2 luku
Hallinto
3 §
Toimielimet
Kansaneläkelaitoksen toimielimiä ovat valtuutetut
ja hallitus.
4 §
Valtuutetut
Eduskunta valitsee kaksitoista valtuutettua ja kullekin heistä yhden
varavaltuutetun sekä hyväksyy valtuutetuille johtosäännön.
Valtuutetut asetetaan vaalikauden ensimmäisillä valtiopäivillä koko
vaalikaudeksi.
5 §
Valtuutettujen tehtävät
Valtuutettujen tehtävänä on:
1) valvoa Kansaneläkelaitoksen hallintoa ja toimintaa
ottaen muun ohella huomioon laitoksen palvelujen laatu ja saatavuus;
2) määrätä hallituksen
jäsenet ja heidän palkkionsa;
3) vahvistaa laitoksen työjärjestys,
jossa annetaan tarkemmat määräykset hallinnosta
ja asioiden käsittelystä;
4) valita tarpeellinen määrä tilintarkastajia
ja varatilintarkastajia, joista vähintään
kahden tilintarkastajan ja varatilintarkastajan on oltava Keskuskauppakamarin
hyväksymiä tilintarkastajia tai julkishallinnon
ja -talouden tilintarkastajan tutkinnon suorittaneita, sekä vahvistaa heille
johtosääntö;
5) vahvistaa hallituksen esityksestä laitoksen tilinpäätöksen
perusteet;
6) vahvistaa laitoksen tilinpäätös
ja päättää vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle; sekä
7) antaa vuosittain toiminnastaan kertomus eduskunnalle.
6 §
Hallitus
Hallituksessa on enintään kymmenen jäsentä, joista
valtuutetut määräävät
enintään kahdeksan jäsentä.
Hallitukseen kuuluvat myös Kansaneläkelaitoksen
pääjohtaja ja pääjohtajan sijaiseksi määrätty
johtaja. Hallituksen toimikausi on kolme vuotta. Jos hallituksen
jäsenen tehtävä tulee avoimeksi kesken
toimikauden, hänen tilalleen on jäljellä olevan
toimikauden ajaksi määrättävä uusi
jäsen. Valtuutetut määräävät
hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Hallituksen jäseniä määrättäessä on
otettava huomioon sosiaaliturvan, johtamisen, hallinnon sekä talous-
ja sijoitustoiminnan asiantuntemus. Hallituksen jäsenistä yksi
on sosiaali- ja terveysministeriön, yksi työnantajakeskusjärjestöjen, yksi
palkansaajakeskusjärjestöjen ja yksi maa- ja metsätaloustuottajien
keskusjärjestöjen edustaja.
Kansaneläkelaitoksen henkilöstön
edustajalla on läsnäolo- ja puheoikeus hallituksen
kokouksissa.
Hallituksen jäsen on velvollinen korvaamaan vahingon,
jonka hän on toimimalla lain tai muiden säännösten
vastaisesti taikka muutoin tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttanut
Kansaneläkelaitokselle. Jos vahinko on aiheutunut useamman
hallituksen jäsenen menettelystä, he vastaavat
korvaamisesta yhdessä.
Valtuutetut voivat vapauttaa muun hallituksen jäsenen
kuin pääjohtajan tai pääjohtajan
sijaiseksi määrätyn johtajan tehtävästään
kesken toimikauden, jos hän ei enää täytä niitä vaatimuksia,
joita hänen tehtävänsä edellyttävät,
tai jos hän on syyllistynyt vakavaan rikkomukseen.
7 §
Hallituksen tehtävät
Hallitus johtaa ja kehittää Kansaneläkelaitoksen
toimintaa. Hallituksen tehtävänä on muun ohella:
1) vahvistaa vuosittain laitoksen toiminta- ja taloussuunnitelma;
2) laatia vuosittain laitoksen toimintakertomus ja
tilinpäätös;
3) laatia laitoksen työjärjestys;
4) päättää laitoksen
varojen sijoitustoiminnan yleisistä periaatteista;
5) päättää kiinteän
omaisuuden ostamisesta ja myymisestä;
6) päättää pääjohtajan
ja johtajien välisestä työnjaosta;
7) ottaa työsopimussuhteeseen johtavat toimihenkilöt;
8) vahvistaa pääjohtajan ja muiden
johtajien palkka-, eläke- ja muut edut;
9) vahvistaa toimihenkilöiden palkkausta, työaikaa,
vuosilomia ja matkakulujen korvaamista koskevat perusteet sekä toimihenkilöiden eläke-
ja perhe-eläkesäännöt; sekä
10) päättää muut
periaatteellista laatua olevat tai muuten tärkeät
asiat.
