EDUSKUNNAN VASTAUS 130/2002 vp

EV 130/2002 vp - HE 124/2002 vp

Hallituksen esitys laiksi Kansaneläkelaitoksen rahoituksen väliaikaisesta muuttamisesta vuonna 2003

Asia

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi Kansaneläkelaitoksen rahoituksen väliaikaisesta muuttamisesta vuonna 2003 (HE 124/2002 vp).

Valiokuntakäsittely

Valtiovarainvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (VaVM 13/2002 vp).

Päätös

Eduskunta on hyväksynyt seuraavan lain:

Laki

Kansaneläkelaitoksen rahoituksen väliaikaisesta muuttamisesta vuonna 2003

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Sen estämättä, mitä arvonlisäverolain (1501/1993) 1 §:n 1 momentissa säädetään arvonlisäveron saajasta, tilitetään vuonna 2003 Kansaneläkelaitokselle arvonlisäveron tuotosta 1 000 miljoonaa euroa sen mukaan kuin tässä laissa säädetään.

Kansaneläkelaitokselle 1 momentin mukaan tilitettävästä määrästä tilitetään kansaneläkerahastoon 700 miljoonaa euroa ja sairausvakuutusrahastoon 300 miljoonaa euroa.

2 §

Kansaneläkelaitoksen osuus arvonlisäverosta tilitetään kalenterikuukausittain. Kunakin kalenterikuukautena tilitetään 1/12 1 §:n mukaisesta määrästä.

3 §

Kuukausierät maksetaan verontilityslain (532/1998) 3 §:n 4 momentissa tarkoitettuna Kansaneläkelaitokselle tilitettävien määrien maksuajankohtana.

4 §

Tässä laissa tarkoitettujen tilitysten tekemisestä ja siihen liittyvästä maksatuksesta huolehtii Verohallitus tai sen määräämä verovirasto.

5 §

Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.

6 §

Tämä laki tulee voimaan      päivänä   kuuta 200 .

Lakia sovelletaan Kansaneläkelaitokselle vuodelta 2003 tilitettävään arvonlisäveroon.

_______________

Helsingissä 15 päivänä lokakuuta 2002