1 §
Lain soveltamisala
Tätä lakia sovelletaan yrityksiä ja
yhteisöjä yksilöivien yhtenäisten
tunnusten antamiseen ja käyttöön sekä yrityksiä ja
yhteisöjä koskevien tunniste- ja perustietojen
ilmoittamiseen, keräämiseen ja tallentamiseen
Patentti- ja rekisterihallituksen ja Verohallituksen yhteisesti
ylläpitämään yritys- ja yhteisötietojärjestelmään,
järjestelmän ylläpitämiseen
ja järjestelmään sisältyvien
tietojen luovuttamiseen.
Tätä lakia sovelletaan myös yrityksiä ja
yhteisöjä koskevien tietojen ilmoittamiseen ja
luovuttamiseen yritys- ja yhteisötietojärjestelmään
liittyviin kantarekistereihin siten kuin tässä laissa ja
muussa laissa säädetään.
2 §
Määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:
1) yritys- ja yhteisötunnuksella jokaiselle
rekisteröintivelvolliselle annettavaa ja sen yksilöivää järjestysnumerosta
ja tarkistusnumerosta muodostuvaa tunnistetta;
2) yhteisöllä 3 §:n
1 momentissa mainittuja yksityis- ja julkisoikeudellisia oikeushenkilöitä;
3) yrityksellä elinkeinotoimintaa
harjoittavaa yhteisöä ja luonnollisen henkilön
elinkeinoa sekä muita 3 §:n 1 momentissa mainittuja
rekisteröitäviä yksiköitä;
4) rekisteröintivelvollisella yrityksiä ja
yhteisöjä sekä 3 §:n 2 momentissa
mainittuja rekisteröitäviä yksiköitä;
5) yritys- ja yhteisötietojärjestelmällä automaattisen
tietojenkäsittelyn avulla pidettävää yhtenäistä tietojärjestelmää,
joka muodostuu järjestelmää ylläpitävien
viranomaisten käyttöön talletettavista
rekisteröintivelvollisten tunniste- ja perustiedoista ja
näitä tietoja sisältävästä rekisteristä sekä tarvittavista
yhteyksistä tietoja ylläpitäviin järjestelmiin
ja yleisiin tietoverkkoihin;
6) yritys- ja yhteisötunnusrekisterillä tässä laissa
yritys- ja yhteisötietojärjestelmään
talletettavaksi säädettyjä tietoja sisältävää yleiseen käyttöön
tarkoitettua rekisteriä; sekä
7) kantarekistereillä yritys- ja
yhteisötietojärjestelmään liittyviä Patentti-
ja rekisterihallituksen ylläpitämiä kauppa-
ja säätiörekistereitä sekä verohallinnon
ylläpitämiä työnantaja-, ennakkoperintä-
ja arvonlisäverovelvollisten rekistereitä.
3 §
Yritys- ja yhteisötietojärjestelmään
rekisteröitävät yksiköt
Yritys- ja yhteisötietojärjestelmään
rekisteröidään seuraavat yhteen tai useampaan
asianomaiseen kantarekisteriin rekisteröitävät
yritykset ja yhteisöt:
1) elinkeinotoimintaa harjoittava luonnollinen henkilö ja
kuolinpesä;
2) avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö,
osakeyhtiö, osuuskunta, yhdistys, säätiö ja
muu yksityisoikeudellinen oikeushenkilö;
3) valtio ja sen laitos, kunta, kuntayhtymä, seurakunta
ja muu uskonnollinen yhdyskunta sekä muu julkisoikeudellinen
oikeushenkilö;
4) eurooppalainen taloudellinen etuyhtymä;
5) ulkomaisen yhteisön tai säätiön
Suomessa oleva sivuliike;
6) arvonlisäverolain (1501/1993)
mukaisesti arvonlisäverovelvollisten rekisteriin merkittävä ulkomainen
elinkeinonharjoittaja;
7) tuloverolaissa (1535/1992) tarkoitettu
elinkeino- tai verotusyhtymä; sekä
8) tuloverolaissa tarkoitettu yhteisetuus.
