1 §
Soveltamisala
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tätä lakia ei sovelleta maa- ja puutarhataloudelle
myönnettävään Euroopan yhteisön
kokonaan rahoittamaan suoraan tukeen, maaseutuelinkeinojen
rahoituslain (329/1999), porotalouden ja luontaiselinkeinojen
rahoituslain (45/2000), kolttalain (253/1995),
maaseudun kehittämiseen myönnettävistä tuista
annetun lain ( / ) tai luonnonhaittakorvauksesta,
maatalouden ympäristötuesta sekä eräistä muista
ympäristön ja maaseudun tilan parantamiseen liittyvistä tuista
annetun lain ( / ) perusteella maksettaviin tukiin.
2 §
Määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
5) kasvulohkolla yhteen peruslohkoon kuuluvaa yhtenäistä aluetta,
jolla viljellään yhtä kasvilajia tiettyä tarkoitusta
varten, jota kesannoidaan, jota pidetään hoidettuna
viljelemättömänä tai jota käytetään
muihin tarkoituksiin;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
9) kasvintuotannon tuella tukea, jota myönnetään
avomaalla tapahtuvalle maatalous- ja puutarhakasvien tuotannolle;
10) kotieläintalouden tuella tukea,
jota myönnetään eläinten lukumäärän,
tuotantomäärän tai muulla vastaavalla
perusteella;
11) kasvihuoneella puutarhakasvien viljelyyn
tarkoitettua pysyväluonteista rakennusta, joka on katettu
valoa läpäisevällä materiaalilla
ja jossa on lämmityslaitteisto;
12) luonnonhaittakorvauksella korvausta, jota
tarkoitetaan Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston (EMOTR)
tuesta maaseudun kehittämiseen ja tiettyjen asetusten muuttamisesta ja
kumoamisesta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1257/1999,
jäljempänä maaseutuasetus I,
II osaston V luvussa ja vuodesta 2007 Euroopan maaseudun kehittämisen
maatalousrahaston (maaseuturahaston) tuesta maaseudun kehittämiseen
annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005, jäljempänä maaseutuasetus
II, 36 artiklassa ja jota maksetaan Manner-Suomen
maaseudun kehittämisohjelman mukaisena tukena;
13) maatalouden ympäristötuella tukea,
josta säädetään maaseutuasetus
I:n II osaston VI luvussa ja vuodesta 2007 alkaen maaseutuasetus II:n
39 artiklassa ja jota maksetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman
mukaisena perus- ja lisätoimenpiteen tukena; ja
14) maataloudella maatilalla tapahtuvaa maatalous-,
puutarha- ja energiakasvien viljelyä, kotieläintuotteiden
tuotantoa, tuotantoeläinten pitoa, hevostaloutta, porotaloutta,
mehiläistaloutta, velvoitekesannointia sekä viljelemättömän pellon
säilyttämistä hoidettuna yhteisen maatalouspolitiikan
suoria tukijärjestelmiä koskevista yhteisistä säännöistä ja
tietyistä viljelijöiden tukijärjestelmistä sekä asetusten
(ETY) N:o 2019/93, (EY) N:o 1452/2001, (EY) N:o 1453/2001,
(EY) N:o 1454/2001, (EY) N:o 1868/94, (EY) N:o
1251/1999, (EY) N:o 1254/1999, (EY) N:o 1673/2000,
(ETY) N:o 2358/71 ja (EY) N:o 2529/2001 muuttamisesta annetun
neuvoston asetuksen (EY) N:o 1782/2003 mukaisesti.
2 a §
Maatila
Maatilalla tarkoitetaan tässä laissa viljelijän johtamaa
yhden tai useamman kiinteistön tai kiinteistön
osan tai tuotantorakennuksen ja sen maapohjan muodostamaa, maatalouden
harjoittamiseen käytettävää toiminnallisesti
ja taloudellisesti itsenäistä tuotantoyksikköä,
jota hallitaan yhtenä kokonaisuutena omistuksen tai vuokrauksen
perusteella. Valtioneuvoston asetuksella säädetään
tarkemmin toiminnallisesti ja taloudellisesti itsenäiseksi
katsottavan maatilan tunnusmerkeistä.
3 §
Hakijat
Tukea voidaan myöntää Suomessa harjoitettavaan
tuotantoon tai toimintaan viljelijälle, jäljempänä hakija,
joka on luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö taikka
luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden
yhteenliittymä.
Tuen myöntämisen edellytyksenä on,
että:
1) hakija tai hänen puolisonsa on tukivuotta edeltävän
kalenterivuoden viimeisenä päivänä vähintään
18-vuotias, mutta ei yli 68-vuotias, eivätkä hakija
ja hänen puolisonsa saa maatalousyrittäjien eläkelainsäädännössä tarkoitettua
vanhuuseläkettä; tai
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
6 §
Tukimuodot
Tämän lain nojalla voidaan maa-
ja puutarhataloudelle myöntää kansallisena
tukena:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
3) luonnonhaittakorvauksen ja maatalouden ympäristötuen
kansallisia lisäosia; sekä
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
7 §
Tuen määrä ja tukialueet
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tukea ei makseta, jos myönnetty määrä tukivuodelta
on hakijaa ja tukimuotoa tai tukityyppiä kohti pienempi
kuin 100 euroa. Tuen ennakkoa ei kuitenkaan makseta, jos maksettava
ennakon määrä on pienempi kuin 500 euroa.
