1 luku
Lain tarkoitus ja soveltamisala
1 §
Tarkoitus
Tämän lain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja
työolosuhteita työntekijöiden työkyvyn
turvaamiseksi ja ylläpitämiseksi sekä ennalta
ehkäistä ja torjua työtapaturmia, ammattitauteja
ja muita työstä ja työympäristöstä johtuvia työntekijöiden
fyysisen ja henkisen terveyden, jäljempänä terveys,
haittoja.
2 §
Lain yleinen soveltamisala
Tätä lakia sovelletaan työsopimuksen
perusteella tehtävään työhön
sekä virkasuhteessa tai siihen verrattavassa julkisoikeudellisessa
palvelussuhteessa tehtävään työhön.
Lakia ei sovelleta tavanomaiseen harrastustoimintaan eikä ammattiurheilemiseen.
Tämä laki velvoittaa 1 momentissa tarkoitetun
oikeussuhteen osapuolina olevia työnantajaa ja työntekijää siten
kuin jäljempänä säädetään.
Sen lisäksi, mitä tässä laissa
säädetään, noudatetaan, mitä työturvallisuudesta
tietyssä työssä erikseen säädetään.
3 §
Lain soveltaminen vuokratyössä
Joka johtonsa ja valvontansa alaisena käyttää toisen
palveluksessa olevaa työvoimaa (vuokratyö),
on työn aikana velvollinen noudattamaan tämän
lain työnantajaa koskevia säännöksiä.
Työn vastaanottajan on ennen työn aloittamista
riittävän tarkasti määriteltävä vuokratyön edellyttämät
ammattitaitovaatimukset ja työn erityispiirteet sekä ilmoitettava
ne vuokratyöntekijän työnantajalle. Tämän
on ilmoitettava työntekijälle edellä tarkoitetuista
seikoista ja erityisesti varmistettava, että vuokratyöntekijällä on riittävä ammattitaito,
kokemus ja sopivuus suoritettavaan työhön.
Työn vastaanottajan on erityisesti huolehdittava työntekijän
perehdyttämisestä työhön ja työpaikan
olosuhteisiin, työsuojelutoimenpiteisiin sekä tarvittaessa
työsuojelun yhteistoimintaa ja tiedottamista sekä työterveyshuoltoa
koskeviin järjestelyihin.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä 2
ja 3 momentissa tarkoitetuista työn vastaanottajan ja vuokratyöntekijän
työnantajan velvollisuuksista.
4 §
Muut soveltamisalaan kuuluvat työt
Tätä lakia sovelletaan 2 §:ssä tarkoitetun
lisäksi myös:
1) oppilaan ja opiskelijan työhön
koulutuksen yhteydessä;
2) työvoimapoliittiseen toimenpiteeseen osallistuvan
henkilön työhön;
3) kuntoutukseen liittyvään työhön
ja kuntouttavaan työtoimintaan;
4) rangaistusta suorittavan henkilön työhön;
5) hoito- tai muussa siihen verrattavassa laitoksessa
hoidettavan tai pidettävän henkilön työhön
ja työtoimintaan;
6) asevelvollisen ja naisten vapaaehtoista asepalvelusta
suorittavan työhön 6 §:ssä säädetyin rajoituksin;
7) siviilipalvelusta suorittavan työhön;
8) sopimuspalokuntaan kuuluvan pelastustoimintaan vapaaehtoisesti
osallistuvan henkilön työhön; ja
9) muuhun työhön sen mukaan kuin
siitä erikseen säädetään.
Edellä 1 momentissa tarkoitetun työn teettäjän
tai muun toiminnan järjestäjän on alaisessaan
työssä tai toiminnassa noudatettava, mitä tässä laissa
säädetään työnantajasta.
Tällöin työn suorittajaan tai toimintaan
osallistujaan on sovellettava, mitä tässä laissa
säädetään työntekijästä.
Milloin 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu oppilas tai opiskelija
opiskeluun liittyen suorittaa työtä tai työharjoittelua
taikka tutustuu työelämään työpaikalla
oppilaitoksen ulkopuolella, on oppilaitoksen ja työn vastaanottajan
velvoitteisiin sovellettava, mitä 3 §:ssä säädetään
vuokratyöstä.
5 §
Lain soveltaminen työhön työntekijän
tai muun kodissa
Tätä lakia sovelletaan myös työhön,
jota työntekijä sopimuksen mukaan tekee kotonaan
tai muussa valitsemassaan paikassa, työnantajan kodissa
taikka työnantajan osoituksesta muun henkilön
kodissa tai näihin liittyvissä olosuhteissa. Lain
9, 10 ja 12 §:ssä sekä 3 ja
5 luvussa säädettyjen velvoitteiden noudattamisessa
otetaan huomioon työnantajan työhön ja
työolosuhteisiin kohdistuvat toimintamahdollisuuksien rajoitukset.
Tällöinkin työnantajan on noudatettava,
mitä tässä laissa säädetään
koneiden, työvälineiden, henkilönsuojainten
ja muiden laitteiden sekä terveydelle vaarallisten tai
haitallisten aineiden työssä käyttämisestä.
6 §
Soveltamisalan rajoitus
Tätä lakia ei sovelleta puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen
palveluksessa olevan henkilön, asevelvollisen tai naisten
vapaaehtoista asepalvelusta taikka vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta
suorittavan henkilön puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen
määräyksestä tai palveluksessa
suorittamaan palvelusohjelmaan merkittyyn tai muuhun erikseen määrättyyn
koulutussuunnitelmien mukaiseen sellaiseen sotilaalliseen harjoitukseen
ja koulutukseen sekä siihen välittömästi
liittyvään työhön, jonka pääasiallinen
tarkoitus on sotilaallisessa toiminnassa tarvittavien erityisten
valmiuksien harjoittaminen.
7 §
Muu lain soveltaminen
Tätä lakia sovelletaan myös:
1) yhteisellä työpaikalla toimivaan
pääasiallista määräysvaltaa
käyttävään työnantajaan, muuhun
työnantajaan sekä itsenäiseen työnsuorittajaan
siten kuin 49—51 ja 53 §:ssä säädetään;
2) yhteisellä rakennustyömaalla pääurakoitsijaan,
rakennuttajaan tai muuhun henkilöön, joka johtaa
tai valvoo rakennushanketta, siten kuin 52 §:ssä säädetään;
3) yhteisten vaarojen torjumiseen eräissä tapauksissa
siten kuin 54 §:ssä säädetään;
4) vapaaehtoistyötä teettävään
työnantajaan siten kuin 55 §:ssä säädetään;
5) suunnittelijaan siten kuin 57 §:ssä säädetään;
6) koneen, välineen tai muun laitteen asentajaan
siten kuin 58 §:ssä säädetään;
7) käyttöönotto- ja määräaikaistarkastuksia suorittavaan
siten kuin 59 §:ssä säädetään;
8) tavaroiden lähettäjään
ja kuormaajaan siten kuin 60 §:ssä säädetään;
9) rakennuksen omistajaan, muuhun haltijaan tai vuokranantajaan
siten kuin 61 §:ssä säädetään;
ja
10) sataman haltijaan, laivanisäntään,
aluksen päällikköön tai muuhun
henkilöön, jonka huostassa alus on, siten kuin
62 §:ssä säädetään.