Mitä tässä laissa säädetään
yrityksen ja yhteisön rekisteröimisestä yritys-
ja yhteisötietojärjestelmään,
sovelletaan myös muuhun kuin 1 momentissa tarkoitettuun:
1) ennakkoperintälaissa (1118/1996)
tarkoitettuun työnantajarekisteriin merkittävään
työnantajaan;
2) ennakkoperintälaissa tarkoitettuun ennakkoperintärekisteriin
merkittävään luonnolliseen henkilöön;
3) arvonlisäverolaissa tarkoitettuun arvonlisäverovelvolliseen
tai siinä tarkoitetulla tavalla arvonlisäverovelvolliseksi
hakeutuvaan; sekä
4) eräistä vakuutusmaksuista suoritettavasta verosta
annetussa laissa (664/1966) tarkoitettuun vakuutusmaksuverovelvolliseen.
4 §
Yritys- ja yhteisötietojärjestelmään
talletettavat tiedot
Yritys- ja yhteisötietojärjestelmään
talletetaan yritys- ja yhteisötunnuksen lisäksi
ilmoituksen perusteella rekisteröintivelvollisista seuraavat
tunnistetiedot:
1) tiedot siitä, millä nimellä tai
nimillä toimintaa harjoitetaan;
2) kotipaikka tai kunta, josta toimintaa johdetaan;
3) luonnollisen henkilön nimi ja henkilötunnus
tai, milloin henkilölle ei voida antaa henkilötunnusta,
hänen syntymäaikansa ja siihen liittyvä järjestelmän
sisäinen tunniste; sekä
4) posti- ja käyntiosoite sekä muut
rekisteröintivelvollisen mahdollisesti ilmoittamat yhteystiedot.
Yritys- ja yhteisötietojärjestelmään
talletetaan soveltuvin osin myös perustiedot rekisteröintivelvollisten:
1) toimialaa tai toiminnan laatua sekä kieltä koskevista
verohallinnon rekistereihin tehtävistä merkinnöistä;
2) toiminnan harjoittamisen oikeudellisesta muodosta;
3) arvonlisäverovelvollisten rekisteriin merkitsemisestä ja
sen perusteesta;
4) vakuutusmaksuverovelvollisuudesta;
5) ennakkoperintärekisteriin merkitsemisestä;
6) työnantajarekisteriin merkitsemisestä;
7) yrityksen tai yhteisön merkitsemisestä muuksi
kuin 3—6 kohdassa tarkoitetuksi verotuksen yksiköksi;
8) ilmoittautumisesta ja merkitsemisestä kaupparekisteriin;
9) ilmoittautumisesta ja merkitsemisestä säätiörekisteriin;
10) yrityksen tai yhteisön purkautumisesta, toiminnan
keskeytyksestä ja lopettamisesta sekä luonnollisen
henkilön elinkeinotoiminnan lopettamisesta; sekä
11) yrityksen tai yhteisön muusta oikeudellisesta
toimintakyvystä.
5 §
Yritys- ja yhteisötunnusrekisteriin merkittävät tiedot
Yritys- ja yhteisötunnusrekisteriin merkitään 4 §:ssä luetellut
tiedot lukuun ottamatta seuraavia vain verotuksen tarpeita varten
ylläpidettyjä tietoja:
1) luonnollisen henkilön henkilötunnus,
henkilön nimi, jos hän käyttää toiminnassaan
rekisteröityä toiminimeä, ja muu kuin
yleiseen käyttöön tarkoitettu osoite;
2) muuta kuin elinkeinotoimintaa harjoittavan luonnollisen
henkilön ja kuolinpesän tunniste- ja perustiedot,
edellä 4 §:n 2 momentin 2—7 ja 10 kohdassa
tarkoitettuja tietoja lukuun ottamatta; sekä
3) verotusyhtymän tunniste- ja perustiedot, edellä 4 §:n
2 momentin 2—7 ja 10 kohdassa tarkoitettuja tietoja lukuun
ottamatta.
Yrityksen ja yhteisön sekä muun rekisteröintivelvollisen,
jonka toiminta katsotaan kokonaan päättyneeksi,
yhteystiedot poistetaan yritys- ja yhteisötunnusrekisteristä vuoden
kuluttua toiminnan päättymisestä.
6 §
Luonnollisen henkilön yritys- ja yhteisötunnuksen
pysyvyys
Luonnollinen henkilö saa 3 §:ssä tarkoitettuja toimintojaan
varten yhden yritys- ja yhteisötunnuksen, joka on pysyvä.
