Täysistunnon pöytäkirja 93/2008 vp

PTK 93/2008 vp

93. TORSTAINA 16. LOKAKUUTA 2008 kello 16.00

tarkistamaton versio 2.0

14) Hallituksen esitys laiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta

 

Juha Rehula /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Eduskunnan hyväksyessä tämän lain se tarkoittaa sitä, että ensi vuoden alusta tässä maassa on Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Stakesia ja Ktl:ää, Kansanterveyslaitosta, ei enää ole. Kysymys on siitä, että pyritään luomaan vahva yksikkö, jonne tutkimustoiminta sosiaali- ja terveydenhuollon osalta keskittyisi. Kysymys on päällekkäisyyksien purkamisesta, voimavarojen säästämisestä ja sen osaamisen, jota Suomessa saatavilla on, keskittämisestä ja kohdentamisesta niin, että paras hyöty aikaansaataisiin. Tässä vaiheessa käsittelyssämme on laki, jossa on kahden viraston tekninen yhdistäminen. Muita muutoksia ei tässä vaiheessa tekemässä olla. Mahdolliset ja todennäköiset muut esitykset saadaan eduskunnan käsittelyyn myöhemmin.

Muutama valiokunnan kommentti.

Ensinnäkin valiokunta toteaa, että laitoksen toiminnan jatkosuunnittelussa ja tulosohjauksessa tulee varmistaa hyvinvoinnin rooli ja osuus tämän tulevan tutkimuslaitoksen toiminnassa. Vaara on, että terveydenhuolto dominoi ja nykyisen Stakesin tehtävät jäävät vähemmälle.

Toisekseen valiokunta toteaa, että me emme ota eikä tämä lakiesitys ota kantaa tulevan laitoksen alueelliseen sijoittumiseen ja sen sijoittumisen mahdolliseen tulevaisuuteen. Me olemme tilanteessa, missä näillä kummallakin, niin Kansanterveyslaitoksella kuin Stakesilla, on alueellisia toimiyksikköjä, mutta tässä vaiheessa ei oteta niiden sijoittumiseen, niiden tulevaisuuteen, kantaa. Perustelujen mukaan esityksen tarkoituksena on vahvistaa valtionhallinnon toimenpiteitä Pääkaupunkiseudun ulkopuolella, ja siitä tietysti pystyy päättelemään, että alueellistaminenkin tulee olemaan osa tämän laitoksen tulevaisuutta. Mutta korostan: tässä vaiheessa kantaa ei oteta.

Kolmas asia, johon valiokunta kiinnittää huomiota, on se, että yksi peruste tulevan laitoksen perustamiselle on se, että pystyttäisiin nykyistä paremmin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla vastaamaan valtionhallinnon tuottavuusohjelman vaatimuksiin, sillä päällekkäisyyksien poistaminen ja synergiaetujen hyödyntäminen on tarkoituksenmukaista ja järkevää ja pystytään nyt jo ennakoimaan, että näitä tuottavuusohjelman vaateita pystytään täyttämään. Valiokunta kuitenkin toteaa, että olemme huolestuneita siitä, miten niin sanotun ulkopuolisen rahoituksen osuus huomioidaan, ja toisinpäin, miten tämän ulkopuolisen rahoituksen osuus jatkossa mahdollistetaan, ettei se jäisi tuottavuusohjelman jalkoihin. Kyse on kuitenkin miljoonaluokan asiasta, siitä että tämä tuleva laitos pystyisi hyödyntämään esimerkiksi EU-rahaa.

Neljänneksi valiokunta kiinnittää huomiota henkilöstön asemaan. Tässähän pääjohtajia lukuun ottamatta jokaisen virka- tai työsuhde siirtyy uuteen laitokseen, ja näiltä osin, sen me tiedämme, tehtävät eivät välttämättä ole yksi yhteen nykyisten kanssa, mutta joka tapauksessa jokaisen henkilön työ turvataan.

