Merja Mäkisalo-Ropponen /sd:

Arvoisa puhemies! Lastensuojelussa on paljon resurssipuutteita, kuten hyvin tiedämme, mutta siellä on myös muita kehittämishaasteita. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan saaman selvityksen mukaan lastensuojelun avohuollon toimintakulttuuri on perinteisesti ollut aikuiskeskeinen. Lastensuojelutyön osaamista, työnjakoa ja työkulttuuria on syytä tietoisesti kehittää siihen suuntaan, että lapsesta tulee päähenkilö ja työntekijät toimivat aidosti lapsen kanssa ja lasta kuunnellen.

Yksi työväline siihen on asiakassuunnitelma, jota tehtäessä myös lasta on kuultava. (Hälinää — Puhemies koputtaa) Asiakassuunnitelmien tekemisessä useissa kunnissa on tällä hetkellä vakavia puutteita. Tässä laissa muutetaan lastensuojelulakia niin, että lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tai muun lapsen tai hänen perheensä kanssa työskentelevän lastensuojelun työntekijän velvollisuutta tavata lasta henkilökohtaisesti selkeytetään.

Lapsen asiakassuunnitelmaan tulee jatkossa kirjata tapaamisten tiheys. Suunnitelma tehdään yhdessä niin, että kaikki osapuolet ovat siitä tietoisia, ja uudistuksen tarkoituksena on varmistaa lastensuojelulain käytännön toteutus niin, että työntekijä varmasti tapaa lasta riittävän usein henkilökohtaisesti. Tällä lailla ei toki lastensuojelun kokonaistilannetta vielä kovin paljon korjata, mutta tämä laki on askel oikeaan suuntaan.

Kuten sanoin, yksi tärkeä tavoite on saada lapsen ääni paremmin kuuluviin, ja siinä mielessä kysymys on tärkeästä asiasta. Lain toteuttamisen varmistamiseksi sosiaali- ja terveysvaliokunta korostaa asiakassuunnitelmien laatimisen ja tapaamisten toteutumisen seurantaa sekä kuntien että valvontaviranomaisten toimesta.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! Tätä voisi tietyllä tavalla kutsua yhdeksi Lex Eerikaksi. Valtioneuvoston tutkintaryhmähän totesi, että 8-vuotiaana surmattu Eerika olisi voitu pelastaa. Viranomaisten yhteistyö ei kuitenkaan toiminut, eikä väkivallan merkkejä tunnistettu ja lasta itseään ei kuultu tarpeeksi, ja tiedonkulku vielä ontui. Kokonaiskuva ei siis tuossa surullisessa tapauksessa hahmottunut kenellekään.

Tämä asia sivuaa tietyllä tavalla tätäkin surullista tapahtumaa. Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tai muun lapsen tai hänen perheensä kanssa työskentelevän lastensuojelun työntekijän velvollisuutta tavata lasta henkilökohtaisesti ehdotetaan siis selkeytettäväksi nykyisestä lainsäädännöstä. Lapsen asiakassuunnitelmaan tulisi jatkossa kirjata, kuinka usein tapaamiset toteutettaisiin. Tilanne on siis ollut tähän asti sellainen, että lasta eli sitä kohdetta, jota olisi pitänyt auttaa, ei ole välttämättä lainkaan tavattu.

"Lakia säädettäessä tarkoitetulla tavalla siten, että lastensuojelun työntekijä tapaa lapsen riittävän usein henkilökohtaisesti", sanotaan valiokunnan kannanotossa. Minun mielestäni valiokunta nostaa tärkeällä tavalla esille sen toteamalla: "Valiokunnan saaman selvityksen mukaan lastensuojelun avohuollon toimintakulttuuri on ollut aikuiskeskeistä. Lastensuojelutyön osaamista sekä työnjakoa ja työkulttuuria on syytä kehittää siten, että lapsi nähdään lastensuojelun päähenkilönä ja työskentely hänen kanssaan yhtä tärkeäksi kuin muiden asianosaisten kanssa."

Arvoisa puhemies! Toivon, että lastensuojelua kehitetään jatkossakin näin tähän suuntaan, jossa lapsi on keskiössä. Pidän myös myönteisenä sitä, että tänään sisäministeriö on ryhtynyt selvittämään tiedonvaihdon esteitä myös esimerkiksi näissä lukuisissa perhesurmissa, joita Suomi on kohdannut.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tässä esitetään lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tai muun lapsen tai hänen perheensä kanssa työskentelevän lastensuojelun työntekijän velvollisuutta tavata lasta henkilökohtaisesti selkeytettäväksi nykyisestä.

Yllätyksekseni havaitsin joitakin vuosia sitten, että nuori ja varmasti vanhempikin henkilö voi saada toimeentulotukea kuukausikaupalla peräjälkeen ilman, että hän missään vaiheessa kohtaa sosiaalityöntekijän. Ainakin Helsingissä kuulemma tilanne on tämä, ja tilanne on myös kuulemma se, että tällaista toimeentulotuen hakijaa ei voida velvoittaa kohtaamaan sosiaalityöntekijää eli se ei ole mikään toimeentulotuen epäämisperuste, jos henkilö ei suostu tapaamaan kunnan sosiaalityöntekijää.

