Tässä laissa tarkoitetaan:
1) MARPOL 73/78 -yleissopimuksella alusten aiheuttaman
meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973
tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvää vuoden
1978 pöytäkirjaa (SopS 51/1983) ja siihen
myöhemmin tehtyjä muutoksia;
2) Helsingin sopimuksella vuoden 1992 Itämeren
alueen merellisen ympäristön suojelua koskevaa
yleissopimusta (SopS 2/2000) ja siihen myöhemmin
tehtyjä muutoksia;
3) SOLAS—yleissopimuksella ihmishengen turvallisuudesta
merellä vuonna 1974 tehtyä kansainvälistä yleissopimusta
(SopS 11/1981) ja siihen myöhemmin tehtyjä muutoksia;
4) AFS—yleissopimuksella alusten haitallisten
kiinnittymisenestojärjestelmien rajoittamisesta Lontoossa
5 päivänä lokakuuta 2001 tehtyä kansainvälistä yleissopimusta
ja siihen myöhemmin tehtyjä muutoksia;
5) TBT-asetuksella orgaanisten tinayhdisteiden kieltämisestä aluksissa
annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 782/2003;
6) aluevesillä, sisäisillä aluevesillä
ja
aluemerellä Suomen aluevesien rajoista annetussa laissa
(463/1956) määriteltyjä alueita;
7) sisävesialueella järviä,
jokia ja kanavia;
8) Suomen vesialueella aluevesiä ja sisävesialuetta;
9) talousvyöhykkeellä Suomen talousvyöhykkeestä annetussa
laissa (1058/2004) määriteltyä merialuetta;
10) Itämeren alueella varsinaista Itämerta, Pohjanlahtea
ja Suomenlahtea sekä Itämeren sisääntuloväylää,
jonka rajana on Skagenin leveysaste 57°44,8’P Skagerrakissa,
mukaan lukien valtioiden ilmoittamat sisäiset aluevedet;
11) lähimmällä maalla sisäisten
aluevesien ulkorajaa tai niitä alueita, jotka määritellään MARPOL
73/78 -yleissopimuksessa;
12) kansainvälisellä liikenteellä liikennettä Suomen
ja ulkomaan satamien välillä tai ulkomaan satamien
välillä sekä merimatkaa Suomen satamasta
Suomen aluevesien ulkopuolelle, lukuun ottamatta kohdassa 13 tarkoitettua
liikennettä;
13) kotimaanliikenteellä liikennettä suomalaisten
satamien välillä; kotimaan liikenteeseen rinnastetaan
liikenne Saimaan kanavan ja siihen välittömästi
liittyvien Venäjän vesialueiden kautta Viipuriin
sekä liikenne Vihrevojn ja Viipurin välillä;
14) aluksella jokaista vesikulkuneuvoa, mukaan luettuina
kantosiipialukset, ilmatyynyalukset, vedenalaiset alukset ja kelluvat
alukset sekä kiinteät tai kelluvat alustat;
15) öljysäiliöaluksella alusta,
jonka lastitilat on rakennettu tai muunnettu pääasiassa öljyn kuljettamiseen
irtolastina, mukaan luettuina yhdistelmäalukset sekä kemikaalisäiliöalukset
silloin, kun ne kuljettavat öljyä irtolastina;
16) kemikaalisäiliöaluksella alusta,
jonka lastitilat on rakennettu tai muunnettu pääasiassa haitallisen
nestemäisen aineen kuljettamiseen irtolastina, mukaan luettuina öljysäiliöalukset
silloin, kun ne kuljettavat haitallista nestemäistä ainetta
irtolastina;
17) matkustaja-aluksella alusta, joka saa kuljettaa
yli 12 matkustajaa, jolloin matkustajalla tarkoitetaan kaikkia muita
kuin aluksen päällikköä ja laivaväkeen
kuuluvia tai muita missä tahansa ominaisuudessa alukseen
toimeen otettuja tai siinä aluksen lukuun työskenteleviä henkilöitä sekä alle
vuoden ikäisiä lapsia;
18) huviveneellä urheilukäyttöön
tai vapaa-aikaan tarkoitettua alusta sen tyypistä tai käyttövoimasta
riippumatta;
19) kalastusaluksella kalojen tai meren muiden elollisten
luonnonvarojen pyyntiin varustettua tai siihen kaupallisesti käytettävää alusta;
20) sisävesialuksella erityisesti sisävesiväylällä käytettäväksi
