Täysistunnon pöytäkirja 97/2007 vp

PTK 97/2007 vp

97. TORSTAINA 13. JOULUKUUTA 2007 kello 16

Tarkistettu versio 2.0

4) Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2006

 

Tuulikki Ukkola /kok:

Arvoisa puhemies! Oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2006 oli hyvin selkeä ja puuttui erinomaisen tärkeään asiaan. Oikeusasiamies itse omassa kirjoituksessaan toi esiin mahdollisuuden perustaa tämmöinen kansallinen ihmisoikeusinstituutio, joka on käytössä monissa muissa maissa. Tällaisella instituutiollahan on tai sillä tulee olla Pariisin periaatteiksi kutsuttujen kansainvälisten suositusten mukaan itsenäinen ja riippumaton asema, elikkä sitä ei sillä tavalla pidä perustuslakivaliokunnan mielestä kytkeä etenkään eduskunnan oikeusasiamiehen toimintaan. Jos tämmöinen perustetaan, niin se voi tietenkin olla samoissa tiloissa, mutta oikeusasiamiehellä on valvontavelvollisuus ja tämä ihmisoikeusinstituutio on sitten hieman toisenlainen organisaatio.

Todennäköistä on, että me tarvitsemme jonkinlaisen koontijärjestelmän, instituution, johon kootaan kaikki tällä hetkellä toimivat järjestöt, valtuuskunnat, neuvottelukunnat, asiamiehet, jotka ihmisoikeusasioita täällä käsittelevät, koska tällä hetkellä ne ovat erittäin hajalla ja hajanaisia. Meillähän on lapsiasiavaltuutettu, meillä on syrjintävaltuutettu, vähemmistövaltuutettu ja monia muita tämän tyyppisiä organisaatioita, jotka toimivat erillisinä ja irrallisina, ja kaikkien näiden tavoitteena on valvoa Suomessa Suomen ihmisoikeustoimintaa ja ihmisoikeustilannetta.

Sen lisäksi tietenkään ei pidä unohtaa, että oikeusasiamiehen lisäksi myös valtioneuvoston oikeuskanslerilla on monien ihmisoikeuksien alalla omaa toimivaltaa, nimenomaan kanteluitten käsittelyssä, mutta etenkin valtioneuvoston avustajana. Nämä rakenteet ovat Suomessa niin hajanaisia, että oikeusasiamiehen oma kannanotto ja keskustelualoite siitä, että tämmöinen instituutio, ihmisoikeusinstituutio, Suomeenkin ehkä perustettaisiin, on erinomainen, ja se täytyisi meidän ottaa vakavasti ja ryhtyä pohtimaan, miten me tämän järjestämme, koska yhteistyö on mahdollista ja sitä pitää kehittää tarvittavan tiedon kokoamisessa ja analysoinnissa samoin kuin erilaisten selvitysten ja raporttien laadinnassa.

Perustuslakivaliokunta nimenomaisesti korostaa tässä omassa lausunnossaan, että jos instituutio perustetaan, niin sen järjestämisvaihtoehtoja harkittaessa on kiinnitettävä huomiota siihen, että instituution mahdollinen luominen ei saa merkitä heikennystä eduskunnan oikeusasiamiehen nykyiseen asemaan tai voimavaroihin taikka oikeusasiamiehen tehtäviin ja toimivaltuuksiin valvoa perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Tämä täytyy tietenkin jatkossa muistaa.

Toinen asia, mihin haluaisin tässä tämän ihmisoikeusinstituution lisäksi kiinnittää huomiota, on tämä telepakkokeino- ja peitetoiminnan valvonta. Nehän kuuluvat myös eduskunnan oikeusasiamiehelle. En niinkään puutu telepakkokeinoihin, koska ilmeisesti tässä asiat ovat jokseenkin kunnossa.

Mutta voi kysyä nyt tämän Helsingin huumepoliisin kiistan aikana ja sen innoittamana, onko jotain korjattavaa peitetoiminnan lainsäädännössä, ja jos on, niin se tietenkin täytyisi sitten hoitaa jollakin konstilla. Paitsi että valtioneuvosto, hallitus, asiaa käsittelee, niin tarpeen on, että myös eduskunta sitten jossakin muodossa antaa omia ohjeitaan siitä, minkälaisia uusia mahdollisuuksia poliisin toiminnalle, peitetoiminnalle, voidaan antaa. Valvonnankin näissä tapauksissa täytyy olla kattavaa, koska kukaanhan ei tällä hetkellä, koska asia on kesken, tiedä, mikä näissä Helsingin huumepoliisin joukkoirtisanomisissa ja tutkinnan järjestämisessä on takana. Siinä mielessä tämä asia on tulevaisuudessa jatkossa syytä tietenkin selvittää. Ehkä selvittäjä on sitten eduskunnan oikeusasiamies omassa kertomuksessaan tai sitten hallitus antaa siitä asiasta jonkinlaisen selvityksen eduskunnalle.

