Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja

Herra puhemies! Maailmassa on jo vuosikymmeniä, jopa vuosisatoja, ollut erilaisia sopimuksia, joilla säädellään ja ohjataan kauppaa mitä erilaisimmilla tavaroilla, oli sitten kysymys koneista, laitteista, elintarvikkeista, kemikaaleista, lääkkeistä ja niin edelleen, mutta aseita koskevaa kauppaa varten ei ole ollut olemassa mitään yhtenäistä kansainvälistä säännöstöä. Nyt tämä tilanne on korjaantumassa, kun YK:ssa on päästy yhteisymmärrykseen laajalla pohjalla kansainvälistä asekauppaa säätelevästä sopimuksesta.

Se prosessi, jolla tämä sopimus on saatu aikaiseksi, on ollut pitkä. Se alkoi neuvotteluvaiheena jo 2006. Suomella on ollut oma, aika keskeinenkin osuutensa tässä prosessissa ja sen loppuun saattamisessa. Olimme yksi niistä seitsemästä aloitteentekijävaltiosta, jotka tämän prosessin panivat liikkeelle. Tämä aloitteentekijämaiden ryhmä on koko prosessin ajan toiminut tiiviissä yhteistyössä ja jatkaa tätä yhteistyötä edelleenkin tarkoituksenaan sopimuksen voimaantulon edistäminen. Tässä ryhmässä ovat Suomen lisäksi olleet Englanti, Costa Rica, Argentiina, Japani, Australia ja Kenia.

Sen ohella, että olemme pitäneet yhteyttä tämän aloitteentekijäryhmän kanssa, olemme luonnollisesti edistäneet asiaa Euroopan unionissa, ja kaikki Euroopan unionin jäsenmaat ja unioni itse, joka sinänsä ei ole sopimuspuoli, ovat vahvasti sopimuksen prosessissa olleet mukana sitä tukemassa.

Erittäin merkittävä rooli on ollut myöskin kansalaisyhteiskunnalla ja monilla kansainvälisillä järjestöillä, jotka ovat ylläpitäneet painetta hallituksiin sopimuksen aikaansaamiseksi. Me olemme myös toimineet hyvin läheisessä yhteistyössä Amnesty Internationalin, Control Armsin, Oxfamin ja monien muiden kansalaisjärjestöjen kanssa, jotka ovat tätä työtä tehneet.

Kun viimeinen vaihe neuvotteluissa alkoi, oli pohjana ehdotus, joka oli jo sellaisenaan merkittävä parannus nykyiseen sopimuksettomaan olotilaan, mutta on myös todettava, että tämän viimeisen vaiheen aikana sopimusta pystyttiin edelleen merkittävästi parantamaan. Olemme olleet myönteisesti, voi sanoa, myös kansalaisjärjestöjen kanssa yllättyneitä siitä, että saimme aikaan näinkin vahvan sopimuksen, mikä ei tarkoita sitä, etteikö sopimus voisi edelleenkin olla myös tätä vahvempi.

Mutta nyt olemme kuitenkin tämän sopimuksen kanssa tilanteessa, jossa uskomme, että sopimus voimaan tultuaan tulee vähitellen merkittävästi vähentämään sitä kärsimystä, niitä kuolemia, joita nämä pienaseet, jotka ovat todellisia joukkotuhoaseita, mitä tulee surmattujen ihmisten määrään, aiheuttavat. Uskomme, että näitä aseita, joita on laittomassa asekaupassa, terroristien, rikollisjärjestöjen tai muutoin niitä vääriin tarkoituksiin, ihmisoikeusloukkauksiin ja niin edelleen, käyttävien käsissä, saadaan vähennettyä ja saadaan myöskin sitä kautta vakautta ja turvallisuutta lisättyä.

Sopimuksen kate on laaja. Se kattaa kaikki sotilastarkoituksiin valmistetut tavanomaiset aseet, kaiken taistelupanssareista, osista, komponenteista, pien- ja kevytaseisiin lukeutuviin siviiliaseisiin ja ampumatarvikkeisiin saakka. Asekauppasopimuksen asekatteen tulee olla aseiden teknisen kehityksen tasolla, ja tästä syystä sopimus sisältää myös määräykset sopimuksen, mukaan lukien asekatteen, muuttamisesta. Toisin sanoen toivomme ja lähdemme siitä, että sopimusta tullaan vielä edelleenkin täydentämään, tiukentamaan ja parantamaan.

Sopimuksen voimaantuloa voi jo nyt pitää varmana. Kun YK:n yleiskokous huhtikuussa tämän sopimuksen hyväksyi, se tapahtui 154 äänellä vain 3 jäsenvaltion vastustaessa ja 23 maan pidättäytyessä äänestyksestä. Kun sopimus avattiin allekirjoituksille kesäkuussa, olin Suomen puolesta ensimmäisten allekirjoittajien joukossa. Tähän mennessä 113 maata on allekirjoittanut sopimuksen ja sen on ratifioinut jo 7 valtiota. Kun sopimuksen voimaantuloon tarvitaan 50 ratifiointia, uskomme, että tämä tulee jo ensi vuoden alkupuoliskolla täyteen, ja silloin sopimus myös astuu voimaan. Uskon, että Suomen eduskunta on valmis omasta puolestaan tämän ratifiointiprosessin Suomessa viemään päätökseen tämän syksyn aikana.