2 luku
Työnantajan yleiset velvollisuudet
8 §
Työnantajan yleinen huolehtimisvelvoite
Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen
huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja
terveydestä työssä. Tässä tarkoituksessa
työnantajan on otettava huomioon työhön, työolosuhteisiin
ja muuhun työympäristöön samoin
kuin työntekijän henkilökohtaisiin edellytyksiin
liittyvät seikat.
Huolehtimisvelvollisuuden laajuutta rajaavina tekijöinä otetaan
huomioon epätavalliset ja ennalta arvaamattomat olosuhteet,
joihin työnantaja ei voi vaikuttaa, ja poikkeukselliset
tapahtumat, joiden seurauksia ei olisi voitu välttää huolimatta
kaikista aiheellisista varotoimista.
Työnantajan on suunniteltava, valittava,
mitoitettava ja toteutettava työolosuhteiden parantamiseksi
tarvittavat toimenpiteet. Tällöin on mahdollisuuksien
mukaan noudatettava seuraavia periaatteita:
1) vaara- ja haittatekijöiden syntyminen estetään;
2) vaara- ja haittatekijät poistetaan tai,
jos tämä ei ole mahdollista, ne korvataan vähemmän
vaarallisilla tai vähemmän haitallisilla;
3) yleisesti vaikuttavat työsuojelutoimenpiteet
toteutetaan ennen yksilöllisiä; ja
4) tekniikan ja muiden käytettävissä olevien keinojen
kehittyminen otetaan huomioon.
Työnantajan on jatkuvasti tarkkailtava työympäristöä,
työyhteisön tilaa ja työtapojen turvallisuutta.
Työnantajan on myös tarkkailtava toteutettujen
toimenpiteiden vaikutusta työn turvallisuuteen ja terveellisyyteen.
Työnantajan on huolehdittava siitä, että turvallisuutta
ja terveellisyyttä koskevat toimenpiteet otetaan huomioon
tarpeellisella tavalla työnantajan organisaation kaikkien
osien toiminnassa.
9 §
Työsuojelun toimintaohjelma
Työnantajalla on oltava turvallisuuden ja terveellisyyden
edistämiseksi ja työntekijöiden työkyvyn
ylläpitämiseksi tarpeellista toimintaa varten
ohjelma, joka kattaa työpaikan työolojen kehittämistarpeet
ja työympäristöön liittyvien tekijöiden
vaikutukset (työsuojelun toimintaohjelma). Toimintaohjelmasta
johdettavat tavoitteet turvallisuuden ja terveellisyyden edistämiseksi
sekä työkyvyn ylläpitämiseksi
on otettava huomioon työpaikan kehittämistoiminnassa
ja suunnittelussa ja niitä on käsiteltävä työntekijöiden
tai heidän edustajiensa kanssa.
10 §
Työn vaarojen selvittäminen ja arviointi
Työnantajan on työn ja toiminnan
luonne huomioon ottaen riittävän järjestelmällisesti
selvitettävä ja tunnistettava työstä,
työtilasta, muusta työympäristöstä ja
työolosuhteista aiheutuvat haitta- ja vaaratekijät
sekä, milloin niitä ei voida poistaa, arvioitava
niiden merkitys työntekijöiden turvallisuudelle
ja terveydelle. Tällöin on otettava huomioon muun
ohella:
1) tapaturman ja muu terveyden menettämisen
vaara kiinnittäen huomiota erityisesti kyseisessä työssä tai
työpaikassa esiintyviin 5 luvussa tarkoitettuihin vaaroihin
ja haittoihin;
2) esiintyneet tapaturmat, ammattitaudit ja työperäiset
sairaudet sekä vaaratilanteet;
3) työntekijän ikä, sukupuoli,
ammattitaito ja muut hänen henkilökohtaiset edellytyksensä;
4) työn kuormitustekijät; ja
5) mahdollinen lisääntymisterveydelle
aiheutuva vaara.
Jos työnantajalla ei ole 1 momentissa tarkoitettuun
toimintaan tarvittavaa riittävää asiantuntemusta,
hänen on käytettävä ulkopuolisia
asiantuntijoita. Työnantajan on varmistuttava, että asiantuntijalla
on riittävä pätevyys ja muut edellytykset
tehtävän asianmukaiseen suorittamiseen. Työterveyshuollon
asiantuntijoiden ja ammattihenkilöiden käytöstä sekä työpaikkaselvityksestä säädetään
työterveyshuoltolaissa (1383/2001).
Työnantajalla tulee olla hallussaan 1 momentissa tarkoitettu
selvitys ja arviointi. Selvitys ja arviointi on tarkistettava olosuhteiden
olennaisesti muuttuessa ja se on muutenkin pidettävä ajan
tasalla.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä selvityksen
ja arvioinnin laatimisen kirjallisesta tai muusta todennettavissa
olevasta muodosta, sisällöstä ja asian
käsittelystä työpaikalla huomioon ottaen
työnantajan toimiala, toiminnan luonne ja niihin liittyvät
haitat ja vaarat sekä työpaikan koko.
11 §
Erityistä vaaraa aiheuttava työ
Jos 10 §:ssä tarkoitettu työn
vaarojen arviointi osoittaa, että työstä saattaa
aiheutua erityistä tapaturman tai sairastumisen vaaraa,
tällaista työtä saa tehdä vain
siihen pätevä ja henkilökohtaisten edellytystensä puolesta
työhön soveltuva työntekijä tai
tällaisen työntekijän välittömässä valvonnassa
muu työntekijä. Muiden henkilöiden pääsy
vaara-alueelle on tarpeellisin toimenpitein estettävä.
Jos työstä tai työolosuhteista saattaa
aiheutua raskaana olevalle työntekijälle tai sikiölle
erityistä vaaraa, eikä vaaratekijää voida
poistaa, työnantajan on pyrittävä siirtämään
työntekijä raskauden ajaksi tälle sopiviin
työtehtäviin.
12 §
Työympäristön suunnittelu
Työympäristön rakenteita, työtiloja,
työ- tai tuotantomenetelmiä taikka työssä käytettävien koneiden,
työvälineiden ja muiden laitteiden sekä terveydelle
vaarallisten aineiden käyttöä suunnitellessaan
työnantajan on huolehdittava siitä, että suunnittelussa
otetaan huomioon niiden vaikutukset työntekijöiden
turvallisuuteen ja terveyteen ja että ne ovat aiottuun
tarkoitukseen soveltuvia. Vaarojen ja haittojen selvittämisessä ja
arvioinnissa on noudatettava soveltuvin osin 10 §:n
1 momentin säännöksiä.
Suunnittelun yhteydessä on varmistettava, että suunniteltavana
olevat olosuhteet tulevat vastaamaan tässä laissa
asetettuja vaatimuksia. Järjestelyissä on tarvittaessa
otettava huomioon vammaiset ja muut työntekijät,
joiden työn tekeminen sekä terveyden ja turvallisuuden
varmistaminen työssä muutoin edellyttää erityisiä toimenpiteitä.