Minun mielestäni tilanne on nurinkurinen. Se olisi varmasti tämän toimeentulotukiasiakkaan kannalta ja varmasti yleiseltäkin kannalta perusteltua, että ennen kuin toimeentulotukea voidaan saada tai ainakin ennen kuin sitä voi saada pitemmäksi aikaa, niin tulisi tavata sosiaalityöntekijä, jonka kanssa varmasti käytäisiin asianomaisen toimeentulotukiasiakkaan kanssa muitakin ongelmia läpi kuin pelkästään rahanpuute.

Nyt kun peruspalveluministeri Huovinen on paikalla, vaikkakaan ehkä ei ollut tilaisuudessa ihan alusta saakka kuunnella, mitä sanoin, niin kysyn häneltä: onko hallituksen piirissä harkittu sellaista muutosta, että toimeentulotukiasiakkaalla tai ainakin nuorella asiakkaalla olisi velvollisuus tavata sosiaalivirkailija, ennen kuin voi saada pitempään toimeentulotukea?

Kari Tolvanen /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys lastensuojelulain muuttamisesta on todella tervetullut. Tosiasia nimittäin on, että etenkin suurissa kaupungeissa saattaa olla tilanteita, että lastensuojelun työntekijä tapaa lapsen vain paperilla, ja näinhän ei todellakaan voi olla, vaan kyllä se lapsi pitää ihan livenä tavata. Asiakassuunnitelma on toki tärkeä työväline ja apuväline toiminnassa, mutta eihän se korvaa sitä, jos resursseja puuttuu, kun valitettavasti monessa paikassa lastensuojelussa ei ole riittävästi työntekijöitä, ei etenkään päteviä työntekijöitä.

Täällä edustaja Heinonen otti tämän surullisenkuuluisan tapaus Eerikan esiin, jossa lapsi sai surmansa vanhempiensa väkivallan uhrina. Tässä oli kyllä enemmänkin kysymys siitä, että lastensuojelun toiminta ei toiminut, eikä niinkään viranomaisyhteistyöstä.

Mutta se on tosiasia, että nyt tämä viranomaisyhteistyö ei kaikilta osin toimi lainsäädännön takia, koska eri viranomaiset eivät valitettavasti vieläkään tänä päivänä pysty vaihtamaan tietoa lapsen asioista niin hyvin kuin pitäisi. Esimerkiksi koulu ei saa sosiaaliviranomaisista tietoja, niin kuin pitäisi, koska kouluissa, päiväkodeissahan se lapsi kohdataan ja nähdään, onko hänessä fyysisiä vammoja tai jotain muuta asiaa, mihin pitäisi puuttua. Saattaa olla, että rehtori, opettaja tekee lastensuojeluilmoituksia, mutta sen jälkeen ei mitään palautejärjestelmää olekaan, onko se johtanut toimenpiteisiin vai ei, ja jos on, niin voitaisiinko niitä tehdä vaikka koulumaailman kanssa yhteydessä.

Minä tiedän, että tässä on erilaisia hankkeita olemassa, ja toivon, että nimenomaan lapsi olisi keskiössä ja tietoa lapsen asioista eri viranomaisten välillä voitaisiin vaihtaa järkiperustein, todella maalaisjärkeä noudattaen eikä mitään amerikkalaismallista pykälänikkarointia noudattaen.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys uudistuksena melko uuteen lastensuojelulakiin on erittäin tervetullut ja hyvä, koska siinä tarkoituksena on varmistaa lastensuojelulain käytännön toteutus lakia säädettäessä tarkoitetulla tavalla siten, että lastensuojelun työntekijät tapaavat lapsen riittävän usein nimenomaan henkilökohtaisesti.

Niin kuin täällä valiokunnan kannanotoissa todetaan, tämän lastensuojelulain, joka 2008 tuli voimaan, jälkeen nimenomaan lastensuojeluilmoitukset ja nämä erilaiset toimenpiteet sijaishuoltoon liittyen ja avohuollon toimenpiteet ovat lisääntyneet. Se on aiheuttamassa varmasti melkoista ruuhkaa lastensuojelutyöhön, kun siihen vielä otetaan rinnalle se, miten meillä lastensuojelutyössä on liian vähän henkilökuntaa, koulutettuja sosiaalityöntekijöitä ja niin edelleen ja miten työ on vaikeaa.

Tämä näkökulma, että kirjataan tämä aika, on tärkeä ja myös se painotus, minkä tässä valiokuntakin on ottanut, että kyllä lastensuojelulakikin jo edellytti sitä ja nyt sen työssä täytyy konkreettisesti näkyä, että aina on kysymys lapsen edusta, että tästä aikuisnäkökulmasta, mikä tässä on, me pääsisimme pois. Ammatillisesti vahvoja työntekijöitä siellä tarvitaan, mutta kaikkien tulee lähteä siitä, mikä on lapsen etu ja millä tavalla hän on mukana siinä koko palveluprosessissa työntekijöiden kanssa ja millä tavalla siinä on moniammatillisuutta ja niin edelleen.

Täällä on myös todettu se, että hallituksen esityksen mukaan lastensuojelun kehittämiseen varatulla määrärahalla voidaan tehdä noin 70 työntekijän lisäys kunnissa, ja tämähän on todella tärkeä asia. Mutta sitten hyvin on myös valiokunta ottanut tähän loppuun sen, että nyt kun on tämä sosiaali- ja terveysministeriön asettama lastensuojelun toimivuutta selvittänyt työryhmä antanut loppuraportin, niin sieltä loppuraportistahan löytyy 54 eri tämmöistä toiminnan kehittämiseen liittyvää toimenpide-ehdotusta. Täällä jo todetaan, miten tärkeää olisi, (Puhemies koputtaa) että nekin tulisivat jatkossa käsittelyyn.

