1 luku
Yleiset säännökset
1 §
Lain tarkoitus
Tämän lain tarkoituksena on edistää taloudellista
kasvua, työllisyyttä sekä muita elinkeinopoliittisia
tavoitteita myöntämällä avustuksia erityisesti
pienten ja keskisuurten yritysten käynnistämistä,
kasvua ja kehittämistä edistäviin hankkeisiin.
Avustuksia myönnettäessä tulee ottaa
huomioon Euroopan unionin ja kansallisen alue- ja rakennepolitiikan
tavoitteet. Kilpailunäkökohtien huomioon ottamisesta
säädetään valtionavustuslain
(688/2001) 7 §:n 1 momentin 4 kohdassa.
Avustuksia suunnataan korkeatasoisiin, yritystoimintaa
edistäviin hankkeisiin tavoitteena yritysten pitkän
aikavälin kilpailukyvyn parantaminen sekä yritystoiminnan
uusiutuminen.
2 §
Soveltamisala
Tässä laissa säädetään
niistä perusteista, joita noudatetaan myönnettäessä yrityksen
kehittämisavustusta ja yritysten toimintaympäristön kehittämisavustusta
muualla Suomessa kuin Ahvenanmaan maakunnan alueella.
Tässä laissa tarkoitettuihin avustuksiin sovelletaan,
mitä alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden
rahoittamisesta annetun lain (
/
)
3 luvussa säädetään.
Lisäksi tässä laissa tarkoitettuihin
avustuksiin sovelletaan, mitä valtionavustuslaissa säädetään,
jollei jäljempänä muuta säädetä.
3 §
Määräraha
Avustuksia voidaan myöntää enintään
valtion talousarviossa hyväksyttyyn enimmäismäärään. Valtion
talousarvioon otetaan tarpeellinen määräraha
myönnettyjen avustusten maksamista varten.
Tämän lain mukaisiin avustuksiin voidaan käyttää osarahoituksena
Euroopan unionin rakennerahastojen varoja. Tätä lakia
sovelletaan myös rakennerahastojen varoihin, jollei Euroopan
unionin lainsäädännöstä muuta
johdu.
4 §
Määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:
1) pienellä yrityksellä yritystä,
joka täyttää mikroyritysten sekä pienten
ja keskisuurten yritysten määritelmästä annetussa
komission suosituksessa 2003/361/EY olevan pienen yrityksen
määritelmän tai kyseisen suosituksen korvaavan
vastaavan määritelmän;
2) keskisuurella yrityksellä yritystä,
joka täyttää 1 kohdassa tarkoitetussa
suosituksessa olevan keskisuuren yrityksen määritelmän
tai kyseisen suosituksen korvaavan vastaavan määritelmän;
3) suurella yrityksellä muuta kuin
1 tai 2 kohdassa tarkoitettua yritystä;
4) aineellisella investoinnilla maa-alueiden, rakennusten,
koneiden, laitteiden ja kaluston hankintaa sekä koneiden
ja laitteiden pitkäaikaista vuokraamista;
5) aineettomalla investoinnilla tekniikan
siirtoon liittyvien patenttioikeuksien, käyttölupien, taitotiedon
ja patentoimattoman teknisen tietämyksen hankintaa;
6) investoinnilla aineellista ja aineetonta
investointia;
7) kehittämistoimenpiteellä yrityksen
liiketoimintaosaamisen, kansainvälistymisen, tuotteiden,
palvelujen ja tuotantomenetelmien kehittämistä,
hankkeiden valmistelua sekä muuta niihin rinnastettavaa
yritystoiminnan merkittävää kehittämistä.
5 §
Viranomaiset
Tässä laissa tarkoitettuja avustuksia koskevia asioita
käsittelevät elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset.
2 luku
Avustusmuodot
Yrityksen kehittämisavustus
6 §
Avustuksen saajat
Yrityksen kehittämisavustusta myönnetään vain
pienille ja keskisuurille yrityksille, jollei jäljempänä toisin
säädetä.
