Täysistunnon pöytäkirja 97/2009 vp

PTK 97/2009 vp

97. TORSTAINA 22. LOKAKUUTA 2009 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

4) Hallituksen esitys laiksi Merenkulkulaitoksen tuotantotoiminnan muuttamisesta osakeyhtiöksi

 

Janne Seurujärvi /kesk:

Arvoisa puhemies! Tuossa päiväjärjestyksen edellisessä kohdassa kommentoitiin tätäkin asiaa.

Ihan lyhyesti totean vain tuosta opposition vastalauseesta öljyntorjunnan osalta, että vaikka tässä uudessa tilanteessa hallituksen esityksessä ei puhuta öljyntorjunnasta, niin tässä mielestäni kyllä itse asiassa paremminkin vielä ja laveammin todetaan esityksen 1 §:n 2 momentissa, että yhtiön yksi toimiala on ympäristövahinkojen ehkäiseminen ja niiden torjuntaan liittyvät tehtävät. Siltä osin pelko siitä, että tämä ei tarkoittaisi öljyvahinkojen torjuntatehtäviä, ei mielestäni pidä paikkaansa, vaan uusi yhtiö tulee vastaavalla tavalla kuin Varustamoliikelaitoskin tähän asti varautumaan muun muassa kasvavan öljyntorjuntavaatimuksen mukaiseen kapasiteettiin tarpeen niin vaatiessa.

Henkilöstön osalta voin todeta saman kuin tuossa aiemmassa kohdassa, eli henkilöstö siirtyy perustettavaan osakeyhtiöön perustamisesta lukien. Työsopimussuhteiset henkilöt siirtyvät ja virkasuhteiset henkilöt otetaan työsuhteeseen yhtiöön. Mitä sitten sitovat työehtosopimukset ja työsopimukset määrittelevät, tämä koskee tätä siirtyvää henkilöstöä.

Lisäksi vielä eläke-eduista vastaavalla tavalla eläketurva vastaa nykyistä eläketurvaa ja vielä sitten tämän lisäksi perustettava osakeyhtiö ottaa lisäeläkevastuuvakuutuksen, jolla mielestäni tulevat myös nämä edut turvattua kuten tähänkin asti liikelaitostoiminnan osalta.

Saara Karhu /sd:

Arvoisa puhemies! Todella toivon öljyntorjunnan näkökulmasta, että ed. Seurujärven ajatus näistä hyvistä aikeista ilman velvoitteita tulisivat reaalitodellisuudeksi sitten, kun toiminta alkaa. Muutenkin, kun ed. Seurujärvi nosti esiin hyviä asioita, me tulemme näkemään ajan kanssa, kumpi pitää paikkansa, nämä hyvät näkymät vai tämä opposition tietysti pikkuisen mustanpuhuva suhtautuminen näihin lupauksiin, joita on vähän löysästi täällä kirjoitettuina, kun tietää taustalla, että elämä on ollut hyvin eri näköistä näissä vastaavissa tilanteissa. Toivottavasti hallituksen aikeet toteutuvat, niin kuin on puhuttu.

Mutta en käy uudelleen kertaamaan syitä, joiden takia emme tätä hyväksy, vaan totean, että tulemme toisessa käsittelyssä jättämään tähänkin hylkäysesityksen.

Mikko Alatalo /kesk:

Arvoisa puhemies! Haluan todeta tosiaankin myös, että uusi yhtiöhän tarjoutuu öljyvahinkojen torjuntatehtäviin, ja siellähän on myös muita tehtäviä, vesiväylien hoito, kanavien käyttö ja kunnossapito ja vesirakentaminen ja suunnittelu, asiantuntijapalvelut, merenmittaus jne., kyllä ne tässä ovat sisällytettyinä mukaan. Edelleen työntekijöiden asemasta kyllä tietysti huolta voi kantaa, ja täytyy toivoa, että toteutuisi esimerkiksi se henki, mikä tässä mietinnössä on kirjoitettu, että kun toimihenkilöt siirtyvät, niin heidät otetaan perustettavan osakeyhtiön työntekijöiksi eikä ainakaan huononisi henkilökunnan asema tässä uudessa yhtiömuodossa.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Merenkulkulaitoksen osaltakin totean, minkä aiemmissa puheenvuoroissa. Totta kai nyt näin tehdään, kun on EU:n käsky käynyt, mutta pelottaa se, minkälaiset toimitusjohtajavalinnat kullekin, vaikkapa tässä tapauksessa merenkulun osalle tulevalle yhtiölle tulee. Jos toimitusjohtaja näkee yhteiskunnallista vastuuta, haluaa kehittää ja laajentaa palveluja, verkostoa, niin se on tietysti hirveän hyvä asia, mutta kovin helposti toimitusjohtaja voi olla niin sanottu saneeraaja, joka poistaa sieltä toimintoja, jotka tuottavat vähiten, harventaa verkostoa, keskittyy vain muutamaan keskeiseen kohteeseen, ja pelkään, että silloin monet niistä keskeisistä asioista, joita muun muassa ed. Seurujärven kanssa pidämme tarpeellisina, saattavat tulla niin sanotusti kannattamattomiksi, ja kun ei niille löydy maksajaa, niin silloin sitten onkin aluepolitiikan kannalta hyvin huonoja tilanteita. Haluan tässä vaiheessa lausua nämä duubioni esille.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa puhemies! Kunnioitan ed. Lauri Oinosen huolenaiheita, mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että yhtiöitten toimitusjohtaja on ratkaisevassa asemassa, mutta ei niin ratkaisevassa, että kokonaan suuntaa määrää.

Yleiskeskustelu päättyi.