Christina Gestrin /r:

Värderade talman! Avsikten med lagmotionen är att förbättra tillgången på morgon- och eftermiddagsverksamhet för unga skolelever. I detta nu sköter kommunerna denna funktion på vitt skilda sätt, eftersom den inte är någon lagfäst uppgift för dem. I en del kommuner har man påtagit sig en aktiv roll som garanterar att små skolbarn får tillgång till eftermiddagsverksamhet, i andra kommuner har kommunens egen aktivitet varit mera anspråkslös.

På min egen hemort ordnar kommunen inte själv eftermiddagsverksamhet, utan betalar en ersättning till de organisationer som står för verksamheten samt erbjuder utrymmen för ändamålet. I vissa kommuner lider man brist på lämpliga lokaler för verksamheten även om det skulle finnas föreningar som åtog sig att stå för innehållet. Problemen varierar och många familjer önskar sig en förbättring och att staten och kommunen skulle påta sig ett större ansvar för att garantera att eftermiddagsverksamheten tillhandahålls i tillräcklig utsträckning för små skolbarn som inte mår bra av att tillbringa morgnar och eftermiddagar ensamma, utan vuxen tillsyn.

En femtedel av de finländska barnen och ungdomarna lider av psykiska besvär som på något sätt påverkar deras vardag. Hela samhället måste ta sitt ansvar och aktivt motarbeta den allt mer utbredda otryggheten bland barnen i vårt samhälle. Denna kan i längden ta sig uttryck i bl.a. alkohol- och drogmissbruk och våldsamt beteende. När små skolbarn tillbringar mycken tid ensamma eller enbart i sällskap med andra barn skapar det otrygghet som kan ge grogrund för en rotlös och vilsen ungdom.

Arvoisa puhemies! Hallitusohjelmassa luvataan, että pienten koululaisten aamu- ja iltapäivähoitoa kehitetään. Vanhempien mahdollisuuksien parantaminen työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen otettiin myös selkeästi esiin hallituksen sosiaali- ja terveysalan tavoite- ja toimintaohjelmassa vuosiksi 2000—2003. Tällä alueella on käynnissä erilaisia hankkeita, ja opetusministeriö myöntää, että aamu- ja iltapäivähoidon rahoitukselle tulisi luoda vakaampi pohja.

Kaikista näistä lupauksista huolimatta aamu- ja iltapäivähoidon tarjonta vaihtelee voimakkaasti eri kunnissa. Yhtenä selkeänä syynä tähän on se tosiseikka, että kunnat eivät ole lain mukaan velvollisia huolehtimaan aamu ja iltapäivähoidon tarjoamisesta. Myös Oecd on raportissaan suomalaisesta varhaiskasvatusjärjestelmästä "Early Childhood Education and Care Policy in Finland" antanut Suomelle huomautuksen iltapäivähoidon puutteista.

Att en lagstiftning om förmiddags- och eftermiddagsverksamheten behövs förefaller vara klart. Arbetslivet kräver mycket och alla har inte ekonomiska möjligheter att gå hem från arbetet för att ta hand om barnen då skoldagen är slut, även om man önskade att arbetsgivarna skulle bli flexiblare också i sin syn på arbetstagarnas möjlighet att kombinera familje- och arbetslivet.

I lagförslaget föreslås att ansvaret för att barn tillhandahålls eftermiddags- och förmiddagsverksamhet skall vila på kommunen. Verksamheten skall kunna ordnas av enskilda eller också i samarbete mellan kommuner. Vården bör kunna bedrivas i form av öppen fritidssysselsättning såsom klubbar och lekverksamhet. Det är viktigt att verksamheten leds av fullvuxna personer som har utbildning eller erfarenhet som gör dem lämpliga för uppgiften. Verksamheten bör tillhandahållas i den omfattning som behövs med hänsyn till föräldrarnas förvärvsarbete eller studier eller barnets eget behov.

I lagförslaget föreslås också rätt att uppbära en skälig avgift enligt de grunder som kommunen bestämmer. I övrigt tas frågan om finansiering av verksamheten inte upp i detta lagförslag, men i enlighet med det regeringen beslutat skall emellertid inte nya uppgifter överföras på kommunen utan att medel reserveras för detta i statsbudgeten. Till en del skulle dock de avgifter som familjerna betalar för verksamheten täcka kostnaderna. Lagförslagen ger inte någon subjektiv rätt till en förmiddags- och eftermiddagsplats men bestämmer, att alla barn som är i behov av en plats måste få det. Lagen omfattar barn upp till 10 års ålder, dvs. de som går på de allra första årskurserna i skolan.

Tämä lakiehdotus muodostaa erillisen aamu- ja iltapäivähoitoa koskevan lainsäädännön, joka selkeyttää sekä toiminnan tavoitteita että lähtökohtia. Syy erillisen lainsäädännön tarpeeseen on, että aamu- ja iltapäivähoitoa varten tarvitaan omat tavoitteet, oma ohjaajien pätevyys, joka poikkeaa päivähoitohenkilökunnan pätevyydestä, eri maksut ja erillinen kuljetuksia koskeva säännös. Jos aamu- ja iltapäivähoito sisällytettäisiin esimerkiksi lasten päivähoidosta annettuun lakiin, vaadittaisiin myös suuri määrä muutoksia lakipykäliin.

Ett alternativ som emellanåt framkastats är att föra in bestämmelser om eftermiddagsverksamhet i lagen om grundläggande utbildning. Inte heller detta tycker jag är någon god idé. Lagen om grundläggande utbildning bestämmer om utbildningen och läroplikten samt om förskoleundervisningen. I det här lagförslaget poängteras att förmiddags- och eftermiddagsvården för unga skolelever gäller barnens fritid, inte den tiden då barnen får skolundervisning. Skolans primära uppgift är undervisning, inte att ordna fritidssysselsättning. Det betonas att förmiddags- och eftermiddagsverksamheten skall komplettera skolundervisningen. Det viktiga är att denna verksamhet skall erbjuda barnen en trygg fritid och vara stimulerande för barnens utveckling och att barnens individuella behov uppmärksammas.

Tällä hetkellä vastuu aamu- ja iltapäivätoiminnasta on pirstoutunut ja melko organisoimaton opetusministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön välillä. Myös tämä hallinnollinen näkökohta tulisi selvittää mahdollisimman nopeasti.

Petri Neittaanmäki /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Gestrinin lakialoite koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon järjestämisestä on erinomainen. Olen laatinut samasta asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle jo syyskuussa 99. Ministeri Eva Biaudet totesi vastauksessaan tuolloin: "Vaikka päivähoidon lainsäädäntö edellyttää lapsen hoidon järjestämistä myös pienten koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon kohdalla, niin subjektiivinen oikeus ei ulotu koskemaan näiden lasten hoidon tarvetta."

Alaikäiset lapset jäävätkin valitettavan usein ilman asianmukaista huolenpitoa ja valvontaa. Vaikka laissa vanhemmat velvoitetaankin antamaan lapsilleen ikäkauteen sopivaa huolenpitoa ja valvontaa, lain noudattamista ei valvota muutoin kuin äärimmäisissä tapauksissa huostaanottojen yhteydessä. Lasten huolenpidon ja valvonnan laiminlyönnit tulevat Suomessa esille juuri muun muassa puhutun aamu- ja iltapäivätoiminnan puutteellisena järjestämisenä. Useiden muiden maiden käytännöstä poiketen Suomessa ei ole sellaista lainsäädäntöä, joka velvoittaisi vanhemmat tai yhteiskunnan järjestämään alle 12-vuotiaille koululaisille valvottua aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Kysymys on ennen muuta lasten turvallisuudesta. Lasten iltapäivätoiminta voitaisiin järjestää esimerkiksi koulujen ja vanhempien yhteistyönä. Tähän liittyisi opettajien kokopäivätyö ja koulupäivien säännöllinen kesto. Opettajat ottaisivat siis lapset vastaan aamuisin kello 8 ja huolehtisivat heistä kello 16:een asti, jolloin opettajat luovuttaisivat oppilaansa takaisin vanhempien vastuulle. Tällainen valvottu iltapäivätoiminta voitaisiin parhaiten toteuttaa opettajien, vanhempien ja muiden vapaaehtoisten yhteistyönä erilaisten harrastusten ja kerhojen muodossa.

Laki aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä edellyttää siis ennen kaikkea muutosta asennoitumisessa lapsiin. Nyt heiltä odotetaan ikäkauteen sopimattomalla tavalla itsenäisyyttä ja kypsyyttä. Toivon tälle lakialoitteelle todella nopeaa ja myönteistä käsittelyä.

Lauri  Kähkönen  /sd:

Arvoisa puhemies! Budjettiesitys sisältää toimenpiteitä kuntatalouden vakauttamiseksi, hyvin monia ja kannatettavia, mutta toisaalta siellä on muun muassa esitys indeksitarkistusten puolittamisesta ja verotukseen liittyvät asiat — ansiotulovähennyksen korottaminen on tärkein — jotka ovat viemässä toisaalta kuntatalouden resursseja. Sinänsä ed. Gestrinin aloite on hyvä, mutta katson, että kustannukset tulisi ensin selvittää eikä subjektiivisia oikeuksia, joita edustajat hyvin mielellään ovat esittämässä, koko ajan lisätä. Kuntatalous on eriytynyt, ja kaikilla kunnilla ei välttämättä ole resursseja kunnolla hoitaa nykyisiäkään tehtäviä, joten miksi sitten tähän kuntien rekeen näitä kiviä lisätä, vaikka kuinka hyvästä asiasta on kyse. Toisaalta tälläkin hetkellä, jos ja kun näitä resursseja on, kuten monissa kunnissa on, kuntapäättäjät voivat hoitaa asiat niin, että tämäkin asia on sitten kunnossa.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Gestrinin aloite on mielestäni paikallaan. Asia on ajankohtainen, ja tämä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, ja pahoin pelkään, että ei ihan vielä viimeinenkään, kun tämä asia tulee esille. Asia on niin tärkeä, että on hyvä, että siitä taas kerran puhutaan, ja mielelläni myös aloitteen aikoinaan allekirjoitin.