Avustusta ei voida myöntää kalatalouteen, maatalouteen
eikä metsätalouteen. Avustusta ei voida myöntää myöskään
maataloustuotteiden jalostukseen ja kaupan pitämiseen.
Avustuksen myöntämisessä on otettava
huomioon myös Euroopan unionin toimialakohtaiset rajoitukset.
7 §
Rahoitettava toiminta
Yrityksen kehittämisavustusta voidaan myöntää aineellisiin
ja aineettomiin investointeihin sekä kehittämistoimenpiteisiin.
8 §
Avustuksen myöntämisen edellytykset
Avustusta voidaan myöntää,
jos:
1) yrityksellä arvioidaan olevan edellytykset jatkuvaan
kannattavaan toimintaan;
2) avustuksella arvioidaan olevan merkittävä vaikutus
hankkeen toteuttamiseen; ja
3) hankkeen arvioidaan olevan yrityksen toiminnan kehittämisen
kannalta merkittävä.
9 §
Avustuksen myöntäminen suurelle yritykselle
Yrityksen kehittämisavustusta voidaan myöntää suurelle
yritykselle 7 §:n mukaiseen investointiin, joka toteutetaan
alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan
hallinnoinnista annetun lain (
/
)
mukaisella I tai II tukialueella.
10 §
Tarkemmat säännökset
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä yrityksen
kehittämisavustuksen myöntämisen edellytyksistä,
hyväksyttävistä menoista ja tukitasoista
sekä yrityksen kehittämisavustuksen ja muiden
valtiontukien yhteenlasketuista enimmäismääristä.
Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus
11 §
Avustuksen saajat
Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustusta
voidaan myöntää voittoa tavoittelemattomille
julkisille ja yksityisille yhteisöille sekä säätiöille
hankkeisiin, joiden tarkoituksena on yritysten toimintaympäristön
tai yritystoiminnan kehittymisedellytysten parantaminen.
12 §
Rahoitettava toiminta
Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustusta
voidaan myöntää yritystoiminnan kannalta
tarpeellisiin selvityksiin, yritysten tarvitsemien palvelujen
kehittämiseen, yritysten yhteistyön edistämiseen
sekä muihin yritysten toimintaympäristöä ja
kehittymisedellytyksiä parantaviin hankkeisiin.
13 §
Avustuksen myöntämisen edellytykset
Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustuksen
myöntämisen edellytyksenä on, että hankkeen
arvioidaan edistävän merkittävästi alueen
pienten ja keskisuurten yritysten käynnistämistä,
kasvua tai kehittämistä. Lisäksi edellytetään,
että avustuksella arvioidaan olevan merkittävä vaikutus
hankkeen toteuttamiseen ja avustuksen saajalla arvioidaan olevan
riittävät taloudelliset ja muut edellytykset toteuttaa
hanke sekä hankkeen luonteen sitä edellyttäessä vastata
toiminnan jatkuvuudesta myös hankkeen toteuttamisen jälkeen.
14 §
Tarkemmat säännökset
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä yritysten
toimintaympäristön kehittämisavustuksen
myöntämisen edellytyksistä sekä hyväksyttävistä menoista
ja tukitasoista.
3 luku
Avustuksen hakeminen, myöntäminen ja maksaminen
15 §
Avustuksen hakeminen
Avustusta haetaan sähköisesti siihen tarkoitetussa
verkkopalvelussa. Avustusta voidaan hakea myös
lomakkeella, joka toimitetaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen.
Avustusta on haettava ennen hankkeen aloittamista.
Tarkempia säännöksiä avustuksen
hakemisesta voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.
16 §
Avustuspäätös
Avustuksesta päättää elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus.
Sen lisäksi, mitä tässä laissa
ja tämän lain nojalla valtioneuvoston asetuksella
säädetään, avustuksen saajan
on noudatettava avustuspäätöksessä olevia
ehtoja ja rajoituksia.