Aila Paloniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Lapsen ja hänen biologisten vanhempiensa mutta myös sijaisvanhempien ottaminen paremmin huomioon koko lastensuojeluprosessissa, myös ja erityisesti niin ratkaisevan tärkeissä asioissa kuin huostaanotoissa, niitten valmistelussa ja huostaanottojen purkua valmisteltaessa ja niistä päätettäessä, on erittäin tärkeää. Nyt esimerkiksi sijaisvanhemmilla on äärettömän huonot mahdollisuudet olla mukana päättämässä lapsen asumisen muutoksesta, vaikka saattaa olla tilanteita, että lapsi on elänyt vuosikaudet, koko ikänsä sijaisperheessä. Heidän juridinen asemansa on todella heikko tänä päivänä. Sitä pitäisi korjata.

Nyt lastensuojelussa on myös niin vähän työntekijöitä, kuten täällä on jo monesti otettukin esille, että tämä kuuleminen, josta tässä nyt on kysymys, ja sen kuulemisen parantaminen jää todella marginaaliseksi. Ei voi syntyä niin iholle menevässä prosessissa kuin lastensuojeluun liittyy — muun muassa nämä huostaanotot ja myös avohuollon tukitoimet — luottamusta lapsen ja perheiden ja sosiaalityöntekijöitten välille, ellei tähän kuulemiseen varata aikaa. Sitä tarvitaan paljon enemmän kuin nyt esitetään, mutta toki tämä on hyvä alku, tämä on oikea suunta.

Lapsen tilanteen selvittäminen vaatii myös kotikäyntejä. Se vaatii kotikäyntejä myös virka-ajan ulkopuolella. Lapsen elämää ja tilannetta on selvitettävä siellä lapsen arjessa ja aivan riittävällä tavalla, jotta esimerkiksi pikku Eerikan tapainen kohtalo ei kenenkään kohdalla toistuisi.

Olin itse mukana tuossa lastensuojelun laatusuosituksia selvittävässä ryhmässä, ja muun muassa nämä asiat nyt nousivat molemmissa ryhmissä voimakkaasti esille. Koko lastensuojelu tarvitsee meillä kokonaisremontin. Tämä on pieni mutta tärkeä askel oikeaan suuntaan.

Tuula Väätäinen /sd:

Arvoisa puhemies! On hyvä, että lastensuojelulakia korjataan aina, kun siihen on tarvetta, ja nimenomaan nyt sitten lähdetään siitä, mikä on lapsen etu. Mutta tämä korjaus ei tietenkään poista sitä, että lastensuojelussa on liian vähän henkilökuntaa ja siellä on liian monet toimet täytetty ei-pätevillä työntekijöillä johtuen ihan siitä, että hakijoita ei ole, työ on raskasta ja vaativaa ja palkkaus ei vastaa ehkä sitä työtä, mitä nämä sosiaalityöntekijät tekevät.

Monissa kunnissa on tilanne, että nuoret sosiaalityöntekijät erityisesti sitten sijoittuvat lastensuojeluun, joka on tietysti toisaalta hyvä asia mutta toisaalta sitten huono, koska heiltä puuttuu se työkokemus ja pitkäaikainen osaaminen, mitä lastensuojelussa todella tarvitaan. Kaikkein suurin ongelma on tietysti se, että heillä ei ole oikeastaan vanhempien työntekijöitten ja pitkäaikaisten työntekijöitten tukea, koska näitä ei kerta kaikkiaan ole siellä kunnassa eikä lähipiirissä, ja näin ollen he joutuvat kyllä olemaan melkoisissa paineissa.

Lastensuojelussa tarvitaan yksilöosaamista, mutta itse katson, että siellä tarvitaan myös paljon perheosaamista, eli perheterapiaa, perhetyöntekijöitten ammattitaitoa siellä tarvitaan, ja näin ollen tämmöinen moniammatillinen työryhmä, joka pystyisi tukemaan lastensuojelutyötä, olisi todella tarpeellinen joka ainoassa kunnassa.

Niin kuin me tiedämme, kunnat ovat eriarvoisessa asemassa lastensuojelun näkökulmasta riippuen ihan niistä resursseista, riippuen siitä, millaisia työntekijöitä he ovat saaneet ja kuinka on järjestetty nämä tukitoimet, esimerkiksi työnohjaukset ja näin edespäin. Siellä on selvästi puutteita olemassa, ja näin ollen minä toivon, että ministeriö tarkkaan nyt sitten seuraa sitä, millä tavalla näitä tapaamisia, joita nyt sitten laissakin edellytetään, suoritetaan ja minkälainen se laatu on näitten tapaamisten sisällä, koska eiväthän ne kerrat ja määrät kerro vielä mitään, jos se tapaamisen sisältö ei vastaa sitä vaativuutta, mitä lastensuojelutyölle on tällä hetkellä tarkoitettu.

Kuntien sosiaalityöntekijät tarvitsevat kaiken tuen, mitä on yhteiskunnassa saatavissa. Toivotaan, että nyt sitten saataisiin sinne lisäresursseja ja myös päteviä työntekijöitä, jotka pystyisivät myös lain näkökulmasta tekemään ne velvoitteet, mitkä sosiaalityöntekijöille kuuluvat.