Luonnollisen henkilön yritys- ja yhteisötunnus
pysyy muuttumattomana silloinkin, kun elinkeinotoiminnan lopettamisen
jälkeen toiminta myöhemmin aloitetaan uudelleen
joko entisellä tai uudella toimialalla. Luonnollisen henkilön
saamaa yritys- ja yhteisötunnusta ei voida luovuttaa toiselle
henkilölle eikä sitä voida siirtää toimintamuodon
muutoksessa syntyvälle muulle yritysmuodolle.
Jos luonnollisen henkilön jakamaton kuolinpesä jatkaa
kuolleen henkilön elinkeinotoimintaa, toiminnassa käytetään
kuolleen henkilön yritys- ja yhteisötunnusta kuolinvuotta
kolmanneksi seuraavan vuoden loppuun asti. Tämän
jälkeen elinkeinotoimintaa katsotaan verotuksellisesti
harjoitettavan yhtymänä, jolle annetaan oma yritys-
ja yhteisötunnus.
Luonnollisen henkilön konkurssipesälle annetaan
oma yritys- ja yhteisötunnus.
7 §
Oikeushenkilön yritys- ja yhteisötunnuksen
pysyvyys
Oikeushenkilön yritys- ja yhteisötunnus on pysyvä koko
sen toiminnan ajan. Tunnus ei myöskään
muutu, jos oikeushenkilömuotoa muutetaan laissa säädetyllä tavalla.
Sulautumisessa vastaanottavan oikeushenkilön yritys-
ja yhteisötunnus säilyy entisenä ja sulautuvien
oikeushenkilöiden yritys- ja yhteisötunnukset
lakkaavat. Sulautumisessa, jossa vähintään
kaksi oikeushenkilöä sulautuu perustamalla yhdessä vastaanottavan
oikeushenkilön, saa syntyvä uusi oikeushenkilö uuden
yritys- ja yhteisötunnuksen.
Jakautumisessa, jossa jakautuvan oikeushenkilön kaikki
varat ja velat siirtyvät kahdelle tai useammalle vastaanottavalle
oikeushenkilölle, uudet oikeushenkilöt saavat
kukin uuden yritys- ja yhteisötunnuksen. Jos jakautuminen
toteutetaan siten, että vain osa jakautuvan oikeushenkilön
varoista ja veloista siirtyy yhdelle tai useammalle vastaanottavalle
oikeushenkilölle, jakautuvan oikeushenkilön yritys-
ja yhteisötunnus säilyy entisellään
ja perustettava oikeushenkilö saa tai perustettavat oikeushenkilöt
saavat uuden yritys- ja yhteisötunnuksen.
Jos avoin yhtiö tai kommandiittiyhtiö katsotaan
purkautuneeksi, toimintaa jatkavalle luonnolliselle henkilölle
annetaan oma yritys- ja yhteisötunnus, johon sovelletaan
6 §:n säännöstä luonnollisen
henkilön yritys- ja yhteisötunnuksen pysyvyydestä.
Oikeushenkilön konkurssipesä saa oman yritys-
ja yhteisötunnuksen.
8 §
Muiden rekisteröintivelvollisten tunnusten pysyvyys
Muun kuin 6 ja 7 §:ssä tarkoitetun rekisteröintivelvollisen,
kuten tuloverolaissa tarkoitetun verotusyhtymän ja laivanisännistöyhtiön,
yritys- ja yhteisötunnus siirtyy uudelle yksikölle tuloverolain
24 §:ssä tarkoitetussa toimintamuodon
muutoksessa, jossa aikaisemmin harjoitetun toiminnan varat ja velat
siirtyvät jatkajalle samoista arvoista.
9 §
Yritys- ja yhteisötunnuksen antaminen
Rekisteröintivelvolliselle annetaan yritys- ja yhteisötunnus
sen tekemän 10 §:ssä tarkoitetun perustamisilmoituksen
perusteella. Tunnuksen antaa joko Patentti- ja rekisterihallitus
tai verovirasto. Valtioneuvoston asetuksella voidaan myös
muu ilmoituksia vastaanottava viranomainen oikeuttaa tunnuksen antamiseen.
