Pääluokka 24
ULKOASIAINMINISTERIÖN HALLINNONALA
01 Ulkoasiainhallinto
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 152 226 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
kunniakonsulien menoihin.
74. Talonrakennukset
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 5 045 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
valtiolle vuokrattujen tilojen peruskorjausluonteisten korjaus- ja
muutostöiden maksamiseen.
Vuonna 2002 saa tehdä käynnissä oleviin
talonrakennushankkeisiin liittyviä sitoumuksia siten, että niistä aiheutuu
valtiolle menoja vuonna 2003 enintään 3 364 000
euroa.
|
Käyttösuunnitelma:
|
|
Hanke |
Hyöty-ala |
Kustannusarvio |
Myönnetty |
Myönnetään |
|
|
m2
|
1 000 € |
€/m2
|
€ |
€ |
|
|
|
|
|
|
|
| 1. |
Uudisrakennushankkeet |
|
|
|
|
|
|
Pietari |
2 700 |
9 755 |
3 613 |
2 018 000 |
3 868 000 |
| 2. |
Peruskorjaushankkeet |
|
|
|
|
841 000 |
| 3. |
Nimetyille
hankkeille jakamaton
|
|
|
|
|
336 000 |
|
Yhteensä
|
|
|
|
|
5 045 000 |
87. Kiinteistöjen ja huoneistojen hankkiminen
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 3 364 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää rakennusten,
huoneistojen ja tonttien ostohinnan sekä kiinteistölainojen
korkojen ja kuoletusten maksamiseen.
Vuonna 2002 saadaan tehdä kiinteistöjen ja huoneistojen
hankkimista koskevia sopimuksia enintään 3 364 000
euron arvosta siten, että niistä saa aiheutua
valtiolle menoja aikaisintaan vuonna 2003.
30 Kansainvälinen
kehitysyhteistyö
50. Valtionapu Teollisen yhteistyön rahasto Oy:lle
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 841 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää korkotuen
maksamiseen Teollisen yhteistyön rahasto Oy:n (FINN-FUND)
ottamille luotoille.
Korkotukea saa maksaa yhtiön vuosina 1995-1998
ottamien, vuotuiselta määrältään enintään
25 221 529 euron suuruisten lainojen osalta. Korkotuen
määrä saa vastata enintään näistä lainoista
perittävien korkokustannusten ja kahden prosentin koron
erotusta.
Valtioneuvosto voi Teollisen yhteistyön rahasto Oy:stä annetun
lain (291/1979) 3 §:n 4 momentin,
sellaisena kuin se on laissa (116/1987), nojalla antaa
määräämillään
ehdoilla yhtiölle sitoumuksia siitä, että valtio
korvaa yhtiölle sen luotonanto- ja takaustoiminnassa mahdollisesti
syntyneitä tappioita sekä osake- ja osuussijoitusten
menetyksiä ja arvonalennuksia. Sitoumuksia saa antaa siten,
että niiden piiriin kuuluvien maksettujen luottojen, osake-
ja osuussijoitusten ja takausten yhteinen pääomamäärä saa
olla arvoltaan enintään 168 187 926 euroa
ja nostettujen ulkomaisten luottojen yhteinen pääoma
enintään 84 093 963 euroa.
66. Varsinainen kehitysyhteistyö
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 366 739 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää käyttösuunnitelmassa
yksilöidyistä käyttötarkoituksista
aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää aikaisemmin myönnettyjen
valtuuksien nojalla tapahtuviin maksatuksiin ja vuoden 2002 kuluessa
sovittavien maksujärjestelyjen aiheuttamiin menoihin.
Määrärahaa saa käyttää myös
kehitysyhteistyöhallinnon menojen maksamiseen, kun ne aiheutuvat
henkilökunnan koulutuksesta sekä kohdemaihin ja
kohdemaissa tehtävistä kehitysyhteistyöhallinnon
virkamatkoista sekä toimistoautomatiikan hankinnasta. Humanitaariseen apuun
tarkoitettuja määrärahoja saa käyttää myös
muiden kuin kehitysmaiden avustamiseen.
|
Käyttösuunnitelma:
|
€ |
|
|
|
| 1. |
Monenkeskinen
kehitysyhteistyö
|
114 000 000 |
| 2. |
Maa- ja aluekohtainen
kehitysyhteistyö
|
112 000 000 |
| --- |
----------------------------- |
----------- |
| 4. |
Maittain kohdentamaton kehitysyhteistyö |
41 239 000 |
| 5. |
Humanitaarinen
apu
|
37 000 000 |
| 6. |
Kehitysyhteistyön
suunnittelu ja tukitoiminnot sekä kehitysyhteistyöosaston
tiedotus
|
4 800 000 |
| 7. |
Kehitysyhteistyön
evaluointi ja sisäinen tarkastus
|
700 000 |
| 8. |
Tuki kansalaisjärjestöjen
kehitysyhteistyölle, Kehitysyhteistyön Palvelukeskukselle (KePa)
ja kehitysyhteistyötiedotukselle
|
37 000 000 |
| 9. |
Korkotuki |
20 000 000 |
|
Yhteensä
|
366 739 000 |
Vuoden 2002 aikana saa tehdä uusia kehitysyhteistyösopimuksia
ja antaa sitoumuksia, joista aiheutuu menoja vuoden 2002 jälkeisille
vuosille yhteensä enintään 410 496 000
euron arvosta.
|
Näitä myöntö-
ja sopimusvaltuuksia saa käyttää seuraavasti:
|
|
Valtuus: |
€ |
|
|
|
| 1. |
Monenkeskinen
kehitysyhteistyö
|
185 000 000 |
| 2. |
Maa- ja aluekohtainen
kehitysyhteistyö
|
136 500 000 |
| --- |
----------------------------- |
------- |
| 4. |
Maittain kohdentamaton
kehitysyhteistyö
|
40 558 000 |
| 5. |
Humanitaarinen
apu
|
- |
| 6. |
Kehitysyhteistyön
suunnittelu ja tukitoiminnot sekä kehitysyhteistyöosaston
tiedotus
|
3 027 000 |
| 7. |
Kehitysyhteistyön
evaluointi ja sisäinen tarkastus
|
- |
| 8. |
Tuki kansalaisjärjestöjen
kehitysyhteistyölle, Kehitysyhteistyön Palvelukeskukselle (KePa)
ja kehitysyhteistyötiedotukselle
|
13 455 000 |
| 9. |
Korkotuki |
31 956 000 |
|
Yhteensä
|
410 496 000 |
67. Taloudellinen, teollinen ja teknologinen yhteistyö kehitysmaiden
kanssa
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 2 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää avustusten
maksamiseen soveltuvuustutkimuksia, koulutusta ja asiantuntijapalveluiden
hankkimista varten. Vuonna 2002 saa tehdä TTT-yhteistyötä koskevia
sopimuksia enintään 2 000 000
euron arvosta.
50 Lähialueyhteistyö
66. Lähialueyhteistyö
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 35 320 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kotimaisten
ja kansainvälisten rahoituslaitosten ja järjestöjen
yhteydessä toimivien Keski- ja Itä-Euroopan
maiden kehitystä tukevien investointi-, teknisen avun ja
muiden rahastojen tukemiseen ja näiden rahastojen toteuttamien
hankkeiden rahoittamiseen sekä kahdenvälisten
hankkeiden suunnitteluun ja toteutuksen rahoittamiseen Venäjän
federaatiossa ja Baltian maissa. Määrärahaa
saa käyttää lähialuestrategian
mukaisiin ja EU:n pohjoisen ulottuvuuden kannalta tärkeisiin hankkeisiin
sekä Suomelle ulko- ja kauppapoliittisesti tärkeisiin
monenkeskisiin ja kahdenvälisiin hankkeisiin myös
niissä KIE- ja IVY-maissa, jotka eivät kuulu Suomen
kahdenvälisen avun varsinaisiin painopistealueisiin.
Määrärahaa saa käyttää myös
kansainvälisissä järjestöissä ja
rahoituslaitoksissa sekä kohdemaissa toimivien asiantuntijoiden
rahoittamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös
edellä mainittuun toimintaan liittyvien valtion kulutusmenojen
maksamiseen sekä enintään kuutta henkilötyövuotta
vastaavan henkilömäärän palkkaamiseen
määräaikaiseen työsopimussuhteeseen lähialueyhteistyön
koordinointiin, hankevalmisteluun, yhteisrahoitukseen, arviointiin
ja hallintoon sekä sen kehittämiseen liittyviin
asiantuntijatehtäviin.
Vuoden 2002 aikana saa tehdä Keski- ja Itä-Euroopan,
Venäjän ja muiden IVY-maiden avustamista koskevia
sopimuksia ja antaa sitoumuksia, joista aiheutuu menoja vuoden 2002
jälkeisille vuosille yhteensä enintään
21 000 000 euron arvosta.
99 Ulkoasiainministeriön
hallinnonalan muut menot
01. Euroopan parlamentin jäsenten palkkaukset
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 960 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Euroopan
parlamenttiin valittujen Suomen edustajien palkkausmenojen maksamiseen.
21. Tilapäinen edustus kansainvälisissä neuvotteluissa
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 6 725 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtio-
ja ministerivierailuista sekä kansainvälisiin
ja kansainvälisten järjestöjen Suomessa
pitämiin kokouksiin ja seminaareihin osallistumisesta aiheutuvien
menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös
tilapäisen työvoiman palkkioiden ja työnantajamaksujen
maksamiseen.
22. Suomalaisten rauhanturvajoukkojen ylläpitomenot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 50 748 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää rauhanturvaamislaissa
(514/1984) tarkoitetun rauhanturvaamishenkilöstön
palkkaus-, päiväraha-, muonanparannusraha- ja
koulutusmenojen ja valtion eläkemaksun sekä rauhanturvaamishenkilöstölle
palvelusajaksi otetun henkilövakuutuksen kustannusten korvaamiseen.
Nettobudjetoinnissa otetaan tulona huomioon YK:n suorittamat palkkausmenokorvaukset.
Siinä tapauksessa, että Suomelle esitetään pyyntö uuden
rauhanturvajoukon lähettämisestä kansainvälisiin
rauhanturvaamistehtäviin, ja Suomi päättää rauhanturvajoukon
asettamisesta, tai että Suomi päättää jatkaa
osallistumistaan jo käynnissä olevan operaation
seuraavaan vaiheeseen, saa näihin menoihin käyttää tälle
momentille myönnettyjä määrärahoja.
|
Käyttösuunnitelma:
|
€ |
|
|
|
| 1. |
YKSO:n menot (UNFICYP-operaatio) 30.6.2002
asti
|
100 000 |
| 2. |
Etiopia-Eritrean osaston menot (UNMEE-operaatio) 31.3.2002
asti
|
54 000 |
| 3. |
SOBH:n menot (SFOR-operaatio) 30.6.2002 asti |
2 362 000 |
| 4. |
Suomen Kosovon pataljoonan menot (KFOR-operaatio) 30.6.2002
asti
|
17 940 000 |
| 5. |
Yhteiset menot |
1 921 000 |
| 6. |
Varalla käynnissä olevien operaatioiden
lisämenoihin tai niiden jatkamiseen
|
20 565 000 |
| 7. |
Varalla mahdollisiin uusiin rauhanturvaamisoperaatioihin |
7 806 000 |
|
Yhteensä
|
50 748 000 |
23. Erityisasiantuntijoista aiheutuvat menot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 6 325 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ulkomaille
lähetettyjen määräaikaisten
työsopimus- ja virkasuhteisten eri ministeriöiden
toimialoille kuuluvia asioita hoitavien erityisasiantuntijoiden
ja heidän käyttöönsä asetettujen
apulaisten sekä EU-komissioon lähetettyjen asiantuntijoiden
palkkaus- ja eläkemenojen sekä muiden
heidän näissä tehtävissä toimimisestaan
aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää enintään
63 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen.
Lukumäärään ei sisälly
EU-komissioon palkattava henkilöstö.
25. Siviilihenkilöstön osallistuminen
kriisinhallintaan
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 7 482 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kriisinhallintatoimintaan
ulkomailla osallistuvasta suomalaisesta siviilihenkilöstöstä aiheutuvien
erityismenojen maksamiseen sekä sellaisiin rauhanturva-
ja kriisinhallintaoperaatioiden menojen maksamiseen, joihin rahoitus
saadaan kansainvälisiltä järjestöiltä tai
yhteenliittymiltä ja joihin Suomi osallistuu. Määrärahaa
saa käyttää myös siviilikriisinhallinnan
projekteihin ja koulutukseen Suomessa, vaalitarkkailijoiden aiheuttamien
menojen maksamiseen sekä siviilikriisinhallinnan tehtävissä toimivalle
henkilöstölle otetun henkilövakuutuksen
kustannusten korvaamiseen.
Mikäli Suomen hallitukselle esitetään
pyyntö lähettää siviilihenkilöstöä uusiin
operaatioihin ja Suomen hallitus päättää osallistua
operaatioon, siitä aiheutuvat menot maksetaan
tästä määrärahasta.
26. Tutkimus- ja kehittämistoiminta
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 2 103 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Kemiallisen
aseen kieltosopimuksen valvontalaitokselta ostettavien
palvelujen maksamiseen, valvontaseismologian projektin kulutusmenojen
ja sellaisen tutkimustoiminnan menojen, mukaan lukien tutkimusapurahojen,
maksamiseen, joka päämääriltään
palvelee Suomen harjoittamaa aseidenriisuntapolitiikkaa ja ihmisoikeuskysymyksiä sekä
ulko-
ja turvallisuuspolitiikan muuta toimikenttää sektoritutkimusmäärärahojen
puitteissa ja joka suoritetaan ulkoasiainministeriön välittömässä valvonnassa.
50. Eräät valtionavut
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 1 306 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen
käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille.
Kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedotukseen
varatusta määrärahasta osoitetaan Eurooppalainen
Suomi ry:lle 219 000 euroa ja Vaihtoehto EU:lle Tiedotuskeskus
ry:lle 51 000 euroa.
|
Käyttösuunnitelma:
|
€ |
|
|
| Kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedotus |
505 000 |
| Suomen YK-liitto
ry
|
210 000 |
| Suomen Pakolaisapu
ry
|
202 000 |
| Suomen toimikunta
Euroopan turvallisuuden edistämiseksi
|
109 000 |
| Suomen YK:n
lastenapu UNICEF ry
|
84 000 |
| YK:n Naisten
Kehitysrahasto,
Suomen Yhdistys ry
|
50 000 |
| Euroopan turvallisuus-
ja yhteistyökonferenssin toimintaa tukevat järjestöt
sekä ihmisoikeusjärjestöt
|
42 000 |
| SPR:n kansainvälisen
humanitaarisen oikeuden ja Geneven sopimusten tunnetuksi tekeminen
Suomessa
|
54 000 |
| Muut
kansainvälistä toimintaa harjoittavat
yhteisöt
|
50 000 |
|
Yhteensä
|
1 306 000 |
51. Hädänalaisten avustaminen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 39 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää konsulipalvelulain mukaan
hädänalaisessa asemassa olevien henkilöiden
kotiuttamisesta ja avustamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen,
tileistä poistoihin sekä avustuksien maksamiseen
ulkomailla.
66. Eräät jäsenmaksut ja rahoitusosuudet
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 69 509 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ulkoasiainministeriön
toimialaan liittyvien järjestöjen jäsenmaksujen
ja vapaaehtoisten rahoitusavustusten maksamiseen.
Suomi saa osallistua maailmanlaajuisen ympäristörahaston
kolmanteen lisärahoitukseen vuosina 2003-2006
enintään 29 433 000 eurolla.
67. Kansainvälisen ilmastosopimuksen alaisen yhteistyön
menot
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 841 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kansainvälisen
ilmastosopimuksen alaiseen yhteistyöhön kehitysmaiden
kanssa.
95. Kurssivaihtelut
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 17 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ulkoasiainministeriön
vahvistamien tilikurssien ja pankkien virallisten päivänkurssien
välisten laskennallisten kurssierojen kattamiseen.
Pääluokka 26
SISÄASIAINMINISTERIÖN HALLINNONALA
01 Sisäasiainministeriö
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 20 304 000 euroa.
22. Tietohallinnon yhteiset menot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 5 112 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää sisäasiainhallinnon yhteisen
tietoverkon ja yhteiskäytössä olevien tietojärjestelmien
ylläpito- ja kehittämismenoihin.
02 Ulkomaalaisvirasto
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 8 157 000 euroa.
05 Lääninhallitukset
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 48 682 000 euroa.
06 Rekisterihallinto
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 26 731 000 euroa.
07 Kihlakunnat
21. Kihlakunnanvirastojen yhteiset toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 40 494 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kihlakunnanviraston yhteisen
henkilökunnan palkkauksiin sekä yhteisiin toimitila-
ja muihin menoihin.
75 Poliisitoimi
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 501 837 000 euroa.
70. Viranomaisradioverkon rakentaminen ja käyttö
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 39 200 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää viranomaisradioverkon
rakentamiseen ja rakentamisen aikaisten käyttömenojen
maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää enintään
seitsemän henkilötyövuoden palkkaamiseen
projektitehtäviä varten.
Sisäasiainministeriö oikeutetaan tekemään
viranomaisradioverkon toteuttamiseen liittyviä sopimuksia
vuonna 2002 siten, että valtuuden käytöstä aiheutuvat
menot saavat olla vuonna 2003 enintään 19 500 000
euroa, josta rakentamiseen 2 000 000 euroa ja
käyttöön 17 500 000
euroa.
80 Pelastustoimi
21. Pelastustoimen toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 30 054 000 euroa.
Määrärahasta saa käyttää maksullisen
koulutustoiminnan liiketaloudellisten suoritteiden hintojen alentamiseen
enintään 404 000 euroa.
22. Erityismenot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 1 650 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää pelastustoimilain (561/1999)
75 §:n nojalla suoritettavien korvausten
maksamiseen, sekä toimintakustannuksiin, jotka aiheutuvat
ilma-alusten käytöstä pelastuspalveluun
ja siihen liittyvän hälytys- ja johtamisjärjestelmän
välittömien kustannusten korvaamisesta ilmailulaitokselle,
pelastushelikopteritoiminnan järjestämisestä,
metsäpalojen tähystystoiminnasta sekä kansainvälisen
hätäavun antamisesta ja vastaanottamisesta sekä siihen
varautumisesta. Määrärahaa voidaan käyttää myös
pelastustoimilain 86 §:n 2 momentin mukaisten erityisten
palon- tai onnettomuuden syiden tutkimusten aiheuttamien menojen
suorittamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
kansainvälisen avun antamiseen EU:n siviilikriisinhallintajärjestelmien
puitteissa sekä YK:n alaisena toimivan katastrofien arviointi-
ja koordinointiryhmän (UNDAC), NATO:n Euro-Atlanttisen kumppanuusneuvoston
(EAPC) asiantuntijoiden, Suomen pelastuspalvelun kansainvälisen komennuskunnan
(FRF) kahden- tai monenvälisistä komennuksista
johtuviin palkkaus- ja toimintakustannuksiin sekä sisäasiainministeriön määräämistä
kuntien
pelastustehtävistä lähialueilla
aiheutuviin toimintakustannuksiin.
|
Määräraha
on tarkoitus käyttää seuraavasti:
|
€ |
|
|
| Ilma-alusten
käyttö pelastuspalveluun
|
1 080 000 |
| Metsäpalojen
tähystystoiminta
|
286 000 |
| Kansainvälisen
hätäavun antaminen ja vastaanottaminen sekä siihen varautuminen
|
168 000 |
| Pelastustoimilain
86 §:n 2 momentin mukaiset tutkimukset
|
32 000 |
| Pelastustoimilain
75 §:n mukaiset korvaukset
|
84 000 |
|
Yhteensä
|
1 650 000 |
31. Valtionosuudet
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 4 390 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kunnille
palo- ja pelastustoimen kustannuksiin suoritettavista valtionosuuksista
ja -avustuksista annetun lain (560/1975) mukaisten valtionosuuksien
maksamiseen, sekä pelastustoimilain (561/1999) 74 §:n
mukaisten avustusten maksamiseen kunnille.
90 Rajavartiolaitos
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 181 736 000 euroa.
Nettobudjetoinnissa otetaan tulona huomioon EU:lta saatavat
tulot.
Määrärahaa saa käyttää myös
koneiden, laitteiden ja kaluston hankintamenojen maksamiseen sekä rakennusten,
rakenteiden ja kiinteistöjen perusparannuksesta ja uudisrakentamisesta aiheutuvien
menojen maksamiseen silloin, kun hankkeen hankintameno tai kustannusarvio
on alle 1 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää enintään 1 000 000 euroa
palvelussuhdeasuntojen liiketaloudellisin perustein määräytyvien
vuokrien alentamiseen. Määrärahaa saa
käyttää myös EU:n rahoittamiin
hankkeisiin.
70. Ilma- ja vartioalusten hankinta
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 4 710
000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää vuoden
2000 talousarviossa myönnetystä kahden vartiolaivan
tilausvaltuudesta aiheutuvien menojen maksamiseen sekä tarvittaessa
indeksien ja valuuttakurssien muutoksista aiheutuviin hankintasopimuksen
mukaisiin menoihin.
74. Rakentaminen
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 1 262 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää vuoden
2001 talousarviossa myönnetyn Raja- ja merivartiokoulun Imatran
toimipisteen perusparannukseen. Hankkeen kustannusarvio on 3 196 000
euroa.
97 Avustukset kunnille
31. Kuntien yleinen valtionosuus ja verotuloihin perustuvat
tasaukset
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 165 556 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kuntien
valtionosuuslain (1147/1996) mukaisen kuntien yleisen valtionosuuden
ja verotuloihin perustuvan tasauksen maksamiseen.
32. Kuntien yhdistymisavustukset ja kuntajako
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 6 365 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kuntajaosta
annetun lain (1196/1997) mukaisten yhdistymisavustusten
ja kuntajakoselvitysten kustannusten maksamiseen.
Vuoden 2002 aikana tehtävien ja vuoden 2003 alussa
voimaan tulevien kuntajaon muutosten yhteydessä voidaan
sitoutua maksamaan vuonna 2003 investointi- ja kehittämishankkeiden
tukea enintään 5 046 000 euroa.
34. Kuntien harkinnanvarainen rahoitusavustus
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 54 157 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kuntien
valtionosuuslain 13 §:n mukaisten harkinnanvaraisten
avustusten maksamiseen kunnille. Avustusta voidaan myöntää kunnalle,
joka ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten taloudellisten
vaikeuksien vuoksi on lisätyn taloudellisen tuen tarpeessa.
Siihen vaikuttavina tekijöinä otetaan huomioon
myös paikalliset erityisolosuhteet. Sisäasiainministeriö voi
asettaa avustuksen myöntämiselle ja käytölle
kunnan talouden tervehdyttämistä koskevia ehtoja.
35. Valtion korvaus edunvalvontapalvelujen tuottamisesta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 2 742 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää yleisen
edunvalvonnan järjestämisestä annetun
lain (443/1999) 6 §:ssä tarkoitettuihin
edunvalvontapalvelun tuottajille maksettaviin korvauksiin.
80. Korkotuet ja velkojen vakautuslainat kunnille
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 1 682 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kunnan
talouden vakauttamisesta ja kuntaselvityksestä annetun
lain (658/1994) mukaisten korkotukien maksamiseen.
98 Alueiden kehittäminen
43. Maakunnan kehittämisraha
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 16 591 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää lähinnä alueiden
elinkeinotoiminnan omaehtoiseen kehittämiseen, mukaanlukien
osaamiskeskustoiminta ja aluekeskusten kehittäminen.
Määräraha on alueiden kehittämisestä annetun
lain (1135/1993) 6 §:n mukainen aluekehitysraha.
61. Euroopan aluekehitysrahaston osallistuminen EU:n rakennerahasto-ohjelmiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 127 377 000 euroa.
Vuonna 2002 saa uusia myöntämispäätöksiä tehdä yhteensä 128 344 000
eurolla. Mikäli vuoden 2001 myöntämisvaltuutta
on jäänyt käyttämättä,
saa käyttämättä jääneestä osasta
tehdä myöntämispäätöksiä vuonna
2002.
Määrärahaa saa käyttää EU:n
ohjelmakauden 2000-2006 tavoiteohjelmia 1 ja 2 toteuttavien hankkeiden
sekä ohjelmien toteutukseen liittyvään
tekniseen apuun Euroopan aluekehitysrahastosta maksettavana
rahoitusosuutena.
Määrärahaa saa yhdessä hallinnonalojen
vastinrahoitusmomenttien määrärahojen
kanssa käyttää myös Euroopan
aluekehitysrahaston osarahoittamien ohjelmien toteuttamiseen tarvittavan
enintään 75 henkilötyövuotta
vastaavan henkilöstön palkkaamiseen teknisen avun
varoin.
Määräraha on alueiden kehittämisestä annetun
lain 6 §:n mukainen aluekehitysraha.
62. EU:n rakennerarahastojen valtion rahoitusosuus sisäasiainministeriön
osalta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 24 620 000 euroa.
Vuonna 2002 saa uusia myöntämispäätöksiä tehdä yhteensä 28 587 000
eurolla. Mikäli vuoden 2001 myöntämisvaltuutta
on jäänyt käyttämättä,
saadaan käyttämättä jääneestä osasta
tehdä myöntämispäätöksiä vuonna
2002.
Määrärahaa saa käyttää Euroopan
aluekehitysrahastosta ja Euroopan sosiaalirahastosta rahoitettavien,
tavoite 1 ja 2 -ohjelmien sekä Interreg- ja Urban-yhteisöaloitteiden
ja innovatiivisten toimien hankkeiden valtion rahoitusosuuden maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
teknisen avun ja edellä mainittujen ohjelmien toteuttamiseen
tarvittavan henkilöstön palkkaamiseen yhdessä momenteilla
26.98.61 ja 34.05.61 olevien EU-osuuksien kanssa.
Määräraha on alueiden kehittämisestä annetun
lain 6 §:n mukainen aluekehitysraha.
Pääluokka 28
VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA
01 Valtiovarainministeriö
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 24 960 000 euroa.
Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon EU:lta
saatavat tulot sekä Kapiteeli Oy:lle ja Senaatti-kiinteistöille
siirtyvän omaisuuden väliaikaisesta hallinnasta
valtiovarainministeriölle saatavat tulot.
22. Valtioneuvoston tietohallintoyksikön toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 5 560 000 euroa.
62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus valtiovarainministeriön
osalta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 172 000 euroa.
Vuonna 2002 saa tehdä myöntämispäätöksiä yhteensä 572 000
eurolla.
Määrärahaa saa käyttää Euroopan
aluekehitysrahastosta rahoitettavien Interreg-yhteisöaloitteiden
valtion rahoitusosuuden maksamiseen.
Määräraha on alueiden kehittämisestä annetun
lain (1135/1993) 6 §:n mukainen aluekehitysraha.
89. Osakkeiden
myyntijärjestelyt
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 841 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää osake-
ja muista omaisuusjärjestelyistä ja omaisuuden
hallinnoinnista aiheutuvien sekä valtionyhtiöiden
yksityistämiseen liittyvien menojen maksamiseen.
03 Valtion
taloudellinen tutkimuskeskus
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 3 468 000 euroa.
05 Valtiokonttori
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 33 062 000 euroa.
22. Valtion eläkelautakunnan toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 168 000 euroa.
07 Valtion maksamat
eläkkeet ja korvaukset
05. Vakinaiset eläkkeet, perhe-eläkkeet
sekä kuntoutustuet
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 2 637 190 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtion
eläkelain (280/1966) ja siihen liittyvän
lainsäädännön mukaisten eläkkeiden,
perhe-eläkkeiden, kuntoutustukien ja niiden lisien sekä viivästyskorotusten
ja mahdollisten oikeudenkäyntikulujen maksamiseen.
06. Ylimääräiset eläkkeet
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 21 380 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ylimääräisten
eläkkeiden myöntämiseen voimassa olevien
valtioneuvoston päätösten mukaisesti
sekä aiemmin myönnettyjen ylimääräisten
eläkkeiden maksamiseen.
Lisäksi määrärahasta saadaan
myöntää ylimääräisiä eläkkeitä ja
perhe-eläkkeitä Sotainvalidien Veljesliiton päätoimisille
huoltotehtävissä toimiville toimihenkilöille
sekä Kriminaalihuoltoyhdistyksen palveluksessa oleville
niille toimihenkilöille, joiden palkkaukseen myönnetään
valtionapua noudattaen soveltuvin osin valtion eläkelain,
valtion perhe-eläkelain ja rintamaveteraanien varhaiseläkelain
säännöksiä. Eläkkeestä vähennetään
samasta palveluksesta työntekijäin eläkelain
nojalla myönnettävä eläke.
Edelleen määrärahaa saa käyttää valtion
palveluksesta aiemmin ylimääräisen eläkkeen
saaneiden toimihenkilöiden määräaikaisten
eläkkeiden jatkamiseen sekä heidän jälkeensä myönnettävien
perhe-eläkkeiden maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää enintään
693 000 euroa ylimääräisistä taiteilijaeläkkeistä annetun valtioneuvoston
päätöksen (75/1974) mukaisten taitelijaeläkkeiden
ja ylimääräisistä sanomalehtimieseläkkeistä annetun
valtioneuvoston päätöksen (37/1977)
mukaisten sanomalehtimieseläkkeiden myöntämiseen
kuitenkin siten, että enintään saadaan
myöntää täyttä eläkettä vastaavina
35 ylimääräistä taiteilijaeläkettä ja
10 ylimääräistä sanomalehtimieseläkettä.
Lisäksi määrärahasta saadaan
käyttää enintään 9 000 euroa
eduskunnan kansliatoimikunnan myöntämien
ylimääräisten eläkkeiden maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää ylimääräisten
eläkkeiden ja perhe-eläkkeiden myöntämiseen
Maatalousseurojen Keskusliiton, sittemmin Maatalouskeskusten
liiton, ja niiden jäsenjärjestöinä toimineiden
maanviljelys- ja talousseurojen päätoimisesta
palveluksesta asutuslainsäädännössä annetun
toimivallan käyttämistä varten muodostetuissa
toimielimissä. Edellytyksenä on lisäksi, että henkilöllä on
tai olisi ollut oikeus eläkkeeseen valtion varoista tai
kunnallisesta eläkejärjestelmästä ns.
lisäeläketurvan mukaisesti ja että eläketurva
muutoin jäisi olennaisesti pienemmäksi siitä,
mitä se olisi ollut, jos asutustehtävissä palveltu
aika olisi luettu eläkeajaksi mainittuja eläkkeitä varten.
Eläke myönnetään sen määräisenä,
että se yhdessä Valtiokonttorin tai Kuntien eläkevakuutuksen
ja Eläkekassa Maan myöntämän
eläkkeen kanssa on yhtä suuri kuin Valtiokonttorin tai
Kuntien eläkevakuutuksen myöntämä eläke olisi
ollut, jos asutustehtävissä palveltu aika olisi
kokonaan luettu eläkeajaksi näitä eläkkeitä varten.