Hallitus voi siirtää toimivaltaansa pääjohtajalle,
johtajille sekä toimihenkilöille.
8 §
Päätöksenteko hallituksessa
Hallitus on päätösvaltainen, kun
hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään
puolet muista jäsenistä on läsnä.
Päätökseksi tulee se mielipide, jota
enemmistö on kannattanut. Äänten jakautuessa
tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide.
9 §
Pääjohtaja ja johtajat
Kansaneläkelaitoksessa on pääjohtaja
ja enintään viisi johtajaa, jotka tasavallan presidentti nimittää valtuutettujen
esityksestä. Tasavallan presidentti määrää yhden
johtajista pääjohtajan sijaiseksi.
Pääjohtajan ja johtajien kelpoisuusvaatimuksista
säädetään valtioneuvoston asetuksella. Valtioneuvosto
voi erityisistä syistä antaa erivapauden asetuksella
säädettävistä kelpoisuusvaatimuksista.
10 §
Keskus-, alue- ja paikallishallinto
Kansaneläkelaitoksen keskushallinnossa voi olla osastoja
ja muita toimintayksiköitä.
Kansaneläkelaitoksessa on vakuutusalueita, joissa on
Kansaneläkelaitoksen aluekeskus. Vakuutusalueet määrää Kansaneläkelaitos.
Kansaneläkelaitoksen paikallishallinnon muodostavat
vakuutuspiirit. Vakuutuspiirit määrää Kansaneläkelaitos
kuultuaan asianomaisia kunnanhallituksia. Kussakin vakuutuspiirissä on yksi
tai useampia Kansaneläkelaitoksen toimistoja. Laitoksessa
voi lisäksi olla muitakin paikallishallinnon yksiköitä.
11 §
Pääjohtajan, johtajien ja toimihenkilöiden asema
Pääjohtajan ja johtajan palvelussuhteesta Kansaneläkelaitokseen
on soveltuvin osin voimassa, mitä valtion virkamieslaissa
(750/1994) säädetään
valtion ylimpien virkamiesten vastuusta, erottamisperusteista ja
palvelussuhteen ehdoista.
Laitoksen toimihenkilöiden työsuhteeseen Kansaneläkelaitokseen
noudatetaan työsopimuslakia (55/2001). Työsuhteen
ehdoista sovitaan Kansaneläkelaitoksen ja toimihenkilöitä edustavien
yhdistysten välisellä työehtosopimuksella.
3 luku
Neuvottelukunnat
12 §
Kansaneläkelaitoksen neuvottelukunta
Kansaneläkelaitoksessa on Kansaneläkelaitoksen
neuvottelukunta, jonka tehtävänä on edistää ja
kehittää sosiaaliturvan toteuttamiseen osallistuvien
viranomaisten ja yhteisöjen yhteistyötä sekä palvelujen
käyttäjien näkökulman huomioon
ottamista. Kansaneläkelaitoksen hallitus asettaa neuvottelukunnan
kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Neuvottelukunnassa on viranomaisten,
yhteisöjen ja etujärjestöjen sekä Kansaneläkelaitoksen
henkilöstön edustus.
Kansaneläkelaitoksessa voi lisäksi olla muita neuvottelukuntia
siten kuin muualla säädetään tai
Kansaneläkelaitos niin päättää.
4 luku
Toimisuhde-eläkkeet
13 §
Eläkkeen myöntäminen ja muutoksenhaku
Kansaneläkelaitoksen palveluksessa olevalla henkilöllä on
oikeus Kansaneläkelaitoksen varoista kustannettavaan eläkkeeseen
ja perhe-eläketurvaan soveltuvin osin samojen perusteiden mukaan
kuin valtion palveluksessa olevien eläkkeistä ja
perhe-eläkkeistä säädetään.