Olen muutaman aikaisemmankin kerran vaivannut teitä, hyvät kollegat, kertomalla toimikunnasta, jota johdan terveysliikunta-alalla. Myös sen toimikunnan näkökulmasta lasten iltapäivät, yksinäisyys ja toisaalta paikallaan pysyminen, ovat tulleet hyvin selvästi esille. Meillä on nykyään paljon pienemmät ikäluokat, ja siitä seuraa, että yhä useammat lapset silloin, kun he ovat kotona, eivät myöskään pihalta löydä seuraa sillä tavalla kuin ehkä meistä melkein kaikki ovat aikoinaan löytäneet. Silloin se, että iltapäivällä on yksin, on vielä paljon pahempaa kuin ennen vanhaan. Pihamaalla ei ole kavereita.

Kun siihen sitten lisätään, että lapsista usein, jos ovat yksin kotona, huolehtivat tosiasiallisesti tietokonepelit ja videot, siitä seuraa se, että nämä lapset eivät vain ole yksin, mistä ed. Gestrin täällä hyvin puhui ja mistä seuraa sosiaalisia ongelmia, vaan he ovat myös paikallaan. Sen ajan, jonka lapset ovat kotona yksin, he pääsääntöisesti nykytiedon mukaan istuvat hyvin jännittyneessä asennossa ja vielä kaiken lisäksi, jos pelaavat tietokonepelejä, uusimman tiedon mukaan myös keräävät sisäänsä sellaista energiaa, joka pitäisi voida purkaa liikkumalla ja vanhempien kanssa keskustelemalla, sellaisia jännitteitä ja aggressioita ja väkivallan kanssa tekemistä, jota ei saisi missään tapauksessa pieni lapsi kohdata ilman vuorovaikutusta aikuisten kanssa, joten iltapäivien yksinolo on vieläkin pahempi ja monimutkaisempi asia kuin tähän asti olemme ehkä ymmärtäneet.

Terveysliikuntatoimikunta on omalta osaltaan miettinyt lasten arjen paikallaan oloa ja yksinäisyyttä ja katsonut muun muassa samalla tavalla kuin tässä aloitteessa, että kun tällä hetkellä lasten iltapäiväkerhotoimintaa rahoitetaan projektiluontoisuudella, on aika katsoa, että tästä projektista on päästävä pysyviin rakenteisiin. On ollut hyvä liikkeellelähtö, että liikuntabudjetissa on aika monta miljoonaa markkaa Nuori Suomi -projektille jaettavaksi niille kunnille, seuroille, seurakunnille, marttayhdistyksille ja Mannerheimin Lastensuojeluliitolle, jotka ovat aktiivisia, mutta pysyvänä rakenteena tämän kaltainen liikuntabudjettiin ehkä vähän keinotekoisestikin liitetty osanen ei voi olla ainoa ratkaisu. Sen takia mielestäni ainakin ensimmäisten ja toisten luokkien kohdalla, tai niin kuin aloitteessa esitetään, kymmenenvuotiaisiin asti, täytyisi selkeästi olla, että se on kunnan velvollisuus.

Täällä tuli väitteitä kunnan talouden rasittamisesta. Kehottaisin katsomaan ed. Gestrinin aloitteessa kuitenkin 7 §:ää, jossa lähdetään siitä, että siitä saa kohtuullisen korvauksen periä, mikä on varmasti realismia tämän päivän Suomessa. Täytyy tietysti muistaa, että lapsiperheistä noin kolmannes on siinä tilanteessa, etteivät varmaankaan pysty juurikaan mitään maksamaan, mutta me muut pystymme aivan hyvin ja maksamme sen mielellämme.

Vielä muutama asia: Kun ed. Gestrin sanoi koulun tehtävästä, että se on opettaa, olen samaa mieltä, että se on koulun päätehtävä. Mutta koululainsäädännössä koululla on ja minun mielestäni kuuluukin olla myös oppilashuoltoon liittyviä tehtäviä ja velvollisuuksia. Me olemme ehkä liian vähän keskittyneet eduskunnassa ylipäätänsä siihen todellisuuteen, kuinka vähän kouluissa on nykyään terveydenhuoltopalveluita, kuraattoreja, opettajien työtä tukevaa muuta ammattitaitoa, aikaa ja aikuisia. Siitä näkökulmasta katsoisin, että on aika luontevaa, että varsinkin ykkös- ja kakkosluokkien iltapäivät kuuluvat myös ihan koulun tehtäviin, enkä haluaisi nähdä kovin suurta eroa ed. Gestrinin aloitteella ja sillä, että koulullakin on tämän suhteen velvoitteita. Se on osittain ihan lakitekninen eroavaisuus, minkä lain yhteyteen velvoite kirjoitetaan, mutta varmasti tosiasia on, että hintalappua meidän kaikkien on katsottava niin, että pätevyysvaatimukset iltapäivä- tai aamukerhon vetäjien osalta eivät voi olla yhtä kalliita kuin koulutuntien osalta mutta päteviä hoitajien pitää joka tapauksessa olla. Tältäkin osin olemme nähneet nyt jo pikkuisen epäonnistuneitakin tilanteita, joissa hyvää tarkoittaen on käytetty työvoimaa, joka ehkä sitten ei ole ollut aivan työnsä tasolla. Onneksi tämä kuitenkin on harvinaista.

Vielä lopuksi, arvoisa puhemies, palaisin koulun tehtävään ja siihen, mikä on oikeastaan kasvattamista. Tuntijakokeskustelun yhteydessä aika paljon ja mielestäni väärin perustein pääsi voitolle se näkemys, että tiedon syytäminen, tiedon lisäjakaminen ja sen omaksumisen edistäminen on tärkeintä asiaa. Muun muassa sen takia liikuntatunteja ei lasten koulupäivään saatu riittävästi. Sama vaara uhkaa nyt näillä näkymillä myös taide- ja muita taitoaineita kuin liikuntaa. Tässä yhteydessä en aloita koko sitä keskustelua mutta sanonpahan nyt vieläkin, että suomalaisten lasten koulupäivä on poikkeuksellisen lyhyt ja siellä on näillä näkymillä uuden tuntikehyksen jälkeen aivan liian vähän muuta kuin tietopainotteista opetusta, joka sekin tukee sitä, että oppii. Ei voi oppia, jos on rättiväsynyt ja lukossa, jos ei ole myös taidetta, käsien taitoja ja liikuntaa. Kerronpahan vain, että se olisi vuositasolla 300 miljoonaa markkaa, mitä valtion budjettiin tarvittaisiin, jos ala-asteen lasten koulupäivään lisättäisiin yksi viikkotunti taito- ja taideaineisiin. Sekin on mielestäni aivan liian vähän siihen, mitä nykyään käsillä tekemiseen ja liikuntaan tarvitaan, mutta se olisi se vähin, mitä tässä asiassa täytyisi tehdä tämän aloitteen ja koulukerhojen lisäämisen lisäksi.

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Rouva puhemies! Tämän nuoren äidin puheenvuoron jatkoksi sopinee tällaisen vanhan papan puheenvuoro. Olen nimittäin allekirjoittanut lakialoitteen nimenomaan nimimerkillä Huolestunut pappa.

Kolme pojanlastani käy Helsingin Puistolassa alimpia luokkia, ja aina on vähän sydän syrjällään, miten ne iltapäivät oikein sujuvat koulun jälkeen. Tilannehan on muuttunut dramaattisesti. Omien lasteni osalta lasten peräänkatsomisessa olivat apuna mummot, iltapäivien osalta ei sitä huolta ollut, vaikka työssä käytiin. Nyt tilanne on toinen. Mummoilla ja papoillakaan ei ole ainakaan aina mahdollisuutta olla jelppimässä, auttamassa, ja paha tunne on siitä, että hieman heitteillä ovat lapset iltapäiväisin koulun jälkeen. Tässä on nyt edettävä nopeasti. Tämä on hyvin iso kysymys. Siitä seuraa paljon, jos tätä asiaa ei hoideta, tulee vaurioita.

Kun tätä lakialoitetta lähdetään tarkemmin hiomaan, minä pidän tärkeänä, että 5 §:ään varataan aamupäivä- ja iltapäivähoitoonkin mahdollisuus myös työttömien lapsille, että heitä ei tässäkään yhteydessä pantaisi jotenkin erilaiseen asemaan, kuten tässä lakialoitteessa hieman tapahtuu.

Saara Karhu /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Gestrin on tehnyt hyvän aloitteen. Koululaisten iltapäivähoito on perheille ja yhteiskunnalle merkittävä asia, sillä mahdollisesta turvattomuudesta aiheutuvat ongelmat seurauksineen tulevat sekä inhimillisesti että taloudellisesti huomattavan kalliiksi. Jäin kuitenkin kaipaamaan aloitteesta kaikkein tärkeintä eli vuorotyötä tekevien vanhempien ja yksinhuoltajavanhempien, jotka ovat vuorotyössä, pienille koululaisille suunnattua vuorohoitoa. Näissä tapauksissahan lapsi joutuu olemaan yksin erittäin pitkän illan, jopa 22—23:een saakka, näin esimerkiksi nyt, kun pidensimme hieman liikkeiden aukioloaikoja. Useat liikealalla työtä tekevät naiset pääsevät vasta näihin kellonaikoihin kotiin. Jos heillä on pieniä koululaisia, lapset ovat sen illan yksinään. Harvalla on taloudellisia mahdollisuuksia palkata yksityistä hoitoa tai nurkalla mummia tai kummia hoitamassa. Sama tilanne on esimerkiksi ravintola-alalla työskentelevillä, joilla on pieniä koululaisia. Heillä lapset saattavat joutua olemaan yksinään koko yön.

En ole itse allekirjoittaneiden joukossa, mutta voisin hyvin olla. Edellytyksenä olisi, että lainsäädäntöä seuraisi myös tarvittava rahoitus. Subjektiivisten oikeuksien lisääminen vaatisi sitä ilman muuta. Muuten monet nyt jo lakisääteisten velvoitteiden kanssa painivat kunnat olisivat entistä hankalammassa tilanteessa.

