Täysistunnon pöytäkirja 97/2008 vp

PTK 97/2008 vp

97. TORSTAINA 23. LOKAKUUTA 2008 kello 16.01

Tarkistettu versio 2.0

VR:n makuuvaunuhankinta

Saara Karhu /sd:

Arvoisa puhemies! Työllisyystilanne Kainuussa on hankala, ja me sosialidemokraatit haluamme olla täysillä tukemassa Kainuun ja kainuulaisten työllisyyttä. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan hallitus on nyt tilaamassa Kainuussa toimivalta junavaunuvalmistajalta VR:lle 20 makuuvaunua. Tähän väliin astuvat kuitenkin EU-säännöt, joiden mukaan hankinta on ensin kilpailutettava kansainvälisesti. Kysyn:

Miten hallitus huolehtii ja varmistaa, että kainuulainen yritys todella voittaa kilpailun, ja vaunutilaus päätyy Kainuun työttömyysalueelle eikä vaikkapa Italiaan tai jonnekin muuhun kilpailijamaahan?

Puolustusministeri Jyri Häkämies

Arvoisa puhemies! On syytä varmaan tarkentaa heti aivan aluksi, että hallitus ei ole tilannut, vaan VR Osakeyhtiö on tehnyt päätöksen yhtiökokouksessa tilata näitä kyseisiä vaunuja avoimen tarjouskilpailun kautta. Tietenkin sitten aikanaan selviää, miten kilpailussa käy, mutta uskonpa, että ei ole niin kauhean epäisänmaallista toivoa, että Kajaanissa toimiva Transtech tässä kilpailussa pärjäisi. Mutta kilpailussa on EU-lainsäädännön mukaiset velvoitteet ja periaatteet, ja aikanaan sitten tiedämme, mihin tulokseen päädytään, mutta haluan nyt alleviivata, kilpailun kautta.

Saara Karhu /sd:

Arvoisa puhemies! Päähallituspuolue keskusta kannattaa omissa linjauksissaan, muun muassa tuoreessa kuntavaaliohjelmassaan, voimakkaasti joukkoliikenteen kilpailuttamista. Eilisessä Keskisuomalainen lehdessä liikenneministeri Vehviläinen totesi, että ei ole tyydyttävä tilanne, että VR on yksin, ja että Suomen raideliikenteeseen tarvitaan kilpailua. Markkina menee tunnetusti sinne, missä on tuottoa. Kysynkin:

Jos ja kun parhaat ja VR:llekin tuoton tuovat rataosuudet annetaan kerman kuorijoille, kuka hoitaa hiljaisemmat mutta alueiden ihmisille ja elinkeinoelämälle todella tärkeät rataosuudet, kun nytkään hallitukselta ei perusradanpitoon rahaa heru?

Liikenneministeri Anu Vehviläinen

Arvoisa puhemies! Vastasin tähän kysymykseen toissapäivänä periaatteellisella tasolla, ja se liittyy siihen, että olemme laittaneet hallitusohjelmaan linjauksen, että selvitämme tällä hallituskaudella sen, voitaisiinko raideliikenteessä myös henkilöliikennepuolella avata kilpailu, ja on tarkoitus tehdä selvitys erityisesti Pääkaupunkiseudun lähiliikenteen osalta.

Mutta sanon kyllä, että oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että sitä voitaisiin selvittää myös laajemminkin. Tämä yhteistyö, mitä meillä on ollut VR:n kanssa raideliikenteen järjestämisessä, on pääosin sujunut hyvin. Mutta minusta ei ole mitään järkeä siinä, ettemme selvittäisi sitä, voidaanko kilpailua myös avata.

Paavo Arhinmäki /vas:

Arvoisa puhemies! Kilpailuttamisessa suomalaiset tuntuvat olevan EU:ssa paavillisempia kuin paavi itse. Muissa maissa kyllä näissä kilpailutuksissa pyritään aluepoliittisia, kansantaloudellisia asioita edistämään, mutta Suomessa pilkulleen tehdään niin, että milloin lähiliikennejunat lähtevät Sveitsiin, milloin raitiovaunut tehdään Saksassa, milloin Suomenlinnan lautat Puolassa. Ja seurauksetkin nähdään. Meidän Helsingin raitiovaunut ovat enemmän korjattavana kuin liikenteessä, Suomenlinnan lautta törmäilee viikosta toiseen, ja Pendolinot pysähtelevät. Nyt kysynkin:

Pitäisikö hallituksen tähdentää sitä, että kilpailutusohjeissa korostettaisiin osaamista pohjoisista erityisolosuhteista, jolloin voimme saada laadukkaita ja kotimaassa tehtyjä kulkuvälineitä, eikä näitä pysähteleviä, törmäileviä ja varikolla koko ajan seisovia ulkomaisia?