07. Muut eläkemenot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 37 370 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää korvausten
maksamiseen Kuntien eläkevakuutukselle eri lakien nojalla
valtion toimintojen kunnallistamisen yhteydessä suoritetuista
eläkejärjestelyistä ja Eläkekassa
Maalle siitä eläkemenojen lisäyksestä, mikä aiheutuu
asutustehtävissä palvellun ajan huomioon ottamisesta
eläkekassan myöntämässä eläkkeessä.
Edelleen määrärahaa saa käyttää korvausten
maksamiseen Nokia Telecommunications Oy:lle, Vapo Oy:lle, Vammas
Oy:lle ja Lapua Oy:lle siitä valtion eläkelain
tasoisen eläketurvan säilyttämisestä syntyvästä lisärasituksesta,
joka näille yhtiöille aiheutuu 31.8.1976 Televan,
31.12.1983 Valtion polttoainekeskuksen, 31.12.1990 Vammaskosken
tehtaan ja Lapuan patruunatehtaan palveluksessa olleen henkilöstön
siirrosta näiden yhtiöiden palvelukseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
korvausten maksamiseen yrityskauppojen tai vastaavien yritysten
omistuspohjan uudelleenjärjestelyjen yhteydessä tai
konsernin sisällä yhtiöstä toiseen vanhana
työntekijänä ennen 1.1.1994 siirretyn henkilön
työnantajalle sekä Patria Vammas Oy:n tai Patria
Lapua Oy:n palveluksesta yrityskauppojen, liikkeen luovutuksen tai
vastaavien uudelleenjärjestelyjen yhteydessä vanhana
työntekijänä siirretyn henkilön
työnantajalle, jolloin vanhana työntekijänä tarkoitetaan
31.12.1990 Vammaskosken tehtaan tai Lapuan patruunatehtaan palveluksesta
Vammas Oy:n tai Patruunatehdas Lapua Oy:n palvelukseen ja myöhemmin Patria-konserniin
siirtyneitä henkilöitä. Valtiokonttori
saa sopia vakuutusmatemaattisin perustein lasketusta eläkevastuiden
kertasuorituksesta. Lisäksi määrärahaa
saa käyttää eläkeoikeuden siirtämisestä Suomen
työeläkejärjestelmän ja Euroopan
yhteisöjen eläkejärjestelmän
välillä suoritettuihin eläkeoikeuksien
pääoma-arvojen siirtoihin valtion eläkejärjestelmästä asiaa
koskevan lain mukaisesti.
50. Tapaturmakorvaukset ja muut vahingonkorvaukset
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 32 603 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää tapaturmavakuutuslain
ja liikennevakuutuslain sekä mainittuihin korvausjärjestelmiin
liittyvän muun lainsäädännön
mukaisten korvausten maksamiseen, valtion palveluksessa olleiden
henkilöiden ja eräiden heihin verrattavien henkilöiden
kuoltua suoritettavan taloudellisen tuen maksamiseen, valtion virkamieslain
ja eroraha-asetuksen mukaisten erorahojen, toistuvien korvausten
ja koulutusrahojen maksamiseen sekä valtion palveluksessa
oleville virantoimituksesta tai työtehtävien
suorittamisesta aiheutuvien eräiden kustannusten ja vahinkojen
korvaamiseen, valtion liikelaitosten vahinkoturvajärjestelmästä suoritettavien
korvausten maksamiseen, rautatien käytöstä johtuvan
vahingon vastuusta annetun lain mukaisten korvausten maksamiseen
sekä Lapuan patruunatehtaan onnettomuuden tapaturmakorvausten
maksamiseen.
18 Verohallinto
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 318 046 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
Ajoneuvohallintokeskukselle maksettavien eräiden tieliikenteen
veroasioiden hoitoon liittyvien korvausten maksamiseen.
39 Eräät
siirrot Ahvenanmaan maakunnalle
30. Ahvenanmaan tasoitusmaksu
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 158 700 000 euroa.
Määrärahaa saa Ahvenanmaan valtuuskunnan
päätöksen mukaisesti käyttää Ahvenanmaan itsehallintolain
(1144/1991) mukaista tasoitusta ja tasoitusmäärää koskevien
ennakkomaksujen suorittamiseen. Kun tasoitus lain mukaan suoritetaan
jälkikäteen, saattavat tällöin
vielä vahvistamattomien tasoitusten määrät
nousta ennakkomaksuja suuremmiksi. Tämän johdosta
määrärahaa saa käyttää ennen
lopullisen tasoituksen vahvistamista myös lisäennakon
myöntämiseen varainhoitovuotta edeltäneiden
vuosien menoihin.
31. Verohyvitys
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 8 409 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Ahvenanmaan
itsehallintolain 49 §:n mukaisen verohyvityksen maksamiseen
Ahvenanmaan maakunnalle.
40. Arpajaisveron tuoton palauttaminen Ahvenanmaan maakunnalle
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 673 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää arpajaisveron
tuoton palauttamiseen Ahvenanmaan maakunnalle.
40 Tullilaitos
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 111 227 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
koulutusyhteistyöhön ja siitä aiheutuviin
menoihin Venäjän ja Baltian maiden kanssa sekä Interreg-hankkeiden
rahoitukseen.
52 Tilastokeskus
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 36 458 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
EU:n jäsenyyteen liittyvien tilastohankkeiden rahoitukseen.
60 Senaatti-kiinteistöt
70 Hallinnon kehittämiskeskus
80 Hallinnon
uudistaminen ja eräät henkilöstöhallinnon
tukitoimenpiteet
20. Kehittämis- ja koulutustoiminta
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 3 696 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää julkisen
hallinnon kehittämisen edellyttämien tutkimusten,
selvitysten sekä koulutus- ja muiden palvelujen tuottamis-
ja hankintamenojen sekä kehittämis- ja koulutustoiminnasta
aiheutuvien ulkomaanmatkamenojen maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää European Institute of Public
Administrationin kanssa tehdystä yhteistyösopimuksesta
aiheutuvien velvoitteiden maksamiseen ja ulkomailla tapahtuvaan
harjoitteluun ja koulutukseen. Määrärahaa
saa käyttää myös kansallisten ja
EU:n rahoittamien lähialueiden ja tulokasmaiden kehittämishankkeiden
organisointiin ja niihin osallistumisen organisointiin ja hanketyön kehittämiseen.
Lisäksi määrärahaa saa käyttää EU-yhteistyöhön
hallinnon kehittämisessä.
Määrärahasta saa käyttää enintään
1 608 000 euroa valtioneuvoston 26.5.2000 tekemässä periaatepäätöksessä tarkoitettuihin
hankkeisiin, joiden tavoitteena on edistää yhteistoimintaa
ja yhteisiä ratkaisuja sähköisen asioinnin
ja tietoturvallisuuden kehittämisessä, julkisten
hankintojen sähköistämisessä ja
julkisen sektorin tuottaman tiedon sähköisessä jakelussa.
Määrärahaa saa käyttää enintään
336 376 euroa ohjelmistolisenssien hankintaan.
Määrärahaa saa käyttää noin
7 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän
palkkaamiseen määräaikaisiin tehtäviin.
21. Henkilöstön sopeuttamisen tukeminen
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 169 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää hallinnon
rationalisoinnin yhteydessä tarvittavista henkilöstön
uudelleen sijoittamisen tukitoimista aiheutuviin menoihin.
23. Työsuojelun edistäminen
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 892 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää työsuojelurahastoa vastaavan
järjestelyn (laki työsuojelurahastosta 407/1979)
toteuttamiseksi valtionhallinnossa työsuojelututkimukseen,
työsuojelukoulutukseen, työsuojelutietojen keräämiseen
ja työsuojelua koskevaan tiedottamiseen sekä valtiotyönantajan
ja sen palveluksessa olevan henkilöstön välisten
työelämän suhteiden edistämistä tarkoittavaan
tutkimukseen, koulutukseen ja tiedotukseen. Määrärahalla
saa palkata enintään viittä henkilötyövuotta
vastaavan määrän henkilöstöä määräaikaisiin
työsopimussuhteisiin tehtäviin tällä määrärahalla
rahoitettavia tutkimusprojekteja varten.
24. VEL-perusteinen ja varhaiskuntoutustoiminta
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 3 868 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtion
eläkelain (280/1966) mukaisten kuntoutuksesta
aiheutuvien muiden etuuksien kuin kuntoutustukien maksamiseen,
Valtiokonttorin varhaiskuntoutuksesta antamien ohjeiden mukaiseen
toimintaan sekä kuntoutustoiminnan tutkimuksesta, kehittämisestä ja
koulutuksesta aiheutuviin menoihin.
Vuonna 2002 saa tehdä VEL-perusteiseen ja varhaiskuntoutukseen
liittyviä sitoumuksia siten, että niistä aiheutuu
valtiolle menoja vuonna 2003 enintään 589 000
euroa.
25. Valtion henkilöstöjärjestelyt
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 570 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää lakkautuspalkkalain (182/1931)
mukaisten lakkautuspalkkojen maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
ennen vuotta 1992 päätetyn viraston toiselle paikkakunnalle siirron
johdosta työpaikan järjestämiseen henkilölle,
joka ei ole voinut siirtyä viraston uudelle sijaintipaikkakunnalle.
60. Valtion maksu koulutus- ja erorahastosta johtuvista
menoista
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 588 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää koulutus-
ja erorahastosta annetun lain (537/1990) 4 §:n
2 momentin mukaisen valtion maksun maksamiseen koulutus- ja erorahastolle.
81 Eräät
hallinnonaloittain jakamattomat menot
01. Euroopan unionin kansallisten asiantuntijoiden palkkaukset
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 1 177 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Euroopan
unionin toimielimissä toimivien suomalaisten kansallisten asiantuntijoiden
palkkaus- ja sosiaaliturvakustannusten maksamiseen. Määrärahalla
saa palkata enintään 25 henkilötyövuotta
vastaavan määrän henkilöstöä määräaikaisiin
kansallisten asiantuntijoiden tehtäviin.
02. Eräät muut palkat ja virkasuhteen
ehtoja koskevat päätökset
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 168 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää välttämättömän
lisähenkilökunnan palkkausten maksamiseen sellaisissa
tapauksissa, joissa henkilöstön lisätarve
ei ole ollut tiedossa varsinaista talousarvioesitystä laadittaessa,
sekä valtiovarainministeriön tekemistä virkasuhteen
ehtoja koskevista päätöksistä aiheutuvien
menojen maksamiseen.
22. Nettobudjetoitujen virastojen toiminnan kehittäminen
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 2 350 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää vuoden
2000 tilinpäätöksessä ylijäämäisten
tulomomenteille nettobudjetoitujen virastojen atk- ja muiden toiminnan
ohjausjärjestelmien kehittämisestä aiheutuvien
palveluiden hankintaan sekä investointimenojen maksamiseen.
23. Arvonlisäveromenot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 820 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää muiden
kuin erikseen arvonlisäverovelvollisten valtion virastojen
ja laitosten tavaroiden ja palvelujen ostoihin sisältyvien
arvonlisäveromenojen maksamiseen.
24. Kehitysyhteistyöstä ja lähialueyhteistyöstä aiheutuvat
arvonlisäveromenot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 7 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kehitysyhteistyöhön ja
Keski- ja Itä-Euroopan maiden avustamiseen käytettyjen
ja kotimaasta hankittujen palvelujen ostoihin sisältyvien
arvonlisäveromenojen maksamiseen.
95. Lakiin tai asetukseen perustuvat menot, joita varten
talousarvioon ei ole erikseen merkitty määrärahaa
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 17 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää sellaisten
lakiin tai asetukseen perustuvien menojen maksamiseen, joita varten
talousarvioon ei ole erikseen myönnetty määrärahaa.
96. Edeltä arvaamattomat tarpeet
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 168 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää sellaisten
edeltä arvaamattomista tarpeista aiheutuvien
välttämättömien menojen maksamiseen,
joita varten talousarviossa ei ole määrärahaa.
82 Korvaukset
rahastoille ja rahoituslaitoksille
41. Takauskorvaukset eläkekassa Tuelle
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 2 782 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Eläkekassa
Tuen Osuuskunta Eka-yhtymälle antaman lainan valtion takauksesta
aiheutuviin menoihin.
44. Isäntämaakorvaus Pohjoismaiden Investointipankille
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 4 256 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää sen
taloudellisen hyödyn korvaamiseksi, minkä Suomen
Pohjoismaiden Investointipankin isäntämaana katsotaan saavan.
84 Kansainväliset
rahoitusosuudet
66. Kansainvälisille rahoituslaitoksille annettujen
sitoumusten lunastaminen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 253 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kansainvälisille
rahoituslaitoksille jäsenyyden perusteella vuosina 1982-1986
annettujen sitoumusten lunastamiseen sekä lunastamisesta
aiheutuvien kustannusten maksamiseen. Määrärahaa
saa myös käyttää vuoden 1986
jälkeen annettujen sitoumusten lunastamisen yhteydessä aiheutuvien
valuuttakurssitappioiden ja lunastamiskustannusten maksamiseen.
68. Suomen maksuosuus Pohjoismaiden Ympäristörahoitusyhtiön
pääomasta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 1 235 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Pohjoismaiden
Ympäristörahoitusyhtiön peruspääoman
korotuksen vuonna 2002 suoritettavan ensimmäisen erän maksamiseen.
Pohjoismaiden Ympäristörahoitusyhtiön
peruspääoman korottamiseen saadaan sitoutua siten,
että vuosina 2002-2007 yhtä suurina vuotuiserinä maksettava
Suomen osuus korotuksesta on yhteensä enintään
7 400 000 euroa.
90 Suomen
maksuosuudet Euroopan unionille
66. Maksut Euroopan unionille
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 1 348 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Euroopan
unionille suoritettavien arvonlisäveropohjaan ja bruttokansantuloon
perustuvien Suomen maksuosuuksien maksamiseen.
99 Muut valtiovarainministeriön
hallinnonalan menot
51. Metallirahamenot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 56 700 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää euromääräisten
metallirahojen valmistuksesta tehtyjen sopimusten mukaisten valmistus-,
rahoitus- ja varastointikustannusten, markkamääräisten
metallirahojen takaisinlunastuksesta, varastoinnista ja hävityksestä aiheutuvien
menojen ja juhlarahoista aiheutuvien menojen maksamiseen.
Momentille kuuluvia tuloja ovat euromääräisten
metallirahojen liikkeeseenlaskusta ja niiden lyöntioikeuksien
luovutuksesta, markkamääräisten metallirahojen
metalliseosten myynnistä ja juhlarahojen myynnistä aiheutuvat
tulot.
63. Verosta vapautuksen johdosta takaisin maksetut verot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 3 700 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää veron
takaisin maksamiseen tapauksissa, joissa maksuvelvollinen on sosiaalisista
tai muista veronhuojennussäännöksissä taikka
verosopimuksissa tarkoitetuista syistä valtiovarainministeriön,
verohallituksen tai tullihallituksen päätöksen
nojalla oikeutettu saamaan takaisin jo maksetun veron. Lisäksi määrärahaa
saa käyttää tuomioistuimen päätöksellä palautettavaksi
määrättyjen verojen, korkojen ja oikeudenkäyntikulujen
maksamiseen tapauksissa, joissa vastaavaa tulo- tai muuta
momenttia ei ole käytettävissä.
95. Valtion saatavien turvaaminen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 60 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtion
laina- ja takaussaatavien perintään ja näiden
sekä perintöomaisuuden turvaamiseen ja hoitoon
samoin kuin aiheettomasti maksettujen etuuksien takaisin perimisestä ja
valtion takautumisoikeuden käyttämisestä aiheutuvien
menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös
kiinteistön tai muun omaisuuden ostamiseen konkurssi- tai pakkohuutokaupassa
tai muussa realisointijärjestelyssä, milloin se
on valtion laina-, takaus- tms. saatavien turvaamiseksi tarpeen,
sekä valtiolle näin tulleen omaisuuden hoidosta
ja realisoinnista aiheutuvien menojen maksamiseen.
96. Hallinnon kehittämiskeskuksen kiinteistömenojen
korvaaminen
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 505 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Hallinnon
kehittämiskeskuksen käytössä olevien
Munkkiniemen toimitilojen kiinteistömenojen korvaamiseen.
Pääluokka 29
OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA
01 Opetusministeriö
10. Eräiden valtion kiinteistöjen käyttö ja
kunnossapito
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 1 290 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opetusministeriön hallinnassa
olevien kiinteistöjen käytöstä,
kunnossapidosta, korjauksista ja niihin liittyvistä lisärakennushankkeista
sekä vuokrista aiheutuvien menojen maksamiseen.
Momentin käyttötarkoitukseen liittyviä sitoumuksia
saa vuonna 2002 tehdä siten, että niistä vuoden
2002 jälkeen aiheutuvat menot ovat yhteensä enintään 840 000
euroa.
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 19 413 000 euroa.
22. Kehittämistoiminta
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 4 645 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opetusministeriön hallinnonalan
kehittämis-, kokeilu-, suunnittelu-, tutkimus-
ja tiedotustoiminnasta, niihin liittyvästä kansainvälisestä yhteistyöstä sekä eri
hallinnonalojen
yhteishankkeista aiheutuvien toimintamenojen ja avustusten maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
digitaalisen opetusmateriaalin tuotannon tukemiseen sekä kulttuuriperinnön
digitointiin ja muihin sisältötuotantoa palveleviin
tarkoituksiin.
Määrärahaa saa käyttää myös
EU:n hyväksymien muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien
tutkimus-, koulutus- ja kulttuurihankkeiden maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
enintään viittä henkilötyövuotta
vastaavan henkilöstön palkkaamiseen määräaikaisiin
tehtäviin.
26. Eräät kopiointi- ja käyttöoikeuskorvaukset
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 4 880 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää tekijänoikeuslakiin (404/1961)
perustuvien kopiointi- ja muiden käyttökorvausten
sekä kopiointia, tallennusta ja käyttöoikeuksia
koskevan tiedotus- ja tutkimustoiminnan menojen maksamiseen.
50. Eräät avustukset
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 503 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Svenska
Finlands folkting -toiminnan valtionavusta annetun lain (902/1985)
mukaisten avustusten ja käyttösuunnitelmassa yksilöityjen
muiden avustusten maksamiseen.
|
Käyttösuunnitelma:
|
€ |
|
|
| Svenska Finlands
folkting -toiminnan valtionapu, mistä 80 000
euroa utbildningsdelegationin sekä muihin toiminta- ja
toimistomenoihin
|
345 000 |
| Paasikivi-Seura |
13 000 |
| Eräiden
siirtoväen sankarihautojen hoito
|
15 000 |
| Kaatuneiden
muiston vaaliminen sekä luovutetun alueen hautausmaiden
kunnostaminen
|
130 000 |
|
Yhteensä
|
503 000 |
62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus opetusministeriön
osalta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 60 943 000 euroa.
Vuonna 2002 saa uusia myöntämispäätöksiä tehdä yhteensä 63 015 000
eurolla. Mikäli vuoden 2001 myöntämisvaltuutta
on jäänyt käyttämättä,
saa käyttämättä jääneestä osasta
tehdä myöntämispäätöksiä vuonna
2002.
Määrärahaa saa käyttää Euroopan
aluekehitys- ja sosiaalirahastosta rahoitettavien tavoite 1, 2 ja
3 -ohjelman sekä Interreg ja Urban-yhteisöaloitteiden
ja pilottihankkeiden valtion rahoitusosuuden maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
teknisen avun ja edellä mainittujen ohjelmien toteuttamiseen
tarvittavan henkilöstön palkkaamiseen yhdessä momenteilla
26.98.61 ja 34.05.61 olevien EU-osuuksien kanssa.
Määräraha on alueiden kehittämisestä annetun
lain (1135/1993) 6 §:n mukainen aluekehitysraha.
05 Kirkollisasiat
21. Ortodoksisen kirkollishallituksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 1 665 000 euroa.
50. Eräät avustukset
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 387 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää käyttösuunnitelmassa
yksilöityjen avustusten maksamiseen. Suomen Merimieskirkolle
myönnettävästä avustuksesta
saa käyttää enintään
152 000 euroa Antwerpenin ja Hampurin merimieskirkkojen
rakennusavustuksiin ja rakennuslainojen hoitoon edellyttäen,
että evankelis-luterilaisen kirkon keskusrahasto suorittaa
vastaavat osuudet.
|
Käyttösuunnitelma:
|
€ |
|
|
| Eräät
avustukset ortodoksisen kirkkokunnan seurakunnille ja laitoksille
|
152 000 |
| Avustus
Suomen Merimieskirkolle
|
235 000 |
|
Yhteensä
|
387 000 |
07 Opetushallitus
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 18 136 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
oppimateriaalin kehittämiseen sekä ruotsinkielisen
ja muun vähälevikkisen oppimateriaalin tuottamiseen. Määrärahasta
käytetään 253 000 euroa avustuksena
saamelaiskäräjille jaettavaksi saamenkielisen
oppimateriaalin tuottamista varten.
08 Kansainvälinen
yhteistyö
22. Venäjän ja Itä-Euroopan
instituutin toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 751 000 euroa.
25. Kansainvälinen kulttuuriyhteistyö
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 7 369 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää menoihin,
jotka aiheutuvat osallistumisesta kansainvälisten järjestöjen
toimintaan ja pohjoismaiseen kulttuuriyhteistyöhön
sekä kulttuurisopimusten ja vaihto-ohjelmien toimeenpanosta.
Määrärahasta saadaan myöntää ulkomaille
suuntautuvan kulttuuri- ja sivistystoiminnan edellyttämiin
palkkaus- ja ohjelmamenoihin tarkoitettuja avustuksia ja apurahoja
henkilöille ja yhteisöille, jotka edistävät
opetus-, tiede- ja kulttuurivaihtoa sekä Suomen kulttuurin
tunnetuksi tekemistä ulkomailla. Määrärahaa
saa lisäksi käyttää määräaikaisen henkilöstön
palkkaamiseen enintään kolmea henkilötyövuotta
vastaavasti.
50. Eräät avustukset
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 4 962 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää käyttösuunnitelmassa
yksilöidyistä käyttötarkoituksista
aiheutuvien avustusten maksamiseen.
|
Käyttösuunnitelma:
|
€ |
|
|
| Kulttuuri-instituuttien
toiminta
|
2 959 000 |
| Kansainväliseen
levitykseen tarkoitettujen julkaisujen tukeminen
|
253 000 |
| Eräiden
kulttuuri- ja koulutusyhteistyötä tekevien ulkomaanyhdistysten
toiminta
|
1 750 000 |
|
Yhteensä
|
4 962 000 |
66. Rahoitusosuudet kansainvälisille järjestöille
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 2 496 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Unescon
ja muiden hallitustenvälisten monenkeskisen sivistyksellisen
yhteistyön järjestöjen ja ohjelmien jäsenmaksujen
ja rahoitusosuuksien maksamiseen.
10 Yliopisto-opetus
ja -tutkimus
21. Yliopistojen toimintamenot
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 1 090 137 000 euroa.
Määrärahasta saa käyttää täydennyskoulutuksen
hintojen alentamiseen enintään 1 490 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
yliopistojen opettajille, tutkijoille ja opiskelijoille myönnettävien
tutkimusta ja koulutusta edistävien apurahojen maksamiseen
sekä opiskelijoille opintoihin liittyvän harjoittelun
järjestämiseen.
Vuoden 2002 aikana saa tehdä sellaisia yliopistojen
tiloja lisääviä vuokrasopimuksia, joista
aiheutuu menoja vasta vuoden 2002 jälkeen siten, että tilojen
lisäys on enintään 5 000 m2.
22. Yliopistolaitoksen yhteiset menot
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 22 843 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää yliopistoja
koskevan tutkimus-, arviointi-, selvitys- ja kehittämistoiminnan,
näihin liittyvän kansainvälisen yhteistyön
sekä työllistymistä edistävän
toiminnan, esiopetusuudistukseen liittyvän pätevöittämiskoulutuksen
ja opettajien kouluttajien täydennyskoulutuksen menojen
maksamiseen.
|
Käyttösuunnitelma:
|
€ |
|
|
|
| 1. |
Tutkimus-, kehittämis-
ja julkaisutoiminta
|
9 081 000 |
| 2. |
Yliopistojen
yhteinen atk-toiminta ja tietoliikenneyhteydet
|
10 061 000 |
| 3. |
Korvaus Helsingin
yliopiston rahastoille
|
673 000 |
| 4. |
Yliopistojen
alueellinen kehittäminen
|
3 028 000 |
|
Yhteensä
|
22 843 000 |
Määrärahaa saa käyttää yliopistojen
käyttöön tarkoitetun oppimateriaalin
kustannustoiminnan sekä opetuksen ja tutkimuksen toimintaedellytysten
turvaamiseksi tarvittavien menojen ja avustusten maksamiseen.
Määrärahasta voidaan suorittaa Helsingin
yliopiston rahastoille 673 000 euroa korvauksena suomen-
ja ruotsinkielisten almanakkojen ja kalenterien julkaisemisen yksinoikeuden
poistamiseksi lain (1195/1994) johdosta.
Määrärahaa saa käyttää 209
henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön
palkkaamiseen määräaikaisiin
tehtäviin.
23. Kansainvälisen henkilövaihdon keskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 7 703 000 euroa.
Määrärahasta käytetään
2 802 000 euroa opiskelija-, harjoittelija-, nuoriso-
ja asiantuntijavaihtoon myönnettäviin stipendeihin,
apurahoihin ja avustuksiin, 1 676 000 euroa ulkomaisissa
yliopistoissa palvelevien suomalaisten ulkomaanlehtoreiden ja vierailevien
professorien sekä muiden ulkomailla toimivien opetushallintoviranomaisten,
yhteensä enintään 47 henkilöä, palkkoja
varten soveltuvin osin ulkomailla työskentelevien Suomen
kielen ja kulttuurin yliopistonopettajien ohjesäännön
mukaisesti ja ulkomailla tapahtuvan suomen kielen ja kulttuurin opetuksen
järjestämiseen.
Määrärahasta saa käyttää enintään
144 000 euroa maksullisen palvelutoiminnan tukemiseen.
24. Harjoittelukoulujen toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 67 144 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
oppilasavustuksista aiheutuvien menojen sekä maksullisen
kouluruokailun tarjoamisesta henkilökunnalle ja opetusharjoittelijoille
aiheutuvien menojen maksamiseen.
88. Osakkeiden
hankinta
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 336 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Joensuun
yliopiston toimesta valtiolle merkittävien Joensuun Tiedepuisto
Oy:n osakkeiden hankintaan. Osakeyhtiön valtiolle
kuuluvia osakkeita hallinnoi Joensuun yliopisto.
Määräraha on alueiden kehittämisestä annetun
lain 6 §:n mukainen aluekehitysraha.
20 Ammattikorkeakouluopetus
22. Ammattikorkeakoululaitoksen yhteiset menot
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 4 886 000 euroa.
Määräraha on tarkoitettu ammattikorkeakoulujen
tietoyhteyksien ja -verkon (FUNET), korkeakoulukirjastojärjestelmien,
ammattikorkeakoulujen seurannan ja arvioinnin tietokannan (AMKOTA),
ammattikorkeakoulujen opiskelijavalintajärjestelmän
sekä ammattikorkeakoulujen muiden vastaavien yhteisten
menojen keskitettyyn maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää enintään
neljää henkilötyövuotta vastaavan
henkilöstön palkkaamiseen.
25. Ammattikorkeakoulujen kehittäminen
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 4 579 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ammattikorkeakoulujen
arvioinnista, ammattikorkeakoulututkimuksesta ja muista selvitys-
ja kehittämishankkeista aiheutuvien suunnittelu-, käynnistämis-
ja toimintamenojen ja avustusten maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää myös EU:n hyväksymien muiden
kuin rakennerahastoista rahoitettavien tutkimus- ja koulutushankkeiden
maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää enintään
neljää henkilötyövuotta vastaavan
henkilöstön palkkaamiseen.
30. Valtionosuus ja -avustus kunnallisten ja yksityisten
ammattikorkeakoulujen käyttökustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 319 846 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ammattikorkeakouluopinnoista
annetun lain (255/1995) ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
annetun lain (635/1998) mukaisen valtionosuuden ja -avustuksen
sekä ammattikorkeakoulujen opettajankoulutuksen valtionavustuksen
maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää ammattikorkeakouluopinnoista
annetun lain 23 §:n mukaiseen ylimääräiseen
valtionavustukseen ammattikorkeakoulujen tukiohjelmaan, tutkimus-
ja kehitystyöhön sekä muihin kehittämishankkeisiin, tuloksellisuusrahoitukseen
ja opiskelijoiden harjoittelun tukemiseen enintään
21 652 000 euroa.
Määrärahasta saa käyttää enintään
2 523 000 euroa avoimen ammattikorkeakouluopetuksen tukemiseen.
40 Yleissivistävä koulutus
21. Valtion yleissivistävän koulutuksen
toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 39 200 000 euroa.
Määrärahasta saa käyttää enintään
1 177 000 euroa maksullisen palvelutoiminnan tukemiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
EU:n Eurooppa-koulujen opettajien ja hallintohenkilökunnan palkkausmenojen
maksamiseen. Lisäksi määrärahaa
saa käyttää valtion yleissivistävien
oppilaitosten kansainvälistämiseen, maahanmuuttajien
täydentävään opetukseen, vammaisten
lasten koulujen palvelu- ja kehittämiskeskustoimintaan,
avustuksina oppimisympäristöjen kehittämiseen
ja tietoverkkojen rakentamiseen sekä tieto- ja viestintätekniikan
hyväksikäyttöön opetuksessa
ja opiskelussa.
25. Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 1 703 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää yleissivistävän
koulutuksen kokeilu-, tutkimus- ja kehittämishankkeista
aiheutuvien suunnittelu-, käynnistämis- ja toimintamenojen
ja avustusten maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää myös EU:n hyväksymien
muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien tutkimus- ja koulutushankkeiden
maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää enintään
neljää henkilötyövuotta vastaavan
henkilöstön palkkaamiseen.
30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän
koulutuksen käyttökustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 1 592 549 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opetus-
ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) mukaisten
valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen. Määrärahaa
saa lisäksi käyttää kuntien
valtionosuuslain mukaisten verotuloihin perustuvan valtionosuuksien
tasauksen ja siirtymätasauksen maksamiseen kunnille.
Määrärahasta saa käyttää enintään
3 855 000 euroa avustuksina oppimisympäristöjen
kehittämiseen ja tietoverkkojen rakentamiseen sekä tieto-
ja viestintätekniikan hyväksikäyttöön
opetuksessa ja opiskelussa sekä opetusministeriön määräämin
perustein opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain
42 §:n mukaisina avustuksina enintään
8 241 000 euroa avustusten maksamiseen oppilaitosten
kokeilu- ja kehittämistoimintaan ja oppilaitosten kansainvälistämiseen,
kunnalle tai rekisteröidylle yhdistykselle Ruotsissa rajakuntien
yhteistoimintaan perustuvasta suomalaisoppilaiden koulunkäynnistä aiheutuviin
kustannuksiin, ulkomailta muuttaneiden oppilaiden tukiopetuksen
järjestämiseen sekä avustuksen maksamiseen
saamenkielisten, romanikielisten ja vieraskielisten oppilaiden äidinkielen
opetuksen järjestämiseen ja ulkomailta palaavien
suomalaisten oppilaiden ulkomailla hankkiman kielitaidon ylläpitämiseen
peruskoulussa ja lukiossa.