Pertti Hemmilä /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Viikko sitten eduskunnan Lapsen puolesta -ryhmä järjesti yhdessä Yhteinen iltapäivä -ryhmittymän kanssa eduskunnan auditoriossa iltapäivähoitoa käsittelevän seminaarin. Seminaariin osallistui kansanedustajien lisäksi toistasataa sosiaalialan ja opetusalan ammattilaista ympäri maata. Viesti on ja oli sieltäkin seminaarista selkeä: koululaisten aamu- ja iltapäivähoitoa tarvitaan. Suomessa nykyisin vain 35 prosenttia ensimmäisen ja toisen luokan oppilaista on jonkin asteisen hoivatyyppisen aamu- tai iltapäivähoidon piirissä. Esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa vastaavaa toimintaa on tarjolla 60—70 prosentille vastaavan ikäisistä lapsista.

Meille esiteltiin tuossa seminaarissa nyt täällä olemassa olevia hyviä iltapäivätoiminnan malleja. Seminaarimme lopuksi yleiskeskustelun jälkeen oli helppo summata meidän kaikkien yhteinen näkemys. Se on se, että koska perheet ja ennen kaikkea lapset ovat erilaisia, tarvitsemme myös monia erilaisia aamu- ja iltapäivätoiminnan malleja.

Yhteiskunnan tehtävänä on luoda edellytyksiä, jotta lapsille voitaisiin järjestää ohjattua toimintaa yksinäisten aamu- ja iltapäivien ajaksi. Perheen tehtävä on huolehtia lasten kasvatuksesta. Kokeilemisen arvoinen vaihtoehto minun mielestäni olisi tarjota perheille mahdollisuus palkata lapsilleen hoitaja, ja palkkauskulut olisivat verotuksessa vähennyskelpoinen menoerä. Samalla tavalla kuin nykyisin muodostetaan niin sanottuja työllistämisrinkejä, joilla työllistetään yksi henkilö huolehtimaan kahdeksan tai vaikkapa kymmenen perheen siivoustöistä, voitaisiin myös työllistää työttöminä olevista sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista lapsille hoitajia.

Itse olen ollut vuonna 1998 käynnistämässä kotikunnassani Halikossa Mannerheimin Lastensuojeluliiton järjestämää koululaisten iltapäivähoitoa. Tällä hetkellä kunnassamme, joka on 9 000 asukkaan maalaiskunta, toimintaa on kaikilla ala-asteen kuudella koululla. Kaikki ilmoittautuneet on voitu ottaa mukaan. Yhteistyö te-keskuksen, alueen työvoimatoimiston sekä lähikunnassa sijaitsevan sosiaalialan oppilaitoksen kanssa on tuottanut erinomaisen hyvää tulosta ja pitkäaikaistyöttömistä on löytynyt motivoituneita ohjaajia. Toimintaa valvoo kunnan sosiaalitoimi ja iltapäivätoiminnan ohjausryhmä. Vastaavanlaisia kolmannen sektorin ja kunnan yhteistyönä järjestämiä iltapäivätoiminnan muotoja on useissa kunnissa, ja järjestelmä näyttää toimivan suhteellisen hyvin. Tämän todistivat seminaariin osallistuvat ammattilaiset eri puolilta Suomea. Järjestöt toivovat kunnilta apua lähinnä tilakysymyksissä ja nimenomaan eräänlaista toiminnan koordinaattorin roolia.

Arvoisa puhemies! Olen jo tämän vuoden toukokuun 2 päivänä tehnyt toimenpidealoitteen, jossa ehdotan, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin selvittääkseen aamu- ja iltapäivähoidon tarpeen ja sen perusteella järjestää ala-asteikäisille oppilaille mahdollisuuden viettää aamu- tai iltapäivänsä ohjatun toiminnan parissa. Toimenpidealoitteeni perusteluissa olen erityisesti nähnyt iltapäivätoiminnan roolin ennalta estävänä nuorisotyönä.

Koulumatkalla, jopa kodin läheisyydessä, pientä koululaista saattavat uhata isompien koululaisten jengit tai lähes ammattimaiset rikolliset. Yksinäistä lasta on helppo houkutella mukaan tarjoamalla seuraa ja tekemistä. Ohjattu, turvallisen aikuisen seura voi pelastaa monen lapsen elämän lähtemästä väärille urille. Nyky-yhteiskunnassa elämme informaatiotulvan aikaa. Lapsi näkee ja kuulee pelkästään televisiosta paljon sellaisia asioita, joita selittämään tarvittaisiin aikuista ihmistä. Tietokonepelit edustavat virtuaalimaailmaa. Pelissä voi tappaa aidon näköisen ihmisen ja siitä saa pisteitä tai bonusta. Eniten tappanut on tietysti voittaja. Tämä on peliä. Vanhemmat eivät pelkän puhelinyhteyden varassa pysty takaamaan lapselleen turvallista iltapäivää yksin kotona. Jos kotona ei saa pelata tietokonepelejä, kuka valvoo kieltoa lapsen ollessa yksin tai sitä, ettei kaverin kotona pelattaisi näitä samoja pelejä. Entä jos televisiosta tulee lapsen mieltä järkyttävää uutiskuvaa?

Arvoisa puhemies! Koulujen muuttaminen kokopäiväisiksi toimintakeskuksiksi ei ole paras vaihtoehto aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämiseen. Eivät lapset välttämättä jaksakaan olla koulussa aamusta iltaan, vaikkakin siellä olisi vapaampia kerhotunteja oppituntien välissä tai vaikkapa niiden jälkeen. Koulu on lapsen työtä, ja iltapäivätoiminnan tulee ehdottomasti olla lapsen vapaa-aikaa. Aamu- ja iltapäivätoiminnan tärkein tavoite on taata lapselle turvallisen aikuisen läsnäolo. Tarvitaan monia eri vaihtoehtoja ja toteutustapoja se mukaan, minkä ikäisiä ja millaisiin harrastuksiin suuntautuneita lapset ovat. Toiset haluavat liikkua, toiset lukea tai vaikkapa levätä koulupäivän jälkeen. Tärkeintä on se, että lapsella on aikuinen, johon turvaa.

Jukka  Gustafsson  /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Hemmilän puheenvuoron loppuosassa oikeastaan tuli esille vähän sen kaltaisia aika laajasti yhteiskunnallisia ja vähän filosofisempiakin näkökulmia tähän asiaan, että voisi tietysti kysyä, käsittelemmekö hetken päästä sellaista lakiesitystä, että lapsille pitää turvata turvallinen yöuni.

Puheenvuoroni alusta huolimatta pidän tätä lakialoitetta erittäin tärkeänä ja merkittävänä. Kysymyshän on loppujen lopuksi siitä, että ne, jotka maksavat tänä päivänä meidän yhteiskunnassamme rankimman ja raskaimman hinnan, ovat lapset. Näen itse tämän kysymyksen ja lakialoitteen taustan sen kaltaisena, että me tarvitsisimme Suomeen paljon vaikuttavamman lapsipoliittisen kokonaisnäkemyksen siitä, mitä lasten kokonaishyvinvoinnin eteen tulee tehdä. Siinä sitten joudutaan miettimään näitä asioita tosi syvällisesti; kuinka paljon voidaan sälyttää koulun vastuulle, kuinka paljon kansalaisjärjestöjen, vapaaehtoistoiminnan, seurakuntien, urheiluseurojen jne.

Halusin pyytää puheenvuoron oikeastaan sen takia, että kävin keskustelun alkaessa hakemassa sivistysvaliokunnan mietinnön uudesta koululainsäädännöstä. Siinä yhteydessä muun muassa sivistysvaliokunta lisäsi hallituksen esitykseen pykälätasolle kerhotoiminnan, jossa yhteydessä myöskin laitoimme ponnen, jonka sitten eduskunta hyväksyikin: "Eduskunta edellyttää, että valtiovalta ja kunnat yhteistyössä kansalais- ja muiden järjestöjen kanssa kehittävät toimenpiteitä, joilla lisätään perusedellytyksiä kerhotoiminnalle."

Aivan kuten ed. Hemmiläkin puheenvuorossaan sanoi, niin totta kai minäkin ymmärrän sen, että kerhotoiminta tässä yhteydessä voidaan nähdä osana koulun toimintaa. Mutta näen kyllä hyvin tärkeänä nyt edetä siinä suunnassa, että kunnat ja koulut käyttävät kerhotoimintaa paljon enemmän ikään kuin tällaisena toimintana, jona se on aiemmin ollut. 90-luvun säästöjen myötä sitä on aivan hirvittävästi vähennetty ja sitä pitäisi nyt lapsille voimallisemmin tarjota.

Näen myöskin, että tähän asiaan koulujen näkökulmasta liittyy opettajien kokonaistyöaikakysymys. Olen aiemminkin sanonut sen, että suomalaiset opettajat ovat jäämässä viimeisen tayloristisen työn linnakkeeksi, jossa työ tehdään, palkka muodostuu pidetyistä tunneista, ositetusta työstä, kun kuitenkin on kyseessä kokonaisvaltainen lasten opettaminen, oppimis- ja kasvatusprosessi. Tämä on työmarkkina- ja palkkakysymys, mutta näen, että tämänkin asian ratkaisemisella voitaisiin edetä tämän lakialoitteen suuntaan.