Kari Rajamäki /sd:

Herra puhemies! Kiinnitän huomioni siihen, että perustuslakivaliokunta ei ole käsittelyn aikana kuullut turvallisuusviranomaisten eikä sisäministeriön toimijoiden näkemyksiä. Se on minusta vahinko. Ensinnäkin salaisten pakkokeinojen Salpa-järjestelmähän luotiin 2004—2005, joka huomattavasti näiden telepakkokeinojen ja salaisten pakkokeinojen osalta järjesti valvonnan myöskin mahdolliseksi ja myöskin lainmukaisemmaksi poliisinkin osalta.

Mutta toinen asia, mikä on erittäin vakava, on se, että viime kaudella teimme esityksiä peitetoiminnan kehittämisestä ja myöskin peitetoimintaan osallistuvan poliisimiehen anonyymitodistamisen mahdollistamiseksi. Me emme tajua tänä päivänä, miten kovan järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan etulinjassa työskentelevät poliisimiehet meidän kansalaisten turvallisuuden puolesta. Heidän ja heidän läheistensä turvallisuus pitää myöskin varmistaa näiden tehtävien hoitamisessa. Tältä osin meidän lainsäädäntömme tai, sanotaan, näiden poliisimiesten ja turvallisuutemme puolesta itsensä likoon laittavien miesten ja naisten oikeudet turvallisuuteen myöskin pitäisi arvioida. Tältä osin on edellisen kauden ministeriaikanani tekemiäni esityksiä, joista toivoisi, että ne tulisivat nyt oikeusministeriön taholla läpikäytyä. Nimittäin tältä osin on selvästi ongelmia, jotka saattavat näkyä turvallisuuden heikkenemisenä.

Heidi Hautala /vihr:

Arvoisa puhemies! On erittäin tärkeää, että perustuslakivaliokunta asettuu kannattamaan kansallista ihmisoikeusinstituutiota. Ongelma tässä on se, että eduskuntaryhmät, puolueet, eivät ole kylliksi sitoutuneet tähän ajatukseen. Mutta ensi huhtikuun alussa on tarkoitus järjestää seminaari, jossa tätä asiaa pohditaan ja jossa toivottavasti myöskin sitten vauhditetaan tämän asian konkreettista toteutumista. Tämän seminaarin järjestäjiä ovat muun muassa eduskunnan ihmisoikeusryhmä ja Ihmisoikeusliitto.

Sitten, arvoisa puhemies, toiseksi haluaisin kiinnittää huomiota apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläisen huomioihin vankien perusoikeusongelmista. Vankiloiden peruskorjauksiin tarvitaan yhä lisää määrärahoja. Vaikka nyt vankeinhoitoon sinänsä onkin saatu jonkinlainen kuoppakorotus, niin meillä on vielä näitä perusoikeuksia loukkaavia olosuhteita, paljusellejä, ja niistä pitää päästä mahdollisimman pian eroon.

Tuulikki  Ukkola  /kok:

Arvoisa puhemies! Ensiksi olisin kysynyt, onko tässä tilanteessa, mahdollista esittää kysymyksiä eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Toinen varapuhemies:

Kyllä on mahdollista.

Puhuja:

Kiitos. — Olisin kysynyt, herra puhemies, sellaista asiaa, joka ei oikeastaan tullut tuossa meidän perustuslakivaliokunnan kuulemisessa esille. Miten paljon sanotaanko nyt rikolliset, jotka myöhemmin on tuomittu tai joita epäillään rikoksista, esimerkiksi huumerikoksista, valittavat teille nimenomaan viranomaisten ja poliisin toiminnasta? Minä tässä yritän etsiä syytä tähän tämänhetkiseen Helsingin poliisilaitosta vaivaavaan pulmaan elikkä näihin huumepoliisien joukkoirtisanoutumisiin.

Eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio

Arvoisa puhemies! Valitettavasti minulla ei ole tarkkaa vastausta, en osaa sanoa, missä määrin. Mehän emme seuraa kantelijoita, vaan viranomaistoimintaa. En todellakaan pysty tuohon vastaamaan.