Määrärahaa saa käyttää Suomen,
Norjan ja Ruotsin välillä yhteistyöstä ulkomaanopetuksen alalla
tehdyn sopimuksen mukaisten menojen maksamiseen. Määrärahasta
saa käyttää enintään
136 000 euroa taiteen perusopetusta antavien
oppilaitosten harkinnanvaraisiin valtionavustuksiin.
Taiteen perusopetuksen asukaskohtaisen valtionosuuden perusteena
käytettävä yksikköhinta on 1,4
euroa asukasta kohti. Valtionosuuden laskennallisena perusteena
käytettävä tuntimäärä on
musiikin perusopetuksessa enintään 1 505 000
ja muussa tuntiperusteisen valtionosuuden piiriin kuuluvassa taiteen
perusopetuksessa enintään 69 044 tuntia.
34. Valtionosuus yleissivistävien ja ammatillisten
oppilaitosten sekä ammattikorkeakoulujen perustamiskustannuksiin
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 67 550 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää perusopetuksen,
lukiokoulutuksen, taiteen perusopetuksen, ammatillisen koulutuksen
ja ammattikorkeakoulujen opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
annetun lain (635/1998) sekä peruskoulujen, lukioiden,
musiikkioppilaitosten, ammatillisten oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen
opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (705/1992)
mukaisten perustamishankkeiden sekä peruskoulun, lukion
ja yleisen kirjaston valtionosuuksista ja -avustuksista annetun
lain (1112/1978) mukaisten perustamiskustannusten, eräiden
ammatillisten oppilaitosten valtionosuuksista ja -avustuksista sekä korkotukilainoista
annetun lain (1075/1975) mukaisten perustamiskustannusten
sekä ammatillisten oppilaitosten rahoituksesta annetun
lain (494/1983) mukaisten perustamiskustannusten valtionosuuksien
ja -avustusten maksamiseen.
Vuonna 2002 saa myöntää valtionosuutta
perustamishankkeille siten, että hankkeista aiheutuvat
valtionosuudet ovat tammikuun 2002 kustannustasossa yhteensä enintään
44 000 000 euroa. Valtionosuuksista
ja -avustuksista yhteensä enintään 9 000 000
euroa saa myöntää toteutusaikaisena.
Vuonna 2002 saa edellisen lisäksi vahvistaa laajuuksia
sellaisille perustamishankkeille, joille valtionosuus tullaan myöntämään
vuonna 2003 tai sen jälkeen siten, että arvio
hankkeista aiheutuvista valtionosuuksista vuoden 2002 tammikuun
kustannustasossa on yhteensä enintään
45 000 000 euroa.
35. Yleissivistävän koulutuksen valtionosuuksien
loppuerät
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 13 623 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opetus-
ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (705/1992) 49 §:n
mukaisten peruskoulujen, lukioiden ja musiikkioppilaitosten valtionosuuksien
loppuerien maksamiseen.
51. Valtionavustus järjestöille
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 521 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää avustusten
maksamiseen kodin ja koulun yhteistyöstä huolehtiville järjestöille,
Kerhokeskus-koulutyön tuki ry:lle, koulun vapaan harrastustoiminnan
tukemiseen, Kesälukioseura ry:lle ja eräiden vaihto-oppilasjärjestöjen
toiminnan tukemiseen.
60 Ammatillinen
koulutus
21. Valtion ammatillisen koulutuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 28 100 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
ammatillista koulutusta järjestävien valtion oppilaitosten kansainvälistämiseen,
oppimisympäristöjen kehittämiseen ja
tietoverkkojen rakentamiseen sekä tieto- ja viestintätekniikan
hyväksikäyttöön opetuksessa
ja opiskelussa, maahanmuuttajien tukiopetukseen, valtion erityisopetusta
antavien oppilaitosten palvelu- ja kehittämiskeskustoimintaan
sekä työnantajille maksettaviin koulutuskorvauksiin.
24. Työssäoppiminen ja harjoittelutoiminta
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 3 027 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää toisen
asteen ammatillisen koulutuksen työssäoppimisen
rahoittamiseen, työssäoppimiskäytäntöjen
kehittämiseen ja opiskelijoiden palkkaamiseen harjoittelijoiksi.
25. Ammatillisen koulutuksen kehittäminen
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 1 899 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ammatillisen
koulutuksen kokeilu-, tutkimus- ja kehittämishankkeista
aiheutuvien suunnittelu-, käynnistämis- ja toimintamenojen
ja avustusten maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää myös EU:n hyväksymien
muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien tutkimus- ja koulutushankkeiden
maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää enintään
kolmea henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön
palkkaamiseen.
30. Valtionosuus ja -avustus ammatillisen koulutuksen
käyttökustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 374 028 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opetus-
ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) mukaisten
valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen.
Määrärahasta saa käyttää enintään
5 976 000 euroa opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun
lain 42 §:n 1 momentin ja opetusministeriön
määräämin perustein 42 §:n
2 momentin mukaisten avustusten maksamiseen sekä Örebron
kuulovammaisten oppilaitoksen suomalaisten ammatillisen koulutuksen
opiskelijoiden kustannusten kattamiseen.
Määrärahasta saa käyttää enintään
1 161 000 euroa avustuksina oppimisympäristöjen
kehittämiseen ja tietoverkkojen rakentamiseen sekä tieto-
ja viestintätekniikan hyväksikäyttöön
opetuksessa ja opiskelussa.
31. Valtionosuus oppisopimuskoulutukseen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 88 449 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opetus-
ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998)
ja sen muuttamisesta annetun lain (1186/1998) mukaisten
valtionosuuksien maksamiseen. Oppisopimusopiskelijoiden enimmäismäärä ammatillisessa
lisäkoulutuksessa vuonna 2002 on 18 000.
35. Ammatillisen koulutuksen valtionosuuksien loppuerät
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 13 455 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opetus-
ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (705/1992) 49 §:n
mukaisten kunnallisten ja yksityisten ammatillisten oppilaitosten
valtionosuuksien loppuerien maksamiseen.
37. Valtionavustus kiinteistöjen hankintaan
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 570 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtionavustuksen maksamiseen
Hyvinkään kaupungille ja Helsingin kaupungille
aiemmin myönnettyjen valtuuksien nojalla oppilaitosten
kiinteistöistä aiheutuviin pääomakustannuksiin.
87. Kiinteistöjen hankinta
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 1 650 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtion
tekemän kauppasopimuksen perusteella kunnallistetun Vaasan
teknillisen oppilaitoksen sekä Vaasan yliopiston yhteisten
laboratoriotilojen kauppahinnan ja koron maksamiseen.
69 Ammatillinen
lisäkoulutus ja vapaa sivistystyö
21. Opetusalan koulutuskeskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 336 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Opetusalan
koulutuskeskuksen palvelutoiminnan tukemiseen.
22. Opetustoimen henkilöstökoulutus
ja eräät muut menot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 13 657 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opetustoimen
henkilöstön lisäkoulutuksesta, ammattitutkintojen
ja kielitutkintojen kehittämisestä sekä lähialueyhteistyöstä ja
erityisryhmien koulutuksesta aiheutuviin menoihin ja avustuksiin.
25. Aikuiskoulutuksen kehittäminen
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 3 253 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää aikuiskoulutuksen kokeilu-,
tutkimus- ja muista kehittämishankkeista aiheutuvien menojen
ja avustusten maksamiseen. Lisäksi määrärahaa
saa käyttää EU:n muista kuin rakennerahastoista
rahoittamista tutkimus- ja koulutushankkeista aiheutuvien menojen
ja avustusten maksamiseen. Määrärahaa saa
käyttää myös enintään
12 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön
palkkausmenojen maksamiseen.
30. Valtionosuus kansalaisopistojen käyttökustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 72 008 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää vapaasta
sivistystyöstä annetun lain (632/1998)
mukaisen valtionosuuden maksamiseen. Määrärahasta
saa käyttää lain 14 §:n
mukaisiin kehittämisavustuksiin, avustuksina oppimisympäristöjen
kehittämiseen ja tietoverkkojen rakentamiseen sekä tieto-
ja viestintätekniikan hyväksikäyttöön
opetuksessa ja opiskelussa sekä tietoyhteiskunnan koulutushankkeisiin,
mukaan lukien opintosetelikokeilu, sekä ylimääräisiin
avustuksiin yhteensä enintään 1 682 000
euroa. Valtionosuuteen oikeuttavia laskennallisia tunteja on 2 012 000.
Tuntikiintiön estämättä määrärahaa
saa käyttää oikaisupäätöksistä aiheutuvien
valtionosuuksien maksamiseen.
31. Valtionosuus ja -avustus ammatilliseen lisäkoulutukseen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 96 237 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opetus-
ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) mukaisten
valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen. Määrärahasta
saa käyttää enintään 25 335 000
euroa mainitun lain 43 §:n 3 momentin mukaisten
valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen. Määrärahaa
saa lisäksi käyttää ammatillisten
kurssikeskusten muuttumisesta ammatillisiksi aikuiskoulutuskeskuksiksi
annetun lain (761/1990) mukaisten toimitiloista aiheutuvien
vuokrien korvaamiseen sekä vuokratiloja korvaavien omien
tilojen hankinnan valtionavustuksiin enintään
8 107 000 euroa. Määrärahasta
saa käyttää enintään
505 000 euroa avustuksina tietoyhteiskunnan kehittämishankkeisiin
sekä edellisiin vuosiin kohdistuviin loppusuorituksiin
ja oikaisuihin. Valtionosuuteen oikeuttavia laskennallisia opiskelijatyövuosia on
6 147.
32. Valtionavustus
ammatillisen aikuiskoulutuksen järjestämiseen
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 24 319 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ammatillisen
aikuiskoulutuksen järjestäjille myönnettävän
valtionavustuksen maksamiseen.
33. Ammatillinen lisäkoulutus
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 3 397 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opetus-
ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta annetun
lain mukaisesti lääninhallitusten ammatillisen
lisäkoulutuksen rahoituksesta annetun lain (1138/1996)
mukaisesti tekemien ammatillisen lisäkoulutuksen koulutushankintojen maksamiseen
mukaan lukien yliopistojen ja vakinaisten ammattikorkeakoulujen
lyhytkestoinen täydennyskoulutus. Määrärahaa
saa käyttää myös väliaikaisen
koulutuksen aikaisempiin vuosiin kohdistuvien loppusuoritusten maksamiseen.
35. Aikuiskoulutuksen loppuerät
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 6 391 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opetus-
ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) mukaisten
maksamatta olevien valtionosuuksien ja -avustusten loppuerien
maksamiseen.
50. Valtionosuus kansanopistojen käyttökustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 44 045 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää vapaasta
sivistystyöstä annetun lain (632/1998)
mukaisen valtionosuuden maksamiseen. Määrärahasta
saa käyttää yhteensä enintään
1 346 000 euroa lain 14 §:n
mukaisiin kehittämisavustuksiin ja avustuksina oppimisympäristöjen
kehittämiseen ja tietoverkkojen rakentamiseen sekä tieto-
ja viestintätekniikan hyväksikäyttöön
opetuksessa ja opiskelussa ja ylimääräisiin
avustuksiin. Valtionosuuteen oikeuttavia laskennallisia
opiskelijaviikkoja on 280 000. Opiskelijaviikkokiintiön estämättä määrärahaa
saa käyttää oikaisupäätöksistä aiheutuvien
valtionosuuksien maksamiseen.
51. Valtionosuus ammatillisten erikoisoppilaitosten käyttökustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 14 565 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opetus-
ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) mukaisen
valtionosuuden maksamiseen. Valtionosuuteen oikeuttavia
laskennallisia tunteja on 315 196.
52. Valtionosuus ja -avustus aikuiskoulutuksen perustamiskustannuksiin
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 1 345 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opetus-
ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) mukaisten
ammatillisen aikuiskoulutuksen ja vapaan sivistystyön perustamishankkeiden
valtionavustusten maksamiseen.
Vuonna 2002 saa myöntää perustamishankkeisiin
valtionavustusta yhteensä enintään 1 850 000
euroa. Edellisen lisäksi vuonna 2002 saadaan määrätä valtionavustuksen
enimmäismääriä sellaisille perustamishankkeille,
joille valtionavustus tullaan myöntämään
vuonna 2003 tai sen jälkeen siten, että arvio
hankkeista aiheutuvista valtionavustuksista on vuoden 2002 tammikuun
kustannustasossa yhteensä enintään 1 500 000
euroa.
53. Valtionavustus järjestöille
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 7 289 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää avustusten
maksamiseen Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry:lle, Marttaliitto
ry:lle ja Käsi- ja taideteollisuusliitto ry:lle ja niiden
edelleen jaettavaksi piiri- tai jäsenjärjestöilleen,
Finlands svenska Marthaförbund rf:lle, Sami Duodji ry:lle,
Karjalan Liitto ry:lle, järjestöille vapaaseen
sivistystyöhön, Naisjärjestöjen
Keskusliitto ry:lle, Naisjärjestöt Yhteistyössä -yhteenliittymälle
sekä Snellman korkeakoululle ja Kriittiselle korkeakoululle.
55. Valtionosuus opintokeskusten käyttökustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 12 135 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää vapaasta
sivistystyöstä annetun lain (632/1998)
mukaisen valtionosuuden maksamiseen. Määrärahasta
saa käyttää lain 14 §:n
mukaisiin kehittämisavustuksiin ja tietoyhteiskunnan kansalaisvalmiuksien
lisäämiseen, mukaan lukien opintosetelikokeilu, muihin
kehittämishankkeisiin ja ylimääräisiin avustuksiin
yhteensä enintään 673 000 euroa. Valtionosuuteen
oikeuttavia laskennallisia opetustunteja on 175 800. Tuntikiintiön
estämättä määrärahaa
saa käyttää oikaisupäätöksistä aiheutuvien
valtionosuuksien maksamiseen.
56. Valtionosuus kesäyliopistojen käyttökustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 3 474 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää vapaasta
sivistystyöstä annetun lain (632/1998)
mukaisen valtionosuuden maksamiseen. Määrärahasta
saa käyttää lain 14 §:n
mukaisiin kehittämisavustuksiin ja tietoyhteiskuntaohjelman
kehittämishankkeisiin, mukaan lukien opintosetelikokeilu,
sekä ylimääräisiin avustuksiin
yhteensä enintään 336 000 euroa.
Valtionosuuteen oikeuttavia laskennallisia opetustunteja on 81 800.
Tuntikiintiön estämättä määrärahaa
saa käyttää oikaisupäätöksistä aiheutuvien
valtionosuuksien maksamiseen.
70 Opintotuki
22. Opintotuen muutoksenhakulautakunnan toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 560 000 euroa.
52. Opintolainojen valtiontakaus ja korkotuki
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 23 546 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opintotukilain (28/1972)
mukaisiin opintolainojen valtiontakausvastuusuorituksiin ja korkotukeen
sekä opintotukilain (65/1994) mukaisista valtiontakauksista
aiheutuviin menoihin.
55. Opintoraha ja asumislisä
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 632 400 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opintotukilain (65/1994)
mukaisten opintorahojen ja opintotuen asumislisien maksamiseen.
56. Aikuisopintoraha
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 5 046 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opintotukilain (65/1994)
mukaisen aikuisopintorahan maksamiseen.
57. Korkeakouluopiskelijoiden ateriatuki
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 15 250 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää avustuksen
maksamiseen opiskelijaruokaloille alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa
tai ammattikorkeakoulututkintoa suorittavien korkeakouluopiskelijoiden
sekä opintotukeen oikeuttaviin ammatillisiin tai erikoistumiskoulutusohjelmiin
taikka poikkeuskoulutukseen osallistuvien opiskelijoiden aterioiden
hinnan alentamiseksi. Ateriatuen määrä on
1.1.2002 lukien 1,27 euroa ateriaa kohti. Muualla kuin korkeakoulun
tiloissa sijaitsevan opiskelijaravintolan pitäjälle
voidaan lisäksi myöntää enintään
1 600 000 euroa ylimääräistä ateriakohtaista
avustusta tilojen ja kiinteiden laitteiden kustannuksiin.
58. Avustus tilakustannusten korvaamiseen
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 1 261 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää avustuksen
maksamiseen Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiölle
korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuoltoa varten tarvittavien tilojen
vuokrakustannusten korvaamiseen.
59. Lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten opiskelijoiden
koulumatkatuki
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 26 237 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää lukioiden
ja ammatillisten oppilaitosten opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun
lain (48/1997) mukaisen tuen maksamiseen.
88 Tiede
21. Suomen Akatemian toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 26 131 000 euroa.
22. Arkistolaitoksen toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 12 780 000 euroa.
23. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 2 509 000 euroa.
24. Varastokirjaston toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 1 251 000 euroa.
25. Eräiden teosten laatiminen ja hankkiminen
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 400 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää historiateossarjojen
ja elämäkertojen laadinta- ja hankintamenojen sekä laadintamenoihin
myönnettävien avustusten maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää enintään
viittä henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen
henkilöstön palkkaamiseen.
50. Suomen Akatemian tutkimusmäärärahat
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 59 701 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää tutkimusohjelmista, tutkimuksen
huippuyksiköistä, tutkijankoulutuksesta, kansainvälisestä yhteistyöstä,
muista tutkimushankkeista, tutkimuksen erityisrahoituksesta, valtionavustuksista,
apurahoista, tieteellisestä julkaisutoiminnasta ja tieteen
tunnetuksi tekemisestä sekä kansainvälisten
järjestöjen rahoitusosuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
EU:n hyväksymien tutkimus- ja koulutushankkeiden maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää palkkaus-,
eläkemaksu- ja muihin kulutusmenoihin sekä Suomen Akatemian
rahoittamiin tutkimushankkeisiin liittyvien laitehankintojen menoihin
ja yleiskustannuksiin.
53. Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat tieteen
tukemiseen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 76 189 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää tutkimusohjelmista, tutkimuksen
huippuyksiköistä, tutkijankoulutuksesta, kansainvälisestä yhteistyöstä,
muista tutkimushankkeista, tutkimuksen erityisrahoituksesta, tieteellisestä julkaisutoiminnasta
ja tieteen tunnetuksi tekemisestä sekä kansainvälisten
järjestöjen rahoitusosuuksista aiheutuvien menojen
maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
EU:n hyväksymien tutkimus- ja koulutushankkeiden maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää palkkaus-,
eläkemaksu- ja muihin kulutusmenoihin sekä Suomen Akatemian
rahoittamiin tutkimushankkeisiin liittyvien laitehankintojen menoihin
ja yleiskustannuksiin.
Määrärahaa saa käyttää myös
tieteen tukemiseksi myönnettävien valtionavustusten,
-palkintojen ja apurahojen, tieteellisen kirjallisuuden kääntämis-
ja painattamismenojen, yksityisluontoisten arkistojen valtionavusta
annetun lain (998/1974) mukaisten menojen, kansainväliseen
yhteistyöhön osallistumisesta aiheutuvien menojen
sekä tieteen tukemiseen liittyvistä tutkimuksista,
selvityksistä ja julkaisuista aiheutuvien menojen maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää 50
henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön
palkkaamiseen Kotimaisten kielten tutkimuskeskukseen.
54. Eräät avustukset
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 1 123 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Tiedekeskus
Heurekan sekä eräiden tieteellisten instituuttien
ja säätiöiden toiminnan tukemiseen myönnettävien avustusten
maksamiseen.
66. Rahoitusosuudet kansainvälisille järjestöille
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 9 149 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Suomen
maksuosuuksien maksamiseen Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskukselle
(CERN), Euroopan molekyylibiologian laboratoriolle (EMBL), Euroopan
molekyylibiologian konferenssille (EMBC) ja Yliopistolliselle Eurooppa-instituutille
(EUI) sekä vastaaville kansainvälisille tieteellisille
järjestöille.
90 Taide ja kulttuuri
21. Taiteen keskustoimikunnan ja taidetoimikuntien toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 1 347 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
taiteilijaprofessoreiden viroista aiheutuviin palkkausmenoihin, taiteen
edistämistä tarkoittavien toimenpiteiden rahoittamiseen
ja avustamiseen sekä taide- ja kulttuuripolitiikan tutkimus-
ja tiedotustoiminnan menojen maksamiseen.
Määrärahasta saa käyttää näyttelytoiminnan ja
muun maksullisen palvelutoiminnan tukemiseen enintään
8 000 euroa.
22. Valtion taidemuseon toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 15 641 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
siviilipalvelusmiehistä aiheutuvien menojen maksamiseen.
Määrärahasta saa käyttää näyttelytoiminnan ja
muun maksullisen palvelutoiminnan tukemiseen enintään
4 659 000 euroa.
Vuoden 2002 aikana saa tehdä sellaisia Valtion taidemuseon
toimitiloja lisääviä vuokrasopimuksia,
joista aiheutuu menoja vasta vuoden 2002 jälkeen siten,
että tilojen lisäys on enintään
535 m2.
23. Suomenlinnan hoitokunnan toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 2 376 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
pienehköihin peruskorjauksiin.
24. Museoviraston toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 14 705 000 euroa.
Vuoden 2002 aikana saa tehdä sellaisia Museoviraston
toimitiloja lisääviä vuokrasopimuksia,
joista aiheutuu menoja vasta vuoden 2002 jälkeen siten,
että tilojen lisäys on enintään 1 200
m2.
25. Näkövammaisten kirjaston toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 4 669 000 euroa.
Määrärahasta saa käyttää maksullisen
palvelutoiminnan hintatukeen enintään 242 000 euroa.
26. Suomen elokuva-arkiston toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 2 833 000 euroa.
Määrärahasta saa käyttää esitystoiminnan
ja muun maksullisen palvelutoiminnan hintatukeen enintään
101 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
kiinteistöjen korjaustöihin.
27. Valtion elokuvatarkastamon toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 504 000 euroa.
Määrärahasta saa käyttää maksullisen
toiminnan hintatukeen enintään 105 000
euroa.
30. Valtionosuudet ja -avustukset yleisten kirjastojen
käyttökustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 8 598 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opetus-
ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) mukaisten
kirjastojen valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen. Määrärahaa
saa lisäksi käyttää kuntien
valtionosuuslain mukaisten verotuloihin perustuvan valtionosuuksien
tasauksen ja siirtymätasauksen maksamiseen kunnille.
Määrärahasta käytetään
336 000 euroa kirjastoille sisältötuotannon
kehittämiseen.
31. Valtionosuus ja -avustus teattereiden ja orkestereiden
käyttökustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään
5 003 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opetus-
ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) mukaisten
teattereiden ja orkestereiden valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen.
Valtionosuuden laskennallisena perusteena käytettävä henkilötyövuosien
määrä vuonna 2002 on teattereilla enintään
2 399 sekä orkestereilla enintään 1 007.
Valtionosuuden perusteena käytettävä yksikköhinta
on teattereilla 30 223 euroa henkilötyövuotta
kohden.
32. Valtionosuudet ja -avustukset museoille
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 2 015 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opetus-
ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) mukaisten
museoiden valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen. Valtionosuuden
laskennallisena perusteena käytettävä henkilötyövuosien määrä on
enintään 1 028.
Määrärahasta saa käyttää enintään
252 270 euroa avustusten maksamiseen museoiden kokoelmatietojen
siirtämiseksi elektroniseen muotoon.
33. Valtionosuus ja -avustus kuntien kulttuuritoimintaan
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 622 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opetus-
ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) mukaisten
valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen kuntien kulttuuritoiminnasta
annetun lain (728/1992) mukaista toimintaa varten. Valtionosuuden
perusteena käytettävä yksikköhinta on
4,2 euroa asukasta kohden.
34. Valtionosuus yleisten kirjastojen perustamiskustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 6 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opetus-
ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) mukaisten
perustamishankkeiden sekä peruskoulun, lukion ja yleisen
kirjaston valtionosuuksista ja -avustuksista annetun lain (1112/1978) mukaisten
perustamiskustannusten valtionosuuksien maksamiseen.
Vuonna 2002 saa myöntää opetus- ja
kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain mukaista valtionosuutta
kirjastojen perustamishankkeille tammikuun 2002 hintatasossa yhteensä enintään 5 000
000
euroa.
Vuonna 2002 saa edellisen lisäksi vahvistaa laajuuksia
sellaisille perustamishankkeille, joille valtionosuus tullaan myöntämään
vuonna 2003 tai sen jälkeen siten, että arvio
hankkeista aiheutuvista valtionosuuksista vuoden 2002 tammikuun
hintatasossa on yhteensä enintään 5 000 000
euroa.
35. Kulttuuritoimen valtionosuuksien loppuerät
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 1 615 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opetus-
ja kulttuuritoimen rahoituslain (705/1992) 49 §:n
mukaisesti kirjastojen, museoiden ja kuntien kulttuuritoiminnan
valtionosuuksien loppuerien maksamiseen.
40. Korvaus Suomenlinnan Liikenne Oy:lle
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 252 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää korvauksen
maksamiseen Suomenlinnan Liikenne Oy:lle tavaraliikenteen käyttötappioon
ja lainanhoitomenoihin.
50. Eräät avustukset
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 3 328 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää rakennussuojelulain (60/1985)
19 §:n nojalla sekä kulttuurihistoriallisesti
arvokkaiden rakennusten kunnossapitoa tai parantamista ja kulttuurihistoriallisesti
arvokkaiden alusten entistämistä ja korjausta
varten myönnettävien avustusten maksamiseen. Määrärahaa
saa lisäksi käyttää perinteen
tallentamistyöhön, avustusten maksamiseen yhdistysten
ja järjestöjen seurantalojen korjaustöihin, korjaustoimintaan
liittyvään selvitys- ja tarkastustyöhön,
valistus- ja neuvontatoimintaan sekä kulttuurin tukemiseen
liittyvien avustusten, apurahojen ja palkintojen sekä projekteista
aiheutuvien menojen maksamiseen.
51. Apurahat taiteilijoille, kirjailijoille ja kääntäjille
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 1 636 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää taitelijaprofessoreiden
viroista ja valtion taiteilija-apurahoista annetun lain (734/1969)
mukaisten 445 apurahavuotta vastaavien taiteilija-apurahojen maksamiseen.
Vuonna 2002 saadaan myöntää kohdeapurahoina
50 taiteilija-apurahaa vastaava määrä.
Momentin määrärahaa saa käyttää myös
aikaisemmin myönnettyjen pitkäaikaisten taiteilija-apurahojen
maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
eräistä kirjailijoille ja kääntäjille
suoritettavista apurahoista ja avustuksista annetun lain (1080/1983)
mukaisiin apurahoihin ja avustuksiin.
52. Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat taiteen
tukemiseen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 218 635 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opetus-
ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) mukaisten
valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen kuntien kulttuuritoimintaan,
museoille, teattereille ja orkestereille sekä kirjastoille. Teattereille
ja orkestereille myönnettävästä rahoituslain
mukaisesta määrärahasta saa käyttää enintään
1 346 000 euroa teatteri- ja orkesterilain muuttamisesta
annetun lain (1277/1994) 6 a §:n
mukaisen valtionavustuksen maksamiseen. Kuntien kulttuuritoimintaan
myönnettävästä rahoituslain
mukaisesta määrärahasta saa käyttää enintään
106 000 euroa rahoituslain 42 §:n mukaisen
valtionavustuksen maksamiseen. Kirjastoille myönnettävästä määrärahasta saa
käyttää enintään 1 514 000
euroa opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain mukaisen
avustuksen maksamiseen kirjastoille, enintään
84 000 euroa avustuksen maksamiseen yhteispohjoismaiseen
kirjastoautotoimintaan, enintään 135 000
euroa avustuksen maksamiseen kirjastoalan järjestöille
ja enintään 1 474 000 euroa
yleisten kirjastojen valtakunnallisten tietoverkkopalvelujen ylläpitämiseen ja
kehittämiseen sekä kirjastohenkilöstön
täydennyskoulutukseen.
Määrärahalla saadaan palkata neljä määräaikaista
projektitutkijaa. Alueelliset taidetoimikunnat saavat palkata 49
määräaikaista ohjaavaa taiteilijaa.
Määrärahasta saa käyttää 841 000
euroa eräistä kuvataiteen tekijöille
suoritettavista apurahoista annetun lain (115/1997) mukaisiin
apurahoihin.
Määrärahaa saa käyttää taiteen
edistämistä tarkoittavien toimenpiteiden rahoittamiseen,
taide- ja kulttuuripolitiikan tutkimus-, selvitys- ja tiedotustoiminnan
menojen maksamiseen sekä taideteosten hankkimiseen valtion
julkisiin rakennuksiin. Määrärahaa saa
käyttää myös museo- ja perinnealan
tukemiseen sekä EU:n ohjelmien mukaisten kulttuurihankkeiden
rahoitusosuuksien maksamiseen.
53. Valtionavustus tilakustannuksiin
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 12 070 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää avustuksen
myöntämiseen eräiden kulttuurilaitosten
tilakustannuksiin.
70. Kaluston hankinta
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 639 000 euroa.
|
Käyttösuunnitelma:
|
€ |
|
|
| 1. Valtion taidemuseo |
501 000 |
| 2. Museovirasto |
69 000 |
| 3.
Muut laitokset
|
69 000 |
|
Yhteensä
|
639 000 |
Määrärahaa saa käyttää kalustehankintojen
ja näyttelyvarustuksen sekä niiden suunnittelumenojen
maksamiseen. Vuonna 2002 saa tehdä käyttösuunnitelman
kohtaan 3. kohdistuvia kaluste-, laite- ja palveluhankintoja
koskevia sitoumuksia siten, että niistä aiheutuvat
menot vuoden 2002 jälkeen ovat enintään
891 000 euroa.
72. Valtion taidemuseon kokoelmien kartuttaminen
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 589 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Valtion
taidemuseon taidehankinnoista aiheutuvien menojen maksamiseen.
75. Perusparannukset ja talonrakennukset
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 1 514 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
seitsemää henkilötyövuotta vastaavan
henkilöstön palkkaamiseen määräaikaisiin
tehtäviin.
|
Käyttösuunnitelma:
|
€ |
|
|
|
| 1. |
Museoviraston
perusparannukset ja pienet rakennushankkeet
|
505 000 |
| 2. |
Suomenlinnan
perusparannukset
|
1 009 000 |
|
Yhteensä
|
1 514 000 |
Käyttösuunnitelman kohdan 1. hankkeita koskevia
sitoumuksia saa tehdä siten, että niistä vuoden
2002 jälkeen aiheutuvat menot ovat yhteensä enintään
336 000 euroa. Käyttösuunnitelman kohdan
2. hankkeita koskevia sitoumuksia saa tehdä siten, että niistä vuoden
2002 jälkeen aiheutuvat menot ovat yhteensä enintään
841 000 euroa.
