sellaisina kuin niistä ovat 2 § osaksi
laissa 1787/2009, 8 § osaksi laissa 1000/2012,
15 §:n 1 momentin 4 kohta ja 77 a § laissa
1000/2012 ja 24 §:n 1 momentin 2 kohta sekä 26
a §:n 1 ja 3 momentti laissa 1787/2009, seuraavasti:
2 §
Soveltamisala
Tätä lakia sovelletaan toimenpiteisiin, joiden perusteella
maatalouden harjoittamisesta luovutaan vuosina 2007—2018.
Luopumistukeen sovelletaan vastaavia periaatteita kuin maatalouden
varhaiseläkejärjestelmässä,
josta säädetään Euroopan maaseudun
kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahaston) tuesta
maaseudun kehittämiseen annetussa neuvoston asetuksessa
(EY) N:o 1698/2005. Luopumistuki myönnetään
kuitenkin kokonaan kansallisista varoista.
8 §
Luopujan ikää koskevat edellytykset
Luopumistuen saamisen edellytyksenä on, että luopuja
on täyttänyt:
1) 56 vuotta, jos luopuminen tapahtuu luovuttamalla
porot vuosina 2015 ja 2016, ja 57 vuotta, jos luopuminen tapahtuu
luovuttamalla porot vuosina 2017 ja 2018;
2) 59 vuotta, jos luopuminen tapahtuu vuosina 2015
ja 2016 luovuttamalla luopujan lapselle tai muulle lähisukulaiselle
maatilan pellot ja tuotantorakennukset maatilan sukupolvenvaihdoksen
toteuttamiseksi;
3) 60 vuotta, jos luopuminen tapahtuu vuosina 2017
ja 2018 luovuttamalla 2 kohdassa tarkoitetulle henkilölle
maatilan pellot ja tuotantorakennukset maatilan sukupolvenvaihdoksen
toteuttamiseksi;
4) 60 vuotta, jos luopuminen tapahtuu luovuttamalla
muulle kuin 2 kohdassa tarkoitetulle henkilölle maatilan
pellot ja tuotantorakennukset sukupolvenvaihdoksen toteuttamiseksi.
Sen estämättä, mitä 1 momentin
1 ja 3 kohdassa säädetään, luopumistuen
saamisen edellytyksenä toteutettaessa luopuminen vuonna
2017 on, että 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu luopuja
on täyttänyt 56 vuotta ja 1 momentin
3 kohdassa tarkoitettu luopuja on täyttänyt 59
vuotta, jos luopumistukea haetaan viimeistään
31 päivänä joulukuuta 2016.
Luopumistuen saamisen edellytyksenä on kuitenkin, ettei
luopuja luopumisen tapahtuessa ole täyttänyt 63
vuotta.
Edellä 1 momentissa muulla lähisukulaisella tarkoitetaan
luopujan lapsen aviopuolisoa, luopujan aviopuolison lasta ja tämän
aviopuolisoa, luopujan veljen tai sisaren lasta ja tämän aviopuolisoa
sekä luopujan aviopuolison veljen tai sisaren lasta ja
tämän aviopuolisoa. Mitä 1 momentissa
säädetään aviopuolisosta, sovelletaan
myös 5 §:n 2 momentissa tarkoitettuun henkilöön.
Edellä 1—3 momentissa tarkoitettuja ikärajoja
sovelletaan myös luopumisen tapahtuessa luovuttamalla maatilan
omistavan yhtiön osuudet tai osakkeet.