En halua tässä yhteydessä käydä lakialoitteen ... En oikein tiedä, miksi siellä ei ole minun nimeäni, olisin sen sinne kyllä laittanutkin, vaikka tässä on joitakin sellaisia yksityiskohtia, joita en ehkä ihan ole valmis allekirjoittamaan. Mutta ei voi lakialoitteen tarkoitus ollakaan, että se olisi täydellinen ja valmis. Erittäin tärkeänä pidän sitä, että suomalaisten lasten iltapäivätoiminta otetaan myöskin eduskunnassa poliittiseen ja yhteiskunnalliseen tarkasteluun. Tällainen vihonviimeinen kohta, missä yhteydessä toivon, että koko eduskunta siihen palaa, on ensi vuonna, kun uuden koululainsäädännön kohdalta tulee kokonaisseuranta. Tulee siis koulutuspoliittinen selonteko, jossa tiettyihin koulun kokonaistoimintoihin saadaan kokonaisvaltainen vastaus.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Tämä koululaisten aamu- ja iltapäivähoitoa koskeva lakialoite on todella tärkeä asiana. Sen on näköjään, jos oikein laskin, 61 edustajaa allekirjoittanut. Aihe on polttava. Täällä jo kuultiin esimerkiksi ed. Hemmilältä niitä perusteita, jotka puhuvat tällaisen järjestelmän tavalla tai toisella luomisen tarpeellisuudesta. En siis ollenkaan kritisoi lakialoitetta siinä suhteessa, etteikö se koskettele tärkeää asiaa.

Mutta joitakin ajatuksia kuitenkin, kun lukee vaikkapa nämä pykälät, herää siitä, että ehkä tämä asia, sen vakavuus huomioon ottaen, olisi ansainnut perusteellisemman tarkastelun jo tässä lakialoitteessakin. Tietysti voidaan ajatella, että tätä ei sittenkään tarvitse kovin suuri osa lapsista. Silloin eivät myöskään esimerkiksi kustannukset nouse kovin korkealle. Mikäli oikein ymmärrän, tämä esitys kattaisi neljä ikäluokkaa, 7—10-vuotiaat koululaiset. Jos lasketaan, että meillä on noin 60 000 lasta per ikäluokka, se on 240 000 lasta. Jos arvioidaan, että kolmasosa käyttäisi tätä, voi olla, että siinäkin on vähän liikaa, niin noin 80 000 lasta olisi tämän piirissä.

Sillä tavalla järjestettynä, kuin tässä esityksessä sanotaan, perheillä olisi ehdottomasti subjektiivinen oikeus saada tämä hoito sekä aamulla että iltapäivällä. Sen lisäksi siihen, totta kai, kuuluvat kaikenlaiset peruskysymykset ja edut. Sen lisäksi on kunnan nopeasti tämä tarjottava. Sitten vielä kunnan on tarjottava kuljetus lapselle, eli tämä on hyvin kattava. Tietysti sen tulee ollakin tavoitteena.

Jos ajatellaan sitä tilannetta, että esimerkiksi esikoulujärjestelmässä, joka vastikään luotiin, ei vielä ole ollut varaa valtionosuuden turvaamiseen kunnille kuljetuksiin, niin nyt tulisi tässä kunnille velvoite järjestää subjektiivisen oikeuden muodossa näille perheille tämä kattava järjestelmä. Paljonko järjestelmä maksaa, on tästä jäänyt kokonaan miettimättä. Edelleen on jäänyt miettimättä, jääkö se kokonaan kuntien kustannettavaksi. On vain todettu, että kohtuullinen maksu voitaisiin periä perheiltä, vanhemmilta. Talouspuoli mielestäni lakialoitteessa, niin kuin se on aina hallituksen esityksissä, taloudelliset vaikutukset, henkilövaikutukset, organisatoriset vaikutukset jne., olisi kyllä syytä aina jossakin muodossa edes likimäärin arvioida, ettei jäisi näin tavattomasti auki kuin tässä nyt on.

Tiedämme, niin kuin ed. Kähkönen aikaisemmin mainitsi, että kuntien valtionosuuksien indeksikorotukset puolitetaan tänä syksynä budjetissa ensi vuotta koskien. Tiedämme toisaalta, että talouden yleinen kehitys näyttää olevan sellainen, että kuntienkin talous kiristyy ja kuntien väliset erot ovat nyt jo huikean suuret ja ovat edelleen kasvussa. Tätä taustaa vasten toivoisin kyllä, että tässä olisi jo tähän mennessä mietitty subjektiivisen oikeuden laajentamista tällä menettelyllä.

Mutta edelleen totean kyllä sen ja palaan siihen, että asia on tavattoman tärkeä, koska tiedämme lasten mielenterveysongelmien kasvun ja erilaisten häiriökäyttäytymisten kasvun sekä ongelmien suuruuden. Lapsiin meidän on sijoitettava hyvin paljon, mutta on toki mietittävä, miten sijoitetaan ja kuka sijoitukset taloudellisesti kantaa: perheet, kunta vai valtio vai kaikki yhdessä. Tämä on jäänyt tässä kokonaan miettimättä.

Arvoisa puhemies! Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä on tätä asiaa ajanut jo pitkään ja monissa yhteyksissä. Meidän mallimme poikkeaa jonkin verran siitä, mitä tämä lakiesitys kattaa tai tarkoittaa. Me olemme esittäneet, että kunnille säädettäisiin koordinointivastuu tämän asian hoitamiseksi ja kuitenkin sen hoitaminen järjestettäisiin kuntien, kansalaisjärjestöjen eli kolmannen sektorin, seurakuntien jne. toimesta, jolloin se olisi järkevää yhteistyötä, resurssien tehokasta yhteiskäyttöä. Uskomme, että näin saisimme nopeasti sellaisen mallin rakennettua, joka olisi toteuttamiskelpoinen. Pelkään pahoin, että jos tätä esitystä luetaan Kuntaliitossa, tämä saa ankaran tuomion. Subjektiivisia oikeuksia ei siellä katsota lämmöllä, eikä 450 kunnan joukossa löydy varmaan kuin kourallinen kuntia, jotka ovat tämän valmiit hyväksymään, jos nekään tässä muodossa.

Valtiovarainministeriön kannan tiedämme, että se ei valtionosuutta tähänkään ole hyväksymässä, kun se ei ole edes indeksikorotuksiin sitä ollut antamassa ja jopa kuntien harkinnanvaraisia avustuksia on ensi vuodelle leikattu esimerkiksi viime vuoden tasosta todella roimasti.

Arvoisa puhemies! Asia on tärkeä, mutta se vaatii toisenlaisen käsittelyn ja pohjan asian eteenpäinviemiseksi. (Ed. Tennilä: Miten niin?) Muutoin tämä tulee torjutuksi vähän joka puolelta. Lapsiin pitää sijoittaa, mutta täytyy harkita, millä tavalla se tapahtuu.

Christina Gestrin /r(vastauspuheenvuoro):

Värderade talman! Om riksdagsledamot Kankaanniemi skulle ha läst paragraferna ordentligt skulle han ha sett att till exempel i 5 § konstateras det att verksamheten skall ordnas i den omfattning som behövs med hänsyn till föräldrarnas förvärvsarbete eller studier eller barnets eget behov. Då kan man säga att det inte är någon subjektiv rättighet.

I fråga om transporterna föreslås det transporter från vårdplatsen till skolan och från skolan till vårdplatsen. Man kan inte kräva att ett litet barn ensamt skall ta sig fram om avståndet är långt och det kan finnas risker i trafiken. Vad gäller vem som kan ordna verksamheten står det i 1 § att verksamheten kan drivas av enskilda eller i samarbete med en annan kommun, vilket betyder att också organisationer kan stå för verksamheten. Och i 7 § konstateras det att man kan ta en avgift för verksamheten, vilket betyder att kommunen inte skulle stå för alla kostnader.

Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kyllä tämä tietysti voidaan lukea rivien välistä niinkin, ettei ole kysymys subjektiivisesta oikeudesta, mutta ei siitä mihinkään pääse, että tässä lukee "jokainen kunta vastaa" ja useampaan kertaan on kirjoitettu "kunnan on tarjottava". Kyllä se silloin samalla tavalla kuin muissakin subjektiivista oikeutta tarkoittavissa laeissa on kirjoitettu, eli kunnalle tulee yksiselitteinen velvollisuus sen mukaan, mitä vanhemmat vaativat.

Tämä on ihan hyvä periaate toisaalta, mutta se vaatii rinnalleen nimenomaan taloustarkastelun. Erityisesti tässä tilanteessa, missä kunnallistalous ja valtiontalous ovat, jotta perheille ei tule kohtuuttomia kustannuksia, tämä on äärimmäisen tärkeätä. Tämä tästä kokonaan puuttuu. Aloitteessa todella todetaan, että toiminta voidaan myös järjestää yksityisesti, ja se on hyvä, mutta jos ei ole mahdollisuuksia kunnassa yksityisesti järjestää, tämän mukaan kunta on velvollinen sen järjestämään yksin.

Jouni Lehtimäki /kok:

Arvoisa puhemies! Olen aikaisempien puhujien kanssa samaa mieltä siitä, että asia on erittäin tärkeä ja asia pitää hoitaa kuntoon. Myös oma kantani on se, että kun soveltamispykälää lukee, kyse on subjektiivisesta oikeudesta täysin selvästi. Olen myöskin hyvin kriittinen tällä hetkellä subjektiivisia oikeuksia kohtaan. Niitä ei tule enää perustaa ainakaan sillä tavalla, että korvausvastuu siirretään valtion toimesta kunnille.

Niin kuin muistamme, silloin kun käsittelimme kuntouttavaa työtoimintaa keväällä, perustuslakivaliokunta otti sellaisen kannan, että valtion siirtäessä tehtäviä kunnille valtion pitää myöskin huolehtia resursseista tai muuten kyse on kunnan itsehallinnon loukkauksesta ja sitä kautta perustuslain loukkauksesta. Niin kuin ed. Kankaanniemi sanoi, kun tästä aloitteesta puuttuu talouspuolen käsittely, talouspuolen hallinta, tämä on puutteellinen, enkä minäkään ole valmis sitä tässä muodossa kannattamaan. Asia tulee kyllä hoitaa kuntoon, niin kuin kaikki muutkin puhujat ovat todenneet.