Jos 1 momentissa tarkoitettu suunnittelu annetaan ulkopuolisen
suunnittelijan tehtäväksi, työnantajan
tulee antaa suunnittelijalle riittävät suunnittelun
kohteena olevaa työpaikkaa koskevat tiedot.
13 §
Työn suunnittelu
Työn suunnittelussa ja mitoituksessa on otettava huomioon
työntekijöiden fyysiset ja henkiset edellytykset,
jotta työn kuormitustekijöistä työntekijän
turvallisuudelle tai terveydelle aiheutuvaa haittaa tai vaaraa voidaan
välttää tai vähentää.
14 §
Työntekijälle annettava opetus ja ohjaus
Työnantajan on annettava työntekijälle
riittävät tiedot työpaikan haitta- ja
vaaratekijöistä sekä huolehdittava siitä,
että työntekijän ammatillinen osaaminen
ja työkokemus huomioon ottaen:
1) työntekijä perehdytetään
riittävästi työhön, työpaikan
työolosuhteisiin, työ- ja tuotantomenetelmiin,
työssä käytettäviin työvälineisiin
ja niiden oikeaan käyttöön sekä turvallisiin työtapoihin
erityisesti ennen uuden työn tai tehtävän
aloittamista tai työtehtävien muuttuessa sekä ennen
uusien työvälineiden ja työ- tai tuotantomenetelmien
käyttöön ottamista;
2) työntekijälle annetaan opetusta
ja ohjausta työn haittojen ja vaarojen estämiseksi
sekä työstä aiheutuvan turvallisuutta
tai terveyttä uhkaavan haitan tai vaaran välttämiseksi;
3) työntekijälle annetaan opetusta
ja ohjausta säätö-, puhdistus-, huolto-
ja korjaustöiden sekä häiriö-
ja poikkeustilanteiden varalta; ja
4) työntekijälle annettua opetusta
ja ohjausta täydennetään tarvittaessa.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä työntekijälle
annettavasta opetuksesta ja ohjauksesta sekä kirjallisista
työohjeista sekä niistä ammateista tai
tehtävistä, joissa vaaditaan erityistä pätevyyttä,
sekä tällaisen pätevyyden osoittamisesta.
Pätevyyden osoittamiseksi hyväksytään
myös ulkomailla suoritettu tutkinto, todistus tai muu koulutuksesta
annettu asiakirja sen mukaisesti kuin siitä säädetään
Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän
voimaanpanosta annetussa laissa (1597/1992) tai määrätään
Suomea sitovissa kansainvälisissä sopimuksissa.
15 §
Henkilönsuojainten, apuvälineiden ja muiden laitteiden
varaaminen käyttöön
Työnantajan on hankittava ja annettava työntekijän
käyttöön erikseen säädetyt
vaatimukset täyttävät ja tarkoituksenmukaiset
henkilönsuojaimet, jollei tapaturman tai sairastumisen
vaaraa voida välttää tai riittävästi
rajoittaa työhön tai työolosuhteisiin
kohdistuvilla toimenpiteillä.
Työnantajan on hankittava ja annettava työntekijän
käyttöön apuväline tai muu varuste,
silloin kun työn luonne, työolosuhteet tai työn
tarkoituksenmukainen suorittaminen sitä edellyttävät
ja se on välttämätöntä tapaturman
tai sairastumisen vaaran välttämiseksi.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä henkilönsuojainten
käyttöä edellyttävien työolosuhteiden
vaarojen arvioinnista, suojainten käytön
määrittelystä ja käytön
olosuhteista sekä suojaimilta vaadittavista ominaisuuksista
ja muista henkilönsuojainten käyttöön
työpaikalla liittyvistä vaatimuksista.
16 §
Työnantajan sijainen
Työnantaja voi asettaa toisen henkilön edustajanaan (työnantajan
sijainen) hoitamaan tässä laissa työnantajan
velvollisuudeksi säädettyjä tehtäviä.
Työnantajan sijaisen tehtävät on määriteltävä riittävän
tarkasti huomioon ottaen työnantajan toimiala, työn
tai toiminnan luonne ja työpaikan koko. Työnantajan
on huolehdittava siitä, että sijaisella on riittävä pätevyys,
hänet on riittävästi perehdytetty tehtäviinsä ja
että hänellä muutenkin on asianmukaiset
edellytykset tässä tarkoitettujen tehtävien
hoitamiseen.
4 luku
Työntekijän velvollisuudet ja oikeus työstä pidättäytymiseen
18 §
Työntekijän yleiset velvollisuudet
Työntekijän on noudatettava työnantajan
toimivaltansa mukaisesti antamia määräyksiä ja ohjeita.
Työntekijän on muutoinkin noudatettava työnsä ja
työolosuhteiden edellyttämää turvallisuuden
ja terveellisyyden ylläpitämiseksi tarvittavaa
järjestystä ja siisteyttä sekä huolellisuutta
ja varovaisuutta.
Työntekijän on myös kokemuksensa,
työnantajalta saamansa opetuksen ja ohjauksen sekä ammattitaitonsa
mukaisesti työssään huolehdittava käytettävissään
olevin keinoin niin omasta kuin muiden työntekijöiden
turvallisuudesta ja terveydestä.
Työntekijän on työpaikalla vältettävä sellaista
muihin työntekijöihin kohdistuvaa häirintää ja muuta
epäasiallista kohtelua, joka aiheuttaa heidän
turvallisuudelleen tai terveydelleen haittaa tai vaaraa.
19 §
Vikojen ja puutteellisuuksien poistaminen ja niistä ilmoittaminen
Työntekijän on viipymättä ilmoitettava
työnantajalle ja työsuojeluvaltuutetulle työolosuhteissa
tai työmenetelmissä, koneissa, muissa työvälineissä,
henkilönsuojaimissa tai muissa laitteissa havaitsemistaan
vioista ja puutteellisuuksista, jotka voivat aiheuttaa haittaa tai
vaaraa työntekijöiden turvallisuudelle tai terveydelle. Työntekijän
on kokemuksensa, työnantajalta saamansa opetuksen ja ohjauksen
sekä ammattitaitonsa mukaisesti ja mahdollisuuksiensa mukaan
poistettava havaitsemansa ilmeistä vaaraa aiheuttavat viat
ja puutteellisuudet. Työntekijän on tehtävä edellä tarkoitettu
ilmoitus myös siinä tapauksessa, että hän
on poistanut tai korjannut kyseisen vian tai puutteellisuuden.
Työnantajan tulee puolestaan kertoa ilmoituksen tehneelle
työntekijälle ja työsuojeluvaltuutetulle,
mihin toimenpiteisiin esille tulleessa asiassa on ryhdytty tai aiotaan
ryhtyä.
Edellä 1 momentissa tarkoitettu ilmoitus on työssä,
jota työntekijä tekee 5 §:ssä tarkoitetun muun
henkilön kodissa tai siihen verrattavissa olosuhteissa,
tehtävä mikäli mahdollista myös tämän
työtilan omistajalle tai haltijalle.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkemmat säännökset
työntekijän ilmoittamisvelvoitteen sisällöstä ja
ilmoittamismenettelystä.