Merja Kuusisto /sd:

Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveysministeriön toimesta on selvitetty lastensuojelun toimivuutta. Loppuraportti sisältää useita ehdotuksia lastensuojelun kehittämiseksi.

Nyt käsittelemme lastensuojelulain 29 §:n muuttamista. Tällä lailla nimenomaan turvataan se, että sosiaalityöntekijä tai muu lastensuojelun työntekijä tapaa lapsen, kuulee lasta ihan oikeasti ja aidosti. Tuntuu aivan mahdottomalta, että on voinut käydä niin, että ammattihenkilö asioi vain lapsen vanhempien kanssa eikä tapaa lasta ollenkaan. Tämä on äärettömän tärkeä uudistus, ja varmasti nytten näitä lakimuutoksia tulee jatkossa muitakin nimenomaan tämän selvitystyön pohjalta, ja se on hyvä asia.

Lea Mäkipää /ps:

Esityksen tarkoituksena on, että asiakassuunnitelmaan tulisi jatkossa kirjata, kuinka usein tapaamiset toteutettaisiin. Mutta kun arvoisa ministeri on paikalla, niin minä haluaisin, että te ottaisitte tämän lastensuojelun aivan uusiin uomiin, eli tarkoitan sillä sitä, että lapsi otettaisiin kokonaisvaltaiseen käsittelyyn yhdessä perheen kanssa ja pystyttäisiin entistä enemmän tekemään tätä avopalvelutyötä ja ennalta ehkäisevää työtä, joka tarkoittaa sitä, että perhe kokonaisuudessaan otetaan huomioon jo neuvolasta lähtien ja sieltä alemmilta luokilta, koska tämä lastensuojelu on hyvin semmoista hienotunteista ja siinä pitää olla todella ammattitaitoista työntekijää ja sitä ihmispsykologia, joka pystyy ottamaan tämän tilanteen haltuunsa.

Olen myös sitä mieltä, vaikka tämä pykälä ei sitä nyt juuri kosketakaan, että jo hyvin pieni lapsi haluaa määritellä esimerkiksi, missä hän haluaa asua, niin että otettaisiin tämä lapsen huomioon ottaminenkin entistä enemmän huomioon.

Tärkeätä on tietysti työntekijäpuute, mutta korostaisin tätä, että me pystyttäisiin tähän ennaltaehkäisyyn ja avohuoltoon, niin että meidän lapsemme eivät joutuisi huostaanottoon. Tietysti on aina niitä, on puhuttu Eerikan tapauksesta, että se huostaanotto olisi ollut paras mahdollinen hänelle. Mutta nykyisellään on paljon parantamisen varaa. Se vaatii voimavaroja, mutta uskon, että ne määrärahat, jotka siihen ennaltaehkäisyyn satsataan, tuovat sitten kyllä tulevaisuudessa ne rahat yhteiskunnallekin takaisin.

Merja  Mäkisalo-Ropponen /sd:

Arvoisa puhemies! Lapsen kuulemisen ja aidosti kohtaamisen pitäisi olla ilman muuta keskiössä ja luonnollinen osa asioiden hoitamista lastensuojelutilanteissa, mutta näin ei valitettavasti kuitenkaan tällä hetkellä ole. Eihän sitä toki ole kielletty nytkään, ja kyllähän sen pitäisi kuulua ammattieettiseen toimintaan ihan luonnostaan, mutta monista eri syistä tämä ei siis toteudu. Kysymys on varmasti osittain resursseista, sitä ei kiellä kukaan, mutta myös toimintakulttuurin vanhanaikaisuudesta. On totuttu tekemään työtä pelkästään aikuisten kanssa, ja tämä laki toivottavasti ohjaa omalta osaltaan tätä kulttuurin muutosta.

Puhemies! Olen toki huolissani myös lastensuojelutyössä toimivien ammattilaisten jaksamisesta tällä hetkellä, sillä tutkimusten mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä uuvuttaa tällä hetkellä eniten ammatti-identiteetin ja todellisuuden välinen ristiriita. Lastensuojelussa olevat työntekijät joutuvat koko ajan työskentelemään tämän ristiriidan keskellä, ja tämä helposti uuvuttaa työntekijää, ja uupunut työntekijä ei valitettavasti kykene auttamaan lasta eikä perhettä.

Hanna Mäntylä /ps:

Arvoisa puhemies! Tänään käsiteltävä asia on erittäin hyvä avaus lastensuojelun kehittämiseen ja parantamiseen, ja tähän on toki helppo antaa tukensa, kunhan myös samalla tiedostetaan, ettei tämä toimenpide ole yksin riittävä ja että sen parhaaseen mahdolliseen toteuttamiseen varatut määrärahat ovat aika riittämättömät, jos näin voisi sanoa.

Lähtökohtaisestihan on täysin oikea ajatus, että lapsen ja hänen perheensä tapaamisia sosiaalityöntekijän kanssa tiivistetään. Näin ollen lapsen tilanteen säännöllinen seuranta mahdollistuu, koska näin varmasti on myöskin mahdollista löytää entistä paremmin oikea-aikaiset toimenpiteet lapsen ja perheen tilanteen parantamiseen. Mutta näitä toimenpiteitä ei kuitenkaan edelleenkään voida pitää riittävinä, ja perussuomalaisten odotukset ovatkin nyt vahvasti kohdistuneet peruspalveluministeri Huoviseen, ja hänelle on nyt tässä esitettävä vilpitön toive siitä, että hän ottaa tämän lastensuojelun kokonaisvaltaisen tilanteen tiukasti työn alle.