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Itsekin olen sitä mieltä, että aloite sinänsä on hyvä, mutta yhdyn kahteen edelliseen miespuhujaan rahoitusongelmatarkastelussa nimenomaan kuntiin päin. Myös kyseenalaistan toiminnan käynnistämisen tällä hetkellä, kun meillä on rahoitusongelmia jo esiopetuskuljetuksissa, ryhmäkokojen määrittämisessä ynnä muissa esiopetukseen liittyvissä asioissa. Olen kuitenkin toiveikas kuultuani äsken, että ed. Ben Zyskowicz on täällä vannonut, että iltapäivätoimintaan on kyllä rahaa löytymässä, joten kai sitä jostakin tuutista on tulossa.

Edelleen viittaan ed. Karhun puheeseen vuorotyöongelmasta. Se on esimerkiksi teollisuuspaikkakunnilla todellinen ongelma, johon ensisijaisesti tulisi puuttua.

Haluan kuitenkin lopuksi viitata moniin perhekeskusteluihin, joita viime päivinä on erikoisen tiuhaan tahtiin käyty. Ajatellaanko aina ensimmäisenä todella lasta? Lapseen investoidaan koko ajan, ei vain aamu- ja iltapäivisin. Onko kunta, yhteiskunta vai anonyymi lapsen paras kasvattaja? Jos lapsi itse saisi päättää, hän toivoo turvaa aikuisesta, oikeasta vastuullisesta kasvattajasta, vanhemmasta, ja haluaa mielellään omaan kotiin, josta saa aamuisin herätä ja jonne voi halutessaan iltapäivällä mennä. Lisäksi tiedän tutkimusten perusteella korvausten suuntaamisen kotiin olevan ensisijainen vanhempien toive lasta ajatellen.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Lakialoite aamu- ja iltapäivähoidosta mielestäni on erittäin kannatettava, ja toivoisin, että käsittely, jonka toivon tästä alkavan, tuottaa sivistysvaliokunnassa, jonne asia on ilmeisesti menossa, sellaisen käsittelyn, että ne asiat, joita täällä on nostettu esiin subjektiivisen oikeuden saamisesta ja siitä muodosta, miten aamu- ja iltapäivähoito voitaisiin toteuttaa, saisivat sellaisen muodon, että lähdettäisiin selvittämään, mikä on tapa tai muoto, millä pääsemme tähän tavoitteeseen. Olen ymmärtänyt, että monet täällä ovat sitä mieltä, mikä on aivan oikeutettua ja perusteltua, että me tarvitsemme tämän. Nyt on vain keksittävä, millä keinoin tähän tavoitteeseen päästään, että ilta- ja aamupäivähoito toteutetaan. Nimenomaan, niin kuin täällä on todettu, on selvitettävä taloudellinen kysymys, miten kunnat sen pystyvät toteuttamaan ja miten eriarvoisuus eri kuntien välillä pystytään estämään niin, että jokainen lapsiperhe on samanarvoisessa asemassa.

Lakialoitteen tekijä ed. Gestrin on erittäin hyvin nostanut esille, että hallitusohjelmassakin luvataan, että ilta- ja aamupäiväohjelmaa kehitetään. Tässä voisi oikeastaan kysyä, miksi kysymys ilta- ja aamupäivähoidosta ei voisi olla jopa sellainen, jonka hallitus tuo esityksenä, ja mennään siitä eteenpäin. Näen tämän todella vakavana kysymyksenä. Me kaikki olemme varmasti kuulleet ja tiedämme sen, että turvattomuus ja yksinäisyys, jota lapsilla on, on jo nyt tuottanut niin paljon seurauksia, että tähän on puututtava.

Kyösti Karjula /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Lakialoite koululaisten aamu- ja iltapäivähoidosta avaa keskustelun erittäin tärkeästä ja ajankohtaisesta asiasta ja sen tarkastelun. Allekirjoitin lakialoitteen nimenomaan sen vuoksi, että varaan itselleni mahdollisuuden osallisena käyttää tästä asiasta vähän periaatteellisemman puheenvuoron. Nimittäin tällä hetkellä me puhumme subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta, ja jopa tässäkin lakialoitteessa ehkä se päällimmäinen näkökulma on siinä, millä tavalla laajennetaan subjektiivista päivähoito-oikeutta koululaisten aamu- ja iltapäivähoitoon.

Täällä on peräänkuulutettu tämän päivän aikana salikeskustelussa ja suuren valiokunnan kokoustilassa pidetyssä perheen asemaa käsittelevässä seminaarissa sitä, millä tavalla löydettäisiin perusta laajemmalle yhteiskuntasopimukselle, jossa perheen, lasten ja vanhemmuuden asemaa kestävämmin kohennettaisiin myös poliittisilla päätöksillä. Sen vuoksi, arvoisa puhemies, haluaisinkin nostaa tämän subjektiivisen päivähoito-oikeuden sijasta tarkasteltavaksi lasten subjektiivisen oikeuden vanhempiin ja vanhemmuuteen. Toivon, että kun tämän asian tarkastelu etenee, me samanaikaisesti tarkastelemme myös sitä, millä tavalla kotona tapahtuva lasten niin aamupäivä-, iltapäivä- kuin kokopäiväinen hoitotyö saadaan kodin ulkopuolella tapahtuvan hoitotyön rinnalle täysipainoisena mahdollisuutena ja vaihtoehtona.

Nimittäin muutaman vuosikymmenen aikana on tapahtunut hyvin merkittävä kehitys monissa monissa yhteiskunnallisissa kysymyksissä. Minä sain pari viikkoa sitten kotiini amerikkalaisen ystävän, joka kertoi, millä tavalla amerikkalaiset ovat muutamassa vuosikymmenessä menettäneet kyvyn ruokailla oikein. Tällä hetkellä Yhdysvalloissa järjestetään hyvin kalliita kursseja, joilla opetetaan ihmisiä kuorimaan perunoita, raastamaan tuoresalaatteja ja tekemään niin sanottua tavallista ruokaa, joka on terveellistä ja koostumukseltaan sellaista, että sillä on rakentava ja ihmisen terveyttä suojaava merkitys.

Minä ajattelen näin, että jossakin mielessä tämmöisenä karkeana vertauksena tähän käy myös lastenhoito. Olemme luoneet suomalaiseen yhteiskuntaan erinomaisesti toimiva päivähoitojärjestelmän, mutta samanaikaisesti voimme kysyä, tuottaako se aitoa hyvinvointia lasten ja nuorten elämän kannalta. Siksi en malta olla lainaamatta ajatuksia, joita työstimme tulevaisuusvaliokunnan mietintöön vuonna 1998. Lainasimme silloin tarkasteluun vanhaa Ruotsi-Suomen maakaareen liittyvää julkilausumaa, kun tarkastelimme valtion, kuntien, perheiden ja oman vastuun rakentumista tulevaisuuden yhteiskuntapolitiikassa.

Luen suoran lainauksen: "Oli yhteiskuntamalli mikä tahansa, valtio on pitkään hallinnut ylhäältä. Mikä hallitsemisessa on pitkällä tähtäyksellä olennaista? Hallita tulee vain oikeissa asioissa ja vain niissä asioissa, joissa se on välttämätöntä. 1600-luvulla Ruotsi-Suomen maakaaressa annettiin julkisen vallan käyttäjille tiukka ohje siitä, että heidän tulee ’hallita kenenkään omaisuutta tai onnea turmelematta’." Minusta tästä kumpuaa jotain sellaista viisautta, jota meidän tämän päivän päättäjinä on syytä pysähtyä pohtimaan ja ajattelemaan, mitä todella merkitsee se, että me kannamme vastuuta vanhempina ja päättäjinä siitä, miten rakennamme omille lapsillemme onnellisen elämän, onnellisen ja ehyen tulevaisuuden.

Sen vuoksi tulevat ajatuksiini puheenvuorot, jotka kuulin auditorion seminaarissa, jota kansanedustaja Pertti Hemmilä johti 13.9. Siellä osin tätä samaa teemaa käsiteltiin, ja voi sanoa, että kehä umpeutuu tietyssä mielessä. Eduskuntalaitoksessa on pitkään tehty lainsäädäntötyötä, joka on osaltaan ollut rapauttamassa avioliitto- ja perheinstituutiota, ja on tultu tilanteeseen, että pysyvä, turvallinen vanhemmuus on kadotettu. Nyt kyseisessä seminaarissa huudettiin lainsäätäjää avuksi, eikö voitaisi lainsäädännöllä turvata, että saadaan pysyvämmät iltapäiväkerhojen vetäjät ja iltapäivähoidosta vastaavat hoitajat näihin yksikköihin, jotka tällä hetkellä tätä työtä tekevät.

Minä toivon, arvoisat kollegat, että ymmärrätte tämän viestin, jota lähetän, että ed. Gestrinin tekemä lakialoite on kaikilta osiltaan perusteltu. On monessa tapauksessa perhetilanteita, jolloinka tarvitaan kodin ulkopuolista hoitoa, ja siinä meidän pitää olla poliittisina päättäjinä myötävaikuttamassa näitten tarkoituksenmukaisten ratkaisujen aikaan saamiseksi. Mutta jos toimimme vastuullisesti, emme kadota näkökentästä myöskään sitä vaihtoehtoa, miten luomme nykyistä paremmat edellytykset vanhempien osallistumiselle tähän vaativaan kasvatus- ja hoitotyöhön, vaan päinvastoin, ensisijaisesti tarkastelemme tätä kysymystä ja sen rinnalla muita täydentäviä vaihtoehtoja, jos näkökentässämme on ensisijaisena kysymyksenä lastemme elämä ja lastemme tulevaisuus.

Pekka Ravi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Yhdyn mielelläni niihin ajatuksiin, joita ed. Karjula äskeisessä puheenvuorossaan toi esille. Minustakin enemmän pitäisi keskustella siitä, mikä on suomalaisen perheen ja vanhemmuuden tila tällä hetkellä. Väitän kyllä niin, että sillä sektorilla olisi paljon parantamisen varaa. Minusta nimittäin tuntuu siltä, että monilta nykyajan vanhemmilta puuttuu uskallusta ja rohkeutta olla vanhempia lapsilleen. (Ed. Tennilän välihuuto) — Anteeksi? (Ed. Tennilä: Mihin te vastaatte?) — Minä tuen tätä ed. Karjulan näkemystä. Siitä minusta on aika suurelta osin kysymys.