Työministeri Tarja Cronberg

Arvoisa puhemies! On aivan selvää, että EU:n kilpailutussäännöksiä tulee tässä tapauksessa noudattaa, ja lähtökohta on avoin kilpailuedellytys. Mutta myös tilaajalla on oikeus määritellä se laatu, minkä hän haluaa, ja ne asiat, joita haluaa itse korostaa. Siinä on se mahdollisuus. Jälkeenpäin ei voi tuoda uusia vaatimuksia, vaan ne on esitettävä siinä tarjouskilpailumateriaalissa.

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! Kyllä ed. Arhinmäki on siinä oikeassa, että kyllä eri eurooppalaiset maat, EU:n jäsenmaat, uskon näin, aika tarkasti noudattavat niitä kilpailunormeja, mitä EU asettaa. Mutta samalla ne harjoittavat myöskin omaa kansallista teollisuuspolitiikkaansa, ja minä ymmärrän, että sen mukaan, mikä teollisuuspolitiikan puitteissa on mahdollista rikkomatta näitä EU-normeja, meilläkin kaikilla toimialoilla kaikessa teollisuudessa pitää toimia. Ei niin, että niillä rikotaan kilpailunormeja, mutta edistetään muutoin suomalaista teollisuutta ja elinkeinoelämää.

Puolustusministeri Jyri Häkämies

Arvoisa puhemies! Aivan kuten ministeri Pekkarinen tuossa totesi, että kilpailussa on noudatettava sääntöjä. Mutta sitten kun sääntöjä ja avoimuutta on noudatettu, voidaan myöskin harjoittaa kotimaista teollisuuspolitiikkaa siihen yhdistettynä. Itse tein pari kuukautta sitten päätöksen, jossa Sisu-autolta tilattiin yli 200 maastokuorma-autoa avoimen tarjouskilpailun jälkeen. Sillä varmistettiin tuon tehtaan tulevaisuus ja myöskin Suomen huoltovarmuus tämän ajoneuvokaluston valmistamisessa.

Pekka Haavisto /vihr:

Arvoisa puhemies! Tietysti tässä herää sellainen kysymys, pitääkö valtion omistajaohjauksen olla näin töksähtelevää, että yrityksen toimiva johto joutuu lähtemään tällaisten päätösten vuoksi. Ei tunnu hyvältä itse yrityksen kannalta.

Mutta varsinainen kysymykseni on se, mitkä investoinnit nyt siirtyvät tulevaisuuteen, kun aikaistetaan 20 junavaunun hankintaa. Itse hyvien Valtionrautateiden ja julkisten palvelujen ystävänä haluaisin myöskin tietää, johtaako tämä siihen, että jotkut investoinnit lykkääntyvät, heikkeneekö palvelu jossakin tämän tilauksen vuoksi.

Puolustusministeri Jyri Häkämies

Arvoisa puhemies! On hyvä muistaa, että VR on erittäin hyvässä kunnossa. Yhtiön omavaraisuus noin 90 prosentin luokkaa, että sillä on edellytyksiä näihin investointeihin. Tämän päätöksen ja tämän investoinnin oletettava arvo ei tule syömään tuota investointivaraa. Tässä suhteessa huoli tai pelko on aiheeton.

Mutta on ihan selvää, että tämä prosessi ei varmaan ollut paras mahdollinen, ja tässä yhteensovitettiin toisaalta valtio-omistajan ja yhtiön johdon kokonaisnäkemys Kainuun työllisyystilanteesta, ja lopputulos oli tämä. Nyt sitten lähdetään liikkeelle uudistuneella johdolla ihan lähipäivinä.

Liikenneministeri Anu Vehviläinen

Arvoisa puhemies! Täydennän ministeri Häkämiehen vastausta siltä osin, että itse asiassa tällä ratkaisulla palvelu aikaistuu myös, eivät pelkästään nämä hankinnat, vaan palvelu. Näiden 20 kaksikerrosmakuuvaunun osalta myös palvelu paranee. Meillä on tällä hetkellä käytössä noin 70 makuuvaunua, jotka ovat niitä vanhoja sinisiä vaunuja, ja vain 20 näitä kaksikerrosvaunuja, hyviä luksusvaunuja. Nyt tällä päätöksellä tilataan 20 lisää näitä parempia vaunuja.