Lastensuojelun tilannehan on tällä hetkellä jopa katastrofaalinen, kuten varmasti kaikki tiedämme, ja tässä lastensuojelun tilannetta läpi käyneen työryhmän raportissa nostettiin esiin lukuisia epäkohtia, joihin tulisikin nyt todella tiukasti puuttua. Luotan siihen, että ministeri Huovinen saa tuon lausuntokierroksen raportit, ottaa tämän asian työkseen täydellä voimalla ja myös että hallitus on valmis lisäinvestointeihin tarvittavien parantavien toimenpiteiden rahoittamiseen.

Nostaisin sen verran vielä esiin tässä, että ongelmanahan lastensuojelussa on myöskin monin tavoin tämä niin sanottu työkulttuuri, joka vaatisi muutoksen ja monenlaista selkiyttämistä, ja on myös totta, että lastensuojelu on tällä hetkellä hyvin pitkälti nimenomaan aikuisten lähtökohdista rakentuvaa. Lastensuojelutyössä jos missä vaaditaan myös kykyä asettua lapsen asemaan ja kohdata hänet iänmukaisella tasolla. (Puhemies koputtaa) Tässä on eräs merkittävä tekijä myöskin liittyen tähän sosiaalityöntekijöiden tulevaan koulutukseen ja sen kehittämiseen.

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen

Arvoisa puhemies! Kiitän osaltani tästä hyvästä keskustelusta, joka on käyty tämän mietinnön pohjalta. Todellakin kyse on yhdestä osasta tätä Aulikki Kananojan työryhmän työtä, johon täällä on useaan otteeseen viitattu, ja haluan myös osaltani yhtyä niihin kiitoksiin, joita täällä on esitetty tuolle työryhmälle, koska se työ oli todella laatutyö, jos näin voi sanoa. Siinä nostettiin esille sellaisia epäkohtia, joissa nyt hallitus on halunnut tämän yhden esityksen osalta lähteä liikkeelle hyvin rivakasti, ja siksi se on tuotu eduskuntaan, ja hyvä, että saamme sen myös nyt eteenpäin.

On totta, että lastensuojelun osalta meillä on monia erilaisia haasteita. Yksi on tämä henkilöstön riittävyys-, koulutus-, saatavuuskysymys, ja siinä kyllä uskon, että paitsi että tarvitsemme koulutusmäärien lisäämistä, jota on jo tehty, niin tarvitsemme kyllä myös ehkä harkintaa siihen, millä tavalla saisimme niitä sosiaalityöntekijöitä, jotka syystä tai toisesta ovat hakeutuneet muihin töihin, palaamaan myöskin tämän lastensuojelun tai muun sosiaalihuollon tehtävien pariin.

Sen vuoksi minä olen kyllä vähän huolissani siitä, että jos lastensuojelusta pääsääntöisesti julkisuuden kautta välittyy kovin negatiivinen kuva, niin se ei ole kyllä omiaan rohkaisemaan alan ammattilaisia hakeutumaan näihin töihin. Ehkä meidänkin pitäisi nostaa — vaikka tiedämme, miten haasteellisessa tilanteessa monissa kunnissa ollaan — kuitenkin niitä onnistumisia, miten hienoa on sitten, jos pääsee auttamaan lapsen tai nuoren oikealle elämänpolulle, ja miten palkitsevaa se voi olla myös ammattilaisen kannalta.

Mutta haasteet eivät toki lopu tähän henkilöstökysymykseen, vaan meillä on myös resursseissa korjaamisen paikka, ja niin kuin hyvin ymmärrätte, niin tämä haaste on ehkä se kaikkein isoin kysymysmerkki, koska olemme taloudellisesti muutoin hyvin vaikeassa tilanteessa. Mutta niin kuin olen täällä kyselytunneilla ja muutoin kertonut, nyt kun olemme saaneet tästä Kananojan työryhmän työstä nuo lausunnot, niin käymme ne huolellisesti läpi, todennäköisesti järjestämme vielä tuon työryhmän kanssa keskustelua, ja sen jälkeen sitten täytyy tätä asiaa kyllä myös koko hallituksen toimin kyetä pohtimaan, mitkä ovat ne kaikkein kiireellisimmät toimenpiteet tuosta työryhmän työstä, joita voitaisiin lähteä viemään sitten mahdollisimman nopeasti eteenpäin.

Täällä nostettiin hyviä teemoja esille muun muassa tästä, että pitäisi syntyä jollekin ammattilaiselle aina kokonaiskuva lapsen tilanteesta. Tämä on todella tärkeä asia, sillä on mahdotonta auttaa, jos ei kukaan ikään kuin ota sitä vastuuta, ja voi vain kuvitella sellaisen lapsen tunteita, joka jää tämän tilanteen alle tai sivuun ja kokee, että häntä ja hänen tilannettaan ei kukaan ota vakavasti tai ei kykene auttamaan. Sellaisilta toivoisin vältyttävän.