Yksikkötuen taso ja tuen kokonaismäärä voidaan
porrastaa maatilan tuotannon laajuuden ja tuotantotavan perusteella.
Porrastuksesta säädetään tarkemmin
valtioneuvoston asetuksella.
9 §
Kasvintuotannon tuet
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kasvintuotannon tuen myöntämisen
edellytyksenä on, että:
1) hakijalla on hallinnassaan vähintään
kolme hehtaaria viljelykseen soveltuvaa peltoa tai, jos on kysymys
puutarhakasvien tuesta, vähintään puoli
hehtaaria puutarhakasvien viljelyssä olevaa peltoa, ja
pelto ilmoitetaan kyseisen tukivuoden tukihakemuksessa;
2) maatalous-, puutarha- ja energiakasvien viljelyn
tavoitteena on tuottaa korjuu- ja markkinakelpoinen sato paikkakunnan
tuotanto-olosuhteet huomioon otettavalla tavalla;
3) kesantoa ja muuta viljelemätöntä peltoa hoidetaan;
sekä
4) hakija on viljelyssä noudattanut kansallisia
tukia koskevissa Euroopan yhteisöjen komission päätöksissä tai
niiden täytäntöön panemiseksi
annetuissa kansallisissa säädöksissä tukimuoto-
ja tukityyppikohtaisesti säädettyjä ympäristöehtoja.
Valtioneuvoston asetuksella säädetään
tukikelpoisista kasveista, tukimuodoista ja tukityypeistä,
joissa on noudatettava 2 momentin 4 kohdassa tarkoitettuja ympäristöehtoja,
näiden ehtojen sisällöstä sekä muista
tuen ehdoista ja määräytymisperusteista.
Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella säädetään
viljelykseen soveltuvan pellon määritelmästä,
hallinta-ajasta, paikkakunnan tuotanto-olosuhteiden mukaisesta viljelytavasta,
kesannon ja muun viljelemättömän pellon
hoitovaatimuksista.
10 §
Kotieläintalouden tuet
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kotieläintalouden tukien myöntämisen
edellytyksenä on, että:
1) hakijalla on hallinnassaan vähintään
kolme hehtaaria viljelykseen soveltuvaa peltoa ja pelto ilmoitetaan
kyseisen tukivuoden tukihakemuksessa; sekä
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos eläinmäärä tuen määräytymisajankohtana on
tulipalon, eläintaudin tai muun vastaavan hakijasta riippumattoman
syyn takia tilapäisesti vähintään
kolmasosan pienempi kuin vakiintunut eläinmäärä,
tuen myöntämisperusteena voidaan käyttää tuen
määräytymisajankohtana vakiintunutta
eläinmäärää. Tämä edellyttää kuitenkin,
että tuotanto jatkuu.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
10 a §
Luonnonhaittakorvauksen ja maatalouden ympäristötuen
kansalliset lisäosat
Luonnonhaittakorvauksen ja maatalouden ympäristötuen
kansallisiin lisäosiin ei sovelleta 3 §:n, 7 §:n
4 momentin sekä 9 ja 17—20 §:n säännöksiä.
Kansallisten lisäosien saamisen edellytyksenä on,
että hakija noudattaa luonnonhaittakorvauksen
ja maatalouden ympäristötuen saannille asetettuja
tukiehtoja sekä täyttää tuen
saajaa, viljelijän ikää, tuen myöntämistä ja
sitoumuksen tekemistä koskevat yleiset edellytykset. Kansallisiin
lisäosiin sovelletaan samoja alentamis- ja valvontaseuraamuksia
kuin luonnonhaittakorvaukseen ja maatalouden ympäristötukeen.
Kansallinen lisäosa voidaan maksaa muiden tukiehtojen
täyttyessä samalta sitoumuskaudelta ja enintään
samalle pinta-alalle kuin luonnonhaittakorvausta ja maatalouden
ympäristötukea maksetaan.
Valtioneuvoston asetuksella säädetään
kansallisten lisäosien määräytymisen
ja myöntämisen tarkemmista perusteista, lisäosan
määrästä ja lisäosasitoumuksen
antamisesta.