Viidenneksi totean yhden pienen asian — tässäkin yhteydessä luen sen vielä suoraan meidän mietintötekstistämme — joka liittyy epätietoisuuteen siitä, mikä on nykyisin valtionhallinnon alaisuudessa toimivien mielisairaaloiden ja koulukotien hallinnollinen asema jatkossa. Valiokunta toteaa: "Valiokunta pitää myönteisenä, että Stakesin alaisuudessa nykyisin toimivat valtion mielisairaalat ja koulukodit jatkavat hallinnollisesti perustettavan uuden laitoksen alaisuudessa. Valiokunta pitää tärkeänä, että asiassa pitkään jatkunut epävarmuus saadaan esityksen pohjalta päättymään." Tämä on ensinnäkin valiokunnan yksimielinen mietintö, mistä seuraa, että tämä viimeksi mainitsemanikin asia on valiokunnan yksimielisesti vahvistama. Ja sellaisia terveisiä valiokunta ja tätä kautta eduskunta haluaa lähettää näihin valtion mielisairaaloihin ja koulukoteihin, että se tilanne, se hallinnollinen asema, joka niillä on, tulee turvata, ja me osaltamme sen tätä kautta, tämän mietinnön kautta, vahvistamme.

Tämä mietintö on yksimielinen. Hallinto on asia, joka aina kiinnostaa ihmisiä, ja tässäkin niin sanottua parranpärinää on viimeisten kuukausien aikana riittänyt. Mutta lopputuloksesta voi sanoa, kun ollaan nyt tässä vaiheessa, että on hyvin pikaisella aikataululla valmistelua tehty ja nyt voi toivoa, että eduskunnan osaltakin päätöksentekoprosessi menisi nopeasti. Tässä nimittäin välittömästi sen jälkeen, kun tämä meidän mietintömme ja eduskunnan päätökset ovat tulleet, ryhdytään johtajia valitsemaan, paikkaa laittamaan auki jne., niin että tässä on iso prosessi, joka on edennyt henkilöstöjärjestöjenkin ilmoittaman mukaisesti hyvällä tavalla eteenpäin, ja tämän toivoisi olevan myös jatkossa se suunta, johon tämä laitos tulevaisuudessa kehittyy.

Anneli Kiljunen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan annettavaksi laki Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta. Tarkoitus on perustaa sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalle uusi hyvinvoinnin ja terveyden tutkimus- ja kehittämislaitos, johon yhdistetään nykyisten Kansanterveyslaitoksen ja Stakesin tehtävät ja henkilöstö. Perustettavan laitoksen laaja-alainen asiantuntemus mahdollistaa nykyistä paremmin sosiaali- ja terveysalan tarpeet yhdistävän tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä siihen perustuvan tiedonvälityksen. Samalla saavutetaan synergiaetuja, joiden avulla voidaan purkaa toimintojen mahdollisia päällekkäisyyksiä. Tosin varsinaista toiminnallista päällekkäisyyttä ei juurikaan ole havaittu, kun toimintoja on nyt tarkemmin käyty läpi. Periaatteessa laitosten yhdistäminen mahdollistaa entistä vahvemman asiantuntemuksen sosiaali- ja terveysalan tutkimuksessa ja kehittämisessä. Se on ollut yhdistämisen keskeinen tavoite, ja uskon, että se myös toteutuu, mikäli asiat menevät suunnitelmien mukaan.

Valiokunnan mietinnössä kuvataan hyvin myös niitä ongelmallisempia kohtia, joita laitosten yhdistämiseen liittyy, ja niitä epäkohtia, joita meille tuotiin esiin myös asiantuntijakuulemisissa. Yksi huoli on, ettei lain valmistelussa ja laitoksien yhdistämisessä ole tarpeeksi huomioitu sosiaalialan asemaa. Sosiaalipuolen monet haasteet ja etenkin kunnallisten sosiaalipalvelujen kehittäminen ovat vaarassa jälleen jäädä liian vähälle huomiolle. Henkilöstöstä valtaosa tulee Kansanterveyslaitoksen puolelta, jolloin on olemassa ilmeinen uhka, että terveysalan tutkimus ja kehittäminen painottuvat sosiaalialan kustannuksella. Sosiaalialan tutkimus- ja kehittämisresurssit on turvattava ja alat on saatettava keskenään parempaan tasapainoon. Laitoksen laaja-alaista osaamista ja monialaisempia otteita on syytä korostaa.