Sitten täällä nousi esille myös tämä tietosuojakysymys. Tästäkin olemme keskustelleet aikaisemmin, ja on totta, että tätä tietosuojaa tulkitessa ehkä osittain tehdään varsin varovaisia tulkintoja, ja sitten toisaalta se lainsäädäntökin voi olla vähän epäselvä. Me olemme nyt kuitenkin lähteneet yhdessä THL:n kanssa rakentamaan sellaista opasta, joka on kaikille lasten ja nuorten parissa työtään tekeville, ja siellä käsitellään myöskin tätä tietosuojan tulkintakysymystä. Aina ei ole kyse siitä, että laki estää, vaan usein voi olla kyse myös siitä, että sitä lakia tulkitaan ehkä liian tiukasti, koska nämä erot myös maan sisällä ovat tässä kysymyksessä varsin isot. Tämän oppaan ohella on tarkoitus sitten tehdä tällainen koulutuskierros, jossa selkiytetään näitä asioita, ja toivottavasti näin saadaan sitten myös tätä yhtenäisempää tulkintaa näissä kysymyksissä aikaiseksi.

Pidän tärkeänä myös sitä näkökulmaa, joka täällä hyvin tuli esille, että lasten ja nuorten omaa ääntä kuunnellaan myös näissä prosesseissa, ja meillä on kyllä esimerkiksi lapsiasiavaltuutettu tehnyt hyvää työtä yhdessä lukuisten järjestöjen kanssa, joissa sijaishuollossa olevilta nuorilta on kysytty omia kokemuksia näistä tilanteista. Näitä kokemuksia, kokemusasiantuntijoita meidän pitäisi monissa muissakin palveluissa mielestäni käyttää paljon enemmän hyväksi.

Vielä lopuksi totean, että edustaja Zyskowiczin kysymykseen en tältä istumalta osaa ottaa kantaa muutoin kuin siten, että nuoria kyllä jo tälläkin hetkellä velvoitetaan monissa meidän tukimuodoissa, esimerkiksi työttömyysturvan osalta. En ole aivan varma, miten hyvin pystymme tähän toimeentulotukeen tämän saman ajatuksen tuomaan, mutta totta kai pitää tässä yhteydessä, kun toimeentulotukiasioita käsittelemme muutoinkin, ottaa tämä vinkki huomioon ja katsoa, mitä sille voidaan tehdä.

Ihan lopuksi, puhemies: Jotta voimme välttyä lastensuojelun toimenpiteiltä, niin meidän pitää panostaa ennaltaehkäisyyn. Ennaltaehkäisyn roolin nostaminen sille tasolle, jolle se kuuluu, on aivan keskeinen asia. Se on paitsi inhimillisesti tärkeää, niin se on myöskin kansantaloudellisesti tärkeää.

Tuula Väätäinen /sd:

Arvoisa puhemies! Ministeri otti tärkeän asian esille, eli sen, millä tavalla lastensuojelun myönteisyyttä tuotaisiin julki niin, että yhä useampi sosiaalityöntekijä intoutuisi siihen työhön, puhumattakaan että lähtisi sitä opiskelemaan. Silloin kun lastensuojelutyö onnistuu, niin sehän on se tulos valtavan voimaannuttava. Se on voimaannuttava lapsille, perheille ja koko yhteiskunnalle. Mutta koko sosiaali- ja terveydenhuoltohan on ollut tämän hankalan myytin kanssa tekemisissä: toisaalta sosiaali- ja terveydenhuollon työ on aina ollut ihmisten mielissä tärkeää, se on välttämätöntä ja se aiheuttaa tekijöilleen paljon onnea, mutta se on toisaalta myös hirvittävän vaativaa, vastuullista, ja ollaan paineissa silloin, kun tuntuu, että kädet eivät tahdo riittää. Molempien tietoisuuden ikään kuin esillä oleminen on välttämätöntä, mutta se, kumpiko siinä sitten nousee vahvemmaksi, on aina iso kysymysmerkki.

Ennalta ehkäisevä työ, ministeri Huovinen, on kanssa todella tärkeätä, koska näinhän se on, että jos me emme siinä onnistu, niin me joudumme tekemään korjaavaa työtä tavattoman paljon. Mutta ennalta ehkäiseväänkin työhön me tarvitsemme lisää resursointia, ehkä uusia toimintamalleja, toimintatapoja, miten saataisiin entisillä euromäärillä enemmän aikaiseksi kuin mitä tänä päivänä. Ja viranomaisten välinen yhteistyö on todella välttämätöntä, jotta me onnistumme lastensuojelutyössä nyt ja tulevaisuudessa nykyistä paremmin.

Hanna Mäntylä /ps:

Arvoisa puhemies! Haluan nostaa tässä vielä esiin tämän erittäin suuren epäkohdan liittyen juuri tähän ennalta ehkäisevään työhön ja varhaiseen puuttumiseen. Perussuomalaisten mielestähän eräs suurimmista tekijöistä lastensuojelun kokonaisvaltaisessa parantamisessa olisi tämän niin sanotun lastensuojelukertoimen muuttaminen nimenomaan varhaisen puuttumisen kertoimeksi sekä lastensuojelun määrärahojen palauttaminen ainakin osittain korvamerkityiksi, koska me katsomme, että näin painopiste saataisiin aidosti siirrettyä sieltä viimesijaisista toimenpiteistä nimenomaan ennalta ehkäisevän ja varhaisen puuttumisen suuntaan.