Tunnuksen merkitsee rekisteriin sen antamisesta päättävä viranomainen.
Tunnus voidaan antaa myös viranomaisen aloitteesta, jos
se on tarpeen viranomaisen lakisääteisen tehtävän
hoitamiseksi.
10 §
Perustamisilmoitus
Rekisteröintivelvollisen yrityksen tai yhteisön
perustamisesta tai elinkeinotoiminnan aloittamisesta on ilmoitettava
tarkoitusta varten vahvistetulla perustamisilmoituslomakkeella.
Ilmoitus voidaan toimittaa Patentti- ja rekisterihallitukseen, maistraattiin,
työvoima- ja elinkeinokeskukseen tai verovirastoon.
Perustamisilmoituksessa on annettava seuraavat tiedot
ja asiakirjat:
1) lomakkeen perusosassa yritys- ja yhteisötietojärjestelmään
merkittävät 4 §:n 1 momentin mukaiset
tiedot, tieto siitä, mihin rekistereihin ilmoittaudutaan,
sekä asiamiehen tai muun yhdyshenkilön yhteystiedot;
2) veroviranomaisen osassa tiedot arvonlisäverovelvolliseksi,
vakuutusmaksuverovelvolliseksi tai säännöllisesti
palkkoja maksavaksi työnantajaksi merkitsemistä varten
sekä tiedot ennakkoperintärekisteriin merkitsemistä ja
ennakon määräämistä varten;
3) Patentti- ja rekisterihallituksen osassa kauppa-
ja säätiörekisteriin rekisteröitäväksi säädetyt
sellaiset tiedot, joita ei ole ilmoitettu perusosassa, sekä toimintamuodon
perusteella määräytyvät liitteet.
Edellä 3 §:n 2 momentin 1—3 kohdassa
tarkoitetut luonnolliset henkilöt, joilla ei ennakkoperintälain
tai arvonlisäverolain säännösten
mukaan ole velvollisuutta ilmoittautua rekisteröitäväksi
verohallinnon työnantaja- tai ennakkoperintärekisteriin
eikä arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, sekä mainitun
momentin 4 kohdassa tarkoitetut luonnolliset henkilöt voivat
antaa tietonsa erikseen tätä tarkoitusta varten
vahvistettua lomaketta käyttäen.
11 §
Muutos- ja lopettamisilmoitus
Yritys- ja yhteisötietojärjestelmään
4 §:n 1 momentin mukaisesti talletetun seikan muuttumisesta
tulee viivytyksittä tehdä ilmoitus tarkoitusta
varten vahvistetulla ilmoituslomakkeella. Ilmoitus on tehtävä myös
4 §:n 2 momentin 2—10 kohdan mukaisten tietojen
tai niiden perusteissa tapahtuneiden muutosten johdosta samoin kuin
muun sellaisen asiantilan muuttumisesta, josta voimassa olevien
säännösten mukaan tulee ilmoittaa kantarekisteriin.
Ilmoituksen toimittamisessa noudatetaan, mitä 10 §:n
1 momentissa säädetään perustamisilmoituksen
toimittamisesta.
12 §
Toiminnan keskeyttäminen
Jos rekisteröintivelvollinen ei ole aloittanut elinkeinotoimintaansa
tai aloitettu toiminta on keskeytynyt joko määräajaksi
tai toistaiseksi, on tästä tehtävä ilmoitus
noudattaen mitä 10 ja 11 §:ssä säädetään
perustamis- ja muutosilmoituksen tekemisestä. Jos
toiminta keskeytetään toistaiseksi, yritys- ja
yhteisötietojärjestelmään talletetaan
tieto elinkeinonharjoittajan poistamisesta ennakkoperintä-,
työnantaja- ja arvonlisäverovelvollisten rekisteristä.
Toiminnan uudelleen aloittamisesta on ilmoitettava viipymättä muutosilmoituksella.
13 §
Viranomaismerkinnät
Sellaisesta yritys- ja yhteisötietojärjestelmään
sisältyvän tiedon muutoksesta, joka rekisteröidään
asianomaiseen kantarekisteriin ilman erityistä ilmoitusta
tuomioistuimen tai viranomaisen tekemän tiedonannon perusteella,
tai jonka muutoin kantarekisterin pitäjä kyseistä rekisteriä koskevien
säännösten nojalla on oikeutettu tekemään
viran puolesta, tehdään myös yritys-
ja yhteisötietojärjestelmään
viran puolesta vastaava muutos.