Arvoisa puhemies! Laitosten yhdistäminen lisää ymmärrettävästi henkilöstön epävarmuutta ja huolta, mutta henkilöstö on suhtautunut uudistukseen kohtalaisen myönteisesti. Henkilökunnalta vaaditaan valmiutta uusiin tehtäviin ja toimenkuvien muutoksiin, mutta olisi tärkeää, että henkilöstö pääsääntöisesti siirtyisi uuteen laitokseen vanhoine tehtävineen, niin että heidän osaamisensa ja toiveensa huomioidaan mahdollisimman hyvin. Määräaikaisten työntekijöiden tilannetta ei tässäkään organisaatiouudistuksessa ole turvattu heidän määräaikaansa pitemmälle. Kannan suurta huolta määräaikaisten työntekijöiden asemasta, ja olisi tässäkin tilanteessa syytä painottaa, että jatkossa määräaikaisia työsuhteita pitää muuttaa mahdollisuuksien mukaan vakituisiksi.

Yhtenä huolena on myös nykyisiltä laitoksilta mahdollisesti yliopistolle siirtyvän tutkimustoiminnan turvaaminen. Perustutkimuksen siirtäminen yliopistoille on lähtökohtaisesti hyvä ja kannatettava asia. Tiedämme kuitenkin, että yliopistoille budjetoidut tutkimusrahat ovat jatkuvasti alle tiede- ja teknologianeuvoston edellyttämän tason. Siksi on olennaista, että mahdollisesti yliopistoille siirtyvän perustutkimuksen ja muun toiminnan mukana siirretään myös tarvittava rahoitus ja muut resurssit. Yhteistyö yliopistojen kanssa on olennainen osa uuden laitoksen tutkimuksen vahvistamista ja sinänsä siis tärkeä asia; vain resurssit arveluttavat tässä kohden.

Arvoisa puhemies! Monissa asiantuntijalausunnoissa esitettiin kritiikkiä valtion tuottavuusohjelmaa kohtaan laitosten yhdistämisessä ja mietinnössäkin todetaan tämä huolestuttava tilanne. Ylipäätään tilanteessa, jossa työvoimapula on uhkaamassa sosiaali- ja terveyssektoria, on nurinkurista laskea aina plussan puolelle näitä eläköityviä työntekijöitä. Päinvastoin, laitoksen houkuttelevuus työnantajana tulisi taata ja kannustaa työntekijöitä pitkiin työuriin. Eläköityminen tulee aiheuttamaan nopeasti osaamisvajeen, jonka paikkaaminen on vaikeaa. Etenkin yhteisrahoituksella ja ulkopuolisella rahoituksella toteutettava tutkimustoiminta on rajattava tuottavuusohjelman ulkopuolelle. Tältä osin hallitus ei toteuta tuottavuusohjelman alkuperäistä tarkoitusta. Tarkoitus ei saa eikä voi olla pelkästään henkilöstömäärän supistaminen julkiselta sektorilta.

Valiokunnan yhteisen linjauksen mukaisesti on välttämätöntä, että ulkopuolisella rahoituksella voidaan jatkossakin tehdä laitoksen tehtävien ja strategisten tavoitteiden mukaista tutkimusta ja kehittämistyötä. Mietinnössä otamme kantaa myös hallituksen alueellistamishankkeeseen, jota tässä yhteydessä tullaan toteuttamaan laitosten nykyisten alueellisten toimipaikkojen yhdistämisellä ja kehittämisellä. On tärkeää, etteivät alueellistamistavoitteet ole ristiriidassa perustettavan laitoksen perusluonteen kanssa luoda kansallisesti ja kansainvälisesti vahva hyvinvoinnin ja terveyden tutkimus- ja asiantuntija- ja kehittämislaitos, vaan että taataan osaava henkilökunta ja osaamisen kehittämisen edellytykset kaikissa toimipisteissä. Laitosten nykyiset vahvuudet on säilytettävä, jotta uudesta kokonaisuudesta saadaan entistä parempi.