Sopimus sisältää merkittävät aseiden siirtoon liittyvää lupamenettelyä koskevat kriteerit, niin sanotut luvituskriteerit, ja keskeisimmät niistä liittyvät kansainväliseen humanitääriseen oikeuteen ja ihmisoikeuksiin. Nämä asekauppasopimuksen siirtoja koskevat kriteerit vastaavat asialliselta sisällöltään Euroopan unionin asevientien yhteisen kannan kriteeristöä. Esimerkiksi sukupuolittunut väkivalta luetaan EU:n kriteeristössä ihmisoikeuksiin ja se tullaan myös, näin oletamme, sisällyttämään EU:n kriteeristöön, kun tätä myöskin uudistetaan.

Sopimuksen voimaantulo ei aiheuta Suomessa tarvetta muihin lainsäädäntömuutoksiin. Meillä nämä asiat ovat kunnossa. Toki niitä voidaan, ja on syytäkin, edelleen tarkistaa ja parantaa monessa suhteessa, mutta sopimuksen hyväksymisen kannalta meillä ei ole tällaisia keskeneräisiä tehtäviä enää edessämme.

Tämä kansallinen taso, jolla sopimus implementoidaan, on se, joka ratkaisee sen, kuinka vahvasti tämä todella muuttaa maailmaa ja vähentää laittomien ja vääriin tarkoituksiin käytettyjen aseiden leviämistä ja niiden määrää. Koska tiedämme, että maailmassa on paljon valtioita, joidenka oma kapasiteetti tällaisten järjestelmien ylläpitämiseen ja valvonnan tehokkaaseen suorittamiseen on rajallinen, on Suomikin omalta osaltaan muiden EU-maiden tavoin valmis antamaan teknistä apua sitä haluaville.

Tätä Suomen sisäistä järjestelmää, joka siis jo nykyisellään vastaa sopimuksen vaatimuksia, voidaan edelleenkin kehittää. Viranomaisyhteistyötä voidaan edelleen tiivistää, informaatiovaihtoa tehostaa, siirtojen jälkeistä loppukäytön valvontaa vastaanottajamaassa tehostaa. Voimme kouluttaa yrityksiä lupamenettelyjen nopeuttamiseksi ja niiden yhteiskuntavastuun lisäämiseksi ja niin edelleen. Toivottavaa olisi, että kaikki lupamenettelyt voitaisiin siirtää elektroniseen käsittelyyn toiminnan tehostamiseksi ja kattavuuden varmistamiseksi. Erityisen tärkeätä on tarkastella aseisiin ja niiden siirtoihin liittyvien sisäisten viranomaisrekistereiden tasoa ja ajantasaisuutta.

Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitystä lukiessa tulee aika lailla ristiriitainen olo, kun tämänkin eduskunnan aikana on hyväksytty asekaupan salaaminen muun muassa Yhdysvaltain, Naton ja Israelin kanssa ja vieläpä niin, että kun Israelissa painetaan salainen leima asekauppa-asiakirjaan, niin se pätee myöskin Suomessa. En jaksa oikein ymmärtää, miten asekauppa ja aseisiin liittyvä avoimuus lisääntyy ja kuinka tämän YK-yleiskokouksen asekauppasopimuksen tavoitteet tulevat yhtään lähemmäs. Vähille puheille ovat jääneet myös Yhdysvalloista tehdyt ohjushankinnat. Yhdysvaltain puolustushallintohan on perustellut ohjushankintaa muun muassa niin, että se vahvistaa Suomen ja Yhdysvaltain liittolaisuutta.

On tietenkin eri asia puhua niin sanotuista siviili- ja sotilasaseista. Aivan yhtä tärkeää on erottaa aselaki ja asekauppasopimus, vaikka ne toisiinsa liittyvätkin. Ja jotta asia ei olisi aivan yksinkertainen, millaiseksi aseeksi luokitellaan esimerkiksi tarkkuuskivääri tai rynnäkkökivääri, josta on myös metsästysaseversio? Suomi on vienyt sotatarvikkeita Israelin lisäksi muun muassa Turkkiin, Egyptiin, Saudi-Arabiaan, Jordaniaan, Omaniin ja Bahrainiin. (Pentti Kettunen: Neuvostoliittoon!) Suomalaiset viranomaiset varmaan pystyvät valvomaan, minne aseita viedään, mutta eivät sitä, missä niitä käytetään. Erittäin vähän on tietoa siitä, minne päätyvät niin sanotut kaksikäyttö- tai siviilikäyttötuotteet, joita voidaan käyttää taisteluissa. Tällaisia siviililaitteita ovat esimerkiksi säähavaintolaitteet ja viestijärjestelmät.

Arvoisa puhemies! YK:n yleiskokouksen hyväksymän asekauppasopimuksen tavoitteena on saada aikaan mahdollisimman tiukat yhteiset kansainväliset vaatimukset, joilla säädellään tavanomaisten aseiden kansainvälistä kauppaa tai parannetaan sen säätelyä. Tavoite on oikea, mutta sen toteutumisesta en ole niin varma. Transparency Internationalin mukaan aseteollisuus on kaikkein korruptoituneinta kansainvälistä liiketoimintaa. Samalla se on yksi kaikkein vähiten tutkittuja teollisuudenaloja.