Ongelmahan ei siis ole vain vuoden 2008 lastensuojelu-uudistuksen jälkeinen lastensuojeluilmoitusten lisääntyminen tai avohuollon tukitoimien ja sijaishuollon lukumäärän kasvu. Ongelma on myös vuonna 2006 voimaan astunut lastensuojelukerroin, joka poissulkee monin tavoin mahdollisuudet tehdä työtä pitkäjänteisesti ja kestävällä tavalla nimenomaan perheen ja lapsen lähtökohdista. Tämä vuonna 2006 Suomessa voimaan tullut lastensuojelukerroin korvasi aiemmin käytössä olleen tasausjärjestelmän, jonka tavoitteena oli turvata riittävät lastensuojelupalvelut oikea-aikaisesti kunnissa kunnan taloudellisesta tilanteesta huolimatta. Lastensuojelukerroinhan perustuu huostaan otettujen lasten määrään kunnassa, ja jo lähtökohtaisesti tämän kertoimen laskenta-ajatus antaa täysin kieroutuneen ja väärän mielikuvan siitä, miten lastensuojelu ja sen tarkoitus tulisi ymmärtää.

Vuonna 2006 lastensuojelun laitos- ja perhehoidon käyttökustannukset olivat 433 miljoonaa euroa, vuonna 2011 noin 650 miljoonaa euroa, ja tällä vauhdilla miljardin euron rajapyykki lähenee kovaa vauhtia, kun samaan aikaan lastensuojelun avohuollon kustannukset ovat laskeneet. Eli tässä ei siis ole kysymys mistään mitättömästä asiasta, ei inhimillisesti, toimintakulttuurin kannalta eikä taloudellisesti mitaten. Suunnan olisikin muututtava tämmöisen kestävän politiikan suuntaan myöskin tämän lastensuojelun osalta.

Merja Kuusisto /sd:

Arvoisa puhemies! Tiedetään, että monissa kunnissa on huutava pula ammattitaitoisista sosiaalityöntekijöistä, ja se varmaan on ollut osaltaan syynä, kun näitä lapsiasiakkaita ei ole ennätetty riittävästi tavata tai on saattanut käydä niin, että ei ole tavattu ollenkaan tässä lastensuojelutyössä.

Mutta tässä tuli esiin tämä ennaltaehkäisy, ja kyllä minä ennaltaehkäisyn puolesta puhuisin. Monissa kunnissa on tällä hetkellä se tilanne, että lastensuojelun kustannukset ovat nousseet huimasti, ja se johtuu ihan siitä, että kiireelliset huostaanotot ovat lisääntyneet, ja se kertoo siitä, että ei ole riittävästi sitä henkilökuntaa, ja se kertoo myös siitä, että heillä ei ole mahdollisuutta silloin siellä sosiaalitoimessa tehdä sitä työtä niin perusteellisesti ja hyvin kuin he muuten pystyisivät.

Haluan tuoda ilmi senkin, miten arvokasta on, että meillä on kunnissa sosiaalityöntekijöitä, jotka tekevät tätä arvokasta työtä. Olisi myös tosi arvokasta, jos heillä olisi mahdollisuus tehdä myös tätä ennalta ehkäisevää työtä.

Monesti sosiaalitoimessa on lähdetty siitäkin, että perustetaan perhekeskuksia, minne on sitten lapsiperheiden helppo tulla ja saavat siellä sitten vertaistukea. Tämäkin on ollut hyvä apu useille perheille, mutta tietenkään pelkästään nämä perhekeskuspalvelut eivät riitä, vaan tarvitaan sitä ammattitaitoista henkilökuntaa riittävästi sinne sosiaalitoimeen, tarvitaan sitä ennalta ehkäisevää työtä ja tarvitaan sitä pitkäjänteistä hoitotyötä asiakkaan kanssa, niin että pystytään hoitamaan kokonaisvaltaisesti koko perheen asiat ja löytämään niihin hyvät ratkaisut.

Sauli Ahvenjärvi /kd:

Arvoisa puhemies! Tässä on viimeisissä puheenvuoroissa viitattu tähän ennalta ehkäisevään työhön, ja todellakin on näin, että ellemme pysty parantamaan suomalaisten perheiden hyvinvointia noin yleisesti, niin mitkään resurssit eivät riitä näihin toimiin, jotka liittyvät lastensuojeluun muun muassa ja muihin toimiin, jotka ovat tämän, sanoisinko, taudin oireiden hoitamista.

Kun pohditaan tätä ongelmien ennaltaehkäisyä, niin haluan tässä nostaa yhden yksittäisen tekijän esille, ja se on alkoholi. Se on sellainen tekijä, joka yksittäisenä tekijänä kenties kaikkein eniten aiheuttaa tämänkaltaisia ongelmia meidän yhteiskunnassamme. Mainitsen vain, että alkoholinkulutus on vuodesta 1970 lähtien noin kaksinkertaistunut, kun se lasketaan henkeä kohti absoluuttisen alkoholin kulutuksena. Jos emme pysty parantamaan alkoholipolitiikkaamme niin, että tämmöinen humalajuominen, joka sitten johtaa erilaiseen pahoinvointiin perheissä, ei vähene, niin silloin me olemme todella tämmöisen kroonisen tilanteen edessä, että resurssit eivät riitä sitten tähän apuun, mitä joudutaan antamaan perheisiin ja lasten hyvinvointiin.

Tuula Väätäinen /sd:

Arvoisa puhemies! Jäin miettimään tuota perussuomalaisten ajatusta siitä, että lastensuojelun valtionosuudet olisivat korvamerkittyjä. Kun olen ollut päättävissä elimissä silloinkin, kun nämä terveydenhuollon valtionosuudet olivat korvamerkittyjä, ei se poistanut sitä ongelmaa, etteivätkö nuo rahat olisi olleet riittämättömiä aina.