Maria Guzenina-Richardson /sd:

Arvoisa puhemies! Kysyisin hallituksen yleistä suhtautumista raideliikenteeseen ja osoitan kysymykseni pääministerille, ja toivon, että hän vastaa suoraan. Nimittäin siitä ei ole kauaa, kun Nurmijärven kunnanjohtaja totesi, että Nurmijärvelle ei tule raiteita johtuen siitä, että raiteiden mukana tulee huumeita. Sitten äskettäin Espoossa pidetyssä vaalitilaisuudessa ministeri Väyrynen nostatti pelkotiloja espoolaisissa todeten, että metro tuo kaupunkiin maahanmuuttajia. Kysyisin:

Onko tämä ministeri Väyrysen oma linja, onko tämä keskustapuolueen linja, vai onko tämä peräti koko hallituksen linja?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Olisi kannattanut varmaan olla siinä tilaisuudessa paikalla, missä Väyrynen puhui, niin olisi muodostunut kokonaiskuva vähän paremmin. Olen huomannut, että samoin kunnanjohtajakin on vastannut. Hallituksen linja raideliikenteen kehittämiseen on erittäin myönteinen. Se näkyy meidän liikenneselonteosta erittäin vahvasti, kaikista niistä suurista investointipäätöksistä, joita on tehty, ja myös näistä viime päivien ratkaisuista, joissa kiinnitän huomiota myös palvelutason vahvaan kehittämiseen.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen

Puhemies! Tämä kysymyksenasettelu ei liity toimialaani, mutta kun nimeltä mainiten kysyttiin, niin totean, että tuossa tilaisuudessa kerroin sen, mitä olen kahdessakin eri ministerityöryhmässä saanut tietää, eli että Helsingin seudulla on suunnitelmia, että tämän alueen väestö kasvaisi tulevina vuosikymmeninä 300 000—400 000 henkilöllä. Ja kun olen kysynyt Helsingin seudun edustajilta, mistä nämä ihmiset tulisivat, koska maakunnissa on jo työvoimapulaa, niin on sanottu, että heidän pitää tulla ulkomailta. Jos kerran Helsingin seutu haluaa kasvaa, niin muuttoliikkeen pitää tulla ulkomailta. Tämän siellä totesin, että tällainen informaatio on näille ministerityöryhmille annettu, ja kysyin siellä espoolaisilta, onko teille kerrottu, että nämä alueen kehittämissuunnitelmat perustuvat tällaiseen maahanmuuttoon, ja he vastasivat siellä, että ei ole kerrottu.

Markku Rossi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! On varmasti VR:n edun mukaista uudistaa vaunukalustoa. Nämä siniset kalustot kaipaavat jo yhdenmukaistamisen vuoksi uudistamista. Samoin koko maan liikennepolitiikan hoitaminen on ehdottomasti juuri siinä tilassa, että me tarvitsemme tätä uudistusta. Se, että se toteutuu yhtiökokouspäätöksellä kuvastaa sitä, että talossa on niin sanotusti isäntä ja se hoitaa asioita. Tästä hallitukselle ehdottomasti kiitokset. Kysyn myös:

Kuinka paljon silloin, kun turvaamme kotimaisen teollisuuden säilymistä ja kehittymistä, voimme käyttää muun muassa meidän huoltovarmuuslainsäädäntöämme siinä, että meillä on esimerkiksi vaunutuotantoa tai muuta raskasta metallituotantoa Suomessa kilpailulait tietystikin huomioon ottaen?

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! Sen tapaisen teollisuustuotteen kuin tällaisen vaunun osalta ei ole olemassa erityisiä normeja. Totta kai teollisuuspoliittisesti on erittäin tärkeää, että meillä on tuon alan osaamista, että koko tämän klusterin, jossa valmistetaan näitä vaunuja, oli kysymys raitiovaunuista tai junanvaunuista, osaaminen meillä on. Transtechin ohella siinä samassa alihankintaketjussa on kymmeniä yrityksiä, 10—20 yritystä, ja niissä yhteensä työskentelee pitkästi yli 1 000 henkilöä.

Merja Kyllönen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Kysyisin hallitukselta, aiotteko te valtio-omistajan edusmiehinä huolehtia siitä, että myös Suomessa otettaisiin kotimaisuusaste huomioon tarjouspyyntöjä jätettäessä, tarjouspyyntöjä tehtäessä. Muissa EU-maissa vedetään tyynesti kotiinpäin. Milloin Suomessa toimitaan näin?