95. Kulttuuriympäristön suojelusta aiheutuvat menot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 17 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää muinaismuistolain (295/1963)
toteuttamisesta aiheutuvien menojen ja lain nojalla suoritettavien
korvausten maksamiseen.
98 Liikuntatoimi
50. Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat urheilun
ja liikuntakasvatustyön tukemiseen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 83 520 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opetus-
ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettuun lakiin (635/1998),
liikuntalakiin (1054/1998) sekä vapaasta sivistystyöstä annettuun
lakiin (632/1998) perustuvien valtionosuuksien ja -avustusten
sekä muiden urheilun ja liikuntakasvatustyön tukemiseen
tarkoitettujen avustusten ja apurahojen maksamiseen. Kuntien liikuntatoiminnan
osalta valtionosuuden laskennallisena perusteena käytettävä yksikköhinta
on 10,8 euroa asukasta kohti. Määrärahaa
saa käyttää myös liikuntapaikkarakentamisen
tukemiseen, liikunta- ja vapaa-aikarakentamisen tutkimukseen, urheilijoiden
ja valmentajien apurahoihin, urheilijoiden tunnustuspalkintoihin,
dopinginvastaiseen toimintaan, erityisesti urheilijoiden antidopingpassijärjestelmän
kehittämiseen, testausten lisäämiseen
ja dopinginvastaisen kasvatuksen tehostamiseen, valtion liikuntaneuvoston sekä sen
jaostojen, läänien liikuntatoimen, kansainvälisen
liikunta-alan yhteistyön, kokeilu- ja kehittämistoiminnan
sekä liikuntatieteellisen toiminnan menoihin.
Valtakunnallisten liikunnan koulutuskeskusten valtionosuuden
perusteena olevien opiskelijavuorokausien enimmäismäärä on
251 805 ja alueellisten koulutuskeskusten opiskelijapäivien
enimmäismäärä 47 000.
Opiskelijavuorokauden yksikköhinta on 72 euroa ja opiskelijapäivän
yksikköhinta 14,8 euroa. Opiskelijavuorokausien ja opiskelijapäivien
enimmäismäärän estämättä määrärahaa
saa käyttää oikaisupäätöksistä aiheutuvien
valtionosuuksien maksamiseen.
Määrärahasta saa käyttää enintään
400 000 euroa vapaasta sivistystyöstä annetun
lain 14 §:n mukaisiin avustuksiin. Lisäksi
määrärahasta saa käyttää enintään
235 000 euroa opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain 42 §:n
mukaisen avustuksen maksamiseen Suomen Urheilumuseosäätiölle.
Määrärahaa saa käyttää enintään
kolmea henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön
palkkaamiseen.
52. Valtionosuus liikunnan koulutuskeskuksille
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 1 039 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää vapaasta
sivistystyöstä annetun lain (632/1998)
mukaisten valtionosuuksien maksamiseen.
99 Nuorisotyö
50. Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat nuorisonkasvatustyön
tukemiseen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 20 368 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opetus-
ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettuun lakiin (635/1998)
ja nuorisotyölakiin (235/1995) perustuvien valtionosuuksien
ja -avustusten sekä muiden nuorisotyön ja -toiminnan
tukemiseen tarkoitettujen avustusten ja apurahojen maksamiseen.
Valtionosuuden laskennallisena perusteena käytettävä yksikköhinta
on kuntien nuorisotyön osalta 12,3 euroa alle 29-vuotiasta
asukasta kohti. Määrärahaa saa käyttää myös
valtakunnallisten nuorisokeskusten tukemiseen, nuorisoasiain neuvottelukunnan
ja sen jaostojen, valtakunnallisten nuorisojärjestöjen
avustustoimikunnan, läänien nuorisotoimen, kansainvälisen
nuorisoalan yhteistyön, koululaisten iltapäivätoiminnan,
nuorison kansainvälisten toimintaohjelmien, ennalta ehkäisevän
huumetyön, nuorisotutkimuksen ja kehittämistoiminnan
menoihin sekä nuorison kulttuuritapahtumien järjestämiseen.
Kansainväliseen yhteistyöhön varatusta
määrärahasta nuorten kulttuuriryhmien
ulkomaisiin esiintymismatkoihin tarkoitettu määräraha
osoitetaan Kansainvälisen henkilövaihdon keskuksen
kautta edelleen hakijoille myönnettäväksi.
Määrärahaa saa käyttää enintään
kahta henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön
palkkaamiseen.
51. Nuorten työpajatoiminnan kehittäminen
ja ennaltaehkäisevä huumetyö
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 1 648 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää nuorten
työpajatoiminnan tukemiseen ja kehittämiseen sekä ennaltaehkäisevään
huumetyöhön.
Pääluokka 30
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA
01 Maa- ja metsätalousministeriö
21. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 31 100 000 euroa.
Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon Maatilatalouden
kehittämisrahaston suorittamat maksut tutkimushankkeisiin.
Voidaan perustaa 1.2.2002 lukien apulaisosastopäällikön
virka (A29).
Määrärahaa saa käyttää myös
eräiden Suomen tekemien kalastusta koskevien sopimusten valvonnasta
aiheutuvien menojen sekä kalastuslain (286/1982)
14 §:n mukaisten korvausten maksamiseen.
22. Tietojärjestelmien kehittäminen
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 2 186 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maaseutuelinkeinohallinnon
tietojärjestelmien kehittämisestä ja ministeriön
hallinnonalan yhteisistä kehittämishankkeista
aiheutuvien menojen maksamiseen.
41. Eräät korvaukset
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 2 075 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kasvinsuojelulain (1203/1994)
9 §:ssä tarkoitettujen korvausten maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös enintään
34 000 euroa hukkakauran torjunnasta annetun lain (178/1976)
sekä asetuksen (541/1976) mukaisiin tarkoituksiin.
Määrärahaa saa käyttää myös
Siemenperunakeskuksen tuotantoalueella noudatettavista perunanviljelyn vaatimuksista
annetun lain (356/1995) 2 ja 3 §:stä johtuvien
perunanviljelyn lisäkustannusten korvaamiseen ja perunan
vaalean rengasmädän tehostetun hävittämisen
aiheuttamien menojen maksamiseen. Määrärahasta
saa maksaa myös edellisiin vuosiin kohdistuvia menoja ja korvauksia.
Määrärahasta saa maksaa myös maaseutuelinkeinojen
tukitehtäviä hoidettaessa noudatettavasta menettelystä annetussa
laissa (1336/1992) tarkoitettuja korvauksia Ahvenanmaan
maakunnalle.
47. Kasvinjalostustoiminnan edistäminen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 673 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää avustusten
maksamiseen kasvinjalostustoiminnan edistämisestä annetun
lain (896/1977) mukaisesti kasvinjalostajille jalostukseen
ja kotimaisen kasvinjalostustoiminnan edistämiseen.
48. Poikkeuksellisten tulvien aiheuttamien vahinkojen
korvaaminen
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 841 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää poikkeuksellisten
tulvien aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta annetun lain (284/1983)
2 §:n mukaisten vahinkojen ja kustannusten korvaamiseen
sekä metsäkeskusten asiantuntija-avusta aiheutuviin
menoihin. Määrärahaa saa käyttää myös
edellisiin vuosiin kohdistuvien menojen maksamiseen.
02 Maa-
ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 9 832 000 euroa.
03 Maaseutuelinkeinojen
valituslautakunta ja eläinlääkintävahinkojen
arviolautakunta
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 596 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Maaseutuelinkeinojen
valituslautakunnan ja eläinlääkintävahinkojen
arviolautakunnan menoihin.
04 Maa-
ja metsätalousministeriön hallinnonalan muut menot
25. Eläinlääkintähuolto
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 1 261 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää eläintautien
vastustamisesta ja ennaltaehkäisemisestä, eläinsuojelusta
ja muusta eläinlääkintähuollosta,
korvauksista, eräistä valtionavuista, koulutuksesta,
eläinlääkäreiden erikoistumisesta
ja toimituspalkkioista sekä tutkimusapurahojen
myöntämisestä ja tilapäisen
työvoiman palkkaamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.
Tutkimusapurahoja saa myöntää eläinkokeille
vaihtoehtoisia menetelmiä selvittävään
ja kotieläinten terveydenhuoltoon ja niiden elintarviketuotantoon
liittyviin tutkimuksiin. Määrärahaa voidaan
käyttää myös hankkeisiin, joihin saadaan
EMOTR:n tukiosaston rahoitusta.
26. Kansainvälinen yhteistyö
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 2 068 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää niiden
kulutusmenojen maksamiseen, jotka aiheutuvat yhteistyöstä kansainvälisten
järjestöjen puitteissa, solmituista kansainvälisistä ja
valtioiden välisistä sopimuksista ja muusta alan
kansainvälisestä yhteistyöstä.
Lisäksi määrärahaa saa käyttää maa-
ja metsätalousministeriön toimialan lähialueyhteistyöhankkeisiin
ja niiden valmistelusta ja hallinnoinnista aiheutuviin kustannuksiin
sekä kansainvälisen taloudellis-teknologisen yhteistyön
edistämiseen tähtäävien soveltuvuustutkimusten
yms. selvitysten hankkimiseen. Määrärahaa
saa käyttää myös kansainväliseen
toimintaan liittyviin valtionapuihin. Määrärahaa
saa käyttää enintään
kahta henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen
henkilöstön palkkausmenojen maksamiseen.
27. Yhteistutkimukset
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 6 537 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää lähinnä eri
virastojen, laitosten tai muiden organisaatioiden yhteistyönä suoritettavasta
hallinnonalan strategista valmistelua sekä maa- ja metsätalousministeriön
toimialalla olevien elinkeinojen kehittämistä tukevasta
tutkimus- ja kehittämistoiminnasta ja tämän
toiminnan ohjauksesta ja arvioimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.
Määrärahaa saa lisäksi käyttää tutkimushankkeiden
asiantuntija-arvioinneista ja valtion virastoihin tai laitoksiin
tapahtuvista sijoitusmenoiksi luettavista laitehankinnoista aiheutuvien
menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös
eurooppalaisten tutkimushankkeiden rahoittamiseen. Määrärahaa
saa käyttää määräaikaisen
henkilöstön palkkaamisesta määräaikaisiin
tehtäviin aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahasta saa
maksaa myös valtionapuja.
66. Eräät jäsenmaksut ja rahoitusosuudet
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 2 540 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maa-
ja metsätalousministeriön toimialaan liittyvien
jäsenmaksujen ja vapaaehtoisten rahoitusosuuksien maksamiseen
kansainvälisille organisaatioille sekä muihin
kansainvälisten sitoumusten aiheuttamiin ulkomaille meneviin
maksuihin.
12 Maa-
ja puutarhatalouden tulotuki
41. Maa- ja puutarhatalouden kansallinen tuki
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 588 490 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maa-
ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain (1059/1994)
mukaiseen tukeen. Määrärahaa saa lisäksi
käyttää neuvoston asetuksen (EY 1254/1999)
mukaisen emolehmien kansallisen lisäpalkkion kansallisen
ja EU:n rahoitusosuuden ja komission päätökseen
(97/428/EY) perustuvan kasvinviljelyn kansallisen
tuen maksamiseen sekä perunantuotannon, hunajantuotannon ja
vilja- ja nurmikasvien siementuotannon kansallisista tuista ja viljelijöiden
opintorahasta aiheutuviin menoihin. Määrärahaa
saa käyttää myös tukijärjestelmien
suunnittelusta, seurannasta ja kertaluontoisista toimeenpanotehtävistä aiheutuviin
kulutusmenoihin sekä tuotantosuunnan vaihtamisesta aiheutuvien
tulonmenetysten korvaamiseksi vuosina 1998 ja 1999 tehdyistä sopimuksista
(väliaikainen tulotuki) aiheutuviin menoihin. Määrärahaa
saa lisäksi käyttää sokerialan
yleisestä markkinajärjestelystä annetun neuvoston
asetuksen (EY 1260/2001) artiklan 14 mukaisesti seuraavan
markkinointivuoden tuotantoon siirrettävän sokerimäärän
varastointikustannusten korvaamiseen. Määrärahaa
saa käyttää vuoteen 2001 ja sitä aikaisempiin
vuosiin kohdistuvien tukien maksamiseen.
Vuonna 2002 ja sitä aikaisemmin tehdyistä päätöksistä saa
aiheutua ao. vuosiin kohdistuvia vuoden 2003 määrärahasta
maksettavia menoja enintään 84 094 000
euroa.
43. EU-tulotuki
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 443 076 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Euroopan
unionin kokonaan rahoittamien maa- ja puutarhatalouden tulotukien
ja niihin verrattavien muiden Euroopan unionin kokonaan rahoittamien
menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös EU:n
osuutena euroon siirtymisen vuoksi suorittaman tasaustuen maksamiseen.
44. Satovahinkojen korvaaminen
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 3 400 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää satovahinkojen
korvaamisesta annetun lain mukaisten korvausten maksamiseen. Määrärahasta
saa maksaa myös edellisiin vuosiin kohdistuvia korvauksia.
45. Maatalouden ympäristötuki
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 298 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää EU:n
komission vuosille 1995-1999 hyväksymän
maatalouden ympäristöohjelman ja vuosille 2000-2006
hyväksymän horisontaalisen maaseudun kehittämisohjelman
mukaisten maatalouden ympäristötukien
maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös
valtion kokonaan rahoittamaan useiden tilojen yhteisten vesitaloudellisten
toimenpiteiden hankekohtaiseen suunnitteluun enintään 84 100
euroa, maatalouden ympäristötukeen liittyvän
koulutuksen maksamiseen enintään 840 900
euroa ja ympäristötuen toimeenpanosta, seurannasta
ja kehittämisestä valtiolle aiheutuvien kulutusmenojen
maksamiseen enintään 420 500 euroa. Määrärahasta
saa maksaa myös edelliseen vuoteen kohdistuvia menoja.
Vuonna 2002 saa tehdä EU:n komission vuosille 2000-2006
hyväksymän maatalouden ympäristötukijärjestelmän
mukaisia sitoumuksia ja sopimuksia siten, että niistä aiheutuu
vuosina 2003-2011 menoja yhteensä enintään 105 000 000
euroa.
46. Luonnonhaittakorvaus
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 422 673 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää EU:n
komission vuosille 1995-1999 hyväksymän
toimenpideohjelman ja vuosille 2000-2006 hyväksymän
horisontaalisen maaseudun kehittämisohjelman mukaisten
luonnonhaittakorvausten maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää myös horisontaalisen
maaseudun kehittämisohjelman valtion kokonaan rahoittamasta
väliarvioinnista aiheutuvien kulutusmenojen maksamiseen
enintään 100 900 euroa. Määrärahasta
saa maksaa myös edelliseen vuoteen kohdistuvia menoja.
Vuonna 2002 saa tehdä EU:n komission vuosille 2000-2006
hyväksymän luonnonhaittakorvausjärjestelmän
mukaisia sitoumuksia siten, että niistä aiheutuu
vuosina 2002-2006 menoja yhteensä enintään
3 363 800 euroa.
13 Maataloustuotteiden
markkinointi ja tuotannon tasapainottaminen
42. Luopumiskorvaukset
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 66 700 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää luopumiseläkelain (16/1974)
ja luopumiskorvauslain (1330/1992) mukaisten korvausten
maksamiseen.
43. Markkinoinnin ja tuotannon kehittäminen
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 4 692 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maa-
ja puutarhataloustuotteiden markkinoinnin ja tuotannon
kehittämiseen sekä hunajan tuotannon ja markkinoinnin
edistämiseen myönnettävien avustusten maksamiseen
valtioneuvoston asetuksella tarkemmin säädettävin
perustein. Määrärahaa saa lisäksi
käyttää neuvoston asetuksen (EY 1221/1997)
mukaisesta hunajan tuotannon ja markkinoinnin kehittämiseksi
laaditusta ohjelmasta aiheutuviin menoihin. Määrärahaa
saa käyttää myös kulutusmenoihin.
44. Laatujärjestelmien kehittäminen
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 1 513 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kansallisen
elintarviketalouden laatustrategian toteuttamiseen liittyvien avustusten
sekä kulutusmenojen maksamiseen.
47. Maataloustuotannon lopettamistuet ja pellonmetsitystuki
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 77 110 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maatalousyrittäjien luopumistuesta
annetun lain (1293/1994), kasvihuonetuotannon ja omenanviljelyn
lopettamistuesta annetun lain (1297/1994) sekä maataloustuotannon
lopettamistuesta annetun lain (1340/1996) perusteella myönnettävien
lopettamistukien ja hoitokustannusten sekä EU:n komission
vuosiksi 1995-1999 hyväksymän maatalouden
metsätoimenpideohjelman mukaisista toimenpiteistä aiheutuvien
menojen maksamiseen.
48. Puutarhatalouden erityistoimenpiteet
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 170 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää EU:n
rahoitusosuuksien maksamiseen hedelmän- ja vihannestuottajaorganisaatioiden
sellaisiin menoihin, jotka aiheutuvat tuotteiden poistamisesta markkinoilta tai
hyväksyttyjen toimintaohjelmien mukaisista toimenpiteistä.
Lisäksi määrärahaa saa käyttää myös
EU:n rahoitusosuuksien sekä kansallisten rahoitusosuuksien
maksamisen menoihin, jotka aiheutuvat esihyväksyttyjen
hedelmän- ja vihannestuottajaryhmittymien toiminnan kannustamistoimenpiteistä.
60. Siirto interventiorahastoon
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 2 150 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Maatalouden
interventiorahaston ottamien lainojen korkojen sekä muiden
Maatalouden interventiorahastosta annetussa laissa (1206/1994)
ja asetuksessa (1587/1994) tarkoitettujen menojen maksamiseen,
joita ei rahoiteta EU:n maatalouden ohjaus- ja tukirahaston
tukiosastosta.
Määrärahaa saa käyttää myös
menekinedistämisestä aiheutuvien menojen valtion
rahoitusosuuksien maksamiseen.
14 Maatilatalouden
rakenteen ja maaseudun kehittäminen
49. Maaseutuelinkeinotoiminnan korkotuki
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 27 499 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maaseutuelinkeinojen
rahoituslain (329/1999), porotalouden ja luontaiselinkeinojen
rahoituslain (45/2000), maa- ja metsätalouden
rakennepoliittisista toimenpiteistä annetun lain (1303/1994),
maaseutuelinkeinolain (1295/1990) ja maatilalain (188/1977)
mukaisista korkotukilainoista, aikaisemman lainsäädännön
mukaisista perusluotoista sekä eräiden maatilatalouden
luottojen vakauttamisesta annetun lain (511/1985) mukaisista
lainoista sekä maaseudun pienimuotoisen elinkeinotoiminnan
edistämisestä annetun lain (1031/1986)
mukaisista korkotukilainoista luottolaitoksille suoritettavien korkohyvitysten maksamiseen.
Vuonna 2002 korkotukea saa hyväksyä enintään
151 370 000 euron lainapääomalle.
61. Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston osallistuminen
maaseudun kehittämiseen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 43 558 000 euroa.
Vuonna 2002 saa tehdä uusia myöntämispäätöksiä yhteensä 59 089 000
eurolla. Mikäli vuoden 2001 myöntämisvaltuutta
on jäänyt käyttämättä,
saa käyttämättä jääneestä osasta
tehdä myöntämispäätöksiä vuonna
2002.
Määrärahaa saa käyttää EU:n
ohjelmakauden 2000-2006 alueellista maaseudun kehittämisohjelmaa,
tavoite 1 -ohjelmia ja Leader+-yhteisöaloiteohjelmaa
toteuttavien hankkeiden Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahastosta (EMOTR)
maksettavan EU-rahoitusosuuden maksamiseen sekä ohjelmien
toteutukseen liittyvän teknisen avun EMOTR:n ohjausosastosta (EMOTR-O)
maksettavan EU-rahoitusosuuden maksamiseen.
Määrärahaa saa yhdessä vastinrahoitusmomentin
30.14.62 määrärahojen kanssa käyttää myös
EMOTR:n ohjausosaston (EMOTR-O) osarahoittamien ohjelmien toteuttamiseen
tarvittavan henkilöstön palkkaamiseen teknisen
avun varoin.
Määräraha on alueiden kehittämisestä annetun
lain (1135/1993) 6 §:n mukainen aluekehitysraha.
62. Valtion rahoitusosuus EU:n osaksi rahoittamasta maaseudun
kehittämisestä
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 62 184 000 euroa.
Vuonna 2002 saa uusia myöntämispäätöksiä tehdä yhteensä 92 567 000
eurolla. Mikäli vuoden 2001 myöntämisvaltuutta
on jäänyt käyttämättä,
saa käyttämättä jääneestä osasta
tehdä myöntämispäätöksiä vuonna
2002.
Määrärahaa saa käyttää EU:n
ohjelmakauden 2000-2006 Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahastosta
(EMOTR) ja Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) rahoitettavien,
alueellista maaseudun kehittämisohjelmaa, tavoite 1 ja
tavoite 2 -ohjelmia sekä Leader+ ja
Interreg-yhteisöaloiteohjelmia toteuttavien hankkeiden sekä pilottiprojektien
valtion rahoitusosuuden maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
tekniseen apuun yhteisön tukiedellytysten mukaisesti yhdessä momenteilla
30.14.61 ja 26.98.61 olevien EU-osuuksien kanssa sekä alueellisen
maaseudun kehittämisohjelman osalta kokonaan kansallisesti
rahoitettavana osuutena sisältäen myös
ohjelman arviointiin tarvittavat varat. Määrärahaa saa
käyttää myös ohjelmien toteuttamiseen
tarvittavan henkilöstön palkkaamiseen kokonaan valtion
varoin.
Määräraha on alueiden kehittämisestä annetun
lain 6 §:n mukainen aluekehitysraha.
63.
30.14.43Maaseudun
kehittäminen
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 2 803 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maaseutuelinkeinojen
rahoituslain (329/1999), maaseudun kehittämisestä annetun
valtioneuvoston asetuksen (609/2000), maaseudun kehittämishankkeisiin myönnettävän
tuen kohdentamisesta annetun maa- ja metsätalousministeriön
asetuksen (231/2001) ja maaseudun kehittämistoimenpiteitä tuettaessa
noudatettavasta menettelystä annetun maa- ja metsätalousministeriön
asetuksen (948/2001) mukaisessa laajuudessa valtakunnallisten
maaseudun tutkimus- ja kehittämishankkeiden toteuttamisesta
aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää myös kulutusmenoihin.
15 Muut
maatalouden menot
40. Valtionapu maaseudun elinkeinojen kehittämiseen
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 11 168 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maaseudun
neuvontajärjestöjen valtionavusta annetun valtioneuvoston
päätöksen (VNp 1472/1992) mukaisesti
lähinnä neuvontaan ja tutkimukseen myönnettävien
valtionapujen maksamiseen.
44. Hevostalouden edistäminen vedonlyönnistä hevoskilpailuissa
kertyvillä varoilla
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 5 466 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää totopeliasetuksessa tarkoitetusta
valtion osuudesta suoritettavien avustusten maksamiseen, totopelin
tuottojen käyttämisestä hevoskasvatuksen
ja hevosurheilun edistämiseen sekä hevostalousneuvottelukunnasta
annetun asetuksen (17/1996) mukaisen hevostalousneuvottelukunnan
ja hevostalouslain (796/1993) mukaisten menojen maksamiseen.
45. Valtionapu 4H-toimintaan
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 4 490 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää 4H-toiminnan
tukemiseen.
21
30.21
ja 22Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus
21.
30.21.21 ja 22.21Toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 29 685 000 euroa.
22. Torjunta-ainetarkastukset
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 401 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää torjunta-aineasetuksen
(515/1998) 18 §:ssä tarkoitetusta
toiminnasta aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää keskimäärin
enintään 13 henkilötyövuotta
vastaavan henkilöstön palkkausmenojen maksamiseen.
74. Talonrakennukset
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 101 000 euroa.
77. Maa- ja vesirakennustyöt
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 17 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Maa-
ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen maa- ja vesirakennustöistä aiheutuvien
menojen maksamiseen.
31 Metsätalouden
edistäminen ja valvonta
24. Eräät metsätalouden yhteiskunnalliset
palvelut ja yleinen uittoväylätuki
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 5 363 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Metsähallituksen maa-
ja vesialueiden virkistyskäyttöön liittyvien
maksuttomien palveluiden tuottamisesta, erävalvonnasta,
viranomaistehtävistä ja yleisistä uittoväylätöistä sekä riista-
ja kalatalouden hoitoon liittyvistä tehtävistä aiheutuvien
menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös edellä mainittuihin
toimintoihin liittyvistä investoinneista ja yhteiskunnallisia
palveluja koskevista selvityksistä aiheutuvien menojen
maksamiseen.
Määrärahasta osa on alueiden kehittämisestä annetun
lain 6 §:n mukaista aluekehitysrahaa.
25. Metsäpuiden siemenhuolto
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 925 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää metsäpuiden
siemenviljelysten perustamisesta ja nuoruusvaiheen hoidosta sekä metsäpuiden
siementen varmuusvarastoinnista aiheutuvien menojen maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
valtionapujen maksamiseen edellä mainittuihin tarkoituksiin.
42. Valtionapu metsätalouden edistämis-
ja valvontaorganisaatioille
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 43 100 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää metsäkeskuksille
ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapiolle säädösten
perusteella aiheutuviin muihin menoihin kuin metsänparannuslain
(140/1987) ja kestävän metsätalouden
rahoituksesta annetun lain (1094/1996) mukaisten töiden
hankekohtaisen suunnittelun ja työnjohdon ja jo suunniteltujen metsäteiden
ja ojitusten työnjohdon menoihin. Lisäksi määrärahaa
saa käyttää toimitilahankintojen rahoittamiseen
myönnettävien valtionapujen maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää myös metsäkeskusten
ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion valtionaputoiminnan
liiketaloudellisin perustein hinnoitelluista suoritteista perittävien
maksujen alentamiseen sekä muuna julkisena rahoitusosuutena
EU:n rakennerahastohankkeista metsäkeskuksille ja Metsätalouden
kehittämiskeskus Tapiolle aiheutuviin menoihin siltä osin
kuin näihin menoihin ei voida käyttää EU:n rakennerahasto-osuutta
tai vastaavaa valtion rahoitusosuutta.
Määrärahasta saa käyttää enintään
16 800 euroa puutavaranmittauslain (364/1991) 44 §:ssä mainittuihin
menoihin myönnettävien valtionapujen maksamiseen.
Määräraha jaetaan alueellisesti työmäärää kuvaavien
tekijöiden ja mahdollisten tulospalkkioiden perusteella.
Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion määrärahan
suuruus määräytyy tulossopimuksessa sovittujen
kehittämis- ja asiantuntijapalveluiden ja hallinnollisten
palveluiden perusteella.
43. Eräät korvaukset
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 286 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää metsän
hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annetun lain perusteella
aiheutuvien korvausten ja muiden menojen sekä Iijoen ja
Hossanjoen vesistön uittoväylätöistä aiheutuneiden
vahinkojen korvausten sekä vahinkojen arvioimisesta aiheutuvien
menojen maksamiseen. Lisäksi määrärahaa
saa käyttää metsälaissa tarkoitetuista
uhkasakkolain (1113/1990) mukaisista ja niihin verrattavista suorituksista
aiheutuvien sellaisten menojen maksamiseen, jotka maksetaan etukäteen
valtion varoista.
44. Tuki puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 46 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kestävän
metsätalouden rahoituksesta annetun lain mukaisen valtiontuen
ja vahingonkorvauslain (412/1974) mukaisten työnantajan
maksettavien vahingonkorvausten maksamiseen. Lisäksi määrärahaa
saa käyttää metsäviestinnästä eli
metsäalan viestinnän edistämishankkeista
ja erillisistä tiedotusprojekteista sekä metsäviestintää tukevan
aineiston tuottamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.
Vuonna 2002 saa hyväksyä edellä mainittujen
lakien mukaisten tukien piiriin kansallisesti kokonaan rahoitettavat
työt, joiden valtiontuki on enintään
57 300 000 euroa.
Valtiontuesta saa käyttää enintään
505 000 euroa EU:n maatalouden ohjaus- ja tukirahaston tukiosaston
rahoittamaan maatalouden metsätoimenpideohjelmaan sisältyvien
töiden kansallisten rahoitusosuuksien maksamiseen valtion osalta
ja enintään 505 000 euroa metsäviestinnästä aiheutuviin
menoihin.
Määrärahasta on enintään
505 000 euroa EU:n maatalouden ohjaus- ja tukirahaston
tukiosaston tuloja vastaavaa EU:n rahoitusosuutta puuntuotannon
kestävyyden turvaamistöihin.
Määrärahasta osa on alueiden kehittämisestä annetun
lain 6 §:n mukaista aluekehitysrahaa.
45. Metsäluonnon hoidon edistäminen
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 4 205 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kestävän
metsätalouden rahoituksesta annetun lain 19 §:ssä tarkoitetun
ympäristötuen ja mainitun lain 20 §:ssä tarkoitetuista
metsäluonnon hoitohankkeista sekä metsien ympäristönhoitoa
ja biologisen monimuotoisuuden säilyttämistä tukevista
valtakunnallisista hankkeista ja toimenpiteistä aiheutuvien
menojen maksamiseen.
50. Eräät metsätalouden valtionavut
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 2 718 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää avustusten
maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhdistyksille
ja säätiöille.
|
Käyttösuunnitelma:
|
€ |
|
|
| Föreningen
för Skogskultur rf
|
50 000 |
| Työtehoseura
ry
|
471 000 |
| Metsämuseosäätiö |
1 036 000 |
| Mustilan Kotikunnas-säätiö |
68 000 |
| Suomen Metsäyhdistys
ry
|
84 000 |
| Euroopan
Metsäinstituutti ry
|
1 009 000 |
|
Yhteensä
|
2 718 000 |
83. Lainat puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 336 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kestävän
metsätalouden rahoituksesta annetun lain mukaisten lainojen
maksamiseen.
Määrärahasta osa on alueiden kehittämisestä annetun
lain 6 §:n mukaista aluekehitysrahaa.
32 Metsäntutkimuslaitos
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 36 299 000 euroa.
Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon maksullisen
toiminnan tulot, EU:n tutkimushankkeiden rahoitus, yhteisrahoitteisten
sopimustutkimusten tulot, muut sekalaiset tulot ja talousarvion
ulkopuoliset tulot.
74. Talonrakennukset
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 420 000 euroa.
77. Metsien perusparannukset
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 109 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää metsäteiden
rakentamisesta ja kunnossapidosta, soiden kuivatuksesta, perusmetsityksestä ja
-lannoituksesta aiheutuvien menojen maksamiseen.
87. Maan hankkiminen
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 67 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maa-alueiden
ja rakennusten hankinnasta aiheutuvien menojen maksamiseen.
33 Metsähallitus
41 Kala-,
riista- ja porotalous
25. Kalakannan hoitovelvoitteet
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 2 018 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää vesioikeudellisten velvoitepäätösten
lupaehtojen edellyttämistä kalakannan hoitotoimenpiteistä aiheutuvien
menojen maksamiseen.