tarkoitettua alusta, sellaisena kuin se määritellään
sisävesialusten teknisistä vaatimuksista annetussa
neuvoston direktiivissä 82/714/ETY, mukaan
luettuina kaikki alukset, joille on myönnetty yhteisön
sisävesialustodistus sellaisena kuin se määritellään
mainitussa direktiivissä;
21) puolustusvoimien tai raja-vartiolaitoksen aluksella alusta,
jossa on selvät kansallisuustunnukset ja joka on asiaankuuluvasta
palvelusluettelosta tai vastaavasta ilmenevän puolustusvoimien
tai rajavartiolaitoksen asianmukaisesti tehtävään
määräämän henkilön
komennossa;
22) bruttovetoisuudella vuoden 1969 kansainvälisen
aluksenmittausyleissopimuksen (SopS 31/1982) liitteessä I
olevaa kaavaa käyttäen määritettyä vetoisuutta;
23) alusjätteellä kaikkea aluksen
tavanomaisesta toiminnasta syntyvää jätettä,
mukaan lukien konehuoneesta peräisin olevat öljyiset
jätteet, käymäläjätevedet
ja kiinteät jätteet; lastijätettä ei
kuitenkaan pidetä alusjätteenä;
24) haitallisella aineella öljyä,
haitallista nestemäistä ainetta, käymäläjätevettä ja
kiinteää jätettä; jos muuhun
kuin haitalliseen aineeseen on sekoitettu haitallista ainetta, pidetään
myös näiden aineiden seosta haitallisena aineena;
25) lastijätteellä aluksen lastitiloissa
olevaa lastijäännettä, joka on tarpeen
poistaa jätteenä alukselta lastin purkamisen päätyttyä;
26) päästöllä MARPOL
73/78 -yleissopimuksen 2 artiklan mukaisesti kaikkia
aluksesta peräisin olevia haitallisten aineiden päästöjä,
olivatpa ne muodostuneet huomaamatta, jätteitä hävittämällä,
vuodon seurauksena, pumppaamalla tai tyhjentämällä;
päästöllä ei tässä laissa tarkoiteta
maalta peräisin olevien jätteiden mereen laskemista
(dumppaus), meren pohjan mineraalien hyödyntämisen
yhteydessä syntyviä aineita eikä haitallisten
aineiden päästämistä laillisen
tieteellisen tutkimuksen yhteydessä saastumisen vähentämiseksi
tai kontrollin takia;
27) ympäristön pilaantumisella vesialueiden tilaan
liittyvää vaaraa ihmisen terveydelle, elollisten
luonnonvarojen ja vesialueiden elämän vahingoittumista,
esteitä kalastukselle tai muulle oikeutetulle vesialueiden
käytölle, veden käyttöominaisuuksien
huonontumista, viihtyisyyden vähentymistä tai
muuta näihin rinnastettavaa haittaa, taikka ilman laatuun
tai ilmastoon liittyvää alusten tavanomaisesta
käytöstä johtuvaa haittaa, kuten moottoreiden
pakokaasun typen ja rikin aiheuttamaa haittaa taikka otsonikerrosta
heikentävien aineiden aiheuttamaa haittaa;
28) öljyllä kivennäisöljyä kaikissa
muodoissaan, mukaan luettuina raakaöljy, polttoöljy, öljyliete, öljyjäte
ja jalostetut tuotteet;
29) öljypitoisella seoksella seosta, joka
sisältää öljyä;
30) nestemäisellä aineella ainetta,
jonka höyrypaine 37,8 °C:n lämpötilassa
on enintään 0, 28 megapascalia (absoluuttinen
paine);
31) haitallisella nestemäisellä aineella ainetta,
joka on luokiteltu kuuluvaksi MARPOL 73/78 -yleissopimuksen
kemikaaliluettelon luokkaan X, Y ja Z;
32) aineella alkuaineita ja niiden kemiallisia yhdisteitä sellaisina
kuin ne esiintyvät luonnossa tai teollisesti tuotettuina;
33) valmisteella kahden tai useamman aineen seoksia;
34) käymäläjätevedellä
a) käymälöistä,
pisoaareista ja WC-lattiakaivoista peräisin olevia jätevesiä ja
muita jätteitä;
b) lääkintätilojen pesualtaista,
kylpyammeista ja lattiakaivoista peräisin olevia jätevesiä;
c) tyhjennyksiä tiloista, joissa on eläviä eläimiä;
sekä
d) muita jätevesiä, jotka on sekoitettu edellisten
kanssa;