Kansaneläkelaitos myöntää 1
momentissa säädetyt etuudet. Laitoksessa on eläkeasiamies, jolla
on oikeus seurata näiden asioiden käsittelyä.
Kansaneläkelaitoksen päätökseen
eläkettä ja perhe-eläkettä koskevassa
asiassa haetaan muutosta valittamalla vakuutusoikeuteen 30 päivän kuluessa
päätöksen tiedoksisaannista. Valitusoikeus
on eläkkeen ja perhe-eläkkeen hakijalla tai saajalla
ja eläkeasiamiehellä. Vakuutusoikeuden päätökseen
ei saa hakea muutosta valittamalla.
Tässä pykälässä tarkoitettujen
asioiden käsittelyssä noudatetaan soveltuvin osin,
mitä valtion eläkelain (280/1966) 24 §:ssä säädetään.
14 §
Työntekijäin eläkemaksu
Kansaneläkelaitoksen palveluksessa olevan henkilön
työntekijäin eläkemaksu on työntekijäin
eläkelain (395/1961) 12 b §:n
1 momentissa säädetyn eläkemaksuprosentin
suuruinen osa 2 momentissa tarkoitetusta palkasta.
Työnantaja pidättää palkanmaksun
yhteydessä työntekijäin eläkemaksun
palveluksessaan olevan henkilön ennakonperintälain (1118/1996)
13 §:ssä ja rajoitetusti verovelvollisen
tulon ja varallisuuden verottamisesta annetun lain (627/1978)
4 §:ssä tarkoitetusta palkasta. Työntekijäin
eläkemaksusta kertyvät varat tilitetään
kansaneläkelain (347/1956) 59 §:ssä tarkoitettuun
eläkevastuurahastoon.
Työntekijäin eläkemaksuista koostuvista
varoista saadaan käyttää eläkkeiden
maksuun enintään yhtä suuri osuus kuin
työntekijäin eläkelain mukaisessa eläkejärjestelmässä käytetään
keskimääräisen eläkkeistä aiheutuvan
vastuun tasaamiseen.
Työntekijäin eläkemaksua koskevan
muutoksenhaun osalta noudatetaan soveltuvin osin, mitä muutoksenhausta
toimisuhde-eläkepäätökseen säädetään.
5 luku
Varojen sijoittaminen
15 §
Sijoittaminen ja sijoitussuunnitelma
Kansaneläkelain 59 §:ssä tarkoitettujen
kansaneläkerahaston, sairausvakuutusrahaston ja eläkevastuurahaston
varoja sijoitettaessa on huolehdittava sijoitusten varmuudesta,
tuotosta ja rahaksi muutettavuudesta sekä sijoitusten asianmukaisesta
monipuolisuudesta ja hajauttamisesta.
Kansaneläkelaitoksen hallituksen on laadittava laitoksen
varojen sijoittamista koskeva sijoitussuunnitelma. Sijoitussuunnitelmassa
on erityisesti otettava huomioon rahastojen luonne ja sijoitustoiminnan
vaatimukset.
6 luku
Kirjanpito, tilinpäätös ja tilintarkastus
16 §
Kirjanpito
Kansaneläkelaitoksen on kirjanpidossaan noudatettava
soveltuvin osin, mitä kirjanpitolaissa (1336/1997)
säädetään, jollei tästä laista muuta
johdu.
Laitoksen omaisuus kirjataan tilinpäätöksessä hallituksen
päättämään määrään,
kuitenkin enintään käypään
arvoon.
Laitoksen henkilöstön palkoista pidätettävistä työntekijäin
eläkemaksuista kertyviä varoja on kirjanpidossa
käsiteltävä siten, että ne voidaan
erottaa eläkevastuurahaston muista varoista.
17 §
Tilinpäätös
Kansaneläkelaitoksen tilikausi on kalenterivuosi.
Tilinpäätös, joka käsittää tuloslaskelman,
taseen ja niiden liitetiedot sekä toimintakertomuksen,
on laadittava tilivuotta seuraavan maaliskuun loppuun mennessä.
18 §
Tilintarkastus
Kansaneläkelaitoksen tilintarkastuksen toimittamisessa
noudatetaan soveltuvin osin tilintarkastuslain (936/1994)
säännöksiä.