41. Hirvieläinten aiheuttamien vahinkojen korvaaminen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 4 354 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää riistanhoitomaksusta ja
pyyntilupamaksusta annetun lain (616/1993) 6 §:ssä tarkoitettujen
menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös
kulutusmenoihin.
42. Petoeläinten ja hylkeiden aiheuttamien vahinkojen
korvaaminen
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 2 859 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää metsästyslain 87 §:ssä mainittujen
maasuurpetojen ja hylkeiden aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta sekä vahinkojen
estämisestä, kysymyksessä olevien eläinkantojen
seurannasta ja suojelemisesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää myös kulutusmenoihin.
43. Porotalouden edistäminen
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 1 564 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää porotalouden
edistämiseen myönnettävien valtionapujen
maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös
kulutusmenojen maksamiseen.
50.
30.41.40Metsästyksen
ja riistanhoidon edistäminen
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 6 973 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää riistanhoitomaksusta ja
pyyntilupamaksusta annetun lain (616/1993) 3 §:ssä tarkoitettujen
menojen maksamiseen.
51.
30.41.45Kalatalouden edistäminen
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 4 848 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kalastuslain (286/1982)
91 ja 91 a §:n perusteella vesialueiden
omistajille kalavesien käytöstä maksettaviin
korvauksiin, kalastusaluetoiminnasta, kalastusalan järjestöjen
toiminnasta, kalatalouden edistämisestä sekä valtiolle
maksun kannosta ja kalastuksenhoitomaksurekisterin pidosta aiheutuvien
menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös
kulutusmenojen maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää enintään
viittä henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön
palkkaamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.
52.
30.41.44Tenojoen kalastuslupamaksut
ja viehekalastusmaksut
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 1 968 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Tenojoen
kalastuslupatuloista kalastuskunnille ja muille vesialueen omistajille
palautettavan osuuden maksamiseen sekä kalastuslain (286/1982)
89 a §:n mukaisesti viehekalastusmaksujen
palautuksina vesialueiden omistajille ja vuonna 2002 kerättävien
viehekalastusmaksujen kannosta aiheutuvien kulutus- ja muiden menojen
maksamiseen.
62. Elinkeinokalatalouden markkinoinnin ja rakennepolitiikan
edistäminen
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 14 514 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää elinkeinokalatalouden
kansallisesti rahoitettavista edistämistoimenpiteistä aiheutuvien
menojen sekä kalatalouden ohjaamisen rahoitusvälineen
varoista ja Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston tukiosastosta
rahoitettavien elinkeinokalataloutta koskevien toimenpiteiden EU:n
rahoitusosuuden ja valtion rahoitusosuuden maksamiseen. Määrärahasta
on varattu 5 976 000 euroa EU:n osarahoittamien
hankkeiden valtion rahoitusosuutta varten.
Määrärahasta osa on alueiden kehittämisestä annetun
lain 6 §:n mukaista aluekehitysrahaa.
77. Kalataloudelliset rakentamis- ja kunnostushankkeet
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 757 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää luonnonravintolammikoiden
suunnittelu- ja rakentamishankkeiden sekä lähinnä vaelluskalakantojen
turvaamiseen ja elvyttämiseen tähtäävien
kalataloudellisten kunnostushankkeiden sekä muiden kalataloutta edistävien
rakennushankkeiden suunnittelu- ja toteuttamismenojen maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
hankkeita koskevissa lupapäätöksissä määrättyjen
velvoitteiden toteuttamiseen.
42 Riista-
ja kalatalouden tutkimuslaitos
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 14 124 000 euroa.
Määrärahasta saa käyttää elvytettävien
kalakantojen mädin myynnin hintojen alentamiseen enintään
50 000 euroa.
24. Arvokalojen sopimuskasvatustoiminta
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 1 117 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää istutuspoikasten
lunastamisesta aiheutuvien menojen ja arvokalakantoja koskevista
uusista sopimuksista aiheutuvien kulutusmenojen maksamiseen.
74. Kalanviljelylaitosten ja tutkimusasemien perusparannukset
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 420 000 euroa.
51 Vesivarojen
käyttö ja hoito
22. Vesivarojen käytön ja hoidon menot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 5 128 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää vesivarojen
käyttöön ja hoitoon liittyviin erillismenoihin
sekä määräaikaisen henkilöstön
palkkausmenojen maksamiseen.
30. Vesihuoltolaitteiden rakentamisen korkotuki
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 2 489 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää luottolaitosten
varoista myönnettävistä eräistä korkotukilainoista
annetun lain (1015/1977) mukaisten vesihuoltolaitteiden
rakentamiseen myönnettyjen lainojen korkohyvitysten maksamiseen.
Korkotuen piiriin ei hyväksytä uusia lainoja.
Korkohyvityksen määrä on kahdeksan
ensimmäisen lainavuoden aikana neljä prosenttiyksikköä ja
9-16 lainavuosien aikana kaksi prosenttiyksikköä.
Korkohyvitys on kuitenkin enintään luottolaitoksen
perimän koron suuruinen. Kiinnitysluottolaitosten obligaatiovaroista
vuonna 1987 tai sitä ennen myönnettyjen korkotukilainojen
korkohyvityksen määrä on sama kuin vuonna
1987. Kuudennentoista lainavuoden jälkeen korkohyvitystä ei
makseta.
31. Avustukset yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteisiin
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 4 205 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää yhdyskuntien
vesihuoltotoimenpiteiden avustamisesta annetun lain (56/1980)
mukaisten avustusten maksamiseen yhdyskuntien vedenhankintaa ja
viemäröintiä edistäviin toimenpiteisiin.
43. Eräät valtion maksettavaksi määrätyt
korvaukset
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 420 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ympäristölupavirastojen
ja tuomioistuinten vesiasioista antamien päätösten
ja lain tai valtiosopimusten perusteella valtion maksettavaksi määrättyjen
tai sovittujen korvausten sekä päätösmaksujen
maksamiseen.
77. Vesistö- ja vesihuoltotyöt
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 14 565 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maaseutuelinkeinojen
rahoituslain (329/1999) 15 §:n mukaisten
vesistö- ja vesihuoltohankkeiden toteutuksesta, vesistörakenteiden
peruskorjauksista, velvoitetöistä ja uppopuiden
poistosta sekä vesistöhankkeiden suunnittelusta
aiheutuvien menojen maksamiseen.
61 Maanmittauslaitos
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 45 111 000 euroa.
80. Kiinteistötoimitusten tukemisesta aiheutuvat
menot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 2 859 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää uusjakotoiminnan
tukemisesta annetun lain (24/1981) ja vuokra-alueiden
järjestelystä kaupungeissa ja kauppaloissa annetun
lain (218/1962) mukaisten menojen, kiinteän omaisuuden
ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain (603/1977) 102 §:n
mukaisten lainojen ja korkotuen rahoituksesta ja eräistä vesitilusjärjestelyistä annetun
lain
(31/1980) 19 §:n mukaisista lunastuksista aiheutuvien
menojen maksamiseen, vesistöhankkeiden johdosta suoritettavista
tilusjärjestelyistä annetun lain (451/1988)
21 ja 22 §:n mukaisten menojen maksamiseen sekä kiinteistönmuodostamislain
(554/1995) 207 §:n 2 momentissa tarkoitettujen
toimitusmenojen maksamiseen uusjakojen ja vesitilusjärjestelyjen
osalta.
62 Geodeettinen
laitos
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 2 929 000 euroa.
71 Eläinlääkintä-
ja elintarviketutkimuslaitos
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 15 605 000 euroa.
Määrärahassa saa ottaa huomioon nettobudjetoituina
EU:n ja muiden ulkopuolisten tahojen osarahoittamien tutkimushankkeiden
menot ja tulot.
Määrärahasta saa käyttää hyötyeläinten
sairauksien ja kuolinsyyn tutkimuksen ja seurannan sekä maksullisten
terveystarkkailuohjelmien maksullista toimintaa koskevien
hintojen alentamiseen enintään 135 000
euroa.
28. Rokotteet ja seerumit
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 1 850 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ulkomaisten
rokotteiden ja seerumeiden hankinnasta ja valmistuksesta aiheutuviin
menoihin.
72 Elintarvikevirasto
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 4 785 000 euroa.
Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon ulkopuolisten tahojen suorittamat
maksut osarahoitettaviin tutkimushankkeisiin.
22.
30.71.22 ja 72.22Lihantarkastustoiminnan
toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 4 318 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Elintarvikeviraston tehtävänä olevasta
lihantarkastuksesta aiheutuvien toimintamenojen maksamiseen.
73 Kasvintuotannon
tarkastuskeskus
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 11 637 000 euroa.
Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon ulkopuolisten tahojen suorittamat
maksut osarahoitettaviin tutkimushankkeisiin.
Määrärahasta saa käyttää myös
rehu- ja lannoitevalmisteiden ja torjunta-aineiden analyysitoiminnan
suoritteiden hintojen alentamiseen enintään 186 000
euroa.
74 Siemenperunakeskus
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 121 000 euroa.
22. Tutkimus- ja vienninedistämismenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 67 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Siemenperunakeskuksesta
annetun asetuksen (1407/1995) mukaisiin siemenperunatuotannon
tutkimus- ja kehitystyöstä sekä siemenperunan
vienninedistämisestä aiheutuvien menojen maksamiseen.
Pääluokka 31
LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA
01 Liikenne- ja
viestintäministeriö
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 13 397 000 euroa.
22. Tutkimus ja kehittäminen
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 8 532 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää tutkimus-
ja kehittämismenoihin sekä palkkioihin. Määrärahaa
saa käyttää myös EU:n hyväksymien
muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien tutkimus- ja kehittämishankkeiden
maksamiseen ja niihin liittyvien tarjousten tekemiseen.
24 Tiehallinto
21. Perustienpito
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 606 085 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää yleisten
teiden perustienpidosta ja yleisiksi teiksi otettavien yksityisteiden
kuntoonpanosta, maa-ainesalueiden hankinnoista sekä Tiehallinnon
kiinteistönpidosta aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa saa
lisäksi käyttää alan museotoiminnan
tukemiseen sekä Tieliikelaitoksen henkilöstön
sopeuttamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Momentin määrärahalla
saa myös rahoittaa ns. lähialueyhteistyöhankkeita.
Määrärahaa saa käyttää myös
palvelusuhdeasuntojen liiketaloudellisin perustein määräytyvien
vuokrien alentamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
EU:n aluekehitysrahastosta rahoitettavia tavoiteohjelmia toteuttavien
hankkeiden kansallisten rahoitusosuuksien maksamiseen valtion osalta
sekä pilottihankkeita ja yhteisöaloitteita toteuttavien hankkeiden
kansallisten osuuksien maksamiseen valtion osalta. Lisäksi
määrärahaa saa käyttää EU:n
TEN-hankkeiden menoihin. Määrärahasta
on varattu 7 568 000 euroa EU:n aluekehitysrahastosta
rahoitettavien tiehankkeiden kansallista rahoitusosuutta varten.
Tienpidon hankkeiden toteutuksesta saa Tiehallinto tehdä sitoumuksia
siten, että niistä aiheutuu valtiolle menoja myöhempinä vuosina enintään
185 000 000 euroa.
Määrärahasta on osa alueiden kehittämisestä annetun
lain (1135/1993) 6 §:n mukaista aluekehitysrahaa.
77. Tieverkon kehittäminen
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 59 866 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää aikaisempina
vuosina aloitettujen tieverkon laajennus- ja uusinvestointien toteuttamisesta
aiheutuvien menojen maksamiseen. Tiehallinto saa tehdä näitä hankkeita
koskevia sitoumuksia siten, että niistä aiheutuu
valtiolle vuoden 2002 jälkeen menoja enintään
31,4 milj. euroa.
78. Lohja-Lohjanharju-tien
rakentaminen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 10 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Lohja-Lohjanharju-hankkeen
toteuttamisesta aiheutuviin menoihin. Tiehallinto oikeutetaan solmimaan
hanketta koskevia sopimuksia enintään 58 900 000
euron kokonaiskustannusten määrästä.
79. Tieverkon jälkirahoitus- ja kokonaisrahoitushankkeet
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 38 347 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää aikaisempina
vuosina myönnetyistä sopimusvaltuuksista aiheutuvien menojen
maksamiseen. Tiehallinto oikeutetaan solmimaan aikaisempina vuosina
myönnettyjen valtuuksien mukaisia sopimuksia siltä osin
kuin niitä valtuuksia ei ole käytetty asianomaisena myöntämisvuonna.
87. Tielain mukaiset maa-alueiden hankinnat ja korvaukset
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 23 546 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää yleisistä teistä annetun
lain (243/1954) ja asetuksen (487/1957) mukaisten
maa-alueiden ja korvausten sekä kiinteistötoimitusmaksusta
annetun lain (558/1995) mukaisten kiinteistötoimitusmaksujen
maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös
tietä varten tarvittavien alueiden hankkimiseen ja korvaamiseen
ennen tiesuunnitelman vahvistamista.
25 Tienpidon valtionavut
50. Valtionapu yksityisten teiden kunnossapitoon ja parantamiseen
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 10 100 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää yksityisistä teistä annetun
lain (358/1962) ja asetuksen (1267/2000) mukaisten
valtionapujen maksamiseen, yksityisten teiden kunnossapitoon ja
parantamiseen.
26 Tieliikelaitos
30 Merenkulkulaitos
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään nettomäärärahaa (oikaistu
9.1.2002) 13 541 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
EU:n aluekehitysrahastosta rahoitettavia tavoiteohjelmia sekä yhteisöaloitteita
toteuttavien hankkeiden kansallisten rahoitusosuuksien maksamiseen
valtion osalta. Määrärahasta on varattu
151 000 euroa näiden hankkeiden kansallista rahoitusosuutta varten.
Määrärahaa saa käyttää myös
EU:n TEN-hankkeiden tutkimus- ja selvitysmenoihin. Määrärahaa
saa käyttää myös palvelussuhdeasuntojen
liiketaloudellisin perustein määräytyvien vuokrien
alentamiseen.
70. Alusten hankinta
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 10 259 000 euroa.
77. Väyläverkon kehittäminen
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 2 523 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kustannusarvioltaan merkittävien
väylä- ja kanavaverkon laajennus- ja uusinvestointien
ja laitehankintojen sekä niitä vastaavien myöhemmin
toteutettavien hankkeiden suunnittelusta ja muista valmistelevista
töistä aiheutuviin menoihin.
87. Maa- ja vesialueiden hankinta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 67 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää väylien
ja muiden maa- ja vesirakennuskohteiden rakentamista varten tarpeellisten
maa- ja vesialueiden hankintamenojen sekä vesilain (246/1961)
mukaisten korvausten maksamiseen.
32 Merenkulun ja
muun vesiliikenteen edistäminen
40. Lastialusten hankintojen tukeminen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 959 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ennen
vuotta 1996 sekä vuosina 1999 ja 2000 myönnettyjen
korkotukilainavaltuuksien perusteella suoritettavien korkohyvitysten
maksamiseen.
41. Ulkomaanliikenteen kauppa-alusluetteloon merkittyjen
lastialusten ja kolmansien maiden välillä liikennöivien
matkustaja-alusten kilpailuedellytysten turvaaminen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 40 954 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ulkomaanliikenteen kauppa-alusluettelosta
annetun lain (1707/1991) mukaisen tuen maksamiseen ulkomaanliikenteen
kauppa-alusluetteloon merkityille lastialuksille ja kolmansien maiden
välillä liikennöiville matkustaja-aluksille.
42. Ulkomaanliikenteen
matkustaja-alusten ja -autolauttojen kilpailuedellytysten
turvaaminen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 13 841 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ulkomaanliikenteen kauppa-alusluettelosta
annetun lain (1707/1991) mukaisen tuen maksamiseen ulkomaanliikenteen
kauppa-alusluetteloon merkityille muille kuin kolmansien maiden
välisessä liikenteessä toimiville matkustaja-aluksille
ja matkustaja-autolautoille.
44. Saaristoliikenteen avustaminen
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 286 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää avustusten
maksamiseen saariston kulkuyhteyksiä hoitaville liikenteenharjoittajille
valtioneuvoston asetuksen (37/2001) mukaisin perustein.
Määrärahaa saa lisäksi käyttää korkotuen
maksamiseen luottolaitoksille eräistä korkotukilainoista
annetun lain (1015/1977) 2 §:n 4 momentin
mukaisesti saaristoliikenteen alusten peruskorjauksiin ja uudishankintoihin
annettaville lainoille.
Uusia korkotukilainoja ei myönnetä. Aikaisemmin
myönnettyjen korkotukilainojen korkotuen määrä on
neljän ensimmäisen lainavuoden aikana 4 prosenttia
ja 5-8 lainavuosien aikana 2 prosenttia.
Määräraha on alueiden kehittämisestä annetun
lain 6 §:n mukainen aluekehitysraha.
50. Lästimaksuista suoritettavat avustukset
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 673 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää lästimaksuista
annetun lain (189/1936) mukaisten avustusten maksamiseen
ammatissaan toimivien merimiesten hyväksi tapahtuvaan huoltotoimintaan
ja meripelastustoiminnan edistämiseen. Avustukset myönnetään
merenkulkulaitoksen määrittelemistä toiminnoista
aiheutuviin menoihin.
40 Ratahallintokeskus
21. Perusradanpito
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 230 171 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää radanpidon
lisäksi kiinteistönpidosta aiheutuviin menoihin,
joukkoliikenteen tarkastusmaksutoiminnan kuluihin, EU:n TEN-hankkeiden
tutkimus- ja suunnittelumenojen maksamiseen sekä lähialueyhteistyöhön.
Radanpidon hankkeiden toteutuksesta saa Ratahallintokeskus tehdä sitoumuksia
siten, että niistä aiheutuu valtiolle menoja myöhempinä vuosina
enintään 100 000 000 euroa.
77. Rataverkon kehittäminen
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 43 029 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää radanpidon
kehittämishankkeisiin sekä Ratahallintokeskuksen
hallintaan kuuluvien talojen uudisrakentamisen menoihin.
Ratahallintokeskus saa tehdä sitoumuksia siten, että niistä aiheutuu
valtiolle menoja myöhempinä vuosina enintään
70 000 000 euroa.
78. Eräät
ratahankkeet
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 30 300 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää sellaisten
nimettyjen ratahankkeiden menojen maksamiseen, joiden sopimiseen
on momentilla myönnetty sopimusvaltuus.
Ratahallintokeskus oikeutetaan solmimaan sopimukset Oulu-Iisalmi/Vartius-rataosan
sähköistyksestä enintään
70,6 milj. euron kokonaiskustannusten määrästä sekä Tikkurilan-Keravan
4. raiteen rakentamisesta siten, että valtion rahoituksen
osuus on enintään 40,4 milj. euroa. Ratahallintokeskus
oikeutetaan solmimaan sopimuksia myös Kerava-Lahti-oikoradasta
enintään 331 milj. euron kokonaiskustannusten
määrästä.
79. Radioverkon
rakentaminen
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 22 200 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää radanpidon
radioverkon rakentamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.
87. Rataverkon maa-alueiden hankinnat ja korvaukset
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 4 877 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää rataverkosta,
radanpidosta ja rataverkon käyttämisestä annetun
lain mukaista toimintaa varten hankittavien maa-alueiden
ja korvausten sekä kiinteistötoimitusmaksusta
annetun lain (558/1995) mukaisten kiinteistötoimitusmaksujen
maksamiseen.
50 Ilmailulaitos
52 Ilmaliikenteen
korvaukset ja valtionavut
41. Valtionapu eräiden lentopaikkojen rakentamiseen
ja ylläpitoon
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 1 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää enintään
90 prosentin suuruisen valtionavun maksamiseen Seinäjoen (Rengonharjun)
ja Mikkelin säännöllisen reittiliikenteen
piirissä olevien lentopaikkojen rakenteiden ja laitteiden
parantamiseen sekä kenttien ylläpidon avustamiseen
ja lentopaikkojen rakentamiseen otettujen lainojen kustannuksiin.
Määräraha on alueiden kehittämisestä annetun
lain 6 §:n mukainen aluekehitysraha.
43. Korvaus Ilmailulaitokselle valmiustehtävistä
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 4 575 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maksuna
Ilmailulaitokselle siviili- ja sotilasliikennettä palveleville lentoasemille
sotilasilmailusta aiheutuvien kiinteiden kustannusten kattamiseksi.
60 Joukkoliikenteen
palvelujen ostot, korvaukset ja tuet
42. Valtionavustus koulutuksesta
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 841 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen
rautatieliikenteen ammattikoulutuksen järjestämisestä aiheutuviin
kustannuksiin.
63. Joukkoliikenteen palvelujen osto ja kehittäminen
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 79 880 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää luvanvaraista
henkilöliikennettä koskevan lain (343/1991)
23 ja 23 a §:n mukaisesti.
Määrärahaa saa käyttää myös
EU:n hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden
rahoitukseen.
Määrärahasta osa on alueiden kehittämisestä annetun
lain 6 §:n mukaista aluekehitysrahaa.
72 Viestinnän
korvaukset ja avustukset
42. Sanomalehdistön tuki
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 12 614 000 euroa.
Määrärahan tarkoituksena on edistää kotimaisen
lehdistön ja tiedonvälityksen moniarvoisuutta
ja monipuolisuutta.
Määrärahasta saa käyttää 7 568 000
euroa valtioneuvoston erikseen määräämin
ehdoin puolueille lehdistön ja sitä vastaavan
sähköisen julkaisutoiminnan tukemiseen sekä Ahvenanmaan
maakunnalle tiedotustoiminnan tukemiseen samojen jakoperusteiden
mukaan kuin puoluelain (10/1969) 9 §:ssä tarkoitettu
avustus.
Määrärahasta saa käyttää 5 046 000
euroa valtioneuvoston erikseen määräämin
ehdoin avustusten maksamiseen sanomalehtien kuljetus-, jakelu- ja
muiden kustannusten alentamiseksi.
80 Ilmatieteen laitos
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 26 510 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
palvelussuhdeasuntojen liiketaloudellisin perustein määräytyvien
vuokrien alentamiseen.
81 Merentutkimuslaitos
21.
31.81.21 ja 22Toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 7 350 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
Etelä-Manner-toiminnasta aiheutuviin menoihin.
99 Liikenne- ja
viestintäministeriön hallinnonalan muut menot
40. Eräät valtionavut
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 782 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää avustusten
maksamiseen liikennealan yhteisöjen toiminnan tukemiseen
ja liikennealan museotoiminnan rakennushankkeisiin ja muihin kehittämisinvestointeihin.
88. Osakehankinnat
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 505 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtionenemmistöisten
osakeyhtiöiden ja valtion liikelaitosten omistusjärjestelyistä sekä osakkeiden
hankinnasta ja myynnistä aiheutuvien menojen maksamiseen.
Pääluokka 32
KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLINNONALA
Luottolaitosten varoista myönnettävien
eräistä korkotukilainoista annetun lain (1015/1977) 4 §:n
mukainen turvavarastointilainojen korkohyvityksen enimmäismäärä on
5 prosenttia. Uusia turvavarastointilainoja saa
hyväksyä vuonna 2002 enintään
8 409 000 euroa.
Turvavarastolain (970/1982) 7 §:n
mukaisia varastointiavustuksia saa myöntää vuonna
2002 enintään 34 000 euroa.
10 Hallinto
21. Kauppa- ja teollisuusministeriön toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 22 362 000 euroa.
Määrärahasta saa käyttää enintään
17 000 euroa kuluttajatiedon julkistamispalkintoa varten.
22. Työvoima- ja elinkeinokeskusten toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 68 555 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
euroneuvontakeskuksista ja Teknologian kehittämiskeskuksen
projektiluontoisista tehtävistä aiheutuvien menojen
maksamiseen sekä porotilalain, luontaiselinkeinolain, kolttalain
ja maatilalakia edeltävän lainsäädännön
valtion hallinnassa olevien kiinteistöjen hoitomenojen
maksamiseen.
Lisäksi määrärahaa saa käyttää työvoima-
ja elinkeinokeskusten yritysosastojen järjestämistä pk-yritysten
kehittämispalveluista, pk-yrityksille suunnatuista neuvonta-
ja informaatiopalveluista sekä näiden palvelujen
kehittämisestä aiheutuvien menojen maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
yritysneuvonnan asiantuntijapalvelujen ostamiseen ja yritysneuvontaa
suorittaville henkilöille tarkoitettujen koulutuspalvelujen
ostamiseen.
Määrärahasta on varattu 1 682 000
euroa pk-yritysten kehittämispalveluihin. Määrärahaa
saa käyttää neuvonta-, koulutus-, konsultointi-
ja muiden kehittämispalvelujen maksullisen toiminnan hintojen
alentamiseen enintään 3 860 000
euroa.
Määrärahan mitoituksessa on otettu
huomioon nettobudjetoitavina maksullisen toiminnan tuloina
KTM Toimiala-Infomedian tulot, julkaisutoiminnan tulot sekä asiantuntijatehtävien
tulot (KTM:n asetus 16/2001).
Määrärahasta osa on alueiden kehittämisestä annetun
lain (1135/1993) 6 §:n mukaista aluekehitysrahaa.
24. Tutkimus- ja selvitystoiminta
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 5 628 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kauppa-
ja teollisuusministeriön strategista suunnittelua ja päätöksentekoa
palveleviin tutkimus- ja selvityshankkeisiin. Määrärahaa
saa myös käyttää ydinenergia-alan
valvontaa tukevien selvitysten ja tutkimusten toteuttamiseen, teknisen
infrastruktuurin ja turvallisuuden sekä laadun kehittämiseen, kansainväliseen
teknistaloudelliseen yhteistyöhön sekä kansainvälisten
järjestöjen, rahoituslaitosten ja muiden yhteistyöorganisaatioiden kanssa
valmisteltaviin ja toteutettaviin hankkeisiin. Lisäksi
määrärahaa saa käyttää EU:n
hyväksymien muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien
tutkimus- ja selvityshankkeiden toteuttamiseen ja niihin liittyvien
tarjousten tekemiseen.
Määrärahaa saa käyttää edellä mainituista tehtävistä aiheutuviin
palkkaus- ja palkkiomenoihin, laite- ja ohjelmistohankintamenoihin sekä muihin
mainituista toiminnoista aiheutuviin vastaaviin menoihin. Määrärahaa
saa käyttää enintään
25 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän
palkkaamiseen.
66. Kansainvälisten järjestöjen
jäsenmaksut ja rahoitusosuudet
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 7 633 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kansainvälisten
järjestöjen jäsenmaksujen ja rahoitusosuuksien sekä kansainvälisestä yhteistyöstä
aiheutuvien menojen
maksamiseen.
92. Korvaus valtion ydinjätehuoltorahastolle
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 7 603 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ydinenergialain (990/1987)
52 §:n mukaisen korvauksen maksamiseen valtion
ydinjätehuoltorahastolle.
95. Maanomistajien osuus vanhoista kaivospiirimaksuista
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 10 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kaivoslain
(503/1965) perusteella maanomistajille suoritettavien puolustusmaksujen
osuuksien maksamiseen.
20 Teknologiapolitiikka
21. Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 37 850 000 euroa.
22. Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 64 095 000 euroa.
23. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 9 408 000 euroa.
Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon tutkimus- ja kehittämistoiminnan
luonteisiin hankkeisiin saatava talousarvion ulkopuolinen rahoitus.
25. Mittatekniikan keskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 3 866 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
EU:n hyväksymien tutkimushankkeiden rahoitukseen. Määrärahaa
saa lisäksi käyttää mittayksiköistä ja mittanormaalijärjestelmästä annetun
lain (1156/1993) mukaisesti kansallisen mittanormaalijärjestelmän
yleisestä toteuttamisesta, kansallisten mittanormaalilaboratorioiden
toiminnan ohjauksesta, kehittämisestä ja hallinnoinnista,
kansallisen kalibrointipalvelun järjestämisestä sekä mittatekniikan
ja akkreditoinnin edistämisestä aiheutuviin toimintamenoihin.
26. Teknologian kehittämiskeskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 24 051 000 euroa.
Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon EU:lta
saatavat tulot.
Määrärahaa saa käyttää myös
EU:n hyväksymien muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien
hankkeiden menoihin sekä ulkomaan rahaliikenteestä johtuviin
laskennallisiin kurssivaihteluihin.
27. Tutkimus- ja kehitystoiminta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 133 885 000 euroa.
Rahoituspäätöksiä saa vuonna
2002 tehdä enintään 133 709 000
eurolla.
Valtuutta ja määrärahaa saa käyttää sellaiseen
teknologiseen tutkimukseen ja kehitykseen, joka edistää teknologisen
perusosaamisen syntymistä ja kehittymistä tutkimus-,
kehittämis- ja koulutusorganisaatioissa elinkeinoelämän
kehittymiseen vaikuttavilla alueilla. Valtuutta ja määrärahaa
saa käyttää:
-
valtion budjettitalouden piiriin
kuuluvien tutkimuslaitosten, yliopistojen ja korkeakoulujen
kansallisiin ja kansainvälisiin ohjelmiin ja hankkeisiin
sekä hankkeiden valmisteluun
-
viranomaisten välisenä yhteistyönä toteutettaviin
klusterihankkeisiin ja muuhun yhteistyöhön
-
ammattikorkeakoulujen ja muiden kunnallisten organisaatioiden
tutkimushankkeisiin
-
kansainvälisen yhteistyön ja ohjelmien
ja hankkeiden osallistumismaksuihin, laitetoimituksiin ja Tekesin
puolesta tehtävistä matkoista muille kuin Tekesin
henkilöstölle aiheutuviin matkakustannuksiin
-
valtion ja kuntasektorin laitosten uutuustuotteiden
hankinnan tukemiseen
-
EU:n hyväksymien tutkimushankkeiden maksamiseen.
28. Hanke- ja ohjelmatoiminnan selvitys- ja kehittämismenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 11 996 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää teknologian
siirtoa, teknologian hyödyntämistä ja
uusien liiketoimintojen syntymistä edistävien
palvelujen ja hanke- ja ohjelmatoimintaan välittömästi
liittyvien tilaustutkimusten, selvitysten, asiantuntija-, arviointi-
ja tiedotuspalvelujen hankintaan.
40. Avustukset teknologiseen tutkimukseen ja kehitykseen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 135 317 000 euroa.
Avustuspäätöksiä saa vuonna
2002 tehdä enintään 149 687 000
eurolla.
Avustuksia saa myöntää valtioneuvoston
päätöksen (461/1998) mukaisesti
yrityksille ja yhteisöille tuotteita, tuotantomenetelmiä ja
palveluiden kehittämistä koskevaan teknologiseen tutkimukseen
ja kehitykseen. Avustuksilla edistetään elinkeinorakenteen
ja yritysten tuotevalikoiman kehittämistä kansainvälisen
kilpailun ja markkinoiden edellyttämällä tavalla
sekä tuetaan tuotannollisten ja palveluyritysten uuden teknologian
kehittämistä ja hyödyntämistä. Avustuksia
saa myöntää myös riskipitoisiin
kehityshankkeisiin, joilla tähdätään
uuden teknologian hyödyntämiseen ja energiatalouden,
ympäristötekniikan ja terveydenhoidon teknologioiden
kehittämiseen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan
tulosten liiketaloudelliseen hyödyntämiseen.
