Täysistunnon pöytäkirja 93/2013 vp

PTK 93/2013 vp

93. TORSTAINA 3. LOKAKUUTA 2013 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

4) Hallituksen esitys eduskunnalle työturvallisuutta kemikaaleja käytettäessä koskevan yleissopimuksen hyväksymisestä sekä laiksi yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

 

Lea Mäkipää /ps:

Arvoisa puhemies! Kyseessä on hallituksen esitys eduskunnalle työturvallisuutta kemikaaleja käytettäessä koskevan yleissopimuksen hyväksymisestä. Tässä ei ole mistään suuresta asiasta kysymys. ILO:n yleissopimuksen tavoitteena on edistää työturvallisuutta kemikaaleja käytettäessä suojaamalla työntekijöitä kemikaalien haitallisilta vaikutuksilta, ja yleissopimus sisältää määräyksiä yleisistä periaatteista. Suomessa on laadittu vuonna 2006 vaarallisia kemikaaleja koskeva kansallinen kemikaaliohjelma, josta on tehty väliarviointi viime vuonna.

Viranomaisten on vahvistettava, millä perusteella esimerkiksi kemikaali luokitellaan vaaralliseksi. Yleissopimus sisältää monia määräyksiä, mutta olen tähän muutamia ottanut muun muassa työnantajan velvollisuuksista sen suhteen, etteivät työntekijät altistu kemikaaleihin: on pidettävä luetteloa työpaikalla käytetyistä vaarallisista kemikaaleista ja tiedotettava työntekijöille työpaikalla käytettävistä kemikaaleista ja niihin liittyvistä riskeistä. On tietysti kaikkien etu, että työnantaja ja työntekijä toimivat yhteistyössä, jotta kemikaalien käyttö työpaikalla olisi turvallista. Suomen lainsäädäntö kattaa yleissopimuksessa määritellyt asiat, ja sopimuksen hyväksyminen ei aiheuttaisi mitään lainsäädännöllisiä muutoksia. Ehdotettu yleissopimus tulee Suomen osalta voimaan 12 kuukauden kuluttua siitä päivästä, jolloin sen ratifiointi on rekisteröity. Tämä lyhyesti.

Jyrki Yrttiaho /vr:

Arvoisa herra puhemies! Tietenkin tämä yleissopimus ja sen ratifiointihyväksyntä Suomessa on edistysaskel yleisellä tasolla, mutta meillä on todella suuri ongelma se, että työtapaturma- ja ammattitautilainsäädännön uudistus on jumiutunut työnantajan vastarinnan takia useiksi vuosiksi ja kaikki se uusi, mitä työelämässä kemikaalien ja muiden osalta syntyy ja tulee käyttöön, on sääntelemätöntä.

Meillä on paljon uusia ammattitauteja, joita ei yleensä työperäisiksi juuri lueta, keuhkoammattitauti esimerkiksi. Sitä pidetään yleisesti tupakkamiesten tautina, mutta aivan selvästi — muun muassa lääkäreiden ammattitauti-, syöpätyöryhmän muistion mukaan — se on pääasiassa pölyaltistuksesta ja esimerkiksi kvartsipölystä aiheutuva. Meillä on lukuisia erilaisia ihottumatauteja ja erilaisten aineyhdistelmien aiheuttamia kiistanalaisia ihotauteja. Meillä on lukematon määrä säteilystä aiheutuvia tauteja, jotka ovat vailla sääntelyä.

Ainahan tässä suojelulainsäädännössä on kysymys raja-arvoista, ja raja-arvot ovat poliittisia linjauksia. Niistä kiistellään EU:ssa. Tällaisia ovat esimerkiksi kiistat puupölyn, kivipölyn ja niin edelleen aiheuttamista ammattitaudeista, vaikutuksista ja raja-arvoista, joista siis väännetään kättä. Asbestialtistumat ja niistä aiheutuvat syöpäkuolemat ja asbestisairaudet, työperäiset asbestisairaudet, ovat meillä edelleenkin erittäin suuri ongelma. Asbesti on suurin syöpäkuolemia aiheuttava tekijä työelämässä, ja se on edelleen ongelma, koska kun uudet sukupolvet tulevat työmaalle, he eivät tunnista, eivät tiedä, miltä aine näyttää, miten siltä suojaudutaan, ja heille ei myöskään anneta koulutusta. Erittäin paljon näissä asioissa on ongelmia muun muassa ulkomaisen työvoiman käytön yhteydessä.

Meillä ovat myös epoksit edelleen iso ongelma. Ne aiheuttavat ihosairauksia ja liuotinaine aivosairauksia. Suojautuminen on edelleen vajavaista, ja työskentelyolosuhteet voivat olla erittäin haastavia esimerkiksi laivanrakennusteollisuudessa, julkisivutyömailla, joissa huppujen alla kesäkuumalla tehdään töitä. Aineet höyrystyvät yli 30 asteen kuumuudessa, ja silloin hengityselinten kautta elimistöön pääsee vaarallisia aineita. Kvartsipölyt tuli tuossa jo mainittua. Ne ovat maansiirtoalan ongelma ja aiheuttavat keuhkoihin ihan samankaltaisia sidekudosmuutoksia kuin asbestikin. No, normaali kadunmies altistuu kivipölylle tietenkin keväällä, kun mittaa katuja. Liuotinaineet ovat tietenkin maalausalan ongelma, mutta tietenkin ne ovat ongelma myös kaikkialla, missä maalataan teollisuudessa, teknologiateollisuudessa erityisesti. Kierrätysasfaltti on hyvin, voi sanoa, ongelmallinen, siinä mielessä, että tietämys siitä juuri syövän aiheuttajana on erittäin vähäistä. No, ruostumattoman teräksen hitsaushuurut ovat tuttuja minulle metalliteollisuudesta, ja todellakin ne aiheuttavat paljon ja hyvin monenlaisia ammattitauteja, eivät pelkästään syöpää.

Elikkä kysymys on tärkeä, ja todellakaan Suomi ei ole tässä mikään luvattu maa tai eturivin toimija, vaan todellakin meillä on ammattitauti- ja työtapaturmalainsäädäntö työnantajien ja EK:n jumittamana pysähtynyt, ja siihen pitäisi saada vauhtia. Ay-liikkeeltä toivon voimatoimia.

Yleiskeskustelu päättyi.