35) käsitellyllä käymäläjätevedellä käymäläjätevettä,
joka on käsitelty asianmukaisesti hyväksytyssä käsittelylaitteistossa;
36) kiinteällä jätteellä sellaista
ruoka- ja kotitalousjätettä ja muuta vastaavaa
jätettä, tuoreita kaloja ja niiden osia lukuun
ottamatta, jota syntyy aluksen tavanomaisen toiminnan aikana ja jota
on jatkuvasti tai aika ajoin poistettava aluksesta;
37) ilmaa pilaavalla aineella MARPOL 73/78 -yleissopimuksen
VI liitteessä ilman pilaantumisen ehkäisemiseksi
säänneltyjä aineita, joilla on haitallisia
vaikutuksia ilmaan, veteen ja muuhun ympäristöön;
38) polttoaineella aluksen päämoottoreissa
ja apumoottoreissa käytettyjä polttoöljyjä;
39) markkinoille saattamisella meriliikenteessä käytettävien
polttoaineiden toimittamista jakeluun tai polttoaineen käyttäjille
tai asettamista näiden käyttöön
vastiketta vastaan tai vastikkeetta käytettäväksi
aluksilla polttoaineena Suomen lainkäyttövaltaan
kuuluvilla alueilla, ei kuitenkaan meriliikenteessä käytettävien
polttoaineiden toimittamista tai asettamista käyttöön vietäväksi
ulkomaille alusten säiliöissä;
40) meriliikenteessä käytettävällä polttoaineella raakaöljystä saatavaa
nestemäistä polttoainetta, joka on tarkoitettu
käytettäväksi tai jota käytetään
aluksella, mukaan lukien standardissa ISO 8217 määritellyt
polttoaineet;
41) meriliikenteessä käytettävällä
dieselöljyllä meriliikenteessä käytettävää polttoainetta, jonka
viskositeetti tai tiheys on standardin ISO 8217 taulukon 1 mukaisten
DMB- ja DMC- laatujen viskositeetin tai tiheyden mukainen;
42) meriliikenteessä käytettävällä kaasuöljyllä meriliikenteessä käytettävää polttoainetta,
jonka
viskositeetti tai tiheys on standardin ISO 8217 taulukon 1 mukaisten
DMX- ja DMA -laatujen viskositeetin tai tiheyden mukainen;
43) rikin oksidipäästöjen valvonta-alueella merialueita,
jotka IMO on määritellyt kyseisiksi valvonta-alueiksi
MARPOL 73/78 -yleissopimuksen VI liitteen mukaisesti;
44) laiturissa olevalla aluksella alusta, joka on asianmukaisesti
kiinnitettynä tai ankkuroituna suomalaisessa satamassa,
kun sitä lastataan tai puretaan, taikka joka odottaa satamassa;
45) päästöjen vähentämisteknologialla pakokaasujen
puhdistusjärjestelmää tai muuta teknistä menetelmää,
joka on toteutettavissa sekä tarkistettavissa tai todennettavissa;
46) kiinnittymisenestojärjestelmällä pinnoitetta,
maalia, pintakäsittelyä, pintaa tai laitetta, jota
käytetään aluksella vähentämään
tai estämään ei-toivottujen organismien
kiinnittymistä sen pintaan;
47) VTS-viranomaisella alusliikennepalvelulaissa (623/2005)
tarkoitettua Liikenneviraston yksikköä, joka ylläpitää alusliikennepalvelua;
48) säännöllisellä liikenteellä aluksen
liikennöintiä toistuvasti aikataulun tai etukäteen
vahvistetun reitin mukaisesti nimettyjen satamien välillä ja
käymistä vähintään
kerran kahdessa viikossa sellaisessa reitin varrella sijaitsevassa suomalaisessa
satamassa, johon haetaan jättöpakkoa koskevaa
poikkeusta;
49) satamalla paikkaa tai maantieteellistä aluetta,
joka on varustettu niin, että se voi pääasiallisesti
ottaa vastaan aluksia, mukaan lukien kalastusalukset ja huviveneet,
ei kuitenkaan paikkaa tai aluetta, jonka aluksille tarkoitetut rakenteet
ja palvelut sekä käyttäjä- ja
jätemäärät ovat vähäiset;
50) sataman pitäjällä sitä,
joka vastaa sataman eri toimintojen kokonaisuuden järjestämisestä tai
perii satamamaksun tai siihen verrattavan yleisen maksun sataman
käyttämisestä.