Samaan aikaan, kun Suomikin harjoittaa asekauppaa kyseenalaisten maiden kanssa kumpaankin suuntaan eli ostaa ja myy, kansallisia tulkintoja kiristetään yksittäisten kansalaisten tapauksissa liikaakin. Kun kilpa-ampuja lähettää aseensa, esimerkiksi pienoiskiväärin, Saksaan patruunatehtaalle testattavaksi, hänen täytyy hankkia luvat sekä Suomesta että Saksasta. Aseen omistaja ei kuitenkaan vaihdu missään vaiheessa, ja kummassakin maassa asetta käsittelee tunnetusti luotettava toimija, Suomessa kilpa-ampuja ja Saksassa yritys, jonka toimialaan testaus nimenomaan kuuluu. Turha byrokratia hankaloittaa esimerkiksi aseiden takuukorjauksia, kun maahantuoja lähettää aseen korjattavaksi toiseen maahan. Jos aseen mukana Suomesta Saksaan kulkisi aseen omistaja eli luvanhaltija, ei hän tarvitsisi mitään muuta kuin EU-asepassin. Aiemmin lupakäytäntö on ollut joustavampaa, mutta nyt käytännöt ovat menneet turhan vaikeiksi. Vertailukohdaksi voisi ottaa vaikkapa Suomen kautta kuljetetut Patriot-ohjukset ja samassa laivassa kuljetetun valtavan räjähdysainelastin. Kummassa tapauksessa turvallisuus vaarantuu enemmän?

Lupakäytäntö perustuu ase- ja räjähdedirektiiveihin, eli EU:n sisällä ampuma-aseen, aseen osan, patruunoitten ja erityisen vaarallisten ammusten siirtäminen Euroopan unionin jäsenvaltiosta toiseen on ampuma-aselaissa määritelty siirroksi, ja se on se ydinkäsite. Asedirektiivin ja räjähdedirektiivin säännöksillä on pyritty korvaamaan säännönmukaisen sisärajavalvonnan puuttuminen yhdenmukaistamalla ampuma-aseita, aseen osia, patruunoita ja erityisen vaarallisia ammuksia koskevat jäsenvaltioiden säännökset. Siirtolupajärjestelmän tarkoituksena on valvoa sekä kuljetuksen turvallisuutta että tavaran päätymistä vastaanottajavaltion hyväksymälle vastaanottajalle. Ja kysymys kyllä kuuluu: kummassa tapauksessa se vastaanottaja ja loppukäyttäjä ovat tiedossa — siinä, kun joku ottaa vastaan sen pienoiskiväärin, vai siinäkö tapauksessa, kun Suomesta viedään esimerkiksi tarkkuuskivääreitä hyvin levottomiin Lähi- tai Kaukoidän maihin?

Anne Kalmari /kesk:

Arvoisa herra puhemies! En todellakaan ole tämän alan ammattilainen, mutta halusin käyttää sen takia puheenvuoron, että meillä on ollut näistä hallituksen linjauksista ulkomaan viennissä vähän epäselvyyttä ja ministeri Stubbin tullessa ulkomaankauppaministeriksi hän korosti avoimuutta ja läpinäkyvyyttä siellä ministeriössä. Edellisestä, edustaja Mustajärven puheenvuorosta saimme kuulla, että tämä läpinäkyvyys ei aivan täysin ole toteutunut.

Toinen asia, mikä on meille suomalaisille tärkeää, on isänmaallisuus siten, että pelisäännöt olisivat vähintäänkin samat kuin muissa lähimaissa. Olemme saaneet kuulla, että esimerkiksi Intiaan Ruotsi voi harjoittaa asevientiä, Suomi taas ei. Eli haluaisin kysyä arvoisalta ministeriltä: onko meillä ikään kuin selvät linjaukset, niin läpinäkyvät linjaukset tästä aseviennistä, että tällainenkin ihminen, joka ei kovin syvälle näihin asioihin ole perehtynyt, tietää, missä mennään, ja voidaan toimia siten, että Suomen etu ei vaarannu?

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! Heti alkuun haluan todeta, että kyllä tämän asekauppasopimuksen tavoite on tietysti hyvä. En sitä missään tapauksessa halua kyseenalaistaa enkä kritisoida.

New Yorkissa huhtikuussa 2013 tehty asekauppasopimus on ensimmäinen tavanomaisten aseiden kauppaa koskeva kansainvälinen sopimus. Sopimuksen tavoitteena on saada aikaan mahdollisimman tiukat yhteiset kansainväliset vaatimukset, joilla säännellään tavanomaisten aseiden kansainvälistä kauppaa ja parannetaan sen sääntelyä. Tätä sopimusta, joka meillä nyt on hallituksen esityksenä käsittelyssä, sovellettaisiin kaikkiin tavanomaisiin aseisiin, ampumatarvikkeisiin sekä osiin ja komponentteihin, ja tämä tulee voimaan, jos tämän sopimuksen 50 valtiota ratifioi.

