10 Sotilaallinen
maanpuolustus
16. Puolustusmateriaalihankinnat
(siirtomääräraha
3 v)
Momentin perusteluja muutetaan siten, että Puolustusvoimien
materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2006) -tilausvaltuuden
määrää lisätään
11 500 000 eurolla yhteensä 600 832 000 euroon.
Lisäksi PVKEH 2006 -tilausvaltuuden menojen
ajoitusta muutetaan siten, että tilausvaltuuden käytöstä saa
aiheutua valtiolle menoja vuoden 2007 loppuun mennessä enintään 177 106 000
euroa, vuoden 2008 loppuun mennessä enintään
344 105 000 euroa, vuoden 2009 loppuun mennessä enintään
461 165 000 euroa, vuoden 2010 loppuun mennessä enintään 527 732 000
euroa, vuoden 2011 loppuun mennessä enintään
584 832 000 euroa ja vuoden 2012 loppuun mennessä enintään
600 832 000 euroa.
Sen johdosta, että aikaisemmissa talousarvioissa
hyväksyttyjen ja jäljempänä mainittujen
tilausvaltuuksien perusteella ei kaikilta osin ole ollut mahdollista
tehdä sopimuksia, saa vuoden 2007 aikana tehdä sopimuksia
seuraavien tilausvaltuuksien sitomatta olevaa määrää vastaavasti
edellyttäen, että näistä sopimuksista
aiheutuvat vuotuiset maksut eivät ylitä tilausvaltuuksien
rahoitussuunnitelmissa esitettyjä rahamääriä.
Kyseisiä tilausvaltuuksia ovat Helikopterien huolto- ja
tukeutumisjärjestelmien kehittäminen (HTH), Pääkaupunkiseudun
puolustuksen kehittäminen (PPK), Puolustusvoimien tekninen
tutkimus ja tuotekehitys (TTK), Valmiusyhtymien varustamisen täydentäminen
(VYV 2), Merivoimien ja tiedustelun kehittäminen (PVKEH 2005),
Raskas raketinheitinjärjestelmä (MLRS) ja Puolustusvoimien
materiaalinen kehittäminen (PVKEH 2006).
21. Puolustusvoimien toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa
saa käyttää enintään
4 000 000 euroa puolustusvoimien toiminnallisista
tarpeista aiheutuvien palvelussuhdeasuntojen vuokraosuuksien
maksamiseen.
Vuoden 2007 talousarviossa myönnetyn maalilaitehankinnattilausvaltuuden
käyttötarkoitusta muutetaan siten, että tilausvaltuudella
voidaan rahoittaa myös hankittavien laitteiden tarvitsemat
välttämättömät pohjatyöt
ja asennukset.
Sen johdosta, että vuoden 2006 talousarviossa hyväksytyn
toimintamenojen tilausvaltuuden osalta ei kaikilta osin ole ollut
mahdollista tehdä sopimuksia vuonna 2006, saa vuoden 2007
aikana tehdä sopimuksia 151 000 euron
arvosta edellyttäen, että näistä sopimuksista
aiheutuvat vuotuiset maksut eivät ylitä vuoden
2006 toimintamenojen tilausvaltuuden rahoitussuunnitelmassa esitettyjä rahamääriä.
Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten,
että vuonna 2007 saa tehdä joukko-osastojen vaatetuksen
huoltopalveluita koskevia sopimuksia siten, että niistä aiheutuu
valtiolle menoja vuosina 2008-2014 enintään
9 804 000 euroa. Valtuuden käytöstä saa
aiheutua valtiolle menoja vuoden 2008 loppuun mennessä enintään
1 436 000 euroa, vuoden 2009 loppuun mennessä enintään
2 844 000 euroa, vuoden 2010 loppuun mennessä enintään
4 236 000 euroa, vuoden 2011 loppuun
mennessä enintään 5 628 000
euroa, vuoden 2012 loppuun mennessä enintään
7 020 000 euroa, vuoden 2013 loppuun mennessä enintään
8 412 000 euroa ja vuoden 2014 loppuun mennessä enintään
9 804 000 euroa.
50. Maanpuolustusjärjestöjen toiminnan
tukeminen
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään
lisäystä 160 000 euroa.
Momentin perusteluja täydennetään
siten, että määrärahaa saa käyttää myös
Suomen veteraanijärjestöjen yhteisistä toimitiloista
aiheutuviin vuokramenoihin.