Työministeri Tarja Cronberg

Arvoisa puhemies! Tilaajalla on mahdollisuus määritellä ne ominaisuudet ja se laatu, mitä hän pyrkii hankkimaan. Hän ei voi etukäteen sulkea pois minkään tyyppistä tilaajaa eikä voi määritellä, että kotimaisuusaste on se ja se. Se on nimenomaan kilpailun vääristämistä. Mutta voidaan määritellä kaikki ne ominaisuudet, joita näillä vaunuilla tulee olla, kaikki ne vaatimukset, jotka liittyvät toimituksiin, ja tätä kautta voidaan sitten ohjata tilausta. On tietenkin olemassa — ja tässä täytyy muistaa, että kun avoin tarjouskilpailu on ajankohtainen — se riski ihan aidosti, että joku muu voittaa tämän kilpailun.

Eero Heinäluoma /sd:

Arvoisa puhemies! Ministeri Häkämies sanoi, jos oikein kuulin, että tässä prosessissa ei kaikki ole mennyt ihan oikein. Tämä hankinta on sinällänsä varmasti perusteltu, ja sille on syytä antaa kaikki tuki, mutta jää kyllä kysymään, mikä on meidän omistaja-ohjauksemme tilanne, jos näin iso yhtiö, kuin VR on, joutuu tilanteeseen, jossa sekä hallituksen puheenjohtaja että toimitusjohtaja eroavat. Mitä tapahtuu omistaja-ohjauksessa? Hallituksen puheenjohtajan, ministeri Häkämies, te vaihdoitte juuri vuosi sitten. Hän ehti olla vain vuoden tässä tehtävässä. On selvää, että tämä ero on protesti sille toiminnalle, miten yhtiötä ilmeisesti sekä omistaja-ohjausyksiköstä että liikenneministeriöstä ohjataan. Kysyn:

Antaako tämä vakuuttavan kuvan, ministeri Häkämies, omistaja-ohjauksen hoidosta, että kaksi näin keskeistä henkilöä lähtee yhtä aikaa? Mitä aiotte tehdä, jotta tällaisia uutisia ei enää jatkossa tule?

Puolustusministeri Jyri Häkämies

Arvoisa puhemies! Todellakin yhtiön hallituksen puheenjohtaja vaihtui, ja hän käynnisti merkittävän ja tärkeän kehitys- ja uudistustyön, jonka toivon jatkuvan uuden puheenjohtajan aikana. Työ oli hyvin käynnissä. Haasteet ovat kovat, ja raideliikenteellä on iso tulevaisuus edessään, niin kuin uskon, että tässä salissa kaikki arvioivat. Myös pääjohtaja Kuitusella oli pitkä kokemus ja aivan erityisesti se kokemus oli tuolta Venäjän-liikenteestä ja niistä yhteyksistä. Tältä osin totean, että jos prosessi johtaa heidän eroonsa, ei tätä tietenkään voi pitää missään tapauksessa ihanteellisena. Tässä todellakin kaksi näkökulmaa törmäsi, heidän näkemyksensä investointien aikataulusta ja sitten toisaalta valtio-omistajan kokonaisnäkemys siitä, minkä tyyppisiä rakennetoimia olisi syytä tehdä. Kilpailun avaaminen tämän päätöksen kautta näistä vaunuista luo mahdollisuudet kajaanilaiselle yritykselle osallistua siihen kilpailuun, ja se toivon mukaan voittaa.

Mitä nyt jatkossa tapahtuu, niin kuten sanoin, yhtiölle valitaan uusi hallituksen puheenjohtaja ja hänen johdollaan sitten käynnistyvät toimet. Omalta osaltani, totta kai, teen parhaani, että tämä vuoropuhelu on hyvää, niin kuin se on ollut tähänkin asti omistaja-ohjauksen ja yhtiön kesken.

Liisa Jaakonsaari /sd:

Arvoisa puhemies! Jos ja kun Transtech tulee voittamaan tämän kilpailun, niin kyllä Kainuulle tämä on jättilottopotti. Erittäin hieno asia. (Ed. Tennilä: Mitä te nipotatte sitten!) Tämä saattaakin jäädä hallituksen ainoaksi aluepoliittiseksi teoksi, (Paheksuntaa keskusten ryhmästä) koska vaalikausi on erittäin lyhyt.