Tarkempia säännöksiä avustuspäätöksen
tekemisestä voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.
17 §
Avustuksen maksaminen
Avustuksen maksamista haetaan sähköisesti siihen
tarkoitetussa verkkopalvelussa. Maksamista voidaan hakea myös
lomakkeella, joka toimitetaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus maksaa
avustuksen takautuvasti toteutuneiden menojen perusteella, myöntämispäätöksessä asetettujen
tarkempien ehtojen ja hyväksyttävän selvityksen
perusteella. Avustus voidaan maksaa myös päätöksessä määrätyn
kustannusmallin mukaisesti. Avustuksesta voidaan maksaa ennakkoa,
jos se on avustuksen käytön kannalta perusteltua
sekä sen käytön valvonnan kannalta tarkoituksenmukaista.
Tarkempia säännöksiä avustuksen
maksamisesta voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.
18 §
Maksamisen keskeytys
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi päätöksellään
määrätä avustuksen maksamisen keskeytettäväksi
siten kuin valtionavustuslain 19 §:ssä säädetään.
4 luku
Avustuksen käyttö ja valvonta
19 §
Avustuksen käyttö
Avustusta saadaan käyttää ainoastaan
avustuspäätöksen mukaiseen tarkoitukseen.
Pienten ja keskisuurten yritysten tulee käyttää investointiin
myönnetyn avustuksen kohteena olevaa omaisuutta kolme vuotta
ja muiden avustuksen saajien viisi vuotta avustuksen viimeisen erän
maksamisesta. Erityisestä syystä avustuksen myöntävä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskus voi määrätä käyttöajaksi
enintään kymmenen vuotta.
20 §
Valvonta
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia avustusten
myöntäjinä ja maksajina valvoo työ- ja
elinkeinoministeriö. Tarkastuksissa voidaan käyttää apuna
muuta viranomaista tai ulkopuolista tilintarkastajaa. Avustusten
käyttöä valvovat työ- ja elinkeinoministeriö ja
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, jotka
voivat käyttää apuna tarkastuksissa muuta
viranomaista tai ulkopuolista tilintarkastajaa.
Ulkopuolisen tilintarkastajan tulee olla julkishallinnon
ja -talouden tilintarkastuslautakunnan hyväksymä tilintarkastaja
(JHTT-tilintarkastaja) tai tilintarkastusyhteisö (JHTT-yhteisö), Keskuskauppakamarin
hyväksymä tilintarkastaja (KHT-tilintarkastaja)
tai tilintarkastusyhteisö (KHT-yhteisö) taikka
kauppakamarin hyväksymä tilintarkastaja (HTM-tilintarkastaja)
tai tilintarkastusyhteisö (HTM-yhteisö). Tilintarkastusyhteisön
on nimettävä tarkastuksesta päävastuullinen
tilintarkastaja.
Tilintarkastajaan sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta
koskevia säännöksiä hänen suorittaessaan
tarkastustehtävää. Vahingonkorvausvastuusta
säädetään vahingonkorvauslaissa (412/1974).
21 §
Tarkastusoikeus
Työ- ja elinkeinoministeriöllä ja
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella
sekä niiden käyttämällä tarkastajalla
on oikeus tarkastaa avustuksen hakijan ja avustuksen saajan liiketoimintaa
avustuksen myöntämisen ja käytön
edellyttämässä laajuudessa. Tarkastuksen
suorittamiseksi avustuksen hakija tai avustuksen saaja on velvollinen
ilman aiheetonta viivytystä korvauksetta esittämään
tarkastusta suorittavalle kaikki tarvittavat asiakirjat ja muun
avustuksen käyttöön liittyvän
aineiston sekä muutoinkin avustamaan tarkastuksessa. Tarkastusta
suorittavalla on oikeus tässä tarkoituksessa päästä tarkastettavan
hallitsemiin tai käytössä oleviin tiloihin
ja alueille. Tarkastusta ei kuitenkaan saa suorittaa pysyväisluonteiseen
asumiseen käytettävissä tiloissa. Tarkastuksessa
on noudatettava, mitä hallintolain (434/2003)
39 §:ssä säädetään.