Minulla ei ainakaan tältä seisomalta ole tietoa siitä, että olisi kuntia, jotka merkittävässä määrin olisivat käyttäneet lastensuojeluun tarkoitettuja rahoja jonnekin muualle. Minusta enemmänkin on kyse siitä, että sosiaali- ja terveydenhuollon määrärahat ovat pienet riippuen siitä, mikä se tarve tällä hetkellä on, enkä usko, että korvamerkintä poistaisi tätä ongelmaa. Enemmänkin meidän täytyy lähteä siitä, että meidän tämmöinen poliittinen ja yhteiskunnallinen ajatus muuttuu siihen suuntaan, että me pyrimme lisäämään kunnissa olevia voimavaroja, tulivatpa ne valtiolta tai kunnalta itseltään, nimenomaan niihin ryhmiin, jotka ovat kaikkein haavoittuvaisimpia tässä yhteiskunnassa. Tähän ryhmään kuuluvat tietysti lapset ja erityisesti ne lapset, jotka tarvitsevat lastensuojelun toimenpiteitä.

Kari Tolvanen /kok:

Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri Huovinen oli ihan oikeassa siinä, että lainsäädäntö on tietyiltä osin ihan ajantasainen, mutta toki on jotain puutteitakin, esimerkiksi tämä niin sanottu palautejärjestelmä, jossa lastensuojelu antaa palautetta esimerkiksi koululle, ja myös tietojenvaihto ammatti-ihmisten kesken.

Monessa tapauksessa olen aina sanonut, kun olen tätä viranomaisyhteistyötä aikaisemmin tehnyt, että lainsäädäntö hidastaa viranomaisten yhteistyötä mutta ei estä sitä kaikissa tapauksissa. Nyt tosiasia on, että valitettavasti lakia tulkitaan nykypäivänä monessa viranomaisessa siltä kannalta, ettei vain itse joutuisi mitenkään tästä asiasta vastuuseen. Juristit siellä vääntävät pykäliä elämälle vieraalla tavalla siten, että he eivät vain joudu mihinkään juridiseen vastuuseen eikä myöskään se työntekijä. Elikkä entistä enemmän siirrytään tämmöiseen sairaaseen amerikkalaismalliseen yhteiskuntaan, jossa pykälät ja juristit päättävät siitä, mikä on lapsen etu. Eihän se näin voi olla.

Kyllä pitää tehdä rohkeita päätöksiä lapsen edun nimissä, ei lakia rikkoen mutta lakia terveellä tavalla tulkiten. Näin tehdään monessa paikassa, ja sen takia esimerkiksi viranomaisyhteistyö on hyvin hyvin erinäköinen eri paikkakunnilla. Joillain paikkakunnilla uskalletaan ja osataan tehdä rohkeita päätöksiä, jotka ovat lapsen edun mukaisia, ihan lainmukaisia, mutta joillain paikkakunnilla lakia tulkitaan todella tiukasti epäterveellä tavalla. Samoin voi sanoa, että joillain paikkakunnilla on pahoja asennevammoja eri viranomaisten välillä, että yhteistyö ei toimi. Se on se paha yhdistelmä, mikä tässä pitää nyt saada kuntoon ja hoitaa. Se ei ole pelkästään koulutusta, vaan se on monta muuta asiaa ihan yhteistyötoiminnoista ja -malleista lähtien.

Hanna  Mäntylä /ps:

Arvoisa puhemies! Nostan nyt vielä tässä esiin tämän ajatuksen, että todella lapset, nuoret ja perheet olisi tulevaisuudessa saatava aidosti lastensuojelutyön keskiöön ja lastensuojelutyön tulisi nimenomaan lähteä heidän lähtökohdistaan, ei siitä, mikä on juuri viranomaisille tai järjestelmälle parasta, saati sitten puhtaasti taloudellisista lähtökohdista. Nyt kaikki tiedämme, että myös lastensuojelu on kärsimässä kuntien valtionosuusleikkauksista ja lomautukset alkavat olla pian jo mitä suurimmassa määrin sielläkin arkipäivää eli tilanne on siis monessa kunnassa täysin kestämätön.

Perussuomalaiset esittävät yhtenä vaihtoehtona pohdittavaksi tätä osittaista korvamerkinnän palauttamista nimenomaan siten, että se kohdennettaisiin sinne varhaiseen puuttumiseen ja ennalta ehkäisevään työhön. Pidämme myös tärkeänä sitä, että huolehditaan siitä, että tulevaisuudessa meillä on riittävästi päteviä lastensuojelun työntekijöitä, ja siksi onkin erittäin hyvä, että opiskelun aloituspaikkoja ollaan nyt lisäämässä. Tärkeää on myös selkiyttää lastensuojelussa toimivien työnkuvia ja poistaa niitä raja-aitoja eri viranomaisten väliltä ja selkiyttää sitä, mikä niin sanotusti kuuluu kenenkin työhön. Lastensuojelussa tarvitaan monenlaisia ammattilaisia, ja matalan kynnyksen palveluita on lisättävä kaikilla keinoin. Tässä varmasti yli puoluerajojen on meillä hyvä hetki pohtia, mitkä niitä keinoja sitten olisivat.