8 luku
Yksityisoikeudellinen suoja
29 a §
Keskeyttämismääräys välittäjälle
Tuomioistuin voi 29 §:ssä tarkoitettua kannetta
käsitellessään kasvinjalostajanoikeuden
haltijan vaatimuksesta määrätä lähettimen,
palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän
taikka muun välittäjänä toimivan
palvelun tarjoajan sakon uhalla keskeyttämään
kasvinjalostajanoikeutta loukkaavaksi väitetyn käytön
(keskeyttämismääräys),
jollei sitä voida pitää kohtuuttomana
ottaen huomioon kasvinjalostajanoikeuden väitetyn loukkaajan,
välittäjän ja kasvinjalostajanoikeuden
haltijan oikeudet.
Ennen 29 §:ssä tarkoitetun kanteen nostamista
pykälässä tarkoitettu tuomioistuin voi
kasvinjalostajanoikeuden haltijan vaatimuksesta antaa keskeyttämismääräyksen,
jos sen antamiselle on 1 momentissa mainitut edellytykset ja jos
on ilmeistä, että oikeudenhaltijan oikeuksien
toteutuminen muutoin vakavasti vaarantuisi. Tuomioistuimen on varattava
sekä sille, jolle määräystä on
haettu annettavaksi, että sille, jonka väitetään
loukkaavan kasvinjalostajanoikeutta, tilaisuus tulla kuulluksi.
Tiedoksianto sille, jolle määräystä on
haettu annettavaksi, voidaan toimittaa postitse taikka telekopiota
tai sähköpostia käyttäen. Asian
käsittelyyn sovelletaan muutoin, mitä oikeudenkäymiskaaren
8 luvussa säädetään.
Tuomioistuin voi pyynnöstä antaa 2 momentissa
tarkoitetun keskeyttämismääräyksen
väliaikaisena väitettyä loukkaajaa kuulematta,
jos asian kiireellisyys sitä välttämättä vaatii.
Määräys on voimassa, kunnes
toisin määrätään. Väitetylle
loukkaajalle on määräyksen antamisen jälkeen
viipymättä varattava tilaisuus tulla kuulluksi.
Kun väitettyä loukkaajaa on kuultu, tuomioistuimen
on viipymättä päätettävä,
pidetäänkö määräys
voimassa vai peruutetaanko se.
Tämän pykälän nojalla annettu
keskeyttämismääräys ei saa vaarantaa
kolmannen oikeutta lähettää ja vastaanottaa
viestejä. Keskeyttämismääräys
tulee voimaan, kun hakija asettaa ulosottomiehelle ulosottolain
(37/1895) 7 luvun 16 §:ssä tarkoitetun
vakuuden, jollei oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 7 §:stä muuta
johdu. Tämän pykälän 2 tai 3
momentin nojalla annettu keskeyttämismääräys
raukeaa, jollei 29 §:ssä tarkoitettua
kannetta nosteta kuukauden kuluessa määräyksen
antamisesta.
Keskeyttämismääräystä vaatineen
on korvattava sille, jolle määräys on
annettu, samoin kuin väitetylle loukkaajalle määräyksen
täytäntöönpanosta aiheutunut
vahinko sekä asiassa aiheutuneet kulut, jos 29 §:ssä tarkoitettu
kanne hylätään tai jätetään
tutkimatta taikka jos asian käsittely jätetään
sillensä sen vuoksi, että kantaja on peruuttanut
kanteensa tai jäänyt saapumatta tuomioistuimeen.
Sama on voimassa, jos keskeyttämismääräys
3 momentin nojalla peruutetaan tai 4 momentin nojalla raukeaa. Vahingon
ja kulujen korvaamista koskevan kanteen nostamisessa noudatetaan,
mitä oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 12 §:ssä säädetään.
31 §
Hyvitys ja vahingonkorvaus
Joka tahallaan tai huolimattomuudesta loukkaa kasvinjalostajanoikeutta
tai 22 §:n säännöksiä lajikenimen
käyttämisestä, on velvollinen suorittamaan
kohtuullisen hyvityksen lajikkeen hyväksi käyttämisestä ja
korvaamaan vahingon, joka loukkauksesta aiheutuu. Jos huolimattomuus
on vain lievää, vahingonkorvausta voidaan sovitella.
Jos kasvinjalostajanoikeuden loukkaus tai lajikenimen käyttämistä tarkoittavan
22 §:n säännösten loukkaus ei
ole tahallinen tai tehty huolimattomuudesta, loukkaaja on velvollinen
suorittamaan kohtuullisen hyvityksen lajikkeen hyväksi
käyttämisestä.
Kasvinjalostajanoikeuden loukkauksen tai lajikenimen käyttämistä tarkoittavan
22 §:n säännösten loukkauksen
perusteella voidaan hyvitystä ja korvausta vahingosta vaatia
ainoastaan viiden viimeisen vuoden ajalta ennen kanteen vireillepanoa.
Jos kasvinjalostajanoikeus on lainvoiman saaneella tuomiolla
julistettu mitättömäksi, ei hyvitystä tai
vahingonkorvausta voida vaatia.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
33 a §
Tuomion julkistaminen
Tuomioistuin voi kasvinjalostajanoikeuden loukkausta koskevassa
riita-asiassa kantajan vaatimuksesta määrätä,
että vastaajan on korvattava kustannukset, jotka kantajalle
aiheutuvat siitä, että hän soveltuvin
toimin julkistaa tietoja lainvoimaisesta tuomiosta, jossa vastaajan
on todettu loukanneen kasvinjalostajanoikeutta. Määräystä ei
saa antaa, jos tietojen levittämistä on muussa
laissa rajoitettu. Harkitessaan määräyksen
antamista ja määräyksen sisältöä tuomioistuimen
tulee ottaa huomioon julkistamisen yleinen merkitys, loukkauksen
laatu ja laajuus, julkistamisesta aiheutuvat kustannukset ja muut vastaavat
seikat.
Tuomioistuin määrää vastaajan
korvattavien kohtuullisten julkistamiskustannusten enimmäismäärän.
Kantajalla ei ole oikeutta korvaukseen, jos tietoja tuomiosta ei
ole julkistettu tuomioistuimen määräämässä ajassa
lainvoimaiseksi tulleen tuomion antamisesta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä
kuuta 200
.
Tämän lain 29 a §:ää sovelletaan
myös riita-asiaan, joka on tullut vireille ennen tämän
lain voimaantuloa.
Loukkaukseen, joka on tehty ennen tämän lain
voimaantuloa, sovelletaan tämän lain 31 §:n 1—4
momentin sijasta tämän lain voimaantullessa voimassa
olleita säännöksiä.
Riita-asiaan, joka on tullut vireille ennen tämän
lain voimaantuloa, sovelletaan tämän lain 33 a §:n
sijasta tämän lain voimaantullessa voimassa olleita
säännöksiä.