Tarkastusta suorittavalla on oikeus ottaa asiakirjat ja muu
edellä tarkoitettu aineisto haltuunsa, jos tarkastuksen
päämäärän saavuttaminen tätä edellyttää.
Asiakirjat ja muu luovutettu aineisto tulee viipymättä palauttaa,
kun tarkastuksen suorittaminen ei enää edellytä niiden
hallussapitoa. Tarkastusta suorittavan pyynnöstä tarkastettavan
tulee myös antaa tiedot, jotka ovat tarpeen tarkastuksen
asianmukaiseksi toteuttamiseksi.
Poliisi-, tulli-, ulosotto- ja veroviranomaisen on korvauksetta
annettava tässä pykälässä tarkoitetun
tarkastuksen suorittamiseksi tarpeellista virka-apua.
22 §
Oikeus tietojen saamiseen
Työ- ja elinkeinoministeriöllä on
salassapitosäännösten estämättä ja
korvauksetta oikeus saada elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta avustusjärjestelmän
hallinnoinnin edellyttämiä tarpeellisia tietoja
ja selvityksiä avustusten hakemisesta, myöntämisestä,
maksamisesta ja valvonnasta. Työ- ja elinkeinoministeriöllä sekä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksella on sama oikeus
saada tietoja avustusten käytöstä avustuksen
saajilta.
Työ- ja elinkeinoministeriöllä sekä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksella on oikeus korvauksetta
saada muulta viranomaiselta ja julkista tehtävää hoitamaan
asetetulta yhteisöltä ja henkilöltä luonnollista
henkilöä tai oikeushenkilöä koskeva,
valvontavelvollisuuden hoitamiseksi tai avustushakemuksen
käsittelemiseksi välttämätön
tieto, joka muutoin olisi pidettävä salassa. Lisäksi
tietojen saamisesta on voimassa, mitä siitä valtionavustuslain
31 §:ssä säädetään.
Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitetut tiedot voidaan
luovuttaa myös konekielisessä muodossa tai teknisen
käyttöyhteyden avulla.
23 §
Tietojen luovuttaminen
Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa
(621/1999) säädetyn salassapitovelvollisuuden
estämättä saa tämän
lain mukaista tehtävää suoritettaessa
saatuja tietoja luonnollisen henkilön, yhteisön
tai säätiön taloudellisesta asemasta,
liike- ja ammattisalaisuudesta taikka luonnollisen henkilön
henkilökohtaisista oloista luovuttaa työ- ja elinkeinoministeriölle, elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskukselle, Innovaatiorahoituskeskus
Tekesille, valtion erityisrahoitusyhtiölle, maa- ja metsätalousministeriölle,
Maaseutuvirastolle, työ- ja elinkeinotoimistolle sekä veroviranomaiselle,
jos se on tarpeen asianomaiselle viranomaiselle tai erityisrahoitusyhtiölle
kuuluvien avustusasioiden käsittelyn tai valvontatehtävien
hoitamiseksi.
Edellä 1 momentissa tarkoitetut tiedot voidaan luovuttaa
myös konekielisessä muodossa tai teknisen käyttöyhteyden
avulla.
24 §
Asiakirjojen säilyttäminen
Avustuksen saaja on velvollinen säilyttämään
kaiken hankkeeseen liittyvän kirjanpitoaineiston ja muun
aineiston niin, että avustuksen käytön
valvonta on mahdollista. Kirjanpitoaineisto on säilytettävä siten,
kuin kirjanpitolain (1336/1997) 2 luvun 9 ja 10 §:ssä säädetään.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä asiakirjojen
säilyttämisestä.