14 §
Vastuu ilmoitusten tekemisestä
Rekisteri-ilmoituksen tekemisestä ovat vastuussa:
1) yksityinen elinkeinonharjoittaja;
2) avoimen yhtiön puolesta yhtiömiehet;
3) kommandiittiyhtiön puolesta henkilökohtaisesti
vastuunalaiset yhtiömiehet;
4) laivanisännistöyhtiön
puolesta laivanisännät;
5) osakeyhtiön, osuuskunnan, säästöpankin, hypoteekkiyhdistyksen,
vakuutusyhdistyksen, asumisoikeusyhdistyksen ja säätiön
puolesta hallituksen varsinaiset jäsenet;
6) valtion liikelaitoksen puolesta hallituksen varsinaiset
jäsenet;
7) aatteellisen yhdistyksen puolesta hallituksen puheenjohtaja;
8) ulkomaisen elinkeinonharjoittajan sivuliikkeen puolesta
sen toiminimen kirjoittajaksi tai edustajaksi valittu henkilö;
9) eurooppalaisen taloudellisen etuyhtymän puolesta
sen johtaja; sekä
10) verohallinnon rekistereihin merkittävien muiden
rekisteröintivelvollisten puolesta verotusmenettelystä annetun
lain (1558/1995) 9 §:ssä mainitut
ilmoitusvelvolliset tai arvonlisäverolain 13 §:ssä tarkoitetun
yhtymän osakkaat.
Muutosilmoituksen tekemisestä on osakeyhtiössä,
säästöpankissa, vakuutusyhdistyksessä ja valtion
liikelaitoksessa vastuussa myös toimitusjohtaja, osuuskunnassa
osuuskuntalain (247/1954) 80 §:ssä tarkoitettu
hallinnon hoitaja sekä yhtiössä, johon
sovelletaan asunto-osakeyhtiölakia (809/1991),
ja asumisoikeusyhdistyksessä lisäksi isännöitsijä.
Jos yksityinen elinkeinonharjoittaja tai avoimen yhtiön
yhtiömies taikka kommandiittiyhtiön vastuunalainen
yhtiömies kuolee, on myös hänen kuolinpesänsä osakas,
ei kuitenkaan perintökaaren (40/1965) 21 luvun
18 §:ssä tarkoitettu osakas, vastuussa ilmoituksen
tekemisestä.
Perustamis-, muutos- tai lopettamisilmoitus on jonkun sen tekemisestä vastuussa
olevan tai hänen valtuuttamansa henkilön allekirjoitettava.
15 §
Kirjeissä ja lomakkeissa mainittavat tiedot
Sellaisen yritys- ja yhteisötietojärjestelmään rekisteröidyn
rekisteröintivelvollisen, joka on rekisteröity
myös kaupparekisteriin, arvonlisäverovelvollisten
rekisteriin, ennakkoperintärekisteriin tai työnantajarekisteriin,
on kirjeissään ja lomakkeissaan mainittava yritys-
ja yhteisötunnus. Ulkomaisen elinkeinonharjoittajan sivuliikkeen
kirjeissä ja lomakkeissa on lisäksi mainittava
elinkeinonharjoittajan toiminimi, oikeudellinen muoto, kotipaikka,
rekisteri, johon elinkeinonharjoittaja on kotimaassaan merkitty,
ja rekisterinumero tuossa rekisterissä, sekä mahdollinen
selvitystila.
Konkurssipesän kirjeissä ja lomakkeissa on mainittava
myös konkurssivelallisen yritys- ja yhteisötunnus.
Edellä 1 ja 2 momentissa säädetty
yritys- ja yhteisötunnuksen merkitsemisvelvollisuus ei koske
luonnollisen henkilön yksityistaloutta koskevia kirjeitä ja
lomakkeita.
16 §
Tietojen antaminen yritys- ja yhteisötunnusrekisteristä
Jokaisella on oikeus saada yritys- ja yhteisötunnusrekisterin
merkinnöistä tietoja, otteita ja todistuksia.
