tuntee hyvin tieliikennelain ja -asetuksen, voi katsoa, onko pysäköintivirhemaksu sellainen, että se voidaan peruuttaa kokonaan eli ei tule maksuvelvoitetta ollenkaan, kun ajatellaan sitä asiakkaan näkökulmasta. Näin voitaisiin aivan mainiosti tehdä myöskin tämän maksun osalta.

Minä vain pelkään, että aina kun näitten määräaikojen kanssa mennään — niinhän nyt puhutaan tänä aikana, että tämmöiset pitkät lomatkin ovat lisääntyneet huomattavasti, että ollaan jo useita kuukausiakin ulkomailla — niin hetken päästä täällä käsitellään saman sisältöistä lakialoitetta, jossa esitetään 14 päivän poistamista. Sen takia olisin muotoillut tämän heti sellaiseksi, että se olisi ollut loppuun asti valmis.

Saara Karhu /sd:

Arvoisa puhemies! Taitaa tämä olla ainoa, en ole ihan varma, mutta varmasti niitä harvoja, joissa on viikon maksuaika. Ihmettelen kyllä nyt ed. Salon innokkuutta tässä valitusmenettelyasiassa, kun uskon, että niitä valituksia tulee siitä huolimatta juuri tästä syystä, että ihmiset kokevat, että heitä on väärin perustein maksatettu. Mutta tässä on nyt todella kysymys siitä, että aikaa olisi pikkuisen enemmän. Tieto tästä on mennyt ministereille, on mennyt myös liikenne- ja viestintäministerille ja oikeusministerille ja sisäministerille. Kaikkia olen vetäissyt hihasta. Tässä on vielä aloite kaiken päälle, että täytyy nyt toivoa parasta tämän asian suhteen.

Petri Salo /kok:

Arvoisa herra puhemies! Eihän tässä mistään muusta ole kysymys kuin halusta laittaa paremmaksi ainoastaan siltä osin, että meillä on myöskin sellaisia maksuja, tiettyjä veroseuraamuksia ja tulleja, joissa maksuaikaa ei anneta yhtään päivää, vaan ennen kuin joku valtion oikeustoimi voidaan tehdä, maksu pitää suorittaa välittömästi, kokonaan ilman mitään maksuaikaa. Tämmöisiä säännöksiä meidän verolainsäädännössämme on vaikka huru mycket. Ei tämä viikko ihan mikään ihmeellinen asia meidän Suomen lainsäädännössämme ole. Kaksi viikkoakaan ei ole mikään automaatti, koska sille haetaan myöskin vauhtia jostakin muusta käytännöstä. Meillähän on sakoissa yleensä sellainen käytäntö, että meillä on viikon valitusaika ja sitten maksuaika on aika lailla liukuva, ennen kuin siitä tulee maksukehotus ja mahdollisesti pannaan ulosottoon. Meillä käytäntö, jossa pysäköinninvalvoja poistaisi kohtuuttoman maksun, olisi kaikkein selvin.

Saara Karhu /sd:

Arvoisa puhemies! Lyhyesti, jotta en jäisi pekkaa tai petteriä pahemmaksi, totean vain, että harvoinpa me ed. Salon kanssa olemme tässä salissa mistään asiasta yhtä mieltä.

Marja Tiura /kok:

Arvoisa puhemies! En tätä keskustelua hirveästi halua enää pitkittää, mutta kyllähän näitten pysäköintivirhemaksujen osalta on varmasti ihan sama järjestelmä kuin on esimerkiksi verokohtaantojen osalta, että näissä on myöskin keskustelun varaa, jos semmoinen tilanne tulee, että esimerkiksi jostain syystä ei pysty maksamaan tietyssä ajassa pysäköintivirhemaksua, mutta korkokohtaanto kait siinäkin on olemassa. Mutta siitä huolimatta tämä 14 päivää minun mielestäni on ihan ok.

Ed. Salolle ihan sen verran, että kyllähän se on tosiasia, että onpa kai siellä parkkipirkko-organisaatiossa joku, joka näitä rutinoita ja valituksia kuuntelee siitä, minkä takia juuri minä sain väärin perustein sakon. Mutta totuus on kyllä se, että niistä valituksista, selvityksistä ja rutinoista ei kyllä yleensä ole yhtään mitään hyötyä, koska kyllä suvereenisti lähdetään siitä kaupunkien osalta, että joka tapauksessa joudutaan maksamaan ennemmin tai myöhemmin.

Keskustelu päättyy.