06 Työvoimapolitiikan
toimeenpano
02. Palkkaperusteinen työllistämistuki
valtionhallinnolle
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään
lisäystä 7 000 000 euroa.
Momentin perustelujen toinen virke muutetaan siten, että määrärahaa
saa käyttää julkisesta työvoimapalvelusta
annetun lain (1295/2002) mukaisten palkkausmenojen ja työllistämisestä aiheutuvien
muiden menojen maksamiseen valtion virastoissa ja laitoksissa.
21. Työvoima-asiain paikallishallinnon toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
lisäystä 2 845 000 euroa.
25. Työvoimapalvelujen erityismenot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään
lisäystä 250 000 euroa.
Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten,
että määrärahaa saa käyttää myös
ulkomaalaislain (378/1991) 18 a §:n
mukaisen kielikokeen laatimisesta ja järjestämisestä aiheutuvien
menojen maksamiseen.
Momentin perustelujen toinen virke muutetaan siten, että määrärahaa
saa käyttää ammatinvalinnanohjaukseen
liittyvien tukitoimenpiteiden korvaamiseen sekä vajaakuntoisten
työhönsijoittumisen tukemiseen ja muiden vaikeasti työllistettävien
palveluun julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain, julkisesta
työvoimapalvelusta annetun valtioneuvoston asetuksen (1344/2002),
työttömyysturvalain (1290/2002) sekä julkiseen
työvoimapalveluun kuuluvista etuuksista annetun valtioneuvoston
asetuksen (1346/2002) mukaisesti.
Momentin perustelujen neljäs virke muutetaan siten,
että määrärahaa saa käyttää ryhmäpalveluna
järjestettävään työnhakuvalmennukseen
osallistuvien työttömien työnhakijoiden matkakustannusten
korvaamiseen julkiseen työvoimapalveluun kuuluvista etuuksista
annetun valtioneuvoston asetuksen mukaisesti.
27. Valmentavan työvoimakoulutuksen ja työvoimapalvelujen
hankinta
(arviomääräraha)
Momentilta vähennetään 4 250 000 euroa.
Lisäksi momentin perustelut muutetaan seuraaviksi:
Määrärahaa saa käyttää julkisesta
työvoimapalvelusta annetun lain mukaisesti hankittavaan valmentavaan
koulutukseen, julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain
3 luvun 1 §:n mukaisten työvoimapalveluja
täydentävien palvelujen hankintaan ja starttiselvitysten
hankintaan. Määrärahaa saa käyttää työnhaku-
ja ryhmävalmennuksesta aiheutuneiden tapaturmakorvausten
ja työnhaku- ja ryhmävalmennuksessa olevien ryhmävastuuvakuutusten
maksamiseen sekä Valtiokonttorin näistä perimien
hoitokulujen maksamiseen. Lisäksi määrärahaa
saa käyttää työnetsijätoimintakokeilun
järjestämiseen.
Vuonna 2003 saa tehdä julkisesta työvoimapalvelusta
annetun lain 6 luvun 5 §:n mukaisia valmentavan
koulutuksen hankintasopimuksia siten, että niistä saa
aiheutua valtiolle menoja vuoden 2003 jälkeen enintään
13 700 000 euroa. Julkisesta työvoimapalvelusta
annetun lain 3 luvun 1 §:n
mukaisten työvoimapalveluja täydentävien
palvelujen hankinnasta saa aiheutua valtiolle menoja vuoden 2003
jälkeen enintään 840 000 euroa.
29. Ammatillisen työvoimakoulutuksen hankinta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään
lisäystä 17 400 000 euroa.
Lisäksi momentin perustelujen toinen virke muutetaan
siten, että määrärahaa saa käyttää julkisesta
työvoimapalvelusta annetun lain mukaisesti hankittavaan
ammatilliseen koulutukseen.