Arvoisa puhemies! Minun mielestäni tavoite on ihan hyvä, että aseita ei joutuisi sellaisiin käsiin, joissa niitä käytetään omaa kansaa vastaan tai yleensäkin ihmisiä vastaan. Olen sen sijaan kuitenkin hieman huolissani siitä linjasta, jota Suomessa on ylläpidetty, ja haluan hivenen herättää keskustelua siitä, että meillä toimitaan EU:ssa hyvin erilaisilla pelisäännöillä tällä hetkellä. Kyllä puheissa usein kerrotaan, että EU:ssa on samanlaiset pelisäännöt aseviennissä, on sitten kyse Italiasta, Saksasta, Ranskasta, Suomesta, Ruotsista, mutta arki osoittaa kyllä aivan toista.

Haluan oikeastaan nostaa pohdintaan sen, kuinka paljon edelleen Euroopan unionissa eri maiden tämäntyyppistä kauppaa ohjaa kaksoisstandardi, kaksinaismoralismi. Jos muistamme, vielä 29. ja 30. marraskuuta 2010 Suomessakin levisivät valokuvat, joissa silloinen pääministerimme Kiviniemi istui Libyassa beduiiniteltassa, ja siitä pari kolme kuukautta myöhemmin helmikuussa 2011 alkoi Libyassa kansannousu, ja maaliskuun 17. päivänä YK antoi luvan suojella libyalaisia, Libyan kansaa, näiltä Libyan edustajilta, joiden seurassa myös meidän pääministerimme silloin istui, niin istuivat muutkin EU-maiden johtajat. Kyllä tätä toimintaa on ohjannut aikamoinen kaksinaismoralismi. Se ohjaa sitä minun mielestäni edelleen, tälläkin hetkellä. Täällä kyllä arvostellaan usein pieniä maita ja ollaan valmiita tekemään boikottia sinne ja tänne urheilukilpailuista lähtien, kunhan kyse on tarpeeksi pienestä kauppakumppanista ja yhteistyökumppanista, mutta kun kyse on suuremmasta toimijasta tai öljyvaltiosta, kyllä asenne on täysin toisenlaista.

Meillä Suomessa toimii maailman paras tarkkuuskivääreiden valmistaja. Yli 300 henkilöä työllistävä Sako on pitkäaikainen, perinteikäs yritys, joka on panostanut parhaaseen korkeaan laatuun. Riihimäellä tehdään vuosittain yli 75 000 asetta, joista valtaosa menee vientiin. Nyt tilanne on se, että meidän maamme asevientipolitiikka on toisenlaista kuin esimerkiksi Saksassa ja Italiassa. Sakohan kuuluu tänä päivänä maailman vanhimpaan perheyhtiöön, Beretta-konserniin, ja hieman hämmentyneenä olen seurannut sitä, millä tavalla me yhteisessä Euroopan unionissa näissä kysymyksissä toimimme. Kun Beretta-konsernilta tulee tarjouspyyntö, joka pitää sisällään aseita, joita tehdään Italiassa, aseita, joita tehdään Saksassa, ja maailman parhaita tarkkuuskivääreitä, jotka tehdään Suomessa, Italia ja Saksa ilmoittavat, että "asevienti ok", Suomi ilmoittaa "ei käy". Voi olla, että Suomen linja on oikea, mutta jos me toimimme Euroopan unionissa näin eri tavalla, niin tilanne on se, että meiltä lähtevät nämä työpaikat pois. Ei ole kuin ajan kysymys, kun Beretta-konserni toteaa, että emme voi hävitä näitä kaikkia kilpailuja sen takia, että siitä kokonaisuudesta, josta he tarjouksen tekevät, hyvin pieni osa tehdään Suomessa ja tämä suomalainen osuus, tarkkuuskiväärit, ei saa asevientilupaa. On vain ajan kysymys, kun ilmoitetaan, että siirretään näiden aseiden valmistus sitten Saksaan, Italiaan. Sieltä aselupia ja vientilupia edelleen saadaan.

Eli haluan herättää keskustelua siitä, että me voimme olla oikeassa ja me voimme olla tässä suunnannäyttäjiä, minun mielestäni se on hyvä, mutta meidän pitää kyllä tehdä kaikkemme sen eteen, että ainakin koko EU:n sisällä meillä on yhteinen politiikka, millä tavalla toimitaan. Toivon, että se politiikka ei ole sellaista, että kolmessa kuukaudessa, niin kuin Libyan kohdalla, asetelma muuttuu päälaelleen. Nämä samat valtiot lähettivät silloin Libyaan omia lentokoneitaan ja tekivät iskun niitä vastaan, joiden kanssa he vain kolmea kuukautta aiemmin istuivat beduiiniteltassa tyytyväisinä kättä paiskaten, vai miten se nyt meni?

Arvoisa puhemies! Toivon, että Suomi ei tuhoa omaa korkeaa osaamistaan sillä, että olemme asevientipolitiikassa erilaisella linjalla kuin muut Euroopan maat. Minulle käy tiukka linja, kunhan se tiukka linja on sama läpi koko Euroopan unionin.

