13 a luku
Hulevesiä koskevat erityiset säännökset
103 a §
Soveltamisala
Tämän luvun säännöksiä sovelletaan
rakennetulla alueella maan pinnalle, rakennuksen katolle tai muulle
pinnalle kertyvän sade- tai sulamisveden (hulevesi) hallintaan.
Mitä tässä luvussa säädetään
hulevesistä, koskee myös perustusten kuivatusvesiä.
103 b §
Määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:
1) hulevesien hallinnalla hulevesien imeyttämiseen,
viivyttämiseen, johtamiseen, viemäröintiin
ja käsittelyyn liittyviä toimenpiteitä;
2) kunnan hulevesijärjestelmällä hulevesien hallintaan
tarkoitettujen alueiden ja rakenteiden kokonaisuutta lukuun ottamatta
vesihuoltolain (119/2001) 17 a §:ssä tarkoitettuja
vesihuoltolaitoksen hulevesiviemäriverkostoja; ja
3) kunnan hulevesijärjestelmän vaikutusalueella aluetta,
jolla sijaitsevia kiinteistöjä kunnan hulevesijärjestelmä palvelee.
103 c §
Hulevesien hallinnan yleiset tavoitteet
Hulevesien hallinnan yleisenä tavoitteena
on:
1) kehittää hulevesien suunnitelmallista
hallintaa erityisesti asemakaava-alueella;
2) imeyttää ja viivyttää hulevesiä niiden
kerääntymispaikalla;
3) ehkäistä hulevesistä ympäristölle
ja kiinteistölle aiheutuvia haittoja ja vahinkoja ottaen huomioon
myös ilmaston muuttuminen pitkällä aikavälillä;
ja
4) edistää luopumista hulevesien
johtamisesta jätevesiviemäriin.
103 d §
Valvonta
Kunnan määräämä monijäseninen
toimielin valvoo tämän luvun säännösten
noudattamista.
Toimielimen toimivallan siirtämiseen sovelletaan, mitä kuntalaissa
säädetään. Hallintopakkoa ja
oikaisuvaatimusta koskevaa asiaa ei kuitenkaan saa siirtää viranhaltijan
ratkaistavaksi.
103 e §
Hulevesien hallinta kiinteistöllä
Kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistönsä hulevesien
hallinnasta.
103 f §
Kiinteistön hulevesien johtaminen
Kiinteistön omistajan tai haltijan on johdettava kiinteistön
hulevedet kunnan hulevesijärjestelmään,
jos niitä ei voi imeyttää kiinteistöllä tai jos
niitä ei johdeta vesihuoltolain 17 a §:ssä tarkoitettuun
vesihuoltolaitoksen hulevesiviemäriverkostoon.
Kunnan määräämä viranomainen
voi hakemuksesta myöntää vapautuksen
1 momentissa tarkoitetusta velvollisuudesta johtaa kiinteistön hulevedet
kunnan hulevesijärjestelmään, jos kiinteistön
omistaja tai haltija huolehtii hulevesien hallinnasta asianmukaisesti
muilla toimenpiteillä.
103 g §
Kiinteistön hulevesijärjestelmän
ja kunnan hulevesijärjestelmän rajakohta
Kunnan määräämä viranomainen
osoittaa kiinteistön hulevesijärjestelmän
ja kunnan hulevesijärjestelmän yhteensovittamiseksi
tarpeelliset rajakohdat kiinteistön välittömään
läheisyyteen ja antaa hulevesien johtamiseen liittyviä määräyksiä.
103 h §
Kiinteistön hulevesijärjestelmä
Kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistön
hulevesijärjestelmästä sekä siihen
kuuluvista laitteistosta ja rakenteista 103 g §:ssä tarkoitettuun
rajakohtaan asti. Järjestelmän, laitteiston ja
rakenteiden on sovelluttava tarkoitukseensa ja ylläpidettävä terveellisiä ja
turvallisia olosuhteita.
Kiinteistön omistajan tai haltijan on toteutettava
hulevesien hallinta kiinteistöllä kunnan hulevesijärjestelmän
kanssa yhteensopivaksi.