Mutta, arvoisa puhemies, minua jäi kyllä kaivelemaan tuo liikenneministeri Vehviläisen tieto siitä, että ollaan asettamassa työryhmä, jossa mietitään raideliikenteen kilpailuttamista. Niissä maissa, niissä yltiöliberaalisissa maissa, kuten Britanniassa, jossa juuri raideliikenne kilpailutettiin, kadutaan eniten sitä, kadutaan eniten raideliikenteen kilpailuttamista, koska se on johtanut erilaisiin tappioihin ja suuriin onnettomuuksiin jne.

Onko ministeri Vehviläinen tietoinen muiden maiden kokemuksista, mitä tulee raideliikenteen kilpailuttamiseen?

Liikenneministeri Anu Vehviläinen

Arvoisa puhemies! Kaikki tiedämme nimenomaan Englannin ongelmat, että siellä se tehtiin todella huonosti ja on ollut todella paljon ongelmia. Mutta ei voi sanoa, ed. Jaakonsaari, että olisitte yllättynyt. Kyllähän olette hyvin lukenut hallitusohjelmamme, että ei tässä nyt mitään uutta ole. Mutta sitä selvitystyötä ei ole vielä laitettu liikkeelle. Minusta on ihan järjetöntä, että me ajattelemme, että tämä tilanne, että meillä on monopoliyhtiö, on vain se ainoa ja oikea ja betonoitu ja näin tulee vuosikymmenet jatkaa. Minusta asia on ehdottoman tärkeätä selvittää.

Kyösti Karjula /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Karhun peruskysymys lähti siitä, että kannamme huolta Kainuun työllisyydestä. Minusta on erittäin tärkeää huomioida se, että Kainuun työllisyystilanne on tänään parempi kuin 15 vuoteen. Se kertoo siitä, millä tavalla nykyhallitus on toteuttanut systemaattisesti toimenpiteitä, jotka tukevat myös Kainuun työllisyyttä. Tällä hetkellä Kainuussa on myös rakenteellisia haasteita, ja sen vuoksi olisin tiedustellutkin ministeri Pekkariselta:

Millä tavalla hallitus reagoi nyt niihin erityisiin haasteisiin, joita Kainuussa on tällä hetkellä käsillä, ja millä toimenpiteillä varmistetaan Kainuun myönteinen kokonaiskehitys?

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! Todellakin, ed. Jaakonsaari, siellä on muun muassa iso kaivoshanke, jonka pystyyn panemista hallitus on jo tähän saakka edistänyt ja on jatkossakin mukana hankkeissa, joilla luodaan edellytyksiä siihen, että tuo kaivostoiminta voi siellä hyvin ja menestyy. Tämän lisäksi nyt tämän UPM:n ratkaisun seurauksena siellä menetetään 550 työpaikkaa. Sen lisäksi Transtechiltä on väkeä lomautettu. Hallitus esitteli viime viikolla tämän äkillisen rakennemuutoksen paketin, joka pitää sisällään yhteensä, Kainuun kehittämisrahaa, 22,1 miljoonan euron lisäyksen. Se on se potti, millä Kainuun siellä itse määrittelemiinsä keskeisiin kohteisiin nyt valtiovalta resursoi, ja niillä voimavaroilla yritetään kompensoida edes osa siitä menetyksestä, mikä UPM:n seurauksena menetetään. Tämä ei riitä kaikkeen siihen, mutta suurin yksittäinen potti, äkillisen rakennemuutoksen potti, mitä mihinkään paikkakuntaan on koskaan kohdennettu, oli tämä potti.

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Arvoisa puhemies! Mitä te, toverit sosialidemokraatit, nyt oikein nipotatte? (Ed. Jaakonsaari: Mehän sanomme, että hieno juttu!) Nythän on tehty semmoinen päätös kuin piti tehdäkin. Kun lopultakin hallituksesta löytyy valmiutta vaikuttaa valtionyhtiöihin, niin täällä tulee kymmeniä kysymyksiä, joissa on semmoinen hyvin selkeä viesti, että ainakin on väärin sammutettu, kun Kainuuseen laitettiin töitä. Tätähän tässä on pyydetty. Mutta se, mitä olisi pitänyt tehdä, pääministeri: (Hälinää — Puhemies koputtaa) tätä samaa isännyyttä näyttää myöskin Stora Ensolle, kun Kemijärven tehdasta lopetettiin. Tällä linjalla eteenpäin, mutta se jäi silloin tekemättä. Te vaan mumisitte, että ei tälle nyt mitään voi. Nyt ruvettiin voimaan, ja näin sen pitää mennäkin. (Naurua)

Puhemies:

Se taisi olla enemmin mielipide.