Määrärahasta on osa alueiden kehittämisestä annetun
lain 6 §:n mukaista aluekehitysrahaa.
41. Keksintö-,
laatu- ja standardisointitoiminnan edistäminen
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 5 656 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää keksintö-,
laatu- ja standardisointitoiminnan tukemiseen ja niiden edistämisen
hallintomenoihin. Keksintötoiminnan tukemisesta ja edistämisen
hallintomenoista aiheutuviin kustannuksiin voidaan erityisissä tapauksissa
palvelun julkishyödykkeeseen verrattavan luonteen johdosta
myöntää valtionavustusta täyttä kustannusmäärää vastaavasti.
70. Geologian
tutkimuskeskuksen alushankinta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 253 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää merigeologisessa
kartoitus- ja tutkimustoiminnassa käytettävän
aluksen hankintaan yhteishankintana merivoimien tutkimuslaitoksen
kanssa. Geologian tutkimuskeskus saa vuonna 2002 tehdä 841 000
euron sitoumuksen aluksen hankinnasta.
83.
32.20.83 ja 85Lainat teknologiseen
tutkimukseen ja kehitykseen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 72 798 000 euroa.
Vuonna 2002 uusia lainoja saa myöntää enintään
79 890 000 euroa, josta vieraan pääoman ehtoisena
46 252 000 euroa ja oman pääoman ehtoisena
33 638 000 euroa.
Lainoja saa myöntää joko vieraan
pääoman ehtoisina (riskilainat) tai oman pääoman
ehtoisina (pääomalainat) yrityksille ja yhteisöille
teknologiseen kehitystyöhön, jonka tavoitteena
on edistää kansainvälisesti kilpailukykyisten
tuotteiden, tuotantomenetelmien ja palveluiden kehittämistä ja
parantamista. Lainoja saa myöntää myös
riskipitoisiin kehityshankkeisiin, joilla tähdätään
uuden teknologian hyödyntämiseen ja energiatalouden,
ympäristötekniikan ja terveydenhoidon teknologioiden
kehittämiseen sekä tutkimus- ja kehitystoiminnan
tulosten liiketaloudelliseen hyödyntämiseen. Lainoja
saa myöntää ensisijaisesti konkreettiseen
riskipitoiseen tuotekehitykseen ja tuotteistamiseen. Lainat voidaan
myöntää vakuutta vaatimatta. Mikäli
kehitystyö epäonnistuu teknisesti tai ei johda taloudellisesti
hyödynnettävään tulokseen, teknologian
kehittämiskeskuksella on lainansaajan hakemuksesta oikeus
antaa lainansaajalle valtioneuvoston päätöksen
(461/1998) määrittelemien ehtojen
puitteissa lisää takaisinmaksuaikaa tai poikkeustapauksessa
jättää lainan maksamaton pääoma
ja korot pieniltä ja keskisuurilta yrityksiltä osittain
tai kokonaan takaisin perimättä. Muiden kuin pk-yritysten
kohdalla näin voidaan menetellä vain erityisen
painavasta syystä.
30 Yrityspolitiikka
21.
32.10.23Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 1 177 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin
ja teknisen ja taloudellisen kehityksen edistämiseen, kansainväliseen
toimintaan liittyviin projekteihin sekä INNOSUOMI-toimintaan
ja -palkintoihin.
41. Toimintatuki Finnvera Oyj:lle
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 336 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Finnvera
Oyj:n toimintakuluihin valtion erityisrahoitusyhtiön luotto-
ja takaustoiminnasta annetun lain (445/1998) ja sen nojalla
annetun valtioneuvoston sitoumuksen mukaisesti.
42. Finnvera Oyj:n korkotuet
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 23 452 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää yhtiön
toiminnan rahoittamiseen myönnettävään
korkotukeen Kera Oyj:stä annetun lain (65/1971)
ja valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta
annetun lain (445/1998) nojalla annettujen valtioneuvoston
sitoumusten mukaisesti.
Alueellisen korkotuen piiriin kuuluvia luottoja erityisrahoitusyhtiö saa
myöntää vuonna 2002 enintään
117 732 000 euroa ja elinkeinopoliittisin perustein
tuettavien tukiohjelmien mukaisia erityiskorkotuen piirissä olevia
lainoja yhteensä enintään 100 912 000
euroa, johon sisältyvät myös naisyrittäjälainat.
Määrärahasta osa on alueiden kehittämisestä annetun
lain 6 §:n mukaista aluekehitysrahaa.
43. Finnvera Oyj:n tappiokorvaukset
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 10 428 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Finnvera
Oyj:n ja Kera Oyj:n luotonanto- ja takaustoiminnassa syntyneiden
tappioiden korvaamiseen Kera Oy:stä annetun lain (65/1971)
ja valtion erityisrahoitusyhtiöistä annetun lain
(445/1998) nojalla annettujen valtioneuvoston sitoumusten
mukaisesti.
Määrärahasta osa on alueiden kehittämisestä annetun
lain 6 §:n mukaista aluekehitysrahaa.
44. Alueellinen kuljetustuki
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 3 364 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kuljetusten
alueellisesta tukemisesta annetun lain (954/1981) sekä saaristokuljetusten
tukemisesta annetun valtioneuvoston päätöksen
(331/1982) mukaisen kuljetustuen maksamiseen pk-yrityksille.
Määrärahasta saa käyttää enintään
13 500 euroa saariston kuljetustuen maksamiseen.
Määräraha on alueiden kehittämisestä annetun
lain 6 §:n mukaista aluekehitysrahaa.
45. Yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden
tukeminen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 16 147 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää yritystoiminnan
tukemisesta annetun lain (1068/2000) ja yritystuesta annetun
lain (1136/1993) mukaisten tukien sekä kauppa-
ja teollisuusministeriön päätöksen (2/022/1998)
mukaisten kansainvälistymistukien maksamiseen.
Yritystoiminnan tukemisesta annetun lain mukaista investointitukea,
pk-yritysten kehittämistukea ja yritysten toimintaympäristötukea sekä maataloustuotteiden
jalostuksen ja markkinoinnin investointi- ja kehittämistukea
saa vuonna 2002 myöntää yhteensä 16 819 000
euroa.
Määrärahasta osa on alueiden kehittämisestä annetun
lain 6 §:n mukaista aluekehitysrahaa.
46. Avustus telakkateollisuuden kilpailuedellytysten turvaamiseksi
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 17 660 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kauppa-
ja teollisuusministeriön päätöksen
(8/1999) mukaisesti avustusten maksamiseen suomalaisille
telakkayhtiöille uusien aluksien rakentamiseen
ja alusten peruskorjauksiin liittyvien sopimusten johdosta. Määrärahaa
käytetään vuosina 1998-2000 myönnettyjen
tukien maksamiseen.
47. Valtionavustus kehittämispalvelutoimintaan ja
eräille yhteisöille
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 3 561 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kauppa-
ja teollisuusministeriön toimialaan liittyvien järjestöjen
valtionapuun ja lähinnä pk-yritysten kehittämispalvelujen
tuottamiseen sekä ulkomaisten investointien edistämiseen.
Lisäksi määrärahaa saa käyttää valtionavustusten
maksamiseen pienen ja keskisuuren pk-yritystoiminnan edistämisyhteisöille,
pk-yrityksille tarkoitettujen palvelujen kehittämiseen,
yrittäjyyden edistämiseen ja alueellisiin
elinkeinojen kehittämishankkeisiin.
Momentin käyttötarkoituksessa mainittuihin ulkomaisten
investointien edistämisestä aiheutuviin kustannuksiin
voidaan palvelun julkishyödykkeeseen verrattavan luonteen
johdosta myöntää valtionavustusta täyttä kustannusmäärää vastaavasti.
Myös pk-yrityksille tarkoitettujen palvelujen kehittämiseen,
yrittäjyyden edistämiseen sekä alueellisiin
elinkeinojen kehittämishankkeisiin voidaan erityisissä tapauksissa niiden
yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden perusteella
myöntää valtionapua kustannusten täyttä määrää vastaavasti.
Avustukset myönnetään valtioneuvoston
tarkemmin päättämien perusteiden mukaisesti. Määrärahaa
saa käyttää myös julkisten yhteisöjen
hankkeiden rahoittamiseen.
Määrärahasta osa on alueiden kehittämisestä annetun
lain 6 §:n mukaista aluekehitysrahaa.
48. Korkotuki julkisesti tuetuille vienti- ja alusluotoille
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 9 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää julkisesti
tuettujen vienti- ja alusluottojen korontasauksesta annetun lain
(1137/1996) mukaisen korkotuen maksamiseen. Määrärahaa
voidaan lisäksi käyttää julkisesti
tuettujen vienti- ja alusluottojen korontasausyhtiöstä annetun
lain (1136/1996) tarkoittamalle yhtiölle Fide
Oy:lle maksettavan hallinnointipalkkion suorittamiseen sekä valtiokonttorille
korontasaussopimuksista aiheutuvien korko- ja valuuttariskien
suojaukseen tarvittavien toimenpiteiden ja kustannusten maksamiseen.
49. Korkotuki Suomen Vientiluotto Oy:n myöntämille
luotoille
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 1 700 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää alustoimitusten
rahoitukseen myönnettävistä korkotukilainoista
annetun lain (1093/1985) ja alustoimitusten rahoitukseen
myönnettävästä korkotuesta annetun
lain (1173/1990) sekä Suomen Vientiluotto Oy:n korkotuesta,
valuuttakurssitappioiden korvaamisesta ja antolainauksen valtion
takauksista annetun lain (1364/1989) mukaisen korkotuen,
valuuttakurssitappioiden ja takauksista syntyneiden tappioiden korvaamisesta
aiheutuvien menojen maksamiseen.
50. Korkotuki pk-yritysten investointeihin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 33 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää pienten
ja keskisuurten yritysten investointien korkotukilainoista annetun
lain (538/1992) nojalla hyväksyttävistä korkotukilainoista
aiheutuvien korkotukien maksamiseen.
60. Siirrot valtiontakuurahastoon
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 17 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtiontakuurahastosta
annetun lain (444/1998) ja vientitakuulain (479/1962)
perusteella myönnettyjen takuiden aiheuttamiin korvausmenoihin.
Määrärahaa saa käyttää myös
valtiontakaustoimintaa koskevien lakien (375/1963, 573/1972
ja 609/1973) nojalla valtiontakaustoiminnasta annettujen
takaussitoumusten ja perusraaka-ainehuollon turvaamiseksi annetun
lain (651/1985), valtion vakauttamistakauksista annetun
lain (529/1993) perusteella myönnettyjen takuiden
ja takausten sekä valtion pääomatakuista
annetun lain (594/1992) nojalla ennen vuotta 1999 myönnettyjen
takuiden aiheuttamien korvausmenojen maksamiseen.
62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus kauppa-
ja teollisuusministeriön osalta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 81 688 000 euroa.
Vuonna 2002 uusia myöntämispäätöksiä saa tehdä yhteensä 80 126 000
eurolla. Mikäli vuoden 2001 myöntämisvaltuutta
on jäänyt käyttämättä,
saa käyttämättä jääneestä osasta
tehdä myöntämispäätöksiä vuonna
2002.
Määrärahaa saa käyttää Euroopan
aluekehitysrahastosta ja Euroopan sosiaalirahastosta rahoitettavien
rakennerahastokauden 2000-2006 tavoite 1, 2 ja 3 -ohjelmien
sekä Interreg-yhteisöaloitteiden sekä pilottiprojektien
valtion rahoitusosuuden maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
teknisen avun ja edellä mainittujen ohjelmien toteuttamiseen
tarvittavan henkilöstön palkkaamiseen yhdessä momenteilla
26.98.61 ja 34.05.61 olevien EU:n osuuksien kanssa. Lisäksi
määrärahaa saa käyttää neuvoston
asetuksen (EY 1260/1999) artiklan 39 (varainhoitoa koskevat
oikaisut) ja neuvoston asetuksen (ETY 2082/1993) artiklan
24 (tuen vähentäminen, pidättäminen
ja peruuttaminen) mukaisten Suomen velvoitteiden maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää neuvonta-,
koulutus-, konsultointi- ja muiden kehittämispalvelujen maksullisen
toiminnan hintojen alentamiseen enintään 6 728 000
euroa.
Määrärahasta osa on alueiden kehittämisestä annetun
lain 6 §:n mukaista aluekehitysrahaa.
40 Kuluttaja-
ja kilpailupolitiikka
21. Kuluttajaviraston toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 5 530 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Kuluttaja-lehden
hinnan alentamiseen enintään 100 000
euroa.
22. Kuluttajatutkimuskeskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 1 765 000 euroa.
24. Kuluttajavalituslautakunnan toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 1 313 000 euroa.
26. Kilpailuviraston toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 4 571 000 euroa.
31. Korvaus talous-
ja velkaneuvonnan järjestämisestä
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 3 611 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää talous-
ja velkaneuvonnasta annetun lain (713/2000) mukaisen korvauksen
maksamiseen talous- ja velkaneuvontapalvelujen tuottajille.
50. Valtionavustus kuluttajajärjestöille
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 673 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää avustuksena
kuluttajajärjestöjen ja Työtehoseura
ry:n kotitalousosaston tukemiseen Kuluttajaviraston määrittelemistä toiminnoista
aiheutuviin kuluihin.
50 Kansainvälistymispolitiikka
21. Matkailun edistämiskeskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 16 081 000 euroa.
Matkailun edistämiskeskuksessa johtajan virka (A29)
muutetaan ylijohtajan viraksi (A30).
40. Toimialakohtainen yritysten kansainvälistyminen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 17 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää yritysryhmien
toteuttamiin kansainvälistymishankkeisiin, joihin voivat
osallistua eri toimialojen teollista tuotantoa harjoittavat yritykset
sekä palvelualojen yritykset. Kansainvälistymishankkeiden
toteuttajia voivat yritysten lisäksi olla ulkomaankauppaa edistävät
järjestöt sekä muut yhdistykset ja yhteisöt.
Määrärahaa saa käyttää myös
Puu-Eurooppa-hankkeessa toteutettaviin yritysten kansainvälistymistä ja
ulkomaista markkinointia tukeviin hankkeisiin, joihin osallistuu
yrityksiä. Avustukset myönnetään
valtioneuvoston tarkemmin päättämien
perusteiden mukaisesti.
Avustusta voidaan myöntää korkeammin
prosenttiosuuksin valtakunnallisiin ja alueellisesti merkittäviin
hankkeisiin, joihin ei osallistu yrityksiä tai joiden kulut
ovat vaikeasti yrityskohtaisesti kohdennettavissa tai jos tapahtuman hyödyn
katsotaan koituvan laajalle yritysjoukolle tai hanke on luonteeltaan
poikkeava ja riskialtis.
Uusia avustuksia saa vuonna 2002 myöntää 16 988 000
euroa.
41. Avustus ulkomaankauppaa edistäville järjestöille
ja Finpro ry:lle
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 23 546 000 euroa.
Momentin määrärahaa saa käyttää ulkomaankauppaa
edistävien järjestöjen tarjoaman neuvonnan
ja muiden asiantuntijapalveluiden tuottamiseen valtioneuvoston tarkemmin
päättämien perusteiden mukaisesti.
Avustusta voidaan myöntää korkeammin
prosenttiosuuksin tavanomaista riskialttiimpaan osaan ulkomaankauppaa
edistävien järjestöjen toiminnoista.
60 Energiapolitiikka
21. Energiamarkkinaviraston toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 206 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää sellaisista
Energiamarkkinavirastolle määrätyistä tehtävistä aiheutuviin
menoihin, joita ei kateta valvonta- ja lupamaksuilla.
27. Energiansäästön ja uusiutuvan
energian käytön edistäminen ja energiatiedotus
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 3 407 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää energiansäästöön, energian
tehokkaaseen käyttöön sekä uusiutuvan
energian käyttöön ja tuotantoon liittyvästä informaatiotoiminnasta
ja selvityksistä, uuden säästöteknologian
markkinoiden edistämisestä sekä muusta
energia-alan tiedottamisesta ja tietohuollon järjestämisestä sekä kansallisen
ilmastostrategian toteuttamiseen liittyvästä tiedottamisesta
aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää myös EU:n hyväksymien
muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien hankkeiden osarahoitukseen.
40. Energiatuki
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 16 146 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää energiatalouden
kehittämiseen ympäristömyönteisemmäksi,
uuden teknologian käyttöönoton edistämiseksi
sekä energiahuollon varmuuden ja monipuolisuuden edistämiseksi.
Tukea voidaan myöntää energiansäästöä,
energian tuotannon tai käytön tehostamista sekä uusiutuvan
energian tuotantoa tai käyttöä edistävien
sekä energian tuotannon tai käytön ympäristöhaittoja
vähentävien ja energiahuollon varmuutta ja monipuolisuutta
muutoin edistävien investointi- ja selvityshankkeiden tukemiseen.
Etusija annetaan uuden teknologian kaupallistamista edistäville
hankkeille. Energiatukea ei myönnetä valtionosuutta
saaviin perustamishankkeisiin. Energiatuen myöntämisestä päättää kauppa-
ja teollisuusministeriö. Ministeriö voi harkitsemassaan
laajuudessa siirtää oikeuden päättää tuen
myöntämisestä työvoima- ja elinkeinokeskuksille.
Energiatukea voidaan myöntää yrityksille, kunnille
ja muille yhteisöille.
Tuen enimmäismäärää harkittaessa
ei oteta huomioon kunnan tai muun yhteisön rakentamissa
ja omistamissa energiahankkeissa kyseisten tahojen oman rahoituksen
osuutta, jos se ei sisällä sellaista taloudellista
etuutta, joka olisi katsottava EY:n lainsäädännössä tarkoitetuksi
valtiontueksi. Sama koskee kunnan tai muun yhteisön omistamien
kiinteistöjen katselmustoiminnan tukemista. Rahoituksella,
jonka ei katsota olevan valtiontukea tai muuta julkista tukea, tarkoitetaan
esimerkiksi markkinaehdoin myönnettävää rahoitusta
tai omarahoitusta.
Valtionavustuslakia (688/2001) sovelletaan yleislakina
energiatukea myönnettäessä. Energiatuen
myöntämisen yleisistä ehdoista annetaan
valtioneuvoston asetus. Kauppa- ja teollisuusministeriö voi
antaa erikseen päätöksen muiden kuin
valtioneuvoston asetuksessa mainittujen hankkeiden tai ohjelmien
tukemisesta ja myönnettävän tuen enimmäismäärästä saatuaan valtioneuvoston
raha-asiainvaliokunnan lausunnon asiasta. Määrärahaa
saa käyttää myös energiatuen
myöntämisen yleisistä ehdoista annettujen
valtioneuvoston päätösten (29/1999
ja 45/1996) ja energia-avustuksista annetun lain (1607/1991)
nojalla aiemmin myönnettyjen tukien maksamiseen.
Vuonna 2002 tukea saa myöntää enintään 25 228 000
euroa.
45. Energiainvestointien korkotuki
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 55 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää luottolaitosten
varoista myönnettävistä eräistä korkotukilainoista
annetun lain (1015/1977) 2 §:n mukaisten
korkotukilainojen korkotuen maksamiseen. Vuonna 2002 ei uusia korkotukilainoja
hyväksytä.
Korkohyvityksen määrä on neljän
ensimmäisen lainavuoden aikana 4 prosenttia korkotukilainan
määrästä ja lainavuosien 5-8
aikana 2 prosenttia korkotukilainan määrästä.
Erityisistä syistä voi korkotukilainan korkohyvityksen määrä olla
neljän ensimmäisen lainavuoden aikana enintään
6 prosenttia korkotukilainan määrästä ja
lainavuosien 5-8 aikana enintään 4 prosenttia
korkotukilainan määrästä. Kahdeksannen
lainavuoden jälkeen korkotukea ei makseta. Korkohyvitys
on aina enintään luottolaitoksen perimän
koron suuruinen.
50. Eräät energiataloudelliset avustukset
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 50 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää avustusten
maksamiseen järjestöille ja yhteisöille
energiapolitiikan tavoitteita tukevaan toimintaan. Tällä tarkoitetaan
erityisesti sellaista toimintaa, jolla edistetään
energian säästöä ja uusiutuvien
energialähteiden hyödyntämistä sekä kotimaisten
polttoaineiden tuotantoa. Avustus on tarkoitettu ensisijaisesti
pienet taloudelliset resurssit omaaville järjestöille
ja muille yhteisöille. Avustusta voidaan myöntää joko
yleisavustuksena järjestön sääntömääräisen
toiminnan tukemiseen tai erityisavustuksena tiettyyn hankkeeseen.
Valtionavustuslakia (688/2001) sovelletaan yleislakina
avustuksia myönnettäessä. Tarkemmat säännökset
avustuksen käytöstä annetaan valtioneuvoston
asetuksella.
70 Omistajapolitiikka
88. Osakehankinnat
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 1 382 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää niiden
osakkeiden merkintähinnan maksamiseen, joita valtio merkitsee
valtionyhtiöiden osakeannissa. Määrärahaa
saa käyttää myös muista tarpeellisista
osakejärjestelyistä aiheutuvien menojen maksamiseen
sekä valtionyhtiöiden yksityistämiseen
ja omistajaohjaukseen liittyvien menojen maksamiseen. Lisäksi
määrärahaa saa käyttää vaihtovelkakirjalainojen
merkintähinnan maksamiseen. Vaihtovelkakirjalaina saadaan
merkitä vakuutta vaatimatta.
Pääluokka 33
SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA
01 Sosiaali- ja
terveysministeriö
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 32 046 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
kansallisen veteraanipäivän pääjuhlan
järjestämiseen, lääkinnällisen
pelastustoimen ja poikkeusolojen valmiudesta sekä näihin
liittyvien laitteiden ja kalusteiden hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen
sekä sosiaali- ja terveysministeriön
hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden
rahoittamiseen.
Määrärahasta saa käyttää enintään
270 000 euroa työterveydenhuollon koulutuksesta
ja työterveyshenkilöstön kehittämiseen
liittyvien hankkeiden toteuttamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.
62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus sosiaali-
ja terveysministeriön osalta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 2 796 000 euroa.
Vuonna 2002 saa uusia myöntämispäätöksiä tehdä yhteensä 3 105 000
eurolla. Mikäli vuoden 2001 myöntämisvaltuutta
on jäänyt käyttämättä,
saa käyttämättä jääneestä osasta
tehdä myöntämispäätöksiä vuonna
2002.
Määrärahaa saa käyttää Euroopan
aluekehitysrahastosta ja Euroopan sosiaalirahastosta rahoitettavien
tavoite 1, 2 ja 3 -ohjelmien sekä yhteisöaloitteiden
sekä innovatiivisten toimien valtion rahoitusosuuden maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
teknisen avun ja edellä mainittujen ohjelmien toteuttamiseen
tarvittavan henkilöstön palkkaamiseen yhdessä momenteilla
26.98.61 ja 34.05.61 olevien EU-osuuksien kanssa.
Määrärahasta on osa alueiden kehittämisestä annetun
lain (1135/1993) 6 §:n mukaista aluekehitysrahaa.
63. Eräät erityishankkeet
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 8 410 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää sosiaali-
ja terveysministeriön strategista suunnittelua ja päätöksentekoa
tukevien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen
sekä ministeriön toimialaan liittyvien ohjelmien
ja kokeilujen toimeenpanosta aiheutuvien toimintamenojen ja rahoitusavustusten
maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
EU:n hyväksymien puite- ja aihealueittaisten ohjelmien
mukaisten hankkeiden rahoittamiseen.
Määrärahaa saa käyttää enintään
kahta henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän
palkkaamiseen.
64. Sosiaali-
ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän edistäminen
tietoteknologian avulla sekä siihen tarvittavan infrastruktuurin
rakentaminen
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 3 364 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää sosiaali-
ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän kehittämiseen
tietoteknologian avulla ja tietoteknologian hyödyntämisen
edellyttämän infrastruktuurin rakentamiseen sekä hankkeen
läpiviemisen edellyttämään koulutus-
ja kehittämistoimintaan sosiaali- ja terveysministeriön
erikseen määräämin perustein.
Määrärahaa saa käyttää enintään
yhtä henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän
palkkaamiseen.
67. Kansainväliset jäsenmaksut ja maksuosuudet
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 4 289 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kansainvälisten
järjestöjen jäsenmaksujen, maksuosuuksien
ja erityisohjelmien tukemisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.
02 Sosiaali- ja
terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 22 980 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
jäsenmaksujen maksamiseen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tilastotietokannan
käytöstä ja Sosiaali- ja terveysalan
tutkimus- ja kehittämiskeskuksen ulkopuolella
toimeksiannosta tai yhteishankkeena toteutettavasta tutkimus-
ja kehittämistoiminnasta aiheutuvien menojen maksamiseen. Lisäksi
määrärahaa saa käyttää Alkoholitutkimussäätiölle
suoritettavan valtionavustuksen maksamiseen ja Alkoholitutkimussäätiön
toiminnasta Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskukselle
aiheutuvien menojen maksamiseen sekä täydennyskoulutuksen
avustuksen ja ulkomailla toteutettavien projektien menojen maksamiseen.
03 Työttömyysturvalautakunta
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 1 697 000 euroa.
04 Tarkastuslautakunta
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 1 552 000 euroa.
06 Terveydenhuollon
oikeusturvakeskus
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 2 260 000 euroa.
26. Mielentilatutkimustoiminnan menot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 1 600 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää mielenterveyslain (1116/1990)
32 §:n mukaisten valtion korvausten maksamiseen
valtion mielisairaaloille ja vankeinhoitolaitoksen alaisille sairaaloille. Määrärahaa
saa käyttää myös Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen
tilaamista mielentilalausunnoista maksettavien korvausten maksamiseen.
07 Työterveyslaitos
50. Valtionapu Työterveyslaitoksen menoihin
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 34 320 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää Työterveyslaitoksen toiminnasta
ja rahoituksesta annetun lain (159/1978) 3 §:n
nojalla Työterveyslaitoksen toiminnasta aiheutuviin menoihin
suoritettavan valtionavun maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää myös EU:n hyväksymien
tutkimushankkeiden rahoittamiseen.
08 Kansanterveyslaitos
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 27 745 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
EU:n hyväksymien tutkimushankkeiden rahoitukseen.
26. Rokotteiden hankinta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 6 184 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää tartuntatautilain (583/1986)
25 §:n perusteella maksutta toimitettavien rokotustilaisuuksissa
tarvittavien rokotteiden hankkimisesta ja edelleen toimittamisesta,
velvoitevarastoinnista sekä muiden yleisen rokotusohjelman
toteuttamisesta aiheutuvien menojen ja korvausten maksamiseen sekä Suomen
lääkevahinkokorvausosuuskunnan jäsenmaksuun.
Määrärahaa saa käyttää myös
rokotteiden hankkimisesta ja edelleen toimittamisesta välitystoimintaan
aiheutuvien menojen maksamiseen.
09 Sosiaali- ja
terveydenhuollon tuotevalvontakeskus
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 4 377 000 euroa.
10 Säteilyturvakeskus
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 10 417 000 euroa.
11 Lääkelaitos
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 1 333 000 euroa.
12 Valtion koulukodit
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 588 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
koulukotien sisällölliseen kehittämiseen
ja toiminnan tukemiseen sekä koulukotitoimintaan erikoistuvaan nuorisopsykiatriaan.
Lisäksi määrärahaa saa käyttää perhetoiminnasta
aiheutuvien palkkioiden ja muiden menojen maksamiseen, koulukotien
maatila- ja metsätaloudesta aiheutuvien menojen maksamiseen
sekä kansainväliseen ja lähialueyhteistyöhön.
Määrärahaa saa käyttää maatalousavustuksia
vastaavien menojen maksamiseen.
13 Työsuojelun
piirihallinto
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 20 730 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
ulkomailla olevien suomalaisten alusten tarkastustoiminnan ja työsuojelun
valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetun
lain (131/1973) 15 §:n mukaisista toimenpiteistä aiheutuvien menojen
maksamiseen.
14 Valtion mielisairaalat
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 607 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää myös
perustettavan vaarallisten ja vaikeahoitoisten lasten ja nuorten psykiatrisen
hoitoyksikön suunnittelusta ja käynnistämisestä aiheutuvien
menojen maksamiseen sekä maatalousavustuksia vastaavien menojen
maksamiseen.
15 Perhekustannusten
tasaus
51. Äitiysavustus
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 9 900 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää äitiysavustuslain (477/1993)
mukaisten äitiysavustusten suorittamiseen. Määrärahasta
maksetaan myös äitiyspakkauksista menevä arvonlisävero
ja yleiskulut.
52. Lapsilisät
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 1 358 100 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää lapsilisälain (796/1992)
mukaisten lapsilisien maksamiseen.
16 Yleinen perhe-eläke
50. Yleinen perhe-eläke
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 42 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää perhe-eläkelain (38/1969)
mukaisten eläkkeiden maksamiseen.
17 Työttömyysturva
50. Valtionosuus työttömyyskassoille
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 589 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää työttömyysetuuksien rahoituksesta
annetun lain (555/1998), työttömyyskassalain
(603/1984) ja vuorotteluvapaakokeilusta annetun lain (1663/1995)
mukaisen valtionosuuden maksamiseen työttömyyskassoille.
51. Työttömyysturvalain mukainen perusturva
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 66 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää työttömyysturvalain (602/1984)
mukaisen perusturvan maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää myös vuorotteluvapaakokeilusta
annetun lain (1663/1995) mukaisen valtionosuuden maksamiseen
Kansaneläkelaitokselle.
53. Valtionosuus työttömän
omaehtoisen koulutuksen toimeentuloturvasta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 2 200 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää työttömien
omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain (1402/1997)
mukaisen valtionosuuden maksamiseen.
54. Valtionosuus
aikuiskoulutustuesta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 6 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää aikuiskoulutustuesta annetun
lain (1276/2000) mukaisen valtionosuuden maksamiseen.
18 Sairausvakuutus
60. Valtion osuus sairausvakuutuslaista johtuvista menoista
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 695 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää sairausvakuutuslain (364/1963),
Kansaneläkelaitoksen järjestämästä kuntoutuksesta
annetun lain (610/1991) ja kuntoutusrahalain (611/1991)
mukaisten valtion osuuksien maksamiseen. Määrärahaa
saa myös käyttää maatalousyrittäjien
työterveyshuollon eräiden kustannusten korvaamisesta
valtion varoista annetun lain (859/1984) mukaisten valtion
osuuksien maksamiseen. Kansaneläkelaitoksen järjestämästä kuntoutuksesta
annetun lain mukaisen harkinnanvaraisen kuntoutuksen kustannuksiin
saa käyttää sairausvakuutusrahaston varoista
enintään 91 000 000 euroa.
19 Eläkevakuutus
50. Valtion osuus merimieseläkekassan menoista
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 31 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää merimieseläkelain (72/1956)
4 §:n mukaisen valtion osuuden maksamiseen.