Tilintarkastajat toimittavat laitoksen tilintarkastuksen vuosittain
tilivuotta seuraavan huhtikuun loppuun mennessä. Tilintarkastajat
antavat valtuutetuille tilintarkastuskertomuksen.
19 §
Tilinpäätöksen vahvistaminen
Valtuutetut vahvistavat tilinpäätöksen
ja päättävät vastuuvapauden
myöntämisestä hallituksen jäsenille
tilivuotta seuraavan toukokuun loppuun mennessä.
7 luku
Erinäiset säännökset
20 §
Etuuden ratkaisemista koskeva päätösvalta
Oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen
arvioidaan ja työkyvyttömyyseläkepäätökset
tehdään keskushallinnossa. Muut etuuden ratkaisemista koskevat
asiat päätetään toimistossa
tai muussa paikallishallinnon yksikössä, ellei
työjärjestyksessä toisin määrätä.
Kansaneläkelaitos voi yhdenmukaisen ratkaisukäytännön
varmistamiseksi antaa ohjeita etuuksien käsittelemisestä.
21 §
Palkkatietojen julkisuus
Tiedot Kansaneläkelaitoksen pääjohtajalle, johtajille
ja johtaville toimihenkilöille henkilökohtaisen
suorituksen perusteella tai muutoin henkilökohtaisesti
määräytyneestä palkan osasta,
sijoituspalkkaluokasta tai vaativuusryhmää vastaavasta
palkasta taikka muusta mahdollisesta palkkauksen osasta sekä palkan
kokonaismäärästä ovat julkisia.
22 §
Virkakieli
Kansaneläkelaitokseen sovelletaan, mitä kielilaissa
(148/1922) säädetään
valtion viranomaisen kielestä.
23 §
Riita-asioiden oikeuspaikka
Riita-asiat, joissa Kansaneläkelaitos on vastaajana,
käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa.
24 §
Muutoksenhaku
Kansaneläkelaitoksen päätöksestä saa
valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään, jollei
muutoksenhausta muualla toisin säädetä.
25 §
Tarkemmat säännökset
Säännöksiä Kansaneläkelaitoksen
nimenkirjoitusoikeudesta ja muusta tämän lain
täytäntöönpanosta annetaan valtioneuvoston
asetuksella.
8 luku
Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset
26 §
Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2002.
Tällä lailla kumotaan:
1) 7 päivänä joulukuuta
1956 annetun kansaneläkeasetuksen (594/1956) 1,
3—12, 12 a, 13, 14, 14 a ja 15—19 § sekä 2
ja 3 luku,
sellaisina kuin niistä ovat 5 § asetuksessa 461/1962,
6 § osaksi asetuksessa 1146/1992, 9 § asetuksessa
222/1994, 12 § osaksi viimeksi mainitussa
asetuksessa, 12 a § asetuksissa 806/1968,
1700/1991 ja 1194/1994, 13 ja 14 § asetuksessa
229/1960, 14 a § asetuksessa 27/1975,
19 § mainitussa asetuksessa 1700/1991 sekä 2
ja 3 luku niihin myöhemmin tehtyine muutoksineen; sekä
2) 1 päivänä marraskuuta
1963 annetun sairausvakuutusasetuksen (473/1963) 39, 42
ja 43 §,
sellaisina kuin niistä ovat 39 § osaksi
asetuksessa 1215/1996 ja 42 § asetuksessa
1701/1991.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
27 §
Siirtymäsäännös
Tämän lain voimaan tullessa hallituksen puheenjohtajana
toimiva siirtyy pääjohtajaksi ja hallituksen jäseninä toimivat
siirtyvät johtajiksi entisin ehdoin.
Tämän lain voimaan tullessa voimassa olevia Kansaneläkelaitoksen
ohje- ja johtosääntöjä sovelletaan,
kunnes tämän lain 7 §:ssä tarkoitettu työjärjestys
on tullut voimaan. Samoin sovelletaan voimassa olevia Kansaneläkelaitoksen
eläke- ja perhe-eläkesääntöjä,
kunnes 7 §:ssä tarkoitetut eläke-
ja perhe-eläkesäännöt ovat tulleet
voimaan.