20 §
Henkilönsuojainten käyttö ja soveltuva
työvaatetus
Työntekijän tulee huolellisesti ja ohjeiden mukaisesti
käyttää ja hoitaa työnantajan
hänelle 15 §:n mukaisesti antamia henkilönsuojaimia
ja muita varusteita. Työntekijän on työssään
käytettävä sellaista asianmukaista vaatetusta,
josta ei aiheudu tapaturman vaaraa.
21 §
Työvälineiden ja vaarallisten aineiden käyttö
Työntekijän tulee työnantajalta saamiensa käyttö-
ja muiden ohjeiden mukaisesti sekä muutenkin ammattitaitonsa
ja työkokemuksensa mukaisesti käyttää oikein
koneita, työvälineitä ja muita laitteita
sekä niissä olevia turvallisuus- ja suojalaitteita.
Vaarallisten aineiden käytössä ja käsittelyssä työntekijän
on noudatettava turvallisuusohjeita.
22 §
Turvallisuus- ja suojalaitteen käyttö
Koneeseen, työvälineeseen tai muuhun laitteeseen
taikka rakennukseen asennettua turvallisuus- tai suojalaitetta ei
saa ilman erityistä syytä poistaa tai kytkeä pois
päältä. Jos työntekijä työn johdosta
joutuu tilapäisesti poistamaan turvallisuus- tai suojalaitteen
käytöstä, hänen on palautettava
se käyttöön tai kytkettävä laite
päälle niin pian kuin mahdollista.
23 §
Työntekijän työstä pidättäytyminen
Jos työstä aiheutuu vakavaa vaaraa työntekijän
omalle tai muiden työntekijöiden hengelle tai
terveydelle, työntekijällä on oikeus
pidättäytyä tällaisen työn
tekemisestä.
Työstä pidättäytymisestä on
ilmoitettava työnantajalle tai tämän
edustajalle niin pian kuin mahdollista. Oikeus pidättäytyä työnteosta
jatkuu, kunnes työnantaja on poistanut vaaratekijät tai
muutoin huolehtinut siitä, että työ voidaan suorittaa
turvallisesti.
Työstä pidättäytyminen ei
saa rajoittaa työntekoa laajemmalti kuin työn
turvallisuuden ja terveellisyyden kannalta on välttämätöntä. Työstä pidättäytyessä
on
huolehdittava siitä, että pidättäytymisestä mahdollisesti
aiheutuva vaara on mahdollisimman vähäinen.
Jos työntekijä tämän pykälän
mukaisesti pidättäytyy työstä,
hän ei ole velvollinen korvaamaan työstä pidättäytymisestä aiheutuvaa
vahinkoa.
5 luku
Työtä ja työolosuhteita koskevat
tarkemmat säännökset
Ergonomiaa, fyysistä, henkistä ja sosiaalista kuormittavuutta
sekä eräitä muita työn vaaroja koskevat
säännökset
24 §
Työpisteen ergonomia, työasennot ja työliikkeet
Työpisteen rakenteet ja käytettävät
työvälineet on valittava, mitoitettava ja sijoitettava
työn luonne ja työntekijän edellytykset
huomioon ottaen ergonomisesti asianmukaisella tavalla. Niiden tulee
mahdollisuuksien mukaan olla siten säädettävissä ja
järjestettävissä sekä käyttöominaisuuksiltaan
sellaisia, että työ voidaan tehdä aiheuttamatta
työntekijän terveydelle haitallista tai vaarallista
kuormitusta. Lisäksi on otettava huomioon, että:
1) työntekijällä on riittävästi
tilaa työn tekemiseen ja mahdollisuus vaihdella työasentoa;
2) työtä kevennetään
tarvittaessa apuvälinein;
3) terveydelle haitalliset käsin tehtävät
nostot ja siirrot tehdään mahdollisimman turvallisiksi, milloin
niitä ei voida välttää tai keventää apuvälinein;
ja
4) toistorasituksen työntekijälle
aiheuttama haitta vältetään tai, jollei
se ole mahdollista, se on mahdollisimman vähäinen.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä työpaikan
työolosuhteiden, työssä käytettävien
koneiden, muiden työvälineiden, apuvälineiden
ja muiden laitteiden turvallisuusvaatimuksista sekä käsin
tehtävien nostojen turvallisesta suorittamisesta.
25 §
Työn kuormitustekijöiden välttäminen
ja vähentäminen
Jos työntekijän todetaan työssään
kuormittuvan hänen terveyttään vaarantavalla
tavalla, työnantajan on asiasta tiedon saatuaan käytettävissään
olevin keinoin ryhdyttävä toimiin kuormitustekijöiden
selvittämiseksi sekä vaaran välttämiseksi
tai vähentämiseksi.
26 §
Näyttöpäätetyö
Näyttöpäätetyötä tekevälle
työntekijälle aiheutuvien haitallisten tai vaarallisten
kuormitustekijöiden vähentämiseksi työnantajan
on järjestettävä työnteko mahdollisimman
turvalliseksi.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä näyttöpäätetyön
järjestämisestä ja näyttöpäätetyössä käytettäville
työpisteille, teknisille laitteille, apuvälineille
ja ohjelmistoille asetettavista vaatimuksista.
27 §
Väkivallan uhka
Työssä, johon liittyy ilmeinen väkivallan
uhka, työ ja työolosuhteet on järjestettävä siten, että väkivallan
uhka ja väkivaltatilanteet ehkäistään
mahdollisuuksien mukaan ennakolta. Tällöin työpaikalla
on oltava väkivallan torjumiseen tai rajoittamiseen tarvittavat
asianmukaiset turvallisuusjärjestelyt tai -laitteet sekä mahdollisuus
avun hälyttämiseen.
Edellä 1 momentissa tarkoitettua työtä ja
työpaikkaa varten työnantajan on laadittava menettelytapaohjeet,
joissa ennakolta kiinnitetään huomiota uhkaavien
tilanteiden hallintaan ja toimintatapoihin, joilla väkivaltatilanteen
vaikutukset työntekijän turvallisuuteen voidaan
torjua tai rajoittaa. Tarvittaessa on tarkistettava turvallisuusjärjestelyjen
ja -laitteiden toimivuus.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä työntekijän
turvallisuuteen ja terveyteen liittyvistä järjestelyistä eri
toimialoilla ja tehtävissä, joissa esiintyy ilmeistä väkivallan
uhkaa.
28 §
Häirintä
Jos työssä esiintyy työntekijään
kohdistuvaa hänen terveydelleen haittaa tai vaaraa aiheuttavaa
häirintää tai muuta epäasiallista
kohtelua, työnantajan on asiasta tiedon saatuaan käytettävissään
olevin keinoin ryhdyttävä toimiin epäkohdan
poistamiseksi.
29 §
Yksintyöskentely
Työssä, jossa työntekijä työskentelee
yksin ja johon siitä syystä liittyy ilmeinen haitta
tai vaara hänen turvallisuudelleen tai terveydelleen, työnantajan
on huolehdittava siitä, että haitta tai vaara
yksin työskenneltäessä vältetään
tai se on mahdollisimman vähäinen. Työnantajan
on myös työn luonne huomioon ottaen järjestettävä mahdollisuus
tarpeelliseen yhteydenpitoon työntekijän ja työnantajan,
työnantajan osoittaman edustajan tai muiden työntekijöiden
välillä. Työnantajan on myös
varmistettava mahdollisuus avun hälyttämiseen.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä yhteydenpidosta,
yhteydenpitolaitteista ja muista turvallisuuteen liittyvistä järjestelyistä eri
toimialoilla ja tehtävissä, joissa työskennellään
yksin.