Sitten haluan puuttua siihen, kun täällä on äskeisessä keskustelussa esitetty sitä, että kysymyksessä näin muotoiltuna ei ole subjektiivisten oikeuksien lisääminen. Minusta on selkeästi.

Vielä yksi näkökulma: Minusta koulu- ja iltapäivähoidon hyvin äkkiperäinen ja äkkipikainen sekoittaminen toisiinsa (Puhemies koputtaa) ei välttämättä ole hyvä asia, ja kansainvälisestikään siitä ei ole kovin hyviä kokemuksia.

Irja Tulonen /kok:

Arvoisa puhemies! Kun sivistysvaliokunta teki uusia koululakeja, ja se oli aika iso prosessi edellisellä kaudella, todella nostimme tämän kerhotoiminnan silloin lakitekstiin ja mietimme kovasti, riittääkö meillä rohkeutta siihen, että laitamme sen sinne ikään kuin velvoitteena kunnille. Tässä lakiesityksessä nyt sitten aamu- ja iltapäivätoimintaa esitetään subjektiiviseksi oikeudeksi, ja se on tietysti periaatteessa hieno asia. Näin me kaikki tietysti ajattelemme, mutta on tietysti toinenkin puoli asiassa, ja se on sitten se, että kun me velvoitamme jotain tämän kaltaisella palvelulla, silloin se luo kunnalle velvoitteen.

On ihan totta, että eduskunta on hyvin monessa otteessa kahden kolmen viime vuoden aikana kiinnittänyt asiaan ansaittua huomiota. Valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaostohan on kolmena vuonna peräkkäin lisännyt rahoitusta nimenomaan lasten liikunnallisen iltapäivätoiminnan ja aamupäivätoiminnan aloittamiseksi, ja sitä sai hakea läänistä Nuori Suomi -projektin kautta. Viime vuonna muistaakseni summa oli 15 miljoonaa markkaa. Kun olen kysellyt isommista kunnista, miten raha on käytetty, niin ne ovat olleet aika mielekkäitä nämä liikunnalliset kerhotoiminnat. Sen rinnalle toivoisinkin nyt, että jos taas tänä vuonna teemme sen saman tempun, sinne voitaisiin kehittää myöskin muunlaista kuin liikunnallista toimintaa iltapäivä- ja aamupäiväkerhoihin. Toivoisinkin sitä, että kun kaikki lapset eivät ole niin liikunnallisia eivätkä niin hirveästi liikunnasta välitä, siellä olisi myöskin mahdollisuus enemmän taitoaineisiin, musiikkiin enemmän ja kuvaamataiteisiin, käsitöihin, sellaisiin, joista myöskin onnistumisen ilo tulee sellaisille lapsille, jotka eivät ole liikunnallisesti lahjakkaita taikka eivät koe sitä omaksi alakseen.

On totta myöskin se, mikä täällä on tullut esille, että ala-asteikäisten tai pikkukoululaisten, eka-, toka-, kolmasluokkalaisten lasten, yksinäänolon väitetään vaikuttavan lapsen itsetunnon kehittymiseen negatiivisesti. Akatemiaprofessori Lea Pulkkinen on tehnyt tästä aika laajan tutkimuksen, jossa todetaan aivan yksiselitteisesti, että jopa kolmen tunnin yksinolo viikossa saattaa aiheuttaa sen, että lapsen kehitys tavallaan pysähtyy taikka tulee erilaisia ongelmia.

Mutta summa summarum, en ihan tällaisena olisi hyväksymässä tätä lakiesitystä, niin hyvä kuin se periaatteiltaan on ja hyvin tehty. Katson kuitenkin, että onneksi meillä yhteiskunnassa on aika paljon sosiaalista toimintaa ja sellaista toimintaa, joka on lakisääteisen toiminnan ulkopuolella ja virikkeellistä, ja sitä antavat paljon vapaaehtoisjärjestöt. Monelta paikkakunnalta tiedän, että nämä mallit ovat hyvin toimivia yhdessä kunnan kanssa tehtyinä. Paikat järjestää kunta ja joskus ohjaajankin, mutta maksaja osiltaan tulee monesta muusta lasten ja nuorten työtä tekevästä vapaaehtoisjärjestöstä. Väittäisin jopa näin, että sieltä saattaa tulla myöskin virikkeellisempää tarjontaa kuin se, mitä kunnan oman kerho-ohjaajan kautta tulee. Sieltä voi tulla erilaisia rohkeitakin esityksiä.

Mutta siitä olen samaa mieltä kuin lakialoitteen tekijä, että henkilöiden, jotka ohjaavat kerhoissa, täytyy olla ammattitaidolla valittuja. Siitä myöskin sivistys- ja tiedejaosto lausui viimeksi, kun myönsimme tämän rahasumman kuluvan vuoden budjettiin. Siitä tulee pitää erittäin hyvin huolta, että on asialliset ihmiset lasten kanssa silloin, kun sitä tarvitaan.

Siihen, arvoisa puhemies, yhdyn mielelläni, mitä kahdessa edellisessä puheenvuorossa on mainittu perheiden ja kansanedustajien, lainsäätäjien, vastuusta, että emme tee sellaisia lainsäädännöllisiä asioita, joilla murennamme perhekeskeisyyttä. Valitettavasti se ajan hengen mukaisesti pakkaa muutenkin murenemaan.

Iivo Polvi /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Gestrinin ensimmäisenä allekirjoittama lakialoite koululaisten aamu- ja iltapäivähoidosta on sinänsä perusteltu ja lähtökohdiltaan oikea ja kannatettava, vaikkakaan en nimeäni tuosta lakialoitteesta löytänyt.

Monessa kunnassa tällä hetkellä vastaavan tyyppistä toimintaa on järjestetty kuntien ja eri järjestöjen yhteistyönä, ja kokemukset yleensä ovat myönteisiä. Tässä esityksessä tietenkin on lähtökohtana se, että kunnalle tulee velvollisuus yksiselitteisesti toiminnasta vastaamiseen. Ehkä aloite tarvitsee jonkin verran hiontaa, vaikkapa esimerkkinä 1 §: "Toimintaa voidaan myös järjestää yksityisesti." Mikään velvoitehan tämän säännöksen myötä ei yksityiselle synny, eikä mikään sitä tällä hetkelläkään kiellä.

Kaiken kaikkiaan aloitetta sinänsä on pidettävä kannatettavana, hyvää tarkoittavana. Toivon, että se etenee. Samalla kuitenkin toivon, koska se sisältää yksiselitteisen velvoitteen kunnalle toiminnan järjestämisestä, että valiokunnassa myös haetaan rahoittajia laajemmalta pohjalta eli toiminta kytketään valtionosuuteen oikeuttaviin kustannuksiin.

Marja Tiura /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Kristiina Gestrinin tekemä lakialoite, joka koskee lasten aamu- ja iltapäivähoitoa, on mielestäni erittäin hyvä ja kannatettava. Siitä kielii jo se, että yli 25 prosenttia eduskunnasta on allekirjoittanut tämän. Toivonkin, että sivistysvaliokunta kiinnittää tähän asiaan erityistä huomiota ja veisi asiaa eteenpäin varsinkin tänä päivänä, kun puhutaan lasten ja nuorten pahoinvoinnista ja turvattomuudesta. Voidaan sanoa, että joka viides suomalaisista lapsista voi pahoin.

Juoksin juuri hakemaan alhaalta työhuoneestani viimeisimpiä tilastoja lasten ja nuorten pahoinvoinnista. On arvioitu, että lapsista ja nuorista 15—20 prosentilla olisi psyykkisiä häiriöitä, ja noin 8 prosentin arvioidaan olevan erityisen hoidon tarpeessa. Käytöshäiriöistä arvellaan kärsivän noin 10 prosenttia lapsista ja nuorista ja vakavaa masennusta esiintyy 5—10 prosentilla. Nämä luvut ovat todella pahoja, ja totuus on se, että lapset kaipaavat vanhempien läsnäoloa ja turvaa. Aivan liian nuoret, pienet lapset ovat yksin kotona tietokoneidensa ääressä.

Tänä päivänä me puhumme paljon yhteisöllisyydestä ja toteamme, se on jopa päivän sana tietyissä tilanteissa, että huolehditaan myöskin naapurin lapsista. Mutta ongelma on se, ettei ole enää yhteisiä pihoja eikä pihatätejä, vanhempia, mummoja ja isovanhempia, jotka vahtisivat ja valvoisivat myöskin naapurin lapsia.

Myöskään projektiluontoisuus ei sovi lasten aamu- ja iltapäivätoimintaan. Vanhemmilla itselläänkin on hätä lapsista. Itse olen sitä mieltä, että yhteiskunnan tehtävänä on luoda edellytykset sille, että tämän päivän lapset ja nuoret kasvaisivat mahdollisimman tasapainoisiksi, terveen itsetunnon omaaviksi tulevaisuuden tekijöiksi.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Tästä aiheesta voisi käyttää pitkänkin puheenvuoron.

Sinällään ajatuksena ed. Gestrinin aloite on hyvä, mutta jo edellisissä puheenvuoroissa on tullut esille ehdotuksia, millä tavalla valtionosuusjärjestelmää pitäisi muuttaa siten, että ei tehdä pelkästään kunnille lisää velvoitteita, vaan pitää myös katsoa, millä tavalla ne pystytään hoitamaan kunnissa.

Sinällään tämä on hyvä keskustelun avaus. Erityisesti, niin kuin ed. Tenniläkin totesi, 5 §:ssä on ohjeellista, että sen pitää olla siinä laajuudessa kuin sitä tarvitaan. 2 §:ssä on tarjottu 10 vuoden ikää yläikärajaksi. Pitää olla myöskin harkintaa siinä, jos tarve vaatii, että ikäraja ei välttämättä ole juuri 10 vuotta, vaan voi olla 11 tai 12 vuotta.