5 luku
Avustuksen palauttaminen ja takaisinperintä
25 §
Avustuksen palauttaminen
Avustuksen saajan tulee viipymättä palauttaa virheellisesti,
liikaa tai ilmeisen perusteettomasti saamansa avustus tai sen osa.
Avustuksen saajan tulee palauttaa avustus tai sen osa myös,
jos sitä ei voida käyttää avustuspäätöksessä edellytetyllä tavalla.
Jos palautettava määrä on enintään
100 euroa, se saadaan jättää palauttamatta.
Mitä 1 momentissa säädetään,
ei koske laskennallisen perusteen mukaan myönnetyn avustuksen
ja toteutuneiden kustannusten välistä erotusta.
26 §
Investointiin kohdistuneen avustuksen takaisinperintä toiminnan
lopettamisen vuoksi
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
määrättävä investointiin
kohdistuneen avustuksen maksaminen lopetettavaksi sekä jo
maksettu avustus tai sen osa takaisin perittäväksi,
jos avustuksen saaja on 19 §:n 2 momentissa tarkoitetun
käyttöajan kuluessa:
1) lopettanut toimintansa tai supistanut olennaisesti
avustuksen kohteena olevaa toimintaa avustukselle säädetyn
tukitason piiriin kuuluvalla alueella;
2) luovuttanut toiselle avustuksen kohteena olleen
toiminnan tai omaisuuden taikka osan siitä, eikä tilalle
ole hankittu uutta vastaavaa omaisuutta; taikka
3) asetettu konkurssiin.
Takaisinperittäväksi on määrättävä 1
momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa se osuus maksetun
avustuksen määrästä, joka saadaan
vähentämällä omaisuuden käyttöaikaa
vastaava osuus 19 §:n 2 momentissa tarkoitetusta käyttöajasta.
Jos takaisinperittävä määrä on
enintään 100 euroa, se saadaan jättää perimättä.
27 §
Velvollisuus avustuksen takaisinperintään
muilla perusteilla
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
määrättävä avustuksen
maksaminen lopetettavaksi sekä jo maksettu avustus tai
sen osa takaisin perittäväksi, jos avustuksen
saaja on:
1) jättänyt palauttamatta sellaisen
avustuksen tai sen osan, joka 25 §:n mukaan on palautettava;
2) käyttänyt avustuksen olennaisesti
muuhun tarkoitukseen kuin se on myönnetty;
3) antanut viranomaiselle väärän
tai harhaanjohtavan tiedon seikasta, joka on ollut omiaan olennaisesti
vaikuttamaan avustuksen saantiin, määrään
tai ehtoihin, taikka salannut sellaisen seikan;
4) jättänyt ilmoittamatta avustuksen
maksamiseksi oikeat ja riittävät tiedot;
5) kieltäytynyt 21 §:n vastaisesti
esittämästä tarkastuksessa tarvittavaa
aineistoa tai muuten avustamasta tarkastuksessa; taikka
6) muutoin 1—5 kohtaan verrattavalla tavalla olennaisesti
rikkonut avustuksen käyttämistä koskevia
säännöksiä tai avustuspäätöksen
ehtoja.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
määrättävä avustuksen
maksaminen lopetettavaksi sekä jo maksettu avustus tai
sen osa takaisin perittäväksi myös silloin,
kun Euroopan unionin lainsäädännössä sitä edellytetään.
Jos takaisinperittävä määrä on
enintään 100 euroa, se saadaan jättää perimättä.