30 §
Yötyö
Yötyötä tekevälle työntekijälle
on tarvittaessa järjestettävä mahdollisuus
työtehtävien vaihtamiseen tai siirtymiseen päivätyöhön,
jos tämä on olosuhteet huomioon ottaen mahdollista
ja työtehtävien vaihtaminen on työntekijän
henkilökohtaiset ominaisuudet huomioon ottaen tarpeellista
työpaikan olosuhteiden tai työn luonteen työntekijän
terveydelle aiheuttaman vaaran torjumiseksi.
Työnantajan on tarvittaessa järjestettävä yötyötä tekevälle
työntekijälle mahdollisuus ruokailuun, jos työajan
pituus sitä edellyttää ja jos ruokailun
järjestäminen on olosuhteet huomioon ottaen tarkoituksenmukaista.
Ateriasta työnantaja voi periä työntekijältä kohtuullisen
korvauksen.
31 §
Työn tauottaminen
Jos työ on yhtäjaksoista paikallaoloa vaativaa tai
yhtäjaksoisesti kuormittavaa, työn lomaan on järjestettävä mahdollisuus
tarvittaessa sellaisiin taukoihin, jotka sallivat lyhytaikaisen
poistumisen työpisteestä.
Työpaikan ja työympäristön
rakenteita koskevat säännökset
32 §
Työpaikan rakenteellinen ja toiminnallinen turvallisuus
ja terveellisyys
Työpaikan rakenteiden, materiaalien ja varusteiden
sekä laitteiden tulee olla turvallisia ja terveellisiä työntekijöille.
Niiden tulee olla käsiteltävissä, kunnostettavissa
ja puhdistettavissa turvallisesti.
Työpaikan ja työskentelypaikkojen kulkuteiden,
käytävien, uloskäytävien ja
pelastusteiden, työskentelytasojen ja muiden alueiden,
joissa työntekijät työnsä vuoksi
liikkuvat, on oltava turvallisia ja ne on pidettävä turvallisessa
kunnossa.
Työpaikalla tulee olla riittävä määrä asianmukaisia
uloskäytäviä ja pelastusteitä,
jotka on aina pidettävä vapaina. Työpaikalla
tulee olla asianmukaiset turva- ja muut merkinnät.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä työpaikkojen
rakenteiden, materiaalien ja laitteiden sekä kulkuteiden ja
työpaikan muiden alueiden turvallisuudesta, uloskäytävistä ja
pelastusteistä, näiden huollosta ja kunnossapidosta
sekä merkinnöistä.
33 §
Työpaikan ilmanvaihto ja työhuoneen tilavuus
Työpaikalla tulee olla riittävästi
kelvollista hengitysilmaa. Työpaikan ilmanvaihdon tulee olla
riittävän tehokas ja tarkoituksenmukainen.
Työhuoneen tilavuuden ja pinta-alan tulee olla riittävä.
Siellä tulee olla myös riittävästi
tilaa työn tekemistä ja työn vaatimaa
liikkumista varten.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä työpaikan
tilavuudesta ja ilmanvaihdosta.
34 §
Työpaikan valaistus
Työpaikalla tulee olla työn edellyttämä ja työntekijöiden
edellytysten mukainen sopiva ja riittävän tehokas
valaistus. Sinne on mahdollisuuksien mukaan päästävä riittävästi
luonnonvaloa.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä työpaikan
yleis- ja erityisvalaistuksesta.
35 §
Työpaikan sisäinen liikenne ja tavaroiden
siirtäminen
Työpaikan ajoneuvo- ja jalankulkuliikenne tulee järjestää turvalliseksi.
Työnantajan on tarvittaessa laadittava työpaikan
sisäisen liikenteen järjestämistä varten
tarkoituksenmukaiset liikenneohjeet.
Tavaran nosto, kuljetus, käsittely ja varastointi sekä tavaran
käsittely- ja kuormauspaikat on suunniteltava ja järjestettävä siten,
että nosto- ja siirtolaitteista tai tavaran siirroista
tai putoamisesta ei aiheudu haittaa tai vaaraa työntekijöiden
turvallisuudelle tai terveydelle.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä työpaikan
liikenteestä sekä nosto- ja siirtotöiden
turvallisuudesta sekä tavaran kuormaus- ja lastauspaikoista.
36 §
Järjestys ja siisteys
Työpaikalla on huolehdittava turvallisuuden ja terveellisyyden
edellyttämästä järjestyksestä ja
siisteydestä. Siivous on suoritettava siten, että siitä ei
aiheudu haittaa tai vaaraa työntekijöiden turvallisuudelle
tai terveydelle.
Kemialliset, fysikaaliset ja biologiset tekijät ja vaarallisten
aineiden käyttö
37 §
Ilman epäpuhtaudet
Työpaikalla, jossa esiintyy ilman epäpuhtauksia,
kuten pölyä, savua, kaasua tai höyryä työntekijää vahingoittavassa
tai häiritsevässä määrin,
on niiden leviäminen mahdollisuuksien mukaan estettävä eristämällä epäpuhtauden
lähde tai sijoittamalla se suljettuun tilaan tai laitteeseen.
Ilman epäpuhtaudet on riittävässä määrin koottava
ja poistettava tarkoituksenmukaisen ilmanvaihdon avulla.
38 §
Kemialliset tekijät ja työssä käytettävät
vaaralliset aineet
Työntekijän altistuminen turvallisuudelle
tai terveydelle haittaa tai vaaraa aiheuttaville kemiallisille
tekijöille on rajoitettava niin vähäiseksi,
ettei näistä tekijöistä aiheudu
haittaa tai vaaraa työntekijän turvallisuudelle
tai terveydelle taikka lisääntymisterveydelle.
Erityisesti on huolehdittava myrkytyksen, hapen puutteen tai muun
vastaavan vakavan vaaran ehkäisemiseksi tarpeellisista
suojelutoimenpiteistä.
Käsiteltäessä, säilytettäessä tai
siirrettäessä räjähtäviä,
tulenarkoja, syövyttäviä tai muita vastaavaa
vaaraa aiheuttavia aineita on noudatettava erityistä varovaisuutta.
Työntekijöille on annettava vaarallisista aineista
työnteon kannalta tarpeelliset tiedot.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä kemiallisista
tekijöistä ja niiden tunnistamisesta, altistuksen
luonteesta, sen kestosta ja arvioinnista, raja-arvoista, torjuntatoimenpiteistä sekä
vaarallisten
aineiden käsittelystä, siirtämisestä ja
säilyttämisestä.
Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella voidaan
antaa tarkempia säännöksiä kemiallisten
altisteiden haitalliseksi tunnetuista pitoisuuksista ja altistuksen
ohjeraja-arvoista sekä altisteilta suojautumisen teknisistä yksityiskohdista
ja menettelytavoista.