Kari Rajamäki /sd:

Puhemies! En todella huhtikuun jälkeen enää ole vastannut sisäministeriön toiminnasta, mutta haluan sanoa kyllä muutaman asian ed. Ukkolan puheenvuoron johdosta. On erittäin tärkeätä, ja korostin sitä aina, että poliisin toiminnan pitää olla lainmukaista. Mutta tässä tilanteessa, mikä nyt on syntynyt kovan, järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan näkökulmasta, ihmettelen kyllä sisäministeriön ja hallituksen hiljaisuutta, jos on viime kesästä lähtien selvitelty tiettyjä asioita.

Poliisin toimintakyvyn näkökulmasta olisi pitänyt nämä asiat ottaa käsiin ja yhdessä poliisin kanssa selvittää niin, että poliisin toimintakyky ei häiriinny näin vakavan rikollisuuden torjuntakysymyksen osalta kuin tässä asiassa. Tältä osin on laskettu ajelehtimaan tämä ongelma liian pitkälle, ja se näkyy nyt näin vakavana myös torjuntakykyyn liittyvänä kysymyksenä ja myös poliisien oikeusturvan kannalta vaarallisena asiana.

Oikeusministeri Tuija Brax

Arvoisa puhemies! Ihmisoikeusinstituutin osalta on hyvä, jos eduskuntakin on asiassa aktiivinen. Itse ajattelen niin, että kun hallitus antaa ihmisoikeusselontekonsa, jonka kotimaisen osuuden valmistelu on meillä oikeusministeriössä alkanut, niin viimeistään siinä vaiheessa myös hallituksella pitää olla linjaus tähän perustuslakivaliokunnan näkemykseen ja eduskunnan oikeusasiamiehen esille ottamaan tärkeään kotimaiseen ihmisoikeusinstituuttiasiaan.

Sitten taas, kun on lehtitietojenkin mukaan arveltu, että esitutkinta käynnistyy, niin on päivänselvää, että oikeusministeri ei silloin puutu asiaan kyllä millään tavalla, koske kymmenen metrin kepilläkään. Oikeusvaltiossa silloin, kun riippumattomat elimet tutkivat ja selvittävät, niin oikeusministeri vaikenee.

Toinen varapuhemies:

Kysymys koskee tehtyjä lainsäädännön muutosehdotuksia edelliskaudelta, mistä ed. Rajamäki kysyi. Onko niiden valmistelu missä vaiheessa?

Puhuja:

Puhemies! Itse asiassa viime vaalikaudella lakivaliokunta vaati, että esitutkinta-, pakkokeino- ja poliisilaki, koko kolmen lain paketti, on kirjoitettava uudelleen, ja eduskunta hyväksyi sen lopulta yksimielisenä pontena. Vaalikauden lopussa oikeusministeriö yhdessä sisäministeriön kanssa asetti sitten työryhmän koko tätä kolmen lain pakettia valmistelemaan. Se työ on hyvässä vaiheessa, lähes viikoittain kokoontuu osa. Työn moraali on huippua. Sieltä ovat valmistumassa jo ensimmäiset paperitkin tässä vielä alkukeväästä. Näillä näkymin työ pysyy aikataulussaan tai lähes aikataulussaan eli ensi syksyn lopulla, noin vuoden päästä tästä hetkestä, meillä on todennäköisesti sen Ilkka Raution johtaman työryhmän papereita jo luettavana.

Kari Rajamäki /sd:

Arvoisa puhemies! Oli hyvä, että tuli esille nimenomaan tämä, että käytiin läpi sisäministeriön ja oikeusministeriön välillä yhteisen työryhmän toimesta nimenomaan ne hankalammat asiat, ne jätettiin yhteiseen valmisteluun. Siinä oli kyse nimenomaan peitetoiminnan käytännön edellytysten varmistamisesta ja muun muassa peitetoimintaan osallistuvien henkilöiden todistamisen anonyymisuojasta.

Sanon nyt ihan suoraan, että niin kovien ja vakavien rikoksien selvittämisessä kuin tiedän peitetoimintaa tehneiden poliisimiesten toimineen pitää yhteiskunnan pystyä poliisien asema ja myöskin suojelu järjestämään. He panevat itsensä ja läheisensä likoon meidän turvallisuutemme puolesta. Minä toivon, että oikeusministeri ei lykkää tätä sen ison vyyhdin mukana jonnekin ensi vuoden syksyyn vaan että yritettäisiin keväällä jo tältä osin käydä läpi, mitä käytännön edellyttämiä korjauksia voidaan tehdä.

Keskustelu päättyi.