28 §
Avustuksen harkinnanvarainen takaisinperintä
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
voi päätöksellään määrätä avustuksen
maksamisen lopetettavaksi sekä jo maksetun avustuksen tai sen
osan takaisin perittäväksi, jos avustuksen saaja
on:
1) jättänyt ilmoittamatta toiminnan
lopettamisesta tai muista avustuspäätöksen
ehtojen noudattamisen valvomiseksi tarvittavista seikoista;
2) jättänyt ilmoittamatta avustuksen
käyttötarkoituksen muutoksesta tai muusta avustuksen käyttöön
vaikuttavasta muutoksesta; taikka
3) menetellyt tosiasiallisesti 26 tai 27 §:ssä taikka
1 tai 2 kohdassa säädettyyn rinnastettavalla tavalla
antamalla avustuksen myöntämiseen, maksamiseen
tai käyttämiseen liittyvälle seikalle
muun kuin asian todellista luonnetta tai tarkoitusta vastaavan oikeudellisen
muodon.
Jos takaisinperittävä määrä on
enintään 100 euroa, se saadaan jättää perimättä.
29 §
Kohtuullistaminen
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi 25—28 §:ssä tarkoitettua
päätöstä tehtäessä päättää,
että avustukselle laskettava korko osittain tai kokonaan
jätetään takaisin perimättä,
jos takaisinperintä on avustuksen saajan olosuhteissa tapahtuneisiin
muutoksiin tai takaisinperinnän perusteena olevaan menettelyyn
nähden kohtuutonta.
30 §
Takaisinperinnän määräaika
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
tehtävä 25—28 §:ssä tarkoitettu
päätös viipymättä,
kun sen tietoon on tullut sellainen seikka, jonka nojalla avustuksen
maksamisen keskeyttämiseen tai lopettamiseen taikka avustuksen
takaisinperintään voidaan ryhtyä.
Avustuksen, sille maksettavan koron tai viivästyskoron
takaisinperintään ei saa enää ryhtyä,
kun kymmenen vuotta on kulunut avustuksen viimeisen erän
maksamisesta. Jos takaisinperittävää avustusta
koskee 19 §:n 2 momentissa tarkoitettu käyttöaika,
kymmenen vuoden määräaika lasketaan tämän
ajan päättymisestä.
Päätös voidaan tehdä 2 momentissa
säädetyn kymmenen vuoden määräajan
jälkeenkin, jos Euroopan unionin lainsäädännössä sitä edellytetään.
6 luku
Erinäiset säännökset
31 §
Muutoksenhaku
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen
saa vaatia oikaisua päätöksen tehneeltä viranomaiselta
siten kuin hallintolaissa säädetään.
Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996)
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen, joka
koskee avustuksen maksamisen keskeyttämistä tai
lopettamista taikka avustuksen takaisinperintää, saa
hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen siten
kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Hallinto-oikeuden muuhun päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
32 §
Täytäntöönpano
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätös
voidaan panna täytäntöön muutoksenhausta
huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää.
Edellä 26—28 §:n nojalla tehty lainvoimainen
päätös on suoraan ulosottokelpoinen.
Sen perimisestä säädetään
verojen ja maksujen täytäntöönpanosta
annetussa laissa (706/2007).
33 §
Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
ja
on voimassa 31 päivään joulukuuta 2021.
Tämän lain 17—32 §:ää sovelletaan
tämän lain nojalla myönnettyyn avustukseen
myös lain voimassaoloajan päätyttyä.
Lain 17 §:ää ei kuitenkaan sovelleta
31 päivän joulukuuta 2022 jälkeen, ellei
avustusta rahoiteta yksinomaan kansallisista varoista.
Tällä lailla kumotaan valtionavustuksesta yritystoiminnan
kehittämiseksi annettu laki (1336/2006).
34 §
Siirtymäsäännökset
Tällä lailla kumottua lakia ja sen nojalla
annettuja säännöksiä sovelletaan
niiden nojalla myönnettyyn avustukseen. Maksamisen keskeyttämiseen,
valvontaan, tarkastuksiin, tietojen saamiseen ja tietojen luovuttamiseen
sovelletaan kuitenkin, mitä niistä tämän
lain 18 ja 20—23 §:ssä säädetään.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa
tämän lain voimaan tullessa vireillä olevaan hakemukseen
sovelletaan tätä lakia.