39 §
Fysikaaliset tekijät ja sähköturvallisuus
Työntekijän altistuminen turvallisuudelle
tai terveydelle haittaa tai vaaraa aiheuttaville lämpöolosuhteille,
melulle, paineelle, tärinälle, säteilylle
tai muille fysikaalisille tekijöille on rajoitettava niin
vähäiseksi, ettei näistä tekijöistä aiheudu
haittaa tai vaaraa työntekijän turvallisuudelle
tai terveydelle taikka lisääntymisterveydelle.
Sähkölaitteista, sähkön
käytöstä ja staattisesta sähköstä johtuvan
vaaran tulee olla mahdollisimman vähäinen.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä fysikaalisista
tekijöistä ja niiden tunnistamisesta, altistuksen
luonteesta ja sen kestosta ja arvioinnista, raja-arvoista ja torjuntatoimenpiteistä.
40 §
Biologiset tekijät
Työntekijän altistuminen turvallisuudelle
tai terveydelle haittaa tai vaaraa aiheuttaville biologisille tekijöille
on rajoitettava niin vähäiseksi, ettei näistä tekijöistä aiheudu
haittaa tai vaaraa työntekijän turvallisuudelle
tai terveydelle taikka lisääntymisterveydelle.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä biologisista
tekijöistä ja niiden tunnistamisesta, altistuksen
luonteesta sekä sen kestosta ja arvioinnista, raja-arvoista
ja torjuntatoimenpiteistä.
Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella voidaan
antaa tarkempia säännöksiä biologisten altisteiden
haitalliseksi tunnetuista ominaisuuksista sekä altisteilta
suojautumisen yksityiskohdista ja menettelytavoista.
Koneiden, työvälineiden ja muiden laitteiden turvallisuus
41 §
Koneiden, työvälineiden ja muiden laitteiden käyttö
Työssä saadaan käyttää vain
sellaisia koneita, työvälineitä ja muita
laitteita, jotka ovat niitä koskevien säännösten
mukaisia sekä kyseiseen työhön ja työolosuhteisiin
sopivia ja tarkoituksenmukaisia. Myös niiden oikeasta asennuksesta
sekä tarpeellisista suojalaitteista ja merkinnöistä on
huolehdittava. Koneiden, työvälineiden ja muiden
laitteiden käyttö ei muutenkaan saa aiheuttaa
haittaa tai vaaraa niillä työskenteleville työpaikan
työntekijöille tai muille työpaikalla
oleville henkilöille.
Koneita, työvälineitä ja muita laitteita
on käytettävä, hoidettava, puhdistettava
ja huollettava asianmukaisesti. Pääsyä koneen
tai työvälineen vaara-alueelle on rajoitettava
niiden rakenteen, sijoituksen, suojusten tai turvalaitteiden avulla tai
muulla sopivalla tavalla. Huolto-, säätö-,
korjaus-, puhdistus-, häiriö- ja poikkeustilanteisiin on
varauduttava niin, että ne eivät aiheuta vaaraa
tai haittaa työntekijöiden turvallisuudelle tai terveydelle.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä koneiden,
työvälineiden ja muiden laitteiden hankinnasta,
turvallisesta käytöstä ja huollosta.
42 §
Henkilöiden nostaminen nostolaitteella
Työntekijöiden nostaminen ja siirtäminen nostolaitteita
käyttäen (henkilönosto) on järjestettävä siten,
että nostettavien, nostoon osallistuvien tai muiden työntekijöiden
turvallisuudelle tai terveydelle ei aiheudu haittaa tai vaaraa.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä henkilönostoista.
43 §
Työvälineen käyttöönotto-
ja määräaikaistarkastukset
Kone, työväline tai muu laite, jonka asennus tai
asennus- tai käyttöolosuhteet vaikuttavat turvallisuuteen,
on tarkastettava oikean asennuksen ja turvallisen toimintakunnon
varmistamiseksi ennen ensimmäistä käyttöönottoa
samoin kuin uuteen paikkaan asentamisen tai turvallisuuden kannalta
merkittävien muutostöiden jälkeen (käyttöönottotarkastus).
Tarkastus on lisäksi suoritettava käyttöönoton
jälkeen säännöllisin väliajoin
ja tarvittaessa myös poikkeuksellisen tilanteen jälkeen
koneen, työvälineen tai muun laitteen toimintakunnon
varmistamiseksi (määräaikaistarkastus).
Tarkastuksen suorittajan tulee olla tehtävään pätevä työnantajan
palveluksessa oleva tai muu henkilö. Pätevyyden
määrittelyssä otetaan huomioon perehtyneisyys
kyseisen työvälineen rakenteeseen, käyttöön
ja tarkastamiseen. Vaarallisen koneen, työvälineen
tai muun laitteen tarkastuksen saa suorittaa vain asiantuntijayhteisö tai
riippumaton asiantuntija. Tarkastuksessa tulee erityisesti arvioida
työvälineen turvallisuus sen käytön
kannalta ja noudattaa tarkastamisesta annettuja säännöksiä.
Tarkastuksessa tulee myös asianmukaisella tavalla ottaa
huomioon valmistajan ohjeet.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkemmat säännökset
koneista, työvälineistä tai muista laitteista,
joille on tehtävä käyttöönotto- ja
määräaikaistarkastus sekä tarkastuksia
edellyttävistä käyttöolosuhteista,
tarkastuksen suorittajan pätevyydestä, tarkastusten
sisällöstä, ajankohdasta ja pöytäkirjaamisesta
sekä muista tarkastukseen liittyvistä menettelytavoista.
Onnettomuuden vaaran torjunta, pelastautuminen ja ensiapu
44 §
Onnettomuuden vaara
Jos työssä käsitellään
tai työpaikalla säilytetään
aineita, joista saattaa aiheutua suuronnettomuus tai työssä muutoin
saattaa olla suuronnettomuuden vaara, työntekijöille
on annettava tarpeellista opetusta ja ohjeet vaaran torjumisesta ja
menettelytavoista onnettomuuden sattuessa. Tarvittaessa on järjestettävä harjoituksia.
Työ on muutenkin järjestettävä siten,
että tulipalon, räjähdyksen, hukkumisen
tai muun onnettomuuden vaara on mahdollisimman vähäinen.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä suuronnettomuuden
vaaran torjunnasta.
45 §
Hälytys-, turvallisuus- ja pelastusvälineet
ja -ohjeet
Työpaikka on työolosuhteiden niin edellyttäessä varustettava
tarpeellisilla hälytys-, paloturvallisuus-, hengenpelastus-
ja pelastautumislaitteilla ja -välineillä. Työpaikassa,
jossa on veden varaan joutumisen johdosta hengen tai terveyden vaara,
tulee sopivassa paikassa olla aina saatavissa pelastautumisvälineet.
Työntekijöille on annettava tarpeelliset
ohjeet 1 momentissa tarkoitettujen laitteiden ja välineiden
käytöstä samoin kuin tulipalon, hukkumis-
tai muun vaaran varalta. Ohjeet on annettava myös toimenpiteistä,
joihin tulipalon sattuessa on työpaikan olosuhteet huomioon
ottaen ryhdyttävä. Tarvittaessa ohjeet on pidettävä työntekijöiden
nähtävänä työpaikalla.