Yritys- ja yhteisötunnusrekisteristä voidaan viranomaisten
toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 16 §:n
3 momentin estämättä luovuttaa tietoja
sähköisessä muodossa.
Tietojen hankkiminen yritys- ja yhteisötunnusrekisteristä yleisten
tietoverkkojen kautta on maksutonta. Muutoin perittävien
maksujen osalta noudatetaan, mitä valtion maksuperustelaissa (150/1992)
erikseen säädetään.
17 §
Ylläpitoviranomaisten rekisteröintivastuut
Yritys- ja yhteisötietojärjestelmään
talletettavien tietojen oikeusvaikutukset määräytyvät kantarekistereitä koskevien
säännösten mukaan. Yritys- ja yhteisötunnusrekisteriin
tehtävien merkintöjen oikeellisuudesta vastaa
Patentti- ja rekisterihallitus sen kantarekistereihin merkittäväksi
säädettyjen tietojen osalta ja Verohallitus muiden
yritys- ja yhteisötunnusrekisteriin merkittävien
tietojen osalta.
18 §
Muutoksenhaku ja oikaisu
Muutoksenhaussa ja oikaisussa noudatetaan, mitä niistä asianomaisten
kantarekistereiden osalta tai muutoin erikseen säädetään.
19 §
Rangaistussäännökset
Joka tahallaan tai huolimattomuudesta laiminlyö 10 §:n
1 momentissa tai 11 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen
antamisen tai jättää ilmoittamatta 12 §:ssä tarkoitetun
keskeytetyn toiminnan jatkamisesta, on tuomittava, jollei teko ole vähäinen
tai teosta ole muualla laissa säädetty ankarampaa
rangaistusta, yritys- ja yhteisötietoilmoituksen laiminlyönnistä sakkoon.
Joka tahallaan jättää noudattamatta,
mitä 15 §:ssä säädetään
kirjeissä ja lomakkeissa mainittavista tiedoista, on tuomittava yritys-
ja yhteisötunnuksen käytön laiminlyönnistä sakkoon.
20 §
Tarkemmat säännökset
Tarkempia säännöksiä yritys-
ja yhteisötunnuksen teknisestä muodosta, lopettaneiden
yritysten ja yhteisöjen tietojen käsittelystä yritys- ja
yhteisötunnusrekisterissä sekä yritys-
ja yhteisötietojärjestelmän ylläpidosta
ja kustannusten jaosta viranomaisten kesken samoin kuin muusta tämän
lain täytäntöönpanosta annetaan
valtioneuvoston asetuksella.
21 §
Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 2001.
Sen 16 § tulee kuitenkin voimaan vasta
päivänä
kuuta
2001.
Tällä lailla kumotaan liike- ja yhteisötunnuksesta
22 päivänä maaliskuuta 1991 annettu asetus
(598/1991).
Mitä muualla lainsäädännössä säädetään
liike- ja yhteisötunnuksesta sekä kauppa- tai
säätiörekisterinumerosta, sovelletaan
tämän lain voimaantulon jälkeen yritys-
ja yhteisötunnukseen.
22 §
Siirtymäsäännökset
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimiin. Tässä laissa tarkoitetuille rekisteröintivelvollisille
voidaan jo ennen lain voimaantuloa antaa yritys- ja yhteisötunnus.
Edellä 19 §:n 2 momentissa olevaa säännöstä seuraamuksesta
kirjeissä ja lomakkeissa mainittavien tietojen laiminlyönnistä ei
sovelleta vuoden aikana lain voimaantulosta sellaisiin rekisteröintivelvollisiin,
jotka eivät lain voimaan tullessa ole olleet velvollisia
käyttämään vastaavaa tunnusta.
Yritys- ja yhteisötunnusta vastaavana nimikkeenä voidaan
jo olemassa olevissa kirje- ja muissa lomakkeissa käyttää liike-
ja yhteisötunnusta tai sen lyhennettä kolmen vuoden
ajan lain voimaantulosta lukien.
Sellaisista yrityksistä ja yhteisöistä,
joiden toiminta on todettu kokonaan päättyneeksi
ennen vuotta 1999, yritys- ja yhteisötunnusrekisteristä julkisesti
saatavilla pidetään vain nimitietoja, yritys-
ja yhteisötunnusta ja tietoa siitä, että toiminta
on lopetettu.