Pentti Oinonen /ps(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Lakialoitteen tavoitteena on muuttaa nuorisolakia
siten, että sillä helpotetaan valtakunnallisten
nuorisokeskusten taloudellis- ta tilannetta määrittämällä toiminta-avustusten määrä
prosentteina
kuluista. Nyt valtakunnalliset nuorisokeskukset, joita maassamme
on tällä hetkellä kymmenen, saavat toimintaansa
varten harkinnanvaraista avustusta valtion budjetista.
Aloitteessani esitetään lisättäväksi
nuorisolain 12 §:ään lause, jolla nuorisokeskusten
avustusten tasoksi määrätään
65 prosenttia toimintamenoista. Käytännössä tämä tarkoittaisi
vuosittain noin 7 miljoonan euron määrärahan
varaamista valtion budjetista nuorisokeskusten käyttöön.
Nuorisolaki ja opetusministeriö edellyttävät, että nuorisokeskukset
kehittävät toimintansa laatua ja vähintään
kaksi kolmasosaa heidän toiminnastaan liittyy nuorisotoimintaan.
Nuorisokeskuksissa käyvien nuorten määrä on
ollut kovassa kasvussa. Vuonna 2006 nuorisokeskuksien käyttövuorokausia
oli 140 000 ja käyttöpäiviä peräti 225 000.
Vuotuinen kasvu käyttömäärissä on
ollut merkittävää jo useiden vuosien
ajan.
Arvoisa puhemies! Nuorisokeskusten toiminnan lähtökohtia
ovat muun muassa yhteisöllisyys, kansainvälisyys,
yhdenvertaisuus ja tasa-arvo. Tämän tavoitteen
saavuttamiseksi nuorisokeskukset saavat edellä mainittua
harkinnanvaraista avustusta siten, että sillä katetaan
käytännössä vain 35 prosenttia
niistä menoista, joita tämän kahden kolmasosan
käyttövaatimuksen saavuttaminen edellyttää.
Tilanne on kestämätön, sillä keskusten
on näin ollen katettava puuttuva 65 prosenttia menoistaan
muulla tavalla kuin avustuksella, jonka saamisesta ei voi olla aina edes
varma.
Lisäksi on huomattava, että nuorisokeskuksille
on annettu samanlaiset tehtävät kuin maassamme
toimiville liikunnan koulutuskeskuksille, joiden toiminnasta määrätään
erikseen laissa vapaasta sivistystyöstä. Vapaan
sivistystyön laki määrää kyseisille
keskuksille 65 prosentin vuosittaisen avustuksen. Nuorisolaki tai
asetus nuorisotyöstä ja -politiikasta ei kuitenkaan
huomioi valtakunnallisia nuorisokeskuksia taloudellisessa mielessä,
vaan niille annetaan avustusta harkinnanvaraisesti, kuten on tullut
jo todettua.
Arvoisa puhemies! Katson, että edellä kerrottu
tilanne on ristiriidassa tasapuolisen kohtelun ja moraalin kanssa.
Lisäksi olisi mielestäni erittäin tärkeää varmistaa
suomalaisen nuorisotyön toimintaedellytykset ja huomioida
se arvokas työ, jota valtakunnalliset nuorisokeskukset
tekevät, antamalla näille keskuksille varmuuden
taloudellisesta tuesta, jota ilman ne eivät kykenisi nuorisotyötä tekemään.
Keskustelu päättyi.