15 §
Sukupolvenvaihdosluovutus
Luopuminen maatalouden harjoittamisesta voi tapahtua
siten, että luopuja toteuttaa maatilallaan sukupolvenvaihdoksen
luovuttamalla maatilan peltomaan ja tuotantorakennukset maatalouden
harjoittamista varten sellaiselle tilanpitoa jatkavalle
luovutuksensaajalle:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
4) joka elinkeinosuunnitelmalla osoittaa, että luopumisen
kohteena oleva maatila tai luovutuksensaajalle luopumisessa muodostuva
maatila on taloudellisesti elinkelpoinen ja että maatilan yritystoiminnasta
voi saada luopumista seuraavien viiden vuoden ajan kunakin vuonna
tuloa kutakin luovutuksensaajaa tai luovutuksensaajana olevaa avioparia
kohden vähintään 15 000 euroa,
josta vähintään 12 000 euroa
vuodessa saadaan maatilalla harjoitettavasta maataloudesta;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
24 §
Sukupolvenvaihdosluovutus erikseen viljeltäväksi
Sen estämättä, mitä 23 §:ssä säädetään, 15 §:ssä,
18 §:n 3 momentissa ja 19 §:n
4 momentissa tarkoitettu sukupolvenvaihdosluovutus voi tapahtua
myös siten, että luopumisen kohteena olevasta
maatilasta luovutetaan erilliset maatilat 15 §:ssä säädetyt
ehdot täyttäville luovutuksensaajille erikseen
viljeltäviksi:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
2) jos erikseen luovutettavilla maatiloilla on tuotantosuunta
huomioon ottaen tarpeelliset tuotantorakennukset ja kultakin erikseen
luovutettavalta maatilalta maatilalla harjoitettavasta maataloudesta
saatavan tulon voidaan arvioida olevan viitenä luovutusta
seuraavana kalenterivuotena vähintään
kaksi ja puoli kertaa niin suuri kuin elinkelpoiselta maatilalta
15 §:n 1 momentin 4 kohdassa maataloudesta saatavan
tulon osalta edellytetään.
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetun maatilalla
harjoitettavasta maataloudesta saatavan tulon laskemiseen ja arviointiin
noudatetaan soveltuvin osin, mitä maatilan taloudellisen
elinkelpoisuuden arvioinnista 15 §:n nojalla valtioneuvoston
asetuksella säädetään. Edellä tarkoitetun
maatilalla harjoitettavasta maataloudesta saatavan tulon vähimmäismäärästä ja
maatilalla harjoitettavasta maataloudesta saatavasta tulosta tehtävistä vähimmäispoistojen
määrästä säädetään
tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Erikseen luovutettavan maatilan
luovutuksensaajan on esitettävä eläkelaitokselle
selvitys 1 momentin 2 kohdassa säädetyn edellytyksen täyttymisestä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
26 a §
Luopumisen kohteena olevan maatilan jakaminen
Jos luopuja yksin tai yhdessä aviopuolisonsa kanssa
omistaa maatilan yhdessä yhden tai useamman muun henkilön
kanssa ja maatilaa viljellään yhdessä,
maatilasta voidaan 11 §:n 2 momentissa
ja 26 §:n 1 momentissa säädetyn estämättä luopua
siten, että luopuminen koskee vain osaa maatilasta. Luopumistuen
saamisen edellytyksenä on, että yhteisesti omistetulta maatilalta
maatilalla harjoitettavasta maataloudesta saatavan tulon voidaan
arvioida ylittävän 50 000 euroa vuodessa
ja maatilasta voidaan muodostaa useampia toiminnallisesti itsenäisiä maatiloja
siten kuin 2 momentissa säädetään. Jos
mainituin tavoin muodostetun maatilan luovuttaminen täyttää muutoin
15 §:ssä tarkoitetun sukupolvenvaihdosluovutuksen
edellytykset, yhteisesti omistetun ja viljellyn maatilan osan omistaneelle
luopujalle ja hänen aviopuolisolleen voidaan myöntää luopumistuki.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Edellä 1 ja 2 momentin mukaisesti muodostuneen luovutettavan
maatilan tulee olla luovutuksensaajan esittämien selvitysten
ja elinkeinosuunnitelman perusteella taloudellisesti elinkelpoinen
siten, että luovutuksensaaja voi saada luopumista seuraavien
viiden vuoden ajan kunakin vuonna tuloa maatilalla harjoitettavasta
maataloudesta vähintään 25 000
euroa. Edellä 1 momentissa tarkoitetun maatilan ja luovutuksensaajalle
luovutettavan maatilan maatilalla harjoitettavasta maataloudesta
saatavan tulon laskemisessa ja arvioinnissa noudatetaan soveltuvin osin,
mitä yritystoiminnan tulosta ja elinkeinosuunnitelman laatimisesta
15 §:n nojalla valtioneuvoston asetuksella säädetään.