Pekka Haavisto /vihr:

Arvoisa puhemies! Ensin on syytä onnitella hallitusta ja ministeri Tuomiojaa erityisesti siitä, että tämä kansainvälinen asekauppaa säätelevä sopimus on nyt saatu aikaan. Tiedän, että hallitus ja ministeri Tuomioja henkilökohtaisesti ovat tehneet paljon työtä aika pitkässä juoksussa tämän eteen, kun prosessi on lähtenyt vuonna 2006 liikkeelle. Tämä edustaa ehkä myöskin siinä mielessä uudentyyppisiä kansainvälisiä sopimuksia, että kansalaisyhteiskunta, kansalaisjärjestöt ovat olleet tämän luomisessa hyvin aktiivisia — kertoo paljon, että tänä päivänä myös kansalaisia kuullaan, kansalaisjärjestöjä kuullaan. Ne voivat olla aloitteellisia tämäntyyppisissä sopimuksissa, joista sitten tulee viime kädessä hallitusten välisiä sopimuksia.

On erittäin tärkeää, että tätä ennen kaikkea pienasekauppaa voidaan rajoittaa ajatellen konfliktialueita. Muistan joskus rauhantyössä Darfurissa kysyneeni, miten ennen näitä konflikteja siellä soviteltiin, miten kylien välisiä intressiristiriitoja järjesteltiin, ja silloin kerrottiin, että silloin täällä oli tällainen neuvottelumekanismi. Kun kysyin, mihin se sitten kaatui, niin se kaatui siihen, että kymmenvuotiailla pikkupojilla on aseet. Ei ole enää mitään keskusteltavaa, koska pienikin kaveri voi vetää liipaisimesta ja ampua sen sijaan, että hän kävisi mitään neuvottelua, kuka pääsee kaivolle ja kuka voi viedä karjan jollekin alueelle. Näin tavallaan asekauppa ja aseiden tulo jonnekin Darfurin tapaiselle alueelle on luonut aseellisen konfliktin sellaisista asioista, joista ennen oli neuvottelumekanismeja ja joista pystyttiin sopimaan.

Samalla tavalla voimme katsoa tuota merirosvoaluetta Adeninlahdella Somaliassa, Somalian ja Jemenin välissä. Joskus keskustellessani Jemenin hallituksen edustajien kanssa paheksuin sitä asekauppaa, jota käydään Jemenistä Somaliaan ja tällä tavalla tavallaan heitetään bensiiniä Somalian kriisiin, että käydään laitonta asekauppaa. Silloin Jemenin hallitus sanoi, että mitä ihmeen laitonta asekauppaa, että tämä on ollut meidän elämäntapamme vuosikymmeniä, ellei vuosisatoja. Tällä alueella myydään aseita niille, jotka niitä tarvitsevat, välitetään aseita. Toivottavasti tämä asekauppasopimus tuo näihin kriiseihin uusia rajoitteita asekaupalle ja uutta järkeä tähän globaaliin ongelmaan.

Olisin tässä puheenvuorossani vain kiinnittänyt yhteen asiaan huomiota eli olemassa olevien aseiden kohteluun ja säätelyyn. Kun tällä rajoitetaan kauppaa, niin on paljon kriisialueita, konfliktialueita, missä ovat aseet jo levinneet siviiliväestölle. Niitä piilotellaan majojen alla, ja entiset sotilaat saattavat muuttua ryösteleviksi joukoiksi sitten rauhankin tultua, ellei ole tällaisia aktiivisia aseriisuntaohjelmia. Englanniksi niitä kutsutaan hienosti DDR-ohjelmiksi — Disarmament, Demobilization and Reintegration — joissa siis riisutaan aseista, saadaan ihmiset rauhan kannalle ja saadaan heidät integroitua yhteiskuntaan.

Olisi hyvin tärkeää, että Suomi olisi myös näissä ohjelmissa mukana ja näitä tukemassa, koska nämä ohjelmat saavat sitten ne ihmiset rahasta luopumaan siitä aseestaan, he antavat sen tuhottavaksi ja saavat sitten koulutusta, saavat uuden elinkeinon, pääsevät integroitumaan tavalliseen elämään. Tällaisia entisiä taistelijoita, ex-taistelijoita, aseineen on monilla maailman konfliktialueilla edelleen, ja myöskin näihin olemassa oleviin aseisiin meidän pitäisi puuttua.

Pertti Salolainen /kok:

Herra puhemies! Minäkin yhdyn näihin onnitteluihin ministeri Tuomiojalle. Tämä on erittäin hyvä saavutus ja on juuri sellaista työtä, jota mielellään näkee Suomen tekevän kansainvälisillä kentillä. Tämä on todella merkittävä ja hyvä lopputulos.

Olen täällä salissa jo aikaisemmin kiinnittänyt huomiota siihen samaan asiaan, johon tässä aikaisemmin kiinnitettiin huomiota, eli siihen, että asevientipolitiikka Euroopan unionin alueella ei ole yhteneväistä. Tämä on varsin huolestuttava seikka, koska jos Italiasta voidaan viedä samoja aseita, mitä Suomesta ei voi viedä, niin tämä ei voi olla tarkoituksenmukaista. Sen vuoksi toivon, että hallitus nyt ryhtyy katsomaan tätä asiaa oikein vakavalla tavalla ja edistämään Euroopan unionin alueella yhtenäistä asevientipolitiikkaa ja asevientisäännöstöä niin, että jotkut maat eivät joudu kärsimään ja tässä tapauksessa Suomen aseteollisuus ei joudu tarpeettomasti kärsimään, vaikka se tekee muun muassa maailman parhaat tarkkuuskiväärit. Tämä seikka toivottavasti hallituksen työlistalle Euroopan unionin suuntaan.