Harjoituksia on järjestettävä tarvittaessa.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä työpaikan
varustamisesta 1 momentissa tarkoitetuilla laitteilla ja välineillä sekä 2
momentissa tarkoitetuista ohjeista.
46 §
Ensiapu
Työnantajan on huolehdittava työntekijöiden ja
muiden työpaikalla olevien henkilöiden ensiavun
järjestämisestä työntekijöiden
lukumäärän, työn luonteen ja
työolosuhteiden edellyttämällä tavalla.
Työn ja työolosuhteiden mukaisesti työntekijöille
on annettava ohjeet toimenpiteistä, joihin tapaturman tai
sairastumisen sattuessa on ensiavun saamiseksi ryhdyttävä.
Työpaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä,
huomioon ottaen työpaikan laajuus ja sijainti, työntekijöiden
lukumäärä sekä työn
luonne ja muut työolosuhteet, on sopivissa ja selvästi
merkityissä kohdissa oltava saatavilla riittävä määrä asianmukaisia
ensiapuvälineitä.
Työpaikalla tulee olla ensiavun antamiseen soveltuva
tila, milloin työntekijöiden lukumäärä,
työn luonne tai muut työolosuhteet niin vaativat.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä työpaikan
ensiaputiloista, niiden mitoituksesta ja varustelusta.
47 §
Ensiapu- ja pelastushenkilöiden nimeäminen
Työnantajan on, milloin työntekijöiden
lukumäärä, työn luonne ja työolosuhteet
sitä edellyttävät, nimettävä ensiapu-,
palontorjunta- ja pelastustoimenpiteiden täytäntöönpanemiseksi yksi
tai useampi työntekijä, jollei työnantaja
ole pelastustoimilaissa (561/1999) tarkoitetussa suunnitelmassa
osoittanut suojeluhenkilöstöä vastaaviin
tehtäviin. Näiden työntekijöiden
lukumäärän ja koulutuksen sekä heidän
käytettävissään olevien varusteiden
on oltava asianmukaiset ottaen huomioon työn luonne ja
siihen liittyvät erityiset vaarat sekä työpaikan
koko. Henkilöitä nimettäessä tulee
ottaa huomioon 17 §:n säännökset.
Työntekijöiden käytössä olevat
tilat
48 §
Henkilöstötilat
Työpaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä on
työntekijöiden käytettävissä oltava
työn luonne ja kesto sekä työntekijöiden
lukumäärä huomioon ottaen riittävät
ja asianmukaisesti varustetut peseytymis-, pukeutumis- ja vaatteiden säilytystilat,
ruokailu-, lepo- ja käymälätilat sekä muut
henkilöstötilat. Työntekijöiden
saatavilla tulee olla riittävästi kelvollista
juomavettä.
Raskaana olevilla naisilla ja imettävillä äideillä on
tarvittaessa oltava mahdollisuus mennä lepohuoneeseen tai
muuhun sopivaan paikkaan lepäämään.
Laivatyössä työntekijöille
on järjestettävä asianmukaiset majoitustilat
aluksella.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä työpaikan
henkilöstötiloista ja niiden varustuksesta sekä asuintiloista aluksessa.
6 luku
Erityiset työn teettämisen tilanteet
49 §
Yhteisellä työpaikalla toimivien huolehtimisvelvoite
Työpaikalla, jolla yksi työnantaja käyttää pääasiallista
määräysvaltaa ja jolla samanaikaisesti
tai peräkkäin toimii useampi kuin yksi työnantaja
tai korvausta vastaan työskentelevä itsenäinen
työnsuorittaja siten, että työ voi vaikuttaa
toisten työntekijöiden turvallisuuteen tai terveyteen (yhteinen
työpaikka) on työnantajien ja itsenäisten
työnsuorittajien työn ja toiminnan luonne huomioon
ottaen kunkin osaltaan ja riittävällä keskinäisellä yhteistoiminnalla
ja tiedottamisella huolehdittava siitä, että heidän
toimintansa ei vaaranna työntekijöiden turvallisuutta
ja terveyttä.
50 §
Tiedottaminen ja yhteistoiminta yhteisellä työpaikalla
Yhteisellä työpaikalla pääasiallista
määräysvaltaa käyttävän
työnantajan on työn ja toiminnan luonne huomioon
ottaen varmistettava, että hänen työpaikallaan
työtä teettävä ulkopuolinen työnantaja
ja tämän työntekijät ovat saaneet
tarpeelliset tiedot ja ohjeet työhön kohdistuvista työpaikan
vaara- ja haittatekijöistä sekä työpaikan
ja työn turvallisuuteen liittyvistä toimintaohjeista.
Tällaisen työnantajan on varmistettava myös,
että ulkopuolinen työnantaja saa tarpeelliset
tiedot työpaikan palontorjuntaan, ensiapuun ja evakuointiin
liittyvistä toimenpiteistä ja näihin
tehtäviin 47 §:n mukaan nimetyistä henkilöistä.
Edellä 1 momentissa tarkoitetun ulkopuolisen työnantajan
sekä itsenäisen työnsuorittajan on tiedotettava
pääasiallista määräysvaltaa
käyttävälle työnantajalle sekä muille
työnantajille niistä haitta- ja vaaratekijöistä,
jotka hänen työnsä voi heihin nähden
aiheuttaa.
51 §
Pääasiallista määräysvaltaa
käyttävän työnantajan velvollisuudet
yhteisellä työpaikalla
Yhteisellä työpaikalla tulee pääasiallista
määräysvaltaa käyttävän
työnantajan työn ja toiminnan luonne huomioon
ottaen huolehtia:
1) työpaikalla toimivien työnantajien
ja itsenäisten työnsuorittajien toimintojen yhteensovittamisesta;
2) työpaikan liikenteen ja liikkumisen järjestelyistä;
3) työpaikan yleisestä turvallisuuden
ja terveellisyyden edellyttämästä järjestyksestä ja siisteydestä;
4) muusta työpaikan yleissuunnittelusta; ja
5) työolosuhteiden ja työympäristön
yleisestä turvallisuudesta ja terveellisyydestä.
Yhteistoiminnan käynnistämisestä 1
momentissa tarkoitetussa tilanteessa säädetään
työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa
annetun lain (131/1973) 9 §:n 2 momentissa.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä pääasiallista
määräysvaltaa käyttävän
työnantajan toiminnasta 1 momentissa tarkoitetuissa asioissa.
52 §
Velvollisuudet yhteisellä rakennustyömaalla
Yhteisellä rakennustyömaalla on pääurakoitsijan
asemassa olevan työnantajan tai, jos sellaista ei ole,
rakennushanketta johtavan tai valvovan rakennuttajan tai muun henkilön
huolehdittava 51 §:ssä tarkoitetuista
velvoitteista sekä siitä, ettei työstä aiheudu
vaaraa työmaalla työskenteleville eikä muillekaan
työn vaikutuspiirissä oleville henkilöille.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä yhteisen
rakennustyömaan rakennuttajan, pääurakoitsijan
tai muun päätoteuttajan velvollisuuksista ja niiden
jakaantumisesta.
