Asia
Valtioneuvosto on antanut eduskunnalle selonteon Liikennepolitiikan
linjat ja liikenneverkon kehittämis- ja rahoitusohjelma
vuoteen 2020 (VNS 3/2008 vp).
Valiokuntakäsittely
Liikenne- ja viestintävaliokunta on antanut asiasta
mietinnön (LiVM 9/2008 vp).
Päätös
Eduskunta on
hyväksynyt selonteon johdosta seuraavat liikenne-
ja viestintävaliokunnan mietinnön mukaiset kannanotot:
1. Vaalikauden alussa laadittavasta liikennepoliittisesta
selonteosta on tehtävä pysyvä käytäntö.
2. Maankäytön ja liikenteen seudullista
ja valtakunnallista suunnittelua ja niihin liittyviä ohjausmenetelmiä on
kehitettävä määrätietoisesti,
jotta yhdyskuntarakenne eheytyy ja liikkumisen tarve vähenee. Kevyen
liikenteen tarpeet on otettava huomioon maankäytössä,
kaavoituksessa ja liikennesuunnittelussa ja kevyen liikenteen väylien
rahoitus on turvattava.
3. Maamme elinkeinoelämän kilpailukykyä verrattuna
kilpailijamaihin on parannettava alentamalla logistiikkakustannuksia.
Yhteistyössä EU:n ja Venäjän
viranomaisten kanssa on kiireellisesti ja molempien osapuolten kannalta
tasavertaisesti sujuvoitettava rajanylityskäytännöt
maamme itärajalla.
4. Joukkoliikenteen houkuttelevuutta on lisättävä kehittämällä lippujärjestelmiä,
joukkoliikenteen
palvelujen yhteensopivuutta, palvelutasoa ja luotettavuutta. Suurten
kaupunkiseutujen joukkoliikennetuki on otettava käyttöön
vuonna 2009.
5. Liikennesektorin on saavutettava Suomelle asetettavat
liikenteen päästövähennystavoitteet
edistämällä uusimman ajoneuvoteknologian
käyttöönottoa ja lisäämällä biopolttoaineiden
käyttöä ja kehittämistä sekä muuttamalla
autoilun verotusta nykyistä voimakkaammin päästövähennystavoitteita
tukevaksi.
6. Liikenneturvallisuustyötä on tehostettava
kokonaisvaltaisella turvallisuusohjelmalla, joka ulottuu maankäytön
ratkaisuista liikennekasvatukseen, ja jolla alennetaan pysyvästi
liikenteen onnettomuus- ja kuolleisuuslukuja. Liikennejärjestelmän
kehittämiseen liittyvät linjaukset ja ratkaisut
tulee aina arvioida erityisesti liikenneturvallisuuden kehittymisen
kannalta.
7. Paikannukseen perustuvien ruuhka- ja tienkäyttömaksujen
käyttömahdollisuudet tulee selvittää.
8. Perusväylänpitoon on osoitettava jo vaalikauden
kehyspäätöksessä liikenneverkon
riittävän kunnon ja tarpeellisen kehittämisen
turvaava rahoitus.
9. Liikenneinvestoinneista ja niiden rahoituksesta on päätettävä parlamentaarisesti
yhtä vaalikautta pidempinä kokonaisuuksina ja
siten, että rakentamisen volyymi on tasainen myös
hallituskausien taitteessa. Mahdollisuudet tie- ja liikennerahastojen
käyttämiseen on selvitettävä tällä hallituskaudella.