Itselläni on esimerkki tapauksesta, jota erään kunnan kanssa hoidimme ja saimme siihen ratkaisun. Kolmen lapsen yksinhuoltajaäidin molemmat vanhemmat lapset olivat jo linnakierteessä ja kaikennäköisessä kierteessä. 11-vuotias poika ei saanut mistään iltapäivähoitoa ja joutui olemaan yksin kotona ja oli hyvää vauhtia menossa siihen suuntaan, että olisi kohta varmaan joutunut samoille jäljille kuin vanhemmat veljensä. Kunnan sosiaalitoimisto pitkän harkinnan jälkeen järjesti lapselle iltapäivätoimintamahdollisuuden. Tämä on elävästä elämästä oleva esimerkki, joka kuvaa sitä, että joillakin on tarve myös vanhempana tällaiseen hoitoon, ei pelkästään alle 10-vuotiailla.

Mirja Ryynänen /kesk:

Arvoisa puhemies! Vanhempien vastuu lasten hyvinvoinnista on toki ensisijaista, niin kuin ed. Karjula täällä hyvässä puheenvuorossaan korosti. Sen tukeminen on tärkeintä, mutta niin kuin me tiedämme, muitakin keinoja tarvitaan. Pienten koululaisten suoranainen heitteillejättö pitkiksi ajoiksi ilta- tai aamupäivisin on hyvinvointi-Suomen häpeäpilkku. Se on sellainen kansainvälisestikin. Tämä lakialoite on sillä tavalla hyvä siinä kaikkien muitten painavien aloitteitten ketjussa, jolla luodaan poliittista painetta tämän asian hoitamiseen.

Totta kai tätä esitystä voi kehittää, pitää kehittää ja korjata, ja kustannukset on selvitettävä. Ei vastuuta voi jättää erilaisten kuntien lisäkuormaksi. Sillä tätä asiaa ei hoideta. Se on varmin tapa jättää se hoitamatta. Mutta tärkeintä on edetä tämänkin aloitteen hengen ja tavoitteitten mukaisesti. Edetä voidaan yhteistyössä eri järjestöjen kanssa. Ed. Hemmilä kuvaili hyvin, miten paikallisesti voidaan toimia ja toimitaan jo nyt niin, että monet järjestöt ovat siinä mukana.

Minä muistuttaisin siitä voimavarasta, mitä eläkeläisjärjestöt ovat. Tässä tilanteessa, jolloin monet nuoret perheet elävät hyvin erillään suvusta, on äärettömän tärkeää molemmille osapuolille saada tämä voimavara käyttöön lasten ja nuorten perheitten tueksi.

Muistaakseni ed. Brax kovasti toivoi sitä, että kouluohjelma voisi sisältää enemmän taide- ja taitoaineita sekä liikuntaa. Se on aivan totta, mutta kun siihen ei ole päästy, niin kerhoilla pitäisi korjata tätä puutetta, koska tietopuolista oppimista myöskin edistetään sillä, että taideaineitten panos on vahvempi. Liikunnan puutteen ongelmat tiedämme jo nyt. Alkaa olla kansanterveydellinen kysymys, että koulu on yksipuolinen.

Esko-Juhani  Tennilä  /vas:

Rouva puhemies! Täällä on syntynyt sellainen asetelma, jossa vastakkain ovat subjektiivisten oikeuksien puolustajat, joita sitten talousrealistit arvostelevat. Minä en ymmärrä näitä niin sanottuja talousrealisteja ollenkaan. Jos yhteiskunnassa syntyy kipeitä, uusia tarpeita, nehän pitää ottaa huomioon ja lakeja sen mukaisesti sitten säätää tai muuttaa.

Koululaisten iltapäivähoito on selvästi uusi tarve. Sen on tuonut tämä aika, jolloin naisetkin onneksi käyvät työssä, voivat käydä työssä, mutta sitten lapset ovat iltapäivät ilman peräänkatsojia. Tämähän on selvästi tunnistettava tilanne, ja sen mukaisesti täällä pitää sitten myöskin lakeja säätää. Tämä aloite minusta kumpuaa juuri kipeästä tarpeesta.

Kuka sitten toimeenpanee tällaiset järjestelmät? Minusta siinä ei ole muuta mahdollisuutta kuin että kunnat sen toimeenpanevat. Ei siinä muuta sellaista mahdollisuutta ole, jos siitä meinataan saada kattava ja kaikille tarjolla oleva koko maassa. Kunnilla on siihen riittävä kattavuus ja voimavarat. Voimavaroja pitää tietysti sitä mukaa lisätä, että ne riittävät. Eihän sitä kannata ensin lähteä sanomaan, että ei tätä voi toteuttaa, kun nykyiset voimavarat eivät riitä. Kipeä tarve on. Se pitää toteuttaa. Sen toimeenpano ja rahat siihen kyllä löytyvät, kunhan tarve vain ensin tunnustetaan.

Tietenkin kolmatta sektoria pitää käyttää hyväksi. Se on ihan selvä. Siellä on paljon hyviä järjestöjä, ja sellaista toimintaahan on juuri nyt olemassa, mutta se ei vain tule riittävän kattavaksi, jos ei sitä kunnille määrätä tehtäväksi.

Rakel  Hiltunen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Minä olen aloitteen allekirjoittaja ja huomaan, että tämä keskustelu on ollut erittäin hyödyllistä siinä tulkinnassa, onko kysymyksessä subjektiivinen oikeus vai ei. Ymmärsin, että ed. Gestrin on itse ajatellut, että tämä on puitelain kaltainen laki. Nyt kuitenkin täällä lainopillisestikin valistuneet edustajat ovat esittäneet subjektiivisen oikeuden tulkinnan. Katson, että edelleenkin tämä asia on hyvin tärkeä, ja lähetekeskustelu, jota nyt käydään, varmasti lupaa sen, että aloite saa valiokunnassa hyvän ja monipuolisen käsittelyn.

Minä myös suhtaudun kriittisesti subjektiivisten oikeuksien lisäämiseen, mikäli ei selkeästi voida myös rahoitusta osoittaa niiden toteuttamiseen. Jos näin ei käy, on vaara, että joudutaan poukkoilevan sosiaalipolitiikan tielle, eli kunnat sitten toteuttavat tiukoissa budjeteissaan niitä asioita, jotka ovat subjektiivisen oikeuden piirissä, ja puitelaeissa edellytetyt palvelut jäävät säästöjen kohteiksi ja vaille kehittämistä.

Meillä on eduskunnassa työn alla vammaispalvelulakiin liittyen subjektiivisen oikeuden saaminen henkilökohtaisen avustajan palkkaamiseen. Prosessia on käyty monta vuotta, jo edellisen eduskunnan aikana, ja se kuvaa sitä, että on erittäin vaikea saada subjektiivisen oikeuden kynnystä lakiin lisättyä, koska taloudellisia resursseja ilmeisesti valtion suunnalta ei osoiteta.

Täällä on noussut esille, ed. Hemmilän puheessa ensimmäisenä, kuntien rooli koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon järjestämisessä. Minusta kunnille sopii hyvin koordinoijan rooli ja sen kokonaisvastuun ottaminen, mihin ed. Tennilä myös viittasi. Helsingissä pyritään järjestämään kaikille ensimmäisen luokan oppilaille iltapäivähoito. Ehkä presidentin puoliso, rouva Eeva Ahtisaari oli aikoinaan tämän, sanotaanko, keskustelun herättäjä. Uskon, että monet kunnat ovat jo lähteneet vapaaehtoisesti toteuttamaan koululaisten iltapäivähoidon järjestämistä.

On tärkeää, että kunnat osallistuvat mahdollisesti kolmannen sektorin järjestöjen kanssa yhteistyössä tämän hoidon järjestämiseen siten, että kunnat turvaavat järjestöille toimintaedellytyksiä ja sitten myös ottavat huolekseen toimitilojen järjestämisen. On varmaan niin, kuten ed. Hemmilä totesi, että koulu ei aina ole paras paikka lapsille. Koulusta halutaan koulutyöpäivän jälkeen pois. On hyvin tärkeää, että ne tilat, jotka ovat käytössä, antavat mahdollisuuden paitsi monipuoliseen toimintaan, myös yksinoloon, rauhoittumiseen ja läksyjen tekoon.

Lopuksi, kun täällä on jopa filosofista keskustelua käyty perheiden roolista, minulle palasi mieleeni tässä kuunnellessani kesältä erään päiväkodin johtajan huoli. Hän sanoi, että heillä on sellaisia vanhempia, jotka hakevat lapsen vasta illalla myöhään, lapsi on yksin odottamassa, kun toiset on haettu, tai vanhempia, joihin on hyvin vaikea saada yhteyttä lapsen kasvatukseen, kasvuun ja hoitamiseen liittyvissä kysymyksissä. Sitten on toisia vanhempia, jotka tulevat kello 17 aikaan illalla, kun lapsi on ollut jo lähes kymmenen tuntia päivähoidossa, ja rientävät lapsen kanssa kahteen kolmeen harrastuspiiriin. Päiväkodin johtaja sanoi, että hänen tekisi mielensä sanoa vanhemmille, että ottakaa se lapsi syliin ja olkaa hänen kanssaan tunti ihan hiljaa.

Leena  Rauhala  /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Mielestäni tässä on käyty tärkeää keskustelua. Kun puhutaan subjektiivisesta oikeudesta, ajattelisin näin, että pitäisi olla laki, jonka mukaan lapsella olisi subjektiivinen oikeus vanhempiinsa, että hänellä olisi vanhemmat, isä ja äiti, jotka antavat hänelle turvaa ja aikaa. Mutta sellaista lakia ilmeisesti emme voi säätää.