Matti Saarinen /sd:

Herra puhemies! Ensinnäkin me sosialidemokraatit olemme olleet sitä mieltä tässä useissa puheenvuoroissa, että Kainuu tarvitsee vetoapua, (Ed. Gustafsson: Mitä se Tennilä pölisee omiaan täällä?) ja pohtineet, miten se naula parhaiten vetäisi. Tässä on aikamoinen riski, tuleeko tällainen jättitilaus sinne vai eikö tule. Olisiko suora apu ollut esimerkiksi parempi?

Mutta, arvoisa ministeri Vehviläinen, te olette nyt vaihtanut VR:n johdon käytännössä ja kantanut huolta vaunujen kunnosta. Moneen vuoteen yksikään asiantuntija ei ole valittanut liikennejaostossa, että vaunut ovat huonossa kunnossa. Kulunvalvonta on huonossa kunnossa, junat seisovat, ja rataverkko on huonossa kunnossa.

Milloin te ryhdytte vastaaviin toimenpiteisiin? Jos näin helposti löytyy 50—60 miljoonaa euroa, niin pistäkää takkinne likoon myös siltä osin, että liikenne on turvallista verkolla ja että kulunvalvonta toimii. Ne eivät ole VR:n hanskassa. Ne ovat liikenneministerin ja hallituksen hanskassa. Milloin ryhdytte toimenpiteisiin? Te olette leikannut näitä rahoja kaiken kaikkiaan.

Liikenneministeri Anu Vehviläinen

Arvoisa puhemies! Nyt kyllä ed. Saarinen sekoittaa pahasti asioita. Mitähän se suora tuki on, mitä meidän olisi tässä tilanteessa pitänyt antaa? Nyt haluan korjata, että ymmärrätte, mitä täällä on tapahtunut. Siis eilen VR:n ylimääräinen yhtiökokous on tehnyt päätöksen tämän kalustohankinnan tilauksesta, ja siellä on tehty se päätös, ja siellä se konkretisoituu sitten, että kannattaa olla itse myös tarkkana siinä, missä päätökset on tehty.

Mitä tulee sitten LVM:n rooliin tässä asiassa, niin haluan korjata sellaiset käsitykset, että minulla ja pääjohtaja Kuitusella olisi ollut jotenkin muissa asioissa kovia ristiriitoja. Se ei pidä paikkaansa. Olen tänä aamuna viimeksi keskustellut hänen kanssaan, ja tämä meidän välisemme ristiriita liittyy ainoastaan tähän investointien aikaistamiskysymykseen.

Susanna Haapoja /kesk:

Arvoisa herra puhemies! On erittäin tärkeää, että koko Suomi pysyy tasapainoisena työvoiman suhteen ja meillä on mahdollisuuksia investoida aluekehitykseen. Keskustan ollessa hallituksessa on alinomaan tehty ratkaisuja, jotka ovat alueellistaneet meidän valtiollisia toimintojamme. Kainuuseen tarvitaan täsmätoimenpiteitä. Kysyisin ministeri Pekkariselta:

Mitkä ovat todella ne määrät, mitä on rakenteelliseen aluekehitykseen Kainuuseen nyt taloudellisia panostuksia viety?

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! Minä kyllä oikeastaan ydinsanoman äsken yritin jo välittää, elikkä tässä äkillisen rakennemuutoksen paketissa on 22,1 miljoonaa euroa. Se, miten se käytetään, on keskeisesti Kainuun toimijoiden käsissä kuitenkin niin, että he ovat kertoneet meille, esitelleet ne kohteensa. Ne on hyviksi havaittu, ja sillä perusteella tuo 22,1 miljoonaa euroa on sinne annettu. Mutta sen lisäksi valtio on monilla muilla aluekehityksen toimilla resursoinut Kainuuta. Kainuu kuuluu parhaimman EU-tuen piiriin, parhaimman kansallisen tuen piiriin, ja sen lisäksi siellä sattuu nyt olemaan yksi tämmöinen mammuttiluokan elinkeinopoliittinen hanke, Talvivaaran kaivoshanke. Siinä on valtio ollut useilla kymmenillä miljoonilla sen infran kuntoonpanemisessa mukana, mikä infra tarvitaan, jotta se kaivos, joka työllistää välillisesti yli tuhat henkilöä, saadaan toimimaan. Ehkä tässä tärkeimmät.

Puhemies:

Kysymys on loppuun käsitelty.