53 §
Itsenäisen työnsuorittajan velvollisuudet
yhteisellä työpaikalla
Itsenäisen työnsuorittajan on yhteisellä työpaikalla
noudatettava, mitä tässä laissa säädetään:
1) työntekijän pätevyydestä,
tarvittavista luvista ja vähimmäisiästä;
2) työssä käytettävistä koneista,
työvälineistä, henkilönsuojaimista
ja muista laitteista sekä niille suoritettaviksi säädetyistä käyttöönotto-
ja määräaikaistarkastuksista; ja
3) vaarallisten aineiden käsittelystä,
säilyttämisestä ja merkitsemisestä.
Itsenäisen työnsuorittajan on lisäksi
noudatettava yhteisen työpaikan pääasiallista
määräysvaltaa käyttävältä työnantajalta
saamiaan työpaikkaa koskevia turvallisuusohjeita.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä yhteisellä työpaikalla
toimivan itsenäisen työnsuorittajan 1 momentissa tarkoitettujen
velvoitteiden soveltamisesta eri toimialoilla tai tehtävissä.
54 §
Työpaikkojen yhteisten vaarojen torjunta
Milloin teollisuus- tai liikehallissa taikka vastaavassa yhtenäisessä tilassa
toimivien yhden tai useamman työnantajan ja itsenäisen
työnsuorittajan työ tai näiden yhteiset
toiminnot muulloin kuin 49 §:ssä tarkoitetussa
tilanteessa aiheuttavat haittaa tai vaaraa työntekijöiden
turvallisuudelle tai terveydelle, työnantajien ja itsenäisten työnsuorittajien
on riittävällä keskinäisellä yhteistoiminnalla
pyrittävä tiedottamaan toisilleen havaitsemistaan
haitta- ja vaaratekijöistä ja niiden poistamiseen
tähtäävistä toimenpiteistä sekä tarpeellisesta
toimintojen yhteensovittamisesta.
55 §
Vapaaehtoistyö
Milloin työpaikalla henkilö, jonka työhön
ei muutoin sovelleta tätä lakia, tekee työnantajan kanssa
tekemänsä muun sopimuksen kuin työ- tai
toimeksiantosopimuksen perusteella taikka olematta työnantajaan
virka- tai muussa siihen rinnastettavassa palvelussuhteessa samaa
tai samankaltaista työtä kuin työpaikan
työntekijät, työnantajan on soveltuvin
osin huolehdittava siitä, että kyseisen henkilön
turvallisuudelle tai terveydelle ei aiheudu haittaa tai vaaraa hänen
työpaikalla ollessaan. Vastaavasti hänen on noudatettava
työtä ja työpaikkaa koskevia turvallisuusohjeita
sekä käytettävä hänen
käyttöönsä annettuja henkilönsuojaimia
ja apuvälineitä.
7 luku
Työn turvallisuuteen vaikuttavien muiden henkilöiden
velvollisuudet
56 §
Tuotteen valmistajan ja luovuttajan velvollisuudet
Koneelle, työvälineelle, henkilönsuojaimelle ja
muulle laitteelle asetettavista turvallisuusvaatimuksista sekä kemikaalin
tai kemikaalia sisältävän tuotteen vaarojen
arvioimisesta ja tuotteen merkitsemisestä samoin kuin tällaisen
tuotteen valmistajan, maahantuojan, myyjän sekä muun
markkinoille tai käyttöön luovuttajan
velvollisuuksista ja tuotteiden valvonnasta säädetään
erikseen.
57 §
Suunnittelijan velvollisuudet
Sen, joka toimeksiannosta luovuttaa työympäristön
rakennetta, työtilaa, työ- tai tuotantomenetelmää,
konetta, työvälinettä tai muuta laitetta
koskevan suunnitelman, on huolehdittava siitä, että suunnitelmassa
on sen kohteen ilmoitetun käyttötarkoituksen edellyttämällä tavalla otettu
huomioon tämän lain säännökset.
58 §
Koneen, työvälineen tai muun laitteen asentajan velvollisuudet
Sen, joka toimeksiannosta asentaa koneen, työvälineen
tai muun laitteen käyttöön työpaikalla,
on otettava huomioon asennuksesta annetut valmistajan ja muut ohjeet
sekä muutoinkin osaltaan huolehdittava siitä,
että kone tai laite siihen kuuluvine suojalaitteineen saatetaan asianmukaiseen
kuntoon.
59 §
Käyttöönotto- ja määräaikaistarkastuksen
suorittajan velvollisuudet
Sen, joka toimeksiannosta suorittaa 43 §:ssä tarkoitetun
käyttöönotto- tai määräaikaistarkastuksen,
on huolehdittava siitä, että tarkastus suoritetaan
asianmukaisesti ja että havaituista työvälineen
turvallisuuteen vaikuttavista vioista ja puutteellisuuksista sekä tarvittaessa
niiden korjaamisesta tai poistamisesta annetaan tarpeelliset ohjeet.
60 §
Tavaroiden lähettäjää ja
kuormaajaa koskevat velvollisuudet
Sen, joka lähettää tai kuormaa tavaraa
kuljetusta varten, on annettava tarpeelliset ohjeet tavaran kuormaamisesta
ja purkamisesta silloin, kun niihin liittyy erityinen vaara. Kuormattava esine
tai pakkaus, jonka kokonaispaino on vähintään
1 000 kilogrammaa, on varustettava näkyvällä ja
pysyvällä merkinnällä, josta
ilmenee pakkauksen kokonaispaino. Jos esineen tarkkaa painoa ei
voida ilmoittaa, on merkittävä likimääräinen
paino.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä 1
momentissa tarkoitetuista ohjeista sekä esineen tai pakkauksen
merkitsemisestä alukseen tai muuhun kulkuneuvoon lastaamista
varten.
61 §
Rakennuksen omistajan, muun haltijan tai vuokranantajan velvollisuudet
Milloin rakennuksessa tai sen osassa omistajan tai muun haltijan
suostumuksella vuokrasopimuksen perusteella suoritetaan sellaista
työtä, johon tätä lakia sovelletaan,
omistajan, muun haltijan ja vuokranantajan on osaltaan sallittava, että työnantaja
suorittaa tämän lain edellyttämät korjaukset
tai muutokset.
62 §
Sataman haltijan sekä aluksen omistajan ja haltijan
velvollisuudet
Se, jolle sataman hallinta kuuluu, sekä laivanisäntä,
aluksen päällikkö tai muu henkilö,
jonka huostassa alus on, ovat kukin kohdaltaan velvolliset soveltuvin
osin noudattamaan tämän lain säännöksiä,
kun kysymys on työstä, jota satamassa, maissa
tai aluksessa suoritetaan meri- tai sisävesiliikenteeseen
käytettävän aluksen lastauksessa
tai purkauksessa taikka polttoainetta alukseen otettaessa. Satamalla
tarkoitetaan myös satama-allasta, laituria tai muuta senkaltaista paikkaa.
Mitä 1 momentissa säädetään,
sovelletaan satamassa, jossa harjoitetaan laajaa alusten lastaus-
ja purkaustyötä tai muuta niihin verrattavaa toimintaa.
Tässä tarkoitetuista satamista voidaan säätää valtioneuvoston
asetuksella.