Jussi Niinistö /ps:

Arvoisa puhemies! On pakko todeta, että nyt lähetekeskustelussa oleva hallituksen esitys asekauppasopimuksen hyväksymisestä on realistisempi hanke kuin tämän vaalikauden alussa läpi runnottu Ottawan sopimus, joka kielsi Suomelta edullisen ja tehokkaan puolustusaseen eli jalkaväkimiinat. Kyseessä on asejärjestelmä, jota ei voi korvata. Jalkaväkimiinojen suorituskykyä sen sijaan voidaan yrittää korvata, täysin se ei tule kuitenkaan onnistumaan. Se olikin suuren luokan strateginen virhe, joka jää historiaan Kataisen hallituksen aikaansaannoksena, joka osaltaan budjettileikkausten ohella tulee vaarantamaan itsenäisen ja uskottavan koko maan puolustuksemme.

Arvoisa puhemies! Toisin kuin edustaja Mustajärvi edellä antoi ymmärtää, Suomi ei harjoita asekauppaa kyseenalaisten maiden kanssa. (Markus Mustajärvi: Kyllä harjoittaa!) Muutenkin pelisääntöjen on oltava asevientipolitiikassa samat kaikille. Katsotaan vaikka Saksaa, Ruotsia tai EU-maita kokonaisuudessaan, kuten edustaja Heinonen oikein totesi ja mainitsi myös kaksoisstandardit, alalla vallitsevan kaksinaismoraalin. Maailman parantamisen ohella on syytä katsoa Suomen ja sen puolustusteollisuuden etua, esimerkiksi juuri Sakon tapausta, kun tällaisia asioita täällä salissa käsittelemme. Edustaja Heinonen pitikin aivan erinomaisen puheenvuoron, joka toivottavasti antoi ulkoministeri Tuomiojalle ajattelemisen aihetta.

Outi Mäkelä /kok:

Arvoisa puhemies! Yhdyn myös kehuihin, jotka koskevat edustaja Heinosen puheenvuoroa. Hän puhui monelta osin erittäin painavaa asiaa.

Tämän sopimuksen osalta voi toivoa, että todellakin tämä uusi lainsäädäntö ja yhtenäistäminen tuovat järkeä asekauppaan kansainvälisesti, mutta yhdyn niihin esiin tulleisiin huoliin siitä, että asekaupan ja aseviennin osalta Euroopassa on epäyhtenäinen käytäntö ja Suomi on tässä tilanteessa heikommassa asemassa muihin maihin verrattuna.

Edustaja Heinonen totesi, että on vain ajan kysymys, että asetuotanto Suomesta siirtyy kokonaan muualle, ja olen siitä todella huolissani. Ehkä joidenkin tavoite onkin, että aseiden valmistus Suomesta loppuu, mutta itse olen sitä mieltä, että meillä kuitenkin aseisiin liittyvä urheiluharrastus ja muu on huipputasolla ja sikäli sitä tukemaan myös tämä oma asetuotanto olisi hyvä varmistaa ja myös sitä kautta se pitkäaikainen osaaminen, jota meidän maassamme on kehitetty, olisi hyvä säilyttää Suomessa.

Seppo Kääriäinen /kesk:

Herra puhemies! Tietysti tässä pöydällä on nyt myönteinen asia ja ilman muuta myönteinen myös Suomen kannalta. Suomen aktiivisuus tässä oikeassa asiassa ja aika pienessä joukossa on saanut aikaan tällaisen globaalin, maailmanlaajuisen, lopputuloksen, toivottavasti ihan loppuun saakka. Ulkoministeri käytti hyvää vertausta, kun hän sanoi, että pienaseet kaikessa laajuudessaan ovat oikeastaan niitä todellisia joukkotuhoaseita. Se on minusta hyvin ilmaistu, mistä tässä todellisuudessa on tällä hetkellä kysymys ja on ollut kysymys.

Tässä olennaista on myös se, että kansallinen tasohan se ratkaisee tämän implementoinnin ja sen, kuinka tämä sopimus sitten käytännössä aikoinaan eri maissa tulee toteutumaan. Tässä suhteessa on syytä esittää myös vähän pelkoa siitä, että tapahtuu vuotoja, tapahtuu vuotoa koko ajan, että kaikki eivät toimikaan sillä tavalla kuin ehkä sovitaan, kun nimiä pannaan papereitten alle. Tähän vuotoon kannattaa kyllä kiinnittää huomiota.

Loppuun kaksi näkökohtaa:

Ensimmäinen on yhtyminen täällä monissa puheenvuoroissa tuotuihin toiveisiin siitä, että Suomen on pidettävä huoli siitä, että meidän oma tämän alan teollisuustuotanto on samalla viivalla Euroopan unionin alueella muitten kanssa, että me emme tässä ole sinisilmäisiä tarpeettomalla tavalla, vaan lähdemme siitä, että kontrolli pelaa, kaikilla on samat lähtökohdat ja suomalaiset saavat tässä suhteessa samat edut ja samat sanktiot näissä asioissa.

Toinen loppuhuomautus on se, että kyllähän tämä asekauppa ja luvattomat aseet ovat ihan olennainen osa tämän päivän kriisinhallintaa tilanteessa, missä on päästy jo kriisin jälkiselvittelyihin. Kun kriisinhallintaoperaatio on meneillään, sen aivan olennainen osa on se, että myös nämä aseet saadaan vähemmäksi ja kontrolliin.

Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa puhemies! Kaksinaismoralismista ja kaksoisstandardeista vielä edustaja Niinistölle ja miksei myöskin monelle muulle: On olemassa selvät maat, jonne on kielto viedä aseita, ja sitten on olemassa semmoiset epävakaat maat, jonne kuitenkin viedään, ja jos Suomi vie tai on vienyt esimerkiksi semmoisiin maihin kuin Turkkiin, Egyptiin, Saudi-Arabiaan, Jordaniaan, Omaniin ja Bahrainiin, niin kuinka esimerkiksi puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Niinistö voi olla varma siitä, miten ja missä lopullisessa paikassa näitä aseita käytetään, kun esimerkiksi sellaiset kansalaisjärjestöt, jotka ovat hyvinkin perehtyneitä näihin kysymyksiin, ovat hyvin vahvan ja perustellun epäilyksen tuoneet, että kaikki ei ole ihan kohdallaan? Ei siitä nyt niin pitkä aika ole, kun moni tässäkin salissa mukana olevista allekirjoitti julistuksen, että tämä aseiden vienti kyseenalaisiin maihin pitää saada kuriin. Olisi ihan mukava kuunnella nyt tänä päivänä, kun tästä asiasta keskustellaan, mikä niiden kyseisten poliitikkojen kanta on tänä päivänä.

Joka tapauksessa en ole ainakaan puheenvuorossa saanut vastausta, toivottavasti ministeriltä saan vastauksen siitä, että kun ollaan menossa käytännössä ja ollaan menty koko tämän eduskuntakauden ajan siihen suuntaan, että salailua ja salaamissopimuksia lisätään koko ajan Yhdysvaltain, Naton ja Israelin kanssa ja niin, että niiden yksipuolinen päätös salata asiakirja pätee myöskin Suomessa, niin kuinka se lisää sitten avoimuutta, kuinka se vähentää aseitten väärinkäyttöä ja niiden kulkeutumista semmoisiinkin maihin, joihin niiden ei pitäisi koskaan päätyäkään. Olisin kyllä kiitollinen, jos saan tähän ministeriltä vastauksen.

Pertti Salolainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Edustaja Mustajärvi on siinä oikeassa, että on todella erittäin tarkkaan seurattava, mitä tapahtuu aseille eri maissa, joihin niitä on viety. Nyt otetaan esimerkki siitä, mistä kulkeutuu tällä hetkellä aseita Syyrian oppositiovoimille ja mihin lopulta joutuvat nämä aseet, al-Qaidalle ja mille tahansa. Siis todella olette siinä aivan oikeassa, ettei tämä ole aivan yksinkertainen asia.

Mutta täällä minä olen halunnut korostaa, eräät muutkin, sitä, että EU:lla pitää olla yhteinen vientipolitiikka. Se, että jos yhdestä maasta voidaan viedä ja toisesta maasta ei voida viedä, ei voi olla oikein, vaan EU:lla pitää olla yhteiset standardit ja periaatepäätökset siitä, mihin maahan voidaan viedä ja minkälaisia aseita, sillä muuten tämä kohdistuu meille Suomessa epäedullisesti.

Ilkka Kantola /sd:

Arvoisa puhemies! Sota tuhoaa inhimillistä elämää, infrastruktuuria, inhimillisen kulttuurin aikaansaannoksia, sen me tiedämme, sota on kallista siltä kannalta, mutta sota on myös toimialue, joka synnyttää valtavasti teollisuutta, luo työpaikkoja. Sotatarviketeollisuus, aseteollisuus, on yksi suurimpia teollisuudenaloja, ja asekauppa on yksi suurimpia bisnesalueita. Siksi se sopimus, mikä nyt on aikaansaatu, on tietysti tavattoman merkittävä tämän bisneksen ja myös toimialan kannalta, kun puhutaan asekaupasta ja aseiden valmistamisesta.

Täällä on puhuttu kauniita sanoja Sako-tarkkuuskivääristä. En ole aseiden asiantuntija, mutta näissä puheenvuoroissa kuvastuu jotenkin se hieno suomalainen kunnianhimotaso, että kun jotakin laitetta oikein hyvin kehitetään, niin se on sitten laadultaan maailmanennätysluokkaa. Toivoisin, että sitä kunnianhimotasoa jatkossa Suomi ylläpitäisi myös silloin, kun puhutaan aseviennistä, jotta ne kriteerit, joilla Suomi lähtee viemään aseita, olisivat edelleen tiukkoja. Ajattelen, että tämä kansainvälinen asekauppasopimus toivottavasti helpottaa myös Euroopan unionissa paineita, niin että täällä voitaisiin nostaa sitä kriteeritasoa ja lähestyä sitä linjaa, joka Suomella on ollut, ettei Suomi joutuisi niihin vaikeuksiin, joista täällä on puhuttu.

Minusta edustaja Heinosen puheenvuoro, keskustelun käynnistäjä, oli hyvin tärkeä siinä mielessä, että yhteisen kriteeristön tulisi olla Euroopan unionissa, mutta ei niin, että lähtökohtaisesti Suomi lähtee tinkimään omistaan vaan että haetaan kansainvälistä pohjaa ja sitten Euroopan unionin kriteeristöä tiukennetaan.