Momentin perustelujen viides virke muutetaan siten, että vuonna
2003 saa tehdä julkisesta työvoimapalvelusta annetun
lain 6 luvun 5 §:n mukaisia ammatillisen koulutuksen
hankintasopimuksia siten, että niistä saa aiheutua
valtiolle menoja vuoden 2003 jälkeen enintään 57 000 000
euroa.
30. Palkkaperusteinen työllistämistuki
kunnille ja kuntayhtymille
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään
lisäystä 3 000 000 euroa.
Lisäksi momentin perustelujen toinen virke muutetaan
siten, että määrärahaa saa käyttää julkisesta
työvoimapalvelusta annetun lain mukaisten valtionapujen
ja lain 7 luvun 12 §:n edellyttämien
lisätukien maksamiseen.
50. Työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen osallistuvien
opintososiaaliset edut
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään
lisäystä 3 570 000 euroa.
Lisäksi momentin perustelujen toinen virke muutetaan
siten, että määrärahaa saa käyttää julkisesta
työvoimapalvelusta annetun lain mukaisten opintososiaalisten
etuuksien maksamiseen sekä työttömyyskassojen
hallintokulujen maksamiseen.
52. Työmarkkinatuki
(arviomääräraha)
Momentin perustelujen toinen virke muutetaan siten,
että määrärahaa saa käyttää työttömyysturvalain
sekä maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden
vastaanotosta annetun lain (493/1999) perusteella maksettavan
työmarkkinatuen ja ylläpitokorvausten maksamiseen.
63. Valtionapu työttömyyden lieventämiseen
(arviomääräraha)
Momentilta vähennetään 4 244 000 euroa.
Lisäksi momentin perustelujen toinen kappale
muutetaan seuraavaksi:
Määrärahaa saa käyttää työllistämistukien maksamiseen
julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain sekä sen
nojalla eräiden työllisyysmäärärahojen
käytöstä annetun valtioneuvoston asetuksen
(1345/2002) mukaisesti. Määrärahaa saa
käyttää ennen työllisyyslain
voimaantuloa palkattujen ja edelleen samassa työsuhteessa olevien
vajaakuntoisten henkilöiden palkkaamisesta aiheutuviin
menoihin. Määrärahaa saa käyttää myös
työelämävalmennuksesta aiheutuneiden
tapaturmakorvausten ja työelämävalmennuksessa
olevien ryhmävastuuvakuutusten sekä Valtiokonttorin
näistä perimien hoitokulujen maksamiseen.
64. Työllisyysperusteiset siirtomenot investointeihin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään
lisäystä 500 000 euroa.
65. Liikkuvuusavustus
(arviomääräraha)
Momentin perustelujen toinen kappale muutetaan seuraavaksi:
Määrärahaa saa käyttää julkisesta
työvoimapalvelusta annetun lain 10 luvun 1 §:n
mukaisesti työttömän tai työttömyysuhan
alaisen työnhakijan taloudelliseen tukemiseen, jos hän
hakee tai siirtyy työhön asuinpaikkakuntansa työssäkäyntialueen
ulkopuolelle. Julkiseen työvoimapalveluun kuuluvista etuuksista
annetun valtioneuvoston asetuksen 2 luvun 4 ja 5 §:ien mukaan työnhakijalle
voidaan myöntää liikkuvuusavustuksena
matkakustannusten korvausta Suomen alueella tehtävästä matkasta,
jonka hän tekee työpaikkaan tutustumista, palvelussuhteen
solmimista tai uuteen työpaikkaan siirtymistä varten.
77. Sijoitusmenot työllisyyden turvaamiseksi
(arviomääräraha)
Momentin perustelujen kolmas kappale muutetaan siten,
että määrärahaa saa käyttää eräiden työllisyysmäärärahojen
käytöstä annetun valtioneuvoston asetuksen
1 §:n mukaisiin valtion investointikohteisiin
sekä investoinneiksi katsottavien valtion hankinnoista
aiheutuvien menojen maksamiseen.