77 a §
Keskeneräisen sukupolvenvaihdoksen loppuun saattaminen
vuosina 2013—2018 säännönmukaisesta
luopumisesta poiketen
Sen estämättä, mitä 4 §:ssä ja
3 luvussa säädetään, luopuminen
maatalouden harjoittamisesta voi vuosina 2013—2018 tapahtua
myös siten, että luopuja luovuttaa maatilan koko
peltomaan lisämaaksi luovutuksensaajan tai tämän aviopuolison
maatilaan, jolla luovutuksensaaja luopumisen tapahtuessa harjoittaa
maataloutta.
Luopumistuen saamisen edellytyksenä on,
että:
1) luopuja täyttää 8 §:n
1 momentin 2 kohdassa säädetyn vähimmäisiän,
jos luopumistukea haetaan vuosina 2015 ja 2016, tai 8 §:n
1 momentin 3 kohdassa säädetyn vähimmäisiän,
jos luopumistukea haetaan vuosina 2017 ja 2018;
2) luovutuksensaajana on luopujan lapsi tai 8 §:n
4 momentissa tarkoitettu luopujan lähisukulainen yksin
tai yhdessä aviopuolisonsa kanssa;
3) luovutuksensaaja ei ole täyttänyt
50 vuotta;
4) luovutuksensaaja on ottanut maatalousyrittäjän
eläkelain 10 §:n säännösten
mukaisesti sanotussa laissa säädettyä vähimmäiseläketurvaa koskevan
vakuutuksen maatilatalouden harjoittajana;
5) luovutuksensaajalle on myönnetty 15 §:n 3 momentissa
tarkoitettu aloitustuki;
6) sen maatilan peltoala, johon luopumisen kohteena
oleva peltomaa on tarkoitettu lisäalueeksi, kasvaa luovutuksen
johdosta vähintään kahdella hehtaarilla
ja maatila sijaitsee sellaisella etäisyydellä lisämaaksi
luovutetusta peltoalasta, että yhdysviljely on mahdollista;
ja
7) luovutuksensaaja sitoutuu viljelemään
tilaa niin kauan kuin luopujalle maksetaan luopumistukea, kuitenkin
vähintään viiden vuoden ajan.
Mitä 8 §:n 2 momentissa säädetään
8 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetusta
luopujasta, sovelletaan myös 1 momentissa tarkoitetuin
tavoin toteutettuun luopumiseen.
Edellä 1 momentissa tarkoitetuin tavoin toteutettuun
luopumiseen sovelletaan luopumisajankohdan osalta, mitä 4 §:n
3 momentissa säädetään maatilan
luovutuskirjasta ja hallinnan siirrosta. Tällaiseen luopumiseen
sovelletaan 9 §:ää vastaavalla
tavalla kuin toteutettaessa maatilalla sukupolvenvaihdos. Jos luovutus
tapahtuu kahdelle luovutuksensaajalle yhdessä viljeltäväksi,
molempien on täytettävä, mitä tässä pykälässä säädetään.
Jos luovutus kuitenkin tapahtuu aviopuolisoille yhteisesti, ainakin
toisen aviopuolisoista on täytettävä,
mitä tässä pykälässä säädetään.
Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset
lisämaan enimmäisetäisyydestä.
_______________
Tämä laki tulee voimaan valtioneuvoston
asetuksella säädettävänä ajankohtana.
Tämän lain voimaan tullessa voimassa
olleita säännöksiä kuitenkin
sovelletaan:
1) tuen myöntämistä koskevaan
hakemukseen, joka on vireillä tämän lain
tullessa voimaan;
2) asiaan, joka koskee tämän lain
voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten
nojalla myönnettyä tukea taikka annettua ehdollista päätöstä tai
sitoumusta.
Jos hakijalle on annettu maatalouden harjoittamisesta luopumisen
tukemisesta annetun lain (612/2006) 36 §:ssä tarkoitettu
ehdollinen päätös viimeistään
31 päivänä joulukuuta 2014 tai tämän
lain voimaan tullessa vireillä oleva luopumistukihakemus
on tullut vireille viimeistään 31 päivänä joulukuuta
2014 ja jos luopuminen tällöin tapahtuu aikaisintaan
1 päivänä tammikuuta 2015 mutta viimeistään
28 päivänä helmikuuta 2015, luopumiseen
sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa
olleita säännöksiä. Tällöin
vuonna 2015 tapahtuvaan luopumiseen sovelletaan, mitä vuonna
2014 tapahtuvasta luopumisesta säädetään.