Arvoisa herra puhemies! Tässä yhteydessä keskitytään lähinnä kahden laitoksen yhdistämiseen. Yhdistämisestä aiheutuvista muista lakimuutoksista on tarkoitus antaa erillinen hallituksen esitys. Erikseen selvitettävä asia on muun muassa Lääkehoidon kehittämiskeskuksen Rohdon asema hallinnossa. Lääkehuollon keskushallinnon kehittämisestä tehdyn selvityksen mukaan Rohto tulisi liittää osaksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta. Tätä tukevat myös Rohdon oma lausunto asiasta ja kaikki muutkin selvityksestä lausunnon antaneet tahot Lääkelaitosta lukuun ottamatta. Suuri osa Rohdon toiminnasta liittyy olennaisesti nimenomaan perusterveydenhuoltoon. Lääkehoito on myös tärkeä osa ihmisen kokonaishoitoa ja siten myös tärkeä osa perusterveydenhuoltoa, joten niitä ei voi irrottaa toisistaan. Jotta tätä yhteyttä voidaan puolestaan vahvistaa sekä kehittää koordinoidusti lääkehoidon ja muun terveydenhuollon tutkimusta, on syytä valmistella myös Lääkehoidon kehittämiskeskus Rohdon liittäminen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseen.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Tämän lain käsittelyn yhteydessä ja valiokuntakuulemisen yhteydessä esiintyi runsaasti erilaista huolenaihetta. Minusta kuitenkin valiokunnan mietinnössä nämä huolet on onnistuttu käsittelemään ja eliminoimaankin kohtuullisen hyvin. Minä en sinänsä itse oikein voi mitenkään Helsingissä työssä käyvänä, mutta Kuopiossa asuvana huolestua siitä, että tämän uuden laitoksen jokin osa tai osasto esimerkiksi siirtyisi Kuopioon.

Arvoisa puhemies! Se, mistä olen erityisen tyytyväinen, on se, minkä valiokunnan puheenjohtaja omassa puheenvuorossaan täällä jo sanoi, eli kun koulukotien ja valtion mielisairaaloiden työntekijöitten keskuudessa elänyt huoli siitä — tai oikeastaan pitkään jatkunut huoli ja epävarmuus siitä — minkä hallinnon alaisuudessa he jatkossa tulevat toimimaan, on nyt valiokunnan kannanottona saanut selkeän näkemyksen. Se, että ne jatkavat entisellään, on hyvä ratkaisu ja tuo varmasti myöskin merkittävästi lisää tuottavuutta valtion mielisairaaloissa ja koulukodeissa työskentelevien työntekijöitten työhön, kun turha epävarmuus poistuu.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok:

Arvoisa puhemies! Kuulemamme asiantuntijat olivat kaikki sitä mieltä, että tämä uusi laitos on tarpeellinen ja täysin mahdollinen, ja niin kuin puheenjohtajamme sanoi, myöskin meidän mietintömme oli yksimielinen. Mutta paljon työtä on vielä jäljellä, muun muassa henkilöstön asema ja sitten tämä perustutkimuksen asema, sillä molemmissa laitoksissa on erittäin korkeatasoista perustutkimusta ja sitä ei pidä millään tavalla vaarantaa, siirtyy se sitten yliopistolle tai jää tähän uuteen laitokseen. Ja tietenkään tätä ulkopuolista rahoitusta, josta monet ovat maininneet, ei voi laskea tähän valtion tuottavuusohjelmaan mukaan, sillä sehän on kilpailutettua rahaa. Lopuksi vielä Rohdon asema: Rohto on itse sitä mieltä, että se kuuluu mieluummin tähän laitokseen kuin muualle. Tänään kuulin, että tämän uuden laitoksen nimi on Thl.

Pentti Tiusanen /vas:

Puhemies! Muistuttaa kovasti Tielaitosta, Tiehallitusta aikoinaan. Tästä, mihinkä ed. Asko-Seljavaara lopetti, siis perustutkimuksen turvaamisesta, olen täysin samaa mieltä. Jos ajatellaan Kansanterveyslaitosta esimerkiksi, se on hyvin merkittävää tutkimusta tehnyt. Se on ollut hyvin tärkeä neuvonantaja, ja sitä on konsultoitu monesti terveyskysymyksissä.

Mutta eräs asia, jonka Kansanterveyslaitos on menettänyt jo aikaisemmin, on rokotteiden kehittäminen ja tuotanto. Nyt kun Suomi ostaa ulkomailta rokotteet, niin me huomaamme, mitä se tulee maksamaan, kun me olemme mielestäni kevytkenkäisesti tämän oman tuotannon lakkauttaneet vetoamalla ehkä kannattavuuteen. Ja nyt kun rokotteiden valmistaminen maailmanlaajuisesti alkaa olla aika tavalla monopoli, niin hinnat ovat todella nousseet ja Suomi maksaa paljon näistä tuoduista rokotteista ja samalla myöskin tämä huoltovarmuuskysymys on paljon heikommalla pohjalla kuin aikaisemmin. Eli tästä opimme, että meillä on paljon osaamista, josta pitää pitää kiinni eikä lyhytnäköisesti luopua.

Yleiskeskustelu päättyi.