51. Valtion osuus maatalousyrittäjien eläkelaista
johtuvista menoista
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 399 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maatalousyrittäjien eläkelain
(467/1969) 13 §:n ja sukupolvenvaihdoseläkkeestä annetun
lain (1317/1990) 41 §:n mukaisen valtion
osuuden maksamiseen.
52. Valtion osuus yrittäjien eläkelaista
johtuvista menoista
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 55 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää yrittäjien
eläkelain (468/1969) 10 §:n
mukaisen valtion osuuden maksamiseen.
60. Valtion osuus kansaneläkelaista johtuvista menoista
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 998 575 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kansaneläkelain (347/1956)
59 §:n ja 62 §:n mukaisen valtion osuuden
maksamiseen ja lapsen hoitotuesta annetun lain (444/1969),
vammaistuesta annetun lain (124/1988) sekä eläkkeensaajien
asumistuesta annetun lain (591/1978) mukaisten
etuuksien maksamiseen.
20 Tapaturmavakuutus
53. Valtion osuus maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen
kustannuksista
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 12 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain
(1026/1981) 15 §:n ja sairausvakuutuslain
mukaisen omavastuuajan korvaamisesta maatalousyrittäjille
annetun lain (118/1991) 10 §:n mukaisen
valtion osuuden maksamiseen.
21 Rintamaveteraanieläkkeet
52. Rintamasotilaseläkkeet ja asumistuki
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 118 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää rintamasotilaseläkelain
(119/1977) nojalla suoritettavien eläkkeiden,
eläkkeensaajien asumistukilain (591/1978) nojalla
rintamasotilaseläkkeisiin suoritettavien asumistukien sekä ulkomaille
maksettavasta rintamalisästä annetun lain (988/1988)
mukaisen rintamalisän maksamiseen.
22 Sotilasvammakorvaukset
ja eräät kuntoutustoiminnan menot
50. Sotilasvammakorvaukset
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 260 400 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää sotilasvammalain (404/1948)
ja muiden siihen liittyvien lakien nojalla suoritettavien korvausten
maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös
sotainvalidien kuntoutus- ja hoitolaitosten käyttökustannuksiin
suoritettavan valtion korvauksen maksamiseen.
56. Valtionapu sotainvalidien puolisoiden kuntoutustoimintaan
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 2 523 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää sotainvalidien
puolisoiden ja vaikeavammaista sotainvalidia hoitaneiden leskien
sekä sotaleskien kuntoutustoimintamenojen maksamiseen valtioneuvoston vahvistamien
perusteiden mukaan.
57. Rintama-avustus eräille ulkomaalaisille vapaaehtoisille
rintamasotilaille
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 202 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää sosiaali-
ja terveysministeriön määräämin
perustein rintama-avustuksen maksamiseen eräille vaikeissa
olosuhteissa Virossa ja muualla entisen Neuvostoliiton alueella
eläville, Suomen puolustusvoimissa vuosien 1939-1945
sotiin osallistuneille ulkomaalaisille vapaaehtoisille rintamasotilaille. Rintama-avustusta
voidaan myöntää myös Suomessa
pysyvästi asuville vapaaehtoisille rintamasotilaille.
59. Valtionapu rintamaveteraanien kuntoutustoimintaan
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 168 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää rintamaveteraanien kuntoutuksesta
annetun lain (1184/1988) nojalla rintamaveteraanien kuntoutuksesta
aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää myös rintamaveteraanikuntoutuksen
tutkimusmenojen maksamiseen.
23 Muu sodista kärsineiden
turva
30. Valtion korvaus sodista kärsineiden huoltoon
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 3 280 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää sotasiirtolaisten
yhteiskunnallisesta huollosta annetun lain (423/1940) 6 §:n
nojalla kunnille suoritettavan valtion korvauksen maksamiseen. Lisäksi
määrärahaa saa käyttää Maikkulan
vanhainkodista eri laitoksiin hoidettavaksi siirrettyjen huollettavien
huolto- ja hoitokustannusten korvaamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.
28 Muu toimeentuloturva
50. Sotilasavustus
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 12 100 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää sotilasavustuslain (781/1993)
mukaisten sotilasavustusten maksamiseen.
32 Kuntien järjestämä sosiaali-
ja terveydenhuolto
30. Valtionosuus kunnille sosiaali- ja terveydenhuollon
käyttökustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 2 514 830 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää eräiden
sosiaali- ja terveydenhuollon lakien sekä sosiaali- ja
terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain
(733/1992) ja sen nojalla annetussa asetuksessa hyväksyttyjen
käyttökustannusten valtionosuuksien maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
kuntien valtionosuuslain mukaisten tasausten maksamiseen.
31. Valtionosuus kunnille sosiaali- ja terveyspalvelujen
perustamiskustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 26 600 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää eräiden
sosiaali- ja terveydenhuollon lakien sekä sosiaali- ja
terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain
(733/1992) ja sen nojalla annetun asetuksen mukaisiin sosiaali-
ja terveyspalvelujen perustamishankkeisiin suoritettavan valtionosuuden
maksamiseen.
Vuonna 2002 saadaan vahvistaa kokonaiskustannuksiltaan vähintään
270 000 euron määräisiä perustamishankkeita
sekä STVOL:n 21 §:n 2 momentissa tarkoitettuja
hankkeita siten, että niiden valtionosuuteen oikeuttavat
enimmäiskustannukset ovat yhteensä enintään
16 600 000 euroa.
32. Valtion korvaus terveydenhuollon yksiköille erikoissairaanhoitolain
mukaiseen tutkimustoimintaan
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 56 747 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää erikoissairaanhoitolain
(1062/1989) 47 ja 47 b §:n mukaisen
tutkimustoiminnan valtion korvauksen maksamiseen.
33. Valtion korvaus terveydenhuollon yksiköille lääkäri-
ja hammaslääkärikoulutuksesta aiheutuviin
kustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 74 170 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää erikoissairaanhoitolain
(1062/1989) 47-47 b §:n
mukaisen valtion korvauksen maksamiseen lääkäri-
ja hammaslääkärikoulutukseen.
Määrärahasta saa käyttää enintään
52 600 000 euroa lääkärin
ja hammaslääkärin perus- ja erikoistumiskoulutuskorvausten
maksamiseen yliopistollista sairaalaa ylläpitäville
kuntayhtymille.
34. Valtion korvaus kunnille mielentilatutkimuspotilaista
sekä potilassiirroista aiheutuviin kustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 2 370 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää mielenterveyslain (1116/1990)
32 §:n mukaisten valtion korvausten maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös Suomen
ja Ruotsin välillä solmitun sopimuksen mukaisista
potilassiirroista kunnille ja kuntayhtymille sekä Ruotsin
valtiolle aiheutuviin kustannuksiin suoritettavan valtion korvauksen maksamiseen.
Lisäksi määrärahaa saa käyttää pohjoismaisen
sosiaalipalvelusopimuksen mukaisten potilassiirtojen tukemiseen
kertaluonteisena 17 000 euroa siirrettyä potilasta
kohden maksettavana korvauksena kunnille ja kuntayhtymille.
35. Valtion korvaus lastensuojelun suurten kustannusten
tasausjärjestelmän menoihin
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 31 209 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää lastensuojelulain (683/1983)
sekä sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta
annetun lain (733/1992) perusteella lastensuojelun suurten kustannusten
tasaamiseksi suoritettavan valtion korvauksen maksamiseen.
36. Valtionavustus saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen
turvaamiseksi
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 200 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtionavustuksen maksamiseksi
saamelaiskäräjien kautta saamelaiskäräjistä annetun
lain (974/1995) 4 §:ssä tarkoitetuille
saamelaisten kotiseutualueen kunnille saamenkielisten sosiaali-
ja terveyspalvelujen turvaamiseksi.
37. Valtionavustus kunnille lasten ja nuorten psykiatrian
palveluihin
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 3 160 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää lasten
ja nuorten psyykkisen kehityksen tukemisesta, häiriöiden ehkäisystä ja
psykiatristen hoitopalvelujen turvaamisesta kunnille ja kuntayhtymille
aiheutuviin kustannuksiin suoritettavan valtionavustuksen maksamiseen
sosiaali- ja terveysministeriön erikseen määräämin
perustein.
38. Valtionavustus kunnille huumeiden käyttäjien
hoitoon
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 7 570 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää huumeiden
käyttäjien hoidosta aiheutuviin kustannuksiin
suoritettavan valtionavustuksen maksamiseen kunnille ja kuntayhtymille.
39. Valtionavustus
sosiaalialan osaamiskeskusten toimintaan
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 3 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää sosiaalialan
osaamiskeskustoiminnasta annetun lain (1230/2001) mukaisen
valtionavustuksen maksamiseen sosiaalialan osaamiskeskuksille sosiaali-
ja terveysministeriön erikseen määräämin
perustein.
33 Eräät
sosiaali- ja terveydenhuollon menot
63. Oikeuslääketieteellisen
kuolemansyyn selvittämisen menot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 5 700 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kuolemansyyn
selvittämisestä annetun lain (459/1973)
12 §:n mukaisen oikeuslääketieteellisen
kuolemansyyn selvittämisen valtion korvauksen maksamiseen
lääninhallitusten tekemien erillisten sopimusten
perusteella kuntien ja kuntayhtymien ylläpitämille sairaaloille
ja terveyskeskuksille sekä lääkärikoulutusta
antaville yliopistoille. Määrärahaa saa
myös käyttää oikeuslääkeopillisten
tutkimusten toimittamisesta tulevasta korvauksesta annetun asetuksen
(689/1956) mukaisten palkkioiden ja korvausten
maksamiseen oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen
suorittaneelle lääkärille.
53 Terveyden edistäminen
ja terveysvalvonta
23. Terveysvalvonta
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 1 100 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää terveydensuojelulain (763/1994),
elintarvikelain (361/1995), geenitekniikkalain (377/1995),
kemikaalilain (744/1989) ja säteilylain (592/1991)
edellyttämästä terveysvalvonnasta, terveysvalvontatutkimuksesta
ja henkilöstön jatko- ja täydennyskoulutuksesta
sekä ionisoimattoman säteilyn valvonnasta aiheutuvien
menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös
edellä mainittuihin tarkoituksiin myönnettävien
harkinnanvaraisten valtionavustusten maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää myös paikallisten
ympäristöohjelmien valmisteluun. Määrärahaa
saa käyttää enintään
neljää henkilötyövuotta vastaavan
henkilöstömäärän palkkaamiseen
sekä niistä aiheutuvien muiden menojen maksamiseen.
24. Tartuntatautien valvonta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 1 100 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää tartuntatautilain (583/1986)
edellyttämän ehkäisyn ja valistustoiminnan,
yllättävien epidemioiden selvittämisen ja
seurannan sekä näiden edellyttämän
kansainvälisen yhteistyön aiheuttamien menojen
maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös
edellä mainittuihin tarkoituksiin myönnettäviin
harkinnanvaraisten valtionavustusten maksamiseen.
50. Terveyden edistäminen
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 7 145 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää terveyskasvatuksesta sekä toimenpiteistä tupakoinnin
vähentämiseksi annetun lain (693/1976)
27 §:ssä tarkoitetusta toiminnasta ja
raittiustyölain (828/1982) 10 §:n 1
kohdan nojalla päihteiden käytöstä aiheutuvien
haittojen ehkäisemistä tarkoittavasta toiminnasta
aiheutuvien menojen maksamiseen. Lisäksi määrärahaa
saa käyttää alkoholitiedotuksesta ja
-valistuksesta aiheutuviin menoihin sekä huumausainepolitiikkaa
tehostavista toimenpiteistä aiheutuviin menoihin. Määrärahaa saa
käyttää enintään viittä henkilötyövuotta
vastaavan henkilöstömäärän
palkkaamiseen sekä sosiaali- ja terveysministeriölle
aiheutuvien muiden kulutusmenojen maksamiseen.
57 Lomatoiminta
40. Valtion korvaus maatalousyrittäjien lomituspalvelujen
kustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 171 600 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maatalousyrittäjien lomituspalvelulain
(1231/1996) 35 §:ssä tarkoitettuihin
lomituspalvelujen käyttökustannuksiin lain 37 §:n
nojalla kunnille suoritettavan valtion korvauksen maksamiseen. Määrärahasta
saa käyttää enintään
168 000 euroa maatalouslomittajien oppisopimuskoulutuksesta
paikallisyksiköille aiheutuneiden nettokustannusten korvaamiseen.
50. Valtion korvaus Maatalousyrittäjien eläkelaitokselle
ja kunnille maatalousyrittäjien lomituspalvelujen hallintomenoihin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 14 400 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maatalousyrittäjien lomituspalvelulain
(1231/1996) 31 ja 32 §:n nojalla Maatalousyrittäjien
eläkelaitokselle ja kunnille lomituspalvelujen hallinnon
järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin
suoritettavan valtion korvauksen maksamiseen.
92 Raha-automaattiyhdistyksen
tuoton käyttö
50. Avustukset yhteisöille ja säätiöille
terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 279 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää raha-automaattiasetuksen
(676/1967) 29 §:n 1 momentissa mainittuihin
tarkoituksiin. Määrärahaa saa käyttää myös
avustuksen maksamiseen näkövammaisten kirjaston
käyttöön tarkoitettujen toimitilojen perustamiskustannuksiin.
55. Valtion korvaus sotainvalidien laitosten käyttökustannuksiin
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 59 707 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää sotainvalidien
kuntoutus- ja hoitolaitosten käyttökustannuksiin suoritettavan
valtion korvauksen maksamiseen.
58. Eräät kuntoutustoiminnan menot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 2 450 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää eräissä Suomen
sotiin liittyneissä tehtävissä palvelleiden
kuntoutuksesta annetun lain (1039/1997) nojalla kuntoutuksesta
aiheutuvien menojen maksamiseen.
59. Rintamaveteraanien kuntoutustoiminnan menot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 35 628 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää rintamaveteraanien kuntoutuksesta
annetun lain (1184/1988) nojalla rintamaveteraanien kuntoutuksesta
aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää myös rintamaveteraanikuntoutuksen
tutkimusmenojen maksamiseen.
Pääluokka 34
TYÖMINISTERIÖN HALLINNONALA
01 Työhallinto
21. Työministeriön toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 21 651 000 euroa.
Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon EU:n osarahoitus Euroopan
unionin pakolaisrahaston hyväksymiin hankkeisiin ja muihin
yksittäisiin projekteihin ja hankkeisiin. Määrärahaa
saa käyttää myös EU:n hyväksymien
hankkeiden rahoitukseen.
22. Työvoimaopiston toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 744 000 euroa.
23. Työelämäohjelmien toteuttaminen
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 10 091 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kansallisen
työelämän kehittämisohjelman,
kansallisen tuottavuusohjelman ja työssä jaksamisen
tutkimus- ja toimenpideohjelman eri kokeilu-, kehittämis-
ja tutkimushankkeiden käynnistämisestä,
toteuttamisesta ja arvioinnista aiheutuvien menojen maksamiseen.
Lisäksi määrärahaa saa käyttää ohjelmien
julkaisuista, erillisselvityksistä, asiantuntijapalkkioista,
seminaarien järjestämisestä, koti- ja
ulkomaisten yhteistyöverkostojen luomisesta sekä enintään
kahtatoista henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön
palkkauksesta ja ohjelmien hallinnointiin osallistuvan väliaikaisen
henkilöstön palkkauksesta aiheutuvien menojen
maksamiseen.
67. Kansainvälisten järjestöjen
jäsenmaksut ja maksuosuudet
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 1 530 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kansainvälisten
järjestöjen jäsenmaksujen, maksuosuuksien
ja velvoitteiden suorittamisesta sekä erityisohjelmien tukemisesta
aiheutuvien menojen maksamiseen.
05 Euroopan
rakennerahastojen ohjelmien toteutus
61. Euroopan sosiaalirahaston osallistuminen EU:n rakennerahasto-ohjelmiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 106 503 000 euroa.
Vuonna 2002 saa uusia myöntämispäätöksiä tehdä yhteensä 139 410 000
eurolla. Mikäli vuoden 2001 myöntämisvaltuutta
on jäänyt käyttämättä,
saa käyttämättä jääneestä osasta
tehdä myöntämispäätöksiä vuonna
2002.
Määrärahaa saa käyttää EU:n
ohjelmakauden 2000-2006 tavoiteohjelmia 1, 2 ja 3 ja yhteisöaloiteohjelma
Equalia toteuttavien hankkeiden Euroopan sosiaalirahaston (ESR)
rahoitusosuuden maksamiseen sekä ohjelmien toteutukseen liittyvään
tekniseen apuun sosiaalirahastosta maksettavan EU-rahoitusosuuden
maksamiseen.
Määrärahaa saa yhdessä hallinnonalojen
vastinrahoitusmomenttien määrärahojen
kanssa käyttää myös Euroopan
sosiaalirahaston osarahoittamien ohjelmien toteuttamiseen tarvittavan enintään
125 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön
palkkaamiseen teknisen avun varoin.
Määräraha on alueiden kehittämisestä annetun
lain (1135/1993) 6 §:n mukainen aluekehitysraha.
62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus työministeriön
osalta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 74 680 000 euroa.
Vuonna 2002 saa uusia myöntämispäätöksiä tehdä yhteensä 99 612 000
eurolla. Mikäli vuoden 2001 myöntämisvaltuutta
on jäänyt käyttämättä,
saa käyttämättä jääneestä osasta
tehdä myöntämispäätöksiä vuonna
2002.
Määrärahaa saa käyttää neuvoston
asetuksen (EY 1260/1999) artiklan 39 (varainhoitoa koskevat
oikaisut) ja neuvoston asetuksen (ETY 2082/1993) artiklan
24 (tuen vähentäminen, pidättäminen
ja peruuttaminen) mukaisten Suomen velvoitteiden maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää Euroopan
sosiaalirahastosta ja Euroopan aluekehitysrahastosta rahoitettavien
tavoiteohjelmien 1, 2 ja 3 sekä Equal-, Interreg- ja Urban-yhteisöaloitteiden
ja pilottiprojektien hankkeiden valtion rahoitusosuuden maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
teknisen avun ja edellä mainittujen ohjelmien toteuttamiseen
tarvittavan henkilöstön palkkaamiseen yhdessä momenteilla
34.05.61 ja 26.98.61 olevien EU-osuuksien kanssa.
Määräraha on alueiden kehittämisestä annetun
lain 6 §:n mukainen aluekehitysraha.
06 Työvoimapolitiikan
toimeenpano
02. Palkkaperusteinen työllistämistuki
valtionhallinnolle
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 34 983 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää työllisyyslain (275/1987)
mukaisten palkkausmenojen ja työllistämisestä aiheutuvien
muiden menojen maksamiseen valtion virastoissa ja laitoksissa. Määrärahaa
saa käyttää myös ennen työllisyyslain voimaantuloa
palkattujen ja edelleen samassa työsuhteessa olevien vajaakuntoisten
henkilöiden palkkaamisesta aiheutuviin menoihin. Määrärahaa
saa käyttää myös vakuutusten
maksamiseen. Määrärahasta saa käyttää enintään 1 850 000
euroa työllisyyslain aluevelvoitteiden ja muun työllistämisen
toteuttamisesta aiheutuvien muiden kuin palkkausmenojen maksamiseen.
Määrärahasta maksettavat palkat saavat
olla enintään A17 palkkausluokan mukaisia.
21. Työvoima-asiain paikallishallinnon toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 117 432 000 euroa.
22. Valtion rahoitus kuntien, Kansaneläkelaitoksen
ja työhallinnon yhteisiin palveluihin
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 8 000 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kuntien,
Kansaneläkelaitoksen ja työhallinnon yhteisten
palvelujen järjestämiskokeilusta aiheutuvien menojen
maksamiseen sekä yhteistä palvelua täydentävien
ulkopuolisten asiantuntijapalvelujen hankkimiseen. Määrärahaa
saa käyttää enintään
100 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön
palkkaamiseen. Momentin määrärahan käyttö edellyttää, että kunnat
osoittavat vastaavan suuruisen rahoituksen yhteisten palvelujen
järjestämisestä aiheutuviin menoihin.
25. Työvoimapalvelujen erityismenot
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 11 571 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ammatinvalinnanohjaukseen
liittyvien tukitoimenpiteiden korvaamiseen sekä vajaakuntoisten
työhönsijoittumisen tukemiseen ja muiden vaikeasti
työllistettävien palveluun työvoimapalvelulain (1005/1993)
ja -asetuksen (1251/1993), työmarkkinatuesta annetun
lain (1542/1993) sekä työvoimapalveluihin
liittyvistä etuuksista annetun asetuksen (1253/1993)
mukaisesti. Määrärahaa saa
käyttää ammatinvalinnanohjauksen ja vajaakuntoisten
työhönsijoittumisen tukitoimenpiteisiin osallistuvien
tapaturmakorvausten maksamiseen sekä ryhmävastuuvakuutusten
vakuutusmaksuihin. Määrärahaa saa käyttää ryhmäpalveluna
järjestettävään työnhakuvalmennukseen
osallistuvien työttömien työnhakijoiden
matkakustannusten korvaamiseen työnhakukoulutukseen osallistuvien
ylläpitokorvauksesta annetun asetuksen (980/1998)
mukaisesti. Määrärahaa saa käyttää ulkomaalaislain
(378/1991) 18 a §:n mukaisesta
muuttovalmennuksesta aiheutuvien menojen maksamiseen.
Lisäksi määrärahaa saa käyttää enintään 437 300
euroa Venäjän lähialueiden ja Baltian maiden
työvoiman ammatillisesta kehittämisestä aiheutuvien
menojen maksamiseen työministeriön tarkemmin päättämällä tavalla.
Vuonna 2002 saa tehdä hankintasopimuksia siten, että niistä saa
aiheutua valtiolle menoja vuoden 2002 jälkeen enintään
117 000 euroa.
27. Valmentavan työvoimakoulutuksen ja työvoimapalvelujen
hankinta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 42 762 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta
annetun lain (763/1990) mukaisesti hankittavaan valmentavaan
koulutukseen sekä koulutuksesta tiedottamiseen. Määrärahaa
saa käyttää työvoimapalvelulain (1005/1993)
3 §:n mukaisten työvoimapalveluja täydentävien
palvelujen hankintaan. Määrärahaa
saa käyttää työnetsijätoimintakokeilun
järjestämiseen ja myös starttiselvitysten
hankintaan. Lisäksi määrärahaa
saa käyttää julkisista hankinnoista annetun
lain (1505/1992) 8-9 §:ien mukaisten
hyvitysmaksujen ja vahingonkorvausten maksamiseen.
Vuonna 2002 saa tehdä työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta
annetun lain 14 §:n mukaisia valmentavan koulutuksen
hankintasopimuksia siten, että niistä saa aiheutua
valtiolle menoja vuoden 2002 jälkeen enintään
5 600 000 euroa. Työvoimapalvelulain
3 §:n mukaisten työvoimapalveluja täydentävien
palvelujen hankinnasta saa aiheutua valtiolle menoja vuoden 2002 jälkeen
enintään 840 000 euroa.
29. Ammatillisen työvoimakoulutuksen hankinta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 134 641 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta
annetun lain (763/1990) mukaisesti hankittavaan ammatilliseen
koulutukseen. Määrärahaa saa käyttää myös
koulutuksen ja majoituksen hankkimiseen Pohjoiskalotin koulutussäätiöltä.
Määrärahaa saa käyttää koulutuksesta
tiedottamiseen, tarjouspyyntö- ja hankintailmoitteluun
sekä työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen
suunnittelua ja hankintatoimintaa tukevasta kehittämis-,
kokeilu- ja selvitystyöstä aiheutuvien menojen
maksamiseen, koulutus- ja konsulttipalvelujen hankkimisesta aiheutuvien
menojen maksamiseen sekä enintään yhtä henkilötyövuotta
vastaavan henkilöstön palkkaamiseen. Lisäksi
määrärahaa saa käyttää julkisista
hankinnoista annetun lain (1505/1992) 8-9 §:ien
mukaisten hyvitysmaksujen ja vahingonkorvausten maksamiseen. Vuonna
2002 saa tehdä työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta
annetun lain 14 §:n mukaisia ammatillisen koulutuksen
hankintasopimuksia siten, että niistä saa aiheutua
valtiolle menoja vuoden 2002 jälkeen enintään
44 000 000 euroa.
30. Palkkaperusteinen työllistämistuki
kunnille ja kuntayhtymille
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 88 523 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää työllisyyslain (275/1987)
mukaisten valtionapujen, mukaan lukien työllisyyslain
edellyttämät lisätuet, maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää myös ennen työllisyyslain
voimaantuloa palkattujen ja edelleen samassa työsuhteessa
olevien vajaakuntoisten henkilöiden palkkaamisesta aiheutuviin
menoihin. Lisäksi määrärahaa
saa käyttää vähintään
500 päivää työttömänä olleiden
työmarkkinatukea saavien pitkäaikaistyöttömien
työllistämiseen yhdessä työmarkkinatuen
kanssa.
31. Valtion korvaus kunnille kuntouttavan työtoiminnan
järjestämisestä
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 19 375 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kuntouttavasta
työtoiminnasta annetun lain mukaisten valtion korvausten
maksamiseen kunnille kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä.
50. Työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen osallistuvien
opintososiaaliset edut
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 120 341 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta
annetun lain (763/1990) mukaisten opintososiaalisten etuuksien
maksamiseen sekä työttömyyskassojen hallintokulujen
maksamiseen. Lisäksi määrärahaa
saa käyttää opiskelijavalinnasta aiheutuvien
menojen maksamiseen.
52. Työmarkkinatuki
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 1 025 346 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää työmarkkinatuesta annetun
lain (1542/1993) ja kuntouttavasta työtoiminnasta
annetun lain (189/2001) mukaisen työmarkkinatuen
ja muun kuin työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen aikaisen
ylläpitokorvauksen maksamiseen sekä maahanmuuttajien
kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetun lain
(493/1999) mukaisen työmarkkinatuen ja ylläpitokorvauksen
maksamiseen. Lisäksi määrärahaa
saa käyttää työmarkkinatuen
suuruisen tuen maksamiseen työnantajalle, joka työllistää vähintään
500 päivää työttömänä olleen
työmarkkinatukeen oikeutetun pitkäaikaistyöttömän.
Määrärahaa saa käyttää myös
työharjoittelusta tai kotoutumistoimenpiteestä aiheutuneiden
tapaturmakorvausten ja työharjoittelijoina tai kotoutumistoimenpiteissä olevien
ryhmävastuuvakuutusten maksamiseen.
63. Valtionapu työttömyyden lieventämiseen
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 154 926 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää työllistämistukien maksamiseen
työllisyysasetuksen (1363/1997) nojalla työllisyyslaissa
(275/1987) tarkoitettujen työllistämiseen.
Määrärahasta saa käyttää 3 364 000
euroa työttömien aloitteellisuuden tukemiseen
ja tässä toiminnassa tarvittavan henkilöstön
palkkaamiseen. Määrärahaa saa käyttää ennen
työllisyyslain voimaantuloa palkattujen ja edelleen samassa
työsuhteessa olevien vajaakuntoisten henkilöiden
palkkaamisesta aiheutuviin menoihin. Määrärahaa
saa käyttää myös työharjoittelusta
aiheutuneiden tapaturmakorvausten ja työharjoittelijoina
olevien ryhmävastuuvakuutusten maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää vähintään
500 päivää työttöminä olleiden
työmarkkinatukea saavien pitkäaikaistyöttömien
työllistämiseen. Tässä tarkoitettua
työllistämistukea voidaan maksaa yhdessä työmarkkinatuen
kanssa.
Määrärahasta osa on alueiden kehittämisestä annetun
lain 6 §:n mukaista aluekehitysrahaa.
64. Työllisyysperusteiset siirtomenot investointeihin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 5 045 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää osarahoituksena
kuntien, kuntayhtymien ja muiden yhteisöjen työllisyysperusteisiin
investointeihin, joilla edistetään uusien työpaikkojen
syntymistä ottamalla samalla huomioon myös alueelliset
työllisyysnäkökohdat.
Määräraha on alueiden kehittämisestä annetun
lain 6 §:n mukainen aluekehitysraha.
65. Liikkuvuusavustus
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 2 523 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää työvoimapalvelulain (1005/1993)
11 §:n mukaisesti työttömän
tai työttömäksi jäävän
työnhakijan taloudelliseen tukemiseen, jos hän
hakee tai siirtyy työhön asuinpaikkakuntansa työssäkäyntialueen
ulkopuolelle. Työvoimapalveluihin liittyvistä etuuksista
annetun asetuksen (1253/1993) 4 §:n mukaan
työttömälle tai työttömäksi
jäävälle henkilölle voidaan
myöntää liikkuvuusavustuksena matkakustannusten
korvausta Suomen alueella tehtävästä matkasta,
jonka hän tekee työpaikkaan tutustumista, palvelussuhteen
solmimista tai uuteen työpaikkaan siirtymistä varten.
77. Sijoitusmenot työllisyyden turvaamiseksi
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 15 810 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää työttömyyden
torjumisesta aiheutuvien menojen maksamiseen hankkeissa, joilla
edistetään uusien työpaikkojen syntymistä ottamalla
samalla huomioon myös alueelliset työllisyysnäkökohdat.
Määrärahaa saa käyttää työllisyyslain
13 §:n mukaisiin valtion investointikohteisiin
sekä investoinneiksi katsottavien valtion hankinnoista aiheutuvien
menojen maksamiseen.
Määräraha on alueiden kehittämisestä annetun
lain 6 §:n mukainen aluekehitysraha.
07 Pakolais-
ja siirtolaisuusasiat
21. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminta
valtion osalta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 6 627 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtion
vastaanottokeskusten toimintamenojen maksamiseen, pakolaisten maahantulomatkojen
järjestämisestä, lähtömaassa
suoritettavista terveystarkastuksista ja koulutuksesta sekä vastaanottoa
edistävän koulutuksen ja tiedotustoiminnan järjestämisestä aiheutuvien
menojen maksamiseen. Lisäksi määrärahaa
saa käyttää vastaanoton toteuttamiseksi
erityistilanteissa tarpeellisten palvelujen hankkimisesta aiheutuvien
menojen maksamiseen sekä turvapaikanhakijoiden vastaanoton neuvottelukunnan
kustannuksiin. Määrärahasta saa käyttää enintään
505 000 euroa turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten oikeusapupalvelujen hankkimiseen.
Määrärahaa saa lisäksi käyttää rasismin
ja etnisen syrjinnän seurantaan ja syrjinnän vastaiseen
koulutukseen.
Määrärahaa saa käyttää enintään
123 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön
palkkaamiseen.
30. Valtion korvaus kunnille eräiden Suomeen muuttavien
henkilöiden toimeentulotuen sekä heille annetun
sosiaali- ja terveydenhuollon erityiskustannuksiin
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 11 302 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtioneuvoston
määräämin perustein (512/1999)
entisen Neuvostoliiton alueelta Suomeen muuttavien henkilöiden toimeentulotuen
kustannusten sekä heille annetun sosiaali- ja terveydenhuollon
erityiskustannusten korvaamiseen kunnille.