Keskustelussa on mielestäni lainsäädäntötyön vakavuus ja vastuullisuus noussut erittäin hyvin esille, koska täällä tuli esille — olen aivan samaa mieltä — että lainsäädännöllä saatamme vaikuttaa siihen, että vanhemmuutta, erityisesti pysyvää jatkuvaa vanhemmuutta, johon lapsilla tulee olla oikeus, saatetaan romuttaa. Perusteluna on se, että yhteiskuntarakenteemme muuttuu sellaiseksi, että entistä enemmän on erilaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, että ei ole perhettä, jossa isällä ja äidillä on aikaa olla lapsen kanssa.

Erittäin tärkeänä pidän sitä, että sivistysvaliokunnan mietinnössä aikoinaan on kirjattu kerhotoiminta velvoitteeksi kunnille ihan lakitekstiin. Siitä ei kuitenkaan ole seurannut kattavaa toimintaa. On kyllä hyviä esimerkkejä, että kunnissa se toimii. Tämän vuoksi näen, että on nyt erittäin vakavasti puututtava siihen, mitkä ovat ne keinot. Onko este taloudellinen vai mikä, että asiaa, jota me varmasti pidämme tärkeänä, kuitenkaan ei hoideta? Erityisesti haluaisin korostaa, että kun tätä nyt käsitellään sivistysvaliokunnassa, siellä otetaan perhenäkökulma, vanhemmuusnäkökulma ja yhteiskunnan rakennenäkökulma esille pohtien, voitaisiinko kehitystä muuttaa siihen suuntaan, että on olemassa perhe.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Lakialoite 66/2001 vp koululaisten aamu- ja iltapäivähoidosta tuo esille tärkeän asian. Itse olen ilomielin halunnut yhtyä allekirjoittajana lakialoitteeseen. Pienten koululaisten aamu- ja iltapäivähoitoa on kehitettävä.

Kymmenkunta vuotta sitten pienten koululaisten aamu- ja iltapäivähoito eri muodoissaan olikin voimakkaassa kehitysvaiheessa. Sen jälkeen tuli maahan taloudellinen lama. Kunnat joutuivat säästämään, tinkimään, säästämään, leikkaamaan, lomauttamaan. Tämä on sitä kovaa kuntapäättäjän todellisuutta, jota on eletty. Huolimatta siitä, että on ollut positiivisempia vuosia, tämä on edelleen kovaa todellisuutta kunnallispäätännän ja -asioitten valmistelun arjessa, jossa joudutaan pohtimaan koulujen sulkemisia, tuntikehyksestä tinkimistä, opetusryhmien suurentamista ja kaikesta sellaisesta, mitä ei ole pakko tehdä, luopumista.

Tämä todellisuus, mikä on suorittavalla tasolla kunnissa, joille on toteuttaminen uskottu, on varsin karu ja ankea useimmissa kunnissa ja erityisesti niissä kunnissa, jotka ovat joutuneet tekemään negatiivisen vuosikatteen. Kuntien taloushan on kärsinyt siitä, että rahoituspohja on heikentynyt. Valtion avustukset ovat karkeasti ottaen puolittuneet 90-luvun aikana, ja samalla kuntien veropohja yhä enemmän pääomaveroon siirtymisen vuoksi on kaventunut. Tästä syystä kunnallistalous on todella tiukoilla ja kuntien haasteet ovat kasvaneet.

Tuon tämän näkökohdan sen takia esille, että jos kunnille sälytetään tehtäviä, jotka ovat aivan oikeita ja aiheellisia, joita myös itse omassa kotikunnassani Keuruulla olen kunnallisvaltuustoaloittein ollut viemässä eteenpäin vieläpä tuloksinkin, jotka sitten lama leikkasi pois, niin tässä tilanteessa on pidettävä huoli, että kunnilla on myös taloudelliset voimavarat toteuttaa näitä hyvin tarpeellisia ja hyödyllisiä asioita.

Meidän on pyrittävä luomaan turvallista lapsuutta ja turvallista nuoruutta myös koulupäivän jälkeen. On todellakin niin, että kun koulussa on haluttu opettaa ja kasvattaa hyvään, niin jotenkin yhteiskunnan ote saattaa koulupäivän jälkeen puuttua ja silloin juuri aamu- ja iltapäivähoito, kerhotoiminta ja kaikki, mitä tähän eri muodoissaan myöskin kolmannen sektorin toimesta voi liittyä kunnan kontrolloimana, olisi hyvin tarpeellista ja edistettävää. Siksi toivon ja olen varma, että tämä aloite tulee saamaan perusteellisen jatkokäsittelyn, mutta pidän välttämättömänä, että toteuttavalle portaalle annetaan riittävät voimavarat.

Pekka Ravi /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Haluan nyt aivan ensiksi todeta, ettei jää väärinkäsitystä, että minunkin mielestäni periaatteessa lakialoitteen tavoite on hyvä. Edelleen haluan kuitenkin korostaa perheen ja vanhemmuuden merkitystä lasten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta. Minun käsittääkseni yhteiskunnan tärkeänä tehtävä on kaikin mahdollisin toimenpitein tukea vanhempia tässä merkittävässä kasvatustyössä. Tämän lisäksi tarvitaan tietenkin yhteiskunnan ja muiden toimijoiden panosta muun muassa aamu- ja iltapäivähoidon kehittämiseksi. Aivan kuten aloitteessa on todettu, ei varmasti ole yhtä ainoaa toimivaa mallia, vaan tarvitaan erilaisia vaihtoehtoja jo ihan erilaisista paikallisista olosuhteista johtuen.

Koulun rooli aamu- ja iltapäivähoidon järjestämisessä ei ole niin yksiselitteinen kuin joissakin puheenvuoroissa aiemmin on annettu ymmärtää. Yhdyn mielelläni ed. Hemmilän näkemykseen siitä, että kouluaika on kuitenkin lapselle "työtä" ja aamu- ja iltapäivätoiminnan tulee selkeästi olla vapaa-aikaa. Koulu kokopäiväisenä toimintakeskuksena ei minun mielestäni ole kyllä lapsen kannalta paras vaihtoehto.

Christina Gestrin /r:

Värderade talman! Här har diskuterats mycket om föräldrarnas roll och föräldrarnas ansvar. Jag vill hävda att de som kräver eftermiddags- och förmiddagsverksamhet för sina barn är just sådana föräldrar som tar ett mycket stort ansvar för barnen och som inte vill lämna dem ensamma. De ser att barnen mår bättre av att de har sällskap av andra vuxna, är övervakade och har en vettig sysselsättning.

Faktum är att över 70 procent, om inte över 80 procent, av alla kvinnor arbetar i dag och de här kvinnorna behövs också i arbetslivet. Hela samhället och arbetslivet skulle inte fungera utan alla dem, både mammor och pappor, som deltar i arbetslivet. Därför måste den här servicen fungera bra. Jag tycker att man måste vara ganska försiktig när man generaliserar och talar om föräldrar som kanske inte tar sitt ansvar.

Jag tror själv att det på lång sikt är frågan om en inbesparing att satsa på den här sortens service för barnfamiljerna. Barn som kanske hamnar på villovägar, kommer i dåligt sällskap och blir utslagna är de som på lång sikt kommer att kosta samhället allra mest.

Om man måste prioritera tror jag faktiskt att den här formen av verksamhet också är den allra bästa sorten av förebyggande verksamhet för att förhindra utslagning.

Esko-Juhani  Tennilä  /vas:

Rouva puhemies! Minä pidän tätä asiaa niin tärkeänä, että haluan vielä kommentoida paria asiaa.

Minusta lasten iltapäivähoito on todellakin säädettävä subjektiiviseksi oikeudeksi ja kunta on määrättävä tämän oikeuden toimeenpanijaksi, jotta siitä tulee kattava ja varmistettu. Muunlainen etenemistapa ei toimi tosielämässä. Jos olisi esimerkiksi lasten päivähoidon osalta jääty kyselemään, onkohan siihen voimavaroja, ei tätä koko päivähoitojärjestelmää tässä muodossa olisi koskaan syntynytkään. Vieläkin keskusteltaisiin, löytyykö siihen voimavaroja. Varmasti olisi ehkä vähemmän keskustelua kuntien talousvaikeuksista, muttei olisi sitä päivähoitojärjestelmääkään, jos sitä ei subjektiiviseksi oikeudeksi olisi päätetty.

Toiseksi naiset kotiin -ideologiasta: Se on vanhentunut jo nyt. Iso osa naisista käy jo nyt töissä, ja tulevaisuudessa naisista käy yhä isompi osa töissä. Se on selvää. Muu ei myöskään ole toimiva mahdollisuus jatkossa, sillä työmarkkinoille tulevan työvoiman määrä vähenee, eläköityminen lisääntyy. Eihän tähän sovi mitenkään se ajatus, että naiset jäisivät kotiin laajasti. Pitää lähteä siitä, että naiset käyvät töissä ja sitten haetaan järjestelmät, jotka tukevat työssäkäyntiä ja estävät näitä ongelmia, joita nyt syntyy koko ajan, kun näitä järjestelmiä ei ole kattaviksi tehty, kuten iltapäivähoitoa tässä tapauksessa.

Erkki Kanerva /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Minä olen kuunnellut tämän keskustelun työhuoneessani alusta loppuun. Minusta koko tämän keskustelun paras puheenvuoro oli ed. Gestrinin viimeinen, yhteenkokoava puheenvuoro, jossa hän toi esille sen, että nimenomaan ne vanhemmat, jotka kantavat vastuuta lapsista ja heidän tulevaisuudestaan, tätä vaativat.

Konkretisoin tätä sillä tavalla, että elin yksinhuoltajana kolmen pienen lapsen kanssa Hakunilan kivierämaassa 70-luvulla. Vantaan kaupunki oli sosiaalisesti niin valistunut, että oli jo silloin järjestänyt lasten iltapäivähoidon. Kun Pelastakaa Lapset ry tarjosi vielä kesälapsipaikan, juuri ja juuri selviydyin niistä velvoitteista, joita kolmen lapsen työelämässä olevalle yksinhuoltajalle sälytetään. Sen vuoksi mitä lämpimimmin kannatan tämän esityksen edistymistä. Olen ilahtunut siitä, että se herätti näin kannustavan keskustelun lähetekeskustelussa.