4 luku
Tukien alentaminen ja epääminen
16 §
Yleiset alentamisperusteet
Tässä laissa tarkoitettua tukea
alennetaan tai se voidaan jättää myöntämättä,
jos:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
3) hakemus on saapunut viranomaiselle myöhästyneenä;
4) tuen saamiseksi olosuhteelle tai toimenpiteelle
on annettu sellainen muoto, joka ei vastaa asian varsinaista luonnetta
tai tarkoitusta; tai
5) järjestelyn ilmeisenä tarkoituksena
on tukiehtojen tai tukijärjestelmän tavoitteiden
kiertäminen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos hakija tai hänen perheyrityksensä jäsen
on tuomittu rikoslain (39/1889) 17 luvun 14 tai 15 §:n
mukaisesta rikoksesta taikka hakija tai hänen perheyrityksensä jäsen
on tuomittu eläinsuojelulain (594/1998) 54 §:n
mukaisesta rikkomuksesta sekä samalla määrätty
rikoslain 17 luvun 23 §:n mukaiseen eläintenpitokieltoon,
kotieläintalouden tukea ei myönnetä eikä mahdollisesti
myönnettyä tukea makseta siltä tukivuodelta,
jonka aikana asianomainen viranomainen on todennut tuomioon johtaneen
teon. Jos hakija tai hänen perheyrityksensä jäsen
on tuomittu eläintenpitokieltoon, kotieläintalouden
tukea ei makseta eläintenpitokieltoajalta eikä tekovuoden
ja lainvoimaisen tuomion antamisen väliseltä ajalta.
Kotieläintalouden tukien maksatus on kyseisen eläinlajin
tukien osalta keskeytettävä, kun asiassa on aloitettu
syyteharkinta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
16 a §
Tuen saajan ilmoitusvelvollisuus
Tuen saajan on viipymättä ilmoitettava tuen myöntävälle
viranomaiselle sellaisesta tuen saajaa, maatilaa, kotieläintuotantoa,
tuotantoeläimiä tai tuettavaa toimintaa koskevasta
olosuhteiden muutoksesta, joka vaikuttaa tuen määrään tai
saattaa aiheuttaa tuen takaisinperimisen taikka tuen lakkauttamisen.
17 §
Myöhästymisseuraamukset
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos puutarhatuotteiden varastoinnille myönnettävässä tuessa
varastomääriä koskeva ilmoitus tehdään
myöhästyneenä, alennetaan kyseisen ilmoituksen
osalta tuen myöntämisperusteena olevaa varastomäärää yhdellä prosentilla
jokaista myöhästynyttä työpäivää kohti.
Jos ilmoitus myöhästyy yli 25 kalenteripäivää,
katsotaan ilmoitusajankohtaa koskeva varastomäärä nollaksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Osallistumisilmoituksen ja viljelystarkastuspäätöksen
myöhästymiseen sovelletaan samoja myöhästymisseuraamuksia
kuin hakemuksen myöhästymiseen.
Jollei hakija toimita hakemuksen tai osallistumisilmoituksen
liitteitä tai muita tukihakemukseen liittyviä lomakkeita
tuen myöntävälle viranomaiselle tämän
asettamassa määräajassa, viranomainen
voi ratkaista asian ilman edellä mainittuja liitteitä ja
lomakkeita.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
19 §
Valvontaseuraamukset kasvintuotannon tuissa viljelytavan ja
ympäristöehtojen osalta
Jos kasvulohkon viljelytapa ei täytä 9 §:n 2 momentin
2 kohdassa säädettyä paikkakunnan tuotanto-olosuhteet
huomioon otettavan viljelytavan vaatimusta, kyseistä lohkoa
ei oteta huomioon tuen myöntämisen perusteena
olevaa pinta-alaa määrättäessä.
Jos tukimuodon tai tukityypin viljelytapaa koskevien laiminlyöntien johdosta
hylättyjen lohkojen kokonaisala ylittää 50
prosenttia todetusta pinta-alasta, tukea ei myönnetä.
Jos hakija ei noudata 9 §:n 2 momentin 4 kohdassa
tarkoitettuja ympäristöehtoja, tukea alennetaan
määrällä, joka on suhteessa
todettujen puutteiden tai laiminlyöntien määrään
ja vakavuuteen. Seuraamus voi tukimuodosta tai tukityypistä riippuen
kohdistua joko yksittäisen perus- tai kasvulohkon tukeen
tai hakijan kaikkiin kyseiseen tukimuotoon tai -tyyppiin kuuluvien
perus- ja kasvulohkojen tukeen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
24 a §
Muut tuen maksamisen edellytykset
Tässä laissa tarkoitettua kasvituotannon tai kasvihuonetuotannon
tukea ei saa maksaa ennen kuin kyseistä tukea koskevat
tilakohtaiset tarkastukset on loppuun suoritettu. Tämän
estämättä hakijalle voidaan maksaa kasvihuonetuotannon
tuen ennakkoa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
. Sen 3 §:n 2 momentin 1 kohta tulee kuitenkin voimaan
vasta 1 päivänä tammikuuta 2008.
Lain 3 §:n 2 momentin 1 kohtaa sovelletaan kuitenkin
sellaisena kuin se oli tämän lain voimaan tullessa,
jos hakija tai hänen puolisonsa ei ole yli 65-vuotias ja
hakija ja hänen puolisonsa saavat maatalousyrittäjien
eläkelainsäädännössä tarkoitettua
vanhuuseläkettä 31 päivänä joulukuuta
2007.
Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon
edellyttämiin toimenpiteisiin.