Ympäristöministeriön asetuksella
voidaan antaa tarkempia säännöksiä kiinteistön
hulevesijärjestelmästä sekä siihen
kuuluvien laitteistojen ja rakenteiden teknistä ja toiminnallisista vaatimuksista
sekä kiinteistön hulevesijärjestelmän
rakentamisesta.
103 i §
Hulevesien hallinnan järjestäminen asemakaava-alueella
Kunta vastaa hulevesien hallinnan järjestämisestä asemakaava-alueella.
Kunta voi ottaa järjestettäväkseen hulevesien
hallinnan muillakin alueilla.
Kunnan tulee huolehtia siitä, että ryhdytään tarvittaessa
toimenpiteisiin kunnan hulevesijärjestelmän ja
vesihuoltolaitoksen hulevesiviemäriverkoston toteuttamiseksi
tai hulevesien hallitsemiseksi muulla tavoin.
103 j §
Hulevesien hallintaa koskevat määräykset
Kunnan määräämä monijäseninen
toimielin voi antaa kuntaa tai kunnan osaa koskevia tarkempia määräyksiä hulevesien
hallinnasta.
Määräysten valmistelussa ja laatimisessa noudatetaan,
mitä 15 §:ssä säädetään
rakennusjärjestyksen valmistelusta ja laatimisesta.
Määräykset voivat koskea:
1) hulevesien määrää,
laatua, maahan imeyttämistä, viivyttämistä ja
tarkkailua sekä hulevesien käsittelyä kiinteistöllä;
2) kiinteistön hulevesijärjestelmän
liittämistä kunnan hulevesijärjestelmään;
ja
3) muita näihin rinnastettavia, hulevesien
hallintaan liittyviä seikkoja.
Määräyksiä ei sovelleta,
jos oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa tai asemakaavassa on asiasta
toisin määrätty.
103 k §
Määräys hulevesistä aiheutuvan
haitan poistamiseksi
Kunnan määräämä monijäseninen
toimielin voi antaa kiinteistön omistajalle tai haltijalle määräyksen
hulevesistä aiheutuvan haitan poistamiseksi.
Jos hulevesistä aiheutuvan haitan poistaminen vaatii
usean kiinteistön yhteisiä järjestelyjä, kunnan
monijäseninen toimielin voi kiinteistön omistajan
aloitteesta ja muita kiinteistön omistajia tai haltijoita
kuultuaan määrätä kiinteistön
tai kiinteistöjen hulevesien johtamisesta tai muista hulevesien
hallinnan toimenpiteistä. Kiinteistöjen yhteisjärjestelyssä noudatetaan,
mitä jäljempänä 164 §:n
2—4 momentissa säädetään.
Luonnollisen vedenjuoksun muuttamisesta säädetään
jäljempänä 165 §:ssä ja
ojituksesta vesilain (587/2011) 5 luvussa.
103 l §
Hulevesisuunnitelma
Kunta hyväksyy tarvittaessa hulevesisuunnitelman.
Suunnitelmassa esitetään tarpeen mukaan imeytysalueet,
kosteikot, ojat, valumavesien reitit, putket ja pumppaamot sekä muut
kunnan hulevesijärjestelmään kuuluvat
hulevesien hallinnan ratkaisut ja rakenteet.
Hulevesisuunnitelma on laadittava siten, että suunnitelmassa
otetaan huomioon asemakaava, katusuunnitelma ja yleisten alueiden
suunnitelma ja että se täyttää toimivuuden,
turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset myös sademäärän
ja rankkasateiden lisääntyessä. Suunnitelmaa
laadittaessa noudatetaan, mitä 62 §:ssä säädetään
vuorovaikutuksesta kaavaa valmisteltaessa.
103 m §
Kunnan hulevesijärjestelmän toteuttaminen
Kunnan on huolehdittava, että kunnan hulevesijärjestelmä toteutetaan
asemakaavan mukaisen maankäytön tarpeita vastaavasti,
jos hulevesijärjestelmän toteuttamisesta kunnalle
tai kiinteistön omistajalle tai haltijalle aiheutuvat kustannukset
eivät ole kohtuuttomat.