Jussi Niinistö /ps:

Arvoisa puhemies! Edustaja Salolainen oikeastaan vei sanat suustani. Pitää olla yhteiset pelisäännöt, eikä koskaan tietenkään voi olla varma, mihin aseita päätyy. Asiaa on syytä seurata. Mutta edustaja Mustajärven mainitsemiin maihin ymmärtääkseni aika moni EU-maa, esimerkiksi Ruotsi, vie aseita, joten en ymmärrä, miksi Suomen pitäisi olla mallioppilas tässäkin asiassa.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! Kyllä tilanne on se, että jos vastakohdiksi laitetaan se, tingimmekö me omista periaatteista, ja se, haluammeko olla mallioppilaita tai suunnannäyttäjiä, näin voimme toimia, mutta silloin me menetämme sen korkean osaamisen, mitä meillä on. Minun mielestäni oikeampi tapa olisi toimia niin, että kaikki Euroopan maat otetaan pöytään ja tehdään yhteinen päätös. Mutta minä uskon niin, että esimerkiksi Italiaa vaikkapa siinä tilanteessa, kun Libya oli Gaddafin vallassa, olisi ollut mahdoton saada sellaiseen pöytään keskustelemaan diktaattoria vastaan toisella tavalla. Libya osti itsensä ulos esimerkiksi Lockerbien terrori-iskusta ja monesta muusta ja sai rahalla ja öljyllä hyväksynnän, joka muuttui pienessä hetkessä, ja minä pidän itse sitä erittäin valitettavana ja vakavana politiikkana, jos tämäntyyppistä Euroopassa vielä 2010-luvulla voi tapahtua.

Itse siis toivon, että meidän hallitus tekee työtä sen eteen, että koko Euroopan unionissa näissä asioissa olisi yhtenevä linja. Jos me olemme suunnannäyttäjiä, me menetämme ne yli 300 työpaikkaa, jotka meillä nyt on. Voi olla, että maailmasta tulee sitä myötä parempi, mutta ihmettelen esimerkiksi vasenryhmän edustajaa, jolle eivät suomalaiset teolliset työpaikat ole minkään arvoisia.

Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa puhemies! Tuo edustaja Heinosen loppulause olisi kyllä saanut jäädä sanomatta. Minä kohtuuhyvin tiedän suomalaisten asevalmistajien ammatillisen tason. Itse olen kohtuullisen pitkän aikaa käyttänyt niitä aseita, ja nyt tässä sitten, kun puhutaan näistä työpaikoista, jotka nekin ovat äärimmäisen tärkeitä työpaikkoja ja nimenomaan niille, jotka ovat niissä töissä, tämän kysymyksen ja kaksinaismoralismin alle haudataan valtavan paljon isommat asiat.

Kun te sanotte, että pitää tietää, mihin maihin mitäkin aseita viedään, kuinka niitä käytetään ja viedäänkö niitä siitä vielä eteenpäin, niin pitää tietää ja pitää pystyä valvomaan. Mutta kuinka te voitte tietää, kuinka te pystytte valvomaan, jos näitä salaamissopimuksia tehdään kuin liukuhihnalta? Teiltä viedään eväät siltä valvonnalta, niin viedään EU-mailta, niin viedään Suomeltakin, ja se on se oleellinen kysymys.

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja

Herra puhemies! Nämä kysymykset, joita täällä on nostettu, ovat sinänsä tärkeitä, ja varmasti on sopiva yhteys, jossa niitä käydään lävitse, mutta en haluaisi, että ne vievät pois huomiota siitä isosta asiasta, josta tässä on kysymys. Tässä on kysymys siitä, että me voisimme vähentää niitä päivittäisiä tuhansia kuolemia, jotka syntyvät siitä, että aseita kulkeutuu rikollisten tai niitä ihmisoikeusloukkauksiin, väkivaltaan käyttävien toimijoiden käsiin sen vuoksi, että meillä ei ole riittävän vahvaa kansainvälistä säännöstöä, joka ylläpitää avoimuutta ja kriteereitä sen suhteen ja vaatii kaikilta aseteollisuuden toimijoilta sitä, että ne varmistuvat siitä, että aseet eivät päädy vääriin käsiin. Tästä on kysymys.

Jos sitten tapahtuu tilanteita, joissa jokin kauppa jää sen vuoksi tekemättä, että meillä on sellainen epäilys, jota joku muu ei jaa, niin se on sitten harkittava ihan erikseen. Mutta en voi sille mitään, että kun edustaja Heinonen tuossa mainitsi tämän Libyan tapauksen ja Italian, niin ei kai hän suinkaan tarkoittanut sitä, että siinä tilanteessa olisi ollut sitten täysin perusteltua, että me olisimme vieneet aseita tälle diktaattorille, koska Italiakin niin teki. Näinhän ei voi olla. Mutta varmasti olemme kaikki samaa mieltä siitä, että tämäkin on yksi osa-alue, jossa Euroopan unionilla on aivan riittämättömästi tätä yhteisyyttä ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan. Mutta me olemme kuitenkin unionissa olleet yksimielisiä tästä sopimuksesta ja sen tärkeydestä.