31. Syrjinnän vastainen toiminta
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 100 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää siirron
maksamiseen kunnille EU:n syrjinnän torjumista koskevan toimintaohjelman
hankkeiden kansallista rahoitusta varten.
63. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanotto
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 42 753 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtioneuvoston
määräämin perustein (512/1999)
pakolaisten kotoutumista tukevan toiminnan järjestämisestä ja
sosiaali- ja terveydenhuollon antamisesta kunnille aiheutuvien kustannusten
laskennallisiin korvauksiin sekä toimeentulotuen,
tulkkipalvelujen ja erityiskustannusten korvaamiseen, paluumuutosta
aiheutuviin menoihin sekä kunnille, kuntayhtymille ja yhteisöille
niiden ylläpitämien turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusten, ryhmä-
ja perheryhmäkotien, tulkkikeskusten sekä muihin
tarvittaviin menoihin. Lisäksi määrärahaa
saa käyttää toimeentulon ja huolenpidon järjestämiseen
ulkomaalaisille, jotka on otettu säilöön
ulkomaalaislain (378/1991) 47 §:n perusteella.
Vuoden 2002 pakolaiskiintiö on 750 henkilöä.
99 Työministeriön
hallinnonalan muut menot
23. Siviilipalvelus
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 3 574 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää siviilipalveluksen
ja täydennyspalveluksen toimeenpanosta siviilipalveluslain
(1723/1991) nojalla aiheutuviin kustannuksiin sekä työhallinnossa
palvelevien siviilipalvelusmiesten ylläpito- ja päivärahakustannuksiin.
50. Palkkaturva
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 21 864 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää palkkaturvalain (866/1998)
ja merimiesten palkkaturvalain (1108/2000) mukaisten menojen
maksamiseen. Määrärahasta saa käyttää enintään
673 000 euroa palkkaturvamenettelyyn liittyviin
viranomaismaksuihin ja oikeudenkäyntikuluihin sekä konkurssikustannusten
maksamiseen.
51. Eräät merimiespalvelut
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 766 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää merimiesten
palvelu- ja opintotoiminnasta annetun lain (452/1972) nojalla
merimiesten huoltotoimintaan suoritettavan valtion osuuden maksamiseen
sekä merimieslaissa tarkoitetun työsopimuksen
tekemisestä annetun asetuksen (783/1995) mukaisiin palveluihin,
merimieslain (423/1978) ja merimiesten vuosilomalain (433/1984)
nojalla merimiesten vuosiloma- ja vanhempainvapaamatkakustannuksiin
sekä työsuhteen alkamiseen ja päättymiseen
liittyviin matkakustannuksiin suoritettavan valtionosuuden maksamiseen.
Pääluokka 35
YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA
01 Ympäristöministeriö
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 19 009 000 euroa.
10 Ympäristön
suojelu
27. Ympäristövahinkojen torjunta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 1 682 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää öljy-
ja muiden ympäristövahinkojen torjunnan järjestämisestä,
torjuntakaluston hankinnoista ja torjuntatoimenpiteistä sekä ympäristövahingon
torjuntaan välittömästi liittyvistä tutkimuksista
aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa
saa käyttää myös kansainvälisestä yhteistyöstä ja
koulutus- ja kehittämistoiminnasta sekä oikeudenkäynneistä aiheutuvien
menojen ja sivutoimisten varastonhoitajien ja torjuntatöihin
osallistuvien palkkioiden maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
niiden menojen maksamiseen, jotka aiheutuvat toimivaltaiselle viranomaiselle
siitä, että laittomasti tehtyjä kansainvälisiä jätesiirtoja
joudutaan palauttamaan eikä kaikkia kustannuksia aina saada
heti perityksi aiheuttajalta.
60. Siirto öljysuojarahastoon
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 1 261 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää öljyjätemaksusta
annetun lain (894/1986) 7 §:n nojalla öljysuojarahastoon
tehtävän siirron maksamiseen.
63. Ympäristönsuojelun edistäminen
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 5 273 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtioneuvoston
päätöksen (894/1996) mukaisten
avustusten maksamiseen ympäristönsuojelun edistämiseen
sekä yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteiden avustamisesta
annetun lain (56/1980) mukaisten avustusten maksamiseen
yhdyskuntien vesiensuojelua edistäviin investointeihin.
Määrärahasta osa on alueiden kehittämisestä annetun
lain (1135/1993) 6 §:n mukaista aluekehitysrahaa.
64. Ympäristönsuojeluinvestointien korkotuki
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 353 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää luottolaitosten
varoista myönnettävistä eräistä korkotukilainoista
annetun lain (1015/1977) mukaisiin teollisuuden ja energiahuollon
ilmansuojeluinvestointeihin, teollisuuden vesiensuojeluinvestointeihin,
jätteiden yleisten käsittelypaikkojen perustamis-
ja kunnostamisinvestointeihin ja jätteiden hyödyntämistä edistäviin
investointeihin ennen vuotta 1992 myönnettyjen lainojen
sekä yhdyskuntien vesiensuojeluinvestointeihin ennen vuotta
1995 myönnettyjen lainojen korkohyvitysten maksamiseen.
Korkohyvityksen määrä on muille kuin
yhdyskuntien vesiensuojelulainoille neljän ensimmäisen
lainavuoden aikana neljä prosenttiyksikköä ja
lainavuosina 5-8 kaksi prosenttiyksikköä.
Kahdeksannen lainavuoden jälkeen korkotukea ei makseta.
Yhdyskuntien vesiensuojelulainoille maksettavan korkohyvityksen
määrä on kuitenkin kahdeksan ensimmäisen
lainavuoden aikana neljä prosenttiyksikköä ja
lainavuosina 9-16 kaksi prosenttiyksikköä.
Kuudennentoista lainavuoden jälkeen korkohyvitystä ei
makseta. Korkohyvitys on kaikissa lainoissa aina enintään
luottolaitoksen perimän koron suuruinen.
65. Öljyjätemaksulla rahoitettava öljyjätehuolto
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 2 102 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää öljyjätemaksusta
annetun lain 7 §:n nojalla öljyjätteistä ja
niiden keräilystä, kuljetuksesta, varastoinnista
ja käsittelystä aiheutuvien menojen maksamiseen öljyjätemaksuina
kertyvien varojen käytöstä öljyjätehuoltoon
annetussa valtioneuvoston päätöksessä (1191/1997)
tarkemmin säädetyin perustein.
67. Ympäristöyhteistyön edistäminen
Suomen lähialueen maissa
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 2 018 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ympäristöinvestointien,
kansainvälisten yhteisesti toimeenpantavien ympäristöohjelmien
ja alueellisten strategioiden edistämiseen sekä niihin
liittyvään valmisteluun ja yhteistyöhön
Suomen lähialueilla.
Määrärahaa saa lisäksi käyttää avustusten maksamiseen
yrityksille ja yhteisöille suunnittelu- ja toimeenpanokustannuksiin
Suomen lähialueiden pienehköissä ympäristöhankkeissa.
77. Ympäristötyöt
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 8 664 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ympäristötöiden suunnittelusta
ja rakentamisesta, peruskorjauksista ja rakentamisvelvoitteista
aiheutuvien menojen maksamiseen sekä valtion vesihuoltotöistä annetun
valtioneuvoston päätöksen (976/1985)
mukaisten töiden toteuttamisesta aiheutuvien
menojen maksamiseen. Valmistunut työ saadaan sopia luovutettavaksi
kunnan tai muun yhteistyökumppanin omistukseen. Samalla
on sovittava niistä ehdoista, joita työn vastaanottajan
on luovutuksen jälkeen noudatettava.
Määräraha on alueiden kehittämisestä annetun
lain 6 §:n mukainen aluekehitysraha.
20 Yhdyskunnat,
alueidenkäyttö ja luonnonsuojelu
22. Luonnonsuojelualueiden hoito ja kunnossapito
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 15 335 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kansallispuistojen, muiden
luonnonsuojelualueiden sekä erämaa-alueiden hoitomenojen,
opastustoiminnan menojen sekä rakennusten ja rakennelmien,
teiden ja tieosuuksien korjaus- ja kunnossapitomenojen maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
sellaisten koneiden, laitteiden ja kaluston hankkimiseen, joiden
hankintahinta on yli 8 500 euroa ja taloudellinen käyttöaika
yli kolme vuotta.
Määrärahaa saa käyttää lisäksi
yksityismaiden luonnonsuojelualueiden merkintään
ja hoitomenoihin, suurten petolintujen pesäpuiden merkitsemiseen,
uhanalaisten eliölajien ja maisema-alueiden hoitoon sekä luonnonsuojelusuunnitteluun
ja maa-aineslain soveltamiseen liittyvän suunnittelun menoihin.
Määrärahaa saa käyttää myös
ennen maa-aineslain voimaantuloa syntyneiden ainestenottopaikkojen
kunnostamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
saimaannorpan suojeluun ja norppakannan hoitoon sekä norppien
aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen.
37. Avustukset kuntien kaavoitukseen ja maankäytön
ohjaukseen
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 1 261 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää avustusten
maksamiseen aluearkkitehtitoiminnan menoihin sekä yhdyskuntakehityksen
kannalta merkittävien kohteiden, luonnonsuojelun, maiseman
ja rakennetun kulttuuriympäristön hoidon sekä virkistyskäytön
kannalta valtakunnallisesti merkittävien alueiden yleiskaavojen
laatimista varten. Lisäksi määrärahaa
saa käyttää avustusten maksamiseen kunnille
ja kuntien virkistysalueiden hankintaa varten perustamille yhteisöille
usean kunnan yhteisten virkistysalueiden hankintaan.
Määrärahasta osa on alueiden kehittämisestä annetun
lain 6 §:n mukaista aluekehitysrahaa.
44. Koskiensuojelulain mukaiset korvaukset
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 336 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää koskiensuojelulain sekä Ounasjoen
ja Kyrönjoen erityissuojelusta annettujen lakien mukaisten
korvausten maksamiseen. Määrärahaa saa
käyttää myös korvaustoimitusten
kustannuksiin ja valtion edun valvonnan kannalta välttämättömistä selvityksistä aiheutuviin
menoihin.
63. Eräät luonnonsuojeluun liittyvät
korvaukset
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 15 405 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää korvausten
maksamiseen maanomistajille tai erityisen oikeuden haltijoille luonnonsuojelulain
24, 25, 29 ja 47 §:n mukaisten päätösten
tai sopimusten aiheuttamista taloudellisista menetyksistä.
Määrärahaa saa käyttää Natura
2000 -verkoston toteuttamisesta aiheutuviin luonnonsuojelulain 53 §:n,
maankäyttö- ja rakennuslain 197 §:n
sekä yksityistielain 7a §:n mukaan valtiolle
määrättyjen korvausten maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää maa-aineslain
8 ja 26 §:n mukaisesti suojelusta aiheutuvien
korvausten maksamiseen. Tämän lisäksi
määrärahaa saa käyttää luonnonsuojelulain
55 §:n 2 momentin mukaisiin haitankorvauksiin.
Määrärahaa saa käyttää myös
alueellisten ympäristökeskusten maksamiin korvauksiin
rauhoitettujen harvinaisten eläinten aiheuttamista vahingoista
sekä vahinkojen estämisestä ja rauhoitettujen
harvinaisten eläinkantojen suojelemiseksi tarvittavista
toimenpiteistä aiheutuvien menojen maksamiseen. Lisäksi
määrärahaa saa käyttää koron
maksamiseen jaksotetuille korvausten maksuerille. Koron
suuruus on kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien
lunastuksesta annetun lain 95 §:n 1 momentin mukainen.
Määrärahaa saa käyttää myös
vahingoittuneiden luonnonvaraisten eläinten sekä EU:n
CITES-asetuksen edellyttämän eläinten
hoidon järjestämiseen.
Valtioneuvoston vahvistamien luonnonsuojeluohjelmien toteuttamiseksi
saa tehdä vuonna 2002 sopimuksia ja antaa sitoumuksia,
joista aiheutuu menoja vuoden 2002 jälkeisille vuosille yhteensä enintään
16 000 000 euroa. Valtuudesta saa aiheutua menoja
vuoden 2003 loppuun mennessä enintään
5 000 000 euroa, vuoden 2004 loppuun mennessä enintään
10 000 000 euroa ja vuoden 2007 loppuun
mennessä yhteensä enintään 16 000 000
euroa.
64. Avustukset rakennusperinnön hoitoon
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 1 241 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää rakennussuojelulain (60/1985)
11 ja 13 §:n nojalla suoritettavien korvausten
ja suojelun toteuttamisesta valtiolle aiheutuvien menojen maksamiseen
sekä maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999)
57 §:n 3 momentin mukaisten avustusten maksamiseen
kunnille.
Määrärahaa saa lisäksi käyttää avustusten maksamiseen
yksityiselle omistajalle, rakennusperinnön hoitoa edistäville
yhteisöille, kunnille ja kuntayhtymille kulttuurihistoriallisesti
arvokkaiden kohteiden ja niiden välittömän
ympäristön kunnossapitoon, suojeluun ja parantamiseen sekä säilyttämisen
edellyttämiin selvityksiin. Määrärahaa
saa käyttää myös avustuksen
maksamiseen merkittäviin maisema-alueisiin ja kansallisiin
kaupunkipuistoihin kuuluvan rakennetun ympäristön
hoitoon ja kunnostukseen.
Kunnille ja kuntayhtymille voidaan myöntää avustusta
myös kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kohteen hankkimiseksi,
jolloin avustus myönnetään niissä tapauksissa,
kun siitä aiheutuvat kustannukset muodostuvat kunnan tai
kuntayhtymän taloudelliseen asemaan nähden kohtuuttomiksi.
Avustusta rakennusperinnön hoitoon saa myöntää enintään
50 prosenttia toimenpiteiden kustannuksista. Erittäin
arvokkaaseen, rakennustavaltaan tyypilliseen tai ainutlaatuiseen kohteeseen,
johon uusi käyttötapa on vaikeasti sovitettavissa
tai jolla on valtakunnallista merkitystä, voidaan avustusta
myöntää tätä enemmän, kuitenkin
enintään 80 prosenttia kustannuksista.
74. Luonnonsuojelualueiden talonrakennustyöt
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 505 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää luonnonsuojelualueiden
talonrakennustöiden lisäksi luonnonsuojelualueilla
sijaitsevien tai niitä varten tarvittavien rakennusten
ostamiseen sekä luonnonsuojelualueiden teiden ja tieosuuksien
rakentamis- ja perusparannusmenojen maksamiseen.
87. Luonnonsuojelualueiden hankkiminen
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 13 355 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää maa-
ja vesialueiden sekä rakennusten ostamiseen ja lunastamiseen luonnonsuojelutarkoituksia
varten sekä erämaa-alueisiin liitettävien
alueiden ostamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös
valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin hankittavien alueiden arvioinnista,
maanmittaustoimituksista ja hankintatehtävistä aiheutuvien
menojen maksamiseen sekä ympäristöministeriön
hallinnassa olevien alueiden kiinteistönhoidon kustannuksiin.
Lisäksi määrärahaa saa käyttää koron
maksamiseen jaksotetuille kauppahinnan maksuerille. Koron suuruus
on kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien
lunastuksesta annetun lain 95 §:n 1 momentin
mukainen.
Valtion omistukseen hankitaan luonnonsuojelualueita myös
vaihtamalla niitä valtion maa- alueisiin.
Valtioneuvoston vahvistamien luonnonsuojeluohjelmien toimeenpanoa
varten saa tehdä vuonna 2002 sopimuksia ja antaa sitoumuksia, joista
aiheutuu menoja vuoden 2002 jälkeisille vuosille yhteensä enintään
15 800 000 euroa. Valtuudesta saa aiheutua menoja
vuoden 2003 loppuun mennessä enintään
5 000 000 euroa, vuoden 2004 loppuun mennessä enintään 10 000 000
euroa sekä vuoden 2007 loppuun mennessä yhteensä enintään
15 800 000 euroa.
30 Asumisen
edistäminen
54. Asumistuki
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 415 482 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää asumistukilain (408/1975)
mukaisten asumistukien maksamiseen.
60. Siirto valtion asuntorahastoon
Momentille ei myönnetä määrärahaa.
Aravalainat
Vuonna 2002 saadaan valtion asuntorahaston varoista myöntää aravalain
(1189/1993) mukaisia lainoja yhteensä enintään
500 000 000 euroa sekä sen lisäksi
vuodelta 2001 peruuntuneita hankkeita tai muuten käyttämättä jäänyttä myöntämisvaltuutta
vastaava määrä. Vuonna 2002 ei myönnetä rakennusaikaisia
lainoja, lyhytaikaisia perusparannuslainoja eikä omistusaravalainoja
omaksilunastamislainoja lukuun ottamatta.
Pääkaupunkiseudun ja sen kehyskuntien samoin
kuin muiden suurimpien kasvukeskusten vuokra- ja asumisoikeusasuntotuotannon
sekä lähiöiden projektiluonteisen perusparannuksen pitkäjänteisyyden
ja suunnitelmallisuuden edistämiseksi voidaan tehdä ehdollisia
ennakkopäätöksiä vuosina 2003-2005
myönnettävistä aravalainoista. Ehdollisten
ennakkopäätösten mukaan myönnettävien
lainojen määrä saa kutakin vuotta kohden
olla pääkaupunkiseudun ja sen kehyskuntien sekä muiden
suurimpien kasvukeskusten vuokra- ja asumisoikeusaravalainoissa
yhteensä enintään 148 000 000
euroa ja lähiöohjelman vuokratalojen perusparannuslainoissa enintään
16 800 000 euroa.
Henkilökohtaisen aravalainan saajasta itsestään
riippumattomista syistä aiheutuvien vaikeuksien
lieventämiseksi voidaan vuonna 2002 aravalain 46 §:n
ja arava-asetuksen (1587/1993) 28 §:n
nojalla myöntää enintään
1 200 000 euroa lykkäystä lainan
korkojen, lyhennysten tai molempien maksamisesta.
Korkotukilainat ja valtiontakaukset
Valtion asuntorahaston varoista maksetaan vuokra-asuntolainojen
ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (604/2001), vuokra-asuntolainojen
korkotuesta annetun lain (867/1980), omistusasuntolainojen
korkotuesta annetun lain (1204/1993), asumisoikeustalolainojen
korkotuesta annetun lain (1205/1993), asunto-osakeyhtiötalolainojen
korkotuesta annetun lain (205/1996), oman asunnon hankintaan
myönnettävien lainojen korkotuesta annetun lain
(639/1982) ja eräisiin lämmityslaitoshankkeisiin
myönnettävistä lainoista ja korkotuesta
annetun lain (83/1982) mukaiset korkotuet, korkohyvitykset
ja luottovarauskorvaukset. Lisäksi asuntorahaston varoista
katetaan vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain 9 ja 9 a §:ssä,
asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 10 §:ssä,
vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetussa
laissa sekä omistusasuntolainojen valtiontakauksista
annetussa laissa (204/1996) tarkoitetut valtionvastuut.
Asuntorahaston varoista maksetaan myös asuntosäästöpalkkiolain (862/1980)
mukaiset asuntosäästöpalkkiot.
Vuonna 2002 saadaan vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen
korkotuesta annetun lain, omistusasuntolainojen korkotuesta annetun
lain ja asunto-osakeyhtiötalolainojen korkotuesta annetun
lain mukaisia lainoja hyväksyä korkotukilainoiksi
yhteensä enintään 450 000 000
euroa sekä sen lisäksi vuodelta 2001 peruuntuneita
hankkeita tai muuten käyttämättä jäänyttä hyväksymisvaltuutta
vastaava määrä.
Pääkaupunkiseudun ja sen kehyskuntien samoin
kuin muiden suurimpien kasvukeskusten vuokra- ja asumisoikeusasuntotuotannon
pitkäjänteisyyden ja suunnitelmallisuuden edistämiseksi
voidaan tehdä ehdollisia ennakkopäätöksiä vuosina
2003-2005 hyväksyttävistä korkotukilainoista.
Ehdollisten ennakkopäätösten mukaan hyväksyttävien
lainojen määrä saa kutakin vuotta kohden
olla pääkaupunkiseudun ja sen kehyskuntien sekä muiden
suurimpien kasvukeskusten vuokra- ja asumisoikeuskorkotukilainoissa
yhteensä enintään 60 500 000
euroa.
Omistusasuntolainojen valtiontakauksista annetun lain mukaisten
valtionvastuiden kokonaismäärä saa vapaarahoitteisissa
ja asp-lainoissa olla yhteensä enintään
1 300 000 000 euroa vuoden 2002 lopussa.
Lisäksi vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen
korkotuesta annetun lain sekä omistusasuntolainojen korkotuesta
annetun lain mukaisiin lainoihin tulee lain mukainen valtionvastuu.
Vanhojen korkotukilainojen korkotuen määrät
Vuonna 1993 uustuotantoa varten hyväksyttyjen korkotukilainojen
korkohyvitys on vuokra-asuntojen korkotuesta annetun lain 2 §:n
1 momentin 1-5 kohdassa tarkoitetuille lainansaajille 8 % lainavuosina
1-5 ja 6 % lainavuosina 6-10.
Muille lainansaajille vuonna 1993 uustuotantoa varten hyväksyttyjen
lainojen korkohyvitys on 7 % lainavuosina 1-4
ja 5 % lainavuosina 5-8. Muiden vuonna
1993 hyväksyttyjen korkotukilainojen korkohyvitys on 6 % lainavuosina
1-4 ja 4 % lainavuosina 5-8.
Korkohyvitys on kuitenkin enintään luottolaitoksen perimän
koron suuruinen.
Korkohyvitystä maksetaan vuokra-asuntojen korkotuesta
annetun lain 2 §:n 1 momentin 1-5 kohdassa
tarkoitetuille lainansaajille uustuotantoa varten enintään
kymmeneltä ja muissa tapauksissa enintään
kahdeksalta vuodelta ennen vuotta 1994 korkotukilainoiksi hyväksyttyjen
lainojen osalta.
Avustukset
Vuonna 2002 saadaan valtion asuntorahaston varoista myöntää asuntojen
korjausavustuksista annetun lain (1031/1998) mukaisia avustuksia enintään
40 000 000 euroa sekä sen lisäksi
vuodelta 2001 peruuntuneita hankkeita tai muuten käyttämättä jäänyttä valtuutta
vastaava määrä.
Vuonna 2002 saadaan valtion asuntorahaston varoista myöntää eräistä Valtion
asuntorahastosta maksettavista avustuksista annetun lain (657/2000)
mukaisia vuokratalojen talouden tervehdyttämisavustuksia
enintään 2 000 000 euroa,
omapääoma-avustuksia asunnottomien asuttamiseksi
enintään 8 400 000 euroa ja
opiskelija-asuntojen omapääoma-avustuksia enintään
2 523 000 euroa. Vuokratalojen talouden tervehdyttämisavustusvaltuudesta
valtiokonttori saa käyttää enintään
50 000 euroa taloudellisissa vaikeuksissa olevien asuntoyhteisöjen
talouden tervehdyttämistä ja kunnossapidon suunnittelua
edistävistä selvityksistä ja toimenpiteistä aiheutuviin
kustannuksiin.
Vuonna 2002 saadaan valtionavustuslain (688/2001) nojalla
valtion asuntorahaston varoista myöntää määräaikaisia
hankekohtaisia avustuksia valtion, pääkaupunkiseudun
ja sen kehyskuntien yhteistoiminta-asiakirjan allekirjoittaneille
kunnille uusien asuntoalueiden kunnallistekniikan rakentamiseen
yhteensä enintään 2 000 000
euroa siten kuin valtioneuvoston asetuksella tarkemmin säädetään.
Lisäksi saadaan tehdä ehdollisia ennakkopäätöksiä vuosina 2003-2005
mainittuun tarkoitukseen myönnettävistä avustuksista.
Ehdollisten ennakkopäätösten mukaan myönnettävien
avustusten määrä saa yhteensä olla
enintään 12 000 000 euroa. Järjestelmä on
tarkoitettu olemaan voimassa vuodet 2002-2005.
Varainhankintavaltuudet
Vuonna 2002 valtion asuntorahasto saa arvopaperistaa asunto-
ja aravalainoja tai sille saadaan ottaa pitkäaikaista lainaa
yhteensä enintään 430 000 000
euron nettomäärään asti. Maksuvalmiudessa
vuoden aikana esiintyvien vaihtelujen tasaamiseen tarvittavaa lyhytaikaista
lainaa rahastolla saa kerralla olla enintään 1 600 000 000
euroa. Vuonna 2002 valtiovarainministeriö tai valtiokonttori
saa valtioneuvoston määräämissä rajoissa
tehdä asuntorahaston varainhankintaan tai -hallintaan
liittyviä koron- ja valuutanvaihtosopimuksia ja muita suojautumissopimuksia
pääomamäärältään
yhteensä enintään 2 180 000 000
euron suuruisten vastuiden osalta.
40 Alueelliset
ympäristökeskukset
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 58 438 000 euroa.
50 Ympäristölupavirastot
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 4 740 000 euroa.
60 Suomen
ympäristökeskus
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään
nettomäärärahaa 22 425 000 euroa.
70 Valtion
asuntorahasto
21. Toimintamenot
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 4 304 000 euroa.
26. Korvaus asunto- ja korkotukilainojen hoidosta
(kiinteä määräraha)
Momentille myönnetään 3 500 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää valtion
asuntolainoista ja korkotukilainoiksi hyväksytyistä asuntolainoista
valtiokonttorille aiheutuvien hoitomenojen korvaamiseen.
99 Ympäristöministeriön
hallinnonalan muut menot
22. Kehittäminen ja suunnittelu
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 8 914 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ympäristöhallinnon tehtävien
strategista valmistelua ja kehittämistä palvelevasta kehittämis-,
suunnittelu-, tutkimus-, seuranta- ja arviointitoiminnasta ja kansainvälisestä asiantuntijayhteistyöstä
sekä muun hallinnon
ja elinkeinoelämän yhteistyöhankkeista
aiheutuvien muita kulutusmenoja vastaavien menojen maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
EU:n hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden
kansalliseen rahoitukseen.
Määrärahaa saa käyttää enintään
viittä henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön
palkkaamiseen määräaikaisiin projekteihin
ympäristöministeriössä.
24. Kansainvälinen yhteistyö
(siirtomääräraha 2 v)
Momentille myönnetään 4 506 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää kansainvälisten
järjestöjen jäsenmaksuihin ja maksuosuuksiin
sekä menoihin, jotka aiheutuvat osallistumisesta kansainvälisten
järjestöjen kokouksiin ja muista ulkomaanmatkoista,
Suomessa järjestettävistä kansainvälisistä kokouksista,
vieraskielisen aineiston julkaisemisesta sekä muusta
kansainvälisestä kahden- ja monenkeskisestä yhteistyöstä.
Määrärahaa saa lisäksi käyttää menoihin, joita
aiheutuu lähialueilla tapahtuvasta asiantuntijayhteistyöstä,
Euroopan unionin jäsenyyttä hakeneiden maiden
lähentymistoimien edistämisestä sekä kestävän
metsätalouden suunnittelusta Luoteis-Venäjällä.
Määrärahaa saa käyttää enintään
kolmea henkilötyövuotta vastaavan työsopimussuhteessa olevan
henkilöstön palkkaamiseen kansainvälisten
tehtävien hoitamiseksi ympäristöministeriössä.
26. Eräät
korvaukset
(siirtomääräraha
2 v)
Momentille myönnetään 740 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää ympäristönsuojelulain
(86/2000) 22 §:n 3 momentin mukaisesta polttonesteiden
laadunvalvonnasta tullilaitokselle aiheutuvien kustannusten kattamiseen, otsonikerrosta
heikentävistä aineista annetun Euroopan yhteisöjen
asetuksen edellyttämästä laitteiden huoltajien
pätevyyden valvonnasta Turvatekniikan keskukselle aiheutuviin
menoihin, Ilmatieteen laitokselle ilmanlaatumittauksen laadunvarmistuksen
kansallisena vertailulaboratoriona toimimisesta aiheutuviin
menoihin, Euroopan unionin ympäristömerkin myöntämisjärjestelmän
mukaisten tehtävien hoitamisesta Suomen Standardisoimisliitolle
aiheutuviin menoihin sekä CE-merkittyjen rakennustuotteiden
markkinavalvonnasta Turvatekniikan keskukselle aiheutuviin menoihin.
62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus ympäristöministeriön
osalta
(arviomääräraha)
Momentille myönnetään 6 900 000 euroa.
Vuonna 2002 saa uusia myöntämispäätöksiä tehdä yhteensä 8 668 000
eurolla. Mikäli vuoden 2001 myöntämisvaltuutta
on jäänyt käyttämättä,
saa käyttämättä jääneestä osasta
tehdä myöntämispäätöksiä vuonna
2002.
Määrärahaa saa käyttää Euroopan
aluekehitysrahastosta rahoitettavien tavoite 1 ja 2 -ohjelmien sekä Interreg-
ja Urban-yhteisöaloitteiden ja pilottiprojektien hankkeiden
valtion rahoitusosuuden maksamiseen.
Määrärahaa saa käyttää myös
teknisen avun ja edellä mainittujen ohjelmien toteuttamiseen
tarvittavan henkilöstön palkkaamiseen yhdessä momentilla
26.98.61 olevien EU-osuuksien kanssa.
Määräraha on alueiden kehittämisestä annetun
lain 6 §:n mukainen aluekehitysraha.
63. EU:n ympäristörahaston osallistuminen
ympäristö- ja luonnonsuojeluhankkeisiin
(siirtomääräraha 3 v)
Momentille myönnetään 2 523 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää EU:n
komission hyväksymien LIFE-ympäristörahastosta
osarahoitettavien hankkeiden sekä pilottihankkeiden EU-rahoitusosuuksien
maksamiseen. Momentille nettoutetaan työnantajalle maksettavat
sairaus- ja äitiyspäivärahat.
65. Eräät avustukset
(siirtomääräraha
3 v)
Momentille myönnetään 1 587 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää avustusten
maksamiseen valtakunnallisille luonnonsuojelu- ja ympäristöjärjestöille,
valtakunnallisille asunto- ja rakennusalan järjestöille
valistus- ja neuvontatoimintaan, saariston kehityksen edistämisestä annetun
lain (494/1981) 12 §:n mukaisten avustusten
maksamiseen saariston ympäristönhoitoa edistäviin
hankkeisiin sekä avustusten maksamiseen Pidä Saaristo
Siistinä ry:lle ja tunturialueiden jätehuoltoa
edistävään toimintaan. Määrärahaa
saa käyttää myös kestävää kehitystä,
kulttuuriympäristön vaalimista sekä ympäristökasvatusta
ja -valistusta edistävien valtakunnallisesti merkittävien
projektiluonteisten hankkeiden tukemiseen sekä luonnontieteellisille
seuroille luonnon monimuotoisuuden seurantaa tukevien selvitysten
ja raporttien laatimiseksi.
Määrärahasta on osa alueiden kehittämisestä annetun
lain 6 §:n mukaista aluekehitysrahaa.