103 n §
Hulevesien hallinnasta kunnalle perittävä maksu
Kunta voi periä kunnan hulevesijärjestelmästä sille
aiheutuneiden kustannusten kattamiseksi vuosittaisen maksun hulevesijärjestelmän
vaikutusalueella sijaitsevien kiinteistöjen omistajilta tai
haltijoilta. Kunta hyväksyy maksun määräämisen
perusteet sisältävän taksan.
Hulevesimaksun perusteita ovat kunnan hulevesien hallinnan ratkaisut
ja kiinteistön sijainti kunnan hulevesijärjestelmän
vaikutusalueella sekä järjestelmän suunnittelun
kustannukset alueella, jolla kiinteistö sijaitsee.
103 o §
Hulevesimaksun periminen
Kunnan on toimitettava kiinteistön omistajalle tai
haltijalle 103 n §:ssä tarkoitetun maksun maksamista
varten lasku, josta ilmenevät maksun peruste, ohjeet muistutuksen
tekemistä varten sekä kunnan laskutuksesta vastaavan
viranomaisen ja lisäksi laskuttajan yhteystiedot.
Edellä 1 momentissa tarkoitettu maksu on suoraan ulosottokelpoinen.
Sen perimisestä säädetään
verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa
laissa (706/2007).
Kiinteistön omistajalla tai haltijalla on oikeus tehdä 14
päivän kuluessa 1 momentissa tarkoitetun laskun
saamisesta muistutus laskusta ilmenevälle viranomaiselle.
Tämän on tehtävä muistutuksen
johdosta päätös ja lähetettävä muuttuneesta
maksusta maksuvelvolliselle uusi lasku.
182 §
Uhkasakko ja teettämisuhka
Jos joku ryhtyy toimiin tämän lain tai sen
nojalla annettujen säännösten tai määräysten
vastaisesti taikka lyö laimin niihin perustuvan velvollisuutensa,
kunnan rakennusvalvontaviranomainen, kunnan määräämä monijäseninen
toimielin 13 a luvun mukaisissa asioissa tai Turvallisuus- ja kemikaalivirasto
markkinavalvontaviranomaisena voi päätöksellään
velvoittaa niskoittelijan määräajassa
oikaisemaan sen, mitä on tehty tai lyöty laimin.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
183 §
Tarkastusoikeus
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitettu toimivalta kuuluu
13 a luvun mukaisissa hulevesiä koskevissa asioissa kunnan
määräämälle monijäseniselle
toimielimelle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
190 §
Muutoksenhaku muusta viranomaisen päätöksestä
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Mitä 3 momentissa säädetään,
noudatetaan myös kunnan viranomaisen 103 j, 103 k
ja 103 l §:n
nojalla tekemää päätöstä koskevassa asiassa.
Rakennuslupaa, katusuunnitelmaa tai hulevesisuunnitelmaa koskevaan
hallinto-oikeuden päätökseen ei saa hakea
muutosta valittamalla siltä osin kuin asia on ratkaistu
lainvoiman saaneessa asemakaavassa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
204 a §
Kaavoituksesta, tonttijaosta ja hulevesisuunnitelmasta aiheutuvien
töiden suorittaminen
Tontin tai muun kiinteistön omistaja ja haltija on
velvollinen sallimaan kaavoituksesta, tonttijaosta tai hulevesisuunnitelmasta
aiheutuvien töiden suorittamisen alueellaan. Toimituksessa asetettua
merkkiä ei saa luvatta poistaa, siirtää tai
vahingoittaa. Jollei merkkejä ole tarkoitettu ainoastaan
lyhytaikaisiksi, ne on sijoitettava rakennukseen tai aitaan taikka
maahan mahdollisuuksien mukaan siten, etteivät ne haittaa
kiinteistön tavanmukaista käyttämistä eivätkä aiheuta
vältettävissä olevaa ympäristön
rumentumista.